Näin tavallaan ihanaa unta
kävelimme äitini kanssa metsää pitkin, äidillä oli kartta ja olimme menossa jonnekin ja sitten pitikin mennä jo kotiin
päätimme oikaista, äiti näytti kartasta
ja tulimme järven rantaan
järvessä oli kiviä niin pinnassa, että niitä pitkin saattoi kulkea
kysyin äidiltä saanko leikitellä niillä ja äiti sanoi tietysti
juoksin edestakaisin kiviä pitkin, vain nilkat kastuivat
äitikin kulki ja oikaisimme järven poikki kumpikin
tulimme leikkipuistoon
ja kylvimme hiekassa
olimme yltäpäältä hiekassa ja nauroimme
ihmisiä alkoi tulla puistoon ja he katsoivat meitä kummeksuen, meitä vain nauratti

ja kannattaa mennä Tourujoelle, jos tahtoo nähdä muutaman
tai muutaman sadan ellei tuhat
sorsaa.

huomenna alkaa sitten koulu
sen kunniaksi siivosin kirjoituspöytäni, jota en ollutkaan siivonnut sitten vuoteen...
tai puoleen vuoteen
sieltä löytyi sammaltakin...

ja ollaan alettu katsoa hopeanuolia.
se on jännää
miten tosiaan muistot muuttuu
tai jotain kummaa siinä on
kun on nähnyt viisivuotiaana edellisen kerran ja sitten
reilu viisitoistavuottamyöhemmin
on katsomiskokemus niin eri

ja ensi viikolla alkaa tulla taas ystäviäkin tänne
toivottavasti heidikin tulisi.
pinja ainakin! enkä malta odottaa.
teehetket alkakoot taas! ja lumi! sekin saisi jo luvan tulla
sillä minä olen sitä mieltä että ensilumi on vielä tulematta jyväskylään
niitä muutamaa loskapaskaa ja yhden yön tihrustusta ei voi ensilumeksi mielestäni kutsua.

ja olen ihan koukussa eeva-liisan elämään