lauantaina, marraskuuta 27, 2010

Hei lukekaapa tämä Mark Boylen kirjoitus
ja kertokaa ketkä on valmiita perustamaan free-economy pohjaisen yhteisön Suomeen!

Yritän saada kaikille halukkaille hänen kirjansa "Moneyless man", mutta suunnitelmissa on suomen kielinen käännös, kunhan kustantaja löytyy. Ehdotuksia tai kontakteja kustantajaksi? Olen luvannut kyseiselle jo miltei Jeesuksen maineesen Briteissä kirinneelle miehelle selvitellä mahdollisuuksia.

Ja muuten, 7.12 taitaa olla kansainvälinen "rahat pois pankista päivä". Ongelma tässä protestissa taitaa olla se, että meillä, jotka tämänkaltaiseen protestiin ottaisimme mielellämme osaa, ei paljon pennejä tileillä pyöri muutenkaan :D

Toivottavasti vietitte onnistunutta "älä osta mitään" - päivää.
tajusin että minun kuva on pakkasesta
siitä kun oli miinuksia niin paljon että vain karvahattuiset uskaltautuivat ulos
ja minä
villamekossani

tämä kuumuus
jota ei tunne kun seisoo kassakoneen takana ja miehet sanovat
you have a beautiful smile
ja sitä hymyilee vaan thanks thanks
sillä tavalla pitää kun on asiakkaita ja
sitä katsoo itseään peilistä ja
ei oikeastaan ymmärrä miten niin monet ovat sanoneet hymyä
kauniiksi
minulla ei ole sellaiset huulet ei sellainen suu
jota voi kääntää ylöspäin
niin kuin yhdellä tytöllä joka osaa ottaa minkä tahansa roolin ja äänen
hänen huulensa ovat aina ylöspäin
niin kuin kissan

mutta kuumuus
on sisällä ja yksi huoneista on tukahduttava
ja minä
teen aurinkokuivatuista tomaateista ja basilikasta hummusta
ja olen ostanut mustikkasorbettiakin
ja istun terassilla ja
autossa minä selitän että minun geenini
ovat kylmiin maihin

ja maalaan
ja maalaan
ja maalaan niin että punaista on sormissa on puhelimessa on poskessa

ja ilta alkaa
ja talo on autio
ja minä näen unta
jossa veli antaa minulle lahjan ja kysyy missä hänen lahjansa on
ja minä alan itkeä koska minulla ei ole
yritän selittää että yritin tehdä hänelle puisen laatikon
mutta se ei onnistunut
ja hän on ihan vieressäni ja halaa ja lohduttaa
ja minä kysyn mitä olisit laittanut laatikkoon?
ei enää unia joissa me lukitsemme toistemme ovet. nyt me tulemme toistemme huoneeseen ja haluamme antaa lahjan. avaamme. avaamme.

ja olen katsonut kuvia kylmästä maasta
olen kaivannut sinne mistä äiti sanoo lunta järvi jäässä
ajattelen teitä siellä
joiden kanssa tahtoisin pidellä kuumaa teekuppia
ja olen kyllästynyt vastaamaan kysymykseen mistä olen ja kuinka kauan olen ollut ja kuinka kauan aion olla

ja yhtäkkiä alkaa laulu
joka soi jatkuvasti kun luuttusin lattioita erään saarivaltion pohjoisosassa
i never wanted your sympathy
i never wanted your trust
i only wanted your everything
- - -
you break down
at my feet

ja minä tein sielläkin taikaa. me kuljimme laavakivillä tytön kanssa
kuljimme ja olimme varmoja että vesiputous pitäisi meidät. minä muistan hänen kätensä. pitkät sormet. hänen kätensä, pitkät. suomessa on sana kaikelle mikä on kättä. täällä ne pitää aina erotella. niin kuin sukupuoletkin.

ystävä kysyy miten minun elämäni on kuin piano
en ole vielä kirjoittanut hänelle
en ole kirjoittanut valkoisista rannoista
joilla ei ole pianoa odottamassa
mutta joissa voi silti piirtää simpukoilla kuvioita
ja
Ada tarvitsi pianonsa, koska se oli hänen äänensä
vapaus.

vaikka emme elä samalla aikakaudella ja talot ovat muuttuneet ja metsien tilalle tullut kaupunkeja
voi olla sama uni

minä kuiskasin miehelle eilen
kuiskasin sellaisia, mitä en ole edes itselleni
ja suuret painavat painot laskeutuivat ja tekivät minusta keveän
kuin kuumeessa
kun kerroin että minun täytyy aina kulkea jotakin kohti
etten ole varma mitä se on
mutta en vain voi pysähtyä ja ruveta elämään niin kuin ihmiset yleensä tekevät
että minä en halua mitään todellista
etten tahdo mitään todellisuudesta
vaikka tykkäänkin puutarhasta, vaikka tykkäänkin ajatuksesta että olisi koti
ja puulattiat ja tuli ja puita
jokin osa minussa on kaikkea sitä vastaan
kieltäytyy uskomasta
että nuo ovat todella sitä mitä tahdon, mitä minun pitää
että minä olen sillä tavalla haaveellinen
että kuvittelen unien olevan parempia
kuvittelen kaikille toiset kasvot
ja minulle ja meidät kaikki johonkin sellaiseen metsään
jonka läpi ei voi kulkea
päästä päähän

kuvittelen että täysikuu voi tulla aina
kun toivoo tähdenlennosta
että täysikuussa on taikaa kun meretkin liikkuu
kuvittelen että voi vain kulkea, väsymättä, lakkaamatta
ja kantaa lasta
että voi kantaa vaikka kuutta lasta eikä ole olemassa sellaista
kuin arki
kuvittelen ettemme tarvitse mitään
muuta kuin toisemme ja unen ja sen että on halu ottaa kädestä kiinni
ja olla koskaan palaamatta
että niin kuin nuuskamuikkunen muumipeikolle aina keväisin jätti,
vain viesti, eikä me koskaan saada tietää missä hän itse asiassa kulki

kuvittelen
että jossain merenalaisessa maailmassa
voi piirtää valaiden ihoon ja kuulla niiden hengityksen
että voi sukeltaa koskaan tarvitsematta pintaa
ja että on kaikkia maanalaisia paikkoja
pieniä taloja tienvarsilla, joita rekkakuski ei ole koskaan huomannut

että istuu ja istuu ja odottaa
istuu istuu ja odottaa ja joka vuosi tajuaa ettei ole taikaa
ettei taikaa ole
ja he sanovat että on, että katso tuota vuorta, katso tuota merta, tuota lintua tai tuota kukkaa
mutta ei se ole sama
kuin piirtää valaan pintaan sormella kuvioita tai jatkaa matkaa
loputtomasti.
ei ole mitään siitä jos istuu hetken ja tuijottaa sitä mitä kaikki muutkin näkevät, jos haluavat.

tiistaina, marraskuuta 23, 2010

Olen tullut takaisin
villistä idästä. Yhteensä 17 eri autossa, 22 eri ihmisen kanssa. Ja sitten oli niitä muutamia, joita tapasi vain tiellä, tien laidalla.

Ja rannat olivat aaltoisia
ja puut silottuneet kivien muotoon
ja jättikokoisen ajopuun takana oli kuollut kalkkuna
ja minä lauloin lauloin lauloin sinä päivänä kun synnyin ja tuuli vei äänen ja meri ja aallot

mutta eniten minä nautin kyydeistä, ihmisistä, joita en olisi koskaan muuten kohdannut ja heidän tarinoistaan ja siitä että saatoin olla millainen tyttö tahansa. tarinani kenellekään tuttu.

tänään pitäisi tulla amerikkalainen tyttö. sillä ei ole puhelinta ja se liftaa tänne. on mustia pilviä ja tuuli. ja minä olen istunut koko päivän koneella. viikko ilman ja huomaan elämäni olevan täällä. aamu meni tyttöni kanssa puhellessa ja sitten oli poikakin, unista, kuinka pitää työntää seinää. ja minä nauroin niin etten. ja sitten oli poika islannista ja minä nauroin hänenkin kanssaan ja hänen aksenttinsa kuulosti niin voimakkaalta, olen kai jo tottunut tähän paikalliseen tapaan, siihen että englanti on jonkun äidinkieli.
olen tottunut, tottunut jo.

tuohon ääneen, joka on meri
ja lintuihin jotka laulavat korkealta
ja täysikuuhun en ole tottunut,
en siihen että se tulee silmiin kuin taskulampun valokeila ja minä pidätän hengitystä.

tuuli tuuli, miksi minä aina karkaan tuulisiin saariin.

tiistaina, marraskuuta 09, 2010

Olen kirjastossa.
Nykyään minulla on epämukava olo kirjastossa, koska olen hakenut työpaikkaa, jota en saanut, mutta nyt ne mainostavat samaa työpaikkaa kuitenkin uudestaan. Toisissa paikoissa tuntee olonsa heti kotoisaksi
niin kuin luomukaupassa, jonne kävelee sisään ja työskentelee ilmaiseksi ja sitten yhtäkkiä onkin siellä palkkalistoilla. Ehkä se on minun tapani selvitä maailmassa
kävellä sisään ja ryhtyä töihin.

Tänään olen istunut nurmella. Olen istunut puron reunalla ja krikettikentän reunalla. Olen ajanut kaupungin halki neljästi. Ja havainnut, että keskustaan ei voi jättää minnekään pyörää. Kirjaston edessä on ainut sopiva parkki pyörille.

Olen leikannut avokadon halki. Olen ojentanut mansikoita kahdelle eri ihmiselle. Olen jättänyt leivän viestin kanssa kauppaan. Olen avannut kirjan. Olen lukenut autossa. Olen kirjoittanut kirjeitä. Olen kirjoittanut päiväkirjaa, sähköposteja ja nyt tänne. Olen ostanut vihreää paperia ja sulkia. Olen silittänyt koiraa, koiran pää sylissäni. Olen herännyt unesta, jossa pitelin ensimmäistä kertaa kädestä kiinni ja ollut onnellinen, unessa ja herättyäni. Olen ollut levoton, niin levoton etten ole voinut istua paikallani
olen nähnyt että silmissä on pettymystä, jota ei voi näyttää
kahden eri ihmisen silmissä
ja olen tiennyt, että kummallakin vääristä syistä.

Olen tehnyt päätöksen. Olen tehnyt sen eilen
kun kävelin takaisin enkä katsonut puhelintani,
että siihen oli soitettu kolmesti.
Kun seisoin kassakoneen takana ja hymyilin vanhoille ihmisille ja nuorille ja katsoin kelloa ja puhuin suomalaisesta kirjallisuudesta ja kieltäydyin juustosta. Kun oli jo pimeää ja ulkona linnut, ne vieraat, joita ei ole minun maassani, ja minulla leipä uunissa, kaksi leipää, ja heikko valo ja päiväkirjan sivu, josta tulee kirjepaperia.
Ja aamuyöllä, kun herään unestani, olen täysin varma. Kaikki on kirkasta. Ja yhtäkkiä en haluakaan enää mennä.

tiistaina, marraskuuta 02, 2010

Ruisleipätaikina kohoamassa,
taas
olen tehnyt jo viisi leipää! Tosin kaksi niistä oli ruisspelttiä
ja lisäksi eilen maailman vegaanipäivän kunniaksi päätin aloittaa vegaanisen ruokavalion.
Luultavasti syön vielä jonkinaikaa maidollisiakin tuotteita, joita meillä on kotona, mutta tästä lähtien en osta mitään eläinkuntaa

paitsi hunajaa, koska ajattelen että se on kuitenkin ekologisempaa kuin rahdata sokeria kaukomailta, nyt kun olen täällä, jossa ei jostain syystä kasvateta juuri lainkaan sokeria.

Ja tein itse kauramaitoa eilen illalla ja tänään muunsin sen yosan tapaiseksi "kaurajukurtiksi" ja nam!

ja meillä on makademiapähkinöitä, joita pitää vasaroida rikki,
yhden metsän salaisessa paikassa on villejä makademiapuita
ja aurinko on joka päivä kuumempi
ja minun vartalo kaipaa karpaloita
äiti kertoo että he poimivat neljä litraa ja kaunis suo
pappa ei edelleenkään muista että on kotona
ja minä kyselen töitä sieltä
sieltä pohjoisesta
ja huomenna aloitan täällä
minun oman, viisi lasta ja värikyniä ja papereita ja paikkoja joissa voi sulkea silmät
pelottaa
entä jos kukaan lapsi ei tykkääkään olla minun kanssa! jos ne menee itkien kotiin!

ja olen ollut myös venekurssilla
oppimissa merisääntöjä ja alkeita siihen jos seilaa

ja minun lintuystävä tulee joka aamu terassille eikä pelkää enää ollenkan. ja minusta tuntuu että tämä on koti. kun ajan kaikkia mutkia ja ajattelen että olen istunut kyydissä niin monta kertaa ja nyt

yöllä näen unta että on sade sisällä
niin kuin eilen lasipurkissa mutta suuremmassa
ja siellä on harmaa sadepilvikin
näen unia joita ei pitäisi ja näen unia joista voi keskustella
näen unia tulevista töistä ja kursseista

ja me ostetaan lauttaliput jouluksi. me ajetaan koko saari ja toiselle saarelle
ja se on sitten lyöty lukkoon. että ei paluuta ennen sitä. mitä ikinä tapahtuukin.