Tänään oli pyörän ensikerta
ei uuden pyörän, vaan sen joka on kuulunut joskus äidillekin,
punaisen. Oli vielä jäistä kökkäreistä, piti ajella niin hiljakseen
narskui pyörien alla ja kirahteli. Mutta en kaatunut. Ja oli kypärä. Ja minä ainoana polkijana teinipoikien kanssa. Torstaina menen luokkani kanssa hiihtämään!
Tänään olen opettanut jakokulmaa, jota ei enää opeteta. Opetin kuitenkin, koska poika ei tajunnut sitä uutta tekniikkaa, enkä minäkään. Jakokulma oli paljon helpompi. Opetin myös englantia ja aloitin tunnin good afternoon everyone mutta lapset olivat kauhuissaan. niille ei varmaan kukaan ikinä koskaan missään ollut puhunut englantia. paitsi nauhalta. minulla oli myös väärä lukujärjestys. ellen olisi ruvennut tarkemmin utelemaan olisin tullut loppuviikon ihan väärinä aikoina kouluun. mielenkiintoista oli myös olla opettajana luokassa, jonka kouluavustaja on lapsuuteni perhepäivähoitaja! ja on yksikin ope, joka oli luokallani sijaisena kun olin seitsemän, mutta siitä emme ole vielä keskustelleet.
en jaksanut ruveta toimitussihteeriksi enää yhden työpäivän päätteeksi. tein vain kipeyskeittoa, join flunssateetä sekoitettuna minttuun, vadelmaan, mustaherukkaan ja nokkoseen (super flunssatee siis!) ja tein salaatin kaikista pähkinöistä ja tuoreista vihanneksista ja luomuhalloumista, jota äiti oli ostanut eilen. sitten olen etsinyt istanbulista hotelleja ja hostelleja. siellähän on niitä aika muutama.
kuukausi kuukausi kuukausi.
kapteeni lähetti sähköpostia kuvista. on hassua miten jotkut ihmiset ovat sellaisia. että kaikki on tarkkaa. hän on sellainen. me riitelimme joskus siitä että kun vihdoin pääsimme ankkuroimaan minä olin hyppäämässä suoraan mereen enkä pyyhkinyt pölyjä lattioilta (en siis edes nähnyt mitään pölyjä koska olin pyyhkinyt jo joskus 5h aiemmin). mutta hän on sellainen.
miten vastakohtaisia ihmiset saattavat olla. hän lukitsi veneensä aina. aina. minusta se oli naurettavaa. me piilotimme avaimen perkauspöydän alle ja kerroimme sen surutta jokaiselle couchsurffarille joka halusi tulla vaikkei me oltais oltu edes kotona! siellä oli macit ja passit ja kaikki, mutta ehkä meillä toisilla vain on perusluottamus kanssaeläjiin. minulta kun ei ole koskaan kähveletty mitään.
vaikka tilaisuuksia olisi ollut.
saa nähdä pystynkö sanomaan samaa turkin ja iranin jälkeen.
toivottavasti.
vaikka toisaalta. joskus ajattelen, että jos jonkun täytyy elääkseen varastaa, niin ehkä sitten täytyy. että ehkä se on minunkin syyni, että niin on. että ellen minä henkeäni siinä menetä, kun joku varastaa minulta, niin ehkä minun pitäisikin antaa eikä murehtia. se on vain maallista,
sanoisi Katto Kassinenkin.
sitä vaan jotenkin elää sellaisessa omistamisen illuusiossa. ja onhan se ikävä tunne, kun on säästänyt pitkään pitkään vaikka nyt kameraa varten ja on ottanut monia kuvia, ihmisistä joita ei enää koskaan näe, paikoista joihin ei enää koskaan palaa,
ja joku kähveltää sen, saa siitä parikymppiä, ja ostaa niillä jotain päätäsekoittavaa
että niin
mustavalkoista ei ole.
mutta sitten taas. minä olen tavannut ne ihmiset, ollut niissä paikoissa, olen saanut ottaa ne kuvat. se ei katoa vaikka kamera katoaisi. sitä vaan usein ajattelee että kaikki on vaikka yhdestä kuvasta kiinni. että elämä on muisto vaan. että jos ei ole todistetta jostakin mitä on tapahtunut, niin sitä ei sitten niinkun olisi tapahtunut.
en ole ehtinyt ulos jäällekään,
yhtäkkiä on muka kauhea kiire
pysähtyneisyyden aika alkaa lipua ohi
tykyttää, tikittää
kiitää
mutta kukaan ei onneksi kyttää
vielä.
jos selviän tästä viikosta voin vannoa flunssateen nimeen ja aurinkoenergiaan ja sitten lähden hakemaan pyörääni (UUTTA!) ja palauttamaan viisumihakemuksen ja ennustelemaan ja aistimaan tytön (jonka perheeseen olen kuulunut entisessä elämässäni) kanssa
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ihmiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ihmiset. Näytä kaikki tekstit
tiistaina, maaliskuuta 06, 2012
torstaina, helmikuuta 09, 2012
Tänään kävelin jäällä. Seurasin vanhoja jälkiä ja kuulin rekka-autot kaukaa tieltä. Lumi kimmelsi auringosta ja puille tuli varjot. Se lämmittää jo, aurinko.
Yöllä minulla ei ollut kenkiä, ja valokuvasin suurta vaaleanpunaista lintua, joka osasi puhua ja halusi liittyä siihen kuoroon, jossa minäkin lauloin. Yksikään valokuvista ei onnistunut, lintu oli kaikissa liian suuri, silmät olivat kiinni tai valotus oli väärin.
Ja me olimme matkalla.
Edellisinä öinä olen yrittänyt pitää lapsista huolta, kontannut jäällä kunnes se on ollut pelkkää vettä ja olen ruvennut uimaan. Löytänyt entisen kapteenini kääriytyneenä peittoihin kuin muumio, liikkumatta ja puhunut veljeni kanssa.
Tänään soitti nainen, joka oli isosiskoni silloin, kun nukuimme vieretysten isovanhempieni vierashuoneen sängyssä pelikortit levällään ja istuimme tuntikausia bussissa, minä ensimmäistä kertaa.
On vaikeaa, jos on asioita joita ei saa sanoa.
Jänikset tekevät jälkiä lumeen ja taivas on yhtä sininen kuin kaksi vuotta sitten. Kaksi vuotta. Me laskemme isosiskoni kanssa vuosia siitä kun viimeksi tapasimme, toiseksi nuorin lapsista oli silloin vauva, nyt hän täyttää kuusi. Puhetapa, jolla päivitellään on aikuisten.
Ei ole jäljellä mitään siitä kun lähettelimme toisillemme pitkiä kirjeitä kaupungista toiseen vaaleansinisille ja vaaleanpunaisille ja vaaleankeltaisille papereille kirjoitettuna, tarrakuvia liitteenä.
Ajattelen heitä paljon
niin paljon että energia alkaa virrata,
se virtaa auringosta maahan ja maasta puihin ja puunoksista lintuihin,
linnuista taivaalle ja taivaasta mieliin.
Jos päivä jaettaisiin prosentteihin sen mukaan kuinka paljon ajattelee
niitä, jotka ovat joskus olleet
minun päiväni olisi yli yhdeksänkymmentäprosenttisesti täyteen buukattu. En koskaan lakkaa pitämästä heistä, vaikka olisin pitänyt heistä vain yhden kesän
kolme vuotta
tai sanonut lakanneeni pitämästä ollenkaan.
Niin kuin senkin tytön kanssa kävi, joka kerta toisensa jälkeen tuli meidän ovellemme, mutta minä en tullut edes alakertaan.
En muista koskaan otsikoita,
mutta pidän henkilöhahmoista. Ja kun on istunut kahvilassa tunteja vain odottaakseen tuntematonta miestä saapuvaksi esittelemään kuvasuunnitelmiaan, ja kävelee ulos, ja näkee sellaisen pojan, jonka kanssa tuskin koskaan silloin aikaisemminkaan vaihtoi paria sanaa enempää, ymmärtää miksi ihmiset pitävät toisistaan kiinni.
Seuraavallakin viikolla hän näkee saman pojan. Ja miehen, jolle on keksinyt islantityttönsä kanssa tarinan intialaisesta vaimosta tai vaihtoehtoisesti historiantutkijan elämästä, alkaa uskoa siihen että me kaikki tunnemme toisemme jostain.
Ehkä on sieluja.
Yöllä minulla ei ollut kenkiä, ja valokuvasin suurta vaaleanpunaista lintua, joka osasi puhua ja halusi liittyä siihen kuoroon, jossa minäkin lauloin. Yksikään valokuvista ei onnistunut, lintu oli kaikissa liian suuri, silmät olivat kiinni tai valotus oli väärin.
Ja me olimme matkalla.
Edellisinä öinä olen yrittänyt pitää lapsista huolta, kontannut jäällä kunnes se on ollut pelkkää vettä ja olen ruvennut uimaan. Löytänyt entisen kapteenini kääriytyneenä peittoihin kuin muumio, liikkumatta ja puhunut veljeni kanssa.
Tänään soitti nainen, joka oli isosiskoni silloin, kun nukuimme vieretysten isovanhempieni vierashuoneen sängyssä pelikortit levällään ja istuimme tuntikausia bussissa, minä ensimmäistä kertaa.
On vaikeaa, jos on asioita joita ei saa sanoa.
Jänikset tekevät jälkiä lumeen ja taivas on yhtä sininen kuin kaksi vuotta sitten. Kaksi vuotta. Me laskemme isosiskoni kanssa vuosia siitä kun viimeksi tapasimme, toiseksi nuorin lapsista oli silloin vauva, nyt hän täyttää kuusi. Puhetapa, jolla päivitellään on aikuisten.
Ei ole jäljellä mitään siitä kun lähettelimme toisillemme pitkiä kirjeitä kaupungista toiseen vaaleansinisille ja vaaleanpunaisille ja vaaleankeltaisille papereille kirjoitettuna, tarrakuvia liitteenä.
Ajattelen heitä paljon
niin paljon että energia alkaa virrata,
se virtaa auringosta maahan ja maasta puihin ja puunoksista lintuihin,
linnuista taivaalle ja taivaasta mieliin.
Jos päivä jaettaisiin prosentteihin sen mukaan kuinka paljon ajattelee
niitä, jotka ovat joskus olleet
minun päiväni olisi yli yhdeksänkymmentäprosenttisesti täyteen buukattu. En koskaan lakkaa pitämästä heistä, vaikka olisin pitänyt heistä vain yhden kesän
kolme vuotta
tai sanonut lakanneeni pitämästä ollenkaan.
Niin kuin senkin tytön kanssa kävi, joka kerta toisensa jälkeen tuli meidän ovellemme, mutta minä en tullut edes alakertaan.
En muista koskaan otsikoita,
mutta pidän henkilöhahmoista. Ja kun on istunut kahvilassa tunteja vain odottaakseen tuntematonta miestä saapuvaksi esittelemään kuvasuunnitelmiaan, ja kävelee ulos, ja näkee sellaisen pojan, jonka kanssa tuskin koskaan silloin aikaisemminkaan vaihtoi paria sanaa enempää, ymmärtää miksi ihmiset pitävät toisistaan kiinni.
Seuraavallakin viikolla hän näkee saman pojan. Ja miehen, jolle on keksinyt islantityttönsä kanssa tarinan intialaisesta vaimosta tai vaihtoehtoisesti historiantutkijan elämästä, alkaa uskoa siihen että me kaikki tunnemme toisemme jostain.
Ehkä on sieluja.
tiistaina, huhtikuuta 12, 2011
arkisuuden päivä
Sellainen arkisten asioiden päivä.
Herätä ja ei herätä. Suihku. Tanssi sille kuka saa kuumaa vettä. Paistaa lettuja.
Vihreä tee. Kiire. Kengät kädessä autoon. Kävely kirjastoon vessaan. Sähköpostin kirjoittaminen. Second hand kirjakauppa ja kirja, johon juuri ja juuri kolikot riittivät. Työkuvan esittelytilaisuus. Minä ja lihava nainen, joka ei aja autoa. Ja esittelijä puhui nopeasti ja sillä oli päänsärky ettei voinut istua silmät valoon päin. Papereita. Kävely hotellin kulmalle. Mies ja koira pysähtyvät. Istun koira sylissä. Saat laittaa ikkunan kiinni. Puhumme hänet jättäneistä naisista ja hänen lapsistaan. Hän sanoo hankkiudu raskaaksi äläkä kysy mieheltä mitään, sillä tavalla saat pitää miehen. kysyn niinkö hänelle kävi ja niin. ja nyt hän on kolmen lapsen yksinhuoltaja. Esikoinen on laivaston kapteeni, nuorin sellainen. Jään pois ennen kuin hän kääntyy rantatontilleen. Maoripariskunta ajaa takaisin. Ja he puhuvat niin kuin maorit ja polttavat pientä sätkäänsä ja juovat tölkistä. Ja nauravat. Ovat menossa kotiin. Mies kertoo suomalaisesta sedästään
sillä kaikki sukuun naidutkin ovat sukulaisia.
Mutta setä kuoli syöpään ja on haudattuna sinne
mutta sedällä ja tädillä oli lapsia,
minun näköisiäni.
Sitten on vielä yksi mies. Hän ei puhu paljon, mutta on menossa kalaan. Ja kääntyy ympäri kun ollaan minun kotini kohdalla. ehkä kääntää vain auton.
ja minä teen salaatin ja
pesen tomaatit ja halkaisen ja pistän ne ulos mustalle pellille aurinkoon kuivamaan
ja kaivan papereita ja soitan puhelimella vastaanotoille
ja yritän kuulostaa siltä kuin olisi luonnollista soittaa
vaikka todellisuudessa
arkisuuden päivät eivät ole
minulle luonnollisia
koska eilen
istuin kirjastossa punaisilla sohvilla ja kuuntelin kun lapset liikkuivat wiin tahtiin
ja minulla oli kirja
jossa ihmisten haavat alkoivat loistaa
ja mies oli kirjoittanut vaimolleen joka päivä syyn miksi rakastaa tätä
ja
minä niin rakastaisin työskentelyä kirjastossa
en ymmärrä ihmisiä (kuten mies) joiden mielestä kirjasto olisi vihoviimeinen työpaikka
mutta kirjastossa täällä on töissä vain kummallisia ihmisiä. sellaisia jotka kuvittelevat olevansa tärkeitä niin kuin nainen siellä missä kävin äänestämässä
niin tärkeänä niin tärkeänä ettei voinut ottaa kuin yhden asiakkaan kerrallaan
kun menee sekaisin
ja käytävillä hortoilevia puolijalkaisia
en usko että heille maksetaan palkkaa
joskus tuntuu että heillä ei ole muutakaan tekemistä kuin laittaa kirjoja hyllyyn
mutta nyt
minun arkisuuteni loppuu. on iltapäivä. ja minä haen porakoneen autotallista. jatkojohdon makuuhuoneesta. ja rupean poraamaan ajopuita. pieniä ajopuun palasia kiinni isompaan laatikkoon, jonka mies on aiemmin tehnyt vanhoista laudoista. sinne pistetään mansikoita kasvamaan. ja yrttejä ja salaattia. ja sitten
sitten
jos vaikka tulisi eteen muutto
voi ne laatikot ottaa mukaan
ja sitten on mansikoita ja basilikaa ja salaatinlehtiä
uudessakin kodissa.
Herätä ja ei herätä. Suihku. Tanssi sille kuka saa kuumaa vettä. Paistaa lettuja.
Vihreä tee. Kiire. Kengät kädessä autoon. Kävely kirjastoon vessaan. Sähköpostin kirjoittaminen. Second hand kirjakauppa ja kirja, johon juuri ja juuri kolikot riittivät. Työkuvan esittelytilaisuus. Minä ja lihava nainen, joka ei aja autoa. Ja esittelijä puhui nopeasti ja sillä oli päänsärky ettei voinut istua silmät valoon päin. Papereita. Kävely hotellin kulmalle. Mies ja koira pysähtyvät. Istun koira sylissä. Saat laittaa ikkunan kiinni. Puhumme hänet jättäneistä naisista ja hänen lapsistaan. Hän sanoo hankkiudu raskaaksi äläkä kysy mieheltä mitään, sillä tavalla saat pitää miehen. kysyn niinkö hänelle kävi ja niin. ja nyt hän on kolmen lapsen yksinhuoltaja. Esikoinen on laivaston kapteeni, nuorin sellainen. Jään pois ennen kuin hän kääntyy rantatontilleen. Maoripariskunta ajaa takaisin. Ja he puhuvat niin kuin maorit ja polttavat pientä sätkäänsä ja juovat tölkistä. Ja nauravat. Ovat menossa kotiin. Mies kertoo suomalaisesta sedästään
sillä kaikki sukuun naidutkin ovat sukulaisia.
Mutta setä kuoli syöpään ja on haudattuna sinne
mutta sedällä ja tädillä oli lapsia,
minun näköisiäni.
Sitten on vielä yksi mies. Hän ei puhu paljon, mutta on menossa kalaan. Ja kääntyy ympäri kun ollaan minun kotini kohdalla. ehkä kääntää vain auton.
ja minä teen salaatin ja
pesen tomaatit ja halkaisen ja pistän ne ulos mustalle pellille aurinkoon kuivamaan
ja kaivan papereita ja soitan puhelimella vastaanotoille
ja yritän kuulostaa siltä kuin olisi luonnollista soittaa
vaikka todellisuudessa
arkisuuden päivät eivät ole
minulle luonnollisia
koska eilen
istuin kirjastossa punaisilla sohvilla ja kuuntelin kun lapset liikkuivat wiin tahtiin
ja minulla oli kirja
jossa ihmisten haavat alkoivat loistaa
ja mies oli kirjoittanut vaimolleen joka päivä syyn miksi rakastaa tätä
ja
minä niin rakastaisin työskentelyä kirjastossa
en ymmärrä ihmisiä (kuten mies) joiden mielestä kirjasto olisi vihoviimeinen työpaikka
mutta kirjastossa täällä on töissä vain kummallisia ihmisiä. sellaisia jotka kuvittelevat olevansa tärkeitä niin kuin nainen siellä missä kävin äänestämässä
niin tärkeänä niin tärkeänä ettei voinut ottaa kuin yhden asiakkaan kerrallaan
kun menee sekaisin
ja käytävillä hortoilevia puolijalkaisia
en usko että heille maksetaan palkkaa
joskus tuntuu että heillä ei ole muutakaan tekemistä kuin laittaa kirjoja hyllyyn
mutta nyt
minun arkisuuteni loppuu. on iltapäivä. ja minä haen porakoneen autotallista. jatkojohdon makuuhuoneesta. ja rupean poraamaan ajopuita. pieniä ajopuun palasia kiinni isompaan laatikkoon, jonka mies on aiemmin tehnyt vanhoista laudoista. sinne pistetään mansikoita kasvamaan. ja yrttejä ja salaattia. ja sitten
sitten
jos vaikka tulisi eteen muutto
voi ne laatikot ottaa mukaan
ja sitten on mansikoita ja basilikaa ja salaatinlehtiä
uudessakin kodissa.
maanantaina, lokakuuta 04, 2010
Tänään sohavasurffarit lähti. Talo oli eilen täysi vieraista. Oli kolme saksasta, yksi balleriinatyttö ja kaksi muuta, jotka olivat hiljaisempia ja eivät oikein tienneet miten päin olla. Raukat, juuri lopettaneet koulun ja miettivät nyt mitä tehdä elämällään, hassua, että 19-vuotiaat tuntuu niin nuorilta! Ja sitten oli se mies,
se on taas takaisin, mutta tänään hän on katsomassa asuntoja, joten ehkä hän lähtee täältä aikaisemmin kuin minä
ja olen niin virkistynyt auringosta ja uusista ihmisistä ja siitä että saan hymyillä ja hoitaa puutarhaa ja veistää veistä Manuka-puusta
että en jaksa välittää yhdestä isosta vauvasta, jolla on vitamiinipurkki ja valokuva tyttöystävästään nyt meidän olohuoneessa, patjansa vieressä.
Ja minä halusin tänään suurperheen
kun katsoin miten isä ja äiti ja kuusi lasta riemuitsivat rannallamme. He ovat vihreän talon asukit, tai lomailijat, kun on kouluilla loma, kevätloma, mikä lie
ja lapset olivat niin riehakkaita keskenään ja laittoivat verkkoa ja sellaista
ja ajattelin miten paljon niistä lapsista on seuraa toisilleen
ja sitten on rotta joka ei koskaan jätä kompostia rauhaan
ja pyykit tuulessa kuivumassa
ja sotkuiselle paperipöydälle jätetty sydämenmuotoinen suklaarasia. Thank you. siinä lukee kirjoitettuna tussilla. Voi mikä suloinen balleriinatyttö.
Ja minulla olo, että olen vanha. En vanhavanha, mutta että täällä minä asun merenrantatalossa miehen kanssa ja hoidan puutarhaa ja majoitan seikkailijanuoria. Nuoria, jotka tulevat tänne ja ihastelevat rantoja ja puita ja maailmaa. Niinhän minäkin, mutta sitten kuitenkin minun pöytä on täynnä papereita ja kirjoittelen sähköposteja Uuden-Seelannin opetusministeriöön!
Ja huomenna tulee poika, joka kutsui meidät kasvissyöntifestivaaleille ja tuo koiransa mukanaan. Minä sanoin, ettei se saa sitten tappaa Kiwi lintuja. Ja lampaankin piti tulla, toisesta perheestä, mutta ei se nyt tulekaan. Pieni karitsa, joka on kasvanut kyllä aika muhevaksi.
Ja yhtäkkiä on kesä ja tuulista ja kesä ja ihmisiä kaikista maailmoista ja ilta ja tuli ja minä nojaan päätäni toista vasten ja on yö ja me kuiskitaan siitä miten erilaisia vieraita ihmiset on ja se mies, joka etsii omaa taloaan, puhuu niin kovalla äänellä että meitä alkaa naurattaa
ja minä näen tähdet ikkunasta
ja kuulen aallot
ja kirjoitan tuhat sähköpostiviestiä ja suunnitelmaa sinne ja tänne ja sinne ja tänne ja annan puhelinnumeroni sinne ja tänne ja kitken hikipäässä pisteleviä kasveja
ja päätän olla tekemättä leipää koska kovat leivät on pehmenneet
ja kastelen yrtit ja katselen niitä
katselen kaikkea sitä mikä on kasvanut täällä neljän kuukauden aikana
neljän kuukauden
ja katselen vuolemaani veistä
ja lakkaan sen ruokaöljyllä
ja katselen sitä uudestaan
ja pakkaan kummitädilleni lähtevät lasinaluset moniin muoveihin ja pahveihin ja
minä ajattelen että tämäkin voisi olla ammatti
että joillakin on
tämä
että veitsi kädessä vuolee ja sitten katsoo kättensä töitä
pakkaa sen muoviin
ja aloittaa uuden
veitsen lasinalusen tuolin lusikan kupin pöydän sängyn
ja minun nenä ja posket on palaneet
ei Samoan kuumuudessa vaan ihan vaan veistä vuollessa. Punanaama oon, mutta entäs sitten.
se on taas takaisin, mutta tänään hän on katsomassa asuntoja, joten ehkä hän lähtee täältä aikaisemmin kuin minä
ja olen niin virkistynyt auringosta ja uusista ihmisistä ja siitä että saan hymyillä ja hoitaa puutarhaa ja veistää veistä Manuka-puusta
että en jaksa välittää yhdestä isosta vauvasta, jolla on vitamiinipurkki ja valokuva tyttöystävästään nyt meidän olohuoneessa, patjansa vieressä.
Ja minä halusin tänään suurperheen
kun katsoin miten isä ja äiti ja kuusi lasta riemuitsivat rannallamme. He ovat vihreän talon asukit, tai lomailijat, kun on kouluilla loma, kevätloma, mikä lie
ja lapset olivat niin riehakkaita keskenään ja laittoivat verkkoa ja sellaista
ja ajattelin miten paljon niistä lapsista on seuraa toisilleen
ja sitten on rotta joka ei koskaan jätä kompostia rauhaan
ja pyykit tuulessa kuivumassa
ja sotkuiselle paperipöydälle jätetty sydämenmuotoinen suklaarasia. Thank you. siinä lukee kirjoitettuna tussilla. Voi mikä suloinen balleriinatyttö.
Ja minulla olo, että olen vanha. En vanhavanha, mutta että täällä minä asun merenrantatalossa miehen kanssa ja hoidan puutarhaa ja majoitan seikkailijanuoria. Nuoria, jotka tulevat tänne ja ihastelevat rantoja ja puita ja maailmaa. Niinhän minäkin, mutta sitten kuitenkin minun pöytä on täynnä papereita ja kirjoittelen sähköposteja Uuden-Seelannin opetusministeriöön!
Ja huomenna tulee poika, joka kutsui meidät kasvissyöntifestivaaleille ja tuo koiransa mukanaan. Minä sanoin, ettei se saa sitten tappaa Kiwi lintuja. Ja lampaankin piti tulla, toisesta perheestä, mutta ei se nyt tulekaan. Pieni karitsa, joka on kasvanut kyllä aika muhevaksi.
Ja yhtäkkiä on kesä ja tuulista ja kesä ja ihmisiä kaikista maailmoista ja ilta ja tuli ja minä nojaan päätäni toista vasten ja on yö ja me kuiskitaan siitä miten erilaisia vieraita ihmiset on ja se mies, joka etsii omaa taloaan, puhuu niin kovalla äänellä että meitä alkaa naurattaa
ja minä näen tähdet ikkunasta
ja kuulen aallot
ja kirjoitan tuhat sähköpostiviestiä ja suunnitelmaa sinne ja tänne ja sinne ja tänne ja annan puhelinnumeroni sinne ja tänne ja kitken hikipäässä pisteleviä kasveja
ja päätän olla tekemättä leipää koska kovat leivät on pehmenneet
ja kastelen yrtit ja katselen niitä
katselen kaikkea sitä mikä on kasvanut täällä neljän kuukauden aikana
neljän kuukauden
ja katselen vuolemaani veistä
ja lakkaan sen ruokaöljyllä
ja katselen sitä uudestaan
ja pakkaan kummitädilleni lähtevät lasinaluset moniin muoveihin ja pahveihin ja
minä ajattelen että tämäkin voisi olla ammatti
että joillakin on
tämä
että veitsi kädessä vuolee ja sitten katsoo kättensä töitä
pakkaa sen muoviin
ja aloittaa uuden
veitsen lasinalusen tuolin lusikan kupin pöydän sängyn
ja minun nenä ja posket on palaneet
ei Samoan kuumuudessa vaan ihan vaan veistä vuollessa. Punanaama oon, mutta entäs sitten.
tiistaina, syyskuuta 07, 2010
Eilen
olin niin onnellinen että tahdoin tehdä "something little nice" koska vielä ei ole aika juhlaan, mutta vähän kuitenkin on
mutta sitten kaikki meni taas niin
että minä katson pimeässä huoneessa pimeään ja toivon että olisin ihan yksin
suunnittelen mistä ikkunasta mahtuisin ulos ja paljain varpain juoksisin nämä niemet ja lahdet
ja sitten kuulen kun ansa napsahtaa ja rotta alkaa ulista
avaan ikkunan ja etsin ansaa taskulampulla
hey the rat is in the trap
ja sitten miehet menevät ulos ja se, joka ei asu täällä tallaa rotan suurella saappaallaan ja heittää jonnekin kauas
noin vain
ja minä ajattelen että se oli ihan pieni ja siitä lähti ääni
ja ajattelen taas kuolleita eläimiä ympärillämme, miten helposti me haluamme eroon kaikista muista koska ne häiritsevät meidän elämänrytmiämme
ja me katsomme elokuvan Boy
jonka juoni on ennalta-arvattava ja kovin yksinkertainen tarina
mutta yksi pieni poika on suloinen, ja minä ajattelen että niin selvästi tuleva taiteilija
ja onhan se ihan hauskakin kun lapset menee koulun jälkeen tekemään "puutarhatöitä" ja koko maorikulttuuri 80-luvulla.
on hassua myös miten eri tavalla minä näen tämän maan ja vastakkainasettelut kuin he, jotka ovat sisällä. Niin kai se aina on. Että ulkopuolelta näkee eri tavoin.
Meri on aika tyyni. piti tulla hurja ilma täänään. Miehet meni kalaan aamulla ennen töitä ja minä paistoin lettuja.
Fisherman's wife.
olen ollut myös taidenäyttelyn avajaisissa. yrittänyt puhua itselleni töitä, kuunnellut itseään täynnä olevan runoilijan tekohymyisiä kommentteja ja ajatellut että tämä taide täällä ei ole mitään ihmeellistä. että joskus olisin ehkä ajatellut että vau, jotkut ihmiset tekee taidetta ja sitten niillä on taidenäyttelyiden avajaisia mutta nyt minä katsoin niitä valokuvia ja piirroksia ja runoja ja ajattelin miten paljon olisi voinut tehdä toisinkin ja miten saatoin keskustella merkityksistä ja juoda viiniä
ja ajatella ettei tämä ole sen kummempaa.
ja sitten minä kävelin pimeässä katuja ja odotin kun näyttelystä poistuvat ihmiset ohittivat minut ja hymyilivät niin kuin ihmiset eivät hymyile koskaan Suomessa
ja yhtäkkiä minusta tuntui niin kestämättömältä
ja otamme myös kaksi saksalaista liftarityttöä kyytiin, jotka eivät vielä tiedä paljosta mitään ja he ovat niin suloisen sinisilmäisiä, mutta he oppivat minä sanon.
ja on englantilainen pariskunta, joiden kanssa juodaan ainakin viisi kuppia teetä ja kaikkien tarinat ovat niin kummalliset ja me kutsumme heidät meille, teelle, jos he joskus suuntaavat vielä tänne
ja kun tulee yö, mies sanoo suljenko oven
ja talo on niin lämmin että me voimme nukahtaa välittämättä siitä että sänkyä ei ole pedattu kunnollisesti, koska se olin minä, joka aloitti katsomaan elokuvaa pimeässä huoneessa
ja aamulla vain me syömme pannukakkuja, koska mies joka ei asu täällä
ei ole nälkäinen, vaikka minä tiedän
että hän tietää
että on ylittänyt rajansa
Hän ei ole enää tervetullut, ei minun puolestani.
Voin sietää niitä ihmisiä, joilla on erilaiset ajatukset kuin minulla,
on pakkokin, koska meitä on niin monta, ihmisiä,
mutta tällä hetkellä olen kyllästynyt laittamaan ruokaa ja palvelemaan minun kodissani
ihmistä, joka puhuu rumasti kaikista niistä ihmisistä jotka olivat hänen maassaan ennen kuin hänen esi-isänsä tulivat, joka puhuu rumasti kaikista niistä ihmisistä, joiden elämä ei ole mennyt samalla tavalla kuin hänen omansa,
ja halveksii meitä, jotka emme koskaan tule tekemään elääksemme hänen kaltaisensa töitä.
Yhtäkkiä sain hänestä tarpeekseni.
Niin kuin joskus kadulla, kun joku humalainen mies huutaa hyvä perse sulla
tai joku humalainen setä alkaa paasata ryssistä
tai kun kadulla vieras keski-ikäinen mies alkaa huutaa että te olette yhteiskunnan pummeja
kääntyykin ympäri ja katsoo silmiin
anteeksi mitä?
toisinaan on vain vaikea seistä suorassa
sen jälkeen kun on isketty maahan monta kertaa ja sanottu ettei tämä ole mitään että asiat joihin uskoo eivät olekaan, että aivan toisenlaiset asiat ovat. on isketty maahan ja sitten pitäisi nousta omin voimin ylös ja sanoa go and fuck yourself.
mutta ei ole muuta vaihtoehtoa. paitsi nousta ylös ja olla sanomatta mitään. nousta ylös kerta toisensa jälkeen ja olla ottamatta osaa siihen samaan peliin. ja sitten tulla vahvemmaksi.
vahvemmaksi vain. ja päättää
että on rajoja, joiden yli ei.
olin niin onnellinen että tahdoin tehdä "something little nice" koska vielä ei ole aika juhlaan, mutta vähän kuitenkin on
mutta sitten kaikki meni taas niin
että minä katson pimeässä huoneessa pimeään ja toivon että olisin ihan yksin
suunnittelen mistä ikkunasta mahtuisin ulos ja paljain varpain juoksisin nämä niemet ja lahdet
ja sitten kuulen kun ansa napsahtaa ja rotta alkaa ulista
avaan ikkunan ja etsin ansaa taskulampulla
hey the rat is in the trap
ja sitten miehet menevät ulos ja se, joka ei asu täällä tallaa rotan suurella saappaallaan ja heittää jonnekin kauas
noin vain
ja minä ajattelen että se oli ihan pieni ja siitä lähti ääni
ja ajattelen taas kuolleita eläimiä ympärillämme, miten helposti me haluamme eroon kaikista muista koska ne häiritsevät meidän elämänrytmiämme
ja me katsomme elokuvan Boy
jonka juoni on ennalta-arvattava ja kovin yksinkertainen tarina
mutta yksi pieni poika on suloinen, ja minä ajattelen että niin selvästi tuleva taiteilija
ja onhan se ihan hauskakin kun lapset menee koulun jälkeen tekemään "puutarhatöitä" ja koko maorikulttuuri 80-luvulla.
on hassua myös miten eri tavalla minä näen tämän maan ja vastakkainasettelut kuin he, jotka ovat sisällä. Niin kai se aina on. Että ulkopuolelta näkee eri tavoin.
Meri on aika tyyni. piti tulla hurja ilma täänään. Miehet meni kalaan aamulla ennen töitä ja minä paistoin lettuja.
Fisherman's wife.
olen ollut myös taidenäyttelyn avajaisissa. yrittänyt puhua itselleni töitä, kuunnellut itseään täynnä olevan runoilijan tekohymyisiä kommentteja ja ajatellut että tämä taide täällä ei ole mitään ihmeellistä. että joskus olisin ehkä ajatellut että vau, jotkut ihmiset tekee taidetta ja sitten niillä on taidenäyttelyiden avajaisia mutta nyt minä katsoin niitä valokuvia ja piirroksia ja runoja ja ajattelin miten paljon olisi voinut tehdä toisinkin ja miten saatoin keskustella merkityksistä ja juoda viiniä
ja ajatella ettei tämä ole sen kummempaa.
ja sitten minä kävelin pimeässä katuja ja odotin kun näyttelystä poistuvat ihmiset ohittivat minut ja hymyilivät niin kuin ihmiset eivät hymyile koskaan Suomessa
ja yhtäkkiä minusta tuntui niin kestämättömältä
ja otamme myös kaksi saksalaista liftarityttöä kyytiin, jotka eivät vielä tiedä paljosta mitään ja he ovat niin suloisen sinisilmäisiä, mutta he oppivat minä sanon.
ja on englantilainen pariskunta, joiden kanssa juodaan ainakin viisi kuppia teetä ja kaikkien tarinat ovat niin kummalliset ja me kutsumme heidät meille, teelle, jos he joskus suuntaavat vielä tänne
ja kun tulee yö, mies sanoo suljenko oven
ja talo on niin lämmin että me voimme nukahtaa välittämättä siitä että sänkyä ei ole pedattu kunnollisesti, koska se olin minä, joka aloitti katsomaan elokuvaa pimeässä huoneessa
ja aamulla vain me syömme pannukakkuja, koska mies joka ei asu täällä
ei ole nälkäinen, vaikka minä tiedän
että hän tietää
että on ylittänyt rajansa
Hän ei ole enää tervetullut, ei minun puolestani.
Voin sietää niitä ihmisiä, joilla on erilaiset ajatukset kuin minulla,
on pakkokin, koska meitä on niin monta, ihmisiä,
mutta tällä hetkellä olen kyllästynyt laittamaan ruokaa ja palvelemaan minun kodissani
ihmistä, joka puhuu rumasti kaikista niistä ihmisistä jotka olivat hänen maassaan ennen kuin hänen esi-isänsä tulivat, joka puhuu rumasti kaikista niistä ihmisistä, joiden elämä ei ole mennyt samalla tavalla kuin hänen omansa,
ja halveksii meitä, jotka emme koskaan tule tekemään elääksemme hänen kaltaisensa töitä.
Yhtäkkiä sain hänestä tarpeekseni.
Niin kuin joskus kadulla, kun joku humalainen mies huutaa hyvä perse sulla
tai joku humalainen setä alkaa paasata ryssistä
tai kun kadulla vieras keski-ikäinen mies alkaa huutaa että te olette yhteiskunnan pummeja
kääntyykin ympäri ja katsoo silmiin
anteeksi mitä?
toisinaan on vain vaikea seistä suorassa
sen jälkeen kun on isketty maahan monta kertaa ja sanottu ettei tämä ole mitään että asiat joihin uskoo eivät olekaan, että aivan toisenlaiset asiat ovat. on isketty maahan ja sitten pitäisi nousta omin voimin ylös ja sanoa go and fuck yourself.
mutta ei ole muuta vaihtoehtoa. paitsi nousta ylös ja olla sanomatta mitään. nousta ylös kerta toisensa jälkeen ja olla ottamatta osaa siihen samaan peliin. ja sitten tulla vahvemmaksi.
vahvemmaksi vain. ja päättää
että on rajoja, joiden yli ei.
tiistaina, elokuuta 10, 2010
Tänään uin meressä.
Kävelin vihreä kylpytakki päällä rantaan ja naapurissa nainen söi mysliä tai puuroa tai jukurttia terassillaan ja huusi "What the hell you did that for!" kun kävelin vettä pitkin takaisin rantaan.
Huusin : "It's quite cold. But it does good!"
Ja myöhemmin mietin että minun olisi pitänyt pyytää hänetkin uimaan.
En halua kirjoittaa tänään gradua. Haluan mennä istua auringossa ja kuvitella kesän.
Eilen oli aamu viideltä herätys ja matka kaupunkiin
ja kirjoittamista ja työhakemuksia ja arkkitehtimies ja kirjasto ja viiniä ja juustoa ja voileipäkeksejä ja puhetta kirjoista
puhetta metsistä, saunasta. puhetta ihmisistä ja erilaisuudesta, maista, matkoista, kulttuureista, puhetta niin helposti ja niin paljon ja kuinka me ymmärsimme ulkopuolisuuden tunteen. hän koska on lähtenyt täältä Suomeen, minä koska olen lähtenyt Suomesta tänne. Ja kun me istumme minun lempikahvilassani ja sanomme kuinka helppoa kaikki lopulta kuitenkin on. Kuinka etuoikeutettuja me kuitenkin lopulta olemme, että voimme lähteä Suomeen tai Uuteen-Seelantiin, minä ymmärrän kaiken valittamisen järjettömyyden, chailasi edessäni, posket punoittaen, ihminen, josta voi tulla ystäväni siinä, ja kaikki se rakkaus, joka jo on olemassa, minulle ja minulta. Niin. Miten onnellista. Ja minä kävelen kirjastoon ja kysyn töitä ja kirjoitan kirjettä ilman kynää ja kynän kanssa ja juon marjasmoothieta. Niin. Miten paljon.
ja suuri paketti tungettu postiluukkuun jonka mies piilotti jonnekin ylähyllyille etten avaisi ennen torstaita, sinne missä on pienempikin yksi
josta minä jo tiedän että se on puuta
minun maastani, koska luin kannen
ja tänään minä menin uimaan
ja minä näytin niin onnelliselta terassilla kun veri kiersi jaloissa ja käsissä ja vartalossa
ja minä näytin niin onnelliselta että olisin tahtonut koskettaa kylmin käsin
ja olen kirjoittanut dear mr ja sincerely ja nähnyt unta pimeässä ovesta joka hitaasti alkaa avautua ja me seisomme eteisessä ja minä sanon ovi minä sanon katso ja minä sanon älä avaa mutta minä tiedän että hän avaa sen kuitenkin ja juuri samalla kun hän alkaa avata ovea minä laitan silmät kiinni ja alan ajatella sitä unena ja tajuta että se onkin unta ja minun ei tarvitse katsoa mitä oven takaa tulee
ja unessa on kiviä, kallioita, liukkaita mutta kuin kiipeilyseinä
ja se on kiipeilyseinä, kun ajattelen niin
ja minä pistän käsiä
kiipeän, haluan päästä kuivalle kivelle, mutta ne ovat märkiä
ja minä olen karannut sieltä
missä on pitkätukkainen mies ja puoliksi romuttunut auto
ja minun pitäisi lähteä hänen kanssaan harjoittelemaan autolla ajamista
mutta hän on tullut sotkutukkaisen maorinaisen kanssa ja heidän silmänsä näyttävät siltä
etteivät he ole ajokunnossa
ja mies silppuaa pienestä rasiasta vihreitä kuivaneita lehtiä suklaan sekaan, tekee kääryleitä
myöhemmin minun mieheni tekee salaattia siskolleen samasta
ja minä olen karannut liukkaille kiville, joista näkee meren
ja laulan
sinä päivänä kun synnyin
Kävelin vihreä kylpytakki päällä rantaan ja naapurissa nainen söi mysliä tai puuroa tai jukurttia terassillaan ja huusi "What the hell you did that for!" kun kävelin vettä pitkin takaisin rantaan.
Huusin : "It's quite cold. But it does good!"
Ja myöhemmin mietin että minun olisi pitänyt pyytää hänetkin uimaan.
En halua kirjoittaa tänään gradua. Haluan mennä istua auringossa ja kuvitella kesän.
Eilen oli aamu viideltä herätys ja matka kaupunkiin
ja kirjoittamista ja työhakemuksia ja arkkitehtimies ja kirjasto ja viiniä ja juustoa ja voileipäkeksejä ja puhetta kirjoista
puhetta metsistä, saunasta. puhetta ihmisistä ja erilaisuudesta, maista, matkoista, kulttuureista, puhetta niin helposti ja niin paljon ja kuinka me ymmärsimme ulkopuolisuuden tunteen. hän koska on lähtenyt täältä Suomeen, minä koska olen lähtenyt Suomesta tänne. Ja kun me istumme minun lempikahvilassani ja sanomme kuinka helppoa kaikki lopulta kuitenkin on. Kuinka etuoikeutettuja me kuitenkin lopulta olemme, että voimme lähteä Suomeen tai Uuteen-Seelantiin, minä ymmärrän kaiken valittamisen järjettömyyden, chailasi edessäni, posket punoittaen, ihminen, josta voi tulla ystäväni siinä, ja kaikki se rakkaus, joka jo on olemassa, minulle ja minulta. Niin. Miten onnellista. Ja minä kävelen kirjastoon ja kysyn töitä ja kirjoitan kirjettä ilman kynää ja kynän kanssa ja juon marjasmoothieta. Niin. Miten paljon.
ja suuri paketti tungettu postiluukkuun jonka mies piilotti jonnekin ylähyllyille etten avaisi ennen torstaita, sinne missä on pienempikin yksi
josta minä jo tiedän että se on puuta
minun maastani, koska luin kannen
ja tänään minä menin uimaan
ja minä näytin niin onnelliselta terassilla kun veri kiersi jaloissa ja käsissä ja vartalossa
ja minä näytin niin onnelliselta että olisin tahtonut koskettaa kylmin käsin
ja olen kirjoittanut dear mr ja sincerely ja nähnyt unta pimeässä ovesta joka hitaasti alkaa avautua ja me seisomme eteisessä ja minä sanon ovi minä sanon katso ja minä sanon älä avaa mutta minä tiedän että hän avaa sen kuitenkin ja juuri samalla kun hän alkaa avata ovea minä laitan silmät kiinni ja alan ajatella sitä unena ja tajuta että se onkin unta ja minun ei tarvitse katsoa mitä oven takaa tulee
ja unessa on kiviä, kallioita, liukkaita mutta kuin kiipeilyseinä
ja se on kiipeilyseinä, kun ajattelen niin
ja minä pistän käsiä
kiipeän, haluan päästä kuivalle kivelle, mutta ne ovat märkiä
ja minä olen karannut sieltä
missä on pitkätukkainen mies ja puoliksi romuttunut auto
ja minun pitäisi lähteä hänen kanssaan harjoittelemaan autolla ajamista
mutta hän on tullut sotkutukkaisen maorinaisen kanssa ja heidän silmänsä näyttävät siltä
etteivät he ole ajokunnossa
ja mies silppuaa pienestä rasiasta vihreitä kuivaneita lehtiä suklaan sekaan, tekee kääryleitä
myöhemmin minun mieheni tekee salaattia siskolleen samasta
ja minä olen karannut liukkaille kiville, joista näkee meren
ja laulan
sinä päivänä kun synnyin
maanantaina, joulukuuta 21, 2009
minulla on vähän niin
että on äitini silmät.
vaikka kuvissa se ei oikeastaan ole
koska äitillä on pyöreät sellaiset pyöreät vain
mutta että aina kun saa vaikka
jonkin kirjeen
jonkin kirjeen vain
sitten täytyy lukea sitä omassa huoneessa.
olen yrittänyt löytää ohjelman kuville
että saisin teetettyä minun saaresta
ja sitten siitäkin saaresta joka on ison valkoisen (vihreän) saaren pieni saari
ja saksalainen poika sanoo että minä olen minä
ettei hän oikeastaan muista huonoja puoliani
mutta ei ymmärrä edelleenkään suomea
niistä kirjeistä joita olen hänelle kirjoittanut
miten nopeasti sitä unohtaa myös sen
mitä on kirjoittanut
tänään on lyhyt päivä
kaikista lyhin
ja sitten alkaa jo valo
lisääntyä
ja äiti kysyy miten me niin vähissä vaatteissa siellä oltiin
ja minä nukun pitkään
ja isi sanoo että kylläpä joogasta lähtee kova ääni
kun on se hengitys mutta minä en sano mitään jatkan vain liikeet loppuun
ja tänään yrittäisi päästä kirjastoon
lainaamaan eropaperit
kun on luvannut ystävälle että lukisi sen
ja sitä miettii että kuinka paljon kirjailija saa palautetta
omista kirjoistaan lopulta
keneltäkään lukijalta
sellaiselta kuin minä
sitä me mietitään kun kävellään
kävelläänkö me yliopistonkatua
kaupasta elokuvavuokraamoon
ja on ne kaksi miestä humalassa siinä
tai ehkä me olemme jo kääntyneet sille tielle
missä olemme jo melkein perillä
olen typistänyt grönlannin sataankolmeenkymmeneenviiteen kuvaan
ja isi tekee lumitöitä
ja on talvi
ja minä makaan kykenemättä nukkumaan
kun on pilkkopimeää ja
unet
tulevat kuvina
Helsingin Sanomat sanoo että kiire jo
lääkäriin jos heti nukkumaan mennessä alkaa nähdä unia
minä luen lauseen useampaan kertaan ja ajattelen
että tarvitsevatko minunkin uneni
hoitoa
muistaa ne aamulla
kaikki
tai kuvat niistä
mutta sitten unohtaa
unohtaa tyytyväisenä ja päättää kirjoittaa työllisyyspolitiikkaan vastineen
tahtoo sanoa kaiken
miten järjettömästi
järjetöntä kaikki tämä työnteko nykyään on
että missä vaiheessa
työnteosta on tullut joku itsetarkoitus
missä vaiheessa työntekeminen on muuttunut välttämättömistä käytännöllisistä askareista
koko elämäksi.
miksi meidän pitäisi pidentää työpäiviämme kun
työtä ei riitä edes jokaiselle
ja suurin osa meistä tekee turhanpäiväistä,
jopa negatiivisesti maailmaan vaikuttavaa työtä
työtä joka ei edistä mitään muuta kuin pahoinvointia
kaikille
maailma on mennyt ihan nurin
eikä voi käsittää että miksi
muutosta on niin vaikea saada aikaiseksi
miten
voi
olla
niin vaikeaa pysähtyä
minä kysyn
ja kun ikkunastani siellä harmaassa kaupungissa näkee suoraan parkkipaikoille
minä ajattelen että miten edes on mahdollista
että ihmisiä riittää jokaiseen kauppaan joka päivä niin paljon että ne ovat täynnä
minä
en ole ostanut harmaasa kaupungissa tänä syksynä kertaakaan itselleni
mitään mistään
muualta kuin ruokakaupasta
toisille ostettujen lahjojen ostoskerrat voi laskea yhden käden sormilla.
jos ajattelisi
että vaikka kerran kuukaudessa kävisi ostamassa jotakin uutta tavaraa
ja olisi 130 000 asukasta
Päivässä kävisi siis n. 4333 ihmistä kaupassa (jos ajatellaan että ne jakautuisi tasan)
ja jos kauppoja on vaikkapa 100
niin se olisi vain 43 asiakasta päivässä
alle kymmenen asiakasta tunti!
niin
no, eipä tuossa laskelmassa nyt ole mitään järkeä tai mieltä
koska ihmiset nyt kuluttavat kuitenkin mitä kuluttavat.
että on äitini silmät.
vaikka kuvissa se ei oikeastaan ole
koska äitillä on pyöreät sellaiset pyöreät vain
mutta että aina kun saa vaikka
jonkin kirjeen
jonkin kirjeen vain
sitten täytyy lukea sitä omassa huoneessa.
olen yrittänyt löytää ohjelman kuville
että saisin teetettyä minun saaresta
ja sitten siitäkin saaresta joka on ison valkoisen (vihreän) saaren pieni saari
ja saksalainen poika sanoo että minä olen minä
ettei hän oikeastaan muista huonoja puoliani
mutta ei ymmärrä edelleenkään suomea
niistä kirjeistä joita olen hänelle kirjoittanut
miten nopeasti sitä unohtaa myös sen
mitä on kirjoittanut
tänään on lyhyt päivä
kaikista lyhin
ja sitten alkaa jo valo
lisääntyä
ja äiti kysyy miten me niin vähissä vaatteissa siellä oltiin
ja minä nukun pitkään
ja isi sanoo että kylläpä joogasta lähtee kova ääni
kun on se hengitys mutta minä en sano mitään jatkan vain liikeet loppuun
ja tänään yrittäisi päästä kirjastoon
lainaamaan eropaperit
kun on luvannut ystävälle että lukisi sen
ja sitä miettii että kuinka paljon kirjailija saa palautetta
omista kirjoistaan lopulta
keneltäkään lukijalta
sellaiselta kuin minä
sitä me mietitään kun kävellään
kävelläänkö me yliopistonkatua
kaupasta elokuvavuokraamoon
ja on ne kaksi miestä humalassa siinä
tai ehkä me olemme jo kääntyneet sille tielle
missä olemme jo melkein perillä
olen typistänyt grönlannin sataankolmeenkymmeneenviiteen kuvaan
ja isi tekee lumitöitä
ja on talvi
ja minä makaan kykenemättä nukkumaan
kun on pilkkopimeää ja
unet
tulevat kuvina
Helsingin Sanomat sanoo että kiire jo
lääkäriin jos heti nukkumaan mennessä alkaa nähdä unia
minä luen lauseen useampaan kertaan ja ajattelen
että tarvitsevatko minunkin uneni
hoitoa
muistaa ne aamulla
kaikki
tai kuvat niistä
mutta sitten unohtaa
unohtaa tyytyväisenä ja päättää kirjoittaa työllisyyspolitiikkaan vastineen
tahtoo sanoa kaiken
miten järjettömästi
järjetöntä kaikki tämä työnteko nykyään on
että missä vaiheessa
työnteosta on tullut joku itsetarkoitus
missä vaiheessa työntekeminen on muuttunut välttämättömistä käytännöllisistä askareista
koko elämäksi.
miksi meidän pitäisi pidentää työpäiviämme kun
työtä ei riitä edes jokaiselle
ja suurin osa meistä tekee turhanpäiväistä,
jopa negatiivisesti maailmaan vaikuttavaa työtä
työtä joka ei edistä mitään muuta kuin pahoinvointia
kaikille
maailma on mennyt ihan nurin
eikä voi käsittää että miksi
muutosta on niin vaikea saada aikaiseksi
miten
voi
olla
niin vaikeaa pysähtyä
minä kysyn
ja kun ikkunastani siellä harmaassa kaupungissa näkee suoraan parkkipaikoille
minä ajattelen että miten edes on mahdollista
että ihmisiä riittää jokaiseen kauppaan joka päivä niin paljon että ne ovat täynnä
minä
en ole ostanut harmaasa kaupungissa tänä syksynä kertaakaan itselleni
mitään mistään
muualta kuin ruokakaupasta
toisille ostettujen lahjojen ostoskerrat voi laskea yhden käden sormilla.
jos ajattelisi
että vaikka kerran kuukaudessa kävisi ostamassa jotakin uutta tavaraa
ja olisi 130 000 asukasta
Päivässä kävisi siis n. 4333 ihmistä kaupassa (jos ajatellaan että ne jakautuisi tasan)
ja jos kauppoja on vaikkapa 100
niin se olisi vain 43 asiakasta päivässä
alle kymmenen asiakasta tunti!
niin
no, eipä tuossa laskelmassa nyt ole mitään järkeä tai mieltä
koska ihmiset nyt kuluttavat kuitenkin mitä kuluttavat.
sunnuntaina, joulukuuta 13, 2009
It was cold outside
pakkasta. Tuntui talvelta kävellä
vaikka käveli vain postille ja takaisin
tuntui talvelta
ja se outo mies silmälaseissaan
vai oliko sillä
odottamassa hissiä
ja on luullut joogan menneen tauolle jo viikkoja sitten
mutta se onkin jatkunut
ja nyt tajuaa ettei ehdi syödä tänään
jos haluaa mennä
The Raveonettes
ja ilta joka on pimentynyt huomaamatta
tullut hämäräksi
ja
postissa virkailija, joka oli kyllä tympääntynyt työhönsä
ja miettii vain että jos itse olisi ollut
tänä vuonna Itellan palveluksessa
miten se kuitenkin vaikuttaa
että millä äänensävyllä vastaa
mutta nyt on vain toive talvesta
siitä että saisi aloittaa sen
saisi kulkea talvea vain
pois tästä kaupungista jonka kävelykatu on loskaa jopa kolmenkymmenen asteen pakkasella.
pakkasta. Tuntui talvelta kävellä
vaikka käveli vain postille ja takaisin
tuntui talvelta
ja se outo mies silmälaseissaan
vai oliko sillä
odottamassa hissiä
ja on luullut joogan menneen tauolle jo viikkoja sitten
mutta se onkin jatkunut
ja nyt tajuaa ettei ehdi syödä tänään
jos haluaa mennä
The Raveonettes
ja ilta joka on pimentynyt huomaamatta
tullut hämäräksi
ja
postissa virkailija, joka oli kyllä tympääntynyt työhönsä
ja miettii vain että jos itse olisi ollut
tänä vuonna Itellan palveluksessa
miten se kuitenkin vaikuttaa
että millä äänensävyllä vastaa
mutta nyt on vain toive talvesta
siitä että saisi aloittaa sen
saisi kulkea talvea vain
pois tästä kaupungista jonka kävelykatu on loskaa jopa kolmenkymmenen asteen pakkasella.
tiistaina, joulukuuta 08, 2009
Väsymys
mistä lie tulee
tekisi mieli syödä kaikki rautatabletit kerralla
juoda kaikki mehut ja litkut ja pavut ja pinaatit
ja mä luulen että siltikin mä nukkuisin
ja nyt kiinalaista teetä
sellaista joka maistuu ihan ruusuilta joita on uitettu vedessä
tää olis jotain naisteetä
niin. temperamentista pitäis lukea. ja pitäis paljon muutakin
mutta unet vain
muistaa vain että oli äidin syli
äidin käsi silittämässä päätä
hälinä ympärillä
oli koivu jonka latvassa
kaatuneita puita
kaikkialla ympärillä
aamulla vetkuttaa sängyssä vetkuttaa niin ettei tarvitsisi nousta
miksi tämä pimeys nyt syksyllä niin.
ja tänään sisko on saanut kirjeen
tänään hän on saanut kirjeen jossa tämä kertoo lumen ja jään maasta
ja sellaisesta
tavallisesta ja arkisesta
olisi voinut kirjoittaa kuinka kaunis
voi olla ilman painoindeksejä
kuinka voi olla miehen kanssa niin
ettei toisen tarvitse olla herra
kuinka ei tarvitse maata alla liikkumatta
istua hiljaa kysymättä
pää painettuna ja lapset lapset vain aina uudet
että joskus sinäkin olit vahva
se kaikista vahvin meistä
se jota me seurasimme,
olisi voinut sanoa
että sinä pelasit parhaiten jalkapalloa, muistatko
etkä jatkanut mallintöitä koska
se esineellisti naisen
sinut
mutta kirjoitti vain lumesta ja kylmästä ja kaikesta
siitä mikä on helppo sanoa
ja vastaanottaa
ja johon on helppo vastata
että täälläkin
on
että on helppo aloittaa
tarttua käteen noin vain
tarttua käteen käteen käteen
ja mies kirjoittanut että ikävä
myös
ja että ihmisten täyttämässä maassa, jossa kulkee joki ja mausteet
kaikki on niin paljon vaikeampaa
mutta täällä ei tiedetä mitään siitä, minä vastaan
täällä on vain ihmisiä jotka tarvitsevat merkityksiä elämälleen
vaikka sitten ryömimällä miesten edessä
huutaen herraa
ja pelottaa miten helposti
ajattelu saattaa muuttua
miten pienet asiat muuttaa
että yhtäkkiä
joku asia vaihtaa paikkaa
että saattaisikin uskoa
olevansa alempana
yhtäkkiä ei enää leikkaisikaan hiuksiaan koska
laihduttaisi niin että jokainen luu koska
yhtäkkiä vain ajattelisi että niinhän
sen kuulukin olla niin
ja se alkaa vain siitä että ensin
myöntää yhden asian
sitten toisen
ja miten rakastunut
sitä saattaa olla
ihmiseen joka vaatii sinua luopumaan siitä
kuka olet
yhtäkkiä
niin ettet edes ymmärrä että luovut
vaan teet sen omasta tahdostasi
ja ne jotka sanovat
että hei
herää
ethän sinä voi
tosissasi
uskoa että sinun suusi on tehty toisten suudeltavaksi
että sinun ruumiisi toisten katsella toisten kenen tahansa kuka tahtoo kuka tarpeeksi korkealla koskettaa
että tule ja ota
minä, objekti, minä, sinun
ei
ei se niin mene, sinä sanoisit vain
te ette ymmärrä
minä haluan tätä, tämä on meidän välillämme ja me
ymmärrämme toisiamme
niin kuin yhtäkkiä et enää tahdokaan
piirtää
lakkaat leikkimästä
miten nopeasti
että sinä vain kävelet huoneeseen
otat vaatteet pois ja asetut makaamaan
jotta toinen tulisi
sanan kaikissa merkityksissä
miten nopeasti sinä kaikesta huolimatta
olet valmis
kaikkeen.
vaikka aluksi se olisikin ollut
unta ehkä
unta joita et koskaan näe
unta vain ja unessa voi tapahtua koska ei oikeasti
satu
ja sitten on onnellinen loppu,
niinhän
tähtikuviot katossa
mutta kaikki ihmiset eivät välitä siitä
että on käytettävissä
toisille on tärkeämpää
että on
olemassa.
onneksi.
mistä lie tulee
tekisi mieli syödä kaikki rautatabletit kerralla
juoda kaikki mehut ja litkut ja pavut ja pinaatit
ja mä luulen että siltikin mä nukkuisin
ja nyt kiinalaista teetä
sellaista joka maistuu ihan ruusuilta joita on uitettu vedessä
tää olis jotain naisteetä
niin. temperamentista pitäis lukea. ja pitäis paljon muutakin
mutta unet vain
muistaa vain että oli äidin syli
äidin käsi silittämässä päätä
hälinä ympärillä
oli koivu jonka latvassa
kaatuneita puita
kaikkialla ympärillä
aamulla vetkuttaa sängyssä vetkuttaa niin ettei tarvitsisi nousta
miksi tämä pimeys nyt syksyllä niin.
ja tänään sisko on saanut kirjeen
tänään hän on saanut kirjeen jossa tämä kertoo lumen ja jään maasta
ja sellaisesta
tavallisesta ja arkisesta
olisi voinut kirjoittaa kuinka kaunis
voi olla ilman painoindeksejä
kuinka voi olla miehen kanssa niin
ettei toisen tarvitse olla herra
kuinka ei tarvitse maata alla liikkumatta
istua hiljaa kysymättä
pää painettuna ja lapset lapset vain aina uudet
että joskus sinäkin olit vahva
se kaikista vahvin meistä
se jota me seurasimme,
olisi voinut sanoa
että sinä pelasit parhaiten jalkapalloa, muistatko
etkä jatkanut mallintöitä koska
se esineellisti naisen
sinut
mutta kirjoitti vain lumesta ja kylmästä ja kaikesta
siitä mikä on helppo sanoa
ja vastaanottaa
ja johon on helppo vastata
että täälläkin
on
että on helppo aloittaa
tarttua käteen noin vain
tarttua käteen käteen käteen
ja mies kirjoittanut että ikävä
myös
ja että ihmisten täyttämässä maassa, jossa kulkee joki ja mausteet
kaikki on niin paljon vaikeampaa
mutta täällä ei tiedetä mitään siitä, minä vastaan
täällä on vain ihmisiä jotka tarvitsevat merkityksiä elämälleen
vaikka sitten ryömimällä miesten edessä
huutaen herraa
ja pelottaa miten helposti
ajattelu saattaa muuttua
miten pienet asiat muuttaa
että yhtäkkiä
joku asia vaihtaa paikkaa
että saattaisikin uskoa
olevansa alempana
yhtäkkiä ei enää leikkaisikaan hiuksiaan koska
laihduttaisi niin että jokainen luu koska
yhtäkkiä vain ajattelisi että niinhän
sen kuulukin olla niin
ja se alkaa vain siitä että ensin
myöntää yhden asian
sitten toisen
ja miten rakastunut
sitä saattaa olla
ihmiseen joka vaatii sinua luopumaan siitä
kuka olet
yhtäkkiä
niin ettet edes ymmärrä että luovut
vaan teet sen omasta tahdostasi
ja ne jotka sanovat
että hei
herää
ethän sinä voi
tosissasi
uskoa että sinun suusi on tehty toisten suudeltavaksi
että sinun ruumiisi toisten katsella toisten kenen tahansa kuka tahtoo kuka tarpeeksi korkealla koskettaa
että tule ja ota
minä, objekti, minä, sinun
ei
ei se niin mene, sinä sanoisit vain
te ette ymmärrä
minä haluan tätä, tämä on meidän välillämme ja me
ymmärrämme toisiamme
niin kuin yhtäkkiä et enää tahdokaan
piirtää
lakkaat leikkimästä
miten nopeasti
että sinä vain kävelet huoneeseen
otat vaatteet pois ja asetut makaamaan
jotta toinen tulisi
sanan kaikissa merkityksissä
miten nopeasti sinä kaikesta huolimatta
olet valmis
kaikkeen.
vaikka aluksi se olisikin ollut
unta ehkä
unta joita et koskaan näe
unta vain ja unessa voi tapahtua koska ei oikeasti
satu
ja sitten on onnellinen loppu,
niinhän
tähtikuviot katossa
mutta kaikki ihmiset eivät välitä siitä
että on käytettävissä
toisille on tärkeämpää
että on
olemassa.
onneksi.
torstaina, elokuuta 20, 2009
Päässyt otteesta
jo Egilstadiriin asti
sateessa
sateessa ajetaan kivikokoelmalle
ja museoon
ja kahvilaan ja tehdään meksikolaista kalaa ja minä pilkon salaattia
islantilaisen näyttelijän kotona
englantilainen tyttö kutoo kaulahuivia
minä sohvalla jalat sohvalla kuin kotona
vieläkö se ottaa otteeseensa?
huomenna
ylihuomenna on uusi saari
sitten on enää meri
meri meri ja sitten tanska ja sitten mies
mies jota kaipaan koko ajan
ja sitten meri ja sitten maa ja sitten kotimaa
miten outoa
miten outoa
että sadepisarat
ja venäläinen ryhmä
ja minä penkillä ajattelemassa että viimeistä kertaa pellot että viimeistä kertaa nämä vuoret
ja Gestur halaamassa uudestaan ja uudestaan ja suudelma
niin kuin edelliselläkin kerralla ja ensimmäisellä
ja minulla on aina paikka
hänen luonaan
kuin isä
mutta surulliset silmät ja henki viinanhajuinen
televisiossa joku alaston ase viitonen
tämäkö on viimeinen ilta islannissa? sohvalla jalat ja alastonaseviitonen kaikki tietokoneillaan naamakirjassa. väsymys. uni. väsymys. uni. ikävä. sade. gesturin syli ympärillä. ikävä. ikävä sitä jolla aksentti englannissa niin kuin Adan aviomiehellä. naurua puhelimessa sille jonka makuuhuoneesta on herännyt
useammin kuin kerran, kolme kuukautta
ikävä sinne missä odotetaan että kun minun tyttö kirjoittaa sinua tarvitaan täällä ja sitten toinenkin minun tyttö kirjoittaa että ajattelimme sinua täällä että on niitä jotka odottaa sielläkin minne menee että ei jää vain tänne niitä jotka kaipaa ja sitten on niitä jotka ottaa mukaan joille voi sitten joskus tarjota sohvan tai sängyn tai nurkan tai kahvin
niin
minun on kai ostettava kahvinkeitin minun on kai
tai sitten hiljaisesti aloitettava siirtyminen teen kautta pelkkiin mustikanlehtiin ja mintunlehtiin
ja kakut
ja minulla on koti
kotikotinen kaksi kuukautta mutta kuitenkin
ensin toisen tytön huoneessa toisen tytön kanssa ja toinen kuukausi ilman tyttöä
ja jos löydän kodin kodinkotisen jo aiemmin sitten muutan jo
mutta näin alkuun
minulla on paikka jonne mennä
josta käsin etsiä
kotia
tosin vain vuodeksi
sitten haluan olla jo valmis
oi mikä tavoite
oi miten paljon tavoitteita vaikken ole vielä siellä
sateessa vaan
pimeässä jo
syksyä
syksyä on jo. ilma täysi.
oi
minun viimeinen islanti. tämä.
jo Egilstadiriin asti
sateessa
sateessa ajetaan kivikokoelmalle
ja museoon
ja kahvilaan ja tehdään meksikolaista kalaa ja minä pilkon salaattia
islantilaisen näyttelijän kotona
englantilainen tyttö kutoo kaulahuivia
minä sohvalla jalat sohvalla kuin kotona
vieläkö se ottaa otteeseensa?
huomenna
ylihuomenna on uusi saari
sitten on enää meri
meri meri ja sitten tanska ja sitten mies
mies jota kaipaan koko ajan
ja sitten meri ja sitten maa ja sitten kotimaa
miten outoa
miten outoa
että sadepisarat
ja venäläinen ryhmä
ja minä penkillä ajattelemassa että viimeistä kertaa pellot että viimeistä kertaa nämä vuoret
ja Gestur halaamassa uudestaan ja uudestaan ja suudelma
niin kuin edelliselläkin kerralla ja ensimmäisellä
ja minulla on aina paikka
hänen luonaan
kuin isä
mutta surulliset silmät ja henki viinanhajuinen
televisiossa joku alaston ase viitonen
tämäkö on viimeinen ilta islannissa? sohvalla jalat ja alastonaseviitonen kaikki tietokoneillaan naamakirjassa. väsymys. uni. väsymys. uni. ikävä. sade. gesturin syli ympärillä. ikävä. ikävä sitä jolla aksentti englannissa niin kuin Adan aviomiehellä. naurua puhelimessa sille jonka makuuhuoneesta on herännyt
useammin kuin kerran, kolme kuukautta
ikävä sinne missä odotetaan että kun minun tyttö kirjoittaa sinua tarvitaan täällä ja sitten toinenkin minun tyttö kirjoittaa että ajattelimme sinua täällä että on niitä jotka odottaa sielläkin minne menee että ei jää vain tänne niitä jotka kaipaa ja sitten on niitä jotka ottaa mukaan joille voi sitten joskus tarjota sohvan tai sängyn tai nurkan tai kahvin
niin
minun on kai ostettava kahvinkeitin minun on kai
tai sitten hiljaisesti aloitettava siirtyminen teen kautta pelkkiin mustikanlehtiin ja mintunlehtiin
ja kakut
ja minulla on koti
kotikotinen kaksi kuukautta mutta kuitenkin
ensin toisen tytön huoneessa toisen tytön kanssa ja toinen kuukausi ilman tyttöä
ja jos löydän kodin kodinkotisen jo aiemmin sitten muutan jo
mutta näin alkuun
minulla on paikka jonne mennä
josta käsin etsiä
kotia
tosin vain vuodeksi
sitten haluan olla jo valmis
oi mikä tavoite
oi miten paljon tavoitteita vaikken ole vielä siellä
sateessa vaan
pimeässä jo
syksyä
syksyä on jo. ilma täysi.
oi
minun viimeinen islanti. tämä.
maanantaina, heinäkuuta 13, 2009
täällä on alkanut tapahtua
tyttö tapaa pojan tai poika tapaa tytön
töissä
ja sitten on
matkoja edestakaisin ja ihmiset puhuu
ja mies
alkaa juoda
ja sanoo nimen ja että menee kotiin ja ettei syö koska on humalassa
ja niin surulliset silmät melkein jäähyväiset
koska tämän miehen ei pitäisi
juoda yhtäänyhtään enää
ja samaan aikaan juo nainenkin
ja tyttären surulliset kasvot
ja kaikki hiljaisuuden vallitessa pöydän ääressä
kaikki paitsi mies nainen tyttö poika
hiljaisuuden vallitessa ruokaa jonka kaksi ovat kokanneet
ne kaksi joille kerrotaan mitä pitää tehdä kun mies ja nainen nukkuvat
ja sitten on leirintäalue jotka ovat myös hotellin asiakkaita
tuhat kruunua
ja kun edellisvuoden työntekijät leiriytyvät aurinkoon mennään istumaan ja katsotaan
outoa miestä pystyttämässä telttaa edestakaisin hakemassa vettä
ja saksalainen poika tunnistaa telttamerkistä saksalaiseksi
ja sitten hänkin istuu aurinkoon ja kertoo matkanneensa autionmaan kautta, keskeltä
ei mitään
pyörällä
ja me kuuntelemme ja sitten tulee toinenkin pyöräilijä
ja kysyy saako liittyä seuraan
ja hän on Uudesta-Seelannista
ja me kuuntelemme häntäkin
ja ilta tulee
ja vähitellen
ihan lopussa kun on jo salaattia ja viiniä ja kaljaa
alhaalta kikattaen ensin pilsneriä
sitten uudestaan
aurinko alkaa mennä vuorten taakse
ja tulee kylmäkylmäkylmä
kylmä minun varpaat ja uusi-seelantilainen kysyy eikö minua palella
ja minua paleltaa ja me kävelemme vesiputoukselle ja onko se kauniimpi aamulla vai illalla
ja maistamme vaaleanpunaista kukkaa, joka on yrtti ja
päätämme tehdä teetä
ja kun minun konttini on lämmin ajattelen ettemme tehneet teetä sittenkään
ja että huomenna he ovat poissa
tuulituuli tuuli
mutta kun on aamu ja minä pyyhin pöytiä kasaan tuoleja teltta on vielä
ja sitten vilkutan parvekkeella
kun loikoilevat auringossa teltan kulmasta
ja kun on syli täynnä leipää ja soijarouhe
juosten
tulee pyörän kanssa joka on pakattu
are you leaving
mutta hän ei tiedäkään
ja ehkä me voisimme ajaa vesiputoukselle
toisinaan englantia vaikea ymmärtää kun sitä puhuu ihminen
joka puhuu sitä
omanaan
ja kahvia
ravintolan sali lämmin auringosta
lämmin auringosta ikkunan läpi
päätämme ajaa vesiputoukselle
me kolme
töiden jälkeen sitten kun me päästään töistä
me keittiötytöt aamupalatytöt me kirjallisuustytöt
ja me vaan nauretaan
me piikatytöt
me piikatytöt nostetaan tuolit pöydiltä ja miten pasta pitää maustaa
ja kun meillä on ulkovaatteet
huutaa poika ruotsalainen että odotatteko tunnin minä tuun mukaan
sillä ääneellä josta sanoi että kuin jättiläisvauva
ja me purraan huulta
ja sanotaan kiltisti että halutaan mennä nyt
ja sitten minä ajan
olen alkanut ajaa ajaa ajaa
vaikka vieläkin vaihteet
ja
vesiputous
niin kaunis että kivet ne kuin pylväät ja vesi miten se on suurta ja miten ääneen tottuu niin että voisi nukahtaa hypnotisoituu niin että voisi hypätä
ja me istumme siinä kivillä auringon
lämmittämillä jokainen silmät kiinni
kun käännymme takanamme kuin kauhuelokuvasta
ryhmä lapsia sinisissä vaatteissa tuijottaa
seisovat jyrkänteillä
asetelma
ja me nousemme ja nauramme kuinka monta kuvaa
jossa me
ja päätämme että illalla vielä teetä
ja kun minä kävelen teltta-alueelle minulla on taas liian vähän vaatteita
ja me keräämme kukat minä kerron että apilaakin voi
ja me keräämme
pieneen pussiin ja
millaiset silmät
ja emme juokaan teltalla
vaan menemme stugaan onneksi tiskasimme minä sanon
ja vain hetken me olemme siinä
kahdestaan
kunnes tulee tyttö akureyrista ja kertoo niistä tytöistä ja pojista ja
sitten tulee poika joka puhuu vain jättiläis äänellään
samaa samaa toistaa
ja me katsomme niin
että naurattaa
koska kumpikin muistamme
ja sitten tulee minun keittiötyttöni ja hänkin pitää teestä
ja me kuuntelemme musiikkia ja uusi-seelantilainen kirjoittaa nimet
papereille
joita löytyy vaikka toivoisi ettei
ja
tänään
aamulla viimeinen kuppi kahvia ennen kuin tuuleen
pyörällä
tänään vielä tuulisempaa kuin eilen
ja meillä
alkaa vapaa tänään
alkaa vapaa niin
että
lähdemme keittiötyttöni kanssa Húsavíkiin
lähdemme sinne ja katsomme kaupunkia
ja miten meillä on hyvää täällä
keskellä alakerran väkeä joka nukkuu
kummittelevaa mökkiä
parakkeja
vesiputousta
mustia rantoja
juoruavia maalaispoikia
ja silti kun aamulla yksi taas
juoru taas
että tyttö lopettaa lähtee pois
kokonaan
niin me
miltä tuntuisikaan lähteä vain
seikkailemaan
jättää alakerta alakertaan
jättää surullinen mies surulliseksi
jättää jättää jättää homeinen mökki ja siniset kontit ja tämä
joka kyläksi muuttuu.
hiljalleen kulkea maisemia. niin kuin mies pyöränsä selässä
matkustaa viikkoja
kuukausia
toisia maita
nähdä vain maita joita ei ennen nähnyt paikkoja samoja uusia
kaikki.
tyttö tapaa pojan tai poika tapaa tytön
töissä
ja sitten on
matkoja edestakaisin ja ihmiset puhuu
ja mies
alkaa juoda
ja sanoo nimen ja että menee kotiin ja ettei syö koska on humalassa
ja niin surulliset silmät melkein jäähyväiset
koska tämän miehen ei pitäisi
juoda yhtäänyhtään enää
ja samaan aikaan juo nainenkin
ja tyttären surulliset kasvot
ja kaikki hiljaisuuden vallitessa pöydän ääressä
kaikki paitsi mies nainen tyttö poika
hiljaisuuden vallitessa ruokaa jonka kaksi ovat kokanneet
ne kaksi joille kerrotaan mitä pitää tehdä kun mies ja nainen nukkuvat
ja sitten on leirintäalue jotka ovat myös hotellin asiakkaita
tuhat kruunua
ja kun edellisvuoden työntekijät leiriytyvät aurinkoon mennään istumaan ja katsotaan
outoa miestä pystyttämässä telttaa edestakaisin hakemassa vettä
ja saksalainen poika tunnistaa telttamerkistä saksalaiseksi
ja sitten hänkin istuu aurinkoon ja kertoo matkanneensa autionmaan kautta, keskeltä
ei mitään
pyörällä
ja me kuuntelemme ja sitten tulee toinenkin pyöräilijä
ja kysyy saako liittyä seuraan
ja hän on Uudesta-Seelannista
ja me kuuntelemme häntäkin
ja ilta tulee
ja vähitellen
ihan lopussa kun on jo salaattia ja viiniä ja kaljaa
alhaalta kikattaen ensin pilsneriä
sitten uudestaan
aurinko alkaa mennä vuorten taakse
ja tulee kylmäkylmäkylmä
kylmä minun varpaat ja uusi-seelantilainen kysyy eikö minua palella
ja minua paleltaa ja me kävelemme vesiputoukselle ja onko se kauniimpi aamulla vai illalla
ja maistamme vaaleanpunaista kukkaa, joka on yrtti ja
päätämme tehdä teetä
ja kun minun konttini on lämmin ajattelen ettemme tehneet teetä sittenkään
ja että huomenna he ovat poissa
tuulituuli tuuli
mutta kun on aamu ja minä pyyhin pöytiä kasaan tuoleja teltta on vielä
ja sitten vilkutan parvekkeella
kun loikoilevat auringossa teltan kulmasta
ja kun on syli täynnä leipää ja soijarouhe
juosten
tulee pyörän kanssa joka on pakattu
are you leaving
mutta hän ei tiedäkään
ja ehkä me voisimme ajaa vesiputoukselle
toisinaan englantia vaikea ymmärtää kun sitä puhuu ihminen
joka puhuu sitä
omanaan
ja kahvia
ravintolan sali lämmin auringosta
lämmin auringosta ikkunan läpi
päätämme ajaa vesiputoukselle
me kolme
töiden jälkeen sitten kun me päästään töistä
me keittiötytöt aamupalatytöt me kirjallisuustytöt
ja me vaan nauretaan
me piikatytöt
me piikatytöt nostetaan tuolit pöydiltä ja miten pasta pitää maustaa
ja kun meillä on ulkovaatteet
huutaa poika ruotsalainen että odotatteko tunnin minä tuun mukaan
sillä ääneellä josta sanoi että kuin jättiläisvauva
ja me purraan huulta
ja sanotaan kiltisti että halutaan mennä nyt
ja sitten minä ajan
olen alkanut ajaa ajaa ajaa
vaikka vieläkin vaihteet
ja
vesiputous
niin kaunis että kivet ne kuin pylväät ja vesi miten se on suurta ja miten ääneen tottuu niin että voisi nukahtaa hypnotisoituu niin että voisi hypätä
ja me istumme siinä kivillä auringon
lämmittämillä jokainen silmät kiinni
kun käännymme takanamme kuin kauhuelokuvasta
ryhmä lapsia sinisissä vaatteissa tuijottaa
seisovat jyrkänteillä
asetelma
ja me nousemme ja nauramme kuinka monta kuvaa
jossa me
ja päätämme että illalla vielä teetä
ja kun minä kävelen teltta-alueelle minulla on taas liian vähän vaatteita
ja me keräämme kukat minä kerron että apilaakin voi
ja me keräämme
pieneen pussiin ja
millaiset silmät
ja emme juokaan teltalla
vaan menemme stugaan onneksi tiskasimme minä sanon
ja vain hetken me olemme siinä
kahdestaan
kunnes tulee tyttö akureyrista ja kertoo niistä tytöistä ja pojista ja
sitten tulee poika joka puhuu vain jättiläis äänellään
samaa samaa toistaa
ja me katsomme niin
että naurattaa
koska kumpikin muistamme
ja sitten tulee minun keittiötyttöni ja hänkin pitää teestä
ja me kuuntelemme musiikkia ja uusi-seelantilainen kirjoittaa nimet
papereille
joita löytyy vaikka toivoisi ettei
ja
tänään
aamulla viimeinen kuppi kahvia ennen kuin tuuleen
pyörällä
tänään vielä tuulisempaa kuin eilen
ja meillä
alkaa vapaa tänään
alkaa vapaa niin
että
lähdemme keittiötyttöni kanssa Húsavíkiin
lähdemme sinne ja katsomme kaupunkia
ja miten meillä on hyvää täällä
keskellä alakerran väkeä joka nukkuu
kummittelevaa mökkiä
parakkeja
vesiputousta
mustia rantoja
juoruavia maalaispoikia
ja silti kun aamulla yksi taas
juoru taas
että tyttö lopettaa lähtee pois
kokonaan
niin me
miltä tuntuisikaan lähteä vain
seikkailemaan
jättää alakerta alakertaan
jättää surullinen mies surulliseksi
jättää jättää jättää homeinen mökki ja siniset kontit ja tämä
joka kyläksi muuttuu.
hiljalleen kulkea maisemia. niin kuin mies pyöränsä selässä
matkustaa viikkoja
kuukausia
toisia maita
nähdä vain maita joita ei ennen nähnyt paikkoja samoja uusia
kaikki.
sunnuntaina, kesäkuuta 07, 2009
Miten omituista
että tämä täällä
tuntuu paljon todellisemmalta
paljonpaljon todellisemmalta
kuin se kaikki siellä
että siellä oli musta uni
ja keltainen lomaviikko
sateinen alkukesän päivä myrskyävällä järvellä
muumilaaksolaisten päiväretki
että siksikö ennen lentokonetta minä kuvittelin että se kaapattaisi
ja minä joutuisin keskelle selviytyjäseikkailua
ja miten pettymykseltä se tuntui kun laskeutuminenkin sujui ongelmitta
ja kadut katuja kaikesta huolimatta
kun kävelee sateessa joka on pientä
ohi puutarhan joka tuoksuu
siltä kun kesässä sateessa aina
kun kukat kostuu ja ruohosta jää vihreät jäljet
sademetsämäinen lämmin tuoksu makea
ja sade ihan pientä pientä pientä
että tämä on niin todellista
että tässä
jalat maassa kuin purukumilla
liimattuina
vaikka kuinka yrittää uutta reittiä päätyy samaan kohtaan
ja sitten osaakin jo perille
ja seisotaan huoneiden ovilla
minä - omallani - !? ja selitänselitän kuinka täällä on hyvät ihmiset
mutta toinen, joka oikeasti asuu täällä ei ymmärrä mitä tarkoitan
että eivät he ole kuin perhe
mutta ymmärtää lopulta kun kuulee missä minä asuin kun asuin täällä - Islannissa
kun asuin
ja hän sanoo että ehkä sinun pitäisi muuttaa tänne
ja nauramme
mutta nyt kun sade ikkunoiden takana eikä viemäreittenavausaine auta suihkuun ja
äänet keittiöstä ja musiikki toisesta huoneesta ja minä sinisellä patjalla rinkka pakattuna punaisella sohvalla jalat ilman sukkia näköpiirissä muummoassa pyörä
ja sitten minulta kysytään haluanko maistaa jotakin
ja pieni lasi ja mangojuttua jota intialaisissakin
ja minä keskustelin intialaisen didin kanssa meloneista
ja me teimme leipää jonka sisällä perunaa ja
aina kun pilkon salaattia minä ajattelen kuinka epämääräisen muotoisia minun kuutiot
ja kuinka säännöllisiä
pojan jonka kanssa söimme ranskalaisiaperunoitajafetasalaattia pahvilaatikon päältä
ja nyt minä yritän jälleen keksiä hyviä puolia heidän jotka täällä yhdessäasumisesta
ja poika vain tuijottaa minua silmät niin epäuskoisina ja minua naurattaa
koska minä tietysti ulkopuolelta näen tämän yhteisön niin eri
eri eri aina
kun on sisällä
ja hymyilyttää että vain me kaksi täällä talossa
ja että juuri hän jonka kautta olen tullut tähän taloon ei täällä
vaan minä hänen tilallaan
ja hänen ystävänsä jotka eivät ole ystäviä vaan kämppiksiä
kuten olen oppinut
vaikka hän jonka kanssa nyt täällä kahdestaan
onkin ollut ystävä ennen mutta nyt eri
eri eri aina
kun muuttaa jonkun kanssa yhteen
ihan eri kuin se kun vaan ystäviä
kyllähän minäkin sen tiedän
koti kodit
tämä omituinen sade vaan jatkuu.
että tämä täällä
tuntuu paljon todellisemmalta
paljonpaljon todellisemmalta
kuin se kaikki siellä
että siellä oli musta uni
ja keltainen lomaviikko
sateinen alkukesän päivä myrskyävällä järvellä
muumilaaksolaisten päiväretki
että siksikö ennen lentokonetta minä kuvittelin että se kaapattaisi
ja minä joutuisin keskelle selviytyjäseikkailua
ja miten pettymykseltä se tuntui kun laskeutuminenkin sujui ongelmitta
ja kadut katuja kaikesta huolimatta
kun kävelee sateessa joka on pientä
ohi puutarhan joka tuoksuu
siltä kun kesässä sateessa aina
kun kukat kostuu ja ruohosta jää vihreät jäljet
sademetsämäinen lämmin tuoksu makea
ja sade ihan pientä pientä pientä
että tämä on niin todellista
että tässä
jalat maassa kuin purukumilla
liimattuina
vaikka kuinka yrittää uutta reittiä päätyy samaan kohtaan
ja sitten osaakin jo perille
ja seisotaan huoneiden ovilla
minä - omallani - !? ja selitänselitän kuinka täällä on hyvät ihmiset
mutta toinen, joka oikeasti asuu täällä ei ymmärrä mitä tarkoitan
että eivät he ole kuin perhe
mutta ymmärtää lopulta kun kuulee missä minä asuin kun asuin täällä - Islannissa
kun asuin
ja hän sanoo että ehkä sinun pitäisi muuttaa tänne
ja nauramme
mutta nyt kun sade ikkunoiden takana eikä viemäreittenavausaine auta suihkuun ja
äänet keittiöstä ja musiikki toisesta huoneesta ja minä sinisellä patjalla rinkka pakattuna punaisella sohvalla jalat ilman sukkia näköpiirissä muummoassa pyörä
ja sitten minulta kysytään haluanko maistaa jotakin
ja pieni lasi ja mangojuttua jota intialaisissakin
ja minä keskustelin intialaisen didin kanssa meloneista
ja me teimme leipää jonka sisällä perunaa ja
aina kun pilkon salaattia minä ajattelen kuinka epämääräisen muotoisia minun kuutiot
ja kuinka säännöllisiä
pojan jonka kanssa söimme ranskalaisiaperunoitajafetasalaattia pahvilaatikon päältä
ja nyt minä yritän jälleen keksiä hyviä puolia heidän jotka täällä yhdessäasumisesta
ja poika vain tuijottaa minua silmät niin epäuskoisina ja minua naurattaa
koska minä tietysti ulkopuolelta näen tämän yhteisön niin eri
eri eri aina
kun on sisällä
ja hymyilyttää että vain me kaksi täällä talossa
ja että juuri hän jonka kautta olen tullut tähän taloon ei täällä
vaan minä hänen tilallaan
ja hänen ystävänsä jotka eivät ole ystäviä vaan kämppiksiä
kuten olen oppinut
vaikka hän jonka kanssa nyt täällä kahdestaan
onkin ollut ystävä ennen mutta nyt eri
eri eri aina
kun muuttaa jonkun kanssa yhteen
ihan eri kuin se kun vaan ystäviä
kyllähän minäkin sen tiedän
koti kodit
tämä omituinen sade vaan jatkuu.
sunnuntaina, toukokuuta 31, 2009
jotkut ihmiset osaavat sitten olla ilkeitä.
Olen saanut tarpeekseni eräästä keski-iän ylittäneestä rouvashenkilöstä, joka sattui olemaan kaksi ja puoli vuotta vuokranantajanani.
Mutta totuutta oli hänen puheessaan kuitenkin, nyt sen näen, kun sanoi että tämä olkoon opetukseksi minulle, niin -
opetuksesksi siitä että älä ikinä ikinä allekirjoita mitään sellaista sopimusta, josta et ole täysin ja ehdottomasti samaa mieltä (esim jos allekirjoitat että asunnon kunto on hyvä ja siisti sen täytyy kanssa olla ilman minkäänlaisia vanhenemisen ja rapistumisen jälkiä, sillä jos olet kerran allekirjoittanut moisen lauseen, sinun on luovutettava asunto mahdottoman paljon paremmassa kunnossa kuin se edes oli vuokratessasi)
ja myös ota ihmeessä valokuva jokaikisestä sopesta jo muuttovaiheessa, jotta voit todistaa väitteesi oikeaksi.
ja 60-vuotiaiden kyynistyneiden, elämäänsä kyllästyneiden kaupunkilaisrouvien kanssa on aivan turha edes yrittää löytää yhteistä kieltä, saati kommunikaatiokanavaa, olit sitten kuinka ystävällinen ja myötämielinen ja sovittelunhaluinen tahansa.
Ihmisiä me olemme kaikki, ja jos tämä rouvanen tulee nyt onnellisemmaksi kun saa pidättää viisisataa euroa opiskelijatytöltä ja sairauspäivärahalla elävältä työttömältä niin hyvät hänelle.
Elämä opettakoon meitä ja toivotaan että se opettaa myös jonain päivänä jotakin hänelle. Toivottavasti jotakin positiivisempaa kuin mitä se nyt opetti meille (vaikka ensialkuun toivoinkin hänelle mielessäni ja sähköpostiviestissä ystävälleni jotakin aivan muuta kuin positiivista). Toivon todella, että hän ja hänenkaltaisensa huomaisivat jonain päivänä, että kaikki tässä maailmassa ei ole ovenkarmeista kiinni eikä pesemättömästä ikkunasta.
Ja jos todella olisi, sellaisten asioiden korjaamiseksi on hyvin yksinkertaiset keinot. Nykynuorisoa ei tarvitse leimata kelvottomaksi eikä kenenkään ihmisarvoa alentaa yhden vuokra-asunnon takia.
Ja sydämestäni toivon, että tuleva kotini, joka ehkä sittenkin löytyy nopeammin kuin arvasinkaan :) osoittautuu kodiksi ja että sydämellinen tuleva vuokranantajani todella osoittautuu sydämelliseksi myös minulle. Ja että minä voisin olla hyvä vuokralainen, nii kuin olen tähän asti kuvitellut olevani ja kuvittelen edelleen huolimatta entisen vuokranantajani natisevasta äänestä, jossa ei ollut lämmön lämpöä tai inhimillisyyden häivääkään.
huoh.
Olen saanut tarpeekseni eräästä keski-iän ylittäneestä rouvashenkilöstä, joka sattui olemaan kaksi ja puoli vuotta vuokranantajanani.
Mutta totuutta oli hänen puheessaan kuitenkin, nyt sen näen, kun sanoi että tämä olkoon opetukseksi minulle, niin -
opetuksesksi siitä että älä ikinä ikinä allekirjoita mitään sellaista sopimusta, josta et ole täysin ja ehdottomasti samaa mieltä (esim jos allekirjoitat että asunnon kunto on hyvä ja siisti sen täytyy kanssa olla ilman minkäänlaisia vanhenemisen ja rapistumisen jälkiä, sillä jos olet kerran allekirjoittanut moisen lauseen, sinun on luovutettava asunto mahdottoman paljon paremmassa kunnossa kuin se edes oli vuokratessasi)
ja myös ota ihmeessä valokuva jokaikisestä sopesta jo muuttovaiheessa, jotta voit todistaa väitteesi oikeaksi.
ja 60-vuotiaiden kyynistyneiden, elämäänsä kyllästyneiden kaupunkilaisrouvien kanssa on aivan turha edes yrittää löytää yhteistä kieltä, saati kommunikaatiokanavaa, olit sitten kuinka ystävällinen ja myötämielinen ja sovittelunhaluinen tahansa.
Ihmisiä me olemme kaikki, ja jos tämä rouvanen tulee nyt onnellisemmaksi kun saa pidättää viisisataa euroa opiskelijatytöltä ja sairauspäivärahalla elävältä työttömältä niin hyvät hänelle.
Elämä opettakoon meitä ja toivotaan että se opettaa myös jonain päivänä jotakin hänelle. Toivottavasti jotakin positiivisempaa kuin mitä se nyt opetti meille (vaikka ensialkuun toivoinkin hänelle mielessäni ja sähköpostiviestissä ystävälleni jotakin aivan muuta kuin positiivista). Toivon todella, että hän ja hänenkaltaisensa huomaisivat jonain päivänä, että kaikki tässä maailmassa ei ole ovenkarmeista kiinni eikä pesemättömästä ikkunasta.
Ja jos todella olisi, sellaisten asioiden korjaamiseksi on hyvin yksinkertaiset keinot. Nykynuorisoa ei tarvitse leimata kelvottomaksi eikä kenenkään ihmisarvoa alentaa yhden vuokra-asunnon takia.
Ja sydämestäni toivon, että tuleva kotini, joka ehkä sittenkin löytyy nopeammin kuin arvasinkaan :) osoittautuu kodiksi ja että sydämellinen tuleva vuokranantajani todella osoittautuu sydämelliseksi myös minulle. Ja että minä voisin olla hyvä vuokralainen, nii kuin olen tähän asti kuvitellut olevani ja kuvittelen edelleen huolimatta entisen vuokranantajani natisevasta äänestä, jossa ei ollut lämmön lämpöä tai inhimillisyyden häivääkään.
huoh.
lauantaina, toukokuuta 16, 2009
matka on tehty
ympäri
ja sitten istuttu viltillä
koska on kesä
ja jokatoinen sekuntti takki takaisin päälle
syöty yhdeksänlajinillalista äitin ja isin ja mummin kanssa
mutta sitten minä sainkin vain yhden pääruoan
kun kasvis
ja kahden valkoviinipullon jälkeen
sitä katua johon paistaa aurinko
ja on paita jossa napit
mutta sitten kun lähden minä seison selkä päin
enkä kuuntele mitään
kävelen ulos kävelen suoraan sinne
missä kaikki erasmusopiskelijat ovat
ja kuinka poika tampereelta ostaa uusia ja uusia kaljoja
ja katoaa silloin kun puhuu puhelimeen jatkoilla
joissa odotamme kello viittä
jolloin kaksi lähtee
ja minun äiti ja minun isi ja minun mummi
ja sitten punainen pilkullinen mekko
(kuumuus johtui vain siitä) päällä
nukahtaa kun soitetaan avaamaan ovi antamaan oranssi kuori jossa kruunuja
ja sitten nukkuu lisää
kunnes on kulunut neljä tuntia
ja herää ja aurinko on kirkas
eikä oikein tiedä miten päin
päättää päättää päättää
peilissä on mustia silmän alla
sama mekko päällä ja varpaissa ja kantapäissä rakkoja
koska vihreät uudet kengät eivät kävelemistä varten
tänään niin kesää
että verhot kiinni sängystä ei halua lähteä mihinkään ei halua syödä
maata vain
tältäkö se tuntuu tältäkö
tekee kaikkensa.
miksi sitä aina antaa itsestään lopulta liikaa?
kaiken
miksi sitä haluaa antaa kaiken itsestään
vaikka voisi olla välittämättä
napittaa punaista takkia selkä sinne päin josta kukaan ei liiku
ja mennään tanssimaan
tanssitaan niin että tämä on viimeinen kerta
tanssitaan taiteiden keskellä
tanssitaan ovi rakosellaan pääkadulle
ovi avoinna pääkadulle ja ihmiset ulkopuolella
tanssitaan läpi huoneen
ja tanssin jälkeen penkillä
you don't want to end it like this
ja Sanne on aina niin viisas
mutta ulkopuolella on eri silmät
paremmat
kuin siinä kun tietää että tekee kuitenkin taas kaikkensa
että aurinko tulisi seinään
että voisi katsoa sitä
että ei pistäisi verhoja eteen
ja siivousviikko
nyt
huomenna kuudelta aamulla nunnien kanssa Sollan kesämökille
kuudelta aamulla.
en jaksa syödä kaikkea salaattia
en jaksa hakea imuria ja aloittaa imuroimista
en luuttua
haluan maata sängyssä
ja kadota niiltä jotka ovat muuttaneet viereiseen huoneeseen
haluan suomen
haluan kaiken mitä minulla oli siellä enkä mitään siitä mitä täällä
haluan kaiken mitä minulla oli täällä enkä mitään siitä mitä suomessa
haluan molemmat
haluan kaiken
so tell me what do you want
nothing more or nothing less
ja minä kävelen ovista ulos
odotan ennen viimeistä
odotan aina ennen viimeistä
minussa on jotakin vikaa
ehkä minä en olekaan jeesus tai mozart
niin kuin ajattelin lapsena
vaan minusta tuleekin nunna niin kuin ajattelin lapsena
niin
ehkä minusta tosiaan on tulossa
enkä sano tätä vitsillä
ehkä se on kohtaloni
ehkä se on mitä todella haluan
missä todella olisin lopulta hyvä
voiko nunnana olla hyvä?
miksi täytyy aina olla hyvä?
miksi niin kovasti haluaa aina olla hyvä
eikä vain hyvä vaan enemmän
parempi, erinomainen
kaikista kaikista kaikkein
ympäri
ja sitten istuttu viltillä
koska on kesä
ja jokatoinen sekuntti takki takaisin päälle
syöty yhdeksänlajinillalista äitin ja isin ja mummin kanssa
mutta sitten minä sainkin vain yhden pääruoan
kun kasvis
ja kahden valkoviinipullon jälkeen
sitä katua johon paistaa aurinko
ja on paita jossa napit
mutta sitten kun lähden minä seison selkä päin
enkä kuuntele mitään
kävelen ulos kävelen suoraan sinne
missä kaikki erasmusopiskelijat ovat
ja kuinka poika tampereelta ostaa uusia ja uusia kaljoja
ja katoaa silloin kun puhuu puhelimeen jatkoilla
joissa odotamme kello viittä
jolloin kaksi lähtee
ja minun äiti ja minun isi ja minun mummi
ja sitten punainen pilkullinen mekko
(kuumuus johtui vain siitä) päällä
nukahtaa kun soitetaan avaamaan ovi antamaan oranssi kuori jossa kruunuja
ja sitten nukkuu lisää
kunnes on kulunut neljä tuntia
ja herää ja aurinko on kirkas
eikä oikein tiedä miten päin
päättää päättää päättää
peilissä on mustia silmän alla
sama mekko päällä ja varpaissa ja kantapäissä rakkoja
koska vihreät uudet kengät eivät kävelemistä varten
tänään niin kesää
että verhot kiinni sängystä ei halua lähteä mihinkään ei halua syödä
maata vain
tältäkö se tuntuu tältäkö
tekee kaikkensa.
miksi sitä aina antaa itsestään lopulta liikaa?
kaiken
miksi sitä haluaa antaa kaiken itsestään
vaikka voisi olla välittämättä
napittaa punaista takkia selkä sinne päin josta kukaan ei liiku
ja mennään tanssimaan
tanssitaan niin että tämä on viimeinen kerta
tanssitaan taiteiden keskellä
tanssitaan ovi rakosellaan pääkadulle
ovi avoinna pääkadulle ja ihmiset ulkopuolella
tanssitaan läpi huoneen
ja tanssin jälkeen penkillä
you don't want to end it like this
ja Sanne on aina niin viisas
mutta ulkopuolella on eri silmät
paremmat
kuin siinä kun tietää että tekee kuitenkin taas kaikkensa
että aurinko tulisi seinään
että voisi katsoa sitä
että ei pistäisi verhoja eteen
ja siivousviikko
nyt
huomenna kuudelta aamulla nunnien kanssa Sollan kesämökille
kuudelta aamulla.
en jaksa syödä kaikkea salaattia
en jaksa hakea imuria ja aloittaa imuroimista
en luuttua
haluan maata sängyssä
ja kadota niiltä jotka ovat muuttaneet viereiseen huoneeseen
haluan suomen
haluan kaiken mitä minulla oli siellä enkä mitään siitä mitä täällä
haluan kaiken mitä minulla oli täällä enkä mitään siitä mitä suomessa
haluan molemmat
haluan kaiken
so tell me what do you want
nothing more or nothing less
ja minä kävelen ovista ulos
odotan ennen viimeistä
odotan aina ennen viimeistä
minussa on jotakin vikaa
ehkä minä en olekaan jeesus tai mozart
niin kuin ajattelin lapsena
vaan minusta tuleekin nunna niin kuin ajattelin lapsena
niin
ehkä minusta tosiaan on tulossa
enkä sano tätä vitsillä
ehkä se on kohtaloni
ehkä se on mitä todella haluan
missä todella olisin lopulta hyvä
voiko nunnana olla hyvä?
miksi täytyy aina olla hyvä?
miksi niin kovasti haluaa aina olla hyvä
eikä vain hyvä vaan enemmän
parempi, erinomainen
kaikista kaikista kaikkein
We prayed we prayed for rain
I never wanted to see the sun again*
kunpa osaisin olla
niin kuin ajattelen.
*Patti Smith, blue poles
keskiviikkona, toukokuuta 06, 2009
Tänään oli niin aurinkoista että minä vain tanssin
läpi Reykjavikin puistoon
ja kaikki takit ja huivit otin pois
ja repusta otin kirjan islannin ympäristöongelmista ja sensellaisista
sen dreamlandin
ja istuin hetken kun oli vaan linnut ja puut
kun oli vielä aamu ei edes kymmentä kello
ja vain hymyä vain niin lämmin
ja sitten oli golden circle äidin kanssa tai äidin työporukan kanssa
tai oikeastaan sen työpaikan jossa äiti on hallituksen kanssa
ja
miten hukkaan heitetyltä kaikki meditaatiot taas hetkeen tuntuvat
kun ajattelen että en kestä että inhoan että kuinka en voi sietää
suomalaismiehiä, keski-iän ylittäneitä turvonneita
saatana vittu saatana ja kuuluu ääni kun avataan kaljatölkki
että suomalaisturistit
että ollaan vähän hallituksen kanssa retkellä saatana
ja ainoat puheenaiheet on miten naiset on just tota ja tätä
ja että viinaa ja kyllä on islantilaisten rahat
ja minä istun kiltisti koko päivän bussissa heidän kanssaan
ja kohotan kulmia kun kaikki ne neljä naista niiden miesten keskellä vain naurahtelevat ja nyökyttelevät niille typerille vitseille, jotka kohdistuvat heihin ja kaljatölkkeihin jotka kierivät bussinlattialla
ja mikä ikävä tunne sisälle siitä
että minun äiti joutuu olemaan yksin niitten noitten miesten keskellä siellä
että millaista se on ollutkaan kun äiti on tullut sinne paljon nuorempana ja kokemattomana ja naisena ja vielä ympäristöalan koulutuksella
ja sitten ikävä tunne siitä
että tajuaa ettei tunne äitiään yhtään
että ei tiedä mitään eikä oikeastaan edes kiinnosta
että ei ole kinnostunut omista vanhemmistaan
minä en tykkää minun äidistä
saako sellaista ajatella?
jos ei edes saisi kestään ihmisestä niin miten sitten omasta äidistään.
ja kateus
kun täällä on kaikkien äidit jotain ihan super
joiden kanssa voi liftata
tai keskustella meditaatiosta ja meedioista ja sellaisista
joiden äidit kuivattavat kukkia ja yrttejä
joiden isät tanssivat vapaasti lasten kanssa lauantai-iltaisin
tai heräävät puoliltapäivin paistamaan pannukakkuja
että ei edes tahdo kenenkään tapaavan heitä sittenkään
että mitä tavattavaa siinä nyt sitten oikeastaan edes on
ja miten lapsellista
miten typerää ja typerää ja kehittymätöntä
ajatella omista vanhemmistaan näin
vertailla
arvottaa
kun ei ole kerta mitään vikaakaan.
haluaisi vain jäädä nukkumaan aurinkoon
eikä koskaan nähdä että betonitalot on betonitaloja
ja metsät kaadetaan järvimaiseman ja auringon tieltä
että ainut tapa elää on järjestäytynyt yhteiskunta
joka tarkoittaa että on työ työ työ josta saa rahaa jolla voi ostaa tavaraa jolla voi tyhjentää pään että jaksaisi mennä töihin.
miten masentuneeksi tämä keski-ikäisyyden kuva minut saakaan!
miten kauaksi haluaisinkaan siitä mennä!
istua islantilaisäitini keittiössä juomassa teetä kahden tunnin tanssimisen jälkeen
kävellä museoiden käytäviä
kikattaa
keski-ikäisen islantilaisen naisen kanssa.
läpi Reykjavikin puistoon
ja kaikki takit ja huivit otin pois
ja repusta otin kirjan islannin ympäristöongelmista ja sensellaisista
sen dreamlandin
ja istuin hetken kun oli vaan linnut ja puut
kun oli vielä aamu ei edes kymmentä kello
ja vain hymyä vain niin lämmin
ja sitten oli golden circle äidin kanssa tai äidin työporukan kanssa
tai oikeastaan sen työpaikan jossa äiti on hallituksen kanssa
ja
miten hukkaan heitetyltä kaikki meditaatiot taas hetkeen tuntuvat
kun ajattelen että en kestä että inhoan että kuinka en voi sietää
suomalaismiehiä, keski-iän ylittäneitä turvonneita
saatana vittu saatana ja kuuluu ääni kun avataan kaljatölkki
että suomalaisturistit
että ollaan vähän hallituksen kanssa retkellä saatana
ja ainoat puheenaiheet on miten naiset on just tota ja tätä
ja että viinaa ja kyllä on islantilaisten rahat
ja minä istun kiltisti koko päivän bussissa heidän kanssaan
ja kohotan kulmia kun kaikki ne neljä naista niiden miesten keskellä vain naurahtelevat ja nyökyttelevät niille typerille vitseille, jotka kohdistuvat heihin ja kaljatölkkeihin jotka kierivät bussinlattialla
ja mikä ikävä tunne sisälle siitä
että minun äiti joutuu olemaan yksin niitten noitten miesten keskellä siellä
että millaista se on ollutkaan kun äiti on tullut sinne paljon nuorempana ja kokemattomana ja naisena ja vielä ympäristöalan koulutuksella
ja sitten ikävä tunne siitä
että tajuaa ettei tunne äitiään yhtään
että ei tiedä mitään eikä oikeastaan edes kiinnosta
että ei ole kinnostunut omista vanhemmistaan
minä en tykkää minun äidistä
saako sellaista ajatella?
jos ei edes saisi kestään ihmisestä niin miten sitten omasta äidistään.
ja kateus
kun täällä on kaikkien äidit jotain ihan super
joiden kanssa voi liftata
tai keskustella meditaatiosta ja meedioista ja sellaisista
joiden äidit kuivattavat kukkia ja yrttejä
joiden isät tanssivat vapaasti lasten kanssa lauantai-iltaisin
tai heräävät puoliltapäivin paistamaan pannukakkuja
että ei edes tahdo kenenkään tapaavan heitä sittenkään
että mitä tavattavaa siinä nyt sitten oikeastaan edes on
ja miten lapsellista
miten typerää ja typerää ja kehittymätöntä
ajatella omista vanhemmistaan näin
vertailla
arvottaa
kun ei ole kerta mitään vikaakaan.
haluaisi vain jäädä nukkumaan aurinkoon
eikä koskaan nähdä että betonitalot on betonitaloja
ja metsät kaadetaan järvimaiseman ja auringon tieltä
että ainut tapa elää on järjestäytynyt yhteiskunta
joka tarkoittaa että on työ työ työ josta saa rahaa jolla voi ostaa tavaraa jolla voi tyhjentää pään että jaksaisi mennä töihin.
miten masentuneeksi tämä keski-ikäisyyden kuva minut saakaan!
miten kauaksi haluaisinkaan siitä mennä!
istua islantilaisäitini keittiössä juomassa teetä kahden tunnin tanssimisen jälkeen
kävellä museoiden käytäviä
kikattaa
keski-ikäisen islantilaisen naisen kanssa.
sunnuntaina, toukokuuta 03, 2009
Lynch
Te kateelliset
David Lynchin ystävät
minä
tapasin hänet tänään. Hän oli nimittäin islannissa
lanseeramassa transendentaalista meditaatiota
ja oli pettymys
koska koko tilaisuus oli lähinnä mainos ja Lynchkin kuulosti aivopestyltä
amerikkalaiselta myyntimieheltä.
Vaikka hyvä tarkoitus ja arviolta 1200 ihmistä kuuntelemassa
kuinka muutos saadaan aikaiseksi
silti sitä vain miettii
kun kyse ei ole vain siitä että ihmiset alkaisivat meditoida
vaan lähinnä siitä että he maksaisivat siitä että saisivat välineet meditaatioon
eikä mitään pikkusummia
ensi alkuun meille jaettiin lappu jossa oli kruunuina 100 000
hintana
(eli n. 600 euroa tän hetkisen kurssin mukaan)
ja käsittääkseni aloituskurssi
jos nämä ihmiset uskovat että tämän meditaation avulla saadaan aikaan parempi maailma
ja he haluavat muuttaa maailman paremmaksi, miksi ihmeessä he rahastavat ihmisiä sillä ja siten karkoittavat aika suuren osan ihmisistä tämän ihmelääkkeen parista?
eikö kaikista järkevintä olisi antaa opetusta ilmaiseksi. varsinkin, jos Lynchiin on uskomista ja oppiminen kestää yhden tunnin ja voi kuinka helppoa se onkaan! valo vaan tulee aaltoina ja kaikki on auvoista iloa ja onnea.
itselle meditaatio on lähennä pinnistelyä, taistelua
kuin kiipeämistä viimeisillä voimilla vuorenhuipulle
että tietää että siellä huipulla on huikea näköala
ja että tuntuu hyvältä kun on päässyt sinne
mutta että se ei suinkaan ole helppoa
vaan tekisi mieli lopettaa kesken
kääntyä takaisin ja juosta alamäkeen.
enkä usko että olen ainoa
jolle puolituntia paikallaan istuminen, ilman ajatusten vaivaa
on vaikeaa.
ja oli hassua
että juuri ennen luentoa
kirjoitin päiväkirjaan yrittäväni pitää lupauksen
että teen hyvää, tai en ainakaan tarkoituksella pahaa
ja että tahdon negatiivisuuden pois
itsestäni
että yritän kovasti muuttua siihen suuntaan.
ja sitten luin kirjaa, jossa kerrottin ideoista
miten ideat tulevat samaan aikaan
keksinnöistä
miten monet ihmiset itseasiassa ovat keksineet samat asiat samaan aikaan
(evoluutio, kello, sähkö)
ja miten kirjallisuudessakin
samat ilmiöt, samat ideat
samaan aikaan
ja miten tunnistin oman pelkoni
että oma kirjani tullaan jo julkaisseeksi ennen kuin minä
että niin voi tosiaan käydä
että joku ehtii ensin!
ja että sitten luennolla juuri nuo samat
että samalla tavalla kuin positiiviset ajatukset
myös negatiiviset vaikuttavat
totta kai, sanon minä
minä ainakin imen hirmuisen helposti toisten mielialat
ja ajatukset, miten helppoa on lähteä siihen kierteeseen
kun joku alkaa ajatella pahasti jostakusta, miten helposti sitä itsekin löytää sitten vikoja
ja että kun moni ihminen ajattelee samaan aikaan jotakin
se voi todellakin
vaikuttaa.
että me voimme vaikuttaa ajatuksillammekin.
tiedä häntä.
mutta ei kai siitä haittaakaan ole. että yrittää. teoillaan ja ajatuksillaan, koko kehollaan olla hyvä. itselle ja kaikelle ympäröivälle.
ja mikä sitten onkaan hyvää tai oikeaa
se ei kai ole mitään sellaista mitä voidaan allekirjoittamalla papereita päättää
minä luulen vahvasti että se on tasapaino.
jos miettii miten kaikki täällä luonnossa toimii
se on aikalailla tasapainoilua (toisaalta maailma pyrkii kohti epäjärjestystä opin fysiikan tunnilla yläasteella)
ehkä maailma onkin vain
näiden kahden voiman taistelu
epäjärjestys tasapaino
ehkä jumala onkin tasapaino
ja saatana epäjärjestys tai jumala epäjärjestys ja saatana tasapaino
tai ehkä ne kaksi eivät ole vastakohtia vaan yksi ja sama
vain kaksi eri puolta
kun kääntää
niin kuin pallo
atomi
että voi olla kiltti tuhma kiltti (kiitos heidi lanseerauksesta)
että kaukaa kaikella on tarkoitus ja järjestys
niin kuin elokuvassa nimeltä Baraka
ihmisetkin liikkuu niin kuin vesi niin kuin metsä
mutta lähikuvassa mikään ei pysy
vaan sinkoilee kaaoottisesti
ja kohtaa sattumanvaraisesti
että miksi pitää aina erottaa ja tehdä kaavoja ja selityksiä ja teorioita
aina teoria
aina syy
eikö kaikki voi vallita yhtä aikaa?
että ollaanhan mekin muuta
kuin joku piirre
ollaanhan mekin kompleksinen kokonaisuus
koostutaan miljoonista soluista
jotka on kaikki yksittäisiä ja silti yhdessä kokonaisuus
että meissä voi olla aivojen kaltaista
ja sitten jotain niin kuin hiukset
että me voidaan tykätä kastaa varpaat veteen
ja voidaan nähdä unia
eihän ne liity yhtään toisiinsa
se että on kynsi ja se että nauraa.
David Lynchin ystävät
minä
tapasin hänet tänään. Hän oli nimittäin islannissa
lanseeramassa transendentaalista meditaatiota
ja oli pettymys
koska koko tilaisuus oli lähinnä mainos ja Lynchkin kuulosti aivopestyltä
amerikkalaiselta myyntimieheltä.
Vaikka hyvä tarkoitus ja arviolta 1200 ihmistä kuuntelemassa
kuinka muutos saadaan aikaiseksi
silti sitä vain miettii
kun kyse ei ole vain siitä että ihmiset alkaisivat meditoida
vaan lähinnä siitä että he maksaisivat siitä että saisivat välineet meditaatioon
eikä mitään pikkusummia
ensi alkuun meille jaettiin lappu jossa oli kruunuina 100 000
hintana
(eli n. 600 euroa tän hetkisen kurssin mukaan)
ja käsittääkseni aloituskurssi
jos nämä ihmiset uskovat että tämän meditaation avulla saadaan aikaan parempi maailma
ja he haluavat muuttaa maailman paremmaksi, miksi ihmeessä he rahastavat ihmisiä sillä ja siten karkoittavat aika suuren osan ihmisistä tämän ihmelääkkeen parista?
eikö kaikista järkevintä olisi antaa opetusta ilmaiseksi. varsinkin, jos Lynchiin on uskomista ja oppiminen kestää yhden tunnin ja voi kuinka helppoa se onkaan! valo vaan tulee aaltoina ja kaikki on auvoista iloa ja onnea.
itselle meditaatio on lähennä pinnistelyä, taistelua
kuin kiipeämistä viimeisillä voimilla vuorenhuipulle
että tietää että siellä huipulla on huikea näköala
ja että tuntuu hyvältä kun on päässyt sinne
mutta että se ei suinkaan ole helppoa
vaan tekisi mieli lopettaa kesken
kääntyä takaisin ja juosta alamäkeen.
enkä usko että olen ainoa
jolle puolituntia paikallaan istuminen, ilman ajatusten vaivaa
on vaikeaa.
ja oli hassua
että juuri ennen luentoa
kirjoitin päiväkirjaan yrittäväni pitää lupauksen
että teen hyvää, tai en ainakaan tarkoituksella pahaa
ja että tahdon negatiivisuuden pois
itsestäni
että yritän kovasti muuttua siihen suuntaan.
ja sitten luin kirjaa, jossa kerrottin ideoista
miten ideat tulevat samaan aikaan
keksinnöistä
miten monet ihmiset itseasiassa ovat keksineet samat asiat samaan aikaan
(evoluutio, kello, sähkö)
ja miten kirjallisuudessakin
samat ilmiöt, samat ideat
samaan aikaan
ja miten tunnistin oman pelkoni
että oma kirjani tullaan jo julkaisseeksi ennen kuin minä
että niin voi tosiaan käydä
että joku ehtii ensin!
ja että sitten luennolla juuri nuo samat
että samalla tavalla kuin positiiviset ajatukset
myös negatiiviset vaikuttavat
totta kai, sanon minä
minä ainakin imen hirmuisen helposti toisten mielialat
ja ajatukset, miten helppoa on lähteä siihen kierteeseen
kun joku alkaa ajatella pahasti jostakusta, miten helposti sitä itsekin löytää sitten vikoja
ja että kun moni ihminen ajattelee samaan aikaan jotakin
se voi todellakin
vaikuttaa.
että me voimme vaikuttaa ajatuksillammekin.
tiedä häntä.
mutta ei kai siitä haittaakaan ole. että yrittää. teoillaan ja ajatuksillaan, koko kehollaan olla hyvä. itselle ja kaikelle ympäröivälle.
ja mikä sitten onkaan hyvää tai oikeaa
se ei kai ole mitään sellaista mitä voidaan allekirjoittamalla papereita päättää
minä luulen vahvasti että se on tasapaino.
jos miettii miten kaikki täällä luonnossa toimii
se on aikalailla tasapainoilua (toisaalta maailma pyrkii kohti epäjärjestystä opin fysiikan tunnilla yläasteella)
ehkä maailma onkin vain
näiden kahden voiman taistelu
epäjärjestys tasapaino
ehkä jumala onkin tasapaino
ja saatana epäjärjestys tai jumala epäjärjestys ja saatana tasapaino
tai ehkä ne kaksi eivät ole vastakohtia vaan yksi ja sama
vain kaksi eri puolta
kun kääntää
niin kuin pallo
atomi
että voi olla kiltti tuhma kiltti (kiitos heidi lanseerauksesta)
että kaukaa kaikella on tarkoitus ja järjestys
niin kuin elokuvassa nimeltä Baraka
ihmisetkin liikkuu niin kuin vesi niin kuin metsä
mutta lähikuvassa mikään ei pysy
vaan sinkoilee kaaoottisesti
ja kohtaa sattumanvaraisesti
että miksi pitää aina erottaa ja tehdä kaavoja ja selityksiä ja teorioita
aina teoria
aina syy
eikö kaikki voi vallita yhtä aikaa?
että ollaanhan mekin muuta
kuin joku piirre
ollaanhan mekin kompleksinen kokonaisuus
koostutaan miljoonista soluista
jotka on kaikki yksittäisiä ja silti yhdessä kokonaisuus
että meissä voi olla aivojen kaltaista
ja sitten jotain niin kuin hiukset
että me voidaan tykätä kastaa varpaat veteen
ja voidaan nähdä unia
eihän ne liity yhtään toisiinsa
se että on kynsi ja se että nauraa.
maanantaina, huhtikuuta 13, 2009
Tää viikonloppu
oli pohjoisessa
Isafjörðurissa
ja nyt on taas uusi islantilainen ystävä Ingi
jonka kodissa sain nukkua
ja lauantaina kuusi tuntia oksentaa
niin.
mutta me tanssimme niin
että minulta lähti kenkä ja Sölvi nosti minut ilmaan ja en muista FM belfastin esiintymisestä muuta kuin tanssin tanssin tanssin ja Reykjavik!in aikana hypimme niin että jälkeen istuttiin Sölvin kanssa ulkona tupakoivien takana lumisateessa koska Sölvillä se tunne mahassa mikä minulla aamulla
ja Múm soitti uusia lauluja ja Sing Fan Bous oli mahtava
hautausmaalla oli pankin jalkapallo
Sölvi ja Ingi söivät iltapalaksi härän kieltä minä ja Sanne salaattia vaan
ja paluumatkalla istuimme kuumassa altaassa tien vieressä vuoret ja vuoret ja vuoret ympärillä.
miten lähellä ne ovatkaan siellä lännessä.
ja
minä jään kesäksi.
oli pohjoisessa
Isafjörðurissa
ja nyt on taas uusi islantilainen ystävä Ingi
jonka kodissa sain nukkua
ja lauantaina kuusi tuntia oksentaa
niin.
mutta me tanssimme niin
että minulta lähti kenkä ja Sölvi nosti minut ilmaan ja en muista FM belfastin esiintymisestä muuta kuin tanssin tanssin tanssin ja Reykjavik!in aikana hypimme niin että jälkeen istuttiin Sölvin kanssa ulkona tupakoivien takana lumisateessa koska Sölvillä se tunne mahassa mikä minulla aamulla
ja Múm soitti uusia lauluja ja Sing Fan Bous oli mahtava
hautausmaalla oli pankin jalkapallo
Sölvi ja Ingi söivät iltapalaksi härän kieltä minä ja Sanne salaattia vaan
ja paluumatkalla istuimme kuumassa altaassa tien vieressä vuoret ja vuoret ja vuoret ympärillä.
miten lähellä ne ovatkaan siellä lännessä.
ja
minä jään kesäksi.
torstaina, maaliskuuta 19, 2009
olen saanut
paljon musiikkia.
paljon paljon paljon uusia
nimiä
joista pidän
eilen oli konsertti
joka oli
no sellaista että ensin soitti pieni islantilainen tyttö
sellaista hauskaa musiikkia
tiettekö
vanhoilla sähköuruilla
sellaisia hassuja taustoja
ja vähän söpöllä epävireisellä äänellä lauluja siitä kuinka ostetaan jäätelöä mutta ei olekaan rahaa
ja toinen oli vähän enemmän yrittävä
mutta helppo ja yksinkertainen
pianotyttö
ja kolmas oli oikein hyvä
vaikka ystävät sanoivat että se teki pilaa musiikista
mutta minä ajattelen vain
että se rikkoi rajoja
ja olihan se sellaista
sekasoppaa
enkä minä kaikkia
kotona kuuntelisi
mutta jotkut kun se soitti sitä mitä soitetaan sellaisilla palikoilla
tosi tosi nopeesti ja kovaa
ja sitten oli taas ne hassut sähköurkutaustat
oli mukavaa
hymyillä siinä yhden tuolin vieressä
jossa oli takit ja kaksi laukkua joissa kummassakin
mac
joissa kummassakin
paljon samanlaista musiikkia.
ja sitä ennen
sitä konserttia ennen
kun sitä musiikkia kuuntelematta
uudessa kahvilassa
joka oikein kiva sellainen kotoisa
ja siellä ihmiset tanssimassa
latinotangoa
tai sellaista
josta ystäväni anna varmasti pitäisi
ja minua hymyilytti
kun ajattelin annaa
ja nyt on kirkasta taivaassa
sellaisia pyöreitä höytyväpilviä liikkumassa nopeaan
ja mistä sitä tietää
mistä tietää mitään
mistä sitä tietää haluaako tietää
ja miksei vain
miksei vain
voisi kävellä mustaa hiekkaa pitkin
ja jokaisella askeleella löytää simpukan
joka on kaunis siinä sellaisenaan
kun aallot tulee
ei tartte laittaa ikkunalaudalle
ja sitten tulee aallot
ja aurinko aina kun pysähtyy
sateenkaari autojen ikkunoissa
matka matka ikuisesti jatkuva matka matka
aloittamattomat lauseet
alku
alku on aina sellainen
että pitää päästä alkuun
ja miten sitten aloittaa
kirjoittamisen
unen
miten sitten aloittaa ja mistä sitten jatkaa
ja mihin lopettaa
mihin pistää rajan
mistä aloittaa rajan
minkälaisen ympyrän piirtää
ja mihin
jää istumaan
meren rantaan
meren rantaan
vai mustalle hiekalle
mustan hiekan alle
josta ei koskaan tule valkoista
koska se on laavaa
ja laavaa kaikki vuoret vaan
täällä
jossa puut niin pieniä niin pieniä
ja mistä sitä tietää
mistä sitä koskaan tietää.
paljon musiikkia.
paljon paljon paljon uusia
nimiä
joista pidän
eilen oli konsertti
joka oli
no sellaista että ensin soitti pieni islantilainen tyttö
sellaista hauskaa musiikkia
tiettekö
vanhoilla sähköuruilla
sellaisia hassuja taustoja
ja vähän söpöllä epävireisellä äänellä lauluja siitä kuinka ostetaan jäätelöä mutta ei olekaan rahaa
ja toinen oli vähän enemmän yrittävä
mutta helppo ja yksinkertainen
pianotyttö
ja kolmas oli oikein hyvä
vaikka ystävät sanoivat että se teki pilaa musiikista
mutta minä ajattelen vain
että se rikkoi rajoja
ja olihan se sellaista
sekasoppaa
enkä minä kaikkia
kotona kuuntelisi
mutta jotkut kun se soitti sitä mitä soitetaan sellaisilla palikoilla
tosi tosi nopeesti ja kovaa
ja sitten oli taas ne hassut sähköurkutaustat
oli mukavaa
hymyillä siinä yhden tuolin vieressä
jossa oli takit ja kaksi laukkua joissa kummassakin
mac
joissa kummassakin
paljon samanlaista musiikkia.
ja sitä ennen
sitä konserttia ennen
kun sitä musiikkia kuuntelematta
uudessa kahvilassa
joka oikein kiva sellainen kotoisa
ja siellä ihmiset tanssimassa
latinotangoa
tai sellaista
josta ystäväni anna varmasti pitäisi
ja minua hymyilytti
kun ajattelin annaa
ja nyt on kirkasta taivaassa
sellaisia pyöreitä höytyväpilviä liikkumassa nopeaan
ja mistä sitä tietää
mistä tietää mitään
mistä sitä tietää haluaako tietää
ja miksei vain
miksei vain
voisi kävellä mustaa hiekkaa pitkin
ja jokaisella askeleella löytää simpukan
joka on kaunis siinä sellaisenaan
kun aallot tulee
ei tartte laittaa ikkunalaudalle
ja sitten tulee aallot
ja aurinko aina kun pysähtyy
sateenkaari autojen ikkunoissa
matka matka ikuisesti jatkuva matka matka
aloittamattomat lauseet
alku
alku on aina sellainen
että pitää päästä alkuun
ja miten sitten aloittaa
kirjoittamisen
unen
miten sitten aloittaa ja mistä sitten jatkaa
ja mihin lopettaa
mihin pistää rajan
mistä aloittaa rajan
minkälaisen ympyrän piirtää
ja mihin
jää istumaan
meren rantaan
meren rantaan
vai mustalle hiekalle
mustan hiekan alle
josta ei koskaan tule valkoista
koska se on laavaa
ja laavaa kaikki vuoret vaan
täällä
jossa puut niin pieniä niin pieniä
ja mistä sitä tietää
mistä sitä koskaan tietää.
keskiviikkona, maaliskuuta 18, 2009
satu ta
lämmin tuuli
ei yhtään kylmä enää
ensin ei sada ja sitten sataa
ja kulkee etsimässä kauppaa josta voisi kysyä miksi villa ei huovu
sitten kulkee pankkiin ja pankkiirinainen on iloinen
kun antaa viisikymmeneurosen
joka kuukausi enemmän miehiä
pulloineen
läikät housuissa
työttömyysprosentti alle kahdesta jo lähelle kymmentä
eikä se todentotta ole menossa alaspäin.
way up north i took my day
all in all was a pretty nice
day and i put the hood
right back where
you could taste heaven
perfectly
tänään minä
aloitan opiskelemisen
ajattelemisen mitä suomessa.
tänään
feel out the summer breeze
didn't know when we'd be back
and i, i don't
didn't think
we'd end up like
like this
joinain päivinä minun on ajateltava
pidemmälle kuin vain sitä mihin voin hypätä
että kuinka korkealle
ja kuinka kauas
ja missä meri alkaa se aina päättyy
and i'm so sad
like a good book
i can't put this
day back
a sorta fairytale
with you
a sorta fairytale
with you
ja
mistä minäkään mitään tiedän
esitän niin
että tietäisin kaiken
i don't know i don't know
minä sanon
ja silti minun silmät
ja on helppo kirjoittaa minulle kaikki on selvää
on helppo kirjoittaa suomeksi
helppo kuulla että olen onnellinen sinusta
itsenäinen
ja sitten on aina
sellaisia hetkiä kun
ehkä mieluiten vain
lakkaisi olemasta
ja kun sanon ääneen
i hope i couldn't feel anything
i hope i would be empty
toinen sanoo i thought you were happy person
i guess you were wrong.
seemed right that night and
i don't know what
takes hold
out there in the
desert cold
these guys think they must
try and just get over on us
ja lopulta heistä kukaan
ei tunne minua yhtään
ei tiedä minusta mitään
ja eniten se joka on kaukanakaukana
jaksaako sitä edes
päästää ketään toista ihmistä yhtä lähelle
miten paljon
neljässä vuodessa
niin paljon
että toinen näkee heti
mitä minä
ajattelen
että voimme kirjoittaa
sana sanalta.
ja minun piti olla tänään iloinen
piti olla iloinen vain.
voiko sellaista päättää
voiko päättää etukäteen mitä aikoo
tuntea?
niin kuin sanat
että harjoittelee islanninkielisen runon ulkoa
ja sitten kokeessa
vain muistista
sana sanalta
kaikki tuntuu aina väärältä
ja sitten kävelisi takaperin
luistelisi kentän ympäri
mutta en ole koskaan oppinut sitä
kovin hyvin
ja kuitenkin
kun sateessa pistää hupun päähän
ja lapset
protestoivat tupakointia vastaan
hymyilee vain sille
ajatukselle
että on täällä.
laulunsanat on Tori Amoksen kappaleesta nimeltä A Sorta Fairytale
ei yhtään kylmä enää
ensin ei sada ja sitten sataa
ja kulkee etsimässä kauppaa josta voisi kysyä miksi villa ei huovu
sitten kulkee pankkiin ja pankkiirinainen on iloinen
kun antaa viisikymmeneurosen
joka kuukausi enemmän miehiä
pulloineen
läikät housuissa
työttömyysprosentti alle kahdesta jo lähelle kymmentä
eikä se todentotta ole menossa alaspäin.
way up north i took my day
all in all was a pretty nice
day and i put the hood
right back where
you could taste heaven
perfectly
tänään minä
aloitan opiskelemisen
ajattelemisen mitä suomessa.
tänään
feel out the summer breeze
didn't know when we'd be back
and i, i don't
didn't think
we'd end up like
like this
joinain päivinä minun on ajateltava
pidemmälle kuin vain sitä mihin voin hypätä
että kuinka korkealle
ja kuinka kauas
ja missä meri alkaa se aina päättyy
and i'm so sad
like a good book
i can't put this
day back
a sorta fairytale
with you
a sorta fairytale
with you
ja
mistä minäkään mitään tiedän
esitän niin
että tietäisin kaiken
i don't know i don't know
minä sanon
ja silti minun silmät
ja on helppo kirjoittaa minulle kaikki on selvää
on helppo kirjoittaa suomeksi
helppo kuulla että olen onnellinen sinusta
itsenäinen
ja sitten on aina
sellaisia hetkiä kun
ehkä mieluiten vain
lakkaisi olemasta
ja kun sanon ääneen
i hope i couldn't feel anything
i hope i would be empty
toinen sanoo i thought you were happy person
i guess you were wrong.
seemed right that night and
i don't know what
takes hold
out there in the
desert cold
these guys think they must
try and just get over on us
ja lopulta heistä kukaan
ei tunne minua yhtään
ei tiedä minusta mitään
ja eniten se joka on kaukanakaukana
jaksaako sitä edes
päästää ketään toista ihmistä yhtä lähelle
miten paljon
neljässä vuodessa
niin paljon
että toinen näkee heti
mitä minä
ajattelen
että voimme kirjoittaa
sana sanalta.
ja minun piti olla tänään iloinen
piti olla iloinen vain.
voiko sellaista päättää
voiko päättää etukäteen mitä aikoo
tuntea?
niin kuin sanat
että harjoittelee islanninkielisen runon ulkoa
ja sitten kokeessa
vain muistista
sana sanalta
kaikki tuntuu aina väärältä
ja sitten kävelisi takaperin
luistelisi kentän ympäri
mutta en ole koskaan oppinut sitä
kovin hyvin
ja kuitenkin
kun sateessa pistää hupun päähän
ja lapset
protestoivat tupakointia vastaan
hymyilee vain sille
ajatukselle
että on täällä.
laulunsanat on Tori Amoksen kappaleesta nimeltä A Sorta Fairytale
torstaina, maaliskuuta 12, 2009
Nyt ulos
ulos aurinkoo
kun vielä on vähän valoa
ennen kun se menee talojen taakse
ja tänään sain ystävältä paketin
kirjan jonka luin kylläkin jo syksyllä
mutta on aina ihana saada postia
voi miten hyppii jalalta jalalle
ja sitten tekee äkkiä kaikki tehtävät joita on tehnyt jo koulussa koko päivän
mutta kun on jutellut aina uudelle ja uudelle ihmiselle
niin lopulta saa paremmin kotona
mutta ennen kuin valo menee talojen taakse pitää istua vielä auringossa
ja sitten on jooga ja sitten tehdään ruokaa yhdessä meitä on kuusi
ja
sitten en tiedäkään mitä
koska huomenna ei tarvitse herätä kouluun.
mun vapaa perjantai.
ennen kuin viikonloppuna sataa taas lunta
ja kevät olikin feikki.
ja ystävä nosti mulle kortteja
ja ne oli hyviä
vaikka se etäisyyksien päästä
ja minua hymyilytti
ja hymyilytti siinäkin
kun seistiin roskisten luona ennen kuin toinen lähti alas portaita ja toinen takaisin pöytään tekemään töitä ja kysyy miksi sanoi i have to know few things before ja minä sillä tavalla niin kuin aina katsoo ohi ja sivulle ja äh ja ei ja unohda ja en minä mitään ja äh ja äh ja äh
ja sitten naurattaa kun tajuaa miten hassusti
ja sitten kuljetaan liukuovista taas hei
ja pihalla ilmaista ruokaa taas megafonilla kuulutettu
ja auringossa ihmiset
ja auringossa istuvat taas hei
ja jotkut heittävät palloa ja tyttö kesämekossa
talvipakkasessa ilman sukkia
ja kävellään kotiin minä näytän tien koska minä olen kävellyt
ja punatukkainen tyttö takaisin tunneille ja me suomalaiset
joka päivä suomalaisia
ja turistit tunnistaa coretex kengistä tai takista
ja minä kävelen kadun reunaa turistijoukon ohi
koska pah
minä asun täällä mokomat turistit
luulkaa, oi luulkaa että olen islantilainen
mutta islantilainen mies arvaa että olen suomesta tai ruotsista
hän osaa sanoa sen siitä miten käyttäydyn
ja minä kun olen istunut omalla koneellani koko aamun viereisessä pöydässä
miten niin käyttäytynyt
mitä hän on oikein katsonut
minun kirjoittamaani tekstiäkö
ja hän sanoo että me emme puhu paljon että puhumme niin vähän
mutta ajattelemme syvällisesti
ja hänellä on punainen tukka
ja toinen islantilainen mies kysyy kolme kertaa islanniksi että kirjoitammeko nimemme
mutta me sanomme ég tala ekki islensku
ja hän kysyy kolmesti mistä me olemme
ja aina me olemme suomesta vain
mutta siinä olikin viinan haju ja siksi muisti ei pitkä
mutta nyt aurinkoon ennen kuin se taas talveksi poissa.
ulos aurinkoo
kun vielä on vähän valoa
ennen kun se menee talojen taakse
ja tänään sain ystävältä paketin
kirjan jonka luin kylläkin jo syksyllä
mutta on aina ihana saada postia
voi miten hyppii jalalta jalalle
ja sitten tekee äkkiä kaikki tehtävät joita on tehnyt jo koulussa koko päivän
mutta kun on jutellut aina uudelle ja uudelle ihmiselle
niin lopulta saa paremmin kotona
mutta ennen kuin valo menee talojen taakse pitää istua vielä auringossa
ja sitten on jooga ja sitten tehdään ruokaa yhdessä meitä on kuusi
ja
sitten en tiedäkään mitä
koska huomenna ei tarvitse herätä kouluun.
mun vapaa perjantai.
ennen kuin viikonloppuna sataa taas lunta
ja kevät olikin feikki.
ja ystävä nosti mulle kortteja
ja ne oli hyviä
vaikka se etäisyyksien päästä
ja minua hymyilytti
ja hymyilytti siinäkin
kun seistiin roskisten luona ennen kuin toinen lähti alas portaita ja toinen takaisin pöytään tekemään töitä ja kysyy miksi sanoi i have to know few things before ja minä sillä tavalla niin kuin aina katsoo ohi ja sivulle ja äh ja ei ja unohda ja en minä mitään ja äh ja äh ja äh
ja sitten naurattaa kun tajuaa miten hassusti
ja sitten kuljetaan liukuovista taas hei
ja pihalla ilmaista ruokaa taas megafonilla kuulutettu
ja auringossa ihmiset
ja auringossa istuvat taas hei
ja jotkut heittävät palloa ja tyttö kesämekossa
talvipakkasessa ilman sukkia
ja kävellään kotiin minä näytän tien koska minä olen kävellyt
ja punatukkainen tyttö takaisin tunneille ja me suomalaiset
joka päivä suomalaisia
ja turistit tunnistaa coretex kengistä tai takista
ja minä kävelen kadun reunaa turistijoukon ohi
koska pah
minä asun täällä mokomat turistit
luulkaa, oi luulkaa että olen islantilainen
mutta islantilainen mies arvaa että olen suomesta tai ruotsista
hän osaa sanoa sen siitä miten käyttäydyn
ja minä kun olen istunut omalla koneellani koko aamun viereisessä pöydässä
miten niin käyttäytynyt
mitä hän on oikein katsonut
minun kirjoittamaani tekstiäkö
ja hän sanoo että me emme puhu paljon että puhumme niin vähän
mutta ajattelemme syvällisesti
ja hänellä on punainen tukka
ja toinen islantilainen mies kysyy kolme kertaa islanniksi että kirjoitammeko nimemme
mutta me sanomme ég tala ekki islensku
ja hän kysyy kolmesti mistä me olemme
ja aina me olemme suomesta vain
mutta siinä olikin viinan haju ja siksi muisti ei pitkä
mutta nyt aurinkoon ennen kuin se taas talveksi poissa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)