kylmy

Olen miettinyt paljon
ja minulle on oikeastaan tällä hetkellä ihan sama mitä toiset kirjoittavat.
Ja totta kai kirjoittavat.
Enkä minäkään voi olla sanomatta
lisäämättä jotakin eiliseen lyhyeen kommenttin
vasta kun kaikki oli valkenemassa

mutta oikeastaan en voikaan sanoa mitään.
koska minulla ei ole mitään sanottavaa.
toivoisin vain hiljaisuutta.
kuinka itsekkäältä kuulostaakaan
mutta edes itselleni.

en ymmärrä sitä kuinka minäkin olen näin järkyttynyt.
minä olen sellainen täti. sellainen minä nyt ehkä olen.

ja eniten minä mietin sitä perhettä.
tietysti. ajattelen sitä nuorempaa sisarusta. en voi olla miettimättä. en pysty käsittämään miten he voivat koskaan selvitä tällaisesta. milloin tulee se ensimmäinen päivä kun on taas mentävä aloitettava arki
niin.

ja joku sanoi jossain blogissa että älytöntä sanoa yli 12-vuotiaita lapsiksi
minä olen niin päinvastaista mieltä
minä en ymmärrä miksi jopa 18-vuotiasta ei sanottaisi lapseksi
ja paskat laista. ei sitä noudatateta nyt tässä yhteydessä muutenkaan.
koska se minusta juuri on surullisinta

että on maailma
ja sitten on lapsia
niin. todellakin.
ja sitten on edessä viiva
linja
linjoja
raja rajoja
ja niiden viivojen yli joko astutaan tai ollaan astumatta
käännytään takaisin tai juostaan eteenpäin
mutta silti
kun ne eivät ole pelkkiä veteen piirrettyjä viivoja

vaan me olemme eläviä
me kaikki
tai meidän pitäisi olla.
ja kyllähän me tunnemme. meidän pitäisi.
mutta kun
sitten näkee jotakin sellaista
että joutuu arvioimaan uudestaan
sen onko niitä sittenkään
onko siitä sittenkään mitään
siitä samasta mitä itse on
toisissa
jossakussa
edes yhdessä

ja voisi seisoa tiellä vastatusten
katsoa silmiin
ja minä sanoin että olisin ollut juuri sellainen

pahinta
että joku
lapsi
kuvittelee voivansa muuttaa maailmaa paremmaksi tappamalla
että sitten meillä olisi älykäs maailma

ja hänelle itselleen hän oli oikeassa

ja ei kai ole väliä sittenkään
jos mikään ei ala tuntua miltään
ja tyhjyys on vain tyhjyyttä
miten helppo sitten kohottautua ylös ja nauraa
jos alapuolella ei ole mitään eikä yläpuolella ja kaikki muut ovat sitä samaa tyhjyyttä mitä kaikki muutkin

äh. en minä tiedä mitä minä yritän sanoa.


ehkä minäkin olen samanlainen.
tahtoisi elää toisenlaisessa maailmassa
mutta
niin
kuitenkin niin päinvastainen
ja miten sitä voi olla?
miten sitä voi, kun kasveillakin on siittiöt ja munasolut ja alkiot
miten sitä vain voi
ja puita on tuhatvuotisia
valaat muuttumattomina merissään

minä ihmettelen.
ja minä tahtoisin ottaa pienen kummituspoikani syliini ja katsoa kuinka hän piirtää käveleviä kurpitsoita ja aarrekarttoja ja värejä värien perään
ja sitten me tekisimme lennokkeja ja hänen lennokkinsa lentäisi pidemmälle kuin minun

niin.