Olen kahvilassa,
ja käytän kahvilan internettiä
tuntuu vähän rikolliselta
että istun täällä vain tunti toisensa jälkeen vaikka olen juonut jo kaiken chain ja olen syönyt jo kaiken porkkanakakun.

Menin tänään yliopiston kirjastoon, sattuman kaupalla juuri kasvatustieteen laitoksen sivukirjasto sijaitsee täällä pohjoisessa
mutta
koska en ole kirjoilla täällä yliopistossa minulla ei ole oikeutta lainata heidän kirjojaan
itseasiassa
en saa edes selata katalogia että mitä kirjoja heillä on
tarpeeksi puhuttuani sain luvan selata kirjoja siellä kirjastossa
vaikka minun pitää kyllä sitten lähteä jos OIKEAT opiskelijat tarvitsevat tilaa tai kirjoja
siellä minä sitten istuin
kauimmaisessa nurkassa
mutta sain istua viisi tuntia
ja yhtäkkiä edessäni seisoi mies
jolla oli nahkainen salkku ja pieni parta ja tuikkivat silmät
ja hän kysyi ai sinä olet suomesta
ja minä sanoin joo ja sitten hän kertoi että on viiden viikon päästä lähdössä Suomeen
opettamaan, Aalto yliopistoon arkkitehtuuria
että hänet on myös kutsuttu töihin erään kuuluisan arkkitehdin toimistoon
ja me puhuimme maidemme samankaltaisuuksista ja hän rakastaa minun kotimaatani
eikä piittaa kylmyydestä koska kylmyys on siellä siedettävämpää
ja minä hymyilin ja nyökkäilin ja pidin hänestä niin
ja hän oli paljon luottavaisempi minun suhteeni kuin opettajat koulussa
sen suhteen että saisin töitä täältä nimittäin

ja hän tuntee täältä kaksi suomalaista naista
ja hän lupasi lähettää minulle heidän puhelinnumeronsa niin voin soittaa että moi
ja me nauroimme

ja minä ostin lankoja
kahdelta vanhalta mummolta
jotka antoivat kaikista alennuksia
ja hyvin hoiperteleva hädintuskin puhuva pitkätukkainen tärisevä maorinainen
löysi alusvaatteet viidenkymmenensentin korista
kun muuten ne olisivat olleet kaksi dollaria
ja minä sain ilmaiseksi punaiset puikot mutta katkaisin toisen jo heti ulkona
ja menin takaisin
eivätkä he muistaneet olinko jo ollut siellä ja mitä minä olin ostanut
oh what are you going to knit my dear

ja lihava mies ajaa pyörällään huutaen kovaa takaani niin että säikähdän
ja liikennevaloissa ajattelen
että minä tiedän jo nämä kadut
tiedän jo nämä kadut

yöllä me olemme kesämökilläni
yöllä minä haluan että me menemme uimaan
kävelemme rantaan, kaikki puut on kaadettu, on vain aukeaa, aivan erilaista
ja rannassa on kivikko, jota ei ole koskaan ollut ja minä
riisun vaatteet kiville ja vesi on lämmintä, se on niin lämmintä tuulesta huolimatta

ja on myös uni
päivien takainen
kun joudun kävelemään kerta toisensa jälkeen kadun päästä päähän
kadun jossa teurastetaan
ja siinä teurastamon edessä on suurensuuri sika
sätkimässä
niin suuri ja sätkimässä että minä en voi katsoa
mutta ystäväni ei ole moksiskaan hän ei reagoi mitenkään
ja minä ajattelen etten minäkään saa
etten minäkään saa reagoida
että minunkin pitää olla kova
ja kävellä kerta toisensa jälkeen sätkivän sian ohitse
ja vielä aamullakin minä muistan sen kuvan
vielä silloinkin kun ajetaan polttopuita etsimässä
ja suurensuuri sika seisoo erään talon pihalla.

Mutta on myös kirje
isoäidiltä
on
aurinko kaiken yllä, sama
ja ohut ohut kuu
on salmiakkia Suomesta,
äiti,
joka ottaa kopiot kaikista papereistani vaikka pyysin vain tärkeimmistä

tyttö, joka kysyy would you like to have strawberry lipstic
ja levittää pienillä sormillaan sitä minun huuliini
hetkeä myöhemmin hän myös vaatii minua ottamaan mansikkavitamiiniaan
ja minä ajattelen myöhemmin ettei minulla ole lainkaan valtaa lapsiin
miten vähän minulla onkaan valtaa heihin
että siinä minä istun auringossa ja isla nojaa minuun toiselta puolelta
elliot toiselta
ja myös rocko tulee lähemmäksi
pieniä omenanpalasia kiiwinpalasia juustonpalasia
he kysyvät tulenko seuraavanakin päivänä.

Isla kysyy miten minun nimi kirjoitetaan ja kirjoittaa sitten ikkunaan I love you ja nimeni.
Kerron hänelle kun aurinko paistaa ja kaikilla on eväslaatikko auki terassilla
että hänen nimensä lausutaan Suomessa ihan eri tavalla. Hän ei oikein ymmärrä, sanoo "but my name is Aila"

eilen minun pyörän ketjut jäi niin jumiin etten voinut polkea koululle
illalla mies sanoo sinun täytyy polkea taaksepäin
minä sanon minä poljin
no polje kovempaa mies sanoo ja tänään kun ketjut jäävät jumiin tiedän miten selvitä tilanteesta ilman miehen apua

ja me istumme sohvilla ja juomme punaviiniä ja on minun tuli
ja miehen pomopomo keskustelee kanssani työehtosopimuksista ja liitoista

ja opettaja Etelä-Afrikasta ei tiennyt että Suomi on kuulunut Venäjälle
ja toinen opettaja kertoo lapsille että Suomi on se, jossa purkautui se tulivuori
minä sanon, se oli Islanti
ja kolmas opettaja kuvittelee Suomen olevan Norja
ja neljäs epäilee onko Suomen naapurimaa sittenkään Venäjä.

Mutta minä otan kaksi poikaa mukaani ja me menemme siivoamaan art shediä
ja me ei siivota kunnolla
koska ei ole siivousvälineitä ja siellä menisi ikuisuus jos todella tahtoisimme hyvää jälkeä
ja minä menen takaisin maalaamaan hirviöitä
poika, joka ei ymmärtänyt connecting fourin ideaa yhtään on piirtänyt lumoavan hirviön ja maalaa niin tarkasti ja harkitusti ja kirkkain värein keskittyneesti että minä ajattelen
kuinka erilaisia he ovat
kun Star maalaa sinne tänne huiskii ja huitoo, värit eivät pysy raameissa, sekoittuvat ja hän haluaisi olla jo toisella puolella luokkaa, ehkä pelaamassa connecting fouria, jossa päihitti kaikki.
Little Star.

Ja perjantaina on viimeinen koulupäivä ennen lomaa
minä kerron että meillä on melkein kolme kuukautta kesälomaa
ja ilmainen lounas ja ilmainen koulutus ylipäänsäkin ja lapset eivät aloita koulua 5-vuotiaina. Ja opettajankoulutus kestää viisi vuotta, kyllä he käyvät yliopiston, ovat maistereita.
he hämmästelevät. he hämmästelevät miten kaikki se on mahdollista. onko meillä korkeat verot, he kysyvät. He hämmästelevät ja hämmästelevät.
Ja me keskustelemme koulutuspolitiikasta.

Ja minä, minä senkun luen Maria Montessorin metodeista
ja ajattelen vapautta ja itsenäisyyttä
ja luovuutta ja itsenäistä ajattelua ja päätöksentekoa.
Ajattelen ja ajattelen ja tahtoisin perustaa koulun.
Tahtoisin elää sitä aikaa kun uusia ajatuksia tuli ja maailma oli tutkimaton
ja tahtoisin mennä viidakkoon, jossa alkuperäiskansa, jonka luolta kukaan ei ole selvinnyt elävänä
kukaan ei tiedä siitä mitään
voi miten mahtavaa, minä ajattelen
että vielä on koskemattomuutta
tutkimattomuutta
kolonisoimattomuutta

ja minä ajattelen
että miksi minä aina vain ajattelen
että lapsena minä ajattelin lauluja
minä ajattelin elokuvia
edelleen
kuvia
minä kirjoitan mielessä ja sitten en oikeasti
toteuta mitään niistä
että miksi
en ostaisi videokameraa ja ryhtyisi kuvaamaan niitä kaikkia putoavia lehtiä ja lumihiutaleita ja ohikiitäviä maisemia ja taloja ja ikkunoita ja ilmeitä
miksi en hyppäisi junaan halki siperian
ja pysähtyisi sellaiseen kylään jossa ihmiset eivät osaa mitään niistä kielistä mitä minä
miksi en
hankkiutuisi kalastajalaivaan ja seilaisi ympäri maailmaa
miksi en ostaisi värikyniä ja piirtäisi ympyröitä valkoisille papereille
miksi en maalaisi suuria tauluja
istuttaisi puita

toisinaan
toisina hetkinä joskus
sitä muistaa
että asioita voi toteuttaa
että maailma ei ole millään lailla
se ei ole mikään sellainen mikä vain pysyy ja systeemi
ei mitään valtaa ja määräyksiä
todellisuudessa me voimme kävellä jos meillä on jalat
ja me voimme puhua toisille ihmisille jos meillä on suu ja äänihuulet
ja keuhkot
ja pallea
ja jos meillä on kaikki kohdallaan me voimme ajatella itse
eikä meidän tarvitse mitään
meidän ei tarvitse mitään, eikä mitään ole ennalta määrätty
ei
vaikka olisi opiskellut viisi vuotta yliopistossa.

Jotenkin tuntuu että kevät tuli liian äkkiä
ehkä kurkku on kipeä vain pölystä ja valosta ja lämmöstä joka tukehduttaa koko pienenpienen yksiön niin ettei voi jaksa eikä viitsi istua koneella ei ei jaksa ruveta pesemään lattioita
on pakko mennä ulos
pakko aurinkoon mutta kirkkaus kirkkaus on kirkkautta vaan aivan liian äkkiä
ja siitä pitäisi nauttia yhdessä,
ei yksin ja
kauppakatu on ihan täynnä teinejä ei sen läpi voi ajaa
ja lampun ostaminen on helpompaa kuin kuvitteli
miten sitä aina tekeekin käytännönaskareista niin suuren numeron
että käy paskalla pimeässä vessassa monta päivää vaan
koska ei jaksa edes ajatella lampun ostamista sieltä
supermarkettiviidakosta
kauppakatu, voi kauppakatu, ei, älä edes sano että kauppakatu

ja sitten voi päivitellä koulutusohjelmansa käsittämättömyyttä
miksei meillä suomessa ole mitään sellaista kuin jenkeillä

ja tulee hetkessä epätoivoiseksi

ja puhelinsoittoja
ne ovat aina kamalia, aina yhtä kamalia tuntemattomien numeroita tuntemattomiin paikkoihin virallisia
kun pitää kuulostaa siltä että tietäisi jostain jotain ja sitten puhuu kuitenkin niin kuin kadulla

yöllä
me paritetaan veljen kanssa intiaaneja
vanhassa puutalossa, jossa on kolme ovea, joissa hakaset ja yksi ovenkarmit vain
niin kuin rivitalo
ja toisia samanmoisia
niitä joissa intiaanit
ja yhdessä kiinalainen mies
mutta aamulla ei ole ihan varma enää
että keitä ne intiaanit oikein olivatkaan
koska oven avasi kuitenkin ihminen, joka ei ollut kiinalainen mies eikä intiaani vaan omistaja
jonka jostain syystä kuvittelimme olleen kadonnut ja että siksi voisimme järjestää asiakasta ja myyjää tyydyttävän tilaisuuden hänen taloonsa
4,8 euroa, vaikka ostaja tahtoi saada 2,7
(miten voin muistaa numerotkin!)
mutta kun kiinalainen mies sitten huomaakin veljeni
minä makaan mahallani vanhan pölyttyneen viltin päällä sängyllä, pimeässä
vain ohut auringonvalo ikkunoista siivilöityvänä
ja luen englanninkielistä runoutta
kun ajattelen että puoliksi palanut Pikku naisia on liian ilmeisesti peitekirja

ja kun on pyöräillyt auringossa edes takaisin huutaa pieni poika ovella eikä päästä minua sisään
ja äidin naama on ihan väsynyt eikä se tiedä miten saisi pojan lopettamaan itkunsa miten saisi sen jatkamaan matkaa ja minä sanon pojalle kiitos kun pääsen vihdoin ovesta sisään
mutta vielä puheluiden aikana
sen itku kuuluu alhaalta ulko-ovelta
kaikista kerroksista huolimatta

ja haluaa istuttaa
haluaisi katsoa kuinka hitaasti kaikki alkaa kasvaa
ja sitten yhtäkkiä nopeasti
kun ne kerran tulevat pintaan
äiti ja isi sanoo ettei puput ole tehneet talven aikana pahojaan ja lähettävät pupu tupuna kortin
mies sanoo että istuttaa jo valmiiksi että meillä on sitten kevääksi kasviksia
minä sanon että etsisi nyt ensin sen asunnon
ja valo tulee
se tulee kasvoilla ja tekee kuumaksi posket ja väsyneeksi silmät
ja pölyiseksi tiet ja ajaa ihmiset ulos
syömään jäätelöä, juoksemaan, kerääntymään porrastasanteille, istumaan terasseille

siellä istui tyttö, sillä oli tuoppikin mutta ei ole varma oliko siinä kaljaa vai siideriä
ja aurinkolasit sillä oli, minä pysähdyn liikennevaloihin pyörällä mutta kun katson tyttöä se ei huomaa, ehkä se ei huomannut kun oli terassi ja aurinko

ja jos kääntää pään valoa päin on pakko laittaa silmät kiinni

kuinka minä istuinkaan siellä yliopiston pihalla
heikko internetyhteys, mutta yhteys silti
nurmella
ja kansallispukuiset tytöt ja pojat kasaantuivat valokuvaan
ja sitten polki tyttö, tanskalainen, ja me nauroimme
ja sitten tuli poika ja kertoi juoksevansa vuoren huipulle
ja me
vaikka minun olisikin pitänyt keskittyä kokeisiin halusin tuhlata aurinkopäivän
heidän kanssaan vuorelle juoksemalla
alas
miten me joogaliikkeitä autolla
ja aurinko laskemassa
ja lunta on vielä huipulla siellä ihan huippulla, jonne ei voi tulla lenkkareissa
aina hän valittaa, minä ajattelin
enkä koskaan ollut välittänyt kastuisko sukat tai tulisko tuuli takista sisään tai valo silmiin tai pöly hengitykseen
ei sellaisiin kiinnitä huomiota silloin kun on
siinä missä haluaa olla.

Harmaa vesisadekeli joka ei muistuta huhtikuuta laisinkaan
minä syön suklaamunan puolikkaan, joka säästyi kun siellä oli täytekakkuakin ja minun tekemiä pikkuleipiä ja pashaa ja toscakakkua

ja olen ostanut tänään sanelimen! se on sellainen laite, että kaikki linnut ja meretkin sinne voi tallentaa. ei mikään lelu. mutta ensialkuun vien sen lasten ihmeteltäväksi ja
ha haaa! Ehkä voisinkin käyttää sitä huomenna hyödykseni sadutuksessa. voisin sit litteroida lasten sadut ni ei menis siihen kun kirjoitan niin kauheesti aikaa ja se on aina vähän epävarmaa se kirjoittaminen varsinkin minun käsialalla.
Tänään tenttikirjan ääressä ihmettelin jälleen
miten tutkimuksien tekijät saattavat
vaan istua päiväkodissa ja kirjoittaa
kaiken
sitä vain ihmettelin, että miksi ne ei ole nauhoittaneet...
että kai niitä 90-luvullakin oli, nauhureita
ainakin meillä kun oltiin kuutosella ja yritettiin nauhoittaa kuvisopettajamme väkivallantekoja
ja huutamista ja viedä todisteiksi rehtorille
miten jännittävää aikaa se oli
nauhurit repussa hurisemassa
mutta ei me koskaan niitä viety
koska sehän olisi ollut laitonta, eikä äänestä tiedä muuta kuin äänen

onneksi oli varasuunnitelma
mitäpä kuudesluokkalaiset tytöt eivät tekisi jotta saisivat hirviöopensa nalkkiin
toden totta
yritimme saada operaukan lähentelemään meitä
jotta voisimme syyttää häntä seksuaalisesta häirinnästä
ja sitten olisi ainakin varmat lähtöpassit
mutta voi voi, ei taidettu olla oikean ikäistä lihaa sille miehelle,
se ei tosiaan tehnyt elettäkään meidän suuntaan
ja lopulta hepusta tuli koulun rehtori, että se siitä.

mutta mieletöntä mikä juoniminen opettajan selän takana! ja kyllä me kotona siitä avoimesti puhuttiin, kuinka sitä vihattiin ja sitten sitä toista, liikan ja kässän maikkaa, jonka nimi kuulostaa ihan pitkältä nenältä. ne oli sellainen noitapariskunta.
kaksikko, joista me kuviteltiin että ne nussii vapaa-ajalla
roistot.

mutta tänään kaksi pikkutyttöä kysyy monelta bussi tulee ja sitten ne hihittää että kun me ollaan turisteja me ollaanki hesasta
ja jo se että sanoo hesasta
paljasti että ei ne Helsingistä olleet
ja sitten ne hihittää sitä koko kymmenen minuuttia kuinka mummo asuu muuratsalossa
ja voi ei kun pitää mennä tekemään enkunkoe hesaan
ja sitten niillä onkin bussikortti
serkun, serkun kortti
ja sitten minä istun niiden takana bussissa
ja kylläpä täällä on paha haju, toinen sanoo
hesan ratikoissa kyllä aina haisee
ja he nauravat
ja minä nauran
koska muistan kuinka minä ja toinen Helsingistä haaveileva tyttö
kasiluokkalaisina
istutaan bussissa ja keksitään että Jimi Pääkallo onkin meijän kaveri
ja puhutaan tahallaan siitä kovaan ääneen että kaikki luulis että me oikeesti tunnetaan se tosi hyvin
mutta me vedettiin show paremmin
sillä me ei vahingossakaan tirskahdettu nauruun
tai sanottu että mä meen yläasteelle viitaniemeen eiku pupuhuhtaan
hei me ollaan hesasta
ai niin siis
mitä kouluja onkaan hesassa?
norssi
norssi on jyväskylässä hölmö
no on se helsingissäkin
ei ku se on norwei
(naurua)
norwei on norja
siis mä tarkotin norWAY
ei ku siis (naurua)
norwind norlind norsind

ja sitten ne kääntyvät ympäri ja minä hymyilen ikkunaan ja ne nauraa vieläkin enemmän

mutta me oltiinkin silloin jo harrastettu teatteria vähintään viisi vuotta
me tiedettiin miten näytellä
ihan varmasti
että ollaan oikeasti Helsingistä ja että Jimi Pääkallo on meidän hyvä ystävä
hei,
mehän jopa tiedettiin ettei sen oikee nimi ollu Jimi Pääkallo

ja minua naurattaa vielä koko kävelytie kotiin
naurattaa vaikka vettä tihkuu ja kadut on harmaat ja joku polkee otsa kurtussa
ja tiellä on nuorisojengi
nauran
vaikka ovi on mennyt jo lukkoon ja pitää kaivaa avain

nauran, nauran ja on keveä olo
kun on ollut jooga ja on tuntunut hyvältä kun ohjaaja painaa selkää taaemmas
ja muistaa

kuinka muskarissa kerran
ohjaaja herätti rentoutuksesta huvilla koskettamalla
(sitten muistaa keltaisen ohuen huivin jonka varasti)
ja sen jälkeen on aina odottanut että joku herättää rentoutuksesta huivilla koskettamalla

ja päättä herättää omat pikkutyttönsä huivilla koskettamalla

ja vesilätäköissä on romantiikkaa
kun on punaiset tai
siniset saappaat
ja sateenvarjo ja vintagekaupat
pienet käsilaukut ja sulkahatut joita hypistellä
tyttö jolla on aikaa tapettavana
ja sen tummat silmät
josta sanoo miehelle, että varoitus
hän on sitten häikäisevän kaunis
että häntä voi vain jäädä tuijottamaan
sellaisiakin on
joita voisi vain tuijottaa
tai valokuvata
minä ehkä kuvata

ja tänään on mentävä aikaisin nukkumaan
koska viime yön
iho oli kuuma ja vartalo ei pysynyt paikoillaan missään asennossa
oli liikaa ajatuksia
kaikista tulevaisuuksista ja
yöllä sekoittuivat maat toisiinsa
vieraaksi kaupungiksi johon oli muuttanut
siellä oli kaikista kolmesta maasta jotain
ja unistakin
ja halusi pysähtyä ennen mäkeä laittamaan kuulokkeet korviin.

Mutta nyt rupean vielä vähän harjoittelemaan nauhuria ja sitten menen pehmeään petiin. Saa hyvällä omatunnolla kun oli ahkerasti kirjastolla koko päivän ja kaupungin virkamiehillekin on kerrottu tutkimussuunnitelmista! Voi kun jaksaisinkin olla tällainen ahkera ja aktiivinen toukokuun 27 päivään asti!
Sitten on meno
sinne missä ainakin saapumislauantain saa maata toisen vartalossa kiinnikiinni ensimmäistä kertaa niin ettei ole tietoa lähtöpäivämäärästä
kummallakaan
ainakaan erikseen.

Minun pitäisi lukea. Olisi pitänyt jo
aloittaa
kun aurinko ei vielä tule sisään taloon heijastamaan paljastamaan pölyä ja likaa ja ikkunoita jotka pitäisi pestä, voi miten pestä tuollainen valtavan leveä ja suuri ikkuna?

Mutta paperit on ihan sekaisin ja tuhat tuhatta asiaa tekemättä
pakkasessa alkaa vuotaa silmät
ja vesi on jäätynyt aina yön aikana
auringossa saappaat

kahvia
mutta oikeasti tekisi mieli suklaata
hiihtää jään yli ja tietää että taskussa suklaata
josta voi lohkaista palan kun pysähtyy
auringonvaloon

mutta kävelyt ovat kävelemättä
juoksut juoksematta, hiihdot hiihtämättä ja joogakin joogaamatta
on vain tenttikirja josta vielä yli sata sivua luettavana ja loputtoman pitkältä tuntuva ilta
kun on ryhmät, jotka eivät ole omia
että on eri tavalla vastuussa kun on lapset
joita ei tunne niin että ne tulisivat kiertämään päätänsä mahaani vasten
vaikka on niitäkin
jotka jo ensinäkemältä tulevat syliin
tyttö painaa varmaan enemmän kuin minä,
minä ajattelen ja tuntuu että jalat murenisivat, vaikka niissä onkin lihaksia
koko ajan enemmän

ja yöllä sellainen uni että on pakko kirjoittaa se viideltä aamulla muistiin
on Islanti
ja vanhat parrakaat miehet ja museo ja museon uumenista nouseva pylväs, jossa pieniä kuvia kuin kirjoitusta
aavemaista
paksu metrejen mittainen käärme jonka parrakas mies antaa nuolla meidän kaikkien kädet
se on kuulemma hyväksi, terveellistä
minä en halua, vetäydyn mutta mies sanoo että pakko
ja käärmeen kuolaa menee hihoihin ja mies kieltää haistamasta
selkärankaa
ja on kirja jota lukee ulkona auringossa
siinä on kaksi lesboa jotka ovat menossa italiaiseen ravintolaan syömään mutta tarjoilija vaihtuu yli 150 kertaa koska kukaan ei osaa antaa tarpeeksi hyvää palvelua omasta mielestään heille
kunnes minut keskeyttää parrakas mies ja toinen ja nainen ja he tuovat pöytään suklaata, inkiväärisellaista ja teetä, taas mustaa teetä ja minullekin kupin
ja me puhumme islannin primitiivisyydestä
ja kun sanon he katsovat toisiaan
kuin tietäisivät enemmän
tietäisivät totuuden
miksi pylväs on maan alla kuvineen päivineen miksi maa on täynnä kummituksia.

ja koko päivän on leijaillut kummallinen tunnelma
puiden varjot auringoista kun ajattelee niitä lapsia jotka menivät hakemaan pylvästä salaluukun uumenista, pimeää ja vettä ja kuinka ei voi muistaa sitä mistä kaikki alkoi

muistaa vain museon aukinaisen oven, kortteja telineessä niin kuin yleensä
ja sitten lattialla alue, he sanovat, tämä, tässä näin
ja sieltä löytyy luukku
mutta kaikki oli kummallista jo alun alkaenkin
vuoristot

aina samat unen maisemat

paitsi että tämä oli uusi
kuin pelkistetyn kauhuelokuvan kylä.
ei mitään tuttua, ei mitään sellaista mitä aikaisemmin
ei edes ihmisiä, joista tunnistaisin jonkun kasvot.

mutta nyt
nyt minun aikani on mennyt umpeen. tenttikirja ei tule luetuksi lukematta
ja koska kävi ihme ja pääsin läpi edellisestä (!)
on läpäistävä vielä nämä kaksi,
oi kyllä, enää kaksi tenttiä
toivottavasti ikinä!

kummallista ajatella että yhtäkkiä ei olisi enää ikinä kokeita
tenttejä
jonain päivänä ei enää
esseitäkään

että kun on ollut suorittamassa erilaisin suorituksin melkein 18 vuotta
tuntuu ajatuskin siitä ettei olisi enää
hieman
tyhjältä
kai.

mutta onneksi, voi onneksi vielä on suorittamista jäljellä niin ei tarvitse luopua
ah
tästä niin ihanasta arvioinnin, arvostelun, mittaamisen ja tenttaamisen kohteena olemisesta.

lapsuus

Tää on innoissaan
tenttikirjasta voi olla hyötyä
lähdössä joogaan mutta pääkipuun ei auta mikään
ja sitten pitää laskea sentitkin
mutta on onneksi myös oma matto ja lattia ja pääkipu katoaa ja energia energia energia
niin paljon uusia vaativia liikkeitä että tulee hiki

ja tenttikirja ja lapsuus ja miten aikuiset
määrittävät lapsuuden, lapset
lapsien edut, lapsien kaiken
miten
päiväkodissakin
on äiti ja tytär, äiti hoitajana
ja tyttö ei halua liimata koristeita, piirtää vaan
mutta äiti tulee ja sanoo että etkö nyt liimaisi kun kaikki muutkin on liimanneet
että kaikki muut on kyllä liimanneet että eikös sinunkin pitäisi
minä sanon ei tarvii saa vaan piirtääkin
ja sitten piirtää tähtiä ja kuun ja auringon
ja toinen täti kysyy, onko ne ystäviä
tyttö sanoo, ei ole, ne on taivasta
täti sanoo, no niin, kuuntelitkos ohjeita, ei pitänyt tehdä taivasta kun ystäviä
tyttö sanoo: ne on ystäviä.
täti: äsken sanoit kun kysyin ettei ne ole. pitää kuunnella ohjeet.

ollaan eskarissa, harjoitellaan aikuisuutta
valmistellaan sitä aikaa
kun pitää ottaa vastaan tietoa
että lapset on vain sitä varten
tietoa ottamassa vastaan
rytmi, rytmi, ei voi joustaa
me mennään aamiaisen jälkeen ulos, niin me mennään
mitä ne lapset sitten sen puolituntia tekisi?

miten olisi vapaa leikki? koskaan kuulleet?

ja minä kirjoitan kynä sauhuten lähteitä muistiin. Bardy ja Strandell
tahtoisin kahlata kaikki tutkimukset kaikki artikkelit heti nyt heti nyt läpi kaikki tahdon
nyt
ja sitten kun olen kirjastolla on valo ja päänsärky ja houkutteleva lumi eikä jaksa ostaa kopiointikiintiötä ja kirjoja ei löydy, ne on jossain pitkäaikaislainoissa ja mitä minä nyt näitä artikkeleita kahlaan, pitäisi lukea tenttiin, gradu on vaan gradu jonka voi tehdä milloin vaan.

ja jaksaa imuroidakin
kun vaan imuroi, noin vain imuroi ja matot ulos ja joogamatto lattialle ja alaspäin katsova koira ja vielä yksi vielä yksi vielä yksi hengitys ja jos alkaa ajatella että jalka ei taivu niin menettää tasapainon

ja pojan nukke pistää koko metsän täyteen piikkilankaa, kaikkialle piikkilankaa ihan täyteen asunnot ja kaikki ja pelastavista jätti mahti ukkeleista, katri katariinasta, sirp supersankarista huolimatta se vaan jatkaa piikkilankaviritelmiä
ja kun minulla on jo takki päällä lapset on pöytien alla ja huutaa että tää on paras koti, nuket sormissaan
ja tädit, kaikki vuoronperään sanovat että oli kyllä kivaa, voi että oli hauska juttu
ja tuntuu oikeastikin siltä
että ensin rivissä suut supussa istuneet lapset
ryntää jo puolessa välissä leijonina ja susina ja karhuina kaikki terävine hampaineen
eikä niistä saa millään melkein ravisteltua sitä pois

ja vaikka on jo viikko takana ja vielä tämän jälkeen kolme ja puuduttaa niin ne voisi ottaa kotiin, ne lapset
ja tulee mielekkyys
että sittenkin merkitys sillä mitä tekee
että on
ettei turhaa
että jos edes hetken jos ihan vaikka vaan sen puolituntia tyttö saa piirtää kuun ja tähdet jos se haluaa eikä liimata koristeita
että jos vaan vaikka yhden kerran sekin tyttö joka ei koskaan saa suunvuoroa saa ehdottaa eläimen nimen
tai poika jonka ideat on liian rajuja muiden leikkiin saa kerrankin
pistää koko metsän täyteen piikkilankaa

kun voisi vain enemmän
kunpa voisi jotenkin olla niin
että maailmassa olisi tilaa
sille mitä sanotaan elämiseksi
että rytmi olisi rytmi kun se on rytmi
eikä sen tähden että me valmistaudutaan olemaan koneita
että tiskille
tai lihatiskille
niin kuin luennolla, joka pauhasi kun tiskasi
pukuun sonnustautunut mies sanoo
että se miten lapsia kasvatetaan on ihan sama kuin miten koko muu yhteiskunta toimii
että tuottavuus, tehokkuus, kasvu
kaiken pitää olla koko ajan muutoksessa johonkin enempään
jonnekin matkalla
ei koskaan tyytyväisiä siihen mikä on nyt
nyt nyt

miten vaikealta sitten tuntuukaan pysähtyä
miten vaikealta lakata katsomasta taakse tai eteen
ei suunnitelmallisuudessa ole mitään pahaa, tai että näkee nenäänsä pidemmälle
se kai kuuluu siihen mitä me ollaan (tai sitten todellakaan ei, me lyhytnäköisyydestä tunnetut)

mutta jotainhan täällä on vialla
kun suuri osa meistä ei jaksa enää elää
ihmisenä oloon väsyy jo ennen kun on edes puolivälissä

paatos paatos paatos
tahtois jonkun utopistisen paratiisin vaan
sellasen kun piirsi veljen seinälle
karhut, ketut, lapset, käärmeet, puut
kaikki ringissä käsikädessä
se oli aina siellä seinällä
ihan viimeiseen asti,
en enää muista mikä siinä keskellä oli se teksti
eikä sitä kauaa piirretty
se oli kai jonkinlainen anteeksipyyntöpiirrustus
hivutettuna oven alta
ja sitten se oli seinällä

miksei niin voisi olla? miksei?

Tää ei muistanut mikä on
kausaaliattribuutio
ja sitten muka muistikin mutta kirjoitti aivan toisesta aiheesta
eikä ihmekään ettei myöhemmin löytänyt sitä enää kirjasta,
koska katsoi ihan väärästä
kohtaa
ja jos vastaa ensimmäiseen väärin ei auta vaikka kaksi muuta olisivat täydelliset (mitä ne eivät ole sillä ei myöskään osannut määritellä käsitettä sosiaalinen tiedonkäsittely)
ja nyt kaikki ne opiskelijat jotka peloissaan googlettelevat
tenttikysymyksiä törmäävätkin blogiin
joka ei käsittele tenttikysymyksiä. lainkaan.
miten vihaankaan
että puhutaan jostain helvetin attribuutioista
kun on
pojat sohvalla puhumassa hirviöistä
jotka imevät joetkin kuiviksi tulipalojen sytyttelemisen jälkeen
ja tulipallot lentää
ja pieni tyttö jonka nimi on merestä
sanoo
mutta sitten ne meneekin naimisiin
niin, kuunnelkaas pojat, teidän hirviöt menikin naimisiin
ja kun menee naimisiin ei voi enää tuhota
hetken hiljaisuus sohvalla
mikä olisikaan vasta-argumenttina avioliitolle
joka näyttäytyy
oi
sellaisena ettei sitten mitään pahaa voikaan enää tehdä
toisille
kun on kerta naimisissa.

miten tyhmältä tuntuu tuijottaa tenttipaperia
käsitteitä
joiden sisällöt kyllä olisi osannut selittää
jos olisi puhuttu asiasta.
mutta kun ei ole lukenut sanasta sanaan
yhtään niistä kirjoista

eikä se muuten
että menisi mielellään sitten uuteen tenttiin, mutta kun
ei ole enää tenttipäiviä sille
ennen kesää
joihin voisi
ja että pitäisi jäädä vielä kesäksi
mokomien attribuutioiden takia.

Näiden selät ei kestä samaan tahtiin
ja ajatukset kun on kirja
jos asuisikin Tahitilla
olisi kokonaisen vuorokauden eri ajassa vaikka miltei vieressä
hullua
ja sitten on kaikenmaailman maanjäristykset
mutta niistä saa tietää vasta illalla,
nyt
kun avaa tämän, koneen
mikä loistava tunne
ettei ole koko päivänä
paitsi tietysti illasta
kun kirjoitetaan kun kirjoitetaan
vaikkei kirjoitetakaan mutta onhan se hyvä tehdä suunnitelmia

siivoaa koko huoneen, niin
huone tämä on
ja peitosta tulee ihan märkä
koska tietysti,
tietysti niin,
heti kun on päättänyt siivota ja tuulettaa kaiken
muuttuu pakkanen nollaksi
ja sitten on vain märkää
miten outoa nähdä kadulla loskaa
sen on unohtanut että sellaistakin voi
talvella
kun on tottunut jo talveen, joka on talvi
oi
luistelu ympäri järven
niin, että on ihan yksin ja CocoRosie korvissa

I once fell in love with you
Just because the sky turned from gray
Into blue
It was a good friday
The streets were open and empty
No more passion play
On st. Nicholas avenue
I believe in st. Nicholas
Its a different type of santa claus

ja miten merkitykset muuttuvat
skeemoja ja sellaista
teoreetikkojen nimiä ja sellaista
ja muistuttavat filosofian opinnoista
jotensakin, kun pohditaan mitä me oikein tiedetään ja miten
ja taas tulee oikein sellainen aalto
että mitä perkelettä me semmoista pohditaan
tiedetään mitä tiedetään että eikö täällä nyt jumalauta ole parempaa tekemistä ku tuommosia pohtia

ja jotenkin kaikki tuntuu niin viralliselta ja ulkokohtaiselta
vaikka kaikessa on sitten kuitenkin ihmisiä
ihmisiä vain
aina
me

mutta kun on luistellut tarpeekseen kohtaa sillalla tytön
josta tykkää aina vaan mutta jota ei koskaan tapaa
ja miten hän on kaunis siinä niin vaikkei ole edes auringonsäteitä
että voi olla kaunis
ja siinä niin sillalla minä otan napit korvilta ja me puhutaan kulttuureista ja maista ja vaihdoista ja koulusta ja opinnoista ja tulevaisuudesta ja töistä ja mahdollisuuksista ja kierrätyksestä ja lajittelusta ja tanskasta ja islannista ja turkistarhauksesta ja
yhtäkkiä taas
huomaan miten paljon meillä olisikaan miten hyvä olisi istua alas ja jutella vain kuunnella ja puhua
ja me sovimme että ehkä teetä ehkä kahvia, ei lounasta kun se haisee koululta
ja kun kävelee loskaksi muuttuneita lämmitettyjä katuja takaisin kotiin, hakee matot ja kostuneet vuodevaatteet, huomaa ettei ollutkaan lasagnelevyjä vaan hyppää aidan yli ja kaupassa pudottaa kynän, kuten tavallista ja sitten onkin jo ilta.

mutta ennen sitä siltaa
kun käveli uusia reittejä
kuvitteli kuvassa silmät kiinni ja puristaa valaanpyrstöä että jos uneenkin
oli kuin valo vaikka oli ihan pilvistä
ja paljon lunta ja se että askeleet ei niitä laskettukaan
yhtään tänään ja halusi vain olla
voi
jos asuisi tahitilla tai honolulussa sitä voisi lentää nopeammin saarelta toiselle, paljon nopeammin voisi ja silti olisi eri vuorokauden ajassa. rajalla
ala-asteella me nauramme kaikki
kun kuvittelemme miehen seisomassa aikavyöhykkeiden rajalla
hyppäämässä syntymäpäivästä takaisin syntymäpäivään

aika loppuu aika loppuu aika loppuu
ja silti sitä on ihan liikaa, ihan liikaa välissä, ihan liikaa
(make a timejump make a timejump, please)
niin kuin rytmi
rummuttaa
ne lumet jotka sulaa vedeksi yölläkin

ja sitten pitäisi muka keskittyä assimilaatioon ja akkomodaatioon ja kaiken maailman symboliseen interaktionismiin.

kummallinen ajelehtiva päivä
kadulla ihmiset kuin kaikki friikit kerralla ulos
johtuu kuusta, johtuu kuusta
mutta ei ole täysikuu vielä, eihän

sillä tavalla ajelehtiva että aloittaa kaikkea
aloittaa jokaista asiaa mutta ei mitään niistä
saata loppuun

vain katsoisi kadulla hortoilevaa teinipoikaa
joka puhuu itsekseen
naamansa lytännyttä poikaa, jonka ikää on vaikea arvioida
neljä aikuista kaikki kiinnipitämässä pienestä tytöstä joka kertoo että sen nimi oli valkopörrö ja että se oli tyttö
ulkomaalaisia naisia kadulla huutamassa toisilleen
tuijottavaa keski-ikäistä miestä joka tuijottaa jokaista niin että pää kääntyy ja paikallaan vaan seisomassa

ja kaikki on jotenkin arkipäiväistä. lumisade ja harmaa taivas.
siivous puoliksi aloitettu
tekstinkäsittelyohjelmat auki
puolittaisia suunnitelmia rustattuina kuin psykologisia kaavioita
kasvatuspsykologia auki sohvalla
tee puoliksi juotuna
perunapiirakka puoliksi syötynä
sähköposti puoliksi luettuna, melkein vastattuna
tiskaus aloitettuna, puolet ajelehtimassa
niin kuin koko päivä

ja ne sanoo että jos näkee hampaita se olisi kuolemaa
ja mies sanoo
että kivaa kun olen huolissani ja vaikka kuvitteli että toinen ei jaksa sellaista huolta
sen ymmärtääkin
ja ymmärtää itsekin
miten kaikki voikaan olla erilaista
että vähitellen oppii ettei hiljaisuus ole aina aavistus
ettei jokaista sanaa tarvitse varoa eikä huolesta hermostuta
eikä sitten ollakaan jääty auton alle murskauduttu vaikka niinkin voisi käydä
ja keskipäivällä alkaa väsyttää, ajattelee, että on jo yhteys, on jo yhteys, sen täytyy olla sitä
ja sitten onkin tyttö
jonka puhelin ei jostain syystä
ja miettii taas että hampaat oli kuolemaa
eikä voikaan sille mitään että mahaan alkaa sattua

miten nopeasti ruumis omaksuu tavat
reagoida
miten nopeasti, nopeasti
ja on hullua ajatella
että syksyyn ei ole
enää kauan
ja että viikot menee nopeasti
ja humanistisen kansliasta kysytään tahdonko todellakin kaikki nuo opinnot tutkintoon mutta onhan sinulla toisaalta varaa
ja tuntee itsensä tyhmäksi

ja taas aloittaa suorittamisen
aloittaa
mutta niin kuin avoinna olevat tekstinkäsittelyohjelmat
avatut tiedostot
avatut kirjat
tee kaadettuna kuppiin
aloitetut listat
sitä aloittaa

että sitten olisikin yhtäkkiä saattanut valmiiksi
valmis

mihin?

kukkia!

tää miettii että miksi ei voi lukea samaan aikaan kasvatuspsykaa ja kuunnella luentoa
siihen ei keskittyminen riitä, miks?
tää on tänään tiskannut, laittanut ruokaa, syönyt, ladannut kuvia, musiikkia ym ym samaan aikaan kun luennot pauhaa taustalla
mut älkää kysykö mitä mä niistä muistan
"mikä merkitys oppilaan vahvuuksien tunnistamisessa on opettajan työssä, minkälaista palautetta opettajan tulisi antaa, mikä merkitys on itsearvioinnilla, johtaako se ajatukset asioihin jotka eivät olekaan toivottavia..."
persoonallisuuserot
jaa-a jaa-a

tää sai eilen kukkalähetyksen. siitä ollut tohkeissaan niin. oli työn jälkeen tullut puhelu ja luuli että se on järjestöstä johon ei jaksanut ottaa nyt kantaa kun ei ehtinyt kokoukseen
soi uudelleen, hiljensi,
äh, en jaksa sanoa ei, haluan vain olla rauhassa, hoitakoot nyt ilman, en minä tiedä
mutta sitten
ovikello soi
ja pelkäsi
kauheasti kuka siellä
katsoako ovisilmästä? ei ollut edes kuin pitkä paita sukkisten päällä, kuka siellä nyt!
avaa ja siellä on mummo
mummo kädessään kukkapaketti
("oikeudenmukaisuuden toteutuminen, empaattisuus, kannustaminen, hyvän opettajan tehtävät - ei poikkea kun ajatellaan päiväkoti-ikäisiä)
"Sinulle olisi kukkalähetys, ole hyvä, olen yrittänyt tästä pari kolme kertaa soittaa"
"ahaa..."
ja minulla on suu auki ja sitten avaan kortin ja siinä sanotaan suomeksi
kaikki
ja minä tiedän keltä se on
ja minä revin paketin auki
ja on tuppaaneja ja minä en ole koskaan saanut kukkia
aikaisemmin
paitsi silloin kun mies oli täällä ja osti auringonkukkia
ihan hirveän paljon auringonkukkia ja minä vain nauroin
ja nyt minä vain nauran ja itken sitten ja nauran että minulle vain tulee kukkia
toiselta puolelta maapalloa
ja sitten en pysty enää lukemaan personaallisuuden kehityksestä
enkä mielisairaalasta

ja aurinko on ollut tänään pilviverhon takana
koko päivän
ja minä sisällä
enkä mennyt kylmään kylmään yli kakskytviis
ja pitäisi siivota kun tulee ystävä kylään yöksi
pitäisi siivota ja järjestää ja kaupassa ja ruokaa ja
mutta minulla vain nonstoppina kasvatuspsykan luennot
ja tuntuu ettei ole tehnyt mitään

tulee hämärä. ihmiset toppautuneet kaduilla.
"lapsen taito hahmottaa omia tunteitaan kehittyy läheisissä vuorovaikutussuhteissa"
ja tulkintasäännöt

opiskeli jo neljä tuntia
ja sitten
alkoi suomentaa satua, joka sitten päättyikin siihen että
kalastaja ja kalastajan vaimo tipahtivat alas yrittäessään taivaaseen jumalan luo pannukakkuja tarjoilemaan
ja litsaantuivat ja pannukakut lensi ja aivot pullahti ulos ja levis sammaleksi

tässä vaiheessa ajattelin: tämän täytyy olla islantilainen satu
ja niinhän siinä sitten kävikin että se perustui islantilaiseen kansantarinaan

mutta en oikein tiedä
voiko noin kertoa kolmivuotiaille
että älä kuule kurkottele taivata kohti tai aivos mössöks muuttuu

ja toinen satu
oli lehmästä jolla oli luukku mahassa
Tomi Kontion
mutta loppu
jossa äiti on ripustanut isin kuivumaan narulle pihalle
tuntui
hmmm
siltä että se ehkä tuntuu vanhemmista epäilyttävältä

on ahdistava kertoa satuja lapsille kun niiden vanhemmat on kyttäämässä vieressä tuntuu että ne kuuntelee punakynät kädessä jokaista mun sanaa ja alleviivaa kaikki, joissa on jotain arvoja tai ideologioita
mitä tahansa
että ei saa mainita sanaa Jumala
eikä Loitsu
ja että millaisia sukupuolimalleja antaa että millaisia perhemalleja millaisia toimintamalleja
että kaikissa
tarinoissahan on jotain
että miten voisikaan olla mitään arvovapaata
mitään neutraalia
kun ei ole

ja unessa
oli yhtäkkiä ympäröitynä
sylissä
lämmin ja turva
että ihan kokonaan

ulkona sataa kylmää
ja pimeä jo kolmelta
joka päivä aikaisemmin aikaisiemmin katulamput

ja pitäisi tehdä osoitekirja

lista lista lista lista
tuntuu että aivot
ovat listoja
irrallisia lauseita muistettavista asioista
lokerot
tämä
ja tämä
ja tämä ä
ä t ä m

ja lasten kehityksestä lukiessa
itsenäistymisestä
muistaa kun
ei halunnut mennä eskariin
ei muista miksi
jotenkin ei tykännyt siitä että piti mennä sinne hoidosta
että äiti tai isi ei koskaan vienyt vaan kesken hoitopäivää
ja että muut lapset tuli samasta hoidosta mutta minä vain eri
kauempaa miten muistaa että olisi pitänyt kulkea yksin (niin kuin muistaa kurkistaneensa ikkunasta isomummun ruumista)
ja sanoo että vatsa kipeä
mutta hoitotädit ei usko, tietenkään
koska eihän vatsa ollut kipeä
mutta itkee itkee vaan ja että on kipeä ja sitten tehdään peti sohvalle
ja koko päivä on maattava sohvalla
koska eihän vatsakipu voi lakata kun eskari on mennyt ohi
pitää teeskennellä koko päivä
sitten vähitellen iltapäivästä
ottaa kirjan hyllystä että ehkä voi vähän lukea
hiljakseen
istua sohvalla ja lukea mutta ei leikkiä, ei
kun vieläkin outo olo mahassa

ja kun on tutustuminen kouluun
ei suostu silloinkaan
että kun hoitotätin kanssa olisi pitänyt
ei äiti, ei isikään ehdi
ja kaikki muut menee äitin tai isin kanssa
ja sitten on ehkä että naapurin pojan kanssa mutta
ei
sanoo ei
ja sitten myöhemmin
kysytään miksi et tullut meidän kanssa
sanoo
mitä sanoo, ei muista
mutta luultavasti joku valhe
koska oikeasti ollaan vaan siinä puistossa jossa on isot shakkinappulat

ja myöhemmin
kaikki
miksi et ollut silloin täällä koulussa silloin
kaikki olivat jo näheet toisensa

eikä suostu iltapäiväkerhoihin ei suostu mihinkään hoitopaikkoihin
vaan kyyhöttää mieluummin nurkassa
kyyhöttää vaan ja odottaa tärisevin sormin isoveljeä kotiin
että voi taas hengittää
ja jos vahingossa lopettaa leikin vahingossa tauko
pitää kääntyä ympäri koska olikin vahingossa selkä oveen päin pitää kääntyä niin että näkee koko huoneen kerää kaikki lelut syliin ja istuu sängyn perimmäiseen päätyyn
että jatkuisi taas leikki että jatkuisi jatkuisi mutta
jos on tullut tauko ja jos on tullut hiljaisuus
mahdotonta jatkaa kuuntelematta

sanomalehti edessä pöydällä, sinisellä sohvalla, sähkönsinisellä, joka ennen oli huoneessa, mutta pappa kuorsasi ja se on siirretty ja nyt on isompi huone, isompi kuin veljen

istua keittiön jakkaralla katsoa ulos sadepisarat ikkunassa näkee ulos ja sisään näkee talon lävitse. keittiöstä viherhuoneen kautta takapihalle ja etuoven ja kadun näkee kun naapurin poika pyöräilee kotiin, b-ryhmäläiset

kysyy äidiltä että miksi valitsi aamuryhmän, äiti sanoo ettei se kai ollut valinta vaan että ne jaettiin
ei, minä sanon, kyllä minä sain valita, että ne meni muuten kaupunginosan mukaan
että a-ryhmäläiset tuli kaukaa
ja b-ryhmäläiset sieltä mistä minä, mutta että sai myös valita jos halusi, jos oli joku syy toisin
ja miksi minä aamuryhmään, miksi aikaisin kotiin, kun kotona ei odottanut mikään
äiti sanoo, että en halunnut olla aamuja yksin

kummat pahempia aamut vai iltapäivät, minä ajattelen nyt?

mitä sellaista äiti muistaa, mitä minä en
ja mitä minä muistan ettei äiti
äiti ei muista mitään, hän sanoo, hän ei oikein muista, ei paina mieleensä yksityiskohtia niin kuin minä. ei muista vai ei halua muistaa. missä raja.
ja meillä on kuva kun kummitädin jalka minun jalkaa vasten siinä mökin kentällä
ja minä muistan
että juuri sinä päivänä kummitäti sanoo ettei minusta voi koskaan koskaan tulla balettitanssijaa koska minulla niin iso jalka
olenko minä neljä vai viisi ?
ettei minun kannata mennä koripalloon koulun jälkeen, koska olen niin lyhyt, he nauravat, nauravat koko perhe minun typerälle toiveelleni mennä koripalloon
olenko minä seitsemän vai kahdeksan?
että enhän minä osaa laulaa, en kai minä nyt kuoroon, äiti sanoo
minä olen kahdeksan tai yhdeksän.
eikä sanaakaan ensi-iltojen jälkeen
vain toisista tytöistä, että kyllä se ja se on sitten taitava, että hänessä ja hänessä on kyllä jotain ja on lahjakas
mutta ei äiti muista. ei mitään näistä. itkee kun sanon. itkee että ei kai hän ole voinut sillä tavalla, että ei hän olisi koskaan voinut että ei hän ole tarkoittanut että kyllähän meitä on aina kannustettu ja kehuttu, onhan ? onhan ? epätoivoisesti
epäonnistumisen pelkoa väärintekemisen että olisiko sittenkin
ollut huono
äiti

minä halaan
aina halaan ja sanon äiti.

ja mies ja nainen punaisissa takeissaan tupakalla
takaovella

lukiessa huomaa että jostain syystä
on kasvanut riippuvaiseksi arvostelusta
että kuinka vastustaa, Peterin jälkeen alkoi vastustaa kehumisiakin (mitä tekee kyllä itse koko ajan nykyään) mutta on itse
riippuvainen
ollut
lapsena miten muistaa kaikki ne kerrat kun ei
ole arvioitu
että kun ei ole arvioitu
on epäonnistunut

ja muistaa ne kerrat kun on
sanottu ei
kun on sanottu kyllä

muistaa liikuntasalin lattian
jostain syystä itkettää, joku on sanonut jotain
harjoiteltu ehkä tanssiesitystä
ja tyttö, lyhyttukkainen ja laiha, tyttö joka seurustellut sen pojan kanssa josta itse, jotka järjesti yhteen, tyttö jonka huivi on yhä vaatekaapin ylähyllyllä, sanoo
mutta
osaa näytellä
että
loistava
ja katsoo punaisia, sinisiä, valkoisia viivoja puulattialla ja piirtää niitä sormella kuljettaa
hymyilee, ei
kyllä, ja kaikkien katse niin
se on sinun juttu

ja sen muistaa kun seisoo koulun pihalla
tiilirakennus uudessa kaupungissa
ja
ei tunne ketään
kaikki seisoo
eikä voinut syödä aamulla mitään ei voinut hakaniemen torillakaan ja äiti kulki kokoukseen
ja bussin ikkunasta uloskin kun itketti
ja sitten tulee se lista
ja se poika ei pääse mutta minä olen jo tiennyt
ja sitten on jo päivä kun kävellään pääkaupungin kaduilla
ja etsitään asuntoja internetistä
ja on jo päivä kun ajattelee uusia perunoita bussissa ja kävelee
heiluttaa kassia koko matkan
ei ketään hakemaan kävelee portaat takapihalta parvekkeelle
aurinkoa ja viherhuone kuuma
valoa kaikista ikkunoista
jotain uutta
uutta
ettei uskaltanut edes kuvitella mutta
totta

että ensimmäistä kertaa
se mitä on toivonut
muuttuu toteeksi
että vaikka äiti
on sanonut ettei unelmoi
koska se on turhaa
ei johda
mihinkään

mutta ensimmäistä kertaa on
toteutunut toive

ei se ole ensimmäinen kerta
on ollut se kerta kun saa esittää tyttöä joka pelkää hallitsemattomia tilanteita
se kerta kun päätetään pojan kanssa että kai me nyt sitten ollaan yhdessä
mutta se ei ole ollut edes toive, ei toisella kertaa, ehkä ensimmäisellä
mutta sitten alkoikin toivoa ettei olisi toteutunut
niin kuin siitäkin että veljellä ei olisi enää yhtään ystävää
että kaikki alkaisi vihata
tai se kun halusi olla kiusattu, yhtäkkiä vain
tyttö nimeltä Henriikka, jolla vaaleat pitkät hiukset
oli kiusattu (oliko sellaista tyttöä edes?)
että halusi yhtäkkiä olla. sellainen. kiusattu.

vanhempien avioero ei sentään toteutunut.
eikä kuolemat, oma tai kenenkään koskaan.
eikä meille hankittu koiraa.
eikä paljastunut yllätys siskoja.

ja jos saisi toivoa nyt
kolme toivetta niin kuin saduissa
toivoisi varmasti yhtä tyhmästi, aivan yhtä tyhmästi kuin ukko vaimonsa nenään makkaran.
tai tikapuut taivaaseen.
tai sitten toivoisi sellaista
joka voisi toteutua muutenkin
yliluonnotonta

niin kuin että näkisi valaan ja että sinivalaan ehkä
ja siinä se on
kymmenesosa ehkä sen selästä mutta kuitenkin
ja nauru meissä kaikissa

unissa voimat niin että tahtoo nähdä uudestaan ja uudestaan
maata aamulla vähän aikaa ja palauttaa mieleen
pimeässä, pimeässä
ympärillä lämpö
unissa mutta
se tuli se valo ikkunoistakin
sitten
sitten kuitenkin.

minulla on lista
jossa kymmenen erilaista asiaa
jotka kaikki pitäisi tehdä
tänään
ja siinä ei ole kaikki
vain sellaiset jotka ehdottomasti

ja silti minun silmät sinisessä taivaassa
minun silmät sinisessä taivaassa
ja vaellan läpi yliopistorakennusten
kirjoitan sähköpostiviestejä
vaellan läpi valoisien lattioiden
ja syön humusvoileipää auringossa jossa on myös tuuli
niin kylmä että pitää rukkaset kädessä
ja käveln ohi kirkon alas katua pitkin ja painavaa painavaa kauppakassia
koska teemme kaalilaatikkoa
enkä tiedä mikä se on englanniksi

ja iltaa myöten istuu lattialla nauraa sanoo olen humalassa
huomaan sen sanoo tyttö naapurista
jonka luona vietti yön lauantain ja sunnuntain välisen
ja tyttö sanoo että sinun pitäisi nyt syödä salaatti ja sitten pistää pää tyynyyn ja nukkua
mutta ei ei ei
tämä pakkaa koulukirjat ja tietokoneen reppuun
ja katsotaan kuvat joissa kaikissa sama lumi

ja pitäisi jaksaa nousta tästä
huoneesta tuuleen
ja uusia kirjaston lainat
sillä täällä lainoista joutuu toden totta maksamaan
ja pitäisi jaksaa lukea tekstit antaa jo se palaute
pitäisi jaksaa jaksaa jaksaa

muutakin kuin hymyillä muutakin kuin
päätä aurinkoon valoon ulos
miksi kevät tuli näin äkkiä
ettei saa enää mitään tehtyä
mitäänmitään

ja siellä huoneessa
jossa tehdään tieteellisiä töitä
nojaa käsillä päähän ja minäkin
minäkin tahtoisin jo
valmistua
minäkin tahtoisin
jo tietää mikä minusta
tahtoisin että olisi aihe

ja miltä tuntuukaan palata suomeen
suomeen aiheita etsimään
miltä tuntuukaan sitten taas

miten vaikeaa miten vaikeaa vaikeaa
kun tahtoisi
valon vain. valon vain kietoa niinkuin sellaista valkoista vain
ympärille
ja sitten nousta kukkulalle

ja eilen hevosen selässä minun ystävä
tuli siitä hepasta
sillä kaunis valkoinen kuvio ruskeassa otsassa
ja silmät
ja hylje meressä
ui lähemmäs ja lähemmäs

ja tämä maa
tämä maa
vangitsee minut
se ottaa minut koko ajan enemmän ja enemmän
ja kaikki kadut
kaikki kadut joita aluksi niin vihasin
alkavat tuntua jo kodilta
ja turistit jotka kävelevät nyt niitä useammin
alkavat tuntua vierailta
jotka tunkeutuvat minunminun minun kaupunkiini
minun maahani
ja minä kävelen että minä asun täällä sillä tavalla niin kuin kadut otetaan
tiedättekö että kävelee toinen jalka autotiellä ja kassit painavat
ja hymyillen vastaantulijoille
osaan tervehtiä senkin turistit jotka otatte kuvia tuosta kirkosta
pah

ja miltä tuntuu
miltä tuntuukaan tämä kevät.
ennenkokematon
sellainen ensimmäistä kertaa
kuin kevät olisi
ensimmäistä kertaa.

itkupäivä

Aamulla on noustava ylös
vaikka onkin nukkunut monta tuntia enemmän kuin tavallisesti
yöllä naapurista kuulunut actionelokuva ja omituinen puhelinsoitto naapurihuoneesta
ja herääminen neljältä aamulla muka aamuun
väsyttävät
ja tuntien jälkeen on parityö
ja parini, Olga, Venäjältä
osoittautuu hirvittäväksi.
Kaikki minun itää rakastavat ystäväni saavat nyt kurittaa minua, mutta en ole vielä kertaakaan tavannut miellyttävää venäläistä. Ei saa yleistää. Tiedän. Enkä ole sen tyyppinen, että ajattelisin ihmisiä hirveästi kansallisuuden perusteella. Paitsi venäläisiä näköjään. Hän oli hirveän tarkka kaikesta ja ei kelpuuttanut mitään ideoitani ja kun yritin tutustua häneen hän vastasi hyvin nopeasti ja ilmeettömästi kysymyksiini ja kiirehti eteenpäin. Ja
kaiken huippu oli, että hän halusi korjata islanninääntämykseni. Hän huomautti jokaikisestä u:sta jonka lausuin uuna enkä yynä ja kirjoitti ne vihkooni. Ja hän on ollut täällä jo kolme vuotta. Opiskellut islantiakin. Voi miksi, voi miksi minä olen saanut hänet parikseni (Koska hän kysyi minua enkä silloin arvannut että hän olisi tuollainen!) ?

No, lounas ja lounasseura aamuisen parityön jälkeen oli mukavaa. Suomalaislounas. Ja sitten oli suunnitelmissa huoneen imurointi, pyykit, vuokranmaksu, kotitehtävät, draama...

mutta
kuinka ollakkaan, jo kaksi viikkoa aikaisemmin valmistamani powerpoint esitelmä Suomesta ei avautunut. Ensimmäisellä kerralla, kun minun piti pitää se ei ollutkaan aikaa ja viime viikolla en saanut sitä avattua koulussa. Luulin sen johtuvan macista, mutta ylläripylläri. Ei se avaa sitä nyt mun omalla macillakaan. Kahden unettoman yön työt hukassa. Suomifaktat, kuvat, yliopistot kaikki. Aloin itkeä. Niin turhauttavaa.

Ja sitten kuulen vielä senkin, että poikani ei pääse vieläkään terapiaan
koska hän on liian masentunut! Hän on liian masentunut jotta voisi saada apua masennukseen! Mikä paradoksi! Mikä käsittämättömyys!
Tekisi mieli ravistella niitä terapeutteja ja lääkäreitä ja kaikkia. Että tätähän se juuri on. Että ihmiset odottavat ja odottavat ja jonottavat ja jonottavat ja syövät lääkkeitä ja yrittävät ja kulkevat luukulta luukulle ja lääkäriltä lääkärille ja mitään ei tapahdu. Ei kai ihme että sitä turhautuu eikä pian jaksa edes yrittää. Silläkö se tyhjyys sitten lievenee että odottelee toiset puolivuotta lisää....jos se vaikka itsestään...

Enkä sitten mennyt edes maksamaan vuokraa ja nyt kurssi on huomenna varmaan taas puolet enemmän rahaa minulta pois.

Mutta joogaan menin ja se oli hyvä. Vaikka pienen hetken meinasin sielläkin itkeä, mutta sitten sain taas mielen keskitettyä. babanam kevalam.

mutta sitten taas keittiössä kaikkien ihmisten ympäröimänä Sanne soittaa ja kysyy onko minulla kaikki hyvin ja onko kaikki hyvin meidän välillämme ja minun on pakko sanoa että kaikki on hyvin että puhutaan huomenna ja sitten laitan puhelimen pois ja alan itkeä ja kuka luulee että itken hänen takiaan ja joku toinen että hänen tai sitä tai tätä ja kaikilla on selitys minun itkuuni
paitsi minulla
joka vaan itken

ja mietin miksi itku on itkupilli ja sitten ilopilleri
miksei itkupilleri ja ilopilli

ja on karpalovadelmasuklaata ja leijonasalmiakkeja (KIITOS Ä!)ja nuuskamuikkuspurkkaa (KIITOS H!) ja itkettää itkettää itkettää vaan eikä sille jaksa keksiä mitään uusia nimiä kun se on itkua ja sitä voi itkeä vaikka keittiössä jossa on kaikki ihmiset ja sitä voi itkeä tässä ja kadulla ja koulussa

mutta koulusta
minä sen verran että olen päättänyt jättää sen koko draamapaskan
en mene sinne huomenna kun ei ole powerpointtia enkä mene sinne enää koskaan ottamaan typeriä kuvia tai tekemään käsinukkeja tai mitään vaikka se onkin hauskaa mutta minä en ole hauska
ja ensi vuonnakaan en voi opiskella enää draamaa jyväskylässä koska meillä on niin kiva yliopisto että se ei halua rahoittaa moista turhaa ainetta näin yksinkertaistettuna mutta totuudenmukaisesti ilmaistuna
joten minä jätän koko paskan. mikä saattaa kuulostaa tyhmältä ja onkin tyhmää
koska sitten minun täytyy taas keksiä uusi sivuaine joka vie taas uudet kolme vuotta (kun minullahan ei ole kun approt naistutkimuksesta, filosofiasta, ekologiasta, draamasta melkein plus tietty kirjallisuus josta on melkein syventävätkin ja mitähän helvettiä niilläkään teen kun en tee gradua sinne ja plaah)

tänään jo ajattelin taloustieteen aloittamista
kun näyttää nuo valuuttakurssit tulevan jokapäivä tutuiksi näinä päivinä.

että sellaista tänne.

Sininen taivas!

Tänään se oli. Ensimmäisen kurssin ensimmäiset tunnit ohi ja taivas oli auki. Minä menin ulos ja takaisin sisään vessaan ja sitten taas ulos pitkin asfalttitietä pitkin autotienvartta Reykjavikin - Islannin suurimpaan ostoskeskukseen. Kringlaniin. Voi. Vuoret. Siinä ne taas olivat. Tällä kertaa auringon valaisemina, ihan minun naapurissani! Minulla ei tietenkään kameraa, paitsi kännykkä! Päätin kuvata kauppareissun jälkeen.
Miten päästä ostoskeskukseen kävellen sisään?
Miten tulla ulos ostoskeskuksesta kävellen?
Autojen välistä vähällä jäädä alle, mutta onneksi islantilaiset autoilijat sentään pysähtyvät!
Mutta.
Satoi. Taivas oli mennyt pilveen taas ja vuoret
ne olivat kadonneet. Niitä ei ollut koskaan ollutkaan. Ellei tietäisi, että ne olivat.
Joten ei kuvaa niistä vieläkään.

Paitsi että nyt. taivas on jälleen sinisenä. Puoliksi. Luulen, että voisin katsella sitä ikuisesti. Se on kuin meidän kevättaivas. Tiedättekö. Sellainen vaaleansininen. Kirpakka. Märkä maa.

Tänään olisi kai ensimmäiset vaihtaribileet tai jotain. Mutta minä en ole innostunut vaihtaribileistä. Minä en ole oikeastaan suuremmin innostunut bileistä. Olisi ihan hauska mennä jonnekin istuskelemaan ja ehkä tanssimaan mutta
mutta onneksi täällä on muitakin sellaisia jotka eivät välitä niin paljon vaihtaribileistä. Nauroimme yhdessä käytävällä sitä että niin, meistä kukaan ei halua mennä vaihtaribileisiin ja menemme sitten kaikki yhdessä paikallisten bileisiin ja olemme siellä vain yhdessä vaihtareina! Hah!

Eilen oli mukavaa. Masentavan päivän päätteeksi.
Lähdimme kiertelemään kirppiksiä tai second hand kauppoja tai vintage kauppoja kuten täällä pitäisi ehkä sanoa, sillä nämä Reykjavikin keskustan kirppikset ei ole mitään kirppishintaisia. (yksi mekko, jota sovitin oli 5000 kruunua, eli ehkä 30 -40 euroa, eikä se ollut mikään kummoinen, liian isokin vielä)
sitten kävelimme vain sisään taidenäyttelyn avajaisiin. Meitä oli suomalaistytöt ja norjalainen Charlotte. Ja pohdimme ovella voimmeko mennä sisään kun sieltä sisältä tuli nainen joka oli että me voimme tulla sisään. Siellä oli viinitarjoilut ja kaikki (emme tosin kehdanneet juoda kun me vain kävelimme näyttelyn läpi, oi islantilaiset taideihmiset näyttivät niin juuri sellaisilta islantilaisilta taideihmisiltä!)

lopulta menimme syömään Thailaista ruokaa, josta minä lähdin vielä tapaamaan hollantilaista Sannea ja Vincenttiä. Tapasimme siellä luomun ja reilunkaupan kahvilassa. Siellä oli myös kaksi valokuvaajaa kertomassa heidän näyttelystään (joka oli myös nähtävillä), jonka aiheena oli seksi ja raha. Tavallaan sivusi prostituutiota. Ihan mielenkiintoinen, mutta jäi ehkä vähän hajanaiseksi se kokonaisuus, kun ne oli ottaneet ne kuvat kaikesta sellaisesta mikä liittyy aiheeseen, ja siihenhän nyt sai näköjään ympättyä mitä vain. Muutama oikein hieno kuva.

Mutta Sanne ja Vincent ovat minun tähänastisia suosikkeja täällä. Ja mikä sattuma että olemme edes tavanneet! Meillä on niin samanlainen tapa ajatella tai ainakin olemme tulleet samoista syistä Islantiin ja kumpikin on ollut vähän pettynyt tähän autokaupunkiin. Tähän tällaiseen harmauteen ja rumuuteen. Olisinpa ottanut kuvan tänään vesilätäkössä jossa lillui kaikenmaailman kokispulloja ja ilotulitusraketteja.

yhdentoista aikaan illalla hyppelin kotiin harmaita katuja pitkin, betonitalojen välistä.

Taivas on edelleen sininen. Sitä ei koskaan tiedä milloin se muuttuu. Sää muuttuu täällä nopeammin kuin Suomessa. Tuuli tulee ja vie kai auringon aina mukanaan tai jotakin.

Voi. Pitäisiköhän minun mennä vähän rantaan kuvaamaan. Kun on vielä valo. Vuoret jos ne näkyisivät!

Voisin kirjoittaa toisen postauksen tämän päivän koulusta, sillä senmoiset olivat luennot tänään, tai luennot ja luennot, se oli draamakasvatuksen eka tunti ja huh huh. Meidän opettaja on
Jóhanna Fjóla, mutta sanomme häntä Hannafjolaksi
hänen naurunsa oli kova ja kädet menivät ylös ja alas ja hän tanssi kulkiessaan luokassa edestakaisin
hän ei osannut käyttää studiovaloja tai muita tekniikoita, mutta ehkä joku voisi opettaa meille
hän kertoi sarjakuvapiirtäjäystävästään joka oli tehnyt kuvan hänestä ja hänen isoista rinnoistaan
ja hän nauroi kovasti ja iski silmää
iski silmää vielä käytävälläkin
hän oli opiskellut ruotsissa ja irlannissa ja ranskassa mutta ei halunnut kertoa itsestään me voimme sitten lukea hänestä lisää jos haluamme
ja hän sanoi te olette niin luovia ja tämä me otetaan videolle kun sanoimme lauseita ja teimme pieniä liikkeitä
niin. en todellakaan tiedä mikä tuon kurssin tarkoitus on. se oli jotenkin niin uskomatonta
siellä me vain vuoroin istuimme ja vuoroin sanoimme lauseita ja hannafjola nauroi ja te olette niin luovia ja otapas tämä uudestaan muistatko tämän
aivan kuin olisimme tehneet elokuvaa


mutta nyt menen katsomaan vuoria.

Onnea!

Jei!
Sain draamakasvatuksen sivuaineoikeuden!
Jiu jau jou!

Ensi vuonnakin on siis opiskeltavaa!

ihanaa!
olen niin stressannut opintojani
kun en ole juuri jaksanut tämän vuoden aikana tehdä mitään koulua
olen vain hukuttautunut kaikkeen muuhun toimeen
ja nyt
vihdoin uskalsin laskea opintopisteeni
ja huh! kävin kelan sivuillakin! ja huh!
ne riittävät sittenkin! ei tartteis kesälläkään tehdä tenttejä!
jihuu!

edes yksi helpottava asia.

vielä kun oppisin laulut!
niin. joudun siis laulamaan näytelmässämme
enkä ole koskaan laulanut yksin mitään ikinä missään!
mutta enhän se minä olekaan joka laulaa vaan roolihahmoni :)

ja eilen löin polveni yöllä kaapin oveen niin että se on nyt musta eikä oikein taivu.

mutta kun nyt ei ole yö
niin kaikki on suhteellisen hyvin.

Uskomatonta, miten olen voinut saada aikaan
tulin pohjanmaalta muutama tunti sitten, kuolemanväsyneenä
sillä uni ei ole tullut öisin ihan niin nopeasti kun olisi tahtonut
ja olisin voinut mennä suoraan nukkumaan
mutta ehei
minä ryhdyin kirjoittamaan viittomakielen tehtävää
ja sainkin neljä ja puoli sivua aikaiseksi. jihuu. vähän vielä muotoilen ja sitten se on siinä.

voi kunpa rästitehtävätkin onnistuisivat noin helposti.
olen kuolemassa koulun kanssa, koska en ole saanut viime vuotisia tehtäviäkään tehdyksi
ja tuntuu vähän kurjalta heittää kymmeniä opintopisteitä kankkulan kaivoon
vain sen takia ettei jaksa kirjoittaa yhtä tai kahta esseetä
tai mennä tenttiin

niin. sekin.
havahduin taas tähän. että valmistumiseni kandiksi on roikkunut jo viime keväästä asti
noh, oikeasti se olisi ollut mahdollista bilsan takia vasta jouluksi
mutta
vieläkin ne kaksi tenttiä tekemättä
maturiteetti ja yksi naistutkimus. kuusi op.

no, eipä sillä kai väliä.

olen ottanut opiskelun suhteen vähän sellaisen hällä väliä suhtautumisen
vakuuttelen itselleni jatkuvasti
että teen suoritukset vain niistä joista tahdon
ettei ole järkeä suorittaa vain suoritusten vuoksi

ihan hyvä periaate sinänsä
mutta kun tiettyyn tutkintoon saattaa kuulua sellaisiakin opintoja jotka eivät nyt ihan välttämättä ole aina just niitä joita tahtoisi suorittaa...

olen pudonnut graduihmistenkin kelkasta.
ja pysyttelen mielelläni takaa-alalla. en ole esitellyt kenellekään tutkimussuunnitelmiani (ei minulla ole sellaisia!) paitsi joillekin ystäville ja joillekin ohimennen vähän puhunut ja vähän innostunut mutta
tahdon tällä kertaa tehdä tutkimuksen jostakin sellaisesta aiheesta, joka minua oikeasti kiinnostaa.

mutta kun oma kirjoittaminenkin on jäänyt
se murehdittaa
vaikka kyllähän minä sitä näytelmää tein
ja nyt pitäisi opetelle repliikit
huomiseksi
mutta on tarinoita jotka olisi jo aika kirjoittaa loppuun
keskeneräisyys vuositolkulla
tuntuu tyhmältä sanoa että on kirjoittanut jotain jo kolme vuotta
kun oikeasti
on uhrannut siihen aikaa ehkä just sen vuoden
jos sitäkään
kun on koko ajan kaikkea muuta

huomenna on kevätkokous
ja kun näin intoa puhkun
ja kukaan ei ole taaskaan reagoinut sähköposteihin (miten yllättävää!)
voisin ehkä kirjoittaa esityslistan ja laittaa sen kaikkien luettavaksi listalle.
nää on siis järjestöasioita, jotka eivät ketään kiinnosta (niin kuin joku muu asia kiinnostaisi)

islannistakin olen tehnyt satuni.
lauluista. valaista. ja tänään laskin ystävieni syntymäpäiviä
ja vertailin kolmea
he ovat kaikki syntyneet miltei samoina päivinä. viikon sisällä.
ja kaksi heistä muistuttavat minulle toisistaan. he ovat minulle sama. monella tavalla. eikä vähiten ylösnostettuina ja ihailtuina. mutta kolmas. hän on aivan toisenlainen. totaalisesti. kunnes tajusin yhtäkkiä että eihän. hän vain tuo ne samat piirteet esiin täysin eri tavalla.

mutta eipähän syntymäpäivillä ole väliä.
näköjään ei muutenkaan minulle, koska olen unohtanut autuaasti juuri hyvien ystävieni synttärit. tänään on yhdet. mutta tämä yksi on petroskoissa.
minun pitäisi liimata otsaan lappuja joissa lukisi
muistathan tänään että sinulla on ystävä

minä odotan muutosta.
siksi kai nyt islannista.
touhotan.
enkä oikein tiedä miksi.
olenhan kuitenkin kokoajan työn touhussa ja kaikki on hyvin hyvin

poikaystäväni ystävä ennusti minulle tarotkorteilla
ja yksi kortti oli sellainen
että minä menen eteenpäin keinolla millä hyvänsä
tulen tulielementti
että muutosta vain halajan
omia etujani
paholainenkin olin. joidenkin mielestä.
niin. sellainenhan minä.
mutta on niin helppo jäädä aina paikalleen
kuitenkin
vaikka olisikin tulen tuli
kaunista olla maa
sittenkin
kasvaa ja juurtua ja puut
mutta jos ei ole puu niin ei ole
vaikka sellainen paikka olisi monta kertaa sanottukin

ehkä minä jäämaassani näen
olenko puu
kun siellä ei ole
että kaipaanko minä metsään
tai edes ikkunasta näkyviä vaahteroita
osaanko olla kun on vain merta ja kiviä
kestänkö sen tuulen ja sateen
jäämaan
sittenkään

kun eihän se ole satu.

muista.

kun se ei kuitenkaan ole. sitten. enää. niin kauan kun se on kuva. se on. mutta heti. kun ottaa askeleita todellista merta kohti todellisilla kivillä jalat
lakkaa
tai
entä jos
entä jos kivet todellisina ovatkin vielä enemmän. että ne ovat kylmät mutta ne ovat juuri sellaiset kun on kuvitellut ja tuuli tulee juuri siitä kulmasta
tai vaikka se tulisikin eri
niin se olisi kuitenkin tuuli
ja siitä pitäisi
ja merinäköalasta
äänistä jotka kaikuu ihan eri korkeuksilla
jos todeksi muuttuessaan ei olisikaan huonompi
vaan

peterini lause " kuvitelmat ovat usein pahempia kuin todellisuus"

mutta jos ei halua todellisuutta.
jos haluaa kulkea sitä rajaa pitkin
jatkaa matkaa linja-autosta linja-autoon, raitiovaunusta raitiovaunuun
lumisateesta lumisateeseen ja kaatosateeseen
jos ei tahdo miettiä miten kehitetään varainhankintaa, miten
organisoidaan jätteenkäsittely miten
kehitetään ympäristökasvatusta

jos tahtoo vain kulkea ohuita rajoja pitkin
kulkea ja kulkea
tahtoo kuin unessa
lumihankia ja opetella tähtikuvioita joka vuosi uudestaan
juoda teetä kuvitteellisesta kupista
pistää kielen alle salmiakkikarkin, joka muuttuu suklaaksi kun tuntuu
jättää tiskit tiskaamatta, koska sellaisia ei ole
unohtaa ilmastonmuutoksen
uida pellolla heinäseipään päästä
niin kuin mies kertoi
sukeltaa peltoon
miten voi?

miksei voisi.

on niin paljon taas kerran asiaa
tentistä olen päässyt läpi! yhteensä kymmenen pistettä (ja papukaijamerkki!) /12p
jee, eli kirkkaasti ja hienosti tämä humanisti pärjäsi biologian ihmeellisessä maailmassa, kuitenkin.
vielä odottelen että harjoitustyötkin kaikki hyväksytään, vaikka kai nekin oli hyväksytty.
huokaus.
ekologian perusopinnot kasassa. hyvä minä. onnittelen tänään itseäni
lukemalla

humisevaa harjua, johon olen jäänyt ihan koukkuun
päädyin siis kuitenkin lukemaan sitä jääskeläisen ja kate bushin innoittamana
eilen aloitin
ja huh, se on ihan kohta luettu loppuun
luin sitä eilen jopa samalla kun hämmensin ruokaa
olen mahdoton
mutta niin pitkä aika siitä kun on lukenut jotain,
hmmm
sanoisiko keveää

ja kun ei oikein enää muistanutkaan kaikkea, paitsi sitten kun ryhtyi lukemaan
ja jännää
miten siinä kirjassa ei ole yhtään miellyttävää hahmoa
todella harvinaista minusta
sitä ei oikein voi samaistua kehenkään, tai ei halua samaistua
mutta en minä tästä nyt ala mitään kirjallisuusanalyysia kerronan kerroksellisuudesta ja muustakin voisi vaikka kuinka pitkään

ja nyt
sain rakkaaltani muumimustikkavadelmalakun ja se onkin palkkani!

ja sitten kävin tänään pankissakin
mutta en minä tiedä vaihdanko pankkia, mistä sitä tietää?

mutta sen pankkinaisen ääni oli sellainen, että tuli hyvät kylmät väreet
sellaiset että tuntuu kuin tukka nousisi pystyyn
hyvällä tavalla

ja tajusin
että äänet
niin, minä muistan ihmiset aina äänestä
jostain syystä juuri äänestä
ja on joitain tuollaisia ihmisiä, joiden ääni saa väreet
se on erikoista

ja aloin enemmänkin miettiä suhdettani ääniin
ja siinä on jotakin kummallista

kun tavallaan, olen siitä harvinainen tapaus, että voisin varmaankin elää ilman musiikkia
usein musiikki enemmän ärsyttää kuin miellyttää minua
vaikka sitten taas nautin aivan suunnattomasti musiikista myös
mutta
silloin kun olen vaikka kipeä, en siedä mitään musiikkia
ehkä tämä vastenmielisyys ääniä kohtaan johtuu myös päänsärystäni
mutta kuitenkin
tajusin
että ehkä minä olen erityisen herkkä äänille

minä en kestä tietokoneen hurinaakaan jos yritän nukkua tai päätä särkee tai muuten vain tahdon keskittyä
en sähkön ääntä
siinäkin on ääni!

ja vau. olen niin innoissani näistä havainnoista että tulen sekopäiseksi.
mutta oikeasti
istuin siellä pankissa vain sen takia puolituntia ja olisin voinut enemmänkin
itse asiassa menin sinne sen äänen takia
vain äänen takia

ja yhden laitoksemme proffankin luennoilla olen käynyt pääasiassa sen proffan äänen takia.
uskomatonta.

ja vieläkin pyydän poikaystävääni välillä toistamaan tiettyä ihan tavallista sanaa vain sen takia, että se saa minussa väreet aikaan. jostain syystä. käsittämätöntä.
tai ehkä ei niin käsittämätöntä.
mutta

siksikö minua kiehtoo myös hiljaisuus?

ja vain sen äänen ajatteleminen saa ne väreet
toisinaan

ja oikeastaan
kun mietin
ehkä minun fyysisyyteni onkin äänissä
ehkä haluan olla lähellä niin
aallot jotka kulkee sanoina tai lauluina
mikä sen tekee
en minä tiedä

mutta kannattaa joskus kokeilla sellaista äänihierontaa
se on mahtavaa
eli pyydä jotakuta laulamaan ihosi läpi, selkääsi, niskaasi, päähäsi
se tuntuu
niin,
kokeilkaa miltä se tuntuu
itse oon leikkinyt sitä ekan kerran teatterissa
ja tahtoisin leikkiä sitä koko ajan.

ooi

myr

kiva juttu
sain tänään postissa että opintotukeni lakkautetaan ellen tee selvitystä
mitä helkutin selvitystä!

laskeskelin opintopisteeni ja voi
niitä pitäisi olla ihan hyvin reilusti yli sen 4,8 /kk
siltä ajaltakin mistä nyt motkotetaan
pitää siis taas mennä paperinippujen kanssa ympäri kaupunkia
selvittelemään

pah.

pahalla tuulella
ja yökin meni herätessä

ilo ja onni

Grizzly man
epäilyttävä dokumentti
voiko sellaisia ihmisiä olla oikeasti? Voiko ruumiinavaaja tuijottaa silmät selällään kameraan ja selittää miltä tuntuu katsoa silvottua ihmistä ja toistaa monta kertaa yksityiskohtaisesti miltä kuulostaa kun karhu raatelee ihmisen. Selkä suorana.
Eikä yksikään kohtaus yksikään ihminen mikään liikuta kertaakaan vaan kaikki tuntuu epätodelliselta niin epätodelliselta että ainoat reaktiot ovat suu auki hämmästys ja nauru.
Hämmentyneissä tunnelmissa. Kyllä. Kyllä se on kaikkien tietojen mukaan dokumentti eikä fiktio eikä parodia.
Mutta Herzog.
Niin, selittääköhän se nyt kuitenkaan ihan kaikkea, jos osa materiaalista oli kuitenkin sen Timothy Treadwellin kuvaamaa. Suuri osa. Ja se itse naamoineen "I love you, I love you bears"
No mutta. Ehkä minä toivun tästä hengästyttävästä luontokokemuksesta.
Tämä olisi ollut kyllä niin nappi meidän tulevaan luonto&elokuva sarjaan.
mutta.

Ja olen myöskin onnellisen iloinen
sillä eilen
minä sanoin ääneen että tahtoisin ihan oman teatteriryhmän
että tahtoisin jonkun pienen
ja nyt
tänään
viisitoistaminuuttiasitten minulle soitti
ja nyt minä olen! Ensi keskiviikkona pääsen ekoihin harkkoihin!
Eihän se ole minun perustama eikä mikään sellainen minun nyt kuitenkaan
mutta tulen olemaan osa
jotakin pientä kokonaisuutta
ja kuulosti niin hienolta mitä alamme tehdä
kirjoitamme itse, minäkin
minäkin! pääsen kirjoittamaan näytelmää!
hii hii
ja lapsille ja monitaiteellista ja ja ja!
voi!
tämä ratkeaa riemusta

ja tänään oli myös hopskeskustelu ja sekin oli kiva
ja minun gradunaiheidea ajatusta ei ihan tyrmätty
ja opintojakin on kivasti
ja voi voi voi

tänään tää ei angstaa!