en ymmärrä
eilen menin ennen yhdeksää nukkumaan
siis illalla ennen yhdeksää
ja heräsin yhdeksältä aamulla
siis yli kaksitoistatuntiaunta
ja silti minua väsyttää
tuntuu kuin tarvisin nukkumista loputtomasti

olen ymmälläni tästä väsymyksestä

ja unet kulkevat kuvina
omituisina joita en osaa yhdistää mihinkään

enkä jaksa jatkuvasti juosta

ja voi helkutti kun olen jättänyt sadat jutut puolitiehen ja nyt ne pitäisi
ja plaah.

huh huu

olen vielä väsy viikonlopusta.
mutta oulu oli oikeastaan viihtyisä
todella

ja minä en hankkinut itselleni sieltä lisästressiä
joten en ole nyt missään uudessa hallituksessa mukana,
helpotus ehkä kuitenkin
kun tätä hommaa on jo muutenkin (RÄSTIT RÄSTIT)

ja nukkuminen ei näemmä enää onnistu muualla kuin omassa sängyssä
silloin kun on toinen vieressä
olen nykyään toivoton nukahtamaan
mutta hyvinpähän sitä silti näyttää jaksavan
mutta kuinka pitkään?

ja päätimme jakaa Siilin piikki palkinnon tänä vuonna Keskolle ja SOK:lle
kannattaa siis antaa kyseisille jokapäiväisille asiointipaikoille palautetta
ja vilauttaa vaikka sitä plussakorttia tai s-etukorttia ja aloittaa boikotti jos ei muu auta.

tästä tytöstä alkaa kehkeytyä kunnon aktivisti. joo.

oikeasti minä jo odotan talvea
kun toteutetaan mummini kanssa ehdotukseni
ja mennään kahdestaan mökille maalaamaan ja hiihtämään.
minun mummini.

ja nyt minun uneni.

minulla on sämpylät uunissa
pitää olla varovainen
etteivät ne unohdu
sillä palohälytin on irti
kun se alkoi soida
kun paistoimme
sunnuntaina kasvispihvejä

kuuntelen björkiä
pitkästä aikaa.

ja lainasin kirjastosta wittigin oppoponaksin
tai mikä lie
ja yritin löytää pahaa sutta jos pelkäisin
mutta se oli oikeastaan vain kasetilla
ja sekin oli lainassa

ja

toivoisin että tänään olisi jo perjantai

samaan aikaan toivoo että aika kuluisi
ja että sitä olisi enemmän

kävelin tänään jään halki
meni niin nopeasti
kun ylitti järven
eikä tuntunut niin kylmältä
ehkä tuuli tuli takaa

minä en ole saanut nukuttua.
tuntuu että se on kuin jokin epidemia
en minä
ei essi
ei pinja ei kari

ja toiset nukkuvat autuaina
kärsimättä koskaan siitä
että miellyttävä muuttuu epämiellyttäväksi

sillä mikä voisi olla parempaa kuin nukkua

ja ruumis ei jostain syystä tahdo
eikö?

kaatusin tänään
lensin mukkelismakkelis
yliopistonkirjaston edessä
mutta ei minua sattunut
huomasin vain oman tyhmän nolousreaktioni
voi ei nyt kaikki näkivät ja nauravat kun kaatusin

ja minun on nälkä
en ole jaksanut koko viikkona kaupassa
olen vain syönyt tähteitä

on jotenkin ikävä
jotakin

ehkä paikkaa
taas
ehkä paikkaa

etten pysty menemään edes tarinoihini
en pysty enää menemään niihin sisään
koska tällä hetkellä
kirjoittamisen pitäisi olla vain rakentamista
se on muuttunut tietoiseksi
koska tiedän mitä minun pitäisi muuttaa ja tiedän miten
mutta
jotenkin en tahdo
en tahdo kirjoittaa koska se ei ole pako
se on vain rakentamista
katsomista
oikein tarkkaan katsomista ja muistiin merkitsemistä

ja oikeasti tahtoisin vain mennä
syvälle uppotutua unohtua

tänään tahdoin tanssia. kuuntelin gotan projecktia ja olisi niin tehnyt mieli
muistin lauttasaaren kuinka
siellä lattialla toistemme kanssa kuinka olimme
juoneet punaviiniä ja kuinka
musiikki
ei ollut oikeasti kovalla ja me
nauroimme
ja seuraavana aamuna
kuuntelimme ja oli viikonloppu
onkohan se sininen muovipussi edelleen siellä puussa?

eilen sain kirjeen.
tulin hirmu onnelliseksi.
kuin lapsi minä avasin kirjekuoren.
tytöltäni. hän oli siinä taas.

ihmiset eivät katoa toisiltaan,
sittenkään
kulkevat vain matkoja
edes takaisin ehkä

ja olen ajatellut
ettei kukaan ole kadonnut
ei niistäkään
joita katselin linja-autossa
ja ajattelin
että muistavatkohan he minut sitten joskus
kun olen kuuluisa
se oli vielä silloin
kun uskoin että minusta tulee näyttelijä. kun kuvittelin itseni oscar gaalaan.
ajatella että olen joskus oikeasti haaveillut sellaisesta.
tai ehkä haaveilen edelleen mutta en vain kehtaa myöntää.
tai sitten olen vain muuttunut. tai kasvanut. tai haaveni ovat vain muuttuneet.
näyttelijän jälkeen tuli astrobiologit ja sen sellaiset ja nyt
minä en oikeastaan tiedä mistä haaveilen
että onko minulla enää sellaista unelmaa
tietysti kirjoittaminen, jollain lailla, mutta en tiedä onko se unelma. en minä näe sitä sellaisena, kuin joskus pienenä tyttönä näin näyttelemisen.
en minä nukahda hymyillen ajatellen että oi, olisipa ihanaa jos joskus jos vielä joskus
ainakaan kirjoittamisen suhteen
ehkä oman itseni suhteen
ehkä unelmani ovat alkaneet koskea yhä enemmän minua itseäni
sitä mikä minä olen
että minä voisin olla itselleni
en ammatikseni tai työkseni tai muille
vaan että olisin löytänyt
paikan

minun on niin ikävä
sitä tunnetta kun katsoo merta
vaikka se ei koskaan ollutkaan minun kotini
ehkä minun on ikävä merta
ehkä sitä mitä se oli joskus minulle mitä se olisi voinut
mitä kuvittelin

enkä loppuen lopuksi tiedä mitä kaipaan eniten

minä en muista kipua.
olen alkanut kiinnittää siihen huomiota. se alkoi siitä etten muistanut miltä tuntuu olla kipeä. siitä havainnosta ettei sitä voi muistaa. ja nyt minä tiedän etten pysty muistamaan mitään kipua.
en tiedä vielä liittyykö se kaikkeen tuntoaistiin
että pystynkö muistamaan mitään mitä minä tunnen fyysisesti
ehkä paremmin
hyvät

ja sämpylät ovat edelleen uunissa
olen käynyt niitä katsomassa mutta eivät ne
ole olleet kypsiä

atjö rätaij g
tekisi mieli heittäytyä lumihankeen makaamaan

niin hiljaista
niin hiljaista
enkä minä vain nuku,
vaikka olisi yö

minulla olisi tekemistä
olen tehnyt koko aamun
tai no
nythän on jo oikeastaan kohta ainakin iltapäivä
mutta
todellakin se että tietää että pitäisi tehdä saa paljon väsyneemmäksi kuin se että tekisi

ja huomenna alkaa työ kello kuusi
aamulla

ja tänään oli tuskaa nousta kello kahdeksan
en noussut
mutta kymmentä vailla yhdeksän nousin
ja juoksimme että poikani ehtisi bussiinsa
ja ehdimmehän me, ehtihän hän
ja minä en ole saanut mennä takaisin nukkumaan
jotta vihdoin saisin illalla unta

en ole saanut taas viikkoon nukuttua
kunnolla
en ole vain nukahtanut

mutta luin tiedelehdestä uniartikkelin ja siinä sanottiin (miten ihmeellinen onkaan maailma!) että jossain vaiheessa sitä vain nukahtaa kun on tarpeeksi väsynyt.
onpa jännää. niinkö? ai että nukahtaa ihan.

kyllä minä saisin unta jos nyt menisin nukkumaan
olisi ehkä sittenkin pitänyt ottaa yövuoro. voisin sitten vain nukuskella kaikki päivät.
hmmm. olisipa se ihanaa.

olen nähnyt unia (miten yllättävää!)
yhdessä intiaani sanoi että ihmisten ja muiden eläinten pitäisi elää ystävinä.
yhdessä oli joku murhaaja tai sellainen omituinen mies joka sai ihmiset tekemään murhia, kun se tavallaan puhui niiden pään sisään. ihmiset hyppäilivät katolta alas. se oli viime yön painajainen. sillä mies oli jotenkin myös huijari ja kertoi minulle että joo, se ilkeä mies on vangittuna, että siitä ei ole enää huolta, vaikka hän itse oli se ilkeä mies ja oli vanginnut sen kiltin miehen ja he olivat ihan samannäköisiä, sillä kuva siirtyi kellariin jossa kiltti mies oli vangittuna ja kuuli ja minä muutuin kiltiksi mieheksi tai kiltti mies muuttui minuksi ja pakenin sieltä, juoksin mummini takapihaa pitkin ja siellä ajoi autoja ja pysäytin yhden ja silloin juuri ilkeä mies tuli kulman takaa ja huusi mihin sinä jo nyt lähdet ja minä yritin valehdella että päätin lähteä etuajassa sillä olin ilmeisesti sopinut ilkeän miehen kanssa jotakin että lähtisin myöhemmin mutta ääneni oli niin pieni ettei siitä tullut mitään ääntä ja ilkeä mies huomasi avonaisen takapihan oven ja lähti vihoissaan juoksemaan minun perääni ja auto oli ihan lähellä mutta jalat eivät liikkuneet ja minun piti hypätä ojan yli ja ilkeä mies vain lähestyi, laitoin silmät kiinni
heräsin

painauduin kiinni poikani ihoon, puristin kättä, poika nukkui, hengitys oli sellainen, mutta vaistomaisesti hän kietoi kätensä ympärilleni
ja saatoin nukahtaa uudelleen

ja näin unta jossa oli uneni järvi mutta ei ollut venettä sinne
siellä oli linnut, muodostelmissa toistensa päällä ja siipien sisältä tuli kaksi kissanpentua
vielä oli kolmaskin eläinlaji, joka kuristi kissoja ja
kissat alkoivat itkeä
eläimet huomasivat minut ja ystäväni ja suuttuivat kun olimme katselleet ja
hyökkäsivät
juoksimme karkuun
ja menimme vanhaan taloon, se oli puuta ja täysi punaisia ovia
avasimme yhden tulimme huoneeseen jossa oli suuret kellorattaat, kävelimme niiden päältä seuraavalle ovelle
olin varma että sen oven takaa tulisi unieni huone
avasin oven, siellä oli huone, ei minun unieni huone
lopulta avasin vain ovia ja ilmestyi maisema, huone, maisema, huone
mutta ei minun unieni huonetta, ei vettä

ja olen myös tulossa kipeäksi. nuha.
mikä loistava ajoitus. no, jos saan tätä pidäteltyä niin, että sairastun jouluksi. sekään ei olisi mitenkään uutta.

hmm. mutta minulla on mustikkasuklaata. äiti toi virosta.
ja puolukoita !

ja taidan lintsata.

pimeistä öistä

minun piti tulla kirjoittamaan tänne otsikolla painajaisista
mutta ehkä kirjoitan yli päänsä öistä

minullakin on siis alkanut vaihe
että en nuku kauhean hyvin
toisinaan nukun loistavasti ja toisinaan se on tällaista. pyörimistä ja heräämistä.

ja nyt.
painajainen.

heräsin yöllä painajaisesta ja aloin ajatella
miksi se on niin kauheaa
ja miksi se tunne ei mene pois
vaikka on ihan selvästi herännyt
vaikka tietää että se äskeinen oli unta
miksi ei
kamottava painostava ilma, poika hengittää vieressä raskaasti, nukkuu kovin sikeästi, kuorsaa,
se vaan lisää pelon tunnetta
painajainen ei voi mennä pois
kun toinen nukkuu ja toinen on hereillä
ja vain omat ajatukset voivat jatkaa kesken jääneitä unia
pimeys sade tuuli ja kuvat kun laittaa silmät kiinni

näin sellaista unta ettei sitä voi oikein selittää. näin toisten ihmisten unia. kolmen henkilön unet tulivat minussa tosiksi. ja sitä kautta tulin hulluksi. koska en oikein enää erottanut sitä mikä on unta ja mikä oikeasti. mutta ei kyse ollut oikeastaan siitäkään etten olisi erottanut. minä vain tunsin ne unet. se mitä tapahtui unessa joka oli koko ajan silmieni edessä vaihtuvina kuvina ja symboleina kuin musiikkivideo, nopeat leikkaukset, lähikuvia, kirkkaita värejä, ahdistavia väkivaltaisia kuvia, irstaita, irvistelyä, naamoja, tapahtui minulle myös koko ajan, oikeasti.
enkä päässyt siitä tilasta pois.
tätä on mahdotonta selittää niin että se kuulostaisi yhtään siltä mitä se oli, mutta se oli kammottavaa, se oli hyvin ahdistavaa.


ja kun heräsin siitä hakeuduin heti syliin. mutta toinen nukkui ja uni ei lähtenyt kunnolla pois. minä pelkäsin nukahtaa sillä tuntui että tulisin hulluksi jos uni vielä jatkuisi. ja kun kuvat silmieni alla alkoivat väreillä ja huone alkoi kellua minä oikeasti hetken olin varma ja aloin melkein itkeä, voi ei, mistä minä tiedän etten minä tulekaan tässä ja nyt hulluksi, mistä minä tiedän ettei se uni ollutkin vain ajatuksiani, vain sellaista mitä minä nyt alan aina ajatella, miten minä alan kokea asiat

olen viime aikoina alkanut nähdä unia hulluksi tulemisestani. omastani. en enää toisten vaan omastani. enkä minä tietoisesti kuitenkaan millään tavalla pelkää että tulisin hulluksi. oikeasti.

unet eivät jääneet vain tuohon ensimmäiseen painajaiseen.
olen ilmeisesti liikaa lukenut jeesuksen kristuksen evankeliumia
sillä jumala tuli minunkin uneeni ja minäkin olen nyt sitten jumalan poika
mutta en muista siitä unesta paljon mitään, en muista jumalasta paljon mitään
muuta kuin että sekin oli hyvin sekavaa
paljon symboleita ja kuvia

viimeisesssä unessa poikaystäväni isä oli minun isäni
ja hän oli hyvin väkivaltainen ja suuttui helposti
minun piti mennä hänen kanssaan kauppaan
välissä tuli takauma jossa isoveli ja pikkusisko laittavat töppösiä jalkoihinsa
mutta isä käskee isoveljeä ottamaan kengät pois ja ravistamaan niitä
pikkusisko yrittää pyytää että mieluummin hän tekisi niin
mutta isä pakottaa isoveljen
ja isoveljen kengistä putoaa avaimet
ja ne ovat kaljapullo jota lapset ovat yrittäneet salakuljettaa
isä suuttuu ja hajottaa tavaroita ja lyö
menen ulos, miljöö on mummini talo, minulla on kädessä suuri sininen ilmapallo
se lentää mummin takapihalle pusikkoon, juoksen hakemaan sitä, pihalla on paljon lunta, se kantaa minua kunnes tulen pallon luo ja uppoan, mutta tuntuu hyvältä upota lumeen, kahlaan lumessa ja juoksen lumessa juoksen ympäri pihaa
kunnes muistan isän
auto on kadonnut pihasta, yritän etsiä
kunnes kuulen möreän äänen että auto ei ole pihassa vaan ylämäessä
menemme sinne ja siellä on monta autoa, kaikki vihreitä, niissä ei ole rekisterikilvissä mitään numeroita
isä valitsee yhden ja siirtää rekisterikilpeä niin että siihen muodostuu numero ja vuosiluku 98

ulkona sataa
ja vessassa tuulee
kari nukkuu ja minä en tahdo enää en saa unta enää

pimeä vuodenaika. pimeä.
ja pimeällä kaikki on aina monin verroin pelottavampaa
kaikki muuttuu
ja minä pelkää niin ja sellaisia asioita etten voisi koskaan valoisan aikaan
yöllä minut saa hengiltä
nyt se ei tunnu mahdolliselta.

ehkä pitäisi jutella yön kanssa
ehkä pitäisi tulla tutuksi sen kanssa
tanssia vähän, nauraa ja laulaa
sanoa että tahtoo olla sen ystävä
koska kyllä minä pidän öistä olen aina pitänyt
mutta sille ei mahda mitään
että kaikki tuntuu muuttuvan
kääntyy

ja olen niin pirun väsynyt.

kollektiivinen väsymys

ystäväni ei saa nukuttua
hän ei ole nukkunut moneen monituiseen yöhön. nyt hän on saanut unilääkettä. eikä sekään auta.
pelottavaa, koska hänellä ei ole koskaan aiemmin ollut sellaista.

minäkään en saa nukuttua.
mutta se ei ole mikään uutinen tai ihme tai mikään
koska en ole saanut oikein hyvin nukuttua koskaan
minun elämääni kuuluu
niin kuin päänsärkykin
se että en meinaa nukahtaa ja se että herään monta kertaa yössä
saan siitä hyvästä uneni
mutta uni ja uni ovat eri asioita

tuntuu että väsymys on myös kaikkialla ympärillä
ulkona sataa vettä
harmaat kadut harmaat ihmiset
kaikki haukottelevat eikä kukaan jaksa kuunnella mitä sanotaan vaikka se olisikin mielenkiintoista

mielenkiinto on hävinnyt kaikesta
kun ainoastaan tahtoisi nukkua
mutta silti on koko ajan väsynyt

ehkä on alkamassa jokin aika
sellainen aika ettei kukaan enää nuku
kukaan ei voi pian ummistaa silmiään
koska on liikaa mitä pitäisi katsoa
visuaaliset ärsykkeet tukkivat aivomme niin että unen, jossa ne pitäisi käsitellä, mahdollisuus alkaa on toivoton

niin
yhden tutkimuksen mukaan unien näkeminen ja nukkuminen liittyy nimen omaan meidän visuaaliseen maailmaamme ja siihen kuinka me käsittelemme näitä näköaistiärsykkeitä
että esimerkiksi
ne eläimet, jotkut kalat ja hait
jotka elävät ihan pimeässä, niin etteivät ne näe mitään
ne eivät myöskään nuku
ja taas mitä kehittyneempi näköaisti, sitä enemmän tarvitsee unta

ja jotkut eläimet ovat jopa sopeutuneet siihen niin, että nukkuvat vain toisella aivopuoliskollaan kerrallaan. niiden silmät on kytkeytynyt eri tavalla kuin meidän, eli toinen silmä johtaa pelkästään toiseen aivopuoliskoon ja toinen toiseen
meillähän kumpikin silmä johtaa kumpaankin, vain eri puolilta silmää johtaa eri
(olen huono selittämään näitä biologian ihmeitä mutta ehkä tajunnette että silmillä on merkitystä siihen kuinka paljon unta tarvitsemme)

voiko olla niin että uni ei enää riitäkään?
että meidän visuaalinen maailmamme on muuttunut ja korostunut niin paljon nopeammin kuin mitä elimistömme pystyy tähän sopeutumaan
että tarvitsisimme paljon enemmän unta kaiken käsittelyyn kuin ennen
ja silti unenmäärämme vain vähenee...
että meidän pitäisi nukkua enemmän jotta meidän elimistömme voisi käsitellä kaiken visuaalisen informaation
ja koska emme nuku tarpeeksi olemme koko ajan väsyneitä
vaikka nukummekin
vaikka nukumme yön

ajatuksia vain

jotain on tekeillä.