lapsuus

Tää on innoissaan
tenttikirjasta voi olla hyötyä
lähdössä joogaan mutta pääkipuun ei auta mikään
ja sitten pitää laskea sentitkin
mutta on onneksi myös oma matto ja lattia ja pääkipu katoaa ja energia energia energia
niin paljon uusia vaativia liikkeitä että tulee hiki

ja tenttikirja ja lapsuus ja miten aikuiset
määrittävät lapsuuden, lapset
lapsien edut, lapsien kaiken
miten
päiväkodissakin
on äiti ja tytär, äiti hoitajana
ja tyttö ei halua liimata koristeita, piirtää vaan
mutta äiti tulee ja sanoo että etkö nyt liimaisi kun kaikki muutkin on liimanneet
että kaikki muut on kyllä liimanneet että eikös sinunkin pitäisi
minä sanon ei tarvii saa vaan piirtääkin
ja sitten piirtää tähtiä ja kuun ja auringon
ja toinen täti kysyy, onko ne ystäviä
tyttö sanoo, ei ole, ne on taivasta
täti sanoo, no niin, kuuntelitkos ohjeita, ei pitänyt tehdä taivasta kun ystäviä
tyttö sanoo: ne on ystäviä.
täti: äsken sanoit kun kysyin ettei ne ole. pitää kuunnella ohjeet.

ollaan eskarissa, harjoitellaan aikuisuutta
valmistellaan sitä aikaa
kun pitää ottaa vastaan tietoa
että lapset on vain sitä varten
tietoa ottamassa vastaan
rytmi, rytmi, ei voi joustaa
me mennään aamiaisen jälkeen ulos, niin me mennään
mitä ne lapset sitten sen puolituntia tekisi?

miten olisi vapaa leikki? koskaan kuulleet?

ja minä kirjoitan kynä sauhuten lähteitä muistiin. Bardy ja Strandell
tahtoisin kahlata kaikki tutkimukset kaikki artikkelit heti nyt heti nyt läpi kaikki tahdon
nyt
ja sitten kun olen kirjastolla on valo ja päänsärky ja houkutteleva lumi eikä jaksa ostaa kopiointikiintiötä ja kirjoja ei löydy, ne on jossain pitkäaikaislainoissa ja mitä minä nyt näitä artikkeleita kahlaan, pitäisi lukea tenttiin, gradu on vaan gradu jonka voi tehdä milloin vaan.

ja jaksaa imuroidakin
kun vaan imuroi, noin vain imuroi ja matot ulos ja joogamatto lattialle ja alaspäin katsova koira ja vielä yksi vielä yksi vielä yksi hengitys ja jos alkaa ajatella että jalka ei taivu niin menettää tasapainon

ja pojan nukke pistää koko metsän täyteen piikkilankaa, kaikkialle piikkilankaa ihan täyteen asunnot ja kaikki ja pelastavista jätti mahti ukkeleista, katri katariinasta, sirp supersankarista huolimatta se vaan jatkaa piikkilankaviritelmiä
ja kun minulla on jo takki päällä lapset on pöytien alla ja huutaa että tää on paras koti, nuket sormissaan
ja tädit, kaikki vuoronperään sanovat että oli kyllä kivaa, voi että oli hauska juttu
ja tuntuu oikeastikin siltä
että ensin rivissä suut supussa istuneet lapset
ryntää jo puolessa välissä leijonina ja susina ja karhuina kaikki terävine hampaineen
eikä niistä saa millään melkein ravisteltua sitä pois

ja vaikka on jo viikko takana ja vielä tämän jälkeen kolme ja puuduttaa niin ne voisi ottaa kotiin, ne lapset
ja tulee mielekkyys
että sittenkin merkitys sillä mitä tekee
että on
ettei turhaa
että jos edes hetken jos ihan vaikka vaan sen puolituntia tyttö saa piirtää kuun ja tähdet jos se haluaa eikä liimata koristeita
että jos vaan vaikka yhden kerran sekin tyttö joka ei koskaan saa suunvuoroa saa ehdottaa eläimen nimen
tai poika jonka ideat on liian rajuja muiden leikkiin saa kerrankin
pistää koko metsän täyteen piikkilankaa

kun voisi vain enemmän
kunpa voisi jotenkin olla niin
että maailmassa olisi tilaa
sille mitä sanotaan elämiseksi
että rytmi olisi rytmi kun se on rytmi
eikä sen tähden että me valmistaudutaan olemaan koneita
että tiskille
tai lihatiskille
niin kuin luennolla, joka pauhasi kun tiskasi
pukuun sonnustautunut mies sanoo
että se miten lapsia kasvatetaan on ihan sama kuin miten koko muu yhteiskunta toimii
että tuottavuus, tehokkuus, kasvu
kaiken pitää olla koko ajan muutoksessa johonkin enempään
jonnekin matkalla
ei koskaan tyytyväisiä siihen mikä on nyt
nyt nyt

miten vaikealta sitten tuntuukaan pysähtyä
miten vaikealta lakata katsomasta taakse tai eteen
ei suunnitelmallisuudessa ole mitään pahaa, tai että näkee nenäänsä pidemmälle
se kai kuuluu siihen mitä me ollaan (tai sitten todellakaan ei, me lyhytnäköisyydestä tunnetut)

mutta jotainhan täällä on vialla
kun suuri osa meistä ei jaksa enää elää
ihmisenä oloon väsyy jo ennen kun on edes puolivälissä

paatos paatos paatos
tahtois jonkun utopistisen paratiisin vaan
sellasen kun piirsi veljen seinälle
karhut, ketut, lapset, käärmeet, puut
kaikki ringissä käsikädessä
se oli aina siellä seinällä
ihan viimeiseen asti,
en enää muista mikä siinä keskellä oli se teksti
eikä sitä kauaa piirretty
se oli kai jonkinlainen anteeksipyyntöpiirrustus
hivutettuna oven alta
ja sitten se oli seinällä

miksei niin voisi olla? miksei?

Silmiä alkoi väsyttää autossa takaisin päin
mun suu oli nauru
kun me pysäköitiin tien päähän lumeen
ja jäi jaloista jäljet
ja puut oli kasvaneet mäkeen kiinni
puut
joista ei ollut silloin tietoakaan kun me
vedettiin pulkkaa ylös ja laskettiin alas
siellä päässä
ja kukkulalla joka oli toisessa paikkaa
ja vain yhden
sen vanhimman naisen
nimi on vielä postilaatikossa
toisessa talosas useampia

ja me muistetaan kaikki
ja istutaan siellä ravintolassa
jossa korkeintaan pelattiin rahapelejä aulassa silloin
ja minä puhun liian kovaan ääneen
taas raskauksista
joista on puhuttu koko päivä
siitä mitä jos mitä jos mitä jos
ja minä kerron miehestä
ja ystävä lapsuudesta sanoo että olisihan se pitänyt arvata
niin kuin ystävä joka tuntee sinut läpikotaisin
me käveltiin kaikki ne metsät kaikki ne polut
ja nyt oli puut
isot
ja pikkupojasta on tullut komea mies
ja se joka hajotti kaikki lumilinnat on mennyt naimisiin ja saanut kaksi lasta ainakin
ja ne muut
kaikki muut jossain
facebookissa varmasti

on melkein pimeää
on pimeää
pimeää jo ennen iltaa
ja huomenna vaihtuu vuosi
tai ylihuomenna
siinä yöllä, välissä

ja
ja ja ja ja

siinä me kävellään lumessa ja autokatoksessa on ihan erilainen auto.

Nyt tää odottaa
että tyttö tulisi mekon kanssa
tyttö sellainen, joka mekkoja osaa
ja paljon muutakin osaa

ja tämä on yrittänyt opiskella mutta viimeiset kappaleet meni kuin unessa
jota ei viime yönä ollut
kun vieressä kääntyili tyttö
(sitten muutamaa tuntia ennen heräämistä: Kuule, voisitko kokeilla vaikka sellaista että olisit kymmenen minuuttia liikkumatta, se vois vaikka rentouttaa! Ja tyttö vähän naurahtaa ja sanoo jotain espanjaksi)
ja aivastuttaa ja ehkä virtsatientulehdus

ja Angus & Julia Stone aina vaan
mies sanoi että hänellä kaikki levyt
että antaa minulle sitten
että minähän testaan häneen kaikki australialaiset
kun oli Ben Kwellerkin

ja oksetttaa
pimeys tekisi mieli oksentaa

yöllä on asunto
jonka ovi ei mene kiinni ilman kumista vieteriä
mutta asunnosta on myös ovi toiseen asuntoon
ja vaateröykkiöiden takaa paljastuva ovi
on lasia kun katsoo toisesta asunnosta
peili kun katsoo meidän

pimeys tekisi mieli oksentaa

ei tiedä mitään ympäröivästä kaupungista
autuaan tietämätön kaikista juhlista tietämätön ihmisten lähdöistä tietämätön vain
ei välitä tietää kohauttaa olkiaan ehkä ei välitä sen enempää

postissa kaksinkertaisesti äänestyslipukkeet
kolme miehen nimeä joita ei ole koskaan aiemmin kuullut
ja toisin kuin kirjeessä sanottiin mitään vaalimateriaalia ei ole tullut
autuaan tietämätön mistään vaaleista

ostaa karpalomehua. flavonoideja.

eilen sanoo että
rumia sanoja mutta tänään on vain
ikävä

sellainen että tekee mieli nielaista eikä istu pyöränsatulaan kertaakaan
ei tahdo enää istua kylmillä ja märillä satuloilla

pitäisi kuunnella
jotain sellaista että tanssisi
matkustaa kaupunkien ulkopuolelle
tai kävellä edes sinne pururadalle
kävellä vain vaikka pimeässä mutta kävellä
jättää nämä autotiet valot ihmiset kävelemässä kauppaan ja kaupasta pois
miten niitä voi riittää
ihmisiä
joka päivä kauppohin tungokseksi asti
kävelykadulle ?

ja huomenna täytyy kohdata neljätoistavuotiaat
jotka sanoo vittu paska saatanan
nojaa letkeesti taaksepäin tuolilla ja tuijottaa suoraan silmiin
vittu sun kanssa ainakaa mitää saatanan paskaa
rummuttaa sormilla pulpettiin ja laittaa repun selkään, paukauttaa oven
ja minä sitten vain
ku ois niin kivaa jos
sellaisella tätiäänellä kukkahattu päässä oi ja voi onhan se

rankkaa olla neljätoistavuotias.

olenhan minäkin
paitsi että kun minä olin neljätoista niin mun mielestä äikän tunnit oli hauskimpia,
kuviksen jälkeen

mutta eihän niitten tartte olla kuin mä.

mä en halua kadottaa itseäni
en sillä tavalla hukata vaan
en jaksa enää murjottaa siitä että on pimeää ja märkää ja ettei millään ole mitään väliä ja merkitystä ja mikään ei tunnu miltään ja kaikki on järjetöntä ja hyödytöntä ja turha
ut
taa
haluan vaan kulkea sateessa
ja todeta
että sataa
antaa sataa
istua sisällä pistää vaikka kynttilän ja lukea
kirjaa, koska se on hyvä
niin kuin tyttö pitkähiuksinen sanoikin
(minä tiesin että minä pidän siitä mitä hän sanoo)
tai sanoja vain pistää

niin kuin kun leikki
ei koskaan sitä että sit tää menis ja sit tää tekis
vaan aina ne vaan teki ja meni
ei sitä tarvinnut sanoa

tarvitse

nyt
tahtoisin halata
mun poikaa,
sitä pientä, yhdeksänvuotiasta
sitä pientä, joka pelkää tulla yksin kotiin koulun jälkeen
toisin kuin minä joka pelkäsin vasta siellä kotona
ilman että
kukaan
koskaan
sai
tietää
joka pyörittää ruokaa lautasella niin että se on kylmää
niin kuin minä
joka liimaa ja leikkaa ja taittelee kaikesta mitä uskomattomimpia
toisin kuin minä
joka vihasin askartelua
koska mulla tuli vaan liimasormi ja teippi meni mykkyrään ja ihan vinoon liian iso pala pois tai pieni
haluaisin ihan hirmu paljon halata nyt vaan painaa nenää

vois vaan lähettää virtuaalihalin
sellaista se on
nykyään.

lamaannus
vaikka onkin ollut kesä täällä koko päivän
lamaannus vain

tein koemuurahaisen sukkahousuista
toteamus taas: minusta ei koskaan tule käsityöläistä.

minulla on hiukkasen halu lähteä vaeltamaan.
sillä tavalla kun tehtiin retkiä koko perhe kun olin ja veljeni oli pieni
ettei sitä oikein kunnolla edes muista
kun ei sitä ajatellut vaelluksena
niin kuin mustikassa
ennen kuin astui ison tytön maailmaan ja sai oman marja-astian
sitä ennen sitä keräsi vain suuhunsa ja
juoksi ympäri metsää veljen kanssa
oli rotkoja ja suo johon hieman upposi saapas

sitten veli ei enää tullutkaan metsään
ja minä sain oman ämpärin
ensin litran sitten parin litran sitten viiden litran

minun pitäisi alkaa tehdä listaa
että mitä kaikkea
sitä oikein pitäisi
koska muuten tämä aika menee tällaiseen
edes takaisin takaisin edes sanoja vain
eikä mikään ole järjestyksessä
ennen kuin yöllä
silloin kyllä muistaa harvinaisen hyvin kaiken sen mitä pitäisi

ja voisiko joku kertoa pliis
jonkin sattumuksen joka on ollut oikeasti taikaa
että jokin taikajuttu olis oikeasti tapahtunut
niin kuin että on nähnyt jonkin menninkäisen vaikka
tai että jokin kummitus on tullut tai tonttu on pistänyt karkin tyynyn alle
kun minä rupean vaipumaan epätoivoon siitä että maailma on realistinen
paikka
että sittenkin vain.

Näin tavallaan ihanaa unta
kävelimme äitini kanssa metsää pitkin, äidillä oli kartta ja olimme menossa jonnekin ja sitten pitikin mennä jo kotiin
päätimme oikaista, äiti näytti kartasta
ja tulimme järven rantaan
järvessä oli kiviä niin pinnassa, että niitä pitkin saattoi kulkea
kysyin äidiltä saanko leikitellä niillä ja äiti sanoi tietysti
juoksin edestakaisin kiviä pitkin, vain nilkat kastuivat
äitikin kulki ja oikaisimme järven poikki kumpikin
tulimme leikkipuistoon
ja kylvimme hiekassa
olimme yltäpäältä hiekassa ja nauroimme
ihmisiä alkoi tulla puistoon ja he katsoivat meitä kummeksuen, meitä vain nauratti

ja kannattaa mennä Tourujoelle, jos tahtoo nähdä muutaman
tai muutaman sadan ellei tuhat
sorsaa.

huomenna alkaa sitten koulu
sen kunniaksi siivosin kirjoituspöytäni, jota en ollutkaan siivonnut sitten vuoteen...
tai puoleen vuoteen
sieltä löytyi sammaltakin...

ja ollaan alettu katsoa hopeanuolia.
se on jännää
miten tosiaan muistot muuttuu
tai jotain kummaa siinä on
kun on nähnyt viisivuotiaana edellisen kerran ja sitten
reilu viisitoistavuottamyöhemmin
on katsomiskokemus niin eri

ja ensi viikolla alkaa tulla taas ystäviäkin tänne
toivottavasti heidikin tulisi.
pinja ainakin! enkä malta odottaa.
teehetket alkakoot taas! ja lumi! sekin saisi jo luvan tulla
sillä minä olen sitä mieltä että ensilumi on vielä tulematta jyväskylään
niitä muutamaa loskapaskaa ja yhden yön tihrustusta ei voi ensilumeksi mielestäni kutsua.

ja olen ihan koukussa eeva-liisan elämään

pitää pian mennä
eikä ole syönyt edes aamiaista
mutta
yö oli niin levoton ettei nukkua
tenssipallonkokoinenlimapallo kurkussa joka piti kaivaa käsin pois
sen jälkeen niin heikko että kirjoitti
pitkät pätkät kirjoitusta
ja mummi huusi kaikkialla kaikille minun kirjoittavan englanninkielistänäytelmää
enkä minä tosiaankaan sellaista
epämääräisiä kuvia
ja edestakaisin minä käännyin

ja levottomuus
se ei ole kadonnut aamusta
paitsi ensin
mutta sitten kun huomaa että yöllä on tullut puhelu
se kasvaa ja kasvaa ja kasvaa ja kasvaa
eikä tiedä mitä pitäisi
mitä pitäisi tehdä
liian aikaista soittaa koska tietää toisen nukkuvan tähän aikaan
laskee tunteja siitä
ja mitä sitten
luultavasti voi arvata ettei enää koskaan kuule
koska olisi pitänyt olisi pitänyt uskoa levottomuuteen
että sillä on merkitys
että voi aistia toisen läsnäolon
vaikka emme enää
oviemme takana

käytävässä haisee lattia vaha ja vahvat pesuaineet
niin hirveä että lapasten läpi
täytyy hengittää kuitenkin
ne pesevät kaiken

minulla ei ole nyt täällä
mitään sellaista johon voisin kääriytyä
jolta voisin kysyä mitä
ja pitää mennä
eikä kukaan sellainen joka tänne tulisi voisi ymmärtää
kukaan muu paitsi minä
ja ehkä he joille en vielä aio soittaa vasta sitten jos ei koko päivänä
puhuu lausein joita ei ole edes tarkoitus ymmärtää
muistaa vain miltä tuntuu kävellä katuja sen jälkeen
kun on saanut ensimmäiset sanat
miltä tuntuu
pidellä laukussa tavaroita jotka kuuluvat nyt
toiselle
jotka aikoo antaa
täytyy vain koko päivä kestää juoksemista
ja yrittää näyttää siltä kuin ei haluaisi vilkaista olkansa yli

meillä ei koskaan ollut lemmikkieläimiä
siksi minun sielustani on siirtynyt osa
leluun.

vappu vappen

ilta jo
ja monta päivää mennyt
monta asiaa niin ettei ole kertonut kuin iltasatuja jotta nukahtaisi itse
hyvin

unessa talo joka oli isovanhempieni talo joka oli vanhempieni talo
enkä minä tiennyt mistä laittaa valot päälle
ja löysin pienoismallin talosta. äiti oli rakentanut sen se oli aivan kuin meidän kotimme kun otti yhden kerroksen pois sen alta tuli uusia kerroksia joissa oli uusia huoneita ja me olimme niissä
koko perhe
äiti isä veli minä
ja kolmas lapsi toinen tyttö
minä jäin katsomaan pienoismalli tyttöä ja mietin miten meitä oli siellä kolme

yrittänyt etsiä bergmanista
esitelmä ylihuomenna
huomenna kokous ja pitäisi elokuvaoikeuksista
tämä on laiminlyönyt
nyt vain sigur ros
nyt vain ja sitten suihku ja sitten ehkä nukku
maan

ja pitäisi ilmoittautua luokkakokoukseen kun onhan sinne
varattu paljon kasvisruokaa
ihan vain
minua varten
ko? minun olisi tehnyt mieli kysyä
he olivat ironisia tietämättään minä kuulin äänestä vaikka ei ollut ääntä
ja vieläkin hämmästyn sitä miten toisenlaisia ovat sittenkin ne joita on joskus tuntenut
ja silti niin yllättäviä silti niin ettei olisi voinut kuvitella sanovan vaikka olisi pitänyt tuntea
ja sitten nauraa kun yhä niin sama yhä niin sama kuin silloin
samat suhteet meillä kaikilla kuitenkin

ja vesi on ruvennut houkuttelevaksi
kimaltelee pirulainen
ja silti niin jäinen vielä
ettei uskalla kun vähän koettaa
ja kertoi että joskus ennen kuin jäät olivat vielä lähteneet
eivät edes vielä lähteneet
ja kiivetä jäälautalle

nyt on vain jäävuoret

ja tämä näkee aina puun
joka on talojen takana
se huojuu siitä tietää sen olevan puu mutta muuten
sitä voisi luulla dinosauruksen pääksi

tämän tekisi mieli kirjoittaa. tekisi mutta ei ole kevään lapsi
lainkaan
tajuaa ettei kyllä yhtään
tämä valoisa vuodenaika tekee minut vain levottomaksi
paikasta toiseen ja toisilta toisista
ja sanoa ääneen olisipa jo syksy
hymähtävät
mutta tämä elää silloin
silloin voi tuijottaa ikkunasta ei tarvitse olla päiviä jolloin kaikkien täytyy kerääntyä korit täynnä herkkuja ulos ja hymyillä ja jaksaa kun toiset haluavat juhlia
ja olla niin pirun ulkopuolella juuri silloin koska eihän ole syksy eihän ole sadetakkeja sateenvarjoja kumisaappaita perunoita keitossa tyhjiä katuja lehtiä edestakaisin
on vain tuuli joka on kuiva on vain tuuli joka pöllyttää kaiken pölyn ja ihmiset typerissä päähineissään
ja linnut ovat kuulemma jatkaneet matkaa vaikka tarvitsen lintukirjan

mutta ei sen väliä vaikka ei asu missään ei sen väliä vaikka ei olisi aina ikkunoita kun on vain ovia joita täytyy jatkuvasti avata
vierashuoneisiin laitetaan patjat ja sitten maataan kiinni toisissaan niissäkin joita vasta ensimmäistä kertaa on puhutellut nimeltä ei sen väliä sillä eihän oikeastaan tarvitse muuta
eihän oikeastaan tarvita peilejä koska niistä näkyvät vain unet ja mansikkapaikat
ja sitten on aamuja on aamuja joina herää ja katsoo kattoon katsoo viereen katsoo ohi ja siinä sitä ollaan ja sen on väliä

pitäisi oppia olemaan siinä kun on pitäisi oppia olemaan se mikä on eikä kulkea aina sinne mistä tietää tulevansa kuitenkin takaisin heti kun pimeä alkaa heti kun loppuu valo tai sade

miksi he eivät ymmärtäneet minun onnellisuuttani
he eivät ymmärtäneet eikä minusta sen takia koskaan
tullut kuviani
mutta ne jäivät minuun minä muistan

kun heitimme vesi-ilmapalloja saunan ikkunasta kun kuumassa vedessä ne olivat eläimiä muistan kylmän pihan illan ja kuinka hänellä nälkä kuinka hän katsoi minuun ja kysyi kuinka minun olisi tehnyt mieli mutta hän jäi sitten kuitenkin koska minä olin hiljaa muistan aamun kun ilmapallo puussa isät ja isien kaverit kuuntelemassa lauluja joita laulettiin vuosikymmeniä ennen joita laulettiin edellisenäkin yönä ja sateessa syömään sateessa hevosia minun pakko uskaltaa ja seuraavana päivänä talo ja ihmiset joita ei ikinä omassa hulabaloobalaibalooba paljaat varpaat ensimmäistä kertaa

mutta nyt syntymäpäivät ovat vain nimiä
ja sitä saattaa purra huulta mutta
joskus nauraa ettei ainutkaan nimi sama nimi ettei ainutkaan voi tietää millä tavalla minä laitan kädet iholleni kuinka minä piirrän kasvot joita ei heti näe

nauraa ettei kukaan

onko yksinäisyys sittenkin voitto sittenkin
jos sen tajuaa jos

ja kevät ei sovi minulle
sillä liike täytyisi
on kaupat on hiukset on vaatteet on kasvamassa pitää kehittää uusia jatkuvasti ettei vain pysähdy liikaa valoon

ehkä tämä vielä etsii painajaisuniaan joihin voisi jäädä makaamaan
ettei kääntyisikään ja painaisi ovea lujemmin kiinni
että avaisi ja katsoisi silmiin
lopettaisi murhaamisen lopettaisi turhat tuhottomat iskut jättäisi aseet maahan kävelisi tyynen rauhallisesti ulos ei kääntyisi ei juoksisi
jos katsoisi silmiin eikä kirjoittaisi
enää vain kirjoittaisi

jospa tämä jonain päivänä lakkaisi juoksemasta lakkaisi kulkemasta ylöspäin jossa ei ole muuta kuin hattaroita
niitä joista tehdään pieniä yksinkertaisia tyttöjä jotka luulevat että maailma tulee paremmaksi jos

mikä se oli se onnellisin päivä?
eihän siihen tarvittu muuta kuin ilmainen sisäänpääsy ja muutama kierros maailmanpyörässä. jäätelö ja hattara ja valokuvat.
minä ja minun onnelliset hattarani

hah

ilo

olen ollut kotona
siellä kotona jossa
asuu isä ja äiti
enää kahdestaan
suuren suuressa talossa
jossa on monta televisiota ja monia huoneita ja tietokoneita ja ikkunoita ja piha ja metsä
ihan lähellä

mutta oli tuuli
edelleen tuuli joka ei näytä tuulevan enää

ja pahvisia laatikoita
joita on täytetty tavaroilla joita ei enää tarvita tai
jotka halutaan säilyttää
kuten vanhat kouluvihot kuten vanhat päiväkirjat ja muistikirjat ja piirrustukset
avasimme poikani kanssa yhden laatikkoni
ja voi sitä tyttöjen määrää
minä tosiaan piirsin niitä aikalailla
ja tekstejä
muistikirjan johon olin kirjoittanut jo ennen kuin osasin
eessä oli monen monta hakasta ja ässät olivat aina väärinpäin
käsittämättömiä sanoja
ja sitten oli lauseita
kaksi lausetta peräkkäin
jotka olivat niin uskomattomia että nauratti
jotain olemisesta ja ajasta. ja tämä pieni tyttö joka on ollut vielä ennen koulua.

kummaa huomata
että on kirjoittanut jo kauan
kovin kauan ennen kuin on alkanut muistaa kirjoittavansa

hirvittäviä runoja niin hirvittäviä etten kehdannut näyttää mutta poika näytä näytä nyt ja voi mitä roskaa
mutta hei
minä olen ollut niin pieni. ehkä juuri oppinut ensimmäisen englanninkielisen sanani love
ja kuullut ensimmäisen englannin kielisen laulun jossa sanotaan love
ja sitten siitä tehdään suomenkielinen versio
tietysti

luin myös kirjeitä
vanhoja kirjeitä joita minulle on kirjoitettu
monissa niissä mainittiin koira

olen todellakin ollut joskus koirahullu. kirjaimellisesti.
onko kaikki pienet tytöt olleet?

ja uskomaton oli myös vuonna -93 kirjoitettu "jos minä saisin päättää"
jossa päätin ettei luontoa saa liata ja turkistarhaus on lopetettava ja eläimille on järjestettävä hoitopaikkoja jos ne on haavoittunut eikä mikään sellainen "eläintarha jonne tyhmät ihmiset tulee pällistelemään" ja huvittava tummaihoisia ihmisiä ei saa syrjiä kun ne on ihan samanlaisia kuin mekin
toisaalta piirsinhän minä joskus lihapullia ja sanoin äitille että lähetetään nämä niille afrikan lapsille.

ja tänään
bussin ikkunasta minä näin liikuttavan eron
ensin tyttö ja poika suutelivat. suutelivat. oikein pitkään. ja sitten. sitten tyttö alkoi vähitellen itkeä ja poika tarttui tyttöä leuasta ja suuteli uudestaan. ja sitten. tyttö itki silti. ja lopulta pojan oli noustava bussiin. ja tyttö laittoi kädet ympärilleen ja itki ja tuijotti. ja kun bussi lähti liikkeelle tyttö yritti etsiä katseellaan poikaa mutta poika oli tullut toiselle puolelle bussia ja tytön katse kohtasi ehkä vain minun katseeni joka uteliaana mietti miksi
niin kova ikävä
ja tyttö niin surullinen. silmät.

ja tosiaan
minulla on isin ensimmäiset kiikarit nyt
uskalsi antaa
ja uskalsin ajaa
edestakaisin
ja pelkään etten kohta uskalla ja en kohta enää muista miten ajetaan

ja herneet on jo versoja!

ja
ja

ja minä olen oikeastaan
oikeastaan aikalailla
hyvillä mielin
kun äitikin opetti miten tehdään sisällysluettelo
ja sain tänään "suklaakuorutteisen vaahtopallon"

unessa nenästäni tuli vihreää limaa
tuli tuli vaan
mutta ystävänikin nenästä tuli

oikeasti ei tule
ja varis hautoo

ja
ja

minun opettaja oli kirjoittanut minusta
neljännellä luokalla
että
luonnetta viehkeää aitoa
ja laulun taitoa
ja että tulen luomaan maailmoja värein tai sanoillaan

:)

voiko oikeasti vieläkin tulla iloiseksi
sellaisista sanoista joita joku muinainen auktoriteetti on joskus sanonut?

ilmeisesti voi.

muisti

ulkoa kuuluu huutoa. sellaista että on humalassa. että on vihainen. että juoksee kohta autotielle. että heittää pulloja että kiviä että jäätyy pakkaseen. en ole vielä katsonut ikkunasta. mutta ajatella. että kadun äänet kuuluvat vaikka olisin peiton alla.

olemme käyneet katsomassa kolmea asuntoa.
ensimmäisen jälkeen kari sanoi että soitetaanko heti että otetaan
menimme kirjastoon lukemaan asuntoilmoituksia ja kävimme sitten katsomassa vielä kaksi.
miten sitä osaisi valita
kun kaikissa on hyviä puolia ja sitten ei niin mieluisia
ei mikään ole vielä juuri se koti
juurijuuri
ehkä
tai sitten onkin
mistä minä tiedän kun on vain kerran nähnyt
ja sitten
kävellyt jo portaat alas
ja on vain epämääräinen muistikuva
että oli iso puu parvekkeelta
että siellä voisi nukkua että ihana näköala
ja että rumat keittiönkaapit että rumat
tai
että ihanaihana keittiö kodikas kodikas mutta ehkä kallis ehkä
ja ei näin alhaalla
että parvekkeelta voi joku kävellä sisään

huomenna olisi vielä asunto
ja yksi
joka ei ole soittanut vaikka lupasi
mutta en oikein tiedä tahdonko sittenkään
niistä kumpaakaan
mitään
muuta
kuin sittenkin sen ensimmäisen
sen puun
ja entä jos se asunto onkin jo mennyt
entä jos entä jos

kartta auki pöydällä

olen ollut yhdeksästä asti
liikkeessä
ja tulin
juuri yhdeksältä
yhdeksästä yhdeksään
ensin
poika nousi bussiin ja unohti
kakun
minä huusin, kakun, muistitko kakun
mutta eihän hän kuullut, näki vain kuinka rakastuneelta näytin
ja kakku, joka maistui salaatilta, ruoholta, koska minttua ei kannata laittaa tuoreena täytekakkuun vaikka ohjeessa sanotaan
oli pakasterasiassa pöydälläni
terveyskakku
ja vain suklaakuorute on hyvää.

minua määrittää epäonnistuminen leipomisessa.
vaikka teenkin kuulemma
itsemurhakakkua

ja minä olen viime päivinä
muistanut mummini
että
hän suuttui kun me pelkäsimme hammaspeikkoja
suuttui vanhemmillemme
että mitä te oikein pelottelette hammaspeikoilla
kun minä varmaan olin itkenyt mökillä unohdettuani hammasharjan kotiin
että mitäs nyt
kun hammaspeikot
ja kuinka mummi pysäytti auton keskelle mökkitietä
kun me takapenkillä huusimme että mummi ajat liian kovaa älä ajan niin kovaa
jos ei kyyti kelpaa niin sitten ulos ja kävelette

minun mumminiko niin
minun mummi joka on niin herttainen kiltti käy marttakerhossa laulaa seurakunnan kuorossa

ja maalasimme tulta
katsottiin kaikki takkaan ja koko iltapäivä maalattiin tulta

minun on ikävä mummia.

ja sitten minulla on kummipoika joka täyttää jo pian seitsemän
seitsemän kuvitella
ja menee kouluun
sitten kaikki muuttuu
kaikki muuttuu kun menee kouluun

minä en pelännyt ennen koulua
minä puhuin taukoamatta naapurin tädeille kun he kantoivat muuttolaatikoita
ja sedille
minä selitin kaiken
vaikka heidän oli pakko välillä astua ovesta sisään koska ne oli vietävä
juoksin juoksin
ja valehtelin niin ettei
ollut mitään unta
jota en olisi uskonut todeksi
ja minulla oli
poikia ystävinä
ennen koulua

koulussa minulle sanottiin
ethän sinä voi
miksi sinä kuljet tuon kanssa
tykkäätsä siitä sä tykkäät te tykkäätte poikaystävä lälläällääää
ja sitten kävelimmekin kymmenen metriä toistemme perässä
minä edellä koska jos olin takana minä ohitin
ja vasta kotipihalla
vasta siellä
tai meillä
tai heillä
me olimme
ja kesäisin

aina kun tuli syksy me emme enää puhuneet
luokassa
emme enää
yhtä matkaa

ja vaikka sitten lopulta
ihastuimme
sitten vasta
kun oli kulunut jo vuosia
ja olimme jo oppineet miten tuli käyttäytyä
koulussa
ja koulun ulkopuolella
ja mikä on ero
koulussa ja koulun ulkopuolella
tyttöjen ja poikien ero
ja ihastuminenkin kesti vain kesän
ja sitten taas seuraavan kesän
mutta aina syksyllä
se lakkasi
koska oli raja
siinä minkälainen saa olla luokassa missä luokassa kenen kanssa

ja lopulta teimme virheen
jonka takia minä itkin ja jonka takia emme enää puhuneet enkä minä koskaan kertonut että minä lähden
sillä syksy on syksy
kun puutkin karistavat
ja tulee kylmä
ja varsinkin jos ikkunoiden läpi näkee
ja pyöräillessä paleltuu korvat
eikä ole enää sopivaa polkua pihasta toiseen
vaan täytyy sopia
viikonloppu
täytyy mennä monta kilometriä väärään suuntaan
minne sinä olet menossa miksi sinä et voi tänään kuka sinun luokse tulee
ja jostain syystä jos kaupunki on pieni ei mikään pysy salassa
vaikka se yhä olisi
ainut tapa miten voisi tavata

ja sitten
ei sanaakaan enää vaikka yritti
pyöräillä ohi
pyöräillä ohi eikä edes tervehtiä
ja myöhemmin
vain vähän myöhemmin
ei uskalla katsoa siinä olla lähellä niin vaan täytyy olla väline täytyy olla jokin kirjoittaa toinen kirjoittaa ihan sama ihan sama minulle ihan sama ja sitten matkustetaan bussilla toiseen kaupunkiin ja kaikki on ohi

ei ollut kesä

ja tuli kesä mutta sillä ei ollut väliä
sillä oli uusi kaupunki
ja siellä
odotti taas
että voisi kohdata salaa
kenenkään näkemättä kunnes tuli niin selvästi ettei mitään ollut enää edes aloitettavissa
seksiä helsingin keskustassa
ja naurattaa kun seisovat oviaukossa ja sanoo että toivottavasti oli mukava yö ja nauraa nauraa nauraa nauraa
ja ovi kiinni
eikä siltikään
ennen kuin kävelevät tien kumpaakin puolta
joka on kapea tie
kumpaakin puolta ovat jääneet
puhuvat puhuvat
ja jos lunta voisi sataa ensimmäisen kerran
se sataisi nyt

ja sitten on enää muisto
joka
juhlissa
ei tunnu enää miltään
sillä on paljon
niitä joiden nimet ovat jääneet mieleen
ja lopulta odottaa omakotitaloalueella
odottaa ja nukkuu lastenhuoneessa jossa on kaksi pientä poikaa.
mutta silloin on jo
taas uusi paikka ja on voinut
tuntea olevansa vieras
kaduilla joita pitkin joskus käveli kotiin
ja on jo
tavannut salaa
syksyllä
eivät tavanneet koskaan kesällä
kun on jo pimeää
ja toisen on ostettava takki
jotta voivat
jonain päivänä kävellä yhdessä peltojen halki kävellä kun toiset nukkuvat
eivätkä saa unta
eikä tarvitse lähettää sano sen nimiselle henkilölle ettei kiinnosta
ja loput ovat vain nimiä joiden kanssa on ollut sen yön
ja myöhemmin katsellut lasiruutujen takaa katsomatta enää silmiin hymyillyt takapenkistä muistamatta mihin kaikkialle ja mitä
ja sitten
uusi kaupunki
taas
mutta salaisuus ei ole enää
ei kesä
eikä vuodenaikoja

emme enää tee ennätyksiä
montako sataa kertaa pallon saa pysymään mailan päällä
kuinka nopeasti
hakkaa halolla toukkaa niin ettei se kuole
hirtetty nalle
rappusten alla peltaan korttia ja kaikki jäävät kiinni
mutta olimme me siellä muutenkin

tunnistavatko he enää
niitä unia
joissa olivat lapsia
tai niissä
joissa oli vain jalkoja tai käsiä
ja ehkä yksi naama
naama, nimenomaan
katosta kattoon
ja sitten muistaa jalan
joka voi katketa
tai
ettei voisi enää koskaan lopettaa
rikkinäinen ovi
reikä, ammottava reikä
ja sitten katkeaa sähköt

ja niistäkin asunnoista
on muuttanut jo monta kertaa,
minä kuulin
ei asu enää kuin
eivät hekään

ja tänään minä vasta tajuan
etteivät yläkerran lapset
voi mennä koskaan pihalleen leikkimään
sillä toisella pihalla on autotie ja pieni pätkä jalkakäytävää
ja toisella pieni pätkä parkkipaikkaa ja autotie
jota pitkin ajetaan kovaa kovaa
on valotkin sitä varten
että huomattaisi joskus pysähtyä

ja minun muistoistani tulee pitkiä
sillä ne eivät ole kronologisia
eivät yksi
eivätkä edes totta
sillä mikä on totta
on vain kuvia

siitä että ajamme ralliautoa kun minä olen alle kolme
me ajamme pihaa ympäri
ja se on totta
kunnes äiti sanoo
että te ette ajaneet eikä se mies
se oli rikkinäinen auto joka oli pihassa

enkä voi olla siitäkään varma
puraisinko viime yönä kieleeni

tai olivatko ne kaikki unta
ne kuvat
joiden hahmoista minä kerroin
rappusissa istuvalle pojalle
kunnes äitini
käski minun lopettaa valehteleminen

ja shakkinappulat

ja tuoli jonka alle mahtui majaan

palavat puut palavat ja varoituskolmio koska räjäytetään

ja unessani
minä kuljin takaisin kalliota
kuljin sitä mutta se oli erilainen
se oli kuin
missä minä olen ollut
ei se minkä muistan vaan
se missä olen ollut

onko siinä ero?

sade osuu parvekkeelle.
ei siellä ole enää maitotölkkiä, juustopakettia, mehupulloa

biologian kirja pöydällä auki, koska iltalukemista
painava kirja ohuet sivut

lapsena hoidon pihalla oli viidakko
juostiin ristiin rastiin
ja jäävaroitus kesti kauan

nyt sadetta tulee parvekkeelle
jääkaappi ei enää tärise mutta on kylmä kylmä
ja odotan puhelua
pojalta joka on juhlissa
hiljaa

join ainakin viisi kupillista teetä
ystävän luona
toinen oli tehnyt niin suuren pipon ettei seolisi sopiva edes
sille pojalle jolla oli niin iso pää ja rastat että pelotti

ja minulla on tosiaan muuttokuume
en osaa oikeastaan ajatella mitään muuta
kuin että pääsisin muuttamaan täältä
seuraava projektini

oikeastaan pidän tästä ajasta
pidän ajatuksesta
että saan jotain aikaan opintojeni suhteen tänä keväänä
ja muutoksen

ja haaveen islannista, joka alkanut taas elää
että syksyllä sitten ehkä sitten

pidän syksystä
pidän syksystä
vaikka en tahtoisi että talvi on syksy että talvi on lokakuu
nyt on tammikuu

ja olen innoissani torstaista
kun silloin minulla on ensimmäinen virallinen työkeikka
se tuntui ensin pelottavalta, mutta nyt tuntuu vain odotus

haluankin tehdä juuri sellaista
että on lapset jotka vielä avoinna
ja kirjoittaminen
lasten oma mielikuvitus


ja tahtoisin luistelemaan
jos nyt tulisi pakkanen
muutaman viikon olisi kova pakkanen ja ei lunta
jyväskylän jää olisi peili
olen haaveillut niin monta vuotta peilijäästä
niin monta etteivät runot enää riitä

kun olin lapsi meillä oli mökillä peilijää
kerran
ainakin kerran
on kuvia

ja äidillä kuva kun lumilinna olikin pieni

lapsuuden omat "paikat":
oman huoneen vaatekaappi
kaikki muut vaatekaapit ja kaapit
saunan lauteiden alla
pikkuvessa
takametsä
oma huone

lapsuuden yhteiset paikat:
viidakko
mökillä iso kivi metsän ja mökkitien välissä
autokatokset
kallio
viherhuone
mummin yläkerta
mummin vintit
mummon ja papan autotalli
mummon ja papan vaatehuone

omat paikat nyt:
iso kivi
puiden hautausmaa
tämä jyväskylän koti
oma huone heinolassa
parvi
pimeä vessa

yhteiset paikat nyt:
tämä jyväskylän koti
heinolan parveke
hiekkamonttu
mökki
kangasalan vesipuu
oriveden metsä ja kivi
kanoottiretken saaret
jyväskylän iso puisto pimeässä
lauttasaaren rannat ja lauttasaaren asunto (se oli minunkin paikka, mutta ei enää)

ja en tiedä. tavallaan omat paikat nyt ovat lueteltujakin vähäisemmät
sillä poikani on ollut kivelläni ja puiden hautausmaalla,
eivät ne enää ole vain minun
ja huone heinolassa tuntuu kylmältä.
jäljellä on oikeastaan enää pimeä vessa
sillä vain siellä minä olen edelleen yksin, jos olen.

sateen ääni ei enää kuulu.

reipas

minun on helpompi lähteä kävelylle
kuin alkaa kirjoittaa esseetä

minun on helpompi pelata amerikkalaista sanapeliä
kuin siivota tai suunnitella tai kirjoittaa esseetä

minun ei ole tällä hetkellä helppo syödä
puristin appelsiinimehun
makea reilu appelsiini :)
mutta jännittää

minun on helpompi jännittää
kuin nukkua tai syödä tai lukea tai lähteä kävelylle tai kirjoittaa esseetä tai siivota tai suunnitella

olen kauhuissani parin tunnin päässä häämöttävästä ajosta
ensin on ajotunti
joka ehkä vähän lievittää paniikkia
mutta
ehkä se vaan lisää paniikkia

minua alkaa itkettää kun vain ajattelenkin
ja kun olen jälleen näin paniikissa niin miten mikään voisi onnistua?

eilen pimeän ajossa jalkani tärisivät niin että auto sammui kolme kertaa ennen kuin sain sen käyntiin.
koska ajattelin jo tätä päivää

minun on helpompi ajatella tulevaa ja mennyttä
kuin nykyhetkeä

minun olisi helpompi olla olematta ja näkymätön ja kadonnut ja pieni ja piilossa ja siili ja turvassa kuin todellisuudessa

vaihdoin tänään lampun vessaan. se paloi sieltä illalla.
ihan itse vaihdoin vaikka piti tuolin kanssa seisoa varpaillaan ja siltikin ei melkein ylettynyt
mutta olen tottunut kurkottelemaan

minun on helpompi itkeä
kuin olla itkemättä

miten jotkut voivat olla itkemättä?
se on käsittämätöntä. että voi muka pidättää sellaista tunnetta. se on minulle aivan mahdotonta. toisaalta. minä pystyn myös itkemään silloin kun tahdon. ristiriitaista. en voi pidättää itkuani mutta voin saada sen alkamaan.

näin jotain unta veljestäni
asuimme vielä vanhassa kodissamme rivitaloasunnossamme
minä olin minun huoneessa, minulla oli jotain tärkeää tekemistä
kuulin että veljeni tuli kotiin ja tuli yläkertaan
ja minä en voinut enää tehdä sitä mitä olin tekemässä vaan minun piti mennä pitämään ovea kiinni ettei hän tule huoneeseeni ja tapa minua
(tämä on hyvin usein toistunut unikuvio)
ovi oli tällä kertaa paljon raskaampi ja vahvempi, tukevampi ja kahvasta oli helppo pitää kiinni, se ikään kuin jäi siihen asentoon johon sen pistin eikä siirtynyt helposti.
minulla oli silti tosi kummallinen olo
ikään kuin
minä pitämällä ovea tiukasti kiinni ja vääntämällä kahvaa
pakottaisin veljeni yrittämään
että jos olisin jatkanut puuhiani hän ei edes kiinnostuisi tulemaan huoneeseeni
yritin olla siksi hiljaa
ettei hän kuulisi mitä minä puuhaan
huomasin että oven alta näkyi jalkani käytävään, yritin peitellä niitä
huomasin avaimenreijän ovessani
kurkistin siitä ja näin veljeni ja veljeni huoneen
hän puuhaili omassa huoneessaan jotakin kaikessa rauhassa
seurasin häntä
aloin rauhoittua ja unen tunnelma muuttui (painajaisesta pois)
veljeni tuli ulos huoneestaan, minä siirryin pois avaimenreijältä ja oveltani ja jatkoin omia puuhiani
veljeni tuli huoneeseeni
syöksähdin hänen eteensä ja kysyin mitä hän oikein teki täällä
hän oli tullut kysymään jos minulla olisi joissain lehdissä kokiksen mainoksia
hän tarvitsi niitä johonkin työhönsä, johonkin taiteeseen
aloin etsiä lehtiä
ja uni muuttui niin että minä edelleen etsin niitä mainoksia
mutta kuljin oudoissa rakennuksissa
ja löysin
mutta ne muuttuivatkin oikeiksi pulloiksi
ja joku vei ne
ja siellä oli joitakin piirrettyjä hahmoja sitten

jotenkin minusta tuntuu että olen vähän pääsemässä velipainajaisistani
vähän
ehkä
en ole enää pitkään aikaan nähnyt mitään sellaista
ja nytkin ensin painajaiselta vaikuttanut muuttuikin
ja niin on käynyt oikeastaan kaikissa unissa joissa on ollut veli nyt viime aikoina
enemmänkin uneksin nykyään siitä että voisimme olla ystäviä, että lähentyisimme

en tiedä miten käy sitten kun menen taas vanhempieni luo
miten käy jouluna
kun olemme kaikki siellä

minusta tuntuu että meillä joulu ei ole
valon juhla
sillä tavalla
meillä siihen liittyy vahva tiedostus ja tietoisuus siitä mitkä kaikki ei ole hyvin ja miten asioiden pitäisi olla millainen perheen pitäisi olla millainen joulun pitäisi olla ja kun se ei ole
teemme toki kaikkea jouluista koristelemme kuusen laitamme äidin kanssa ruokaa syömme joulupuuron annamme lahjat ja kuuntelemme joulumusiikkia
mutta kuitenkin siinä on sellainen pohjavire että nyt olemme yhdessä koska jouluna kuuluu olla yhdessä ja nyt teemme nämä asiat jotta emme alkaisi itkeä jotta emme muistaisi nyt kaiken pitää olla hyvää ja kaunista ja yritämme kaikki. ehkä yrittäminen on eniten se mikä minua ahdistaa. että näen kuinka äitini yrittää., hän yrittää niin paljon. että meillä kaikilla olisi hyvä. että kerrankin. että jos vihdoin.
ennen joulut olivat vielä jouluja, silloin kun oltiin aina isovanhempien luona. silloin kun me oltiin vielä pieniä eikä kukaan vielä tiennyt millaisia meistä tulee kun me kasvetaan ja millaiseksi meidän maailmat muuttuu.

eilen minun teki hirveän paljon mieli lähettää veljelleni viesti
kun katsottiin tunnilla musavideoita ja tuli kaikkia muistoja mieleen
niistä ajoista kun me katsoimme niitä. tuntui niin oudolta nähdä ne videot. sellaiset joista ei silloin oikein ymmärtänyt itse mitään. ja miten niitä kuitenkin lauloi vähän ja miten niitä nauroi. siinä huumassani tilasin myös muutaman levyn. minun oli pakko koska minusta vain tuntui siltä. niin voimakkaasti. että tahdon jotain musiikkia joka

mutta en lähettänyt viestiä koska en oikein osannut kirjoittaa
en tiennyt millä tavalla sanoisin
en tiedä muistaako hän niitä
vai olenko taas kuvitellut

ja sitten lähetin viestin poikaystävälleni
ja se tuntui vähän naurettavalta
mitä se häntä liikuttaa jos minä muistan jotain lapsuudestani
enkä voinut jakaa sitä tunnetta
koska hän ei tietenkään ollut nähnyt niitä videoita eikä siksi tietenkään muistanut mitään lapsuudestaan ja sitä paitsi meidän lapsuutemme on ollut ihan eri eikä hän varmaankaan edes ole katsonut musateeveetä.

ja tuli syyllinen olo
että minä olen jollain tapaa korvannut veljeni
poikaystävälläni
että olen alusta asti kyllä vähän ajatellut niin
tai tiedostanut sen mahdollisuuden
tietyllä tavalla
mutta tietysti on paljon muutakin, joka ei liity veljeeni ja liittyy vain poikaani
tunteeni. tietysti.
mutta jollain tavalla
on helpompi kestää sitä ettei enää ole veljeä kun on poika

mutta
ilmeisesti minun on helpompi sietää jännitystä
kun alan ajatella jotain vielä suurempia ahdistuksen aiheita
autokoulu tuntuu pikkuriikkiseltä

ja pianhan se jo on

pitkät on päivät

aika kulkee nopeutetusti
tulee paman luokse pama on väsynyt riisuu vaatteet menee sänkyyn makaa siellä nousee mennään keittiöön juodaan teetä lähtee pois
kaikki käy niin kuin nopeutetussa elokuvassa
rikka laulaa karaokea
ja minä nauran kun poika astuu vahingossa valokatkaisimen päälle
calf calf
ja minua naurattaa enkä voi lopettaa
nuku nyt jatka uniasi
en muista mitä pinja teki mutta hänkin oli
ja humalainen mies pahoinpiteli riikan tai paiskasi sen lattiaan ja minä juoksin karin kanssa karkuun etteivät he saisi meitäkin me yritimme kaikki vain ulos sieltä rakennuksesta, mutta me ei oltaisi saatu edes olla siellä
ja riikka ja minä ja kari ja kaisa ja kaikki istumme mummoni ja pappani olohuoneessa ison pöydän ääressä ja siellä on myös serkkuni mikko ja minä kysyn häneltä hyvin tuimasti miksei hän estänyt sitä pahoinpitelyä että hän on yhtälailla syyllinen kun kerta oli siellä ei sanonut mitään että nyt selvitetään sukuasiat ettei tämä enää käy etten minä enää jaksa valehtelua ja mikko muuttuu iisaksi ja iisa irvistelee ja virniselee eikä kuuntele yhtään ja minä yritän kysyä eikö häntä edes kaduta yhtään että miten hän voi tehdä jotain sellaista että miten hän voi hyväksyä sen ja että se toinen teki vain kaiken minkä iisa käski tehdä ja kaikki huutavat yhteen ääneen niin ettei iisa edes voi kuulla mitä me kysymme ja mitä me huudamme mutta hän ei sano katuvansa hän ei näytä katuvansa hän vaan virnistelee ja irvistelee ja kohauttelee olkiaan
ja lopulta kaikki päätyy siihen että minä huudan iisalle että painu vittuun ja työnnän hänet ulos ovesta ja katson ikkunasta kuinka hän peittää käsillään silmänsä

ei motivaatiota mihinkään muuhun kuin halaamiseen
vain siihen että on lähellä toista
vain toiseen, syömiseen ja pelaamiseen

ja muisteltiin viikonloppuna mitä ollaan lapsina leikitty
kun radiosta perjantaiaamuna kuulin radiosta kun ne toimittajat muisteli guusseja tai miten se nyt kirjoitetaan guus guus hauskuus
ne kuminauha pallot joilla oli naamat tai ei kaikilla ollut mutta joillain ja jotkut oli eläimiä
ja alkoi naurattaa ihan hirveästi
kun muistin että minulla oli sellainen sininen jolla oli kissan pää
ja nauratti nauratti
ja muistin minä superpallotkin jotka loisti pimeässä ja minä keräilin niitä ja niillä oli nimet!
guus guus hauskuus

ja huomenna on TAAS inssi
ellen pääse läpi minä en enää edes jaksa itkeä
toinen kerta mutta tuntuu ettei viimeinen
ei varmaan koskaan viimeinen

ja minä en jaksa koskaan jäsennellä mitään tulkoon ajatukset ja ne tulivat

luen jeesuksen kristuksen evankeliumia, a la saramago jose
ja se on niin loistava
pidän hänen tyylistään kovasti pidän kovasti se on niin hauska voi voi
joskus yksi opettaja sanoi yksi kirjoittamisen opettaja lukiossa että yksi tekstini muistutti saramagon tyyliä
silloin en ollut vielä lukenut yhtään
ja ehkä se hieman muistuttikin
mutta silloin olin ihan rakentamalla rakentanut kirjoitustyylin siihen tekstiin
tai se oli tietoista
ei se että se muistutti saramagoa sillä enhän ollut vielä silloin lukenut ainoatakaan saramagon kirjaa
vaan tietoista oli tietynlaisen tyylin valinta, sattumaa taasen oli se että myös herra saramagolla sattui olemaan samanlainen tyyli kirjoittaa. hänelle se näyttää olevan luontainen tyyli koska se toistuu kaikissa hänen kirjoissaan
tai ainakin niissä jotka olen lukenut ja niissä joita en ole lukenut, mutta joista olen kuullut

mutta suosittelen siis erinomaisen paljon jeesuksen kristuksen evankeliumia
vaikka olen vasta siinä vaiheessa kun jeesus on lapsi ja vielä on monta sataa sivua siihen kun hänet ristiinnaulitaan, vaikkakin jo heti alussa oli pieni kuvaelma siitä mutta niin siis kuitenkin kannattaa lukea vaikka en tiedä onko se hyvä loppuun asti mutta ei se voi olla olemattakaan koska tyyli on mitä on ja ironia aivan loistavaa

" Joosefin melkein teki mieli hidastaa kulkua lykätäkseen edessä odottavien ongelmien kohtaamista, mutta sitten hän tuli ajatelleeksi että ongelmat olisivat paljon pahempia, jos lapsi syntyisi kesken matkan, ja hoputti sen takia aasia liikkumaan joutuisammin, osaansa alistunutta eläinparkaa joka ainoastaan itse tiesi miten väsyksissä se jo oli, sillä jos Jumala jotakin tietää, hän on kuitenkin vain ihmisten Jumala eikä silloinkaan kaikkien, sillä on lukemattomia ihmisiä jotka elävät samanlaisissa tai vielä huonommissa oloissa kuin aasit ja joiden asemaa Jumala ei ole välittänyt tarkistaa eikä korjata. "