Yhtäkkiä tulee tuulesta mieleen Islanti.
Samalla tavalla viuhuva, vaikka täällä on puita.
Kuinka hiukset väistämättä kasvoille
kuinka hiekka muovin palaset unohtuneet lapaset
kilisevät metalleja vasten
Eilen ensimmäistä kertaa pyöräni. Bussi numero 11 Korkeasaarta kohti,
mutta minä istun valossa vanhusten penkillä
kahvia sillä tavalla, että se jäähtyy
ja naiset puhumassa siitä mitä he tekevät nyt
pystyn profiloimaan jo
että yksi heistä ei ole koskaan tyytyväinen mihinkään,
hän ei tiedä mitä ottaisi, koska ehkä Suomesta ei saa kaakaota ja ne teetkin voi olla kummallisia
ja salaatissa on aiolia.
Mutta en muista, että olisimme koskaan käyneet aamulla Liisankadulla
ja sairaalasta tulee aina mieleen se kevät
kun vältteli pitkään palaamista sinne missä pitää aina sanoa muutakin kuin hei
Tytöllä on pyöreä maha. sellainen, jonka sisällä asuu poikavauva. Minun veljeni poika.
Äiti on tuonut kirjoja ja poikansa vauvakirjan. Me sovimme, että tulemme auttamaan muutossa.
On parkkipaikka, jossa äiti puhuu pitkään puhelimessa ja minä huokailen.
Auringossa odottamista,
pimeässä ajamista.
Illalla Jupiter ja Venus lähellä toisiaan. Isi kysyy saanko nukutuksi
soitan rokotusaikaa, selvittelen työkuvioita, jotka eivät selvittelemällä selviä
ja asioin suurlähetystön ja hotellien kanssa.
Seuraava suuri maanjäristys tulee Istanbuliin. Vaikka ei niitä osata ennustaa. Minä ajattelen Tyyntä valtamerta. Ajattelen mannerlaattoja toistensa alla, ajattelen lähestyviä planeettoja. Melankoliaa. Maailmanloppua ja maailman alkua. Tuulta kaduilla pöllyävää, sinistä taivasta ja sadetta ennen. Unta, jossa me suudellaan, monta kertaa, ikkunan edessä. Unta, jossa kävelen entisen sotilaan kanssa hämärtyvässä ja on ihan rauhallista.
Kuinka rakastan tätä aikaa, ja kuinka inhoan. Kun kaikkialla on tulviva valo
kevätpäivät, ja pelkää koko ajan sairastuvansa
ja juuri tällaisina päivinä, kun varjot kieppuvat valkoisia seiniä pitkin ei haluaisi maata sisällä
tahtoisi vain kaivaa lenkkarit
etsiä kevyet kengät ja villapaidan pelkästään
koulupojat paitahihasillaan auringossa
opettajat huutavat: "takki päälle"
kilo turkkilaista jukurttia, vaikka piti viedä vain postit
pilvet auringon eteen ja alkaa tuuli taas kieppua
kun kävelee yliopistolta takaisin kaupunkiin ja kaupungilta ylös mäkeä sinne missä oli koti saarivaltion pääkaupungissa. Miten erilaista tuuli on talvella ja keväällä ja kesällä ja syksyllä
erilainen luonne
siellä merillä
ja siellä maissa
jyrkänteellä nojaamassa kohti sitä mikä työntää ja hulmuttaa hiukset
telkeämässä ovia ja ikkunoita
lakanat ympäri ympäri
lumi sakeana niin ettei näe eteensä, eksymistä sadan metrin matkalla
ikkunan takana valkeus
valo
tai sade, joka työntää maamassat teille, täyttää ämpärit, tulvii joet ja nostaa merenpintaa
ja aina minä jaksan palata samoihin maisemiin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Islanti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Islanti. Näytä kaikki tekstit
tiistaina, maaliskuuta 13, 2012
maanantaina, helmikuuta 20, 2012
tuli, jää, saari
Eilen
loppui 1800-luvun romantiikka. Tänään on pakkanen nollassa
ja yöt tuntuvat loputtomilta
ettei uniltaan muista miltä tuntuu oikea kesä.
katsoin videon, jossa oli kaunis laulu ja Islanti
ja nyt meillä kummallakin on unelma palata siihen maahan, jossa on mustaa hiekkaa
loputtomuuden tuntuista tyhjyyttä.
Enkä ole koskaan missään muualla tuntenut niin paljon taikaa
ehkä sen tähden haluan sinne aina takaisin
kun kuitenkaan nämä uutiset eurokriisistä eivät riitä.
En välittäisi siitä ettei olisi enää metsää
olisi kuitenkin meri ja taivas ja kivet kaikenmuotoiset
ja kieli,
joka jostain syystä on kaikista kauneinta ja kaikki ne ihmiset, jotka elävät samasta sadusta
jos ajattelen kaikkia maita, joissa olen ollut
on se vuosi Islannissa kuitenkin kauneinta. Minun oli niin hyvä, että lakkasin näkemästä unia.
loppui 1800-luvun romantiikka. Tänään on pakkanen nollassa
ja yöt tuntuvat loputtomilta
ettei uniltaan muista miltä tuntuu oikea kesä.
katsoin videon, jossa oli kaunis laulu ja Islanti
ja nyt meillä kummallakin on unelma palata siihen maahan, jossa on mustaa hiekkaa
loputtomuuden tuntuista tyhjyyttä.
Enkä ole koskaan missään muualla tuntenut niin paljon taikaa
ehkä sen tähden haluan sinne aina takaisin
kun kuitenkaan nämä uutiset eurokriisistä eivät riitä.
En välittäisi siitä ettei olisi enää metsää
olisi kuitenkin meri ja taivas ja kivet kaikenmuotoiset
ja kieli,
joka jostain syystä on kaikista kauneinta ja kaikki ne ihmiset, jotka elävät samasta sadusta
jos ajattelen kaikkia maita, joissa olen ollut
on se vuosi Islannissa kuitenkin kauneinta. Minun oli niin hyvä, että lakkasin näkemästä unia.
sunnuntaina, maaliskuuta 06, 2011
Täälläkin on tuuli. Luin juuri kevättuulesta. Ja täällä on niin kova tuuli, että se on syksy.
Pitkästä aikaa pitkähihainen paita, villatakki ja vielä paksu miehen huppari päällä. Ja vihreääminttuteetä. Nyt olisi hyvä sää mennä ulos puutarhatöihin, kun ei ole liian kuuma.
Eilen käveltiin sinapinvärisiä kallioita. Minä sanoin Islanti.
Ja oli meri ja toinen saari ja niin korkeat kaislat että se oli kuin viidakko.
Ja aallot, ne tuli kivien yli ja kasteli housunlahkeet ja hiekka oli kovaa, saattoi juosta
ja minä löysin ämpärin, ovenkahvaksi sopivan puukalikan ja hopeisen simpukan.
Ja silti minä tykkään tuulen äänestä. Se on erilainen täällä. Se oli erilainen Islannissa. Islannissa ei ollut lehtiä humista, tuuli tuli suoraan. Täällä on aallot, joiden ääni tulee tuulen ääneksi. Ja yöllä minä ajattelen että joku kävelee, mutta ehkä se on vain tomaattikeppi joka keinuu tuulessa puolelta toiselle ja seinää vasten.
Miten nopeasti vuosi on mennyt.
Pitkästä aikaa pitkähihainen paita, villatakki ja vielä paksu miehen huppari päällä. Ja vihreääminttuteetä. Nyt olisi hyvä sää mennä ulos puutarhatöihin, kun ei ole liian kuuma.
Eilen käveltiin sinapinvärisiä kallioita. Minä sanoin Islanti.
Ja oli meri ja toinen saari ja niin korkeat kaislat että se oli kuin viidakko.
Ja aallot, ne tuli kivien yli ja kasteli housunlahkeet ja hiekka oli kovaa, saattoi juosta
ja minä löysin ämpärin, ovenkahvaksi sopivan puukalikan ja hopeisen simpukan.
Ja silti minä tykkään tuulen äänestä. Se on erilainen täällä. Se oli erilainen Islannissa. Islannissa ei ollut lehtiä humista, tuuli tuli suoraan. Täällä on aallot, joiden ääni tulee tuulen ääneksi. Ja yöllä minä ajattelen että joku kävelee, mutta ehkä se on vain tomaattikeppi joka keinuu tuulessa puolelta toiselle ja seinää vasten.
Miten nopeasti vuosi on mennyt.
lauantaina, marraskuuta 27, 2010
tajusin että minun kuva on pakkasesta
siitä kun oli miinuksia niin paljon että vain karvahattuiset uskaltautuivat ulos
ja minä
villamekossani
tämä kuumuus
jota ei tunne kun seisoo kassakoneen takana ja miehet sanovat
you have a beautiful smile
ja sitä hymyilee vaan thanks thanks
sillä tavalla pitää kun on asiakkaita ja
sitä katsoo itseään peilistä ja
ei oikeastaan ymmärrä miten niin monet ovat sanoneet hymyä
kauniiksi
minulla ei ole sellaiset huulet ei sellainen suu
jota voi kääntää ylöspäin
niin kuin yhdellä tytöllä joka osaa ottaa minkä tahansa roolin ja äänen
hänen huulensa ovat aina ylöspäin
niin kuin kissan
mutta kuumuus
on sisällä ja yksi huoneista on tukahduttava
ja minä
teen aurinkokuivatuista tomaateista ja basilikasta hummusta
ja olen ostanut mustikkasorbettiakin
ja istun terassilla ja
autossa minä selitän että minun geenini
ovat kylmiin maihin
ja maalaan
ja maalaan
ja maalaan niin että punaista on sormissa on puhelimessa on poskessa
ja ilta alkaa
ja talo on autio
ja minä näen unta
jossa veli antaa minulle lahjan ja kysyy missä hänen lahjansa on
ja minä alan itkeä koska minulla ei ole
yritän selittää että yritin tehdä hänelle puisen laatikon
mutta se ei onnistunut
ja hän on ihan vieressäni ja halaa ja lohduttaa
ja minä kysyn mitä olisit laittanut laatikkoon?
ei enää unia joissa me lukitsemme toistemme ovet. nyt me tulemme toistemme huoneeseen ja haluamme antaa lahjan. avaamme. avaamme.
ja olen katsonut kuvia kylmästä maasta
olen kaivannut sinne mistä äiti sanoo lunta järvi jäässä
ajattelen teitä siellä
joiden kanssa tahtoisin pidellä kuumaa teekuppia
ja olen kyllästynyt vastaamaan kysymykseen mistä olen ja kuinka kauan olen ollut ja kuinka kauan aion olla
ja yhtäkkiä alkaa laulu
joka soi jatkuvasti kun luuttusin lattioita erään saarivaltion pohjoisosassa
i never wanted your sympathy
i never wanted your trust
i only wanted your everything
- - -
you break down
at my feet
ja minä tein sielläkin taikaa. me kuljimme laavakivillä tytön kanssa
kuljimme ja olimme varmoja että vesiputous pitäisi meidät. minä muistan hänen kätensä. pitkät sormet. hänen kätensä, pitkät. suomessa on sana kaikelle mikä on kättä. täällä ne pitää aina erotella. niin kuin sukupuoletkin.
ystävä kysyy miten minun elämäni on kuin piano
en ole vielä kirjoittanut hänelle
en ole kirjoittanut valkoisista rannoista
joilla ei ole pianoa odottamassa
mutta joissa voi silti piirtää simpukoilla kuvioita
ja
Ada tarvitsi pianonsa, koska se oli hänen äänensä
vapaus.
vaikka emme elä samalla aikakaudella ja talot ovat muuttuneet ja metsien tilalle tullut kaupunkeja
voi olla sama uni
minä kuiskasin miehelle eilen
kuiskasin sellaisia, mitä en ole edes itselleni
ja suuret painavat painot laskeutuivat ja tekivät minusta keveän
kuin kuumeessa
kun kerroin että minun täytyy aina kulkea jotakin kohti
etten ole varma mitä se on
mutta en vain voi pysähtyä ja ruveta elämään niin kuin ihmiset yleensä tekevät
että minä en halua mitään todellista
etten tahdo mitään todellisuudesta
vaikka tykkäänkin puutarhasta, vaikka tykkäänkin ajatuksesta että olisi koti
ja puulattiat ja tuli ja puita
jokin osa minussa on kaikkea sitä vastaan
kieltäytyy uskomasta
että nuo ovat todella sitä mitä tahdon, mitä minun pitää
että minä olen sillä tavalla haaveellinen
että kuvittelen unien olevan parempia
kuvittelen kaikille toiset kasvot
ja minulle ja meidät kaikki johonkin sellaiseen metsään
jonka läpi ei voi kulkea
päästä päähän
kuvittelen että täysikuu voi tulla aina
kun toivoo tähdenlennosta
että täysikuussa on taikaa kun meretkin liikkuu
kuvittelen että voi vain kulkea, väsymättä, lakkaamatta
ja kantaa lasta
että voi kantaa vaikka kuutta lasta eikä ole olemassa sellaista
kuin arki
kuvittelen ettemme tarvitse mitään
muuta kuin toisemme ja unen ja sen että on halu ottaa kädestä kiinni
ja olla koskaan palaamatta
että niin kuin nuuskamuikkunen muumipeikolle aina keväisin jätti,
vain viesti, eikä me koskaan saada tietää missä hän itse asiassa kulki
kuvittelen
että jossain merenalaisessa maailmassa
voi piirtää valaiden ihoon ja kuulla niiden hengityksen
että voi sukeltaa koskaan tarvitsematta pintaa
ja että on kaikkia maanalaisia paikkoja
pieniä taloja tienvarsilla, joita rekkakuski ei ole koskaan huomannut
että istuu ja istuu ja odottaa
istuu istuu ja odottaa ja joka vuosi tajuaa ettei ole taikaa
ettei taikaa ole
ja he sanovat että on, että katso tuota vuorta, katso tuota merta, tuota lintua tai tuota kukkaa
mutta ei se ole sama
kuin piirtää valaan pintaan sormella kuvioita tai jatkaa matkaa
loputtomasti.
ei ole mitään siitä jos istuu hetken ja tuijottaa sitä mitä kaikki muutkin näkevät, jos haluavat.
siitä kun oli miinuksia niin paljon että vain karvahattuiset uskaltautuivat ulos
ja minä
villamekossani
tämä kuumuus
jota ei tunne kun seisoo kassakoneen takana ja miehet sanovat
you have a beautiful smile
ja sitä hymyilee vaan thanks thanks
sillä tavalla pitää kun on asiakkaita ja
sitä katsoo itseään peilistä ja
ei oikeastaan ymmärrä miten niin monet ovat sanoneet hymyä
kauniiksi
minulla ei ole sellaiset huulet ei sellainen suu
jota voi kääntää ylöspäin
niin kuin yhdellä tytöllä joka osaa ottaa minkä tahansa roolin ja äänen
hänen huulensa ovat aina ylöspäin
niin kuin kissan
mutta kuumuus
on sisällä ja yksi huoneista on tukahduttava
ja minä
teen aurinkokuivatuista tomaateista ja basilikasta hummusta
ja olen ostanut mustikkasorbettiakin
ja istun terassilla ja
autossa minä selitän että minun geenini
ovat kylmiin maihin
ja maalaan
ja maalaan
ja maalaan niin että punaista on sormissa on puhelimessa on poskessa
ja ilta alkaa
ja talo on autio
ja minä näen unta
jossa veli antaa minulle lahjan ja kysyy missä hänen lahjansa on
ja minä alan itkeä koska minulla ei ole
yritän selittää että yritin tehdä hänelle puisen laatikon
mutta se ei onnistunut
ja hän on ihan vieressäni ja halaa ja lohduttaa
ja minä kysyn mitä olisit laittanut laatikkoon?
ei enää unia joissa me lukitsemme toistemme ovet. nyt me tulemme toistemme huoneeseen ja haluamme antaa lahjan. avaamme. avaamme.
ja olen katsonut kuvia kylmästä maasta
olen kaivannut sinne mistä äiti sanoo lunta järvi jäässä
ajattelen teitä siellä
joiden kanssa tahtoisin pidellä kuumaa teekuppia
ja olen kyllästynyt vastaamaan kysymykseen mistä olen ja kuinka kauan olen ollut ja kuinka kauan aion olla
ja yhtäkkiä alkaa laulu
joka soi jatkuvasti kun luuttusin lattioita erään saarivaltion pohjoisosassa
i never wanted your sympathy
i never wanted your trust
i only wanted your everything
- - -
you break down
at my feet
ja minä tein sielläkin taikaa. me kuljimme laavakivillä tytön kanssa
kuljimme ja olimme varmoja että vesiputous pitäisi meidät. minä muistan hänen kätensä. pitkät sormet. hänen kätensä, pitkät. suomessa on sana kaikelle mikä on kättä. täällä ne pitää aina erotella. niin kuin sukupuoletkin.
ystävä kysyy miten minun elämäni on kuin piano
en ole vielä kirjoittanut hänelle
en ole kirjoittanut valkoisista rannoista
joilla ei ole pianoa odottamassa
mutta joissa voi silti piirtää simpukoilla kuvioita
ja
Ada tarvitsi pianonsa, koska se oli hänen äänensä
vapaus.
vaikka emme elä samalla aikakaudella ja talot ovat muuttuneet ja metsien tilalle tullut kaupunkeja
voi olla sama uni
minä kuiskasin miehelle eilen
kuiskasin sellaisia, mitä en ole edes itselleni
ja suuret painavat painot laskeutuivat ja tekivät minusta keveän
kuin kuumeessa
kun kerroin että minun täytyy aina kulkea jotakin kohti
etten ole varma mitä se on
mutta en vain voi pysähtyä ja ruveta elämään niin kuin ihmiset yleensä tekevät
että minä en halua mitään todellista
etten tahdo mitään todellisuudesta
vaikka tykkäänkin puutarhasta, vaikka tykkäänkin ajatuksesta että olisi koti
ja puulattiat ja tuli ja puita
jokin osa minussa on kaikkea sitä vastaan
kieltäytyy uskomasta
että nuo ovat todella sitä mitä tahdon, mitä minun pitää
että minä olen sillä tavalla haaveellinen
että kuvittelen unien olevan parempia
kuvittelen kaikille toiset kasvot
ja minulle ja meidät kaikki johonkin sellaiseen metsään
jonka läpi ei voi kulkea
päästä päähän
kuvittelen että täysikuu voi tulla aina
kun toivoo tähdenlennosta
että täysikuussa on taikaa kun meretkin liikkuu
kuvittelen että voi vain kulkea, väsymättä, lakkaamatta
ja kantaa lasta
että voi kantaa vaikka kuutta lasta eikä ole olemassa sellaista
kuin arki
kuvittelen ettemme tarvitse mitään
muuta kuin toisemme ja unen ja sen että on halu ottaa kädestä kiinni
ja olla koskaan palaamatta
että niin kuin nuuskamuikkunen muumipeikolle aina keväisin jätti,
vain viesti, eikä me koskaan saada tietää missä hän itse asiassa kulki
kuvittelen
että jossain merenalaisessa maailmassa
voi piirtää valaiden ihoon ja kuulla niiden hengityksen
että voi sukeltaa koskaan tarvitsematta pintaa
ja että on kaikkia maanalaisia paikkoja
pieniä taloja tienvarsilla, joita rekkakuski ei ole koskaan huomannut
että istuu ja istuu ja odottaa
istuu istuu ja odottaa ja joka vuosi tajuaa ettei ole taikaa
ettei taikaa ole
ja he sanovat että on, että katso tuota vuorta, katso tuota merta, tuota lintua tai tuota kukkaa
mutta ei se ole sama
kuin piirtää valaan pintaan sormella kuvioita tai jatkaa matkaa
loputtomasti.
ei ole mitään siitä jos istuu hetken ja tuijottaa sitä mitä kaikki muutkin näkevät, jos haluavat.
keskiviikkona, toukokuuta 12, 2010
minun pitäisi olla nukkumassa
pitäisi olla makuuasennossa
niin että selkä on aamulla kipeä
koska ei ole vielä sitä sänkyä, jonka joku on tehnyt
itse
sellaisesta puusta, joita ei kasva täällä
mutta minua naurattaa
kun on nuoria tyttöjä
joita naurattaa ja joissa on sellaista virtaa
että jaksetaan kirkua ja hihittää ja kiljua ja täristä ja koputella muskelimiesten salinoveen.
ja on ollut ensimäinen lämminpäivä
että bussin ikkunasta tulee valo kuuma ja tyttö teepaitasillaan nousee kyytiin
pitkähihainen on myöhemmin itselläkin liikaa
kun kelantätiäkin naurattaa
ne kaikki kymmenen paperia, joista aina puuttuu nimikirjoitus tai henkilötunnus tai maan nimi
naurattaa
että olen ollut suomen sosiaaliturvan ulkopuolella kenenkään - itseni mukaanlukien - tietämättä vuoden. Mutta nyt on anomukset täytetty, ne samat joita maahanmuuttajat joutuvat täyttelemään, jotta pääsisin takaisin, takautuvastikin. ainoastaan viime kesä jääköön islannin piikkiin. ja saan olla sossumme piirissä vaikka lähdenkin taas. sekin naurattaa
että kun
ja taas papereita, papereita, papereita. vanhoista maista, kotimaista, uusista maista. papereita papereita
ja sitten voi taas pyöräillä auringossa, kesässä
alkaa tulla pimeä. ei mustaa, ei koskaan kesällä mustaa pimeyttä.
mies kuuntelee aaltoja, kuuntelee niitä ennen kuin nukahtaa
sitten siitä tulee minullekin
hetki ennen unta.
aalloista.
miten kummallista
että merestä voi tulla
meri
niin kuin islannissa
kun käveli mustaa hiekkaa pitkin
käveli vesiputouksen vartta
paljainvarpain ja lauloi täysillä
lauloi niin kovaa kuin jaksoi eikä se silti kantanut pauhun yli
ei mikään
kun on voima sellainen että vesi vyöryy
ja keltainen talo huojui siellä tuulessa ja sateessa
parina paahteisena päivänä
silloin
kun ajoi autolla ensimmäistä kertaa ne 50 kilometriä hakemaan poikaa
joka tuli sittenkin
kesämekko päällä
ovea vasten
lattialla
ja ei mennyt kuin muutama tunti niin vatsatautiepidemia oli alkanut
ja aika muuttui
heti
yhä vain hämärämpää.
saa tulla katsomaan
niitä tyttöjä.
esitysaikataulut löytää täältä.
pitäisi olla makuuasennossa
niin että selkä on aamulla kipeä
koska ei ole vielä sitä sänkyä, jonka joku on tehnyt
itse
sellaisesta puusta, joita ei kasva täällä
mutta minua naurattaa
kun on nuoria tyttöjä
joita naurattaa ja joissa on sellaista virtaa
että jaksetaan kirkua ja hihittää ja kiljua ja täristä ja koputella muskelimiesten salinoveen.
ja on ollut ensimäinen lämminpäivä
että bussin ikkunasta tulee valo kuuma ja tyttö teepaitasillaan nousee kyytiin
pitkähihainen on myöhemmin itselläkin liikaa
kun kelantätiäkin naurattaa
ne kaikki kymmenen paperia, joista aina puuttuu nimikirjoitus tai henkilötunnus tai maan nimi
naurattaa
että olen ollut suomen sosiaaliturvan ulkopuolella kenenkään - itseni mukaanlukien - tietämättä vuoden. Mutta nyt on anomukset täytetty, ne samat joita maahanmuuttajat joutuvat täyttelemään, jotta pääsisin takaisin, takautuvastikin. ainoastaan viime kesä jääköön islannin piikkiin. ja saan olla sossumme piirissä vaikka lähdenkin taas. sekin naurattaa
että kun
ja taas papereita, papereita, papereita. vanhoista maista, kotimaista, uusista maista. papereita papereita
ja sitten voi taas pyöräillä auringossa, kesässä
alkaa tulla pimeä. ei mustaa, ei koskaan kesällä mustaa pimeyttä.
mies kuuntelee aaltoja, kuuntelee niitä ennen kuin nukahtaa
sitten siitä tulee minullekin
hetki ennen unta.
aalloista.
miten kummallista
että merestä voi tulla
meri
niin kuin islannissa
kun käveli mustaa hiekkaa pitkin
käveli vesiputouksen vartta
paljainvarpain ja lauloi täysillä
lauloi niin kovaa kuin jaksoi eikä se silti kantanut pauhun yli
ei mikään
kun on voima sellainen että vesi vyöryy
ja keltainen talo huojui siellä tuulessa ja sateessa
parina paahteisena päivänä
silloin
kun ajoi autolla ensimmäistä kertaa ne 50 kilometriä hakemaan poikaa
joka tuli sittenkin
kesämekko päällä
ovea vasten
lattialla
ja ei mennyt kuin muutama tunti niin vatsatautiepidemia oli alkanut
ja aika muuttui
heti
yhä vain hämärämpää.
saa tulla katsomaan
niitä tyttöjä.
esitysaikataulut löytää täältä.
torstaina, huhtikuuta 15, 2010
tulivuori se vain
Islannissa jatkaa heräämistään
ja tulee tuulen mukana tännekin
tuhkana tosin
ja minä mietin miksi en ole siellä nyt
kaiken tulen ja tulvimisen keskellä
kaasupilviä varomassa
mutta olen täällä
ja herään neljältä aamuyöllä omaan huutooni
tajuamiseen että olenkin täällä kodissa
eikä täällä ole toisia huoneita joista tulla minun huoneeseeni
ei toisia ihmisiä joilta huutaa apua
joiden puolelle kierähtää
on vain tekstiviestien mahdollisuus
miettii
voiko äitille soittaa aamulla kello neljä kun on kaksikymmentäneljä
ja sanoa että äiti mä näin painajaista
ja sitten huusin apua apua apua
ja sitten sä tulit mun huoneeseen ja mä huusin edelleen enkä avannut silmiä
mutta sä et ottanutkaan syliin ja sanonut ei mitään hätää
vaan peitit minun naamankin peitolla niin että huuto hukkuisi sinne
ja minä tunsin tukehtuvani
ja riuhtaisin peiton pois
ja aloin huutaa huutaa kovempaa
ja hahmottaa että huone ei ole meidän ensimmäinen koti pikkukaupungissa
ja minä olen nähnyt unta
sitten on vaikea ajatella että on vielä kaksi tuntia aikaa nukkua
ja mies sanoo olevansa huolissaan unistani
minun ei pitäisi kertoa niistä hänelle
sellaiset ihmiset jotka eivät näe unia tai muista niitä
koska nukahtavat kahdessa sekunnissa siitä kun ollaan menty sänkyyn
jos toinen ei pidä hereillä
nukkuu kunnes selkään sattuu paikallaan makaaminen
eivät voi ymmärtää että unien maailma on ihan eri
eikä se välttämättä tarkoita mitään vaikka tarkoittaakin kaikkea
ja että unet,
niihin tottuu
niihinkin.
koko päivä menee miettiessä milloin sama painajainen on alkanut
ja miksi
vaikka tietääkin syyn, totta kai tietää,
mutta miksi siitä pitää silti nähdä unia? kun tietää mikä on mustaa ei sen pitäisi olla enää alitajunnassa. selvittänyt. selvittänyt.
ehkä se onkin jotain ihan muuta.
ja videokamerasta on mahdotonta saada kuvaa tietokoneelle. kirotut applet. menee tuhottomasti aikaa ja turhauttaa tiedostojen siirto miksi kaikkien laitteitten pitää käyttää jotain eri ohjelmia ja eri tiedostomuotoja ja voi tätä kopio/tekijänoikeuksien vyyhtiä. enää ei suunnitella niin mikä olisi kaikista helpointa, kestävintä, yksinkertaisinta ja hyödyllisintä
vaan ainoastaan miten kukakin ja mikäkin saa myytyä enemmän ja juuri omaansa.
ja inhottaa kaiken maailman byrokratia. että kaikki on sanamuodosta kiinni mitä saa ja mitä ei saa tehdä.
minä lasken lapset saliin harjoittelemaan kun siellä rakennetaan ala-asteen discoa. lasken heidät käytävään. annan heidän pelata itsetehdyillä tarinakorteilla. annan tytön kirjoittaa taas ihan uuden jutun. annan ja annan ja annan enkä jaksa välittää mitä pitäisi. en vaikka en saisi tuntien aikana kysyä kysymyksiä joita haluan. pitäisi olla ammattitaitoinen
mutta minä
muutankin tehtävänantoa kolmesti selityksen aikana
eiku tehdäänki sittenkin näin
ja kävelen edestakaisin ja selitän uudestaan ja uudestaan ja katson silmiin poikia
jotka kuvittelevat olevansa niin isoja
ja minä mietin
kun katson niitten seinälle läntättyjä esitelmiä
mielenterveysongelmista
ja
joku on leikannut lehdestä kuinka monta kertaa pitäisi saada
kirjoitettu käsin
pillua
ja sitten on kuvisluokassa kollaaseja joissa ah
sellaisia sanoja
joita voi kirjoittaa vain yläasteella
miettii että onko ne tosissaan
että onko se sitä
vai ime parsaa
repliikit
vai kummatkin
minä sanon olen kiinnostunut mitä te ajattelette
ja tytöltä minä kysyn miksi, mitä sinä sitten ajattelit
ja painan rec nappulaa
kaksi kertaa
tänä yönä minä haluan nukkua minä ajattelen
taivas on pitkään valoisa
ihmiset kävelevät eri tahtiin
ja joskus tunnit kestää niin pitkään
ettei ole ihan varma onko ollut yliaikaa
valo pidentää
tänä yönä ei tahdo herätä kertaakaan
ei neljältä
eikä aiemmin
eikä kuudelta
ei kertaakaan
neljältä aamulla on hämärää. pimeä lattia. vesilasi. mutta jotain on muuttunut
enää ei tärisytä jälkeenpäin
ei ole vaikeuksia avata silmiä koska pelkäisi mitä näkee
tai laittaa kiinni
mitä näkee
voi kääntää kylkeä
jättää ovia auki tai kiinni
jotain on muuttunut
sitten niiden öiden kun otsa oli hikinen ja äiti istui vierellä silittämässä. valo jätettiin käytävään palamaan kunnes oli taas turvalliset unet.
Islannissa jatkaa heräämistään
ja tulee tuulen mukana tännekin
tuhkana tosin
ja minä mietin miksi en ole siellä nyt
kaiken tulen ja tulvimisen keskellä
kaasupilviä varomassa
mutta olen täällä
ja herään neljältä aamuyöllä omaan huutooni
tajuamiseen että olenkin täällä kodissa
eikä täällä ole toisia huoneita joista tulla minun huoneeseeni
ei toisia ihmisiä joilta huutaa apua
joiden puolelle kierähtää
on vain tekstiviestien mahdollisuus
miettii
voiko äitille soittaa aamulla kello neljä kun on kaksikymmentäneljä
ja sanoa että äiti mä näin painajaista
ja sitten huusin apua apua apua
ja sitten sä tulit mun huoneeseen ja mä huusin edelleen enkä avannut silmiä
mutta sä et ottanutkaan syliin ja sanonut ei mitään hätää
vaan peitit minun naamankin peitolla niin että huuto hukkuisi sinne
ja minä tunsin tukehtuvani
ja riuhtaisin peiton pois
ja aloin huutaa huutaa kovempaa
ja hahmottaa että huone ei ole meidän ensimmäinen koti pikkukaupungissa
ja minä olen nähnyt unta
sitten on vaikea ajatella että on vielä kaksi tuntia aikaa nukkua
ja mies sanoo olevansa huolissaan unistani
minun ei pitäisi kertoa niistä hänelle
sellaiset ihmiset jotka eivät näe unia tai muista niitä
koska nukahtavat kahdessa sekunnissa siitä kun ollaan menty sänkyyn
jos toinen ei pidä hereillä
nukkuu kunnes selkään sattuu paikallaan makaaminen
eivät voi ymmärtää että unien maailma on ihan eri
eikä se välttämättä tarkoita mitään vaikka tarkoittaakin kaikkea
ja että unet,
niihin tottuu
niihinkin.
koko päivä menee miettiessä milloin sama painajainen on alkanut
ja miksi
vaikka tietääkin syyn, totta kai tietää,
mutta miksi siitä pitää silti nähdä unia? kun tietää mikä on mustaa ei sen pitäisi olla enää alitajunnassa. selvittänyt. selvittänyt.
ehkä se onkin jotain ihan muuta.
ja videokamerasta on mahdotonta saada kuvaa tietokoneelle. kirotut applet. menee tuhottomasti aikaa ja turhauttaa tiedostojen siirto miksi kaikkien laitteitten pitää käyttää jotain eri ohjelmia ja eri tiedostomuotoja ja voi tätä kopio/tekijänoikeuksien vyyhtiä. enää ei suunnitella niin mikä olisi kaikista helpointa, kestävintä, yksinkertaisinta ja hyödyllisintä
vaan ainoastaan miten kukakin ja mikäkin saa myytyä enemmän ja juuri omaansa.
ja inhottaa kaiken maailman byrokratia. että kaikki on sanamuodosta kiinni mitä saa ja mitä ei saa tehdä.
minä lasken lapset saliin harjoittelemaan kun siellä rakennetaan ala-asteen discoa. lasken heidät käytävään. annan heidän pelata itsetehdyillä tarinakorteilla. annan tytön kirjoittaa taas ihan uuden jutun. annan ja annan ja annan enkä jaksa välittää mitä pitäisi. en vaikka en saisi tuntien aikana kysyä kysymyksiä joita haluan. pitäisi olla ammattitaitoinen
mutta minä
muutankin tehtävänantoa kolmesti selityksen aikana
eiku tehdäänki sittenkin näin
ja kävelen edestakaisin ja selitän uudestaan ja uudestaan ja katson silmiin poikia
jotka kuvittelevat olevansa niin isoja
ja minä mietin
kun katson niitten seinälle läntättyjä esitelmiä
mielenterveysongelmista
ja
joku on leikannut lehdestä kuinka monta kertaa pitäisi saada
kirjoitettu käsin
pillua
ja sitten on kuvisluokassa kollaaseja joissa ah
sellaisia sanoja
joita voi kirjoittaa vain yläasteella
miettii että onko ne tosissaan
että onko se sitä
vai ime parsaa
repliikit
vai kummatkin
minä sanon olen kiinnostunut mitä te ajattelette
ja tytöltä minä kysyn miksi, mitä sinä sitten ajattelit
ja painan rec nappulaa
kaksi kertaa
tänä yönä minä haluan nukkua minä ajattelen
taivas on pitkään valoisa
ihmiset kävelevät eri tahtiin
ja joskus tunnit kestää niin pitkään
ettei ole ihan varma onko ollut yliaikaa
valo pidentää
tänä yönä ei tahdo herätä kertaakaan
ei neljältä
eikä aiemmin
eikä kuudelta
ei kertaakaan
neljältä aamulla on hämärää. pimeä lattia. vesilasi. mutta jotain on muuttunut
enää ei tärisytä jälkeenpäin
ei ole vaikeuksia avata silmiä koska pelkäisi mitä näkee
tai laittaa kiinni
mitä näkee
voi kääntää kylkeä
jättää ovia auki tai kiinni
jotain on muuttunut
sitten niiden öiden kun otsa oli hikinen ja äiti istui vierellä silittämässä. valo jätettiin käytävään palamaan kunnes oli taas turvalliset unet.
tiistaina, huhtikuuta 13, 2010
Jotenkin tuntuu että kevät tuli liian äkkiä
ehkä kurkku on kipeä vain pölystä ja valosta ja lämmöstä joka tukehduttaa koko pienenpienen yksiön niin ettei voi jaksa eikä viitsi istua koneella ei ei jaksa ruveta pesemään lattioita
on pakko mennä ulos
pakko aurinkoon mutta kirkkaus kirkkaus on kirkkautta vaan aivan liian äkkiä
ja siitä pitäisi nauttia yhdessä,
ei yksin ja
kauppakatu on ihan täynnä teinejä ei sen läpi voi ajaa
ja lampun ostaminen on helpompaa kuin kuvitteli
miten sitä aina tekeekin käytännönaskareista niin suuren numeron
että käy paskalla pimeässä vessassa monta päivää vaan
koska ei jaksa edes ajatella lampun ostamista sieltä
supermarkettiviidakosta
kauppakatu, voi kauppakatu, ei, älä edes sano että kauppakatu
ja sitten voi päivitellä koulutusohjelmansa käsittämättömyyttä
miksei meillä suomessa ole mitään sellaista kuin jenkeillä
ja tulee hetkessä epätoivoiseksi
ja puhelinsoittoja
ne ovat aina kamalia, aina yhtä kamalia tuntemattomien numeroita tuntemattomiin paikkoihin virallisia
kun pitää kuulostaa siltä että tietäisi jostain jotain ja sitten puhuu kuitenkin niin kuin kadulla
yöllä
me paritetaan veljen kanssa intiaaneja
vanhassa puutalossa, jossa on kolme ovea, joissa hakaset ja yksi ovenkarmit vain
niin kuin rivitalo
ja toisia samanmoisia
niitä joissa intiaanit
ja yhdessä kiinalainen mies
mutta aamulla ei ole ihan varma enää
että keitä ne intiaanit oikein olivatkaan
koska oven avasi kuitenkin ihminen, joka ei ollut kiinalainen mies eikä intiaani vaan omistaja
jonka jostain syystä kuvittelimme olleen kadonnut ja että siksi voisimme järjestää asiakasta ja myyjää tyydyttävän tilaisuuden hänen taloonsa
4,8 euroa, vaikka ostaja tahtoi saada 2,7
(miten voin muistaa numerotkin!)
mutta kun kiinalainen mies sitten huomaakin veljeni
minä makaan mahallani vanhan pölyttyneen viltin päällä sängyllä, pimeässä
vain ohut auringonvalo ikkunoista siivilöityvänä
ja luen englanninkielistä runoutta
kun ajattelen että puoliksi palanut Pikku naisia on liian ilmeisesti peitekirja
ja kun on pyöräillyt auringossa edes takaisin huutaa pieni poika ovella eikä päästä minua sisään
ja äidin naama on ihan väsynyt eikä se tiedä miten saisi pojan lopettamaan itkunsa miten saisi sen jatkamaan matkaa ja minä sanon pojalle kiitos kun pääsen vihdoin ovesta sisään
mutta vielä puheluiden aikana
sen itku kuuluu alhaalta ulko-ovelta
kaikista kerroksista huolimatta
ja haluaa istuttaa
haluaisi katsoa kuinka hitaasti kaikki alkaa kasvaa
ja sitten yhtäkkiä nopeasti
kun ne kerran tulevat pintaan
äiti ja isi sanoo ettei puput ole tehneet talven aikana pahojaan ja lähettävät pupu tupuna kortin
mies sanoo että istuttaa jo valmiiksi että meillä on sitten kevääksi kasviksia
minä sanon että etsisi nyt ensin sen asunnon
ja valo tulee
se tulee kasvoilla ja tekee kuumaksi posket ja väsyneeksi silmät
ja pölyiseksi tiet ja ajaa ihmiset ulos
syömään jäätelöä, juoksemaan, kerääntymään porrastasanteille, istumaan terasseille
siellä istui tyttö, sillä oli tuoppikin mutta ei ole varma oliko siinä kaljaa vai siideriä
ja aurinkolasit sillä oli, minä pysähdyn liikennevaloihin pyörällä mutta kun katson tyttöä se ei huomaa, ehkä se ei huomannut kun oli terassi ja aurinko
ja jos kääntää pään valoa päin on pakko laittaa silmät kiinni
kuinka minä istuinkaan siellä yliopiston pihalla
heikko internetyhteys, mutta yhteys silti
nurmella
ja kansallispukuiset tytöt ja pojat kasaantuivat valokuvaan
ja sitten polki tyttö, tanskalainen, ja me nauroimme
ja sitten tuli poika ja kertoi juoksevansa vuoren huipulle
ja me
vaikka minun olisikin pitänyt keskittyä kokeisiin halusin tuhlata aurinkopäivän
heidän kanssaan vuorelle juoksemalla
alas
miten me joogaliikkeitä autolla
ja aurinko laskemassa
ja lunta on vielä huipulla siellä ihan huippulla, jonne ei voi tulla lenkkareissa
aina hän valittaa, minä ajattelin
enkä koskaan ollut välittänyt kastuisko sukat tai tulisko tuuli takista sisään tai valo silmiin tai pöly hengitykseen
ei sellaisiin kiinnitä huomiota silloin kun on
siinä missä haluaa olla.
ehkä kurkku on kipeä vain pölystä ja valosta ja lämmöstä joka tukehduttaa koko pienenpienen yksiön niin ettei voi jaksa eikä viitsi istua koneella ei ei jaksa ruveta pesemään lattioita
on pakko mennä ulos
pakko aurinkoon mutta kirkkaus kirkkaus on kirkkautta vaan aivan liian äkkiä
ja siitä pitäisi nauttia yhdessä,
ei yksin ja
kauppakatu on ihan täynnä teinejä ei sen läpi voi ajaa
ja lampun ostaminen on helpompaa kuin kuvitteli
miten sitä aina tekeekin käytännönaskareista niin suuren numeron
että käy paskalla pimeässä vessassa monta päivää vaan
koska ei jaksa edes ajatella lampun ostamista sieltä
supermarkettiviidakosta
kauppakatu, voi kauppakatu, ei, älä edes sano että kauppakatu
ja sitten voi päivitellä koulutusohjelmansa käsittämättömyyttä
miksei meillä suomessa ole mitään sellaista kuin jenkeillä
ja tulee hetkessä epätoivoiseksi
ja puhelinsoittoja
ne ovat aina kamalia, aina yhtä kamalia tuntemattomien numeroita tuntemattomiin paikkoihin virallisia
kun pitää kuulostaa siltä että tietäisi jostain jotain ja sitten puhuu kuitenkin niin kuin kadulla
yöllä
me paritetaan veljen kanssa intiaaneja
vanhassa puutalossa, jossa on kolme ovea, joissa hakaset ja yksi ovenkarmit vain
niin kuin rivitalo
ja toisia samanmoisia
niitä joissa intiaanit
ja yhdessä kiinalainen mies
mutta aamulla ei ole ihan varma enää
että keitä ne intiaanit oikein olivatkaan
koska oven avasi kuitenkin ihminen, joka ei ollut kiinalainen mies eikä intiaani vaan omistaja
jonka jostain syystä kuvittelimme olleen kadonnut ja että siksi voisimme järjestää asiakasta ja myyjää tyydyttävän tilaisuuden hänen taloonsa
4,8 euroa, vaikka ostaja tahtoi saada 2,7
(miten voin muistaa numerotkin!)
mutta kun kiinalainen mies sitten huomaakin veljeni
minä makaan mahallani vanhan pölyttyneen viltin päällä sängyllä, pimeässä
vain ohut auringonvalo ikkunoista siivilöityvänä
ja luen englanninkielistä runoutta
kun ajattelen että puoliksi palanut Pikku naisia on liian ilmeisesti peitekirja
ja kun on pyöräillyt auringossa edes takaisin huutaa pieni poika ovella eikä päästä minua sisään
ja äidin naama on ihan väsynyt eikä se tiedä miten saisi pojan lopettamaan itkunsa miten saisi sen jatkamaan matkaa ja minä sanon pojalle kiitos kun pääsen vihdoin ovesta sisään
mutta vielä puheluiden aikana
sen itku kuuluu alhaalta ulko-ovelta
kaikista kerroksista huolimatta
ja haluaa istuttaa
haluaisi katsoa kuinka hitaasti kaikki alkaa kasvaa
ja sitten yhtäkkiä nopeasti
kun ne kerran tulevat pintaan
äiti ja isi sanoo ettei puput ole tehneet talven aikana pahojaan ja lähettävät pupu tupuna kortin
mies sanoo että istuttaa jo valmiiksi että meillä on sitten kevääksi kasviksia
minä sanon että etsisi nyt ensin sen asunnon
ja valo tulee
se tulee kasvoilla ja tekee kuumaksi posket ja väsyneeksi silmät
ja pölyiseksi tiet ja ajaa ihmiset ulos
syömään jäätelöä, juoksemaan, kerääntymään porrastasanteille, istumaan terasseille
siellä istui tyttö, sillä oli tuoppikin mutta ei ole varma oliko siinä kaljaa vai siideriä
ja aurinkolasit sillä oli, minä pysähdyn liikennevaloihin pyörällä mutta kun katson tyttöä se ei huomaa, ehkä se ei huomannut kun oli terassi ja aurinko
ja jos kääntää pään valoa päin on pakko laittaa silmät kiinni
kuinka minä istuinkaan siellä yliopiston pihalla
heikko internetyhteys, mutta yhteys silti
nurmella
ja kansallispukuiset tytöt ja pojat kasaantuivat valokuvaan
ja sitten polki tyttö, tanskalainen, ja me nauroimme
ja sitten tuli poika ja kertoi juoksevansa vuoren huipulle
ja me
vaikka minun olisikin pitänyt keskittyä kokeisiin halusin tuhlata aurinkopäivän
heidän kanssaan vuorelle juoksemalla
alas
miten me joogaliikkeitä autolla
ja aurinko laskemassa
ja lunta on vielä huipulla siellä ihan huippulla, jonne ei voi tulla lenkkareissa
aina hän valittaa, minä ajattelin
enkä koskaan ollut välittänyt kastuisko sukat tai tulisko tuuli takista sisään tai valo silmiin tai pöly hengitykseen
ei sellaisiin kiinnitä huomiota silloin kun on
siinä missä haluaa olla.
lauantaina, huhtikuuta 03, 2010
ei muistanut että sumulla on haju
kaikki usvassa
järven yli ei näe
vesisade, vesisade
ja siitä kirjoittaa aamun
kun nousee ylös seitsemältä koska nyt on hyvä aika
odottaa, odottaa
ja sitten lopulta
on vain vesisadetta ja usvaa ja hiljaisuutta
sen jälkeen etsii lennot
käy isin kanssa kaupassa
isi nojaa ostoskärryihin
ja minulla on vaaleanpunainen lappu
ja sitten on pikkuleivät uunissa
ja sen jälkeen kala
ja puhelimessa tyttö jonka ääni on aina iloinen
eikä usva katoa
vaikka silppuaa vanhoja lehtiä
sumusta tulee uusi olo
juoksee loskakinoksissa
harppoo harppoo
ja se lumi, joka torstaina tuli saappaista sisään
on nyt paljastanut jo ruskeat märät lehdet ja maan
kostea multa ja sumu
imeytyy ihon alle
ja aamulla valo tuli miehen kasvoihin
niin kuin olisi kesä -
aamu
tämä sumu tuo mieleen viime kesän
kun ajoi 500 kilometriä etelästä pohjoiseen
ja siinä jossain lännessä niin kuin aina sillä tienpätkällä oli kilometrejä jatkuva sumu
autot kasautuvat jonoiksi asti
hiljaa hiljaa kun ei näe montaa metriä edemmäs
sumun keskellä ympärillä menninkäiset niin
sitä ajateltiin
menenköhän minä koskaan takaisin? opinko koskaan kieltä?
muuttuuko pohjoinen eteläksi?
sohjoa polun molemmin puolin,
keskellä juostava kaistale.
kaikki usvassa
järven yli ei näe
vesisade, vesisade
ja siitä kirjoittaa aamun
kun nousee ylös seitsemältä koska nyt on hyvä aika
odottaa, odottaa
ja sitten lopulta
on vain vesisadetta ja usvaa ja hiljaisuutta
sen jälkeen etsii lennot
käy isin kanssa kaupassa
isi nojaa ostoskärryihin
ja minulla on vaaleanpunainen lappu
ja sitten on pikkuleivät uunissa
ja sen jälkeen kala
ja puhelimessa tyttö jonka ääni on aina iloinen
eikä usva katoa
vaikka silppuaa vanhoja lehtiä
sumusta tulee uusi olo
juoksee loskakinoksissa
harppoo harppoo
ja se lumi, joka torstaina tuli saappaista sisään
on nyt paljastanut jo ruskeat märät lehdet ja maan
kostea multa ja sumu
imeytyy ihon alle
ja aamulla valo tuli miehen kasvoihin
niin kuin olisi kesä -
aamu
tämä sumu tuo mieleen viime kesän
kun ajoi 500 kilometriä etelästä pohjoiseen
ja siinä jossain lännessä niin kuin aina sillä tienpätkällä oli kilometrejä jatkuva sumu
autot kasautuvat jonoiksi asti
hiljaa hiljaa kun ei näe montaa metriä edemmäs
sumun keskellä ympärillä menninkäiset niin
sitä ajateltiin
menenköhän minä koskaan takaisin? opinko koskaan kieltä?
muuttuuko pohjoinen eteläksi?
sohjoa polun molemmin puolin,
keskellä juostava kaistale.
tiistaina, helmikuuta 23, 2010
Tänään olen vain lukenut
ja sitten aina nukkunut pätkän
ja taas jatkanut lapsen psykologisesta kehityksestä, keskilapsuudesta, nuoruudesta
aikuisuus vielä kahlaamatta.
ja sitten kolahti luukusta levyt
Anna Ternheim on mun nyt.
ever since I was eight or nine
I've been standing on the shoreline
always waiting
for something lasting
-Anna Ternheim-
Ja olen juonut inkiväärisitruunateetä
kyllästymiseen asti äidin flunssateetä
ja muistaa sen illan
keväästä jo
kun luulee kävelevänsä niin ettei tiedä
mutta sitten oven jälkeen ollaankin varmoja että tulen
ja tee on inkiväärisitrunaa sielläkin ja me istumme sohvalla
vastatusten ja hän sanoo parempi minun mennä ja minä sanon etten että minä päätän nyt
ja hän hymyilee ja
seuraavana aamuna me kävellään auringossa ei vielä tarpeeksi terve metsään vaikka
kirjakaupassa sanoo pidän juuri tästä näin
että on helppoa
ja minä sanon ruumis muistaa
myöhemmin on kesä
ja meillä aikaa viisitoistaminuuttia ehkä
mutta kuinka kauan siihen tarvittaisikaan
bussissa näkee nunnan ja vaihdetaan pari sanaa
ja seuraavalla kerralla
erotaan sillalla eikä mikään mennytkään niin kuin kuvitteli
From early March till late in May
Farewell for now, farewell for now
- Anna Ternheim-
vuosi sitten
oli toisenlainen maisema
ihan
toisen
lainen
ja sitten aina nukkunut pätkän
ja taas jatkanut lapsen psykologisesta kehityksestä, keskilapsuudesta, nuoruudesta
aikuisuus vielä kahlaamatta.
ja sitten kolahti luukusta levyt
Anna Ternheim on mun nyt.
ever since I was eight or nine
I've been standing on the shoreline
always waiting
for something lasting
-Anna Ternheim-
Ja olen juonut inkiväärisitruunateetä
kyllästymiseen asti äidin flunssateetä
ja muistaa sen illan
keväästä jo
kun luulee kävelevänsä niin ettei tiedä
mutta sitten oven jälkeen ollaankin varmoja että tulen
ja tee on inkiväärisitrunaa sielläkin ja me istumme sohvalla
vastatusten ja hän sanoo parempi minun mennä ja minä sanon etten että minä päätän nyt
ja hän hymyilee ja
seuraavana aamuna me kävellään auringossa ei vielä tarpeeksi terve metsään vaikka
kirjakaupassa sanoo pidän juuri tästä näin
että on helppoa
ja minä sanon ruumis muistaa
myöhemmin on kesä
ja meillä aikaa viisitoistaminuuttia ehkä
mutta kuinka kauan siihen tarvittaisikaan
bussissa näkee nunnan ja vaihdetaan pari sanaa
ja seuraavalla kerralla
erotaan sillalla eikä mikään mennytkään niin kuin kuvitteli
From early March till late in May
Farewell for now, farewell for now
- Anna Ternheim-
vuosi sitten
oli toisenlainen maisema
ihan
toisen
lainen
sunnuntaina, tammikuuta 03, 2010
Tämä vuosi
ja minä otan joka päivä kuvan. Lisään näistä kolmesta ensimmäisestä päivästä kuvat tänne myöhemmin. Olen ne kuitenkin jo ottanut :)
kirjoittamattomia sanoja
paljon
voi
liikaa
kun mieluiten hiihtää vain järven yli pakkasella
neuloo neuloo neuloo
ja painaa käsillä naamaa kun kaikkea on tutkittu niin pirusti että hukkuu aineistoon!
se rajaus, se rajaus.
mieluiten vain kävelisi kamera kädessä
tasan vuosi sitten
tasan vuosi sitten lähti saareensa.
unessa on nukke joka osaa kuiskata
ja pulkkamäki eikä tiedä loppuuko se rotkoon
mutta mäki viettää järvelle
nauru
pakkasta niin paljon ettei kukaan suostu hiihtämään
kaikilla tekemättömiä töitä
huokaus huokaus huokaus
tasan vuosi sitten sitä oli jo
matkalla toiseen maahan
tasan vuosi sitten
sitä istui köpiksen lentokentällä odottelemassa toista konetta
tasan vuosi sitten
seurasi näyttelijäseuruetta ja mietti mitä he menivät kuvaamaan ja minne
kun jokainen testasi lepotuolia
tasan vuosi sitten
sitä oli painava matkalaukku ja reppu ja kassi ja kameralaukku
tasan vuosi sitten luki Vigdis Grimsdottirin viimeisintä kirjaa
sivu kerrallaan
oli menossa
ei tiennyt että sitä poikaa joka jäi lentokentän toiselle puolelle ei suutelisi enää koskaan
että ensimmäinen ihminen jonka saarella näkisi tulisi tytöksi jonka kättä on hyvä puristaa autojen takapenkillä
ei tiennyt että Grönlanti olisi Grönlanti että se olisi
että Islanti olisi Islanti että se olisi
ei tiennyt mitään niistä ihmisistä jotka tulisivat sisälle ja pois
ja musiikki
ja
miten kummallista ettei tästäkään vuodesta voi
edes tinan muodoista
että onko se saapas, varressa rahaa, vene niin kuin aina
vai raskaana olevan nainen
ja toisinaan sitä jää tuijottamaan yhtä pistettä
yhtä pistettä vain oli se sitten katto tai kirjahylly tai ikkuna
lumi sataa pakkasessakin.
ja minä otan joka päivä kuvan. Lisään näistä kolmesta ensimmäisestä päivästä kuvat tänne myöhemmin. Olen ne kuitenkin jo ottanut :)
kirjoittamattomia sanoja
paljon
voi
liikaa
kun mieluiten hiihtää vain järven yli pakkasella
neuloo neuloo neuloo
ja painaa käsillä naamaa kun kaikkea on tutkittu niin pirusti että hukkuu aineistoon!
se rajaus, se rajaus.
mieluiten vain kävelisi kamera kädessä
tasan vuosi sitten
tasan vuosi sitten lähti saareensa.
unessa on nukke joka osaa kuiskata
ja pulkkamäki eikä tiedä loppuuko se rotkoon
mutta mäki viettää järvelle
nauru
pakkasta niin paljon ettei kukaan suostu hiihtämään
kaikilla tekemättömiä töitä
huokaus huokaus huokaus
tasan vuosi sitten sitä oli jo
matkalla toiseen maahan
tasan vuosi sitten
sitä istui köpiksen lentokentällä odottelemassa toista konetta
tasan vuosi sitten
seurasi näyttelijäseuruetta ja mietti mitä he menivät kuvaamaan ja minne
kun jokainen testasi lepotuolia
tasan vuosi sitten
sitä oli painava matkalaukku ja reppu ja kassi ja kameralaukku
tasan vuosi sitten luki Vigdis Grimsdottirin viimeisintä kirjaa
sivu kerrallaan
oli menossa
ei tiennyt että sitä poikaa joka jäi lentokentän toiselle puolelle ei suutelisi enää koskaan
että ensimmäinen ihminen jonka saarella näkisi tulisi tytöksi jonka kättä on hyvä puristaa autojen takapenkillä
ei tiennyt että Grönlanti olisi Grönlanti että se olisi
että Islanti olisi Islanti että se olisi
ei tiennyt mitään niistä ihmisistä jotka tulisivat sisälle ja pois
ja musiikki
ja
miten kummallista ettei tästäkään vuodesta voi
edes tinan muodoista
että onko se saapas, varressa rahaa, vene niin kuin aina
vai raskaana olevan nainen
ja toisinaan sitä jää tuijottamaan yhtä pistettä
yhtä pistettä vain oli se sitten katto tai kirjahylly tai ikkuna
lumi sataa pakkasessakin.
lauantaina, joulukuuta 26, 2009
silmät on väsyneet
näki tytön, joka on ollut oma mutta nyt sillä oli oma poika
ja ne istui vastapäätä eikä kukaan meistä syönyt loppuun
ja minulla vain on väsyneet silmät.
niin väsyneet että kiipeää ylös sinne minkä ovelle on joskus kiinnitetty siniset helmet
eikä tule loppua, ei tule loppua
että on aina enemmän
asanat huoneen lattialla eikä jaksa mennä iltapalalle
tahtoisi jo olla siellä mikä on oma koti
kyllästynyt toisten nurkkiin
toisten
voisi istua jo hiljaa keväässä
siinä aidalla
kun aurinko tulee
kuin ensimmäistä kertaa
läpi
se valo
hätkähtää kun kuvat tulevat esiin vaikka äiti seisoo vieressä
kuvat siltä päivältä kun oli valo
vaikka olisi pitänyt pimeä huone
toisille se oli
mutta me kävelemme läpi Reykjavikin kevään
läpi uusien katujen me kaksi
ja unohdamme mennä tapaamisiin
me vain kävelemme ja otamme kuvat
kun minä istun aidalla valo läpi
mutta nyt ei ole kevät
eikä Reykjavik
ja minun on ihan turha haaveilla niistä
sillä ensin tulee talvi
ja sitten vasta kevät jossa on paljon tekemisiä
ja kevään jälkeen kesä
josta ei tiedä vielä mitään, kesän jälkeen taas syksy ja talvi
ja niin ne aina menee
kierrokset
ja isi huutaa että on sauna
mutta oikeasti haluaisi juosta metsän läpi
jatkaa matkaa lumipyryssä hankien läpi
kun metsässä on nuotio
tulet palamassa lapset ympärillä
keskellä kaupunkia minä ajattelen
ja kannan kolmea kassia
tytön vanhoja vaatteita
jotka ovat minulle uusia
me hyvästelimme bussipysäkillä
miten monesti sen olen
bussipysäkit
silloinkin kun aina ennustettiin tulevia
saapuvia
minä ennustin
mutta nyt minulla on enää unet
joissa näen ne joihin on tarttunut islannin taikaa
aina kun he ajattelevat minua
nyt minulla on unien taika heidän kanssaan
kun emme voi enää kohdata risteyksissä
isi huutaa kohta uudestaan
saunasta
ja minä järjestelen silputtuja tekstejäni.
näki tytön, joka on ollut oma mutta nyt sillä oli oma poika
ja ne istui vastapäätä eikä kukaan meistä syönyt loppuun
ja minulla vain on väsyneet silmät.
niin väsyneet että kiipeää ylös sinne minkä ovelle on joskus kiinnitetty siniset helmet
eikä tule loppua, ei tule loppua
että on aina enemmän
asanat huoneen lattialla eikä jaksa mennä iltapalalle
tahtoisi jo olla siellä mikä on oma koti
kyllästynyt toisten nurkkiin
toisten
voisi istua jo hiljaa keväässä
siinä aidalla
kun aurinko tulee
kuin ensimmäistä kertaa
läpi
se valo
hätkähtää kun kuvat tulevat esiin vaikka äiti seisoo vieressä
kuvat siltä päivältä kun oli valo
vaikka olisi pitänyt pimeä huone
toisille se oli
mutta me kävelemme läpi Reykjavikin kevään
läpi uusien katujen me kaksi
ja unohdamme mennä tapaamisiin
me vain kävelemme ja otamme kuvat
kun minä istun aidalla valo läpi
mutta nyt ei ole kevät
eikä Reykjavik
ja minun on ihan turha haaveilla niistä
sillä ensin tulee talvi
ja sitten vasta kevät jossa on paljon tekemisiä
ja kevään jälkeen kesä
josta ei tiedä vielä mitään, kesän jälkeen taas syksy ja talvi
ja niin ne aina menee
kierrokset
ja isi huutaa että on sauna
mutta oikeasti haluaisi juosta metsän läpi
jatkaa matkaa lumipyryssä hankien läpi
kun metsässä on nuotio
tulet palamassa lapset ympärillä
keskellä kaupunkia minä ajattelen
ja kannan kolmea kassia
tytön vanhoja vaatteita
jotka ovat minulle uusia
me hyvästelimme bussipysäkillä
miten monesti sen olen
bussipysäkit
silloinkin kun aina ennustettiin tulevia
saapuvia
minä ennustin
mutta nyt minulla on enää unet
joissa näen ne joihin on tarttunut islannin taikaa
aina kun he ajattelevat minua
nyt minulla on unien taika heidän kanssaan
kun emme voi enää kohdata risteyksissä
isi huutaa kohta uudestaan
saunasta
ja minä järjestelen silputtuja tekstejäni.
perjantaina, joulukuuta 25, 2009
Kuuntelee pitkästä aikaa Múmia
sitä vanhaa
islanninkielistä erikoislevyä
jonka sai ranskalaiselta pojalta
kun vaihdettiin musiikkia
siinä kahvilassa jossa sitten myöhemmin
istui eri ihmisten kanssa
hämärä
kun oli kävellyt katua edes takaisin eikä mentykään Ólöf Arnaldsin keikalle
päättää
että tahtoo opetella tätä kieltä
ja tahtoo opetella sitä vihreänmaankin kieltä
että tahtoo ja jos tahtoo niin sitten.
ja on alkanut tehdä tuhatpalaista palapeliä
ja kaksi romaania kesken
ja koulukirjat
levällään
tekstit
odottavat kirjoittajaansa
kaikki
odottavat.
odotan.
ja pakkanen tulee taas
se tulee ikkunoista läpi
eikä koskaan kuunnellut tätä levyä kun oli siellä
"Í gegnum sprungur drýpur suð,
I gengum rifu lekur hljóð,
A bakvið tvær hæðir sofna ég
Og þegar ég sofna, í hlýju grasi, græt ég lágt."
nyt kirjoittaa että muutetaan sinne.
että minä muutan
ja sitten kaikki on ihan virallista
niin kuin kirjoittaisi listan kauppaa varten
ha
juoksisi pimeään juoksisi joulupäivänä pimeässä metsässä lumihankia
pakkasessa
viisitoista astetta juoksisi juoksisi puolikas kuu.
"Inni í skúrnum bý til suð,
I gegnum rörin sendi hljóð,
A bakvið tvær hæði sofna ég,
Og þegar ég sofna, í hlýju grasi, græt ég lágt."
- Múm, Grasi Vaxi Göng -
sitä vanhaa
islanninkielistä erikoislevyä
jonka sai ranskalaiselta pojalta
kun vaihdettiin musiikkia
siinä kahvilassa jossa sitten myöhemmin
istui eri ihmisten kanssa
hämärä
kun oli kävellyt katua edes takaisin eikä mentykään Ólöf Arnaldsin keikalle
päättää
että tahtoo opetella tätä kieltä
ja tahtoo opetella sitä vihreänmaankin kieltä
että tahtoo ja jos tahtoo niin sitten.
ja on alkanut tehdä tuhatpalaista palapeliä
ja kaksi romaania kesken
ja koulukirjat
levällään
tekstit
odottavat kirjoittajaansa
kaikki
odottavat.
odotan.
ja pakkanen tulee taas
se tulee ikkunoista läpi
eikä koskaan kuunnellut tätä levyä kun oli siellä
"Í gegnum sprungur drýpur suð,
I gengum rifu lekur hljóð,
A bakvið tvær hæðir sofna ég
Og þegar ég sofna, í hlýju grasi, græt ég lágt."
nyt kirjoittaa että muutetaan sinne.
että minä muutan
ja sitten kaikki on ihan virallista
niin kuin kirjoittaisi listan kauppaa varten
ha
juoksisi pimeään juoksisi joulupäivänä pimeässä metsässä lumihankia
pakkasessa
viisitoista astetta juoksisi juoksisi puolikas kuu.
"Inni í skúrnum bý til suð,
I gegnum rörin sendi hljóð,
A bakvið tvær hæði sofna ég,
Og þegar ég sofna, í hlýju grasi, græt ég lágt."
- Múm, Grasi Vaxi Göng -
tiistaina, joulukuuta 22, 2009
On koko päivän kirjoittanut
omaansa
tai paremminkin editoinut
teki radikaalisti ja palasi vanhaan versioon, pakkasi uudet uuteen kansioon
ja alkoi alusta.
sillä tavallakin voi olla hyvä joskus
luopua kaikesta työstä jota on viimeisten kuukausien aikana tehnyt
ja palata sinne missä oli vuosi sitten.
niin.
niinkin voi täytyy ehkä
ja sitten teki joogan pimeällä keittiön lattialla
ja neuloi pipoa kun katsottiin perheenä telkkarista seitsemästä merestä
ja jotain sarjaa joka on tullut jo tuhat kertaa
ja Jane Austenin Emmaa
ja äitillä oli punaviiniä koska äitillä alkoi loma
ja minä huusin kymmen kertaa että piposta tulee ihana
säärystimet ja niin kuin säärystimet mutta käsiin on jo tehty
huomenna on ruokakauppa jouluruoka vuoro
ja sitten
saa pitkän kirjeen mieheltä
jonka näki viime yönä unessa surfaamassa
ja mies kertoo
että sinä päivänä kun
kohtasimme
hän näki rakastettunsa viimeisen kerran
ja minä vain heitän kuolleen delfiinin hänelle unessani
ja kuuntelen the Kinxiä
josta tulee mieleen vappu Islannissa
ja seuraava päivä täynnä sadetta
minä ja Maija Reykjavikin kaduilla kahviloissa puhumassa seksistä
minä kirjoitan miehelle että kaipaan Islantia.
se on helppo kirjoittaa.
Mutta en minä Islantia kaipaa
minä kaipaan sitä tilaa mikä siellä oli
kaipaan sitä että olin irrallaan
irrallaan tästä maailmasta joka on totta
minulla ei ollut mitään
ensimmäinen sunnuntai meren rantaan
ja keltaiseen kahvilaan josta tulikin
sellainen paikka jonne joka viikko
tärisen kylmästä
ja että joku ihminen
jonka on tavannut vain kerran
kuin ohimennen
kirjoittaa minulle
miten on ollut surullinen kuukausia
vain koska
minä näin unen jossa oli merta, delfiini ja hän.
miten kummallisia tarkoituksia
että minä hymyilen koko metsän läpi
vain koska on nähnyt toisen ihmisen hymyn
omaansa
tai paremminkin editoinut
teki radikaalisti ja palasi vanhaan versioon, pakkasi uudet uuteen kansioon
ja alkoi alusta.
sillä tavallakin voi olla hyvä joskus
luopua kaikesta työstä jota on viimeisten kuukausien aikana tehnyt
ja palata sinne missä oli vuosi sitten.
niin.
niinkin voi täytyy ehkä
ja sitten teki joogan pimeällä keittiön lattialla
ja neuloi pipoa kun katsottiin perheenä telkkarista seitsemästä merestä
ja jotain sarjaa joka on tullut jo tuhat kertaa
ja Jane Austenin Emmaa
ja äitillä oli punaviiniä koska äitillä alkoi loma
ja minä huusin kymmen kertaa että piposta tulee ihana
säärystimet ja niin kuin säärystimet mutta käsiin on jo tehty
huomenna on ruokakauppa jouluruoka vuoro
ja sitten
saa pitkän kirjeen mieheltä
jonka näki viime yönä unessa surfaamassa
ja mies kertoo
että sinä päivänä kun
kohtasimme
hän näki rakastettunsa viimeisen kerran
ja minä vain heitän kuolleen delfiinin hänelle unessani
ja kuuntelen the Kinxiä
josta tulee mieleen vappu Islannissa
ja seuraava päivä täynnä sadetta
minä ja Maija Reykjavikin kaduilla kahviloissa puhumassa seksistä
minä kirjoitan miehelle että kaipaan Islantia.
se on helppo kirjoittaa.
Mutta en minä Islantia kaipaa
minä kaipaan sitä tilaa mikä siellä oli
kaipaan sitä että olin irrallaan
irrallaan tästä maailmasta joka on totta
minulla ei ollut mitään
ensimmäinen sunnuntai meren rantaan
ja keltaiseen kahvilaan josta tulikin
sellainen paikka jonne joka viikko
tärisen kylmästä
ja että joku ihminen
jonka on tavannut vain kerran
kuin ohimennen
kirjoittaa minulle
miten on ollut surullinen kuukausia
vain koska
minä näin unen jossa oli merta, delfiini ja hän.
miten kummallisia tarkoituksia
että minä hymyilen koko metsän läpi
vain koska on nähnyt toisen ihmisen hymyn
sunnuntaina, joulukuuta 20, 2009
viime yönä löysin vihreän vihkon
joka oli täynnä tarinoita
vuosilukuja ei ollut
mutta olen löytänyt sen aiemminkin
ja ne
nekin
joissa päähenkilön raiskaus kuvaillaan yksityiskohtaisesti
peniksen sisääntyöntymisiä myöten
on kirjoitettu
olen kirjoittanut
ennen viidettä luokkaa
ja hymähtää
että turha enää päivitellä omien teinityttöjensä bigbrotherkohtauksia
on se media näköjään päässyt vaikuttamaan meidänkin perheeseen
hyvissä ajoin.
yhtäkkiä
minä olenkin ollut
sellainen lapsi
joka koulupäivän jälkeen kirjoittaa vapaaehtoisesti
vihreäkantiseen vihkoon
joka naputtelee kirjoituskoneella
ja myöhemmin tietokoneella sata sivua yli ja veli sanoo että tulen saamaan yläasteella äikästä kympin. ja minulla on karttakirja lattialla ja paperit yhteisellä työpöydällä levällään.
ajattelen
että miksi ihmessä ei ole yhtään nuorta kirjailijaa
lasta
että miten niin ei voisi muka kirjoittaa kirjaa
että tämä minun kirja ainakin on ihan yhtä hyvä kuin aikuisten
parempi
minun babysitters club höystettynä Kingillä.
eikä meillä ollut mitään sellaisia missä nyt itse olen töissä.
mitä olisikaan tullut jos olisi ollut. ehkä en ainakaan olisi voinut kuvitella itsestäni niin paljon liikoja.
ja sitten miettii
että onko kaikki lapset suuruudenhulluja
onko kaikki narsistisia vai olenko minä todellakin ollut
siinä suhteessa poikkeava
ja sitten he vieläkin sanovat että olen vaatimaton
ha
minä nauran
minäkö
minussa ei ole vaatimattomuuden häivääkään
kun muistaa ajatelleensa
miksi ei ole lapsikirjailijoita miksi niin vähän nuoria jotka
eikä se lakkaa.
ja kirjoittaa paljon kadehtimisesta
kirjoittaa kaikesta sellaisesta
mutta ei jaksa enää
ei jaksa edes kadehtia
tuntuu naurettavalta että isi menee pimeällä kaupungin metsään sahaamaan joulukuusta johon on kuitenkin saanut luvan
koska naapuri saattaa tulla kateelliseksi
entä sitten minä sanon
ja lopulta isi menee päivänvalossa
koska tuli nauraen sisälle
kun kaikki mikä voi mennä pieleen menee
enkä minä jaksa vastata kysymyksiin
menen vain pesemään hampaat
ja järjestelemään loputtomia islannin kuvia
jotka jäävät ikuisesti digitaaliseen muotoon
sillä vieläkin on yli tuhat niitä
jotka tahtoisin käsiini kosketeltaviksi
mikä määrä
ja mikä työ
ja mikä järjesteleminen
ja voi
alkaa taas uusi vuosi
pian
2010
kymmenen vuotta aikaisemmin me juhlimme vuosituhannen vaihtumista
silloin kummisetä täytti neljäkymmentä
ja minä muistan kuinka kysyimme serkun kanssa kaupungin keskustassa paikkaa
jossa seisoimme
ja sitten seisoimme poikien kanssa
ne oli niitä ensimmäisiä kertoja
kun kaikki joivat
ulkona
pakkasessa
ja nyt sillä serkulla on jo lapsi ainakin yksi ehkä kaksi ja se on naimisissa
he ovat kaikki
eläneet sellaista elämää
jossa ei tulla koulun jälkeen kirjoittamaan
vihreäkantiseen vihkoon.
ja
minäkin
olen ruvennut kirjoittamaan tietokoneella.
joka oli täynnä tarinoita
vuosilukuja ei ollut
mutta olen löytänyt sen aiemminkin
ja ne
nekin
joissa päähenkilön raiskaus kuvaillaan yksityiskohtaisesti
peniksen sisääntyöntymisiä myöten
on kirjoitettu
olen kirjoittanut
ennen viidettä luokkaa
ja hymähtää
että turha enää päivitellä omien teinityttöjensä bigbrotherkohtauksia
on se media näköjään päässyt vaikuttamaan meidänkin perheeseen
hyvissä ajoin.
yhtäkkiä
minä olenkin ollut
sellainen lapsi
joka koulupäivän jälkeen kirjoittaa vapaaehtoisesti
vihreäkantiseen vihkoon
joka naputtelee kirjoituskoneella
ja myöhemmin tietokoneella sata sivua yli ja veli sanoo että tulen saamaan yläasteella äikästä kympin. ja minulla on karttakirja lattialla ja paperit yhteisellä työpöydällä levällään.
ajattelen
että miksi ihmessä ei ole yhtään nuorta kirjailijaa
lasta
että miten niin ei voisi muka kirjoittaa kirjaa
että tämä minun kirja ainakin on ihan yhtä hyvä kuin aikuisten
parempi
minun babysitters club höystettynä Kingillä.
eikä meillä ollut mitään sellaisia missä nyt itse olen töissä.
mitä olisikaan tullut jos olisi ollut. ehkä en ainakaan olisi voinut kuvitella itsestäni niin paljon liikoja.
ja sitten miettii
että onko kaikki lapset suuruudenhulluja
onko kaikki narsistisia vai olenko minä todellakin ollut
siinä suhteessa poikkeava
ja sitten he vieläkin sanovat että olen vaatimaton
ha
minä nauran
minäkö
minussa ei ole vaatimattomuuden häivääkään
kun muistaa ajatelleensa
miksi ei ole lapsikirjailijoita miksi niin vähän nuoria jotka
eikä se lakkaa.
ja kirjoittaa paljon kadehtimisesta
kirjoittaa kaikesta sellaisesta
mutta ei jaksa enää
ei jaksa edes kadehtia
tuntuu naurettavalta että isi menee pimeällä kaupungin metsään sahaamaan joulukuusta johon on kuitenkin saanut luvan
koska naapuri saattaa tulla kateelliseksi
entä sitten minä sanon
ja lopulta isi menee päivänvalossa
koska tuli nauraen sisälle
kun kaikki mikä voi mennä pieleen menee
enkä minä jaksa vastata kysymyksiin
menen vain pesemään hampaat
ja järjestelemään loputtomia islannin kuvia
jotka jäävät ikuisesti digitaaliseen muotoon
sillä vieläkin on yli tuhat niitä
jotka tahtoisin käsiini kosketeltaviksi
mikä määrä
ja mikä työ
ja mikä järjesteleminen
ja voi
alkaa taas uusi vuosi
pian
2010
kymmenen vuotta aikaisemmin me juhlimme vuosituhannen vaihtumista
silloin kummisetä täytti neljäkymmentä
ja minä muistan kuinka kysyimme serkun kanssa kaupungin keskustassa paikkaa
jossa seisoimme
ja sitten seisoimme poikien kanssa
ne oli niitä ensimmäisiä kertoja
kun kaikki joivat
ulkona
pakkasessa
ja nyt sillä serkulla on jo lapsi ainakin yksi ehkä kaksi ja se on naimisissa
he ovat kaikki
eläneet sellaista elämää
jossa ei tulla koulun jälkeen kirjoittamaan
vihreäkantiseen vihkoon.
ja
minäkin
olen ruvennut kirjoittamaan tietokoneella.
perjantaina, joulukuuta 11, 2009
Aamut on alkanut venyä
ne vain venyy
ja joogassa en jaksaisi venyä
yhtään en jaksaisi
eikä huvittaisi työntää sisäänsä mitään
ei vain jaksaisi
keittiö on niin täynnä
ettei jaksa syödä koska on vain likaisia astioita
ja kaikki vaatteet lattialla
ei jaksaisi pukea
sellaisia aamuja kun ei vain jaksaisi ja istuu pöntön reunalla ja ei vain jaksaisi koskaan siirtyä siitä pois makaa sängyllä on pistänyt lampun palamaan mutta ei jaksa nousta ja ei halua edes kääntyä katsomaan millainen läävä keittiö on
ei kattilaa puhtaana puurolle
mutta nyt laitan kahvin
syö näkkileipää
koska kaikki leivät ehtii homehtua jotka ei ole kuivia jo valmiiksi
ja jääkaappi on täynnä vain pilaantuneita ruokia
joita ei ole ehtinyt syödä
kun asui toisen kanssa
ei ikinä ehtinyt vanhentua
nyt
vaikka on vain yksi
tulee paljon enemmän roskaa
islannissa
näkkäri maistui paljon paremmalta
ja unissa oli jotain oravia jotka söi toisiaan
ja punk-kulkue
jossa ensin meni jotain pikkupoikia
ja kaksi tyttöä pimuiksi pukeutuneina pyörien kanssa
ja sitten punkkarit
ja ne huusi "Pohjois-Savon punkkariperjantai, Pohjois-Savon punkkariperjantai!"
tykkään kahvista jopa enemmän kauramaidon kanssa, nam :)
ja minun pitäisi ryhdistäytyä. tällainen peli ei vetele.että tekee vain mitä lystää ja koti on kaaos ja opiskelut ei etene ja unohtelee ja unohtelee ja haahuilee vain makuupussikin on sänyssä pyykitkin on vielä narulla ollut jo puolitoista viikkoa joogamatto lattialla vaikka ei siinä nyt kukaan joogaa kunnolla muuta kuin aamusarjat
ehkä
puoliksi
joskus jostain hajusta vaikka
tulee vaan
muisto
se on hassua
vaikka ei haistaisi sitä hajua
niin sen voi muistaa
ja sitten tulee muisto
niin kuin nyt vaikka siivoamisesta
muistin hajun joka oli Höfðissä,
minun ensimmäisessä huoneessa
kuinka valo tuli ikkunasta päivällä
kun oli viikonloppu ja tuli kävelyltä
voi miten voimakas se onkaan
ja asettuu sängylle loikoomaan
ja ottaa Vigdiksen kirjan
hitaasti sivu sivulta koska ei halua menettää
ja on punaiset posket vähän viileästä, kylmät sormet
ja Bonuksen kauppareissut
viikonloppuisin Kringlaniin
ja keittiö
kylmä kellari, jossa pestään pyykkiä, italialainen poika ripustamassa valkoisia lakanoitaan ja alushousujaan ja me tytöt
Dejanin peitot ja Fabio polttamassa tupakkaa
avataan ikkunaa
Fabio näyttämässä musiikkivideoita ja punaviiniä
minua naurattaa
ja me syödään samasta salaattikulhosta vaikka tyttö korkeamoraali tyttö sanookin että tietäisitpä miten se pesee sen salaatin niin et söis
tai katu alakaupungilla
katu ja kerrostalohuoneisto
ensimmäistä kertaa
joka päivä ensimmäisen kerran jälkeen
kuin koti
ja kotihan siitä tuleekin lopulta
muutamaksi päiväksi
kun istutaan parvekkeella ja Oliver on tehnyt
intialaista jälkiruokaa
vai onko se jäätelöä
ja on kesä
ja me istutaan parvekkeella
minä ja Oliver ja puhutaan kielistä
ja myöhemmin
jo syksyllä
saksalainen poika sanoo, että sinun ei olisi pitänyt kertoa sille mitään
kun kerron että puhuimme myös hänestä
mutta minä vain nauran
ja Sannen huone, koiranputket seinällä
meidän koiranputket
ja missä on kynttilänjalka
sen pari
nyt
ja me juomme japanilaista teetä, jonka Vincent on tuonut
Sannen Vincent
ja me nauretaan baarin pimeydessä. Hanne ja Vincent, Sanne ja Vincent.
Ja Erla sanoo että me ollaan ihan varmasti siskokset. Että ihan varmasti meillä on sielut samoin.
Ja sitten on tietysti kesä. Joka on ihan erilainen.
Ja kaikki lähti vain siitä
että ajatteli siivoamista
ja muisti valon sunnuntai-iltapäivänä huoneessaan 105 Reykjavikissa.
Ja sitten muistikin kaiken.
Niistä tahtoo pitää
pitää pitää pitää vain itsellään kiinni aina vain muistaa ja muistaa ja muistaa
elää niissä jatkaa elämistä vain kuin ei eläisi vain kuin olisi siellä
eikä se olisi yhtään sama jos menisi takaisin
pelkää takaisinmenemistä
pelkää Grönlantia
ettei se olekaan yhtään
niin
mutta kun puhuu tytön kanssa
ja tyttö kertoo muuttavansa
ilahtuu
että he muuttavat
ei siitä että he muuttavat, koska sitten he ovat taas astetta kauempana
ja siellä missä on kaikki
ne toisetkin joita ikävöi
mutta että he tekevät niin kuin itse
uskaltavat
kokeilevat
tajuaa että tästä maasta ei löydy paikkaa, jossa haluaisi asua
että on asunut jo
siellä mikä on pääkaupunki
on asunut koko suurimman osan elämästään pikkukaupungissa
on asunut keskikokoisessa
on asunut lähellä keskustaa, kaukana keskustasta, omakotitaloalueella, kerrostaloissa, rivitaloissa
on asunut
12 asunnossa tässä maassa
eikä
voi kuvitella mihin tahtoisi täällä
mutta sitten käy kuitenkin koulua sellaista
jossa keskeistä kieli
jota puhutaan vain täällä
vain tämän maan sisällä
ja unohtaa päivä päivältä enemmän toisia kieliä
niitä joita osasi jo vähän ja niitä joita alkoi osata jo vähän enemmän
ja yhä haaveilee vihreänmaan kielistä
yhä
vaikka ei tiedä yhtään miten sitäkään käyttäisi
mutta eihän tämä tiedä mistään mitään miten mitään käyttäisi
kaikkea vain on
on vain roppakaupalla sitä ja tätä ja vähän löytyy tätäkin ja tuotakin
ja nyt pitäisi jo lukea Dowlingia eikä kirjoittaa paskaa
ottaa toisen kupin kahvia niin että saa oikein kahvipään
(jääkaappi on alkanut haista ja toinen kupillinen ei ole edes hyvänmakuista)
mutta mitä jos
tämä päättäisikin lähteä sinne
maahan jossa ihmisten ruumiit eivät kestä alkoholia
jossa on vielä kyliä
hylkeenpyytäjiä, lumimyrskyjä
mitä jos vain lähtisi
oppimaan kielen
lähtisi ja jättäisi ihan kaiken
uskaltaisi
unohtaisi miehen joka tulee eteläiseltä pallonpuoliskolta
unohtaisi kokonaan, mitä yhdestä, onhan niitä muitakin
ja sitä paitsi
sitä on pärjännyt nytkin vallanmainiosti ilman
jos rupeaisi sellaiseksi naiseksi kuin valastyttö
että päättäisi olla haluamatta perheitä ja sitoumuksia
vaan olisi oma päämäärä
jota kohti kulkisi
että pääsisi kieleen, jossa on paljon pidemmät sanat kuin meillä
pääsisi niin kuin valastyttö on valaiden keskellä siellä
eteläisellä pallonpuoliskolla
mutta voiko sitä vain ruveta sellaiseksi
voiko sitä vain
jos kuitenkin on ollut tähän asti se
jonka paperit on kaikilla pöydillä levällään
ollut jo pikkutytöstä
ja vaatteet lattialla
ja tiskit tiskaamatta ja itkemässä jokaisesta hei hei:stä
neulomassa loputonta kaulaliinaa
piirtämässä lumineliöitä, sukeltamassa silmät kiinni
nieleskelemässä, seinän viertä, seinän viertä
että tahtoisi olla
ja on
ne on eri
että tahtoisi olla
miksi
mutta Dowling
ja äiti ei ole ainakaan vielä soittanut tulevaisuudestaan.
ne vain venyy
ja joogassa en jaksaisi venyä
yhtään en jaksaisi
eikä huvittaisi työntää sisäänsä mitään
ei vain jaksaisi
keittiö on niin täynnä
ettei jaksa syödä koska on vain likaisia astioita
ja kaikki vaatteet lattialla
ei jaksaisi pukea
sellaisia aamuja kun ei vain jaksaisi ja istuu pöntön reunalla ja ei vain jaksaisi koskaan siirtyä siitä pois makaa sängyllä on pistänyt lampun palamaan mutta ei jaksa nousta ja ei halua edes kääntyä katsomaan millainen läävä keittiö on
ei kattilaa puhtaana puurolle
mutta nyt laitan kahvin
syö näkkileipää
koska kaikki leivät ehtii homehtua jotka ei ole kuivia jo valmiiksi
ja jääkaappi on täynnä vain pilaantuneita ruokia
joita ei ole ehtinyt syödä
kun asui toisen kanssa
ei ikinä ehtinyt vanhentua
nyt
vaikka on vain yksi
tulee paljon enemmän roskaa
islannissa
näkkäri maistui paljon paremmalta
ja unissa oli jotain oravia jotka söi toisiaan
ja punk-kulkue
jossa ensin meni jotain pikkupoikia
ja kaksi tyttöä pimuiksi pukeutuneina pyörien kanssa
ja sitten punkkarit
ja ne huusi "Pohjois-Savon punkkariperjantai, Pohjois-Savon punkkariperjantai!"
tykkään kahvista jopa enemmän kauramaidon kanssa, nam :)
ja minun pitäisi ryhdistäytyä. tällainen peli ei vetele.että tekee vain mitä lystää ja koti on kaaos ja opiskelut ei etene ja unohtelee ja unohtelee ja haahuilee vain makuupussikin on sänyssä pyykitkin on vielä narulla ollut jo puolitoista viikkoa joogamatto lattialla vaikka ei siinä nyt kukaan joogaa kunnolla muuta kuin aamusarjat
ehkä
puoliksi
joskus jostain hajusta vaikka
tulee vaan
muisto
se on hassua
vaikka ei haistaisi sitä hajua
niin sen voi muistaa
ja sitten tulee muisto
niin kuin nyt vaikka siivoamisesta
muistin hajun joka oli Höfðissä,
minun ensimmäisessä huoneessa
kuinka valo tuli ikkunasta päivällä
kun oli viikonloppu ja tuli kävelyltä
voi miten voimakas se onkaan
ja asettuu sängylle loikoomaan
ja ottaa Vigdiksen kirjan
hitaasti sivu sivulta koska ei halua menettää
ja on punaiset posket vähän viileästä, kylmät sormet
ja Bonuksen kauppareissut
viikonloppuisin Kringlaniin
ja keittiö
kylmä kellari, jossa pestään pyykkiä, italialainen poika ripustamassa valkoisia lakanoitaan ja alushousujaan ja me tytöt
Dejanin peitot ja Fabio polttamassa tupakkaa
avataan ikkunaa
Fabio näyttämässä musiikkivideoita ja punaviiniä
minua naurattaa
ja me syödään samasta salaattikulhosta vaikka tyttö korkeamoraali tyttö sanookin että tietäisitpä miten se pesee sen salaatin niin et söis
tai katu alakaupungilla
katu ja kerrostalohuoneisto
ensimmäistä kertaa
joka päivä ensimmäisen kerran jälkeen
kuin koti
ja kotihan siitä tuleekin lopulta
muutamaksi päiväksi
kun istutaan parvekkeella ja Oliver on tehnyt
intialaista jälkiruokaa
vai onko se jäätelöä
ja on kesä
ja me istutaan parvekkeella
minä ja Oliver ja puhutaan kielistä
ja myöhemmin
jo syksyllä
saksalainen poika sanoo, että sinun ei olisi pitänyt kertoa sille mitään
kun kerron että puhuimme myös hänestä
mutta minä vain nauran
ja Sannen huone, koiranputket seinällä
meidän koiranputket
ja missä on kynttilänjalka
sen pari
nyt
ja me juomme japanilaista teetä, jonka Vincent on tuonut
Sannen Vincent
ja me nauretaan baarin pimeydessä. Hanne ja Vincent, Sanne ja Vincent.
Ja Erla sanoo että me ollaan ihan varmasti siskokset. Että ihan varmasti meillä on sielut samoin.
Ja sitten on tietysti kesä. Joka on ihan erilainen.
Ja kaikki lähti vain siitä
että ajatteli siivoamista
ja muisti valon sunnuntai-iltapäivänä huoneessaan 105 Reykjavikissa.
Ja sitten muistikin kaiken.
Niistä tahtoo pitää
pitää pitää pitää vain itsellään kiinni aina vain muistaa ja muistaa ja muistaa
elää niissä jatkaa elämistä vain kuin ei eläisi vain kuin olisi siellä
eikä se olisi yhtään sama jos menisi takaisin
pelkää takaisinmenemistä
pelkää Grönlantia
ettei se olekaan yhtään
niin
mutta kun puhuu tytön kanssa
ja tyttö kertoo muuttavansa
ilahtuu
että he muuttavat
ei siitä että he muuttavat, koska sitten he ovat taas astetta kauempana
ja siellä missä on kaikki
ne toisetkin joita ikävöi
mutta että he tekevät niin kuin itse
uskaltavat
kokeilevat
tajuaa että tästä maasta ei löydy paikkaa, jossa haluaisi asua
että on asunut jo
siellä mikä on pääkaupunki
on asunut koko suurimman osan elämästään pikkukaupungissa
on asunut keskikokoisessa
on asunut lähellä keskustaa, kaukana keskustasta, omakotitaloalueella, kerrostaloissa, rivitaloissa
on asunut
12 asunnossa tässä maassa
eikä
voi kuvitella mihin tahtoisi täällä
mutta sitten käy kuitenkin koulua sellaista
jossa keskeistä kieli
jota puhutaan vain täällä
vain tämän maan sisällä
ja unohtaa päivä päivältä enemmän toisia kieliä
niitä joita osasi jo vähän ja niitä joita alkoi osata jo vähän enemmän
ja yhä haaveilee vihreänmaan kielistä
yhä
vaikka ei tiedä yhtään miten sitäkään käyttäisi
mutta eihän tämä tiedä mistään mitään miten mitään käyttäisi
kaikkea vain on
on vain roppakaupalla sitä ja tätä ja vähän löytyy tätäkin ja tuotakin
ja nyt pitäisi jo lukea Dowlingia eikä kirjoittaa paskaa
ottaa toisen kupin kahvia niin että saa oikein kahvipään
(jääkaappi on alkanut haista ja toinen kupillinen ei ole edes hyvänmakuista)
mutta mitä jos
tämä päättäisikin lähteä sinne
maahan jossa ihmisten ruumiit eivät kestä alkoholia
jossa on vielä kyliä
hylkeenpyytäjiä, lumimyrskyjä
mitä jos vain lähtisi
oppimaan kielen
lähtisi ja jättäisi ihan kaiken
uskaltaisi
unohtaisi miehen joka tulee eteläiseltä pallonpuoliskolta
unohtaisi kokonaan, mitä yhdestä, onhan niitä muitakin
ja sitä paitsi
sitä on pärjännyt nytkin vallanmainiosti ilman
jos rupeaisi sellaiseksi naiseksi kuin valastyttö
että päättäisi olla haluamatta perheitä ja sitoumuksia
vaan olisi oma päämäärä
jota kohti kulkisi
että pääsisi kieleen, jossa on paljon pidemmät sanat kuin meillä
pääsisi niin kuin valastyttö on valaiden keskellä siellä
eteläisellä pallonpuoliskolla
mutta voiko sitä vain ruveta sellaiseksi
voiko sitä vain
jos kuitenkin on ollut tähän asti se
jonka paperit on kaikilla pöydillä levällään
ollut jo pikkutytöstä
ja vaatteet lattialla
ja tiskit tiskaamatta ja itkemässä jokaisesta hei hei:stä
neulomassa loputonta kaulaliinaa
piirtämässä lumineliöitä, sukeltamassa silmät kiinni
nieleskelemässä, seinän viertä, seinän viertä
että tahtoisi olla
ja on
ne on eri
että tahtoisi olla
miksi
mutta Dowling
ja äiti ei ole ainakaan vielä soittanut tulevaisuudestaan.
torstaina, marraskuuta 19, 2009
olen lopettanut
unien kuvaamisen
Lopettanut kaiken
kuvaamisen
lopettanut jakamisen
pitää vain itsellään
haluaa pitä kaiken itsellään ei enää sitä että sataa tai tuulee ei harmaita sanoja ei
Tori Amos tänään.
ja kasvatustieteen luennolla tyttö kuvaa kurahanskan sisään työnnettävää sormea
ja minä muistan
keinua ylhäällä korkealla mahdotonta laskeutua alas ja pieni tyttö edessä
edellä oleva laskeutuu mutta me pieni tyttö ja minä jäämme korkealle
ja tyttö itkee, painautuu minua vasten, yritän työntää sen pois
en voi hallita keinua lapsi sylissä
mutta tajuan siinä samassa että se putoaa jos en pidä sitä
ja sanon "pidä minusta lujasti kiinni" pienet sormet puristavat käsiäni puristavat niin lujasti kuin pelkäisi kuolevansa jos ei pidä kiinni
mahdotonta hallita
mutta lopulta me laskeudumme ja ote ei enää tiukka,
tyttö nukkuu sylissäni velttona kun maanpinnalla
lasken tytön maahan ja kolmas tulee
toteaa lapsen kuolleeksi
minä,
pidellyt tytön kuoliaaksi, minä
suojellut, tukehduttanut
minäkö?
eikä uni jätä rauhaan
niin että kirjoittaa kaikki unet edellisiltä vuosilta
kirjoittaa taas kaikki unet
miten paljon
miten paljn ennen islantia
miten paljon taas islannin jälkeen
mutta missä ovat unet saaresta?
enkö minä nähnyt siellä
muuta kuin todellisuuden?
ei sanoja päiväkirjassa, ei unipäiväkirjassa, ei omissa teksteissä
ei sanoja
muuta kuin täällä
ja sitten on kirja
joka yöpöydällä odottaa
pimeää
hetkeä ennen unta
odottaa
ei haluaisi antaa sen odottaa
piti opiskella mutta unet
ja miten joku toinen on kirjoittanut
täsmälleen niin kuin itse
tietämättä
miksi aina omat sanat on joku toinen jo
miksi miksi miksi kuinka kauan voi enää odottaa entä jos kaikki sanat varastetaan entä jos kaikki onkin jo sanottu
samat
miten samat kuvat voi olla
ei pysty asettumaan tähän todellisuuteen
ei pysty asettumaan tähän todellisuuteen ei halua ei halua
haluaa haluaa
mihin
ja pyöräilee aina nopeammin takaisin
unien kuvaamisen
Lopettanut kaiken
kuvaamisen
lopettanut jakamisen
pitää vain itsellään
haluaa pitä kaiken itsellään ei enää sitä että sataa tai tuulee ei harmaita sanoja ei
Tori Amos tänään.
ja kasvatustieteen luennolla tyttö kuvaa kurahanskan sisään työnnettävää sormea
ja minä muistan
keinua ylhäällä korkealla mahdotonta laskeutua alas ja pieni tyttö edessä
edellä oleva laskeutuu mutta me pieni tyttö ja minä jäämme korkealle
ja tyttö itkee, painautuu minua vasten, yritän työntää sen pois
en voi hallita keinua lapsi sylissä
mutta tajuan siinä samassa että se putoaa jos en pidä sitä
ja sanon "pidä minusta lujasti kiinni" pienet sormet puristavat käsiäni puristavat niin lujasti kuin pelkäisi kuolevansa jos ei pidä kiinni
mahdotonta hallita
mutta lopulta me laskeudumme ja ote ei enää tiukka,
tyttö nukkuu sylissäni velttona kun maanpinnalla
lasken tytön maahan ja kolmas tulee
toteaa lapsen kuolleeksi
minä,
pidellyt tytön kuoliaaksi, minä
suojellut, tukehduttanut
minäkö?
eikä uni jätä rauhaan
niin että kirjoittaa kaikki unet edellisiltä vuosilta
kirjoittaa taas kaikki unet
miten paljon
miten paljn ennen islantia
miten paljon taas islannin jälkeen
mutta missä ovat unet saaresta?
enkö minä nähnyt siellä
muuta kuin todellisuuden?
ei sanoja päiväkirjassa, ei unipäiväkirjassa, ei omissa teksteissä
ei sanoja
muuta kuin täällä
ja sitten on kirja
joka yöpöydällä odottaa
pimeää
hetkeä ennen unta
odottaa
ei haluaisi antaa sen odottaa
piti opiskella mutta unet
ja miten joku toinen on kirjoittanut
täsmälleen niin kuin itse
tietämättä
miksi aina omat sanat on joku toinen jo
miksi miksi miksi kuinka kauan voi enää odottaa entä jos kaikki sanat varastetaan entä jos kaikki onkin jo sanottu
samat
miten samat kuvat voi olla
ei pysty asettumaan tähän todellisuuteen
ei pysty asettumaan tähän todellisuuteen ei halua ei halua
haluaa haluaa
mihin
ja pyöräilee aina nopeammin takaisin
maanantaina, marraskuuta 09, 2009
löytää lauluja
joita kuunnellaan kun sataa vettä
tai
dancing like grazy
every friday
kaipaan sitä
että liikkeet ei ole opittuja
ja on hollantilainen tyttö jonka kanssa jatketaan istumista auringossa
saksalainen poika jonka kanssa nähdään joka
päivä
vaikka ei olisi aikaa
pesukone linkoaa vain silloin kun se tahtoo
ja jotkut lauseet parempia englanniksi
jotkut liikkeet eri
kun tanssii ovi auki kadulle
ja bussimatka erilainen kun kuulee laulut
ne joihin oppi vasta siellä tuulessa
pimeät aamut pimeät aamut
kaikki muuttuu
kaikki muuttuu ja ajattelee muumilaakson marraskuun Tuhtoa
jonka tarinan pitää aina mennä samalla tavalla
tahtoo ulos
(tästä kattilasta) ja sitten keinutaan keinutaan keinutaan pikkutiinan keinuissa
ovikellot ovikellot se oli sitä aikaa
leppäkerttujen vapauttamisoperaatiot
miten samanniminen tyttö laulaa
miten aina
tähän vuodenaikaan alkaa odotus
loputtomalta tuntuva
mutta sitten yhtenä päivänä kaikki onkin jo ohi.
ei enää sellaista rantaa kun mustat kivet ja mitä ne edes ovat
sellaiset rannat
ja kun kävellään kaikki kolme peräkanaa siellä missä lehdetkään ei enää puissa
me ei tiedetä miltä se näyttää edes seuraavana vuonna että miten se muuttuu kun niemen kärjessä talot
portaineen
unet
kin
alkaneet taas niin voimakkaina että kirjoittaminen
oli pakko aloittaa
unet vaativat ettei saa sanoja sisään
käytävät käytävät
miten hiljaisuus tulee
lauluista joiden laulajalla sama nimi
ja jossain toinen maa
ja toisessa maassa toinen
ja toisessa toinen
ja täällä
pesukone linkoaa vain silloin kuin tahtoo
ja laulussa joiden laulajalla sama nimi
hiljaisuutta.
joita kuunnellaan kun sataa vettä
tai
dancing like grazy
every friday
kaipaan sitä
että liikkeet ei ole opittuja
ja on hollantilainen tyttö jonka kanssa jatketaan istumista auringossa
saksalainen poika jonka kanssa nähdään joka
päivä
vaikka ei olisi aikaa
pesukone linkoaa vain silloin kun se tahtoo
ja jotkut lauseet parempia englanniksi
jotkut liikkeet eri
kun tanssii ovi auki kadulle
ja bussimatka erilainen kun kuulee laulut
ne joihin oppi vasta siellä tuulessa
pimeät aamut pimeät aamut
kaikki muuttuu
kaikki muuttuu ja ajattelee muumilaakson marraskuun Tuhtoa
jonka tarinan pitää aina mennä samalla tavalla
tahtoo ulos
(tästä kattilasta) ja sitten keinutaan keinutaan keinutaan pikkutiinan keinuissa
ovikellot ovikellot se oli sitä aikaa
leppäkerttujen vapauttamisoperaatiot
miten samanniminen tyttö laulaa
miten aina
tähän vuodenaikaan alkaa odotus
loputtomalta tuntuva
mutta sitten yhtenä päivänä kaikki onkin jo ohi.
ei enää sellaista rantaa kun mustat kivet ja mitä ne edes ovat
sellaiset rannat
ja kun kävellään kaikki kolme peräkanaa siellä missä lehdetkään ei enää puissa
me ei tiedetä miltä se näyttää edes seuraavana vuonna että miten se muuttuu kun niemen kärjessä talot
portaineen
unet
kin
alkaneet taas niin voimakkaina että kirjoittaminen
oli pakko aloittaa
unet vaativat ettei saa sanoja sisään
käytävät käytävät
miten hiljaisuus tulee
lauluista joiden laulajalla sama nimi
ja jossain toinen maa
ja toisessa maassa toinen
ja toisessa toinen
ja täällä
pesukone linkoaa vain silloin kuin tahtoo
ja laulussa joiden laulajalla sama nimi
hiljaisuutta.
torstaina, elokuuta 20, 2009
Päässyt otteesta
jo Egilstadiriin asti
sateessa
sateessa ajetaan kivikokoelmalle
ja museoon
ja kahvilaan ja tehdään meksikolaista kalaa ja minä pilkon salaattia
islantilaisen näyttelijän kotona
englantilainen tyttö kutoo kaulahuivia
minä sohvalla jalat sohvalla kuin kotona
vieläkö se ottaa otteeseensa?
huomenna
ylihuomenna on uusi saari
sitten on enää meri
meri meri ja sitten tanska ja sitten mies
mies jota kaipaan koko ajan
ja sitten meri ja sitten maa ja sitten kotimaa
miten outoa
miten outoa
että sadepisarat
ja venäläinen ryhmä
ja minä penkillä ajattelemassa että viimeistä kertaa pellot että viimeistä kertaa nämä vuoret
ja Gestur halaamassa uudestaan ja uudestaan ja suudelma
niin kuin edelliselläkin kerralla ja ensimmäisellä
ja minulla on aina paikka
hänen luonaan
kuin isä
mutta surulliset silmät ja henki viinanhajuinen
televisiossa joku alaston ase viitonen
tämäkö on viimeinen ilta islannissa? sohvalla jalat ja alastonaseviitonen kaikki tietokoneillaan naamakirjassa. väsymys. uni. väsymys. uni. ikävä. sade. gesturin syli ympärillä. ikävä. ikävä sitä jolla aksentti englannissa niin kuin Adan aviomiehellä. naurua puhelimessa sille jonka makuuhuoneesta on herännyt
useammin kuin kerran, kolme kuukautta
ikävä sinne missä odotetaan että kun minun tyttö kirjoittaa sinua tarvitaan täällä ja sitten toinenkin minun tyttö kirjoittaa että ajattelimme sinua täällä että on niitä jotka odottaa sielläkin minne menee että ei jää vain tänne niitä jotka kaipaa ja sitten on niitä jotka ottaa mukaan joille voi sitten joskus tarjota sohvan tai sängyn tai nurkan tai kahvin
niin
minun on kai ostettava kahvinkeitin minun on kai
tai sitten hiljaisesti aloitettava siirtyminen teen kautta pelkkiin mustikanlehtiin ja mintunlehtiin
ja kakut
ja minulla on koti
kotikotinen kaksi kuukautta mutta kuitenkin
ensin toisen tytön huoneessa toisen tytön kanssa ja toinen kuukausi ilman tyttöä
ja jos löydän kodin kodinkotisen jo aiemmin sitten muutan jo
mutta näin alkuun
minulla on paikka jonne mennä
josta käsin etsiä
kotia
tosin vain vuodeksi
sitten haluan olla jo valmis
oi mikä tavoite
oi miten paljon tavoitteita vaikken ole vielä siellä
sateessa vaan
pimeässä jo
syksyä
syksyä on jo. ilma täysi.
oi
minun viimeinen islanti. tämä.
jo Egilstadiriin asti
sateessa
sateessa ajetaan kivikokoelmalle
ja museoon
ja kahvilaan ja tehdään meksikolaista kalaa ja minä pilkon salaattia
islantilaisen näyttelijän kotona
englantilainen tyttö kutoo kaulahuivia
minä sohvalla jalat sohvalla kuin kotona
vieläkö se ottaa otteeseensa?
huomenna
ylihuomenna on uusi saari
sitten on enää meri
meri meri ja sitten tanska ja sitten mies
mies jota kaipaan koko ajan
ja sitten meri ja sitten maa ja sitten kotimaa
miten outoa
miten outoa
että sadepisarat
ja venäläinen ryhmä
ja minä penkillä ajattelemassa että viimeistä kertaa pellot että viimeistä kertaa nämä vuoret
ja Gestur halaamassa uudestaan ja uudestaan ja suudelma
niin kuin edelliselläkin kerralla ja ensimmäisellä
ja minulla on aina paikka
hänen luonaan
kuin isä
mutta surulliset silmät ja henki viinanhajuinen
televisiossa joku alaston ase viitonen
tämäkö on viimeinen ilta islannissa? sohvalla jalat ja alastonaseviitonen kaikki tietokoneillaan naamakirjassa. väsymys. uni. väsymys. uni. ikävä. sade. gesturin syli ympärillä. ikävä. ikävä sitä jolla aksentti englannissa niin kuin Adan aviomiehellä. naurua puhelimessa sille jonka makuuhuoneesta on herännyt
useammin kuin kerran, kolme kuukautta
ikävä sinne missä odotetaan että kun minun tyttö kirjoittaa sinua tarvitaan täällä ja sitten toinenkin minun tyttö kirjoittaa että ajattelimme sinua täällä että on niitä jotka odottaa sielläkin minne menee että ei jää vain tänne niitä jotka kaipaa ja sitten on niitä jotka ottaa mukaan joille voi sitten joskus tarjota sohvan tai sängyn tai nurkan tai kahvin
niin
minun on kai ostettava kahvinkeitin minun on kai
tai sitten hiljaisesti aloitettava siirtyminen teen kautta pelkkiin mustikanlehtiin ja mintunlehtiin
ja kakut
ja minulla on koti
kotikotinen kaksi kuukautta mutta kuitenkin
ensin toisen tytön huoneessa toisen tytön kanssa ja toinen kuukausi ilman tyttöä
ja jos löydän kodin kodinkotisen jo aiemmin sitten muutan jo
mutta näin alkuun
minulla on paikka jonne mennä
josta käsin etsiä
kotia
tosin vain vuodeksi
sitten haluan olla jo valmis
oi mikä tavoite
oi miten paljon tavoitteita vaikken ole vielä siellä
sateessa vaan
pimeässä jo
syksyä
syksyä on jo. ilma täysi.
oi
minun viimeinen islanti. tämä.
maanantaina, elokuuta 17, 2009
aurinko vaihtui sateeksi
taas
ja mä oon jumissa fosshollissa
ja mä oon jumissa fosshollissa.
majatalot on täynnä
mä valvon sitten kadulla perkele.
huomenna vika työpäivä
ja mä oon jumissa fosshollissa
mä oon jumissa oon jumissa en halua lähteä mä en halua lähteä
kuunnellaan soul captain bandia annan kanssa ja nauretaan niin kuin haltiakivi
nauretaan suu auki että sisuskalut näkyy
jumissa jumissa
minun matkaajani ei soita
en tiedä odottaako hän satamassa kun laiva
perillä
mistä sen voi tietää
ja anna menee vartijaksi tai tilaustarjoilijaksi
mä jään tänne
mä jään tänne.
taas
ja mä oon jumissa fosshollissa
ja mä oon jumissa fosshollissa.
majatalot on täynnä
mä valvon sitten kadulla perkele.
huomenna vika työpäivä
ja mä oon jumissa fosshollissa
mä oon jumissa oon jumissa en halua lähteä mä en halua lähteä
kuunnellaan soul captain bandia annan kanssa ja nauretaan niin kuin haltiakivi
nauretaan suu auki että sisuskalut näkyy
jumissa jumissa
minun matkaajani ei soita
en tiedä odottaako hän satamassa kun laiva
perillä
mistä sen voi tietää
ja anna menee vartijaksi tai tilaustarjoilijaksi
mä jään tänne
mä jään tänne.
sunnuntaina, elokuuta 16, 2009
tervetuloa kahvin maailmaan
päätä särkee aamulla kun ei ole kuppia ottanut
ja tänään on viimeinen vapaapäivä
viimeinen päivä lähteä pois tästä keittiöstä
pakata eväät reppuun ja kulkea metsään
eilen ajoimme teitä joilla auto tärisevä
kahdenkymmenen kilometrin matka tunnin
ja sitä ennen kulkemista laavakiviä pitkin
kompastelemista ja laskeutumista jyrkkääjyrkkää alas miltei pystyruoraa
ja siellä vesi kuuma vesi alhaalla jyrkänteiden alla rotkossa luolassa
kuumaa sinistä vettä
uimakelpoista
viimeiset päivät
minun saaressa
viimeiset päivät
ja sitten ei enää minun
ei tämä mitään tästä enää minun. sitten
silloin joskus niin kuin helsingistäkin tuli
kahvi on vahvaa koska se ei ole minun keittämää
ja päänsärky lakkaa
miten paljon minä tulen tätä kaikkea kaipaamaan?
päätä särkee aamulla kun ei ole kuppia ottanut
ja tänään on viimeinen vapaapäivä
viimeinen päivä lähteä pois tästä keittiöstä
pakata eväät reppuun ja kulkea metsään
eilen ajoimme teitä joilla auto tärisevä
kahdenkymmenen kilometrin matka tunnin
ja sitä ennen kulkemista laavakiviä pitkin
kompastelemista ja laskeutumista jyrkkääjyrkkää alas miltei pystyruoraa
ja siellä vesi kuuma vesi alhaalla jyrkänteiden alla rotkossa luolassa
kuumaa sinistä vettä
uimakelpoista
viimeiset päivät
minun saaressa
viimeiset päivät
ja sitten ei enää minun
ei tämä mitään tästä enää minun. sitten
silloin joskus niin kuin helsingistäkin tuli
kahvi on vahvaa koska se ei ole minun keittämää
ja päänsärky lakkaa
miten paljon minä tulen tätä kaikkea kaipaamaan?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)