Jäin jäällä lumeen jumiin,
ketjut irtosi
ja kaaduin, sitten myöhemmin, mutta pilkkijä(t) eivät kysyneet sattuiko,
eikä edes sattunut
mutta tiellä poljin niin kovasti että tuli hiki

myöhemmin tarkastelin Afrikan karttaa ja yritin muistaa mistä maasta minun ystäväni on. Ja muistin oikein. Tuli huono omatunto. Siitäkin, että kysyin hänen nimestään, koska se nimi, jolla opin häntä kutsumaan oli englantilainen, ei kiswahililainen.

öisin, ja päivisinkin, olen ajatellut heitä
lomittain ja silloin tällöin, öisin intensiivisemmin
jopa niin, että sanomme hyvästit
entisen sotilaan kanssa.

isi sanoo, että viisikymmentä vuotta sitten emme olisi tienneet näistä maista mitään.
ja nyt minä opettelen turkin kieltä
ja venäjää ja persiaa
kaikkia sieltä täältä
minkään kunnolla tarttumatta
ja olisi vielä niin monia maita ja niiden kieliä
heitä
joita ajatellaan sitten jälkeenpäin
muistetaan tai muistellaan
tavataan
ehkä
unissa.

ehkä siksi palasin takaisin. kun en oikeastaan halunnut enää vain muistoja. väläyksiä. niitä hetkiä.
että voi sanoa on käynyt, on tehnyt, on nähnyt, on tavannut, on kuullut.

on meitä jotka sanomme tahdon vanhan ajan takaisin että en ole tästä ajasta en
ja sitten niitä jotka eivät kaipaa mitään siitä mutkattomuudesta kun ei ole valinnanmahdollisuuksia.
ehkä me, joilla on aina ollut kaikki mahdollisuudet valintoihin,
emme enää arvostakaan sitä, vaan koemme että se, juuri se, tekee elämästämme hankalan. ehkä siksi haikailemme yksinkertaisempaa elämää.
kun on, voi luopuakin. ja kun on vihdoin saanut, ei halua laskea irti.

puhun omistamattomuudesta, mutta silti minä kiinnyn
paikkoihin, lauluihin, tavaroihin, ihmisiin. olen kiintynyt kaikkiin heihin, ja siksi lähteminen ja palaaminen on aina vaikeaa. siksi minä en pidä siitä liikkumisesta, ja siksi minä pidän siitä liikkumisesta. on pelottavaa olla riippuvainen, tarvita, haluta, haluta pysyä, jos toinen ei haluakaan sinun pysyvän. mene, vaikka ei halua mennä.
islanti, en kai koskaan voi laskea siitä irti. en halua mennä takaisin, koska pelkään että menemällä takaisin huomaan ettei se ole enää minun. se ei ole pelkkä satu, josta joskus haaveilin, vaan se on aktuaalinen valtio, jossa olen joskus asunut, mutta en enää asu. olen lähtenyt, jättänyt, siirtynyt.
lauluihin, joiden lopettamisen olen kuunnellut.
kuullut loput. ja alut. syntytarinat. ja niin minä tahdoin joskus soittaa pianolla, enkä kuitenkaan koskaan tullut niin sorminäppäräksi, että siitä olisi ollut kenellekään iloa.
isovaarin vanha kaapisto, jonka maalasin puolukanpunaiseksi. peter hoegin rajatapaukset. päiväkirjat. valaanpyrstö.
mutta voisin unohtaa päiväkirjani. en minä nitä mukanani vie. enkä rajatapauksia, konkreettisesti, se on minussa jo. kaikki aika ja arvioimattomuus. valaanpyrstö on, mutta voisin antaa sen pois, jollekin uneni näkemään. kaapisto on ja pysyy jossakin muualla kuin minä jokatapauksessa, kokopuuta kun on. ei se kulje rinkassa, tai pyöräntarakalla. ja maat,
ne elävät omaa elämäänsä. mannerlaatat lähestyvät ja loittonevat, islantikin halkeaa joku päivä kahtia.
grönlanti on joka vuosi uusille kaksi viikkoa. lunta ja jäätä ja valoa ja valoa ja valoa.
laulut voivat kuulla kaikki, hekin
ja heitä
minä en koskaan voi omistaa
enkä koskaan omistanutkaan. ja siinä on minulla vielä oppimista
että minun ei tarvitse, enkä voikaan
olla kenenkään oma
enkä myöskään voi ketään toista ottaa omakseni,
sellaisia me olemme
kaikki

eikä kyse ole vain ihmisistä. sillä siinä piilee kaikki tämä käsittämättömyys
että me kuvittelemme, että elämä joka on joskus syntynyt elottomasta
olisi sitten yhtäkkiä jonkun sellaisen oma
joka ei ole ollut täällä nimeksikään
että muka joku voisi omistaa, jonkin hitusen tästä kaikesta

se että me olemme kaikki samaa,
on kadonnut jonnekin matkanvarrelle. ja nykyään se on vaan sellainen mantra
jota hoetaan ja jotkut puhuvat egosta ja ah te olette niitä
määritelmiä kaikesta koko ajan
niin kuin maailma olisi muka jotenkin määriteltävissä,
mikään osa meistä.

Afrikan kartta auki. Ystäväni ajattelee, että englantilaiset nimet kuulostavat kivemmilta. Minä taas ajattelen että kiswahililaiset, koska sieltä hän tulee ja englanti on niin yleinen.
minäkin määrittelen. ei john ei jack ei patrick ei sandy ei jenny ei sean ei mike ei mary annie joe lisa
että pitää olla jotakin ainutlaatuisempaa, jotakin mikä kertoo juurista

papalla oli niin vahvat kynnet ettei niitä saanut ennen kuolemaakaan edes kynsileikkureilla lyhennettyä.

en nähnyt häntä ennen. moneen vuoteen.
mutta sinä aamuna pyöräilin töihin ja odotin avaimitta ulkona auringossa.
poika tuli ohutrenkaisella pyörällään niin kuin aina ja otti osaa suruuni. sillä tavalla kun työtoverin kuuluu. puhuin siitä myöhemmin pomoni kanssa, ja hän
ajatteli ettei pappani oikeasti kuollutkaan. että minulla olisi mahdollisuus vielä
mutta hän uskoikin aikamoisiin tarinoihin
kuten että tänä vuonna portit avautuvat
ja että islannissa on erityisen vahva energiakenttä
eikä hän koskaan oppinut muistamaan etten minä tullut islannista

liikaa lsd:tä, sanoi mies.

olen ajatellut öisiä jäähyväisiä,
ja sitä miten hän vastasi hymyllä. en koskaan saanut tietää miksi kaikki muuttui
emmekä oppineetkaan tuntemaan toisiamme

eikä tämä ole ensimmäinen kerta. koulussa yritän muistaa, miksi lakkasimme olla ystäviä
sen tytön kanssa jolla on jo kaksi lasta, eikä hän ole koskaan lähtenyt tästä kaupungista

ja myöhemmin,
tänään, ajattelen heistä monia
kun kirjoitan etten ole pitänyt mitään yhteyttä
että mihin he aina katoavat
mihin

katosi hänkin, jonka kanssa joskus kuljettiin ympyrää. vähitellen vai yhtäkkiä
sitä ei sitten enää muista

paitsi väläyksittäin
kun kuljetaan rautatientorin takaa
ja vastaantulevaa ei tervehditä
kun seistään pimeässä ja minä sanon sinä sitten
ja he menevät toiseen suuntaan portein suljettuun uimaan
ja myöhemmin kaikki on sekoittunutta muiden muistoissa

enkä ainakaan muista milloin lakkasimme puhumasta veljeni kanssa
oliko sellaista hetkeä edes
vai tuliko vain päivä jolloin kumpikin muisti ettemme ole tavanneet toisiamme kolmeen vuoteen.

ja kaikesta tästä pitää kiinni kuitenkin,
sanoo että lähtee muttei lähde kuitenkaan
sillä tavalla ettei olisi enää mitään koskaan ollutkaan
että jokainen askel olisi vain eteenpäin
aina tulee niitä öitä
kun unissa hyvästellään jo hyvästellyt ystävät
aina jälki vuosista kun oli jossain toisaalla jonkun heistä kanssa
vaikka teeplantaaseilla, kun on jo puolipäivä
ja pitää kääntyä takaisin, eikä ole ihan varma saataako, vai muistaako väärin, mutta tie on kuitenkin mutkainen, ja teeplantaasit vihreitä, poimijat ovat palanneet koteihinsa jo aikoja sitten
ja maataan hiekalla, piirretään kivillä ja simpukoilla kuvioita hiekkaan
nyt on sinun vuorosi kertoa sinun tarinasi
mutta enhän minä tietenkään mitään kerro
kuuntelen vain ja pistän kaikki muistiin
silloinkin kun minut jätetään ennen mutkaa pois kyydistä ja kävelen vuoren ohi, maanajavuoren,
kävelen rantoja pitkin, ja hyräilen sitä samaa laulua,
sitä jota hyräilin mustalla hiekalla ja siellä missä oli vain vesiputous
kun palaa yöllä kotiin ja oikaisee likaisten kerrostalojen nurkalta
sinä yönä kun muut istuvat jo odottamassa ovien aukeamista
ja istutaan rannalla katsomassa valaistua kirkkoa
ja minä kysyn jaa, niin nukunko sitten sinun teltassasi
mutta se on paljon ennen modernin taiteen museota ja keskustelua sitä ennen
ja sadetta,
jatkuvaa sadetta
ja sitä
kun on palaamassa jo takaisin,
ties monettako kertaa
ja lähdössä taas,
ties monettako kertaa

ja aina voisi kysyä, mitä, hä
oletko tosissasi
jätetään kaikki, jätetään ihan kaikki, lappu pöydälle, tili tyhjäksi, ensimmäinen lento
minne tahansa
minne tahansa, hä,
lähdetkö

mutta

on aina toinen,
vastaus, joka on aina todellinen, eikä muutu
tämäkään maailma pakenemalla. 

Tänään kävelin jäällä. Seurasin vanhoja jälkiä ja kuulin rekka-autot kaukaa tieltä. Lumi kimmelsi auringosta ja puille tuli varjot. Se lämmittää jo, aurinko.

Yöllä minulla ei ollut kenkiä, ja valokuvasin suurta vaaleanpunaista lintua, joka osasi puhua ja halusi liittyä siihen kuoroon, jossa minäkin lauloin. Yksikään valokuvista ei onnistunut, lintu oli kaikissa liian suuri, silmät olivat kiinni tai valotus oli väärin.
Ja me olimme matkalla.

Edellisinä öinä olen yrittänyt pitää lapsista huolta, kontannut jäällä kunnes se on ollut pelkkää vettä ja olen ruvennut uimaan. Löytänyt entisen kapteenini kääriytyneenä peittoihin kuin muumio, liikkumatta ja puhunut veljeni kanssa.

Tänään soitti nainen, joka oli isosiskoni silloin, kun nukuimme vieretysten isovanhempieni vierashuoneen sängyssä pelikortit levällään ja istuimme tuntikausia bussissa, minä ensimmäistä kertaa.

On vaikeaa, jos on asioita joita ei saa sanoa.
Jänikset tekevät jälkiä lumeen ja taivas on yhtä sininen kuin kaksi vuotta sitten. Kaksi vuotta. Me laskemme isosiskoni kanssa vuosia siitä kun viimeksi tapasimme, toiseksi nuorin lapsista oli silloin vauva, nyt hän täyttää kuusi. Puhetapa, jolla päivitellään on aikuisten.
Ei ole jäljellä mitään siitä kun lähettelimme toisillemme pitkiä kirjeitä kaupungista toiseen vaaleansinisille ja vaaleanpunaisille ja vaaleankeltaisille papereille kirjoitettuna, tarrakuvia liitteenä.

Ajattelen heitä paljon
niin paljon että energia alkaa virrata,
se virtaa auringosta maahan ja maasta puihin ja puunoksista lintuihin,
linnuista taivaalle ja taivaasta mieliin.

Jos päivä jaettaisiin prosentteihin sen mukaan kuinka paljon ajattelee
niitä, jotka ovat joskus olleet
minun päiväni olisi yli yhdeksänkymmentäprosenttisesti täyteen buukattu. En koskaan lakkaa pitämästä heistä, vaikka olisin pitänyt heistä vain yhden kesän
kolme vuotta
tai sanonut lakanneeni pitämästä ollenkaan.
Niin kuin senkin tytön kanssa kävi, joka kerta toisensa jälkeen tuli meidän ovellemme, mutta minä en tullut edes alakertaan.

En muista koskaan otsikoita,
mutta pidän henkilöhahmoista. Ja kun on istunut kahvilassa tunteja vain odottaakseen tuntematonta miestä saapuvaksi esittelemään kuvasuunnitelmiaan, ja kävelee ulos, ja näkee sellaisen pojan, jonka kanssa tuskin koskaan silloin aikaisemminkaan vaihtoi paria sanaa enempää, ymmärtää miksi ihmiset pitävät toisistaan kiinni.
Seuraavallakin viikolla hän näkee saman pojan. Ja miehen, jolle on keksinyt islantityttönsä kanssa tarinan intialaisesta vaimosta tai vaihtoehtoisesti historiantutkijan elämästä, alkaa uskoa siihen että me kaikki tunnemme toisemme jostain.

Ehkä on sieluja.

En ole pitkään aikaan
kirjoittanut mitään päivistä.
Olen kirjoittanut päivisin. On kummallista
että voi mennä hihtämään isän kanssa niin että tulee hiki
kävellä metsää, kävellä tuttua metsää, olla ainoat jäljet upottavassa hangessa
seisoa tähtitaivaan alla vartoen revontulia, joita ei koskaan tule ennen kuin pilvet

on kummallista, että päivät kuluvat niin kuin vesi
aamulla seisten
ja lehti
ja rutiinit, ne samat, joka päivä ja on vain sanoja
niin paljon, että kun vihdoin olisi aika kirjoittaa siitä mistä tahtoo
on istunut koneella jo niin kauan
että haaveilee vain pyörästä polkimista kännykättömyydestä skypettömyydestä ja kaikesta siitä myydestä

mutta nyt
on presidentinvaalien aika ja kaikista on tullut poliittisesti aktiivisia
ja minulla kuvat islannista ja tunne grönlannista kun astun takapihan halki
ja onni samalla tavalla rinnassa kun tytöllä, joka joskus leikki minun kanssani vaimoa ja miestä

ja minä kaipaan. kaipaan niin valtavasti että en saa nukutuksi en saa ajatelluksi vaikka olen pistänyt simpukat puiseen rasiaan jossa on lasinen kansi

Maapallon toisella puolella on yö
ja minä kirjoitan englanniksi, ja yhtäkkiä pidänkin niistä sanoista
uusista, joita en tiennyt olevan olemassakaan
kaikista niistä kielistä, joista en tiedä edes sointia
unista, jotka nähdään kielittä.
Maapallon toisella puolella on pian aamu,
aurinko nousee, niin kuin se on laskenut täällä jo tunteja sitten
on päiviä, päiviä, päiviä
ja viikkoja ja kuukausia

ja sitten yhtäkkiä
kaikki on jälleen tässä.

tulee hämärää
hämärämpää
pimeää jo kun kävelee toiselle rannalle
astuu tahallaan kaikista mutaisempiin lätäköihin
mitä väliä, kun on saappaat.

yöllä lukee alkoholistirunoilijasta ja hänen vaimostaan
ajattelee tuula kakkoseksi kutsutun naisen sanoja siitä kuinka
tulee tyypillinen
miten yhtäkkiä kaikki muuttuukin juuri tietyn viitekehyksen kautta nähdyksi

peilit
yksi tyttö ei uskaltanut nukkua peilihuoneessa
ja minä ihmettelen miten me toisen tytön kanssa saatoimme heitellä kortteja kuusitoista tuntia putkeen,
kello aamu viidestä yhdeksään illalla. pimeästä pimeään.
enää ei ole kumihanskoja, mutta sormet on.

perunasalaatti ei maistu yhtään siltä kuin Uudessa-Seelannissa
ja sämpylöistä tulee lättänät. me suomalaiset istumme hiljaa kahvisalongissa
paitsi tietysti ne vanhemmat naiset, jotka puhuvat kissoista.
minua punastuttaa ja joku pojista haisee hieltä, toisen hengitys haisee vastenmieliselle, mutta me kaikki olemme kuin emme haistaisi, kuin emme huomaisikaan. anteeksi anteeksi, he joutuvat hienhajuisina ja pahanhajuisina kurkottelemaan käsiemme, neniemme, polviemme ja polvitaititteittemme yli ohi ja ali. minä ajattelen miten jakautunutta
että vanhemmat naiset istuvat kolmisin kolmihyllyisillä paikoilla ja pojat sen kun kärräävät ja me valitamme etteivät he ole tarpeeksi ripeitä
sitten on yksi pulska, joka lukee kirjaa! lihakeittotyttö vierestäni kuiskaa, kato, tolla on kirja. ja minua hihityttää vielä tunteja myöhemmin
miten jollekulle tulisi edes mieleen lukea nyt kirjaa keskellä joulukorttitoimitusta!

tulostelen karttoja keski-aasian maista. sellaisista kuin uzbekistan tai tajikistan tai azerbaijan.
äidin työkaverit vitsailevat että milloinkas taas lähden
mutta he eivät aavista
että seuraavaksi en ole tyynellä merellä
vaan aavikoilla armeija-asuisten miesten vartioimien rajojen sisällä
pyörällä.

olen päättänyt lähteä. me lähdemme huhtikuussa.
mies ei tiedä
tietenkään
että olen päättänyt
eihän hän edes tiedä rakastaako enää
ylipäätään
mutta eihän hän koskaan tiedä. eikä hänen tarvitsekaan
koska minähän olen jo päättänyt hänen puolestaan
tehnyt suunnitelman
että ensin me pyöräilemme ja sitten me menemme naimisiin ja teemme vauvoja ja muutamme indonesiaan. niin.

ei tietenkään.

ennustukset ovat siitä hauskoja
etteivät ne koskaan toteudu
eivät koskaan
sellaisina kuin ne kirjoitti

ja siksi ne voi kirjoittaa aina uudestaan
jo kuukauden välein
koska kaikki on kuitenkin muuttunutta

ei talvikaan ole aina talvi
nytkin joulukussa
voisin puhua säästä ikuisesti

mutta oikea puoli hartio(ista) vai harti (joista) on jumissa
ja chai tulee läpi
ja elokuva jostain avaruusolioista on kesken
sain sen sellaiselta ihmeelliseltä suomalaiselta pojalta aasian miljoonakaupungin esikaupungissa kaksikymmenkerroksisessa talossa jonka parvekkeelta näki parvekkeelle, jossa liehui palestinan lippu ja pojat leikkivät ampuvansa meidän israelilaisen ystävämme, vaikka hän huusi peace, peace ja oli laulanut ainoastaan my heart will go onia ja sitä ennen bryan adamsin please forgive meeta libyalaisen pojan kanssa yhdessä, jonka lempilaulu se oli, ja minunkin, kun olin seitsemän,  ja nyt sade ropisee ikkunaan, valuu ränneistä sulattaen kaiken valon.

Eilen
kävelin puutarhassa
ja ajattelin että me rakennamme metsää
rakennamme vettä niin kuin olisi oikeat aallot tai sade
ajattelin kalankasvatusaltaita ankkoja rekan kyydissä häkeissä ohitettaessa bussilla papukaija toistamassa hello hello
ajattelin apinoita kiipeämässä sähkökaapeleita ja pilvenpiirtäjiä peili-ikkunoita, mosaikkikuvioita
ajattelin raimo sailasta ja että lama tulee olemaan pahempi kuin 90-luvun alussa
ajattelin omia työllistymismahdollisuuksiani ajattelin kaikkia uskontoja miten kauniit ideat ja ihmisiä jotka sanovat niin mutta en olekaan hyvä muslimi en olekaan hyvä kristitty en hyvä buddha en
ajattelin meitä laskemassa veteen paskaa ja sitten niitä joilla on kompostoiva vessa ajattelin tanskalaista tyttöä ruotsissa kasvattamassa kurpitsoja
ajattelin meitä kaikkia jotka sanomme ihmisoikeudet ympäristö vihreä sitä ja tätä me sanomme mutta sitten kuitenkin olemme onnellisia koulussa joka on rahoitettu asekaupoilla onnellisia kulkemaan teitä jotka on nam nam kuuma kaakao
ajattelin poikaa joka on tappanut kolme ihmistä ja sitä ettei hän tekisi niin ilman uniformua
sitä kuinka kaikki näiden TOISTEN maiden ihmiset haluavat tulla meidänkaltaisiksemme
ulkoisesti
mutta ajattelumalli on erilainen
ajattelin kaikkea sitä roskaa aborginaalien mailla
Dilin vettä ja hajua joka tarttui vaatteisiin hiuksiin ja sitten vuoristokyliä jossa ihmiset hymyilivät kasvimaillaan
ajattelin miten on monta jotka yrittävät
muuttaa
jotakin
ja monta jotka eivät
monta jotka eivät edes voisi muuttaa mitään öljypalmuplantaaseja ja identtisiä taloja intialaiset perheet hymyilemässä ajattelin vettä
miten meillä on puhdasta vettä ja ihoja
jotka ovat näppyläisiä täällä hiuksia lähteviä ja kasvavia
ajattelin he ajattelevat meillä on kylmä ja minä ajattelen heillä on lika
ajattelin ruumiita
me katsomme kun ne räjähtävät elokuva elokuvan jälkeen ja poika oksentaa aamulla alkoholista
minä ajattelen niin
ja etsin ravintolaa jossa ei tarvisi syödä lihaa mutta kaikki kasvisruoka tuntuu yhtäkkiä loppuneen
sorry its finished already
ajattelen onko kasvissyöjiä niin paljon enemmän vai onko sitä ollutkaan kun kukaan ei kuitenkaan sitä ota
ajattelen
ja sitten olen onnellinen että lähden
kun puhun siitä minusta tuntuu että kyllä
tätä olen halunnut koko ajan
tulla kotiin

En ole talvessa, en siellä mikä on meidän talvi
tämä talvi on kuiva, punaista hiekkaa laivankansi
kuuma niin että täytyy kastella kasvot, kastella kastella, ei haittaa että suolainen vesi läikkyy vaatteet märäksi, ja muta köysissä klimppeinä, merilevä, kalat pyöreänä parvena ja illalla kun auringonlasku tulee juuri ruotsalaisen miehen veneen taakse delfiinit niiden evät
joka ilta, he sanovat
ja me puhumme krokotiileista, joihin en usko
koska mutaiset joet, mangrovemetsät kaikki käyty läpi eikä yhtään
ei edes nelimetristä saati kahdeksanmetrinen

mutta on merikilpikkonia ja niitten kilvistä koverretaan liha
ja merilehmä suurella veitsellä halki lihan palat läiskymässä asfalttiin
kun täyttää 21 vuotta ja saa avaimet elämään, täytyy juhlia
niin että jokainen mies menee veneellään merelle ja tuo mukanaan
kilpikonnan merilehmän
veri virtaa takaisin mereen ja minä sanon minun täytyy mennä
on tuuli ja pöly ja kuiva tuuli ja kuiva pöly ja mies tulee
ja ottaa minut käsiensä väliin ja sanoo sinä pieni tyttö
ja minä katson lintuja
katson mielummin lintuja kuin kaikkea sitä verta
olkoon kuinka perinteikästä tahansa
he silti menevät supermarkettiin ja ostavat lehmän lihat he silti heittävät purkit ja purnukat ja muovit ojaan jossa on jossa oli (kukaan ei tiedä) krokotiili
neljäkymmentävuotta
mutta se karkasi eilen, kaksi vuotta sitten
mikä ero lieneekään päivällä ja vuodella

ja kahvi nousee päähän kuin shamppanja. pilvetön taivas, kaikki ruoho keltaista ja puut eivät syvän vihreitä niin kuin meillä. kuuma kuuma kuuma. he kaikki sanovat, mahtaa olla sinulle kuuma, kylmän maan tyttö ja minä ajattelen että he kaikki kuvittelevat että siellä on aina talvi, pohjoisessa
he eivät muista että kolmena kuukautena aurinko ei laske ollenkaan että on jatkuva valo ja meillä on ohuet valkoiset mekot ja valo ei ole raaka vaan tekee ihon kullankeltaiseksi, silmät kirkkaaksi,vesi tyyntä ja raikasta.

ja kun ei ole tuulta ja minä istun verkon päällä aallot alla minä laulan tuuli tuo minulle
niin kuin tyttö sävelsi minun sanoistani ja minulla on rumpu, käärmeen nahkaa
ja minulla on didgeridoo, sisältä termiittien kovertama
ja minä laulan tuuli tuuli tuo

ja nyt on tyttö käärmeen kanssa, valokuvia
ja eilen käveli lisko, keinutti takapuoltaan
ja sitä ennen kun istuin varjossa penkillä kaksi senttimetriä pitkä lisko kiipesi reppuni päälle kiipesi jalkaani pitkin, pieni

ja nyt
ei ole enää aikaa
on museo
ja sitten pitää pyyhkiä veneen lattiat kantaa vettä kantaa vettä
laskea moottori
kääntää rattia
sammuttaa moottori nostaa,
nostaa purjeet, kääntää kääntää
tuuleen tuulesta pois
ja odottaa jos linnut tulevat takaisin
syövät käsistä. kalat, kalat metrien mittaiset sätkimässä kannella
värikkäät.

minun matkani jatkuu vielä. vielä ennen kuin isoäiti ennen kuin lumi puut ja pakastetut marjat.

tajusin että minun kuva on pakkasesta
siitä kun oli miinuksia niin paljon että vain karvahattuiset uskaltautuivat ulos
ja minä
villamekossani

tämä kuumuus
jota ei tunne kun seisoo kassakoneen takana ja miehet sanovat
you have a beautiful smile
ja sitä hymyilee vaan thanks thanks
sillä tavalla pitää kun on asiakkaita ja
sitä katsoo itseään peilistä ja
ei oikeastaan ymmärrä miten niin monet ovat sanoneet hymyä
kauniiksi
minulla ei ole sellaiset huulet ei sellainen suu
jota voi kääntää ylöspäin
niin kuin yhdellä tytöllä joka osaa ottaa minkä tahansa roolin ja äänen
hänen huulensa ovat aina ylöspäin
niin kuin kissan

mutta kuumuus
on sisällä ja yksi huoneista on tukahduttava
ja minä
teen aurinkokuivatuista tomaateista ja basilikasta hummusta
ja olen ostanut mustikkasorbettiakin
ja istun terassilla ja
autossa minä selitän että minun geenini
ovat kylmiin maihin

ja maalaan
ja maalaan
ja maalaan niin että punaista on sormissa on puhelimessa on poskessa

ja ilta alkaa
ja talo on autio
ja minä näen unta
jossa veli antaa minulle lahjan ja kysyy missä hänen lahjansa on
ja minä alan itkeä koska minulla ei ole
yritän selittää että yritin tehdä hänelle puisen laatikon
mutta se ei onnistunut
ja hän on ihan vieressäni ja halaa ja lohduttaa
ja minä kysyn mitä olisit laittanut laatikkoon?
ei enää unia joissa me lukitsemme toistemme ovet. nyt me tulemme toistemme huoneeseen ja haluamme antaa lahjan. avaamme. avaamme.

ja olen katsonut kuvia kylmästä maasta
olen kaivannut sinne mistä äiti sanoo lunta järvi jäässä
ajattelen teitä siellä
joiden kanssa tahtoisin pidellä kuumaa teekuppia
ja olen kyllästynyt vastaamaan kysymykseen mistä olen ja kuinka kauan olen ollut ja kuinka kauan aion olla

ja yhtäkkiä alkaa laulu
joka soi jatkuvasti kun luuttusin lattioita erään saarivaltion pohjoisosassa
i never wanted your sympathy
i never wanted your trust
i only wanted your everything
- - -
you break down
at my feet

ja minä tein sielläkin taikaa. me kuljimme laavakivillä tytön kanssa
kuljimme ja olimme varmoja että vesiputous pitäisi meidät. minä muistan hänen kätensä. pitkät sormet. hänen kätensä, pitkät. suomessa on sana kaikelle mikä on kättä. täällä ne pitää aina erotella. niin kuin sukupuoletkin.

ystävä kysyy miten minun elämäni on kuin piano
en ole vielä kirjoittanut hänelle
en ole kirjoittanut valkoisista rannoista
joilla ei ole pianoa odottamassa
mutta joissa voi silti piirtää simpukoilla kuvioita
ja
Ada tarvitsi pianonsa, koska se oli hänen äänensä
vapaus.

vaikka emme elä samalla aikakaudella ja talot ovat muuttuneet ja metsien tilalle tullut kaupunkeja
voi olla sama uni

minä kuiskasin miehelle eilen
kuiskasin sellaisia, mitä en ole edes itselleni
ja suuret painavat painot laskeutuivat ja tekivät minusta keveän
kuin kuumeessa
kun kerroin että minun täytyy aina kulkea jotakin kohti
etten ole varma mitä se on
mutta en vain voi pysähtyä ja ruveta elämään niin kuin ihmiset yleensä tekevät
että minä en halua mitään todellista
etten tahdo mitään todellisuudesta
vaikka tykkäänkin puutarhasta, vaikka tykkäänkin ajatuksesta että olisi koti
ja puulattiat ja tuli ja puita
jokin osa minussa on kaikkea sitä vastaan
kieltäytyy uskomasta
että nuo ovat todella sitä mitä tahdon, mitä minun pitää
että minä olen sillä tavalla haaveellinen
että kuvittelen unien olevan parempia
kuvittelen kaikille toiset kasvot
ja minulle ja meidät kaikki johonkin sellaiseen metsään
jonka läpi ei voi kulkea
päästä päähän

kuvittelen että täysikuu voi tulla aina
kun toivoo tähdenlennosta
että täysikuussa on taikaa kun meretkin liikkuu
kuvittelen että voi vain kulkea, väsymättä, lakkaamatta
ja kantaa lasta
että voi kantaa vaikka kuutta lasta eikä ole olemassa sellaista
kuin arki
kuvittelen ettemme tarvitse mitään
muuta kuin toisemme ja unen ja sen että on halu ottaa kädestä kiinni
ja olla koskaan palaamatta
että niin kuin nuuskamuikkunen muumipeikolle aina keväisin jätti,
vain viesti, eikä me koskaan saada tietää missä hän itse asiassa kulki

kuvittelen
että jossain merenalaisessa maailmassa
voi piirtää valaiden ihoon ja kuulla niiden hengityksen
että voi sukeltaa koskaan tarvitsematta pintaa
ja että on kaikkia maanalaisia paikkoja
pieniä taloja tienvarsilla, joita rekkakuski ei ole koskaan huomannut

että istuu ja istuu ja odottaa
istuu istuu ja odottaa ja joka vuosi tajuaa ettei ole taikaa
ettei taikaa ole
ja he sanovat että on, että katso tuota vuorta, katso tuota merta, tuota lintua tai tuota kukkaa
mutta ei se ole sama
kuin piirtää valaan pintaan sormella kuvioita tai jatkaa matkaa
loputtomasti.
ei ole mitään siitä jos istuu hetken ja tuijottaa sitä mitä kaikki muutkin näkevät, jos haluavat.

Vyöry. Niin kuin asioilla on tapana.
Yhtäkkiä minulla on ystävä, jonka seurasta en saa tarpeekseni
ja kirjastosta vapautuu työpaikka
ja taidepajoista ollaankin kiinnostuneita
ja kansainvälisestä projektistakin kysellään
(johon minun on ikäväkseni sanottava ei)

ja on tuuli
aamuisin kylmä niin kuin talvella
tuuli joka kuljettaa pilviä niin että tulee sade niin että tulee aurinko
vuoronperään
kun hän katsoo ikkunasta ulos

ja minä olen kääntynyt ympäri ja hänellä on paljaat varpaat
ja hän kysyy miksi minä lakkaan varpaankynnet
ja minua naurattaa
koska minulla on minun tyttöni ranskassa
minä vastaan
ja sitten kerron siitäkin yöstä kun oltiin pukeuduttu lyhyisiin hameisiin ja tiukkoihin paitoihin ja sitten lopulta istuttiin keittiössä ja syötiin pitsaa. ja kukaan ei voi tietää
miten me nauroimme
kävellessä takaisin yön katuja kun miehet huusivat takana ja me saatoimme nojata vain toisiimme
punaiset varpaankynnet on paljon enemmän
kuin kynsilakkaa, minä ajattelen

enkä kuitenkaan osaa selittää miltä vesi tuntuu jalkoja vasten
hän sanoo odotti runoa
ja minä nauran

luola on pimeä
niin pimeä ettei näe eteen
kun olemme tulleet luolan perälle
minä sanon en näe sinua
ja hän tarttuu käteeni ja silmät tottuvat pimeään
ja seinillä pitkäjalkaisia heinäsirkan tapaisia eläimiä
joita ei näe kun on pimeää
nukkuvat ylösalaisin ja pudottavat itsensä alas jos valo
eikä koira tiedä mistä suunnasta me sitä kutsumme
ja kävelemme valoon
takaisin metsään

miksi sinä rakastat metsiä
hän kysyy
ja minä sanon että se olen minä

kaikki puut
joita ei ole vielä kaadettu

ja yöllä minä katson kuinka puut kääntyvät tuulesta
taipuvat mutta eivät katkea
emmekä ole varmoja
onko se vene joka kolisee seinää vasten, ovi vai esineet joita emme edes tarvitse

ja meritähdillä on tuhansia pieniä jalkoja tai käsiä
ja ne kulkevat laskuveden aikaan sinne missä on lätäköitynyttä vettä
ja ne hautaavat itsensä hiekkaan

ja lapset esittelevät minulle särkynyttä posliinia luokkahuoneen eteisessä
ja sanovat että hoitopaikassa on tylsää
ja kun iltapäivällä näen ne naiset
ajattelen etten koskaan jättäisi lapsiani heille

opettajanhuoneessa
he puhuvat tavaroista, joita tahtovat ostaa
ja minä palautunut siksi mikä olen ollut
ja tuuli niin voimakkaana, ravisuttaa taloa,
taivuttaa pyörää, hiljentää vauhdin
aina siinä merenpoukaman kohdalla
ja tarina joka lasten täytyy muistaa
on kadonneesta salamista
ja kuinka tärkeä aines se on kaikille pitsassa
minä mietin niin
miten pienillä asioilla koulussa tuetaan tiettyjä ideologioita
opettaja kysyy kuinka moni tykkää salamista
ja kun kaikki viittaavat minä minä opettaja hymyilee, hyvä.

ensimmäinen asia mitä söin tultuani takaisin uuteen-seelantiin
oli kunnon pihvi
ha ha ha haa
oi kyllä meillä on hyvää lihaa täällä
ja minä istun sohvalla ja ajattelen, mutta en koskaan osaa sanoa mitään

miten muutetaan maailmaa hiljaisuudella?

mutta minä hymyilen ja ajan pyörällä, joka taipuu tuulessa
ja halaan tyttöä, joka satuttaa kyynerpäänsä
ja korjaan keijujen tekemät korut
etsin karttapallosta Tansanian ja luen ääneen lasten valitseman kirjan
ja minä hymyilen koko iltapäivän ennen kirjapiiriä
hän juoksi nurmen poikki työhaastatteluun
ja aurinko tulee hiuksiin ja polttaa poskia ikkunankin läpi
vaikka hetki sitten kastuin läpimäräksi sadekuurosta
ja minä hymyilen kun istun autossa ja ollaan tulossa kotiin ja hitaasti tulee hämärää

ja minä käännän Catharina Gripenbergin runon englanniksi ja lähetän sen eteenpäin.
Kun olen lukenut ääneen runon If
jostain kaukaa menneiltä vuosikymmeniltä

pilvet liikkuvat nopeasti, koska on tuuli.

Me ajettiin vegaanipojan kanssa Pataua rannalle ja sitten käveltiin kallioita ja kiviä pitkin, kahlattiin rannoille, joilla kumpikaan ei koskaan ollut. Ja koira juoksi ja haukkui aaltoja. Ja poika keräsi merilevää syötäväksi
ja sitten syötiin hedelmiä, joiden nimeä en muista
ja avokadoa ja kiiwejä
ja minä kasasin valkoisista kivistä ja simpukoista kasan
ja poika meni uimaan, hyppäsi aaltoihin
ja sitten me pumppasimme veneen ja veneilimme joessa ja istuimme rannalla
ja puhuimme kaikesta, minä huomasin yhtäkkiä kertovani pojasta
joka ei tahtonutkaan elää
ja perheestä
ja huomenna on elokuvakerho
jonne poika houkutteli minut ja miehen

ja minä taas huomaan takertuvani jokaiseen ihmiseen, jonka tapaan
sanon minä voin kyllä tulla, kyllä minä voisin kyllä kiitos minä mielelläni tulisin sinne
ja voi ai purjehditte australiaan kyllä minä siis minä en minä osaa purjehtia mutta

ja sitten saan työtarjouksen, joka ei olisi kuin kolmena päivänä viikossa kaksi tuntia kerrallaan
lastenvahtimista
ja minusta tuntuu etten tahdo uhrata sekä kirjapiiriä että elokuvakerhoa sille että pistän lapsille dvd:n pyörimään. mutta sitten minulla ei ole sitäkään työtä ja voiko työstä noin vain kieltäytyä? että hei ehei, en mä haluukkaan, mä mieluummin meen kirjapiiriin ja elokuvakerhoon.

ja vihreäntalon perhe on rikas. niillä on kuusi lasta, lastenhoitaja, miljoona kajakkia ja venettä ja ruohonleikkaajamies, joka tulee ja leikkaa ruohon vaikka koko perhe onkin siellä. ja minä katson kateellisena kuinka kaikki meloo tai soutaa tai veneilee kun meri on peilityyni ja minä hädintuskin saan veneemme käännettyä ympäri ja pumppaan ilmaa ja se valuu koko ajan pois ja kajakki on liian painava ja sitä paitsi Dino vei melan mennessään, joten ei sillä pitkälle ilman melaa pääsisi kuitenkaan.

Ja minä nukahdan kunnes mies soittaa ja sanon että nukun sisällä kun on pää kipeä.
ja koko päivä menee siinä kun silmät muuratut ja pää. ja koko päivä menee vaikka minun piti kiivetä vuorille ja kulkea reitit ja pyöräilläkin. kaikki minun piti tehdä mutta en. ja paperit ovat pinoissa ja kirjeet postittamatta.

ehkä minä menen nyt. kun sade ei ole vielä tullut. pyöräilen pyöräilen tuulettomassa. teillä jotka ovat autoja varten.

tämä aurinko.
toisinaan minusta tuntuu että olen vain sadetyttö.
että olen sellainen kumisaapas villatakki kaulaliinatyttö.
että olen kylmien yksinäisten saarten tyttö
että nämä eteläiset meret ovat minulle liikaa
liikaa valoa liikaa kaikkea sitä mikä on vihreää ja sanotaan kaunista ja upeaa
että minua häikäisevät vain yksinäiset vääntyneet puut
ja lumi, joka tuiskuaa kasvoille
tai tuuli, jolle on enemmän kuin seitsemän sanaa
lohkeileva jää
mustat pilvet koko taivaan yllä ja liikkumattomuus
kun kaikesta tulee pimeää ja kylmää
mutta sitten voi pistää ne kumisaappaat ja villapaidan ja kaulaliinan
ja kävellä katuja joita ei kävele kukaan muu kuin ne joiden täytyy
päästä töistä kotiin tai kauppaan ja minä
jolla on kumisaappaat ja villapaita ja kaulaliina
ja ehkä sadetakkikin
ja minä kävelen koska voin kävellä, koska ei ole pakko
ja kaikki vesi ja kaikki puut ovat sateessa, ne eivät voi paeta minnekään
ja minä tulen niiden luo
eikä haittaa että hiuksista tulee märät
ei haittaa vaikka villapaita kastuu tai lapaset
kun pääsee kotiin voi heittää märät vaatteet kylpyhuoneen lattialle
ja laskea kuumaa vettä kylmän päälle
ei haittaa yhtään

ehkä minä olen sateen tyttö
joka luuli
että kun on aurinko on kaikki
että kun on valo on kaikki että on helppo hengittää kun iho tummuu ja pisamat
tulevat näkyviin ja hiukset vaalenevat ja voi katsoa kuinka mullan alta tulee esiin vihreät versot ja puut ja kukat ja kaikki niin vihreää ja rakastettavaa
että kukapa ei olisi onnellinen sellaisessa maassa
kun ei ole pimeää paitsi öisin ja aikaisin aikaisin aamulla
että kukapa ei hymyilisi päivittäin kun on aina kevät tai kesä tai alkusyksy.

mutta ehkä minä olenkin sateen tyttö ja kylmistä maista.
ehkä minä tarvitsen vastakohdan
jos on vastakohta
niin kuin peili
niin sitten on toinenkin puoli.

En tiedä.
On sellainen olo ettei tiedä. Kiertää ympyröitä. Nojaa lasiin. Leikkaa nurmikkoa, hakee puita. Hieroo päätä toisen niskaan niin kuin kissa. ja tuuli, tulee aina toisinaan, puuskittain, miettii rupeaako satamaan.

Istuu lattialla, joka ei ole lattia vaan matto. Ei tykkää lattioista, jotka luulee olevansa lattioita, mutta ovat mattoja. Ihmiset ottavat kengät pois ja miehellä on naisen sukat. Niitä nolottaa.
Ja tuli tulee selkään lämmittämään.
On sellainen pala
koko vartalossa
ettei osaa pysähtyä ja pitäisi juosta juosta vaan kunnes tulee vastaan meri ja sen läpi ei voi juosta
pitäisi ottaa vene
niin kuin unissa

ja Siri Hustvedt kirjoittaa niin viisaasti
niin monista näkökulmista että tahtoisi kaikkien henkilöiden tiedot tahtoisi kuulla kaikkien puhuvan, loputtomasti
unista, joissa paikka on aina sama, mutta ei mikään olemassaoleva
ja samanlainen levottomuus
kuin lukiessa Märtaa ja suljettuja ovia, äitiä makaamassa pimeässä
miten kaipaankaan Märtaani
syksyä kun meillä oli sininen huone jaettavana
ja me löysimme Märtan. Ensin hän ja sitten minä. Ja kuinka luimme vuoronperään hänen kirjoituksiaan. Me, joiden kirjahyllyssä oli jo Södergrania, Lindgreniä, Janssonia ja Anna Ahmatovaa.
Ja siinä keittiössä, sinisen huoneen vieressä istui monta ihmistä, pyöreän pöydän ääressä, kärpässienitaulu seinällä. Riita siitä kun minä laitoin pii-julisteen niin, että se näkyi hänen puolelleen, lopulta revimme kaikki julisteet seinältä, mutta en enää muista itkikö hän, vai itkinkö vain minä.

Ruumis muistaa vuodenajat. Muistaa kaikki ne yöt kun nauretaan toisiamme vasten ja katulamput tekee aukkoja loskaan tai lumeen. Muistaa kaikki ne yöt kun oltiin kotiinpaluumatkalta elokuvan jälkeen.

On ajatellut paljon elokuvapoikaa
ja tyttöä, johon tämä poika rakastui
on ajatellut niitä muutamia iltoja kun oli televisio ja vankilasarja ja poika ulko-ovella odottamassa että me hänen tyttönsä lähtisimme.
On ikävöinyt juuri tätä tyttöä, paljon.

Ikävöinyt ehkä aikaa
jota ei enää ole kun ei ole sitä kotiinpaluumatkaakaan. Kukaan ei enää asu niissä taloissa.
Missään niistä. Tai asuu. Mutta ei meistä.

Tänään tulee vieras. Vieras, joka aikoo olla täällä monta viikkoa. Tietysti hän saa olla, tietysti, tietysti, mutta
sitten tuntuu että koko tila kutistuu
kaikki pihat vaihtavat muotoaan ja ovet ovat taas lukollisia.

en tiedä
mistä aloittaisi
en tiedä mihin lopettaisi ja milloin ja unet ne vain jatkuvat unesta toiseen
ja haihtuvat niin kuin eivät olisi koskaan olleetkaan olemassa ja sitten tulee uusia
tulee uusia niin kuin tuuli niin kuin maat niin kuin ihmiset
kaikki vaihtuu ja haihtuu ja alkaa ja loppuu
enkä tiedä
pidänkö sellaisesta vai en.

On jo pimeää kun ajetaan autolla takaisin kotiin
pimeää kun lähdetään
ja minä päätän kirjoittaa cv:tä tänään
takka on palanut koko yön
ja ulkona on sellainen tuuli että pyykit ovat tuhannen kierroksella
ja etsiessäni englanninkielisiä nimiä kouluille ja työpaikoille
alan lukea lukiolaistyttöjen blogeja
niiden tyttöjen jotka käyvät nyt samaa koulua kuin me
silloin

miten minulla oli punaiset sammarit ja punavalkoraitainen villapaita
punaiseksi värjätyt hiukset
ja kuitenkin ihan samalla tavalla seisoin jalat ristissä kuin nytkin

kahvila etsi tarjoilijaa
aion hakea sitä työtä
kai minun on vain todettava että ihan sama vaikka olisi tohtorin paperit
omalta alaltani
minun tutkintoni ei merkkaa täällä mitään

katson kurssisuorituksia
miten turhanpäiväisiä ne ovat
miten monia satoja tunteja tuhansia tunteja olen teknisesti istunut opiskelemassa
ja yhtäkkiä niillä ei ole mitään merkitystä

tuijotan ihmisiä supermarketin parkkipaikalla
nuoria miehiä ja autoja
lasken kuinka monta toytaa (18/40) ajaa ohitseni
millaisia äitejä
millaisia lapsia, perheitä, isejä, isovanhempia, sisaruksia
tuijotan heitä kaikkia
ja mitä he ovat ostaneet
nojaan ostoskärryihin

ja aamulla valo tulee äkkiä
usvassa metsät ja tiet
kuin syysaamu
silloin kun ajettiin äitin kanssa Orivedelle
ja minä tahdoin pysähtyä ottamaan kuvaa
alan unohtaa sanoja
kaikilla kielillä

kurpitsat ovat itäneet
en tiennyt että ne kasvavat suurina lehtinä mullan alta
nekin alkavat
yhtä nopeasti kuin valo

he kaikki tuntuvat etäisiltä
minä kirjoitan oman suosikkini paperilapulle ja odotan koko päivän virkailijaa paikalle
mutta turhaan
nukahdan puistoon
ja japanilaiset turistit (tai maahanmuuttajat) nauravat minulle
ja minä teeskentelen lukevani kirjaa

sade on vain kuuro
puut yhä paikoillaan
ja minun pitäisi kääntää suomenkielisiä sanoja pitäisi pitäisi
minä ymmärrän etten koskaan tahtonut istua elämääni koneen ääressä ja kuitenkin
olen valinnut kirjoittamisen

tässä maailmassa kukaan ei tiedä sinusta mitään
ellet kerro
sitä paperilla.

joten minä rupean tekemään sitä paperia
paperia paperia jonka voi jättää kahvilaan ja kouluun ja kirjastoon
jättää merkiksi hei olen olemassa

On yö
on ollut päivä ja varhaisteinitytttöjä
ja poikia ja jumppamiehiä
on yö ja sanoja, luulee että tilastoja on helppo tehdä
voi - oi
ja sitten
on päivämääriä, jotka ovat vääriä
niin, päivämäärä on väärä, ongelma ei ole se että minä olisin ollut huolimaton
tuijottaminen muuttuu paniikiksi ja paniikki vitutukseksi
mutta onneksi on mies joka sanoo nothing is slipping away and it will all work out because it will
ja kello on neljä aamulla, valoista jo
kun sammuttaa tietokoneen ja tuijottaa ohuita kaistaleita valoa ja varjoa
kunnes on kulunut neljä tuntia
ja unissa on matkustanut autolla uuden tytön kanssa
tunnistanut naurusta

ja kaikki järjestyy. päivämäärät uusitaan kun soittaa puhelua
muutosmaksusta
aurinko alkaa laskea joogan jälkeen
puistossa on istuttu tietokone sylissä kun viereisellä ollut papparainen
kaljapullon kanssa haluaa tietää onko tietokoneeni internet ja voiko sillä maksaa sähkölaskun
ja onko keskikoulu vielä olemassa

ben kweller
sellaista kun istutaan autossa ikkunat auki koska on paahtavan kuuma
väärällä puolella tietä

pahvilaatikot eivät täyty itsestään
niihin voisi mennä sisään
yhteen voisi, kaikkein suurimpaan niin kuin meillä oli
majat ja avaruusalukset
toinen meni sisään ja toinen ravisutti
miten suuria niiden laatikoiden täytyikään olla?

on ilta
niin paljon kello että on pimeää
ja me ollaan puhuttu kuolemisesta
ruumiista sängyssä ottamassa vastaan hyvästejä
viinipullo on kallellaan pensaikossa
niin paljon kello että on pimeää

kesä kesä, se ei koskaan ole pimeä tällä puolella palloa.
ei koskaan.

minun pitäisi olla nukkumassa
pitäisi olla makuuasennossa
niin että selkä on aamulla kipeä
koska ei ole vielä sitä sänkyä, jonka joku on tehnyt
itse
sellaisesta puusta, joita ei kasva täällä

mutta minua naurattaa
kun on nuoria tyttöjä
joita naurattaa ja joissa on sellaista virtaa
että jaksetaan kirkua ja hihittää ja kiljua ja täristä ja koputella muskelimiesten salinoveen.

ja on ollut ensimäinen lämminpäivä
että bussin ikkunasta tulee valo kuuma ja tyttö teepaitasillaan nousee kyytiin
pitkähihainen on myöhemmin itselläkin liikaa
kun kelantätiäkin naurattaa
ne kaikki kymmenen paperia, joista aina puuttuu nimikirjoitus tai henkilötunnus tai maan nimi
naurattaa
että olen ollut suomen sosiaaliturvan ulkopuolella kenenkään - itseni mukaanlukien - tietämättä vuoden. Mutta nyt on anomukset täytetty, ne samat joita maahanmuuttajat joutuvat täyttelemään, jotta pääsisin takaisin, takautuvastikin. ainoastaan viime kesä jääköön islannin piikkiin. ja saan olla sossumme piirissä vaikka lähdenkin taas. sekin naurattaa
että kun
ja taas papereita, papereita, papereita. vanhoista maista, kotimaista, uusista maista. papereita papereita

ja sitten voi taas pyöräillä auringossa, kesässä
alkaa tulla pimeä. ei mustaa, ei koskaan kesällä mustaa pimeyttä.
mies kuuntelee aaltoja, kuuntelee niitä ennen kuin nukahtaa
sitten siitä tulee minullekin
hetki ennen unta.
aalloista.
miten kummallista
että merestä voi tulla
meri
niin kuin islannissa
kun käveli mustaa hiekkaa pitkin
käveli vesiputouksen vartta
paljainvarpain ja lauloi täysillä
lauloi niin kovaa kuin jaksoi eikä se silti kantanut pauhun yli
ei mikään
kun on voima sellainen että vesi vyöryy
ja keltainen talo huojui siellä tuulessa ja sateessa
parina paahteisena päivänä
silloin
kun ajoi autolla ensimmäistä kertaa ne 50 kilometriä hakemaan poikaa
joka tuli sittenkin
kesämekko päällä
ovea vasten
lattialla
ja ei mennyt kuin muutama tunti niin vatsatautiepidemia oli alkanut
ja aika muuttui
heti

yhä vain hämärämpää.

saa tulla katsomaan
niitä tyttöjä.
esitysaikataulut löytää täältä.

Mun yskä ei vaan lakkaa
se taitaa alkaa joka päivä uudestaan
tai yö
kun yrittää käydä nukkumaan
ja on niin kuuma vaikkei edes kesä
ja lumi vaan sataa tai räntä
ei tuota lumeksi voi, kadut märät
miehellä sushipaketti kädessä
nainen: ei ole niitä pienempiä sushipakkauksia
mies pyörittelee pakettia käsissään
kävelen ohi
ja naisella on niin paksu kerros meikkiä etten tiedä missä iho
ja missä hekin ovat tavanneet, miltä nainen näyttää kun ne nai
tai mies
se näyttää nyt kyllästyneeltä eikä sitä kiinnosta onko se pakkaus pieni vai iso,
mutta naista kiinnostaa, voi kyllä, koko on nyt ydinkysymyksenä
sitten tulee runoilija ja runoilijan muusa
tytöllä suurenkokoinen karvahattu
ne on sellaisten irtoleipäjuttujen edessä
mietin ostaako ne kahvipullaa
ja kassaneiti
ha, mikä sana
on uusi
eikä se tunnista minua
apteekissa ostan jo toisen yskänlääkepullon
oletteko keskustelleet farmaseutin kanssa
voi ei, minä ajattelen, olisi pitänyt mennä johonkin toiseen, nyt se näkee tuosta koneelta että mä olen jo ostanut yhden tällaisen kun on tämä kanta-asiakaskortti
eee-en, minä sanon
niin, tässä on tämä kolmio
joo, mä ostin jo viikko sitten sanon, silloin puhuttiin
koska farmaseutti itse suositteli juuri kyseistä
lisään samaan hengenvetoon ettei yskä vaan helpota
en halua että siinä epäillään että olen eristämässä yskänlääkkeestä jotain huumaavaa
niin kuin ystävän joku teinivuosien tuttu teki
kannattaisi ottaa yhteyttä lääkärin
niin minä olenkin, siis mulla on angiina
ja heti jo tajuan ettei nämä ole sellaisia asioita, jotka kerrotaan kassaneidille
voi, hän sanoo, toivottavasti helpottaa
ja taas räntäsateessa
ja koira haukkuu aina kun avaa oven ja kävelee rappusia
yrittää haukkua että joku tulisi
minä mietin, laumaansa,
mitä nekin ovat, sisäkoirat.

on e-kirjoja avattuna. siivottu. sisällysluettelo. litteroituja haastatteluja. lihavoituja lauseita. yö kun varjot tulee seinään. hakee taskulampun.
nyt ei ole kuin puolikas kuu.
ostaa gluteenitonta jauhoseosta. kirjapiiriläistä varten
mutta kirjapiiri perutaan ja röyhkä saa vielä odottaa käsittelyään
perutaan koska
yskä ryöpsähtelee
ja toisellakin kurkku kipeä
minä sanon mene labraan teatterilta oli toinenkin angiinassa
tuntuu oudolta kun on jo neljä pahvilaatikollista mutta mistään ei huomaa että mitään puuttuu
paitsi kivet
ja simpukat
ja ne ei edes ole pahvilaatikossa

ja tuntuu pahalta heittää ruokaa pois
mutta kiisselikattilallinenkaan ei ehdi
tulla syödyksi ennen kuin se alkaa homehtua
leivät
pyörittelee vokkia haarukan ympärille, papuja, papuja, papuja
yhtäkkiä ei tee mieli yhtään papua tai pinaattia tai soijaa ei yhtään porkkanaa tai perunaa
nuori mies kantaa kahta pitsaa soittaa summeria
niistä lähtee tuoksu
ajattelee että tilattais pitsaa ja olis lauantai-ilta ja räntäsade ulkona
ja vois katsoa jotain elokuvaa
sellaista hidasta
vaikka Tarrin

äiti ei muista salasanojaan
ja sanoo että kyllä niitä yskänlääkkeitä voi juoda
ihmisillä ei ole edes hattuja
autoissa pyyhkimet
ei kai tarvitse kun on autot
autot

miten kummallista että meillä on autoja
miten kummallista että me ollaan ainoita joilla on kulkuvälineitä
paitsi että jotkut hyönteiset matkustaa linnuissa, nisäkkäissä
jotkut kalat matkustaa toisissa kaloissa
yhdessä luontodokumentissa pienet kalat meni isojen suuhun ja kulki siellä.
kalabussi.

huomenna on siman pullotus. kunpa vappuna ei olisi räntä.

Jotenkin tuntuu että kevät tuli liian äkkiä
ehkä kurkku on kipeä vain pölystä ja valosta ja lämmöstä joka tukehduttaa koko pienenpienen yksiön niin ettei voi jaksa eikä viitsi istua koneella ei ei jaksa ruveta pesemään lattioita
on pakko mennä ulos
pakko aurinkoon mutta kirkkaus kirkkaus on kirkkautta vaan aivan liian äkkiä
ja siitä pitäisi nauttia yhdessä,
ei yksin ja
kauppakatu on ihan täynnä teinejä ei sen läpi voi ajaa
ja lampun ostaminen on helpompaa kuin kuvitteli
miten sitä aina tekeekin käytännönaskareista niin suuren numeron
että käy paskalla pimeässä vessassa monta päivää vaan
koska ei jaksa edes ajatella lampun ostamista sieltä
supermarkettiviidakosta
kauppakatu, voi kauppakatu, ei, älä edes sano että kauppakatu

ja sitten voi päivitellä koulutusohjelmansa käsittämättömyyttä
miksei meillä suomessa ole mitään sellaista kuin jenkeillä

ja tulee hetkessä epätoivoiseksi

ja puhelinsoittoja
ne ovat aina kamalia, aina yhtä kamalia tuntemattomien numeroita tuntemattomiin paikkoihin virallisia
kun pitää kuulostaa siltä että tietäisi jostain jotain ja sitten puhuu kuitenkin niin kuin kadulla

yöllä
me paritetaan veljen kanssa intiaaneja
vanhassa puutalossa, jossa on kolme ovea, joissa hakaset ja yksi ovenkarmit vain
niin kuin rivitalo
ja toisia samanmoisia
niitä joissa intiaanit
ja yhdessä kiinalainen mies
mutta aamulla ei ole ihan varma enää
että keitä ne intiaanit oikein olivatkaan
koska oven avasi kuitenkin ihminen, joka ei ollut kiinalainen mies eikä intiaani vaan omistaja
jonka jostain syystä kuvittelimme olleen kadonnut ja että siksi voisimme järjestää asiakasta ja myyjää tyydyttävän tilaisuuden hänen taloonsa
4,8 euroa, vaikka ostaja tahtoi saada 2,7
(miten voin muistaa numerotkin!)
mutta kun kiinalainen mies sitten huomaakin veljeni
minä makaan mahallani vanhan pölyttyneen viltin päällä sängyllä, pimeässä
vain ohut auringonvalo ikkunoista siivilöityvänä
ja luen englanninkielistä runoutta
kun ajattelen että puoliksi palanut Pikku naisia on liian ilmeisesti peitekirja

ja kun on pyöräillyt auringossa edes takaisin huutaa pieni poika ovella eikä päästä minua sisään
ja äidin naama on ihan väsynyt eikä se tiedä miten saisi pojan lopettamaan itkunsa miten saisi sen jatkamaan matkaa ja minä sanon pojalle kiitos kun pääsen vihdoin ovesta sisään
mutta vielä puheluiden aikana
sen itku kuuluu alhaalta ulko-ovelta
kaikista kerroksista huolimatta

ja haluaa istuttaa
haluaisi katsoa kuinka hitaasti kaikki alkaa kasvaa
ja sitten yhtäkkiä nopeasti
kun ne kerran tulevat pintaan
äiti ja isi sanoo ettei puput ole tehneet talven aikana pahojaan ja lähettävät pupu tupuna kortin
mies sanoo että istuttaa jo valmiiksi että meillä on sitten kevääksi kasviksia
minä sanon että etsisi nyt ensin sen asunnon
ja valo tulee
se tulee kasvoilla ja tekee kuumaksi posket ja väsyneeksi silmät
ja pölyiseksi tiet ja ajaa ihmiset ulos
syömään jäätelöä, juoksemaan, kerääntymään porrastasanteille, istumaan terasseille

siellä istui tyttö, sillä oli tuoppikin mutta ei ole varma oliko siinä kaljaa vai siideriä
ja aurinkolasit sillä oli, minä pysähdyn liikennevaloihin pyörällä mutta kun katson tyttöä se ei huomaa, ehkä se ei huomannut kun oli terassi ja aurinko

ja jos kääntää pään valoa päin on pakko laittaa silmät kiinni

kuinka minä istuinkaan siellä yliopiston pihalla
heikko internetyhteys, mutta yhteys silti
nurmella
ja kansallispukuiset tytöt ja pojat kasaantuivat valokuvaan
ja sitten polki tyttö, tanskalainen, ja me nauroimme
ja sitten tuli poika ja kertoi juoksevansa vuoren huipulle
ja me
vaikka minun olisikin pitänyt keskittyä kokeisiin halusin tuhlata aurinkopäivän
heidän kanssaan vuorelle juoksemalla
alas
miten me joogaliikkeitä autolla
ja aurinko laskemassa
ja lunta on vielä huipulla siellä ihan huippulla, jonne ei voi tulla lenkkareissa
aina hän valittaa, minä ajattelin
enkä koskaan ollut välittänyt kastuisko sukat tai tulisko tuuli takista sisään tai valo silmiin tai pöly hengitykseen
ei sellaisiin kiinnitä huomiota silloin kun on
siinä missä haluaa olla.

On sellainen ystävä,
joka soittaa illalla ja puhutaan puhutaan tunnit taas
vaikka asutaan lännessä ja keskellä
ja kohta eri puoliskoilla
ja miten nauramme että
ikkunasta on työntynyt pamppu vaan, pamppu ja sitten poliisit
ette kai minua tulleet hakemaan
nauraa vielä yön hämärissä koska kuulee tyttönsä äänen
ette kai te minua tulleet hakemaan
tyttö,
kuvittelee että ehkä ikkunoita ei saakaan pitää kaupungissa auki

sillä tytöllä on juuret
maasta kasvavat ja haaveet kanoista ja kukosta ja sellaisesta
niin kuin minullakin
että puut ympärillä ja vesi ja

puhutaan siitä kun ollaan ilman vaatteita ja on mies ja nainen
tai mies ja mies tai nainen ja nainen
ja kello tulee kaksitoista yöllä ja minua naurattaa
kun ajattelen että arvasin mikä on tytön omaa alaa

ja miten minä tykkäänkään minun ihmisistä
kertoo että kertoisi
ja me kumpikin ollaan ajateltu sama.

ja sitten on kuitenkin pallo
ja me pohditaan kahvipöydässä, kaikilla kupit ja viimeiset palat kakkua
suklaapikkuleipieni murusia vaikka yöllä näin unen että ne olikin syöty ennen tarjoamista
mitä on sähkö
ja miten puhelut tekstiviestit kuvat
voi toiselle puolelle maapalloa noin vain
miksei ne sekoitu
miten miljoonat ja miljoonat radioaallot voi risteillä ja löytää perille
ja mitä syvänmeren eläimet
tuntevat sisuksissaan kun tehdään ydinkokeita aseteollisuuden kokeita
miksi valaat räjähtävät
ja kaikki lähti siitä että totesimme olevan se päivä kun jeesus tuli ulos luolasta
miten ihmiset uskovatkaan yliluonnolliseen, äiti sanoo
ja sitten minä pääsen puhumaan tarinallisuudesta
ja sitten äiti sanoo sähköstä, ettei ole koskaan ymmärtänyt
ja isi saa puhua sähköstä, kerrankin olla asiantuntija
ja lopulta minä etsin tietokoneelta että 95% meristä on tutkimatta

ja keskustelu on ohi

lumet sulavat nopeammin nopeammin
torstaina konttasin kaaren ali, nyt sitä ei enää ole, edellisellä viikolla isi oli mahtunut sen ali pystyasennossa
ja kanit tai puput tai rusakot ovat tehneet kakkansa yhteen läjään
me päätellään että se on ollut niitten huussi
ja poluilla lojuvat paskat ärsyttävät
miksi oi miksi kun on metsänlääniä yltäkylläisesti koiranomistajat eivät viitsi usuttaa niitä elukoitaan edes metriä polkua edemmäs tai heittää niitä paskoja sinne
polut löysiä läjiä täynnä, kalliot, tiet
ja tupakka-aski, muovilusikoita, leipäpusseja, mäkkäriroskia, makkarapaketteja
ja minä tahdon kaivaa lähteen lähteen
kovimmillakin pakkasilla keskellä tietä virtaa vesi
eikä kukaan tiedä mistä se tulee
ja nyt siihen on sulanut suurempi ja suurempi aukko
minä olen varma että lämpövoimalasta vuotaa
mutta vesi on jääkylmää

ja tuntuu hyvältä lähteä
että on päättänyt lähteä
vaikka paljon jää ja äiti kertoo työntekijästä joka ei jaksanut edes vuotta tehdä pitkäjänteisesti töitä että kuinka hyvän työtodistuksen ja minä mietin miten minäkin olisin
voinut jatkaa vielä vielä vielä
että voisi jäädä
että ei ole mitään paettavaa,
sittenkään
ja isi kysyy äidiltä olisitko sinä seurannut minua Uuteen-Seelantiin ja äiti sanoo olisin,
ei epäilystäkään
vaikka ei olisi koskaan arvannut että kukat olivat isiltä
nyt kaksikymmentä vuotta myöhemmin kun äiti marisee isille että hei
et ole koskaan lähettänyt kukkia isi sanoo miten niin
ja selviää että kukat eivät olekaan olleet salaiselta ihailijalta
ja minua naurattaa
että äidille ei tullut mieleenkään että oma mies
ja minua naurattaa, naurattaa

ja vesi tippuu räystäiltä
palokärki on etsinyt toukkia
ja minä osaan kävellä kantavaa lunta
ja äiti riitelee mummin kanssa siivoamisesta ja mummi sanoo kysypäs
minulta mitä mieltä minä olen
ja minä
en halua ottaa kantaa
äiti sanoo minä vertaankin mummin kotia omaani

hymyilyttää

ja kohta paneer juuston valmistus,
ensimmäinen kerta sujui hyvin

ja jo syyskuussa alkaa kesä
siellä on trooppista, mies sanoo
mutta minä nauran ja sanon että kai me mennään käymään oikeassakin talvessa
me jaksamme aina kilpailla siitä
kumman maan vuodenajat ovat aidommat
minustakin yhtäkkiä tulee
kevään lapsi

vierain vuoden aika,
yhtäkkiä minun, joka elän syksystä

ja nautin jopa ajatuksesta
että siellä lasitalomaailmoissa
minä saan olla minä
miehen kanssa joka alkaa rakentaa sänkyä
kunhan löytää oikeanlaista puuta
minä sanon mikset mene vaan ja kaada metästä
hän nauraa että sen pitää olla erityistä
ja minä sanon että mene sitten erityiseen metsään
ja me nauramme
me jotka aina jaksamme kärjistää toisistamme stereotyypit

isi kysyy joka päivä jotakin tästä uudesta saaresta
ja minä sanon teidän pitää tulla käymään siellä
(en mainitse joulusta)
mutta isi ei jaksa istua niin kauaa lentokoneessa
ja sitten me puhumme aikamatkailusta
että jos kerta ääntä ja kuviakin voi siirtää ja tiedostoja ja sähköä
niin miksi ei voisi muuttaa itseään sähköiseen muotoon
mutta tämä menee yli ymmärryksen ja he alkavat puhua kameroista

ja minä jatkan kuvittelua itsestäni virtuaalisena
ja kerron miehestä ja vaimosta joilla oli toistensa tuntemukset mikrosiru aivoissa
äiti pudistelee päätään mutta sähköähän sekin on isi sanoo
ja sitten hän kertoo kalmarista joka avasi lasipurkin

kahvit on juotu
ja äiti rupeaa pesemään hampaita sähkö
hammasharjalla

ja minä kirjoittamaan.

ei muistanut että sumulla on haju
kaikki usvassa
järven yli ei näe
vesisade, vesisade
ja siitä kirjoittaa aamun
kun nousee ylös seitsemältä koska nyt on hyvä aika
odottaa, odottaa
ja sitten lopulta
on vain vesisadetta ja usvaa ja hiljaisuutta

sen jälkeen etsii lennot
käy isin kanssa kaupassa
isi nojaa ostoskärryihin
ja minulla on vaaleanpunainen lappu
ja sitten on pikkuleivät uunissa
ja sen jälkeen kala
ja puhelimessa tyttö jonka ääni on aina iloinen

eikä usva katoa
vaikka silppuaa vanhoja lehtiä
sumusta tulee uusi olo

juoksee loskakinoksissa
harppoo harppoo
ja se lumi, joka torstaina tuli saappaista sisään
on nyt paljastanut jo ruskeat märät lehdet ja maan
kostea multa ja sumu
imeytyy ihon alle

ja aamulla valo tuli miehen kasvoihin
niin kuin olisi kesä -
aamu

tämä sumu tuo mieleen viime kesän
kun ajoi 500 kilometriä etelästä pohjoiseen
ja siinä jossain lännessä niin kuin aina sillä tienpätkällä oli kilometrejä jatkuva sumu
autot kasautuvat jonoiksi asti
hiljaa hiljaa kun ei näe montaa metriä edemmäs
sumun keskellä ympärillä menninkäiset niin
sitä ajateltiin
menenköhän minä koskaan takaisin? opinko koskaan kieltä?
muuttuuko pohjoinen eteläksi?

sohjoa polun molemmin puolin,
keskellä juostava kaistale.

Jeesuksen kuoleman juhla,
kaiketi tänään

käveltiin isin kanssa,
ensimmäinen jääkerros pettää niin että saapas puoleen väliin vettä
ei sen pidemmälle
lastakin vedetään pulkassa järven halki
mies lukitsee pyöränsä keskelle jäätä

minä venyttelen olohuoneen matolla
kun puhutaan sukupuolten rooleista
kun isi epäilee että minusta tulee
se, joka käy kaupassa ja laittaa ruokaa
sen jälkeen isi laittaa tiskit koneeseen ja sanoo vai en minä koskaan tee mitään
minä oman huoneen rappusista en sanonut koskaan sanoin silloin kun me oltiin pieniä et
tehnyt kotitöitä
ja sitten tulee kertomuksia pitkistä työmatkoista
ja sen jälkeen, no hyvä, jos sinulla on nyt mies joka
osallistuu

minä laitan ruokaa
vuokaan vihanneksia ja kakun
äiti valitsee
vilttien alta
se sylkee limaa nenäliinaan ja tuhisee tuhisee ei jaksa katsoa muuta kuin kauniita ja rohkeita
ja ulkona on auringonpaiste ja ilmankin niin kirkasta että on kuljettava silmät kiinni

ja mies ystävien, toinen niistä se jonka kanssa selän takana
kirjoitetaan pitkiä viestejä, nainen sekavia lyhenteitä joista arvailee englanninkielisiä sanoja
syntymäpäivästään

hymyilyttää
että he puhuvat minusta
eikä mies aavista mitään
että minä tiedän jo kuka se nainen on että hän tietää jo minusta ja että kiinnostuksella on eri motiivit
ja täysikuu oli
jo tiistaina
sen yön kyllä muistaa

eilen
kun käveli tietä pitkin takaisin
kaarta pitkin
ajatteli "we'll be happy"
ja se oli vain niin selvä ajatus, selkeä
niin kuin taivas nyt
kun aurinko alkaa vähitellen laskea, hitaasti
koska ei ole vielä ihan kevät
se ei kestä yötä myöten
vaikka onkin valoista pitkään
niin valoista että pitäisi ehtiä paljon enemmän

ja puhutaan ylioppilasjuhlista, puhutaan häistä, puhutaan
ja toinen yrittää aina ymmärtää ja hyväksyä kaiken ja toinen sanoo aina ensin ei ei ei
ja miten helppoa on jättää huomiotta se, joka on tottunut sanomaan ei
miten lopulta lakkaa pyytämästä ulos

pakottautuu joogaan aamulla
sanoo, että on ollut suhteellisen terve
alkaa ajatella älä ota kantaa, älä ota kantaa
ja saa valita ottaako puna - vai valkoviiniä.

voisi asua keväässä
lumihangissa jäänreunalla kun kuulee sulavan jään
liplatuksen ja railot
joihin kevyet pisarat valuvat puiden oksat varjoja valkoisella
niin kuin olisi loppumaton jäätikkö
niin kuin olisi valo siellä missä vain lunta vain jäätä
muka vihreä maa
ja se mikä sitten olikin asuttava on muka jäämaa
psykologista vaikuttamista
päinvastaisuuden logiikka

puolukkamustikkakakkuonvalmis
kuorrutus päälle vielä ja tee pannuun niin
ehkä äitikin piristyy
yrittää antaa jotain lausuntoa vaikka silmät tuskin pysyvät auki
tunnollisuus, tunnollisuus.

yöllä oli muutto
ja veli toi pesukoneen
ei pelkoa, ei
en muista ainakaan olleen

ja sitä oikein odottaa
öitä
ja unia
mitä niistä tulee
odottaa
sitä hetkeä kun lukee taas
uudelleen
ja yhtäkkiä onkin
niin kauan siitä että
kun

takaisin
aina
takaisin
ja sitten jatkuu kuitenkin ja eteenpäin niin nopeasti
nopeaan

mutta nyt minä menen
ja laitan lautaselle palasen kakkua ja keitän teen ja vien ne sille naiselle, joka katsoo kauniita ja rohkeita vällyjensä alta moitteistani huolimatta.

Tää on nähnyt vauvan, joka on ihminen
ja aviomiehen,
jota ei ollut aikaisemmin nähnyt vaikka jo viisi vuotta
ja vuosi naimisissakin

tää on istunut junassa kuunnellut

All i wanted was to be your housewife
I'll iron your clothes
I'll shine your shoes
I'll make your bed
And cook your food
I'll never cheat
I'll be the best girl you'd ever meet
And for a diamond ring
I'll do these kinds of things
I'll scrub your floor
Never be a bore
I'd tuck you in
I do not snore
I'd wear your black eyes
Bake you apple pies
I won't ask whys
And i try not to cry
I'll always be by your side
Even when you're down and out
I'll always be by your side
Even when you're down and out
And its nearly midnight
And all i want with my life
Is to be a housewife
- CocoRosie-

unohtanut tenttikirjan kirjastoon
katsonut ohikiitäviä puita
ja vastapäisten viereisten kirjojen kansia, yksi luki Dostojevksiä.

ja huomannut että kaupat ovat kiinni
kävellyt ympyrää ja nähnyt lyhyen lyhyen pojan ostamassa
isommilta pojilta
jotain
ajatellut että sekin on ollut vauva
ja ne isommat pojat
ja nuo kaikki teinit tupakat suussa
tuokin täti tiukka suu
sekin joka turkkinsa kanssa käskee miestään raahaamaan laukkuja eikä halua istua minua vastapäätä vaikka mies kyllä haluaisi

yhtäkkiä

voisi jatkaa kävelyä yli siltojen ja järvien jatkaa vain
jääkaapissa on vain perunoita
ja sipuli
ja paistaa ne seesaminsiementen kanssa

ja

right birds can fly so high
and they can shit on your head
yeah they can almost fly into your eye
and make you feel well scared
but when you look at them
and you see that they're beautiful
thats how i feel about you
-Kate Nash-

ja auto
ei sadetta
niin kuin nyt

he sytyttävät savukkeita kadulla
ja minä
voisin jatkaa kävelemistä
dialogi tulevaisuudesta
kun vauvat on kasvaneet jo
niiksi jotka sytyttävät tupakkaa
tai jotain
poltettavaa kadulla

enkä minä muista miltä minun äiti on näyttänyt
kuvissa

on kesä

kevätpäiväntasaus
etsitään pakanallisille juhlille tarkoituksia wikipediasta
etymologiaa
ja koko jalka uppoaa lumikinokseen kun hyppää aidan yli

eikä jaksa odottaa

If you stop and disappear
Doesn't sound I watch you here
When dreaming takes you when you want to be
Don't follow the status quo
Picture where you'd like to go
Take your time but always know you're there
-Au revoir Simone-

oksettaa
yhtäkkiä
vaikka on lumisade, vaikka on karjalanpiirakoita vaikka oli jo ajatellut busseissa ja kaduilla ja eteisessä ja yöllä että on hyvä, että on vain hyvä, eikä muuta ja kun ripustaa takkia ajattelee
älä mene tähän, älä mene tähän nyt

unessa
on lukko
ja ovi ja huutaa oven läpi, minä olen vain vessassa vaikka todellisuudessa ei uskalla mennä vessaan vaan pitelee ovesta kiinni, tietää,
pitelee kaikin voimin, ihan totta, mä olen vaan vessassa
ja karmivin kohta on leikattu pois
ja siirtymä on siinä kun maisema niin kuin Innocence elokuvasta
vihreyttä mutta silti kuin uni tai painajaisuni ja huutaa äitiä, tietää
että näin sen kuuluu mennä, että tässä kohtaa
että on leikattu tähän kun on keskellä vihreyttä jo
loputtomasti niin kuin painajaisöinä eikä ole varma kuuluuko ääni oikeasti vai vain unessa
mistä sen tietää? mistä äiti ja isi aina tiesivät tulla
kun oli itkusta silmät ja yö pimeä ja vain turva siitä että viereisestä huoneesta herätään
ainut mahdollisuus

mutta toisessa unessa sitä sanoo äidilleen etten ole koskaan pitänyt sinusta
minä vihaan sinua, kuulitko, oikeasti
miten äidin kasvot kääntyvät vinoksi suruun kauhuun pettymykseen
vihaan vihaan vihaan

oksettaa
yhtäkkiä vaikka lumisade ja eteinen että vakuuttelee itselleen kuinka ei kannata mennä tähän
vaan jatkaa joogaamista, jatkaa joogaamista niin kauan että tuntuu hyvältä
syödä pinaattia, syödä pinaattia ja papuja ja soijatuotteita ja vihreitä kasviksia ja tuoreita ja marjoja ja viinimarjamehua ja pähkinöitä
nyt
ei kannata mennä

mutta yhtäkkiä
on niin lamaantunut että kirjat lakkaavat kääntämästä sivuja
simpukat ikkunalaudoilla liikkumattomina
kaupunki valoisa jo ennen seitsemää
pulssi ei ole nopeutunut

maksa laskut, ota tenttikirja esille, suunnittele opetus, leikkaa huovasta suikaleet, tarkista bussiyhteydet, maksa jäsenmaksu, lue kommentit, keskustele musiikista, kirjoita sähköpostiviestit, vastaa

keskity olennaiseen, hengitä syvään

yhtäkkiä
vaikka onkin lumihiutaleita gently
kirjoittaa
unessa tyttö tummatukkainen ja nunna
unessa tyttö niin kuin vuosi sitten ja nunna
joka halaa tyttöä lujasti miten onnellisia miten he olivat ajatelleet toisiaan
minä en mene
menen ja me kysymme yhteen ääneen etkö saanut sähköpostiviestiäni
me emme halaa niin kuin he halasivat
me halaamme eri tavalla
eikä nunnalla ole oranssia kaapua eikä hän ole niin pieni kuin oikeasti on
mutta se onkin uni
eikä uni ole tosi

voi sujuvasti keskustella ruokapöydän ääressä
sujuvasti ilman mitään
ja tyttö tarvitsee kolme valkoista pahvia koska kirjoitus ei mahdu, se ei mahdu ja pelkkää sotkua ja suu väpättää ja minä sanon ettei paperi lopu tästä maailmasta, haluatko toisen ja tyttö nyökkää ja kolmannen ja eet ja ässät ovat väärinpäin ja täti kysyy ihan totta onko tämä kaikki teksti tuosta kuvasta, tarinasta
minä nyökkään ja on ihan erilaista kuin toisessa huoneessa jossa kettu muuttuu koko ajan kissaksi ja tiikeri leijonakuninkaaksi eivätkä ne tahdo mitään muuta kuin syödä muiden eväät ja asua kattolampussa ja voi mitkä mahdottomat turbohiirenloukut
ei tule loppua ei tule loppua
missä vaiheessa ihmiset oppivat luopumaan omistaan?

huomenna tulee joku sähkötarkastus. joku sähkö. kotikäynti. tulemme yleisavaimella. he eivät koskaan odota edes sen vertaa että ehtisi avaamaan avain on jo lukossa kun soitetaan ovikelloa. pimpotetaan

eikä se mene pois
mikä alkaa

pitäisi niin paljon, niin paljon ja todellisuudessa
kaikki aika menee vain kuuta katsellessa
jos ei ole pilviä
ja jos on
katsoo niitä

unia.