keskiviikkona, joulukuuta 12, 2007

Hiiohoi!
Hain mekkoni!
Se on kauniskauniskaunis.
Ja minulle sopiva!

Oo!

Minulla on nyt kettuvillamekko!

(pinnallinen tyttöyteni paljastuu!)
edellisenä yönä
heräsin ensin puoli kahden aikaan
enkä enää saanut unta
kun vihdoin sain
näin painajaisen

olin todella omituisessa paikassa, tunnelma oli ahdistava. siellä oli kummallisia junia, jotka olivat hyvin vanhoja ja ränsistyneitä. uudemmat junat kulkivat niiden ohi. välillä minäkin oli sellaisessa vanhassa junassa ja yritin löytää paikkaa. ikkunoita oli rikki eikä siellä ollut vessaa.
minun oli määrä mennä johonkin. tehdä matkaa. (en enää pysty muistamaan mistä tai mihin tai miksi) tunsin paikasta ainoastaan riikan, mutta riikkakin oli lähdössä pois, hän oli pukenut jo päälly svaatteet päällensä ja oli sanomassa hei hei. Minä sain tekstiviestin äidiltäni, jossa hän kertoi ettei ole nähnyt isää moneen päivään, että viimeksi, kun he olivat olleet metsäretkellä ja isä oli jäänyt paistamaan nieriöitä saareen. viranomaiset epäilevät että hän on pudonnut jäihin.
Huusin ääneen että isäni on kuollut. Mietin sitä, mitä haastatteluissa aina sanotaan siitä kun kuulee jonkun läheisensä kuolleen. Minua alkoi itkettää ja hoin isäni kuolemaa. Riikka kääntyi takaisin ja tuli luokseni.
Heräsin
mutta ahdistava tunnelma ja isän kuolemasta seurannut tunnelma jatkuivat koko päivän. Ja herätys oli n. 30 minuutin päästä heräämisestä. Eli kymmentä vaille viisi.
Aamuvuoro, työvuoro.

Viime yönä näin paljon sekavia unia, joissa oli paljon eri-ikäisiä tuttujakin miehiä ja minä jouduin aina heidän kanssaan tilanteisiin, jossa minulla ei juurikaan ollut päällä vaatteita. yhdessä yksi korkeassa virassa oleva mies kysyi, että kumman kanssa menisin naimisiin hänen vai yhden toisen hänen kollegansa (siinä minulla oli paksut talvitamineet)
yhdessä yksi mies halusi minut lapsiensa äidiksi ja lapsien äiti oli kummipoikani äiti...(mutta mies ei ollut enoni, vaikka oikeasti kummipoikani isä on enoni) ja lapset olivat osittain lapsuudenystäviäni lapsina.

mutta postiin on myös tullut villamekkoni! Yritän ehtiä hakemaan sen tänään.
Ja pitäisi tehdä niin tuhat asiaa.
joten.
minun uneni saavat nyt jäädä.

maanantaina, joulukuuta 10, 2007

käsittämätöntä säätämistä koko aamu. olen jostain syystä merkinnyt koulutunnit ihan vääriin aikoihin kalenteriin ja luvannut hoitaa kaiken maailman juoksevia asioita ja nyt on puhelimen viestit jatkuvasti täynnä kun joudun perumaan kaikki ja kellekään ei käy ja plaah ja plaah ja plaah.

Joskus olisi ihana vain jäädä loikoilemaan
hyvällä omatunnolla

nyt jäin loikoilemaan, vaikka tiesin, että huomenna on herättävä viideltä
ja koko loikoileminen oli vain viestien kirjoittamista. silmät kiinni ja taas viesti.

haluaisin hukkua tähän pimeyteen ja harmauteen
ajelehtia siinä.

heidi sanoi niin hyvin
ettei tällaisessa pimeässä herää ollenkaan
kunnolla
vain valoon voi herätä

väsymys tulee aaltoina.
eilen paistettiin pipareita
ja joulutorttuja
ja ystävä oli pitkästä aikaa kylässä
pelatttiin
ja tuntui niin hyvältä nähdä

enkä yöllä saanut unta
kun mietin keille kaikille lähetän joulukortin
ja keiden osoitteet on ja keiden ei

käsittämätöntä.
ja minusta tuntuu että pakenen kaikkeen mahdolliseen
jotta ei tarvitsisi ajatella mitä pitäisi
eikä se mitään hyödytä
se ajatteleminen

pitäisi tehdä.

se on jännä
miten sitä viime keväänä ajatteli
että tänä vuonna
että sitten
tekee asioita joita oikeasti haluaa
keskittyy
omaansa
ja paskat

mutta ehkä voi tehdä taas uudenvuodenlupauksen
taas
päättää että sitten
keväällä
että sitten

niinpä niin.

perjantaina, joulukuuta 07, 2007

plaah.
minua raivostuttaa niin että tekee mieli huutaa ja luovuttaa
ei pentele
minä en osaa vastata yksinkertaisimpiinkaan kysymyksiin
mitä prkl yhteistä on eri saniaisten lehdillä?
mulla on ne kaikki piirrettynä ja googlattuna ja en minä keksi
enkä minä osaa sanoa limoviikunan kasvutavasta muuta kuin että se on puumainen.
ja kaiken huipuksi
olen ruhtinaallisesti vieläpä myöhässä tämän koko sopan kanssa
30.11 on jo mennyt aika päivää sitten ja minä palautan tän aikaisintaan 10.12
voi p

miten tästä on tullut yhtäkkiä niin vaikeaa?
joskus minä, niin minäpä juuri, olin hyvä tällaisissa
missä vaiheessa olen pudonnut kelkasta
vai olenko sittenkään ollut kyydissä?
ja tän pitäisi olla kaikista ensimmäisin kurssi
olen suorittanut jo kaiken muun, ihan hyvällä menestyksellä
joten
en tiedä
mutta olen lopenkyllästynyt
ja niin täynnä tätä bilsapaskaa
että jos saan tän kurssin läpi
niin en koske enää yhteenkään kasviin
taikka eläimeen
taikka biologiankirjaan
taikka mihinkään mikä viittaa tähän
ja jos en pääse läpi tästä
niin olkoot
sitten jää koko helvetin yliopisto vaikka kesken mutta
en aio enää toista kertaa kaivella niitä silmiä ja sukupuolielimiä
ulos yhdeltäkään
joskus eläneeltä otukselta.

tulipas vuodatus.

keskiviikkona, joulukuuta 05, 2007

my

Eilen
minä sain valmiiksi tehtävät viisitoistaminuuttiavaillekaksitoista
eli eilen. se oli sen puolella.

minun motivaationi on kadonnut jonnekin
ajan mukana

mieluusti vain nukkuisin
ja kävisin katselemassa teatteria

puristaisin kuumaa kuppia käsiä vasten, lämmittelisin

katsoisin taivasta joka on tähdistä kirkas

eläisin elämää, joka olisi elokuvaelämää
sellaista
missä ei tietenkään näytetä kun käydään vessassa
missä sadekin on aina romanttista ja kaunista ja merkityksellistä
missä ruat saattavat jäädä lautaselle eikä kukaan ole siitä moksiskaan
missä ei ole loskaa, ja jos on, sekin on esteettistä
missä ei olisi tyhjiä hetkiä, ja jos olisi, nekin olisivat esteettisiä,
jossa taustalla soisi jatkuvasti kaunis melankolinen musiikki, aina tilanteeseen sopiva
jossa yöt nukutaan hyvin ja aamulla herätään aamupalapöytään, syödään hyvin ja aloitetaan päivä, jonka aikana ehditään tehdä kaikki mitä piti ja vielä seikkaillakin ja vaellella katuja pitkin ja poikin
jossa kohdataan sattumanvaraisia ihmisiä, ja hei!, jotenkin meillä sitten vain synkkaisi, voimme puhua mistä tahansa, vaikka olemme ventovieraita, juosta sateessa, mennä hämyiseen pieneen elokuvateatteriin, syödä omenoita, auttaa kadun yli kulkevaa vanhaa naista, mitä tahansa, koska vieraiden ihmisten kanssa voi tehdä mitä tahansa
jossa käydään joka ilta ravintolassa syömässä
jossa koti ei koskaan ole oikeasti epäsiisti
jossa kotonani käy siivooja
jossa ei ole arkea.

huokaus.

ja miten minä rakastankaan Sigur Rossia just nyt.

sunnuntaina, joulukuuta 02, 2007

sunnuntai on päivistä pahin

mikä on viittomakieleksi
paljas
paksu
tahmea
kiinnostava

etsii sanoja ja kirjoittaa turhauttavaa

mutta tänään on sunnuntai.
ja ulkona pimeä aina vain aikaisemmin
kunnes kellot
eivät enää merkitse mitään

tuhottomasti sanoja jotka eivät merkitse mitään
kenellekään
ei kannata sanoa
minä sanon
että me tiedämme jo kaiken maailman julmuuden

parasta on odottaminen
ja pahinta

yöt joiden aikana näkee unia niin paljon ettei niitä voi muistaa
koska ei ole laskenut

ja on teorioita
rakkaudesta ja pojista
ja tytöistä
jotka turhaan yrittävät sanoa hei kusipää etkö sä tajua pölkky pahvi typerä
piirrustuksia

mutta mikä on totta?

jos ajatukset näkyisivät kaikkien nähtäville
kuinka moni meistä voisi kävellä missään
itkemättä
sitten kaikki olisivat niin kuin minä
turhaan koettaisivat peittää kasvojansa lumisateeseen
loskaan
johon voi käydä makaamaan koska se on parempi kylmän suoja kuin talvi
lämmitetty kävelykatu prkl

ja sadut ovat siitä parhaita
että ne eivät ole totta
on parasta kuvitella
piirtää piirrustukset ilmaan
ei tarvitse tuhlata paperiakaan
nähdä varjokuvat seinillä
ja heijastukset silmissä
niin kuin peilit
prkl ne ovat peilit
jos edes viitsisi vilkaista

saduissa ne ovat peilit
vastaantulijan peilit
ja sitten sitä mietitään kissojen ja koirien kanssa että mitähän se tarkoittaa

sitä kuvittelee
että olisi mahdollisuus
olla tähtiä ja aurinkoja ja kuita ja meriä ja kaikkia niitä rakkaussanoja ja avaruussanoja
joita poistetaan luovan kirjoittamisen tunneilla toisten runoista
niinhän sitä kuvittelee
saahan sitä kuvitella
mutta älä jumlaut sano sitä ääneen
sitten menee murusiksi
yleensä menee
jos on tehnyt piparkakkutalon
eikä ookkaan laittanut tarpeeksi sokeria
mutta minä en tee taloja
isi saa rakentaa ne maailmansa talot joista tulee liian suuria

minä menen vain unissani näyttämölle istumaan
ja näen tuntemattoman sotilaan jo ennen kuin olen sitä nähnyt

niin voimakkaina kuvat
maalataan niitä lattioiden läpi niille seinille joille päästään juoksemaan
sitten kun on kesä
ja kun on tuhottomasti kilometrejä kuljettavana
jos päättää
mennä laivalla eikä lentää

ja sitten voi aina nauraa
kaiken jälkeen
pyyhkiä liitutaulut puhtaaksi ja
olla koskaan kirjoittamatta
loppu

maanantaina, marraskuuta 26, 2007

Tää on kipeä.

sunnuntaina, marraskuuta 25, 2007

olipas ihanat pikkujoulut.

pöljässä.

on satoja kuvia sieltä. mutta ne on vielä suuria niin en laita
ja siellä oli niin talvi niin kaunis

piirileikkejä ja tonttujumppaa ja joulupukkimurhaajaa ja lahjoja ja ainonterästettyäglögiä ja pipareita ja sipulikeskustelua ja hierontaa ja kosketteluja ja saunaa ja lunta ja pakkasta ja säälittävät porot ihanat rakennukset
savolaista murretta

mutta nyt olen kotona
ja lunta tuiskuttaa
ja pitäisi päättää mitä sitä syö ja leipooko leipää
ja tekeekö yhden tekstin joka on lojunut aikapäivät vain keskeneräisenä
ja se pitäisi valmistaa
vai menisikö vain nukkumaan
ja nukkuisi aamuun asti

perjantaina, marraskuuta 23, 2007

Ystäväni on menossa tänä vuonna linnanjuhliin
näin siitä unta
että linna oli täynnä hippejä.

ja minä en osaa enää aikaa. pitää lähteä kohta vaikka siihen on neljä tuntia

enkä tiedä mitä tekisi mieli syödä

tekisi mieli vain istua parvekkeella palelemassa
että ei tulisi koskaan enää kuuma
istuisi niin kauan että jäätyisi niin ei voisi edes kuvitella mitään
sanoja
joita ei kuitenkaan koskaan tule sanoneeksi
koska aina tulee aamu
ja silloin herätään
ja kaikki se mikä oli totta öisin ei enää
tunnu missään

paitsi seuraavalla kerralla

kun tulee täysikuu
ja kierretään ympyrää katsomatta alaspäin
kertaakaan
on vain kuu
ja ensimmäiset sanat ovat totta
eikä niitä muista kukaan
mutta ne ovat totta
koska minä muistan ne vaikka en niitä sanonutkaan
ja minun silmäni
niin
tarvitaan pinsetit veitsi ja sakset pyöritetään silmä iriti vesipisara lasille ja siinä preparaatti
valmiina tarkastettavaksi
montako soikeaa ja montako pyöreää loista sieltä löytyy
minun silmistäni
montako
niitä jotka katsovat aivan liian kauan
ei pitäisi sanoa niin
koska sitten alkaa ajatella
eikä sellaisia ajatuksia saa ajatella
koska on valaat
ja suden viittoma on sama kuin peto

ja ensimmäisenä oli uni
sen jälkeen kaikki on loputonta
pitää tehdä sanoista totta
ja asettua tarkkailemaan
kun toinen litistää silmän lasille
kaapii kaiken silmän sisältä ja laittaa kuoren kalan viereen

seuraavalla kerralla on mato
yksitellen me avaamme kaiken
mutta se ei ole vaikeaa
miten avoinaisia me olemme
ja silti sitä ihmettelee miten kukaan ei muka huomaa
että maailma on hei pyöreä

eikä sitä sitten enää muista
on helppo unohtaa kun on välimatkaa
ja villamekkoja odottamassa
kettuja ikkunalaudalla

vain silloin kun on kuuma iho
ja tuulee niin että on kipristettävä varpaat
käännettävä selkä ja pysähdyttävä hetkeksi ennen ovea
kuunneltava kun sade ei kuulu

mutta minä olen turvassa
olen niin turvassa
koska minä saan pitää satuni
eikä niitä tarvitse muuttaa
ja koska ei ole sielunsiskoja tai sielunveljiä tai jumalia tai enkeleitä tai ketään kelle
tekisi salaisuuksia
on ihan turvassa
kunhan vain

on askelia
mahdottomia ottaa
ja sellaisia joita on kiellettävä ottamasta
koska on meriä
ja niiden jälkeen loputtomasti tietä
eikä se muutu miksikään

on aika vuodesta jolloin näkee unta
jolloin ajattelee jotakuta tiettyä
makaamme kolme melkein vieretysten
ja mietimme miksi juuri tänään
kunnes minä kerron teoriani
ja se osui oikeaan
on aikoja vuodesta joita ei voi välttää
ja on unia
jotka tulevat uudestaan ja uudestaan ja uudestaan
ja sitten niitä jotka eivät koskaan toistu mutta niistä jää jälki

voihan sitä pyyhkiä peililasista
puristaa rätit kuivaksi ja ripustaa roikkumaan
ja odotella
sitä voi aina odotella
että lakkaisi
että haihtuisi
ja sitten ei tietäisi mitään
ei näkisi enää mitään
olisi silmänaukot ja niin tyhjä että pullonkorkillinen tuhkaa
sitten voisi istua hiljaa tai nauraen

voihan sitä

enkä minä tahdo lähteä täältä tänään sateeseen
vaan on pakko
eikä ole oikeastaan mitään parempaa
juuri nyt
kun tavata ystäviä joita ei ole pitkään aikaan nähnyt
ihan toiseen maailmaan niin että voi hetkeksi tuntea itsensä ulkopuoliseksi
ravisuttaa
ja palata takaisin
haihduttaa yöt ja kuvat
jotka katoavat ääneenlausuttuina
ja joiden ymmärtämiseen tarvittaisiin kaksi
ja vain minä kirjoitan salakieltä.

torstaina, marraskuuta 22, 2007

taas kissoja

Kissat nukkuivat sohvalla. Yksi oli aikuinen iso kissa, musta, se oli tavallaan Mörönpöty (sukulaisteni nyt jo edesmennyt kissa), toinen pienmpi musta kissa, tavallaan Iidis (myös samojen sukulaisteni edesmennyt kissa), ja paljon ihan vauvakissoja. Ne kaikki siis nukkuivat sohvalla, tai se oli sellainen nojatuoli enemmän. Minä istuin jostain syystä niiden edessä, sillä samalla tuolilla. Yhtäkkiä tunsin kuinka niiden kissojen tassut ja kynnet tarttuivat minun selkään ja käsiin. Ajattelin ensin, että ne vaan unissaan venyttelevät, mutta ei, ne kävivät tosissaan kiinni, ne kaksi isompaa, ja sitten jostain syystä ne pienetkin kissat lennähtivät niiden isojen sylistä (isommat nukkuivat kerällä ja pienet nukkuivat tavallaan siellä kerän sisällä, ne pienet olivat kirjavia, tosi suloisia, ja oli siellä mustiakin kissoja) ja tarttuivat. Olin täynnä kissoja ja yritin ravistaa niitä pois. Varsinkin se isoin kissa sai tartuttua minuun jatkuvasti uudestaan. Huoneessa oli muitakin ihmisiä, kissojen omistajat, ja yritin pyytää apua heiltä, (mutta jostain syystä se ei taaskaan oikein onnistunut). Tuntui, kuin huoneessa olijat olisivat nyt olleet hengessä mukana, mutta kuitenkaan he eivät olleet valmiita auttamaan minua, vaan minun piti selvitä siitä yksin.
Lopulta se isokissa oli aivan raivona. Se sähisi ja murisi ja hyökkäili (ruumini olisi siis jo tässä vaiheessa vapaa kissoista) ja omistajatkin olivat ihmeissään ja kauhuissaan.
Ehdotin, että jos kissan annettaisi vähän aikaa rauhoittua toisessa huoneessa.
Kuljin toisissa huoneissa ja yritin äkkiä päästä jonkin oven taakse niin että voisin olla varma siitä, ettei kissa tulisi mukana. Tuntui kuitenkin koko ajan siltä kuin se kissa olisi ollut nurkan takana valmiina hyökkäämään. Katselin käsivarsiani ja niissä oli haaleat raapimajäljet.

Toinen uni oli ehkä vielä ahdistavampi. Koska tuo kissateema on niin tuttu, ettei se enää oikein tunnu miltään. Vaikka toisaalta se vaivaa minua ehkä unista eniten.
Toinen uni oli jälleen kuin elokuva. Siinä oli tapahtunut kuolemia ja vähän sellaista Lynch + kauhuleffa meininkiä. Siinä oli paljon siskoksia, ja minä esitin niiden kaikkien roolin. Oli siis vain minä ja lukemattomasti eri roolihenkilöitä. Siskokset istuivat jossakin puiston tapaisessa ja pelkäsivät. Heidän vanhempansa oli ilmeisesti murhattu ja osa siskoksista oli ihan veressä, osa oli tavallaan kuolleita, mutta he silti istuivat muiden kanssa. Siskosten luo tuli myös muita henkilöitä. Ja ne kaikki olivat jotenkin hämäriä eikä niistä tiennyt, että kuka on paha ja murhaaja ja kuka ei. Siellä oli miehiä, jotka yrittivät lähennellä ja varsinkin yksi, seurasi koko ajan yhtä siskoista, sitten selvisi kuitenkin, että mies oli vain kuuro, eikä siis ymmärtänyt kun häntä kehotti lähtemään. Ja se olikin vaaraton. Ja oli hahmoja, jotka tulivat vain selän taakse seisomaan.
Henkilöt vain vaihtuivat, minä vaihduin henkilöstä toiseksi ja koko ajan oli odotus, että kuka hyökkää, mistä ja kenen kimppuun murhatakseen.

en tiedä.
en todellakaan pysty yhdistämään näitä unia mihinkään todelliseen. vaikka mielestäni olen jo jonkin verran hyvä omassa unityössäni. analysoimaan omia uniani. ei se ole kovin vaikeaa. nämä kissat vain pysyttelevät mysteerinä.

ja pelkään, että alan kohta oikeasti pelätä kissoja.

huokaus.

tämän takiako minä olen jatkuvasti väsynyt?

keskiviikkona, marraskuuta 21, 2007

en ymmärrä
eilen menin ennen yhdeksää nukkumaan
siis illalla ennen yhdeksää
ja heräsin yhdeksältä aamulla
siis yli kaksitoistatuntiaunta
ja silti minua väsyttää
tuntuu kuin tarvisin nukkumista loputtomasti

olen ymmälläni tästä väsymyksestä

ja unet kulkevat kuvina
omituisina joita en osaa yhdistää mihinkään

enkä jaksa jatkuvasti juosta

ja voi helkutti kun olen jättänyt sadat jutut puolitiehen ja nyt ne pitäisi
ja plaah.

maanantaina, marraskuuta 19, 2007

huh huu

olen vielä väsy viikonlopusta.
mutta oulu oli oikeastaan viihtyisä
todella

ja minä en hankkinut itselleni sieltä lisästressiä
joten en ole nyt missään uudessa hallituksessa mukana,
helpotus ehkä kuitenkin
kun tätä hommaa on jo muutenkin (RÄSTIT RÄSTIT)

ja nukkuminen ei näemmä enää onnistu muualla kuin omassa sängyssä
silloin kun on toinen vieressä
olen nykyään toivoton nukahtamaan
mutta hyvinpähän sitä silti näyttää jaksavan
mutta kuinka pitkään?

ja päätimme jakaa Siilin piikki palkinnon tänä vuonna Keskolle ja SOK:lle
kannattaa siis antaa kyseisille jokapäiväisille asiointipaikoille palautetta
ja vilauttaa vaikka sitä plussakorttia tai s-etukorttia ja aloittaa boikotti jos ei muu auta.

tästä tytöstä alkaa kehkeytyä kunnon aktivisti. joo.

oikeasti minä jo odotan talvea
kun toteutetaan mummini kanssa ehdotukseni
ja mennään kahdestaan mökille maalaamaan ja hiihtämään.
minun mummini.

ja nyt minun uneni.

torstaina, marraskuuta 15, 2007

Voi mikä päivä
ja voi mikä lintsari.

mutta täytyyhän ihmisen saada syödä! ja vähän aikaa hengittää!

tänään sain kasvioni takaisin.
Sitä kiiteltiin ja kehuttiin,
voi kun hieno
ja sinä taidat harrastaa valokuvausta vähän enemmänkin

kun minulla oli siinä kuvia kasvien lisäksi.
voi. työ tekijäänsä kiittää. tekijä kiittää työtään. joka oli kyllä aikamoinen murheenkryyni.
ei ollut edes kuin yksi pieni virhe yhdessä matarassa.

helpotus.

ja on levoton väsynyt jännitysveri
sellainen nyt pitäisi pomppia olo

kun mistäs sitä oikein osaisi
olisi niin hirmuisesti kaikkea aloitettavaa
ja prkl en tajua miten tämä aina menee tähän viimeiseen iltaan

ja sitten olen vain kasaamassa itselleni lisää hommia
voi mikä typerys olenkaan
miksi en vain osaa sanoa ei ja sillä selvä
enkä jäädä miettimään ja jahkaamaan ja jos nyt kuitenkin ja kyllä minä sittenkin

imarteluille perso

voi kun tänään olisi perjantai.

ja voi kun en olisi ikinä syntynyt.

mutta hei
suolahdella oli sentään lunta!
vaikka se olikin aiheuttanut jollekin tytölle migreenin
ja minulla on kuitenkin vielä cashewpähkinä suklaata

ja oikeastaan. kunhan muutan vain asennettani rutiineihin, velvollisuuksiin, koulutehtäviin, kotitöihin, byrokratiaan, työhön, vapaaehtoistyöhön, ja muihin hoidettaviin tehtäviin
kaikki on vallan mainiosti!

keskiviikkona, marraskuuta 14, 2007

minusta on kovin vaikeaa kirjoittaa kuvausta itsestäni
ja taas täytyisi tehdä sellainen

se on hassua
miten kun on lukenut ihmisten kuvauksia itsestään (esim. työhakemuksia)
ja sitten kun tietää todellisen tyypin, tai oppii tuntemaan
se ei vastaa juuri lainkaan sitä kuvausta

mutta miten sen todellisen kuvan sitten voisi antaa?
kun se minkä oppii tuntemaan on kuitenkin vaikutelma
tai eihän sekään ole se koko minä
eikä se
jos kirjoitan muutaman kymmenen riviä siitä mitä olen tehnyt

ja miten sitä samaan aikaan saisi ansionsa kuulostamaan hyviltä ja sellaisilta että valitaan tuo
ja samaan aikaan siltä ettei se kerskaile ja korosta itseään

mieluiten kirjoittaisi
en minä oikeastaan tunne olevani kovin pätevä
enkä minä oikeastaan ole koskaan tehnyt mitään
enkä tiedäkään mitään
mutta olen kiinnostunut

mutta eihän niin voi kirjoittaa jos todellakin haluaa sen paikan.

ja pitäisi hakea taas verokortti
ja ärsyttää se posti kun olin unohtanut hakea sinne ja nyt en löydä mistään sen sedän numeroa ja google ei tunne koko miestä eikä jyväskylän postia tai postikeskusta tai lajittelua tai mitään ja argh tekisi joskus mieli heittää itsensä seinään vain sen takia että on niin huolimaton paska ja vaeltelee ympäriinsä kuin joku runotyttö prkl

maanantaina, marraskuuta 12, 2007

myyh

minä olen vähän innostunut eliökunnan rakenteesta ja monimuotoisuudesta.
se on sen kurssinkin nimi
mutta selailin painavaa kirjaa ja siellä oli niitä puita
että miten lajit on kehittyneet
ja se on oikeasti mielenkiintoista!

uskookohan kukaan...

tänään minä katson elokuvan
jossa ei toiminut koulussa äänet
se on hyvin kokeellinen kuulemma. unkarilainen.
mutta teknisesti ei niin erinomainen
mutta idea onkin tärkein.
ja minä katson sen
kun ei minua ole kutsuttu katsomaan jotain toisia elokuviakaan

ja pinjakin kertoi lukeneensa vanhoista päiväkirjoistaan että oli ajatellut minua inhottavana, kylmäkiskoisena, joka puhui liikaa ja liian nopeasti enkä kiinnittänyt mitään huomiota häneen.
sellainen minä olen.
niin.
sellainen minä vain ehkä olen
minä ajattelin eilenkin
istuessani odottamassa näytelmän alkua
kun sanoin puolituttavalle etteivät nämä ole aiemminkaan olleet mitään maailmaani räjäyttäviä
tajusin heti miten kamalalta kuulostin
etten tahdo kuulostaa siltä
niin kuin yksi poika kuulosti kun puhui itsestään ja toisista
niin että kaikki ne läsnäolijat olivat ne toiset
joita poika oli sanonut huonoiksi
juuri edellisessä lauseessa
katsoa ylöspäin ja kääntää nenänsä toiseen suuntaan

mutta minkäs teet
jos sellainen sinä toisille olet

minä luin vanhasta päiväkirjasta:
(6.3.2005)
Pidämme yhteyttä varmaan
Pinja, Kaisa S., Essi, Heidi - nämä ovat ihan varmat
Riikka, Sanna - melko varmasti
Sami, Veikko, Kaisa P., Noora, Anna, Jokke - ehkä.
Kaikki riippuu myös tosi paljon seuraavasta vuodesta.
Että missä kaikki ovat. Jos opiskellaan samassa paikassa, niin varmaan ollaan tekemisissä.

Minusta oli hauska huomata, että ne jotka olivat ihan varmoja silloin, muutama vuosi sitten, ovat olleet varmoja oikeastikin. Harmittaa, ehkä etten ole nähnyt Essiä sen jälkeen :( Mutta seuraan kuitenkin jatkuvasti mitä hänen elämässään tapahtuu, mutta onko se yhteydenpitoa?

Mutta mieli muuttuu ja ihmiset.
Ja sitten on kuitenkin niitäkin. Joiden kasvot on nähnyt ensimmäistä kertaa silloin kun ne olivat isoveljen kaverin kasvot, mutta joista näkee vieläkin unta, jossa ne ovatkin oman parhaan ystävän kasvot.

voi helvetti minä olen mustasukkainen!
kaikista ystävistä joille minä en ole paras!
tahtoisin omistaa kaikki ihmiset
ihan kokonaan
mutta pieni tyttö kulta
se ei ole mahdollista
ja siksi sitä ei sitten jaksa edes välittää
tuijottelee vain lumihiutaleita
ja sanoo jaa, ei kiinnosta.
ja sitten minusta tulee se inhottava ja kylmäkiskoinen
varmaan

mutta minä katson sen ihmeen.
ja yritän tajuta miten se sujet oikein menee.
ei huvita mennä kouluun
just nyt ei huvita mennä

plaah

maanantait
miksi ne on aina näin kamalia?

lauantaina, marraskuuta 10, 2007

kiv

olen innostunut
villamekosta
aivan ihania
villamekkoja!

minä tilaan häneltä yhden. vielä pitäisi vaan päättä että millainen. pitkät vai lyhyet hihat, väri ja kaikki sellaiset.

voi hitsi!

ja tänään kyllä pitäisi siivota
ja viedä kello kellosepälle
ja kengät suutarille
ja sitten mennään ystävän kanssa katsomaan yhteisen ystävämme uuden tyttötyttöystävän jääkiekkopeliä. (korjaus! se onkin kaukalopallo-ottelu!)
ja jossain vaiheessa olen päättänyt tehdä kaalilaatikon! he hee
tartun heti tilaisuuteen kun poika on poissa (hän ei siedä kaalia).

ja eilen oli kiva olla kivassa saunassa kivojen ystävien kanssa
ja saunassa syntyi myös yhteiskunnallinen teoria massoista ja yksilöistä ja vastuusta
olimme kuulemma keskivertoa älykkäämpiä perjantaisaunojia.
tiedä siitä
mutta ainakin olimme me.

perjantaina, marraskuuta 09, 2007

kir

tänään oli minun teksti.
ja sain paljon. aika paljon kaikkea ideaa
tänään innostunut taas kirjoittamaan

on vain hassua miten joitain asioita omassa tekstissään pitää ihan itsestään selvinä
ja ehkä liiankin auki kirjoitettuina
ja sitten kukaan lukijoista ei tajuakaan mitään niistä
tai ylipäänsä mitään mistään

jännä huomata mihin asioihin lukijat kiinnittävät huomiota
ne saattaa olla ihan eri asioita kuin mihin itse kirjoittajana on kiinnittänyt.

jännittävää!
valaisevaa!
haluan lisää kirjoittaa ja lisää palautetta!

torstaina, marraskuuta 08, 2007

kylmy

Olen miettinyt paljon
ja minulle on oikeastaan tällä hetkellä ihan sama mitä toiset kirjoittavat.
Ja totta kai kirjoittavat.
Enkä minäkään voi olla sanomatta
lisäämättä jotakin eiliseen lyhyeen kommenttin
vasta kun kaikki oli valkenemassa

mutta oikeastaan en voikaan sanoa mitään.
koska minulla ei ole mitään sanottavaa.
toivoisin vain hiljaisuutta.
kuinka itsekkäältä kuulostaakaan
mutta edes itselleni.

en ymmärrä sitä kuinka minäkin olen näin järkyttynyt.
minä olen sellainen täti. sellainen minä nyt ehkä olen.

ja eniten minä mietin sitä perhettä.
tietysti. ajattelen sitä nuorempaa sisarusta. en voi olla miettimättä. en pysty käsittämään miten he voivat koskaan selvitä tällaisesta. milloin tulee se ensimmäinen päivä kun on taas mentävä aloitettava arki
niin.

ja joku sanoi jossain blogissa että älytöntä sanoa yli 12-vuotiaita lapsiksi
minä olen niin päinvastaista mieltä
minä en ymmärrä miksi jopa 18-vuotiasta ei sanottaisi lapseksi
ja paskat laista. ei sitä noudatateta nyt tässä yhteydessä muutenkaan.
koska se minusta juuri on surullisinta

että on maailma
ja sitten on lapsia
niin. todellakin.
ja sitten on edessä viiva
linja
linjoja
raja rajoja
ja niiden viivojen yli joko astutaan tai ollaan astumatta
käännytään takaisin tai juostaan eteenpäin
mutta silti
kun ne eivät ole pelkkiä veteen piirrettyjä viivoja

vaan me olemme eläviä
me kaikki
tai meidän pitäisi olla.
ja kyllähän me tunnemme. meidän pitäisi.
mutta kun
sitten näkee jotakin sellaista
että joutuu arvioimaan uudestaan
sen onko niitä sittenkään
onko siitä sittenkään mitään
siitä samasta mitä itse on
toisissa
jossakussa
edes yhdessä

ja voisi seisoa tiellä vastatusten
katsoa silmiin
ja minä sanoin että olisin ollut juuri sellainen

pahinta
että joku
lapsi
kuvittelee voivansa muuttaa maailmaa paremmaksi tappamalla
että sitten meillä olisi älykäs maailma

ja hänelle itselleen hän oli oikeassa

ja ei kai ole väliä sittenkään
jos mikään ei ala tuntua miltään
ja tyhjyys on vain tyhjyyttä
miten helppo sitten kohottautua ylös ja nauraa
jos alapuolella ei ole mitään eikä yläpuolella ja kaikki muut ovat sitä samaa tyhjyyttä mitä kaikki muutkin

äh. en minä tiedä mitä minä yritän sanoa.


ehkä minäkin olen samanlainen.
tahtoisi elää toisenlaisessa maailmassa
mutta
niin
kuitenkin niin päinvastainen
ja miten sitä voi olla?
miten sitä voi, kun kasveillakin on siittiöt ja munasolut ja alkiot
miten sitä vain voi
ja puita on tuhatvuotisia
valaat muuttumattomina merissään

minä ihmettelen.
ja minä tahtoisin ottaa pienen kummituspoikani syliini ja katsoa kuinka hän piirtää käveleviä kurpitsoita ja aarrekarttoja ja värejä värien perään
ja sitten me tekisimme lennokkeja ja hänen lennokkinsa lentäisi pidemmälle kuin minun

niin.

keskiviikkona, marraskuuta 07, 2007

Ja pas

lumi olikin loskaa :(

viidennestä kerroksesta näkee vain valkeat katot ja puut ja lumihiutaleet. toista on sitten kävellä lapikkaat jalassa sukat märkinä sohjossa.

ja järkyttävää. on ammuttu. yläaste -lukiossa. suomessa.
vielä ei ole juuri mitään tietoja mutta olen tyrmistynyt.
ehkä järkytykseeni vaikuttaa vielä sekin että olen jatkuvasti juuri nyt tekemisissä yläkoululaisten kanssa ja minulla asuu tuttuja siellä kaupungissa jossa tämä on tapahtunut.
lapsia. nuoria.

eikä meidän naapurin mummo uskalla enää mennä ulos.

LUN!

talvi talvi talvi
minun lapikkaat toi lumen!

Edellisenä yönä äitini iski minua taltalla jalkaan koska olin ärsyttävä
ja eilen tuli ilmiselvästi puhuttua paljon sukupuolista ja seksuaalisuudesta koska näin koko yön läpi epämääräisiä unia lesboista - opin uuden slangisanan - leenoista.
Juu.
Antiikin mieserotiikka ja nykyajan naiserotiikka olivat sittenkin näköjään iso pala nieltäväksi :)

ystävä on tullut käymään suomessa ranskasta
hän on vain siellä vaihdossa
ja toi ihanaa suklaata!

ja lunta
en pysty ajattelemaan mitään muuta kuin lunta!

voi miten onnelliseksi se minut tekee
juuri nyt juuri nyt

lumihiutaleet on suuria.
ja tänän olisi sellainen päivä kun tuijotetaan vain ikkunasta ulos ja käsien välissä kuuma kuppi teetä.

mutta on pakko mennä viittomakielentunneille. apua. pelkään aina kauheasti kun se kieli tekee ihan surkeaksi. miten voikaan olla niin vaikea puhua kehollaan kun on tottunut kirjoittamaan!

mikä oli lumi?

kriik.

maanantaina, marraskuuta 05, 2007

vuo

Tänään on ollut ihan kiva päivä.
Ihan kiva.
Vaikka aamulla olisin ollut valmis sylkemään kaikkia
vaikka oli kaunista
puut ihan valkoisia ja taivas värinen

ja olen jäänyt koukkuun lehtien leikkaamiseen
kun leikkelin niitä yhtä sanataide pajaa varten
ja nyt minä olen vain kaiket päivät kaivellut apteekin hyllyltä seurakuntaviesti jyväskylän energia nordea suurjyväskylä nuorten luonto amnesty lehtiä roskistani ja leikellyt niistä sanoja ja kirjaimia irti. jee. apteekin hyllyltä lehdessä oli kyllä aika sairas sairaus lääke voittoinen sanasto.

unohdin hakea postiin töihin jouluksi ja pitäisi yrittää soittaa sinne vielä mutta minkäs teet
ei ole oikein aikaa kaivella ja jäljittää sen ukkelin numeroa ja plaah
tuntuu että minä en jaksa

tänäänkin tokaisin kokouksen päätteeksi että olen kyllästynyt elämääni
ja kaikki katsoivat minua kuin voi ei mitä nyt hanne voi ei onko kaikki hyvin
ja minua alkoi naurattaa ja samaan aikaan pelästyin että entä jos alankin itkeä

luin vanhaa päiväkirjaa
ja jokaikisellä sivulla minä melkein itkin

tasan vuosi sitten oli se eka pirun inssi.
josta en päässyt läpi.

ja en minä vieläkään osaa ajaa. kun enhän minä ole ajanut tämän vuoden aikana juuri ollenkaan.

ja minua harmittaa etten ole enää pitänyt oikeaa päiväkirjaa.
koska ei tämä ole sama.
tämä on tarkoitettu kaikille
eikä vain minulle
minun oma.

ja aamulla oli taas sellainen toden ja unen väli ja se oli kauheaa
minä en vieläkään tiedä mistä sen voi tietää
ei sitä vaan voi
oikeasti
minä itkin (muka siis itkin, luulin itkeväni, sillä oikeasti itkin vain unessa) aamulla että taas minulla on tämä ja tuntui kauhealta kun tajusin ettei minun ääni varmaan oikeasti edes kuulu, että kari näkee minut vain kun itken enkä pysty liikkumaan enkä sanomaan mitään ja yritin selittää että tämä on taas tällainen
mutta piru vie
kun minä sitten oikeasti heräsin
minähän makasin ihan yksin sängyssäni, kari ei ollut tullut takaisin, tosiaankaan. kukaan ei ollut tullut ja minä en ollut itkenyt.

piru. minä tahdon nukkua silloin kun nukun.

ja näin taas kissaunen.
pitkästä aikaa.
niitä ei ole nyt ollut.
mutta aamulla kun kävelin kouluun ja näin mainoksen kissan ja koiran matolääkkeistä
minä muistin
tässä unessa
kissat eivät ollenkaan hyökänneet, kuten tavallisesti, ei, kissat olivat ihania
ja yksi oli pienen pieni, ehkä vain just jonkun 10cm pitkä, ihan pienen pieni.
mutta kissojen lisäksi oli koira. se oli iso ja musta ja se söi kissoja. tai yritti. en oikein muista onnistuiko se. sitten niitä kissoja kuitenkin makasi lattialla ihan lötköinä ja vetelinä ja se pieni. se oli ihan vetelän vetelä. se oli musta ja sillä oli valkoinen masu ja minua alkoi itkettää. vaikka se ei ollut kuollut. ne oli elossa ja ne kissat eivät edes liittyneet mitenkään minuun. minä en oikeastaan olisi saanut edes itkeä koska ei ollut mitään itkettävää mutta minä oikein vollotin, sillä tavalla teatraalisesti
toinen kohta jonka muistan siitä unesta on kuinka sen koiran hampaat oli uponneena käsivarteeni ja kuinka kiskoin sen kädestäni irti ja venytin sen leukoja kaikin voimin auki. katselin vain sen kitaan ja pinnistin ja pinnistin.

ja lähetin sen tekstin tänään sinne listalle.
kirjoitinkohan sen jo?
oli se aika jännää. kun on jo aikaa siitä kun viimeksi sai mitään palautetta ja ei sitä koskaan opi.
olemaan rento ja rento ja itsevarma. ja pah. en minä tahtoisikaan.
en minä tahdo tulla sellaiseksi edes.
ystävä sanoi tänään että se on hänen mielestään mielenkiintoisempaa
että on epävarmuutta,
itsekritiikkiä
tai jotakin sellaista
ja minä toivoisinkin sen olevan niin

koska minä en koskaan tahdo jäädyttää itseäni
minä en tahdo kulkea ja ladella totuuksia
minä tahdon olla pieni. minä tahdon tahdon tahdon.
eikä sille mahda
sille ei vaan mahda
että minä olen ja en suostu muuhun.

sunnuntaina, marraskuuta 04, 2007

krz

mä oon ihan mälsä.
on olo.

yritän kirjoittaa. se pitää lähettää huomenna listalle ja sitten ihmiset toivottavasti jaksaa ainakin vähän sitä lukea ja sitten ne antaa siitä palautetta ja sitten toivottavasti saan taas jatkettua sitä palautteen voimin
voi paska
kauhea olo itsestä. täällä minä vaan istua möllötän. ja peruin leffankin. ei huvita juuri nyt. olen koukussa omiin sanoihini ja pelkään
niin minä kuitenkin pelkään
ihan kauheasti

että ensi perjantaina minulla ei enää ole edes kirjoittamista.

miten voi olla näin lapsellinen
miten voi olla edelleen näin lapsellinen.

viiltoja kaikista sanoista.
pitäisihän minun jo kestää. pitäisi pystyä.
sitten sitä vain pelkää.
pelkää sitä hetkeä kun

ja muka ei pelkää

pelkää pimeyttäkin.

pelkää ihmisiä kassajonossa
ihmisiä

tänne on helppo jäädä
pimeään ja pimeään

ja sanat ovat sieltä mitä kirjoitan
en nyt osaa
muuta kuin sieltä
pimeästä sieltä pimeästä
ja taas minä muutun hänen kaltaisekseen
aina muuttuu
muuttuu hetkeksi niin pelottavaa
sekin
kuinka tulee
sanoiksi kuinka sitten sanoo niin kuin sanoisi tekee niin kuin tekisi
ja maailma näyttäytyy niin kuin näyttäytyisi

voi
olisipa ero sillä
nukkuuko
vai näkeekö unta

(ja enkö minä piru vie ikinä pääse tuosta fraasista eroon!)

perjantaina, marraskuuta 02, 2007

ihan poikki
pitko

eilen
ja tänään

tänään kirjoittanut
tänään tutkinut leviä
tänään suunnitellut näytelmää
tänään polkenut jäätävässä tihkussa tuulessa
kirjoittanut
voi kirjoittanut

minä taidan olla aika huono kirjoittamaan
tuntuu että teen hirmuisesti hukkatyötä
tai että
en sittenkään ole sellainen joka kirjoittaisi valmista
voi en todellakaan
olen nyt muuttanut yhtä keskeistä rakennetta
taas kerran
tämä on jo ainakin kolmas erilainen versio siitä
ja voi vitja
ei varppina viimönen
voi kun olisikin
voi kun palaset vain loksahtaisivat kerralla
mutta kun on tällainen ääliö
tällainen vain
impulsiivinen - tylsä
energinen - laiska
väsynyt - väsynyt
aktiivinen - passiivinen
nauravainen - suu alaspäin
innostunut - lannistunut
perfektionisti - laiska
kunnianhimoinen - laiska - vaatimaton - ylpeä

ja en minä tiedä

jotenkin vain.
kun sen tietää kyllä heti jos jokin ei vielä toimi
ja sitten haluaa siihen aukkoon kuitenkin jotain
ja sitten kirjoittaa
vaikka vaan paskaa
ja se siitä

pitäisiköhän vain luopua tästä typerästä harrastuksesta
harrastuksesta

harrastuksesta

minä en haluaisi sanoa että harrastan kirjoittamista
haluaisin voida sanoa
jotakin muuta

tietysti.

sunnuntaina, lokakuuta 28, 2007

pissaliisat

empiirinen koe on ohi.

Ja kuvat kertovat kai enemmän kuin sanat,
tässä tapauksessa.
Tässä me olemme. Ennen.

Tässä me olemme. Jälkeen. Vasemmalta oikealle: Marika, Jonna ja Heidi.





Tässä me olemme jo yöelämässä. Ei epäilystäkään ettemmekö olisi oikeasti tällaisia (mitä nyt Marika oli vähän taipuvainen liioitteluun, niin että häntä kehuttiin hyväksi näyttelijäksi, kun osasi eläytyä niin loistavasti toisen hypnoosikertomukseen)
Uskomatonta ei ollut vain huomio, jota saimme osaksemme (mm. "Sä oot kyllä todella söpö tyttö", "What's your beautiful name?" "Aikamoinen nainen"), vaan ennen kaikkea itseluottamus, joka meissä oli. Ensimmäistä kertaa pystyi katsomaan vessassa peiliin ja puhumaan niiden ihmisten kanssa(mm. "Missä se huulikiilto on" "Tää on tosi epäkäytännöllinen" "Vähäks noloo")
Ja drinkit. Minulle tarjottiin drinkki!
Kaikista hauskinta oli keksiä tarinaa. Voi voi, elementtini onkin valehdella! Vaikka tuli kyllä vähän morkkis julmuudestani, mutta minkäs teet. Ei ne pissaliisatkaan aina kovin kivoja ole.

Oli vaan uskomatonta, miten helppoa on oikeasti muuttua sellaiseksi. Ei tarvita kun lyhyt hame, meikkiä ja hiuslakkaa ja siinä se. Sitten on osa sitä massaa, joka heiluttaa persettä, tyrkyttää itseään tai yrittää mahdollisuuksiensa mukaaan pokailla jokaista vastaantulevaa tai selkänsä kääntävää. Aika järkyttävääkin. Tanssilattian reunoilla seisoo miekkosia silmät tarkkana ja jos katsekontakti syntyy niin tullaan sanomaan hei näytä mulle mitä sulla on tai oon katellut sua jo pitkään tai sulla on kivat helmet, mistä niitä saa tai jotain muuta. Eikä siinä mitään. Mutta jos katsekontakti jää vain katsekontaktiksi tai tanssi vain tanssiksi tai lause vaan lauseeksi niin sitten ollaan jo heti vieressä tanssivan kimpussa ja samat kommentit sille. Kukaan ei erotu toisesta millään tavalla ja kaikki on vaan sitä vapaata riistaa niin kauan kun on. Mitä pidemmälle ilta kulkee sitä suurempi on tarve saada.
Ja oikeasti.
Puhelinnumero kysytään yhden tanssin perusteella. Eikä siinä mitään. Mutta voishan sen sanoa suoraankin että panemaan vaan ja silleen. ei siihen mitään numeroita tarvita. en tiedä.
Tavallaan ehkä se. Kun tietyllä tavalla ollaan muka tosissaan. Puhutaan omistusasunnoista ja ainutlaatuisuudesta ja suuremmoisuudesta ja voi mikä ihana ihminen sinä nyt olet
ja ollaan nähty toisemme kaksi minuuttia. ja mitä ollaan siinä ajassa saatu toisistamme tietää
että on kiva kaulakoru ja että on seksikäät hanskat ja että on upeat tissit.

eikä siinä mitään. tuo on sellainen elämä joka ei ole meidän elämäämme. meidän kolmen jotka sitä kokeiltiin
hypättiin sinne aidan toiselle puolelle
ja havaittiin että kyllä
kyllä me ollaan myös pintaseksikkäitä
kyllä meidän tissit saa sellaisiksi herkkupulliksi pullottamaan
ja huulet ihanasti törröttämään silmät suuriksi ja reidet näkyviksi
kyllä me voidaan olla hottiksia jos halutaan
se ei tosiaan näyttänyt olevan vaikeaa


vaikeampaa olisi tulla sellaisiksi joita me ollaan.
vaikeampaa olisi niiden jotka joka viikonloppu siellä
olisi kulkea meidän vaatteissa
puhua meidän kieltä
yrittää olla ei tyhmä edes yhden illan puhua muusta kuin siitä sopiiko korvikset kaulakoruun
tai miltä joku drinkki maistuu
vaikeampaa olisi istua meidän teekutsuilla
pistää silmiä kiinni ja kertoa mitä värejä näkee
maata hiljaa ja hyräillen kun toinen silittää
ajattelematta että vittukutekeemielipillua
lukea ääneen muumilaakson marraskuuta
katsoa tähtiä yökaudet
piirtää janoja ja jonoja
kulkea järveä ympäri
metsiä ympäri
istua kivillä
pysähdellä
tai yksinkertaisesti vain olla
ajattelematta edes yhtenä iltana sitä miltä näyttää.

maanantaina, lokakuuta 22, 2007

NYT!

Tässäpä teille tehtävä!
myötä vai vastapäivään?

Minä en saa sitä kuin myötäpäivään. piru vieköön! Vaikka kuinka vaihtaisi tukijalkaa ja miten hemmetissä sen tukijalan voi muka vaihtaa kun sillä on se yksi tukijalka jonka ympäri se hemmetti soikoon pyörii!

Pitäkää hauskaa :)
ja ilmoittakaa mitä saitte niin voin sitten tehdä omia pikku tilastojani siitä pitääkö toi muka paikkansa että suurin osa näkee vastapäivään (mä en usko! eihän se voi pyöriä kuin yhteen suuntaan prkel!)

perjantaina, lokakuuta 19, 2007

myr

kiva juttu
sain tänään postissa että opintotukeni lakkautetaan ellen tee selvitystä
mitä helkutin selvitystä!

laskeskelin opintopisteeni ja voi
niitä pitäisi olla ihan hyvin reilusti yli sen 4,8 /kk
siltä ajaltakin mistä nyt motkotetaan
pitää siis taas mennä paperinippujen kanssa ympäri kaupunkia
selvittelemään

pah.

pahalla tuulella
ja yökin meni herätessä

torstaina, lokakuuta 18, 2007

Pelastakaa ainakin valaat!

järkyttävää.

en tiedä pitäisikö laittaa tätä linkkiä, sillä tämä on niin kauheaa katsella. Minä itkin koko videon ajan. Enkä tiedä haluanko levittää tämän kaltaista materiaalia. Voiko tällaisen materiaalin levittäminen edes olla sallittua? Kuka on voinut kuvata tuollaisen?

Laitan sen tähän kuitenkin. Ja varoitan. Älkää katsoko jos olette herkkiä.

http://www.yourfilehost.com/media.php?ca t=video&file=dolphin_massacre.wmv

Minulle tuo video näytti taas kerran kuinka pahoja ihmiset ovat. Emmekö me salli mitään muuta elämää kuin omamme?

Ja tällä hetkellä minä ymmärrän niin hyvin sen Grizzly manin ajatuksen
ettei hän halunnut olla ihminen.

Minä en halua olla ihminen.

keskiviikkona, lokakuuta 17, 2007

tehtävälistasta ei ole montaakaan tehtävää yliviivattu...
mutta olen kirjoittanut tänäänkin
ja tavannut ystäviä
lyhyen aikaa vain mutta
emme taas olleet nähneet vähään aikaan
ja syntyi hyviä keskusteluja
perheistä ja sellaisista
mitä kuusivuotiaattytöt tekevät nykyisin
ja mitkä ovat rikkaiden lasten harrastuksia

jännä
kun helsingissä ollessani juttelin juuri yhden ystäväni kanssa siitä
miten nimetkin kertoo sosiaalisesta asemasta
hän aikoo tehdä tästä jutusta tutkimustaan
ja sitä ei juurikaan ole suomessa tutkittu
toisin kuin muualla maailmassa
ja niin
minä kyllä uskon siihen että nimet kertoo tosi paljon enemmän kuin heti osaisi ajatellakaan

ja en taaskaan vieläkään osaa sanoa ei
mulla on hommaa siis ihan hitosti jo nyt
mutta meninpä taas lupautumaan töihin ensi viikolle
siis vapaaehtoistyötä
vapaaehtoista tosiaan

pitäisi vaan oikeasti opetella
jotenkin järjestämään aikansa ja elämänsä niin
ettei kuole ahdistukseen
ja ettei migreeni olisi ainut keino nukkua.

tiistaina, lokakuuta 16, 2007

eilen
minä tapasin ystäviä
minä tapasin ystävän jota ei melkein kolmeen vuoteen ehkä
nähnyt
ja oli vähän ihmeellistä
kuinka minua vain itketti
sille ei mahtanut mitään
liikutukselle
että on olemassa ihmisiä
joihin on etäisyys
naapurimaasta naapurimaahan
ja silti on siinä. vieressä.
sitten kuitenkin.

ja sitten oli tyttö
joka sai minut taas innostumaan omasta tekstistäni
naurua
mutta minun pitäisikin jaksaa innostua
jaksaa kirjoittaa huolimatta siitä että se tuntuu mahdottomalta

ja heti tänään minä olen aloittanut
minä olen
niin
aloittanut
voi
miten minä oikein selviän siitä!
tuntuu niin mahdottomalta rakentaa tekstiä
tuntuu käsittämättömän vaikealta
vaikka tietää mitä haluaa
ehkä juuri se
että tietää mitä haluaa
tekee siitä vaikean
jos ei olisi mitään ennakkoajatuksia olisi paljon helpompi
voisi vain kirjoittaa
voisi vain sanoja
voisi vain
mutta nyt
nyt on niin tarkka
ja kaikki mitä yrittää ei tietenkään sovi siihen
se on sama
kun on piirtänyt mieleensä kuvan talosta kuvan sohvasta kuvan mekosta
jonka haluaa
sitä ei löydy
sitä on mahdoton löytää koska se on vain sisällä
kaikki vain jäljittelee sitä ja sitten ei voi tyytyä epätäydelliseen
yksi ystäväni sanoi joskus
kun hän piirtää ja on oikein taitava
että on ihmisiä
jotka näkevät kuvan paperilla ja jäljentävät sen sitten vain
ja sitten niitä joilla se kuva on mielessä
ja sen jäljentäminen on paljon vaikeampaa
minä en muista kumpaan ryhmään näistä ystäväni sanoi kuuluvansa
ja minä lisäsin että sitten on niitä
joilla ei ole mitään kuvaa mielessä eikä paperilla
he vaan kuljettavat kynää
minä kuulun niihin
myös kirjoittamisessa myös piirtämisessä myös maalaamisessa

ja siksi on niin pirun mahdotonta rakentaa tekstistä ehjä ja kokonainen jos ja kun sen pitää sisältää jotain tiettyä!

kummipoikani kysyi jatkuvasti kun piirsimme ( hän voisi vaan piirtää koko ajan, josta olen hyvin onnellinen, sillä sotaleikkeihin ja kaikkiin sellaisiin joissa pitää liikkua väsyn hyvin nopeasti)
että mitä siitä tulee, mitä sä piirrät, mitä se esittää
ja enhän minä tiennyt

voi. olen aina vaan haaveillut siitä että olisin sellainen kirjoittaja, joka osaisi esim. laittaa tekstiinsä jonkin tietyn tarkoituksen
että osaisin kirjoittaa vaikka sellaista ympäristöpoliittista
että se olisi tärkeä
ja tekstini avulla voisin vaikuttaa

mutta haaveeksi taitaa jäädä
kaikki sellainen yrittämiseni tuntuu vain teennäiseltä
väkisin laitetulta
se ei tule minulta luonnostaan
minun täytyy "kirjoittaa" sellaiset asiat sinne
ja se ei tunnu oikealta
kirjoittaminen kirjoittaminen

en tiedä mikä sitten tuntuu

tällä hetkellä
vain toisen iho tuntuu
ja se kun kummipoika käpertyy minun kainalooni minun
ja kun mummi on ihan lähellä
ja syksyn tuoksu
jäätynyt nurmikko
mustarastas lintulaudalla
jälleennäkeminen, kun ystävä on siinä, siinä mustassa tyylikkäässä tukassaan ja hymy on ihan sama
kadut joita joskus käveli päivittäin
kun on aamu ja pitäisi jo lähteä ennen kuin myöhästyy mutta ei lähdetä
ystävän kirjoitukset omassa blogissaan
kun junan ovet menevät kiinni

ja eilen illalla minä tein listan kaikista niistä asioista joita minun pitää tällä viikolla hoitaa.
niitä on paljon.

perjantaina, lokakuuta 12, 2007

minä ja minun yöni
minun aamuni

tänään juuri
olisi ollut mahdollisuus
nukkua niin pitkään kuin vain
olisi ollut unta
herätä rauhassa ja rauhassa pikkuhiljaa valmistautua lähtöön

mutta kun poika oli mennyt minä nukahdin painajaiseen
jossa aika meni koko ajan taaksepäin
kiersin katuja jotka olivat kosteita ja pimeitä
ja aina samaan kohtaan tultuani oli aika mennyt taaksepäin
joku toinenkin oli kanssani, se vaihteli kuka
ja vaikka varsinaisesti mitään pahaa ei tapahtunut
siinä oli tosi painostava tunnelma
todella ahdistava
ja minä halusin siitä painajaisesta pois halusin niin kovasti
että lopulta pääsin omaan sänkyyni
mutta
enhän minä herännyt
en pystynyt taaskaan liikkumaan
unihalvaus taas
ja tällä kertaa minä tiesin etten ole hereillä että tämä on taas sitä
että nämä äänet (hirveän kovalla soiva radio) ei ole todellista ääntä
yritin olla ajattelematta ja yritin pinnistää silmiä auki
mutta se ei onnistunut
ja kaikki tuntui niin pirun todelta
ja sitten
kahdet nopeat juoksuaskeleet makkariin. yritä siinä ajatella ettei ne ole oikeita ääniä
yritä siinä ajatella että kädet pää ja jalat eivät ole oikean ihmisen jäseniä
vaan pelkkää unta pelkkää unta
ja yritin vetää peittoa päälleni yritin puristaa unileluani silmäni kiinni häivyttää unen mutta kädet kiertyivät tiukemmin ja tiukemmin ympärilleni
minä päätin käyttää unen keinoja unta vastaan
ja aloin muka sahata niitä jalkoja ja käsiä irti minusta
sain irti toisen käden ja hakkasin sitä vasten seinää niin pitkään kunnes sitä ei ollut
ja toistin saman kaikille potkin ja revin ja sahasin ja iskin puukolla(jota ei ollut mutta jota yritin kovasti tehdä olemassa olevaksi - viittomakielestä on sittenkin jotain hyötyä! pantomiimi!) ja lopulta tuntui vain ihan vähän kuin joku olisi huoneessa. ääniä kuului vain vähän. minä yritin rentoutua ja pinnistin
ja sain silmät vaivoin auki, silmiä väsytti ja olin pienen pienenä keränä peittojen sisällä unipossu tiukasti sylissäni

miten haluaisinkaan nukkua
NUKKUA
ilman unikuvia ilman mitään
edes yhden yön
edes yhden yön joskus.

keskiviikkona, lokakuuta 10, 2007

pitää pian mennä
eikä ole syönyt edes aamiaista
mutta
yö oli niin levoton ettei nukkua
tenssipallonkokoinenlimapallo kurkussa joka piti kaivaa käsin pois
sen jälkeen niin heikko että kirjoitti
pitkät pätkät kirjoitusta
ja mummi huusi kaikkialla kaikille minun kirjoittavan englanninkielistänäytelmää
enkä minä tosiaankaan sellaista
epämääräisiä kuvia
ja edestakaisin minä käännyin

ja levottomuus
se ei ole kadonnut aamusta
paitsi ensin
mutta sitten kun huomaa että yöllä on tullut puhelu
se kasvaa ja kasvaa ja kasvaa ja kasvaa
eikä tiedä mitä pitäisi
mitä pitäisi tehdä
liian aikaista soittaa koska tietää toisen nukkuvan tähän aikaan
laskee tunteja siitä
ja mitä sitten
luultavasti voi arvata ettei enää koskaan kuule
koska olisi pitänyt olisi pitänyt uskoa levottomuuteen
että sillä on merkitys
että voi aistia toisen läsnäolon
vaikka emme enää
oviemme takana

käytävässä haisee lattia vaha ja vahvat pesuaineet
niin hirveä että lapasten läpi
täytyy hengittää kuitenkin
ne pesevät kaiken

minulla ei ole nyt täällä
mitään sellaista johon voisin kääriytyä
jolta voisin kysyä mitä
ja pitää mennä
eikä kukaan sellainen joka tänne tulisi voisi ymmärtää
kukaan muu paitsi minä
ja ehkä he joille en vielä aio soittaa vasta sitten jos ei koko päivänä
puhuu lausein joita ei ole edes tarkoitus ymmärtää
muistaa vain miltä tuntuu kävellä katuja sen jälkeen
kun on saanut ensimmäiset sanat
miltä tuntuu
pidellä laukussa tavaroita jotka kuuluvat nyt
toiselle
jotka aikoo antaa
täytyy vain koko päivä kestää juoksemista
ja yrittää näyttää siltä kuin ei haluaisi vilkaista olkansa yli

meillä ei koskaan ollut lemmikkieläimiä
siksi minun sielustani on siirtynyt osa
leluun.

tiistaina, lokakuuta 09, 2007

Mikä on in?

Kun olin lapsi oli IN:

dinosaurukset
ufot
hubbabubba
housuhameet
olipa kerran elämä


Kun olin varhaisteini (11-13) oli IN:


spaissarit ja bäkkärit
slämyt
neonkirkkaanväriset vaatteet
sormettomat sormikkaat
leonardo dicaprio


Kun olin teini(14-19) oli IN :


sellainen tupeerattu lyhyt takkutukka
napalävistykset
kahvilat ja hienot kahvit
tosi tv
lantiomallifarkut


Nyt on IN:

pillifarkut ?
kasarisaappaat ?
kasari ?
tosi tv
tv ?
"Meidän piti käydä suihkussa, olimme viimeisinä, Valsang seisoi ikkunan takana, Humlum meni suihkuhuoneeseen ennen minua. Hän käveli lämpimästä suihkusta läpi kuin sitä ei olisikaan suoraan ensimmäiseen kylmään, ja siihen hän jäi seisomaan. Hän ei liikahtanutkaan, seisoi vain paikallaan ihon muuttuessa ensin punaiseksi ja sitten valkoiseksi, hän katsoi jalkoihinsa ja tiesin hänen seisovan siinä, jotta minä voisin jäädä lämpimään suihkuun eikä minua hoputettaisi eteenpäin. Minä olin ummistanut silmät, lämmin vesi sulki minut sisäänsä kuin seinät, en ollut koskaan seissyt suihkussa niin kauan.
Katsoin Humlumiin, hän seisoi hämärässä ja katsoi jalkoihinsa, aivan niin kuin silloin. En voinut olla ajattelematta Augustia hoitohuoneessa ja Katarinaa joka nukkui uuden valvojan vieressä, enkä minä sitten enää voinut luovuttaa ja antaa mennä. Silläkin kertaa minä olin lopulta tuupannut hänet eteenpäin ja mennyt ensimmäiseen kylmään ja toiseen ja sitten ulos."
(Peter Hoeg: Rajatapaukset s.214)

Selailin eilen taas Rajatapauksia. Se on edelleen minun kirjani. Se on niin tärkeä! En enää pysty lukemaan sitä ääneen.

Peter on vielä minun, vaikka minä menetän kaikki sellaiset joista muutkin alkavat pitää.
Luulen, että Lars on pikkuhiljaa menetetty. Ei minua enää kiinnostaa kuin vähän, ihan vähän vain. Olen omaksunut välinpitämättömän ilmeen. No, ei se nyt ollut niin kummallinen. Ja sitten kääntää selkänsä.
Niin minä teatterinkin kun yhtäkkiä minun kanssani 150 samaan aikaan aloittanutta ja kaikki teatterista kaikki näyttelijöiksi
ja sitten oli kuitenkin vielä kaksi saman kokoista ryhmää, vanhempia, joita opetttajat ylistivät ja joita tietysti katsottiin ylöspäin ruokajonoissa ja käytävillä. Tuo on siinä elokuvassa tuo on siinä sarjassa tuo on sen ja sen näyttelijän tytär tuo sen poika
niin
sitten tuli taas huomaamaton tyttö joka aina tarkkailee
silloinkin kun se sanotaan ääneen ja kaikki kääntyvät katsomaan
mutta sitten oli viimeinen kurssi
viimeinen jolle en olisi tahtonut edes mennä
koska se oli fyysistä teatteria
ja ennenkaikkea koska se oli
ohjaamista
mutta siellä opettaja yhtäkkiä sanoo ääneen että vau
minulle
hän sanoo sen minulle
ja koska minä olen kermakissa sellainen jota silitellä joka kehrää
tietysti
ja sitten henkilökohtaisessa palautteessa hän sanoo minulle
että harkitse tosissasi
ohjaamista
ja mites käsikirjoittaminen?
ja sitten minä
onnesta onnena kirjoitan näytelmän ja ohjaan sen
ja sitten minulla onkin taas teatteri.
kunnes
ympärillä on taas kasapäin niitä jotka osaavat sen muka paremmin
ja kaikenmaailman ylioppilasteatterilaisia joilta pitää anella saisinko
sitten on taas otettava välinpitämätön ilme ja pah

mutta
kirjoittaminen
vaikka vuosi kirjoittavien ihmisten ympäröimänä
vaikka asuu toisen kirjoittavan ihmisen kanssa ja jakaa
niin
se ei ole kadonnut
se että yhtäkkiä huone oli täynnä taitavia lahjakkaita kirjoittavia
ei ottanut minulta pois
ei mitään
vaan minulle vain vahvistui
minä sain heiltä
oli yhteisö
ensimmäistä kertaa
minua ja toisia yhdisti kirjoittaminen
mutta miksi?
miksi se että muut, ottaa minulta pois kaiken
muun paitsi
kirjoittamisen
miksi kirjoittaminen on poikkeus?

se on niin kummallista.

onko se sitten niin
että kun kirjoittaminen on kuitenkin yksinäistä
kun sitä tekee itsekseen kuitenkin
sitä ei jaa samalla tavalla
se on minun
ja minä kirjoitan niin kuin minä kirjoitan
ja toiset kirjoittavat kuten he
me emme voi kirjoittaa samalla tavalla
minä en voi verrata omaani toisiin
koska ei ole mitään järkeä verrata ihan eri
että ehkä kirjoittamisessa ei ole niin kuin näyttelemisessä
että voisi sanoa huono hyvä taitava lahjakas lahjaton vain kaunis kömpelö
en tiedä
ei
kyllä voi sanoa että ihan paska teksti
ja voi sanoa että vau
ei kai se sitäkään ole

kai minun sitten pitää vain olla
onnessani siitä että minulla on vielä jotain

peter
ja kirjaimet.

torstaina, lokakuuta 04, 2007

krhgfäir
minua ärsyttää
vaihteeksi taas
mutta ei se mitään
on niin ihana tehdä kaikkia hommia vastentahtoaan ja pahoilla mielin ja kiireessä ja tietäen että lopputulos on kaamea ja karsea eikä tahtoisi olla mukana toteuttamassa ja sitten sitä ajattelee ettei enää ikinä ei ainakaan jos eräs tietty henkilö on mukana tekemässä miten voi olla niin hankalia ihmisiä!
ja sitä hymyilee ja nyökyttelee ja haistakaa paska

mutta eilen
teatteriryhmässä
hii
voi. se oli ihanuutta. ihanuutta ihanuutta. olen niin kaivannut kaivannut kaikkia ihan perusharjoituksia yhteisöä toisia teatteria voi
se tuntui heti hyvältä
ei yhtään sellaista ihmistä jota en sietäisi joka ajattelisi olevansa jotain jolta ei uskaltaisi kysyä
vaan siellä oli aivan hyvä.

ja tänään kurinpidollisia ongelmia 5b luokan kanssa mutta
loppuen lopuksi
hyvä vaikka raskas päivä
ja ehkä joku uusi taas tänään innostui vähän kirjoittamisesta

ehkä yksi mahtavimmista tunteista
kun lapsi kysyy
saako tässä käyttää mielikuvitusta
ja kun vastaa kyllä nimenomaan
miten silmät syttyvät
ja tunnin jälkeen tulee sanomaan
että minäpä taidan kirjoittaa sen tehtävän jo tänään kotona

voi miten onnelliseksi tulee!

ja tänään on siivouspäivä
eikä me taaskaan siivota.

keskiviikkona, lokakuuta 03, 2007

hoh hoijaa

kohta lähden teatteriharkkoihin! hii hii! kohta lähden teatteriharkkoihin!
tai siis vasta vajaan tunnin päästä. mutta siis kohta

olen ollut ehkä ahkera.
hoh hoijaa. ja tiedän että silti riittämätön ja surkea.
tuntuu ettei koskaan tee tarpeeksi ja aina jotenkin viimetingassa viimeistelemättä epävarmana ja jo valmiiksi epäonnistumista tuntien

ja minä tahtoisin mehua. tekee mieli kauheasti mehua.

osaan viittoa tänään ja huomenna ja eilen ja toissapäivänä ja ylihuomenna ja pappa ja mummo ja kaikkia sellaisia asioita

tai minun pitäisi osata

ja eilen
tytöt meikkasivat minut
ja pukivat ja sitten hiuksiakin
mutta se onkin yhtä juttua varten
harjoittelua vähän
että miten se sitten oikeasti onnistuisi
nyt vain aloitettiin minusta vaikka en minä ole ainut
sitten sitä juttua varten
jonka me toteutamme sitten eräänä päivänä
mutta se onkin sellainen salainen yllätysjuttu ehkä vain
meidän pieni empiirinen koe vain
meidän tyttöjen jolta keltään ei löydy korkoisia saappaita tai mikä ihme saksankielinen nimi toppi tai kireitä kireitä pillifarkkuja
eikä meillä kellään ole värjätty tukka
eikä me kukaan oikein sillai meikata
mutta ei se mitään
ei me juoda sellaista siideriäkään sellaisesta tietystä pullosta

huokaus huokaus huokaus

tänään minä kirjoitin ystävälle pitkän viestin
jossa minun piti oikeastaan vain sanoa että ikävä ja että ajattelen
hassua
olin ajatellut tätä ystävääni viime päivinä tosi voimakkaasti ja suunnitellut kirjoittavani hänelle
olin päättänyt
kun emme olleet pitäneet yhteyttä moneen kuukauteen
mutta hän olikin ehtinyt ensin

sitten aina välillä vain miettii
että onko mahdollista
tuntea toinen ihminen
jokin
mistä sen tietää

minun kummitätini
ollessaan kaukana kotoaan ulkomailla
tunsi että hänen isälleen oli tapahtunut jotain
hän oli varma siitä että nyt
ja hän soitti kotiin äidilleen
ja kysyi mitä isälle on tapahtunut
mummini vastasi että hän on juuri kuollut.

perjantaina, syyskuuta 28, 2007

eilen tyttö sanoi että eroamme
niin, minä sanoin
niin me teemme ja minäkin edesautan
katselimme kuinka ihmiset olivat joukko
minä olen liian monta kertaa
kuulunut
on ollut ihmisiä ympyrässä
ja sitten
yksitellen lähdetään
vaikka kuinka
aina
ainahan sitä sanoo ettei koskaan ja kyllä pidetään yhteyttä ja me

mutta kenen salaisuuksia kuiskataan öisin
kenen kanssa painetaan kädet yhteen ja kasvot ikkunaan suunnitellaan valot sammuksissa kuinka sitten joskus
kun ollaan isoja
kenen kanssa nauretaan elokuville joita katsotaan kaksikymmentävuottamyöhemmin

ja minun on hyvä näin
minun on hyvä vaikka ympyrät muuttuvat yksittäisiksi ihmisiksi

ja sitten joskus
sitten joskus on taas ympyrä
toisinaan
ja kysytään mitäs sinä

minä kävelen vaahterapolkuja ja koivunlehtipolkuja
ja lempipuu haapa

ei ole ympyrää
ei ole ympyrää jota kävellä edestakaisin
pysähtyä jokaisen eteen ja katsoa peiliin
kävellä siellä peilien ohi
pysähtyä peiliin ja nähdä kuinka takana liikkuu
minun ympyräni minun ympyräni piirretty punaisella näyttämön keskelle
ei siellä ole ketään

jotkut ihmiset lähtevät erämaahan
jotkut laulavat
joistain ei tiedä muuta kuin että uusi sähköpostiosoite
yhdestä lukee ehkä joskus lehdestä
ainakin nimen

mutta minun on hyvä
suoria viivoja punaisia viivoja
lankoja sinne tänne
ja kaikista paras jäädä aamulla sänkyyn kun toinen lähtee töihin
näyttää miten käsi on unessa
avata verhot ja siellä on värit

eikä se mitään
vaikka joskus tuntuisi että on menettänyt kaiken
yksitellen
jokaisen asian josta on pitänyt
kiinni
eikä se mitään
vaikka ei osaisikaan laulaa ja on unohtanut miten koskettimia kosketetaan jotta lähtisi kaunis ääni
ei mitään väliä sillä nukkuuko vai näkeekö unta
edelleenkään

keskiviikkona, syyskuuta 26, 2007

maailmanloppu

masentaa.
ei pitäisi koskaan lukea mustavalkoisia tekstejä
joissa ihmiset
ne ihmiset joita minä näen joka päivä kun kävelen missä tahansa
kaikki ihmiset
vai onko se vain joku ihmisryhmä? joku osa vain? häviävän pieni
voi kun olisi
kirjoittavat omia mielipiteitään siitä mitä maailmassa on tapahtumassa
ja mitä kukin voisi tehdä.

joskus tekisi mieli kääriytyä peittoihin ja pieneksi
vain sen takia
ettei jaksa ymmärtää
eikä selittää

ja mistä sitä tietää
jos minutkin on vain aivopesty
kierrättämään lajittelemaan säästämään katsomaan ylös ja eteen halaamaan puita inhimillistämään eläimet sanomaan ei sanomaan kyllä asettumaan vastatusten
ajattelemaan
mistä sitä tietää jos minun päässäni ei olekaan mikään totta
että taivaat eivät putoa
meret eivät nouse
valaista ei vuoda verta
ja sudet syövätkin kaikki lapset kaikki aikuiset kaikki koirat ketut hirvet porot
että maailma on luotu
että se on luotu ihmiselle
meille
kulutettavaksi käytettäväksi
vain meille
vain minulle

tekisi mieli sylkäistä niiden kaikkien ihmisten päälle
ihan jokaisen
jotka nauravat
sille että pienenpieni tyttö istuu puunoksalla ja itkee

tiistaina, syyskuuta 25, 2007

ilo ja onni

Grizzly man
epäilyttävä dokumentti
voiko sellaisia ihmisiä olla oikeasti? Voiko ruumiinavaaja tuijottaa silmät selällään kameraan ja selittää miltä tuntuu katsoa silvottua ihmistä ja toistaa monta kertaa yksityiskohtaisesti miltä kuulostaa kun karhu raatelee ihmisen. Selkä suorana.
Eikä yksikään kohtaus yksikään ihminen mikään liikuta kertaakaan vaan kaikki tuntuu epätodelliselta niin epätodelliselta että ainoat reaktiot ovat suu auki hämmästys ja nauru.
Hämmentyneissä tunnelmissa. Kyllä. Kyllä se on kaikkien tietojen mukaan dokumentti eikä fiktio eikä parodia.
Mutta Herzog.
Niin, selittääköhän se nyt kuitenkaan ihan kaikkea, jos osa materiaalista oli kuitenkin sen Timothy Treadwellin kuvaamaa. Suuri osa. Ja se itse naamoineen "I love you, I love you bears"
No mutta. Ehkä minä toivun tästä hengästyttävästä luontokokemuksesta.
Tämä olisi ollut kyllä niin nappi meidän tulevaan luonto&elokuva sarjaan.
mutta.

Ja olen myöskin onnellisen iloinen
sillä eilen
minä sanoin ääneen että tahtoisin ihan oman teatteriryhmän
että tahtoisin jonkun pienen
ja nyt
tänään
viisitoistaminuuttiasitten minulle soitti
ja nyt minä olen! Ensi keskiviikkona pääsen ekoihin harkkoihin!
Eihän se ole minun perustama eikä mikään sellainen minun nyt kuitenkaan
mutta tulen olemaan osa
jotakin pientä kokonaisuutta
ja kuulosti niin hienolta mitä alamme tehdä
kirjoitamme itse, minäkin
minäkin! pääsen kirjoittamaan näytelmää!
hii hii
ja lapsille ja monitaiteellista ja ja ja!
voi!
tämä ratkeaa riemusta

ja tänään oli myös hopskeskustelu ja sekin oli kiva
ja minun gradunaiheidea ajatusta ei ihan tyrmätty
ja opintojakin on kivasti
ja voi voi voi

tänään tää ei angstaa!
näin unta Medeiasta.
Sillä oli valkoiseksi maalattu naama ja punaiseksi maalatut huulet, pukeutunut valkoiseen. Hän oli hallitsija, mutta hänen hallitsijansa oli Argon. Medeia ei voinut edes vilkuttaa kansalaisille itsenäisesti, vaan kaikkea mitä hän teki, ohjasi Argon. Jos Medeia yritti tehdä jotakin itse, Argon alkoi kuristaa häntä.
Unessa minä katselin heitä kuin näytelmää. Olin sitä mieltä, että se ei oikeasti Medeian kertomuksessa mennyt noin. Yritin kovasti muistaa kuka Argon on oikeasti.
Aamulla tarkastin Christa Wolfin teoksesta, mutta ei siellä ollut mitään Argonia. Ainoa siihen vähänkään viittaava oli laivan nimi Argo.
Argon on jalokaasu tms. 18. alkuaine.

Ja nyt minun täytyy alkaa kirjoittaa interaktiivista satua.

sunnuntaina, syyskuuta 23, 2007

retkeilyä







unissa huusin äidille paska vetyperoksiidiblondi
ja laukkasin vinhaa vauhtia hevosella

tänään kävellyt monta monituista tuntia ja kilometriä
onneksi kiersimme toiseenkin kertaan vaaruvuoren, sillä muuten ei ehkä tuntuisi että on kävellyt. nyt tuntuu. ja on niin ihana väsynyt.

minä laitan muutaman kuvan


kuvatkoon tunnelmaa
joka vallitsi retkellä
vaikka retkeen varattu aika ja matkan pituus eivät ihan osuneet kohdakkain
ei se mitään
omatoimisesti kuljettuna toiseen kertaan
oli hyvä

tiistaina, syyskuuta 18, 2007

koko aamun minä olen tässä ollut etsinyt tietoa ja huokaus
jos joku tietää hyvän elokuvan, joka käsittelee ihmisen ja eläimen suhdetta voi vinkata.

minusta on omituista että ihmisen ääni ei aina näytä siltä ihmiseltä jonka ääni se on
kun on vain kuullut
ja sitten näkee kuvan

minä sain eilen kukkia
yhtäkkiä ja ne ovat niin kauniita niin syksy

nälkä mahassa
ja osaan jo viittoa hyvää huomenta hyvää päivää hyvää iltaa hyvää yötä tervetuloa näkemiin mitä kuuluu kiitos samoin hauska tavata

lallala laa
kuuntelen joanna newsomia

enkä oikein tiedä miten päin tässä olisi.

sunnuntaina, syyskuuta 16, 2007

juhlien jälkeen

oli viikonloppu
oli ystävät
tyttö joka leipoo tiskaa juoksee ja laskee meille kaikille rahat
Tampere
ekskursio nokialle
rolls rolls ja kokki lähtee muille maille
tammenterhoja kassin pikkutaskuun
ja paikallisia jotka muista kaupungeista joiden aamukaljat eivät jaksa kiinnostaa
viittomia baarissa
luumuhillo
vohveleita aamiaiseksi
kello neljältä tanssia kevyen miehen kanssa
siis ei enää silloin mutta näyttävät miten

väsynyttä väsynyttä
koska eihän sitä koskaan nuku
kun lattialla hengittää seitsemän kahdeksan
ja kaksikymmentäviisineliötä

mutta uskomatonta miten nauraa
avaa käärepaperia sanomalehtipaperia vessassa
ja melkein vähän itkettää kun on tyttö
joka ei tahdo että minä menen kauaksi
enkä minäkään tahdo mennä ja sitten olen ollut vähän rohkea,
niin kirjoittaa minulle
ja niin minusta oli tuntunutkin

väsynyttä väsynyttä
ystäviä

oo
minulla on ystäviä
ja unisilmät
sateenvarjo ja uusi mekko

minulla oli hyvä viikonloppu
ohut patja
ja paljon ihmisiä ympärillä

sain
intialaisen päähieronnan
viimeisillä aamuntunneilla unta

ja nyt
minä niin väsynyt
että nukkua käpertyä kiertyä vain

oo
oma sänky ja aurinko joka on punaisissa lehdissä keltaisissa lehdissä katossa ja seinissä

torstaina, syyskuuta 13, 2007

argh

ärsyttävää.
niin kovasti ärsyttävää että
käytännönasiat
ovat olemassa
ja että
vaikka minä kuinka yrittäisin niitä hoitaa
eivät ne hoidu koska kukaan muukaan ei
minua inhottaa että jos minulle sanotaan soitan sinulle siihen aikaan niin hoidetaan tämä asia
minulle ei soitetakaan
ja minun pitäisi taas
jo tuhannenen kerran

ja vaikka olen lähettänyt kymmeniätuhansia viestejä edestakaisin
yksikään ei saa vastausta
ja
argh
minä inhoan

minä inhoan ettei auta että hoitaa oman osuutensa
että täytyisi kaikki muutkin

inhoan että on kokouksia ja kokouksia ja kokouksia
ja puhelimella ja sähköpostilla ja kaikki pursuaa
ja tänään on siivouspäivä
ja minä en halua

vihastuttaa ärsyttää

minä sentään teen kaikki asiat palkatta (melkein kaikki, mutta ne jotka teen palkasta, eivät liity tähän)
ja silti minä teen
miksi ne joille oikeasti maksetaan eivät saa kirjoitettua edes yhtä pienen pientä sähköpostiviestiä, jossa sanoisivat sen painavan sanansa.

ärsyttää ärsyttää

ja tämä on niin vittuuntumistäyteinen viesti että olisi voinut jättää kirjoittamatta
mutta kun nyt kerta kirjoitin niin ihan piruuttanikin laitan tämän kaikkien nähtäväksi
hah

jokainen voi sitten tahollaan miettiä omia työskentelytapojaan
että voisikohan miettiä mitä itse voisi tehdä toisin
minussahan ei ole koskaan mitään vikaa
minähän tässä olen vain viaton uhri
mutta kaikki muut voivat miettiä
vaikka eivät tähän hommaan liity nyt mitenkään mutta voivat silti miettiä
että josko seuraavan kerran kun joku kysyy jotain vastaisikin heti
ja josko seuraavan kerran kun lupautuu hoitamaan jotakin hommaa, myös hoitaisi sen.

tekisi mieli hakata ihmisten seiniä päähän

tiistaina, syyskuuta 11, 2007

on laivoja ja meriä
ja korkealle kohoavat tornit joissa asutaan
autot jotka lähtevät ohittamaan vaikka ei saisi koska ovat tottuneet
ajamaan niin että tuuli tuntuu tukassa päästä varpaisiin

eilen ei ollut missään tarpeeksi pimeää
ja minä vispasin marjapuuroa
koska on puolukoita
ja mustikat jotka olivat kuin mustaa vettä
siihen olisi voinut mennä silmät kiinni olisiko ollut pimeää?

ja taas olen unohtanut
olen unohtanut mitä minä yössä suunnittelin
kun oli liian aikaista nukahtaa
aina liian aikaista ja liian valoisaa laittaa silmiä kiinni silloin kun kipu

enkä minä enää muista mistä näin unta
kenen kasvoja millaisia värejä ja juoksinko minä vai kävelinkö kuljinko vain edestakaisin huoneesta huoneeseen ja koskettelin tavaroita jotka eivät ole minun tai minusta katselin tauluja joita ei ollut maalannut kukaan ja laulun sanat joita lauloin jotka eivät olleet mistään laulusta.

"joku on aina hereillä kello neljä"
ei se ollut se laulu mutta nyt on. ja huomenna ei tule vettä.
ja ikkunoissa verhot ovat auenneet eikä kaikista mene edes kiinni
ja kun makaa liikkumatta uskaltamatta liikahtaakaan kuunnellen kuinka ikkunat menevät kiinnemmäksi ja avoinaisimmaksi ja tietää ettei ole lukkoja eikä lukossa eikä yläkertaan kuule vaikka huutaisi kuinka paitsi silloin kun joku toinen huusi mutta siitä onkin aikaa
aamulla ei voi muistaa

ihmettelevät miksi me emme
ja minäkin ihmettelisin. mutta jotkut asiat ovat kaikkien talojen ulottumattomissa siellä minne ei tule koskaan vettä eikä sille vain mahda
joskus on ollut valaita
niin paljon enemmän ja puita
ja minä puhun niistä kuin puhuisin itsestäni
vaikka ne olivat eri tytöt jotka
pyöräilivät terävähampaisia koirasusia pakoon
ja jotka laivan kannelta tähyilivät näkyykö pyrstö näkyykö nokka ja mitä ne syövät

minä istun ja katson ikkunasta kaikkea valoa
sitä jonka toivoisin pimeäksi
ja jonka pimeällä toivoisin aamuksi kun haluaisikin nukkua

ja kyllä minä
ajattelen joka päivä
niin paljon että jollei ajatuksia voisi lukea minua voisi

ja minun lisäkseni on kaikki seinät ja lattiat ja katot joita minä katson ja ajattelen jos kääntäisi ympäri
mutta minä olen täällä
omassa pienessä ympyrässä
täällä nunnat eivät nosta kylpyammeesta miehensä murhannutta naista, joka näyttää nukelta
eikä se murhattu mies lennä kaikkien talojen kattojen läpi

tänään minä leivon suklaapuolukkamuffinsseja

maanantaina, syyskuuta 10, 2007

mennään omenavarkaisiin
vaikka ei se ole varkaus
kun se on puu joka ei ole kenenkään pihalla
ja sitten pitäisi tietää
kaikkia asioita kauheasti
ja jo suunnitelmat
enkä minä edes vielä tiedä aikaa
tänään opin kissa täti harrastaa sujua sanoa ymmärtää kaikki kokonaisuus koti

ja kasvit on kansissa
ja kaappi niin herkullisen punainen
vaikka vielä pitää maalata kerta ainakin (ja isi teki sen nytkin melkein kokonaan)
ja on puolukoita
on sieniä

ja hei!
nyt vasta huomasin mutta meidän vaahtera! meidän vaahtera on alkanut punertaa!

syksy!

enkä minä mitään muuta enää kuin hymyä

torstaina, syyskuuta 06, 2007

seka

sekava kamala yö
minulla on ihmeellisiä fyysisiä ongelmia
poskessani
se vaikeuttaa syömistä ja nukkumista
sen lisäksi makkuulle käydessäni minua alkaa oksettaa
olen varmasti nyt taas kerran kuoleman sairas
ja unissa aivan kummallisia asioita tekivät ihmiset, joita tunnen
ja minäkään en ollut minä

mutta pian riennän töihin pariksi tunniksi
vain onneksi pariksi tunniksi
koska sataa minä luulen ettei ole montaa asiakasta
voi kun ei olisi yhtään! ja voisin vain lukea kirjaa
siitä tykkää että voi juoda teetä ja lukea kirjaa
siitä ei jos joutuu käyttämään sitä pankkikorttikonetta.

ja sitten pian tänään lähden heinolaan
mutta sateessa ei sieneen eikä puolukkaan :(
mutta pitääkin tehdä kasvit, vihdoin
ja maalata kaappi, vihdoin

ja jos poski hellittäisi maailma varmaan pelastuisi

maanantaina, syyskuuta 03, 2007

näkemisestä

luen saramagon kertomusta näkevistä
siinä pääkaupungin ihmiset jättävät äänestysuurnaan tyhjän lapun
eilen ajattelin että entä jos ihmiset oikeasti
tänään elokuvatuottajat ovat menneet lakkoon

ja minua vähän hymyilyttää.

painajaisuni

Yöllä satoi rankasti.
Tai en ole ihan varma oliko se unta

mutta aamulla kun heräsin unesta, minä itkin
ja muistin tarkalleen uneni, jonne jäin itkemään herättyäni

olin menossa jonnekin ja oli pimeää. Se oli taas sama reitti, jota kuljen usein unissani
vastaan tuli mies, joka oli selvästi humalassa ja örisi jotakin. Ajattelin, ettei siitä tarvitse välittää. Mutta mies lähtikin perääni ja minä aloin juosta. Mies alkoi myös juosta ja hän oli yllättävän nopea. Näin vähän matkan päässä vanhan naisen ja yritin huutaa apua, mutta minusta ei lähtenyt ääntä. Ei mitään ääntä. Ääni oli kuin juuttunut kurkkuun, tuli vain pieniä pihauksia.
Juoksin ja yritin huutaa.
Mummo näki minut ja ymmärsi, mutta mies lähti jahtamaan myös mummoa. Me juoksimme mummon kanssa minkä pääsimme ja välillä mies sai minusta otteen. Se tuntui kamalalta.
Mies alkoi heitellä minua kivillä. Minä yritin kanssa hädissäni kerätä kiviä, mutta ne eivät osuneet alkuunkaan. Olin jo ihan paniikissa, juoksin harjun tapaista pitkin kun huomasin, että alhaalla oli ihmisiä. Yritin huutaa heille, mutta joko minusta ei vieläkään lähtenyt ääntä tai sitten he eivät kuulleet. Sitten yksi hymyilevä mies näki minut ja minä itkin ja huusin, mutta mies vain hymyili ja ajatteli, että minä pelleilen mieheni kanssa. Hän ei yhtään ymmärtänyt. Minä yritin huutaa hänelle että ei, minä en tunne tuota miestä, joka minua jahtaa ja auta minua! Mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta. Hymyilevä mies olikin ulkomaalainen, eikä siis ymmärtänyt yhtään mitä yritin selittää. Kaivoin juostessani kännykkää ja sain soitettua hätänumeroon, yritin selittää olinpaikkaani, se oli joku tuttu paikannimi, mutta en muista sitä enää.
Olin lapsuudenkotini alueella, siellä päässä. Itkin ja minusta piteli kiinni keski-ikäinen nainen. Poliisit olivat piirittäneet alueen ja saaneet miehen kiinni. Mummo oli saanut soitettua hätänumeroon kun mies oli keskittynyt jahtaamaan minua. Keski-ikäinen nainen sanoi että lähdetään pois, olimme menossa kai poliisilaitokselle rauhoittumaan ja tekemään rikosilmoitusta ja sellaista.
Minä lyyhistyin aivan kokonaan. Ei ollut yhtään voimaa ja itkin lohduttomasti.

Oli jännä kun heräsin ja itkin. Tavallaan itkin ensin ilman kyyneliä, unissani vain, sillä tavalla sisään. mutta tunne oli niin voimakas että aloin itkeä toisella tavalla, oikeasti. Uni tuli huoneeseen. Se tuli minuun tavallaan uudestaan. Ja hetkeen en oikein tiennyt mitä tapahtuu. Makasin vain sängyllä ja itkin.

ja olin ajatellut että tänään on ihana viimeinen vapaapäivä. mutta.
olin unohtanut että pitäisi järjestää kaikki viime vuoden paperit
jotka täällä pöydällä ovat lojuneet
niin
että mahtuu seuraavan vuoden.

seuraavan.
tämän.
nyt alkavan.

perjantaina, elokuuta 31, 2007

unessa tommy taberman oli laittanut blogiini kommentiksi koko ruudun kokoisen oman kuvansa.

ja unohdin uusia kirjaston lainat.
krr.

ja olen saanut esseen.
melkein. melkein.

enkä jaksaisi yhtään käytännön asiaa enää
jaksaisin vain vain
nukkua ja nähdä unia
nukkua olla näkemättä unia
ottaa valokuvia vastaantulijoista
pistää silmät kiinni
tuntea tuuli kylmä syksy poskilla
heitellä lumipalloja
silittää kissaa
maata lattialla
kerätä vaahteranlehtiä
ravistaa omenapuuta
vähän omenavarkaissa
syödä raparperiä suoraan maasta
piilottaa pääsiäismunia
etsiä pääsiäismunia
katsella sadetta ikkunasta
kävellä syksyssä kävellä kävellä kävellä syksyssä
kiivetä katolle
istua kivellä

mutta vielä on tekemistä pikkuisen
ja ulkona näyttää kauniilta syksyltä
eilen illalla oli niin ihana kävellä kotiin oli täysikuu ja viileä ja loputon hämärä joka vain jatkui olisi voinut kiertää järven jos olisi jaksanut

mutta harmittaa ne lainat
kun just maksoin edelliset .(

menen jatkamaan itkemistäni
koulua

keskiviikkona, elokuuta 29, 2007

yöt jatkuu

Ei se ollut tämäkään yö rauhallinen.

Suuri laakea kenttä oli täynnä verisiä silvottuja ihmisruumiita, joita poliisit ja ambulansssimiehet raahailivat, kasailivat ja etsivät. Aina välillä joku huusi, taas löytyi yksi! Minä katselin, kun yksi tuttu ärsyttävä mies kaivoi kuoppaa ja poimi kuopasta verisisiä sikiöitä. Hän otti kuopasta kolmannen ja sanoi että niiden on täytynyt olla kolmoset. Kolmannen jälkeen tuli vielä neljäs, mutta en katsellut enää sen pidempää.

Ystäväni oli muuttamassa toisen ystäväni entisen poikaystävän kanssa yhteen ja heillä oli upea suuri koti. Avasin heidän parvekkeensa oven ja parveke oli valtava. Minua huimasi hieman siellä, koska parvekkeella ei ollut kaiteita. Kun tulin parvekkeelle uudelleen se oli täynnä ihmisiä ja siellä oli myös kaide, kaide oli kuitenkin irrotettava naru ja se irtosi ja lopulta naru kiertyi kaulani ylle ja alkoi kiskoa minua mukaansa. Ihmiset vain riuhtoivat narua, juoksivat ja ilakoivat ja minä raahauduin naru kaulassani niiden mukana ja yritin löysätä sitä etten tukehtuisi. Lopulta ihmisjoukko pysähtyi, sain narun pois kaulastani ja päivittelin tapahtunutta ventovieraalle naiselle ja poikaystävälleni. Meidän joukkoomme ilmestyi pelottavan näköinen nuori mies joka sitoi narun poikaystäväni kaulaan kuristaakseen tämän. Ihmettelin, mutta ajattelin että he ovat kavereita ja se on joku tyhmä pila. Sanoin kuitenkin, että älä viitsi kuristaa ihmisiä ja aloin irrottaa narua pojan kaulasta. Mies ei kuitenkaan luovuttanut helposti vaan alkoi ilkkua minulle siitä mitä minulle oli juuri aikaisemmin tapahtunut narun kanssa ja miten olin näyttänyt kauhistuneelta. Sanoin ettei hänen silti tarvitse sitoa kenenkän kaulaan naruja. Ja hän syytti minua jankuttajaksi. Lopulta ulkopuolisten avulla saimme miehen poistumaan ja poikaystäväni vapaaksi. Lähdimme pois ja olimme järkyttyneitä. Pysähdyimme thaimaalaisen kaupan eteen ihastelemaan suuria vartaita ja omenachutneyta kun thailainen nainen tuli eteemme kassan takaa ja osoitti meitä aseella. Hän otti meidät panttivangeiksi. Minä aloin tässä vaiheessa kuitenkin vähän heräillä ja sain unen siirtymään niin, että olimme kumpikin päässeet pakoon ja minä piilottelin yhden toisen kaupan takahuoneessa, jonne thailainen oli tullut minua etsimään. Tiesin että poliisit oli soitettu.
Poliisit tulittivat konekivääreillä (?) thaikauppaa vaikka ihmisiä käveli siitä ohi ja kaikkialla. Kukaan ei ollut moksiskaan, vaikka rakennukset menivät rikki ja ihmiset kaatuivat verisinä maahan.


eilen uppouduin koko päiväksi kirjoittamisen ihmeelliseen maailmaan.
olin illalla niin poikki ja ahdistunut että tajusin etten oikeasti voi kirjoittaa niin montaa tuntia.
että aivotyöskentelykin on raskasta. ja tietyllä tavalla fiktiivisessä tekstissä saattaa mennä jonnekin niin syvälle, että siitä palautuminen kestää
ainakin minulla, vielä
asiaa ei helpottanut se, että fiktion lisäksi kirjoitin esseetä ja suunnittelin toista esseetä toisen tilalle. tein siis tavallaan kolmea kirjoitustyötä kerralla ja
ihan totta
en enää koskaan halua sellaista.
haluan keskittyä pari tuntia päivässä maksimissaan omaan maailmaani
ja pari tuntia maksimissaan muuhun kirjoittamiseen
mieluiten ei samana päivänä kumpaakin
(joka on kyllä aika mahdotonta kun yrittää kirjoittaa omaa ja opiskella samaan aikaan)

mutta syksy on
syksy on ja se tuntuu hyvältä. muut ehkä vielä odottavat aurinkoa mutta voi kuinka minä nautin tästä sateesta ja huojuvista puista!

tiistaina, elokuuta 28, 2007

oli aika villi yö,
mm. :
veljeni uhkasi minua ja äitiäni puukolla ja kun isi pelasti meidät alkoi veljeni itkeä miksi he puhuvat hänelle niin vihaisesti
ensimmäinen poikani tarjosi minulle ja toiselle tytölleen nakkikookosleivoksia, jotka lilluivat mehussa. me sanoimme hyi yäk
minä leikkasin pieniä paloja herkullisista kakuista, yksi kakku oli kokonainen jättikokoinen mansikka
kaksi kissaa hyökkäilivät kimppuuni mutta ne olivat tällä kertaa hyvin eroottisia
"rakastelin" kissan kanssa, mutta se oli kyllä myös mies, isäni luki lehteä samassa huoneessa
hirveässä kiireessä yritin etsiä maastokuvioita lehdestä selasin sen aina uudestaan ja uudestaan mutta kuvioita ei löytynyt, oli vain onkikuvioita
hirveät kasat kasseja ja niissä minun lapsuuden tavaroita ja äitini naisten tavaroita, lajittelimme niitä poisheitettävien kasaan ja säästettävien kasaan, äitini muistutti minua koko ajan sairasvakuutuksen uusimisesta
katselin kuinka vastaantulijat antoivat yksinkertaisen näköiselle miehelle kakkapalloja ja mies tunki ne muitta mutkitta suuhunsa ja nielaisi

eilen tilasin rikosrekisteriotteeni. se täytyy olla kun työskentelee lasten kanssa.

keksin myös kirjoitukseeni uuden tason. se on aika huomaamaton ja tavallaan ollut koko ajan tiedostamattani tekstissä mutta nyt se sai minunkin päässäni merkityksen ja ujutin sitä vähän lisää. he hee. vaikka kuinka sanon inhoavani tekstin rakentamista niin he hee kuinka sittenkin se voi olla hauskaa! voi! rakastan niin arvoituksia ja salakieliä ja kaikkea sellaista. ja on niin mahtavaa että minulla on nyt sellainen oma! ikioma josta kukaan ei vielä tiedä mitään! ja että sen lukeminen, sitten jos joskus joku sitä lukee on kuin lukisi salakieltä, ehkä vähän. mutta sellaista se kai on. minunkin lukemiseni.
vaikka minä olenkin alkanut olla suora. joskus.
olen minä silti kerällä. vaikka kerronkin uneni.

ja kuka sanoo että unet ovat totta?
unitotta

mutta tässä minä taas olen.
viimeistä esseetä kirjoittamassa. kuten näkyy. ja minulla on nyt niin kova halu kirjoittaa omaani.
mutta aina on tehtävä valinta
aina

ja päätin jättää menemättä ystäväni mökillekin. jonne olisin niin kovin tahtonut niin pitkään ajatellut
joten nyt oikeasti. minun on tehtävä sitä mitä jäin tänne tekemään.

todellisuus.

maanantaina, elokuuta 27, 2007

syys

ulkona tuoksuu syys
ihan totta
se oli ilmassa jo
syksy

ja minä yritän jäljittää tuottajia ohjaajia edes valokuvaajia
yhden e-maili osoitteen vain tarvisin

nämä esitysoikeudet elokuviin
joita tulemme näyttämään syksyllä
syys

mitä tapahtuu jos syö vahingossa liian raakoja papuja?
eilen
ostimme jäätelöt vaikka oli syksy
ehditte vielä, myyjä sanoi
joka oli myynyt meille jo kuusi jäätelöä
viikon aikana
jos käytte ensi viikolla joka päivä, ehditte saada vielä yhden ilmaisen
hän nauraa ja tekee isot pallot appelsiinisorbettia ison pienen pallon
ja me kävelemme ihmisten läpi palloinemme ja haluan harjulle
alkaa sataa
vähän vain mutta se yltyy ja lopulta harhailemme torikeskuksessa joka on kaikkialta luonnollisesti kiinni paitsi ulko-ovistaan
mies kampaa kaljunsa peitoksi tukkaa peilaten näyteikkunasta ja me seuraamme häntä
menee lopulta baariin, ottaa keskisuomalaisen hyllystä ja tähyilee jotakuta työntekijää
häntäkö varten hän kampasi kaljunsa eteen tukkaa?

lapsi on tuolla käytävällä. se on alkanut muutakin kuin itkeä

ja minun mikään lakkoni ei pidä
eikä tehtävät vähene tentistäkään

olen lukenut viikonlopun aikana kuusi mangaa

mutta minähän olen
sellainen joka jää kaikkiin sarjoihin
kiinni
olivatpa ne sitten pahoja tyttöjä twin peakseja valtakuntia sunsetbeacheja ugly girlejä tai angel sanctuareja

ja kuunnellut CocoRosieta
kannatan!

ja joranesta tulee edelleen essi mieleen.

unia on ollut
ja niitä niin paljon

kuunnella ja nähdä
unissa voi myös tuntea
onko mitään aistia mitä ei olisi
silloin kun nukumme?

ja miksi karhuja ei ole kesytetty ja jalostettu lemmikeiksi?

torstaina, elokuuta 23, 2007



minä vaihtelin paikkaa luin tuijotin kattoon ja ikkunasta
missä olit uni?
aamuyöllä siirryin patjalta takaisin sänkyyn olin nukahtanut kirjani päälle

huomenna tentti
minä aloitin nettilakon ja herkkulakon koska en halua suuta täyteen reikiä ja pelottaa varata hammaslääkäriä kun kuitenkin on reikiä
ja nettilakon koska vietän ihan liian monta tuntia päivässä täällä
ja nytkin rikon sitä
mutta vain sen takia koska piti tarkastaa tenttisali

vielä satasivuasatasivua vielä

unessa
vilisi ihmisiä
joku halusi että ollaan vain puolialastomia kun toimittaja tulee niin se ottaa kuvan
ystäväni ruumis oli kuin pornotähden ruumis
vilisi ihmisiä
älä hyppää
vilisi ihmisiä
kaikista ajoista ja paikoista
poliisit tulivat
ihmisiä ihmisiä
sinne tänne

tänään on taas siivouspäivä
nerokas keksintöni

ja minua yököttää kirjoittaminen
minua yököttää sen ajatteleminen
että minun pitäisi jotakin kirjoittaa
taas tällainen
en tahdo sanoa mitään. enää.
olen ehkä liikaa lukenut kirjoittavien ihmisten blogeja
kuinka kaikki osaavat kirjoittaa ja julkaisevat ja hienoja ja kaikkea
plaah
minä luovun.
luovun kaikesta
koska olen luovuttaja

kaikista jopa huovutetuista
niissä vaan pistää sormeen

väsyttää.
väsyttää typerä öinen unettomuus.
ja ajatukset. jotka olivat niin raskaita silloin.
nyt en sano niistä enää sanaakaan koska en ajattele enää niitä.
yöllä on valmis tekemään mitä tahansa
kävellä mustaa tietä pitkin
kuulla jokainen vesihana joka avataan
ja siinä rajalla

tahtoisin uskonnollisuuden suloisen naiiviuden
tahtoisin olla sellainen niin kuin lapsuudessani tyttö sanoi minulle
etten voi rakastaa unilelupossuani
koska vain jumalaa voi rakastaa
en käsittänyt sitä silloin. minusta se oli naurettava ajatus. koska minähän rakastin possuani.
mutta nyt.
voi. voisinpa ajatella niin. voisinpa ajatella että vain jumalaa voi rakastaa.
että vain jumala on olemassa.
voisinpa hylätä eliökunnan rakenteet
voisinpa lakata nimeämästä latinalaisittain kasveja
liimaamasta niitä
koska eihän maapallo ole kuin kuusituhattavuottavanha
vai mitä se nyt sitten olisikaan
että ei ole väliä valaista
ei ole väliä susista
sillä ihminen
voisinpa
voisinpa luopua ajatuksistani ja alkaa ostaa broileria ja makkaraa ja kiinasta tuotuja rapuja
voisinpa ostaa auton citymaasturin ja alkaa hurjastella sillä lentää etelä-amerikkaan lentää egyptiin japaniin intiaan grönlantiin ajattelematta
tulisipa minusta tuulihattara tyhjäpää niin kuin sanoi poika lukiosta tyhjäpää ja me kauhistuimme koska sitä pelkää että itse

turhauttavaa.
feissarikin sanoi että hän feissaa että maailma pelastuisi
minua nauratti jälkeenpäinkin
minä kyllä luulen että hän feissasi koska saa siitä rahaa ja on opiskelija ja tarttee rahaa
vaikka hän maksaisikin kuussa sen viisi euroa niin kymmenen euroa tunnilta tekee päivässä jo kuusikymppiä. kuussa 1200. siitä vitonen pois ei tunnu kai miltään.
en oikein usko että hänen feissauksensa maailmaa pelasti. tai pysäytti edes ilmastonmuutosta. tai vaikutti edes yhden ihmisen ostopäätökseen.
plaah.

minä haluun jo syksyn! haluun jo koulun ja tekemisen ja jotain muuta kuin näitä tekemättömiä typeriä kesiä! kammottavaa. koko kesä mennyt enkä ole tehnyt mitään en edes levännyt. inhottavaa. vuosi taas odotettava ja ensi kesä ei varmasti tule olemaan tällainen (vaan vielä pahempi)

minusta tuntuu kotirouvalta. siltä mistä luen. tuntuu siltä että istun täällä kuusi kahdeksan tuntia puolet luen siitä miten kotirouvat istuvat kotona tehden kotitöitä puolet ajasta istun koneella ja teen pieniä askareita en kuitenkaan kotitöitä koska en jaksa
ja sitten poika tulee töistä ja minä roikun hänessä ja hän on väsynyt ja minä vain roikun ja roikun ja roikun ja kerjään huomiota koska en jaksa tehdä enää mitään sellaista mitä tein jo koko päivän. olen raivostuttava kakara. niin raivostuttava.

minä tahdon helsinkiin.
tahdon turkuun.
tahdon jonnekin jossa on ihania ihmisiä. jossa on ihmisiä.
tahdon ihmisiä.

tahdon jotain muuta kuin tämän talon.
tahdon kirjoittaa. tahdon tahdon tahdon
mutta tässä minä istun ja valitan.