Mummo ei muista keltä ulkomaalaiselta sai uusiseelantilaisen kalenterin. Hän kertoo monta kertaa kuinka he siskojen kanssa varastivat omenoita omista puistaan ja vuoronperään kukin vahtasi rappusilla oliko Yrjö setä tulossa, koska hän kuitenkin kuulisi omenoiden rouskutuksen aitan ulkopuolelle.

Vakuutus ei ole voimassa. Kengät hiertää. Uudet kengät. Sellaiset, jotka osti vain matkaa varten. Nyt jalat jo rakkuloilla, ei pysty kävelemään. Suututtaa. Suututtaa, koska kaikki on paikkojen syytä. Paikkojen, jotka suutari laittoi kenkien kantapäähän, ettei tulevaisuudessa hiertäisi.

Pitää muistaa vielä tuhat asiaa. Tahtoisi sulkea jo pahvilaatikon. Lähtö on ylihuomenna 4.40.
Huomenna on viimeinen päivä! Huutaa,
isi sanoo toivottavasti nyt ei viimeisesi.

Mies lähtee jo joidenkin tuntien päästä. Ja minulla on uudet alusvaatteet. Ja tuhat asiaa muistettavana
muisti niin kuin mummon, joka kertoo omenoista omenoiden perään
ja että hiihtäjä oli saanut pojan vai oliko se tyttö
mutta ei kuitenkaan muista, että edellisiltana juhlittiin syntympäiviä, eikä kuivin suinkaan pitänyt olla.

Cats eye,
muistaa että yksi kävelytytön lempikirjoista
ja voi ymmärtää miksi

miten voikin sukupolvesta sukupolveen olla niin tunnistettavissa
ja sitten mummo tulee Savonlinnasta takaisin kotiin, ja palkkaa ei enää tipu
pikkusisarustensa lapsenlikaksi, navettatöihin
kun vanhin sisko lähti suureen tuntemattomaan Helsinkiin, ja sille tielle jäi
ja silti
mummo muuttaa takaisin lapsuudenmaisemiin, koska aviomies ei tahdo huolehtia toisten kakaroista
tarkoittaen meitä
lapsenlapsia


ja saappaat jätettiin kivien taakse kun mentiin tansseihin
eikä talvella päässyt kulkemaan autolla. linja-autotkaan ei menneet. oli vain hevosen mentävä rantu.

Hän ei enää paista eikä leivo. Minä teen salaatin, eikä mummo muista etten syö lihaa. Ja hän unohtaa sen heti, onneksi, minä ajattelen. Jotkin asiat voivat olla vielä niin vieraita. Sekin, ettei me juoda maitoa, saati täysmaitoa, ruoan kanssa.
Mutta haudoilla on kaikissa melkein samat sukunimet.

Ja huomenna on viimeinen päivä
ja tuhat asiaa tekemättä
ja omenatarinat ja vakuutus ja kengät ja
viimeinen päivä
ennen lomaa, lisään
nauraen

minä olen kuvitellut kaiken
miten on valtavat pahvilaatikot ja kaksi pientä ihmistä hymyilemässä
Istanbulissa on pilvistä, sadekuuroja, ihan lämmintä, muttei tukahduttavaa
ja hotellihuone on pieni
ja minä nojaamassa ovenpieleen
well
well

enkä sitten lainkaan kaipaa,
että tekisi tarinat,
kun sitä elää.

vain silmät kertovat yöstä

Aamuyöllä tuntuu joululta.
Hiippailen hämärässä, ja vasta myöhemmin
kun olen nukahtanut ja herännyt uudestaan, minulle selviää että kellot ovat siirtyneet itsestään.

Ulkona on taas valo
ja lunta.
Mutta minä odotan tässä koneen äärellä puhelua. Naapurit heittelevät frisbiitä. Mutta minä odotan puhelua.

Aamuyöllä tarkastan sähköpostin, tarkastan jopa fbsivun, jota hän ei ole käyttänyt vuosiin. Soitan. Soitan. Mutta pulssia pitää tunnustella painaen, raskaasti. Unet toistuvat.

Onko siitä jo neljä vuotta? Lähden sopivasti samana päivänä. Samana päivänä kun
lounaan jälkeen alkoi sataa
ja pissatti
ja puhui rappukäytävässä puhelimeen
vessanovi oli lukittu,
eikä löytänyt tyhjiä lääkepakkauksia ja pitkää kirjettä vasta
kun puhelimen toisesta päästä kehotettiin etsimään
katsomaan ympärille

ja nyt
en enää tunne mitään siitä
kun käännän kylkeä pystymättä pysymään yhdellä puolella
aamyön joulun valosta
puissa lunta
ja vastaaja
jos se ääni olisi enää ainut ääni, jonka koskaan kuulisi
siltäkö heistä tuntuu, jotka eivät poista vanhoja vastaajaääniä, kun ovat menettäneet.

en pelkää, että näkijä kertoisi minun kuolemastani
tai sairastumisestani tai rakkaudettomuudesta
mutta niin kuin kaikissa tarinoissa, on aina oltava sivustakatsoja
se  joka näkee, mutta ei ole itse
ja sitä kautta tulee juuri itsekin

sininen taivas, eikä merkkejäkään yöstä
tai että joskus olisi ollut eri aika
alkanut sataa lounaan jälkeen.

Jäin jäällä lumeen jumiin,
ketjut irtosi
ja kaaduin, sitten myöhemmin, mutta pilkkijä(t) eivät kysyneet sattuiko,
eikä edes sattunut
mutta tiellä poljin niin kovasti että tuli hiki

myöhemmin tarkastelin Afrikan karttaa ja yritin muistaa mistä maasta minun ystäväni on. Ja muistin oikein. Tuli huono omatunto. Siitäkin, että kysyin hänen nimestään, koska se nimi, jolla opin häntä kutsumaan oli englantilainen, ei kiswahililainen.

öisin, ja päivisinkin, olen ajatellut heitä
lomittain ja silloin tällöin, öisin intensiivisemmin
jopa niin, että sanomme hyvästit
entisen sotilaan kanssa.

isi sanoo, että viisikymmentä vuotta sitten emme olisi tienneet näistä maista mitään.
ja nyt minä opettelen turkin kieltä
ja venäjää ja persiaa
kaikkia sieltä täältä
minkään kunnolla tarttumatta
ja olisi vielä niin monia maita ja niiden kieliä
heitä
joita ajatellaan sitten jälkeenpäin
muistetaan tai muistellaan
tavataan
ehkä
unissa.

ehkä siksi palasin takaisin. kun en oikeastaan halunnut enää vain muistoja. väläyksiä. niitä hetkiä.
että voi sanoa on käynyt, on tehnyt, on nähnyt, on tavannut, on kuullut.

on meitä jotka sanomme tahdon vanhan ajan takaisin että en ole tästä ajasta en
ja sitten niitä jotka eivät kaipaa mitään siitä mutkattomuudesta kun ei ole valinnanmahdollisuuksia.
ehkä me, joilla on aina ollut kaikki mahdollisuudet valintoihin,
emme enää arvostakaan sitä, vaan koemme että se, juuri se, tekee elämästämme hankalan. ehkä siksi haikailemme yksinkertaisempaa elämää.
kun on, voi luopuakin. ja kun on vihdoin saanut, ei halua laskea irti.

puhun omistamattomuudesta, mutta silti minä kiinnyn
paikkoihin, lauluihin, tavaroihin, ihmisiin. olen kiintynyt kaikkiin heihin, ja siksi lähteminen ja palaaminen on aina vaikeaa. siksi minä en pidä siitä liikkumisesta, ja siksi minä pidän siitä liikkumisesta. on pelottavaa olla riippuvainen, tarvita, haluta, haluta pysyä, jos toinen ei haluakaan sinun pysyvän. mene, vaikka ei halua mennä.
islanti, en kai koskaan voi laskea siitä irti. en halua mennä takaisin, koska pelkään että menemällä takaisin huomaan ettei se ole enää minun. se ei ole pelkkä satu, josta joskus haaveilin, vaan se on aktuaalinen valtio, jossa olen joskus asunut, mutta en enää asu. olen lähtenyt, jättänyt, siirtynyt.
lauluihin, joiden lopettamisen olen kuunnellut.
kuullut loput. ja alut. syntytarinat. ja niin minä tahdoin joskus soittaa pianolla, enkä kuitenkaan koskaan tullut niin sorminäppäräksi, että siitä olisi ollut kenellekään iloa.
isovaarin vanha kaapisto, jonka maalasin puolukanpunaiseksi. peter hoegin rajatapaukset. päiväkirjat. valaanpyrstö.
mutta voisin unohtaa päiväkirjani. en minä nitä mukanani vie. enkä rajatapauksia, konkreettisesti, se on minussa jo. kaikki aika ja arvioimattomuus. valaanpyrstö on, mutta voisin antaa sen pois, jollekin uneni näkemään. kaapisto on ja pysyy jossakin muualla kuin minä jokatapauksessa, kokopuuta kun on. ei se kulje rinkassa, tai pyöräntarakalla. ja maat,
ne elävät omaa elämäänsä. mannerlaatat lähestyvät ja loittonevat, islantikin halkeaa joku päivä kahtia.
grönlanti on joka vuosi uusille kaksi viikkoa. lunta ja jäätä ja valoa ja valoa ja valoa.
laulut voivat kuulla kaikki, hekin
ja heitä
minä en koskaan voi omistaa
enkä koskaan omistanutkaan. ja siinä on minulla vielä oppimista
että minun ei tarvitse, enkä voikaan
olla kenenkään oma
enkä myöskään voi ketään toista ottaa omakseni,
sellaisia me olemme
kaikki

eikä kyse ole vain ihmisistä. sillä siinä piilee kaikki tämä käsittämättömyys
että me kuvittelemme, että elämä joka on joskus syntynyt elottomasta
olisi sitten yhtäkkiä jonkun sellaisen oma
joka ei ole ollut täällä nimeksikään
että muka joku voisi omistaa, jonkin hitusen tästä kaikesta

se että me olemme kaikki samaa,
on kadonnut jonnekin matkanvarrelle. ja nykyään se on vaan sellainen mantra
jota hoetaan ja jotkut puhuvat egosta ja ah te olette niitä
määritelmiä kaikesta koko ajan
niin kuin maailma olisi muka jotenkin määriteltävissä,
mikään osa meistä.

Afrikan kartta auki. Ystäväni ajattelee, että englantilaiset nimet kuulostavat kivemmilta. Minä taas ajattelen että kiswahililaiset, koska sieltä hän tulee ja englanti on niin yleinen.
minäkin määrittelen. ei john ei jack ei patrick ei sandy ei jenny ei sean ei mike ei mary annie joe lisa
että pitää olla jotakin ainutlaatuisempaa, jotakin mikä kertoo juurista

papalla oli niin vahvat kynnet ettei niitä saanut ennen kuolemaakaan edes kynsileikkureilla lyhennettyä.

en nähnyt häntä ennen. moneen vuoteen.
mutta sinä aamuna pyöräilin töihin ja odotin avaimitta ulkona auringossa.
poika tuli ohutrenkaisella pyörällään niin kuin aina ja otti osaa suruuni. sillä tavalla kun työtoverin kuuluu. puhuin siitä myöhemmin pomoni kanssa, ja hän
ajatteli ettei pappani oikeasti kuollutkaan. että minulla olisi mahdollisuus vielä
mutta hän uskoikin aikamoisiin tarinoihin
kuten että tänä vuonna portit avautuvat
ja että islannissa on erityisen vahva energiakenttä
eikä hän koskaan oppinut muistamaan etten minä tullut islannista

liikaa lsd:tä, sanoi mies.

olen ajatellut öisiä jäähyväisiä,
ja sitä miten hän vastasi hymyllä. en koskaan saanut tietää miksi kaikki muuttui
emmekä oppineetkaan tuntemaan toisiamme

eikä tämä ole ensimmäinen kerta. koulussa yritän muistaa, miksi lakkasimme olla ystäviä
sen tytön kanssa jolla on jo kaksi lasta, eikä hän ole koskaan lähtenyt tästä kaupungista

ja myöhemmin,
tänään, ajattelen heistä monia
kun kirjoitan etten ole pitänyt mitään yhteyttä
että mihin he aina katoavat
mihin

katosi hänkin, jonka kanssa joskus kuljettiin ympyrää. vähitellen vai yhtäkkiä
sitä ei sitten enää muista

paitsi väläyksittäin
kun kuljetaan rautatientorin takaa
ja vastaantulevaa ei tervehditä
kun seistään pimeässä ja minä sanon sinä sitten
ja he menevät toiseen suuntaan portein suljettuun uimaan
ja myöhemmin kaikki on sekoittunutta muiden muistoissa

enkä ainakaan muista milloin lakkasimme puhumasta veljeni kanssa
oliko sellaista hetkeä edes
vai tuliko vain päivä jolloin kumpikin muisti ettemme ole tavanneet toisiamme kolmeen vuoteen.

ja kaikesta tästä pitää kiinni kuitenkin,
sanoo että lähtee muttei lähde kuitenkaan
sillä tavalla ettei olisi enää mitään koskaan ollutkaan
että jokainen askel olisi vain eteenpäin
aina tulee niitä öitä
kun unissa hyvästellään jo hyvästellyt ystävät
aina jälki vuosista kun oli jossain toisaalla jonkun heistä kanssa
vaikka teeplantaaseilla, kun on jo puolipäivä
ja pitää kääntyä takaisin, eikä ole ihan varma saataako, vai muistaako väärin, mutta tie on kuitenkin mutkainen, ja teeplantaasit vihreitä, poimijat ovat palanneet koteihinsa jo aikoja sitten
ja maataan hiekalla, piirretään kivillä ja simpukoilla kuvioita hiekkaan
nyt on sinun vuorosi kertoa sinun tarinasi
mutta enhän minä tietenkään mitään kerro
kuuntelen vain ja pistän kaikki muistiin
silloinkin kun minut jätetään ennen mutkaa pois kyydistä ja kävelen vuoren ohi, maanajavuoren,
kävelen rantoja pitkin, ja hyräilen sitä samaa laulua,
sitä jota hyräilin mustalla hiekalla ja siellä missä oli vain vesiputous
kun palaa yöllä kotiin ja oikaisee likaisten kerrostalojen nurkalta
sinä yönä kun muut istuvat jo odottamassa ovien aukeamista
ja istutaan rannalla katsomassa valaistua kirkkoa
ja minä kysyn jaa, niin nukunko sitten sinun teltassasi
mutta se on paljon ennen modernin taiteen museota ja keskustelua sitä ennen
ja sadetta,
jatkuvaa sadetta
ja sitä
kun on palaamassa jo takaisin,
ties monettako kertaa
ja lähdössä taas,
ties monettako kertaa

ja aina voisi kysyä, mitä, hä
oletko tosissasi
jätetään kaikki, jätetään ihan kaikki, lappu pöydälle, tili tyhjäksi, ensimmäinen lento
minne tahansa
minne tahansa, hä,
lähdetkö

mutta

on aina toinen,
vastaus, joka on aina todellinen, eikä muutu
tämäkään maailma pakenemalla. 

Pyöräilee punaisella pyörällä jo pimeässä. Näkee oman varjonsa. Katsoo jokaista vastaantulijaa sillä silmällä,
että olisiko joku heistä
joku sellainen joka asui täällä jo silloin kuin itse
joku joka olisi tunnistettavissa

Hymyilee samalla tavalla. Työvoimatoimiston aulassa on kolme alkoholistia, tai siltä ne ainakin haisevat. Pissalta. Isi odottaa pyöreän pöydän ääressä, kun minä sanon että tulin ilmoittautumaan työttömäksi.

Muta tarttuu kenkiin ja minä mietin onko koivussa kasvava sieni pakurikääpä. Vedestä kuuluu ääni, mutta en nauhoita sitä. Yksikään paketti ei ole vielä tullut.
Opetusministeriöstä vastataan, virallisesti, kuten arvata saattaa, toisen ihmisen nimi.
Kuinka virallista kaikki on.
Ei yhtään sellaista, että valokuvausliikkeen aulassa vielä tuntematon mies tarjoaa käyntikorttiaan.

virallista, virallista. Katson kuvia Islannista.
Kohta kaikki on taas samaa. Ensin vielä muistaa kuinka saarella pideltiin sadetta kirkossa
muistaa metron ihmiset toisissaan kiinni ja minä tunnen kättä pitkin toisen käden
muistaa sateen kun sulkee kattoikkunoita ja pysähdytään hämärässä
juuri niin kuin oli suunniteltu
hämmästyneet silmät kun kysyy what should we do next
ja
suuret lehdet, joiden alla voi odottaa sateen taukoamista
pölyn ja hait
kun lumi loppuu ja alkaa sumu
ensimmäinen kevätpäivä
Helsingin kattojen yllä.

pian ehkä muistaa
vaan.

Tämä aamu aivan erilainen kuin eilen
aurinko ei ole eikä tyyni meri
vaan sade joka yltyy tuuleksi joka yltyy ja riepottelee puita ja minä kerään pyykit pois
eilisestä jääneet
kerään ne ja levittelen sohvien pieluksille
ja tuli
se kituuttelee pieninä liekkeinä jos suljen oven
mikä loistava päivä kirjoittamiselle
niille sanoille jotka on kirjoitettava loppuun
niin kuin tytöt Suomessa
saavat aikaiseksi
ja minä
minun tuhannet epätäydelliset rivini
viitteeni lähteeni
katkelmat sieltä ja merkinnät tästä ja tästä kirjasta
ja istuu koko päivän lukemassa television ja kulutusyhteiskunnan vaikutuksesta lapsuuteen
aivan kuin sillä olisi mitään tekemistä oman aiheeni kanssa
ja joka päivä mies sanoo sinun pitää opiskella
ei korjata venettä
ei

Tämä aamu eri kuin eilen
unet vaeltavat Islannissa ja vuoroin Suomessa ja jouluissa
eivätkä osaa päättää kenen kanssa ja missä ajassa. Iltaisin ei tahdo lähteä tulen äärestä, mutta aamuisin jäisi sinne peittojen ja lakanoiden väliin, jalat koukussa, käpertyneenä
kun taivas on vaaleanpunainen

ja englanninkielinen sanonta pirusta ja vaaleanpunaisesta taivaasta, joka tarkoittaa sadetta.

Ja luen Nadeem Aslamin Wasted Vigiliä. Tahtoisin lukea sitä koko ajan, vaikka siinä onkin omat ärsyttävyytensä. Siinä on paljon ärsyttävyyksiä, läpinäkyvyksiä ja päälleliimauksia.
Mutta minä tykkään minun illoista kun on tuli ja vain tulen ääressä lämmin ja minä tai mies kysyy tahdotko teetä

ja minä kirjoitan muistikirjaan
"Discovery for the first time that there could be something magical about someone's name - a mere word but what power it held, as in a fairy tale.
It was after all the first thing one learned about another.
A way in and a possibility."
- Nadeem Aslam, Wasted Vigil -

niin kuin minä olen aina ajatellut nimistä
a way in and a possibility.

ja muistaa sen syksyn kun kikatettiin käytävän päässä köksän luokan edessä,
tyttö, joka ihaili lukiolaispoikia kurkistaa sisään ja painaa mieleensä paikan jossa poika istuu
minun poikani
ja kun tulee meidän vuoromme mennä opettelemaan kotitaloustaitoja
minun sydämeni hakkaa kun tarkastelemme istumajärjestystä.
Sen tunnin jälkeen ei ollut enää paluuta siihen että poika olisi ollut pelkkä määre
sen tunnin jälkeen oli mahdollisuus.

Muutaman tunnin päästä hiekkaa, mutta nyt vihreää merta.
Avaan takan oven ja tulesta tulee koko ikkunan mittainen

Aion nyt laittaa kuvia meidän kodista.

On yö
on ollut päivä ja varhaisteinitytttöjä
ja poikia ja jumppamiehiä
on yö ja sanoja, luulee että tilastoja on helppo tehdä
voi - oi
ja sitten
on päivämääriä, jotka ovat vääriä
niin, päivämäärä on väärä, ongelma ei ole se että minä olisin ollut huolimaton
tuijottaminen muuttuu paniikiksi ja paniikki vitutukseksi
mutta onneksi on mies joka sanoo nothing is slipping away and it will all work out because it will
ja kello on neljä aamulla, valoista jo
kun sammuttaa tietokoneen ja tuijottaa ohuita kaistaleita valoa ja varjoa
kunnes on kulunut neljä tuntia
ja unissa on matkustanut autolla uuden tytön kanssa
tunnistanut naurusta

ja kaikki järjestyy. päivämäärät uusitaan kun soittaa puhelua
muutosmaksusta
aurinko alkaa laskea joogan jälkeen
puistossa on istuttu tietokone sylissä kun viereisellä ollut papparainen
kaljapullon kanssa haluaa tietää onko tietokoneeni internet ja voiko sillä maksaa sähkölaskun
ja onko keskikoulu vielä olemassa

ben kweller
sellaista kun istutaan autossa ikkunat auki koska on paahtavan kuuma
väärällä puolella tietä

pahvilaatikot eivät täyty itsestään
niihin voisi mennä sisään
yhteen voisi, kaikkein suurimpaan niin kuin meillä oli
majat ja avaruusalukset
toinen meni sisään ja toinen ravisutti
miten suuria niiden laatikoiden täytyikään olla?

on ilta
niin paljon kello että on pimeää
ja me ollaan puhuttu kuolemisesta
ruumiista sängyssä ottamassa vastaan hyvästejä
viinipullo on kallellaan pensaikossa
niin paljon kello että on pimeää

kesä kesä, se ei koskaan ole pimeä tällä puolella palloa.
ei koskaan.

Absurdiuden tuntua
kun on pyörän selässä ja on käännyttävä kolmesti katsomaan
naisella, keski-ikäinen tyypillinen, on minkki tai hilleri tai mikä lie sellainen minkinnäköinen sylissään
siinä niin iltapäivällä, keskikaupungilla.
Kun käännyn viimeisen kerran katsomaan naista ei näy
tai näkyy sittenkin, mutta minkki on maassa, näkyy vain talutushihana, joka viettää jonnekin ja on jo poljettava vihreät vaihtuivat
absurdiuden tuntua
kun astuu bussiin ja kaikki ihmiset kääntyvät katsomaan
viereiseltä penkiltä tyttö kääntänyt päänsä ja tuijottaa, punaiset hiukset
vastapäätä thaityttö, joka ei näytä tyypilliseltä thaitytöltä, koska se ei hymyile vaan näyttää siltä että nukahtaa tylsyyteen, vieressään amispoika musansa niin kovalla että me kaikki saamme kuulla
takapenkissä sinapinvärisesessä hupparissa poika tai tyttö tai poika ei voi sanoa ei käännä katsettaan pois ja se tyttö jolla aina neuleita
yhdellä naisella, mustat suorat housut mutta kirjava pipo ja persikan väristä huulipunaa, vilkuilee
goottityttö nojaamassa tankoon. ajattelen onkohan hän hän.
ja kun bussi kaartaa jokainen huojuu sen tahdissa
ja sitten bussi pysähtyy, sisään astuu kuin Janet Frame
punaiset kikkarat hiukset, verkkaripuku, pipo ja punaiset posket
jotenkin ajattelen Janet Framea, tämä työntää pikkutyttöä toiselle penkille mutta huojuukin takaisin viereisiini ulkomaalaistaustaisen viereen "kun ei oo paikkoja, ei oo paikkoja mun on pakko istuu tähän" ja hetken päästä hän kyselee Säynätsalosta
ja minä katson jokaista
ja taas huojutaan kaarteitten tahtiin
kunnes bussi on taas vain bussi
ja kun seuraava tulee sisään me kaikki katsomme häntä

ja miksi aina tietää kun on totta
mutta unessa voi erehtyä
miksei todellisuudessa voi
yhtäkkiä ollakin unessa
kissa muuttuu hilleriksi
ihmiset huojumassa, huojumassa.

minulla on kuva
siinä ollaan me. me ollaan meren rannalla. minä odotin kahvimukin ja kummallisen hedelmän mehun kanssa kun mies oli pysähtynyt keskustelemaan ohikulkijan kanssa
minä istuin kivillä kasasin niistä kasaa
merenrannassa ja luin tuulessa rypistyvää reseptiä
väsynein silmin
delfiinit olivat vasta hypelleet joukoittain rannan tuntumassa ja siellä me
muiden turistien tavoin tähyilemässä, liukkailla kivillä
minulla on kuva
jossa on kolme hevosta
valkoinen, ruskea ja musta
valkoinen taustalla lumisateeseen sulautuen
ja kaksi edessä , harja tuulessa viuhuen
lunta maa, lunta taivas
ja sinä tuulisena ja rännänsekaisena päivänä minä löysin rannalta aivan sydämenmuotoisen kiven
annoin sen heti pois
ja ajattelen nyt onko se vielä tallella
niin kuin minun aivan pyöreä kiveni on.

yhtäkkiä kaduilla ei liiku kukaan. autot eivät lähde tai tule parkkipaikalle. sama kun mummi kertoo hetkestä kun yksikään lintu ei laula ja on kesä
yksikään mikä hiljaisuus mummi sanoo
pahaenteinen
isi sanoo höpö höpö
ja sekunti niin auto ajaa parkkipaikalle, ihminen sateenvarjonsa kanssa, linnut taas laulamassa.

Tänään on täysikuu. Sitä ei voi tietää ellei tiedä
kun on nuo sadepilviverhot.
Sadepilviverhot, jotka jatkuvat ainakin tämänhetkisen säätiedoituksen mukaan vielä ensi viikon tiistainakin.
Onnea vaan kevät.

Tää sää on kummallinen
eilen illalla sataa räntää ja tänään vaihtelee pilvien sateen ja auringon välillä
ja miettii uskaltaako viedä peiton ulos tuulettumaan
koska on siivous
se ei ehdi valmistua koska on riennettävä ilman ääntä teatterille
mutta kivet on
kerätty ikkunalaudalta ja siinä on nyt vain kasvit vihreät
ei simpukoitakaan
ne on kaikki arkussa, punaisessa, joka oli joskus ylähyllyllä ulkomaalaisen miehen liikkeessä

tahtoisin olla saaressani
kaikkien tulivuorten tuprutellessa
vaikka miten hassua että se on jo vuodentakainen
melkein eikä enää oma
se on vain siellä ja täällä voivotellaan ilmatilasta
jossa ei lennetä

kuuntelen Bluria,
en tiedä miksi
mutta tänään on ollut musiikkipäivä jo kuusi tuntia
eikä siivous ole vieläkään valmis
eikä kurkku tule millään paremmaksi ei ainakaan sillä että aurinko silmään
ja on jo kaksi laatikollista kirjoja
ja kaksi vaatteita

ja mies hiipii hämärissä kuvaamaan taloa
minulle
we have a house,
hän sanoo ja minä mietin ettei enää koskaan kevään ensimmäisiä jäätelöitä tällä tavalla
kun on ollut kaikki, miltei
kaikki ne joiden kanssa oli joskus nurmikkokin ja viinipullot ja pojilla sikarit
mutta nyt on yliopiston kirjaston kahvila
kirkkopuisto
ja tyttö sanoo emme koskaan osanneet ajatella

ja minun tyttöni sanoo että entä jos majatalo
minä kysyn entäs miehet
hän sanoo, minä ajattelin että me unohdetaan miehet, on niidenkin jo aika selvitä ite omasta elämästään
ja sitten me keksimme itsellemmä näyttelijät
ja on valokuvia
jossa meitä on kolme keikistelemässä
ja minua naurattaa
erityisesti ne kuvat joissa on pitsanpalat ja minulla vain bikinin yläosa
ja se missä on pojat
kuin isot kihot konsanaan ja me kolme siinä
lyhyempinä

se oli silloin. jo yli kaksi vuotta sitten. vasta.
eilen tehtiin suunnitelmia viiden vuoden päähän
ja vuosikin tuntui mahdottomalta ennustaa

mutta nyt on jo riennettävä
muuten myöhästyn ja muitten pitää seisoskella pihalla
vaikkei onneksi tarvitse värjötellä
kun on aurinko.

Harmaa vesisadekeli joka ei muistuta huhtikuuta laisinkaan
minä syön suklaamunan puolikkaan, joka säästyi kun siellä oli täytekakkuakin ja minun tekemiä pikkuleipiä ja pashaa ja toscakakkua

ja olen ostanut tänään sanelimen! se on sellainen laite, että kaikki linnut ja meretkin sinne voi tallentaa. ei mikään lelu. mutta ensialkuun vien sen lasten ihmeteltäväksi ja
ha haaa! Ehkä voisinkin käyttää sitä huomenna hyödykseni sadutuksessa. voisin sit litteroida lasten sadut ni ei menis siihen kun kirjoitan niin kauheesti aikaa ja se on aina vähän epävarmaa se kirjoittaminen varsinkin minun käsialalla.
Tänään tenttikirjan ääressä ihmettelin jälleen
miten tutkimuksien tekijät saattavat
vaan istua päiväkodissa ja kirjoittaa
kaiken
sitä vain ihmettelin, että miksi ne ei ole nauhoittaneet...
että kai niitä 90-luvullakin oli, nauhureita
ainakin meillä kun oltiin kuutosella ja yritettiin nauhoittaa kuvisopettajamme väkivallantekoja
ja huutamista ja viedä todisteiksi rehtorille
miten jännittävää aikaa se oli
nauhurit repussa hurisemassa
mutta ei me koskaan niitä viety
koska sehän olisi ollut laitonta, eikä äänestä tiedä muuta kuin äänen

onneksi oli varasuunnitelma
mitäpä kuudesluokkalaiset tytöt eivät tekisi jotta saisivat hirviöopensa nalkkiin
toden totta
yritimme saada operaukan lähentelemään meitä
jotta voisimme syyttää häntä seksuaalisesta häirinnästä
ja sitten olisi ainakin varmat lähtöpassit
mutta voi voi, ei taidettu olla oikean ikäistä lihaa sille miehelle,
se ei tosiaan tehnyt elettäkään meidän suuntaan
ja lopulta hepusta tuli koulun rehtori, että se siitä.

mutta mieletöntä mikä juoniminen opettajan selän takana! ja kyllä me kotona siitä avoimesti puhuttiin, kuinka sitä vihattiin ja sitten sitä toista, liikan ja kässän maikkaa, jonka nimi kuulostaa ihan pitkältä nenältä. ne oli sellainen noitapariskunta.
kaksikko, joista me kuviteltiin että ne nussii vapaa-ajalla
roistot.

mutta tänään kaksi pikkutyttöä kysyy monelta bussi tulee ja sitten ne hihittää että kun me ollaan turisteja me ollaanki hesasta
ja jo se että sanoo hesasta
paljasti että ei ne Helsingistä olleet
ja sitten ne hihittää sitä koko kymmenen minuuttia kuinka mummo asuu muuratsalossa
ja voi ei kun pitää mennä tekemään enkunkoe hesaan
ja sitten niillä onkin bussikortti
serkun, serkun kortti
ja sitten minä istun niiden takana bussissa
ja kylläpä täällä on paha haju, toinen sanoo
hesan ratikoissa kyllä aina haisee
ja he nauravat
ja minä nauran
koska muistan kuinka minä ja toinen Helsingistä haaveileva tyttö
kasiluokkalaisina
istutaan bussissa ja keksitään että Jimi Pääkallo onkin meijän kaveri
ja puhutaan tahallaan siitä kovaan ääneen että kaikki luulis että me oikeesti tunnetaan se tosi hyvin
mutta me vedettiin show paremmin
sillä me ei vahingossakaan tirskahdettu nauruun
tai sanottu että mä meen yläasteelle viitaniemeen eiku pupuhuhtaan
hei me ollaan hesasta
ai niin siis
mitä kouluja onkaan hesassa?
norssi
norssi on jyväskylässä hölmö
no on se helsingissäkin
ei ku se on norwei
(naurua)
norwei on norja
siis mä tarkotin norWAY
ei ku siis (naurua)
norwind norlind norsind

ja sitten ne kääntyvät ympäri ja minä hymyilen ikkunaan ja ne nauraa vieläkin enemmän

mutta me oltiinkin silloin jo harrastettu teatteria vähintään viisi vuotta
me tiedettiin miten näytellä
ihan varmasti
että ollaan oikeasti Helsingistä ja että Jimi Pääkallo on meidän hyvä ystävä
hei,
mehän jopa tiedettiin ettei sen oikee nimi ollu Jimi Pääkallo

ja minua naurattaa vielä koko kävelytie kotiin
naurattaa vaikka vettä tihkuu ja kadut on harmaat ja joku polkee otsa kurtussa
ja tiellä on nuorisojengi
nauran
vaikka ovi on mennyt jo lukkoon ja pitää kaivaa avain

nauran, nauran ja on keveä olo
kun on ollut jooga ja on tuntunut hyvältä kun ohjaaja painaa selkää taaemmas
ja muistaa

kuinka muskarissa kerran
ohjaaja herätti rentoutuksesta huvilla koskettamalla
(sitten muistaa keltaisen ohuen huivin jonka varasti)
ja sen jälkeen on aina odottanut että joku herättää rentoutuksesta huivilla koskettamalla

ja päättä herättää omat pikkutyttönsä huivilla koskettamalla

ja vesilätäköissä on romantiikkaa
kun on punaiset tai
siniset saappaat
ja sateenvarjo ja vintagekaupat
pienet käsilaukut ja sulkahatut joita hypistellä
tyttö jolla on aikaa tapettavana
ja sen tummat silmät
josta sanoo miehelle, että varoitus
hän on sitten häikäisevän kaunis
että häntä voi vain jäädä tuijottamaan
sellaisiakin on
joita voisi vain tuijottaa
tai valokuvata
minä ehkä kuvata

ja tänään on mentävä aikaisin nukkumaan
koska viime yön
iho oli kuuma ja vartalo ei pysynyt paikoillaan missään asennossa
oli liikaa ajatuksia
kaikista tulevaisuuksista ja
yöllä sekoittuivat maat toisiinsa
vieraaksi kaupungiksi johon oli muuttanut
siellä oli kaikista kolmesta maasta jotain
ja unistakin
ja halusi pysähtyä ennen mäkeä laittamaan kuulokkeet korviin.

Mutta nyt rupean vielä vähän harjoittelemaan nauhuria ja sitten menen pehmeään petiin. Saa hyvällä omatunnolla kun oli ahkerasti kirjastolla koko päivän ja kaupungin virkamiehillekin on kerrottu tutkimussuunnitelmista! Voi kun jaksaisinkin olla tällainen ahkera ja aktiivinen toukokuun 27 päivään asti!
Sitten on meno
sinne missä ainakin saapumislauantain saa maata toisen vartalossa kiinnikiinni ensimmäistä kertaa niin ettei ole tietoa lähtöpäivämäärästä
kummallakaan
ainakaan erikseen.

Tämä vuosi
ja minä otan joka päivä kuvan. Lisään näistä kolmesta ensimmäisestä päivästä kuvat tänne myöhemmin. Olen ne kuitenkin jo ottanut :)

kirjoittamattomia sanoja
paljon
voi
liikaa

kun mieluiten hiihtää vain järven yli pakkasella
neuloo neuloo neuloo
ja painaa käsillä naamaa kun kaikkea on tutkittu niin pirusti että hukkuu aineistoon!
se rajaus, se rajaus.

mieluiten vain kävelisi kamera kädessä

tasan vuosi sitten
tasan vuosi sitten lähti saareensa.

unessa on nukke joka osaa kuiskata
ja pulkkamäki eikä tiedä loppuuko se rotkoon
mutta mäki viettää järvelle
nauru

pakkasta niin paljon ettei kukaan suostu hiihtämään
kaikilla tekemättömiä töitä
huokaus huokaus huokaus

tasan vuosi sitten sitä oli jo
matkalla toiseen maahan
tasan vuosi sitten
sitä istui köpiksen lentokentällä odottelemassa toista konetta
tasan vuosi sitten
seurasi näyttelijäseuruetta ja mietti mitä he menivät kuvaamaan ja minne
kun jokainen testasi lepotuolia
tasan vuosi sitten
sitä oli painava matkalaukku ja reppu ja kassi ja kameralaukku
tasan vuosi sitten luki Vigdis Grimsdottirin viimeisintä kirjaa
sivu kerrallaan
oli menossa
ei tiennyt että sitä poikaa joka jäi lentokentän toiselle puolelle ei suutelisi enää koskaan
että ensimmäinen ihminen jonka saarella näkisi tulisi tytöksi jonka kättä on hyvä puristaa autojen takapenkillä
ei tiennyt että Grönlanti olisi Grönlanti että se olisi
että Islanti olisi Islanti että se olisi
ei tiennyt mitään niistä ihmisistä jotka tulisivat sisälle ja pois
ja musiikki

ja
miten kummallista ettei tästäkään vuodesta voi
edes tinan muodoista
että onko se saapas, varressa rahaa, vene niin kuin aina
vai raskaana olevan nainen

ja toisinaan sitä jää tuijottamaan yhtä pistettä
yhtä pistettä vain oli se sitten katto tai kirjahylly tai ikkuna

lumi sataa pakkasessakin.

Silmiä alkoi väsyttää autossa takaisin päin
mun suu oli nauru
kun me pysäköitiin tien päähän lumeen
ja jäi jaloista jäljet
ja puut oli kasvaneet mäkeen kiinni
puut
joista ei ollut silloin tietoakaan kun me
vedettiin pulkkaa ylös ja laskettiin alas
siellä päässä
ja kukkulalla joka oli toisessa paikkaa
ja vain yhden
sen vanhimman naisen
nimi on vielä postilaatikossa
toisessa talosas useampia

ja me muistetaan kaikki
ja istutaan siellä ravintolassa
jossa korkeintaan pelattiin rahapelejä aulassa silloin
ja minä puhun liian kovaan ääneen
taas raskauksista
joista on puhuttu koko päivä
siitä mitä jos mitä jos mitä jos
ja minä kerron miehestä
ja ystävä lapsuudesta sanoo että olisihan se pitänyt arvata
niin kuin ystävä joka tuntee sinut läpikotaisin
me käveltiin kaikki ne metsät kaikki ne polut
ja nyt oli puut
isot
ja pikkupojasta on tullut komea mies
ja se joka hajotti kaikki lumilinnat on mennyt naimisiin ja saanut kaksi lasta ainakin
ja ne muut
kaikki muut jossain
facebookissa varmasti

on melkein pimeää
on pimeää
pimeää jo ennen iltaa
ja huomenna vaihtuu vuosi
tai ylihuomenna
siinä yöllä, välissä

ja
ja ja ja ja

siinä me kävellään lumessa ja autokatoksessa on ihan erilainen auto.

Aamut on alkanut venyä
ne vain venyy
ja joogassa en jaksaisi venyä
yhtään en jaksaisi
eikä huvittaisi työntää sisäänsä mitään
ei vain jaksaisi

keittiö on niin täynnä
ettei jaksa syödä koska on vain likaisia astioita
ja kaikki vaatteet lattialla
ei jaksaisi pukea

sellaisia aamuja kun ei vain jaksaisi ja istuu pöntön reunalla ja ei vain jaksaisi koskaan siirtyä siitä pois makaa sängyllä on pistänyt lampun palamaan mutta ei jaksa nousta ja ei halua edes kääntyä katsomaan millainen läävä keittiö on
ei kattilaa puhtaana puurolle

mutta nyt laitan kahvin
syö näkkileipää
koska kaikki leivät ehtii homehtua jotka ei ole kuivia jo valmiiksi
ja jääkaappi on täynnä vain pilaantuneita ruokia
joita ei ole ehtinyt syödä

kun asui toisen kanssa
ei ikinä ehtinyt vanhentua
nyt
vaikka on vain yksi
tulee paljon enemmän roskaa

islannissa
näkkäri maistui paljon paremmalta

ja unissa oli jotain oravia jotka söi toisiaan
ja punk-kulkue
jossa ensin meni jotain pikkupoikia
ja kaksi tyttöä pimuiksi pukeutuneina pyörien kanssa
ja sitten punkkarit
ja ne huusi "Pohjois-Savon punkkariperjantai, Pohjois-Savon punkkariperjantai!"

tykkään kahvista jopa enemmän kauramaidon kanssa, nam :)

ja minun pitäisi ryhdistäytyä. tällainen peli ei vetele.että tekee vain mitä lystää ja koti on kaaos ja opiskelut ei etene ja unohtelee ja unohtelee ja haahuilee vain makuupussikin on sänyssä pyykitkin on vielä narulla ollut jo puolitoista viikkoa joogamatto lattialla vaikka ei siinä nyt kukaan joogaa kunnolla muuta kuin aamusarjat
ehkä
puoliksi

joskus jostain hajusta vaikka
tulee vaan
muisto
se on hassua
vaikka ei haistaisi sitä hajua
niin sen voi muistaa
ja sitten tulee muisto
niin kuin nyt vaikka siivoamisesta
muistin hajun joka oli Höfðissä,
minun ensimmäisessä huoneessa
kuinka valo tuli ikkunasta päivällä
kun oli viikonloppu ja tuli kävelyltä
voi miten voimakas se onkaan
ja asettuu sängylle loikoomaan
ja ottaa Vigdiksen kirjan
hitaasti sivu sivulta koska ei halua menettää
ja on punaiset posket vähän viileästä, kylmät sormet
ja Bonuksen kauppareissut
viikonloppuisin Kringlaniin
ja keittiö
kylmä kellari, jossa pestään pyykkiä, italialainen poika ripustamassa valkoisia lakanoitaan ja alushousujaan ja me tytöt
Dejanin peitot ja Fabio polttamassa tupakkaa
avataan ikkunaa
Fabio näyttämässä musiikkivideoita ja punaviiniä
minua naurattaa
ja me syödään samasta salaattikulhosta vaikka tyttö korkeamoraali tyttö sanookin että tietäisitpä miten se pesee sen salaatin niin et söis

tai katu alakaupungilla
katu ja kerrostalohuoneisto
ensimmäistä kertaa
joka päivä ensimmäisen kerran jälkeen
kuin koti
ja kotihan siitä tuleekin lopulta
muutamaksi päiväksi
kun istutaan parvekkeella ja Oliver on tehnyt
intialaista jälkiruokaa
vai onko se jäätelöä
ja on kesä
ja me istutaan parvekkeella
minä ja Oliver ja puhutaan kielistä
ja myöhemmin
jo syksyllä
saksalainen poika sanoo, että sinun ei olisi pitänyt kertoa sille mitään
kun kerron että puhuimme myös hänestä
mutta minä vain nauran

ja Sannen huone, koiranputket seinällä
meidän koiranputket
ja missä on kynttilänjalka
sen pari
nyt
ja me juomme japanilaista teetä, jonka Vincent on tuonut
Sannen Vincent
ja me nauretaan baarin pimeydessä. Hanne ja Vincent, Sanne ja Vincent.
Ja Erla sanoo että me ollaan ihan varmasti siskokset. Että ihan varmasti meillä on sielut samoin.

Ja sitten on tietysti kesä. Joka on ihan erilainen.
Ja kaikki lähti vain siitä
että ajatteli siivoamista
ja muisti valon sunnuntai-iltapäivänä huoneessaan 105 Reykjavikissa.
Ja sitten muistikin kaiken.
Niistä tahtoo pitää
pitää pitää pitää vain itsellään kiinni aina vain muistaa ja muistaa ja muistaa
elää niissä jatkaa elämistä vain kuin ei eläisi vain kuin olisi siellä
eikä se olisi yhtään sama jos menisi takaisin
pelkää takaisinmenemistä
pelkää Grönlantia
ettei se olekaan yhtään
niin

mutta kun puhuu tytön kanssa
ja tyttö kertoo muuttavansa
ilahtuu
että he muuttavat
ei siitä että he muuttavat, koska sitten he ovat taas astetta kauempana
ja siellä missä on kaikki
ne toisetkin joita ikävöi
mutta että he tekevät niin kuin itse
uskaltavat
kokeilevat
tajuaa että tästä maasta ei löydy paikkaa, jossa haluaisi asua
että on asunut jo
siellä mikä on pääkaupunki
on asunut koko suurimman osan elämästään pikkukaupungissa
on asunut keskikokoisessa
on asunut lähellä keskustaa, kaukana keskustasta, omakotitaloalueella, kerrostaloissa, rivitaloissa
on asunut
12 asunnossa tässä maassa
eikä
voi kuvitella mihin tahtoisi täällä

mutta sitten käy kuitenkin koulua sellaista
jossa keskeistä kieli
jota puhutaan vain täällä
vain tämän maan sisällä

ja unohtaa päivä päivältä enemmän toisia kieliä
niitä joita osasi jo vähän ja niitä joita alkoi osata jo vähän enemmän
ja yhä haaveilee vihreänmaan kielistä
yhä
vaikka ei tiedä yhtään miten sitäkään käyttäisi
mutta eihän tämä tiedä mistään mitään miten mitään käyttäisi
kaikkea vain on
on vain roppakaupalla sitä ja tätä ja vähän löytyy tätäkin ja tuotakin

ja nyt pitäisi jo lukea Dowlingia eikä kirjoittaa paskaa
ottaa toisen kupin kahvia niin että saa oikein kahvipään
(jääkaappi on alkanut haista ja toinen kupillinen ei ole edes hyvänmakuista)

mutta mitä jos
tämä päättäisikin lähteä sinne
maahan jossa ihmisten ruumiit eivät kestä alkoholia
jossa on vielä kyliä
hylkeenpyytäjiä, lumimyrskyjä
mitä jos vain lähtisi
oppimaan kielen
lähtisi ja jättäisi ihan kaiken
uskaltaisi
unohtaisi miehen joka tulee eteläiseltä pallonpuoliskolta
unohtaisi kokonaan, mitä yhdestä, onhan niitä muitakin
ja sitä paitsi
sitä on pärjännyt nytkin vallanmainiosti ilman
jos rupeaisi sellaiseksi naiseksi kuin valastyttö
että päättäisi olla haluamatta perheitä ja sitoumuksia
vaan olisi oma päämäärä
jota kohti kulkisi
että pääsisi kieleen, jossa on paljon pidemmät sanat kuin meillä
pääsisi niin kuin valastyttö on valaiden keskellä siellä
eteläisellä pallonpuoliskolla

mutta voiko sitä vain ruveta sellaiseksi
voiko sitä vain
jos kuitenkin on ollut tähän asti se
jonka paperit on kaikilla pöydillä levällään
ollut jo pikkutytöstä
ja vaatteet lattialla
ja tiskit tiskaamatta ja itkemässä jokaisesta hei hei:stä
neulomassa loputonta kaulaliinaa
piirtämässä lumineliöitä, sukeltamassa silmät kiinni
nieleskelemässä, seinän viertä, seinän viertä

että tahtoisi olla
ja on
ne on eri
että tahtoisi olla
miksi

mutta Dowling
ja äiti ei ole ainakaan vielä soittanut tulevaisuudestaan.

puolituntia, kolmekymmentä minuuttia
vesisateessa
mutta oli oma vika olisi voinut seistä rappukäytävässäkin
muovipussi kameran ympärillä
muovipussi joka haettiin pitkätukkaisen tytön kotoa kun melkein itketti
ettei ollut avaimiakaan
puolituntia siis
ja sitten pitkätukkainen huoltomies

odottaa rappukäytävässä kun laskee kolikoita
juuri ja juuri viisisenttisistä
kaksikymmentä euroa
ja koska puolituntiakolmekymmentäminuuttia
jooga
ehtii alkaa
ja sitten oikeutetusti kaataa kaljan lasiin, kaljan
jonka se
yks tyyppi
on jättänyt jääkaappiini
jo yli kuukausi aikaisemmin
lapset sanoo ettei saa sanoa tyyppi
ja kiistelevät sen jälkeen siitä saako vai ei
ja minä
pitäisikö minun opettaa kieltäkin

ja

mutta sitten tuleekin
hymyilevälle
sellaiselle että nauraa kih kih kih sellaista naurua jota partaan
koska on tyttö
on sellainen tyttö josta sanoo että hämmentävän kaunis, että varo
vaan,
on kirjoittanut ja sitten on suunnitelma
salainen
salaisia tapaamisia
salapoliisissa
kih kih kih
ja pistää Reginan

ja katsoo pitkään kuvia
kuvaa
kuvaa
ja lähettää sen

miten on kesässä viileä mutta aamu on hämmentävän lämmin
harvoja kertoja hihattomassa mekossa
vihreässä
ja jostain syystä
on hyvä nojata taaksepäin on hyvä kädet ympärillä
niin kuin ei olisi koskaan

ja hyvä kävellä pururataa
paikassa jossa silloin kun muutti
ja miten pyöräili jyrkkää ylämäkeä ylös ja takaisinpäin alas
ensimmäisiä päiviä me kaikki
ja puolukat ja silloinkin oli vielä kesä
vaikka jo syksyksi vaihtuva
mutta nyt
sataa tihuttaa
ja on pimeää jo ennen neljää
ja tyttö joka lähti susien perään ja tyttö joka lähti valaiden perään
on vaihtunut tytöksi joka sanoja sanoja
pitkätukkainen tyttö ja koira joka löytää edellisen päivän kepin
ja pelto aukeaa keskeltä ei mitään pelto keskellä kukkulaa
ja tytöllä pipo
kummallakin
ja pimeää on jo
mutta unohtaa kaikki avaimet kun voi vain kävellä
mitään tarvitsematta

kiivetään vuorelle
oli nähnyt unta
kiivetään vuorelle koska haluaa
aina vain ylemmäksi
kuinka kiipeämisestä ei saa koskaan tarpeekseen
aina tahtoo seuraavalle
jatkuvasti korkeampia vuoria

järvisuomi, tasainen sisämaa

jooga-asanat suoria piirroksissa ihmisen muodoissa

ja kun lukee sanat mustasta paksusta kirjasta
että läpikotaisin
pitää nielaista
ensimmäisenä kaiken lisäksi
että eikö enää muista
mitä kadottaa
sen muistaa aina
sitä hetkeä ennen ja sanoo eihän
eihän sitten
kadota
että eihän
sanotaan ei

I have dreams of orca whales and owls
But I wake up in fear

ja aina palaa samoihin kuviin
samoihin kuviin raitiovaunussa samoihin kuviin kirjoituksen ääntä
miten tuleekin
joistakin kuvista sen
laiset
tulee että aina
palaa
maailmanpyörään aina palaa
ovi rikki
raitiovaunu käden mentävä aukko ovessa peilityyni järvi äänet ei
vastausta

Hey remember that time when I would only read Shakespeare
Hey remember that other time when I would only read the backs of cereal boxes

miksei ole sellaista
alaa
että voisi vain
käyttää kaiken ajan muistamiseen
että voisi vain muistaa ja muistaa ja muistaa

kävellä metsätietä pitkin sateessa
välittämättä lehdettömistä puista

että näkisi unensa
ja kuvittelisi ne
kuvittelisi muistot muistaisi kuvitellut unet

että kelluisi meressä kun se niin suolaa
kelluisi vain ja kuulisi läpi äänet
kaloista jotka eivät kaloja vaan nisäkkäitä
vaikka asuvatkin meressä ja liha
maistuu pihviltä he sanovat
toiset
että ihmiseltä ja kolmannet mitä lie

pistäisi silmät kiinni
pistäisi keskellä lumihankea jossa maataan kun tähdet
kaikkialla pimeässä
ja huudot ja taskulamppujen valokeilat
mutta me
lumihangessa ja tähdet
ja siinä kulmassa
kun sanotaan hei sanotaan hei
ja ikkunattomat tilat
valkoiset seinät valkoisissa vaatteissa kuin mielisairaalassa
joka ei ole sitten sitä kun oikeasti
koska oikeasti siellä onkin ikkunat, valoa

In another town
My fingers so cold
In another town
My soul feels so old
In another town

ja jokaisessa maassa
erilainen taivas.

-Regina Spektor -

Tajuaminen

päivillä on muisti
ajanjaksoilla
minun ruumiini
minä
muistan

vaikka en ajattelisi
vaikka en muistelisi

niin se on

olen tiennyt sen aina
totta kai
on päiviä kun tulee vain suru eikä tiedä miksi
ja sitten lukee
vanhoja päiväkirjoja kalenterimerkintää
ja niin

minun yliherkkyydelleni on selitys
hyvin yksinkertainen
kun kääntää sivuja taaksepäin

miten naiivia kuvitella
että vuosi sitten tapahtunut
ei jäisi minuun

että jos joku ensimmäinen poikaystäväkin jää
niin miksei kaikki askeleet huoneessa edestakaisin
syömättömät päivät
uusi bussireitti

tietysti minä muistan
minussa muistaa jos soluillakin kerran on tietoisuus
vaikka en uskokaan siihen mutta silti

ja kaikki säännöllisyys
miten minun ruumiini on säännöllinen jopa sairastumisessaan
miten säännöllisesti minuun
meri meri meri aina vaan

ja tekisi mieli huutaa juosta ääneen
kuulkaa kuule kuule minä tiedän
kaikki on vain sitä
että on suru että on ollut niin suuri suru
niin suuri musta

hah

tänään piti olla hikimaja. sweathut? sellainen kai joka johonkin suomalaiseen perustuu itseasiassa. suomalaisen savusaunan äiti. shamaanit ja sellaiset. hui. mutta se peruuntui tältä päivältä juuri kun olimme Sannen kanssa jännityksestä kuolla
ja nyt on jooga vain
jossa minä yritän kertoa minun keholle
ettei ole hätää
että se voi rauhoittua

että tämä vuosi on eri kuin edellinen
että ei tarvitse säikäht
ää
jokaista liikettä joka on poispäin
että en minä tarvitsee
turvaa
mitään suojaa en tarvitse

että minä seison
seisonseison vain. ilman valoakin. ja valossa.

minä haluan opettaa
oppia haluan tuntea
että on hyvä seistä
yhdellä jalalla toinen toisessa kädessä
horjumatta.

viidettä päivää
vuoteen omana
mutta siitä huolimatta eilen
käsintehtyä suklaata lasivitriinien takana
ja kun tyttö kirjoittaa mustalla tussilla vääränkokoiseen kuoreen
minä opettelen ulkoa
starfsmannastæði fyrir siðumúli 1
autojen kuvat betoni kylmää

ja nyt minä kuuntelen uudestaan uudestaan uudestaan Anna Järvissen såhär

kävellään satamaa
laivat ikkunasta joiden takana vanhat kalastajat
ottaisiko mukaan jos kysyisin?

kuikan ääntä.
miten kaipaankaan kesään laiturille
joka on vaihdettu sen jälkeen kun opittiin uimaan
ainakin kerran
sorsien jäljet pesty moneen kertaan
järvi tyynenä.

tuuli yltyy se yltyy kun kävelee kotiin
ja vesipisarat asfaltille
kuplamuoviin käärittynä
kysyvät mitä se sisältää
ja vastaa yksinkertaisena
myöhemmin tajuaa että olisi voinut sanoa kaunistakin.

kun on kipeä ei pitäisi itkeä

valaslaivaa varustetaan
sitä millä valastetaan suuria valaita
mustat.
vieressä toisten yritysten whale watching

ei koskaan
enää
voi saada sitä
yötä
kun taivas oli ihmeellisen sininen

(sinä olet
sillä tavalla kuin taivas oli ihmeellinen)

ei koskaan enää
voi saada sitä
kun minun metsäpolku
ensimmäistä kertaa toisen
jokainen kyyenel toive

en av oss såg på en annan
inuti och bredvid
och undran var stor
vem är det här?
Hur kom jag hit?
Var har jag varit tills nu?

vuosipäivä

vuosipäivä
hän kirjoittaa
vuosipäivä mille
sille ettei hän kuollutkaan vai sille että halusi kuolla

ja samaa sanaa
miettii kun makaa melkein unessa
siinä rajalla
että tuntuuko se
samalta
kun päivillä on muisti
kuitenkin

ja sade sataa kuin joku olisi suihkussa
ja muistaa sateen
jonka takia tuli hakemaan sadetakkia
punaista valkopilkullista
ja nyt ne kaikki ovat siellä
saappaat sadetakit ja sateenvarjot

ja jäädään kirpputorille juomaan appelsiinimausteteetä
jotta hattulaukku ei kastuisi

It's not meant to be a strife
it's not meant to be a struggle uphill

ja syntymäpäivälahja eräälle erityiselle
suomeen odottaa ikkunalaudallani
paluutani tai postitusta
ellen kiinny siihen liiaksi

ja yhtäkkiä alkaa itkettää
kuin tyhjästä

Undo : if you're bleeding
Undo : if you're sweating
Undo : if you're crying

ja sinistä taivasta. täällä aina
yhtä aikaa sateen kanssa
niin että tulee vain sateenkaaria

enkä minä voi unohtaa
enkä edes halua
miten me teimme myrskyn
miten me
sanoimme sanat yöllä hiljaahiljaa
miten meidän
piti tehdä yhteinen koti
kissat ja kaikki

ja se kulkee
nielusta alas
pitkään pitkään puristaa kokoon
koko ruumiin niin pieneksi
ettei näe miltä sumu näyttää

ei jakseta uida kuin neljäsataa metriä
kun on niin täyttä
ja miltä tuntuu kävellä katuja jos kuulee musiikin
miltä jos olisi pyörä ja
ajaisi edestakaisin
edestakaisin koko pienen
saaren eteläisen lahden

This time : I'm gonna keep me to myself
This time : I'm gonna keep my all to myself

ja sitten se on ohi

sitten se on ohi.

kuvittele
että kello herättää kuudelta aamulla
mikkihiiri merihädässä
että kolme kertaa torkulle ja sitten nousee istualteen sängylle
pimeää. pilkkopimeää ja vieressä lämmin iho peiton alla.
sälekaihtimien raottaminen
ja ulkona on vitivalkoista
pimeästäkin sen näkee
ja hidas lumisade

kuvittele kuumaa mustaherukkamehua, palelevat viherkasvit ikkunalaudalla ja katot valkoisina, katulamppujen valossa lumitihkua

kaduilla ei ole juuri ketään. vain joitakin autoja niin että tien ylikin pääsee
melkein juoksuaskeleita koska aamulla ei jaksa lähteä liian aikaisin
eikä tiedä tuleeko sade puista vai taivaasta

bussin ikkunastakin on pimeää
ja vielä silloinkin on hämärää kun kävelee katse painettuna valkoiseen maahan, jossa on pienet kissanjäljet
talvi, niin ettei se pappakaan seiso siinä kadunkulmalla
eikä musta kissa ylitä tietä,
on vain sen jäljet
ja sen puutalon, jossa on punaiset seinät keittiössä syö taas lapsi
nainen on painanut kätensä kasvoilleen ja istuu toisessa huoneessa
minä ajattelen elokuvaa, jossa seurattaisi vain kävelemistä
ja hetkittäin ohikiitäviä kuvia
nyt minä ymmärrän runouden

ja ennen runotunnin alkua tyttö ojentaa minulle kätensä
sanoo ettei ole saanut neljänkymmenenasteenkuumetta,
ne ovat jääkylmät

ja takaisintullessa lapikkaat ovat lumesta tummuneet,
ne joita ihmeteltiin opettajanhuoneen eteisessä

bussin ikkunasta paistaa jo aurinkoa
lumi on valoa tai toisinpäin
minä opettelen radiota
kuuntelen kaikkien kappaleiden saman rytmin
ja miten ne voisi erottaa
radio pätkii eivätkä mummotkaan ole laittaneet turvavöitä
minä olen
nukahtamisen ja hereillä olemisen rajamailla

ja talvessa minä sepitän tämän kaiken
kunnes kuljen keltaisten seinien, oranssien ovien halki
sisään

ja illalla
kun on taas pakkasta ja pimeää
puistoon asetetut kynttilätkin palaneet
tuttu reitti
se jota talvella kuljimme pakkasesta hytisten
miten aina onkaan niin kylmä kun tulemme kotiin tai menemme
sohvalle, kuka saa paikan,
katsomaan elokuvaa, joka valitaan aina kriittisin äänenpainoin
kuinka me nauramme suut aukiauki ja palellen
ja sanomme siinä kulmassa hei ja toisessa kulmassa hei
ja viimeinen suora on oma suora
liukasta ei saa kaatua
ja ikkunoissa palaa valo

vanhus ei tulekaan sisään vaan menee nuoren miehen datsuniin tai opeliin
ja minä pidän ovea auki sille, joka on käynyt viimehetken kaupassa
eri kassi kun niillä keski-ikäisillä joiden suut olivat viivat enemmän alaspäin ja joiden kaksi täyttä ruokakassia mies kantoi

lumi tuli hiljakseen päivälläkin
kun join kuumaa minttukaakaota ja takana hihittivät seiskaluokkalaiset, jotka olivat tetissä. pitää sanoa kiitos ja olehyvä ja lähtiessä jotakin hei hei
minä sanon hei hei
ja tytöt hei hei

lumi satoi edelleen
mutta takkiin jäi ihan pienet höytyvät vain

huomenna nukun vähän pitempään. makaan sängyssä vielä aamullakin ja sitten rauhallisesti aloitan tiskaamaan ja vähän järjestelemään
ja talvessa minä kävelen sitten askareisiin
enkä lähde sittenkään
en vaikka en olekaan kuumeessa
otan oman viikonlopun ja lepään
jotta saisin nukkua yön

vaikka poika sanoikin että minua ei ole luotu sellaiseksi
joka nukkuu yöt kokonaan

tänään tuli ilmoitus islannin asunnoista.
että he ovatkin muuttaneet systeemiään nyt niin
etteivät hankikaan meille vaihtareille kämppiä
vaan meidän pitää hoitaa ne itse
yhdessä asunnossa oli vino katto
ja valoisat ikkunat
siellä on kuusi huonetta
ja minä tahtoisin niistä yhden
mutta sähköposti josta piti tiedustella ei toiminutkaan
ja jouduin taas kirjoittamaan hätäisiä viestejä
apologise apologise



minun lumeni. talvi.

Näin tavallaan ihanaa unta
kävelimme äitini kanssa metsää pitkin, äidillä oli kartta ja olimme menossa jonnekin ja sitten pitikin mennä jo kotiin
päätimme oikaista, äiti näytti kartasta
ja tulimme järven rantaan
järvessä oli kiviä niin pinnassa, että niitä pitkin saattoi kulkea
kysyin äidiltä saanko leikitellä niillä ja äiti sanoi tietysti
juoksin edestakaisin kiviä pitkin, vain nilkat kastuivat
äitikin kulki ja oikaisimme järven poikki kumpikin
tulimme leikkipuistoon
ja kylvimme hiekassa
olimme yltäpäältä hiekassa ja nauroimme
ihmisiä alkoi tulla puistoon ja he katsoivat meitä kummeksuen, meitä vain nauratti

ja kannattaa mennä Tourujoelle, jos tahtoo nähdä muutaman
tai muutaman sadan ellei tuhat
sorsaa.

huomenna alkaa sitten koulu
sen kunniaksi siivosin kirjoituspöytäni, jota en ollutkaan siivonnut sitten vuoteen...
tai puoleen vuoteen
sieltä löytyi sammaltakin...

ja ollaan alettu katsoa hopeanuolia.
se on jännää
miten tosiaan muistot muuttuu
tai jotain kummaa siinä on
kun on nähnyt viisivuotiaana edellisen kerran ja sitten
reilu viisitoistavuottamyöhemmin
on katsomiskokemus niin eri

ja ensi viikolla alkaa tulla taas ystäviäkin tänne
toivottavasti heidikin tulisi.
pinja ainakin! enkä malta odottaa.
teehetket alkakoot taas! ja lumi! sekin saisi jo luvan tulla
sillä minä olen sitä mieltä että ensilumi on vielä tulematta jyväskylään
niitä muutamaa loskapaskaa ja yhden yön tihrustusta ei voi ensilumeksi mielestäni kutsua.

ja olen ihan koukussa eeva-liisan elämään

muisti

ulkoa kuuluu huutoa. sellaista että on humalassa. että on vihainen. että juoksee kohta autotielle. että heittää pulloja että kiviä että jäätyy pakkaseen. en ole vielä katsonut ikkunasta. mutta ajatella. että kadun äänet kuuluvat vaikka olisin peiton alla.

olemme käyneet katsomassa kolmea asuntoa.
ensimmäisen jälkeen kari sanoi että soitetaanko heti että otetaan
menimme kirjastoon lukemaan asuntoilmoituksia ja kävimme sitten katsomassa vielä kaksi.
miten sitä osaisi valita
kun kaikissa on hyviä puolia ja sitten ei niin mieluisia
ei mikään ole vielä juuri se koti
juurijuuri
ehkä
tai sitten onkin
mistä minä tiedän kun on vain kerran nähnyt
ja sitten
kävellyt jo portaat alas
ja on vain epämääräinen muistikuva
että oli iso puu parvekkeelta
että siellä voisi nukkua että ihana näköala
ja että rumat keittiönkaapit että rumat
tai
että ihanaihana keittiö kodikas kodikas mutta ehkä kallis ehkä
ja ei näin alhaalla
että parvekkeelta voi joku kävellä sisään

huomenna olisi vielä asunto
ja yksi
joka ei ole soittanut vaikka lupasi
mutta en oikein tiedä tahdonko sittenkään
niistä kumpaakaan
mitään
muuta
kuin sittenkin sen ensimmäisen
sen puun
ja entä jos se asunto onkin jo mennyt
entä jos entä jos

kartta auki pöydällä

olen ollut yhdeksästä asti
liikkeessä
ja tulin
juuri yhdeksältä
yhdeksästä yhdeksään
ensin
poika nousi bussiin ja unohti
kakun
minä huusin, kakun, muistitko kakun
mutta eihän hän kuullut, näki vain kuinka rakastuneelta näytin
ja kakku, joka maistui salaatilta, ruoholta, koska minttua ei kannata laittaa tuoreena täytekakkuun vaikka ohjeessa sanotaan
oli pakasterasiassa pöydälläni
terveyskakku
ja vain suklaakuorute on hyvää.

minua määrittää epäonnistuminen leipomisessa.
vaikka teenkin kuulemma
itsemurhakakkua

ja minä olen viime päivinä
muistanut mummini
että
hän suuttui kun me pelkäsimme hammaspeikkoja
suuttui vanhemmillemme
että mitä te oikein pelottelette hammaspeikoilla
kun minä varmaan olin itkenyt mökillä unohdettuani hammasharjan kotiin
että mitäs nyt
kun hammaspeikot
ja kuinka mummi pysäytti auton keskelle mökkitietä
kun me takapenkillä huusimme että mummi ajat liian kovaa älä ajan niin kovaa
jos ei kyyti kelpaa niin sitten ulos ja kävelette

minun mumminiko niin
minun mummi joka on niin herttainen kiltti käy marttakerhossa laulaa seurakunnan kuorossa

ja maalasimme tulta
katsottiin kaikki takkaan ja koko iltapäivä maalattiin tulta

minun on ikävä mummia.

ja sitten minulla on kummipoika joka täyttää jo pian seitsemän
seitsemän kuvitella
ja menee kouluun
sitten kaikki muuttuu
kaikki muuttuu kun menee kouluun

minä en pelännyt ennen koulua
minä puhuin taukoamatta naapurin tädeille kun he kantoivat muuttolaatikoita
ja sedille
minä selitin kaiken
vaikka heidän oli pakko välillä astua ovesta sisään koska ne oli vietävä
juoksin juoksin
ja valehtelin niin ettei
ollut mitään unta
jota en olisi uskonut todeksi
ja minulla oli
poikia ystävinä
ennen koulua

koulussa minulle sanottiin
ethän sinä voi
miksi sinä kuljet tuon kanssa
tykkäätsä siitä sä tykkäät te tykkäätte poikaystävä lälläällääää
ja sitten kävelimmekin kymmenen metriä toistemme perässä
minä edellä koska jos olin takana minä ohitin
ja vasta kotipihalla
vasta siellä
tai meillä
tai heillä
me olimme
ja kesäisin

aina kun tuli syksy me emme enää puhuneet
luokassa
emme enää
yhtä matkaa

ja vaikka sitten lopulta
ihastuimme
sitten vasta
kun oli kulunut jo vuosia
ja olimme jo oppineet miten tuli käyttäytyä
koulussa
ja koulun ulkopuolella
ja mikä on ero
koulussa ja koulun ulkopuolella
tyttöjen ja poikien ero
ja ihastuminenkin kesti vain kesän
ja sitten taas seuraavan kesän
mutta aina syksyllä
se lakkasi
koska oli raja
siinä minkälainen saa olla luokassa missä luokassa kenen kanssa

ja lopulta teimme virheen
jonka takia minä itkin ja jonka takia emme enää puhuneet enkä minä koskaan kertonut että minä lähden
sillä syksy on syksy
kun puutkin karistavat
ja tulee kylmä
ja varsinkin jos ikkunoiden läpi näkee
ja pyöräillessä paleltuu korvat
eikä ole enää sopivaa polkua pihasta toiseen
vaan täytyy sopia
viikonloppu
täytyy mennä monta kilometriä väärään suuntaan
minne sinä olet menossa miksi sinä et voi tänään kuka sinun luokse tulee
ja jostain syystä jos kaupunki on pieni ei mikään pysy salassa
vaikka se yhä olisi
ainut tapa miten voisi tavata

ja sitten
ei sanaakaan enää vaikka yritti
pyöräillä ohi
pyöräillä ohi eikä edes tervehtiä
ja myöhemmin
vain vähän myöhemmin
ei uskalla katsoa siinä olla lähellä niin vaan täytyy olla väline täytyy olla jokin kirjoittaa toinen kirjoittaa ihan sama ihan sama minulle ihan sama ja sitten matkustetaan bussilla toiseen kaupunkiin ja kaikki on ohi

ei ollut kesä

ja tuli kesä mutta sillä ei ollut väliä
sillä oli uusi kaupunki
ja siellä
odotti taas
että voisi kohdata salaa
kenenkään näkemättä kunnes tuli niin selvästi ettei mitään ollut enää edes aloitettavissa
seksiä helsingin keskustassa
ja naurattaa kun seisovat oviaukossa ja sanoo että toivottavasti oli mukava yö ja nauraa nauraa nauraa nauraa
ja ovi kiinni
eikä siltikään
ennen kuin kävelevät tien kumpaakin puolta
joka on kapea tie
kumpaakin puolta ovat jääneet
puhuvat puhuvat
ja jos lunta voisi sataa ensimmäisen kerran
se sataisi nyt

ja sitten on enää muisto
joka
juhlissa
ei tunnu enää miltään
sillä on paljon
niitä joiden nimet ovat jääneet mieleen
ja lopulta odottaa omakotitaloalueella
odottaa ja nukkuu lastenhuoneessa jossa on kaksi pientä poikaa.
mutta silloin on jo
taas uusi paikka ja on voinut
tuntea olevansa vieras
kaduilla joita pitkin joskus käveli kotiin
ja on jo
tavannut salaa
syksyllä
eivät tavanneet koskaan kesällä
kun on jo pimeää
ja toisen on ostettava takki
jotta voivat
jonain päivänä kävellä yhdessä peltojen halki kävellä kun toiset nukkuvat
eivätkä saa unta
eikä tarvitse lähettää sano sen nimiselle henkilölle ettei kiinnosta
ja loput ovat vain nimiä joiden kanssa on ollut sen yön
ja myöhemmin katsellut lasiruutujen takaa katsomatta enää silmiin hymyillyt takapenkistä muistamatta mihin kaikkialle ja mitä
ja sitten
uusi kaupunki
taas
mutta salaisuus ei ole enää
ei kesä
eikä vuodenaikoja

emme enää tee ennätyksiä
montako sataa kertaa pallon saa pysymään mailan päällä
kuinka nopeasti
hakkaa halolla toukkaa niin ettei se kuole
hirtetty nalle
rappusten alla peltaan korttia ja kaikki jäävät kiinni
mutta olimme me siellä muutenkin

tunnistavatko he enää
niitä unia
joissa olivat lapsia
tai niissä
joissa oli vain jalkoja tai käsiä
ja ehkä yksi naama
naama, nimenomaan
katosta kattoon
ja sitten muistaa jalan
joka voi katketa
tai
ettei voisi enää koskaan lopettaa
rikkinäinen ovi
reikä, ammottava reikä
ja sitten katkeaa sähköt

ja niistäkin asunnoista
on muuttanut jo monta kertaa,
minä kuulin
ei asu enää kuin
eivät hekään

ja tänään minä vasta tajuan
etteivät yläkerran lapset
voi mennä koskaan pihalleen leikkimään
sillä toisella pihalla on autotie ja pieni pätkä jalkakäytävää
ja toisella pieni pätkä parkkipaikkaa ja autotie
jota pitkin ajetaan kovaa kovaa
on valotkin sitä varten
että huomattaisi joskus pysähtyä

ja minun muistoistani tulee pitkiä
sillä ne eivät ole kronologisia
eivät yksi
eivätkä edes totta
sillä mikä on totta
on vain kuvia

siitä että ajamme ralliautoa kun minä olen alle kolme
me ajamme pihaa ympäri
ja se on totta
kunnes äiti sanoo
että te ette ajaneet eikä se mies
se oli rikkinäinen auto joka oli pihassa

enkä voi olla siitäkään varma
puraisinko viime yönä kieleeni

tai olivatko ne kaikki unta
ne kuvat
joiden hahmoista minä kerroin
rappusissa istuvalle pojalle
kunnes äitini
käski minun lopettaa valehteleminen

ja shakkinappulat

ja tuoli jonka alle mahtui majaan

palavat puut palavat ja varoituskolmio koska räjäytetään

ja unessani
minä kuljin takaisin kalliota
kuljin sitä mutta se oli erilainen
se oli kuin
missä minä olen ollut
ei se minkä muistan vaan
se missä olen ollut

onko siinä ero?