väs

Huomenna on viittomakielen tarinan vuoro. Minun vuoroni.
Tänään olen väsynyt.
Olen istunut lähes viisi tuntia bussissa
ja yöllä olin varma että kuolemme myrskyyn
mietin ja suunnittelin ja kävin läpi
miten kävisi
kun meidän koko suku kuolisi
paitsi veljeni
ja ajattelin etten tahdo jättää ostamiani karkkeja laivaan kun pitää kävellä kylmään pelastusveneille. haluan pakata kaikki ennen sitä.
laiva keinui ja kaapit tärisivät auki kiinni auki kiinni hirveä jyske minuutin kahden minuutin viiden minuutin kymmenen minuutin välein.

mutta aamu tuli eikä me oltu kuoltu. äiti koputtaa oveen mitä pääsenkö suihkuun. ovi on lukossa. yritän etsiä valokatkaisijaa ja sitten on herättävä.

eilisestä ei meinannut ensin tulla mitään.
mutta lopulta me kävelimme annani kanssa hautausmaita ja talojen katuja ja otin kaikenvärisistä kuvia. hejdo. ja halasimme.
sain tytöltäni jo heti tullessa muovipussin jossa oli minulle jotain
minulle?! minä huudan. se on opinnäytetyö. Erään näyttelijän nimeltänsä E.
tyttöni oli lukenut sen salamana saatuaan sen yhteiseltä ystävältämme ja niin tein minäkin. heti päästyäni laivaan.
kuuntelin lapsille tekemääni aistimusalevyä ja ahmin E:n sanoja.
Kun opiskelee näyttelijäksi, voi kirjoittaa opinnäytteen teoreettisen osan näköjään pelkästään omasta elämästään. Omia päiväkirjamerkintöjään hyödyntäen. Vailla minkäänlaisia lähdeviitteitä ja lähdeluettelossakin on kolme teosta, joista kahdesta on lainaus. Mamettia. Kiinnostun silti. erityisesti.

ja onhan E sellainen näyttelijä ja ihminen, jota on ihaillut. Ajatellut, että hän on lahjakas. Itsevarma. Kaunis. Kaikkea. Minä ja annani ollaan kumpikin ajateltu. erityisesti annani, mutta myös minä, hiljaisemmin vain.

sitä joskus naiivisti kuvittelee, että kaikki lahjakkaat ihmiset tietävät olevansa lahjakkaita. Ovat varmoja. Osaavat olla. Että sitä se juuri on. lahjakkuus. että se kuuluu siihen. Että jos ei osaa sanoa minä, niin sitten ei voikaan olla mitään. Että epävarmuus on huono. niin minäkin olen ajatellut. Ja sitten selviää, että E on ajatellut niin myös. Ettei varmuus olekaan varmuutta.
Ja yhtäkkiä tajuaa, ettei luultavasti sekään eikä se eikä se, ole yhtään sen varmempi kuin minä. Epävarmuutta voi vain kätkeä niin monella tavalla. Tai vaikka hetkittäin olisikin varma, niin sitten on kuitenkin siellä taustalla. Joskus ainakin käväissyt - entä jos.

Sitten taas muistaa kuinka sitä haluaa tulla toiseksi.
Kaunis tyttö niin kaunis että kipeää tekee. Täydellinen. (niinhän ne aina ovat, toiset) Ja sitten saa tietää, ettei sen tytön unelmista tule koskaan totta. Että silläkin on haavat. Sellaiset haavat, joita ei halua saada. Ja kuulee kaikista. Niistä joista tulee ystäviä. Viiltoja siellä täällä. Syvälle puuhun. En minä sittenkään tahtoisi. En vaihtaisi vaaleaan tukkaan jos saisin kaupan päälle kaikki nuo. Syvään uurretut jäljet, jotka eivät pesemällä mene pois.

haettiin kiinalaisesta ruokaa mukaan. söin ahmimalla. nukuttiin päiväunet, joiden aikana minä näin sekavia A.S:n lemmikkikaupan tytöistä. Äiti toi sen minulle luettavaksi bussimatkalle ja luin sen. Annoin äidille Doris Lessingin, vaikka se jäi multa vähän kesken...

aloitin jo laivalla lukemisen ja ajattelin
että opiskelen sittenkin väärää alaa
etten sittenkään kestä sellaista korkeakirjallisuutta. sellaista. nobelkirjailijoita.
kuinka monta olen yrittänyt kahlata, mutta kai ne ovat sitten liian vaikeita minulle, koska tuntuvat jaarittelevilta, pitkäveteisiltä. kiinnostavilta usein, mutta en vain jaksa lukea yhtämittaa niin paljon niin pitkiä ja polveilevia lauseita. ja vessassa nauran kun muistan miten suutuspäissäni kirjoitin dostojevksi imitaatioita lukupäiväkirjaani yläasteella. kirjoitin koko hemmetin arvostelun samanlaisilla lauseilla, pisin oli muistaakseni lähes kaksikymmentä riviä.

ja sitten tasa ajattelin mahdollista tutkimustani. graduani. joka ei voi olla pelkkää diipadaapaa siitä mitä ajattelen. pelkkää.
heh.
yritän selittää sitä poikaystävälleni ääneen, mutta en saa sanottua edes yhtä kokonaista lausetta.
lopulta tiivistän sen vain: miksi kirja on hyvä?
pidän ajatuksesta hetken. siitähän ajatuksessani tavallaan on kyse. mikä tekee jostakin tietystä teoksesta hyvän jonkun tietyn henkilön mielestä.
mutta onko sellaista mitään järkeä tutkia? kun ei sen ajatuksen pyrittämisessä omassa päässäkään ole mitään järkeä. eihän tuollaiseen voi löytää vastausta.

jotkut tahtovat aina löytää vastauksen.

kun herättiin päiväunilta maistettiin puolukkatryffeleitä, joita ostin tukholman kauppahallista.

nyt pitäisi vielä muutama kerta harjoitella tarinaa.
ja olisi aivan hirveästi tehtäviä. joita en jaksa edes aloittaa.

sellainen ajatus
että katoaa myrskyyn.
laittaa silmät kiinni ja katoaisi vain.
ilman sen kummempaa.

siellä pienellä hautausmaalla oli paljon lapsien hautoja, joiden ympärille oli ripoteltu leluja. kuvattiin niitä. syyllinen olo. toisten hautoja! lasten!
yhteen hautaan oli haudattu kokonainen perhe. kolme lasta. 93, 95 ja 2000. sekä äiti ja isä. ne oli kuolleet siellä tsunamissa.
monille haudoille oli laitettu uhrin valokuva.

kummipoikani on vielä niin auki. silmät. ja minua inhottaa kuinka aikuiset puhuvat hänestä. lapsista. lasten läsnäollessa, kuin heitä ei olisi. "se on kyllä reipastunut tosi paljon" "ette saa päästää sitä yksin kauppaan" jne jne jne.
ja kuinka toiset lapset ovat aina toisia erinomaisempia. kaikessa. että kun tuo ei edes itke. muut parkuivat jatkuvasti mutta tuo. ja tuo syö! ei ennakkoluuloja! pahat pahat lapset, ne jotka itkevät, ne jotka eivät syö.

ja äiti kertoo että veli pitää minulta saamaa kaulaliinaa.
että se on ollut hyvä.
että veli on kysynyt mitä minä teen täällä
ja äiti on sanonut että soita sille
ei se soita. kyllä minä sen tiedän. mutta tulee olo
sellainen lämmin vähäksi aikaa sisältä.
että sittenkään ei ehkä vihaa.

tänä yönä nukahtamista sateen ääneen.

mälsää
että keskisuomalainenkin on maksullinen netissä.
plaah. siellä oli meijän teatteriryhmästä juttu ja kuva! iso kuva, jossa mäkin näyn!
kiinnostaisi millaisen jutun se toimittaja oikein teki kun kirjoitti niin epäselvällä käsialalla.

ja mä oon tehnyt koko illan järjestöhommia. plaah.

ja käytiin pitsalla kun oli jo niin kova nälkä ettei jaksanut tehdä ruokaa.
plaah.

mutta saatiin tiskattua ja vietyä roskat!

kai tämä tästä.

joskus tekisi mieli kävellä kilometrejä vastakkaiseen suuntaan
vain jotta saisi suuntaan etäisyyttä.

viime yönä näin unta,
jossa olin koekuvauksissa suuren luokan suomihollywoodleffaan.
tiesin että elokuva olisi kaupallinen, eikä minua kiinnostava.
miespääosaan valittiin kerskaileva, kaljapullo kädessä notkuva mies
ja kun naispääosasta alettiin puhua ohjaajatuottaja katsoi minua silmiin ja sanoi mitenkähän olisi
sitten hän sanoi minun olevan kyllä vähän ujo
mutta lisäsi pienen tauon jälkeen, että roolihenkilökin on ujo, ja siksi minä sovin siihen hyvin
ja sen jälkeen hän julisti että minun niminen tyttö näyttelee naispääosan.
kaikki onnittelivat minua. ja voi sitä onnen tunnetta. tavallaan se ei tuntunut miltään ja tavallaan se oli aivan valtavaa. vaikka tiesin että luultavasti roolini tulisi olemaan aika tyhjä ja mitäänsanomaton

koekuvaukset pidettiin turussa
ja jollain lailla ystäväni essin kotona
hän asui lastenkodissa, jossa oli kymmeniä huoneita. jokaisessa huoneessa asui yksi tai useampi essin ystävä. yhdessä huoneessa kahdeksan tyttöä.
jokaiseen huoneeseen piti kulkea jonkun toisen huoneen kautta.
kuljin huoneesta toiseen, värikkäissä huoneissa ja minua itketti.
lopulta kohtasin essin ja hän onnitteli minua roolista, en kommentoinut siihen mitenkään, vaan kehuin hänen kotiaan. me halasimme toisiamme ja minä kerroin että minua itkettää tämä kauneus. sanoin myös suoraan että hän on paljon pienempi kuin viimeksi tavatessamme. sillä halatessamme tunsin vain hänen luunsa. ja hän oli pieni. minuakin pienempi. essi nauroi ja kertoi niin monen asian muuttuneen.

tänään minä menin lukemaan essin nettipäiväkirjaa.
uniini hän tulee vaikka tunsimme vain hetken. ja hänen kotinsa ja ystävänsä olivat unessani niin kauniita. Sellainenko minäkin haluaisin olla?
ja miten se elokuvatähteys siihen liittyi?

aamulla on niin arki.

kukaan ei ole tiskannut. eikä siivonnut. eikä pessyt pyykkiä.
maailma pyrkii kohti epäjärjestystä. pöly. lika. sotku.

tänään näin kuvia joissa oli ihmisen tuho.
katsoin netistä jossa oli kuollut kettu ja tyttö.
kuolleita eläimiä tienposkessa. kuollutta metsää siellä mikä joskus oli metsä. kuollutta siellä missä joskus järvi tai meri. kuollutta kuollutta kuollutta.

sitä on monta kertaa pieni.

illalla kävelee ja ajattelee sen
että monta kilometriä toiseen suuntaan vastakkaiseen suuntaan
etäisyyttä
ei ilma ole yhtään kylmää.
aurinko lämmittää jo helmikuussa.
tomaatteja ne isot hyllyt. perunoita ja lanttuja vain sivussa jos sielläkään
pastalle rivit rivien perään.

ja silti minä nielaisen kun puhutaan toisista
niistä jotka osaavat sanoa sen suoraan
minä vain
juuri sellainen ilme kuin unessakin. pää vähän vinottain leuka rintaa kohden silmät alas ylös alas luotuina minä vain
mutta minut valittiin silti
ilman pääsykokeita. minut. siitä huolimatta että minä vain.
ehkä se teki hyvän olon.
vaikka minut valittiinkin sinne minne en muka tahdo kuulua
minä vaatimaton metsänkansalainen pieni pieni pieni
miksi minä korostan sitä?

pelkään rakastuvani teatteriin.
mustasukkaisesti tahtoisin pitää sen omanani
enkä tahdo kuulla kuinka toiset perustavat teatteriryhmiä.
se oli minun haave. se oli minun.
eilen täytin hakemuksia islantiin. minun.
miksi on niin pakko omistaa? liittää päätteet ja liitteet?
jakaminen
miksi se tuntuu niin vaikealta
kaikessa
kaikille

luovuin näyttelemisestä
koska oli muita.
minä en halunnut enää mennä lavalle
oli helpompi sanoa että noh, se ei olekaan minun juttu vaan minun juttuni on
ja miksi se tekee vieläkin niin kipeää?
kaikkein kipeintä.

muistaa miltä tuntuu ihan ensimmäisen kerran
ihan yksin näyttämölle
ensimmäisen kerran nähdä teatteriesitys ja kuinka tekisi mieli hypätä seisomaan
huutaa huutaa huutaa minä minä minun minun
kuinka se tuntuu jokapaikassa
ensimmäinen harrastus jota ei jätä kesken jota ei lopeta yhden kerran, vuoden, viiden vuoden
jälkeen vaan jatkaa
jokaiseen työhakemukseen kirjoittaa edelleen
paskat
ei se ole ollut minussa enää vuosiin
mutta kun ei siitä osaa laskea irtikään

ja se on salaisuus.

en minä kehtaa sanoa sitä. että teatteri että minä. korkeintaan että kirjoitan draamaa
ei muuta. ei ainakaan että näyttelisin. enhän minä. kun en minä ole sellainen jonka
nähtyään silmät loistavat. en minä sellainen jonka nimeä lehdistä.
enkä
vaan kyllä minä ehkä joskus olisin tahtonut. uneni oli ehkä totta. ainahan ne ovat. kyllä minä. vaikka vain paikallislehdistä. kyllä se tuntui niin pahalta kuin voi tuntua kaksitoistavuoitaastatytöstä
kun ystävien nimet mainitaan mutta omaa
ei.

kun edes omat vanhemmat eivät.
koskaan.

kilometrejä kävellä.

sitäkö se onkin.
että hakee hyväksyntää. keinolla millä hyvänsä.
kokeilee tikuilla vuoronperään.
ja kaikki missä sanotaan hyvä. sinne.

tahtoisi kävellä järven jäätä. ihan hiljaa. ihan yksin. pimeässä. pimeässä.
pimeä ässä.
jäässä.

mutta ystävä lähetti minulle levyn. omansa. ja minä kuuntelin sen kolme kertaa putkeen. onnellisena.
tietysti ystäväni lahjakkuudesta mutta erityisesti siitä
että minun ei tarvitse olla kateellinen. hetkeäkään. ei edes sen vertaa kun olin kateellinen toisen ystävän soittavan amelieta pianolla leirillä ja kuinka hän kuuli siitä kehuja. minä en osaa! miksi minä en!
mutta nyt. minä saatoin vain ihastellen kuunnella. kuunnellen kuunnella. ylpeänä. tuo on minun ystäväni. ja tuollaista musiikkia hän on säveltänyt.
eniten onnea on se kun voi ihailla olematta kateellinen. kun voi jakaa.
kun voi jakaa.
omansa pois. toisen itselleen.
ja
ystävä jonka musiikkia kuuntelin
lähetti minulle levynsä siksi että hän toivoisi minun yrittävän tehdä hänelle sanoituksia.
minä saisin myös yrittää. tulla osaksi hänen musiikkiaan. sanoilla.
ja minä.
enhän minä ole koskaan lauluja
paitsi pienenä. kun oli ne talonmiehen telkkarit ja muut
ja michael jacksonille
mutta
ehkä minä voisin yrittää. tahtoisin.

tahtoisin uskaltaa
lähteä islantiin. voi kuinka.
minä yksin ja saari jossain kaukana joka on vain kirjoituksissani. kuvitelmissani.
romanttisena tietty. aivan liian.
mutta minähän olen itsekin.
just sellaisia sentimentaalisia kuvia peräkkäin niin paljon ettei voi kestää.

joskus mietin että miten kukaan voi
näinkin kauan
äidinkielenope yläasteella aineen loppuun sentimentaalinen
ja minä en ollut varma mitä se tarkoitti
niin kuin en ala-asteella innovatiivistakaan
intuitiivistakaan

minä niitä kaikkia?

huomenna luistelemaan. sitä jään pintaa joka on täällä. jyväskylässä. jyväsjärvellä. pinnalla. oikeassa maailmassa. ei minun unieni. ei minun tosieni. ei siellä missä ei ole ketään. pimeässä metsässä pimeässä. minun sisälläni oleva jään pinta. sileä. peilipinta. ei.
luistelemisestakin voi tehdä jutun. niin suuren että se muuttuu merkitykselliseksi.
niin kuin öistä.
niin kuin öistä.
meistä kun me opettelemme kirjoituksen ääntä ja kerromme että laskemme samalla tavalla. merkityksellisen. voi hitto miten merkityksellisen. niin suuren että se jatkuu aina vaan. ilman irti.
katoista. kaduista. puisista taloista.
ensimmäisestä.
ensimmäisestä.
ja todellisesta ensimmäisestä ei sitten tulekaan merkityksellistä ollenkaan.
sillä sehän oli jo.
prinsessoina ja prinsseinä ja hovipalvelijoina ja kuningattarina ja kuninkaina ja koirina takapihan aidanpäällä.

merkitykselliset tähtikuviot.
jotka vain minä näen paremmin kreikan meren yllä.

kävelyä. kävelyä.

leiri on ohi ja väsynyt
on tämä
vaikka nukkui heti tultuaan
vaikkei olisi pitänyt
nyt mustikkateetä. tai ei se ole teetä kun se on mustikkaa.

sähköpostissa oli 71 uutta viestiä

eli paluu arkeen

näkihän sen jo pyöräilijöistä
ihmisistä kadulla
hei mitä ihmettä
miten ihmiset kävelevät noin normaalisti
noin paljon aivan kuin olisi arkipäivä
niin nythän on torstai
ja pikkuhiljaa tajuaminen mitä kaikkea omassa elämässä on liikaa.

ja nyt on jo ikävä lapsia
sitäkin joka hoki minulle koko tämän päivän "miks sä kosket muhun miks, sano miks"

vaikka juuri sanoin ettei minun ehkä pidä edes harkita kesäleirejä.
kun nämä kolme vuorokauttakin olivat jo näin uuvuttavia
ja viime kesän kaksiviikkoaputkeen
oi ja voi

mutta oli kivaa.

loma niistä 71 sähköpostista

näin painajaista
itkuraivo
kunnes puhelin soi ja heräsin oikeasti
yhden leiriäläisen isähän se sieltä soitteli viitenumeroa leirimaksuun.
niin. sehän piti tosiaan maksaa jo viikko sitten...

lunta tupruttelee. ja olin aamulla niin väsynyt että aloin itkeä siitä että tietokone meinasi jäädä päälle vaikka me kumpikin aiottiin viellä nukkua. suututin poikaystäväni ja nyt hän nukkuu olohuoneen lattialla ja minä yllätysyllätys olen laittanut koneen päälle.
joskus olen itsekkyydessäni uskomaton.
ja minä kun haaveilin jäädessäni makuuhuoneseen että kohta hän tulee ja tuo minulle aamiaisen vuoteeseen lepytelläkseen. pah. minulleko muka! ja ajattelin ettei minun tehtävänäni ole ainakaan pyytää anteeksi.
nyt voisin miettiä näitä asioita vähän uudestaan.

itkuni jälkeen heräsin ajattelemaan, että minun täytyy nyt tosissani olla varovainen etten väsytä itseäni liikaa. oikeasti. tuo itku oli jo sen merkki. että alkaa rakoilla.
joskus sitä vaan pelkää ettää itse
kun ympärillä niin monet repeävät
lähipiirissäni on enemmän mieleysterveysongelmista kärsiviä ihmisiä kuin ns. terveitä.
onko se tätä päivää? vai olenko vain ajautunut sellaiseen seuraan ja elämään?

viime syksynä ystävän kanssa sienessä mietimme paljon näitä
koska kun äitimme olivat nuoria
silloin
oli korkeintan yksi kylähullu
ja joku josta kuiskuteltiin.

ja kuinka järkevää on edes
näinä päivinä yrittää pysytellä niissä "terveiden kirjoissa"
välillä tuntuu että se vaatii niin paljon enemmän
että sitä tulee vain hullummaksi

minä olen sellainen naiivi tyttö. sellainen joka tahtoo parantaa ja pelastaa maailman.
minkäs sille voi. että on sellaisia ajatuksia. eikä niitä yhdet pillifarkut ja biletopit muuta.
vaikka voisihan sitä olla helppo elää niin
ettei enää välittäisi mistään.
olisiko?

kun koskaan ei ole tarpeeksi.
mikään.
oma riittämättömyys. niin pahinta.
ja sen saa huomata joka päivä kokoajan. ettei riitä edes itselleen.
ei saa pidettyä kasassa edes yhtä huonetta. yhtä paperipinoa.

ja yrittääkö sitä sittenkin kirjoittaa
tosiaan
että saisi järjestystä? sitäkö se sitten on?
kun edes sitten osaisi kirjoittaa niin että sillä olisi vaikutusta
eikä sellaista diipadaapaa. sellaista se on minulla. sulkeutunutta ja sisäänpäinkääntynyttä.
merkityksiä merkityksiä mutta ei mitään oleellista.
ehkä siksi käännän pääni niille jotka puhuvat rakenteesta
koska en itse vain osaa.
ehkä siksi olen vihainen niille jotka puhuvat tekstistä kuin esineestä
koska minulle se on puute.

minä kateellinen itsekäs paska.
pateettinenkin vielä!
hah.

lunta lunta. olispa sitä leirilläkin. tulispa siitä hyvä. ja niin etten huutaisi lapsille.
tänään sekin tuli ekan kerran mieleen. että mitä jos alan vain huutaa niille! ja sitten tuli pelko autoistakin. että jos joudunkin ajamaan. miten minä muka yhtäkkiä voisin ajaa. vielä jos joudun ajamaan auton yksin. painajaiset tulevat vain mieleen. etten muista kumpi poljin on kaasu ja kumpi jarru ja mikä niistä olikaan kytkin.

eilen kun tulin kotiin minä pääsin turvaan.
sitten juotiin teetä. kamomillaa. sellaistakin voi.
silloin kun tahtoo vaan maailmasta ihmisistä pois. sellaisesta mihin ei kuulu tippaakaan.
pienet tytöt.
pienet uniset tytöt.
joita vain unissa ymmärretään.

kii

tänään juossut
ensin lumiukkojen kanssa tuossa kauppakadulla
ja kuullut kommentteja kuten "menkää oikeisiin töihin" "veroilla pitäis tollasia sitten elättää"
"kyllä olen kuullut, mutta ei kiinnosta" "olen kuullut, mutta olen oman osani jo tehnyt"

mutta oli myös paljon ihania ihmisiä. jotka oikeasti tahtovat vaikuttaa siihen, että maailma olisi joskus vielä meidän jälkeemmekin olemassa. sitä paitsi, vaikka konkreettinen postikortin kirjoittamisen vaikutus olisi pieni, niin onhan se sentään ele.

Tänään siis käynnistyi Polttava kysymys kamppanja, te, jotka ette ole vielä allekirjoittaneet korttia kansanedustajalle, niin käykäähän täällä : POLTTAVA KYSYMYS

juostuani supisuomalaisten perässä juoksin ylelle, radio keski-suomeen. siellä minua piti haastatella luontoelokuva tapahtumamme suhteen. noh, haastattelija ei vaan tullut, ja lopulta menin kärttyisän vastaanottovirkailijan luokse ja pitkän pähkäilyn päätteeksi selvisi, että haastattelijani oli jäänyt kotiin hoitamaan kipeää lasta ja juttu oli siirtynyt jollekulle toiselle, joka ei osannut minua tunnistaa. noh, saimme jutun tehtyä ja se tulee radiosta sitten joskus.

Radion jälkeen kiiruhdin taas kauppakadun ja lumiukkojen kautta syömään ystäväni kanssa, jonka jälkeen kiiruhdin tulostamaan näytelmää jonka jälkeen kiiruhdin muokkaamaan sitä, jossa emme saaneet sitä loppuun asti muokattua, ja kiiruhdimme harkkoihin, jossa teimme kontakti-improa, joka on muuten tosi pelottavaa, koska minä oon niin pieni enkä jaksa nostaa ketään ja ihmiset vaan pyörii päällä ja sellaista mutta sitten jaoimme roolit, ja minä olen rouva eukkonen, ja juuri sellainen rooli siis, jossa on paljon sitä ns. kontakti-improa ja ehkä lauluakin! hui hai hui! kuvitelkaa minut laulamassa julkisesti...mutta onneksi se on sellainen rooli, ettei laulun tarvitse olla kaunista.
ja nyt tulin kotiin ja ahmin söin suklaatakin koska oli niin kova nälkä
ja olen ihan täynnä kaikkea touhua.

huominen päivä ei tunnu yhtään sen helpommalta.
pitää vielä soittaa erikoiselle valokuvaajasedälle.

ja ja ja ja ja

yhdessä unessa menin äidin kanssa uimaan. oli kaunista. mutta uimarannalla olikin kauhean korkeat ja suuret aallot ja sitten alkoi sataa vettä ja karikin oli siellä ja hän tykkäsi uida vesisateessa joten juoksi veteen ja minäkin ja äiti varoitti minua aalloista ja sukelsin ja kun yritin tulla pintaan en saanutkaan henkeeni happea vaan hengitin vettä koska aina ne oli aallot ja minulla oli silmät kiinni ja aina vaan tuli vettä henkeen ja yritin pidättää hengitystä ja lopulta pääsin (kai) vedestä pois.

jos menee tärykalvot rikki ei tiedä missä on pohja ja missä pinta.

ja nyt pitäisi jaksaa mennä suihkuun. kun ei ole järveä.

mummillani on huomenna syntymäpäivä. enkä ole muistanut häntä mitenkään. rakasta mummiani. ehkä soitan hänelle huomenna. jos aikaa jää pieni.

on niin paljon rakkaita ihmisiä olemassa.
toisinaan sitä ajattelee selvin päin sitä mitä ystäväpoika sanoi perjantaisissa bileissä
mä rakastan teitä kaikkia
te ootte ihania

seuraavat aamut

aamulla
tuntuu aina aamulta. sellaista. että arki. että valo.
lumi ehkä ei enää pakkasta niin paljon
jalat eivät kylmiksi eivät onneksi kipeitä vilustuneita tuuleen
siihen joka aina tietyssä kulmassa
siinä kohdassa jossa
tie menee suoraan

on vaikea herätä kun ei ole nukkunut.
nähnyt unta vain ehkä.
mutta on hyvä olla helpottunut. että tietää mitä on olemassa.
tietää puiden väleihin. taivaan joka ei tänään ehkä riitäkään tähtitorniin koska on pilvinen.

lukee tytön kirjoittaman muurahaiskohtauksen ja se on loistava. mutta ei silti ajattele ettei itse osaisi että omat olisi huonoja. vaikka voisi ajatella.

voisi ajatella paljon muutakin.
mutta hymyilee vain.

koska pian on kevät ja näkee
tukholman kaduilla tytön jonka kanssa joskus jakoi huoneen
tahtoisi nähdä myös sen jonka kanssa luisteltiin ja luisteltiin

melkein samana päivänä kuin nyt
kävelemässä

ympäri ympäri ympäri
emme ottaneet numeroita, ja jää oli täynnä kieliäpuhuvia
ja meidän sanamme toistemme perään
kankeat sormet kuumaa
juotavaa
sen jälkeen kun on ensin luisteltu koko päivä.

talvi talvi, minne se katosi

ehkä täälläkin on lintu lähtemättä.

ensimmäinen runoni oli aamut alkavat keväästä
minua naurattaa että olen joskus kirjoittanut runon
runoja
puhunut runoudesta
mitään ymmärtämättä
ja sitten
myöhemmin
nauranut kun joku toinen on sanonut että sinähän kirjoitat runoja
minä, minäkö?

niin pieniä valintoja. lopultakin.
että lähteäkö islantiin
lähteäkö ahvenanmaalle vai orivedelle
ja sitten päättääkin aloittaa kirjoittamisen.

nukahtaminen. nyt keskelle päivää.
olisi parasta.
vaikka tämäkin aamu niin kuin edellinen aamu
huominen täysin erilainen.
on viittomia, joita täytyisi muistaa.
tarina opeteltavana. kuvasta. siinä on tyttö jänis sylissä. pitää tehdä se oikein päin ettei tule saatana. vaikka se jonka kanssa ystävä puhui junassa. tädit taustalla.

olen voittanut kaksi peliä peräkkäin.
toisessa en sen tähden joutunut riisumaan
ja toinen oli carcassonne.
miksi se piti mainita?
hyvä voittaja hyvä häviäjä.

aamut aamut.
miksi tuntuu unelta
unitotta

voiko sittenkin kävellä lumenpintaa? sellaista ihan ohutta
kattojen välissä vaikka
ikkunoiden ohi puutalojen ohi maisemien ohi kaupunkien ohi
ohi
kuka seisoi eteisessä ja katsoi ohi? peilistä.
edelleen vastapäisen talon läpi näkee ikkunat molemminpuolin huonetta
tai sitten se on lasinen taulu

mistä sitä tietää
vaikka öisin olisi monta kuuta
sama tematiikka kaikissa lauseissa
kuviteltu tosi kuviteltu
kilttituhmakiltti
sanoja jotka
peräkkäin
tekevät merkityksen

minulla on ystäviä. minulla on ystävä.
ehkä yksi uusivanhauusi. tai pelkkä vanhauusi.

yksi tyttö löysi kadulta kissanpennun. noin vain.
kuka niitä heittää parvekkeelta alas?
kenen tikapuita pitkin taivaaseen?

hyvä.
on hyvä.
ehkä on sittenkin hyvä.
että on aamujakin. aamutkin ovat totta.

loskaa.

tää nukkuis vaan mielellään
juossut juossut
pitkin kaupunkia
odottanut
julisteita mainoksia
tulkaa kaikki katsomaan elokuvia
sellaisia kaikkia luontojuttuja. 16.2, 1.3, 13.3

ameeba peli on mahdottoman paras. pelasimme sitä lauantaina. täällä meillä. sitä ei voi pelata kahdestaan. mutta meitä oli paljon. mutta meillä ei ole sitä peliä. se oli lainassa. ja sillä on vaikea englanninkielinen nimi. mutta siinä syödään ja kakataan ja ostetaan geenejä ja liikutaan ja tuulensuunta ja ajelehditaan ja rahaa ja vahinkoa ja sen sellaista. se on hyvin monimuotoinen peli.

eikä ole herkkuja. tekisi mieli vain mussutella karkkeja ja sellaisia. suklaita ja sellaisia.

kirjoituksen ääni on tänään tasainen pulla.mössö. sellainen laiska nukkujan ääni. sängynpohjasta.

huomenna laskemaan mäkeä. vappukin on samana päivänä kun helatorstai.
pääsiäinen aikaisin.
vai myöhään? aikaisin

nukkumista nukkumista kiitos
ei enää yhtään sähköpostiviestiä.

on tuuli
mutta olo joka tuulessa tuli on mennyt jo
valkoiset huonekalut olivat mustia
ei ole varmaa kaupungistako vain

mutta kun tuulee vinosti
takista sisään ja taskuista
kaikkialle lunta
ja sitten vielä
hymykään ei riitä eikä se että oikeasti tulee iloiseksi
kaikki ovat vain ohikulkijoita
niitä tavallisia mitä tahansa

ja sitten koko matkan kirjoittaa päänsä sisään
kirjoittaa kaikki lauseet jokaisen
tanssimisesta
kuinka ystävä kuulokkeet korvillaan ihan yksin itsekseen ilman kouluja
tanssii
joka päivä
voin kuvitella sen kauniina
mutta minä kävelen enkä osaa liikuttaa jäseniäni
vaikkei se ole oppimisesta kiinni
eihän?

puristaa huulia hampaitten väliin
lumi nousee alhaalta ylös

ei enää tahdo kirjoittaa uniaan koska ne ovat samat
samat vuodesta toiseen
pohjimmiltaan
ovia lukitaan ja ovia avataan
ja joskus kirjoitti aina lukottomat ovet
vaikka on nippu avaimia
rakastaa niiden arvuuttelemista

mutta lumi minun pimeyteni
koti joka ei koskaan ole valmis
perhesiteet
sellainen käsite joka ei merkitse mitään muuta kuin objektiivisuutta

jalalla maahan ruudukkoja
jokaiseen ruutuun voi valita mitä pistää
voi kirjoittaa numeroinkin
matkat muuttuvat lyhyiksi
niin lyhyiksi että tahtoisi jatkaa
vielä vielä vielä
niin kuin unta vaikka on jo puoli kymmenen
yksitoista

mutta kun irrottanut lukon eikä toinen vielä tiedä
avaa oven koska liian paljon pitää kädessä lukon palasia
kysyy mitä minä olen tehnyt
kysyy miksi minä
niin kuin vuosia aikaisemmin vuosia vuosia oikeasti
niiltä tytöiltä jotka tissejä pyllyjä neniä korvia
kikattivat, heittelivät ja kuiskasivat
mitä minä olen tehnyt
ja hän vastaa
liian monta kertaa sanonut

sama tunne.
ja sen tietää pelosta. kuinka monta kertaa voi yrittää
lähettää viestejä joihin ei vastata
kirjeitä joista ei koskaan kuule mitään, yhtään
istumme siinä niin vastausten ja minä yritän kiinnittää huomioni mihin tahansa muuhun
ja mummi sanoo ettemmehän me
ei me

mutta sille ei mahda mitään että auto ei lähde liikkelle enää risteyksen jälkeen
eikä sitten sillekään
että yhdetkään liikennevalot eivät muutu punaisiksi

sitten ei tee yhtään mitään
välinpitämättömänä kuin ohimennen kysyy
ja vastaukset ovat samanlaisia
kaikilla
olankohautuksia äänen vähän kiristyessä

niin kuin ennenkin
paremmin
huonommin
niin kuin ennenkin

pidätetään hengitystä.

on rakennusten kattoja
kiellettyjä mutta onhan sinne silti kattoluukut
on matkoja
joita voi tehdä ajatuksettomin mielin

puhallusta ilmaan

jalan kääntämistä suunnasta toiseen ja toisinpäin

metsää
vielä on metsää
joissa puita
ja puissa oksia ja kaarnaa

kuvat jotka aina muuttuvat piirrettäessä esittämättömiksi
kasvot jotka vaihtuvat
tietysti
eiväthän he voisi olla samat
vaikka unissa
sama voi olla kaksi samaa ja muitakin yhtäaikaa
jäätä ja sulaa vettä sen ei ole väliä

jalkoja upottaa hankeen
saappaista litratolkulla
verta valuttaa valuttaa
kirjaston aulassa odotusnumero kädessä
pyyhkiä puhtaaksi
ihmisten kasvot
koirien naamat
sillä siitähän sen erotti ihmisillä kasvot eläimillä naamat

joskus kävellä taas rantaa
jonka aina muistaa kuvista
kiviä vettä ja puu
lokinpoikasia
niiden suut auki emoa
kasvot iltaan.

flunssa ei lakkaa
vaan pahenee
maannut taas koko päivän
tuijottanut puita jaksamatta puristaa edes toisen ihmisen kättä
tuijottanut tornia jossa puluja pyörivät kuin luistelisivat
katolla

unessa
olin taas lukiossani
onnellinen uni,
aluksi
olin tekemässä jotakin näytelmää ja ihmiset tulivat juttelemaan minulle
itsevarma olin
nousin ystäväni pinjan ja heidin kanssa parvelle
siellä oli paljon ihmisiä
katsomaan jotakin esitystä
sen esittelivät opettajat, joista yksi oli lukioni puheilmaisun ope, joka ei enää opeta siellä (kuulin pari viikkoa sitten..:( )
hänellä oli tummat hiukset (oikeasti hän oli aivan vaaleanvaalea)
ja hän oli tanssija.
esitykseen meni edestämme kolme tyttöä, jotka tunsin jotenkin, ainakin olin jutellut heidän kanssaan juuri ennen esitystä
esitys alkoi

yhtäkkiä
punatukkainen tyttö kurottautui parvelta yli kaiteen ja hyppäsi alas
ensin näytti kuin hän vain leijuisi ilmassa, ja kaikki oli liikkumatonta
kunnes tytön vauhti kiihtyi ja hän paiskautui maahan esiintyjien päälle
parvella syntyi siinä samassa hetkessä paniikki
ihmiset säntäilivät sinne tänne
minä tunsin hypänneen tytön, mutta samassa kun hän paiskautui maahan, en enää pystynyt muistamaan hänen nimeään, enkä sitä mistä minä hänet tunsin
aloin itkeä hysteerisenä ja yritin selittää ystävilleni tilannetta, jotka eivät olleet niin järkyttyneitä kuin minä. yritin selittää, että minä tunsin hänet. ja että hekin tunsivat.
ihmiset säntäilivät parvelta alas ja mekin menimme massan mukana
kunnes jouduimme tasanteelle, jossa oli yksi esiintyjistä, hänen jalkansa ja vaatteensa olivat aivan verissä, hypännyt tyttö oli paiskautunut hänen päälleen. hän huusi "Painukaa hemmettiin pällistelemästä!"
tuli portaat tai sellainen jännä pieni jyrkänne jota piti nousta, minä en uskaltanut.
olin varma että tippuisin kuten se tyttö
ylhäällä oli vastassa joku mies, joka oli jostain tuttu ja ystävät yrittivät rohkaista minua, sillä takanani oli jo pitkä jono. jotenkin onnistuin kuitenkin jäämään jumiin siihen, koska minulla oli kumisaappaat, jotenkin ne eivät mahtuneet siitä ylös ja olin tippumaisillani
mies sanoi että saappaat pitää saada pois jalasta
ja me yritimme yhdessä kiskoa niitä pois, ongelmana olivat jotkin hopeanharmaat kiiltelevät lenkit, jotka vihdoin saatiin irrotettua
ja niille oli tullut nimetkin (en enää muista mikä, mutta jotenkin se oli ääntellisesti ja merkityksellisesti yhdistelmä vaskitsaa ja salmonellaa)
mies kysyi että kai minä tapoin ne. ihmettelin mitkä. ja hän tarkoitti niitä hopeanharmaita vaskitsasalmonelloja, ja sitten selvisi että ne ovat hyvin myrkyllisiä ja eläviä
näin että yksi luikerteli saappaani juuressa enkä tuntunut pääsevän siitä eroon
mies sai sen kiinni ja alkoi pelotella sillä minua ja lopulta se luiskahti hänen kädestään emmekä enää kumpikaan nähneet missä se oli...

olipa pitkä unenselitys.

toinen aihe: radio.
ensin, viikonloppuna, kun löysin radion pitkästä aikaa maatessani koko päivän sängyssä,
innostuin: "Ei voi olla totta! Täältähän tulee oikeasti mielenkiintoisia ohjelmia!"
kuuntelin mm. elokuvamusiikista, aivokasvaingeenien löytämisestä ja kartoittamisesta, maailmanpolitiikasta, improsta jne.
mutta
kun nyt on menossa jo tiistai
ja päiviä on ollut aika monta
olen ikäväkseni todennut (totesin tämän kyllä jo toisena radiokuuntelupäivänäni)
että sieltä tulee jatkuvasti samat ohjelmat. tismalleen.
uusintoja parin tunnin välein.
ja aina siinä välissä on siis uutiset. tunnin välein.
ja tänäänkin on tullut venäjänkilelisestä vähemmistöstä jo kaksi kertaa tismalleen sama, pitkä, ohjelma. lauantaina tuli se elokuvamusa ja sunnuntaina uudestaan. ja kun tänään oli se asteroidijuttu niin auta armias montako kertaa sen mahdoin kuulla! ja samat haastateltavat.
samat asiat. uutisissa, lehtikatsauksessa, päiväntasaajassa, ajankohtaisissa...jne jne jne
eikö ylellä ole varaa tehdä ohjelmia vai miksi ihmeessä saman päivänä aikana soitetaan samat ohjelmat monta kertaaa? ja usein ne on vielä jo uusintoja jostain vielä vanhemmista....
no jaa.
se on vaan ikävää, kun silmät valuessa ei pysty lukemaan
eikä ole tv:tä eikä sitä jaksaisi katsoakaan
ja radio olisi ainut mitä voisi.

valituksien valitus.

huomenna olen taas terve

kunpa kunpa kunpa

alkaa parantua
alkaako?
vai alkaako kaikki alusta.

toissa yönä
oli isän vuoro oksentaa kännipäissään
enkä halunnut päästä häntä sisään, lapsuudenkotiini.

viime yönä
oli taikavoimainen linnunmuna, jonka avulla minä nousin ilmaan mutta se oli lopulta painajainen
koska oli matala ääni ilman ruumista ja ulkoavaruus

oli myös lapsuudenkodin piha
siellä istumassa tuolilla minä, veli ja isä
näin linnun, joka näytti härkälinnulta, äiti sanoi se on keihäslintu
ja sillä oli soidinmenot päällä
näin myös sitten sen naaraan, jota se kukkokeihäslintu liehitteli.
mielettömän näköistä. ja minä ajattelin saavani tästä loisto havainnon
kun huomasin että maassa makasi jo kaksi kukkoa
kuolleena
kukko ja naaras tarttuivat toisiaan nokista kiinni kuin suutelivat mutta se oli rajua ja ne huusivat hirveästi, kuin olisivat yrittäneet katkaista toistensa nokat
minä liikautin varpaitani ja kukko tuli haistelemaan jalkaani ja pelkäsin ja se tarttui minua jalasta
ja voi sitä kipua, se väänsi nokallaan niin että huusin kivusta, jalkani katkeaa!
isä tuli auttamaan ja yritti kiskoa nokkaa pois, auki tai jotain, mutta se oli tiukassa, tiukassa

kissat ovat vaihtuneet lintuihin.

saman yön aikana sekä muna että kana.

kummassakin isä. sillä munaunessakin oli ehdottoman tärkeää että isä auttaisi munan oikealle kohdalle sellaiseen ympyrään (tää alkaa kuulostaa jo mun omastakin mielestä aika epäilyttävältä...) mutta isä ei vaan tullut ja minä huusin tuskasta kunnes päätin luovuttaa, mutta silloin se matala ääni sanoi jotain (en enää muista mitä) ja minä paiskauduin lattiaan. se ääni ja muna kontrolloivat minua (miksi tämä kuulostaa niin epäilyttävältä vaikka siinä unessa ei oikeasti ollut mitään seksuaalisia sävyjä)
lopulta isä kuitenkin tuli ja me nostimme sellaista kangasta, jolla se muna lepäsi ja pistimme sen oikeaan kohtaan ja taas se ääni puhui minulle ja se muna loisti kultaisena ja minä aloin kohota ilmaan, avaruuteen asti

ehkä ei pitäisi kirjoittaa uniaan tänne.
mutta kirjoitanpahan kuitenkin.

kunpa kurkku tulisi taas terveeksi
ja nenä. ja pää. ja kaikki jäsenet lakkaisivat särkemästä

huomenna alkaa taas sellainen viikko
ettei ole aikaa

lumimyrsky
mutta lunta

herkkuja. kuumaa mehua ja peittoja.
nuha nuhanen.
nenä ihan punainen ja rohtunut koko naama.

eikä koskaan olisi aikaa sairastaa
jos muutaman tunnin nukkuu niin
heti on tuhat sähköpostiviestiä ja tuhattuhatta tekstiviestiä ja tuhattuhattuhat puhelua
ja ovikelloja

mutta

joskus pitää nukkua kun ei muuten nuku
sellaista se vaan on

nukumme kumpikin
käperrymme kasaksi ja kiekoksi
toinen on toisen maha ja toinen toisen selkä
yöt läpeensä nukumme
ja tulee mustikkaviikset
koska on mustikkakeittoa, mustikoita, mustikkateetä ja mustikkapiirakkaa

lumimyrsky myrskynen
paljon tuulta ja lunta

unia unia unia
levottomia öitä ja unia
nukahtaminen vaikeaa

viime yönä oli biologian tutkimusta
polyypeistä
ja kuinka sitten pistin kaksi kiveä veteen ja yhdestä lonkeroisesta eläimestä olikohan nyt sitten joku mustekala tai vastaava niin siitä irtosi siittiöitä ja munasoluja ja ne uivat kiinni siihen kiveen
siinä nyt sitten oli jotain ihmeellistä
kivet olivat ihan mustanaan niitä, tavallaan nuijapäitä
ja rannalla oli lisko korkeintaan sentin pituinen

ja öiset riitelyt sukuni kanssa jatkuvat myös yöstä toiseen
eilen ei ehkä
kun niin kovasti analysoin niitä yön hämärässä että ehkä ne nyt loppuivat
minulla siis on viimeaikoina toistunut raivokohtaukset sukuni läsnäollessa
siis öisin
äitini ja isäni suvut sekoittuvat niissä vain yhdeksi suvuksi ja yleensä raivostumiseni alkaa siitä kun vanhempani tai jompikumpi vanhemmista on juovuksissa.
vanhempani eivät oikeassa elämässä kärsi alkoholiongelmista, mutta on totta, että varsinkin lapsena minua ärsytti ja suututti aivan älyttömästi jos vanhempani joivat edes saunakaljaa saati sitten sukubileissä.
ja tunnistan sen aggression ihan oikeaksi.
en ehkä enää voisi ikinä käyttäytyä niin kuin unissani käyttäydyn
mutta
jos en kontrolloisi yhtään
en epäile ettenkö alitajuisesti käyttäytyisi niin kuitenkin
koska raivostuessani olisin varmasti juuri sellainen kuin unieni huutava, solvauksia lateleva, itkevä ja kirkuva punanaama.

mutta ne ovat ahdistavia unia. ja varmasti juuri siksi. että minä olen sellainen. ja siksi, että minä en kuitenkaan ole sellainen. eikä minun sukuni ole sellainen. eivätkä minun vanhempani ole sellaisia. ja kuitenkin ovat. pelkään olevan. alitajuisesti ehkä mutta kuitenkin.

mutta en enää jaksa kerrata niitä unia, koska olen jo käsitellyt niitä.

ja ovatko minun kissani muuttuneet matelijoiksi ja sammakkoeläimiksi? kun näin niitä rupisammakoitakin yksi yö.

silti tykkään eläinunista. jotenkin vain.
tahtoisin nähdä niitä enemmänkin.

olen myös nähnyt liudan omituisia elokuvaunia, joissa on ollut vahanaamoja, murhan suunnittelua, rikollisia, bimboja ja ties mitä.
mutta ne ovat asia erikseen.
enkä enää muista niitä.

sekin on jännä
kun herää on aivan pienen hetken
siinä rajalla
koin sen tänään
mutta se oli niin lyhyt ettei sitä voi oikein selittää
mutta olin sanomassa ääneen unessa ollutta sanaa
mutta olin niin unessa etten saanut sanottua sitä ääneen
ja sitten kun nousin ylös en tajunnut miksi olisin sanonut sen kun se ei tarkoittanut mitään ja se soi päässä
vaikka hetki sitten
hereillä jo olin kuitenkin nähnyt siinä selviä merkityksiä

niin.

pidän rajoista ja rajapinnoista
juuri niistä.

ja tahdon jo syömään soittaisi pinja ystävä.

on niin paljon taas kerran asiaa
tentistä olen päässyt läpi! yhteensä kymmenen pistettä (ja papukaijamerkki!) /12p
jee, eli kirkkaasti ja hienosti tämä humanisti pärjäsi biologian ihmeellisessä maailmassa, kuitenkin.
vielä odottelen että harjoitustyötkin kaikki hyväksytään, vaikka kai nekin oli hyväksytty.
huokaus.
ekologian perusopinnot kasassa. hyvä minä. onnittelen tänään itseäni
lukemalla

humisevaa harjua, johon olen jäänyt ihan koukkuun
päädyin siis kuitenkin lukemaan sitä jääskeläisen ja kate bushin innoittamana
eilen aloitin
ja huh, se on ihan kohta luettu loppuun
luin sitä eilen jopa samalla kun hämmensin ruokaa
olen mahdoton
mutta niin pitkä aika siitä kun on lukenut jotain,
hmmm
sanoisiko keveää

ja kun ei oikein enää muistanutkaan kaikkea, paitsi sitten kun ryhtyi lukemaan
ja jännää
miten siinä kirjassa ei ole yhtään miellyttävää hahmoa
todella harvinaista minusta
sitä ei oikein voi samaistua kehenkään, tai ei halua samaistua
mutta en minä tästä nyt ala mitään kirjallisuusanalyysia kerronan kerroksellisuudesta ja muustakin voisi vaikka kuinka pitkään

ja nyt
sain rakkaaltani muumimustikkavadelmalakun ja se onkin palkkani!

ja sitten kävin tänään pankissakin
mutta en minä tiedä vaihdanko pankkia, mistä sitä tietää?

mutta sen pankkinaisen ääni oli sellainen, että tuli hyvät kylmät väreet
sellaiset että tuntuu kuin tukka nousisi pystyyn
hyvällä tavalla

ja tajusin
että äänet
niin, minä muistan ihmiset aina äänestä
jostain syystä juuri äänestä
ja on joitain tuollaisia ihmisiä, joiden ääni saa väreet
se on erikoista

ja aloin enemmänkin miettiä suhdettani ääniin
ja siinä on jotakin kummallista

kun tavallaan, olen siitä harvinainen tapaus, että voisin varmaankin elää ilman musiikkia
usein musiikki enemmän ärsyttää kuin miellyttää minua
vaikka sitten taas nautin aivan suunnattomasti musiikista myös
mutta
silloin kun olen vaikka kipeä, en siedä mitään musiikkia
ehkä tämä vastenmielisyys ääniä kohtaan johtuu myös päänsärystäni
mutta kuitenkin
tajusin
että ehkä minä olen erityisen herkkä äänille

minä en kestä tietokoneen hurinaakaan jos yritän nukkua tai päätä särkee tai muuten vain tahdon keskittyä
en sähkön ääntä
siinäkin on ääni!

ja vau. olen niin innoissani näistä havainnoista että tulen sekopäiseksi.
mutta oikeasti
istuin siellä pankissa vain sen takia puolituntia ja olisin voinut enemmänkin
itse asiassa menin sinne sen äänen takia
vain äänen takia

ja yhden laitoksemme proffankin luennoilla olen käynyt pääasiassa sen proffan äänen takia.
uskomatonta.

ja vieläkin pyydän poikaystävääni välillä toistamaan tiettyä ihan tavallista sanaa vain sen takia, että se saa minussa väreet aikaan. jostain syystä. käsittämätöntä.
tai ehkä ei niin käsittämätöntä.
mutta

siksikö minua kiehtoo myös hiljaisuus?

ja vain sen äänen ajatteleminen saa ne väreet
toisinaan

ja oikeastaan
kun mietin
ehkä minun fyysisyyteni onkin äänissä
ehkä haluan olla lähellä niin
aallot jotka kulkee sanoina tai lauluina
mikä sen tekee
en minä tiedä

mutta kannattaa joskus kokeilla sellaista äänihierontaa
se on mahtavaa
eli pyydä jotakuta laulamaan ihosi läpi, selkääsi, niskaasi, päähäsi
se tuntuu
niin,
kokeilkaa miltä se tuntuu
itse oon leikkinyt sitä ekan kerran teatterissa
ja tahtoisin leikkiä sitä koko ajan.

ooi

sekavia unia sekava olo tekisi mieli kirjoittaa kaikki samalla kertaa
eikä niin että ensin yksi asia sitten toinen
unessa eläimiä, pidän aina siitä kun näen
nyt rupikonnia
ensin yksi aivan valtava, sitten monta pienempää ne uivat minun jalkojeni juuresta
olimme retkellä kulkemassa kohti leirintäaluetta auto oli jätetty ja käveltiin iso porukka siellä oli vaihtareita ja minä jäin katsomaan rupikonnia kukaan muu ei huomannut
toiset ehkä johannes en muista sekoitan aina johanneksen ja yhden ala-aste luokan pojan keskenään unissa
näki kuolleita kettuja tai ainakin ketunpoikasen kaikki menivät katsomaan sitä
ne eivät tunnistaneet ensin eläintä
mutta kai se oli sitten se kettu
minä en nähnyt koska rupisammakot

ja hii hii hii ilmeisesti olen pääsemässä tentistä läpi
kaksi tehtävää on tarkastettu ja mulla on seitsemän pistettä, koko tentin maksimi on kaksitoista pistettä ja pitää saada puolet oikein eli mulla on jo yli puolet oikein! vielä sieni tehtävä on tarkastamatta ja kai minä siitä pari pistettä ehkä voisin saada vaikka en tiennyt mitkä aineet vaikuttaa ja tämä on nyt tällaista niin sekavaa tekstiä ettei tätä voi lukea koska olen seka
isin

eilen oli vastuunjakoa kokouksessa
ja minusta tuli varapuheenjohtaja ja ehkä leirinjohtaja ja
sain avaimet ja nyt on paljon asioita
ja huomenna menisin sitten taas avaamaan mangoa aamulla
vaikka olin haaveillut aamusta pitkästä aamusta
mutta
ei se mitään minä voin mennä.

ja ja ja ja ja

tein eilen sen vispipuuronkin!

ja lunta sataa!

lumihangissa kahlausta
oppii kertomaan käsillään mitä harrastaa
kankeat sormet
jäätävät ja nukahtaa kesken päivän

hiihtävät jo jäällä
ympyrää
onko siellä ladut?
ja lumen alla jää
yksinäiset ihmiset yksinäisen näköisiä ainakin kun kävelevät valtavaa järveä poikki

ja minä luen maanis deprsessiivisen mannerin kirjeitä
toiselle ihmiselle tarkoitettuja
ei minulle
ei minulle
mutta
onko hän ajatellut sitä
että joku ehkä jonain päivänä
lukisi
kuinka moni
ajattelee
että joku toinen ehkä jostain toisesta ajasta joskus myöhemmin
lukee
sinua
minua
niin.

kun ei voi enää kuunnella.
viime yönä minä olin ekaluokkalaisten opettajana ja puhuin viittomakieltä ja siellä oli toinenkin opettaja joka oli varsinainen opettaja ja ihmettelin miten ne lapset viittoi niin nopeasti
ja sitten selvisi että ne lapset olivat kuuroja ja äidinkieleltään viittomakielisiä ja minä olin ainut joka ei osannut viittoa ja lapset viittoivat nimeni, sille oli oma viittoma

prosessit päässä
nyt astor piazzolla.
suosittelen häntä.
minullekin on suositeltu.
siis kuunnelkaa astoria.

enkä tiedä miksi päivällä tekee mieli nukkua
eikä ollenkaan mieli tiskata
ja marjapuuroa tahtoisin vispata mutta en tahdo tahdon vain syödä sitä sitten katsoa kun se on valmista
aina tahtoisi nähdä kun on valmista
mutta keskeneräisyyttä ja keskinkertaisuutta
ja sitten ei osaa missään tilanteissa puhua niin kuin silleen luontevasti
vaan aina tulee väkinäisiä hymyjä jotka näyttävät väkinäisiltä eikä ventovieraille saa kertoa uniaan, sehän pitäisi tietää sillä heidän ilmeensä sanoo älä, älä jatka enempää, en tahdo tietää mitä sinä teet öisin

mutta on sellaisia päiviä, että tekisi mieli pysähtyä järven rantaan ja kuvitella se toiseksi järveksi
kertoa tarinat mielessään niin monta kertaa että osaa laulaa ne ulkoa sillä sävelellä jota soittaa pianolla sitten monta kertaa peräkkäin
palaamatta olla
koskaan enää
mutta sitten tulee nauru koska kaikkihan on nykyään liian sentimentaalista
ja melankolista

mutta muistaa kuitenkin

minä odotan uusia levyjä postista
mumin uutta ja cocorosieta

ja tahtoisin osata piirtää
peuroja
hirviä
ja sellaisia
niitä jotka olivat maata

joskus oli sellainenkin ilta
kun oli vielä haltijoita ja keijukaisia
ja se yksi menninkäinen ja me kuvittelimme millainen maailma olisi
maa tuli ilma vesi
eläiminä
meinä

sarvet vai pyrstö
siivet vai häntä kuono ja korvat

minä menisin meren alle
pohjaan asti kääntyisin kerälle ja piilottaisin kiviä niin ettei niitä löydettäisi jos yritettäisi kaivaa
multaan en menisi tukehtuisin
enkä tuleen pelkäisin niin kauheasti ja lentämistä
vaikka puista pidänkin ja ketuista
ja en ole yhtään vettä
tipan tippaa minussa sitä ole oikeasti
niin että turhaan nautin sateestani
ja turhaan nautin lumestani joka on kylmää
joka on niin valkoista niin valo niin valo ettei mikään koskaan voi olla yhtä
kirkasta ja
samaan aikaan pimeys niin syvä että en usko islanninkaan olevan säkimpi
ja kylmyys
ja lämpö samaan aikaan
kannattaa tehdä tunneli pesä jos joutuu myrskyyn
vain niin selviää hengissä

uskomaton elementti
minun elementtini
kun vedestä tuleekin maa
ja vain tuli taas
voi sen muuttaa takaisin vedeksi
ja ilmakin siinä on
kun se sataa
kaikki minun elementtini
joita turhaan lasken itseeni kuuluvaksi
niin kuin jokainen

sillä tämä ihminen on niin kaukana kaikesta todellisesta kuin vain voi olla
turha ihmisen uskotella kuuluvansa luontoon
hah
sanon minä
yhden sekunnin ihminen
yhden pienen sekunnin kun maailma on ollut miljardeja vuosia

joskus kirjoitin ruotsin aineen, johon ujutin bo kaspers orkesterin sanoituksia: vi kommer aldrig att dö, vi kommer altid att leva.
annakin kirjoitti samaan aineeseen samat sanat. koska olimme aamulla herättyämme kuunnelleet sitä.
me olimme silloin mies ja äiti. vaimo ja lapsi.


missä ovat minun tyttöni nyt
kaikilla on uudet tytöt
yksi mennyt uutena vuotena kihloihin
ja vielä joskus oli pimeää ja kynttilän valo ja helminauhoja siinä ikkunassa josta näki kaikki valokuvat

sivistyssanakirja ja englanti-suomi-englanti sanakirja auki pöydällä.
ja nyt vain odotellaan että päästäisiin läpi ja voitaisiin sulkea nuo paksut kirjat.
vaihtaa reppu kassiin.

tahtoisin oman pienen mökin
jossa minulla olisi paperia ja kyniä
pensseleitä ja vesivärejä
kirjoja joita en ole lukenut ja ne muutamat jotka luen aina uudestaan
olisi metsä ja järvi ja meri toisella puolella olisi joki ja nuotio, eläimiä ikkunalaudoilla, oven pielessä, kynnyksillä, puissa, meressä, järvessä (eläviä) ja jälkiä lumessa

mutta unet
ne ovat vain unia
ja hullu niihin uskoo

pitää ostaa sukset
ja lähteä hiihtämään
niin kuin ne jotka
jo järveä kiertävät
ja sitten kiertäisi itsekin.

sitä voi vaikuttua
sillä tavalla, kun joku toinen kertoo jostain
yhtäkkiä
kun luin Pasi Jääskeläisen blogista humisevasta harjusta
minun alkoi tehdä mieli taas lukea se kirja
olen viimeksi lukenut sen joskus yläasteella
ja sitten alkoi myös tehdä mieli kuunnella Kate Bushia.
ihan vain yks kaks.
se on jännää.

ja toivon läpäisseeni tentin. ei ne kysynyt kovin vaikeita, mutta minä olen huono tiivistämään ja huono vastaamaan ja muistamaan
ja kaikkea sellaista

mutta tänään
näin ystävän ja me käytiin kirjastossa ja sellaista tavallista
ja ostin omenoita
ja tänään on kotiin saapunut myös toinen ystävä
ja luin muutaman kirjeenkin
siis eeva-liisan kirjeen

mun frendejä on eeva-liisa, peter ja märta
kivat kaiffarit mulla ainiin ja marja-liisakin vielä
ja vois se jose vaarikin olla mun kaveri

mutta oon onne
llinen

tnt

tänään sitten nähdään
miten tää selviää kaikista biologian kauheuksista
ei muita tavoitteita kuin että pääsen läpi
ettei tarvitse ensi syksynä uudestaan.
pää kipeänä termeistä
koko yökin oli vain tiedon järjestelemistä päässä
arthropoda centipedes mycelium hyphae septa blastula heterotrofi sukusolupesäke gameofyytti tsygootti kollageeni kitiini itiökanta sporangia abioottinen synteesi monomeerit oomycetes parabasala

joo

mutta on lunta
ja kello vaihtui eilen yhdeksitoista niin että olisi pitänyt maksaa yölisä eikä minulla ollut mutta kuski sanoi olet sitten lapsi tämän kerran

ja vesilasi on tyhjä vaikka äsken se oli täysi ja
voi kun tämä päivä olisi jo ohi
voi kun voi kun voi kun

kaikki ajatelkoot tänään mahdollisimman biologisia ajatuksia
ja lähettää ajatuksensa minulle niin että muistaisin edes
jotain ihan vähän vaikka vaan

mutta nyt ei aikaa enää tähän
sillä kyllähän vielä on hyvä opetella millaisia eliöitä ovat stramenopilesit
tai ciliatesit tai dinoflagellat

ja

lunta!

toiveeni osittainen toteutuminen
kunhan ei sula pois!

pian voi tanssia jäätä pitkin
hiutaleet saisivat vain olla suurempia
ei harmita enää että täytyy lähteä luennolle
ei harmita enää että huomenna on tentti

lumi lumi
minun lumeni

Näin tavallaan ihanaa unta
kävelimme äitini kanssa metsää pitkin, äidillä oli kartta ja olimme menossa jonnekin ja sitten pitikin mennä jo kotiin
päätimme oikaista, äiti näytti kartasta
ja tulimme järven rantaan
järvessä oli kiviä niin pinnassa, että niitä pitkin saattoi kulkea
kysyin äidiltä saanko leikitellä niillä ja äiti sanoi tietysti
juoksin edestakaisin kiviä pitkin, vain nilkat kastuivat
äitikin kulki ja oikaisimme järven poikki kumpikin
tulimme leikkipuistoon
ja kylvimme hiekassa
olimme yltäpäältä hiekassa ja nauroimme
ihmisiä alkoi tulla puistoon ja he katsoivat meitä kummeksuen, meitä vain nauratti

ja kannattaa mennä Tourujoelle, jos tahtoo nähdä muutaman
tai muutaman sadan ellei tuhat
sorsaa.

huomenna alkaa sitten koulu
sen kunniaksi siivosin kirjoituspöytäni, jota en ollutkaan siivonnut sitten vuoteen...
tai puoleen vuoteen
sieltä löytyi sammaltakin...

ja ollaan alettu katsoa hopeanuolia.
se on jännää
miten tosiaan muistot muuttuu
tai jotain kummaa siinä on
kun on nähnyt viisivuotiaana edellisen kerran ja sitten
reilu viisitoistavuottamyöhemmin
on katsomiskokemus niin eri

ja ensi viikolla alkaa tulla taas ystäviäkin tänne
toivottavasti heidikin tulisi.
pinja ainakin! enkä malta odottaa.
teehetket alkakoot taas! ja lumi! sekin saisi jo luvan tulla
sillä minä olen sitä mieltä että ensilumi on vielä tulematta jyväskylään
niitä muutamaa loskapaskaa ja yhden yön tihrustusta ei voi ensilumeksi mielestäni kutsua.

ja olen ihan koukussa eeva-liisan elämään

joulukuvat ja vuodatus kaavoituksesta

Tässä muutama kuva joulusta Heinolassa. Nämäkin rannat yritetään nyt kaavoittaa asunnoille. Nyyh. Heinolaan katsos pitää saada rantatontteja, että ihmiset muuttaisivat sinne. Eihän kukaan sinne muuten muuta, kun tontit ja asunnot ovat tyhjillään, mutta rannat, oi järvet ja niiden rannat...kyllä ne ihmiset sitten muuttavat!
Mutta mitenhän käy niiden asukkaiden, jotka tähän asti ovat tehneet päiväkävelyitään noilla rannoilla...jaksavatkohan he enää asua sukupolvesta toiseen siellä, kun ei ole kohta minkäänlaisia virkistysalueita käytössä (paitsi ehkä mannerheiminpuisto keskustassa, joka on ihan keskellä kaupunkia, siinä ei ole järveä vieressä, ja se on istututettu pläntti, toiselta reunalta näkee toiselle reunalle). Onneksi tuon rannan tuntumassa pesii myös liito-orava, joten pieni pläntti pitkästä rantaviivasta säilynee. Laiha lohtu, kun minun kiveni (niin, minun) jää jonkun hienolle rantatontille ja puiden hautausmaa raivataan tieksi.
Nauroimme kyllä vähän, että mitä hölmöläisten hommaa rakentaa suon päälle, kun sellaista kosteikkoakin siellä riittää, mutta pääasiahan on, että on rantatontti. Eikä senkään ole väliä, että siellä missä ei ole suota on kivikkoa, eihän niiden kivien raivaaminen ja poistaminen mitään työtä ole kun tulos on rantatontti!


Kaapista tulee kuva myöhemmin.

Eilen sain postissa paketin
synttärijoulupaketin. Vaikka siis synnyin jo kesällä, mutta oli ihana niin ihana yllätys
sieltä paljastui Mannerini! kirjeitä. siis kirja, joka oli niitä kirjeitä.
ei sekään täti nyt mulle sentään haudasta kirjoittele,
sääli
olisikin hienoa jos kirjoittaisi!

Olen lueskellut niitä.
On niin hassua, että niinkin lahjakas kirjailija on tuntenut ihan samoja tunteita kuin me, jotka täällä masentelemme omia epäonnistumisiamme ja onnistumisia ja kaikkea siltä väliltä

päänsärkyä ei enää ole. voisin siis alkaa lukea tenttiin.
juuri äsken ihan pikkuisen kirjoitin
oli pakko
kun näin niin hmm - oudon - hmm unen
tekstistäni, että sen kummemmin miettimättä unta päädyin siihen ratkaisuun, että kirjoittaminen on aloitettava nyt, viimeistään tänään.
nimittäin unessani
minä tavallaan tein elokuvaa siitä tekstistäni
tai halusin tehdä, mutta ne sekoittui jotenkin kummallisesti toisiinsa

Kohtaus: puisto, jossa päähenkilöni/tyttö juoksee ja jokainen vastaantulija muuttuu
ikään kuin yhdeksi "niistä viidestä", vastaantulijat kääntyvät katsomaan sitä päähenkilöä/kameraa ja niillä on jotenkin vääristyneet kasvot tai liikkeet, päähenkilö yrittää paeta, ja yrittää muuttaa ne vastaantulijat normaaleiksi ihmisiksi. Kertojaääni kertoo, että ne muuttuvat normaaleiksi, mutta sitten taas yksi vanhus kangistuu ja vääristyy ja juttu alkaa uudestaan.

kohtaus: kertojaääni taustalla hokee jotakin tosi hienoa lausetta (jota en tietenkään aamulla muistanut, ehkä onni, sillä unen hienot lauseet eivät välttämättä sitten aamulla ole...) - tämä saattoi sekoittua myös edelliseen kohtaukseen tai olla sitä ennen tai olla koko unen ajan.

kohtaus: kuvaan videokameralla itseäni peilin läpi, heijastun peilistä viitenä, en näytä minulta, vaan muistutan jollain lailla sitä pissisrooliani, heijastun erivärisenä, mustavalkoisena, keltaisena, punertavana kuvana peilistä, puhun jotain kameralle, ehkä sitä lausetta joka oli aiemmin tai tekstiäni

kohtaus: suuri sali jossa on lapsia, tyttöjä ja poikia ja niitä testataan yhteen, että kuka poika sopii kenenkin tytön sisälle.

kohtaus: jossa tyttö ja poika (lapsia) harrastavat seksiä ja minä tavallaan olen sekä se poika että se tyttö, tunnen miltä kummastakin tuntuu ja tunnen miltä tuntuu kun se poika laukeaa, pojan näkökulmasta ja sitten herään

niin. en tiedä tahdonko purkautua tuolla tavalla, mieluummin puran nyt suunnitelmani päästä paperille ja ryhdyn kirjoittamaan. olen lykännyt tätä liian kauan ja silti ahtanut aivoni täyteen pelkkää tarinaani. niin siinä sitten käy yöllä, että hups vaan.

no joo. mutta oli niitä kaikkia painajaisiakin ja kaikkea muuta
ja aamulla migreenisärkyä

ja huu haa

aloitin tänään myös oikean oman päiväkirjan,
ostin eilen sellaisen muistikirjan, joka muistutti sellaista kirjaa, jonka sain alle kouluikäisenä isoveljeni kummeilta.
tuntui hyvältä.
ehkä vielä lopetan tämän julkisen
ja rupean taas kirjoittamaan vain itselleni.

ja sitten tietokoneella vain omiani.
ja koulutehtäviä.
tällaiseenkin paskanjauhamiseen menee yllättävän paljon aikaa.

Hoo
pitkästä aikaa
ja uutena alkaneena vuonna

paistaa aurinko
ja olen lukenut tänään pikkuisen eläimistä
eilen luin sienistä.
ne ovat aika veijareita,
kaikki
kasvitkin ovat
ja protistit
ja bakteerit ja arkit

ho ho hoo

olen nähnyt paljon unia
ja kaikissa unissa minä aina itken
yhdessä peppi pitkätossusta oli tehty elokuva tai musikaali
ja kuuluisat ihmiset haukkuivat sen lyttyyn
mutta minä sen kun vain liikutuin kyyneliin niistä lauluista

ja viime yönä
yksi oriveden opettaja, runoilija ja yksi yliopistolla opettava olivat joutuneet johonkin onnettomuuteen
ja minä jostain syystä olin joutunut ystäväni kanssa vartioimaan sen yliopisto open tilaa
orivesi ope kuoli ja kaikki hääräsi sen ympärillä ja me jostain syystä tapettiin sen ystäväni kanssa se yliopisto ope.
kukaan ei kuitenkaan huomannut sitä, mutta me jätettiin merkitsemättä sellaiseen taulukkoon, että montako minuuttia se oli ollut hengissä.
syyllisyys alkoi painaa, ja eniten se, että jos meidän murha selviäisi
ja minä aloin esittää roolia, että tämä opettaja olikin sukulaiseni ja surin sitä kauheasti, tulin tunneille vollottaen ja kyyneleet jäätyivät silmäripsiin
lopulta sen open elintoimintojen tilastoja tarkastettiin ja olin itse siellä tarkastamassa niitä, merkitsin, että heppu oli ollut kolme minuuttia hengissä päästä ja yhden minuutin käsistä. tulostin meni sekaisin ja syötti kummallisia kirjaimia ja numeroita ja henkilökunta ja tekninen apu tuli paikalle. heräsin ennen kuin kenellekään selvisi osallisuuteni murhaan.

tänään aamupäivällä mentyäni uudestaan nukkumaan
vaivuin taas unen ja toden rajamaille.
kuulin kuinka isäni tuli kotiin ja puhui puhelimeen työpuhelujaan. tajusin, että siinä on jotain outoa, mutta en millään keksinyt mitä. sillä kyllähän isi tulee usein keskellä päivää käymään kotona, mutta mutta...
niin
sitten lopulta pääsin sängyssä istumaan, eikä isin puhelua enää kuulunut ja tajusin
että tietenkin,
tämähän on minun ja karin koti.
ei isäni koti. ei se tänne jyväskylään kesken työpäiväänsä tule.

ja koti tämä on.
minulla on nyt isovaarini vanha lipasto
maalattuna tumman punaiseksi
ja se on niin koti
olen ihan hulluna siihen
kirjaimellisesti hullu
kun ihastelen omaa huonekaluani päivä toisensa jälkeen.

ja tänään haluaa kävelylle vaikka väkisin.
ehkä pitäisikin mennä nyt.
kun on tullut päivän biologiatkin luettua

ja tänä vuonna minulle tulee saamani ennustuksen mukaan tapahtumaan:
jonkin uuden alkamista
toiveiden toteutumista
hautajaiset

siitä tulikin mieleen että yhdessä unessa näin myös piirrosfilmin, joka oli tavallaan vaihtoehto disneylle. siinä oli disneyn hahmoja, mutta se oli aivan absurdi, jonka alussa kerrottin herra Bushin kuolevan
ja lopulta pluto laittoi dynamiitin tuolill, johon piirretty Bush sitten iloisesti hymyillen tuli istumaan
piirretty yleisö oli kauhunsekaisen jännityksen vallassa
mutta uni loppui siihen ennen kuin näytettiin räjähtikö se
tai sitten en vain muista loppua.

ja nyt nauttimaan valosta
josta en yleensä nauti pääni vuoksi
mutta joka tuntuu nyt tämän pitkän sadekauden jälkeen hyvin hyvältä.

Hiiohoi!
Hain mekkoni!
Se on kauniskauniskaunis.
Ja minulle sopiva!

Oo!

Minulla on nyt kettuvillamekko!

(pinnallinen tyttöyteni paljastuu!)

edellisenä yönä
heräsin ensin puoli kahden aikaan
enkä enää saanut unta
kun vihdoin sain
näin painajaisen

olin todella omituisessa paikassa, tunnelma oli ahdistava. siellä oli kummallisia junia, jotka olivat hyvin vanhoja ja ränsistyneitä. uudemmat junat kulkivat niiden ohi. välillä minäkin oli sellaisessa vanhassa junassa ja yritin löytää paikkaa. ikkunoita oli rikki eikä siellä ollut vessaa.
minun oli määrä mennä johonkin. tehdä matkaa. (en enää pysty muistamaan mistä tai mihin tai miksi) tunsin paikasta ainoastaan riikan, mutta riikkakin oli lähdössä pois, hän oli pukenut jo päälly svaatteet päällensä ja oli sanomassa hei hei. Minä sain tekstiviestin äidiltäni, jossa hän kertoi ettei ole nähnyt isää moneen päivään, että viimeksi, kun he olivat olleet metsäretkellä ja isä oli jäänyt paistamaan nieriöitä saareen. viranomaiset epäilevät että hän on pudonnut jäihin.
Huusin ääneen että isäni on kuollut. Mietin sitä, mitä haastatteluissa aina sanotaan siitä kun kuulee jonkun läheisensä kuolleen. Minua alkoi itkettää ja hoin isäni kuolemaa. Riikka kääntyi takaisin ja tuli luokseni.
Heräsin
mutta ahdistava tunnelma ja isän kuolemasta seurannut tunnelma jatkuivat koko päivän. Ja herätys oli n. 30 minuutin päästä heräämisestä. Eli kymmentä vaille viisi.
Aamuvuoro, työvuoro.

Viime yönä näin paljon sekavia unia, joissa oli paljon eri-ikäisiä tuttujakin miehiä ja minä jouduin aina heidän kanssaan tilanteisiin, jossa minulla ei juurikaan ollut päällä vaatteita. yhdessä yksi korkeassa virassa oleva mies kysyi, että kumman kanssa menisin naimisiin hänen vai yhden toisen hänen kollegansa (siinä minulla oli paksut talvitamineet)
yhdessä yksi mies halusi minut lapsiensa äidiksi ja lapsien äiti oli kummipoikani äiti...(mutta mies ei ollut enoni, vaikka oikeasti kummipoikani isä on enoni) ja lapset olivat osittain lapsuudenystäviäni lapsina.

mutta postiin on myös tullut villamekkoni! Yritän ehtiä hakemaan sen tänään.
Ja pitäisi tehdä niin tuhat asiaa.
joten.
minun uneni saavat nyt jäädä.

käsittämätöntä säätämistä koko aamu. olen jostain syystä merkinnyt koulutunnit ihan vääriin aikoihin kalenteriin ja luvannut hoitaa kaiken maailman juoksevia asioita ja nyt on puhelimen viestit jatkuvasti täynnä kun joudun perumaan kaikki ja kellekään ei käy ja plaah ja plaah ja plaah.

Joskus olisi ihana vain jäädä loikoilemaan
hyvällä omatunnolla

nyt jäin loikoilemaan, vaikka tiesin, että huomenna on herättävä viideltä
ja koko loikoileminen oli vain viestien kirjoittamista. silmät kiinni ja taas viesti.

haluaisin hukkua tähän pimeyteen ja harmauteen
ajelehtia siinä.

heidi sanoi niin hyvin
ettei tällaisessa pimeässä herää ollenkaan
kunnolla
vain valoon voi herätä

väsymys tulee aaltoina.
eilen paistettiin pipareita
ja joulutorttuja
ja ystävä oli pitkästä aikaa kylässä
pelatttiin
ja tuntui niin hyvältä nähdä

enkä yöllä saanut unta
kun mietin keille kaikille lähetän joulukortin
ja keiden osoitteet on ja keiden ei

käsittämätöntä.
ja minusta tuntuu että pakenen kaikkeen mahdolliseen
jotta ei tarvitsisi ajatella mitä pitäisi
eikä se mitään hyödytä
se ajatteleminen

pitäisi tehdä.

se on jännä
miten sitä viime keväänä ajatteli
että tänä vuonna
että sitten
tekee asioita joita oikeasti haluaa
keskittyy
omaansa
ja paskat

mutta ehkä voi tehdä taas uudenvuodenlupauksen
taas
päättää että sitten
keväällä
että sitten

niinpä niin.

plaah.
minua raivostuttaa niin että tekee mieli huutaa ja luovuttaa
ei pentele
minä en osaa vastata yksinkertaisimpiinkaan kysymyksiin
mitä prkl yhteistä on eri saniaisten lehdillä?
mulla on ne kaikki piirrettynä ja googlattuna ja en minä keksi
enkä minä osaa sanoa limoviikunan kasvutavasta muuta kuin että se on puumainen.
ja kaiken huipuksi
olen ruhtinaallisesti vieläpä myöhässä tämän koko sopan kanssa
30.11 on jo mennyt aika päivää sitten ja minä palautan tän aikaisintaan 10.12
voi p

miten tästä on tullut yhtäkkiä niin vaikeaa?
joskus minä, niin minäpä juuri, olin hyvä tällaisissa
missä vaiheessa olen pudonnut kelkasta
vai olenko sittenkään ollut kyydissä?
ja tän pitäisi olla kaikista ensimmäisin kurssi
olen suorittanut jo kaiken muun, ihan hyvällä menestyksellä
joten
en tiedä
mutta olen lopenkyllästynyt
ja niin täynnä tätä bilsapaskaa
että jos saan tän kurssin läpi
niin en koske enää yhteenkään kasviin
taikka eläimeen
taikka biologiankirjaan
taikka mihinkään mikä viittaa tähän
ja jos en pääse läpi tästä
niin olkoot
sitten jää koko helvetin yliopisto vaikka kesken mutta
en aio enää toista kertaa kaivella niitä silmiä ja sukupuolielimiä
ulos yhdeltäkään
joskus eläneeltä otukselta.

tulipas vuodatus.

my

Eilen
minä sain valmiiksi tehtävät viisitoistaminuuttiavaillekaksitoista
eli eilen. se oli sen puolella.

minun motivaationi on kadonnut jonnekin
ajan mukana

mieluusti vain nukkuisin
ja kävisin katselemassa teatteria

puristaisin kuumaa kuppia käsiä vasten, lämmittelisin

katsoisin taivasta joka on tähdistä kirkas

eläisin elämää, joka olisi elokuvaelämää
sellaista
missä ei tietenkään näytetä kun käydään vessassa
missä sadekin on aina romanttista ja kaunista ja merkityksellistä
missä ruat saattavat jäädä lautaselle eikä kukaan ole siitä moksiskaan
missä ei ole loskaa, ja jos on, sekin on esteettistä
missä ei olisi tyhjiä hetkiä, ja jos olisi, nekin olisivat esteettisiä,
jossa taustalla soisi jatkuvasti kaunis melankolinen musiikki, aina tilanteeseen sopiva
jossa yöt nukutaan hyvin ja aamulla herätään aamupalapöytään, syödään hyvin ja aloitetaan päivä, jonka aikana ehditään tehdä kaikki mitä piti ja vielä seikkaillakin ja vaellella katuja pitkin ja poikin
jossa kohdataan sattumanvaraisia ihmisiä, ja hei!, jotenkin meillä sitten vain synkkaisi, voimme puhua mistä tahansa, vaikka olemme ventovieraita, juosta sateessa, mennä hämyiseen pieneen elokuvateatteriin, syödä omenoita, auttaa kadun yli kulkevaa vanhaa naista, mitä tahansa, koska vieraiden ihmisten kanssa voi tehdä mitä tahansa
jossa käydään joka ilta ravintolassa syömässä
jossa koti ei koskaan ole oikeasti epäsiisti
jossa kotonani käy siivooja
jossa ei ole arkea.

huokaus.

ja miten minä rakastankaan Sigur Rossia just nyt.

sunnuntai on päivistä pahin

mikä on viittomakieleksi
paljas
paksu
tahmea
kiinnostava

etsii sanoja ja kirjoittaa turhauttavaa

mutta tänään on sunnuntai.
ja ulkona pimeä aina vain aikaisemmin
kunnes kellot
eivät enää merkitse mitään

tuhottomasti sanoja jotka eivät merkitse mitään
kenellekään
ei kannata sanoa
minä sanon
että me tiedämme jo kaiken maailman julmuuden

parasta on odottaminen
ja pahinta

yöt joiden aikana näkee unia niin paljon ettei niitä voi muistaa
koska ei ole laskenut

ja on teorioita
rakkaudesta ja pojista
ja tytöistä
jotka turhaan yrittävät sanoa hei kusipää etkö sä tajua pölkky pahvi typerä
piirrustuksia

mutta mikä on totta?

jos ajatukset näkyisivät kaikkien nähtäville
kuinka moni meistä voisi kävellä missään
itkemättä
sitten kaikki olisivat niin kuin minä
turhaan koettaisivat peittää kasvojansa lumisateeseen
loskaan
johon voi käydä makaamaan koska se on parempi kylmän suoja kuin talvi
lämmitetty kävelykatu prkl

ja sadut ovat siitä parhaita
että ne eivät ole totta
on parasta kuvitella
piirtää piirrustukset ilmaan
ei tarvitse tuhlata paperiakaan
nähdä varjokuvat seinillä
ja heijastukset silmissä
niin kuin peilit
prkl ne ovat peilit
jos edes viitsisi vilkaista

saduissa ne ovat peilit
vastaantulijan peilit
ja sitten sitä mietitään kissojen ja koirien kanssa että mitähän se tarkoittaa

sitä kuvittelee
että olisi mahdollisuus
olla tähtiä ja aurinkoja ja kuita ja meriä ja kaikkia niitä rakkaussanoja ja avaruussanoja
joita poistetaan luovan kirjoittamisen tunneilla toisten runoista
niinhän sitä kuvittelee
saahan sitä kuvitella
mutta älä jumlaut sano sitä ääneen
sitten menee murusiksi
yleensä menee
jos on tehnyt piparkakkutalon
eikä ookkaan laittanut tarpeeksi sokeria
mutta minä en tee taloja
isi saa rakentaa ne maailmansa talot joista tulee liian suuria

minä menen vain unissani näyttämölle istumaan
ja näen tuntemattoman sotilaan jo ennen kuin olen sitä nähnyt

niin voimakkaina kuvat
maalataan niitä lattioiden läpi niille seinille joille päästään juoksemaan
sitten kun on kesä
ja kun on tuhottomasti kilometrejä kuljettavana
jos päättää
mennä laivalla eikä lentää

ja sitten voi aina nauraa
kaiken jälkeen
pyyhkiä liitutaulut puhtaaksi ja
olla koskaan kirjoittamatta
loppu

Tää on kipeä.

pö

olipas ihanat pikkujoulut.

pöljässä.

on satoja kuvia sieltä. mutta ne on vielä suuria niin en laita
ja siellä oli niin talvi niin kaunis

piirileikkejä ja tonttujumppaa ja joulupukkimurhaajaa ja lahjoja ja ainonterästettyäglögiä ja pipareita ja sipulikeskustelua ja hierontaa ja kosketteluja ja saunaa ja lunta ja pakkasta ja säälittävät porot ihanat rakennukset
savolaista murretta

mutta nyt olen kotona
ja lunta tuiskuttaa
ja pitäisi päättää mitä sitä syö ja leipooko leipää
ja tekeekö yhden tekstin joka on lojunut aikapäivät vain keskeneräisenä
ja se pitäisi valmistaa
vai menisikö vain nukkumaan
ja nukkuisi aamuun asti

Ystäväni on menossa tänä vuonna linnanjuhliin
näin siitä unta
että linna oli täynnä hippejä.

ja minä en osaa enää aikaa. pitää lähteä kohta vaikka siihen on neljä tuntia

enkä tiedä mitä tekisi mieli syödä

tekisi mieli vain istua parvekkeella palelemassa
että ei tulisi koskaan enää kuuma
istuisi niin kauan että jäätyisi niin ei voisi edes kuvitella mitään
sanoja
joita ei kuitenkaan koskaan tule sanoneeksi
koska aina tulee aamu
ja silloin herätään
ja kaikki se mikä oli totta öisin ei enää
tunnu missään

paitsi seuraavalla kerralla

kun tulee täysikuu
ja kierretään ympyrää katsomatta alaspäin
kertaakaan
on vain kuu
ja ensimmäiset sanat ovat totta
eikä niitä muista kukaan
mutta ne ovat totta
koska minä muistan ne vaikka en niitä sanonutkaan
ja minun silmäni
niin
tarvitaan pinsetit veitsi ja sakset pyöritetään silmä iriti vesipisara lasille ja siinä preparaatti
valmiina tarkastettavaksi
montako soikeaa ja montako pyöreää loista sieltä löytyy
minun silmistäni
montako
niitä jotka katsovat aivan liian kauan
ei pitäisi sanoa niin
koska sitten alkaa ajatella
eikä sellaisia ajatuksia saa ajatella
koska on valaat
ja suden viittoma on sama kuin peto

ja ensimmäisenä oli uni
sen jälkeen kaikki on loputonta
pitää tehdä sanoista totta
ja asettua tarkkailemaan
kun toinen litistää silmän lasille
kaapii kaiken silmän sisältä ja laittaa kuoren kalan viereen

seuraavalla kerralla on mato
yksitellen me avaamme kaiken
mutta se ei ole vaikeaa
miten avoinaisia me olemme
ja silti sitä ihmettelee miten kukaan ei muka huomaa
että maailma on hei pyöreä

eikä sitä sitten enää muista
on helppo unohtaa kun on välimatkaa
ja villamekkoja odottamassa
kettuja ikkunalaudalla

vain silloin kun on kuuma iho
ja tuulee niin että on kipristettävä varpaat
käännettävä selkä ja pysähdyttävä hetkeksi ennen ovea
kuunneltava kun sade ei kuulu

mutta minä olen turvassa
olen niin turvassa
koska minä saan pitää satuni
eikä niitä tarvitse muuttaa
ja koska ei ole sielunsiskoja tai sielunveljiä tai jumalia tai enkeleitä tai ketään kelle
tekisi salaisuuksia
on ihan turvassa
kunhan vain

on askelia
mahdottomia ottaa
ja sellaisia joita on kiellettävä ottamasta
koska on meriä
ja niiden jälkeen loputtomasti tietä
eikä se muutu miksikään

on aika vuodesta jolloin näkee unta
jolloin ajattelee jotakuta tiettyä
makaamme kolme melkein vieretysten
ja mietimme miksi juuri tänään
kunnes minä kerron teoriani
ja se osui oikeaan
on aikoja vuodesta joita ei voi välttää
ja on unia
jotka tulevat uudestaan ja uudestaan ja uudestaan
ja sitten niitä jotka eivät koskaan toistu mutta niistä jää jälki

voihan sitä pyyhkiä peililasista
puristaa rätit kuivaksi ja ripustaa roikkumaan
ja odotella
sitä voi aina odotella
että lakkaisi
että haihtuisi
ja sitten ei tietäisi mitään
ei näkisi enää mitään
olisi silmänaukot ja niin tyhjä että pullonkorkillinen tuhkaa
sitten voisi istua hiljaa tai nauraen

voihan sitä

enkä minä tahdo lähteä täältä tänään sateeseen
vaan on pakko
eikä ole oikeastaan mitään parempaa
juuri nyt
kun tavata ystäviä joita ei ole pitkään aikaan nähnyt
ihan toiseen maailmaan niin että voi hetkeksi tuntea itsensä ulkopuoliseksi
ravisuttaa
ja palata takaisin
haihduttaa yöt ja kuvat
jotka katoavat ääneenlausuttuina
ja joiden ymmärtämiseen tarvittaisiin kaksi
ja vain minä kirjoitan salakieltä.

taas kissoja

Kissat nukkuivat sohvalla. Yksi oli aikuinen iso kissa, musta, se oli tavallaan Mörönpöty (sukulaisteni nyt jo edesmennyt kissa), toinen pienmpi musta kissa, tavallaan Iidis (myös samojen sukulaisteni edesmennyt kissa), ja paljon ihan vauvakissoja. Ne kaikki siis nukkuivat sohvalla, tai se oli sellainen nojatuoli enemmän. Minä istuin jostain syystä niiden edessä, sillä samalla tuolilla. Yhtäkkiä tunsin kuinka niiden kissojen tassut ja kynnet tarttuivat minun selkään ja käsiin. Ajattelin ensin, että ne vaan unissaan venyttelevät, mutta ei, ne kävivät tosissaan kiinni, ne kaksi isompaa, ja sitten jostain syystä ne pienetkin kissat lennähtivät niiden isojen sylistä (isommat nukkuivat kerällä ja pienet nukkuivat tavallaan siellä kerän sisällä, ne pienet olivat kirjavia, tosi suloisia, ja oli siellä mustiakin kissoja) ja tarttuivat. Olin täynnä kissoja ja yritin ravistaa niitä pois. Varsinkin se isoin kissa sai tartuttua minuun jatkuvasti uudestaan. Huoneessa oli muitakin ihmisiä, kissojen omistajat, ja yritin pyytää apua heiltä, (mutta jostain syystä se ei taaskaan oikein onnistunut). Tuntui, kuin huoneessa olijat olisivat nyt olleet hengessä mukana, mutta kuitenkaan he eivät olleet valmiita auttamaan minua, vaan minun piti selvitä siitä yksin.
Lopulta se isokissa oli aivan raivona. Se sähisi ja murisi ja hyökkäili (ruumini olisi siis jo tässä vaiheessa vapaa kissoista) ja omistajatkin olivat ihmeissään ja kauhuissaan.
Ehdotin, että jos kissan annettaisi vähän aikaa rauhoittua toisessa huoneessa.
Kuljin toisissa huoneissa ja yritin äkkiä päästä jonkin oven taakse niin että voisin olla varma siitä, ettei kissa tulisi mukana. Tuntui kuitenkin koko ajan siltä kuin se kissa olisi ollut nurkan takana valmiina hyökkäämään. Katselin käsivarsiani ja niissä oli haaleat raapimajäljet.

Toinen uni oli ehkä vielä ahdistavampi. Koska tuo kissateema on niin tuttu, ettei se enää oikein tunnu miltään. Vaikka toisaalta se vaivaa minua ehkä unista eniten.
Toinen uni oli jälleen kuin elokuva. Siinä oli tapahtunut kuolemia ja vähän sellaista Lynch + kauhuleffa meininkiä. Siinä oli paljon siskoksia, ja minä esitin niiden kaikkien roolin. Oli siis vain minä ja lukemattomasti eri roolihenkilöitä. Siskokset istuivat jossakin puiston tapaisessa ja pelkäsivät. Heidän vanhempansa oli ilmeisesti murhattu ja osa siskoksista oli ihan veressä, osa oli tavallaan kuolleita, mutta he silti istuivat muiden kanssa. Siskosten luo tuli myös muita henkilöitä. Ja ne kaikki olivat jotenkin hämäriä eikä niistä tiennyt, että kuka on paha ja murhaaja ja kuka ei. Siellä oli miehiä, jotka yrittivät lähennellä ja varsinkin yksi, seurasi koko ajan yhtä siskoista, sitten selvisi kuitenkin, että mies oli vain kuuro, eikä siis ymmärtänyt kun häntä kehotti lähtemään. Ja se olikin vaaraton. Ja oli hahmoja, jotka tulivat vain selän taakse seisomaan.
Henkilöt vain vaihtuivat, minä vaihduin henkilöstä toiseksi ja koko ajan oli odotus, että kuka hyökkää, mistä ja kenen kimppuun murhatakseen.

en tiedä.
en todellakaan pysty yhdistämään näitä unia mihinkään todelliseen. vaikka mielestäni olen jo jonkin verran hyvä omassa unityössäni. analysoimaan omia uniani. ei se ole kovin vaikeaa. nämä kissat vain pysyttelevät mysteerinä.

ja pelkään, että alan kohta oikeasti pelätä kissoja.

huokaus.

tämän takiako minä olen jatkuvasti väsynyt?

en ymmärrä
eilen menin ennen yhdeksää nukkumaan
siis illalla ennen yhdeksää
ja heräsin yhdeksältä aamulla
siis yli kaksitoistatuntiaunta
ja silti minua väsyttää
tuntuu kuin tarvisin nukkumista loputtomasti

olen ymmälläni tästä väsymyksestä

ja unet kulkevat kuvina
omituisina joita en osaa yhdistää mihinkään

enkä jaksa jatkuvasti juosta

ja voi helkutti kun olen jättänyt sadat jutut puolitiehen ja nyt ne pitäisi
ja plaah.

huh huu

olen vielä väsy viikonlopusta.
mutta oulu oli oikeastaan viihtyisä
todella

ja minä en hankkinut itselleni sieltä lisästressiä
joten en ole nyt missään uudessa hallituksessa mukana,
helpotus ehkä kuitenkin
kun tätä hommaa on jo muutenkin (RÄSTIT RÄSTIT)

ja nukkuminen ei näemmä enää onnistu muualla kuin omassa sängyssä
silloin kun on toinen vieressä
olen nykyään toivoton nukahtamaan
mutta hyvinpähän sitä silti näyttää jaksavan
mutta kuinka pitkään?

ja päätimme jakaa Siilin piikki palkinnon tänä vuonna Keskolle ja SOK:lle
kannattaa siis antaa kyseisille jokapäiväisille asiointipaikoille palautetta
ja vilauttaa vaikka sitä plussakorttia tai s-etukorttia ja aloittaa boikotti jos ei muu auta.

tästä tytöstä alkaa kehkeytyä kunnon aktivisti. joo.

oikeasti minä jo odotan talvea
kun toteutetaan mummini kanssa ehdotukseni
ja mennään kahdestaan mökille maalaamaan ja hiihtämään.
minun mummini.

ja nyt minun uneni.

Voi mikä päivä
ja voi mikä lintsari.

mutta täytyyhän ihmisen saada syödä! ja vähän aikaa hengittää!

tänään sain kasvioni takaisin.
Sitä kiiteltiin ja kehuttiin,
voi kun hieno
ja sinä taidat harrastaa valokuvausta vähän enemmänkin

kun minulla oli siinä kuvia kasvien lisäksi.
voi. työ tekijäänsä kiittää. tekijä kiittää työtään. joka oli kyllä aikamoinen murheenkryyni.
ei ollut edes kuin yksi pieni virhe yhdessä matarassa.

helpotus.

ja on levoton väsynyt jännitysveri
sellainen nyt pitäisi pomppia olo

kun mistäs sitä oikein osaisi
olisi niin hirmuisesti kaikkea aloitettavaa
ja prkl en tajua miten tämä aina menee tähän viimeiseen iltaan

ja sitten olen vain kasaamassa itselleni lisää hommia
voi mikä typerys olenkaan
miksi en vain osaa sanoa ei ja sillä selvä
enkä jäädä miettimään ja jahkaamaan ja jos nyt kuitenkin ja kyllä minä sittenkin

imarteluille perso

voi kun tänään olisi perjantai.

ja voi kun en olisi ikinä syntynyt.

mutta hei
suolahdella oli sentään lunta!
vaikka se olikin aiheuttanut jollekin tytölle migreenin
ja minulla on kuitenkin vielä cashewpähkinä suklaata

ja oikeastaan. kunhan muutan vain asennettani rutiineihin, velvollisuuksiin, koulutehtäviin, kotitöihin, byrokratiaan, työhön, vapaaehtoistyöhön, ja muihin hoidettaviin tehtäviin
kaikki on vallan mainiosti!

minusta on kovin vaikeaa kirjoittaa kuvausta itsestäni
ja taas täytyisi tehdä sellainen

se on hassua
miten kun on lukenut ihmisten kuvauksia itsestään (esim. työhakemuksia)
ja sitten kun tietää todellisen tyypin, tai oppii tuntemaan
se ei vastaa juuri lainkaan sitä kuvausta

mutta miten sen todellisen kuvan sitten voisi antaa?
kun se minkä oppii tuntemaan on kuitenkin vaikutelma
tai eihän sekään ole se koko minä
eikä se
jos kirjoitan muutaman kymmenen riviä siitä mitä olen tehnyt

ja miten sitä samaan aikaan saisi ansionsa kuulostamaan hyviltä ja sellaisilta että valitaan tuo
ja samaan aikaan siltä ettei se kerskaile ja korosta itseään

mieluiten kirjoittaisi
en minä oikeastaan tunne olevani kovin pätevä
enkä minä oikeastaan ole koskaan tehnyt mitään
enkä tiedäkään mitään
mutta olen kiinnostunut

mutta eihän niin voi kirjoittaa jos todellakin haluaa sen paikan.

ja pitäisi hakea taas verokortti
ja ärsyttää se posti kun olin unohtanut hakea sinne ja nyt en löydä mistään sen sedän numeroa ja google ei tunne koko miestä eikä jyväskylän postia tai postikeskusta tai lajittelua tai mitään ja argh tekisi joskus mieli heittää itsensä seinään vain sen takia että on niin huolimaton paska ja vaeltelee ympäriinsä kuin joku runotyttö prkl

myyh

minä olen vähän innostunut eliökunnan rakenteesta ja monimuotoisuudesta.
se on sen kurssinkin nimi
mutta selailin painavaa kirjaa ja siellä oli niitä puita
että miten lajit on kehittyneet
ja se on oikeasti mielenkiintoista!

uskookohan kukaan...

tänään minä katson elokuvan
jossa ei toiminut koulussa äänet
se on hyvin kokeellinen kuulemma. unkarilainen.
mutta teknisesti ei niin erinomainen
mutta idea onkin tärkein.
ja minä katson sen
kun ei minua ole kutsuttu katsomaan jotain toisia elokuviakaan

ja pinjakin kertoi lukeneensa vanhoista päiväkirjoistaan että oli ajatellut minua inhottavana, kylmäkiskoisena, joka puhui liikaa ja liian nopeasti enkä kiinnittänyt mitään huomiota häneen.
sellainen minä olen.
niin.
sellainen minä vain ehkä olen
minä ajattelin eilenkin
istuessani odottamassa näytelmän alkua
kun sanoin puolituttavalle etteivät nämä ole aiemminkaan olleet mitään maailmaani räjäyttäviä
tajusin heti miten kamalalta kuulostin
etten tahdo kuulostaa siltä
niin kuin yksi poika kuulosti kun puhui itsestään ja toisista
niin että kaikki ne läsnäolijat olivat ne toiset
joita poika oli sanonut huonoiksi
juuri edellisessä lauseessa
katsoa ylöspäin ja kääntää nenänsä toiseen suuntaan

mutta minkäs teet
jos sellainen sinä toisille olet

minä luin vanhasta päiväkirjasta:
(6.3.2005)
Pidämme yhteyttä varmaan
Pinja, Kaisa S., Essi, Heidi - nämä ovat ihan varmat
Riikka, Sanna - melko varmasti
Sami, Veikko, Kaisa P., Noora, Anna, Jokke - ehkä.
Kaikki riippuu myös tosi paljon seuraavasta vuodesta.
Että missä kaikki ovat. Jos opiskellaan samassa paikassa, niin varmaan ollaan tekemisissä.

Minusta oli hauska huomata, että ne jotka olivat ihan varmoja silloin, muutama vuosi sitten, ovat olleet varmoja oikeastikin. Harmittaa, ehkä etten ole nähnyt Essiä sen jälkeen :( Mutta seuraan kuitenkin jatkuvasti mitä hänen elämässään tapahtuu, mutta onko se yhteydenpitoa?

Mutta mieli muuttuu ja ihmiset.
Ja sitten on kuitenkin niitäkin. Joiden kasvot on nähnyt ensimmäistä kertaa silloin kun ne olivat isoveljen kaverin kasvot, mutta joista näkee vieläkin unta, jossa ne ovatkin oman parhaan ystävän kasvot.

voi helvetti minä olen mustasukkainen!
kaikista ystävistä joille minä en ole paras!
tahtoisin omistaa kaikki ihmiset
ihan kokonaan
mutta pieni tyttö kulta
se ei ole mahdollista
ja siksi sitä ei sitten jaksa edes välittää
tuijottelee vain lumihiutaleita
ja sanoo jaa, ei kiinnosta.
ja sitten minusta tulee se inhottava ja kylmäkiskoinen
varmaan

mutta minä katson sen ihmeen.
ja yritän tajuta miten se sujet oikein menee.

ei huvita mennä kouluun
just nyt ei huvita mennä

plaah

maanantait
miksi ne on aina näin kamalia?

kiv

olen innostunut
villamekosta
aivan ihania
villamekkoja!

minä tilaan häneltä yhden. vielä pitäisi vaan päättä että millainen. pitkät vai lyhyet hihat, väri ja kaikki sellaiset.

voi hitsi!

ja tänään kyllä pitäisi siivota
ja viedä kello kellosepälle
ja kengät suutarille
ja sitten mennään ystävän kanssa katsomaan yhteisen ystävämme uuden tyttötyttöystävän jääkiekkopeliä. (korjaus! se onkin kaukalopallo-ottelu!)
ja jossain vaiheessa olen päättänyt tehdä kaalilaatikon! he hee
tartun heti tilaisuuteen kun poika on poissa (hän ei siedä kaalia).

ja eilen oli kiva olla kivassa saunassa kivojen ystävien kanssa
ja saunassa syntyi myös yhteiskunnallinen teoria massoista ja yksilöistä ja vastuusta
olimme kuulemma keskivertoa älykkäämpiä perjantaisaunojia.
tiedä siitä
mutta ainakin olimme me.

kir

tänään oli minun teksti.
ja sain paljon. aika paljon kaikkea ideaa
tänään innostunut taas kirjoittamaan

on vain hassua miten joitain asioita omassa tekstissään pitää ihan itsestään selvinä
ja ehkä liiankin auki kirjoitettuina
ja sitten kukaan lukijoista ei tajuakaan mitään niistä
tai ylipäänsä mitään mistään

jännä huomata mihin asioihin lukijat kiinnittävät huomiota
ne saattaa olla ihan eri asioita kuin mihin itse kirjoittajana on kiinnittänyt.

jännittävää!
valaisevaa!
haluan lisää kirjoittaa ja lisää palautetta!

kylmy

Olen miettinyt paljon
ja minulle on oikeastaan tällä hetkellä ihan sama mitä toiset kirjoittavat.
Ja totta kai kirjoittavat.
Enkä minäkään voi olla sanomatta
lisäämättä jotakin eiliseen lyhyeen kommenttin
vasta kun kaikki oli valkenemassa

mutta oikeastaan en voikaan sanoa mitään.
koska minulla ei ole mitään sanottavaa.
toivoisin vain hiljaisuutta.
kuinka itsekkäältä kuulostaakaan
mutta edes itselleni.

en ymmärrä sitä kuinka minäkin olen näin järkyttynyt.
minä olen sellainen täti. sellainen minä nyt ehkä olen.

ja eniten minä mietin sitä perhettä.
tietysti. ajattelen sitä nuorempaa sisarusta. en voi olla miettimättä. en pysty käsittämään miten he voivat koskaan selvitä tällaisesta. milloin tulee se ensimmäinen päivä kun on taas mentävä aloitettava arki
niin.

ja joku sanoi jossain blogissa että älytöntä sanoa yli 12-vuotiaita lapsiksi
minä olen niin päinvastaista mieltä
minä en ymmärrä miksi jopa 18-vuotiasta ei sanottaisi lapseksi
ja paskat laista. ei sitä noudatateta nyt tässä yhteydessä muutenkaan.
koska se minusta juuri on surullisinta

että on maailma
ja sitten on lapsia
niin. todellakin.
ja sitten on edessä viiva
linja
linjoja
raja rajoja
ja niiden viivojen yli joko astutaan tai ollaan astumatta
käännytään takaisin tai juostaan eteenpäin
mutta silti
kun ne eivät ole pelkkiä veteen piirrettyjä viivoja

vaan me olemme eläviä
me kaikki
tai meidän pitäisi olla.
ja kyllähän me tunnemme. meidän pitäisi.
mutta kun
sitten näkee jotakin sellaista
että joutuu arvioimaan uudestaan
sen onko niitä sittenkään
onko siitä sittenkään mitään
siitä samasta mitä itse on
toisissa
jossakussa
edes yhdessä

ja voisi seisoa tiellä vastatusten
katsoa silmiin
ja minä sanoin että olisin ollut juuri sellainen

pahinta
että joku
lapsi
kuvittelee voivansa muuttaa maailmaa paremmaksi tappamalla
että sitten meillä olisi älykäs maailma

ja hänelle itselleen hän oli oikeassa

ja ei kai ole väliä sittenkään
jos mikään ei ala tuntua miltään
ja tyhjyys on vain tyhjyyttä
miten helppo sitten kohottautua ylös ja nauraa
jos alapuolella ei ole mitään eikä yläpuolella ja kaikki muut ovat sitä samaa tyhjyyttä mitä kaikki muutkin

äh. en minä tiedä mitä minä yritän sanoa.


ehkä minäkin olen samanlainen.
tahtoisi elää toisenlaisessa maailmassa
mutta
niin
kuitenkin niin päinvastainen
ja miten sitä voi olla?
miten sitä voi, kun kasveillakin on siittiöt ja munasolut ja alkiot
miten sitä vain voi
ja puita on tuhatvuotisia
valaat muuttumattomina merissään

minä ihmettelen.
ja minä tahtoisin ottaa pienen kummituspoikani syliini ja katsoa kuinka hän piirtää käveleviä kurpitsoita ja aarrekarttoja ja värejä värien perään
ja sitten me tekisimme lennokkeja ja hänen lennokkinsa lentäisi pidemmälle kuin minun

niin.

Ja pas

lumi olikin loskaa :(

viidennestä kerroksesta näkee vain valkeat katot ja puut ja lumihiutaleet. toista on sitten kävellä lapikkaat jalassa sukat märkinä sohjossa.

ja järkyttävää. on ammuttu. yläaste -lukiossa. suomessa.
vielä ei ole juuri mitään tietoja mutta olen tyrmistynyt.
ehkä järkytykseeni vaikuttaa vielä sekin että olen jatkuvasti juuri nyt tekemisissä yläkoululaisten kanssa ja minulla asuu tuttuja siellä kaupungissa jossa tämä on tapahtunut.
lapsia. nuoria.

eikä meidän naapurin mummo uskalla enää mennä ulos.

LUN!

talvi talvi talvi
minun lapikkaat toi lumen!

Edellisenä yönä äitini iski minua taltalla jalkaan koska olin ärsyttävä
ja eilen tuli ilmiselvästi puhuttua paljon sukupuolista ja seksuaalisuudesta koska näin koko yön läpi epämääräisiä unia lesboista - opin uuden slangisanan - leenoista.
Juu.
Antiikin mieserotiikka ja nykyajan naiserotiikka olivat sittenkin näköjään iso pala nieltäväksi :)

ystävä on tullut käymään suomessa ranskasta
hän on vain siellä vaihdossa
ja toi ihanaa suklaata!

ja lunta
en pysty ajattelemaan mitään muuta kuin lunta!

voi miten onnelliseksi se minut tekee
juuri nyt juuri nyt

lumihiutaleet on suuria.
ja tänän olisi sellainen päivä kun tuijotetaan vain ikkunasta ulos ja käsien välissä kuuma kuppi teetä.

mutta on pakko mennä viittomakielentunneille. apua. pelkään aina kauheasti kun se kieli tekee ihan surkeaksi. miten voikaan olla niin vaikea puhua kehollaan kun on tottunut kirjoittamaan!

mikä oli lumi?

kriik.

vuo

Tänään on ollut ihan kiva päivä.
Ihan kiva.
Vaikka aamulla olisin ollut valmis sylkemään kaikkia
vaikka oli kaunista
puut ihan valkoisia ja taivas värinen

ja olen jäänyt koukkuun lehtien leikkaamiseen
kun leikkelin niitä yhtä sanataide pajaa varten
ja nyt minä olen vain kaiket päivät kaivellut apteekin hyllyltä seurakuntaviesti jyväskylän energia nordea suurjyväskylä nuorten luonto amnesty lehtiä roskistani ja leikellyt niistä sanoja ja kirjaimia irti. jee. apteekin hyllyltä lehdessä oli kyllä aika sairas sairaus lääke voittoinen sanasto.

unohdin hakea postiin töihin jouluksi ja pitäisi yrittää soittaa sinne vielä mutta minkäs teet
ei ole oikein aikaa kaivella ja jäljittää sen ukkelin numeroa ja plaah
tuntuu että minä en jaksa

tänäänkin tokaisin kokouksen päätteeksi että olen kyllästynyt elämääni
ja kaikki katsoivat minua kuin voi ei mitä nyt hanne voi ei onko kaikki hyvin
ja minua alkoi naurattaa ja samaan aikaan pelästyin että entä jos alankin itkeä

luin vanhaa päiväkirjaa
ja jokaikisellä sivulla minä melkein itkin

tasan vuosi sitten oli se eka pirun inssi.
josta en päässyt läpi.

ja en minä vieläkään osaa ajaa. kun enhän minä ole ajanut tämän vuoden aikana juuri ollenkaan.

ja minua harmittaa etten ole enää pitänyt oikeaa päiväkirjaa.
koska ei tämä ole sama.
tämä on tarkoitettu kaikille
eikä vain minulle
minun oma.

ja aamulla oli taas sellainen toden ja unen väli ja se oli kauheaa
minä en vieläkään tiedä mistä sen voi tietää
ei sitä vaan voi
oikeasti
minä itkin (muka siis itkin, luulin itkeväni, sillä oikeasti itkin vain unessa) aamulla että taas minulla on tämä ja tuntui kauhealta kun tajusin ettei minun ääni varmaan oikeasti edes kuulu, että kari näkee minut vain kun itken enkä pysty liikkumaan enkä sanomaan mitään ja yritin selittää että tämä on taas tällainen
mutta piru vie
kun minä sitten oikeasti heräsin
minähän makasin ihan yksin sängyssäni, kari ei ollut tullut takaisin, tosiaankaan. kukaan ei ollut tullut ja minä en ollut itkenyt.

piru. minä tahdon nukkua silloin kun nukun.

ja näin taas kissaunen.
pitkästä aikaa.
niitä ei ole nyt ollut.
mutta aamulla kun kävelin kouluun ja näin mainoksen kissan ja koiran matolääkkeistä
minä muistin
tässä unessa
kissat eivät ollenkaan hyökänneet, kuten tavallisesti, ei, kissat olivat ihania
ja yksi oli pienen pieni, ehkä vain just jonkun 10cm pitkä, ihan pienen pieni.
mutta kissojen lisäksi oli koira. se oli iso ja musta ja se söi kissoja. tai yritti. en oikein muista onnistuiko se. sitten niitä kissoja kuitenkin makasi lattialla ihan lötköinä ja vetelinä ja se pieni. se oli ihan vetelän vetelä. se oli musta ja sillä oli valkoinen masu ja minua alkoi itkettää. vaikka se ei ollut kuollut. ne oli elossa ja ne kissat eivät edes liittyneet mitenkään minuun. minä en oikeastaan olisi saanut edes itkeä koska ei ollut mitään itkettävää mutta minä oikein vollotin, sillä tavalla teatraalisesti
toinen kohta jonka muistan siitä unesta on kuinka sen koiran hampaat oli uponneena käsivarteeni ja kuinka kiskoin sen kädestäni irti ja venytin sen leukoja kaikin voimin auki. katselin vain sen kitaan ja pinnistin ja pinnistin.

ja lähetin sen tekstin tänään sinne listalle.
kirjoitinkohan sen jo?
oli se aika jännää. kun on jo aikaa siitä kun viimeksi sai mitään palautetta ja ei sitä koskaan opi.
olemaan rento ja rento ja itsevarma. ja pah. en minä tahtoisikaan.
en minä tahdo tulla sellaiseksi edes.
ystävä sanoi tänään että se on hänen mielestään mielenkiintoisempaa
että on epävarmuutta,
itsekritiikkiä
tai jotakin sellaista
ja minä toivoisinkin sen olevan niin

koska minä en koskaan tahdo jäädyttää itseäni
minä en tahdo kulkea ja ladella totuuksia
minä tahdon olla pieni. minä tahdon tahdon tahdon.
eikä sille mahda
sille ei vaan mahda
että minä olen ja en suostu muuhun.

krz

mä oon ihan mälsä.
on olo.

yritän kirjoittaa. se pitää lähettää huomenna listalle ja sitten ihmiset toivottavasti jaksaa ainakin vähän sitä lukea ja sitten ne antaa siitä palautetta ja sitten toivottavasti saan taas jatkettua sitä palautteen voimin
voi paska
kauhea olo itsestä. täällä minä vaan istua möllötän. ja peruin leffankin. ei huvita juuri nyt. olen koukussa omiin sanoihini ja pelkään
niin minä kuitenkin pelkään
ihan kauheasti

että ensi perjantaina minulla ei enää ole edes kirjoittamista.

miten voi olla näin lapsellinen
miten voi olla edelleen näin lapsellinen.

viiltoja kaikista sanoista.
pitäisihän minun jo kestää. pitäisi pystyä.
sitten sitä vain pelkää.
pelkää sitä hetkeä kun

ja muka ei pelkää

pelkää pimeyttäkin.

pelkää ihmisiä kassajonossa
ihmisiä

tänne on helppo jäädä
pimeään ja pimeään

ja sanat ovat sieltä mitä kirjoitan
en nyt osaa
muuta kuin sieltä
pimeästä sieltä pimeästä
ja taas minä muutun hänen kaltaisekseen
aina muuttuu
muuttuu hetkeksi niin pelottavaa
sekin
kuinka tulee
sanoiksi kuinka sitten sanoo niin kuin sanoisi tekee niin kuin tekisi
ja maailma näyttäytyy niin kuin näyttäytyisi

voi
olisipa ero sillä
nukkuuko
vai näkeekö unta

(ja enkö minä piru vie ikinä pääse tuosta fraasista eroon!)

ihan poikki
pitko

eilen
ja tänään

tänään kirjoittanut
tänään tutkinut leviä
tänään suunnitellut näytelmää
tänään polkenut jäätävässä tihkussa tuulessa
kirjoittanut
voi kirjoittanut

minä taidan olla aika huono kirjoittamaan
tuntuu että teen hirmuisesti hukkatyötä
tai että
en sittenkään ole sellainen joka kirjoittaisi valmista
voi en todellakaan
olen nyt muuttanut yhtä keskeistä rakennetta
taas kerran
tämä on jo ainakin kolmas erilainen versio siitä
ja voi vitja
ei varppina viimönen
voi kun olisikin
voi kun palaset vain loksahtaisivat kerralla
mutta kun on tällainen ääliö
tällainen vain
impulsiivinen - tylsä
energinen - laiska
väsynyt - väsynyt
aktiivinen - passiivinen
nauravainen - suu alaspäin
innostunut - lannistunut
perfektionisti - laiska
kunnianhimoinen - laiska - vaatimaton - ylpeä

ja en minä tiedä

jotenkin vain.
kun sen tietää kyllä heti jos jokin ei vielä toimi
ja sitten haluaa siihen aukkoon kuitenkin jotain
ja sitten kirjoittaa
vaikka vaan paskaa
ja se siitä

pitäisiköhän vain luopua tästä typerästä harrastuksesta
harrastuksesta

harrastuksesta

minä en haluaisi sanoa että harrastan kirjoittamista
haluaisin voida sanoa
jotakin muuta

tietysti.