On uni, jossa pieni poikavauva lakkaa hengittämästä
enkä minä osaa antaa tekohengitystä, koska sen suu on niin pieni, enkä uskalla painaa rinnastakaan, kun se on nukenluinen. Mutta ystäväni on sairaanhoitaja, ja hän tietää. Minä yritän soittaa hätänumeroon, mutta en pysty näkemään numeroita ruudulla, vaikka kuinka yritän 1 1 2 1 1 2
lopussa poika alkaa hengittää itse, puhallan vielä hänen suuhunsa, mutta ei se auta, eikä haittaa.
Hän on elossa jo.
Muistan miten hän lakkasi hengittämästä. Miten on lapsuuden autokatos ja asvaltti ja poika
se ei enää nukkunut, ei enää nukkunut, minä vakuutan myöhemmin,
jaloillaan ja sitten
kun henki lakkaisi liikkumasta hänen sisällään
yhtäkkiä.

Toisessa unessa toisena yönä
on varastettu pakettiauto, kirkkoja, kellareita ja japanilainen hotelli.
Pakettiauto on vuokrafirmasta, jonka omistaja joutuu mielisairaalaan, eikä onneksi muista meitä, joita stasilaisetkin etsivät. Yksi etsijöistä on mielisairaanhoitaja, joka kuuntelee vuokrafirmamiehen raamatunlukua, kunnes ottaa tämän syliinsä satuhetkeen. He katselevat sänkyjen kuvia, ja olen varma että hänen muistinsa palautuu juuri silloin, ja he löytävät meidät japanilaisista eriparipussilakanoista.
Minä kuitenkin haluaisin ennen kiinnijäämistä käydä vuorilla,
siellä kasvaa keltainen suuri kukka, joka soi kuin lintu. Kuiskaan miehelle, kappelissa, kello kymmenen. Mutta sen jälkeen sukupuoleni vaihtuu yhtä monta kertaa kuin hahmokin. Eikä unen lopussa ole tietoakaan mielisairaasta pakettiauton vuokraajasta.

Tänään ajoin autolla niin, että pitkin jatkuvasti vilkun sijasta pyyhkimet viuhumaan,  kävelimme metsän läpi, jonne kuului autojen äänet. Tein suppilovahveropyöryköitä ja joululahjoja, keitimme omatekoista glögiä äitin kanssa, katsoimme Avaran luonnon ja menin saunaan.
Miten tavallista.
niin kuin lumisade joulukuussa, paitsi ettei sitä ole vielä
ja minä pelkään, että nyt juuri tänä jouluna
kaikki on mustaa.

Viime joulu oli auringossa. Minä en kehdannut pitää uutta tunikaa ilman legginssejä, ja ne hiosti. Joulun jälkeen satoi niin, että rinteet vierivät tielle ja me ajettiin lopulta kaksikymmentäneljätuntia yhteen menoon, melkein, ja nukuttiin ei-niin-kovin-pitkään,
siellä missä oli pieni sänky ja aina ne samat sinivihreät pussilakanat
ja seuraavana päivänä oli markkinatori
ja minulla oli se toinen uusi mekko
mustat olkaimet ja musta silkkinen reunus, kukkia, avonainen
se sama, joka minulla oli sinä yönä
kun kaikki taas kerran muuttui
oh but you look so beautiful
ja minä nauran
niin kuin aina kun joku sanoo jotakin sellaista
niin kuin kuuluu
sanoa ja naura
htaa

minä mietin tarinoita
niitä jotka eivät tule uniin
miten niistä saisi yhden
ja ettei kukaan ehtisi kertoa ensin
ajattelen kaiken jättämistä
ja kuinka tulee vihaiseksi kun näkee jotain kaunista
jota ei ole itse koskaan oppinut tekemään

miten tyhmää kateus
ja sitten muistaa mitä teatterityttö sanoi

että sitten hän rupesi klovniksi itsekin

on kaikista pelottavinta tietää tarkalleen mitä haluaa
 koska paljastamalla menettää kokonaan,
jos saa tietää, ettei voikaan saada
ja sitten ei ole enää mitä tavoitella.

yhdestäkään hakemastani työpaikasta ei ole tullut kutsua edes haastatteluun
paitsi postilta, sinne menen heittämään joulukortteja viikoksi. ties monettako kertaa. tosin tällä kertaa kaupunki on eri:
ah ihana Lahti.

Tänään on vaan tuuli
tuulituuli ja sade
tuuli niin että kaikki puut ja ruohot ja pensaat ja talot ja ikkunat ja tulet huojuu ja rämisee.

Minä olen lukenut omaa tekstiäni ja korjannut kielioppia. Olen lukenut kirjaa miehestä, joka elää ilman rahaa. Haluaisin hankkia sen kirjan kaikille ystävilleni. Haluaisin, että kaikki lukisivat sen. Haluaisin että me kaikki rupeaisimme elämään ilman rahaa ja opettaisimme toisillemme kaikkia elämisentaitoja.

Olen avannut oven miehelle, joka ajoi autolla talomme eteen ja kantoi käsissään kaljalaatikkoa.
Hän etsi miestä nimeltä Greg. Minä sanoin että valitettavasti täällä ei asu Greg. Hän kysyi olenko ihan varma. Minä sanoin, luulisin olevani aikalailla varma.

Olen kävellyt edes takaisin ja liittynyt verkostoon "Just for the love of it".
Haluaisin, että kaikki ystäväni liittyisivät sinne. Haluaisin oppia kaikki uusia taitoja. ja miten huomasin siellä taitojani listatessa että minulla on itse asiassa aika vähän jaettavaa. että loppuen lopuksi, yliopisto tai mikään elämässäni, ei ole tehnyt minua kamalan käytännölliseksi. mikään ei ole auttanut minua selviytymään omavaraisesti.

Haluaisin, että maailma voisi olla sellainen, että se olisi normi.

Mutta niin kuin joskus ystäväni eräällä mökillä kirjoittivat ennustuksiin,
minä olen se joka hurahtaa
että juuri minä olen se josta voi kuvitella että hurahdan johonkin lahkoon
sen ei tarvitse olla uskonnollinen lahko
mutta ekologinenkin yhteisö tai vastaava sopii hurahtamiskuvaan hyvin
ja minusta se tuntui loukkaavalta,
että minäkö,
että minäkö se joka hurahdan, minä!

Mutta
lopulta näen yhä selvemmin
että minäpä minä,
minähän se olen joka vuoroin minnekin maailman kolkkaan kääntyy
koska innostun niin. Motivoidun. Mistä milloinkin.

Jotenkin vain tämän pennittömän miehen (Mark Boyle, voitte googlettaa)
ajatukset ovat kaikessa niin samat
ja hän kirjoittaa myös juuri niistä asioista, joita ihmiset yleensä kritisoivat
kun he kritisoivat ihmisiä, jotka haluavat pennittömän maailman
ja hän kirjoittaa niin rehellisesti kaikista niistä ongelmista, joita on kohdannut
ei yhtään kaunistellen. Ja minulle tulee olo
miten paljon voisinkaan tehdä
miten paljon enemmän kuin nyt

vaikka meillä ei olekaan pesukonetta tai televisiota
ja minä pääasiassa pyöräilen tai kävelen ja kasvisruoat ja kasvimaat
mutta silti

minulla on tietokone, jota ilman en voi kuvitella eläväni
niin paljon kirjoittamista tapahtuu täällä, niin paljon nopeammin niin paljon helpommin
en voisi kuvitella kirjoittaneeni graduani käsin! tai
miten ikinä pääsisin suomeen ilman lentokonetta
miten ikinä olisin päässyt tänne Ramonin luo
seilaamalla ehkä
jos joku olisi ottanut minut paattinsa
ja kuinka pitkä matka se
kuinka isoäitini tulee jonkun seilarimiehen paatissa tänne myrskyäviltä meriltä! ja miten kauan siihen pitäisi varata aikaa?
ja miten voisin lukea rahattomasta miehestä jos hänen kirjaansa ei olisi julkaistu
painettu painokoneilla paperille ja kopioitu satoja ellei tuhansia ellei kymmeniätuhansia kopioita. sitten on paperitehtaat, koneet, metsätalous, koneiden osat, öljy koneita liikuttamassa, energia, sähkö,

on vaikea kuvitella maailmaa ilman
kun tuonkin miehen pennitön elämä perustuu sille että hänellä oli joskus pennejä
perustuu siihen että jollain on vielä
perustuu siihen että me olemme jo tuottaneet tätä kaikkea, kaikki on jo.

mutta juuri silloin
ajattelen
että tarvitseeko mitään välttämättä lisää? että eikö voida olla että nyt on jo
että okei
ollaan tuotettu tätä ja tätä ja tätä
mutta tarvitsemmeko enää lisää?
(sitten kysyn että entä minun oma kirja? entä kaikki se musiikki, kaikki ne elokuvat, kaikki ne kirjat, joita ei ole vielä kirjoitettu, tuotettu? entä ne? pitääkö taiteentekeminen suurelle yleisölle lakkauttaa myös?)

ajateltavaa. täällä tuulessa ja sateessa.

Tuli ei pala. Olen kyllästynyt savuun ja nokeen ja tuhkaan ja märkiin polttopuihin.
Tuijotan vihaisesti takkaa ja laulan kovalla äänellä tule tuli
minulle
mukanasi valo

mutta ei se pala silti.
pyöräilen täyttä päätä Ocean beachille
kaikki ylämäet ja autot ja tuulet ja pyöräilen vain niin että tulee hiki ja sitten käännyn takaisin enkä välitä vaikka ketjut kolisee ja vaihteet narskuu ja on postia pankista vaan
ja mokoma tuli

ja pitkä viesti siitä mitä pitäisi kirjoittaa
joku on lukenut tekstini niin tarkkaan että osaa sanoa lause lauseelta

ja yhtäkkiä syksy on niin lähellä siellä
yhtäkkiä kaikki ovat aloittamassa syksyään siellä
ja minä vaan yhä istun täällä, yhä vain
ja löydän paperiroskiksesta rypistettyjä papereita laskelmista joissa raha
ja sanana us

that would give us

minä luen sen uudelleen ja uudelleen siinä takan edessä
jossa ei pala tulta, kuumat hiilet vaan naksuu ja koko yön takkaa ahdistanut pölkky, mustunut.

minun piti mennä kouluun tänään
mutta halusin olla ahkera ja kirjoittaa sitä mitä minun pitää kirjoittaa
kääriydyin makuupussiin ja päätin istua kunnes kiipeäisin vuorelle kirjan kanssa

mutta en kiivennyt
enkä ottanut kirjaa mukaan koska oli vain polkimet polkimet polkimet

yhtäkkiä ymmärrän että olen kadottanut oikeakielisyyden
ensin
tämä oli vain leikkimistä
kokeilemista miten voisi kirjoittaa kun ei välitä pilkuista ja pisteistä ja isoista kirjaimista
mutta yhtäkkiä ymmärtää että on kadottanut koko lauseiden tajun
ettei enää voikaan palata takaisin sinne
kun istuttiin kielenhuollon tunneilla vuosi vuoden perään koska rakastettiin sitä niin

linnut istuu rannalla niin kuin ne omistaisi sen. vesi tulee lähemmäksi taas.
enkä osaa keskittyä.
en sitten yhtään.

Tämä aamu aivan erilainen kuin eilen
aurinko ei ole eikä tyyni meri
vaan sade joka yltyy tuuleksi joka yltyy ja riepottelee puita ja minä kerään pyykit pois
eilisestä jääneet
kerään ne ja levittelen sohvien pieluksille
ja tuli
se kituuttelee pieninä liekkeinä jos suljen oven
mikä loistava päivä kirjoittamiselle
niille sanoille jotka on kirjoitettava loppuun
niin kuin tytöt Suomessa
saavat aikaiseksi
ja minä
minun tuhannet epätäydelliset rivini
viitteeni lähteeni
katkelmat sieltä ja merkinnät tästä ja tästä kirjasta
ja istuu koko päivän lukemassa television ja kulutusyhteiskunnan vaikutuksesta lapsuuteen
aivan kuin sillä olisi mitään tekemistä oman aiheeni kanssa
ja joka päivä mies sanoo sinun pitää opiskella
ei korjata venettä
ei

Tämä aamu eri kuin eilen
unet vaeltavat Islannissa ja vuoroin Suomessa ja jouluissa
eivätkä osaa päättää kenen kanssa ja missä ajassa. Iltaisin ei tahdo lähteä tulen äärestä, mutta aamuisin jäisi sinne peittojen ja lakanoiden väliin, jalat koukussa, käpertyneenä
kun taivas on vaaleanpunainen

ja englanninkielinen sanonta pirusta ja vaaleanpunaisesta taivaasta, joka tarkoittaa sadetta.

Ja luen Nadeem Aslamin Wasted Vigiliä. Tahtoisin lukea sitä koko ajan, vaikka siinä onkin omat ärsyttävyytensä. Siinä on paljon ärsyttävyyksiä, läpinäkyvyksiä ja päälleliimauksia.
Mutta minä tykkään minun illoista kun on tuli ja vain tulen ääressä lämmin ja minä tai mies kysyy tahdotko teetä

ja minä kirjoitan muistikirjaan
"Discovery for the first time that there could be something magical about someone's name - a mere word but what power it held, as in a fairy tale.
It was after all the first thing one learned about another.
A way in and a possibility."
- Nadeem Aslam, Wasted Vigil -

niin kuin minä olen aina ajatellut nimistä
a way in and a possibility.

ja muistaa sen syksyn kun kikatettiin käytävän päässä köksän luokan edessä,
tyttö, joka ihaili lukiolaispoikia kurkistaa sisään ja painaa mieleensä paikan jossa poika istuu
minun poikani
ja kun tulee meidän vuoromme mennä opettelemaan kotitaloustaitoja
minun sydämeni hakkaa kun tarkastelemme istumajärjestystä.
Sen tunnin jälkeen ei ollut enää paluuta siihen että poika olisi ollut pelkkä määre
sen tunnin jälkeen oli mahdollisuus.

Muutaman tunnin päästä hiekkaa, mutta nyt vihreää merta.
Avaan takan oven ja tulesta tulee koko ikkunan mittainen

Aion nyt laittaa kuvia meidän kodista.

Eilen illalla luin Campbellia,
siis biologian perusopusta
juu, sitä samaa, jota kahlataan yliopiston bilsankursseilla läpi
voi voi
istuin tulen vieressä ja
oh! have you ever thought how complicated the life is?!
oh! Did you know that there is a cancer cell which has been dividing since year 1951?!
oh! I love biology!
ja mies sanoo I know ja pähkäilee omia työjuttujaan
sitä kuinka joku on lähettänyt rekan väärään osoitteeseen ja nyt tulee ylimääräisten tuhansien laskut
ne sanoo lemon
fucking lemons
ne sanoo
kun me sanottais vitun ääliöt
idiootit, tyhjäpäät, muna-aivot

ja tänään minä lähetin minun tekstin
mutta nyt menee monta kuukautta ennen kuin saan palautetta ja ryhtyä muokkaamaan taas
uudestaan
ja nyt pitää kaiketi keksiä jotakin muuta tekemistä
höh
minä sanon
höh
minunko pitäisi lakata nyt kirjoittamasta
että nyt pitäisi taas ruveta lukemaan vieraalla kielellä
ja kirjoittamaan lauseita, joissa pitää pistää pilkut ja pisteet ja isot kirjaimet ja
lähdeviitteet ja plaa plaa

plaa plaa

kuuluu vaan vuotavan vesihanan tiputtelu ja tuuli takassa
tuli on palanut koko päivän kiltisti
kun raivosin sille aamulla
huusin fucking fire
ja jätin sen yksin kituuttamaan
ja sitten se roihahtikin
noin vaan kun olin laskemassa vettä kattilaan piparminttuteetä varten
katsoin sitä epäluuloisesti ja kohotin kulmiani
mitä
aiotko oikeasti palaa vai?
ja niin se vaan lähti
ja se on ollut paljon lämpimämpikin kuin yleensä
ja minä poljin

poljin vähän eteemmäksi kuin yleensä
en tavallista reittiäni rannalle sinne mistä voi kävellä kahteen suuntaan meren rantaan ja vuorien yli ja lehmien läpi
poljin kukkulaa ylös ja käännyin takaisin ja ohitin kahdesti saman vanhan pariskunnan
ja sitten on ollut sadekuuroja
ja minulla veriset naarmut kaulassa
huomaan ne kun pesen pyykkiä
mistä minä oikein näen unta? minä ajattelen ja ne ovat symmetriassa
kummallakin puolella tismalleen samassa kohtaa.

me ei lähdetäkään viikonlopuksi etelään
me aiotaan kokeilla venettä
ja minä tahdon oppia onkimaan niin
että voin mennä onkimiesten väliin kivikkoon päivällä kun ne viskaa vavan mereen ja puhuu kovaäänisesti
sitten minä en enää kävelisi kumisaappaissa vastapäisiä kiviä ja tähyilisi toisiin suuntiin.

minä olen kirjoittanut
olen kirjoittanut valmiiksi nyt
mies sanoo mahtaa olla mahtava fiilis
minä sanon ei oikeastaan
koska ei minusta tunnu että se on vielä valmis
luen sitä uudestaan ja uudestaan ja joka kerralla muutan jotain
pitääkö lukea niin monta kertaa ettei halua muuttaa enää riviäkään

minulla on avonainen kirja
ja muistikirja
ja toinen avonainen kirja
ja tuli
ja meri
ja puut kiemuraiset
joiden nimi onkin Pōhutukawa
nyt kun tiedän nyt kun olen lukenut sen kirjasta
joka kertoo pelkästään puista
mutta se kirja ei ole auki

on sanoja sanoja sanoja monta sataa sivua vain omiani
ja veneet merellä kulkevat
linnut
aamulla mies sanoo kuulitko
mitä minä kysyn
linnun, mies sanoo
en, minä sanon ja tulen lähemmäksi, minkä
se oli kiwi
ai, minä sanon, minä en kuullut
se tulee uudestaan
ja minä kuuntelen ja vaivun takaisin uneen
ja kun mies hetken päästä nousee, kun on yhä pimeää
minä sanon etten kuullut
ei se enää laulanutkaan, hän sanoo
höh, minä sanon,
mutta se tulee uudestaan, ihan varmasti
millainen ääni sillä on, minä kysyn
en minä voi sitä matkia, se on aika erikoinen, mies sanoo
mistä minä sitten tiedän että jos kuulen sen, minä sanon
ja mies sanoo että se on erilainen kuin muilla, ihan erilainen mutta me kuulemme sen vielä
ja minusta tuntuu että hän on suihkussa tunteja ja sitten on hiljaisuus
ja minä katson kun valo tulee jo ikkunasta kun taivas alkaa olla vaaleanpunainen vaaleansininen eikä ole varma onko siellä pilvet vai onko ne vain värejä
ja miehen parta on märkä kun se suutelee
ja minä kasaan peitot takaisin päälleni
ja taas minä kuulen ovet ja radiot niin kuin aina rajamailla
mutta tällä kertaa en jaksa välittää
minun veljeni ei voi olla täällä, missään nimessä minun veljeni ei ainakaan ole tullut ovestamme sisään ja tule minun huoneeseeni, käännän kylkeäni heille
kuville
ja nousen ylös kun kello on jo puolikymmenen
ja tuli
on saatava palamaan
ja meri tulee lähemmäksi
ja odotan että se loittonsi että voisin kävellä kiviä pitkin
mustia en tiedä simpukoistako
vai linnuista

ja sitten minä kirjoitan
kaiken taas uudestaan
ja sitten on viimeiset sanat
ja meri on tyyni ja se loittonee
ja yhtäkkiä kaikkien sanojen jälkeen saarista
minä olen täällä
saaressa, kaukana
ja olen ollut niissä toisissakin
saarikartta, saarikartta
pohjoiset, eteläiset

vesi tippuu hiljakseen
ja pilvet kuin postikortista
vuoret, vihreys
tai valkoinen valkoista jää
äiti kysyy miten te tarkenitte noin
ja minua naurattaa
silloinkin kun hypätään ilmaan
ranskalainen, tanskalainen ja minä
hypätään ilmaan hypätään ilmaan.

mutta se oli silloin
kun kirjoiteltiin postikortteja vielä suomeen osoitteeseen, jossa itsekin oli asunut

nyt sukeltaa lintu
kivet paljastuvat meren alta
ja minun korianterini kaikki pienillä aluilla
persilja, sipulit, salaatit, ne kaikki odottamassa auringonvaloa, postikorttimaisemassa

can i call you mine, laulaa Laura Veirs

July Flame
firey kind
will always
lead me through the night

July Flame
sweet summer peace
high up in the breath
just out of my reach

can I call you mine?

nämä puut, nämä vedet
milloin minä voin sanoa minun?

Sateenkaaria
öljylaivat siniset punaiset mustat
tuli ihan pienellä vesisadekuurot rajuina
ja minulla on pyörä
sellainen jonka ajaminen tuntuu siltä kuin olisi ensimmäistä kertaa pyörän selässä
tuntuu kuin en olisi koskaan ajanut pyörällä en koskaan.

me lasketaan rahoja autossa
ajetaan koko päivä
on jo pimeää kun sanotaan moi parkkipaikalla ja etsitään ravintola
jossa ei ole kasviruokavaihtoehtoja mutta lankkulattiat ja hirsiseinät
minä kerron ettei meillä ole kokolattiamattoja ja kirjoitan äitille että nyt olen valmis pakistanin matkalle

postilaatikossa on kirje muumipaperinen
kostunut
ja minä opetan joogaliikkeitä
tuntuu kuin keskellä yötä mutta se on vain pimeys
pimeys joka ei ole mitään verrattuna meidän talveemme mutta pimeyttä kuitenkin
ihan sama millä pallonpuoliskolla
kuin aikaisin alkava yö

nenä on aina kylmä ja sormet
ja korianterit ovat itäneet, sipulit
salaattien ja pinaattien jäännökset pelastin maasta ja istutin tyhjiin maitopulloihin
etanat, nuo tuholaiset
ja minä rakennan kasveilleni alusia
ja ruuvaan käteen

ja nyt on tekstipinkka. mutta oikeasti sää on ihana juoksemiseen
uuden pyörän harjoittelemiseen
meressä kulkemiseen
niin kuin eilen kun vuorovesi oli niin matalalla että saattoi kävellä meressä tavallisesti kelluvalle ponttonille asti
saappaat upposivat mutaan ja pohjalla olleet simpukat olivat yhtäkkiä kuivalla maalla.
Mies sahasi bambuja polttopuiden katokseen ja minä kävelin meressä
hullun taiteilijan pihalla oli auto ja autossa mies
minulla simpukat kädessä ja tuulenpitävä takki

yöllä on tähdet
minä mietin voinko tunnistaa niistä yhtäkään kuviota
ja kun laittaa silmät kiinni ja avaa ne ovat kadonneet
pilvet tilalla ja sade
silmät kiinni
aamulla vesi kiertäää ympyrää
ja linnut, kaikki, lähtevät yhtä aikaa lentoon
kirjeen kulmassa hämäkinseittiä

mutta nyt minun pitää aloittaa.

Koko päivän on ollut sininen taivas
se on aina sininen kun tekee mieli istua takan ääressä ja kirjoittaa
mutta sitten selaakin kaikkia ruokablogeja vaan etsii jotain ei oikein tiedä mitä ja tekee rahasiirtoja ja yrittää nikkaroida kukille alustaa ja pitää takkaa hengissä ja kasvimaa on tuhoon tuomittu
etanat
ne ovat syöneet kaikki pinaatit ja salaatit ja minä olen sellainen joka ottaa hanskat heti kädestä

mutta ulkona on kylmä tuuli vinkuu katossa ja aallot tulevat lähemmäksi taloa
joku aamu täytyy mennä uimaan
en ole vielä uskaltautunut
enkä kanoottinkaan
enkä kalaan
enkä kouluihin ja päiväkoteihin en toiseen suuntaan en pyörän selkään en joogaan
ihmiset ehdottelevat vuoronperään sinun täytyy mennä sinne sinä voisit sitä oletko käynyt jo siellä oletko nähnyt sitä sinähän voisit voi sinun on pakko voi
ja minä vain niin minä joo kuulostaa hienolta ehdottomasti
mutta todellisuudessa tahdon nyt vain kirjoittaa
kerrankaan en tahdo matkustaa vuorien välistä ja meren halki ja koko ajan ajatella joitain toisia paikkoja ja aikoja
pitkästä aikaa olen juuri tässä nyt missä tahdonkin enkä minä niin kovasti kaipaa mitään muuta
mies sanoo auto
meidän pitää hankkia nyt se auto niin pääset pois
ja minä sanon niin
vaikka todellisuudessa en tahdo pois en tahdo olla vasemmalla puolella tietä en oikeasti
vaikka on niitäkin hetkiä
tietysti
että ajaisi vain sitten maailman ääreen

islannissa oli jotenkin turvallisempi ajaa vaikka ihmisillä olikin kova vauhti eikä väliä kummalla puolella tietä
jotenkin sellainen autius
kun täällä kaiken pitää olla niin cool
jotenkin vain coolisti mennä ohi kaikista tai ajaa kovaa kurveista ja ei yhtään sellainen hei me ollaan landella kun puhutaan englantiakin
kaikkien kieltä hei, parasta kieltä

ja yhtäkkiä minä olen jotenkin eksoottinen
pilkkomassa perunoita, sipuleita hienontamassa yrttejä etsimässä pannua what would you like to drink ja minä sanon etten ehdi nyt mitään juoda ja olen niin eksoottinen ja vastaan samoihin kysymyksiin yhä uudestaan ja uudestaan ja hymyilen niin kuin suomalaistytöt hymyilee
ja nainen, päätoimittaja katsoo minua pitkään ja sanoo aaah, no siksi sinulla onkin noin hyvä iho ja että pohjoismaisilla on upea luuston rakenne. ja sitten tarkastellaan minun kasvojeni muotoa, millainen leuka millaiset poskipäät.
hei otanko vaatteet pois niin näette muutkin ruumiinosani?

ja seuraavana päivänä kysytään nukuitko hyvin
mutta minulla on hiukset märät ja kaikki edellisen päivän vaatteet kuivumassa ympäri taloa
kengät litimärkinä
kävelimme tulvivien jokien yli leijonavuorelle pitelimme kiinni jyrkänteen reunasta tuulesta ja muistelimme millaista islannissa oli kun saattoi nojata tuuleen
tämä mitään siihen verrattuna
toisinaan tartumme toisiamme kädestä
ja pysähdymme porrastasanteille
suihkun vesi on ehtinyt vähän lämmetä
nukuitko hyvin
he kysyvät ja tuijottavat
ja sitten selataan häälehtiä
hmm, minä sanon. hienoja kuvia minä sanon. mutta katson meren yli.
enkä ymmärrä kalastuskaupassa puheesta mitään
enkä jaksa keskittyä jatkuvasti keskusteluihin
toisinaan on vain ohikiitävät maisemat ja metsät ja vuoret usvan peitossa
toisinaan on seinissä humiseva tuuli ikkunalaseja tärisyttävä.

Sininen on taivas
tai aurinko
tulee silmiin kun istuu pelkääjän paikalla
pysähdytään s-markettiin, jonka pihalla polttaa tupakkaa pojat
jotka ovat joskus olleet eskarissa

valo tulee
valo tulee jo kun lähdetään
kolmessa viikossa jo tuntia aikaisemmin
ainakin tuntia
ja pidempään
kun kävelee joogatunnille ei ole pimeää

sienipastaa
haluaa opetella miten se tehdään
niin kuin eilenkin
ja valo tulee

ja kuvotus
eikä tarvitse avaimia

tämä valo.
mutta ei ole sitä keittiötä
seinillä maalauksia höyryävästä kupista
seinällä kortteja joissa rivoja kuvia
ei sitä että voisi mennä valoisaan keittiöön teelle
että olisi keitto kiehumassa
ei niitten tyttöjen kotia enää
ei kenenkään niistä

valo

ja haluaako sittenkin vain pois jotta ei tarvitse selittää?

muistaa jotain

tähän vuodenaikaan
lähdettiin kohti jäätä ja lunta ja sitä saarta jonka kielestä näki unia
tähän vuodenaikaan oli vielä poika joka oli juuri saanut paketin
ja sitten yhtäkkiä
kaikki toistuu
toistuu niin kuin olisi unta mutta se ei ole
mitään siitä mitä nähdään öisin
ja sanoo itselleen siinä hiljaa kun seisoo hissin ovella että
ei voi enää tehdä tekemättömäksi
mitään
että ydin
on se ettei voi

sama valo
me ollaan samalla leveyspiirillä

haluaisi kysyä
että jos on varma
että jos on ihan varma ettei tahdokaan menettää
sitä että on valo ja että se tulee tietystä kulmasta
että yhtäkkiä on ihan varma kun on uudet kuulokkeet sellaiset joiden kanssa voi juosta
ja Janet Frame, silti Janet Frame
niin pitäisikö olla hiljaa? odottaa että valo muuttuu
että sitten muistaakin jo kesän
ja kesän jälkeen syksyn sen kun on laivoja
erilaiset satamat ja junalaiturit ja lopulta aina
lopulta aina lentokoneet

jos päättääkin
että tahtoo kirjoitta
jos päättää sanat sillä tavalla
että ne voi olla auki
että voi tarkoittaa että tahtoo ja ei tahdo ja sitten jatkaa kuitenkin
vaitioloa niin
ettei
ole enää keittiötä jossa hautuu tee valo
leveyspiirit päinvastaiset

unessa lentokoneiden on pakko
pyörähtää ympäri matkustajien pää alaspäin
ja minä mietin että miksi
ja äiti sanoo että matka on pitkä mehän ollaan vielä maassa että ehei me ei olla lähimainkaan avaruutta että tämä on pieni kone ei tämä kulje yhtä nopeasti kuin ne joissa isot moottorit

pieni kone jonka kyydissä me
ja pakkanen
kun kävellään metrien korkuisten lumivallien välissä
puhutaan kaikki englanniksi joka ei kenenkään kieli puhutaan kaikki niin että olemme innoissamme ja minä vaihdan nukkumapaikan toisesta huoneesta Camillan viereen
ja alan taas juoda kahvia
ja syödä avokadoja
ja mikä onni kun yhtenä päivänä kauppaan on tullut appelsiineja.

ja aurinko tulee niin ettei näe kirjaimia
koko ikkunan leveydeltä
likaiset ikkunat aina auringonvalossa
patjanretkale lattialla makuupussi, imuri, säärystimet, tyynyt
sienipasta
jäljellä enää kaksi lasia joista pudottaa toisen
ja kolme uutta kirjaa,
Janet Frame ja Keri Hulme
tahtoisi sanat
tahtoisi sen naisen elämän, kun on erilainen ja syntynyt elokuussa
(niin kuin minä niin kuin minä!)
päättää ettei tahdokaan opettajaksi vain kirjailijaksi

jos eläisi sitä aikaa kun kaikki on uutta
eikä tätä kun kaikki on jo sanottu
ja sanoo ettei ole kiinnostunut runoudesta koska siinä onkin yhtäkkiä yksinkertainen, naiivi
juuri sellainen mitä ei saa enää olla
kun puhutaan Peteristä
ja ystävä sanoo että te näytättekin vähän samalta
ja minä melkein voisin punastua
niin kuin on sanottu kaikista heistä
aina
minä mietin kun lapset piirtävät naamioitaan
että niillä kaikilla on piirtäjän kasvot
ja heistä huomaa heti että kuka on ja kuka ei ja kenestä olisi ja kenestä ei
sitä valikoi sitä kiinnostuu
vaikka olisikin opettaja
jonka tehtävänä on olla objektiivinen
voiko sitä peittää?
sanoo ettei ole kärsivällisyyttä, ei minullakaan

kuvotus
menettää enää.

17.1
Sunnuntaikultti.
ja sitä on onnellinen, kun on jooga, jossa hikipisarat putoilee joogamatolle
ja sitten kävelee ihan rauhallisin askelin keittiöön, tietokoneet pöydälle
ja edelleen katulamppu vilkkuu
ja sitten on ehkä ratkaisu kesäksikin.

Yksi katulampuista vilkkuu.
Ja on salaliittoteorioita
joita voi keksiä itsekin
ja


I didn't believe in anyone but I found you today
My eyes are not closed baby I still remember
- Emilie Simon, to the dancers in the rain -

ja pakkanen lauhtuu

kuvat.
viimeiseltä viikolta.

5.1 Minun foss tyttö. Kun oli pakkanen ja me etsittiin kahvilaa joka ei olisi keskustan porvarikahvila mutta sitten me mentiin ketjuun ja me vain istuttiin nurkkapöydässä ja minä niin tykkään tykkään kovin minun foss tytöstä.


6.1 Ja oli jo yöksi vaihtunut kun istui junassa takaisin ja kuu oli pudonnut. tietenkään ei ollut kuin kännykän kamera ja kuu näyttää vain valkoiselta läntiltä joku valo piste joku mutta se oli ihan tummankeltainen ja kallellaan ja niin alhaalla ettei sitä näkynyt enää pihaan, josta pakkasessa juoksi sisään

7.1 Tuli kotiin ja oli kirjemeri lattialla. Oli tullut ihan toiselta maailman puolelta ja oli saarivaltioista ja oli Suomesta ja ihanat.

8.1. Yhdistystoiminta on.
9.1. Joka jatkuu seuraavan päivän puolelle.

10.1 Mutta tänään olikin violetti taivas.

ja sitten se muuttuu illaksi
ja yksi katulampuista vilkkuu
eikä enää muista kuinka ajatteli käytävien välissä lauluun
elokuvaa elokuvaa

unessa ihmiset jonoina jonoina
epiduraalipiikille.

ehkä tänä yönä
minä kohtaankin puolivälissä
puolelta
siinä missä on jäätynyt tie ja violetti taivas
känninen mies sytyttämässä savuketta
ja siinä missä kuuma musta yö
ja poltettu iho miehellä
joka soittaa kitaraa.
puolivälissä.

silmät on väsyneet
näki tytön, joka on ollut oma mutta nyt sillä oli oma poika
ja ne istui vastapäätä eikä kukaan meistä syönyt loppuun
ja minulla vain on väsyneet silmät.

niin väsyneet että kiipeää ylös sinne minkä ovelle on joskus kiinnitetty siniset helmet
eikä tule loppua, ei tule loppua
että on aina enemmän

asanat huoneen lattialla eikä jaksa mennä iltapalalle
tahtoisi jo olla siellä mikä on oma koti
kyllästynyt toisten nurkkiin
toisten

voisi istua jo hiljaa keväässä
siinä aidalla
kun aurinko tulee
kuin ensimmäistä kertaa
läpi
se valo
hätkähtää kun kuvat tulevat esiin vaikka äiti seisoo vieressä
kuvat siltä päivältä kun oli valo
vaikka olisi pitänyt pimeä huone
toisille se oli
mutta me kävelemme läpi Reykjavikin kevään
läpi uusien katujen me kaksi
ja unohdamme mennä tapaamisiin
me vain kävelemme ja otamme kuvat
kun minä istun aidalla valo läpi

mutta nyt ei ole kevät
eikä Reykjavik
ja minun on ihan turha haaveilla niistä
sillä ensin tulee talvi
ja sitten vasta kevät jossa on paljon tekemisiä
ja kevään jälkeen kesä
josta ei tiedä vielä mitään, kesän jälkeen taas syksy ja talvi
ja niin ne aina menee
kierrokset

ja isi huutaa että on sauna
mutta oikeasti haluaisi juosta metsän läpi
jatkaa matkaa lumipyryssä hankien läpi
kun metsässä on nuotio
tulet palamassa lapset ympärillä
keskellä kaupunkia minä ajattelen
ja kannan kolmea kassia
tytön vanhoja vaatteita
jotka ovat minulle uusia
me hyvästelimme bussipysäkillä

miten monesti sen olen
bussipysäkit
silloinkin kun aina ennustettiin tulevia
saapuvia
minä ennustin

mutta nyt minulla on enää unet
joissa näen ne joihin on tarttunut islannin taikaa
aina kun he ajattelevat minua
nyt minulla on unien taika heidän kanssaan
kun emme voi enää kohdata risteyksissä

isi huutaa kohta uudestaan
saunasta

ja minä järjestelen silputtuja tekstejäni.

On koko päivän kirjoittanut
omaansa
tai paremminkin editoinut
teki radikaalisti ja palasi vanhaan versioon, pakkasi uudet uuteen kansioon
ja alkoi alusta.
sillä tavallakin voi olla hyvä joskus
luopua kaikesta työstä jota on viimeisten kuukausien aikana tehnyt
ja palata sinne missä oli vuosi sitten.
niin.
niinkin voi täytyy ehkä

ja sitten teki joogan pimeällä keittiön lattialla
ja neuloi pipoa kun katsottiin perheenä telkkarista seitsemästä merestä
ja jotain sarjaa joka on tullut jo tuhat kertaa
ja Jane Austenin Emmaa
ja äitillä oli punaviiniä koska äitillä alkoi loma
ja minä huusin kymmen kertaa että piposta tulee ihana
säärystimet ja niin kuin säärystimet mutta käsiin on jo tehty
huomenna on ruokakauppa jouluruoka vuoro

ja sitten
saa pitkän kirjeen mieheltä
jonka näki viime yönä unessa surfaamassa
ja mies kertoo
että sinä päivänä kun
kohtasimme
hän näki rakastettunsa viimeisen kerran
ja minä vain heitän kuolleen delfiinin hänelle unessani
ja kuuntelen the Kinxiä
josta tulee mieleen vappu Islannissa
ja seuraava päivä täynnä sadetta
minä ja Maija Reykjavikin kaduilla kahviloissa puhumassa seksistä

minä kirjoitan miehelle että kaipaan Islantia.
se on helppo kirjoittaa.
Mutta en minä Islantia kaipaa
minä kaipaan sitä tilaa mikä siellä oli
kaipaan sitä että olin irrallaan
irrallaan tästä maailmasta joka on totta
minulla ei ollut mitään
ensimmäinen sunnuntai meren rantaan
ja keltaiseen kahvilaan josta tulikin
sellainen paikka jonne joka viikko

tärisen kylmästä
ja että joku ihminen
jonka on tavannut vain kerran
kuin ohimennen
kirjoittaa minulle
miten on ollut surullinen kuukausia
vain koska
minä näin unen jossa oli merta, delfiini ja hän.

miten kummallisia tarkoituksia

että minä hymyilen koko metsän läpi
vain koska on nähnyt toisen ihmisen hymyn

Destroy everything you touch today
Destroy me this way
Anything that may delay you
might just save you

kävelee järven poikki, tikka
kettu yli järven
kävelee, kävelee
yöllä makaa pimeässä kuten ennenkin
ja näkee unta surfaavansa merellä miehen kanssa
jonka tuntee vain ohimennen

You only have to look behind you
At who's underlined you
Destroy everything you touch today
Destroy me this way

Ja alkaa opiskella mutta alkaakin kuunnella
ja kun avaa silmät isi seisoo siinä ja
pitäisi alkaa imuroimaan sanoo

lumityöt
on tehty
ja kun lukee mitä sille jota joskus rakasti
alkaa oksettaa
istuu jalat koukussa ja on oppinut että voi kirjoittaa
kirjaimia tikkukirjaimia isoja
kirjaimia
voi laittaa

Everything you touch you don't feel
Do not know what you steal
Shakes your hand
Takes your gun
Walks you out of the sun

uutisia joka päivä kaikkialla
seksityöläisistä
kummallista miten ne tulevat aaltoina
aiheet

niin kuin onnettomuudet
aina sarjoissa

ja me huvittuneina kuuntelemme uutiset toistensa perään
kuinka usa:ssa on kolme ihmistä kuollut lumen aiheuttamissa onnettomuuksissa
me huvittuneina mietimme että niin
miten sekin uutinen on päätynyt meille

ja alkaa kirjoittaa taas
etääntyä siitä mikä on unta
tehdä asanat päivittäin
kävellä järven poikki
valita jouluruoat
antaa unien tulla öisin, antaa niiden tulla
antaa kuvien

joita ei voi tarkasti enää
muistaa mutta paikat
ne ovat aina samat
niin
lumi joka alkaa aurinkotaivaalta yhtäkkiä mutta kun
sitä yrittää kuvata
on järjestelmäkamera ja kaikki
se ei näy kuvassa lainkaan
pitää olla isommat hiutaleet isi sanoo
ja tähdet jäältä peittyneet hankeen
höttöstä minä sanon
ja voisin jäädä tuijottamaan tikkaa
aina aina niin kuin mökin rannassa soutuveneen luona

jättää unet sikseen
jättää ne
olla välittämättä että sanat tulevat aina kaukaa ja puhelimessa on mahdotonta saada selvää
edes siitä mikä on paikannimi
ja että kinkut yhä kasvatetaan ja jos fyysisesti voimakkaampi sukupuoli olisi synnyttäjä
toinen olisi täysin alistettu
ja isi huutaa
että tulee ohjelma grönlannista
huutaa aina mikä ohjelma milloinkin tulee
ja minä

pistän silmät kiinni ja avaan
silmät kiinni ja avaan

What you touch you don't feel
Do not know what you steal
Destroy everything you touch today
Please destroy me this way
- Ladytron, destroy everything you touch -

viime yönä löysin vihreän vihkon
joka oli täynnä tarinoita
vuosilukuja ei ollut
mutta olen löytänyt sen aiemminkin
ja ne
nekin
joissa päähenkilön raiskaus kuvaillaan yksityiskohtaisesti
peniksen sisääntyöntymisiä myöten
on kirjoitettu
olen kirjoittanut
ennen viidettä luokkaa
ja hymähtää
että turha enää päivitellä omien teinityttöjensä bigbrotherkohtauksia
on se media näköjään päässyt vaikuttamaan meidänkin perheeseen
hyvissä ajoin.

yhtäkkiä
minä olenkin ollut
sellainen lapsi
joka koulupäivän jälkeen kirjoittaa vapaaehtoisesti
vihreäkantiseen vihkoon
joka naputtelee kirjoituskoneella
ja myöhemmin tietokoneella sata sivua yli ja veli sanoo että tulen saamaan yläasteella äikästä kympin. ja minulla on karttakirja lattialla ja paperit yhteisellä työpöydällä levällään.
ajattelen
että miksi ihmessä ei ole yhtään nuorta kirjailijaa
lasta
että miten niin ei voisi muka kirjoittaa kirjaa
että tämä minun kirja ainakin on ihan yhtä hyvä kuin aikuisten
parempi
minun babysitters club höystettynä Kingillä.

eikä meillä ollut mitään sellaisia missä nyt itse olen töissä.
mitä olisikaan tullut jos olisi ollut. ehkä en ainakaan olisi voinut kuvitella itsestäni niin paljon liikoja.

ja sitten miettii
että onko kaikki lapset suuruudenhulluja
onko kaikki narsistisia vai olenko minä todellakin ollut
siinä suhteessa poikkeava
ja sitten he vieläkin sanovat että olen vaatimaton
ha
minä nauran
minäkö
minussa ei ole vaatimattomuuden häivääkään
kun muistaa ajatelleensa
miksi ei ole lapsikirjailijoita miksi niin vähän nuoria jotka

eikä se lakkaa.

ja kirjoittaa paljon kadehtimisesta
kirjoittaa kaikesta sellaisesta
mutta ei jaksa enää
ei jaksa edes kadehtia
tuntuu naurettavalta että isi menee pimeällä kaupungin metsään sahaamaan joulukuusta johon on kuitenkin saanut luvan
koska naapuri saattaa tulla kateelliseksi
entä sitten minä sanon
ja lopulta isi menee päivänvalossa
koska tuli nauraen sisälle
kun kaikki mikä voi mennä pieleen menee
enkä minä jaksa vastata kysymyksiin
menen vain pesemään hampaat
ja järjestelemään loputtomia islannin kuvia
jotka jäävät ikuisesti digitaaliseen muotoon
sillä vieläkin on yli tuhat niitä
jotka tahtoisin käsiini kosketeltaviksi
mikä määrä
ja mikä työ
ja mikä järjesteleminen
ja voi

alkaa taas uusi vuosi
pian
2010
kymmenen vuotta aikaisemmin me juhlimme vuosituhannen vaihtumista
silloin kummisetä täytti neljäkymmentä
ja minä muistan kuinka kysyimme serkun kanssa kaupungin keskustassa paikkaa
jossa seisoimme
ja sitten seisoimme poikien kanssa
ne oli niitä ensimmäisiä kertoja
kun kaikki joivat
ulkona
pakkasessa
ja nyt sillä serkulla on jo lapsi ainakin yksi ehkä kaksi ja se on naimisissa

he ovat kaikki
eläneet sellaista elämää
jossa ei tulla koulun jälkeen kirjoittamaan
vihreäkantiseen vihkoon.

ja

minäkin
olen ruvennut kirjoittamaan tietokoneella.

järvellä oli luistelija
minä luulin että se hiihti
mutta jäällä ei ole lunta
isi sanoo
ja huomenna menen
menen oikein pitkään ja yksin
vaikka äiti ja isi tahtovat kuitenkin tulla
mutta sitten minä vain sanon että tahdon mennä nopeaan tahtiin
nopeaan tahtiin ja ottaa kuvan
siitä lumesta joka vielä on pakkasessa.

tänään
siirsin oppimistehtäväni wordiin
ja 68 sivua
ilmoitti sivumäärä vaikka oppimistehtävän oli tarkoitus olla vain 14-18
jota pidin kammottavan suurena lukuna
mutta ilmeisesti
tekstin tuottaminen sivuissa ei ole ongelmani
ja tuntui hyvältä
kirjoittaa oikeita lauseita
että on verbit ja pilkut ja isot kirjaimet
ei se ollutkaan vaikeaa
oli siinäkin ääni
erilainen vain

ja vaikka ollaan jo kaupan sisällä äiti työntää kärryjä kuin kiireessä
työntää niin että hengitys
sellainen ettei ehdi sanoa
tuntuu että täytyy lopettaa lause
siitäkö se tulee
ettei ikinä puhu loppuun
että on oppinut vaihtamaan siihen että pitää ottaa punajuuria
ja sitten tulee nainen
ihan samannäköinen ja sanoi tunnistavansa minut mutta tunnistanko minä pikkuveljen
ja pikkuveli ei ole kymmenenvuotias vaan kaksikymmentä
eikä sillä ole pyöreät posket
vaan se näyttää ihan siltä
pojalta jonka kuvitteli eilen mielessään
kun kuvitteli kaikki
vuoronperään jokaikisen
halusi testata kenen kasvot muistaa
koska jos oikeasti
ei voi palauttaa kasvoja mieleen
on totta

mutta on vain yksi jota ei voi muistaa

mutta äiti ei osaa hymyillä niin että se näyttäisi oikealta
ja se on minussakin
ja kumpikin näyttää siltä että tahtoisi jäädä juttelemaan mutta kumpikin tietää ettei ole mitään sanottavaa

ja sitten kun posti on lähetetty vaikkei se edes lähtenyt tänään
poskia kuumottaa niin kuin olisi kuumetta
ja ajattelee että nyt tulee sikaflunssa kun on vihdoinkin kaikki stressi ohi
että nyt tulee kun on juuri kritisoinut rokotteita melkein syyttävästi vaikkei tarkoita syyttää
ja sitten makaa sängyssä ja kirjoittaa
ettei tyttöjen pitäisi sanoa tällaista miehille
mutta mies vastaa että siksi oletkin täydellinen

ja taas kuuntelee laulua jossa kaikki miehet, jotka raiskaavat pitäisi tuhota
ja miettii kaikkia niitä kadunkulmia joissa miehet sanovat haluan sua panna vaikka sanovatkin ääneen vain sul on hyvä runko tai vaateripustin.

ja on kuva jossa on hevonen ja minä ja miten hiljaa hevosten lähellä pitää olla. ja islannissa on vain miinus yksi aste. intiassa yöllä plus kolmetoista. kylmää, hän sanoo ja minua naurattaa. minua naurattaa silloinkin kun sukkapuikko tippuu patterin väliin ja isi on silti sitä mieltä että minun olisi pitänyt ottaa rokote. ja minä vain ajattelen että nämä kaksi keski-ikäistä ihmistä ovat vanhempani ja että kunpa minä en ikinä tulisi heidän kaltaisekseen. he puhuvat saaresta ja ilveksestä. ja pitää syödä kaikki ei saa jättää tollasta tippaa.

ja sitten tahtoisi vain jo
kahdenkymmenenkuudentunninjälkeen
olla perillä. tahtoisi jo vain.
äkkiä kirjoittaa kaikki sivut.
äkkiä vain tehdä että olisi jo tehnyt.
aina
ja miettii sitä miten toisista
tulee niitä jotka eivät tahdo mitään
pelastaa.

ja joskus
voi ajaaa kaikki viisisataa kilometriä yhteen putkeen
voi vain ajaa ja itkeä huoltoasemalla kun maksaa bensan
ja sitten me kaikki istummekin
salissa
kannettavat tietokoneet pöydällä
ja on taas pakastekalaa
sitä kuorutettua.

ja muistaa tuulta
vaikka ajatteleekin että on unet
joissa näkee pojan
joka katsoo kuvia minusta
samaan aikaan
miten voi olla, me kumpikin sanomme
ja olemme ystäviä.
minulla on sunnuntailevy. se minulla on.

"Blowing out the candles from my cake
I choke on the smoke as I look around the room
Everybody's wishing for no more mistakes
And all that I can think about is you"

ja olisipa paikkoja
joissa ei olisi kukaan vielä käynyt
lunta johon upottaa jalkoja
ensimmäistä kertaa
meri
jonka takana on vain merta
tietämättä että tulee maa
olisipa metsä
jossa voisi huutaa niin kovaa
kuin maailman suurimmalla vesiputouksella
huutaa vaan eikä ääni
kuulu yli
yhtään

"If I can't tap my foot
To an honest tune
I'll run"

Angus & Julia Stone

olen lopettanut
unien kuvaamisen
Lopettanut kaiken
kuvaamisen

lopettanut jakamisen
pitää vain itsellään
haluaa pitä kaiken itsellään ei enää sitä että sataa tai tuulee ei harmaita sanoja ei

Tori Amos tänään.
ja kasvatustieteen luennolla tyttö kuvaa kurahanskan sisään työnnettävää sormea
ja minä muistan

keinua ylhäällä korkealla mahdotonta laskeutua alas ja pieni tyttö edessä
edellä oleva laskeutuu mutta me pieni tyttö ja minä jäämme korkealle
ja tyttö itkee, painautuu minua vasten, yritän työntää sen pois
en voi hallita keinua lapsi sylissä
mutta tajuan siinä samassa että se putoaa jos en pidä sitä
ja sanon "pidä minusta lujasti kiinni" pienet sormet puristavat käsiäni puristavat niin lujasti kuin pelkäisi kuolevansa jos ei pidä kiinni
mahdotonta hallita
mutta lopulta me laskeudumme ja ote ei enää tiukka,
tyttö nukkuu sylissäni velttona kun maanpinnalla
lasken tytön maahan ja kolmas tulee
toteaa lapsen kuolleeksi
minä,
pidellyt tytön kuoliaaksi, minä
suojellut, tukehduttanut
minäkö?

eikä uni jätä rauhaan
niin että kirjoittaa kaikki unet edellisiltä vuosilta
kirjoittaa taas kaikki unet
miten paljon
miten paljn ennen islantia
miten paljon taas islannin jälkeen
mutta missä ovat unet saaresta?
enkö minä nähnyt siellä
muuta kuin todellisuuden?
ei sanoja päiväkirjassa, ei unipäiväkirjassa, ei omissa teksteissä
ei sanoja
muuta kuin täällä

ja sitten on kirja
joka yöpöydällä odottaa
pimeää
hetkeä ennen unta
odottaa
ei haluaisi antaa sen odottaa
piti opiskella mutta unet
ja miten joku toinen on kirjoittanut
täsmälleen niin kuin itse
tietämättä
miksi aina omat sanat on joku toinen jo
miksi miksi miksi kuinka kauan voi enää odottaa entä jos kaikki sanat varastetaan entä jos kaikki onkin jo sanottu
samat
miten samat kuvat voi olla

ei pysty asettumaan tähän todellisuuteen
ei pysty asettumaan tähän todellisuuteen ei halua ei halua

haluaa haluaa
mihin

ja pyöräilee aina nopeammin takaisin

löytää lauluja
joita kuunnellaan kun sataa vettä
tai
dancing like grazy
every friday
kaipaan sitä
että liikkeet ei ole opittuja
ja on hollantilainen tyttö jonka kanssa jatketaan istumista auringossa
saksalainen poika jonka kanssa nähdään joka
päivä
vaikka ei olisi aikaa

pesukone linkoaa vain silloin kun se tahtoo
ja jotkut lauseet parempia englanniksi
jotkut liikkeet eri
kun tanssii ovi auki kadulle

ja bussimatka erilainen kun kuulee laulut
ne joihin oppi vasta siellä tuulessa
pimeät aamut pimeät aamut

kaikki muuttuu
kaikki muuttuu ja ajattelee muumilaakson marraskuun Tuhtoa
jonka tarinan pitää aina mennä samalla tavalla

tahtoo ulos
(tästä kattilasta) ja sitten keinutaan keinutaan keinutaan pikkutiinan keinuissa
ovikellot ovikellot se oli sitä aikaa
leppäkerttujen vapauttamisoperaatiot

miten samanniminen tyttö laulaa
miten aina
tähän vuodenaikaan alkaa odotus
loputtomalta tuntuva
mutta sitten yhtenä päivänä kaikki onkin jo ohi.

ei enää sellaista rantaa kun mustat kivet ja mitä ne edes ovat
sellaiset rannat
ja kun kävellään kaikki kolme peräkanaa siellä missä lehdetkään ei enää puissa
me ei tiedetä miltä se näyttää edes seuraavana vuonna että miten se muuttuu kun niemen kärjessä talot
portaineen

unet
kin
alkaneet taas niin voimakkaina että kirjoittaminen
oli pakko aloittaa
unet vaativat ettei saa sanoja sisään

käytävät käytävät
miten hiljaisuus tulee
lauluista joiden laulajalla sama nimi

ja jossain toinen maa
ja toisessa maassa toinen
ja toisessa toinen
ja täällä
pesukone linkoaa vain silloin kuin tahtoo
ja laulussa joiden laulajalla sama nimi
hiljaisuutta.

Vielä puolitoista tuntia työvuoroa jäljellä ja mietin jatkuvasti onko jotain jäänyt tekemättä.

Tämä kummallinen paikka.
Juuri käännytin eräätkin turistit pois ovelta, koska hinnat ovat niin korkeita, etten minäkään tänne jäisi.

Eilen illalla kävin sitten kävelemässä vesiputouksella ruotsalaisen työtoverini kanssa.
Miten hupaisaa. Hän kirjoitteli nimeänsä mustaan hiekkaan. Ja minä istuin laavakivellä ja ajattelin hyviä meditointipaikkoja.
Kävelyn jälkeen istuimme sohvallamme ja hän kertoi mitä ajattelee minusta.
Hän on tulkinnut minut
että etsin vastauksia, mutta en halua saada niitä.
Sitten katsoin ikkunasta pitkään ja sanoin että se on ihan totta. Että se on kyllä ihan totta, että sellainen minä olen.
Yhtäkkiä niin selvänä kun joku toinen sanoo sen. Niin.

Ja nyt islantilainen poika aloittaa laittamaan ruokaa. Minulle tämä ruoka-asia on vähän ongelmallinen tämän kasvisvammani takia. Eilen änkytin islanniksi sille omistajalle tai omistajan vaimolle (ex?) että en syö lihaa ja me syötiin sitten kalaa... mutta ei kai me voida joka päivä kalaakaan syödä. Onneksi on sentään salaattia, tosin sitten huolin proteiinin saannistani.

mutta nyt sataa. Ja turistit eivät halua lähteä huoneistaan.
Ja minä istun internetpaikassa ja odottelen puolitoista tuntia jos joku turisti sattuisi eksymään tänne ja päättäisi vieläpä jäädä hinnoista huolimatta.

Ehkä katson Polanskin elokuvan vapaallani.

tämänkin päiväkirjan kirjoitus on näemmä muuttunut arkisemmaksi
lause piste lause piste tein sitä piste teen tätä piste

vaan reykjavikin ihanuudessa kirjoitin omani loppuun ja tulostin sen
jonka jälkeen oikoluin sen kuuden tunnin bussimatkalla. siellä se minua odottaa. paperinippuna. omani. eikä se tunnu yhtään ahdistavalta. tuntuu vain jännittävältä. että on taas jotakin mitä työstää. selkeyttä. ja että täällä minulla on siihen ehkä aikaakin kun nämä ulkopuolelta tulevat virikkeetkin on mitä on ja kun nettikin on vaan täällä yhdessä paikassa eikä omassa huoneessa. vaikka kovasti olen yrittänyt tietokonettani kääntää jos se saisi yhteyden siihen verkkon vaan ei. ei muualla kuin täällä päärakennuksen pimeissä saleissa ja tällä hetkellä kosteanpuoleisella terassilla.

nauroin ääneen niin kovaan
eilen
kun tajusin miten kovasti tahdoin juuri tätä
keskelle ei mitään EI MITÄÄn koko kesäksi
ja että nyt minä olen täällä
ja miten todellisuus on aina niin realistinen
että minä nauroin että minä juuri tahdoin tätä ja miten absurdia se juuri siksi on
että voi tahtoa jotakin tällaista

alan käsittää vähitellen paremmin ja paremmin niitä
jotka ovat viettäneet pimeät talvet keskellä ei mitään
ilman ketään
en enää ihmettele miksi jokaikinen heistä on kertonut minulle ettei aio viettää sillä tavalla enää yhtäkään talvea

ja nyt on sentään kesä
ja olen islannissa
ja täällä on joka päivä paljon ihmisiä
ja internetkin toimii paikoitellen
ja televisiossa on yksi kanava
ja lähimpään kaupunkiin on 30 kilometriä

hymähdys

niin.

ilta on sateen jälkeinen
miten voi olla niin voimakas tuoksu siinä että on vain satanut
ja kaupunki elää ja nukkuu samaan aikaan
osaan reitit
miltä tuntuu joskus tulla takaisin pienten talojen väliin? kävellä samoja katuja
samaltako kuin se kun ajoi autolla ensimmäistä kertaa yksin talojen alueelle
jossa suurinpiirtein koko ala-asteen ajan vietti illat
keltaisessa kerrostalossa

ja olen kirjoittanut kirjoittanut kirjoittanut
miten hyvältä
kun Oliver kysyy keittiössä että ai sä kirjoitat jotain
sanoa että joo
kirjoitan
että voin sanoa kirjoittavani

ja miten hyvältä tuntuu
istua keittiön pöydän ääressä
sen saman jonka ääressä ainakin kolme kuukautta sitten ehkä
ensimmäistä ja edellistä kertaa
ja nytkin pöydänympärys on täynnä
eri ihmiset
mutta jokaiselle voi hymyillä
ja miten sydämmellinen halaus

ja ystävä kirjoittaa että vaikuttaa että olen onnellinen
ja didit sanovat näytän levänneeltä
ja sade ei haittaa
ja hämärtyy hämärtyy muttei pimene
ja minä hymyilen hymyilen vaikka ei mitään erityistä syytä
ei mitään muuta kuin vain se
että minä kasvan
ja kun on sateen jälkeen ilta
ja voi kävellä tutuiksi käyneitä katuja
vaikka onkin monta huolta ja ajatusta ja ei osaa kieltä ja ei sitä ja tätä ja voi ja oi
niin voi huitaista kädellä niille ajatuksille
ja ajatella sen sijaan
että entä jos tämä olisikin koti?

entä jos