tajusin että minun kuva on pakkasesta
siitä kun oli miinuksia niin paljon että vain karvahattuiset uskaltautuivat ulos
ja minä
villamekossani
tämä kuumuus
jota ei tunne kun seisoo kassakoneen takana ja miehet sanovat
you have a beautiful smile
ja sitä hymyilee vaan thanks thanks
sillä tavalla pitää kun on asiakkaita ja
sitä katsoo itseään peilistä ja
ei oikeastaan ymmärrä miten niin monet ovat sanoneet hymyä
kauniiksi
minulla ei ole sellaiset huulet ei sellainen suu
jota voi kääntää ylöspäin
niin kuin yhdellä tytöllä joka osaa ottaa minkä tahansa roolin ja äänen
hänen huulensa ovat aina ylöspäin
niin kuin kissan
mutta kuumuus
on sisällä ja yksi huoneista on tukahduttava
ja minä
teen aurinkokuivatuista tomaateista ja basilikasta hummusta
ja olen ostanut mustikkasorbettiakin
ja istun terassilla ja
autossa minä selitän että minun geenini
ovat kylmiin maihin
ja maalaan
ja maalaan
ja maalaan niin että punaista on sormissa on puhelimessa on poskessa
ja ilta alkaa
ja talo on autio
ja minä näen unta
jossa veli antaa minulle lahjan ja kysyy missä hänen lahjansa on
ja minä alan itkeä koska minulla ei ole
yritän selittää että yritin tehdä hänelle puisen laatikon
mutta se ei onnistunut
ja hän on ihan vieressäni ja halaa ja lohduttaa
ja minä kysyn mitä olisit laittanut laatikkoon?
ei enää unia joissa me lukitsemme toistemme ovet. nyt me tulemme toistemme huoneeseen ja haluamme antaa lahjan. avaamme. avaamme.
ja olen katsonut kuvia kylmästä maasta
olen kaivannut sinne mistä äiti sanoo lunta järvi jäässä
ajattelen teitä siellä
joiden kanssa tahtoisin pidellä kuumaa teekuppia
ja olen kyllästynyt vastaamaan kysymykseen mistä olen ja kuinka kauan olen ollut ja kuinka kauan aion olla
ja yhtäkkiä alkaa laulu
joka soi jatkuvasti kun luuttusin lattioita erään saarivaltion pohjoisosassa
i never wanted your sympathy
i never wanted your trust
i only wanted your everything
- - -
you break down
at my feet
ja minä tein sielläkin taikaa. me kuljimme laavakivillä tytön kanssa
kuljimme ja olimme varmoja että vesiputous pitäisi meidät. minä muistan hänen kätensä. pitkät sormet. hänen kätensä, pitkät. suomessa on sana kaikelle mikä on kättä. täällä ne pitää aina erotella. niin kuin sukupuoletkin.
ystävä kysyy miten minun elämäni on kuin piano
en ole vielä kirjoittanut hänelle
en ole kirjoittanut valkoisista rannoista
joilla ei ole pianoa odottamassa
mutta joissa voi silti piirtää simpukoilla kuvioita
ja
Ada tarvitsi pianonsa, koska se oli hänen äänensä
vapaus.
vaikka emme elä samalla aikakaudella ja talot ovat muuttuneet ja metsien tilalle tullut kaupunkeja
voi olla sama uni
minä kuiskasin miehelle eilen
kuiskasin sellaisia, mitä en ole edes itselleni
ja suuret painavat painot laskeutuivat ja tekivät minusta keveän
kuin kuumeessa
kun kerroin että minun täytyy aina kulkea jotakin kohti
etten ole varma mitä se on
mutta en vain voi pysähtyä ja ruveta elämään niin kuin ihmiset yleensä tekevät
että minä en halua mitään todellista
etten tahdo mitään todellisuudesta
vaikka tykkäänkin puutarhasta, vaikka tykkäänkin ajatuksesta että olisi koti
ja puulattiat ja tuli ja puita
jokin osa minussa on kaikkea sitä vastaan
kieltäytyy uskomasta
että nuo ovat todella sitä mitä tahdon, mitä minun pitää
että minä olen sillä tavalla haaveellinen
että kuvittelen unien olevan parempia
kuvittelen kaikille toiset kasvot
ja minulle ja meidät kaikki johonkin sellaiseen metsään
jonka läpi ei voi kulkea
päästä päähän
kuvittelen että täysikuu voi tulla aina
kun toivoo tähdenlennosta
että täysikuussa on taikaa kun meretkin liikkuu
kuvittelen että voi vain kulkea, väsymättä, lakkaamatta
ja kantaa lasta
että voi kantaa vaikka kuutta lasta eikä ole olemassa sellaista
kuin arki
kuvittelen ettemme tarvitse mitään
muuta kuin toisemme ja unen ja sen että on halu ottaa kädestä kiinni
ja olla koskaan palaamatta
että niin kuin nuuskamuikkunen muumipeikolle aina keväisin jätti,
vain viesti, eikä me koskaan saada tietää missä hän itse asiassa kulki
kuvittelen
että jossain merenalaisessa maailmassa
voi piirtää valaiden ihoon ja kuulla niiden hengityksen
että voi sukeltaa koskaan tarvitsematta pintaa
ja että on kaikkia maanalaisia paikkoja
pieniä taloja tienvarsilla, joita rekkakuski ei ole koskaan huomannut
että istuu ja istuu ja odottaa
istuu istuu ja odottaa ja joka vuosi tajuaa ettei ole taikaa
ettei taikaa ole
ja he sanovat että on, että katso tuota vuorta, katso tuota merta, tuota lintua tai tuota kukkaa
mutta ei se ole sama
kuin piirtää valaan pintaan sormella kuvioita tai jatkaa matkaa
loputtomasti.
ei ole mitään siitä jos istuu hetken ja tuijottaa sitä mitä kaikki muutkin näkevät, jos haluavat.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste minä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste minä. Näytä kaikki tekstit
lauantaina, marraskuuta 27, 2010
tiistaina, marraskuuta 09, 2010
Olen kirjastossa.
Nykyään minulla on epämukava olo kirjastossa, koska olen hakenut työpaikkaa, jota en saanut, mutta nyt ne mainostavat samaa työpaikkaa kuitenkin uudestaan. Toisissa paikoissa tuntee olonsa heti kotoisaksi
niin kuin luomukaupassa, jonne kävelee sisään ja työskentelee ilmaiseksi ja sitten yhtäkkiä onkin siellä palkkalistoilla. Ehkä se on minun tapani selvitä maailmassa
kävellä sisään ja ryhtyä töihin.
Tänään olen istunut nurmella. Olen istunut puron reunalla ja krikettikentän reunalla. Olen ajanut kaupungin halki neljästi. Ja havainnut, että keskustaan ei voi jättää minnekään pyörää. Kirjaston edessä on ainut sopiva parkki pyörille.
Olen leikannut avokadon halki. Olen ojentanut mansikoita kahdelle eri ihmiselle. Olen jättänyt leivän viestin kanssa kauppaan. Olen avannut kirjan. Olen lukenut autossa. Olen kirjoittanut kirjeitä. Olen kirjoittanut päiväkirjaa, sähköposteja ja nyt tänne. Olen ostanut vihreää paperia ja sulkia. Olen silittänyt koiraa, koiran pää sylissäni. Olen herännyt unesta, jossa pitelin ensimmäistä kertaa kädestä kiinni ja ollut onnellinen, unessa ja herättyäni. Olen ollut levoton, niin levoton etten ole voinut istua paikallani
olen nähnyt että silmissä on pettymystä, jota ei voi näyttää
kahden eri ihmisen silmissä
ja olen tiennyt, että kummallakin vääristä syistä.
Olen tehnyt päätöksen. Olen tehnyt sen eilen
kun kävelin takaisin enkä katsonut puhelintani,
että siihen oli soitettu kolmesti.
Kun seisoin kassakoneen takana ja hymyilin vanhoille ihmisille ja nuorille ja katsoin kelloa ja puhuin suomalaisesta kirjallisuudesta ja kieltäydyin juustosta. Kun oli jo pimeää ja ulkona linnut, ne vieraat, joita ei ole minun maassani, ja minulla leipä uunissa, kaksi leipää, ja heikko valo ja päiväkirjan sivu, josta tulee kirjepaperia.
Ja aamuyöllä, kun herään unestani, olen täysin varma. Kaikki on kirkasta. Ja yhtäkkiä en haluakaan enää mennä.
Nykyään minulla on epämukava olo kirjastossa, koska olen hakenut työpaikkaa, jota en saanut, mutta nyt ne mainostavat samaa työpaikkaa kuitenkin uudestaan. Toisissa paikoissa tuntee olonsa heti kotoisaksi
niin kuin luomukaupassa, jonne kävelee sisään ja työskentelee ilmaiseksi ja sitten yhtäkkiä onkin siellä palkkalistoilla. Ehkä se on minun tapani selvitä maailmassa
kävellä sisään ja ryhtyä töihin.
Tänään olen istunut nurmella. Olen istunut puron reunalla ja krikettikentän reunalla. Olen ajanut kaupungin halki neljästi. Ja havainnut, että keskustaan ei voi jättää minnekään pyörää. Kirjaston edessä on ainut sopiva parkki pyörille.
Olen leikannut avokadon halki. Olen ojentanut mansikoita kahdelle eri ihmiselle. Olen jättänyt leivän viestin kanssa kauppaan. Olen avannut kirjan. Olen lukenut autossa. Olen kirjoittanut kirjeitä. Olen kirjoittanut päiväkirjaa, sähköposteja ja nyt tänne. Olen ostanut vihreää paperia ja sulkia. Olen silittänyt koiraa, koiran pää sylissäni. Olen herännyt unesta, jossa pitelin ensimmäistä kertaa kädestä kiinni ja ollut onnellinen, unessa ja herättyäni. Olen ollut levoton, niin levoton etten ole voinut istua paikallani
olen nähnyt että silmissä on pettymystä, jota ei voi näyttää
kahden eri ihmisen silmissä
ja olen tiennyt, että kummallakin vääristä syistä.
Olen tehnyt päätöksen. Olen tehnyt sen eilen
kun kävelin takaisin enkä katsonut puhelintani,
että siihen oli soitettu kolmesti.
Kun seisoin kassakoneen takana ja hymyilin vanhoille ihmisille ja nuorille ja katsoin kelloa ja puhuin suomalaisesta kirjallisuudesta ja kieltäydyin juustosta. Kun oli jo pimeää ja ulkona linnut, ne vieraat, joita ei ole minun maassani, ja minulla leipä uunissa, kaksi leipää, ja heikko valo ja päiväkirjan sivu, josta tulee kirjepaperia.
Ja aamuyöllä, kun herään unestani, olen täysin varma. Kaikki on kirkasta. Ja yhtäkkiä en haluakaan enää mennä.
keskiviikkona, lokakuuta 06, 2010
Me ajettiin vegaanipojan kanssa Pataua rannalle ja sitten käveltiin kallioita ja kiviä pitkin, kahlattiin rannoille, joilla kumpikaan ei koskaan ollut. Ja koira juoksi ja haukkui aaltoja. Ja poika keräsi merilevää syötäväksi
ja sitten syötiin hedelmiä, joiden nimeä en muista
ja avokadoa ja kiiwejä
ja minä kasasin valkoisista kivistä ja simpukoista kasan
ja poika meni uimaan, hyppäsi aaltoihin
ja sitten me pumppasimme veneen ja veneilimme joessa ja istuimme rannalla
ja puhuimme kaikesta, minä huomasin yhtäkkiä kertovani pojasta
joka ei tahtonutkaan elää
ja perheestä
ja huomenna on elokuvakerho
jonne poika houkutteli minut ja miehen
ja minä taas huomaan takertuvani jokaiseen ihmiseen, jonka tapaan
sanon minä voin kyllä tulla, kyllä minä voisin kyllä kiitos minä mielelläni tulisin sinne
ja voi ai purjehditte australiaan kyllä minä siis minä en minä osaa purjehtia mutta
ja sitten saan työtarjouksen, joka ei olisi kuin kolmena päivänä viikossa kaksi tuntia kerrallaan
lastenvahtimista
ja minusta tuntuu etten tahdo uhrata sekä kirjapiiriä että elokuvakerhoa sille että pistän lapsille dvd:n pyörimään. mutta sitten minulla ei ole sitäkään työtä ja voiko työstä noin vain kieltäytyä? että hei ehei, en mä haluukkaan, mä mieluummin meen kirjapiiriin ja elokuvakerhoon.
ja vihreäntalon perhe on rikas. niillä on kuusi lasta, lastenhoitaja, miljoona kajakkia ja venettä ja ruohonleikkaajamies, joka tulee ja leikkaa ruohon vaikka koko perhe onkin siellä. ja minä katson kateellisena kuinka kaikki meloo tai soutaa tai veneilee kun meri on peilityyni ja minä hädintuskin saan veneemme käännettyä ympäri ja pumppaan ilmaa ja se valuu koko ajan pois ja kajakki on liian painava ja sitä paitsi Dino vei melan mennessään, joten ei sillä pitkälle ilman melaa pääsisi kuitenkaan.
Ja minä nukahdan kunnes mies soittaa ja sanon että nukun sisällä kun on pää kipeä.
ja koko päivä menee siinä kun silmät muuratut ja pää. ja koko päivä menee vaikka minun piti kiivetä vuorille ja kulkea reitit ja pyöräilläkin. kaikki minun piti tehdä mutta en. ja paperit ovat pinoissa ja kirjeet postittamatta.
ehkä minä menen nyt. kun sade ei ole vielä tullut. pyöräilen pyöräilen tuulettomassa. teillä jotka ovat autoja varten.
tämä aurinko.
toisinaan minusta tuntuu että olen vain sadetyttö.
että olen sellainen kumisaapas villatakki kaulaliinatyttö.
että olen kylmien yksinäisten saarten tyttö
että nämä eteläiset meret ovat minulle liikaa
liikaa valoa liikaa kaikkea sitä mikä on vihreää ja sanotaan kaunista ja upeaa
että minua häikäisevät vain yksinäiset vääntyneet puut
ja lumi, joka tuiskuaa kasvoille
tai tuuli, jolle on enemmän kuin seitsemän sanaa
lohkeileva jää
mustat pilvet koko taivaan yllä ja liikkumattomuus
kun kaikesta tulee pimeää ja kylmää
mutta sitten voi pistää ne kumisaappaat ja villapaidan ja kaulaliinan
ja kävellä katuja joita ei kävele kukaan muu kuin ne joiden täytyy
päästä töistä kotiin tai kauppaan ja minä
jolla on kumisaappaat ja villapaita ja kaulaliina
ja ehkä sadetakkikin
ja minä kävelen koska voin kävellä, koska ei ole pakko
ja kaikki vesi ja kaikki puut ovat sateessa, ne eivät voi paeta minnekään
ja minä tulen niiden luo
eikä haittaa että hiuksista tulee märät
ei haittaa vaikka villapaita kastuu tai lapaset
kun pääsee kotiin voi heittää märät vaatteet kylpyhuoneen lattialle
ja laskea kuumaa vettä kylmän päälle
ei haittaa yhtään
ehkä minä olen sateen tyttö
joka luuli
että kun on aurinko on kaikki
että kun on valo on kaikki että on helppo hengittää kun iho tummuu ja pisamat
tulevat näkyviin ja hiukset vaalenevat ja voi katsoa kuinka mullan alta tulee esiin vihreät versot ja puut ja kukat ja kaikki niin vihreää ja rakastettavaa
että kukapa ei olisi onnellinen sellaisessa maassa
kun ei ole pimeää paitsi öisin ja aikaisin aikaisin aamulla
että kukapa ei hymyilisi päivittäin kun on aina kevät tai kesä tai alkusyksy.
mutta ehkä minä olenkin sateen tyttö ja kylmistä maista.
ehkä minä tarvitsen vastakohdan
jos on vastakohta
niin kuin peili
niin sitten on toinenkin puoli.
ja sitten syötiin hedelmiä, joiden nimeä en muista
ja avokadoa ja kiiwejä
ja minä kasasin valkoisista kivistä ja simpukoista kasan
ja poika meni uimaan, hyppäsi aaltoihin
ja sitten me pumppasimme veneen ja veneilimme joessa ja istuimme rannalla
ja puhuimme kaikesta, minä huomasin yhtäkkiä kertovani pojasta
joka ei tahtonutkaan elää
ja perheestä
ja huomenna on elokuvakerho
jonne poika houkutteli minut ja miehen
ja minä taas huomaan takertuvani jokaiseen ihmiseen, jonka tapaan
sanon minä voin kyllä tulla, kyllä minä voisin kyllä kiitos minä mielelläni tulisin sinne
ja voi ai purjehditte australiaan kyllä minä siis minä en minä osaa purjehtia mutta
ja sitten saan työtarjouksen, joka ei olisi kuin kolmena päivänä viikossa kaksi tuntia kerrallaan
lastenvahtimista
ja minusta tuntuu etten tahdo uhrata sekä kirjapiiriä että elokuvakerhoa sille että pistän lapsille dvd:n pyörimään. mutta sitten minulla ei ole sitäkään työtä ja voiko työstä noin vain kieltäytyä? että hei ehei, en mä haluukkaan, mä mieluummin meen kirjapiiriin ja elokuvakerhoon.
ja vihreäntalon perhe on rikas. niillä on kuusi lasta, lastenhoitaja, miljoona kajakkia ja venettä ja ruohonleikkaajamies, joka tulee ja leikkaa ruohon vaikka koko perhe onkin siellä. ja minä katson kateellisena kuinka kaikki meloo tai soutaa tai veneilee kun meri on peilityyni ja minä hädintuskin saan veneemme käännettyä ympäri ja pumppaan ilmaa ja se valuu koko ajan pois ja kajakki on liian painava ja sitä paitsi Dino vei melan mennessään, joten ei sillä pitkälle ilman melaa pääsisi kuitenkaan.
Ja minä nukahdan kunnes mies soittaa ja sanon että nukun sisällä kun on pää kipeä.
ja koko päivä menee siinä kun silmät muuratut ja pää. ja koko päivä menee vaikka minun piti kiivetä vuorille ja kulkea reitit ja pyöräilläkin. kaikki minun piti tehdä mutta en. ja paperit ovat pinoissa ja kirjeet postittamatta.
ehkä minä menen nyt. kun sade ei ole vielä tullut. pyöräilen pyöräilen tuulettomassa. teillä jotka ovat autoja varten.
tämä aurinko.
toisinaan minusta tuntuu että olen vain sadetyttö.
että olen sellainen kumisaapas villatakki kaulaliinatyttö.
että olen kylmien yksinäisten saarten tyttö
että nämä eteläiset meret ovat minulle liikaa
liikaa valoa liikaa kaikkea sitä mikä on vihreää ja sanotaan kaunista ja upeaa
että minua häikäisevät vain yksinäiset vääntyneet puut
ja lumi, joka tuiskuaa kasvoille
tai tuuli, jolle on enemmän kuin seitsemän sanaa
lohkeileva jää
mustat pilvet koko taivaan yllä ja liikkumattomuus
kun kaikesta tulee pimeää ja kylmää
mutta sitten voi pistää ne kumisaappaat ja villapaidan ja kaulaliinan
ja kävellä katuja joita ei kävele kukaan muu kuin ne joiden täytyy
päästä töistä kotiin tai kauppaan ja minä
jolla on kumisaappaat ja villapaita ja kaulaliina
ja ehkä sadetakkikin
ja minä kävelen koska voin kävellä, koska ei ole pakko
ja kaikki vesi ja kaikki puut ovat sateessa, ne eivät voi paeta minnekään
ja minä tulen niiden luo
eikä haittaa että hiuksista tulee märät
ei haittaa vaikka villapaita kastuu tai lapaset
kun pääsee kotiin voi heittää märät vaatteet kylpyhuoneen lattialle
ja laskea kuumaa vettä kylmän päälle
ei haittaa yhtään
ehkä minä olen sateen tyttö
joka luuli
että kun on aurinko on kaikki
että kun on valo on kaikki että on helppo hengittää kun iho tummuu ja pisamat
tulevat näkyviin ja hiukset vaalenevat ja voi katsoa kuinka mullan alta tulee esiin vihreät versot ja puut ja kukat ja kaikki niin vihreää ja rakastettavaa
että kukapa ei olisi onnellinen sellaisessa maassa
kun ei ole pimeää paitsi öisin ja aikaisin aikaisin aamulla
että kukapa ei hymyilisi päivittäin kun on aina kevät tai kesä tai alkusyksy.
mutta ehkä minä olenkin sateen tyttö ja kylmistä maista.
ehkä minä tarvitsen vastakohdan
jos on vastakohta
niin kuin peili
niin sitten on toinenkin puoli.
keskiviikkona, kesäkuuta 30, 2010
Isla kysyy miten minun nimi kirjoitetaan ja kirjoittaa sitten ikkunaan I love you ja nimeni.
Kerron hänelle kun aurinko paistaa ja kaikilla on eväslaatikko auki terassilla
että hänen nimensä lausutaan Suomessa ihan eri tavalla. Hän ei oikein ymmärrä, sanoo "but my name is Aila"
eilen minun pyörän ketjut jäi niin jumiin etten voinut polkea koululle
illalla mies sanoo sinun täytyy polkea taaksepäin
minä sanon minä poljin
no polje kovempaa mies sanoo ja tänään kun ketjut jäävät jumiin tiedän miten selvitä tilanteesta ilman miehen apua
ja me istumme sohvilla ja juomme punaviiniä ja on minun tuli
ja miehen pomopomo keskustelee kanssani työehtosopimuksista ja liitoista
ja opettaja Etelä-Afrikasta ei tiennyt että Suomi on kuulunut Venäjälle
ja toinen opettaja kertoo lapsille että Suomi on se, jossa purkautui se tulivuori
minä sanon, se oli Islanti
ja kolmas opettaja kuvittelee Suomen olevan Norja
ja neljäs epäilee onko Suomen naapurimaa sittenkään Venäjä.
Mutta minä otan kaksi poikaa mukaani ja me menemme siivoamaan art shediä
ja me ei siivota kunnolla
koska ei ole siivousvälineitä ja siellä menisi ikuisuus jos todella tahtoisimme hyvää jälkeä
ja minä menen takaisin maalaamaan hirviöitä
poika, joka ei ymmärtänyt connecting fourin ideaa yhtään on piirtänyt lumoavan hirviön ja maalaa niin tarkasti ja harkitusti ja kirkkain värein keskittyneesti että minä ajattelen
kuinka erilaisia he ovat
kun Star maalaa sinne tänne huiskii ja huitoo, värit eivät pysy raameissa, sekoittuvat ja hän haluaisi olla jo toisella puolella luokkaa, ehkä pelaamassa connecting fouria, jossa päihitti kaikki.
Little Star.
Ja perjantaina on viimeinen koulupäivä ennen lomaa
minä kerron että meillä on melkein kolme kuukautta kesälomaa
ja ilmainen lounas ja ilmainen koulutus ylipäänsäkin ja lapset eivät aloita koulua 5-vuotiaina. Ja opettajankoulutus kestää viisi vuotta, kyllä he käyvät yliopiston, ovat maistereita.
he hämmästelevät. he hämmästelevät miten kaikki se on mahdollista. onko meillä korkeat verot, he kysyvät. He hämmästelevät ja hämmästelevät.
Ja me keskustelemme koulutuspolitiikasta.
Ja minä, minä senkun luen Maria Montessorin metodeista
ja ajattelen vapautta ja itsenäisyyttä
ja luovuutta ja itsenäistä ajattelua ja päätöksentekoa.
Ajattelen ja ajattelen ja tahtoisin perustaa koulun.
Tahtoisin elää sitä aikaa kun uusia ajatuksia tuli ja maailma oli tutkimaton
ja tahtoisin mennä viidakkoon, jossa alkuperäiskansa, jonka luolta kukaan ei ole selvinnyt elävänä
kukaan ei tiedä siitä mitään
voi miten mahtavaa, minä ajattelen
että vielä on koskemattomuutta
tutkimattomuutta
kolonisoimattomuutta
ja minä ajattelen
että miksi minä aina vain ajattelen
että lapsena minä ajattelin lauluja
minä ajattelin elokuvia
edelleen
kuvia
minä kirjoitan mielessä ja sitten en oikeasti
toteuta mitään niistä
että miksi
en ostaisi videokameraa ja ryhtyisi kuvaamaan niitä kaikkia putoavia lehtiä ja lumihiutaleita ja ohikiitäviä maisemia ja taloja ja ikkunoita ja ilmeitä
miksi en hyppäisi junaan halki siperian
ja pysähtyisi sellaiseen kylään jossa ihmiset eivät osaa mitään niistä kielistä mitä minä
miksi en
hankkiutuisi kalastajalaivaan ja seilaisi ympäri maailmaa
miksi en ostaisi värikyniä ja piirtäisi ympyröitä valkoisille papereille
miksi en maalaisi suuria tauluja
istuttaisi puita
toisinaan
toisina hetkinä joskus
sitä muistaa
että asioita voi toteuttaa
että maailma ei ole millään lailla
se ei ole mikään sellainen mikä vain pysyy ja systeemi
ei mitään valtaa ja määräyksiä
todellisuudessa me voimme kävellä jos meillä on jalat
ja me voimme puhua toisille ihmisille jos meillä on suu ja äänihuulet
ja keuhkot
ja pallea
ja jos meillä on kaikki kohdallaan me voimme ajatella itse
eikä meidän tarvitse mitään
meidän ei tarvitse mitään, eikä mitään ole ennalta määrätty
ei
vaikka olisi opiskellut viisi vuotta yliopistossa.
Kerron hänelle kun aurinko paistaa ja kaikilla on eväslaatikko auki terassilla
että hänen nimensä lausutaan Suomessa ihan eri tavalla. Hän ei oikein ymmärrä, sanoo "but my name is Aila"
eilen minun pyörän ketjut jäi niin jumiin etten voinut polkea koululle
illalla mies sanoo sinun täytyy polkea taaksepäin
minä sanon minä poljin
no polje kovempaa mies sanoo ja tänään kun ketjut jäävät jumiin tiedän miten selvitä tilanteesta ilman miehen apua
ja me istumme sohvilla ja juomme punaviiniä ja on minun tuli
ja miehen pomopomo keskustelee kanssani työehtosopimuksista ja liitoista
ja opettaja Etelä-Afrikasta ei tiennyt että Suomi on kuulunut Venäjälle
ja toinen opettaja kertoo lapsille että Suomi on se, jossa purkautui se tulivuori
minä sanon, se oli Islanti
ja kolmas opettaja kuvittelee Suomen olevan Norja
ja neljäs epäilee onko Suomen naapurimaa sittenkään Venäjä.
Mutta minä otan kaksi poikaa mukaani ja me menemme siivoamaan art shediä
ja me ei siivota kunnolla
koska ei ole siivousvälineitä ja siellä menisi ikuisuus jos todella tahtoisimme hyvää jälkeä
ja minä menen takaisin maalaamaan hirviöitä
poika, joka ei ymmärtänyt connecting fourin ideaa yhtään on piirtänyt lumoavan hirviön ja maalaa niin tarkasti ja harkitusti ja kirkkain värein keskittyneesti että minä ajattelen
kuinka erilaisia he ovat
kun Star maalaa sinne tänne huiskii ja huitoo, värit eivät pysy raameissa, sekoittuvat ja hän haluaisi olla jo toisella puolella luokkaa, ehkä pelaamassa connecting fouria, jossa päihitti kaikki.
Little Star.
Ja perjantaina on viimeinen koulupäivä ennen lomaa
minä kerron että meillä on melkein kolme kuukautta kesälomaa
ja ilmainen lounas ja ilmainen koulutus ylipäänsäkin ja lapset eivät aloita koulua 5-vuotiaina. Ja opettajankoulutus kestää viisi vuotta, kyllä he käyvät yliopiston, ovat maistereita.
he hämmästelevät. he hämmästelevät miten kaikki se on mahdollista. onko meillä korkeat verot, he kysyvät. He hämmästelevät ja hämmästelevät.
Ja me keskustelemme koulutuspolitiikasta.
Ja minä, minä senkun luen Maria Montessorin metodeista
ja ajattelen vapautta ja itsenäisyyttä
ja luovuutta ja itsenäistä ajattelua ja päätöksentekoa.
Ajattelen ja ajattelen ja tahtoisin perustaa koulun.
Tahtoisin elää sitä aikaa kun uusia ajatuksia tuli ja maailma oli tutkimaton
ja tahtoisin mennä viidakkoon, jossa alkuperäiskansa, jonka luolta kukaan ei ole selvinnyt elävänä
kukaan ei tiedä siitä mitään
voi miten mahtavaa, minä ajattelen
että vielä on koskemattomuutta
tutkimattomuutta
kolonisoimattomuutta
ja minä ajattelen
että miksi minä aina vain ajattelen
että lapsena minä ajattelin lauluja
minä ajattelin elokuvia
edelleen
kuvia
minä kirjoitan mielessä ja sitten en oikeasti
toteuta mitään niistä
että miksi
en ostaisi videokameraa ja ryhtyisi kuvaamaan niitä kaikkia putoavia lehtiä ja lumihiutaleita ja ohikiitäviä maisemia ja taloja ja ikkunoita ja ilmeitä
miksi en hyppäisi junaan halki siperian
ja pysähtyisi sellaiseen kylään jossa ihmiset eivät osaa mitään niistä kielistä mitä minä
miksi en
hankkiutuisi kalastajalaivaan ja seilaisi ympäri maailmaa
miksi en ostaisi värikyniä ja piirtäisi ympyröitä valkoisille papereille
miksi en maalaisi suuria tauluja
istuttaisi puita
toisinaan
toisina hetkinä joskus
sitä muistaa
että asioita voi toteuttaa
että maailma ei ole millään lailla
se ei ole mikään sellainen mikä vain pysyy ja systeemi
ei mitään valtaa ja määräyksiä
todellisuudessa me voimme kävellä jos meillä on jalat
ja me voimme puhua toisille ihmisille jos meillä on suu ja äänihuulet
ja keuhkot
ja pallea
ja jos meillä on kaikki kohdallaan me voimme ajatella itse
eikä meidän tarvitse mitään
meidän ei tarvitse mitään, eikä mitään ole ennalta määrätty
ei
vaikka olisi opiskellut viisi vuotta yliopistossa.
sunnuntaina, maaliskuuta 07, 2010
On niin monta
päivää
kun on ollut sellaista harmaata päivää kävellä kävelytytön kanssa eikä haittaa että on harmaata on vain hyvä
ja aurinkoista päivää kun on aurinkoa vaan ja kävelytytön kanssa kävellään pitkään omakotitalojen lomasta ja järveä ympäri ja jäätä ja on vain hyvä.
ja on sitä ennen päivä kun aamusta alkaen kaikki menee niin että isi huutaa että mikset koskaan vasta kun viisi minuuttia ennen lähtöä ja sitten unohtaa tenttikirjankin ja huomaa vasta kun on juuri kaivamassa reppua ja äiti soittaa että lähetänkö ja on
kirjasto
jossa alkaa itkeä vaan itkeä vaan siinä ja tyttö vastapäätä
ja tyhmää itkeä kirjastossa
mutta kun itkee kirjastossa noin vain ihan tyhmää itkeä
niin kotona kirjoittaessa oivaltaa
että todellinen syy onkin
että selviytymisstrategiansa on aina ollut kadota
häivyttää
tehdä huomaamattomaksi
ei saa onnistua, ei saa onnelliseksi
muuten se otetaan pois, otetaan
vaikka äiti pois, jos ei muuta
ja tarjoaa suklaavanukasta vastalahjaksi,
ei, ethän ota äitiä pois, ethän, ethän varmasti
vaikka ei noilla sanoilla
ei ollut tuollaisia sanoja kun oli vanhempien makuuhuone ja parisänky (kuinka leveitä parisänkyjä mormonipariskunnille pitäisi oikein tehdä kun hääyö ei ollutkaan ihan sellainen kun vielä hääpäivänä kuvitteli) ja alakerta ja jääkaappi siellä ja askelmat alas ja
ethän, ethän äitiä
mikä vaihtokauppa
ja sitten on parempi olla hiljaa vaan
ja miten tutkintotodistustakin näyttäessä
äiti huomaa sen ainoan numeron joka poikkeaa rivistöstä
sen yhden kurssinumeron sieltä kaikkien kurssisuoritusten joukosta
mutta ei se sitä itse tajua
ei se muista yksityiskohtia
ja miten loppullista on onnellisuuden pelko
ja ne kerrat kun siitä pelosta on oppinut ulos
on tullut kotiin sadetakkia hakemaan
on kävellyt tien viertä isin kanssa
on istunut tiiliseinää vasten auringonpaisteessa
on maannut silmät auki
mutta sitten katsoo maahan ja veli sanoo et varmana osaa
no näytä sitten jos kerta osaat
enkä minä tietenkään näytä
ei se osaa
ja sitten on paperi huoneen ovessa kiinnitettynä ja ne kirjoittaa siihen nimet
halunnut sellaisen seinän kun mummin vintillä
mutta se on revittävä pois
ja veli tietää miksi
se irvistää ja nauraa ja irvistää ja nauraa
samalla tavalla kuin sillon kun me lasketaan pulkilla ja minä joudun aina menemään sisään
ja sitten en enää koskaan lähde ulos sen tytön kanssa joka on pettänyt luottamuksen, minä sanon
mutta koko ajan minä tiedän ettei se ollut se tyttö
joka muutti sen naurun kun mainittiin nimet
onnellisuuden
vaikka se olikin sellaista onnellisuutta kuin lapsilla on
mutta sitten kun on toisessa maassa
kun kävellään maaliskuussa katuja, uusia ja pysähdytään keltaisen merirakennuksen eteen
väsynein silmin silti valo
ei ole ovia joita pitäisi pitää lukossa tai avata tai painaa vasten ovia joissa olisi papereita kirjoitusta varten ovea johon pitäisi kiinnittää minkäänlaisia kylttejä ovea jonka eteen oppi ensimmäisenä laittamaan esteet, virittämään narut niin ettei kukaan saisi ulkopuolelta auki
yksi
mutta
vaikka oivaltaisi semmoisia
ei silti osaa nukkua jos valo
ei silti osaa pitää kiinni siivouspäivistä koska voi alkaa askarrella paperinukkeja
ei enää jaksa tehdä joogaliikkeitä kun on kävellyt kahdesti ja liikkeet ovat aina samat
eikä mene kirjoittamaankaan
koska paperinukkien jälkeen tulee kangasnuket ja lopulta sorminuket
joihin leikkelee kankaista samanmuotoisia paloja valmiiksi
ja kun on mummi siinä vieressä minä sanon
että kaikesta huolimatta minusta on kasvanut tasapainoinen ja viisas tyttö, eikö niin
ja mummi ajattelee niin kanssa
ja minua naurattaa
me nauretaan vaan ja kun minä tulen sisään ja ne kolme istuu siellä mummi sanoo samat sanat niille
minun omat sanani
minun mummi
ja miten lopullista
ettei se ole lopullista
sekään
että on aina mummi
jolle voi soittaa kun pelottaa
että kylpyhuoneekin ovikin tiirikoidaan auki
me osasimme käyttää saksia, voi kyllä
mutta olihan meillä naapuritkin
ja miten kummallista nyt
että eikö kukaan ihmetellyt, kukaan kysynyt, kukaan puuttunut mitenkään
viherhuoneen oven sai ulkopuolelta lukkoon
ja kuinka kaukaa
sellaiset asiat alkavat
ettei enää tiedä mikä on rajoissa ja mikä ei
silloinkaan kun vapisevin käsin makuuhuoneen ovella taas
koko keho täynnä
mitä
verenpurkauksia, äiti sanoo vaan
verisuonet on katkenneet vaan, äiti sanoo
mikä saa äänen vain voimakkaamaksi
ne tulee jos itkee paljon
ja sitten mennään takaisin nukkumaan, rationaalinen selitys
niin kuin asia on
mutta miksi
on itkenyt niin paljon että pieniä suonia katkenneina
ei enää saata muistaa
kun itkenyt kaikkialla muualla paitsi töissä
lasten kanssa
vielä
päivää
kun on ollut sellaista harmaata päivää kävellä kävelytytön kanssa eikä haittaa että on harmaata on vain hyvä
ja aurinkoista päivää kun on aurinkoa vaan ja kävelytytön kanssa kävellään pitkään omakotitalojen lomasta ja järveä ympäri ja jäätä ja on vain hyvä.
ja on sitä ennen päivä kun aamusta alkaen kaikki menee niin että isi huutaa että mikset koskaan vasta kun viisi minuuttia ennen lähtöä ja sitten unohtaa tenttikirjankin ja huomaa vasta kun on juuri kaivamassa reppua ja äiti soittaa että lähetänkö ja on
kirjasto
jossa alkaa itkeä vaan itkeä vaan siinä ja tyttö vastapäätä
ja tyhmää itkeä kirjastossa
mutta kun itkee kirjastossa noin vain ihan tyhmää itkeä
niin kotona kirjoittaessa oivaltaa
että todellinen syy onkin
että selviytymisstrategiansa on aina ollut kadota
häivyttää
tehdä huomaamattomaksi
ei saa onnistua, ei saa onnelliseksi
muuten se otetaan pois, otetaan
vaikka äiti pois, jos ei muuta
ja tarjoaa suklaavanukasta vastalahjaksi,
ei, ethän ota äitiä pois, ethän, ethän varmasti
vaikka ei noilla sanoilla
ei ollut tuollaisia sanoja kun oli vanhempien makuuhuone ja parisänky (kuinka leveitä parisänkyjä mormonipariskunnille pitäisi oikein tehdä kun hääyö ei ollutkaan ihan sellainen kun vielä hääpäivänä kuvitteli) ja alakerta ja jääkaappi siellä ja askelmat alas ja
ethän, ethän äitiä
mikä vaihtokauppa
ja sitten on parempi olla hiljaa vaan
ja miten tutkintotodistustakin näyttäessä
äiti huomaa sen ainoan numeron joka poikkeaa rivistöstä
sen yhden kurssinumeron sieltä kaikkien kurssisuoritusten joukosta
mutta ei se sitä itse tajua
ei se muista yksityiskohtia
ja miten loppullista on onnellisuuden pelko
ja ne kerrat kun siitä pelosta on oppinut ulos
on tullut kotiin sadetakkia hakemaan
on kävellyt tien viertä isin kanssa
on istunut tiiliseinää vasten auringonpaisteessa
on maannut silmät auki
mutta sitten katsoo maahan ja veli sanoo et varmana osaa
no näytä sitten jos kerta osaat
enkä minä tietenkään näytä
ei se osaa
ja sitten on paperi huoneen ovessa kiinnitettynä ja ne kirjoittaa siihen nimet
halunnut sellaisen seinän kun mummin vintillä
mutta se on revittävä pois
ja veli tietää miksi
se irvistää ja nauraa ja irvistää ja nauraa
samalla tavalla kuin sillon kun me lasketaan pulkilla ja minä joudun aina menemään sisään
ja sitten en enää koskaan lähde ulos sen tytön kanssa joka on pettänyt luottamuksen, minä sanon
mutta koko ajan minä tiedän ettei se ollut se tyttö
joka muutti sen naurun kun mainittiin nimet
onnellisuuden
vaikka se olikin sellaista onnellisuutta kuin lapsilla on
mutta sitten kun on toisessa maassa
kun kävellään maaliskuussa katuja, uusia ja pysähdytään keltaisen merirakennuksen eteen
väsynein silmin silti valo
ei ole ovia joita pitäisi pitää lukossa tai avata tai painaa vasten ovia joissa olisi papereita kirjoitusta varten ovea johon pitäisi kiinnittää minkäänlaisia kylttejä ovea jonka eteen oppi ensimmäisenä laittamaan esteet, virittämään narut niin ettei kukaan saisi ulkopuolelta auki
yksi
mutta
vaikka oivaltaisi semmoisia
ei silti osaa nukkua jos valo
ei silti osaa pitää kiinni siivouspäivistä koska voi alkaa askarrella paperinukkeja
ei enää jaksa tehdä joogaliikkeitä kun on kävellyt kahdesti ja liikkeet ovat aina samat
eikä mene kirjoittamaankaan
koska paperinukkien jälkeen tulee kangasnuket ja lopulta sorminuket
joihin leikkelee kankaista samanmuotoisia paloja valmiiksi
ja kun on mummi siinä vieressä minä sanon
että kaikesta huolimatta minusta on kasvanut tasapainoinen ja viisas tyttö, eikö niin
ja mummi ajattelee niin kanssa
ja minua naurattaa
me nauretaan vaan ja kun minä tulen sisään ja ne kolme istuu siellä mummi sanoo samat sanat niille
minun omat sanani
minun mummi
ja miten lopullista
ettei se ole lopullista
sekään
että on aina mummi
jolle voi soittaa kun pelottaa
että kylpyhuoneekin ovikin tiirikoidaan auki
me osasimme käyttää saksia, voi kyllä
mutta olihan meillä naapuritkin
ja miten kummallista nyt
että eikö kukaan ihmetellyt, kukaan kysynyt, kukaan puuttunut mitenkään
viherhuoneen oven sai ulkopuolelta lukkoon
ja kuinka kaukaa
sellaiset asiat alkavat
ettei enää tiedä mikä on rajoissa ja mikä ei
silloinkaan kun vapisevin käsin makuuhuoneen ovella taas
koko keho täynnä
mitä
verenpurkauksia, äiti sanoo vaan
verisuonet on katkenneet vaan, äiti sanoo
mikä saa äänen vain voimakkaamaksi
ne tulee jos itkee paljon
ja sitten mennään takaisin nukkumaan, rationaalinen selitys
niin kuin asia on
mutta miksi
on itkenyt niin paljon että pieniä suonia katkenneina
ei enää saata muistaa
kun itkenyt kaikkialla muualla paitsi töissä
lasten kanssa
vielä
maanantaina, tammikuuta 11, 2010
Ehkä minun olisikin pitänyt tehdä vuoden kuvaprojektista omakuvaprojekti
kun en osaa kerta kantaa kameraa mukanani yliopistolle tai kirjastolle tai juomatehtaalle tai kauppaan tai ylipäänsä edes kadulle. sitten on jo ilta ja on vain omat väsyneet kasvot ennen suihkua. tuntuu hyvältä tulla kymmeneltä illalla koulusta kotiin. tuntuu että on tehnyt jotain
vaikka todellisuudessa opintopisteet eivät kerrytä mitään sellaista mikä missään näkyisi
ja ja ja
listaa voisi jatkaa ikuisesti
mutta sitten on kirje ystävältä joka asuu toisessa maassa ja joka istuu samalla tavalla pöydän ääressä kuin minä. ja on nunna joka sanoo että meditoi vaikka kolme minuuttia kerrallaan että ei sen tarvitse olla sen kummempaa ja että maailma on muuttumassa. hän sanoo että sen. että maailma on ja ihmiset
että uskoisiko sitä?
uskoisiko sitä sittenkin?
keskiviikkona, joulukuuta 09, 2009
työpäivä
sellainen työpäivä että aamulla
istuu kutomassa opettajanhuoneessa ja opettaja
joku niistä
jotka kaikki vuoronperään sanovat että saa ottaa teetä tai kahvia
ja että on se hyvä kun meillä on herkkuja tänään
kun on anun päivä ja annan ja
sanoo että on se ihana nähdä jonkun kutovan, tulee sellainen rauhoittunut olo
minä sanon neuloa
mutta mulla onkin juuret itä-suomessa
ja sieltä tultua lämmittää makaroonilaatikkoa
ja äiti soittaa
ja kun kävelee toiseen työhön
äiti soittaa ja sanoo
niin muuten sullekin vois sanoa
että perjantaina kuulen muutanko ihan toiselle puolelle suomea
kuin missä nyt
noin vain
ai jaa
minä sanon
mites häh
ihan kuin ei muka mitään
että noin vain ajattelin ilmoittaa että ehkä muutan samaan kaupunkiin kuin sinä
että näin meillä
se että
uskonnolliset kokoontumiset onkin vaarallinen uskonlahko
se että
äiti nyt noin vain muuttaa pois kotoa
se että
veli on sairastanut kymmen vuotta parantumattomasti
niin kuin ohimennen vain
by the way
ai ei olla kerrottu
niin no
vaikka mitäpä minä en olisi oikeastaan koskaan tiennyt
kun se että ei sanota ääneen tekee sen
että ilmasta tulee sankkaa ilmasta tulee ohutta ilmasta tulee
niin herkkä
että väreilee
niin että sitä kuulee vaikka ei kuuntele
ja näkee kirjaimet vaikka ei lue haistaa vaikka eihän mitään haistettavaa
ei voi laittaa silmiä kiinni vaikka nehän on kiinni eihän kukaan tiedä mitä täällä tapahtuu
eihän eihän eihän
ja sitten kaikki tietää kuitenkin
paremmin kuin hyvin
mutta nyt minulla ei ole
tyhjä
tuijottaa lausetta eikä ymmärrä miksi sen kirjoitti ja lopettaa kirjoittamasta
mitä
minulla ei ole nyt
kohauttaa harteitaan
ja työpäivä jatkuu
ensimmäistä kertaa sanoo miehestä on
kun kymmenen yksitoista kaksitoistavuotiaat tytöt kysyvät
onko sulla poikaystävää
ja ei kävele työpäivästä pikkujouluihin vaan kotiin kirjoittamaan prinsessakohtaukset puhtaiksi
on tänään kriittinen
pojalle sanoo että loppu ei liity alkuun eikä ole edes käännettä
ja tytöille sanoo että uudestaan
nyt teette uudestaan ja hei
kuuluuko toi tanssiesitys nyt tähän
mutta niillä on jo poikaystävät
ja prinsessa nai prinssin ku prinssi on komee ja prinsessa kaunis
ja pitää käydä äkkiä meikkaamassa ja laittamassa tukkaa koska sähän sanoit että sä haet jonku miehen sieltä punttikselta
sanon: JOS mä haen
aloittakaa nyt
minä sanon
ja kävelen edestakaisin
kävelen kotiin ja kirjoitan prinsessakohtaukset puhtaaksi
ja syön näkkileipää
ja annan palautetta
vähemmän kriittisesti
ja on pakko soittaa että kuka on se tyttö joka kirjoittaa sivutolkulla ja on jo kirjoittanut kolmostehtävän vaikka se annettiin vasta tänään
sivutolkulla
että on niitäkin
jotka kirjoittavat sivutolkulla ilman tehtäviäkin
ja taas kuuluu tunnit
ja työpäivä
kai tämä on vielä työpäivää ajattelee kun katsoo tuntimääriä
joita on palautteenkirjoittamiseen käyttänyt
ensi viikolla pääsee jo kotiin
niin
pääsee sinne mistä alkaa metsä äkkiä
pääsee sinne minne ei vähän aikaan
niin vähän aikaa sitten halunnu ollenkaan
jossa on lukinnut ovia
vaikka asui niin hetken niin hetken vain ja toisinaan viikonloppuja
mutta nyt ei pelota
ei edes kun maataan alakerrassa jossa ikkunoista näkee ulos koko leveydeltä ja ovia ei saa lukkoon
ei
pelota lukitsemattomat ovet vaikka vieressä nukahdettaisiinkin heti
niin kuin pelotti
vuosi sitten
vuosi sittenkin
puhuu hiljaa itsekseen
puhuu melkein kadulla
ja ajattelee mitä jos tulee sillä tavalla hulluksi
että alkaa puhua itsekseen kadulla
miten se eroaa siitä että puhuu itsekseen vessassa tai sängyssä
muuten kuin että on julkisella paikalla
että missä menee raja
puhuu että nukahtaisi puhuu että tajuaisi mitä ajattelee
että ajattelee niin paljon ettei tiedä
mikä on totta
ja joskus alkoi nähdä unta että oli leikkiensä tyttö
se tyttö jonka elämää leikki
sitten lopetti leikkimisen
nielaisi
nielaisi koko leikin
vaikka salaa
joskus edelleen
kun istuu vessassa alkaa
puhua
ei ääneen
mutta puhua kuitenkin
mitä sulle kuuluu
ja keksii koko tarinan
yhtenä päivänä ajattelee että voisi tehdä siitä sarjan
että niin kuin Tove on kuljettanut koko elämänsä muumihahmojaan
minä olen kuljettanut minun hahmojani
vaikkei niitä voi mitenkään verrata muumeihin tai
ei voi edes mainita niiden yhteydessä
niin kuinka
tarkasti on luonut maailman
kun jo
koulun alussa
siitä asti kun kulki iso punainen liverpoolin reppu selässä
(pieni, se on pikkuriikkinen nyt) sen kilometrin
pulkka kaatuu tielle
autoja autoja autoja
sininen pulkka
lumikökkäreitä pulkassa
lumikökkäreitä eikä tyttö.
harmaa pulkka.
kolme. oliko niitä kolmaskin?
ja sisko, sisko, kunpa tietäisin miten hän voi
kunpa hän kirjoittaisi
kunpa veljet ja siskot ja
me
voisimme taas hurjasti pistää silmät kiinni
karuselli karuselli siellä mielisairaalan vieressä
silloinkin vielä kun oli jo tupakat
se mäki
vanhainkodilta
purukumit sängyn alle ja aina se sama haju
myöhemmin minun huone
narisevat portaat
nariseva ovi
kello on jo kohta puoli yksitoista
huone on kaaos.
kaaos sama kuin ihminen
huolettomuus temperamentissa
unessa oli tyttöjä
muisti muttei muista enää
työpäivä
työpäivät
huomenna viimeinen
toiseksiviimeinen kaikkinensa.
sellainen työpäivä että aamulla
istuu kutomassa opettajanhuoneessa ja opettaja
joku niistä
jotka kaikki vuoronperään sanovat että saa ottaa teetä tai kahvia
ja että on se hyvä kun meillä on herkkuja tänään
kun on anun päivä ja annan ja
sanoo että on se ihana nähdä jonkun kutovan, tulee sellainen rauhoittunut olo
minä sanon neuloa
mutta mulla onkin juuret itä-suomessa
ja sieltä tultua lämmittää makaroonilaatikkoa
ja äiti soittaa
ja kun kävelee toiseen työhön
äiti soittaa ja sanoo
niin muuten sullekin vois sanoa
että perjantaina kuulen muutanko ihan toiselle puolelle suomea
kuin missä nyt
noin vain
ai jaa
minä sanon
mites häh
ihan kuin ei muka mitään
että noin vain ajattelin ilmoittaa että ehkä muutan samaan kaupunkiin kuin sinä
että näin meillä
se että
uskonnolliset kokoontumiset onkin vaarallinen uskonlahko
se että
äiti nyt noin vain muuttaa pois kotoa
se että
veli on sairastanut kymmen vuotta parantumattomasti
niin kuin ohimennen vain
by the way
ai ei olla kerrottu
niin no
vaikka mitäpä minä en olisi oikeastaan koskaan tiennyt
kun se että ei sanota ääneen tekee sen
että ilmasta tulee sankkaa ilmasta tulee ohutta ilmasta tulee
niin herkkä
että väreilee
niin että sitä kuulee vaikka ei kuuntele
ja näkee kirjaimet vaikka ei lue haistaa vaikka eihän mitään haistettavaa
ei voi laittaa silmiä kiinni vaikka nehän on kiinni eihän kukaan tiedä mitä täällä tapahtuu
eihän eihän eihän
ja sitten kaikki tietää kuitenkin
paremmin kuin hyvin
mutta nyt minulla ei ole
tyhjä
tuijottaa lausetta eikä ymmärrä miksi sen kirjoitti ja lopettaa kirjoittamasta
mitä
minulla ei ole nyt
kohauttaa harteitaan
ja työpäivä jatkuu
ensimmäistä kertaa sanoo miehestä on
kun kymmenen yksitoista kaksitoistavuotiaat tytöt kysyvät
onko sulla poikaystävää
ja ei kävele työpäivästä pikkujouluihin vaan kotiin kirjoittamaan prinsessakohtaukset puhtaiksi
on tänään kriittinen
pojalle sanoo että loppu ei liity alkuun eikä ole edes käännettä
ja tytöille sanoo että uudestaan
nyt teette uudestaan ja hei
kuuluuko toi tanssiesitys nyt tähän
mutta niillä on jo poikaystävät
ja prinsessa nai prinssin ku prinssi on komee ja prinsessa kaunis
ja pitää käydä äkkiä meikkaamassa ja laittamassa tukkaa koska sähän sanoit että sä haet jonku miehen sieltä punttikselta
sanon: JOS mä haen
aloittakaa nyt
minä sanon
ja kävelen edestakaisin
kävelen kotiin ja kirjoitan prinsessakohtaukset puhtaaksi
ja syön näkkileipää
ja annan palautetta
vähemmän kriittisesti
ja on pakko soittaa että kuka on se tyttö joka kirjoittaa sivutolkulla ja on jo kirjoittanut kolmostehtävän vaikka se annettiin vasta tänään
sivutolkulla
että on niitäkin
jotka kirjoittavat sivutolkulla ilman tehtäviäkin
ja taas kuuluu tunnit
ja työpäivä
kai tämä on vielä työpäivää ajattelee kun katsoo tuntimääriä
joita on palautteenkirjoittamiseen käyttänyt
ensi viikolla pääsee jo kotiin
niin
pääsee sinne mistä alkaa metsä äkkiä
pääsee sinne minne ei vähän aikaan
niin vähän aikaa sitten halunnu ollenkaan
jossa on lukinnut ovia
vaikka asui niin hetken niin hetken vain ja toisinaan viikonloppuja
mutta nyt ei pelota
ei edes kun maataan alakerrassa jossa ikkunoista näkee ulos koko leveydeltä ja ovia ei saa lukkoon
ei
pelota lukitsemattomat ovet vaikka vieressä nukahdettaisiinkin heti
niin kuin pelotti
vuosi sitten
vuosi sittenkin
puhuu hiljaa itsekseen
puhuu melkein kadulla
ja ajattelee mitä jos tulee sillä tavalla hulluksi
että alkaa puhua itsekseen kadulla
miten se eroaa siitä että puhuu itsekseen vessassa tai sängyssä
muuten kuin että on julkisella paikalla
että missä menee raja
puhuu että nukahtaisi puhuu että tajuaisi mitä ajattelee
että ajattelee niin paljon ettei tiedä
mikä on totta
ja joskus alkoi nähdä unta että oli leikkiensä tyttö
se tyttö jonka elämää leikki
sitten lopetti leikkimisen
nielaisi
nielaisi koko leikin
vaikka salaa
joskus edelleen
kun istuu vessassa alkaa
puhua
ei ääneen
mutta puhua kuitenkin
mitä sulle kuuluu
ja keksii koko tarinan
yhtenä päivänä ajattelee että voisi tehdä siitä sarjan
että niin kuin Tove on kuljettanut koko elämänsä muumihahmojaan
minä olen kuljettanut minun hahmojani
vaikkei niitä voi mitenkään verrata muumeihin tai
ei voi edes mainita niiden yhteydessä
niin kuinka
tarkasti on luonut maailman
kun jo
koulun alussa
siitä asti kun kulki iso punainen liverpoolin reppu selässä
(pieni, se on pikkuriikkinen nyt) sen kilometrin
pulkka kaatuu tielle
autoja autoja autoja
sininen pulkka
lumikökkäreitä pulkassa
lumikökkäreitä eikä tyttö.
harmaa pulkka.
kolme. oliko niitä kolmaskin?
ja sisko, sisko, kunpa tietäisin miten hän voi
kunpa hän kirjoittaisi
kunpa veljet ja siskot ja
me
voisimme taas hurjasti pistää silmät kiinni
karuselli karuselli siellä mielisairaalan vieressä
silloinkin vielä kun oli jo tupakat
se mäki
vanhainkodilta
purukumit sängyn alle ja aina se sama haju
myöhemmin minun huone
narisevat portaat
nariseva ovi
kello on jo kohta puoli yksitoista
huone on kaaos.
kaaos sama kuin ihminen
huolettomuus temperamentissa
unessa oli tyttöjä
muisti muttei muista enää
työpäivä
työpäivät
huomenna viimeinen
toiseksiviimeinen kaikkinensa.
torstaina, heinäkuuta 23, 2009
sade lopu
sadetta ja tuulta
tuulta ja sadetta
lunta vuorille
lunta vuorille heinäkuun lopussa
heinäkuun lopussa
miten aika
miten aika menee
pysäytetään se
pysäytetään kuva
peilistä
sadetta pyykit eivät kuiva
koskaan kestää kolme päivää ja silti kosteita
minä leikkaan kasviksia minä teen ruokaa minä ensimmäistä kertaa kokkina niin että minä munakoisoja kesäkurpitsaa paprikaa papuja bambunversoja soijakastiketta sipulia riisiä minä keittiössä avokadoa surmjölkiä sitruunaa minä kaikki vuorotellen mitä minä teen
karjalanpiirakoita
niin kuin silloin
yhtäkkiä ikuisuus
kun soittaa että tuletko
haluatko maistaa
mutta toinen ei halua kulkea tuulen läpi
mutta sanoo tule sinä tänne
ihan kuin minä
kulkisin yhtä mieluusti
tuulen läpi
mutta niinhän minä teen
aina
kuljen tuulen läpi
tänään sanon juoksemaan
mutta Anna muistuttaa että uimaan
tuuleen ja sateeseen miten kuumalta vesi tuntuu
voida ikävöidä
leijua irrallaan tässä irrallisuudessa
että ei tiedä että ei tiedä ja missä koti
mihin minä oikein muutan?
miksei jostain voi ilmestyä kotia
ja minä en nyt tarkoita ovetonta huonetta
vaikka siitäkin voisi tulla, minä tiedän
mutta koska tämä irrallisuus ja päättämättömyys
kukaan ei
mahdollisuutta anna enää
haluan maata liikkumatta
niin kauan että liikkuminen sattuu
niin että liikkuminen sattuu niin paljon
että tekee kipeää juosta ja sitten juoksee kuitenkin vastatuuleen toiseen suuntaan
haluan että kaikki tuuli vain
haluan että tuuli vain tuuli
mies huoneesta kaksikymmentä kaksikymmentäyksi sanoo laita takki siellä on kylmä minä nauran, no no, ja mielessäni että olen tottunut koska te luulette että olen islantilainen
juoksen huoneiden väliä ja ajattelen että tänään juoksen
tänään
aina tänään
enkä ajattele mitään
mitään muuta
kuin
että miltä tuntuisi
jos
missä vaiheessa muuttuu itsekseen
että alussa on aina jotain muuta
kuva
että sitten vähitellenkö
vai pistänkö mustalla tussilla päälle
viikset
silmämeikit
yöllä minä huudan ruotsalaiselle pojalle suomeksi että häivy, mene pois, minä en voi tehdä töitä täällä kun olet tässä, mene pois, mutta hän vain istuu keskellä lattiaa ja keittiö on täynnä ihmisiä mutta se on minun huoneeni lapsuudenkodista ja täynnä ihmisiä ja en saa tiskattua en mahdu siirtämään tavaroita minä itken.
sade, sade, kunpa se jatkuisikin loputtomasti
en halua sellaista ohimenevää ukkoskuuroa
haluan pitkän hitaan
ohuet pisarat
ikkunalasista valuvat sen että istutaan vain sisällä tuntikaudet katsoen elokuvia
kuumaa teetä, apila, mustikka, minttu.
kuumaa teetä sade katossa vintin läpi
mustavalkoinen elokuva hiljainen ääni
huovan alla lämmin
silmät kiinni ja repliikit muuttuvat ohuenohueksi
uneen.
tuulta ja sadetta
lunta vuorille
lunta vuorille heinäkuun lopussa
heinäkuun lopussa
miten aika
miten aika menee
pysäytetään se
pysäytetään kuva
peilistä
sadetta pyykit eivät kuiva
koskaan kestää kolme päivää ja silti kosteita
minä leikkaan kasviksia minä teen ruokaa minä ensimmäistä kertaa kokkina niin että minä munakoisoja kesäkurpitsaa paprikaa papuja bambunversoja soijakastiketta sipulia riisiä minä keittiössä avokadoa surmjölkiä sitruunaa minä kaikki vuorotellen mitä minä teen
karjalanpiirakoita
niin kuin silloin
yhtäkkiä ikuisuus
kun soittaa että tuletko
haluatko maistaa
mutta toinen ei halua kulkea tuulen läpi
mutta sanoo tule sinä tänne
ihan kuin minä
kulkisin yhtä mieluusti
tuulen läpi
mutta niinhän minä teen
aina
kuljen tuulen läpi
tänään sanon juoksemaan
mutta Anna muistuttaa että uimaan
tuuleen ja sateeseen miten kuumalta vesi tuntuu
voida ikävöidä
leijua irrallaan tässä irrallisuudessa
että ei tiedä että ei tiedä ja missä koti
mihin minä oikein muutan?
miksei jostain voi ilmestyä kotia
ja minä en nyt tarkoita ovetonta huonetta
vaikka siitäkin voisi tulla, minä tiedän
mutta koska tämä irrallisuus ja päättämättömyys
kukaan ei
mahdollisuutta anna enää
haluan maata liikkumatta
niin kauan että liikkuminen sattuu
niin että liikkuminen sattuu niin paljon
että tekee kipeää juosta ja sitten juoksee kuitenkin vastatuuleen toiseen suuntaan
haluan että kaikki tuuli vain
haluan että tuuli vain tuuli
mies huoneesta kaksikymmentä kaksikymmentäyksi sanoo laita takki siellä on kylmä minä nauran, no no, ja mielessäni että olen tottunut koska te luulette että olen islantilainen
juoksen huoneiden väliä ja ajattelen että tänään juoksen
tänään
aina tänään
enkä ajattele mitään
mitään muuta
kuin
että miltä tuntuisi
jos
missä vaiheessa muuttuu itsekseen
että alussa on aina jotain muuta
kuva
että sitten vähitellenkö
vai pistänkö mustalla tussilla päälle
viikset
silmämeikit
yöllä minä huudan ruotsalaiselle pojalle suomeksi että häivy, mene pois, minä en voi tehdä töitä täällä kun olet tässä, mene pois, mutta hän vain istuu keskellä lattiaa ja keittiö on täynnä ihmisiä mutta se on minun huoneeni lapsuudenkodista ja täynnä ihmisiä ja en saa tiskattua en mahdu siirtämään tavaroita minä itken.
sade, sade, kunpa se jatkuisikin loputtomasti
en halua sellaista ohimenevää ukkoskuuroa
haluan pitkän hitaan
ohuet pisarat
ikkunalasista valuvat sen että istutaan vain sisällä tuntikaudet katsoen elokuvia
kuumaa teetä, apila, mustikka, minttu.
kuumaa teetä sade katossa vintin läpi
mustavalkoinen elokuva hiljainen ääni
huovan alla lämmin
silmät kiinni ja repliikit muuttuvat ohuenohueksi
uneen.
keskiviikkona, heinäkuuta 22, 2009
hän, joka odottaa
stugan rappusilla
yhteys heikko
pöydällä kortti,
jonka lähetti keväällä tytölle, jolla sanat, jolta sanat, jolle sanat
jonka seinällä nyt vanhus lumen keskellä
ikkunasta hymy, silti hymy
ja nyt
samanlainen kortti
minulla
yllättää kirjoittamasta yllättää kortista
jonka nähnyt vain kerran
minäkin vain kerran ja kertoo miksi lähetti sen kelle lähetti
erityislaatuista
minulla sama kortti
minussa
sama odotus sama hymy vaikka on kesä
en haluaisi tehdä valintoja koskaan päättää
että kaikki vain tapahtuisi
stugan rappusilla
yhteys heikko
vesiputouksilla
piti kävellä tänään mutta tuuli
sillä tavalla että istuu tunteja mustalla nahkasohvalla ja kikatikikati
tytöt
päätetään mitä vaaditaan työnantajalta
minä
nykyään se joka soittaa viralliset puhelut ja soittaa ja puhuu virallisesti
epävirallisesti
minä
pieni pienenpieni
minäkö?
että kaikki vain tapahtuisi
että kaikki vain tapahtuisi
ja yhtäkkiä
aurinko paistaa tuulesta
stugan rappusille
yhtäkkiä
ei yhtäkkiä vaan koko ajan
ei tässä
yöllä ei saa nukuttua koska unessa
naispomo kirjoittaa pieneen kirjaan jokaiselta päivältä arvosanan
pyöräilijä nukkuu teltassa ja herää että miksemme yhdessä
kävelee käsikädessä entisen poikaystävän kanssa kadulla kaveri vastaan mitä he ajattelevat nyt
hikoilee ikkuna auki ikkuna kiinni
tuuli
ravisuttaa ruohikkoa puita jotka eivät ole puita
äidiltä ruisleipää joka on ohuita lastuja kuorta
poika sanoo että mennään kalaan yhdessä
nyt sanoo nyt
yhtäkkiä pelkää menettävänsä
koska sinä tykkäät kalastaa
yhtäkkiä
koko ajan koko ajan
stugan rappusilla
te olette materialisteja
minä sanon niin olemmekin
nauran vaikka harmittaa etten sanonut itsekin olet
toinen ottaa jokaisen huomioon
tasapuolisesti aina
jokaisen
minulla tuomitseva katse
aina
silmät
stugan rappusilla
tämä tuuleton piste
lehmänpaska haju tullut avoimesta ikkunasta konttiin
voiko sanoa että rakastua
yhteys heikko
pöydällä kortti,
jonka lähetti keväällä tytölle, jolla sanat, jolta sanat, jolle sanat
jonka seinällä nyt vanhus lumen keskellä
ikkunasta hymy, silti hymy
ja nyt
samanlainen kortti
minulla
yllättää kirjoittamasta yllättää kortista
jonka nähnyt vain kerran
minäkin vain kerran ja kertoo miksi lähetti sen kelle lähetti
erityislaatuista
minulla sama kortti
minussa
sama odotus sama hymy vaikka on kesä
en haluaisi tehdä valintoja koskaan päättää
että kaikki vain tapahtuisi
stugan rappusilla
yhteys heikko
vesiputouksilla
piti kävellä tänään mutta tuuli
sillä tavalla että istuu tunteja mustalla nahkasohvalla ja kikatikikati
tytöt
päätetään mitä vaaditaan työnantajalta
minä
nykyään se joka soittaa viralliset puhelut ja soittaa ja puhuu virallisesti
epävirallisesti
minä
pieni pienenpieni
minäkö?
että kaikki vain tapahtuisi
että kaikki vain tapahtuisi
ja yhtäkkiä
aurinko paistaa tuulesta
stugan rappusille
yhtäkkiä
ei yhtäkkiä vaan koko ajan
ei tässä
yöllä ei saa nukuttua koska unessa
naispomo kirjoittaa pieneen kirjaan jokaiselta päivältä arvosanan
pyöräilijä nukkuu teltassa ja herää että miksemme yhdessä
kävelee käsikädessä entisen poikaystävän kanssa kadulla kaveri vastaan mitä he ajattelevat nyt
hikoilee ikkuna auki ikkuna kiinni
tuuli
ravisuttaa ruohikkoa puita jotka eivät ole puita
äidiltä ruisleipää joka on ohuita lastuja kuorta
poika sanoo että mennään kalaan yhdessä
nyt sanoo nyt
yhtäkkiä pelkää menettävänsä
koska sinä tykkäät kalastaa
yhtäkkiä
koko ajan koko ajan
stugan rappusilla
te olette materialisteja
minä sanon niin olemmekin
nauran vaikka harmittaa etten sanonut itsekin olet
toinen ottaa jokaisen huomioon
tasapuolisesti aina
jokaisen
minulla tuomitseva katse
aina
silmät
stugan rappusilla
tämä tuuleton piste
lehmänpaska haju tullut avoimesta ikkunasta konttiin
voiko sanoa että rakastua
lauantaina, toukokuuta 16, 2009
matka on tehty
ympäri
ja sitten istuttu viltillä
koska on kesä
ja jokatoinen sekuntti takki takaisin päälle
syöty yhdeksänlajinillalista äitin ja isin ja mummin kanssa
mutta sitten minä sainkin vain yhden pääruoan
kun kasvis
ja kahden valkoviinipullon jälkeen
sitä katua johon paistaa aurinko
ja on paita jossa napit
mutta sitten kun lähden minä seison selkä päin
enkä kuuntele mitään
kävelen ulos kävelen suoraan sinne
missä kaikki erasmusopiskelijat ovat
ja kuinka poika tampereelta ostaa uusia ja uusia kaljoja
ja katoaa silloin kun puhuu puhelimeen jatkoilla
joissa odotamme kello viittä
jolloin kaksi lähtee
ja minun äiti ja minun isi ja minun mummi
ja sitten punainen pilkullinen mekko
(kuumuus johtui vain siitä) päällä
nukahtaa kun soitetaan avaamaan ovi antamaan oranssi kuori jossa kruunuja
ja sitten nukkuu lisää
kunnes on kulunut neljä tuntia
ja herää ja aurinko on kirkas
eikä oikein tiedä miten päin
päättää päättää päättää
peilissä on mustia silmän alla
sama mekko päällä ja varpaissa ja kantapäissä rakkoja
koska vihreät uudet kengät eivät kävelemistä varten
tänään niin kesää
että verhot kiinni sängystä ei halua lähteä mihinkään ei halua syödä
maata vain
tältäkö se tuntuu tältäkö
tekee kaikkensa.
miksi sitä aina antaa itsestään lopulta liikaa?
kaiken
miksi sitä haluaa antaa kaiken itsestään
vaikka voisi olla välittämättä
napittaa punaista takkia selkä sinne päin josta kukaan ei liiku
ja mennään tanssimaan
tanssitaan niin että tämä on viimeinen kerta
tanssitaan taiteiden keskellä
tanssitaan ovi rakosellaan pääkadulle
ovi avoinna pääkadulle ja ihmiset ulkopuolella
tanssitaan läpi huoneen
ja tanssin jälkeen penkillä
you don't want to end it like this
ja Sanne on aina niin viisas
mutta ulkopuolella on eri silmät
paremmat
kuin siinä kun tietää että tekee kuitenkin taas kaikkensa
että aurinko tulisi seinään
että voisi katsoa sitä
että ei pistäisi verhoja eteen
ja siivousviikko
nyt
huomenna kuudelta aamulla nunnien kanssa Sollan kesämökille
kuudelta aamulla.
en jaksa syödä kaikkea salaattia
en jaksa hakea imuria ja aloittaa imuroimista
en luuttua
haluan maata sängyssä
ja kadota niiltä jotka ovat muuttaneet viereiseen huoneeseen
haluan suomen
haluan kaiken mitä minulla oli siellä enkä mitään siitä mitä täällä
haluan kaiken mitä minulla oli täällä enkä mitään siitä mitä suomessa
haluan molemmat
haluan kaiken
so tell me what do you want
nothing more or nothing less
ja minä kävelen ovista ulos
odotan ennen viimeistä
odotan aina ennen viimeistä
minussa on jotakin vikaa
ehkä minä en olekaan jeesus tai mozart
niin kuin ajattelin lapsena
vaan minusta tuleekin nunna niin kuin ajattelin lapsena
niin
ehkä minusta tosiaan on tulossa
enkä sano tätä vitsillä
ehkä se on kohtaloni
ehkä se on mitä todella haluan
missä todella olisin lopulta hyvä
voiko nunnana olla hyvä?
miksi täytyy aina olla hyvä?
miksi niin kovasti haluaa aina olla hyvä
eikä vain hyvä vaan enemmän
parempi, erinomainen
kaikista kaikista kaikkein
ympäri
ja sitten istuttu viltillä
koska on kesä
ja jokatoinen sekuntti takki takaisin päälle
syöty yhdeksänlajinillalista äitin ja isin ja mummin kanssa
mutta sitten minä sainkin vain yhden pääruoan
kun kasvis
ja kahden valkoviinipullon jälkeen
sitä katua johon paistaa aurinko
ja on paita jossa napit
mutta sitten kun lähden minä seison selkä päin
enkä kuuntele mitään
kävelen ulos kävelen suoraan sinne
missä kaikki erasmusopiskelijat ovat
ja kuinka poika tampereelta ostaa uusia ja uusia kaljoja
ja katoaa silloin kun puhuu puhelimeen jatkoilla
joissa odotamme kello viittä
jolloin kaksi lähtee
ja minun äiti ja minun isi ja minun mummi
ja sitten punainen pilkullinen mekko
(kuumuus johtui vain siitä) päällä
nukahtaa kun soitetaan avaamaan ovi antamaan oranssi kuori jossa kruunuja
ja sitten nukkuu lisää
kunnes on kulunut neljä tuntia
ja herää ja aurinko on kirkas
eikä oikein tiedä miten päin
päättää päättää päättää
peilissä on mustia silmän alla
sama mekko päällä ja varpaissa ja kantapäissä rakkoja
koska vihreät uudet kengät eivät kävelemistä varten
tänään niin kesää
että verhot kiinni sängystä ei halua lähteä mihinkään ei halua syödä
maata vain
tältäkö se tuntuu tältäkö
tekee kaikkensa.
miksi sitä aina antaa itsestään lopulta liikaa?
kaiken
miksi sitä haluaa antaa kaiken itsestään
vaikka voisi olla välittämättä
napittaa punaista takkia selkä sinne päin josta kukaan ei liiku
ja mennään tanssimaan
tanssitaan niin että tämä on viimeinen kerta
tanssitaan taiteiden keskellä
tanssitaan ovi rakosellaan pääkadulle
ovi avoinna pääkadulle ja ihmiset ulkopuolella
tanssitaan läpi huoneen
ja tanssin jälkeen penkillä
you don't want to end it like this
ja Sanne on aina niin viisas
mutta ulkopuolella on eri silmät
paremmat
kuin siinä kun tietää että tekee kuitenkin taas kaikkensa
että aurinko tulisi seinään
että voisi katsoa sitä
että ei pistäisi verhoja eteen
ja siivousviikko
nyt
huomenna kuudelta aamulla nunnien kanssa Sollan kesämökille
kuudelta aamulla.
en jaksa syödä kaikkea salaattia
en jaksa hakea imuria ja aloittaa imuroimista
en luuttua
haluan maata sängyssä
ja kadota niiltä jotka ovat muuttaneet viereiseen huoneeseen
haluan suomen
haluan kaiken mitä minulla oli siellä enkä mitään siitä mitä täällä
haluan kaiken mitä minulla oli täällä enkä mitään siitä mitä suomessa
haluan molemmat
haluan kaiken
so tell me what do you want
nothing more or nothing less
ja minä kävelen ovista ulos
odotan ennen viimeistä
odotan aina ennen viimeistä
minussa on jotakin vikaa
ehkä minä en olekaan jeesus tai mozart
niin kuin ajattelin lapsena
vaan minusta tuleekin nunna niin kuin ajattelin lapsena
niin
ehkä minusta tosiaan on tulossa
enkä sano tätä vitsillä
ehkä se on kohtaloni
ehkä se on mitä todella haluan
missä todella olisin lopulta hyvä
voiko nunnana olla hyvä?
miksi täytyy aina olla hyvä?
miksi niin kovasti haluaa aina olla hyvä
eikä vain hyvä vaan enemmän
parempi, erinomainen
kaikista kaikista kaikkein
We prayed we prayed for rain
I never wanted to see the sun again*
kunpa osaisin olla
niin kuin ajattelen.
*Patti Smith, blue poles
lauantaina, toukokuuta 09, 2009
huomenna on äitienpäivä
ja tänään minusta ja islanninäidistä ja ammasta* otettiin kuva
ja äitini seisoi kauempana
miten hassulta se tuntuu
että Solla halaa ja suutelee minua
joka kerta kun tapaamme
pitää kunnolla kiinni
katsoo silmiin ja kysyy ja että voin olla niin lähellä
ja minun oma äitini
hän jonka sisästä olen tullut
seisoo etäällä ja sanoo että pärjäämme ilman sinuakin
ja kun silmäni loistavat sammalmekosta tai tanssimisesta tai rakkaudesta tai merestä
äiti
ei huomaa mitään
katsotaanko mitä tuolla kaupassa on
haluatko että ostan sen sinulle
eikä se ole sitä ettäkö olisin kiittämätön (varmasti sitäkin, hemmoteltu kakara)
me emme vain kuulu samaan todellisuuteen
me emme jaa sitä
eikä vain se ettemme jaa
vaan ettei äitini kykene siihen - joko hän ei halua tai hänellä ei vain ole sellaista tunneälyä että pystyisi lähentymään, syventymään toisiin ihmisiin
isäni valittaa aina ihan samaa
kukaan ei tunne häntä -minä sanon äiti.
juuri oikeastaan siitä syystä tein äitien kirjan muutama vuosi sitten
johon halusin äitieni kirjoittavan
mummi aloitti
ja kirjoitti niin ihanasti, rehellisesti, todellisesti. ihan tavallisia asioita, mutta hänen omiaan. itsestään.
äiti ei ole vieläkään kyennyt kirjoittamaan, koska en ole tehnyt kysymyksiä
hän ei osaa kirjoittaa itsestään, ei mitään, ellei häneltä kysytä
hän ei osaa kertoa ellei kysytä suoraan
hän ei osaa kysyä suoraan, pitää kertoa
hiljaisuus puhelimessa
minä katson ikkunasta mummini puutarhaan omenapuiden yli ja äiti sanoo heippa sitten
hetken päästä tulee tekstiviesti että oletko suuttunut.
Marian taulut olivat ihmeellisiä. Kauniita ja herkkiä. Voimakkaita. Liikkuvia ja värit. maalattu luonnonväreillä.
Jos olisi rahaa vähääkään enemmän ja oma koti ostaisin taulun. Haluaisin ostaa taulun äidille. Mutta hinnat 200 000 kruunua joka on tämän kurssin mukaan 1190 e. Tili olisi sen jälkeen typötyhjä. Jos siellä edes tällä hetkellä on tuota summaa. Enkä yhtään tarkoita, että hinta olisi liikaa niistä maalauksista, ajattelen että itseasiassa liian vähän. Minä vain olen köyhä.
Toisinaan sen huomaa. (voisin kyllä säästää kahden kuukauden kesän palkan ja ostaa taulun sillä...)
On niin hyvä olla täällä
olemme puhuneet Sannen kanssa paljon
miten täällä on hyvä jokaisella tasolla
ja miten pelottaa Suomi
että entä jos siellä katoaa
kaikki se hyvä mitä on saanut itseensä täällä
että miten sen voisi säilyttää.
*amma = isoäiti
ja tänään minusta ja islanninäidistä ja ammasta* otettiin kuva
ja äitini seisoi kauempana
miten hassulta se tuntuu
että Solla halaa ja suutelee minua
joka kerta kun tapaamme
pitää kunnolla kiinni
katsoo silmiin ja kysyy ja että voin olla niin lähellä
ja minun oma äitini
hän jonka sisästä olen tullut
seisoo etäällä ja sanoo että pärjäämme ilman sinuakin
ja kun silmäni loistavat sammalmekosta tai tanssimisesta tai rakkaudesta tai merestä
äiti
ei huomaa mitään
katsotaanko mitä tuolla kaupassa on
haluatko että ostan sen sinulle
eikä se ole sitä ettäkö olisin kiittämätön (varmasti sitäkin, hemmoteltu kakara)
me emme vain kuulu samaan todellisuuteen
me emme jaa sitä
eikä vain se ettemme jaa
vaan ettei äitini kykene siihen - joko hän ei halua tai hänellä ei vain ole sellaista tunneälyä että pystyisi lähentymään, syventymään toisiin ihmisiin
isäni valittaa aina ihan samaa
kukaan ei tunne häntä -minä sanon äiti.
juuri oikeastaan siitä syystä tein äitien kirjan muutama vuosi sitten
johon halusin äitieni kirjoittavan
mummi aloitti
ja kirjoitti niin ihanasti, rehellisesti, todellisesti. ihan tavallisia asioita, mutta hänen omiaan. itsestään.
äiti ei ole vieläkään kyennyt kirjoittamaan, koska en ole tehnyt kysymyksiä
hän ei osaa kirjoittaa itsestään, ei mitään, ellei häneltä kysytä
hän ei osaa kertoa ellei kysytä suoraan
hän ei osaa kysyä suoraan, pitää kertoa
hiljaisuus puhelimessa
minä katson ikkunasta mummini puutarhaan omenapuiden yli ja äiti sanoo heippa sitten
hetken päästä tulee tekstiviesti että oletko suuttunut.
Marian taulut olivat ihmeellisiä. Kauniita ja herkkiä. Voimakkaita. Liikkuvia ja värit. maalattu luonnonväreillä.
Jos olisi rahaa vähääkään enemmän ja oma koti ostaisin taulun. Haluaisin ostaa taulun äidille. Mutta hinnat 200 000 kruunua joka on tämän kurssin mukaan 1190 e. Tili olisi sen jälkeen typötyhjä. Jos siellä edes tällä hetkellä on tuota summaa. Enkä yhtään tarkoita, että hinta olisi liikaa niistä maalauksista, ajattelen että itseasiassa liian vähän. Minä vain olen köyhä.
Toisinaan sen huomaa. (voisin kyllä säästää kahden kuukauden kesän palkan ja ostaa taulun sillä...)
On niin hyvä olla täällä
olemme puhuneet Sannen kanssa paljon
miten täällä on hyvä jokaisella tasolla
ja miten pelottaa Suomi
että entä jos siellä katoaa
kaikki se hyvä mitä on saanut itseensä täällä
että miten sen voisi säilyttää.
*amma = isoäiti
sunnuntaina, huhtikuuta 26, 2009
Vaalitulokset!
kirjoitusinto lopahti siihen mistä alkoikin
tai oikeammin
otin itseäni niskasta kiinni
ja on pakko harjoitella islantia ylihuomiseksi
sen jälkeen olen vapaavapaavapaa
ainakin illuusioni vapaudesta on vapauttava :)
tajusin
aamiaispöydässä
oli hikisukkaa (täältä ei saa kunnon tummaa leipää sitten millään)
jugurttia ja mysliä ja omena ja joululta tuoksuvaa teetä ja appelsiinimehua
että en minä ole kyllä yhtään aikuinen
että on hassua kuinka ajattelee, että voi, lapset
ja että muka on jo tullut tiensä päähän ajatuksineen
mutta sitten
tuleekin tajuaminen kuinka lapsi sitä vielä on. niin kuin toinen Dideistä sanoi
että olet vielä niin nuori
että hänkin kun oli teini-ikäinen
minä sanoin, no, en minä nyt sentää enää teini-ikäinen, toivottavasti
mutta Didi vain totesi, että mitä sinä olet, 23? että vielä sitä aikaa
että kyllä
minä olen nuori
samaa kategoriaa kuin teinit.
kauhistutti. Eikö mitään mitään kehitystä ole tapahtunut?
ja tämä kaikki. tällä tavalla kirjoittaminen
rivittää nyt tällä tavoin
jättää väliä ja tyhjää
ja miten eilen vaelsimme läpi Reykjavikin yön etsien ilmaista kaljaa
valmiita myymään sielumme oikeistoliberaaleille
mutta olisihan se pitänyt arvata, että heidän juomansa maksaa
enemmän kuin kivassa baarissa
ja hyvä niin sillä
vasemmisto on voittanut vaalit täällä!
Tulokset!
Saa nähdä mitä kruunulle nyt tapahtuu, tai tapahtuuko mitään.
mikä riemu
vaikka en olekaan yhtään poliittinen.
tai oikeammin
otin itseäni niskasta kiinni
ja on pakko harjoitella islantia ylihuomiseksi
sen jälkeen olen vapaavapaavapaa
ainakin illuusioni vapaudesta on vapauttava :)
tajusin
aamiaispöydässä
oli hikisukkaa (täältä ei saa kunnon tummaa leipää sitten millään)
jugurttia ja mysliä ja omena ja joululta tuoksuvaa teetä ja appelsiinimehua
että en minä ole kyllä yhtään aikuinen
että on hassua kuinka ajattelee, että voi, lapset
ja että muka on jo tullut tiensä päähän ajatuksineen
mutta sitten
tuleekin tajuaminen kuinka lapsi sitä vielä on. niin kuin toinen Dideistä sanoi
että olet vielä niin nuori
että hänkin kun oli teini-ikäinen
minä sanoin, no, en minä nyt sentää enää teini-ikäinen, toivottavasti
mutta Didi vain totesi, että mitä sinä olet, 23? että vielä sitä aikaa
että kyllä
minä olen nuori
samaa kategoriaa kuin teinit.
kauhistutti. Eikö mitään mitään kehitystä ole tapahtunut?
ja tämä kaikki. tällä tavalla kirjoittaminen
rivittää nyt tällä tavoin
jättää väliä ja tyhjää
ja miten eilen vaelsimme läpi Reykjavikin yön etsien ilmaista kaljaa
valmiita myymään sielumme oikeistoliberaaleille
mutta olisihan se pitänyt arvata, että heidän juomansa maksaa
enemmän kuin kivassa baarissa
ja hyvä niin sillä
vasemmisto on voittanut vaalit täällä!
Tulokset!
Saa nähdä mitä kruunulle nyt tapahtuu, tai tapahtuuko mitään.
mikä riemu
vaikka en olekaan yhtään poliittinen.
torstaina, huhtikuuta 23, 2009
Tajuaminen
päivillä on muisti
ajanjaksoilla
minun ruumiini
minä
muistan
vaikka en ajattelisi
vaikka en muistelisi
niin se on
olen tiennyt sen aina
totta kai
on päiviä kun tulee vain suru eikä tiedä miksi
ja sitten lukee
vanhoja päiväkirjoja kalenterimerkintää
ja niin
minun yliherkkyydelleni on selitys
hyvin yksinkertainen
kun kääntää sivuja taaksepäin
miten naiivia kuvitella
että vuosi sitten tapahtunut
ei jäisi minuun
että jos joku ensimmäinen poikaystäväkin jää
niin miksei kaikki askeleet huoneessa edestakaisin
syömättömät päivät
uusi bussireitti
tietysti minä muistan
minussa muistaa jos soluillakin kerran on tietoisuus
vaikka en uskokaan siihen mutta silti
ja kaikki säännöllisyys
miten minun ruumiini on säännöllinen jopa sairastumisessaan
miten säännöllisesti minuun
meri meri meri aina vaan
ja tekisi mieli huutaa juosta ääneen
kuulkaa kuule kuule minä tiedän
kaikki on vain sitä
että on suru että on ollut niin suuri suru
niin suuri musta
hah
tänään piti olla hikimaja. sweathut? sellainen kai joka johonkin suomalaiseen perustuu itseasiassa. suomalaisen savusaunan äiti. shamaanit ja sellaiset. hui. mutta se peruuntui tältä päivältä juuri kun olimme Sannen kanssa jännityksestä kuolla
ja nyt on jooga vain
jossa minä yritän kertoa minun keholle
ettei ole hätää
että se voi rauhoittua
että tämä vuosi on eri kuin edellinen
että ei tarvitse säikäht
ää
jokaista liikettä joka on poispäin
että en minä tarvitsee
turvaa
mitään suojaa en tarvitse
että minä seison
seisonseison vain. ilman valoakin. ja valossa.
minä haluan opettaa
oppia haluan tuntea
että on hyvä seistä
yhdellä jalalla toinen toisessa kädessä
horjumatta.
ajanjaksoilla
minun ruumiini
minä
muistan
vaikka en ajattelisi
vaikka en muistelisi
niin se on
olen tiennyt sen aina
totta kai
on päiviä kun tulee vain suru eikä tiedä miksi
ja sitten lukee
vanhoja päiväkirjoja kalenterimerkintää
ja niin
minun yliherkkyydelleni on selitys
hyvin yksinkertainen
kun kääntää sivuja taaksepäin
miten naiivia kuvitella
että vuosi sitten tapahtunut
ei jäisi minuun
että jos joku ensimmäinen poikaystäväkin jää
niin miksei kaikki askeleet huoneessa edestakaisin
syömättömät päivät
uusi bussireitti
tietysti minä muistan
minussa muistaa jos soluillakin kerran on tietoisuus
vaikka en uskokaan siihen mutta silti
ja kaikki säännöllisyys
miten minun ruumiini on säännöllinen jopa sairastumisessaan
miten säännöllisesti minuun
meri meri meri aina vaan
ja tekisi mieli huutaa juosta ääneen
kuulkaa kuule kuule minä tiedän
kaikki on vain sitä
että on suru että on ollut niin suuri suru
niin suuri musta
hah
tänään piti olla hikimaja. sweathut? sellainen kai joka johonkin suomalaiseen perustuu itseasiassa. suomalaisen savusaunan äiti. shamaanit ja sellaiset. hui. mutta se peruuntui tältä päivältä juuri kun olimme Sannen kanssa jännityksestä kuolla
ja nyt on jooga vain
jossa minä yritän kertoa minun keholle
ettei ole hätää
että se voi rauhoittua
että tämä vuosi on eri kuin edellinen
että ei tarvitse säikäht
ää
jokaista liikettä joka on poispäin
että en minä tarvitsee
turvaa
mitään suojaa en tarvitse
että minä seison
seisonseison vain. ilman valoakin. ja valossa.
minä haluan opettaa
oppia haluan tuntea
että on hyvä seistä
yhdellä jalalla toinen toisessa kädessä
horjumatta.
keskiviikkona, huhtikuuta 22, 2009
sadesadesade
eilen oli auringonlasku
meditaation jälkeen
me ajoimme Sollan kanssa majakkarantaan
mutta aurinko oli jo laskenut
ja simpukoita aina vain simpukoita
violetteina.
ja minä odotanodotanodotan
kunnes pakko nukkua koska koe
ja kokeesta selvittyä
selvyyttä
kävelen ystävänä
kirkon takaa katua
huppu sateesta huolimatta valahtaa pois
enkä ole enää surullinen
Make way for the simple hours
No finding the time its ours
A fate or it's a desire
I know
olen itkenyt tarpeekseni
eilen Didien luona puhuimme
itkemisestä
ja kuinka minulla tämä herkkyys vain kestää ja kestää
tahtoisin jo takaisin sinne
kun on vahva
vaan onko sitä?
So let the sunshine
So let the sunshine
So let the sunshine let it come
ja mitä sitä on itkemistä
missään lopultakaan.
mitä sitä hyödyttää
ulkona vaan sataa ja sataa siitä huolimatta
aika menee
siitä huolimatta
ihmiset
lähtevät ja palaavat
ja kaikki on vain kiintymistä
niin kuin Didi sanoi
että jooga on asenne
osaa laskea irti
niistä asioita
joita ei voikaan omistaa
eikä yritä
kiinnittää
huomenna menen allekirjoittamaan
sopimukset
työstä
enkä murehdi sitä että lennän
sinne ja takaisin
enkä murehdi
nothing emotional.
So let the sunshine
So let the sunshine
So let the sunshine let it come
-Au Revoir Simone -
meditaation jälkeen
me ajoimme Sollan kanssa majakkarantaan
mutta aurinko oli jo laskenut
ja simpukoita aina vain simpukoita
violetteina.
ja minä odotanodotanodotan
kunnes pakko nukkua koska koe
ja kokeesta selvittyä
selvyyttä
kävelen ystävänä
kirkon takaa katua
huppu sateesta huolimatta valahtaa pois
enkä ole enää surullinen
Make way for the simple hours
No finding the time its ours
A fate or it's a desire
I know
olen itkenyt tarpeekseni
eilen Didien luona puhuimme
itkemisestä
ja kuinka minulla tämä herkkyys vain kestää ja kestää
tahtoisin jo takaisin sinne
kun on vahva
vaan onko sitä?
So let the sunshine
So let the sunshine
So let the sunshine let it come
ja mitä sitä on itkemistä
missään lopultakaan.
mitä sitä hyödyttää
ulkona vaan sataa ja sataa siitä huolimatta
aika menee
siitä huolimatta
ihmiset
lähtevät ja palaavat
ja kaikki on vain kiintymistä
niin kuin Didi sanoi
että jooga on asenne
osaa laskea irti
niistä asioita
joita ei voikaan omistaa
eikä yritä
kiinnittää
huomenna menen allekirjoittamaan
sopimukset
työstä
enkä murehdi sitä että lennän
sinne ja takaisin
enkä murehdi
nothing emotional.
So let the sunshine
So let the sunshine
So let the sunshine let it come
-Au Revoir Simone -
tiistaina, huhtikuuta 21, 2009
Ólöf Arnalds laulaa maasta
ja minä papereiden keskellä silmät koskaan
kuivina
tänäänkään
vaikka kuinka käveli katuja hymyillen ikkunasta harmaat housuissa pussit
kuinka käveli ja ovea ennen sekin ystävä
jonka vasta saamassa.
Bussi juuri lähtee ja me pysähdymme
kirosanoja suomeksi
tarkoittaa täällä esimerkiksi tietämistä
tietyssä muodossa
ehkä se sopii
hvenær sem er
vittu af mér
haluaisin kaiken olevan jo ohi.
ja minä papereiden keskellä silmät koskaan
kuivina
tänäänkään
vaikka kuinka käveli katuja hymyillen ikkunasta harmaat housuissa pussit
kuinka käveli ja ovea ennen sekin ystävä
jonka vasta saamassa.
Bussi juuri lähtee ja me pysähdymme
kirosanoja suomeksi
tarkoittaa täällä esimerkiksi tietämistä
tietyssä muodossa
ehkä se sopii
hvenær sem er
vittu af mér
haluaisin kaiken olevan jo ohi.
maanantaina, huhtikuuta 20, 2009
Tää kävelee vaan
niin kuin ei
istuu
ja paperit
pinoissa sängyllä
islannin kielisiä
Þú reyndir allt
Já, þúsundfalt
Upplifðir nóg
Komin með nóg
En það varst þú sem allt
Lést í hjarta mér
Og það varst þú sem andann aftur
Kveiktir inní mér
Eg fór, þú fórst
eikä ehkä kukaan ymmärrä näitä Sigur Rósin sanoja
mutta ne on kauniit
silloinkin kun ne ymmärtää
kappale on Ára batur
se tarkoittaa soutuvenettä
Þú rótar í
Tilfinningum
I hrærivél
Allt úti um allt
En það varst þú sem alltaf varst
Til staðar fyrir mann
Það varst þú sem aldrei dæmdir
Sannur vinur manns
Eg fór, þú fórst
ja näin kauniin musiikin
sitä katsoo valoon päin vain
odottaa
Þú siglir á fljótum
Yfir á gömlum ára
Sem skítlekur
Þú syndir að landi
Ýtir frá öldugangi
Ekkert vinnur á
Þú flýtur á sjónum
Sefur á yfirborði
Ljós í þokunni
viiimeinen säe sumun läpi valoon
sen hetken tietää
kun pistää airot veteen
aamuyöstä.
minäkin haluan
punainen tussi ja valkoiset paperit kyllästyttää
odottaa
eikä surusta ole kuin haamut vaan
valkoisissa lakanoissa
kulkee pitkin linnojen käytäviä ja Veturliði kertoo aina niin innostuneesti
eikä ehkä ole hyvä idea kuunnella Sigur Rósia kun pitäisi keskittyä
ylihuomiseen suulliseen kokeeseen
ei ehkä olisi hyvä istua tässä
are you there?
tuulessa hupusta kiinni vesi ravisuttaa puita jotka ohuita ja lyhyitä
ei ne kestä täällä
niin kuin unessa
meren rantaan
tuulta päin
minä kuvittelin
sateessakin vaikka punaiset kumisaappaat suomessa
on vain kiviä
ikkunalauta täysi
tunnit kuluvat
yhä vain yhä vain
ja Sigur Rós laulaa
You sing into the night now
Just sing on for me
You sing into the night
niin kuin ei
istuu
ja paperit
pinoissa sängyllä
islannin kielisiä
Þú reyndir allt
Já, þúsundfalt
Upplifðir nóg
Komin með nóg
En það varst þú sem allt
Lést í hjarta mér
Og það varst þú sem andann aftur
Kveiktir inní mér
Eg fór, þú fórst
eikä ehkä kukaan ymmärrä näitä Sigur Rósin sanoja
mutta ne on kauniit
silloinkin kun ne ymmärtää
kappale on Ára batur
se tarkoittaa soutuvenettä
Þú rótar í
Tilfinningum
I hrærivél
Allt úti um allt
En það varst þú sem alltaf varst
Til staðar fyrir mann
Það varst þú sem aldrei dæmdir
Sannur vinur manns
Eg fór, þú fórst
ja näin kauniin musiikin
sitä katsoo valoon päin vain
odottaa
Þú siglir á fljótum
Yfir á gömlum ára
Sem skítlekur
Þú syndir að landi
Ýtir frá öldugangi
Ekkert vinnur á
Þú flýtur á sjónum
Sefur á yfirborði
Ljós í þokunni
viiimeinen säe sumun läpi valoon
sen hetken tietää
kun pistää airot veteen
aamuyöstä.
minäkin haluan
punainen tussi ja valkoiset paperit kyllästyttää
odottaa
eikä surusta ole kuin haamut vaan
valkoisissa lakanoissa
kulkee pitkin linnojen käytäviä ja Veturliði kertoo aina niin innostuneesti
eikä ehkä ole hyvä idea kuunnella Sigur Rósia kun pitäisi keskittyä
ylihuomiseen suulliseen kokeeseen
ei ehkä olisi hyvä istua tässä
are you there?
tuulessa hupusta kiinni vesi ravisuttaa puita jotka ohuita ja lyhyitä
ei ne kestä täällä
niin kuin unessa
meren rantaan
tuulta päin
minä kuvittelin
sateessakin vaikka punaiset kumisaappaat suomessa
on vain kiviä
ikkunalauta täysi
tunnit kuluvat
yhä vain yhä vain
ja Sigur Rós laulaa
You sing into the night now
Just sing on for me
You sing into the night
tuuli ja sade piiskaa
kävelee ja sitten kirjoittaa vaikka pitäisi puhua eikä kirjoittaa
ja tänään aamusta seitsemältä herätys
aurinko
kun avaa verhot
sitten suljetaan verhot
niin kuin elokuvissa kamera
ja kun ovi menee kiinni
minä kävelen ensin eteen taakse ja
istun lattialle eikä voi mitään sille
että ei olekaan vahva jaksa seistä jaksa jaksa
ettei auringosta huolimatta
ehkä voit mennä ulos lukemaan
mutta kun pitää kuunnella islannin kielistä puhetta
istuu lattialla ja kädet
mekko jossa punaisia kukkia
istuu jalat koukussa
vessassa aina ääni
kymmenen minuttia
vain kymmenen minuuttia sen jälkeen kun
ei ole vitsi
so now you have to go
vaikka juuri siksi pitää
kun on pimeässä
minä leikkaan appelsiinin
kaksi viiltoa kumpaankin päähän
sillä tavalla minä leikkaan
ja on sellainen paikka
jossa virtaa kylmä joki
ja kuuma joki
ja ne yhdistyy ja siellä voi uida
toiset ovat käyneet siellä paitsi minä
ja tyttö ja poika kantavat haukea
sen on pistänyt seinälle
eikä tule loppua ei tule loppua loppua.
pitäisi soittaa puheluita. pitäisipitäisi
vihaan puhelinsoittoja.
en läheskään yhtä paljon.
ja miten sitten
se että istuu lattialla kun ovi on mennyt kiinni
eikä edes kymmentä minuuttia kulunut
miten sitten kun ei mahda sille että suu
ei koskaan mene ylöspäin
vaikka harmaatukkainen bussissa sanoo että tunnistaa minut nauravista silmistä
minun silmistänikö?
näistä
jotka menevät alaspäin niin kuin suu
kaikki
kuinka tyhjää.
kuinka
aurinko ja sininen taivas
hymyillen
luvataan soittaa
eikä voi tietää että kun ovi menee kiinni
nojaa seinään
sitä luulee
kauniiksi.
kävelee ja sitten kirjoittaa vaikka pitäisi puhua eikä kirjoittaa
ja tänään aamusta seitsemältä herätys
aurinko
kun avaa verhot
sitten suljetaan verhot
niin kuin elokuvissa kamera
ja kun ovi menee kiinni
minä kävelen ensin eteen taakse ja
istun lattialle eikä voi mitään sille
että ei olekaan vahva jaksa seistä jaksa jaksa
ettei auringosta huolimatta
ehkä voit mennä ulos lukemaan
mutta kun pitää kuunnella islannin kielistä puhetta
istuu lattialla ja kädet
mekko jossa punaisia kukkia
istuu jalat koukussa
vessassa aina ääni
kymmenen minuttia
vain kymmenen minuuttia sen jälkeen kun
ei ole vitsi
so now you have to go
vaikka juuri siksi pitää
kun on pimeässä
minä leikkaan appelsiinin
kaksi viiltoa kumpaankin päähän
sillä tavalla minä leikkaan
ja on sellainen paikka
jossa virtaa kylmä joki
ja kuuma joki
ja ne yhdistyy ja siellä voi uida
toiset ovat käyneet siellä paitsi minä
ja tyttö ja poika kantavat haukea
sen on pistänyt seinälle
eikä tule loppua ei tule loppua loppua.
pitäisi soittaa puheluita. pitäisipitäisi
vihaan puhelinsoittoja.
Minns du hur mörk den natten varmutta en yhtä paljon kuin toinen.
den var svart och apelsinfärgad
en läheskään yhtä paljon.
Minss du hur kallt det golvet var
ja miten sitten
se että istuu lattialla kun ovi on mennyt kiinni
eikä edes kymmentä minuuttia kulunut
miten sitten kun ei mahda sille että suu
ei koskaan mene ylöspäin
vaikka harmaatukkainen bussissa sanoo että tunnistaa minut nauravista silmistä
minun silmistänikö?
näistä
jotka menevät alaspäin niin kuin suu
kaikki
kuinka tyhjää.
kuinka
aurinko ja sininen taivas
hymyillen
luvataan soittaa
eikä voi tietää että kun ovi menee kiinni
nojaa seinään
och där bredvid
på golvet
lutade de emot dina
sitä luulee
kauniiksi.
keskiviikkona, huhtikuuta 08, 2009
tiistaina, maaliskuuta 10, 2009
Täällä voi olla kevät
mutta pessimistit sanovat että tulee vielä talvi
ja valkotukkainen geologi
että vuonna 18jotain kylmin kuukausi oli maaliskuu
mutta minä tunnen veden
pitkästä aikaa
ja sitten on omena jota haukataan
kun toinen puhuu puhuu puhuu
omena jota voi vain haukata vihreä omena
ja kävellä
minä olen tottunut kävelemään
ja tuttu tapa katsoa talojen ohi ihmisiä ei silmiin
omena jonka rangan heittää
saastuneista saastunein järvi
ja kuulee poikansa äänen
sen äänen joka ei tahdo mitään
tai tahtoo
mutta se mitä tahtoo
on sama kuin ei mitään
koska sitten kun kuolee kaikki loppuu
ja on tyhmää kirjoittaa tänne tällaisia asoita.
ja maha on kipeä
mutta se on saanut omenan
sen pitäisi olla tyytyväinen
jo siihenkin
mutta en punninnut itseäni uimapaikassa
minua nolottaa mennä vaalle. se on sellaista. että heti miettii mitä muut miettii.
enkä osaa yhtään olla vahva vahva. vahva vahva.
en osaa yhtään olla.
olen aina ihan pieni ja heikko vain. pieni kimpale murenevaa kiveä. sulavaa lunta ehkäpä. kunpa sittenkin puu.
mutta pessimistit sanovat että tulee vielä talvi
ja valkotukkainen geologi
että vuonna 18jotain kylmin kuukausi oli maaliskuu
mutta minä tunnen veden
pitkästä aikaa
ja sitten on omena jota haukataan
kun toinen puhuu puhuu puhuu
omena jota voi vain haukata vihreä omena
ja kävellä
minä olen tottunut kävelemään
ja tuttu tapa katsoa talojen ohi ihmisiä ei silmiin
omena jonka rangan heittää
saastuneista saastunein järvi
ja kuulee poikansa äänen
sen äänen joka ei tahdo mitään
tai tahtoo
mutta se mitä tahtoo
on sama kuin ei mitään
koska sitten kun kuolee kaikki loppuu
ja on tyhmää kirjoittaa tänne tällaisia asoita.
ja maha on kipeä
mutta se on saanut omenan
sen pitäisi olla tyytyväinen
jo siihenkin
mutta en punninnut itseäni uimapaikassa
minua nolottaa mennä vaalle. se on sellaista. että heti miettii mitä muut miettii.
enkä osaa yhtään olla vahva vahva. vahva vahva.
en osaa yhtään olla.
olen aina ihan pieni ja heikko vain. pieni kimpale murenevaa kiveä. sulavaa lunta ehkäpä. kunpa sittenkin puu.
torstaina, helmikuuta 19, 2009
kävelin kotiin
sieltä missä pelattiin murhaajapeliä
sitä leikkiä jonka kaikki tietää mutta nyt oli sellaiset hienot kortit
ja se oli hauskaa
mutta en siltikään saanut itseeni sitä tunnetta
että haluan olla niiden ihmisten kanssa
että haluan tutustua niihin jotka puhuvat englantia kuin ranskaa
olin juuri keksinyt että alan opiskella suomen kieltä
olen hyvin innostunut omasta kielestäni tällä hetkellä
innostuin islannin takia koska islannissakin on sijamuotoja, mutta vain neljä.
ja minä tiedän
että kielemme opiskelu käy lopulta tylsäksi, tai jo heti alussa
mutta tällä hetkellä tahtoisin tietää kaiken kielestämme
tehdä tutkimuksia kielen sisään
olen kyllästynyt ihmisiin
olen kyllästynyt kyllästynyt eniten itseeni ihmisenä
sellaisena kuin minä näen itseni
että sovitan mustaa mekkoa kaupassa jonka ikkunassa on kissan kuva
ja otan mekon äkkiä pois näyttämättä kenellekään
että puristan kahvimukia kädessä mutta en uskalla kysyä mieheltä hänen kirjoitustyöstään
vienosti juuri ennen kuin poistumme kiireessä bussipysäkille kysyn haluavatko he ehkä mennä teatteriin joskus että minä ehkä haluaisin että ehkä jos he aikovat he voivat ehkä minutkin
ja minä kävelen kotiin
kolme ihmistä takana
ihmettelemässä miksi kävelen niin nopeasti
inhoan odottamista hitaastikävelemistä onkosetarpeeksihyväsyy?
kävelen hetken hitaammin melkein pysähtyen kun on kissa
kulkunen kaulassa. musta.
mutta lopulta he ovat niin kaukana ettei ole enää mitään mieltä odottaa ja jos odottaisin he kysyisivät miksi en kävellyt heidän kanssaan ja sitten pitäisi keksiä jokin selitys joita olen keksinyt koko ajan mielessäni ja sitten alkaisin ehkä itkeä.
joten kävelin vain koska
pitääkö olla selitys?
onko se hyvä että teitä oli kolme
mihin te minua tarvitsitte?
mikä kakara. tekee itsensä huomatuksi edes niin ettei ole läsnä. että harppoo muka normaalein askelein autojonojen välistä. päättäväisesti. kuin olisi suipot mustat kengät.
mutta kun. oikeasti ei ollut mitään syytä. ei mitään syytä miksi en olisi kävellyt heidän kanssaan. kuunnellut heidän hollantiaan tai ehkä he olisivat puhuneet englantia kohteliaisuudesta. ei ollut yhtään mitään syytä. ilta oli kiva. minua ei itkettänyt. minä en ollut vihainen. minä vain kävelin
ja kun on ryhtynyt kävelemään kävelee.
sellainen minä olen.
saattaisin kulkea ympäri ympäri koko saaren ehkä. jos oikein lähtisin kävelemään.
ja minä arvasin että tummasilmäinen hiuksinen tyttö ajatteli ruotsalaisesta saaripojasta
että hän on vaarallinen koska on niin täydellinen ja koska on kuitenkin juuri sellainen
johon hän ei saisi rakastua
minä arvasin että hän ihastui sillä tavalla
hämmästyttävän hyvin me tunnemme jo toisemme
hämmästyttävän samanlaisia me
ja silti minä olen taas se joka kulkee perässä rinnalla tekee havaintoja ajattelee
vaikka hänkin mutta hän on kuitenkin aina keskiössä. vaikka onkin reunalla. reunalla voi olla eri tavoin
ja sanoin että hän juuri se johon kaikki ihastuvat eikä hän tietenkään uskonut
ei kukaan kaunis koskaan tiedä olevansa
ja minä inhoan että olen hänestä mustasukkainen
koska ajattelen että minä olin ensimmäinen. että hän oli ensimmäinen ihminen jonka tapasin ja minä ensimmäinen jonka hän
täällä
ja että me kuulumme toisillmme
koska oli sattumaa että me tapasimme
kolme kertaa
ja sitten minä pysähdyin ja kysyin puhelinnumeroa
ja yhtäkkiä
me olimmekin kuin siskot.
ihastun aina niin täydesti. niin täydesti ihailen toista. että kutistun olemattomiin.
ihastunko aina heihin joiden kaltainen tahtoisin olla? joissa näen sen joksi tahtoisin muuttua?
ja sitten
kuitenkin
se on juuri niin
niin kuin sanoin
että en tahtoisi muuttua toiseksi. että se on viimeistä. sillä muuttuminen ei muuta mitään ja se muuttaa kaiken
tyhjäksi ennemmin, läpinäkyväksi. kiiltäväksi ehkä mutta sitten ei ole minää.
eikä se jonka haluaisi rakastavan rakasta enää
koska ei ole mitä rakastaa
on joku toinen joka ei ole kukaan
hyvä esimerkki R:n Kim Ki Dukin time. erittäin hyvä esimerkki.
ja
kun tulin suihkusta minun hiukset oli ihan lyhyet
ja vähän väsynyt iho ja silmät ja luut siinä paikoillaan
suupielet alaspäin
mutta olin kaunis. ajattelin. hetken ennen kuin sekoitin hiukset pyyhkeellä ajattelin
että olen kaunis
ja että se että minä voin sanoa niin itselleni
on paljonpaljon enemmän kuin se että joku toinen sanoo
ja ettei sillä pitäisi olla väliä
että sen ei pitäisi tehdä minua kauniiksi kun joku toinen sanoo
vaan sen mitä minä itse
mutta minä inhoan edelleen peilejä
varsinkin julkisilla paikoilla
pukukopeissa ja partureissa
vain omassa peilissä voi joskus
ja se että me kaikki ihmiset täällä
ollaan vain ihmisiä
omien ajatustemme
aina aina aina
kärsimässä ja kuolemassa, tietysti
kuten H sanoi
silti me ollaan myös elämässä
että on niitäkin hetkiä
kun maataan lumihangessa ja tuijotetaan tähtiin jotka on niin kaukana ja niin suuria ja me niin pieniä
kun toinen tarttuu sinun käteen ensimmäistä kertaa ja sinä tunnet sen
katseen se menee alhaalta ylös toisinpäin ja vatsaan ja selkään ja punaiset posket
että pieni tärkein poika tuo sinulle lennokin ja te menette yhdessä ulos heittämään mikä menee kauaksi mikä mihinkin tai pitelette taikakuulaa kämmenen sisässä
hiljaa hiljaa odotetaan jos lintu tulisi ulos pesästä ja saisi kuvan
ja sekin kun on surusurusuru valtava ja on niin itkenyt ja väsynyt mutta siinä ovat he kaksi sinun vierellä tarjoamassa teetä ja nenäliinoja ja ruokaa ja peittoa ja tyynyä ja mikä lämmin syli
että voi olla toista ihmistä lähellä
ja minä nyttenkin tietäisin että jos tässä olisi minun ihmiseni
ja niitä on monta
minun ihmisiäni voisin koskettaa heitä kaikkia
voisin katsoa kaikkia silmiin eikä haittaisi vaikka itkisin tai olisin hiljaa tai minulla olisi likainen tukka tai sotkuinen huone tai rumat housut tai ei mitään sanottavaa tai mitään kiinnostavaa.
se kai
että riittää.
ja siitä kai kaikessa on kyse.
että kaikki ne taikakuulat ja kädestäpitämiset ja ilmaiset maailmanpyörät
on vain että hyväksyy jonkun hetken
riittämisen
että on siinä. että riittää vaan se että on siinä.
sieltä missä pelattiin murhaajapeliä
sitä leikkiä jonka kaikki tietää mutta nyt oli sellaiset hienot kortit
ja se oli hauskaa
mutta en siltikään saanut itseeni sitä tunnetta
että haluan olla niiden ihmisten kanssa
että haluan tutustua niihin jotka puhuvat englantia kuin ranskaa
olin juuri keksinyt että alan opiskella suomen kieltä
olen hyvin innostunut omasta kielestäni tällä hetkellä
innostuin islannin takia koska islannissakin on sijamuotoja, mutta vain neljä.
ja minä tiedän
että kielemme opiskelu käy lopulta tylsäksi, tai jo heti alussa
mutta tällä hetkellä tahtoisin tietää kaiken kielestämme
tehdä tutkimuksia kielen sisään
olen kyllästynyt ihmisiin
olen kyllästynyt kyllästynyt eniten itseeni ihmisenä
sellaisena kuin minä näen itseni
että sovitan mustaa mekkoa kaupassa jonka ikkunassa on kissan kuva
ja otan mekon äkkiä pois näyttämättä kenellekään
että puristan kahvimukia kädessä mutta en uskalla kysyä mieheltä hänen kirjoitustyöstään
vienosti juuri ennen kuin poistumme kiireessä bussipysäkille kysyn haluavatko he ehkä mennä teatteriin joskus että minä ehkä haluaisin että ehkä jos he aikovat he voivat ehkä minutkin
ja minä kävelen kotiin
kolme ihmistä takana
ihmettelemässä miksi kävelen niin nopeasti
inhoan odottamista hitaastikävelemistä onkosetarpeeksihyväsyy?
kävelen hetken hitaammin melkein pysähtyen kun on kissa
kulkunen kaulassa. musta.
mutta lopulta he ovat niin kaukana ettei ole enää mitään mieltä odottaa ja jos odottaisin he kysyisivät miksi en kävellyt heidän kanssaan ja sitten pitäisi keksiä jokin selitys joita olen keksinyt koko ajan mielessäni ja sitten alkaisin ehkä itkeä.
joten kävelin vain koska
pitääkö olla selitys?
onko se hyvä että teitä oli kolme
mihin te minua tarvitsitte?
mikä kakara. tekee itsensä huomatuksi edes niin ettei ole läsnä. että harppoo muka normaalein askelein autojonojen välistä. päättäväisesti. kuin olisi suipot mustat kengät.
mutta kun. oikeasti ei ollut mitään syytä. ei mitään syytä miksi en olisi kävellyt heidän kanssaan. kuunnellut heidän hollantiaan tai ehkä he olisivat puhuneet englantia kohteliaisuudesta. ei ollut yhtään mitään syytä. ilta oli kiva. minua ei itkettänyt. minä en ollut vihainen. minä vain kävelin
ja kun on ryhtynyt kävelemään kävelee.
sellainen minä olen.
saattaisin kulkea ympäri ympäri koko saaren ehkä. jos oikein lähtisin kävelemään.
ja minä arvasin että tummasilmäinen hiuksinen tyttö ajatteli ruotsalaisesta saaripojasta
että hän on vaarallinen koska on niin täydellinen ja koska on kuitenkin juuri sellainen
johon hän ei saisi rakastua
minä arvasin että hän ihastui sillä tavalla
hämmästyttävän hyvin me tunnemme jo toisemme
hämmästyttävän samanlaisia me
ja silti minä olen taas se joka kulkee perässä rinnalla tekee havaintoja ajattelee
vaikka hänkin mutta hän on kuitenkin aina keskiössä. vaikka onkin reunalla. reunalla voi olla eri tavoin
ja sanoin että hän juuri se johon kaikki ihastuvat eikä hän tietenkään uskonut
ei kukaan kaunis koskaan tiedä olevansa
ja minä inhoan että olen hänestä mustasukkainen
koska ajattelen että minä olin ensimmäinen. että hän oli ensimmäinen ihminen jonka tapasin ja minä ensimmäinen jonka hän
täällä
ja että me kuulumme toisillmme
koska oli sattumaa että me tapasimme
kolme kertaa
ja sitten minä pysähdyin ja kysyin puhelinnumeroa
ja yhtäkkiä
me olimmekin kuin siskot.
ihastun aina niin täydesti. niin täydesti ihailen toista. että kutistun olemattomiin.
ihastunko aina heihin joiden kaltainen tahtoisin olla? joissa näen sen joksi tahtoisin muuttua?
ja sitten
kuitenkin
se on juuri niin
niin kuin sanoin
että en tahtoisi muuttua toiseksi. että se on viimeistä. sillä muuttuminen ei muuta mitään ja se muuttaa kaiken
tyhjäksi ennemmin, läpinäkyväksi. kiiltäväksi ehkä mutta sitten ei ole minää.
eikä se jonka haluaisi rakastavan rakasta enää
koska ei ole mitä rakastaa
on joku toinen joka ei ole kukaan
hyvä esimerkki R:n Kim Ki Dukin time. erittäin hyvä esimerkki.
ja
kun tulin suihkusta minun hiukset oli ihan lyhyet
ja vähän väsynyt iho ja silmät ja luut siinä paikoillaan
suupielet alaspäin
mutta olin kaunis. ajattelin. hetken ennen kuin sekoitin hiukset pyyhkeellä ajattelin
että olen kaunis
ja että se että minä voin sanoa niin itselleni
on paljonpaljon enemmän kuin se että joku toinen sanoo
ja ettei sillä pitäisi olla väliä
että sen ei pitäisi tehdä minua kauniiksi kun joku toinen sanoo
vaan sen mitä minä itse
mutta minä inhoan edelleen peilejä
varsinkin julkisilla paikoilla
pukukopeissa ja partureissa
vain omassa peilissä voi joskus
ja se että me kaikki ihmiset täällä
ollaan vain ihmisiä
omien ajatustemme
aina aina aina
kärsimässä ja kuolemassa, tietysti
kuten H sanoi
silti me ollaan myös elämässä
että on niitäkin hetkiä
kun maataan lumihangessa ja tuijotetaan tähtiin jotka on niin kaukana ja niin suuria ja me niin pieniä
kun toinen tarttuu sinun käteen ensimmäistä kertaa ja sinä tunnet sen
katseen se menee alhaalta ylös toisinpäin ja vatsaan ja selkään ja punaiset posket
että pieni tärkein poika tuo sinulle lennokin ja te menette yhdessä ulos heittämään mikä menee kauaksi mikä mihinkin tai pitelette taikakuulaa kämmenen sisässä
hiljaa hiljaa odotetaan jos lintu tulisi ulos pesästä ja saisi kuvan
ja sekin kun on surusurusuru valtava ja on niin itkenyt ja väsynyt mutta siinä ovat he kaksi sinun vierellä tarjoamassa teetä ja nenäliinoja ja ruokaa ja peittoa ja tyynyä ja mikä lämmin syli
että voi olla toista ihmistä lähellä
ja minä nyttenkin tietäisin että jos tässä olisi minun ihmiseni
ja niitä on monta
minun ihmisiäni voisin koskettaa heitä kaikkia
voisin katsoa kaikkia silmiin eikä haittaisi vaikka itkisin tai olisin hiljaa tai minulla olisi likainen tukka tai sotkuinen huone tai rumat housut tai ei mitään sanottavaa tai mitään kiinnostavaa.
se kai
että riittää.
ja siitä kai kaikessa on kyse.
että kaikki ne taikakuulat ja kädestäpitämiset ja ilmaiset maailmanpyörät
on vain että hyväksyy jonkun hetken
riittämisen
että on siinä. että riittää vaan se että on siinä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)