Eilen
minä sain valmiiksi tehtävät viisitoistaminuuttiavaillekaksitoista
eli eilen. se oli sen puolella.
minun motivaationi on kadonnut jonnekin
ajan mukana
mieluusti vain nukkuisin
ja kävisin katselemassa teatteria
puristaisin kuumaa kuppia käsiä vasten, lämmittelisin
katsoisin taivasta joka on tähdistä kirkas
eläisin elämää, joka olisi elokuvaelämää
sellaista
missä ei tietenkään näytetä kun käydään vessassa
missä sadekin on aina romanttista ja kaunista ja merkityksellistä
missä ruat saattavat jäädä lautaselle eikä kukaan ole siitä moksiskaan
missä ei ole loskaa, ja jos on, sekin on esteettistä
missä ei olisi tyhjiä hetkiä, ja jos olisi, nekin olisivat esteettisiä,
jossa taustalla soisi jatkuvasti kaunis melankolinen musiikki, aina tilanteeseen sopiva
jossa yöt nukutaan hyvin ja aamulla herätään aamupalapöytään, syödään hyvin ja aloitetaan päivä, jonka aikana ehditään tehdä kaikki mitä piti ja vielä seikkaillakin ja vaellella katuja pitkin ja poikin
jossa kohdataan sattumanvaraisia ihmisiä, ja hei!, jotenkin meillä sitten vain synkkaisi, voimme puhua mistä tahansa, vaikka olemme ventovieraita, juosta sateessa, mennä hämyiseen pieneen elokuvateatteriin, syödä omenoita, auttaa kadun yli kulkevaa vanhaa naista, mitä tahansa, koska vieraiden ihmisten kanssa voi tehdä mitä tahansa
jossa käydään joka ilta ravintolassa syömässä
jossa koti ei koskaan ole oikeasti epäsiisti
jossa kotonani käy siivooja
jossa ei ole arkea.
huokaus.
ja miten minä rakastankaan Sigur Rossia just nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti