vain silmät kertovat yöstä

Aamuyöllä tuntuu joululta.
Hiippailen hämärässä, ja vasta myöhemmin
kun olen nukahtanut ja herännyt uudestaan, minulle selviää että kellot ovat siirtyneet itsestään.

Ulkona on taas valo
ja lunta.
Mutta minä odotan tässä koneen äärellä puhelua. Naapurit heittelevät frisbiitä. Mutta minä odotan puhelua.

Aamuyöllä tarkastan sähköpostin, tarkastan jopa fbsivun, jota hän ei ole käyttänyt vuosiin. Soitan. Soitan. Mutta pulssia pitää tunnustella painaen, raskaasti. Unet toistuvat.

Onko siitä jo neljä vuotta? Lähden sopivasti samana päivänä. Samana päivänä kun
lounaan jälkeen alkoi sataa
ja pissatti
ja puhui rappukäytävässä puhelimeen
vessanovi oli lukittu,
eikä löytänyt tyhjiä lääkepakkauksia ja pitkää kirjettä vasta
kun puhelimen toisesta päästä kehotettiin etsimään
katsomaan ympärille

ja nyt
en enää tunne mitään siitä
kun käännän kylkeä pystymättä pysymään yhdellä puolella
aamyön joulun valosta
puissa lunta
ja vastaaja
jos se ääni olisi enää ainut ääni, jonka koskaan kuulisi
siltäkö heistä tuntuu, jotka eivät poista vanhoja vastaajaääniä, kun ovat menettäneet.

en pelkää, että näkijä kertoisi minun kuolemastani
tai sairastumisestani tai rakkaudettomuudesta
mutta niin kuin kaikissa tarinoissa, on aina oltava sivustakatsoja
se  joka näkee, mutta ei ole itse
ja sitä kautta tulee juuri itsekin

sininen taivas, eikä merkkejäkään yöstä
tai että joskus olisi ollut eri aika
alkanut sataa lounaan jälkeen.

En ole pitkään aikaan
kirjoittanut mitään päivistä.
Olen kirjoittanut päivisin. On kummallista
että voi mennä hihtämään isän kanssa niin että tulee hiki
kävellä metsää, kävellä tuttua metsää, olla ainoat jäljet upottavassa hangessa
seisoa tähtitaivaan alla vartoen revontulia, joita ei koskaan tule ennen kuin pilvet

on kummallista, että päivät kuluvat niin kuin vesi
aamulla seisten
ja lehti
ja rutiinit, ne samat, joka päivä ja on vain sanoja
niin paljon, että kun vihdoin olisi aika kirjoittaa siitä mistä tahtoo
on istunut koneella jo niin kauan
että haaveilee vain pyörästä polkimista kännykättömyydestä skypettömyydestä ja kaikesta siitä myydestä

mutta nyt
on presidentinvaalien aika ja kaikista on tullut poliittisesti aktiivisia
ja minulla kuvat islannista ja tunne grönlannista kun astun takapihan halki
ja onni samalla tavalla rinnassa kun tytöllä, joka joskus leikki minun kanssani vaimoa ja miestä

ja minä kaipaan. kaipaan niin valtavasti että en saa nukutuksi en saa ajatelluksi vaikka olen pistänyt simpukat puiseen rasiaan jossa on lasinen kansi

Maapallon toisella puolella on yö
ja minä kirjoitan englanniksi, ja yhtäkkiä pidänkin niistä sanoista
uusista, joita en tiennyt olevan olemassakaan
kaikista niistä kielistä, joista en tiedä edes sointia
unista, jotka nähdään kielittä.
Maapallon toisella puolella on pian aamu,
aurinko nousee, niin kuin se on laskenut täällä jo tunteja sitten
on päiviä, päiviä, päiviä
ja viikkoja ja kuukausia

ja sitten yhtäkkiä
kaikki on jälleen tässä.

talvi

on tullut. Jää on puoliksi jäätynyttä, kettu on uskaltautunut, isi sanoo
mutta minä yritän kuvata lumihiutaleita. Kuten tavallista.

Pesen pitkää hametta ja vesi tulee punaiseksi kuten alushousuni Itä-Timorin hiostuksessa, ja kesti tovin ennen kuin tajusin, että Thaimaassa vaatteet värjätään sillä tavalla, että väri lähtee pesussa pois.
Muistan intialaiset tyynynpäällisetkin.

Me nukumme vierekkäin joka yö. Joka yö miltei kolme viikkoa ja sitten se on ohi
mies sanoo kuin ikuisuus ja minusta tuntuu ettei mitään muuta aikaa tarvisi ollakaan. Miinus yhdeksän astetta pakkasta, eikä tunnu tuuli
äiti sanoo on tuuli tyyntynyt ja on helppo toistaa lauseita, jotta ei jäisi tyhjää väliä sanoa jotakin muuta. Puhutaan lentokapteenien eläkeiästä ja minä mittaan aikaa liittymästä liittymään niin kuin se kiinnostaisi minua tippaakaan.

Olisipa jo huhtikuu.

Huomenna hän tulee.

Meillä oli teatterimuseon pukuvarastosta vaatteet ja peruukit.
Niistä kuvista tuli mainioita. Tänään katsoin sellaista, joka oli ennen Myrskyä. Minulle oli maalattu parta ja nojasin sekä Arieliin että Mirandaan.


En saanut työtä teatterista.Tiesin sen jo kirjeen muodosta. On hassua miten sen tietää aina, että mistä kirje on, vaikkei siinä olisikaan mitään leimaa.

Tänään sain tietää, että joku asuu muurahaispesässä.

Ja yöllä kävelin ilman kenkiä. Ehkä se oli vihje. Että jotain epämukavaa jaloissa. Oppineena otin vaihtokengät töihin.

Meillä on purkillinen pipareita. Niistä ei tullut kovin kauniita, mutta eivät sentään palaneet. Enkä ymmärrä miksi vanhan ajan joulumyyjäisissä kotitalousopettajat myyvät kaupan esanssiglögiä ja vuosikausia pakkauksissaan säilyviä piparkakkuja.

viime vuonna minä paistoin pipareita siellä
missä satoi vettä ja minulla oli valkoviiniä lasissa
ja James soitti kitaraa ja Lydia istui lattialla
ja jauhoa oli kaikkialla ja pipareissa dyykattua rasvaa

huomenna hän tulee

dead things

laulaa emiliana surullisista asioista
ja minulla on matkalaukku pakattuna
ja rasiassa kiviä ja simpukoita
joista en ole varma, olinko se minä, joka ne keräsi
ja onko itsekästä ottaa sellainen josta ei ole varma

onko epänormaalia että teen salaatin ja ajattelen että teen mainoksia
ja korjauksia graduun ja että
istun tässä vain koneella salaattilautanen vierellä oliiveissa kiviä
ja viime yö oli uudessa huoneessa
talossa jossa on puiset seinät ja autojen äänet kuuluu
tieltä
ja kompostoiva vessa ja tyttö joka sanoo "just like that" ja me nauramme
ennen kuin minä poljen liian isolla pyörällä ylämäkiä jotka eivät ole niin kuin nämä
täällä kauempana
ja on arkkitehtimies joka kysyy kuinka minä voin tänään ja että saan soittaa milloin tahansa
ja on kaikki toisella puolella maailmaa
jotka sanovat että olen aina tervetullut takaisin
ja

Years go by
Will I still be waiting
For somebody else to understand
Years go by
If I'm stripped of my beauty
And the orange clouds
Raining in head
Years go by
Will I choke on my tears
Till finally there is nothing left

laulaa tori
ja mies lähti autolla sanottuaan i never forget your smell
enkä minä koskaan ymmärtänyt
toiselta puolelta
miten keskittynyt omiin pianorantoihini

minä sanon onnellinen minä sanon onnellinen ja tiet ovat kapeita ja mutkikkaita
ja minulla on märät hiukset ja hame joka muistuttaa 50-luvusta
ja tiet ovat kapeita ja me laulamme että
all the freaky people make the beauty of the world

mutta kun olen täällä,
meren rannassa ja aurinko laskee minä
laulan toista laulua

Helsinki tule mut hakemaan
tule, nyt mennään
mennään

sitä samaa kuin toisessa saaressa
josta on tullut myös monta muuta laulua
kielillä joita ei ole ja kielellä joka on, mutta alan unohtaa.


mutta kaiketi olen oman onneni valinnut, mitä ikinä se lieneekään.

Minä olen löytänyt sen mitä tahdon sanoa
istun takan ääressä ja yhtäkkiä se on siinä
sanoissani rivi rivien perään
ja minun sydän alkaa hakata lujempaa
ja sitten minä kirjoitan ja kirjoitan ja
kaikki on yhtäkkiä niin selvää
hetken
ja minä vien kompostin ulos
ja minä katson aurinkoon
ja pyykit
naapurin rouva sanoo eikö meillä ole pesukonetta ja ojentaa raparperia
minä sanon miehelle että hän tarkkailee kaikkea mitä minä teen
mutta nyt minulla on suklaakakkuleivoksia
hänen raparperiaan välissä ja aion viedä heille muutaman leivoksen
ne ovat makeita ja epämuotoisia mutta
ehkä he pitävät niistä kuitenkin, kukapa ei nyt makeasta

ja minä olen katsonut elokuvia afkanistanista pakistanista iranista irakista tsetseniasta
luen kirjaa afkanistanista
ja kirjapinoja
ja kirjapiirejä ja viiniä ja juustoa
ja unia ja unia ja unia

ja auringonlasku josta sanotaan ettei unohdeta
mutta unohdetaan kuitenkin
koska me ajetaan sen ohi eikä kummalakaan ole kameraa
mutta sitten on silta ja pimeä jo ja katulamput ja puu jonka kiemuraiset oksat menevät veteen asti
ja hän ottaa minut kiinni
eikä mikään ole

naapurin täti on nähnyt delfiinejä sen jälkeen kun minä olen tullut
minä sanon höh poljen jalkaa miksen minä

ja minä
olen löytänyt sen mitä tahdon sanoa
minä
ehkä joudun muuttamaan aihettani jonkin verran mutta
niinhän se aina on

ja meri
on kirkas
ja taivas
on kirkas
ja kirkasta kirkasta ja laivat pysyvät paikoillaan
taivaat

vuosi on kulunut. vuosi. miten kummallista.

Good is better than perfect
Scrub til your fingers are bleeding
And I'm crying for things that I tell others to do without crying

laulaa Regina juuri nyt. Ja minä menen ja leikkaan leivokset neliöiksi ja kävelen jyrkän ylämäen ja koputan oveen.

Tänään hyppäsin tatuoidun miehen autoon, lapset takapenkillä
ja ajoimme kouluun kukkulan päälle.
Rehtori kierrätti minut siellä ja huomenna menen heidän aamuteellensä sopimaan aikatauluista.
Kyllä. Aloitan työt koulussa.
Näin aluksi vapaaehtoispohjalta.

Linnut lentää matalalla.
Harmaat ukkosilta näyttävät pilvet ja sateenkaari.
Haluaisin laittaa kuvia jo tänne, mutta tällä netillä ei voi ladata mitään. pitää odottaa toimistopäivää.

Meri aaltoilee.
Minä olin puutarhassa koko päivän ja sitten mies yhtäkkiä tulikin kotiin
tunniksi vain mutta me juotiin chai lattea meidän terassilla ja katseltiin lintuja kun ne sukelsi kaikki yhtä aikaa.

Nyt soi Tori Amos ja olen yrittänyt etsiä kaikista kaupoista (mukaan lukien ekokaupat ja luonnontuotekaupat ja punnitse ja säästä tyyliset) soijarouhetta. kukaan ei edes ymmärrä mitä tarkoitan. mutta eilen löysin yhden paketin, jonka kyljessä lukee "vegetarian mince" mikä siis tarkoittaa että kasvis liha. jeah. mutta se on vähän kuin vaaleaa soijarouhetta joten se saa luvan kelvata.
Hullua miten pienetkin asiat on erilaisia. Ja tuorehiivaa en myöskään ole löytänyt. Ruisjauhot vihdoin.

Nyt sataa. Ei niin lujasti että pitäisi hakea taimet sisälle.
Me seisottiin terasilla merelle päin ja naurettiin
kun mies sanoo että tämä on niin koti että tekee mieli ajaa tunti matkoja vain ollakseen tunnin kotona
minä sanon että koulu oli niin kiva että voisin laittaa lapseni sinne
mies sanoo, juuri eilenhän sanoit ettet halua lapsia
ja me istumme sylikkäin ja katsomme merelle.

ja nyt on taas jo ilta-aurinko. jos islannissa sää vaihteli päivän aikana lumisateesta helteeseen, niin täällä se tapahtuu kymmenen minuutin sisällä kaikki.

päivä alkaa taas olla joka päivä pidempi.

"The singe on the sleeve is worse than fire"

it's raining cats and dogs

ja salama aina silloin tällöin ukkosen ääni minulla on satojen sivujen pinkka erivärisiä geelikyniä sohva intialaiskuvioiset tyynyt ja makuupussi, samanlainen kuin edellisellä kerralla kun olin täällä

mutta nyt on jo aurinko kirjasto johon en vielä saanut korttia kun ei ollut todistetta osoitteesta mutta tunti ja olin vasta kuudennelakymmennennelläkahdeksannella sivulla etsinnöissä, yli tuhat teosta kasvatuksesta

minusta tuntuu että tukimuksestani tulee aikalailla kasvatustieteellinen

yhtäkkiä olen vain kiinnostunut koko koulusysteemistä ja unohdan että minulla on pääaineena kirjoittaminen

mutta se oli eilen jo

ja

kahvi on aika vahvaa, se on sellaisessa leveässä mukissa lehti keskellä vaahdosta enkä jaksa hakea sokeria vaikka se kuuluisi

vireisessä pöydässä maorinainen opettaa kehitysvammaiselle jostain lastenkirjasta

one two three four five six seven great!

he etsivät susia.

mutta sekin oli eilen jo, eilen.

kolmantena päivänä kävelin 2,2 kilometriä kukkuloille, vuorille ja merenrannoille, kiertelin siellä tunteja pysähtelin jyrkänteille ja nojailin suuriin puihin, wahuta kaua, se on sen puun nimi. minun puuni. mies tykkää enemmän sellaisista palmuista, suorista linjoista, vahvoista ja notkeista, mutta ei sellaisita niin kuin kaurit, ne on jotenkin liian

vahvoja, kaikista vahvimpia

kehitysvammainen tyttö hymyilee minulle. sillä on kaakaota huulissa eikä se opettajakaan ollut maori. luulin tatuoinneista päätellen ja painosta.

tyttö sanoo rakastavansa kaakaota. ehkä minäkin voisin

tulla kirjastoon tummatukkaisen tytön kanssa, joka rakastaa kaakaota ja etsii susia kirjasta.

ja he lähtevät pois

ja aurinko ei enää polta kasvoihin kattoikkunasta kirjaston yläkerrassa, häikäise silmiä ja näyttöpäätettä

mustat pilvet ovat tulleet takaisin ja kohta sataa

pouring

cats and dogs

ja minulla on sateenvarjo repussa, sateenvarjo ja tietokone ja muistikirja. ostoslista kaikista niistä ruoka-aineista jotka löytäisin suomessa kaupasta helposti mutta täällä

minun täytyy katsoa tomusokeri sanakirjasta

ja yrittää selittää piimä, mutta eihän näillä piimää olisi

hyi yök mies sanoo kun on maistanut islannissa

vaikkei se edes ole sama

siellä se oli enemmän jugurttimaista. tai me ainakin pistettiin sitä aina aamuisin mysliin. ja esittelin turisteille surmjölkin maustamattomana jugurttina.

ja siellä he ovat taas. yksi meistä tytöistä ja islantilainen poika pikkusiskonsa ja pikkusiskon kavereiden kanssa. samat maisemat. sama saari.

valo.

mutta täällä on kokolattiamatot

puhelimessa jatkuvasti naurava nainen sanat venyttäen, jiah bro

minun pitkät mekkoni, islantilainen villa ja kalpea iho, aksentti josta kukaan ei ole oikein varma

kalastajat laiturilla kääntymässä katsomaan

mies ruiskuttamassa autoaan puhtaaksi

vanhat sedät oluet ja viinit käsissä tuijottamassa

ne näkee meidän makuuhuoneeseen

meidän vessaan

vanha nainen ovella muffinsseja liinan alla

hellouuu welcome dear are you going to find a job oh you like walking don't you dear

ja hän osoittaa yläpuolellamme olevaa taloa ja kertoo että löydän heidät sieltä jos tunnen oloni yksinäiseksi

minua alkaa itkettää kun laitan oven kiinni, nainen yritti kurkistella sisään ja kutsuin hänet mutta ei hän tullut ja meillä oli sanomalehti lattialla ja pistin juuri yrtit itämään mitä lie luuli minun kasvattavan oh you like walking don't you dear ja minua alkaa itkettää etten yhtään tiedä mitä pitäisi sanoa vanhalle naiselle joka tulee muffinssien kanssa ovelle eikä halua tulla sisään en yhtään tiedä miten teennäinen hymy täytyy olla sellaiselle vanhalle naiselle joka näkee meidän makuuhuoneeseen ja vessaan ja joka katselee ikkunasta kun minä lähden aamulla juoksemaan

oh you like walking don't you dear

postilaatikossa väärä nimi, ei numeroa

me kirjoitetaan siihen tussilla

pimeän tullen lastataan tien varsilta polttopuiksi katkaistuja puita joita emme omista

pimeän tullen puita syttymään

lattialla

kysyy would you like to have a dining table

no, minä vastaan, we shouldn’t get any shit to get rid of

ja me nojaamme toisiimme

silittää hiuksia kun isä on puhelimessa

ja musiikki yhtäkkiä ihan liian kovalla

ja me keskustelemme eteläsaaren talvesta

ja uudesta asunnosta jonka hän on ostanut

noin vain mainitsee sään lomassa

kolmas talo

ja minua hymyilyttää kun hän sanoo jokaisen lauseen perään nimeni

it’s a townhouse, Hanne. It’s lovely to hear, Hanne.

ja tänä aamuna minulle on postia. vain minulle! ja yksi joka ei ole meille kummallekaan. ja minä avaan paketin ja kuuntelen laulutyttöäni ja kuinka kaunis hän on ja ääni ja sitten alkaa itkettää kun kaikki on siellä missä on metsät ja ei vuoria eikä merta kuin ihan rannikolla, vain turvallisia järviä

ja minua naurattaa kun painaudumme vastatusten jotta ei olisi kylmä. sade sade kaikilta katoilta kuin virta täyttää ämpärit minä mietin minun kasvimaani minun kasvimaaparkani miten paljon vettä se kestääkään näin äkkiä

ja sitten on pino niitä sivuja

ja geelikyniä ja tiedostoja ja katkaisen kaikki sähköt ukkoselta

se on vanha tapa

kulkea talo läpi ja vetää sähköjohdot seinistä, painaa nappulat alas.

seison ikkunoiden edessä

kuuntelen sadetta ja taivasta ja ukkosta ja vesi miten voimakkaasti se tulee

ja nukahdan nukahtaessa radio alkaa soida täysillä

se on usein radio

puhe on englanniksi eikä siinä ole mitään järkeä

minua alkaa naurattaa enkä ole varma nukahtaisinko radioon vai yritänkö palata takaisin todelliseen huoneeseen

ja sitten tulevat miehet, he pitävät kovaa meteliä ja minä ajattelen he ryöstävät kaiken koska minä nukun he eivät näe minua koska kuvittelen sohvan toisin päin

yritän nousta, avata silmät, liikuttaa, vilkutan heille, minusta tuntuu että vilkutan

näen ohuesti ikkunan karmit

yksi miehistä, valtava, tulee ylleni ja hekottaa

äänet, äänet, minä tahdon herätä, pyörryttää

ja kun vihdoin herään olen niin raskas ja väsynyt että minun pitää nukahtaa uudestaan

piru näitä valveunia. ei saisi koskaan ajatella ettei saa nukahtaa. kun alitajuisesti ei halua nukahtaa alkaa alitajunta herättää epämiellyttävällä tavalla. pakottaa hereille.

ja se on aina sama. aina radio ja joku tulossa huoneeseen, taloon, kotiin.

oli se talo mikä tahansa, koti kenen tahansa huone missä tahansa.

kahvi tekee pyörryttävän olon. kehitysvammainen tyttö ja maorinainen joka ei ollutkaan maori ovat vaihtuneet nuoreen naiseen ja ehkä hänen äitiinsä he syövät makeaa kakkua, flat white ja kaakao.

ja illalla on tyttö joka haluaa näyttää minulle kaikki korunsa ja tytön isä jonka kanssa en tahtoisi joutua hankaluuksiin ja tytön äiti joka hymyilee niin kuin amerikkalaiset sweet sweet sweet

itken koko matkan ylös vuorille

ja alas merenrantaan itken puiden välistä, lehmien välistä, kivillä ja pienillä puisilla portailla, kuolleen metsän läpi, mustien lintujen välistä, vain silloin lopetan kun kalastajat tulevat vastaan

otan kuvia joista huomaan että nenä on palanut, talvella

talvella, tämä mikään talvi ole

miehen isä puhuu lumesta kuinka kaunista siellä on

talvella, nyt

ja vanhuksilla on valkoiset hiukset

aalloista lähtee ääni

minä ajattelen aaltoja

Aaltoja jonka nainen Englannista on kirjoittanut vuosikymmeniä sitten

kun luen tämän maan naisen sanoja

the singe on the sleeve is worse than fire

the half-place than the knowing where,

like seas between to the unhappy sailor.

Poor trafficking child, with no treasure.

niissä on jotain hyvin samaa. Enkä malta odottaa että löydän linkin heidän välilleen

vanhukset lähtevät pois

uusia tulee tilalle

ja me suunnittelemme jo joulua.

kun on itkenyt vuorille asti ja sieltä alas ja puhunut lauseet moneen kertaan mielessään vieraalla kielellä ei enää harmita yhtään

sitä kävelee autotien viertä ja pysähtyy levikille jotta autot pääsevät ohi turvallisesti

heittää hupparin pois ja kameran ja pistää saappaat jalkaan ja painelee pinaatteja paremmin maahan, pinaatteja, salaatteja

ja puhelin soi

sitten avaa ikkunat ja yrittää saada naurulta selvää, leveistä sanoista

ja tekee listaa ja yhtäkkiä ei enää harmita

ei jaksa välittää heidän tavoistaan jotka eivät ole minun tapojani

menee suihkuun ja laittaa mekon päälle

heittäytyy sohvalle ja avaa kirjan

jossa sanat muistuttavat Aaltoja

lukee samoja sanoja uudestaan ja uudestaan ja sydän hakkaa

ei voi päästää käsistään, lopettaa, kuin virta kuin tuuli

kuin minä kuin hän sinä minun sinäsi

he kaikki

ja heidän äänensä ja kirjoittaa lauseita muistiin kirjoittaa muistikirjaansa

"And the childhood is nothing, it is only the wind in the telegraph wire for crying there, the toothache in the cavity of night, the too big body curled up in the cot too small, the grandmother breaking her back in the hot Virginny sun, grandmother what big eyes you have; and the boy in the fox belly, unstitch, unstitch, boy girl or day locked in the suffocating belly of memory."

täällä on koulupuvut

väitellään lastenoikeuksista autossa

minun ääneni nousee ja kiihtyy ja suu kiristyy ja silmät

silmät silmät minä sanon minä

enkä anna periksi en koskaan

ja lopulta emme puhu rahasta, työstä, lapsista heidän oikeuksistaan tai maittemme erilaisuudesta vaan minä taputan hänen jalkaansa ja sanon että hänen kykynsä tulla ihmisten kanssa toimeen on erikoislaatuista ja että minä aina katson ihmisiä alaspäin

ja hän sanoo me kaikki ja me ajamme kyläkirjaston pihaan ja minä sanon voisin olla töissä täällä koulussa täällä lastentarhassa ja hän sanoo että hänen ystävänsä voisi auttaa minua koska he tuntevat kaikki ja kaikki tuntevat heidät ja

me pysähdymme nostamaan puita auton lavalle

minä vieritän niitä alas rinteeltä ja mies ottaa vastaan etteivät ne vastaantulevien autojen päälle

autossa on kuuma

ja minulla uudet kumisaappaat

koti

ja minä riisuudun neljästi ennen kuin on seuraava päivä

ja valo taas

ja merenranta ja hullun taiteilijan talo siellä rannassa

simpukoita

vuorovesi ja ne kaikki kumisaappaat ja polttopuut ja rinteet ja lehmät, uudet puut ja linnut.

tytöillä turkoosit paidat ja tummansiniset lyhyet mekot. koulupuvut. pojilla vihreät hupparit ja tummansiniset shortsit. koulupuvut.

osa kävelee paljain varpain. kirjastossakin. kaupoissa.

minua kiehtoo yksinkertaiset erot

niin kuin koulupuvut

mitä pistetään jääkaappiin ja mitä säilytetään huoneenlämmössä

suojateiltä puuttuvat viivat

valokatkaisijoiden suunta,

lämpimän ja kylmän veden suunta hanoissa niin kuin liikenteessä

islannissa ovet aukesivat väärään suuntaan, sisään, en muista liittyikö se maanjäristyksiin vai miksi

mustat pilvet väistyneet. miekkavalaat tulevat meidän merenlahteemme vain harvoin

tänään olisi jooga, mutta meillä on myös illallinen ulkona

jotain työjuttuja, työtuttuja. minä ja minun musta valkopilkullinen mekkoni minä ja minun valkea hikoileva iho ja hymyileekin vain suu kiinni.

ja sitten pihaan ajaa auto ja mies oranssissa paidassa kävelee alas miedän takapihalle jonnekin sinne tuonne en ole varma kierrän taloa enkä tiedä miksi se tuli tai mitä se teki ja sitten se on jo poissa. menee takaisin autoonsa ja lähtee.

meri on ihan sininen. punaiset kukat kuin pulloharjoja.
bell bird
kun aurinko lämmittää kalanperkaus altaita ja minä painelen korianterin siemeniä multaan.

"to make her way in the world and get on. And be part of the day that is forever"
-Janet Frame, Owls Do Cry - (kuten myös kaikki muut lainaukset)

päivä jolloin kirjastot eivät ole auki
mutta onneksi on kirjoja varhaiskasvatuksesta
ja aivot
keksii oikeastaan sen miksi kaikki on kasvatus/koulutusjärjestelmässämme vinossa
mutta
eihän tutkimukseen saa koskaan laittaa mitään omaa
ilman viittauksia johonkin aikaisempaan
pitäisi löytää joku toinenkin joka on ajatellut samalla lailla
en ole tarpeeksi pätevä, jotta voisin esittää vain oman tulkintani ja analyysini

pilvistä ja aurinko aina toisinaan
lämmin
vintilläkin kun hakee pinon pahvilaatikoita
alkoi taas siivota
ja regina aina siivotessa

Hey this fire it's burnin'
Burnin' us up

ja pesukone
ja pakastin sulamassa

unessa on torneja
vuorilla
siellä on portaat, joita olen kulkenut aiemminkin
torneissa
ja ne ovat ihan kapeita, ehkä vain kymmenen senttimetriä leveitä
mahtuu aina yksi jalka kerrallaan ja seinässä on syvennystä niin että voi pitää kiinni
ja minä kapuan
se on vaikeaa ja toisinaan minusta tuntuu että en enää jaksa pitää syvennyksestä kiinni
jos rupean ajattelemaan sitä
että se vaatii voimaa mutta sitten taas muistan ettei se sittenkään vaadi mitään
että käveleminen on aika kepeää ja ettei käsissä tarvitse olla voimia
vaan tasapaino
ja takana tulee mies
joka on eri mies kuin se jonka kanssa kävellään hiekkaista tietä
kotiani kohti, joka on se rivitalo siellä josta kaikki uneni tulevat
hän haluaa tulla luokseni yöksi, vanha mies, mutta hän on minua ylempänä
auktoriteetti jollainlailla, vaikka minä kävelenkin edellä ja tiedän että hän haluaa minua
oi kyllä.
he kumpikin, vanhat miehet, joilla ei ole tunnistettavia kasvoja, mutta jotka edustavat kaikkea sellaista mitä olen tahtonut saavuttaa, taitelijat, syvät,
ja me kävelemme
portaita torniin hiekkatietä lapsuudenkotiini.

ja sitten kaikkien tietokirjojen, linkoamisen, pohjaanpalavan pastakastikkeen, pyykkikasojen, pahvilaatikoiden, lapsilähtöisten teorioiden ja pankkitunnusten keskellä
mies, joka ei ole unistani
ajattelee minua omissaan.
ja kaksi viikkoa niin olen jo maailman yhdellä vilkkaimmista lentokentistä
odottamassa jatkolentoa
muistikirjoineni, nauhrineni, kameroineni, tietokoneineini ja nuhruisine mekkoineni.

Harmaa vesisadekeli joka ei muistuta huhtikuuta laisinkaan
minä syön suklaamunan puolikkaan, joka säästyi kun siellä oli täytekakkuakin ja minun tekemiä pikkuleipiä ja pashaa ja toscakakkua

ja olen ostanut tänään sanelimen! se on sellainen laite, että kaikki linnut ja meretkin sinne voi tallentaa. ei mikään lelu. mutta ensialkuun vien sen lasten ihmeteltäväksi ja
ha haaa! Ehkä voisinkin käyttää sitä huomenna hyödykseni sadutuksessa. voisin sit litteroida lasten sadut ni ei menis siihen kun kirjoitan niin kauheesti aikaa ja se on aina vähän epävarmaa se kirjoittaminen varsinkin minun käsialalla.
Tänään tenttikirjan ääressä ihmettelin jälleen
miten tutkimuksien tekijät saattavat
vaan istua päiväkodissa ja kirjoittaa
kaiken
sitä vain ihmettelin, että miksi ne ei ole nauhoittaneet...
että kai niitä 90-luvullakin oli, nauhureita
ainakin meillä kun oltiin kuutosella ja yritettiin nauhoittaa kuvisopettajamme väkivallantekoja
ja huutamista ja viedä todisteiksi rehtorille
miten jännittävää aikaa se oli
nauhurit repussa hurisemassa
mutta ei me koskaan niitä viety
koska sehän olisi ollut laitonta, eikä äänestä tiedä muuta kuin äänen

onneksi oli varasuunnitelma
mitäpä kuudesluokkalaiset tytöt eivät tekisi jotta saisivat hirviöopensa nalkkiin
toden totta
yritimme saada operaukan lähentelemään meitä
jotta voisimme syyttää häntä seksuaalisesta häirinnästä
ja sitten olisi ainakin varmat lähtöpassit
mutta voi voi, ei taidettu olla oikean ikäistä lihaa sille miehelle,
se ei tosiaan tehnyt elettäkään meidän suuntaan
ja lopulta hepusta tuli koulun rehtori, että se siitä.

mutta mieletöntä mikä juoniminen opettajan selän takana! ja kyllä me kotona siitä avoimesti puhuttiin, kuinka sitä vihattiin ja sitten sitä toista, liikan ja kässän maikkaa, jonka nimi kuulostaa ihan pitkältä nenältä. ne oli sellainen noitapariskunta.
kaksikko, joista me kuviteltiin että ne nussii vapaa-ajalla
roistot.

mutta tänään kaksi pikkutyttöä kysyy monelta bussi tulee ja sitten ne hihittää että kun me ollaan turisteja me ollaanki hesasta
ja jo se että sanoo hesasta
paljasti että ei ne Helsingistä olleet
ja sitten ne hihittää sitä koko kymmenen minuuttia kuinka mummo asuu muuratsalossa
ja voi ei kun pitää mennä tekemään enkunkoe hesaan
ja sitten niillä onkin bussikortti
serkun, serkun kortti
ja sitten minä istun niiden takana bussissa
ja kylläpä täällä on paha haju, toinen sanoo
hesan ratikoissa kyllä aina haisee
ja he nauravat
ja minä nauran
koska muistan kuinka minä ja toinen Helsingistä haaveileva tyttö
kasiluokkalaisina
istutaan bussissa ja keksitään että Jimi Pääkallo onkin meijän kaveri
ja puhutaan tahallaan siitä kovaan ääneen että kaikki luulis että me oikeesti tunnetaan se tosi hyvin
mutta me vedettiin show paremmin
sillä me ei vahingossakaan tirskahdettu nauruun
tai sanottu että mä meen yläasteelle viitaniemeen eiku pupuhuhtaan
hei me ollaan hesasta
ai niin siis
mitä kouluja onkaan hesassa?
norssi
norssi on jyväskylässä hölmö
no on se helsingissäkin
ei ku se on norwei
(naurua)
norwei on norja
siis mä tarkotin norWAY
ei ku siis (naurua)
norwind norlind norsind

ja sitten ne kääntyvät ympäri ja minä hymyilen ikkunaan ja ne nauraa vieläkin enemmän

mutta me oltiinkin silloin jo harrastettu teatteria vähintään viisi vuotta
me tiedettiin miten näytellä
ihan varmasti
että ollaan oikeasti Helsingistä ja että Jimi Pääkallo on meidän hyvä ystävä
hei,
mehän jopa tiedettiin ettei sen oikee nimi ollu Jimi Pääkallo

ja minua naurattaa vielä koko kävelytie kotiin
naurattaa vaikka vettä tihkuu ja kadut on harmaat ja joku polkee otsa kurtussa
ja tiellä on nuorisojengi
nauran
vaikka ovi on mennyt jo lukkoon ja pitää kaivaa avain

nauran, nauran ja on keveä olo
kun on ollut jooga ja on tuntunut hyvältä kun ohjaaja painaa selkää taaemmas
ja muistaa

kuinka muskarissa kerran
ohjaaja herätti rentoutuksesta huvilla koskettamalla
(sitten muistaa keltaisen ohuen huivin jonka varasti)
ja sen jälkeen on aina odottanut että joku herättää rentoutuksesta huivilla koskettamalla

ja päättä herättää omat pikkutyttönsä huivilla koskettamalla

ja vesilätäköissä on romantiikkaa
kun on punaiset tai
siniset saappaat
ja sateenvarjo ja vintagekaupat
pienet käsilaukut ja sulkahatut joita hypistellä
tyttö jolla on aikaa tapettavana
ja sen tummat silmät
josta sanoo miehelle, että varoitus
hän on sitten häikäisevän kaunis
että häntä voi vain jäädä tuijottamaan
sellaisiakin on
joita voisi vain tuijottaa
tai valokuvata
minä ehkä kuvata

ja tänään on mentävä aikaisin nukkumaan
koska viime yön
iho oli kuuma ja vartalo ei pysynyt paikoillaan missään asennossa
oli liikaa ajatuksia
kaikista tulevaisuuksista ja
yöllä sekoittuivat maat toisiinsa
vieraaksi kaupungiksi johon oli muuttanut
siellä oli kaikista kolmesta maasta jotain
ja unistakin
ja halusi pysähtyä ennen mäkeä laittamaan kuulokkeet korviin.

Mutta nyt rupean vielä vähän harjoittelemaan nauhuria ja sitten menen pehmeään petiin. Saa hyvällä omatunnolla kun oli ahkerasti kirjastolla koko päivän ja kaupungin virkamiehillekin on kerrottu tutkimussuunnitelmista! Voi kun jaksaisinkin olla tällainen ahkera ja aktiivinen toukokuun 27 päivään asti!
Sitten on meno
sinne missä ainakin saapumislauantain saa maata toisen vartalossa kiinnikiinni ensimmäistä kertaa niin ettei ole tietoa lähtöpäivämäärästä
kummallakaan
ainakaan erikseen.

muutos

Yhtäkkiä
on melkein lounasaika
tulee viesti että puoli vuotta sittenkin
sanoo ei, ei, ei puolivuotta
mutta minä voin tulla sinne
ja sitten
kävelee kun sataa vähän lunta
ja sanoo tytölle
sille, jolla pilkkupaita kun Christina Ricci
ja tyttö sanoo näin
sen kuuluukin
ja yhtäkkiä vaan naurattaa
ja sitten on isoäiti ja kummipoika
ja mahdottomat lumitunnelit
ja monta päivää ja yötä
kun ei nukkumista
oikea aivopuolisko vasen aivopuolisko aivopuoliskot
hei
yhteistyötä vähän
ja sitten
nyt

on kai taas suunnitelma

toukokuussa
touko-kesäkuussa

tämä muuttaa maapallon toiselle puolelle.

Näiden selät ei kestä samaan tahtiin
ja ajatukset kun on kirja
jos asuisikin Tahitilla
olisi kokonaisen vuorokauden eri ajassa vaikka miltei vieressä
hullua
ja sitten on kaikenmaailman maanjäristykset
mutta niistä saa tietää vasta illalla,
nyt
kun avaa tämän, koneen
mikä loistava tunne
ettei ole koko päivänä
paitsi tietysti illasta
kun kirjoitetaan kun kirjoitetaan
vaikkei kirjoitetakaan mutta onhan se hyvä tehdä suunnitelmia

siivoaa koko huoneen, niin
huone tämä on
ja peitosta tulee ihan märkä
koska tietysti,
tietysti niin,
heti kun on päättänyt siivota ja tuulettaa kaiken
muuttuu pakkanen nollaksi
ja sitten on vain märkää
miten outoa nähdä kadulla loskaa
sen on unohtanut että sellaistakin voi
talvella
kun on tottunut jo talveen, joka on talvi
oi
luistelu ympäri järven
niin, että on ihan yksin ja CocoRosie korvissa

I once fell in love with you
Just because the sky turned from gray
Into blue
It was a good friday
The streets were open and empty
No more passion play
On st. Nicholas avenue
I believe in st. Nicholas
Its a different type of santa claus

ja miten merkitykset muuttuvat
skeemoja ja sellaista
teoreetikkojen nimiä ja sellaista
ja muistuttavat filosofian opinnoista
jotensakin, kun pohditaan mitä me oikein tiedetään ja miten
ja taas tulee oikein sellainen aalto
että mitä perkelettä me semmoista pohditaan
tiedetään mitä tiedetään että eikö täällä nyt jumalauta ole parempaa tekemistä ku tuommosia pohtia

ja jotenkin kaikki tuntuu niin viralliselta ja ulkokohtaiselta
vaikka kaikessa on sitten kuitenkin ihmisiä
ihmisiä vain
aina
me

mutta kun on luistellut tarpeekseen kohtaa sillalla tytön
josta tykkää aina vaan mutta jota ei koskaan tapaa
ja miten hän on kaunis siinä niin vaikkei ole edes auringonsäteitä
että voi olla kaunis
ja siinä niin sillalla minä otan napit korvilta ja me puhutaan kulttuureista ja maista ja vaihdoista ja koulusta ja opinnoista ja tulevaisuudesta ja töistä ja mahdollisuuksista ja kierrätyksestä ja lajittelusta ja tanskasta ja islannista ja turkistarhauksesta ja
yhtäkkiä taas
huomaan miten paljon meillä olisikaan miten hyvä olisi istua alas ja jutella vain kuunnella ja puhua
ja me sovimme että ehkä teetä ehkä kahvia, ei lounasta kun se haisee koululta
ja kun kävelee loskaksi muuttuneita lämmitettyjä katuja takaisin kotiin, hakee matot ja kostuneet vuodevaatteet, huomaa ettei ollutkaan lasagnelevyjä vaan hyppää aidan yli ja kaupassa pudottaa kynän, kuten tavallista ja sitten onkin jo ilta.

mutta ennen sitä siltaa
kun käveli uusia reittejä
kuvitteli kuvassa silmät kiinni ja puristaa valaanpyrstöä että jos uneenkin
oli kuin valo vaikka oli ihan pilvistä
ja paljon lunta ja se että askeleet ei niitä laskettukaan
yhtään tänään ja halusi vain olla
voi
jos asuisi tahitilla tai honolulussa sitä voisi lentää nopeammin saarelta toiselle, paljon nopeammin voisi ja silti olisi eri vuorokauden ajassa. rajalla
ala-asteella me nauramme kaikki
kun kuvittelemme miehen seisomassa aikavyöhykkeiden rajalla
hyppäämässä syntymäpäivästä takaisin syntymäpäivään

aika loppuu aika loppuu aika loppuu
ja silti sitä on ihan liikaa, ihan liikaa välissä, ihan liikaa
(make a timejump make a timejump, please)
niin kuin rytmi
rummuttaa
ne lumet jotka sulaa vedeksi yölläkin

ja sitten pitäisi muka keskittyä assimilaatioon ja akkomodaatioon ja kaiken maailman symboliseen interaktionismiin.

kukkia!

tää miettii että miksi ei voi lukea samaan aikaan kasvatuspsykaa ja kuunnella luentoa
siihen ei keskittyminen riitä, miks?
tää on tänään tiskannut, laittanut ruokaa, syönyt, ladannut kuvia, musiikkia ym ym samaan aikaan kun luennot pauhaa taustalla
mut älkää kysykö mitä mä niistä muistan
"mikä merkitys oppilaan vahvuuksien tunnistamisessa on opettajan työssä, minkälaista palautetta opettajan tulisi antaa, mikä merkitys on itsearvioinnilla, johtaako se ajatukset asioihin jotka eivät olekaan toivottavia..."
persoonallisuuserot
jaa-a jaa-a

tää sai eilen kukkalähetyksen. siitä ollut tohkeissaan niin. oli työn jälkeen tullut puhelu ja luuli että se on järjestöstä johon ei jaksanut ottaa nyt kantaa kun ei ehtinyt kokoukseen
soi uudelleen, hiljensi,
äh, en jaksa sanoa ei, haluan vain olla rauhassa, hoitakoot nyt ilman, en minä tiedä
mutta sitten
ovikello soi
ja pelkäsi
kauheasti kuka siellä
katsoako ovisilmästä? ei ollut edes kuin pitkä paita sukkisten päällä, kuka siellä nyt!
avaa ja siellä on mummo
mummo kädessään kukkapaketti
("oikeudenmukaisuuden toteutuminen, empaattisuus, kannustaminen, hyvän opettajan tehtävät - ei poikkea kun ajatellaan päiväkoti-ikäisiä)
"Sinulle olisi kukkalähetys, ole hyvä, olen yrittänyt tästä pari kolme kertaa soittaa"
"ahaa..."
ja minulla on suu auki ja sitten avaan kortin ja siinä sanotaan suomeksi
kaikki
ja minä tiedän keltä se on
ja minä revin paketin auki
ja on tuppaaneja ja minä en ole koskaan saanut kukkia
aikaisemmin
paitsi silloin kun mies oli täällä ja osti auringonkukkia
ihan hirveän paljon auringonkukkia ja minä vain nauroin
ja nyt minä vain nauran ja itken sitten ja nauran että minulle vain tulee kukkia
toiselta puolelta maapalloa
ja sitten en pysty enää lukemaan personaallisuuden kehityksestä
enkä mielisairaalasta

ja aurinko on ollut tänään pilviverhon takana
koko päivän
ja minä sisällä
enkä mennyt kylmään kylmään yli kakskytviis
ja pitäisi siivota kun tulee ystävä kylään yöksi
pitäisi siivota ja järjestää ja kaupassa ja ruokaa ja
mutta minulla vain nonstoppina kasvatuspsykan luennot
ja tuntuu ettei ole tehnyt mitään

tulee hämärä. ihmiset toppautuneet kaduilla.
"lapsen taito hahmottaa omia tunteitaan kehittyy läheisissä vuorovaikutussuhteissa"
ja tulkintasäännöt

Tänään
oli sellainen päivä kun taas sai päähänsä
migreenin
ettei vain unohtaisi miltä tuntuu
toivoa ettei olisi valoa päivässä

mutta kun on niin paljon tehtäviä niin paljon
ettei olisi aikaa maata silmät kiinni tyyny pään päällä pimennetyt ikkunat, miten? ja pyykit ei linkoa vaikka kuinka
mutta sitten
on lääketiede ja lääketeollisuus
ja mikä helpotus

mutta nukkuu tämän yön lattialla, kiitos
ensi viikolla ostaa uuden sängyn
sillä on käynyt ilmi, että tuo sänkyrakkine
ei tee hyvää selälle, niskalle eikä päälle.
tervetuloa vaan siis yövieraat!

mutta päästään huolimatta on kirjoittanut tänään näytelmän
teinitytöille. huh.
siinä on kummituksia ja hautausmaa, kaksosia, hullu äiti ja kuolevia nukkeja.
tervetuloa katsomaan huhti-toukokuussa! roolivalinnat on jo tehty. koko näytelmän idea on siis lapsilta. ja rakenne. ja henkilöt. dialogi vaan on meidän aikuisten.

aikuisten. hui.

joskus kai sekin koittaa.
aikuisuus. mutta mistä
ja miten

huomenna on luisteleminen. vaikka järven jää onkin muhkurainen.
tahtoisin niin mennä ympäri järven terillä
tahtoisin niin vain kiertää järven kiertää kaartaa
mutta sitten kun se on muhkurainen ei sitä voi ja tulee vain vihaiseksi
niin me mennään vaan kentälle. mennään sitten kenttää ympäri. ja tärkeintähän on että ollaan yhdessä, kikatetaan ja kikatetaan ja meillä on niin paljon asiaa että tunnit menee ja sittenkin unohdan missä kohtaa on kauppa!
ja onko kestovärjätyt ripset ja kulmakarvat liian tummat?

ja ystävänpäivä on. ystävänpäivä rusettiluistelu sen muistaa
silloinkin mentiin ympäri ympäri kenttää
ja oli niin paljon asiaa että tunnit ja sitten oli kahvilat ja koti ja tiesi pianoa soittavasta pojasta ja toinen tiesi siitä joka otti kuvat.

mutta nyt ystävänpäivä on jo siellä missä toinen nukkuu teltaassa ja on päättänyt että soittaa. on päättänyt jo monta päivää sitten että tänään soittaa. kun minulle on ilta melkein yö ja toiselle on aamu kun hypätään taas pyörän satulaan.

ja hymyilee, hymyilee vaan. tälle unelle.

iiii

sitä haluaa maata liikkumatta lattialla silmät kiinni
sen päivän jälkeen kun
illan
kun soittaa tytölle josta sanoo paras ystävä islannissa
ja lopuksi sanoo että vähän erilainen, ei kokonaan mutta vähän,
olo
ja kaikki tuntuu kutistuvan
eikä tiedä miksi

ja sitten on aina se seuraava päivä
aina ne silmät ja aina lattia ja kokoukset ja yrittää laulaa meditaatiolaulua
yrittää niin kuin se että universaalia kosmosta ja ultimatea
jotenkin auttaisi

ja sitten on päivä
seuraavan päivän jälkeen
kun ei ole enää silmiä
samalla tavalla mutta on väsymys
koska kuudelta aamulla herätys
kuten jokaikinen päivä koko kesän
ja pyöräilee vain vähän
päättää ettei edes halua pyöräillä viittätoistakilometriä
eikä sitten olisi ehtinytkään
koska ahtaa koko kattilallisen pastaa niin nopeasti niin nopeasti
että alkaa oksettaa
ja sitten on pakko istua alas
ja tietokone työpaikalla avaa vain tiedoston neliönmuotoisia laatikoita ja ylhäällä teksti mac
vitun microsoft vitun mac
sanoo kunnes löytää tiedostot toisina kappaleina ja ne avautuvat
ja sitten on bussi
ja tytöltä alkaa vuotaa verta nenästä
sitä vain vuotaa ja vuotaa ja vuotaa ja vuotaa ja paperitupot verenpunaisia
niin punaisia että hyvä veri ajattelee
ja tyttö istuu rauhallisesti ja äiti tulee autolla koska isä töissä autoliikkeessä ja toisen tytön silmät suurina
ja sitten lopulta
kotona on
puhelimeeen tullut viesti
että maanantaina
että maanantaina yhtäkkiä maat etäisyydet
muuttuvat
että onkin samassa
että samassa
ja yhtäkkiä kaikki posket on punaisia punaisia
ja miten tulee kiire
jo pelkästä ajatuksesta
ja

ja onnelliseksi teki toisen sillä että oli kirjoittanut kirjeen
sinä iltana kun ei tiennyt minne pysähtyä
että kaunein kirje ikinä, hän sanoo,
poika, joka on joskus vuosien takaa
niin kuin kaikki pojat
tulevat joskus olemaan

ja sibylle baier laulaa
you make me forget about

Päässyt otteesta
jo Egilstadiriin asti
sateessa
sateessa ajetaan kivikokoelmalle
ja museoon
ja kahvilaan ja tehdään meksikolaista kalaa ja minä pilkon salaattia
islantilaisen näyttelijän kotona
englantilainen tyttö kutoo kaulahuivia
minä sohvalla jalat sohvalla kuin kotona

vieläkö se ottaa otteeseensa?

huomenna
ylihuomenna on uusi saari

sitten on enää meri
meri meri ja sitten tanska ja sitten mies
mies jota kaipaan koko ajan

ja sitten meri ja sitten maa ja sitten kotimaa

miten outoa
miten outoa

että sadepisarat
ja venäläinen ryhmä
ja minä penkillä ajattelemassa että viimeistä kertaa pellot että viimeistä kertaa nämä vuoret

ja Gestur halaamassa uudestaan ja uudestaan ja suudelma
niin kuin edelliselläkin kerralla ja ensimmäisellä
ja minulla on aina paikka
hänen luonaan
kuin isä
mutta surulliset silmät ja henki viinanhajuinen

televisiossa joku alaston ase viitonen

tämäkö on viimeinen ilta islannissa? sohvalla jalat ja alastonaseviitonen kaikki tietokoneillaan naamakirjassa. väsymys. uni. väsymys. uni. ikävä. sade. gesturin syli ympärillä. ikävä. ikävä sitä jolla aksentti englannissa niin kuin Adan aviomiehellä. naurua puhelimessa sille jonka makuuhuoneesta on herännyt
useammin kuin kerran, kolme kuukautta
ikävä sinne missä odotetaan että kun minun tyttö kirjoittaa sinua tarvitaan täällä ja sitten toinenkin minun tyttö kirjoittaa että ajattelimme sinua täällä että on niitä jotka odottaa sielläkin minne menee että ei jää vain tänne niitä jotka kaipaa ja sitten on niitä jotka ottaa mukaan joille voi sitten joskus tarjota sohvan tai sängyn tai nurkan tai kahvin
niin
minun on kai ostettava kahvinkeitin minun on kai
tai sitten hiljaisesti aloitettava siirtyminen teen kautta pelkkiin mustikanlehtiin ja mintunlehtiin
ja kakut

ja minulla on koti
kotikotinen kaksi kuukautta mutta kuitenkin
ensin toisen tytön huoneessa toisen tytön kanssa ja toinen kuukausi ilman tyttöä
ja jos löydän kodin kodinkotisen jo aiemmin sitten muutan jo
mutta näin alkuun
minulla on paikka jonne mennä
josta käsin etsiä
kotia
tosin vain vuodeksi
sitten haluan olla jo valmis

oi mikä tavoite

oi miten paljon tavoitteita vaikken ole vielä siellä

sateessa vaan
pimeässä jo
syksyä

syksyä on jo. ilma täysi.

oi
minun viimeinen islanti. tämä.

olen syönyt liikaa pähkinöitä liikaa kuivahedelmiä
ajanut liikaa kilometrejä liian vähän unta
itkenyt vähän ihan vähän vain silloinkin kun ajaa kaupungit taakse huoltoasema aina seuraavalle ja tuulessa pähkinöitä liikaa
sumun läpi sumun läpi niin että näkee kahteen metriin
hidastelevien turistiautojen takana nopeiden islantilaisten ohitettavana
kilometrit kilometrit
ja toinen istuu lentokoneessa

ja kun yöllä löytää kartasta kaksi samannimistä katua
ja ollaankin väärällä ja lopulta sekin hostelli on suljettu
lopulta vaan nauraa
kun otetaan patjat pois sängyistä
että voi vierekkäin
ja miten voi nukkua niin kuin saduissa?

laiva punaista taivasta vasten
ei tarvitse mennä majakkaan me vaan ajetaan
ajetaan vaan niin kuin hullut
takapenkillä kolme espanjalaista jotka kaikki sanoo lähtiessä että älä lähde

mutta ei lähtö ole muuta kuin matka
ja matka tulee joskus päähänsä
ja sitten tullaan takaisin

minä
aloitan takaisin
syyskuun toinen päivä
minä tulen takaisin.

ja minä sanon kotiin
kun tulen konttiin
minä sanon kotiin kun näen keltaisen talon ja keltaiset talot
ja kotiin kun ollaan Borganesissa
kotiin kun
kun sitten
on metsiä tien vierillä niin ettei näe kymmentä kilometriä
eikä ole kilometrien nousujakaan
eikä
kahvinlopettaminen toimi kun pysähtyy
ja kaakaossakin on kofeiinia

ja sitten on silmät
väsyneet ja aina toisessa kiinni
puristaa kättä

ja aina voi
kaiken jälkeen
mennä uimaan kuumaan veteen
lumisateessa, tuulessa, räntäsateessa, sateessa, auringossa, valossa, pilvisessä
tai kaikissa

islannissa.

sade jatkuu sade

ropisee kontin kattoon koko yön
illalla makaa sängyssä aamulla tuijottaa
ulos
vesipisaroita
miettii että on aina meditoinut
tietämättään tuijottanut vesipisaroita mutta onko se meditaatiota jos ei kerta sulje silmiä aisteja pois
katsoo yhdeksäs portti ja melkein pelottaa kaikki saatanat kun on melkein pimeää jo
elokuun puolessa välissä alkaa tulla yöt
tänne

tänne

huomenna isin syntymäpäivä
kuusikymmentä
huomenna
soittaa

ja niin kova nälkä ettei jaksa liikahtaa vaan odottaa että kala
uunissa kypsyy

miten lupaa joka päivä itselleen että tänään
juoksemista
uimista
joogaa meditaatiota
tänään siivoan tänään tänään tänään
mutta miten ihmeessä
sitä aina lysähtää sängylle ja nukkuu musiikkia kuvia

joka yö unet taas alkaneet
kummalliset ovet kuin labyrintissa taikasanoja

ruotsalainen poika pistänyt kalat vuoassa vinoon uuniin

ihmiset matkalla kahteen suuntaan ja läpi
minun se joka matkaa keskellä
odottamassa
bussia joka ei tule
koska viikonloppu

ja minun
tekee mieli katsoa sumuun

tekee mieli kävellä sen läpi
miten sade tulee käsivarsille tuuli punaiseksi posket ja hiukset valuu ponnarista
ja minä
kannan leipää sateessa
voisin jäädä leivänkantomatkalle voisin vain jäädä
pysähtyy
linnut linnut siinä joita ei siellä minne takaisin

ja sitten kuulee että on rakkautta sielläkin minne takaisin
että siellä tulee vauvoja ja siellä on mies ja vaimo ja siellä on kotiseutuja ja
mustikoita ja että huomenna sanoo isille että on rakastunut
että ei ei en minä tänne jää, ei hän ole islantilainen ei tarvitse pelätä
mutta

katsoo illalla pianoa tyyny käärittynä
katsoo maisemia
uudelleen
millainen metsä ja millainen ranta ja minun se joka matkaa on sanonut että ranta ihan lähellä sitä mistä hän
että joku on oikeasti samalla rannalla kuin minun pianoni
eikä se tunnukaan enää yhtään epätodelta

eikä herätä
ole pakko.

yhtäkkiä

sataa
se alkaa kun auto on ajanut kukkulaa ylös ja kääntynyt jyrkästi oikealle niin
että yhdeksänkymppiä muuttuu viideksikympiksi
puristaa rattia
pissattaa
ja pyyhkimet sottaa koko ikkunan
auto takana koko matkan

aamut alkavat keväästä
minä kirjoitin silloin kun olin kuusitoista
ja kävelin
olen unohtanut nimen
pengerkatu ?
rappusia ylös
siihen kouluun, johon halusinkin.

mutta nyt vain väsymyksestä
siitä ettei haluaisi vielä nousta ei vielä

on eri asia kuudelta kuin yhdeksältä

ja yhtäkkiä
tuntuu kauhistuttavalta
kun lukee kaikki postit
niistä jotka odottavat suomessa
miten todellista
miten tekisi mieli kiertää maha kokoon
kokoon vain
eikä koskaan katsoa ylöspäin
että ajatuksissa
voi kävellä kirjastoon ja voi kuinka hymyilyttää nähdä
ihmiset
omansa
mutta sitten
täällä missä ei metsiä vaan sumu
johon voi
sumu kaikkien peltojen ja vuorien yllä

kauhistuttaa kateus
joka
ei täällä
mitenkään
koska ei ajatellut sitä mistä paitsi
kauhistuttaa kun taas muistaa
miten helppo on alkaa kadehtia
että sinulla tuollainen koti ja sinulla tuollainen työ ja sinulla sitä ja tätä ja minäkin ja minäkin ja minäkin
haluaisin
ja miksi te olette yhdessä ja minä en koskaan näe teitä ja kukaan ei rakasta minua ja äiti äiti milloin me ollaan perillä
niin
sitten tulee vauvaksi joka vain tahtoo sen tikkarin tai jäätelön tai mitä ikinä

täällä minä en tahdo mitään

i don't want anything.
minä sanon ja sade tulee teltan kattoon sade ja tuuli ja tulen lähemmäksi vaikka toinen nukkuu
myrsky vuorten välissä
mutta aamulla on aurinko
varjot vuorista aurinko siirtyy
sade
aurinko
sade
aurinko
tuuli tuuli aurinko sade

ja me maataan nurmella kun Solla soittaa kolmesti
ja kun hän tulee me halaamme nurmella ja Sollalla aurinkolasit koska
me sanomme good bye enkä minä osaa vastata islanniksi vaikka ymmärrän
ja huulipunaa, joka ei lähde vedellä, poskessa ja simpukka sydän sisällä ja kivi toiselta puolelta kaunis pilkullisessa paperissa
Solla, minun sólrún. auringonkirjain.

halata monta kertaa
niin monta kertaa näkemiin
mutta ei tunnu silti
ehkä kun on itse vielä kuukauden
ei osaa vielä kaivata
ei ymmärrä vielä ettei ehkä koskaan enää
ehkä vuosiin

ja sade ja sumu ja sade ja sumu
sillan kohdalla ei sanota hyvää elämää
halataan kerran
ei
suuta
miten erilaiseksi olikaan kuvitellut
että tuntuisi joltain
mutta yhtäkkiä
ei osaakaan kaivata

ei kaipaa
yhtäänyhtään
Jyväskylän pölyä, joka tuulessa kadut
ei yhtään sitä että pyörällä mäet
ja jokaisessa kulmassa joku tuttu jolle hymyillä ja hei ja hei ja hei
ei yhtään kaipaa sitä että pitäisi löytää koti
että pitäisi edes etsiä

laiska tänään
turistit nyrpein naamoin
ja tekisi mieli vain
lojua sohvalla odottamassa kun
toinen haluaa maksaa
kädestä kiinni katuja jotka ovat minun
tämä paikka ja tämä
minä voin sanoa naurattaa
katso mihin kävelet
ja minä niin kuin islantilaiset
ha ?
niin kuin suomalaiset häh?
jatkuvasti

eikä silti tunnu että kieli
että siinä olisi jokin ongelma
vaikka en keksikään kaikkia sanoja
fizzy fuzzy foggy

ja
mitään muuta
yhtäkkiä
yhtään mitään
karataan
ja nauraa nauraa nauraa
ei jaksa valittaa edes kun kuljetaan heinien läpi koska lentokenttä ei ollutkaan lentokenttä
ettei haittaa jos myöhästyy
eikä se että toinen lähtee viiden päivän päästä norjaan
ja sitten on koko syksyn maissa joihin ei itse pääse koska on koulu koska on harmaat lämmitetyt kadut ja työpaikat ja ihmiset ja löydettävä koti
että täytyy palata
koska

yhtäkkiä
voi tietää.
tietää vaan.

nyt kyllä otan kahvin.

hän, joka odottaa

stugan rappusilla
yhteys heikko
pöydällä kortti,
jonka lähetti keväällä tytölle, jolla sanat, jolta sanat, jolle sanat
jonka seinällä nyt vanhus lumen keskellä
ikkunasta hymy, silti hymy
ja nyt
samanlainen kortti
minulla

yllättää kirjoittamasta yllättää kortista
jonka nähnyt vain kerran
minäkin vain kerran ja kertoo miksi lähetti sen kelle lähetti
erityislaatuista

minulla sama kortti
minussa

sama odotus sama hymy vaikka on kesä

en haluaisi tehdä valintoja koskaan päättää
että kaikki vain tapahtuisi

stugan rappusilla

yhteys heikko

vesiputouksilla
piti kävellä tänään mutta tuuli
sillä tavalla että istuu tunteja mustalla nahkasohvalla ja kikatikikati
tytöt

päätetään mitä vaaditaan työnantajalta
minä
nykyään se joka soittaa viralliset puhelut ja soittaa ja puhuu virallisesti
epävirallisesti
minä
pieni pienenpieni
minäkö?

että kaikki vain tapahtuisi
että kaikki vain tapahtuisi

ja yhtäkkiä
aurinko paistaa tuulesta
stugan rappusille
yhtäkkiä
ei yhtäkkiä vaan koko ajan
ei tässä
yöllä ei saa nukuttua koska unessa

naispomo kirjoittaa pieneen kirjaan jokaiselta päivältä arvosanan
pyöräilijä nukkuu teltassa ja herää että miksemme yhdessä
kävelee käsikädessä entisen poikaystävän kanssa kadulla kaveri vastaan mitä he ajattelevat nyt
hikoilee ikkuna auki ikkuna kiinni

tuuli
ravisuttaa ruohikkoa puita jotka eivät ole puita
äidiltä ruisleipää joka on ohuita lastuja kuorta
poika sanoo että mennään kalaan yhdessä
nyt sanoo nyt
yhtäkkiä pelkää menettävänsä
koska sinä tykkäät kalastaa
yhtäkkiä

koko ajan koko ajan

stugan rappusilla

te olette materialisteja
minä sanon niin olemmekin
nauran vaikka harmittaa etten sanonut itsekin olet
toinen ottaa jokaisen huomioon
tasapuolisesti aina
jokaisen

minulla tuomitseva katse
aina

silmät

stugan rappusilla
tämä tuuleton piste
lehmänpaska haju tullut avoimesta ikkunasta konttiin

voiko sanoa että rakastua