perjantaina, syyskuuta 29, 2006

tittidittidii!

olen selvinnyt eilisestä migreenistä

se oli ensin vain särky sitten kovempi särky ja lopulta sellainen että olisin toivonut mielluummin kuolevani.
mikään lääke, mikään, ei tehonnut.
mutta lopulta se kello kymmenen aikaan illalla alkoi helpottaa ja nyt aamulla voin hyvin!

mutta tajusin jotain hyvin erikoista
eilen siinä migreenini kourissa

aika muuttui
se muuttui kovin kummallisella tavalla
kun tavallaan
kipu oli koko ajan niin voimakkaana läsnä ettei siitä päässyt mihinkään
ja se täytyi kestää
ja voisi siis kuvitella että aika menisi tosi hitaasti, ettei se juurikaan liiku, kun on kivussa
mutta
aika meni ihan hirvittävän nopeasti
kun minusta tuntuu että olen maannut tässä nyt ehkä kymmenen minuuttia, oli mennyt neljäkymmentä minuuttia.
siis oikeasti.
aikaero oli noin suuri.
minusta tuntui ehkä puolelta tunnilta,korkeintaan tunnilta ja olin maannut kolme tuntia.

ajan hahmottaminen, joka on minulle tosi luonteenomaista, että hahmotan sen hyvin tarkasti, on migreenissä aivan päinvastaista. mahdotonta. käsittämätöntä.

tietysti sillä on jotain tekemistä aivojen kanssa. mutta aika jännittävää silti.

ja yleensä herään aamulla tiettyyn aikaan, tiedän paljon kello on kun herään, heräsin sitten mihin aikaan tahansa. mutta nyt, minulla ei ollut hajuakaan missään vaiheessa, eikä edes sellaista tunnetta, enkä edes herännyt samalla tavalla
nukuin enemmän, nukuin ihan eritavalla, ihan kuin eri ihminen.

mutta ei tämä ole minusta pelottavaa. koska sisäinen kelloni on usein minulle hankala.
ja olen toivonut nukkuvani sikeästi.

unia minä kyllä näin. niissä ei ollut eroa. taas minä ja minun sukuni, talot ja tunnelmat.
mutta
ehkä tavallista enemmän uniini sekoittui eilisiä asioita
mm. elokuvasta jota katsoimme
ja kirjastoinfosta, sillä veljeni oli lainannut kirjastosta pornolehdet (ja sehän on, kuten kirjastoinfossa kuulimme, mahdollista) .

mutta
minä alan ehkä tehdä pientä keittoa
koska eilinen ystävä, jota en voinut migreenini takia nähdä, tulee tunnin päästä tänne minun luo syömään!

hii hii

toimisipa

kokeilen nyt. vain ensin yhden lauseen.
jos tämä toimii niin sitten kirjoitan enemmän.
on siis ollut teknisiä ongelmia tämän pikku päiväkirjani kanssa.
hei.

torstaina, syyskuuta 28, 2006

tosi outoa

tämä ei enää toimi

ensiksikin minun piti nyt vaihtaa nettiohjelma takas exploreriin firefoxista
koska se ei näyttänyt postejani

ja en ole nähnyt siis kommentteja kyllä ollenkaan
yhtäkkiä huomasin täällä asetuksissa että mitä ihmettä
en minä ole lukenut tuollaista kommenttia
ja niitä ei vain näy

enkä saa niitä enää täälläkään näkymään siis missään

siis mitään

lopetan varmaan tänne kirjoittamisen koska tekniikka on niin paskaa

aamun ammuu

kun on niin aikaisin
että ovesta työnnetään lehtiä
työnnetään työnnetään
eikä koskaan lopu
pakko avata silmät että tietää tuleeko se sisälle sieltä
samalla tavalla kuin kuristettaessa
ei tule
työntää vaan lehtiä postiluukuista
käänny käänny
ja sitten sama juttu kuin edellisenäkin aamuna
pitää olla ihan rento ja sitten vaan avata silmät, oikeasti.

pidän harmaasta.
voi kun minulla olisi joku harmaa kolttu
voisin verhoutua siihen ja pistää vaan pienen punaisen kaulaliinan

mistä kertoo se
että asiat toistuvat?

entä se ettei saa aikaiseksi mitään
paitsi pyrähdyksittäin

mitä voi tehdä vaahteranlehdille jotka ovat olleet kohta viikon painojen alla?

tajusin vasta tänään aamulla, että totta
jäätelökin tulee lehmästä.
tai siis ei se jäätelö, mutta siis jäätelö kuitenkin.
ja olin hetken järkyttynyt. katsoin jukurttia kupissani
tämäkin on lehmästä
ja tämä juusto
lehmä

lehmä

mikä kummallinen otus.

ja tajusin että toden totta. jos minä ostan luomumaitoa
mutta jäätelöni ja juustoni jostain ihan muista maistakin vielä
niin
onko luomumaidon ostollani sitten kuitenkaan mitään merkitystä?
tai tietysti sillä on merkitystä. mutta pitäisikö minun ostaa myös luomujuustoa ja luomujäätelöä? niiden suhteen voi tarjonta olla vähän heikompaa kuin maidon.
eikä minun rahat riitä kumminkaan.
ehkä pitäisi sitten olla ostamatta jäätelöä ollenkaan
juustosta en luovu. mutta voisin vaikka ostaa kotimaista.

äh. ei minun pitänyt kirjoittaa tänne tällaisista kulutusvalinnoista.
en tahdo käsitellä tätä aihetta täällä. ja kuitenkin. teen niin.

ja taas on ajotunti. enkä tiedä kuka minua opettaa ja mihin me mennään ja milloin minulla on liukasrata

ikkunat
todentotta
näin unta että tirkistelin ikkunoista ihmisiä
ne tulevat jo uniin

tulisipa joskus ihanaakin

tiistaina, syyskuuta 26, 2006

' tieteellinen tekstipaja' on ohi.
olen syönyt kahden päivän aikana kahta palaa vaille suklaalevyn
ja munakasta jossa oli oikeastaan vain pelkkää sipulia

nyt saisin alkaa kirjoittaa
tarinaa

unia en jaksa muistaa koska niissä on aina samat henkilöt suku ja tiet

tänään illalla on ne juhlat
niille uusille
minä tulen myöhässä ja teen jotain mistä en ole varma

ja sitten on enää muutama päivä viikonloppuun
muutama tunti aamuun

siivous pyykinpesu tiskaus
ne käytännönasiat jotka tahtovat kerääntyä
pyykkivuoriksi tiskivuoriksi pölykerroksiksi
lattialla lattialle ja pöydille
pitäisi hoitaa

mutta on niin paljon mukavampaa hengittää syksyä
on niin paljon mukavampaa lukea keskusteluja joissa ihmiset näkevät vain mustaa ja valkoista
jossa osa yrittää johdattaa keskustelua filosofiaan metafysiikkaan ja toiset ovat yhä sitä mieltä että maailma ei ole muuttunut eikä muutu

minun seinällä on kuva
jonka on ottanut isi
siinä on peilipinta
jäällä
sitäkö minä luistelen?
eikä sellaisia maisemia enää ole.

syksy syksy
ja kaikella on nimi

maanantaina, syyskuuta 25, 2006

loppu nyt

oikeastaan olen jo luopunut

siitä että minun pitäisi olla enemmän kuin olen.

minä kirjoitan esseen niin kuin olen aina kirjoittanut
ja viitteet ja lähteet saavat nyt jäädä
ne jotka tekevät tiedettä tehkööt
minä kirjoitan

kirjoitan

ja aion kirjoittaa siitä mistä tahdon

tehtävät on hoidettava, mutta ne voi tehdä myös hyvin
olematta erinomainen ja paljon enemmän kuin vaaditaan.

välillä vain tulee sellainen olo
että tahtoisi paikan
jossa voi olla kiinnostunut ilmiöistä ja maailmasta
naisista kirjoista metsistä ja yhteiskunnasta
ilman että pitäisi käyttää tiettyjä sanoja ja muotoja niistä keskustellessa

haluaisin tietää
asioita
tietää asioita

en muotoa jolla ne pitää sanoa

minua ei kiinnosta se pätkääkään
ja tämä minun asenteeni ei auta minua lainkaan täällä yliopistomaailmassa
ei lainkaan

mutta olen minä selvinnyt ja pärjännyt hyvin tähänkin asti
vaikka en ole niitä sanoja ja muotoja käyttänytkään

ja minä edelleenkin
tahdon opiskella
jotta oppisin, jotta saisin tietää
en yliopistoa varten
(ja nyt minulle tulee mieleen vain peruskoulusta tutut lauseet ' ei koulua varten, vaan elämää varten')

mutta niin

jotkut ihmiset saavat elämänsä sisällön
niistä sanoista joita minä en siedä
muodoista ja rakenteista joita minä en jaksa opetella

mutta minä en

eikä se haittaa minua enää paskaakaan.


tieteen jälkeen

on tunne ettei ole
siinä läsnä
tai on
mutta katsoo kaikkea ihan ulkopuolelta
vaikka sanoisi lauseen
tulee se kaukaa
pakotettuna tähän hetkeen

viiltää mahan auki
viiltää kurkkuun asti
ja pään kahtia
repii yksitellen veren
ruumiinosat
ikkunan läpi kulkee junat

ja puhe jatkuu
kommentit niin kuin kirjoista
sanat niitä joita on kirjoissa
sellaisissa kirjoissa
joita minä en lue ennen kuin nukahdan

olen väärässä paikassa olen väärässä paikassa
mutta pakko opetella että joskus voisi saada äänensä kuuluviin

tai entä jos minä jäänkin
taloon
jossa on isot ikkunalaudat, vino katto ja hedelmän siemenestä kasvanut puu
entä jos minä sanon sanottavani niin
että nekin ymmärtävät
jotka eivät ole opetelleet sivistyssanakirjaa ulkoa

entä jos en tahdo
tehdä kaikkea niin kuin isot ihmiset

entä jos tahdon
kulkea siltoja pitkin laituria pitkin istua kiville ja
muistaa

onhan se hienoa
pistää numeroita kirjainten perään ja kirjaimia numeroiden perään
kaunista ja loogista

mutta entä jos se ei ole kaikki
jos se ei tosiaankaan ole mitään

niinkin voisi tehdä
että kiipeäisi ikkunoita pitkin katolle
avaisi luukut ja ottaisi valokuvan taivaasta
aamulla kun aurinko ei ole vielä noussut ja näkyy tähti joka lentää
voisi ehkä kävellä aamulla kadut
kun ne ovat niin hiljaiset että on vain linnut jotka kumma kyllä laulavat myös syksyllä
voisi ottaa taskusta runoja ja antaa niitä vastaantulijoille
niille jotka liikkuvat pyörällä tai ulkoiluttavat koiraa
voisi hymyillä kaikille tai itkeä ja antaa mennä ohi
tietysti voisi kerätä lehdistä kasan ja sukeltaa sinne kun ei ole merta
voisi sanoa sinä
voisi sanoa sinä
ja sitten juodaan kaikki teetä
voisi tietenkin lopettaa puhumisen
voisi olla hiljaa viikon
tai aina
voisi soittaa pianolla kaiken sen mitä tuntee
koska eihän loppuen lopuksi ole merkitystä sillä
mitä sanaa käyttää
tai sitten voisi vain kastaa varpaat veteen
laittaa silmät kiinni ja avata ne sinne missä näkee

ehkä

katsoa sieltä missä on

valitusta

joskus sitä vaan huomaa olevansa
tieteellisen diskurssin ulkopuolella
ulottumattomissa
ei ylety vaikka kurkottaa

niin. en osaa sanoa sanottavaani niin että se olisi uskottavaa tässä yliopistomaailmassa
minusta tuntuu
jälleen
jälleen jälleen
etten kuulu tänne

minua kyllä kiinnostaa
maailma
niin monet

mutta lapsellisesti yritän vain ihmetellä ja kysyä miksi miksi
ja oi ja voi minä katson silmät suurina pyöreinä
ja sitten kaikki onkin kuitenkin kiinni siitä
että osaa sanoa tietyllä tavalla
että osaa viitata lähdetekstiin
osaa laittaa niitä pisteitä ja numeroita ja sulkuja nimiä ja vuosilukuja

minä hyppään aina sellaiset yli

olen ihan väärässä paikassa

olen unohtanut kirjoittamisen
sellaisen kirjoittamisen jota haluaisin tehdä
koska olen täällä tekemässä nyt tiedettä ja tutkimusta ja esseetä ja kaikkea sellaista josta en sitten nautikaan yhtään
ongelmat ovat kiinnostavia mutta muoto ei

enkä oikeastaan jaksa lukea toistenkaan tieteellistä tekstiä
vaikka olisi kiinnostava aine minä turhaudun niiden vaikeiden sanojen kanssa
kaikki on liian hienoa
ja minä yksinkertainen

syksy syksy

käveltiin lauantaina niemeen veden äärelle
ja minä keräsin lehtiä.
istuttiin kivellä
voi
minä olen ehkä sittenkin löytänyt jyväskylästä paikkoja! minulla ehkä sittenkin voisi olla paikka!
vaikka se oli kyllä puisto ja ranta, jossa voi uida ja pusikoiden läpi oli polkuja, ei se ollut oikea metsä
silti minusta tuntuu että tässä kaupungissa on jotain
mistä minä saatan löytää kiven, jolle voisin istahtaa ja järven jota katsella ja puut jotka suojaavat toisilta ihmisiltä.

on valo.

näin unessani herra bushin
hän irvisteli naamaansa niin että poskeen tuli ryppyjä. sellaisia koloja oikein.
hänen eteensä tuli keskusteleva pariskunta ja kuvaaja yritti löytää bushin mutta pariskunta hämäsi niin ovelasti että bush pääsi karkuun
hän oli ampunut ranskalaisen mustan miehen ranskassa, kai vahingossa ja siitä oli noussut hirmuinen kohu. ihmiset olivat kerääntyneet puistoon, sellaisen talon eteen, jossa oli hautaustoimisto ja sieltä sitten lähdettiin paareilla kuljettamaan veristä mustaa miestä jonka tämä herra bush oli siis tappanut. ihmiset huusivat ja sotilaiden näköiset mustat miehet lähtivät suuret aseet käsissään etsimään herra bushia tai jotain. he ajelivat moottoripyörillä. yritin seurata tilannetta mutta oli vaikea pysyä mukana. kaaosta.

näin myös unta jossa entinen kirjoittamisen opettajani
opetti minua kuntosalilla käyttämään yhtä laitetta. en osannut säätää sitä omalle korkeudelleni. opettaja ei kyllä yhtään näyttänyt itseltään mutta hän se kuitenkin oli. ja lopulta kaikki muutkin kuntosalilla olijat joutuivat käymään saman opetustuokion kuin minä ja kaikki me teimme samaa liikettä samaan aikaan.
opettajani antoi minulle myös sarjakuvan joka minun oli määrä lähettää tällä opettajalle.

niin. minä en koskaan lähettänyt tekstejäni hänelle. ei sitten enää kehdannut kun oli mennyt niin aikaa. ja hän on varmasti niin kiireinen.

voi. minua ahdistaa niin se draama se kilpailu. kun en ole kirjoittanut sitä sitten enää ensi-innostuksen jälkeen
ja nyt on niin kauheasti muuta ja johan se pitäisi lähettää ihan pian.
kuitenkin tahtoisin tehdä kunnolla, jos kerta teen.

olen aina tällainen. olen aina niin saamaton ja epävarma.

inhoan vain sitä tunnetta
että on huonompi kuin muut
selvästi alle keskitason
alle keskitason
keskitasoa
en minä tahdo olla keskitasoakaan

aurinko tulee silmiin.

enkä minä tiedä
pitäisikö muuttua sellaiseksi joka pärjää
vai yrittää niin kuin itse

tiistaina, syyskuuta 19, 2006

unia joita näkee

näkee öisin aamuisin
niin paljon että olivatko ne kaikki unia?

painajainen
jossa äiti ajoi autolla korkealla jyrkänteellä
meitä oli auto täynnä
kuusi henkeä
minä olin ylimääräinen
ei turvavöitä
olin ikään kuin muiden matkustajien sylissä
isän ja äidin välissä
irrallaan
vuoristo oli turmeltunut
kun olimme ajaneet toiseen suuntaan siellä oli kasvanut puita
ja työt vasta aloitettiin
nyt se oli paljas
ihan paljas ja karu kallio
jossa ei ollut mitään
yhtäkkiä minä näin kuinka äiti ajoi tyhjään
hän poikkesi tieltä ja näin alla vain välkehtivän veden
huusin
äiti säikähti kaikki me huusimme
äiti huusi minun nimeäni
ja minä huusin ettei minulla ole turvavöitä että minä olen se joka tässä kuolen
olin varma
kukaan ei reagoinut
ravistelin isiä että suojele minua sinun täytyy minulla ei ole turvavöitä
äiti sai kaarrettua autoa jotenkin rinteelle takaisin mutta se meni kovaa vauhtia toiselta puolelta yli
isi ei reagoinut kukaan ei reagoinut minuun
heillä oli vain oma turvallisuutensa
juuri kun olimme törmäämässä puuhun (siellä sittenkin oli puu!)
heräsin

eikä ollut vieressä kenen syliin kääntyä
oli vain aamu

ja sitten oli uni jossa riikka oli henkilöhahmonsa hän oli mies
tavallaan riikka mutta kuitenkaan ei, hän oli hahmonsa, käyttäytyi niin kuin hahmonsa käyttäytyi ja kuitenkin hän oli riikka vaikka ei edes näyttänyt riikalta vaan ihan tuntemattomalta
ja hän oli luonani lapsuudenkodissani niin kauan
kunnes pyykit olivat pyörineet
ja kaikki ostivat ateriat yhdessä
paitsi minä koska minulle ei jäänyt paria
enkä löytänyt takkia
joka oli unohtunut uima-altaaseen pihalle ja ollut siellä koko vuoden
ja minä olin vessassa
ja kari avasi oven koska riikka halusi nähdä minut siellä
ja juuri silloin pyykit lakkasivat pyörimästä

ja oli kauppa jossa minä ostin viisi euroa maksavaa limonadia
ja kassatäti antoi sen neljällä eurolla ja lähti kävelemään pois kassalta ja hän olikin oikein vanha mummo joka ei edes ollut töissä
ja minä menin kauppaan uudelleen ja uudelleen ja uudelleen
ja lopulta menin ulos olin varma että hälytys alkaa soida
ja keskustelin pienen pojan kanssa taivaasta

ja oli silta oli paikka johon tulin aina uudelleen
silta ja monta suuntaa
ja yritin muistaa mistä mennään kotiin

ja sukulaiset juovuksissa puistossa
joku mies jota en ollut ennen tavannut
puisto täynnä juopuneita
ja minä kosketin vahingossa yhden juopuneen penistä
niin että käteni tuli likaiseksi ja
äiti oli vihainen juopuneille sukulaisille ja me lähdimme
ja äiti syytti minua etten kantanut niitä tavaroita
ja minulla oli kantamuksia
äidillä ei mitään
ja sanoin eivätkö he voi itse kantaa
ja äiti väitti että heillä on ihan tarpeeksi kannettavaa seuraavanakin päivänä
minä epäilin sitä jos he kerta juovat
ja äiti ajoi niin kovaa pyörällä
etten saanut häntä kiinni
ja yritin huutaa kuka se känninen ukko oli
ja äiti sanoi harrin serkku
minä kuulin vaikka ääni hukkui meluun
äiti meni niin kaukana
ja kun yritin nopeuttaa vauhtiani
minä taas heräsin

katuja katuja katuja
aina vettä alhaalla
tai siellä minne unohduin
tai sinne minne putoan

olen väsynyt
ehkä unet eivät virkistä
täytyisi nukkua niin ettei näkisi unia
täytyisi nukkua syvään

yhdessä unessa sanoin että minä en koskaan nuku
niin etten tietäisi mitä tapahtuu
paitsi jos nukun syvään
silloin en tiedä mitään

voi näitä unia
niitä vaan tulee

joskus toivoisin että ne lakkaisivat tulemasta

eilen illalla minä istuin sängyssä
valot olin sammuttanut
ja katsoin kynttilöitä jotka vielä paloivat
kaksi sammui
mutta muut
ja oli niin kaunista ja niin hiljaista

sellaista yötä minä toivoisin

niin kuin tämä syksy

maanantaina, syyskuuta 18, 2006

unin

unessa
kaikki meni väärin päin
sillä tavalla vähän niin kuin iltasadussa
jonka luin itselleni eilen
pannaripäivä se oli siinä sadussa

ja minun piti mennä paman luo katsomaan telkkarista sitä vankilasarjaa
siiinä unessa
mutta minä lähdin niin myöhään
ja oli talvi
ja minulla kesävaatteet
ja vahingossa juoksinkin paman talon ohi
juoksin omaan kotiini
ja huomasin että parkissa oli veljen auto
ikkunassa paloi valot
ja minua pelotti avata ovi
kokeilin ensin oman kotini avainta
mutta eihän se käynyt, se oli se toinen avain
sain oven auki ja minulla oli toppavaatteet
kävelin olohuoneeseen
ja tietysti tämä oli se meidän vanha koti
ja tervehdin veljeä
hän tervehti minua ja pyysi kuuntelemaan uutta levyään
hän sanoi että saan tietenkin kuunnella niitä kaikkia aina kun haluan
hän kysyi mennäänkö kahville yhdessä
minä nauroin ja tietysti suostuin kävisi se ja se päivä
ja juoksin ylös
mummini vintille
siihen huoneeseen jossa ovat asuneet mummi äiti äidin veli minä ja nyt äidin veljen poika
siellä oli kuuma
patteri oli päällä minä sammutin sen ja etsin vaatteita
ne olivat hirveän likaisia
juoksin taas alas ja sanoin että menen käymään vielä kaverilla

en hahmottanut kaupunkia ollenkaan
tuntui käsittämättömältä koko päivä
kaikki oli mennyt niin oudoksi
oli enää muutama minuutti aikaa siihen kun ohjelma alkaisi
minä olin menossa väärään suuntaan
poljin pyörällä
niin jyrkkä mäki että huomasin vasta puolivälissä että minun oli mahdoton kiivetä sitä
ja sitä paitsi
menisin liian ylös, ei pama asu noin korkealla
huomasin että alempana meni tie, joka ei ollut jyrkkä
siellä kulki ihmisiä
minun oli päästävä sinne
hypin kivien yli
yksi kivi murtui ja jalkani lipsahti
jäin rajalle
jäin siihen seisomaan ja tiesin etten pääsisi enää ylemmälle tielle
mutta alas tielle oli liian pitkä matka hypätä
ihmiset kulkivat ohi
eivät välittäneet vaikka olin pulassa
eivät nostaneet minua

minua alkoi suututtaa
entä jos vain lasken irti ja aloitan alusta
jos vain lasken irti ja tipun ja herään
tämä on unta
miksi minä sinnittelen tässä kun voisin laskea irti
ja minä laskin

sunnuntaina, syyskuuta 17, 2006

syysflunssa

tää on kipeä
vaikka on maannut jo neljä päivää
tässä yhdessä huoneessa
neljä päivää
eikä mitään liikettä mihinkään suuntaan

ja on surullinen
edelleen kovasti surullinen

mutta nyt jaksaa pakko jaksaa että jaksaa kirjoittaa
20-30 minuutin alustuksen! haloo. minusta jotkut ylimitoittavat kurssinsa.
miten kukaan voisi pystyä alle viikossa moiseen.
äh.
en jaksa valittaa

olen valittanut vuoteessani jo neljä päivää
soittanut itkuisia puheluita edes takaisin

olen niin yksin ja voi voi voi

yksi ystävä toi minulle ruokaa. kiltti hän.
mutta yksi tyttö ei ole soittanut, kun ei nyt nähtykään
ja hän kuitenkin takaisin ruotsiin ennen kuin soittaa
minä en tiedä kumpaan hänen numeroista pitäisi soittaa
ja nyt hän on varmaan elokuvissa
ja sitäpaitsi
ei minun äänenikään kestä puhumista
minä kuitenkin innostuisin niin että yskisin taas koko yön

äh.

minä en osaa elää valittamatta.
en vain osaa.
se on minun elämäni.
valittaa valittaa ja olla ärsyyntynyt
ja loukkaantua

loukkaanun tuhannesti päivässä
vain koska en ole ainut joka on olemassa

miten joku voi katsoa hopeanuolia
kun voisi olla täällä, voisi olla täällä sairaan tytön luona ja keittää sille teetä! tai lämmittää mehua.

huokaus.

tuntuu kuin olisin siirtynyt laidalle
ulkopuolelle
kun on lukkiutunut tänne seinien sisään
aina välillä avaa oven
ja näkee syksyn
mutta ei pääse sinne itse kulkemaan niin että voisi jaksaa hyvin

minun syksyni
minun kuukauteni ja se on ihan pian ohi

tällainen minä olen

täällä vain

ja ihmiset tulevat takaisin matkoiltaan
ja ihmiset nauravat yhdessä ja perhe lähtee ulos ja ja ja j aj

minä en ehkä enää koskaan mene ulos.
paitsi huomenna
kun on pakko pitää se alustus
ja sitten tulen kotiin ja kuolen
tai ehkä minä kuolen vasta keskiviikkona
kun on taas se kirottu ajotunti ja se kirottu ajo-opettaja joka luulee että minä tahallani sammutan auton keskelle ruuhkaa ja risteystä.
sinne minä varmasti kuolen
teki jo viimeksi, kun kuume oli noussut
ja minä olisin mieluiten itkenyt peittojen välissä,
mieli ajaa täysiä johonkin hemmetin tolppaan tai puuhun tai sillalta alas tai johonkin vaan että se typerä ukko lakkaisi puhumasta siinä vieressä.

mutta minä olen oikeasti ihan kiltti tyttö.

maanantaina, syyskuuta 11, 2006

Myrskysi
kaikki tuuli kaikki puut
oksia katolle yöllä niin vinhaa että kävelikö katolla vai seinissä ja mistä ikkunasta tulee

ruokaa ja viiniä ja ikkunassa tuuli
lapset näyttivät taitojaan
toinen ujommin toinen varmasti
enkä minä enää muistanut miten neulotaan
seitsemän vuotta minä laskin.

ja vihdoin minä meinasin myös tapattaa itseni ja kaikki muut autoilijat liikenteessä
viisi metriä ennen autokoulua viisi metriä ehkä minun käteni käänsivät vasempaan ja me olimme menossa oikealle
ajatuksia ei missään ei missään
ja ihmiset niin hermostuneita niin hermostuneita kun toisen auto sammuu keskelle ruuhkaa

en minä välitä

me söimme piirakkaa
ystävä ja minä söimme ja puhuimme mihin eilen lopetimme

joskus niin yksin
niin vaikka luin kirjeen jonka tyttö, yksi tyttö, yksi ystävä, hieno, niin hieno oli minulle kirjoittanut
ja minun sanani eivät mitään hänen sanoistaan
ja kuitenkin puhun niin suoraan etten kenellekään
ja kuitenkin niin samanlaiset, me
ehkä hän ei huomaa sitä
ehkä hän ei tiedä, koska minä en osaa sanoa sitä
olen sisälläni olen niin sisälläni että sanon vain kauheuksia kaikista toisista
niistä joita rakastan mutta entäpä minä itse?

ei ole myrskyä enää
tulee kesä uudestaan

ajatukseni tyhjää

ihmisten ajatukset niin selkeitä niin selkeitä
istuu siinä ja näppäilee numeroita ai olit helsingissä ja seuraavassa lauseessa tulee mielenosoitukset
tiesin että hän kuvittelee minun olevan tiesin mitä
keinuu edes takaisin
sanoja ei ole tullut pitkään aikaan ei niin selkeäsi minä katsoin montako kertaa hän kaatoi juomaa konjakkilasiin uudestaan
tiedän mistä he keskustelivat kun minä tulen ai se olitkin vain sinä tiesin minä ja jatkavat kun en se ollutkaan enoni

kolmesataa vuotta samalla paikalla
kaikki sukupolvet
kolmesataa vuotta
käsittämättömän pitkä aika

ja minä keksin mistä minä kirjoitan
koko tarina kulki
niin raaka niin raaka
ja silti siinä olen minä

ei haavoja ole tällä tytöllä eihän tällä ole mitään havaa ei voi siis kirjoittaa, eihän
eihän sellaisesta koskaan tule mitään joka ei ole elänyt kovaa elämää

itkee siinä keskellä katua
ihmiset ohi ihmiset ohi kävelee eikä näe eteen
suolaa
suolaa niin kuin keinussa niin kuin pihalla lumihankeen tekee pitsoja ja istuu ikkunalaudalla hieman liian kauan jotta toiset epäilevät hyppääkö se

mutta eihän tällä tytöllä ole mitään haavoja
se on ollut aina vaan ihan kiltti
ihan kiltti ja pieni
ja niin herkkä
pitää olla varovainen pitää olla varovainen kun sitä nostaa ja kun sen laskee eikä saa mennä kovin pitkälle

eikä tämä muista miltä kipu tuntuu
jälkeenpäin

sitten tämä haluaisi sanoa kaikki sanat ja olla menemättä minnekään
osaisipa
osaisipa sanoa

kaikki muutkin vain ihmisiä ne jotka ovat ihmisiä
pääryhmä vai pääjakso alajakso luokka alaluokka lahko alalahko heimo laji
ei muista ei muista

muistaa
kasvoja ja paikkoja
paljon paikkoja
ja ne kaikki kerrat kun on ylittänyt tien
ettei ole ollut matkalla

keskiviikkona, syyskuuta 06, 2006

auto

Ajoin
autoa unessani
autokoulunopettaja vain käski minun ajaa ja olin takapenkillä
huusin ettei minulla ole edes rattia
opettaja vain nauroi

ajoin
tänään oikeasti autolla
ajoimme kenttää ympäri käännyttiin pysähdyttiin
ja sitten opettaja yhtäkkiä sanoi aja suoraan käänny oikealle ja olimmekin oikealla kadulla
siinä sivukaduilla vain, hiljaisilla, mutta kuitenkin, siellä ajoi autoja ja oli kävelijöitä ja pyöräilijöitä
siellä minä ajelin kadulta toiselle ja taas toiselle ja taas samalle kadulle
ympyrää

en pystynyt juuri ollenkaan keskittymään muuhun kun ajamiseen
siihen vain että käännyn
mutta ehkä se tästä
ei se ollut niin kauheaa kun pelkäsin
ei minua pelota enää

ja nyt minun pitäisi vihdoin kirjoittaa se
viimeinen essee
viimeinen pinnistys filosofian perusopintoihin.

(ja kuitenkin minä tiedän jo että aion pelata yhtä peliä enkä todellakaan avata kirjoitusohjelmaa ja muistiinpanoja. kyllä minä sen tiedän)

tiistaina, syyskuuta 05, 2006

syksysyksy!

olen varma että joku soitti ovikelloani yöllä
kaivauduin vain syvemmälle
joku soittaa monta kertaa peräkkäin
kuulen sen äänen mutta en mene avaamaan

soittikohan joku oikeasti?

tänään ei sada
mutta on ihana syksyn kalpeus

saan tänään luettua esseekirjani loppuun ja on taas autokoulua
ja huomenna ensimmäinen ajotunti!

oikeastaan autokoulu on ihan kivaa. meitä oli eilen siellä jopa kolme.

hassua. minusta tuntuu että tuo autokoulu on minulle kuin armeija niille jotka ovat armeijassa. ajattelen vain ajamista, näen unta ajamisesta ja puhun vain autokoulusta. mietin esseeseeni esimerkkejä jopa liikennesäännöistä!

ja tänään minä ostan valokuva-albumin ja silitän pyykit ja tiskaan ja
olen kiltti tyttö.

maanantaina, syyskuuta 04, 2006

yö tulee sade

joskus sekin vain auttaa
että kuulee
toisen olevan olemassa.

sataa

aina vaan sataa mutta minä pidän sateesta.

pidän myös perunoista ( runoista)
vihreästä
sammalmättäistä
puolukoista (lukoista ja avaimista)
mustikoista (tikoista ja oravista)
vadelmista
talkkunasta ja jukurtista
pyöreistä kivistä
sileistä kivistä
kivistä
taivaan väreistä (vaikka olisivatkin saastetta)
ikkunoista

pidän kovasti omastani jota ajattelen enkä osaa ajatella tänään muuta
ehkä jonain toisena päivänä
osaan jotakin muuta
tänään osaan vain rakastaa olkoon lapsellista olkoon
en välitä

välitän meistä.

järjestys

yritän tehdä asiat helpoksi itselleni
ja aloin järjestellä

ensin
(no ihan ensin nukuin)
tein selväksi koulun
sitten ystävät, voiko heitä tavata
sitten elokuvat, mitä haluan mitä voin mennä katsomaan
ja sitten aikatauluni
sitten vielä ystävät, voiko heidän luonaan yöpyä.

suunnittelen matkaani helsinkiin
siihen on pari viikkoa.
mutta on stressaavaa kun ei vo tietää onko vaivaksi ihmisille jos heidän luokseen tulee
ja minulla on tällä kertaa mahdollisuus majoittua myös koulutuksessa, johon siis olen pääasiassa menossa (enkä siis elokuviin)
mutta
en tahtoisi majoittua kuitenkaan jonkun tuntemattoman luokse
jos kerta on ystäviä joiden luo voisin mennä ja olla heidän kanssaan aikaa
näemme niin harvoin
voi kuinka harvoin me näemmekään

(oli pakko käydä katsomassa ovisilmästä että kävikö joku vanhanvanhan mummon luona, mutta ei, ne kävikin vain sairaan salasuhderouvan luona.)

ja minulla on ikävä.
minun jalat tuli märiksi
ja housut
niin isot etteivät pysyneet vyötäröllä jäivät kengän alle ja lätäköihin
poika astui veteen niin että minun päälleni

ja minä ennustin oikein
niin kuin aina
linja-autot ja minä
ja kun minä sanon minä muokkaan todellisuutta

kaakaota ja lakristijäätelöä

ja koko aamu kummallinen
epäonnen päivä minä sanon
ilmakin on
surullinen
ja lause jonka luin peteriltä
se missä Humlum hyppää junaa päin

kaikki tukevat toisiaan
herääminen, lause, aika, tulemattomat autot ja sade

minä palelen
palelen niin kovasti ja koti lakanoiden kätköissä
palelen niin etten tiedä tahdonko herätä tästä
tahdonko koskaan
enää mennä nukkumaan
paleltaa, miksi minä tärisen näin
väreet eivät piirry selkää pitkin kun koskettaa
ne tulevat syvemmältä sisältä eikä niissä ole hitustakaan hymyä

minulla oli suuret silmät ja punainen hilkka
jotta voisin nähdä sinut paremmin

minä silmät

vaikka
kyllä minä voin tänään pistää kiinni ikkunat ja ovet
ja minä voin jäädä koko päiväksi yksin
koko päiväksi koko viikoksi

miksi en nuku enää öisin

olen nähnyt unia
niin paljon niin paljon
kaikissa ihmisiä ja minä

halaa minua vielä
sateessa kävelee pois
sateessa yksin koska minulla on märät jalat eikä mitään päällä

ovisilmästä näkee
että portaat jatkuvat vielä senkin jälkeen kun ei enää näe
kuulee askeleet alas alas alas
ja että naapurin rouvalla (sillä salasuhderouvalla) kesti koska hänellä oli vatsa paljaana
hän on ehkä sairas
ja toinen, se vanhavanha mummo, hän on ehkä kuollut
näin hänestä unta, että hän olikin nuori
ja seuraavana aamuna kun menimme portaita alas, ei lehteä oltu otettu, ei koko päivänä
eikä tänäänkään ei eilistä ei tämän päivän
ehkä hän on matkoilla, ehkä
ehkä hän on
tai sitten hänestä on tullut taas nuori.

perjantaina, syyskuuta 01, 2006

yöllä

viime yönä en saanut nukuttua
taaskaan
mietin draamani jota kirjoitin illalla
voi
minä haltioiduin omista ideoistani! keksin muutaman kohtauksen, ja lopun joka on aika huvittava, vähän kauhuparodiaa.
näytelmäni ei ole tällä kertaa mitään ihmissuhdedraamaa tai syvällistä pohdiskelua vaan silkkaa painajaista.
ihmiset lähteävät teatterista itkien ja täristen ja kalman kalpeina kotiin ja pitävät valoja koko yön päällä.
nauran.
tai sitten eivät.

ja sitten kuuntelin kun kolmen aikaa yöllä käytävässä ja hississä kaatuilivat juopuneet, tai oletan että he olivat juopuneita, ihmiset (tai sitten he raahasivat ruumista, sillä minnekäs muualle he palasivatkaan kuin yläkertaan)
yläkerrassa he sitten mekastivat
sieltä kuului tällä kertaa jopa puhetta, mies ja nainen
sänky ei narissut niin paljon, ehkä he olivat liian humaltuneita naidakseen
toinen ainakin sammui melko pian ja toinen ravasi vähän väliä vessassa, varmaan oksentamassa
vaikka oksennusääniä en sentään kuullut.
olen käsittämätön tässä ihmisten vakoilussa.
tai enhän minä vakoile. minä vain yritän nukkua. ihan kiltisti makaan sängyssäni jo kymmeneltä, mutta minkä minä sille voin että en ole nukahtanut vielä kello kolmeltakaan ja kuulen, minä väistämättä kuulen, ei ole korvatulppia, kuinka he tulevat ja mitä he tekevät.
ei se ole mitään salakuuntelua. en minä ole laittanut kattoon mitään torvea tai asentanut videokameraa heidän asuntoonsa.

ja pian poikani lähtee jyväskylää kohti.
odotan niin paljon että hän tulee
en ole jaksanut käydä koko viikkona kaupassa
enkä tiskata
enkä siivota
enkä pessyt pyykkiä
mutta nyt minä alan taas ehkä vähän elää.
olen niin onnellinen. ajatukset palautuvat taas sellaisiksi että niitä kestää
ja ei tarvitse valvoa yksin jos ei vain saa unta

ja nyt minä syön vihdoin aamiaista.

hihii
tämä tyttö on tänään iloinen.