näin painajaista
itkuraivo
kunnes puhelin soi ja heräsin oikeasti
yhden leiriäläisen isähän se sieltä soitteli viitenumeroa leirimaksuun.
niin. sehän piti tosiaan maksaa jo viikko sitten...

lunta tupruttelee. ja olin aamulla niin väsynyt että aloin itkeä siitä että tietokone meinasi jäädä päälle vaikka me kumpikin aiottiin viellä nukkua. suututin poikaystäväni ja nyt hän nukkuu olohuoneen lattialla ja minä yllätysyllätys olen laittanut koneen päälle.
joskus olen itsekkyydessäni uskomaton.
ja minä kun haaveilin jäädessäni makuuhuoneseen että kohta hän tulee ja tuo minulle aamiaisen vuoteeseen lepytelläkseen. pah. minulleko muka! ja ajattelin ettei minun tehtävänäni ole ainakaan pyytää anteeksi.
nyt voisin miettiä näitä asioita vähän uudestaan.

itkuni jälkeen heräsin ajattelemaan, että minun täytyy nyt tosissani olla varovainen etten väsytä itseäni liikaa. oikeasti. tuo itku oli jo sen merkki. että alkaa rakoilla.
joskus sitä vaan pelkää ettää itse
kun ympärillä niin monet repeävät
lähipiirissäni on enemmän mieleysterveysongelmista kärsiviä ihmisiä kuin ns. terveitä.
onko se tätä päivää? vai olenko vain ajautunut sellaiseen seuraan ja elämään?

viime syksynä ystävän kanssa sienessä mietimme paljon näitä
koska kun äitimme olivat nuoria
silloin
oli korkeintan yksi kylähullu
ja joku josta kuiskuteltiin.

ja kuinka järkevää on edes
näinä päivinä yrittää pysytellä niissä "terveiden kirjoissa"
välillä tuntuu että se vaatii niin paljon enemmän
että sitä tulee vain hullummaksi

minä olen sellainen naiivi tyttö. sellainen joka tahtoo parantaa ja pelastaa maailman.
minkäs sille voi. että on sellaisia ajatuksia. eikä niitä yhdet pillifarkut ja biletopit muuta.
vaikka voisihan sitä olla helppo elää niin
ettei enää välittäisi mistään.
olisiko?

kun koskaan ei ole tarpeeksi.
mikään.
oma riittämättömyys. niin pahinta.
ja sen saa huomata joka päivä kokoajan. ettei riitä edes itselleen.
ei saa pidettyä kasassa edes yhtä huonetta. yhtä paperipinoa.

ja yrittääkö sitä sittenkin kirjoittaa
tosiaan
että saisi järjestystä? sitäkö se sitten on?
kun edes sitten osaisi kirjoittaa niin että sillä olisi vaikutusta
eikä sellaista diipadaapaa. sellaista se on minulla. sulkeutunutta ja sisäänpäinkääntynyttä.
merkityksiä merkityksiä mutta ei mitään oleellista.
ehkä siksi käännän pääni niille jotka puhuvat rakenteesta
koska en itse vain osaa.
ehkä siksi olen vihainen niille jotka puhuvat tekstistä kuin esineestä
koska minulle se on puute.

minä kateellinen itsekäs paska.
pateettinenkin vielä!
hah.

lunta lunta. olispa sitä leirilläkin. tulispa siitä hyvä. ja niin etten huutaisi lapsille.
tänään sekin tuli ekan kerran mieleen. että mitä jos alan vain huutaa niille! ja sitten tuli pelko autoistakin. että jos joudunkin ajamaan. miten minä muka yhtäkkiä voisin ajaa. vielä jos joudun ajamaan auton yksin. painajaiset tulevat vain mieleen. etten muista kumpi poljin on kaasu ja kumpi jarru ja mikä niistä olikaan kytkin.

eilen kun tulin kotiin minä pääsin turvaan.
sitten juotiin teetä. kamomillaa. sellaistakin voi.
silloin kun tahtoo vaan maailmasta ihmisistä pois. sellaisesta mihin ei kuulu tippaakaan.
pienet tytöt.
pienet uniset tytöt.
joita vain unissa ymmärretään.