tiistaina, helmikuuta 27, 2007

olen muuttanut.
olemme.
lattiat täynnä pahvilaatikoita
tenttejä
ja prosemma jota pitäisi tehdä pitäisi tehdä tehdä
koko ajan
laatikoita

sekaista sekaista

ja olen tietysti aloittanut peterini
tietysti
tietysti

ja hassuja yhteensattumia
hassuja siksi että minun syntymäpäivälläni on nimi
ja koska äitini nimi on äitini syntymäpäivän nimi
minä olen ollut kanssa aina syntymäpäiväni niminen

ja yhä enemmän
olen alkanut ajatella taas
kohtaavani tanskan
ja tanskasta grönlantiin

mutta juuri nyt minun taukoni loppuu ja on taas
palattava muistiinpanoihin

irigaray kristeva wittig rubin harraway deLauretis cavarero groz butler scot ja yksi vielä jonka nimeä en muista juuri nyt heti

sataa lunta

tiistaina, helmikuuta 13, 2007

maailmantuska

He sanovat
ettemme me ymmärrä mitään
ettemme mitään
että meidän on vaiettava koska emme tiedä
koska vain he tietävät vastauksen
koska kaikki vastaukset ovat ne jotka ovat olleet
jo silloin
paitsi ennen
ennen kuin heidän mielipiteitään oli

minua suututtaa.

tulisi oikein kova lumisade
niin tiheä ja paksu
että peittäisi alleen jokaisen talon
jossa asuu mies jossa asuu ihminen
joka sanoo olevansa oikeassa
peittäisi alleen jokaisen tien jokaisen auton jokaisen
peittäisi piiput tukkisi putket tekisi valtavat lumivallit
ja olisi ihan valkoista ihan hiljaista

niin kuin myrskystä
minä haaveilen lumesta
minä haaveilen että jäisi alle

katsoisi kun kaikkialla olisi alku
yrittäisivät aurata pois mutta
olisi jäätävä paikoilleen
olisi katsottava taivaalle
olisi suljettava silmät ja avattava

minä en tahdo elää täällä. minusta tuntuu juuri nyt siltä.
ja silti
minusta tuntuu että tarvitaan
että on välttämätöntä
että vielä joku
haaveilee lumisateesta haaveilee myrskystä ja upottaa jalkansa veteen kastaa päänsä veteen katsoo silmät kirkkaina taivasta ja laskee tähtiä odottaa että ne lentäisivät

ja lintu
istui tänään parvekkeellani
lauloi siinä niin voimakkaasti että minä avasin verhon
ja siinä se istui katsoi sisälle ja availi nokkaansa
pieni lintu. parvekkeellani.

poikani sanoi että se tuli hyvästelemään minut.

ja minun pitäisi tehdä koko ajan kaikkea muuta
minun huominen päiväni tulee olemaan katastrofi ja pelottaa vaikka en osaa edes pelätä
olen vain niin täynnä näitä betonirakennuksia näitä teitä ja autoja joissa istuu kyydissä yksi ihminen työtunteja työtunteja, että on valmis tekemään mitä tahansa jotta saisi rahaa

tiedän olevani liian naiivi tähän maailmaan
minulla liian siniset silmät
haluaisin vain ottaa kädestä kiinni ja kuuntelen lennonin imaginea
you may say I'm a dreamer

ehkä me olemme väärässä
ehkä mistään ei tarvitse välittää mitään
ehkä tosiaan on niin että sama mitä teemme sama kuinka
entä sitten

ja puhaltaa saippuakuplia katolta
kerätä vaahteranlehtiä paksujen kirjojen väliin
katsoa telttakankaan läpi aurinkoa ja säleverhojen läpi lumihiutaleita
nähdä kuu vasta kun avaa oven sisälle
pitää puhelinta korvaansa vasten ja vihata ääntä
laskea viiteen

sunnuntai, helmikuuta 11, 2007

söndag i sängen

ilta
eikä enää pakkasta
niin paljoa
voi kävellä voi kävellä

musiikkia

ja mistä alkaisi
ei ainakaan
ole avannut kirjaa
josta pitäisi ihan pian pitäisi tietää kaikki
termit

niskat jumissa
ovat taas
ja pää
ja kuinka ikävä yhtäkkiä taas ikävä

kun näkee kaikki katot ja valot
ljus
ikkunoissa
ja sitten on äänet
joita tulee huoneistoista joissa on ihmisiä

eikä voisi olla
eikä voisi olla

kirjoittanut taas
olen kirjoittanut
mutta en näinä päivinä
en näinä
kun olen maannut pitkään syönyt aamiaiseksi lettuja tehnyt ruokaa leikannut kolmeen eri sormeen samasta kädestä ja polttanut hellalla vedenkeittimenjohdon mustaksi
en näinä
kun olen ollut ihan kiinni ihan kiinni
puhunut ruotsia kadulla tyst ny koska mummot kävelevät koska koko katu raikuu suudellut lumihiutaleita hiuksista ollut juuri sellainen ärsyttävä ällöttävä nuoleskelija miksi noiden pitää tässä julkisella paikalla eivätkö voi yhtään minua nauratti kuiskasin en flicka poika sanoi jag vet mutta mitä siitä me olemme hulluja voimme olla koska rakastamme
ennustanut taas bussin täsmälleen

haimme vintiltä pahvilaatikoita. emme täyttäneet kuin kaksi
se ei näy missään.
ei näy missään enkä ymmärrä mihin nämä kaikki tavarat mahtuvat luojan kiitos minun isälläni on pakettiauto ja he suostuvat

en ole vieläkään osannut nukkua
heräämättä
viime yönä kaadoin pelilaudan ja nappuloina olivatkin ihmiset
enkä enää muistanut mihin paikoille he kuuluvat
he auttoivat itse
juoksimme minä maaria merita metsätietä juoksimme kovaa
he vilkuttivat pojalle joka oli yksi leiriläisistä
ja me juoksimme
näytimme siltä kuin näytimme silloin kun olimme vielä kerrostalon huoneistoissa emmekä koskaan tahtoneet leikkiä barbeilla.


joskus on vain päiviä
on sellaisia päiviä että ne voisivat jatkua.

torstaina, helmikuuta 08, 2007

aamut alkavat

joskus niin huonosti
että kuin olisi krapula
pää niin raskasraskas joka paikkaan sattuu tee polttaa suuta ja aurinko vaan ärsyttää
tuntuu kuin ei olisi nukkunut minuuttiakaan ja silti tietää että kerrankin kai ihan hyvin
ettei valvonut ihan hirmu montaa tuntia

olenkohan tulossa kipeäksi vai mistä moinen kammotus
kurkkukin on kipeä
pirunmoista
pilaa koko päivän
näyttää niin kauniilta mutta haluaisi mieluummin pimeän että voisi maata

plaah
plaah

tiistaina, helmikuuta 06, 2007

tiistai nyt

minun on koko ajan nälkä
aamulla nukuin pitkään
tein pesiä
ja kuvittelin että aurinko oli kirkkaampi kuin se oikeasti olikaan
pölyä oli niin paljon ilmassa että olisi voinut olla sumu tai hiekkamyrsky tai lumipyry
yritin lukea paksua paksua biologiaa
katselin kirjojani
luin varition päiväkirjoja
söin söin söin
availin tiedostoja
heittäydyin

ja ulkona minun silmät jäätyi
ihan totta
ne jäätyi
sisälle tultaessa suli

palelee palelee
ja voisin ahtaa mahaani kaiken maailman

kidasta kurkkuun.

lainasin monta elokuvaa ja äänikasetin.
nauroin nimille joita löytyy kun hakee asiasanalla rento

nyt on talvi
vaikka lintujen äänissä kuin olisi kevät
aamuisin

minä muistan kun kirjoitin että isi muistaa kaikki nimet

tänään minä olen ajatellut
että entä jos poikaystävä yhtäkkiä kuolee
niin milloin minä saan tiedon
tai milloin ylipäänsä tyttöystävä tai poikaystävä saa tiedon
kun ei ole vielä mikään lähiomainen
mistä ne tietää sairaalassa tai missään että me seurustellaan
ja kuka saisi tietää ensimmäisenä
päädyin siihen että minä saisin varmaan aikan nopeasti tietää
että poikaystäväni äiti varmaan ensin ja äiti soittaisi sitten minulle
mutta entä jos en kuule kun puhelin soi
millaisen viestin sitä jättäisi vastaajaan?

joskus olin koekuvauksissa
johonkin sarjaan, en enää muista mihin
siellä oli sellainen tehtävä
että minun roolihahmoni A seurusteli jonkun tyypin B kanssa ja tämä tyyppi B on juuri kuullut kuolevansa tai kuollut tai jotakin kuitenkin sellaista ja tämä A tapaa B:n äidin C juuri sattumalta tiedon saannin jälkeen bussissa. C on kovin iloissaan ja onnessaan kun Bllä on ihan pian synttärit ja A:n pitää yrittää näytellä kanssa onnellista, hän ei voi kertoa B:stä

minusta alunperinkin oli epärealistista ettei A kertoisi C:lle, jos C:n poika B kerta on kuollut tai kuolemassa. Eikö äiti kuitenkin yleensä ole se jolle ensin kerrotaan? ei tyttöystävä? vielä kun kyse oli teineistä.
En tiedä, mutta minusta ajatus siitä että salaa jonkun toisen läheisen kuolemaa, tuntuu kovin oudolta. En tosin muista miten harjoituksessa oli, että oliko siinä sitten vielä sellainenkin tilanne, että B oli käskenyt A:ta olemaan kertomatta. Se tietysti monimutkaistaa. Mutta jos B oli jo kuollut... ehkä se ei ollut vielä kuollut, silloinhan koko tehtävä olisi ollut ihan älytön. Silloinhan luonnollisesti kaikki olisivat vaan olleet hysteerisiä eikä salailulla olisi ollut mitään merkitystä.
No mutta, nyt koko tältä selostukselta menikin pohja. Sillä jos B ei ollutkaan kuollut, vaan vasta saanut tiedon kuolemastaan ja käskenyt A:ta olemaan kertomatta, koska haluaa kertoa tämän asian itse perheelleen. niin tilanne ei olekaan enää niin epärealistinen. ehkä. harmi etten muista. mutta muistan että jotenkin se oli kamalan vaikea eläytyä siihen. no, en minä sitä roolia saanutkaan, joten en kai kovin hyvin osannutkaan eläytyä.

yksi lintu istuu pakkasessa.
ihan kuin sillä olisi takki.

ja minun tekisi mieli olla tekemättä mitään.

sunnuntai, helmikuuta 04, 2007

kirjoittaminen!

olen kirjoittanut.
tunnit menneet nopeasti
niin nopeasti
ja minusta tuntuu että vieläkin on kirjoituksen rytmi

olen kirjoittanut!
tuntuu ihanalta.
tuntuu ihanalta päästä taas
maailmaan
josta on ollut pitkään poissa
ja pelottavalta
sillä en ole varma tahdonko sinne taas
kun uppoaa kun uppoaa ihan kokonaan on välillä vaikea muistaa oikea maailma
toisaalta se on helpottavaa
pako
mutta toisaalta

mutta nyt en voi kun iloita
vaikka en minä paljon ole saanut aikaan
enkä oikeastaan mitään hyvää
enkä mitään mitä piti
en ole tehnyt biologiaa tänään yhtään

mutta minusta tuntuu
että tämä on minulle itselleni paljon tärkeämpää
että saan sanoja että saan sanoja että saan sanoja

on ollut niin ikävä
minua
voisi ehkä sanoa niin
että kirjoittaminen on minä
että se on kuin toinen puoli
kuin on toinen ihminen toinen on osa
niin kirjoittaminen oma puoli oma osa
ja haluan elää sen kanssa

enkä voi mitään että sanani ovat nyt näin
koska olen vieläkin vähän hurmoksessa missä ikinä
tunteessa
että
en ole kadottanut vielä ihan kokonaan

politiikka

olen niin täynnä sanoja
olen niin niin
täynnä sanoja

emme päässeet teatteriin koska
emme ilmeisesti olleet oikean ikäisiä
tai sitten vain muutuimme näkymättömiksi
aion kirjoittaa kyseiselle teatterille
huoneteatterille muuten,
jos joku meinaa mennä sinne jotain vaikka katsomaan,
palautetta,
että kannattaisi kohdella asiakkaita paremmin
tai jäävät ilman katsojia tulevaisuudessa
aliarvioivat meidät,
nuoret
käsittämätöntä

mutta olemme puhuneet paljon tänään syödessämme runebergin torttuja
ja yksi tyttö toi likööriä
sitä miltä tortut maistuvat

tuntuu hyvältä tietää
että meitä on olemassa.

lauantaina, helmikuuta 03, 2007

kaukosuhde

jäällä voi luistella.

minä olen ottanut kuvia.
paistanut sämpylöitä ja kaalilaatikkoa

olen lukenut biologian kirjaa.
tehnyt itselleni pesän.

olen kävellyt järven ympäri ja harjun

katsonut kaksi elokuvaa. eilen ja tänään.

ja minulla on niin mieletön ikävä ettei mikään saa ajatuksiani pois.

ja koko ajan tekisi mieli sanoa ikävänsä. vaikka on luvannut ettei.
miten se onkaan näin vaikeaa?
miten toinen voi haluta tätä? vai eikö tämä sitten vain tunnu toisesta samanlaiselta
että on paloja
että on pakko olla liikkeessä
sillä jos hiljaisuus niin tyhjää

minä en koskaan
en koskaan tule ymmärtämään
mutta haluan ymmärtää
miten toinen ihminen tuntee miten
mutta voi luoja kuinka se on vaikeaa

se on.

perjantaina, helmikuuta 02, 2007

en minä sittenkään osannut olla kysymättä.
Enhän minä sittenkään osaa.
Kysyminen on niin syvällä minussa minua minusta minulta
taistelen vastaan mutta

tänään
jäällä auraa mies luistinrataa
olin innoissani kun kävelin aamulla jäällä ja näin
mutta
kun tulin takaisin nyt päivällä
ja näin sen saman miehen ja koneen edelleenkin auraamassa
ja kun auratut alueet olivat jälleen lumen peitossa
tuli vähän epätoivoinen tunne
tässäkö sitä sitten pitäisi luistella
lumenpäällälumenpäällä
missä minun peilipintani?

näin unta jossa oksensin verta. (joten ei kannata lukea tätä kappaleta edemmäs jos ajatus oksettaa) ensin pesin hampaita ja huuhdellessani suuta, vesi muuttui aivan punaiseksi
huomasin että kaksi hammastani olivat aivan verisiä
joten epäilin että veri tulee hampaista
mutta pian suustani alkoi valua verta runsaammin ja runsaammin
yökkäilin ja yritin huuhtoa sitä pois
äitini oli laittanut suuhunsa paperipalasia ja käski minunkin tehdä niin, se auttaisi
ahdoin suuni täyteen paperia, mutta tunsin tukehtuvani
ja aloin repiä punaisiksi värjäytyneitä paperisuikaleita pois ja minua oksetti ja kun sain suuni tyhjäksi verta tuli jo niin paljon että tarvitsin kattilan
kattila oli täynnä karkkia
ja minun oli ahdettava karkit suuhuni
meinasin taas tukehtua
ja syljin karkkeja, jotka olivat nyt liimautuneet ja liiskautuneet yhteen veriseksi möykyksi
suustani kattilaan oksensin möykkyä hädissäni

miellyttävä uni siis.

selasin unipäiväkirjaani ja löysin sieltä tavallaan yllättäen merkinnän 21.3. 2006
eli vajaa vuosi sitten
uni oli kovin samantapainen tai sen lähtötilanne
siinä minua alkoi yskittää ja kurkusta tuli verisiä limapalloja ja verta.
siinä unessa pääsin kuitenkin lääkäriin ja koko uni muuttui ihan toiseksi.

en epäile yhtään ettenkö tietäisi miksi näen oksentavani verta. nyt.
mutta minua häiritsee vuoden takainen uni. en yhtään muista millainen ei-unimaailman tilanne on silloin ollut.
harmittavaa että unipäiväkirja on niin erillinen oikeasta päiväkirjasta. ja harmittavaa etten ole enää kirjoittanut oikeaa päiväkirjaa kun olen alkanut kirjoittaa tätä.
ja täältä tietysti 21 päivän merkintä puuttuu. on päivä sitä ennen ja päivä sen jälkeen.
ehkä silloin ei siis mitään erityistä. niin kuin nyt. niin kuin nyt.
vaikka ei nytkään ole mitään erityistä. juuri nyt. enää.
mutta kai kaikesta jää jälki.
verisiä tahroja paperisuikaleisiin
kukahan ne siivoaa
kuka hanne siivoaa

mutta
minä pidän talvesta
ja selviän. selviämme. olen varma siitä.
olen varma siitä että kun vihdoin jää on aurattu ja minä sidon luistimet jalkaan
olen varma että riittää. että joskus on vain
käytävä käytävään odottamaan
joskus
laskea pudonneita lehtiä
maahan
on pidettävä kiinni, on pidettävä kiinni
kädestä ihosta omasta itsestä ja toisesta
ja annettava
aikaa
myös omalle maailmalle myös omalle
sille ettei ole täydellinen
heti
ikinä
ikinä ei ole

n määrä tekijöitä
eikä mikään suhde ole kommensiaali
eikä mutualistinen

sitten kuitenkaan
hienon kaavion mukaan
sitten kuitenkaan

minun on vain opittava
minun on vain oikeasti opittava ymmärtämään
että olen vain osa
en kokonaisuus en kaikki
vain osa
ja että se miten minä ajattelen
on vain osa
ei kaikki
eivät kaikki ajattele näin
vaikkakin
monet
vaikkakin olisin kuullut että jotkut toisetkin
enkä minä voi päättää, että näin pitää
jos minä haluan että monimuotoisuutta on
jos minä
puhun etteivät vain
vaan myös sudet
minun on myös vihdoin ymmärrettävä että kyse on myös meistä ihmisistä
etten voi jatkuvasti vihata kaikkea sellaista
joka en ole minä
tai puu

minä en ikinä unohda äitini kertomusta kivistä
siitä kuinka hän lapsena keräsi niitä ja kuinka hän halusi tutkia niitä
tiesi, että haluaa, tiesi että hänestä tulee
geologiko,
ja kuinka hän sanoi ettei hän unelmoinut siitä
en minä ole koskaan unelmoinut, hän sanoi
ja minä en voinut ymmärtää, en vain voinut
ja kun minä sitten kirjoitin äidistäni
ja se oli niin raaka, ei yhtään kaunisteltu
ja äitini lukiessa sitä
hän itki
eikä hän itkenyt niin kuin itkee aina minua lukiessaan
vaan hän itki itseään, sitä että näki hänet itsensä siinä
ja ehkä hän tajusi
että oli sittenkin unelmoinut

minä en ole julma ihminen, mielestäni
näin,
kun minun kanssani keskustelee tai kulkee katuja tai juo teetä
minä olen mielestäni aika herttainen ja kiltti ja ystävällinen ja pieni ja hajamielinen ja ujokin ehkä ja vaatimaton
mutta sanoissani minä olen julma
sanojen kanssa minun ei tarvitse kaunistella
minä en osaa
kun kirjoitan ne
ääneen minä heti voin selittää viisikin eri versiota eikä siinä ole mielestäni mitään kummallista silä yritän selittää
mutta joskus kun kirjoitan
minä en selitä enkä ole kaunis
lainkaan

ehkä sanoja käyttäessä
pitäisi myös muistaa niiden voima
niihin liittyy
ei se ole mikään myytti vaan jolla ei ole enää mitään merkitystä
sanat tosiaankin voivat ottaa valtaansa ja niitä tosiaankin pitää varoa

jos ajatukset voisi vain nähdä
tai tuntea
ilman että niitä pitäisi pukea sanoiksi tai mihinkään muotoon
että voisi välittää toiselle tunteensa vain sellaisina kun ne ovat, puhtaina
kuinkahan paljon
vähemmän epätasapainoa meillä olisi täällä maailmassa ?