vain silmät kertovat yöstä

Aamuyöllä tuntuu joululta.
Hiippailen hämärässä, ja vasta myöhemmin
kun olen nukahtanut ja herännyt uudestaan, minulle selviää että kellot ovat siirtyneet itsestään.

Ulkona on taas valo
ja lunta.
Mutta minä odotan tässä koneen äärellä puhelua. Naapurit heittelevät frisbiitä. Mutta minä odotan puhelua.

Aamuyöllä tarkastan sähköpostin, tarkastan jopa fbsivun, jota hän ei ole käyttänyt vuosiin. Soitan. Soitan. Mutta pulssia pitää tunnustella painaen, raskaasti. Unet toistuvat.

Onko siitä jo neljä vuotta? Lähden sopivasti samana päivänä. Samana päivänä kun
lounaan jälkeen alkoi sataa
ja pissatti
ja puhui rappukäytävässä puhelimeen
vessanovi oli lukittu,
eikä löytänyt tyhjiä lääkepakkauksia ja pitkää kirjettä vasta
kun puhelimen toisesta päästä kehotettiin etsimään
katsomaan ympärille

ja nyt
en enää tunne mitään siitä
kun käännän kylkeä pystymättä pysymään yhdellä puolella
aamyön joulun valosta
puissa lunta
ja vastaaja
jos se ääni olisi enää ainut ääni, jonka koskaan kuulisi
siltäkö heistä tuntuu, jotka eivät poista vanhoja vastaajaääniä, kun ovat menettäneet.

en pelkää, että näkijä kertoisi minun kuolemastani
tai sairastumisestani tai rakkaudettomuudesta
mutta niin kuin kaikissa tarinoissa, on aina oltava sivustakatsoja
se  joka näkee, mutta ei ole itse
ja sitä kautta tulee juuri itsekin

sininen taivas, eikä merkkejäkään yöstä
tai että joskus olisi ollut eri aika
alkanut sataa lounaan jälkeen.

tuuli puski minua ladulla taaksepäin

nauratti niin
ja käännyin kulkemaan tuulesta poispäin. ei tarvinnut sauvoa ollenkaan,
jäätä alla ja aurinkolasit

olen soittanut pomolleni, kun hän on aurinkosaarilla
lähetellyt sähköposteja edestakaisin suurlähetystöön
lukenut ja korjaillut sieltä missä on tuttuja kadunnimiä, mutta ei
lainkaan samoja rakennuksia.

aurinko, sininen taivas, hapanjuuriruisleipä onnistuu päivä päivältä täydellisemmin
ja vegaaniset suklaabanaanibrowniet
vaikkei ne kohonneetkaan, ovat ihan maistuvia. Aamulla smoothie
joka maistuu paljon paremmalta kuin Helsingistä ilmaiseksi saatu vitaminoitu vesi.

Neljä viikkoa. Neljä viikkoa. Tänään saan pyörän kotiin.
Perjantaina on pakko polkea ilman kypärää koululle, kokeilla vaihteita
jarruja
miten jännittävää omistaa jotakin sellaista, mistä ei tiedä mitään.


vaan eiköhän kymmenentuhannenkilometrinmatkalla vähitellen opi.

Yhtäkkiä tulee tuulesta mieleen Islanti.
Samalla tavalla viuhuva, vaikka täällä on puita.

Kuinka hiukset väistämättä kasvoille
kuinka hiekka muovin palaset unohtuneet lapaset
kilisevät metalleja vasten

Eilen ensimmäistä kertaa pyöräni. Bussi numero 11 Korkeasaarta kohti,
mutta minä istun valossa vanhusten penkillä

kahvia sillä tavalla, että se jäähtyy
ja naiset puhumassa siitä mitä he tekevät nyt
pystyn profiloimaan jo
että yksi heistä ei ole koskaan tyytyväinen mihinkään,
hän ei tiedä mitä ottaisi, koska ehkä Suomesta ei saa kaakaota ja ne teetkin voi olla kummallisia
ja salaatissa on aiolia.

Mutta en muista, että olisimme koskaan käyneet aamulla Liisankadulla
ja sairaalasta tulee aina mieleen se kevät
kun vältteli pitkään palaamista sinne missä pitää aina sanoa muutakin kuin hei

Tytöllä on pyöreä maha. sellainen, jonka sisällä asuu poikavauva. Minun veljeni poika.
Äiti on tuonut kirjoja ja poikansa vauvakirjan. Me sovimme, että tulemme auttamaan muutossa.

On parkkipaikka, jossa äiti puhuu pitkään puhelimessa ja minä huokailen.

Auringossa odottamista,
pimeässä ajamista.

Illalla Jupiter ja Venus lähellä toisiaan. Isi kysyy saanko nukutuksi
soitan rokotusaikaa, selvittelen työkuvioita, jotka eivät selvittelemällä selviä
ja asioin suurlähetystön ja hotellien kanssa.

Seuraava suuri maanjäristys tulee Istanbuliin. Vaikka ei niitä osata ennustaa. Minä ajattelen Tyyntä valtamerta. Ajattelen mannerlaattoja toistensa alla, ajattelen lähestyviä planeettoja. Melankoliaa. Maailmanloppua ja maailman alkua. Tuulta kaduilla pöllyävää, sinistä taivasta ja sadetta ennen. Unta, jossa me suudellaan, monta kertaa, ikkunan edessä. Unta, jossa kävelen entisen sotilaan kanssa hämärtyvässä ja on ihan rauhallista.
Kuinka rakastan tätä aikaa, ja kuinka inhoan. Kun kaikkialla on tulviva valo
kevätpäivät, ja pelkää koko ajan sairastuvansa
ja juuri tällaisina päivinä, kun varjot kieppuvat valkoisia seiniä pitkin ei haluaisi maata sisällä
tahtoisi vain kaivaa lenkkarit
etsiä kevyet kengät ja villapaidan pelkästään
koulupojat paitahihasillaan auringossa
opettajat huutavat: "takki päälle"

kilo turkkilaista jukurttia, vaikka piti viedä vain postit
pilvet auringon eteen ja alkaa tuuli taas kieppua
kun kävelee yliopistolta takaisin kaupunkiin ja kaupungilta ylös mäkeä sinne missä oli koti saarivaltion pääkaupungissa. Miten erilaista tuuli on talvella ja keväällä ja kesällä ja syksyllä
erilainen luonne
siellä merillä
ja siellä maissa
jyrkänteellä nojaamassa kohti sitä mikä työntää ja hulmuttaa hiukset
telkeämässä ovia ja ikkunoita
lakanat ympäri ympäri
lumi sakeana niin ettei näe eteensä, eksymistä sadan metrin matkalla
ikkunan takana valkeus
valo
tai sade, joka työntää maamassat teille, täyttää ämpärit, tulvii joet ja nostaa merenpintaa

ja aina minä jaksan palata samoihin maisemiin.

Tänään polut ja jäljet olivat hautautuneet lumeen, ja pakkasen kovettama lumimassa kumisi ja halkeili alla. Yksi mies pilkillä, isot saappaanjäljet ja aurinko niin lämmittävä, että olisin kosinut jos mies olisi ollut tänään täällä.
Yöllä on riitoja.

Kun kahlaa lumessa, aurinko selässä ja tunnistaa lintujen laulun
muistaa taas miksi joskus kaipasi kotiin. Kuukausia sitten kuvittelin, että voisin asua Indonesiassa, mutta tällaisina kevätpäivinä haluaa vain antaa jään humahdella askelten alla.

Luulin jo päässeeni yskästä
mutta yhden aikaan yöllä se yllättää. Onneksi on vielä sitä yskänlääkettä
ja aamulla
tekee listan tehtävistä ja rupeaa kirjoitusharjoituksia
ja pesukone
vedet ja saippuat vessan lattialle
pyykit litimärkiä eikä niitä voi samalla tavalla valuttaa kuin lingotessa
tiskit tiskit
kaiken maailman paperit ja pienet paperikulmat

neroutta tietotekniikan kanssa,
koneet ovat vain koneita
jos vähäksi aikaa pysähtyy miettimään saakin kummalliset tiedostot elokuvaksi
ja pääsee katsomaan kuinka lapsilähtöistä oma opettaminen on
lokit
ne on tulleet
ja tuuli
tuuli eilen niin että melkein kaipasi islantiin

ja unelmat
eivät katoa koskaan
niitä tahtoo toteuttaa, minä tiedän
minä tiedän että niin on ja se on vain hyväksyttävä
että toisen unelma on pyöräillä vaarallisten maiden halki sinne missä minun pitäisi pitää huiveja ja pitkähihaisia ja pitkiä hameita
niin se vain on

mutta pilvet ovat kaukana harjun takana harmaita
ja aurinko kirkas
kylmän viileä aurinko
ja minulla tiskit ja tekstit ja paperit ja papereiden kulmat
videot äänet ja puhelinnumeroita
aikaa
kolme viikkoa,
kolme
kolme viikkoa aikaa

ja tässä sitä vain tuijotellaan
käännetään selkää auringolle ja poljetaan kohta hakemaan pahvilaatikoita
vaikka todellisuudessa
tänään piti ainakin litteroida ainakin tehdä oppimistehtävää ainakin vihdoin lähettää ne referaatit jotka on kirjoittanut jo puolitoista vuotta sitten
ainakin vaihtaa lakanat, tiskata vähintäänkin

niin. kai minä sitten vaan olen kaikkien asioitteni suhteen vähän turhan rento.

Absurdiuden tuntua
kun on pyörän selässä ja on käännyttävä kolmesti katsomaan
naisella, keski-ikäinen tyypillinen, on minkki tai hilleri tai mikä lie sellainen minkinnäköinen sylissään
siinä niin iltapäivällä, keskikaupungilla.
Kun käännyn viimeisen kerran katsomaan naista ei näy
tai näkyy sittenkin, mutta minkki on maassa, näkyy vain talutushihana, joka viettää jonnekin ja on jo poljettava vihreät vaihtuivat
absurdiuden tuntua
kun astuu bussiin ja kaikki ihmiset kääntyvät katsomaan
viereiseltä penkiltä tyttö kääntänyt päänsä ja tuijottaa, punaiset hiukset
vastapäätä thaityttö, joka ei näytä tyypilliseltä thaitytöltä, koska se ei hymyile vaan näyttää siltä että nukahtaa tylsyyteen, vieressään amispoika musansa niin kovalla että me kaikki saamme kuulla
takapenkissä sinapinvärisesessä hupparissa poika tai tyttö tai poika ei voi sanoa ei käännä katsettaan pois ja se tyttö jolla aina neuleita
yhdellä naisella, mustat suorat housut mutta kirjava pipo ja persikan väristä huulipunaa, vilkuilee
goottityttö nojaamassa tankoon. ajattelen onkohan hän hän.
ja kun bussi kaartaa jokainen huojuu sen tahdissa
ja sitten bussi pysähtyy, sisään astuu kuin Janet Frame
punaiset kikkarat hiukset, verkkaripuku, pipo ja punaiset posket
jotenkin ajattelen Janet Framea, tämä työntää pikkutyttöä toiselle penkille mutta huojuukin takaisin viereisiini ulkomaalaistaustaisen viereen "kun ei oo paikkoja, ei oo paikkoja mun on pakko istuu tähän" ja hetken päästä hän kyselee Säynätsalosta
ja minä katson jokaista
ja taas huojutaan kaarteitten tahtiin
kunnes bussi on taas vain bussi
ja kun seuraava tulee sisään me kaikki katsomme häntä

ja miksi aina tietää kun on totta
mutta unessa voi erehtyä
miksei todellisuudessa voi
yhtäkkiä ollakin unessa
kissa muuttuu hilleriksi
ihmiset huojumassa, huojumassa.

minulla on kuva
siinä ollaan me. me ollaan meren rannalla. minä odotin kahvimukin ja kummallisen hedelmän mehun kanssa kun mies oli pysähtynyt keskustelemaan ohikulkijan kanssa
minä istuin kivillä kasasin niistä kasaa
merenrannassa ja luin tuulessa rypistyvää reseptiä
väsynein silmin
delfiinit olivat vasta hypelleet joukoittain rannan tuntumassa ja siellä me
muiden turistien tavoin tähyilemässä, liukkailla kivillä
minulla on kuva
jossa on kolme hevosta
valkoinen, ruskea ja musta
valkoinen taustalla lumisateeseen sulautuen
ja kaksi edessä , harja tuulessa viuhuen
lunta maa, lunta taivas
ja sinä tuulisena ja rännänsekaisena päivänä minä löysin rannalta aivan sydämenmuotoisen kiven
annoin sen heti pois
ja ajattelen nyt onko se vielä tallella
niin kuin minun aivan pyöreä kiveni on.

yhtäkkiä kaduilla ei liiku kukaan. autot eivät lähde tai tule parkkipaikalle. sama kun mummi kertoo hetkestä kun yksikään lintu ei laula ja on kesä
yksikään mikä hiljaisuus mummi sanoo
pahaenteinen
isi sanoo höpö höpö
ja sekunti niin auto ajaa parkkipaikalle, ihminen sateenvarjonsa kanssa, linnut taas laulamassa.

Tänään on täysikuu. Sitä ei voi tietää ellei tiedä
kun on nuo sadepilviverhot.
Sadepilviverhot, jotka jatkuvat ainakin tämänhetkisen säätiedoituksen mukaan vielä ensi viikon tiistainakin.
Onnea vaan kevät.

Tää sopii mulle,
parhaiten
että sataa räntää kun on kurkku ja yskä ja väsymys ja sellaista
mitä sisällä nyt pitääkään aina tehdä ja sitten kun
on saanut lojua räntäsateen aikana ja alkaa keskellä yötä pakata pahvilaatikoihin ja lajitella papereitaan herää aamuun kun on aurinko
ja tyttö kysyy sima
ja sitten sitä leipoo sen porkkanakakun ja pakkaa kolmeen rasiaan palaset (voi sitä on vielä tuhottomasti jäljellä jos joku haluais tulla kylään kun täällä ei oo ihan niin niin sotkuista kuin esim. vaikka viikko sitten )
ja auringossa polkee
ja sitten polkee niin että kauppakadulla ihmisiä hymyilyttää ja pihassa huomaa että ehkä kaksi sekuntia niin koko viritelmä olisi rösähtänyt
mutta ehei se on ehjä, peili nimittäin
viskaa sen sisään ja lähtee etsimään uusia reittejä,

uusia nyt kun ei enää pitkään
tätäkään ei ole voinut tehdä aikaisemmin, tietenkään, kun on kuukausi aikaa on ihan hyvä aika ruveta etsimään kävelypolkuja vähän aktiivisemmin eikä kävellä aina samaa

kulkee metsän halki kiipeää ensin
siellä on kevättä oksilla ja joku lenkkeilijä mutta ei tule samaa polkua
koska minä kuljen pieniä, risuisia
ja sitten on ranta, jossa kolme pelaavat lentopalloa, vain teepaidoissa!
ja perhe, ulkomaalainen, lapsi juoksee järvelle ämpäri kädessä ja minä
istun puun päälle ja huljuttelisin jalkoja jos ei olisi jäätä
nauhoitan lintujen äänet
ja kun olen istunut tarpeekseni jatkan kävelemistä kunnes olen kävellyt tarpeekseni
ja kävelen vielä vähän lisää kun on kuitenkin musiikkia

ja kotona laitan tomaattikastiketta sekaan niin kuin äiti sanoi
erikoisuusinta-annos ja sitruunamehusta köyhän salaattikastike
naurattaa
naurattaa tämä valo joka on valo ja että tulee punaiset posket ja lämmin
ja ajattelee i wanna start going on a morning walk niin kuin Ben Kwellerin laulussa
paitsi että sunnuntaisin niinku vanhat pariskunnat ja keski-ikäiset tuulipuvuissaan
vakiintuneet

kaikki on jotenkin sillä tavalla uutta.

Mun yskä ei vaan lakkaa
se taitaa alkaa joka päivä uudestaan
tai yö
kun yrittää käydä nukkumaan
ja on niin kuuma vaikkei edes kesä
ja lumi vaan sataa tai räntä
ei tuota lumeksi voi, kadut märät
miehellä sushipaketti kädessä
nainen: ei ole niitä pienempiä sushipakkauksia
mies pyörittelee pakettia käsissään
kävelen ohi
ja naisella on niin paksu kerros meikkiä etten tiedä missä iho
ja missä hekin ovat tavanneet, miltä nainen näyttää kun ne nai
tai mies
se näyttää nyt kyllästyneeltä eikä sitä kiinnosta onko se pakkaus pieni vai iso,
mutta naista kiinnostaa, voi kyllä, koko on nyt ydinkysymyksenä
sitten tulee runoilija ja runoilijan muusa
tytöllä suurenkokoinen karvahattu
ne on sellaisten irtoleipäjuttujen edessä
mietin ostaako ne kahvipullaa
ja kassaneiti
ha, mikä sana
on uusi
eikä se tunnista minua
apteekissa ostan jo toisen yskänlääkepullon
oletteko keskustelleet farmaseutin kanssa
voi ei, minä ajattelen, olisi pitänyt mennä johonkin toiseen, nyt se näkee tuosta koneelta että mä olen jo ostanut yhden tällaisen kun on tämä kanta-asiakaskortti
eee-en, minä sanon
niin, tässä on tämä kolmio
joo, mä ostin jo viikko sitten sanon, silloin puhuttiin
koska farmaseutti itse suositteli juuri kyseistä
lisään samaan hengenvetoon ettei yskä vaan helpota
en halua että siinä epäillään että olen eristämässä yskänlääkkeestä jotain huumaavaa
niin kuin ystävän joku teinivuosien tuttu teki
kannattaisi ottaa yhteyttä lääkärin
niin minä olenkin, siis mulla on angiina
ja heti jo tajuan ettei nämä ole sellaisia asioita, jotka kerrotaan kassaneidille
voi, hän sanoo, toivottavasti helpottaa
ja taas räntäsateessa
ja koira haukkuu aina kun avaa oven ja kävelee rappusia
yrittää haukkua että joku tulisi
minä mietin, laumaansa,
mitä nekin ovat, sisäkoirat.

on e-kirjoja avattuna. siivottu. sisällysluettelo. litteroituja haastatteluja. lihavoituja lauseita. yö kun varjot tulee seinään. hakee taskulampun.
nyt ei ole kuin puolikas kuu.
ostaa gluteenitonta jauhoseosta. kirjapiiriläistä varten
mutta kirjapiiri perutaan ja röyhkä saa vielä odottaa käsittelyään
perutaan koska
yskä ryöpsähtelee
ja toisellakin kurkku kipeä
minä sanon mene labraan teatterilta oli toinenkin angiinassa
tuntuu oudolta kun on jo neljä pahvilaatikollista mutta mistään ei huomaa että mitään puuttuu
paitsi kivet
ja simpukat
ja ne ei edes ole pahvilaatikossa

ja tuntuu pahalta heittää ruokaa pois
mutta kiisselikattilallinenkaan ei ehdi
tulla syödyksi ennen kuin se alkaa homehtua
leivät
pyörittelee vokkia haarukan ympärille, papuja, papuja, papuja
yhtäkkiä ei tee mieli yhtään papua tai pinaattia tai soijaa ei yhtään porkkanaa tai perunaa
nuori mies kantaa kahta pitsaa soittaa summeria
niistä lähtee tuoksu
ajattelee että tilattais pitsaa ja olis lauantai-ilta ja räntäsade ulkona
ja vois katsoa jotain elokuvaa
sellaista hidasta
vaikka Tarrin

äiti ei muista salasanojaan
ja sanoo että kyllä niitä yskänlääkkeitä voi juoda
ihmisillä ei ole edes hattuja
autoissa pyyhkimet
ei kai tarvitse kun on autot
autot

miten kummallista että meillä on autoja
miten kummallista että me ollaan ainoita joilla on kulkuvälineitä
paitsi että jotkut hyönteiset matkustaa linnuissa, nisäkkäissä
jotkut kalat matkustaa toisissa kaloissa
yhdessä luontodokumentissa pienet kalat meni isojen suuhun ja kulki siellä.
kalabussi.

huomenna on siman pullotus. kunpa vappuna ei olisi räntä.

Tää sää on kummallinen
eilen illalla sataa räntää ja tänään vaihtelee pilvien sateen ja auringon välillä
ja miettii uskaltaako viedä peiton ulos tuulettumaan
koska on siivous
se ei ehdi valmistua koska on riennettävä ilman ääntä teatterille
mutta kivet on
kerätty ikkunalaudalta ja siinä on nyt vain kasvit vihreät
ei simpukoitakaan
ne on kaikki arkussa, punaisessa, joka oli joskus ylähyllyllä ulkomaalaisen miehen liikkeessä

tahtoisin olla saaressani
kaikkien tulivuorten tuprutellessa
vaikka miten hassua että se on jo vuodentakainen
melkein eikä enää oma
se on vain siellä ja täällä voivotellaan ilmatilasta
jossa ei lennetä

kuuntelen Bluria,
en tiedä miksi
mutta tänään on ollut musiikkipäivä jo kuusi tuntia
eikä siivous ole vieläkään valmis
eikä kurkku tule millään paremmaksi ei ainakaan sillä että aurinko silmään
ja on jo kaksi laatikollista kirjoja
ja kaksi vaatteita

ja mies hiipii hämärissä kuvaamaan taloa
minulle
we have a house,
hän sanoo ja minä mietin ettei enää koskaan kevään ensimmäisiä jäätelöitä tällä tavalla
kun on ollut kaikki, miltei
kaikki ne joiden kanssa oli joskus nurmikkokin ja viinipullot ja pojilla sikarit
mutta nyt on yliopiston kirjaston kahvila
kirkkopuisto
ja tyttö sanoo emme koskaan osanneet ajatella

ja minun tyttöni sanoo että entä jos majatalo
minä kysyn entäs miehet
hän sanoo, minä ajattelin että me unohdetaan miehet, on niidenkin jo aika selvitä ite omasta elämästään
ja sitten me keksimme itsellemmä näyttelijät
ja on valokuvia
jossa meitä on kolme keikistelemässä
ja minua naurattaa
erityisesti ne kuvat joissa on pitsanpalat ja minulla vain bikinin yläosa
ja se missä on pojat
kuin isot kihot konsanaan ja me kolme siinä
lyhyempinä

se oli silloin. jo yli kaksi vuotta sitten. vasta.
eilen tehtiin suunnitelmia viiden vuoden päähän
ja vuosikin tuntui mahdottomalta ennustaa

mutta nyt on jo riennettävä
muuten myöhästyn ja muitten pitää seisoskella pihalla
vaikkei onneksi tarvitse värjötellä
kun on aurinko.

Jotenkin tuntuu että kevät tuli liian äkkiä
ehkä kurkku on kipeä vain pölystä ja valosta ja lämmöstä joka tukehduttaa koko pienenpienen yksiön niin ettei voi jaksa eikä viitsi istua koneella ei ei jaksa ruveta pesemään lattioita
on pakko mennä ulos
pakko aurinkoon mutta kirkkaus kirkkaus on kirkkautta vaan aivan liian äkkiä
ja siitä pitäisi nauttia yhdessä,
ei yksin ja
kauppakatu on ihan täynnä teinejä ei sen läpi voi ajaa
ja lampun ostaminen on helpompaa kuin kuvitteli
miten sitä aina tekeekin käytännönaskareista niin suuren numeron
että käy paskalla pimeässä vessassa monta päivää vaan
koska ei jaksa edes ajatella lampun ostamista sieltä
supermarkettiviidakosta
kauppakatu, voi kauppakatu, ei, älä edes sano että kauppakatu

ja sitten voi päivitellä koulutusohjelmansa käsittämättömyyttä
miksei meillä suomessa ole mitään sellaista kuin jenkeillä

ja tulee hetkessä epätoivoiseksi

ja puhelinsoittoja
ne ovat aina kamalia, aina yhtä kamalia tuntemattomien numeroita tuntemattomiin paikkoihin virallisia
kun pitää kuulostaa siltä että tietäisi jostain jotain ja sitten puhuu kuitenkin niin kuin kadulla

yöllä
me paritetaan veljen kanssa intiaaneja
vanhassa puutalossa, jossa on kolme ovea, joissa hakaset ja yksi ovenkarmit vain
niin kuin rivitalo
ja toisia samanmoisia
niitä joissa intiaanit
ja yhdessä kiinalainen mies
mutta aamulla ei ole ihan varma enää
että keitä ne intiaanit oikein olivatkaan
koska oven avasi kuitenkin ihminen, joka ei ollut kiinalainen mies eikä intiaani vaan omistaja
jonka jostain syystä kuvittelimme olleen kadonnut ja että siksi voisimme järjestää asiakasta ja myyjää tyydyttävän tilaisuuden hänen taloonsa
4,8 euroa, vaikka ostaja tahtoi saada 2,7
(miten voin muistaa numerotkin!)
mutta kun kiinalainen mies sitten huomaakin veljeni
minä makaan mahallani vanhan pölyttyneen viltin päällä sängyllä, pimeässä
vain ohut auringonvalo ikkunoista siivilöityvänä
ja luen englanninkielistä runoutta
kun ajattelen että puoliksi palanut Pikku naisia on liian ilmeisesti peitekirja

ja kun on pyöräillyt auringossa edes takaisin huutaa pieni poika ovella eikä päästä minua sisään
ja äidin naama on ihan väsynyt eikä se tiedä miten saisi pojan lopettamaan itkunsa miten saisi sen jatkamaan matkaa ja minä sanon pojalle kiitos kun pääsen vihdoin ovesta sisään
mutta vielä puheluiden aikana
sen itku kuuluu alhaalta ulko-ovelta
kaikista kerroksista huolimatta

ja haluaa istuttaa
haluaisi katsoa kuinka hitaasti kaikki alkaa kasvaa
ja sitten yhtäkkiä nopeasti
kun ne kerran tulevat pintaan
äiti ja isi sanoo ettei puput ole tehneet talven aikana pahojaan ja lähettävät pupu tupuna kortin
mies sanoo että istuttaa jo valmiiksi että meillä on sitten kevääksi kasviksia
minä sanon että etsisi nyt ensin sen asunnon
ja valo tulee
se tulee kasvoilla ja tekee kuumaksi posket ja väsyneeksi silmät
ja pölyiseksi tiet ja ajaa ihmiset ulos
syömään jäätelöä, juoksemaan, kerääntymään porrastasanteille, istumaan terasseille

siellä istui tyttö, sillä oli tuoppikin mutta ei ole varma oliko siinä kaljaa vai siideriä
ja aurinkolasit sillä oli, minä pysähdyn liikennevaloihin pyörällä mutta kun katson tyttöä se ei huomaa, ehkä se ei huomannut kun oli terassi ja aurinko

ja jos kääntää pään valoa päin on pakko laittaa silmät kiinni

kuinka minä istuinkaan siellä yliopiston pihalla
heikko internetyhteys, mutta yhteys silti
nurmella
ja kansallispukuiset tytöt ja pojat kasaantuivat valokuvaan
ja sitten polki tyttö, tanskalainen, ja me nauroimme
ja sitten tuli poika ja kertoi juoksevansa vuoren huipulle
ja me
vaikka minun olisikin pitänyt keskittyä kokeisiin halusin tuhlata aurinkopäivän
heidän kanssaan vuorelle juoksemalla
alas
miten me joogaliikkeitä autolla
ja aurinko laskemassa
ja lunta on vielä huipulla siellä ihan huippulla, jonne ei voi tulla lenkkareissa
aina hän valittaa, minä ajattelin
enkä koskaan ollut välittänyt kastuisko sukat tai tulisko tuuli takista sisään tai valo silmiin tai pöly hengitykseen
ei sellaisiin kiinnitä huomiota silloin kun on
siinä missä haluaa olla.

On sellainen ystävä,
joka soittaa illalla ja puhutaan puhutaan tunnit taas
vaikka asutaan lännessä ja keskellä
ja kohta eri puoliskoilla
ja miten nauramme että
ikkunasta on työntynyt pamppu vaan, pamppu ja sitten poliisit
ette kai minua tulleet hakemaan
nauraa vielä yön hämärissä koska kuulee tyttönsä äänen
ette kai te minua tulleet hakemaan
tyttö,
kuvittelee että ehkä ikkunoita ei saakaan pitää kaupungissa auki

sillä tytöllä on juuret
maasta kasvavat ja haaveet kanoista ja kukosta ja sellaisesta
niin kuin minullakin
että puut ympärillä ja vesi ja

puhutaan siitä kun ollaan ilman vaatteita ja on mies ja nainen
tai mies ja mies tai nainen ja nainen
ja kello tulee kaksitoista yöllä ja minua naurattaa
kun ajattelen että arvasin mikä on tytön omaa alaa

ja miten minä tykkäänkään minun ihmisistä
kertoo että kertoisi
ja me kumpikin ollaan ajateltu sama.

ja sitten on kuitenkin pallo
ja me pohditaan kahvipöydässä, kaikilla kupit ja viimeiset palat kakkua
suklaapikkuleipieni murusia vaikka yöllä näin unen että ne olikin syöty ennen tarjoamista
mitä on sähkö
ja miten puhelut tekstiviestit kuvat
voi toiselle puolelle maapalloa noin vain
miksei ne sekoitu
miten miljoonat ja miljoonat radioaallot voi risteillä ja löytää perille
ja mitä syvänmeren eläimet
tuntevat sisuksissaan kun tehdään ydinkokeita aseteollisuuden kokeita
miksi valaat räjähtävät
ja kaikki lähti siitä että totesimme olevan se päivä kun jeesus tuli ulos luolasta
miten ihmiset uskovatkaan yliluonnolliseen, äiti sanoo
ja sitten minä pääsen puhumaan tarinallisuudesta
ja sitten äiti sanoo sähköstä, ettei ole koskaan ymmärtänyt
ja isi saa puhua sähköstä, kerrankin olla asiantuntija
ja lopulta minä etsin tietokoneelta että 95% meristä on tutkimatta

ja keskustelu on ohi

lumet sulavat nopeammin nopeammin
torstaina konttasin kaaren ali, nyt sitä ei enää ole, edellisellä viikolla isi oli mahtunut sen ali pystyasennossa
ja kanit tai puput tai rusakot ovat tehneet kakkansa yhteen läjään
me päätellään että se on ollut niitten huussi
ja poluilla lojuvat paskat ärsyttävät
miksi oi miksi kun on metsänlääniä yltäkylläisesti koiranomistajat eivät viitsi usuttaa niitä elukoitaan edes metriä polkua edemmäs tai heittää niitä paskoja sinne
polut löysiä läjiä täynnä, kalliot, tiet
ja tupakka-aski, muovilusikoita, leipäpusseja, mäkkäriroskia, makkarapaketteja
ja minä tahdon kaivaa lähteen lähteen
kovimmillakin pakkasilla keskellä tietä virtaa vesi
eikä kukaan tiedä mistä se tulee
ja nyt siihen on sulanut suurempi ja suurempi aukko
minä olen varma että lämpövoimalasta vuotaa
mutta vesi on jääkylmää

ja tuntuu hyvältä lähteä
että on päättänyt lähteä
vaikka paljon jää ja äiti kertoo työntekijästä joka ei jaksanut edes vuotta tehdä pitkäjänteisesti töitä että kuinka hyvän työtodistuksen ja minä mietin miten minäkin olisin
voinut jatkaa vielä vielä vielä
että voisi jäädä
että ei ole mitään paettavaa,
sittenkään
ja isi kysyy äidiltä olisitko sinä seurannut minua Uuteen-Seelantiin ja äiti sanoo olisin,
ei epäilystäkään
vaikka ei olisi koskaan arvannut että kukat olivat isiltä
nyt kaksikymmentä vuotta myöhemmin kun äiti marisee isille että hei
et ole koskaan lähettänyt kukkia isi sanoo miten niin
ja selviää että kukat eivät olekaan olleet salaiselta ihailijalta
ja minua naurattaa
että äidille ei tullut mieleenkään että oma mies
ja minua naurattaa, naurattaa

ja vesi tippuu räystäiltä
palokärki on etsinyt toukkia
ja minä osaan kävellä kantavaa lunta
ja äiti riitelee mummin kanssa siivoamisesta ja mummi sanoo kysypäs
minulta mitä mieltä minä olen
ja minä
en halua ottaa kantaa
äiti sanoo minä vertaankin mummin kotia omaani

hymyilyttää

ja kohta paneer juuston valmistus,
ensimmäinen kerta sujui hyvin

ja jo syyskuussa alkaa kesä
siellä on trooppista, mies sanoo
mutta minä nauran ja sanon että kai me mennään käymään oikeassakin talvessa
me jaksamme aina kilpailla siitä
kumman maan vuodenajat ovat aidommat
minustakin yhtäkkiä tulee
kevään lapsi

vierain vuoden aika,
yhtäkkiä minun, joka elän syksystä

ja nautin jopa ajatuksesta
että siellä lasitalomaailmoissa
minä saan olla minä
miehen kanssa joka alkaa rakentaa sänkyä
kunhan löytää oikeanlaista puuta
minä sanon mikset mene vaan ja kaada metästä
hän nauraa että sen pitää olla erityistä
ja minä sanon että mene sitten erityiseen metsään
ja me nauramme
me jotka aina jaksamme kärjistää toisistamme stereotyypit

isi kysyy joka päivä jotakin tästä uudesta saaresta
ja minä sanon teidän pitää tulla käymään siellä
(en mainitse joulusta)
mutta isi ei jaksa istua niin kauaa lentokoneessa
ja sitten me puhumme aikamatkailusta
että jos kerta ääntä ja kuviakin voi siirtää ja tiedostoja ja sähköä
niin miksi ei voisi muuttaa itseään sähköiseen muotoon
mutta tämä menee yli ymmärryksen ja he alkavat puhua kameroista

ja minä jatkan kuvittelua itsestäni virtuaalisena
ja kerron miehestä ja vaimosta joilla oli toistensa tuntemukset mikrosiru aivoissa
äiti pudistelee päätään mutta sähköähän sekin on isi sanoo
ja sitten hän kertoo kalmarista joka avasi lasipurkin

kahvit on juotu
ja äiti rupeaa pesemään hampaita sähkö
hammasharjalla

ja minä kirjoittamaan.

ei muistanut että sumulla on haju
kaikki usvassa
järven yli ei näe
vesisade, vesisade
ja siitä kirjoittaa aamun
kun nousee ylös seitsemältä koska nyt on hyvä aika
odottaa, odottaa
ja sitten lopulta
on vain vesisadetta ja usvaa ja hiljaisuutta

sen jälkeen etsii lennot
käy isin kanssa kaupassa
isi nojaa ostoskärryihin
ja minulla on vaaleanpunainen lappu
ja sitten on pikkuleivät uunissa
ja sen jälkeen kala
ja puhelimessa tyttö jonka ääni on aina iloinen

eikä usva katoa
vaikka silppuaa vanhoja lehtiä
sumusta tulee uusi olo

juoksee loskakinoksissa
harppoo harppoo
ja se lumi, joka torstaina tuli saappaista sisään
on nyt paljastanut jo ruskeat märät lehdet ja maan
kostea multa ja sumu
imeytyy ihon alle

ja aamulla valo tuli miehen kasvoihin
niin kuin olisi kesä -
aamu

tämä sumu tuo mieleen viime kesän
kun ajoi 500 kilometriä etelästä pohjoiseen
ja siinä jossain lännessä niin kuin aina sillä tienpätkällä oli kilometrejä jatkuva sumu
autot kasautuvat jonoiksi asti
hiljaa hiljaa kun ei näe montaa metriä edemmäs
sumun keskellä ympärillä menninkäiset niin
sitä ajateltiin
menenköhän minä koskaan takaisin? opinko koskaan kieltä?
muuttuuko pohjoinen eteläksi?

sohjoa polun molemmin puolin,
keskellä juostava kaistale.

saappaat täyttyy ihan lumeen
kukaan ei ole kulkenut metsän poikki
siksi juuri
kuulen myöhemmin
he taas päivittelevät että mitä ihmettä sinä sieltä miksi sinä sieltä
eivät voi ymmärtää että jotakuta ei nyt niin kovasti haittaa jos on lunta saappaassa
senhän voi ravistella pois
ja villasukat saa kuivumaan

jäällä on vielä ihmisiä
ja kun he tulevat takaisin toinen seisoo kuin kusella ja sytyttää sitten tupakan
minä horjun kuin olisin humalassa

sellainen päivä että krapulan jälkeen vasta juovuksissa

ja linnut tekevät ääntä
ja lumi upottaa vähän väliä, puut vielä paljaita
kiveni on varjossa
ja kävelen edemmäs niemenkärkeen
koko ajan päässä Kate Nash ja the shit song:
"Darling, don't give me shit
'Cause I know that you're full of it
You're full of shit
You're full of shit"

se jatkuu vielä saunassakin
sen jälkeen kun isi on esitellyt ohjemia joita on nauhoittanut minulle
ja huutaa vähän väliä "nyt on islannista!" "nyt on kettuelämää!"
suloista
eivätkä he ymmärrä mitä eroa on nimillä Hilja ja Pirjo
paitsi että niitä on annettu eri vuosikymmeninä.

ja minä olen soittanut kaupungin virkamiehille
"anteeksi, minkä ihmeen takia soitatte tänne?"
"voithan sinä halutessasi jutella lakimiehen kanssa mutta minä kyllä soittaisin tietopalveluihin tällaisesta asiasta"
"Minä en kyllä ymmärrä miten tämä liittyy tietopalveluihin, kouluthan hoitavat näitä jatkuvasti"
"Ehkäpä opetuspalvelut..."
"Lomalla ja sihteerikin on lomalla"

käy absurdiksi ja mystisesti kadonnut kassi jossa sininen rasia täynnä kummallisia lanka ja villamöykkyjä, sukkahousuista kyhätty nukke, pieniä helmiä ja kangassuikaleita.

tietokonepäivä. näemmä.

yhtäkkiä
sitä on lähdössä jo kauppaan, on ostolupakin vaikka ei tiedä miten sitä käytetään
mutta istahtaa vielä hetkeksi, rusinoita
vuoden takaiset sanat
ja kun vilkaisee ulos aurinko, joka muuttui ensin harmaaksi
on muuttunut lumipyryksi
tuuli tuuli kun ihmiset vetää huput päähänsä
miten kuvitteli ottavansa kameran mukaan kuvaavansa tämän päivän kuvaksi valonsäteen

onko Suomi muuttunut Islanniksi?

käsissä ei ole voimaa,
ei sitten pisaraakaan.

Punaiset saappaat loskalammikot ja Belle&Sebastian:

If you're a storyteller you might think you're without responsibility
And you can lead your characters anywhere you want
You have immunity

Ja tekee mieli juosta hyppiä juosta portaat ylös
mummot rappukäytävässä
juosta hyppiä

Have you considered the way
People might react to all the things that your characters say?
And are their actions hand in hand with what you want to portray?
Are you sick?
Are you crippled? Insane?
Expressing the desires that daren't speak their name?
Are you the one to be blamed?

ja pian taas uuteen bussiin
tuttuun bussiin
sama linja
käy tutuksi
juoksee juosta

How can you finish the tale?
Lives which have played a part
Are summarized from the very start
And episodes left out to make it all go our way
"It's a might big world
Some of it I've seen
But mostly I've only heard
And stories are all fiction from their moment of birth"

ja vessan tuuletusaukon kautta
koko kerrostalo saa.

Sininen on taivas
tai aurinko
tulee silmiin kun istuu pelkääjän paikalla
pysähdytään s-markettiin, jonka pihalla polttaa tupakkaa pojat
jotka ovat joskus olleet eskarissa

valo tulee
valo tulee jo kun lähdetään
kolmessa viikossa jo tuntia aikaisemmin
ainakin tuntia
ja pidempään
kun kävelee joogatunnille ei ole pimeää

sienipastaa
haluaa opetella miten se tehdään
niin kuin eilenkin
ja valo tulee

ja kuvotus
eikä tarvitse avaimia

tämä valo.
mutta ei ole sitä keittiötä
seinillä maalauksia höyryävästä kupista
seinällä kortteja joissa rivoja kuvia
ei sitä että voisi mennä valoisaan keittiöön teelle
että olisi keitto kiehumassa
ei niitten tyttöjen kotia enää
ei kenenkään niistä

valo

ja haluaako sittenkin vain pois jotta ei tarvitse selittää?

muistaa jotain

tähän vuodenaikaan
lähdettiin kohti jäätä ja lunta ja sitä saarta jonka kielestä näki unia
tähän vuodenaikaan oli vielä poika joka oli juuri saanut paketin
ja sitten yhtäkkiä
kaikki toistuu
toistuu niin kuin olisi unta mutta se ei ole
mitään siitä mitä nähdään öisin
ja sanoo itselleen siinä hiljaa kun seisoo hissin ovella että
ei voi enää tehdä tekemättömäksi
mitään
että ydin
on se ettei voi

sama valo
me ollaan samalla leveyspiirillä

haluaisi kysyä
että jos on varma
että jos on ihan varma ettei tahdokaan menettää
sitä että on valo ja että se tulee tietystä kulmasta
että yhtäkkiä on ihan varma kun on uudet kuulokkeet sellaiset joiden kanssa voi juosta
ja Janet Frame, silti Janet Frame
niin pitäisikö olla hiljaa? odottaa että valo muuttuu
että sitten muistaakin jo kesän
ja kesän jälkeen syksyn sen kun on laivoja
erilaiset satamat ja junalaiturit ja lopulta aina
lopulta aina lentokoneet

jos päättääkin
että tahtoo kirjoitta
jos päättää sanat sillä tavalla
että ne voi olla auki
että voi tarkoittaa että tahtoo ja ei tahdo ja sitten jatkaa kuitenkin
vaitioloa niin
ettei
ole enää keittiötä jossa hautuu tee valo
leveyspiirit päinvastaiset

unessa lentokoneiden on pakko
pyörähtää ympäri matkustajien pää alaspäin
ja minä mietin että miksi
ja äiti sanoo että matka on pitkä mehän ollaan vielä maassa että ehei me ei olla lähimainkaan avaruutta että tämä on pieni kone ei tämä kulje yhtä nopeasti kuin ne joissa isot moottorit

pieni kone jonka kyydissä me
ja pakkanen
kun kävellään metrien korkuisten lumivallien välissä
puhutaan kaikki englanniksi joka ei kenenkään kieli puhutaan kaikki niin että olemme innoissamme ja minä vaihdan nukkumapaikan toisesta huoneesta Camillan viereen
ja alan taas juoda kahvia
ja syödä avokadoja
ja mikä onni kun yhtenä päivänä kauppaan on tullut appelsiineja.

ja aurinko tulee niin ettei näe kirjaimia
koko ikkunan leveydeltä
likaiset ikkunat aina auringonvalossa
patjanretkale lattialla makuupussi, imuri, säärystimet, tyynyt
sienipasta
jäljellä enää kaksi lasia joista pudottaa toisen
ja kolme uutta kirjaa,
Janet Frame ja Keri Hulme
tahtoisi sanat
tahtoisi sen naisen elämän, kun on erilainen ja syntynyt elokuussa
(niin kuin minä niin kuin minä!)
päättää ettei tahdokaan opettajaksi vain kirjailijaksi

jos eläisi sitä aikaa kun kaikki on uutta
eikä tätä kun kaikki on jo sanottu
ja sanoo ettei ole kiinnostunut runoudesta koska siinä onkin yhtäkkiä yksinkertainen, naiivi
juuri sellainen mitä ei saa enää olla
kun puhutaan Peteristä
ja ystävä sanoo että te näytättekin vähän samalta
ja minä melkein voisin punastua
niin kuin on sanottu kaikista heistä
aina
minä mietin kun lapset piirtävät naamioitaan
että niillä kaikilla on piirtäjän kasvot
ja heistä huomaa heti että kuka on ja kuka ei ja kenestä olisi ja kenestä ei
sitä valikoi sitä kiinnostuu
vaikka olisikin opettaja
jonka tehtävänä on olla objektiivinen
voiko sitä peittää?
sanoo ettei ole kärsivällisyyttä, ei minullakaan

kuvotus
menettää enää.

voi tietotekniikan ihmeet
voi istua ulkona auringossa
ja kun on lopettanut verbien taivutuksesta kertovan kappaleen
ja kuullut englantiansa korjattavan
voi lukea minne sikainfluenssa on levinnyt ja kirjoittaa
vähän

yhtäkkiä piha täyttyy kansallispukuisista tytöistä ja smokkeihin sonnustautuneista lierihattupäisisitä pojista
ja valokuviavalokuvia
ja yhtä nopeasti kun jatkuva virta
he katoavat keltaisiin busseihin
viimeinen tyttö musta hame liehuen juoksee
koska ei olekaan ihan yhtä tuuletonta

kaupunki kaukana
näkyy aina vaan se kirkontorni
se näkyy kaikkialle
miten jättimäinen se onkaan

ja kun on korvissa Sigur Rós
tai Múm tai Ólöf
koska vain islantia vain islantia tänään
ei haittaa vaikka autoista lähtee ääni
ja ihmiset, jossain kaukana
puistoissaan kukin
tarkenisi teepaidassa
tuulessakin tuulessakin

Auringonlasku tapahtuu seitsemässä minuutissa
vaaleanpunaisista oransseista taivaista siniseen ja tummempaan ja tummempaan

huomiseksi
on luvattu 11 astetta lämpöä, täysi auringonkuva 0m/s tuulta
ja
minulla on ylihuomenna islanninkoe

mutta eilen lupasin etten enää valita tänä keväänä.
joten en valita sitä että on istuttava ehkä ensimmäisenä ja ehkä ainoana islannin historian kauneimpana päivänä sisällä lukemassa ja rustaamassa sanoja keltaisille muistilapuille.
enkä valita siitäkään että tiistaina kokeenjälkeen alkaa sadekausi, että koko loppuviikoksi on luvassa kaatosadetta ja kovaa tuulta.

mutta minähän tykkään sateesta
vaikka kumisaappaat ja pilkkusadetakki onkin suomessa

eikä haittaa enää yhtään ettei ole aikuinen
kun istuu lähes neljä tuntia kahvilassa
ensin tee sitten kaakao ja kaurainen keksi
kaksikymmentäseitsemänvuotiaan kauniin naisen kanssa
joka ei ole yhtään sen aikuisempi
nauraa vielä kotonakin että hyvänen aika
kuka tahtoisikaan pistää virkapuvun päälle ja kirjoittaa lauseita joissa on pisteet ja pilkut ja isot alkukirjaimet
ja aina hillitysti vain sanoa eikä yhtään ääntä kovempaa tai yhtään itkua kadulla tai hyppiä viivoijen yli tai hyräillä lumiukon säveltä keskellä kevättä, anteeksi kesää täällä

ja kuka jaksaisi opiskella mitä pitäisi
kun voi innostua väreistä
tai unista
tai tarinankerronnasta
ympäristökasvatuksesta
siitä että voi kastaa keksiä kaakaooon
että voi oppia että fäärsaarilla peruna on omena
että voi keskellä päivää kun on kirkasta auringonpaistetta
kuulla
you look so pretty
ja sitten painaa pään pois toisen kaulaan
että nauraa ja ravata keittiön ja eteisen väliä kun huoneesta tulee
se nainen jonka naamaa oli kuvattu punaiseksi vanhaksi omenaksi
jota ei ymmärtänyt, koska nainen on kaunis ja nyt hän tulee ulos huoneesta
jossa asuu hän, joka kuvasi naamaa näin
ja alkaa nauraa ja istuu tuolille keittiöön ettei näe
koska on huvittavaa
kuulla huoneesta huoneeseen espanjan kieltä
kuunnella sitä kun on ihot
aina sama sana
toistuu

kun voi kurkistaa ikkunasta taivaan värejä
kuulla punatukkaisen tytön laulavan kapeita katuja alaspäin
miten nauttii kun kääntyy katsomaan uudestaan uudestaan uudestaan

kaikki kukat puutarhoissa
puissa hiirenkorvat
toisissa enemmän auki toisissa ihan pienetpienet juuri vihertävät
ja vaikka äiti ei usko
voikukatkin kukassa
jo oli

enkä ole yhtään stressaantunut
en vaikka ehkä olisi hyvä että olisin
ehkä jännitin niin kovin sitä ensimmäistä koetta
etten enää

kanski
allt er ágætt
það skiptir ekki máli
mér likar æðislega
vor
sem við eigum hér

kaksi päivää jo maattuna sängyssä
ja nyt kolmantena
ei vieläkään lähtenyt viimeiselle islannintunnille
vaikka ehkä olisi jo voinut
sen verran parempi jo
tämä flunssa
jo kolmannen kerran islannin aikana
keskimäärin siis, kerran kuukaudessa mulla tää tauti.

mikä ihmeen vastustuskyvyn lasku kehossani on tapahtunut?
tavallisesti olen kerran vuodessa, korkeintaan kaksi, kipeä

höh.

en tahtoisi yhtään maata täällä sisällä kun aurinko paistaa
ja olisi tuhottomasti toimitettavaa
kirjaston kirjat on myöhässä
mutta seisominenkin huimaa
eikä ruoka tahdo mennä alas
ja toiset sanoo että huoneessa on pakkasta kun oma olo niin kuuma ettei tarvitsisi edes peittoa

ja ylen areena ei toimi täällä. ei voi katsoa edes muumeja.
tänään olisi dinner partyt joihin en nyt voi ottaa osaa koska en usko että vielä kykenen kokkaamaan mitään erityistä ja osallistumaan sosiallisiin rientoihin kun silmät ei pysy auki ja nenä vuotaa ja sellaista köhimistä tiedättehän
ja joogakin jää jo kolmannen kerran väliin
tyhmä tyhmä ruumis.
voisiko siitä päästä jotenkin eroon?

miten tahansa sille yrittää olla mieliksi niin ei
kelpaa
pitää sairastellakin vielä!
keväällä!

plaah. plaah. plaah.

koti

parasta
on huomata että osaa liikkua kaupungissa
ilman karttaa
että tietää missä on vaikka ei ole minkäänlaista käsitystä siitä missä katu jonka nimen näkee on
että ei tiedä tarkalleen edes suurinpiirtein
mutta kartta kaupungista on sisällä jo
tietää vuorista tietää merestä tietää kirkon toreneista korkeista kerrostaloista
jalat tietää ennen kuin tekee päätöstä
juoksee juoksee
ensimmäistä kertaa
ehkä useampaan vuoteen
juoksee ihan liian kovaa siihen nähden mikä on kunto ja voima
tehdasalueet ja aurinko joka
muistuttaa elokuusta.

puutarha ja repussa kirja
vesipullo villapaita ja kaksi pitkähihaista
ei tarvitse enää takkia
tai tänään

kävellään kirkkoon
ja siellä puolalainen pariskunta naimisiin
takapihalla ovessa risti
this would be good place
for what?
ja pappi vieraineen tulee ulos

kävellään hautausmaata
ja suvuilla suuret alueet kaikilla sama nimi

ja minä kävelen kauppaan joka ainoana auki tänään toisena pääsiäispäivänä
ja kevään ensimmäinen jäätelö
erilainen kuin kun kävelee omassa maassa
suklaata ja lakritsia mutta ensimmäinen jäätelö silti
ensimmäinen jäätelö ja kadut joita pitkin kotiin
sanoo kotiin
vaikkei edes pidä tästä huoneesta tästä talosta jonka keittiössä vain nopeasti

ja Sigur Rós
toisina hetkinä kun kävelee kotiin
täällä Islannissa
villamekko päällä
islantilaista villaa ja villapaita sekin
ja turisti kysyy tietä keskustaan
ja hymyillen suomalaisella englannin aksentilla voi sen kertoa.