minä elän ajassa, jossa ei ole kieltä
ja kuva on pakkasesta, edelleen
jo vuoden takaa
ja ampiainen, ehkä, pistää jalkapohjaan
ja istun jääpalat pyyhkeen sisällä leikkaamassa puutarha-artikkeleja
avaamassa auringonkukan siemeniä
ja illalla selkä on ihan punainen

ja on pimeää kun on aamu
ja muistaa ne aamut, kun käveltiin bussipysäkille käsikädessä ja paluumatka oli yksin
ja kerrostalon rappukäytävät ja hiljalleen sytytettävät valot, asunto asunnolta
ja sänky niin lämmin mennä takaisin nukkumaan

mutta tänä aamuna ei kävellä käsikädessä bussipysäkille
mutta katsellaan merta kun on vielä pimeää
ja katulamput palamassa
see you when i see you
ja kauniilla käsialalla kirjoitetut viestilaput
maalata ruuveja hopealla

tänä aamuna laittaa ensin leipätaikinan kohoamaan
ja sitten maalaa ruuvit hopealla,
tarkastaa tomaatit, poimii kurkut, sateen tuntu
aina silloin tällöin hiljalleen
ei niin kuin perjantaina
kun koko kaupunki tulvi
pihat, kadut, tiet, tienvarret, puutarhat
ja maat vyöryivät alas teille
ja puut lähtivät irti juurineen,
sähköt katkolla, maa velliä, varastot kastuneita ja merenrannat eristyksissä
ei tuule niin kuin eilen
että mikään ei pysy paikoillaan

mutta ilta on listojen aika
ja aamulla yksi kerrallaan voi alkaa tehdä ja viivata yli
huokaista
koska jotkut asiat vaativaat niin paljon enemmän aikaa kuin toiset
ja ne
ne pitkät haluaisi jättää viimeiseksi, vaikka ne ovat aina niitä, jotka pitäisi tehdä ensin
ja tämä
kirjoittaminen tänne
ei ole edes listalla.

En ole pitkään aikaan
kirjoittanut.
Kädet on olleet vain mullassa ja kivissä ja rikkaruohoissa ja meressä. On jo kesä
mutta kesäyöt ei ole niin kuin meidän kesäyöt. Täällä ne on samanlaisia kuin syysyöt tai talviyöt tai kevätyöt. Pimeät ja viileät.

Eilen oli sellaiset aallot etten melkein uskaltanut
kun en silti vielä tottunut että on olemassa sellaisia kuin aallot, jotka huuhtovat mukanaan

vuoden kuvat on otettu
ja tänä vuonna
en ole ottanut yhtään kuvaa.
mikä on kummallista. ehkä tarvitsen tauon
kaikesta muusta paitsi maasta ja vedestä ja ilmasta ja tulesta
ja siitä että koskettaa käsin ja kävelee paljain varpain
ehkä olen saanut tarpeekseni sanoista, joita ymmärtävät vain ne samat
ihmiset, jotka niitä itsekin kirjoittavat
saanut tarpeekseni siitä että kaikki tapahtuu sisällä
ja minun käteni niin sileät
kaupunkitytön kädet
sellaiset kädet, joilla ei ole koskaan tehty mitään
ja silkkiset jalat, kenkien sisällä lämpimässä puolet vuodesta
koko iho kuin paketista
muuttuu hiljalleen auringossa niin kuin hiukset
kasvavat ja äiti sanoo näytät hippitytöltä koska minä olen ostanut ketunpunaisen mekon, jossa on kukallinen huppu ja sen on tehnyt uusiseelantilainen nainen.

muutos. muutos muutos. haluaa tehdä listoja
listan
mitä haluaa tehdä :
- maata yhden kokonaisen päivän kuunnellen vain sadetta, syödä kuivattuja hedelmiä ja marjoja ja pähkinöitä, lukea kirjaa ääneen.
- kasvattaa kokonaisen puutarhan ja hedelmätarhan siemenistä.
- kävellä etelänavalla
- oppia uusia kieliä
- matkustaa halki siperian
- matkata Mongoliassa
- opetella purjehtimaan ja purjehtia
- vuolla puusta
- julkaista kirjan
- rakastaa
- asettaa valokuvanäyttelyn
- oppia korjaamaan ja huoltamaan oman polkypyöräni
- kasvattaa oman ruokani
- elää ilman rahaa
- maalata, maalata, maalata
- valmistaa näytelmiä alusta loppuun
- katsella revontulia
- rakentaa jotain pysyvää ja kaunista
- tehdä keramiikka/savitöitä
- tehdä itse paperia
- tehdä saippuaa
- tehdä kynttilöitä
- joogata säännöllisesti
- tehdä pitkän vaelluksen
- omistaa kodin
- kiivetä puuhun
- uida valaiden kanssa
- kutoa kangasta
- huovuttaa
- lukea kaikki lukematta olevat kirjat
- olla yhdessä kaikkien merkityksellisten ja ihmeellisten ihmisten kanssa
- tehdä tempauksia ja hauskoja hulluja performansseja
- yllättää sattumanvaraisia ihmisiä
- maalta toisen ihoon
- tehdä simpukoista ja kivistä koruja
- viettää aikaa isoäitini kanssa
- uida järvessä
- avontouida
- luistella järven ympäri
- hiihtää kuutamossa
- rakentaa lumilinnan ja pistää sinne sisälle kynttilöitä ja pitää talvipiknik siellä!

ja lista on lopulta loputon.
joten on paras aloittaa,
niistä asioista joita PITÄÄ tehdä
jotta voisi päästä tekemään näitä toisia.

aurinko taas.

pitäisi oikeastaan litteroida
ei pitäisi laittaa Reginaa soimaan.

eikä saisi pitäytyä ensivaikutelmissa
mutta joissain ihmisissä vaan on jotain sellaista
että ei osaa pitää

ja toisissa sellaista
että alkaa heti selittää ja nauretaan ja poseerataan kameran edessä niin kuin oltaisi aina
vaikka todellisuudessa oltaisi juteltu ensimmäistä kertaa eilen

etsinyt monta päivää pakkausteippiä, oli varma että omistaa sellaista mutta ei vain löytänyt
ja sitten tänään raahautui vihdoin ostamaan
ja kun oli ryhtymässä pakkauspuuhiin löysi
sen vanhan
ja joku on tunkenut minun häkkivarastoon omia roskiaan
raivostuttaa
raivostuttaa roskaaminen noin muutenkin

eikä postin sivuilla voinut ilmoittaa että haluaa postin silti suomen osoitteeseen
ei niitä kannata kääntää

ja päivät menee niin nopeasti että aika
menee niin nopeasti
ja yöt
ihan valoisia
aamuyöt valoisia
valoisia ja lämpimiä päivät

tämä on erilaista
ihan erilaista
ja toivoo että tuhkapilvet että luonnonvoimat että tuuli
että se kääntyisi jotenkin niin
että kaikki menisi niin kuin suunnitelmat

puhutaan perinnöistä
jos saisikin viisi miljoonaa
ja puut ovat muuttuneet viikossa
sääennusteet, tuhkapilviennusteet
toiset suunnittelevat kesää

minulla kasaamattomat pahvilaatikot
litteroimattomat haastattelut
katkeilevia lauseita
joogamatto
valokuvia joissa mallin elkeet.

voisi hypätä
tän yli
jotenkin hypätä vaikka nukkuessa että kun herää olisi jo.

päivä jolloin kirjastot eivät ole auki
mutta onneksi on kirjoja varhaiskasvatuksesta
ja aivot
keksii oikeastaan sen miksi kaikki on kasvatus/koulutusjärjestelmässämme vinossa
mutta
eihän tutkimukseen saa koskaan laittaa mitään omaa
ilman viittauksia johonkin aikaisempaan
pitäisi löytää joku toinenkin joka on ajatellut samalla lailla
en ole tarpeeksi pätevä, jotta voisin esittää vain oman tulkintani ja analyysini

pilvistä ja aurinko aina toisinaan
lämmin
vintilläkin kun hakee pinon pahvilaatikoita
alkoi taas siivota
ja regina aina siivotessa

Hey this fire it's burnin'
Burnin' us up

ja pesukone
ja pakastin sulamassa

unessa on torneja
vuorilla
siellä on portaat, joita olen kulkenut aiemminkin
torneissa
ja ne ovat ihan kapeita, ehkä vain kymmenen senttimetriä leveitä
mahtuu aina yksi jalka kerrallaan ja seinässä on syvennystä niin että voi pitää kiinni
ja minä kapuan
se on vaikeaa ja toisinaan minusta tuntuu että en enää jaksa pitää syvennyksestä kiinni
jos rupean ajattelemaan sitä
että se vaatii voimaa mutta sitten taas muistan ettei se sittenkään vaadi mitään
että käveleminen on aika kepeää ja ettei käsissä tarvitse olla voimia
vaan tasapaino
ja takana tulee mies
joka on eri mies kuin se jonka kanssa kävellään hiekkaista tietä
kotiani kohti, joka on se rivitalo siellä josta kaikki uneni tulevat
hän haluaa tulla luokseni yöksi, vanha mies, mutta hän on minua ylempänä
auktoriteetti jollainlailla, vaikka minä kävelenkin edellä ja tiedän että hän haluaa minua
oi kyllä.
he kumpikin, vanhat miehet, joilla ei ole tunnistettavia kasvoja, mutta jotka edustavat kaikkea sellaista mitä olen tahtonut saavuttaa, taitelijat, syvät,
ja me kävelemme
portaita torniin hiekkatietä lapsuudenkotiini.

ja sitten kaikkien tietokirjojen, linkoamisen, pohjaanpalavan pastakastikkeen, pyykkikasojen, pahvilaatikoiden, lapsilähtöisten teorioiden ja pankkitunnusten keskellä
mies, joka ei ole unistani
ajattelee minua omissaan.
ja kaksi viikkoa niin olen jo maailman yhdellä vilkkaimmista lentokentistä
odottamassa jatkolentoa
muistikirjoineni, nauhrineni, kameroineni, tietokoneineini ja nuhruisine mekkoineni.

minun pitäisi olla nukkumassa
pitäisi olla makuuasennossa
niin että selkä on aamulla kipeä
koska ei ole vielä sitä sänkyä, jonka joku on tehnyt
itse
sellaisesta puusta, joita ei kasva täällä

mutta minua naurattaa
kun on nuoria tyttöjä
joita naurattaa ja joissa on sellaista virtaa
että jaksetaan kirkua ja hihittää ja kiljua ja täristä ja koputella muskelimiesten salinoveen.

ja on ollut ensimäinen lämminpäivä
että bussin ikkunasta tulee valo kuuma ja tyttö teepaitasillaan nousee kyytiin
pitkähihainen on myöhemmin itselläkin liikaa
kun kelantätiäkin naurattaa
ne kaikki kymmenen paperia, joista aina puuttuu nimikirjoitus tai henkilötunnus tai maan nimi
naurattaa
että olen ollut suomen sosiaaliturvan ulkopuolella kenenkään - itseni mukaanlukien - tietämättä vuoden. Mutta nyt on anomukset täytetty, ne samat joita maahanmuuttajat joutuvat täyttelemään, jotta pääsisin takaisin, takautuvastikin. ainoastaan viime kesä jääköön islannin piikkiin. ja saan olla sossumme piirissä vaikka lähdenkin taas. sekin naurattaa
että kun
ja taas papereita, papereita, papereita. vanhoista maista, kotimaista, uusista maista. papereita papereita

ja sitten voi taas pyöräillä auringossa, kesässä
alkaa tulla pimeä. ei mustaa, ei koskaan kesällä mustaa pimeyttä.
mies kuuntelee aaltoja, kuuntelee niitä ennen kuin nukahtaa
sitten siitä tulee minullekin
hetki ennen unta.
aalloista.
miten kummallista
että merestä voi tulla
meri
niin kuin islannissa
kun käveli mustaa hiekkaa pitkin
käveli vesiputouksen vartta
paljainvarpain ja lauloi täysillä
lauloi niin kovaa kuin jaksoi eikä se silti kantanut pauhun yli
ei mikään
kun on voima sellainen että vesi vyöryy
ja keltainen talo huojui siellä tuulessa ja sateessa
parina paahteisena päivänä
silloin
kun ajoi autolla ensimmäistä kertaa ne 50 kilometriä hakemaan poikaa
joka tuli sittenkin
kesämekko päällä
ovea vasten
lattialla
ja ei mennyt kuin muutama tunti niin vatsatautiepidemia oli alkanut
ja aika muuttui
heti

yhä vain hämärämpää.

saa tulla katsomaan
niitä tyttöjä.
esitysaikataulut löytää täältä.

Luulin jo päässeeni yskästä
mutta yhden aikaan yöllä se yllättää. Onneksi on vielä sitä yskänlääkettä
ja aamulla
tekee listan tehtävistä ja rupeaa kirjoitusharjoituksia
ja pesukone
vedet ja saippuat vessan lattialle
pyykit litimärkiä eikä niitä voi samalla tavalla valuttaa kuin lingotessa
tiskit tiskit
kaiken maailman paperit ja pienet paperikulmat

neroutta tietotekniikan kanssa,
koneet ovat vain koneita
jos vähäksi aikaa pysähtyy miettimään saakin kummalliset tiedostot elokuvaksi
ja pääsee katsomaan kuinka lapsilähtöistä oma opettaminen on
lokit
ne on tulleet
ja tuuli
tuuli eilen niin että melkein kaipasi islantiin

ja unelmat
eivät katoa koskaan
niitä tahtoo toteuttaa, minä tiedän
minä tiedän että niin on ja se on vain hyväksyttävä
että toisen unelma on pyöräillä vaarallisten maiden halki sinne missä minun pitäisi pitää huiveja ja pitkähihaisia ja pitkiä hameita
niin se vain on

mutta pilvet ovat kaukana harjun takana harmaita
ja aurinko kirkas
kylmän viileä aurinko
ja minulla tiskit ja tekstit ja paperit ja papereiden kulmat
videot äänet ja puhelinnumeroita
aikaa
kolme viikkoa,
kolme
kolme viikkoa aikaa

ja tässä sitä vain tuijotellaan
käännetään selkää auringolle ja poljetaan kohta hakemaan pahvilaatikoita
vaikka todellisuudessa
tänään piti ainakin litteroida ainakin tehdä oppimistehtävää ainakin vihdoin lähettää ne referaatit jotka on kirjoittanut jo puolitoista vuotta sitten
ainakin vaihtaa lakanat, tiskata vähintäänkin

niin. kai minä sitten vaan olen kaikkien asioitteni suhteen vähän turhan rento.

selitys

Niin,
nyt tajusin sen itsekin

herään,
otan antibiotin, kirjoitan tekstiviestin
makoilen
rupean etsimään sanakirjasta sanontaa joka on pyörinyt päässä koko aamun
nousen kirjoitan toista viestiä toiselle ihmiselle, puen
aloitan joogaa
kirjoitan kolmannen, en lähetä
rupean tekemään joogaa
tekstiviesti piippaa, luen sen
jatkan joogaa,
vaihdan sittenkin aamuliikkeisiin
tekstiviesti piippaa
haen kalenterin, vastaan
otan maitohappobakteerin
laitan suodatinpussin kahvinkeittimeen
hei, mutta mähän juon kahvit vasta porkkanakakun kanssa
rupean tekemään leipiä,
mehua
päätän lähteä ulos, rupean valmistelemaan uloslähtemistä
mutta hei
kakku kannattaisikin tehdä sitä ennen, avaan koneen, haukkaan leipää,
otan pari kuvaa
rupean etsimään kakkutarvikkeita
avaan ohjeen, 50 minsaa uunissa,
no ei se mitään, rupean tekemään kakkua
toinen leipä on syöty, toinen puoliksi, syön suklaanpalan
kuorin porkkanoita
laitan musiikin
alan etsiä mausteita
alan raastaa porkkanoita
laitan uunin päälle
raastan porkkanoita
alan kirjoittaa tekstiviestiä
hei, sanon ääneen jo itselleni, keskityppäs nyt yhteen asiaan
katson ohjetta, munat ja sokerit vaahdotetaan
etsin tietokoneelta uuden ohjeen
sittenkin neljä porkkanaa, raastan vielä yhden
vaahdotetaan
vaihdan musiikkia,
riittä jo, kaadan öljyn, alan sekoittaa jauhoja
tekstiviesti, vastaan myöhemmin
ainiin leipä
jauhot sekaan, ehkä niitä tuli liikaa, alan siivilöidä yhtä desiä, toista desiä pois

niin
tämä jatkuisi vaikka kuinka pitkään
uusilla asioilla
ja uusilla

miten voi olla niin vaikea keskittää huomio yhteen asiaan kerrallaan?

ihan loskamoskaa
unet omituista energiaa täynnä
hirveä aikatauluttaminen, ja minähän niin rakastan sitä
eikä mitään luettuna vielä tänään, ei mitään
muuta kuin tämmöistä taas
että koko aamun käyttää työpaikkojen listaamiseen,
mitä erinäisimmillä metsäsivuilla, yritysten sivuilla
miten hullua, että yhtäkkiä se olen minä joka luen metsäteollisuus lafkojen propagandaa ja toivon että jostain sieltä tärppäisi
ja sitten juoksen lounaalle ja lounaalta avaimien hakuun
ja sitten aiktauluttamista
kaikkien bussien kanssa säätämistä sinne ja tänne ja äh ja voi
miten on ärsyttävää kun joku toinen on aikatauluttanut työsi huonosti
ja sitten vaihvihkaa taas jo kymmenennen kerran ottaa yhteyttä
että voisiko tätä vaihtaa sittenkään
kun ei suostu antamaan suoria yhteystietoja päiväkoteihin
mikä ihme järjestely sekin on
niin paljon helpommin voisin sumplia kaiken itse mutta ei. kordinointia kordinointia. täytyyhän kaikille olla töitä, joo.

ja sitten on yhtäkkiä tässä.
tenttikirjat avattuina, kyllä, avattuina, mutta koskemattomina
mitä siitä jos on vielä kaksi kirjaa lukematta ja viikon päästä tentti
mitä siitä luetaan sitten öisin ja ei niistä kuitenkaan mitään muista.
tämä tenttiminen.

eikä huvita lähteä tänään
vaikka kai se olisi järkevintä
kahlata loskan läpi ja hypätä bussiin
heti joogan jälkeen,
johon koko motivaatio laskenut
yhtäkkiä
ei jaksaisi enää asanan asanaa. käy tylsäksi. siksi uudelle kurssille. pian.

kyllästynyt kaikkeen
paitsi avokadoihin
jotka rahdataan jostain israelista

kaikki on kuun vika
kun se on pieni, on väsynyt eikä jaksa ryhtyä mihinkään kunnolla,
kun se on tulossa täydeksi, on liikaa energiaa ja levottomuus.
kuun vika siis.
onhan meissäkin 70 prossaa vettä miksei se vaikuttaisi meihin kun vaikuttaa meriin ja järviinkin.




1.3. Tää kaipaa pakkasta!
28.2. Suomalaisen kulttuurin päivä.
27.2. luistelu järvellä
26.2, tämä kuva kaaos, kaaos minun ajelehtivuudessani.

Näiden selät ei kestä samaan tahtiin
ja ajatukset kun on kirja
jos asuisikin Tahitilla
olisi kokonaisen vuorokauden eri ajassa vaikka miltei vieressä
hullua
ja sitten on kaikenmaailman maanjäristykset
mutta niistä saa tietää vasta illalla,
nyt
kun avaa tämän, koneen
mikä loistava tunne
ettei ole koko päivänä
paitsi tietysti illasta
kun kirjoitetaan kun kirjoitetaan
vaikkei kirjoitetakaan mutta onhan se hyvä tehdä suunnitelmia

siivoaa koko huoneen, niin
huone tämä on
ja peitosta tulee ihan märkä
koska tietysti,
tietysti niin,
heti kun on päättänyt siivota ja tuulettaa kaiken
muuttuu pakkanen nollaksi
ja sitten on vain märkää
miten outoa nähdä kadulla loskaa
sen on unohtanut että sellaistakin voi
talvella
kun on tottunut jo talveen, joka on talvi
oi
luistelu ympäri järven
niin, että on ihan yksin ja CocoRosie korvissa

I once fell in love with you
Just because the sky turned from gray
Into blue
It was a good friday
The streets were open and empty
No more passion play
On st. Nicholas avenue
I believe in st. Nicholas
Its a different type of santa claus

ja miten merkitykset muuttuvat
skeemoja ja sellaista
teoreetikkojen nimiä ja sellaista
ja muistuttavat filosofian opinnoista
jotensakin, kun pohditaan mitä me oikein tiedetään ja miten
ja taas tulee oikein sellainen aalto
että mitä perkelettä me semmoista pohditaan
tiedetään mitä tiedetään että eikö täällä nyt jumalauta ole parempaa tekemistä ku tuommosia pohtia

ja jotenkin kaikki tuntuu niin viralliselta ja ulkokohtaiselta
vaikka kaikessa on sitten kuitenkin ihmisiä
ihmisiä vain
aina
me

mutta kun on luistellut tarpeekseen kohtaa sillalla tytön
josta tykkää aina vaan mutta jota ei koskaan tapaa
ja miten hän on kaunis siinä niin vaikkei ole edes auringonsäteitä
että voi olla kaunis
ja siinä niin sillalla minä otan napit korvilta ja me puhutaan kulttuureista ja maista ja vaihdoista ja koulusta ja opinnoista ja tulevaisuudesta ja töistä ja mahdollisuuksista ja kierrätyksestä ja lajittelusta ja tanskasta ja islannista ja turkistarhauksesta ja
yhtäkkiä taas
huomaan miten paljon meillä olisikaan miten hyvä olisi istua alas ja jutella vain kuunnella ja puhua
ja me sovimme että ehkä teetä ehkä kahvia, ei lounasta kun se haisee koululta
ja kun kävelee loskaksi muuttuneita lämmitettyjä katuja takaisin kotiin, hakee matot ja kostuneet vuodevaatteet, huomaa ettei ollutkaan lasagnelevyjä vaan hyppää aidan yli ja kaupassa pudottaa kynän, kuten tavallista ja sitten onkin jo ilta.

mutta ennen sitä siltaa
kun käveli uusia reittejä
kuvitteli kuvassa silmät kiinni ja puristaa valaanpyrstöä että jos uneenkin
oli kuin valo vaikka oli ihan pilvistä
ja paljon lunta ja se että askeleet ei niitä laskettukaan
yhtään tänään ja halusi vain olla
voi
jos asuisi tahitilla tai honolulussa sitä voisi lentää nopeammin saarelta toiselle, paljon nopeammin voisi ja silti olisi eri vuorokauden ajassa. rajalla
ala-asteella me nauramme kaikki
kun kuvittelemme miehen seisomassa aikavyöhykkeiden rajalla
hyppäämässä syntymäpäivästä takaisin syntymäpäivään

aika loppuu aika loppuu aika loppuu
ja silti sitä on ihan liikaa, ihan liikaa välissä, ihan liikaa
(make a timejump make a timejump, please)
niin kuin rytmi
rummuttaa
ne lumet jotka sulaa vedeksi yölläkin

ja sitten pitäisi muka keskittyä assimilaatioon ja akkomodaatioon ja kaiken maailman symboliseen interaktionismiin.

kummallinen ajelehtiva päivä
kadulla ihmiset kuin kaikki friikit kerralla ulos
johtuu kuusta, johtuu kuusta
mutta ei ole täysikuu vielä, eihän

sillä tavalla ajelehtiva että aloittaa kaikkea
aloittaa jokaista asiaa mutta ei mitään niistä
saata loppuun

vain katsoisi kadulla hortoilevaa teinipoikaa
joka puhuu itsekseen
naamansa lytännyttä poikaa, jonka ikää on vaikea arvioida
neljä aikuista kaikki kiinnipitämässä pienestä tytöstä joka kertoo että sen nimi oli valkopörrö ja että se oli tyttö
ulkomaalaisia naisia kadulla huutamassa toisilleen
tuijottavaa keski-ikäistä miestä joka tuijottaa jokaista niin että pää kääntyy ja paikallaan vaan seisomassa

ja kaikki on jotenkin arkipäiväistä. lumisade ja harmaa taivas.
siivous puoliksi aloitettu
tekstinkäsittelyohjelmat auki
puolittaisia suunnitelmia rustattuina kuin psykologisia kaavioita
kasvatuspsykologia auki sohvalla
tee puoliksi juotuna
perunapiirakka puoliksi syötynä
sähköposti puoliksi luettuna, melkein vastattuna
tiskaus aloitettuna, puolet ajelehtimassa
niin kuin koko päivä

ja ne sanoo että jos näkee hampaita se olisi kuolemaa
ja mies sanoo
että kivaa kun olen huolissani ja vaikka kuvitteli että toinen ei jaksa sellaista huolta
sen ymmärtääkin
ja ymmärtää itsekin
miten kaikki voikaan olla erilaista
että vähitellen oppii ettei hiljaisuus ole aina aavistus
ettei jokaista sanaa tarvitse varoa eikä huolesta hermostuta
eikä sitten ollakaan jääty auton alle murskauduttu vaikka niinkin voisi käydä
ja keskipäivällä alkaa väsyttää, ajattelee, että on jo yhteys, on jo yhteys, sen täytyy olla sitä
ja sitten onkin tyttö
jonka puhelin ei jostain syystä
ja miettii taas että hampaat oli kuolemaa
eikä voikaan sille mitään että mahaan alkaa sattua

miten nopeasti ruumis omaksuu tavat
reagoida
miten nopeasti, nopeasti
ja on hullua ajatella
että syksyyn ei ole
enää kauan
ja että viikot menee nopeasti
ja humanistisen kansliasta kysytään tahdonko todellakin kaikki nuo opinnot tutkintoon mutta onhan sinulla toisaalta varaa
ja tuntee itsensä tyhmäksi

ja taas aloittaa suorittamisen
aloittaa
mutta niin kuin avoinna olevat tekstinkäsittelyohjelmat
avatut tiedostot
avatut kirjat
tee kaadettuna kuppiin
aloitetut listat
sitä aloittaa

että sitten olisikin yhtäkkiä saattanut valmiiksi
valmis

mihin?

Petäjävesi. Aamu aamupäivällä. Harmi kun aurinko meni just pilveen ja kun tuli takaisin oli jo laskemassa eikä bussikuski tiennyt minne piti ajaa, tullessa
mennessä ei taas keltään otettu maksua

mutta nyt
on taas kotona ja voi huokaista että huominen päivä alkaa vieläpä kaksi tuntia aikaisemmin eikä tietoa vielä milloin se päättyy.

ja sitten tehdään draamaprosessia työuupumuksesta. olisi paljon sanottavaa. niin paljon että mennä nukkumaan kun unia ei jaksa enää edes muistaa mitä niistä. ne on unia kuitenkin. ja kohta melkein viikon päästä on jo viikot kun ei malta nukahtaa yhtään malta.

tuli kotiin taas yhdeksän jälkeen. yritti kuvata lumen alle hautautuneita pyöriä
mutta eihän niistä mitään ja sitten on vain nälkä ja ajatus huomisesta ja ylihuomisesta ja tuntuu että tämän päivän kuvassakin on vain haamu. haamu siinä ovella jotenkin vain. haamuksi tullut. ja silti näitä päiviä rakastaa kun juoksee vain juoksee vain juoksee vain ehtimättä ajatella että juoksee ja kaikesta juoksusta huolimatta on aikaa siihenkin että on kahvikuppi kädessä ja tyttö näyttää thaikuvia ja pojan sängyllä on punainen peitto ja kirjat pinoissa lattialla ja talvella sumu on kumman värinen, hissit hitaita ja yliopiston kirjastossa mies ei katso tällä kertaa pornoa. niin ja on vielä aikaa kahlata läpi äänirunoutta ja hymähdellä sille miten kasiluokkalaisten silmät tulevat
edes takaisin edes kun he kuuntelevat niitä
hymähdys hym

Ehkä minun olisikin pitänyt tehdä vuoden kuvaprojektista omakuvaprojekti
kun en osaa kerta kantaa kameraa mukanani yliopistolle tai kirjastolle tai juomatehtaalle tai kauppaan tai ylipäänsä edes kadulle. sitten on jo ilta ja on vain omat väsyneet kasvot ennen suihkua. tuntuu hyvältä tulla kymmeneltä illalla koulusta kotiin. tuntuu että on tehnyt jotain
vaikka todellisuudessa opintopisteet eivät kerrytä mitään sellaista mikä missään näkyisi
ja ja ja
listaa voisi jatkaa ikuisesti

mutta sitten on kirje ystävältä joka asuu toisessa maassa ja joka istuu samalla tavalla pöydän ääressä kuin minä. ja on nunna joka sanoo että meditoi vaikka kolme minuuttia kerrallaan että ei sen tarvitse olla sen kummempaa ja että maailma on muuttumassa. hän sanoo että sen. että maailma on ja ihmiset
että uskoisiko sitä?
uskoisiko sitä sittenkin?

minulla on vähän niin
että on äitini silmät.
vaikka kuvissa se ei oikeastaan ole
koska äitillä on pyöreät sellaiset pyöreät vain
mutta että aina kun saa vaikka
jonkin kirjeen
jonkin kirjeen vain
sitten täytyy lukea sitä omassa huoneessa.

olen yrittänyt löytää ohjelman kuville
että saisin teetettyä minun saaresta
ja sitten siitäkin saaresta joka on ison valkoisen (vihreän) saaren pieni saari

ja saksalainen poika sanoo että minä olen minä
ettei hän oikeastaan muista huonoja puoliani
mutta ei ymmärrä edelleenkään suomea
niistä kirjeistä joita olen hänelle kirjoittanut

miten nopeasti sitä unohtaa myös sen
mitä on kirjoittanut

tänään on lyhyt päivä
kaikista lyhin
ja sitten alkaa jo valo
lisääntyä

ja äiti kysyy miten me niin vähissä vaatteissa siellä oltiin
ja minä nukun pitkään
ja isi sanoo että kylläpä joogasta lähtee kova ääni
kun on se hengitys mutta minä en sano mitään jatkan vain liikeet loppuun

ja tänään yrittäisi päästä kirjastoon
lainaamaan eropaperit
kun on luvannut ystävälle että lukisi sen

ja sitä miettii että kuinka paljon kirjailija saa palautetta
omista kirjoistaan lopulta
keneltäkään lukijalta
sellaiselta kuin minä
sitä me mietitään kun kävellään
kävelläänkö me yliopistonkatua
kaupasta elokuvavuokraamoon
ja on ne kaksi miestä humalassa siinä
tai ehkä me olemme jo kääntyneet sille tielle
missä olemme jo melkein perillä

olen typistänyt grönlannin sataankolmeenkymmeneenviiteen kuvaan
ja isi tekee lumitöitä
ja on talvi
ja minä makaan kykenemättä nukkumaan
kun on pilkkopimeää ja
unet
tulevat kuvina
Helsingin Sanomat sanoo että kiire jo
lääkäriin jos heti nukkumaan mennessä alkaa nähdä unia
minä luen lauseen useampaan kertaan ja ajattelen
että tarvitsevatko minunkin uneni
hoitoa

muistaa ne aamulla
kaikki
tai kuvat niistä
mutta sitten unohtaa
unohtaa tyytyväisenä ja päättää kirjoittaa työllisyyspolitiikkaan vastineen
tahtoo sanoa kaiken
miten järjettömästi
järjetöntä kaikki tämä työnteko nykyään on
että missä vaiheessa
työnteosta on tullut joku itsetarkoitus
missä vaiheessa työntekeminen on muuttunut välttämättömistä käytännöllisistä askareista
koko elämäksi.
miksi meidän pitäisi pidentää työpäiviämme kun
työtä ei riitä edes jokaiselle
ja suurin osa meistä tekee turhanpäiväistä,
jopa negatiivisesti maailmaan vaikuttavaa työtä
työtä joka ei edistä mitään muuta kuin pahoinvointia
kaikille

maailma on mennyt ihan nurin
eikä voi käsittää että miksi
muutosta on niin vaikea saada aikaiseksi
miten
voi
olla
niin vaikeaa pysähtyä
minä kysyn
ja kun ikkunastani siellä harmaassa kaupungissa näkee suoraan parkkipaikoille
minä ajattelen että miten edes on mahdollista
että ihmisiä riittää jokaiseen kauppaan joka päivä niin paljon että ne ovat täynnä
minä
en ole ostanut harmaasa kaupungissa tänä syksynä kertaakaan itselleni
mitään mistään
muualta kuin ruokakaupasta
toisille ostettujen lahjojen ostoskerrat voi laskea yhden käden sormilla.

jos ajattelisi
että vaikka kerran kuukaudessa kävisi ostamassa jotakin uutta tavaraa
ja olisi 130 000 asukasta
Päivässä kävisi siis n. 4333 ihmistä kaupassa (jos ajatellaan että ne jakautuisi tasan)
ja jos kauppoja on vaikkapa 100
niin se olisi vain 43 asiakasta päivässä
alle kymmenen asiakasta tunti!

niin

no, eipä tuossa laskelmassa nyt ole mitään järkeä tai mieltä
koska ihmiset nyt kuluttavat kuitenkin mitä kuluttavat.

järvellä oli luistelija
minä luulin että se hiihti
mutta jäällä ei ole lunta
isi sanoo
ja huomenna menen
menen oikein pitkään ja yksin
vaikka äiti ja isi tahtovat kuitenkin tulla
mutta sitten minä vain sanon että tahdon mennä nopeaan tahtiin
nopeaan tahtiin ja ottaa kuvan
siitä lumesta joka vielä on pakkasessa.

tänään
siirsin oppimistehtäväni wordiin
ja 68 sivua
ilmoitti sivumäärä vaikka oppimistehtävän oli tarkoitus olla vain 14-18
jota pidin kammottavan suurena lukuna
mutta ilmeisesti
tekstin tuottaminen sivuissa ei ole ongelmani
ja tuntui hyvältä
kirjoittaa oikeita lauseita
että on verbit ja pilkut ja isot kirjaimet
ei se ollutkaan vaikeaa
oli siinäkin ääni
erilainen vain

ja vaikka ollaan jo kaupan sisällä äiti työntää kärryjä kuin kiireessä
työntää niin että hengitys
sellainen ettei ehdi sanoa
tuntuu että täytyy lopettaa lause
siitäkö se tulee
ettei ikinä puhu loppuun
että on oppinut vaihtamaan siihen että pitää ottaa punajuuria
ja sitten tulee nainen
ihan samannäköinen ja sanoi tunnistavansa minut mutta tunnistanko minä pikkuveljen
ja pikkuveli ei ole kymmenenvuotias vaan kaksikymmentä
eikä sillä ole pyöreät posket
vaan se näyttää ihan siltä
pojalta jonka kuvitteli eilen mielessään
kun kuvitteli kaikki
vuoronperään jokaikisen
halusi testata kenen kasvot muistaa
koska jos oikeasti
ei voi palauttaa kasvoja mieleen
on totta

mutta on vain yksi jota ei voi muistaa

mutta äiti ei osaa hymyillä niin että se näyttäisi oikealta
ja se on minussakin
ja kumpikin näyttää siltä että tahtoisi jäädä juttelemaan mutta kumpikin tietää ettei ole mitään sanottavaa

ja sitten kun posti on lähetetty vaikkei se edes lähtenyt tänään
poskia kuumottaa niin kuin olisi kuumetta
ja ajattelee että nyt tulee sikaflunssa kun on vihdoinkin kaikki stressi ohi
että nyt tulee kun on juuri kritisoinut rokotteita melkein syyttävästi vaikkei tarkoita syyttää
ja sitten makaa sängyssä ja kirjoittaa
ettei tyttöjen pitäisi sanoa tällaista miehille
mutta mies vastaa että siksi oletkin täydellinen

ja taas kuuntelee laulua jossa kaikki miehet, jotka raiskaavat pitäisi tuhota
ja miettii kaikkia niitä kadunkulmia joissa miehet sanovat haluan sua panna vaikka sanovatkin ääneen vain sul on hyvä runko tai vaateripustin.

ja on kuva jossa on hevonen ja minä ja miten hiljaa hevosten lähellä pitää olla. ja islannissa on vain miinus yksi aste. intiassa yöllä plus kolmetoista. kylmää, hän sanoo ja minua naurattaa. minua naurattaa silloinkin kun sukkapuikko tippuu patterin väliin ja isi on silti sitä mieltä että minun olisi pitänyt ottaa rokote. ja minä vain ajattelen että nämä kaksi keski-ikäistä ihmistä ovat vanhempani ja että kunpa minä en ikinä tulisi heidän kaltaisekseen. he puhuvat saaresta ja ilveksestä. ja pitää syödä kaikki ei saa jättää tollasta tippaa.

ja sitten tahtoisi vain jo
kahdenkymmenenkuudentunninjälkeen
olla perillä. tahtoisi jo vain.
äkkiä kirjoittaa kaikki sivut.
äkkiä vain tehdä että olisi jo tehnyt.
aina
ja miettii sitä miten toisista
tulee niitä jotka eivät tahdo mitään
pelastaa.

ja joskus
voi ajaaa kaikki viisisataa kilometriä yhteen putkeen
voi vain ajaa ja itkeä huoltoasemalla kun maksaa bensan
ja sitten me kaikki istummekin
salissa
kannettavat tietokoneet pöydällä
ja on taas pakastekalaa
sitä kuorutettua.

ja muistaa tuulta
vaikka ajatteleekin että on unet
joissa näkee pojan
joka katsoo kuvia minusta
samaan aikaan
miten voi olla, me kumpikin sanomme
ja olemme ystäviä.
minulla on sunnuntailevy. se minulla on.

"Blowing out the candles from my cake
I choke on the smoke as I look around the room
Everybody's wishing for no more mistakes
And all that I can think about is you"

ja olisipa paikkoja
joissa ei olisi kukaan vielä käynyt
lunta johon upottaa jalkoja
ensimmäistä kertaa
meri
jonka takana on vain merta
tietämättä että tulee maa
olisipa metsä
jossa voisi huutaa niin kovaa
kuin maailman suurimmalla vesiputouksella
huutaa vaan eikä ääni
kuulu yli
yhtään

"If I can't tap my foot
To an honest tune
I'll run"

Angus & Julia Stone

bored

tämä päivä turha
kuin turha
sekin yritys
astua ovesta ulos päättyi
ja eteisen lattialla
voi meditoida
melkein kengät jalassa

i close my eyes
to hurt you

ja puhelukin katkeaa
ja taas pitäisi selvitellä lentoja
kun on kuitenkin kaksi saarta
ja rasittaa jo nyt että 26h ei ole tarpeeksi
lentokoneissa
vaan vielä senkin jälkeen tunti tunti tunti

Cause I've never had it
The way I'm
supposed to

ripustaessa pyykkejä hokee omaa nimeään
nyt

vesiväriä sormissa
osaa nauraa kun on puhelin
osaa nauraa oikealla tavalla
sillä tavalla
kun he aina haluavat sen kuulla

työpöytää ei ole siivottu

ja osaa nauraa

ja tiedostot avattua yksitellen yksitellen tiedostot auki

eteisen lattialla
ei ole sademetsämaisema koska sammalta

ja huomenna on talvi

ja miksi minä kuuntelen näitä (The Raveonettes edelleen)
lauluja jotka on kuin mustilta kaduilta
että ottaa neulan ja suonen

mutta oikeissa kohdissa voi osata
sanoa hmm

pesukone

ja jos aloittaisin meditoimaan joka päivä minusta tulisi rauhallisempi ja
minusta tulisi rauhallisempi rauhallisempi

(voiko olla rauhallisemmaksi vielä siitä että istuu koko päivän tuijottamassa seinää)

ja 11-vuotiaat hallitsevat maailmaa.

Ensin suihku
ja sitten Seabear
ja Ben Kweller.

on keittänyt puuroa, koska on puhdaspuurokattila
ja aikoo viedä matotkin ulos tuulettumaan
pistää tänään postiin paketit Islantiin
ja Hollantiin.

Äiti ei muuta ja kaupunki on täynnä jouluostelijoita.
Eilen kuuli hyvää musiikkia
siellä missä istui jalat sohvalla kuin kotona
vaikka ensimmäistä kertaa
istuikin siellä, koira lattialla
tuijottamassa kissojen taloa.

tekisi mieli mennä pitkälle kävelylle
mutta on luvannut että kun puurolautanen on tyhjä
lopettaa kirjoittamisen lopettaa
istumisen ja alkaa

korkean häirittävyyden temperamenttipiirteet
ja tänään tulee Helsingistä tyttö

ja oli unet
arjen kaltaiset
jono
joka jatkui läpi hallien ja portaiden, käytävien ja salien
ja lopulta kun oli kaupan sisällä siellä ei ollutkaan asiakkaita

"And go, just go
Find a place that you don't know"
-Ben Kweller, penny on the train -

minä heräsin sitä varten aikaisin
että istuisin ahkerana

mutta mutta
tämä levottomuus ulkona paistavasta auringosta
ja lämpöasteista ja tuulettomuudesta
ei auta vaikka istuu jalat ristissä koitta meditoida
sitä kestää vain neljä minuuttia
ja on noustava koska musiikkikin oli päällä
eikä alanis oikein meditaatiomusiikkia ja parasta olisi kuulla vain linnut

mutta linturetki jää tänään
on pakkopakko pakottaa

ja hurjan väkivaltaisia unia
joissa piiloutuneena aseistautuneena
jotenkin sellainen actionelokuva meininki
ja viiskytluvun vaatteissa miehet kävelee ja pelkää että näkee mutta ase esillä
ja sitten tuttu ääni sanoo että nyt joku tulee ja ei ole varma onko silmät auki vai kiinni
mutta ampuu ampuu ampuu
ja hallitsee uniaan niin että päättää että jotkut toiset askeleet toiseen suuntaan
ja että voi tehdä taian
jolla muuttuu näkymättömäksi tietyn ympyrän sisällä
mutta herää ennen kuin on päättänyt missä on keskus

ja aamulla viesti äidiltä että on syntynyt terve tyttö
ja tahtoisin lähettää kortin sinne uuteen perheeseen

mistä keskittyminen. kaksi tuntia aikaa ennen kuin tauko. kaksi tehokasta tuntia. tehokasta tehokasta.
tehokasta, hanne.

mä vihaan
opettaa kirjoittamista aikuisille
tai siis
lukea aikuisten tekstejä ja antaa palautetta
oi
miten inhoankaan tätä työtä!
ensin vuoteen kukaan ei kirjoittanut mulle mitään
ja yhtäkkiä kaikki lähettävät viikoittain uuden opintoyksikön ja äääh
lisätehtäviä ja kaikkea
aikuisten kanssa ei oo yhtään hauskaa

mä kaipaan lapsia
kun ei mitään arvosanajuttuja.

ja toisena minuuttina on niin hyvä olo että jaksaisi lähteä ulos
ja toisena taas vaipuisi sänkyyn koko päiväksi
tekemättömyyteen

huomenna jo perjantai.

ulkona on niin lämmin sää
että tulee kuuma
kun kävelee uusia katuja
kuin turisti kartan kanssa
ja vihdoin ovi jossa iso kyltti joogasta

tiistaina tapaan Didin
meditaation merkeissä.

enkä ymmärrä miten mikään uni ei riitä
siihen että silmät eivät olisi väsyneet
vaikka valoakin on koko ajan
niin paljon

ja pääsiäisloma
huomisen jälkeen.

loma,
jonka jälkeen kaikki kokeet.

Emiliana
it's not fair to say we wasted time
in my view we just used it all up