uusi tuttu seelanti

Olen istunut kolmen kanan valissa. Ne ovat munineet jo joka paiva.
Talossa on nelja aikuista ja vauva ja me. Me nukutaan alakerrassa, eika ole liian kuuma peittojen alla.
Torilla on paljon tuttuja. Meri on tuttu. He, jotka asuvat talossa, niin tuttuja etta voi puhua puhua ja kuunnella ja kysya suoraan.

Olemme menettaneet kaksi sellaista ystavaa ja joka paiva muistan olla onnellinen kaikista heista, jotka viela ovat olemassa. Joiden kotiin voi tulla. Ja istua poydan aaressa. Dyykattuja juustokakkuja.

Matka on siis ohi. Me ollaan kotona, me sanotaan. Ja meille sanotaan. Mies raahaa laatikoita, numeroituja, sisalle ja me pakkaamme taas. Minulla on samat housut neljatta paivaa. Ja edellinen yo oli ensimmainen yhteentoista kuukauteen, kun emme nukkuneet vierekkain.
Yksitoista kuukautta kakskytnelja seitseman. Tajusimme etta yhteentoista kuukauteen emme ole olleet niin pitkaan toisistamme erossa kuin eilen.
Mies katseli ystavansa venetta ja leikki merirosvoja villien poikien kanssa merinakoalatalossa. Mina puhuin vauvoista keittiossa kaupunkitalossa. Ja tutustuin neljaan uuteen ihmiseen siella missa kasvoi eukalyptus puita ja aitauksessa oli lampaita, kanoja ja ankkoja. Ja me nauroimme niin. Maorilauluja matkalla kotiin.

Huomenna taas lentokone. Toiselle saarelle. Ei pyoria, ei pyoria talla kertaa.

Kummallista, koska ei ole kummallista. Kuinka normaalia kaikki tassa elamassa.
Paluut lahdot paluut.

Nyt taalla siis. Uudessa-Seelannissa. Uudessa alussa.

Kävelimme kaikki keskustaan,
junasilalle, jonka raiteille joskus asettelin viiskytpennisiä veljen ja naapurin pojan ja sen pojan pikkuveljen kanssa. Junasillalle, josta on otettu kuva kun yhdellä tytöistä on sininen takki,
josta joskus perjantai-iltana hyppäsi alas yksi jos toinenkin
kävelimme ja tyttöäni  pelotti kaikki raot lumen alla
minua nauratti kun oli varmat askeleet ja poika heitteli lumipalloja
pimeää ja kaupungin valot ja minä kerroin rakennuksista niin kuin tietäisin kaupunkirakentamisesta jotain
ajattelin niitä kesiä kun oli konsertti puistossa
kun satoi kaatamalla ja me pikkutytöt taikapeiliä kuuntelemassa humalaisten muovien alla
kävelemässä paljain varpain kotiin hiukset vettä vaatteet läpinäkyvät
mutta me oltiin pikkutyttöjä silloin

tänään jouduin muistamaan äänestä miehen
jota joskus pikkutyttöinä yritimme viekotella
jotta hän menettäisi työpaikkansa

ja nyt sataa lunta,
vaikka aamulla taivas oli kirkas ja sininen ja minulla jatkuvasti katkeilevat puhelut sinne merien taakse
jonnekin,
puhetta pyöristä, puhetta lentolipuista, puhetta kartoista ja siitä mitä haluaisi tehdä kaikista eniten kun toisella on alkamassa yö ja toisella päivä.

sataa lunta,
lumitöitä tehdessä taivas oli uhkaavasti pimentymässä
mutta olen unohtanut kaiken pilvistä
en enää katso ylös niin kuin muutamia kuukausia sitten
aamuyöstä, ja kun oli pimeää ja kuu teki valon ja tähdet himmeästi pilveverhojen läpi
kun katsoi ylös jatkuvasti
katsoi katsoi katsoi taakse ja sivuille niin ettei voinut keskittyä mihinkään kirjaan, ei taskulampun valoon
kuinka hitaasti vene liikkui, miltei pysähtyi niin
että piti laittaa moottori pärisemään
eikä sitten ollut varma jos ei kuulisikaan merirosvojen ääniä
ja toivoi että tuuli yltyisi,
että yltyisi se
edes niin että saisi veneen liikkumaan
tai kääntyisi nousuvesi laskuvedeksi tai toisinpäin

ja miten kylmää merillä toisinaan
kun suolavesi tulee iholle kaikkien takkien läpi ja varpaat palelevat ja kosteat,
aina yllättäen, ei koskaan osaa aavistaa miltä puolelta aalto ryöppyää istuinkaukaloon (tämä on käännetty ilmaistasanakirjaa käyttäen! miten joskus käsittämättömän selittämättömiä kielten erot!)

ja miten kuumaa kun aurinko nousee. haluaa välttää kaiken valon, mutta ei voi, on silti katsottava taivasta, on silti tähyiltävä horisonttiin, haluaa olla alasti eikä sittenkään saada valoa iholleen. haluaa vettä vettä vettä.

eikä haaveile mistään niin kovasti kuin vedestä kun on Timor Leste ja viemäriveden haju. Salaatit roikkumassa alassuin, tomaatit torneina, naisilla viuhkat ja miehet viuhkimassa kärpäsiä lihoistaan. Tulee miltei vihaiseksi kuumuudesta. Vihaiseksi liejusta, kun pitää astua veneestä rantaan ja kiskoa vene kivikkoon ettei se lähtisi nousu tai laskuvesien mukana. haaveilee uimisesta. haaveilee niistä koralliriutoista, vuoristokylistä. eikä vieläkään ymmärrä miten sekin ranskalainen tyttö oli ollut siinä pääkaupungissa viikko viikon perään lähtemättä, vaikka olisi ihan hyvin voinut tehdä retkiä viileämmille ylängöille, edes.

mutta nyt ei ole meriä eikä veneitä
muuta kuin lumen alle hautautuneita kuin vanhat eläimet
Helsingissäkin hiihdetään. Vain junasillan alla virta on sula.

Huomenna on koulu. Sellainen luokka, jossa ei ole koskaan ollut, lapset joita ei ole koskaan tavannut, opettajat kaikki vaihtuneet. Ei tarvitse koputtaa ja odottaa käytävällä, että joku tulisi avaamaan. Ei jättää kenkiä ja takkeja pieniin naulakoihin oven pieleen.

Sataa lunta,
yhtäkkiä koko taivaan täydeltä. Enkä ole tarkastanut lentoja niin kuin piti.

Kuinka pitkä matka vielä. Pitkä pitkä ennen kuin tietää missä pitää olla perillä.

Tänään kävelin jäällä. Seurasin vanhoja jälkiä ja kuulin rekka-autot kaukaa tieltä. Lumi kimmelsi auringosta ja puille tuli varjot. Se lämmittää jo, aurinko.

Yöllä minulla ei ollut kenkiä, ja valokuvasin suurta vaaleanpunaista lintua, joka osasi puhua ja halusi liittyä siihen kuoroon, jossa minäkin lauloin. Yksikään valokuvista ei onnistunut, lintu oli kaikissa liian suuri, silmät olivat kiinni tai valotus oli väärin.
Ja me olimme matkalla.

Edellisinä öinä olen yrittänyt pitää lapsista huolta, kontannut jäällä kunnes se on ollut pelkkää vettä ja olen ruvennut uimaan. Löytänyt entisen kapteenini kääriytyneenä peittoihin kuin muumio, liikkumatta ja puhunut veljeni kanssa.

Tänään soitti nainen, joka oli isosiskoni silloin, kun nukuimme vieretysten isovanhempieni vierashuoneen sängyssä pelikortit levällään ja istuimme tuntikausia bussissa, minä ensimmäistä kertaa.

On vaikeaa, jos on asioita joita ei saa sanoa.
Jänikset tekevät jälkiä lumeen ja taivas on yhtä sininen kuin kaksi vuotta sitten. Kaksi vuotta. Me laskemme isosiskoni kanssa vuosia siitä kun viimeksi tapasimme, toiseksi nuorin lapsista oli silloin vauva, nyt hän täyttää kuusi. Puhetapa, jolla päivitellään on aikuisten.
Ei ole jäljellä mitään siitä kun lähettelimme toisillemme pitkiä kirjeitä kaupungista toiseen vaaleansinisille ja vaaleanpunaisille ja vaaleankeltaisille papereille kirjoitettuna, tarrakuvia liitteenä.

Ajattelen heitä paljon
niin paljon että energia alkaa virrata,
se virtaa auringosta maahan ja maasta puihin ja puunoksista lintuihin,
linnuista taivaalle ja taivaasta mieliin.

Jos päivä jaettaisiin prosentteihin sen mukaan kuinka paljon ajattelee
niitä, jotka ovat joskus olleet
minun päiväni olisi yli yhdeksänkymmentäprosenttisesti täyteen buukattu. En koskaan lakkaa pitämästä heistä, vaikka olisin pitänyt heistä vain yhden kesän
kolme vuotta
tai sanonut lakanneeni pitämästä ollenkaan.
Niin kuin senkin tytön kanssa kävi, joka kerta toisensa jälkeen tuli meidän ovellemme, mutta minä en tullut edes alakertaan.

En muista koskaan otsikoita,
mutta pidän henkilöhahmoista. Ja kun on istunut kahvilassa tunteja vain odottaakseen tuntematonta miestä saapuvaksi esittelemään kuvasuunnitelmiaan, ja kävelee ulos, ja näkee sellaisen pojan, jonka kanssa tuskin koskaan silloin aikaisemminkaan vaihtoi paria sanaa enempää, ymmärtää miksi ihmiset pitävät toisistaan kiinni.
Seuraavallakin viikolla hän näkee saman pojan. Ja miehen, jolle on keksinyt islantityttönsä kanssa tarinan intialaisesta vaimosta tai vaihtoehtoisesti historiantutkijan elämästä, alkaa uskoa siihen että me kaikki tunnemme toisemme jostain.

Ehkä on sieluja.

Olen tullut takaisin
villistä idästä. Yhteensä 17 eri autossa, 22 eri ihmisen kanssa. Ja sitten oli niitä muutamia, joita tapasi vain tiellä, tien laidalla.

Ja rannat olivat aaltoisia
ja puut silottuneet kivien muotoon
ja jättikokoisen ajopuun takana oli kuollut kalkkuna
ja minä lauloin lauloin lauloin sinä päivänä kun synnyin ja tuuli vei äänen ja meri ja aallot

mutta eniten minä nautin kyydeistä, ihmisistä, joita en olisi koskaan muuten kohdannut ja heidän tarinoistaan ja siitä että saatoin olla millainen tyttö tahansa. tarinani kenellekään tuttu.

tänään pitäisi tulla amerikkalainen tyttö. sillä ei ole puhelinta ja se liftaa tänne. on mustia pilviä ja tuuli. ja minä olen istunut koko päivän koneella. viikko ilman ja huomaan elämäni olevan täällä. aamu meni tyttöni kanssa puhellessa ja sitten oli poikakin, unista, kuinka pitää työntää seinää. ja minä nauroin niin etten. ja sitten oli poika islannista ja minä nauroin hänenkin kanssaan ja hänen aksenttinsa kuulosti niin voimakkaalta, olen kai jo tottunut tähän paikalliseen tapaan, siihen että englanti on jonkun äidinkieli.
olen tottunut, tottunut jo.

tuohon ääneen, joka on meri
ja lintuihin jotka laulavat korkealta
ja täysikuuhun en ole tottunut,
en siihen että se tulee silmiin kuin taskulampun valokeila ja minä pidätän hengitystä.

tuuli tuuli, miksi minä aina karkaan tuulisiin saariin.

Vyöry. Niin kuin asioilla on tapana.
Yhtäkkiä minulla on ystävä, jonka seurasta en saa tarpeekseni
ja kirjastosta vapautuu työpaikka
ja taidepajoista ollaankin kiinnostuneita
ja kansainvälisestä projektistakin kysellään
(johon minun on ikäväkseni sanottava ei)

ja on tuuli
aamuisin kylmä niin kuin talvella
tuuli joka kuljettaa pilviä niin että tulee sade niin että tulee aurinko
vuoronperään
kun hän katsoo ikkunasta ulos

ja minä olen kääntynyt ympäri ja hänellä on paljaat varpaat
ja hän kysyy miksi minä lakkaan varpaankynnet
ja minua naurattaa
koska minulla on minun tyttöni ranskassa
minä vastaan
ja sitten kerron siitäkin yöstä kun oltiin pukeuduttu lyhyisiin hameisiin ja tiukkoihin paitoihin ja sitten lopulta istuttiin keittiössä ja syötiin pitsaa. ja kukaan ei voi tietää
miten me nauroimme
kävellessä takaisin yön katuja kun miehet huusivat takana ja me saatoimme nojata vain toisiimme
punaiset varpaankynnet on paljon enemmän
kuin kynsilakkaa, minä ajattelen

enkä kuitenkaan osaa selittää miltä vesi tuntuu jalkoja vasten
hän sanoo odotti runoa
ja minä nauran

luola on pimeä
niin pimeä ettei näe eteen
kun olemme tulleet luolan perälle
minä sanon en näe sinua
ja hän tarttuu käteeni ja silmät tottuvat pimeään
ja seinillä pitkäjalkaisia heinäsirkan tapaisia eläimiä
joita ei näe kun on pimeää
nukkuvat ylösalaisin ja pudottavat itsensä alas jos valo
eikä koira tiedä mistä suunnasta me sitä kutsumme
ja kävelemme valoon
takaisin metsään

miksi sinä rakastat metsiä
hän kysyy
ja minä sanon että se olen minä

kaikki puut
joita ei ole vielä kaadettu

ja yöllä minä katson kuinka puut kääntyvät tuulesta
taipuvat mutta eivät katkea
emmekä ole varmoja
onko se vene joka kolisee seinää vasten, ovi vai esineet joita emme edes tarvitse

ja meritähdillä on tuhansia pieniä jalkoja tai käsiä
ja ne kulkevat laskuveden aikaan sinne missä on lätäköitynyttä vettä
ja ne hautaavat itsensä hiekkaan

ja lapset esittelevät minulle särkynyttä posliinia luokkahuoneen eteisessä
ja sanovat että hoitopaikassa on tylsää
ja kun iltapäivällä näen ne naiset
ajattelen etten koskaan jättäisi lapsiani heille

opettajanhuoneessa
he puhuvat tavaroista, joita tahtovat ostaa
ja minä palautunut siksi mikä olen ollut
ja tuuli niin voimakkaana, ravisuttaa taloa,
taivuttaa pyörää, hiljentää vauhdin
aina siinä merenpoukaman kohdalla
ja tarina joka lasten täytyy muistaa
on kadonneesta salamista
ja kuinka tärkeä aines se on kaikille pitsassa
minä mietin niin
miten pienillä asioilla koulussa tuetaan tiettyjä ideologioita
opettaja kysyy kuinka moni tykkää salamista
ja kun kaikki viittaavat minä minä opettaja hymyilee, hyvä.

ensimmäinen asia mitä söin tultuani takaisin uuteen-seelantiin
oli kunnon pihvi
ha ha ha haa
oi kyllä meillä on hyvää lihaa täällä
ja minä istun sohvalla ja ajattelen, mutta en koskaan osaa sanoa mitään

miten muutetaan maailmaa hiljaisuudella?

mutta minä hymyilen ja ajan pyörällä, joka taipuu tuulessa
ja halaan tyttöä, joka satuttaa kyynerpäänsä
ja korjaan keijujen tekemät korut
etsin karttapallosta Tansanian ja luen ääneen lasten valitseman kirjan
ja minä hymyilen koko iltapäivän ennen kirjapiiriä
hän juoksi nurmen poikki työhaastatteluun
ja aurinko tulee hiuksiin ja polttaa poskia ikkunankin läpi
vaikka hetki sitten kastuin läpimäräksi sadekuurosta
ja minä hymyilen kun istun autossa ja ollaan tulossa kotiin ja hitaasti tulee hämärää

ja minä käännän Catharina Gripenbergin runon englanniksi ja lähetän sen eteenpäin.
Kun olen lukenut ääneen runon If
jostain kaukaa menneiltä vuosikymmeniltä

pilvet liikkuvat nopeasti, koska on tuuli.

Tänään sohavasurffarit lähti. Talo oli eilen täysi vieraista. Oli kolme saksasta, yksi balleriinatyttö ja kaksi muuta, jotka olivat hiljaisempia ja eivät oikein tienneet miten päin olla. Raukat, juuri lopettaneet koulun ja miettivät nyt mitä tehdä elämällään, hassua, että 19-vuotiaat tuntuu niin nuorilta! Ja sitten oli se mies,
se on taas takaisin, mutta tänään hän on katsomassa asuntoja, joten ehkä hän lähtee täältä aikaisemmin kuin minä
ja olen niin virkistynyt auringosta ja uusista ihmisistä ja siitä että saan hymyillä ja hoitaa puutarhaa ja veistää veistä Manuka-puusta
että en jaksa välittää yhdestä isosta vauvasta, jolla on vitamiinipurkki ja valokuva tyttöystävästään nyt meidän olohuoneessa, patjansa vieressä.

Ja minä halusin tänään suurperheen
kun katsoin miten isä ja äiti ja kuusi lasta riemuitsivat rannallamme. He ovat vihreän talon asukit, tai lomailijat, kun on kouluilla loma, kevätloma, mikä lie
ja lapset olivat niin riehakkaita keskenään ja laittoivat verkkoa ja sellaista
ja ajattelin miten paljon niistä lapsista on seuraa toisilleen
ja sitten on rotta joka ei koskaan jätä kompostia rauhaan
ja pyykit tuulessa kuivumassa
ja sotkuiselle paperipöydälle jätetty sydämenmuotoinen suklaarasia. Thank you. siinä lukee kirjoitettuna tussilla. Voi mikä suloinen balleriinatyttö.

Ja minulla olo, että olen vanha. En vanhavanha, mutta että täällä minä asun merenrantatalossa miehen kanssa ja hoidan puutarhaa ja majoitan seikkailijanuoria. Nuoria, jotka tulevat tänne ja ihastelevat rantoja ja puita ja maailmaa. Niinhän minäkin, mutta sitten kuitenkin minun pöytä on täynnä papereita ja kirjoittelen sähköposteja Uuden-Seelannin opetusministeriöön!

Ja huomenna tulee poika, joka kutsui meidät kasvissyöntifestivaaleille ja tuo koiransa mukanaan. Minä sanoin, ettei se saa sitten tappaa Kiwi lintuja. Ja lampaankin piti tulla, toisesta perheestä, mutta ei se nyt tulekaan. Pieni karitsa, joka on kasvanut kyllä aika muhevaksi.
Ja yhtäkkiä on kesä ja tuulista ja kesä ja ihmisiä kaikista maailmoista ja ilta ja tuli ja minä nojaan päätäni toista vasten ja on yö ja me kuiskitaan siitä miten erilaisia vieraita ihmiset on ja se mies, joka etsii omaa taloaan, puhuu niin kovalla äänellä että meitä alkaa naurattaa
ja minä näen tähdet ikkunasta
ja kuulen aallot
ja kirjoitan tuhat sähköpostiviestiä ja suunnitelmaa sinne ja tänne ja sinne ja tänne ja annan puhelinnumeroni sinne ja tänne ja kitken hikipäässä pisteleviä kasveja
ja päätän olla tekemättä leipää koska kovat leivät on pehmenneet
ja kastelen yrtit ja katselen niitä
katselen kaikkea sitä mikä on kasvanut täällä neljän kuukauden aikana

neljän kuukauden

ja katselen vuolemaani veistä
ja lakkaan sen ruokaöljyllä
ja katselen sitä uudestaan
ja pakkaan kummitädilleni lähtevät lasinaluset moniin muoveihin ja pahveihin ja

minä ajattelen että tämäkin voisi olla ammatti
että joillakin on
tämä
että veitsi kädessä vuolee ja sitten katsoo kättensä töitä
pakkaa sen muoviin
ja aloittaa uuden
veitsen lasinalusen tuolin lusikan kupin pöydän sängyn

ja minun nenä ja posket on palaneet
ei Samoan kuumuudessa vaan ihan vaan veistä vuollessa. Punanaama oon, mutta entäs sitten.

"Character building is inefficient, mastery in learning is inefficient, friendships are inefficient, and arts are inefficient. The things we value the most are inefficient. They all develop slowly and over time." (Jensen, Eric)

Olen lukenut tänään kirjan aivoista ja taiteesta. Olen aloittanut kirjaa eläinten moraalisesta käyttäytymisestä, koska se on mielenkiintoisempi. Olen lakannut kynnet, varpaankynnet ja sitten vasemman käden sormet, joiden kohdalla päädyin etten tahdokaan kirkkaanpunaisia kynsiä. Että ne on liian punaiset. Ei minun kynteni ja nyt oikea käsi näyttää ihan kalpealta. Olen lähettänyt viestin miehelle, että osta kynsilakan poistoainetta. Olen hakenut kahdesti puita tuulessa. Olen tarkastanut postit ja minulle on pikkukaupassa paketti. Olen nukkunut yhdeksään. Nähnyt unia taas ovista. Olen ajatellut että tahtoisin olla kaunis. Olen vaihtanut nuhruuntuneet housut ja vihreän paidan mekkoon, jossa on jo reikä. Olen keittänyt uutta chaiteetä, jonka ostin eilen itselleni synttärilahjaksi. Olen kirjoittanut lauseen miehen lauseen alle. Olen lukenut sähköpostin jossa sanottiin ettei tekstini ole yhtään hullumpi kustannustoimittajankaan näkökulmasta. Olen nähnyt öljyä kuljettavan laivan saapuvan, minä tiedän kuka sitä ohjaa.

Eilen oli syntymäpäivä. Istuin puistossa ja leikkipuiston puolella oli äiti lapsineen, joka koko ajan tuijotti minuun. Sivusilmällä. Tuijotti että mikähän tuotakin vaivaa. Istunut siinä kun vanha nainen kiertää minut kaukaa. Ei kukaan tahdo lähestyä sellaista, jolle saattaisi joutua sanomaan jotain.
Minä ajattelin ettei kukaan enää kysy mikä hätänä. Vaikka minulla ei ollut mikään hätänä. Ja kun sain tarpeekseni siitä puistosta minä kävelin vain tietämättä suuntia. Kävelin tietäen silti löytäväni sinne minne pitikin.
Ja monta kertaa thai-hieroja kysyi onko kaikki hyvin. Ja minä hymyilin
hymyilin niin kuin kiltit tytöt hymyilevät
niin kuin hymyilin alakerran ulko-ovilla siivojaatytöille
hymyilin ylhäällä miehelle, jolla oli pieni pujottava parta ja joka on ollut yhden kerran meillä yötä.
Ja sitten yhtäkkiä en taas tahdokaan mitään. tahdon vain kotiin
ja painan kasvot vihreän huivin sisään
everything is so
minä sanon
mutta ei minulla ole tällä kielellä sanoja millekään
eikä hän ymmärrä sitä
miten paljon kielen sisällä on ja ei ole
ja nainen virastosta
sellaisesta niin kuin meilläkin on
missä pitää odottaa ala-aulassa palkkakuittien kanssa
don't give up
ja minä hymyilen sielläkin
hymyilen teinitytölle joka odottaa äitiään
hymyilen miehille jotka raahaavaat laatikoita
miehelle jolla on nopea tahti ja kysyy someone taking care of you
hymyilen hississä
hymyilen kadulla
hymyilen espanjalaiselle tytölle joka sai töitä 5kk etsimisen ja yrittämisen jälkeen
hymyilen kaikille niille autoissaan istuville ihmisille jotka tuijottavat tienvartta kävelevää tyttöä värikäs kassi olalla keikkuen
teillä ei ole edes kävelyteitä
ihan kuin islannissa

ihan kuin islannissa kun yritti päästä tien yli
yritti hemmetti päästä merelle joka oli ihan edessä vaan mutta kaikkien autojen takana

mutta sitten me juodaan shamppanjaa ja minua naurattaa vaan kaikki
tuli
don't you dare to touch my fire
ja kuinka mies etsii sanoja pitkään
lauseeseen jonka saan lukea aamulla

ja taas on viikonloppu
ja minun kotimaassa on jo alkaneet koulut, se syksy
josta minun tyttö sanoo että ei tahdo laittaa sukkahousuja miten helppo on mekko

ja on kirjeitä on sanoja
kaikilta niiltä joita rakastaa
minun ensimmäinen tyttöni, hänkin, hänen sanansa siitä kuinka me tuijotimme teekuppeja ja minun sanani olivat kulmikkaita ja katkonaisia
ne ovat edelleen minä kuiskaan hänelle,
se ei ole muuttunut, sinä luulet vaan, minä sanoisin
ja heillä on lettukestit
sillä välin kun minä nukun
painaudun vasten toisen ihoa kun tulee kylmä

vielä on tuuli
ja vieläkään en osaa sanoa kumpaan suuntaan vesi kulkee
rantaan vai pois päin.

Tänään en ajattele pahoja ajatuksia.
Tuuli on niin kova, että lukitsen oven. Vesi virtaa kuin tuuli poispäin rannasta.

Minä olin ensimmäistä kertaa meressäni sunnuntaina. Tyttö, joka oli heti tuttu, heti sellainen jonka kanssa saattoi juosta merenrantaan, heittää pyyhkeet rannalle ja sukeltaa kylmään suolaiseen veteen. Mutta flunssa ei lähtenyt sillä. Tai ehkä se tuli takaisin.
Ja opettajat ja oppilaatkin ovat sairaina. Flunssa-aalto.

Tänään aion katsoa tulta, jota voin katsoa nyt suoraan kun olen raahannut pöytää ja kiviä ja sohvaa, olen tehnyt kotia, tuleen päin.

tänään aion kirjoittaa yhden kappaleen loppuun,
en voi enää lykätä , väsyneet silmät ja vuotava nenä eivät kelpaa enää tekosyiksi.

Olen saanut kirjeitä ja kortteja
tarvitsen lisää magneetteja että ne kaikki voivat olla jääkaapin ovessa,
minun
ystäväni, minun
omani

tarvitsen omistamista.

Unessa minun ystävistäni hupaisin on kauniissa ja rohkeissa
hän on vain muutamassa jaksossa, esittää siivoojaa, sellainen sidekick hahmo, joka tulee aina keskeyttämään Brooken ja Ridgen kuhinoinnin
ja minä nauran niin, nauran niin paljon
että se tulee unenkin läpi
hän on niin ihana, hän on vain oma itsensä siellä mutta juuri siksi hän onkin niin hauska
koko sarjalta menee pohja ja se muuttuu ihan farssiksi
vain koska ystäväni tulee siivoojana sisälle
ja nyt
koko uni tuntuu ihan absurdilta
eikä se tunnu selitettynä yhtään hauskalta
mutta unessa minä nauran, niin onnellisena kun näen hänet siellä, kauniissa ja rohkeissa
hymyilemässä, huulipunaa huulissaan.

ja on myös uni, jossa pakkaan loppumattomia tavaroitani lapsuudenkodistani
aina uusia laatikoita leluja, vanhoja vaatteita, sängyn alta, kaapeista
joudun ohjeistamaan toisia ihmisiä pakkaamisessa
he eivät ymmärrä vaikka sanon että voitteko tyhjentää noiden vaatekaappien vaatteet näihin laatikoihin,
kaikki pitää näyttää kädestä pitäen
aivan kuten koulussa lapsille, joita ei kannusteta ajattelemaan itse

ja on uni, jossa minullakin on rooli
vaaleanpunaista huulipunaa, samanvärinen hame
ja nenäliinakin on pinkki
mutta en enää muista miksi olen pukeutunut niin, en enää muista rooliani

unet häipyvät niin kuin meri tuulen mukana ja tuuli omassa kyydissään. Nyt minun pitää ruveta kirjoittamaan tutkimusta. Kirjoittamaan lukua loppuun. Huokaus.
Huokaus.

pitäisi oikeastaan litteroida
ei pitäisi laittaa Reginaa soimaan.

eikä saisi pitäytyä ensivaikutelmissa
mutta joissain ihmisissä vaan on jotain sellaista
että ei osaa pitää

ja toisissa sellaista
että alkaa heti selittää ja nauretaan ja poseerataan kameran edessä niin kuin oltaisi aina
vaikka todellisuudessa oltaisi juteltu ensimmäistä kertaa eilen

etsinyt monta päivää pakkausteippiä, oli varma että omistaa sellaista mutta ei vain löytänyt
ja sitten tänään raahautui vihdoin ostamaan
ja kun oli ryhtymässä pakkauspuuhiin löysi
sen vanhan
ja joku on tunkenut minun häkkivarastoon omia roskiaan
raivostuttaa
raivostuttaa roskaaminen noin muutenkin

eikä postin sivuilla voinut ilmoittaa että haluaa postin silti suomen osoitteeseen
ei niitä kannata kääntää

ja päivät menee niin nopeasti että aika
menee niin nopeasti
ja yöt
ihan valoisia
aamuyöt valoisia
valoisia ja lämpimiä päivät

tämä on erilaista
ihan erilaista
ja toivoo että tuhkapilvet että luonnonvoimat että tuuli
että se kääntyisi jotenkin niin
että kaikki menisi niin kuin suunnitelmat

puhutaan perinnöistä
jos saisikin viisi miljoonaa
ja puut ovat muuttuneet viikossa
sääennusteet, tuhkapilviennusteet
toiset suunnittelevat kesää

minulla kasaamattomat pahvilaatikot
litteroimattomat haastattelut
katkeilevia lauseita
joogamatto
valokuvia joissa mallin elkeet.

voisi hypätä
tän yli
jotenkin hypätä vaikka nukkuessa että kun herää olisi jo.

Tää sää on kummallinen
eilen illalla sataa räntää ja tänään vaihtelee pilvien sateen ja auringon välillä
ja miettii uskaltaako viedä peiton ulos tuulettumaan
koska on siivous
se ei ehdi valmistua koska on riennettävä ilman ääntä teatterille
mutta kivet on
kerätty ikkunalaudalta ja siinä on nyt vain kasvit vihreät
ei simpukoitakaan
ne on kaikki arkussa, punaisessa, joka oli joskus ylähyllyllä ulkomaalaisen miehen liikkeessä

tahtoisin olla saaressani
kaikkien tulivuorten tuprutellessa
vaikka miten hassua että se on jo vuodentakainen
melkein eikä enää oma
se on vain siellä ja täällä voivotellaan ilmatilasta
jossa ei lennetä

kuuntelen Bluria,
en tiedä miksi
mutta tänään on ollut musiikkipäivä jo kuusi tuntia
eikä siivous ole vieläkään valmis
eikä kurkku tule millään paremmaksi ei ainakaan sillä että aurinko silmään
ja on jo kaksi laatikollista kirjoja
ja kaksi vaatteita

ja mies hiipii hämärissä kuvaamaan taloa
minulle
we have a house,
hän sanoo ja minä mietin ettei enää koskaan kevään ensimmäisiä jäätelöitä tällä tavalla
kun on ollut kaikki, miltei
kaikki ne joiden kanssa oli joskus nurmikkokin ja viinipullot ja pojilla sikarit
mutta nyt on yliopiston kirjaston kahvila
kirkkopuisto
ja tyttö sanoo emme koskaan osanneet ajatella

ja minun tyttöni sanoo että entä jos majatalo
minä kysyn entäs miehet
hän sanoo, minä ajattelin että me unohdetaan miehet, on niidenkin jo aika selvitä ite omasta elämästään
ja sitten me keksimme itsellemmä näyttelijät
ja on valokuvia
jossa meitä on kolme keikistelemässä
ja minua naurattaa
erityisesti ne kuvat joissa on pitsanpalat ja minulla vain bikinin yläosa
ja se missä on pojat
kuin isot kihot konsanaan ja me kolme siinä
lyhyempinä

se oli silloin. jo yli kaksi vuotta sitten. vasta.
eilen tehtiin suunnitelmia viiden vuoden päähän
ja vuosikin tuntui mahdottomalta ennustaa

mutta nyt on jo riennettävä
muuten myöhästyn ja muitten pitää seisoskella pihalla
vaikkei onneksi tarvitse värjötellä
kun on aurinko.

Kotona
bussi on täynnä ja toinen
kuljettaa vain yhtä ihmistä
on vauva joka ei vierasta yhtään vaan hymyilee ja ottaa jo kaksi askelta ja tulee syliin ja kiskoo paidan kaula-aukon levälleen ja nelivuotias joka tykkää pallosta, jonka piti olla kiva pallopeli, mutta pitää aikuisten mielestä ihan hirvittävää korviavihlovaa metakkaa ja sanoo että tämä ei ole mikään pikkuisten tyttöjen juttu ja tarkoittaa että vauvan on mentävä vähän kauemmaksi, vaikkapa puremaan pöytää

kotona
ja kuvia katsoessa muistaa kaikki ne
joiden kanssa on hyvä mutta ihan liian harvoin
maataan sängyllä poikittain
juostaan katuja joogaan joka onkin kurssien takia peruttu
kurkitaan sirkusta
pyöräillään kilometrejä ja otetaan kuvia kun kumpikin on hikinen
vaelletaan lapissa ja nähdään revontulia maataan jäällä
juostaan kylmään mereen
syödään irtokarkkeja liikaa
hämmennetään teetä
käynnistetään kirjoitusohjelmat
istutaan kahvilassa kun esiintyjä kertoo tulleensa saunasta
kävellään järvi päästä päähän
lumihangissa

ne
jotka on tavannut vain kerran
ja sitten
on enää kuva
soitin aina sylissä samassa asennossa
käsi nojaamassa leukaan
vatsa pullistuneena niin kuin olisi vauva

minä ja valkoiset sukat puolet kuva-alasta

olen päättänyt olla julkaisematta päivän kuvia enää täällä. niissä on näinä päivinä enemmän toisia ihmisiä ja heidän lapsiaan ja kasvojaan ja kotejaan ja tämä on kuitenkin internet. ehkä saatan laittaa maisemat.

eikä mustaa kangaskassia ole vieläkään löytynyt.

ystävä on ollut
ja tajuaa että kun on ystävä tai toinen
että sitten jääkaappi ei olekaan tyhjä

väsyttää
kaikki se teatterin pöly
ja jotenkin omituista
kun katsoo valokuvia
valokuvaajan ottamia
sieltä missä on itsekin ollut
niistä ihmisistä jotka on itsekin nähnyt
ja tulee sellainen olo
kuin
lukisi jonkun toisen päiväkirjaa
ja sitten tekee mieli deletoida kaikki
mikä viittaa itseen
kadota
se tulee aina sellainen katoamisentahto

ja miettii kuinka monta numeroa
voisi muistaa ulkoa
ei ole helppo opetella tuhansissa,
helpompi kymmenissä
eikä kukaan ymmärrä mistä on kyse

unessa
ollaan matkalla australiaan ja italiaan
ja oudot kaupungit, bussiasemat, lentokentät
ja sitten vaihtuu vaihtuu toiseksi kauhistuu

kädet pakkasesta
opetan teinitytöille vauvojen leikin
ja miten hölmistyneet naamat
miten oudolta tuntuu romanttisia kohtauksia kahdelle tytölle

että nielaisisi
juuri sellainen.

Tänään
oli sellainen päivä kun taas sai päähänsä
migreenin
ettei vain unohtaisi miltä tuntuu
toivoa ettei olisi valoa päivässä

mutta kun on niin paljon tehtäviä niin paljon
ettei olisi aikaa maata silmät kiinni tyyny pään päällä pimennetyt ikkunat, miten? ja pyykit ei linkoa vaikka kuinka
mutta sitten
on lääketiede ja lääketeollisuus
ja mikä helpotus

mutta nukkuu tämän yön lattialla, kiitos
ensi viikolla ostaa uuden sängyn
sillä on käynyt ilmi, että tuo sänkyrakkine
ei tee hyvää selälle, niskalle eikä päälle.
tervetuloa vaan siis yövieraat!

mutta päästään huolimatta on kirjoittanut tänään näytelmän
teinitytöille. huh.
siinä on kummituksia ja hautausmaa, kaksosia, hullu äiti ja kuolevia nukkeja.
tervetuloa katsomaan huhti-toukokuussa! roolivalinnat on jo tehty. koko näytelmän idea on siis lapsilta. ja rakenne. ja henkilöt. dialogi vaan on meidän aikuisten.

aikuisten. hui.

joskus kai sekin koittaa.
aikuisuus. mutta mistä
ja miten

huomenna on luisteleminen. vaikka järven jää onkin muhkurainen.
tahtoisin niin mennä ympäri järven terillä
tahtoisin niin vain kiertää järven kiertää kaartaa
mutta sitten kun se on muhkurainen ei sitä voi ja tulee vain vihaiseksi
niin me mennään vaan kentälle. mennään sitten kenttää ympäri. ja tärkeintähän on että ollaan yhdessä, kikatetaan ja kikatetaan ja meillä on niin paljon asiaa että tunnit menee ja sittenkin unohdan missä kohtaa on kauppa!
ja onko kestovärjätyt ripset ja kulmakarvat liian tummat?

ja ystävänpäivä on. ystävänpäivä rusettiluistelu sen muistaa
silloinkin mentiin ympäri ympäri kenttää
ja oli niin paljon asiaa että tunnit ja sitten oli kahvilat ja koti ja tiesi pianoa soittavasta pojasta ja toinen tiesi siitä joka otti kuvat.

mutta nyt ystävänpäivä on jo siellä missä toinen nukkuu teltaassa ja on päättänyt että soittaa. on päättänyt jo monta päivää sitten että tänään soittaa. kun minulle on ilta melkein yö ja toiselle on aamu kun hypätään taas pyörän satulaan.

ja hymyilee, hymyilee vaan. tälle unelle.

silmät on väsyneet
näki tytön, joka on ollut oma mutta nyt sillä oli oma poika
ja ne istui vastapäätä eikä kukaan meistä syönyt loppuun
ja minulla vain on väsyneet silmät.

niin väsyneet että kiipeää ylös sinne minkä ovelle on joskus kiinnitetty siniset helmet
eikä tule loppua, ei tule loppua
että on aina enemmän

asanat huoneen lattialla eikä jaksa mennä iltapalalle
tahtoisi jo olla siellä mikä on oma koti
kyllästynyt toisten nurkkiin
toisten

voisi istua jo hiljaa keväässä
siinä aidalla
kun aurinko tulee
kuin ensimmäistä kertaa
läpi
se valo
hätkähtää kun kuvat tulevat esiin vaikka äiti seisoo vieressä
kuvat siltä päivältä kun oli valo
vaikka olisi pitänyt pimeä huone
toisille se oli
mutta me kävelemme läpi Reykjavikin kevään
läpi uusien katujen me kaksi
ja unohdamme mennä tapaamisiin
me vain kävelemme ja otamme kuvat
kun minä istun aidalla valo läpi

mutta nyt ei ole kevät
eikä Reykjavik
ja minun on ihan turha haaveilla niistä
sillä ensin tulee talvi
ja sitten vasta kevät jossa on paljon tekemisiä
ja kevään jälkeen kesä
josta ei tiedä vielä mitään, kesän jälkeen taas syksy ja talvi
ja niin ne aina menee
kierrokset

ja isi huutaa että on sauna
mutta oikeasti haluaisi juosta metsän läpi
jatkaa matkaa lumipyryssä hankien läpi
kun metsässä on nuotio
tulet palamassa lapset ympärillä
keskellä kaupunkia minä ajattelen
ja kannan kolmea kassia
tytön vanhoja vaatteita
jotka ovat minulle uusia
me hyvästelimme bussipysäkillä

miten monesti sen olen
bussipysäkit
silloinkin kun aina ennustettiin tulevia
saapuvia
minä ennustin

mutta nyt minulla on enää unet
joissa näen ne joihin on tarttunut islannin taikaa
aina kun he ajattelevat minua
nyt minulla on unien taika heidän kanssaan
kun emme voi enää kohdata risteyksissä

isi huutaa kohta uudestaan
saunasta

ja minä järjestelen silputtuja tekstejäni.

sitä vaan
että voi jäädä melkein tunniksi uloskin
seisomaankin
voi jäädä
lumisateeseen jalalla lumesta neliöitä

voi vaan jäädä ja tulla takaisin ja taas jäädä
ja sitten huudetaan
nähdään huomenna hyvää yötä

puolituntia, kolmekymmentä minuuttia
vesisateessa
mutta oli oma vika olisi voinut seistä rappukäytävässäkin
muovipussi kameran ympärillä
muovipussi joka haettiin pitkätukkaisen tytön kotoa kun melkein itketti
ettei ollut avaimiakaan
puolituntia siis
ja sitten pitkätukkainen huoltomies

odottaa rappukäytävässä kun laskee kolikoita
juuri ja juuri viisisenttisistä
kaksikymmentä euroa
ja koska puolituntiakolmekymmentäminuuttia
jooga
ehtii alkaa
ja sitten oikeutetusti kaataa kaljan lasiin, kaljan
jonka se
yks tyyppi
on jättänyt jääkaappiini
jo yli kuukausi aikaisemmin
lapset sanoo ettei saa sanoa tyyppi
ja kiistelevät sen jälkeen siitä saako vai ei
ja minä
pitäisikö minun opettaa kieltäkin

ja

mutta sitten tuleekin
hymyilevälle
sellaiselle että nauraa kih kih kih sellaista naurua jota partaan
koska on tyttö
on sellainen tyttö josta sanoo että hämmentävän kaunis, että varo
vaan,
on kirjoittanut ja sitten on suunnitelma
salainen
salaisia tapaamisia
salapoliisissa
kih kih kih
ja pistää Reginan

ja katsoo pitkään kuvia
kuvaa
kuvaa
ja lähettää sen

miten on kesässä viileä mutta aamu on hämmentävän lämmin
harvoja kertoja hihattomassa mekossa
vihreässä
ja jostain syystä
on hyvä nojata taaksepäin on hyvä kädet ympärillä
niin kuin ei olisi koskaan

ja hyvä kävellä pururataa
paikassa jossa silloin kun muutti
ja miten pyöräili jyrkkää ylämäkeä ylös ja takaisinpäin alas
ensimmäisiä päiviä me kaikki
ja puolukat ja silloinkin oli vielä kesä
vaikka jo syksyksi vaihtuva
mutta nyt
sataa tihuttaa
ja on pimeää jo ennen neljää
ja tyttö joka lähti susien perään ja tyttö joka lähti valaiden perään
on vaihtunut tytöksi joka sanoja sanoja
pitkätukkainen tyttö ja koira joka löytää edellisen päivän kepin
ja pelto aukeaa keskeltä ei mitään pelto keskellä kukkulaa
ja tytöllä pipo
kummallakin
ja pimeää on jo
mutta unohtaa kaikki avaimet kun voi vain kävellä
mitään tarvitsematta

kiivetään vuorelle
oli nähnyt unta
kiivetään vuorelle koska haluaa
aina vain ylemmäksi
kuinka kiipeämisestä ei saa koskaan tarpeekseen
aina tahtoo seuraavalle
jatkuvasti korkeampia vuoria

järvisuomi, tasainen sisämaa

jooga-asanat suoria piirroksissa ihmisen muodoissa

ja kun lukee sanat mustasta paksusta kirjasta
että läpikotaisin
pitää nielaista
ensimmäisenä kaiken lisäksi
että eikö enää muista
mitä kadottaa
sen muistaa aina
sitä hetkeä ennen ja sanoo eihän
eihän sitten
kadota
että eihän
sanotaan ei

I have dreams of orca whales and owls
But I wake up in fear

ja aina palaa samoihin kuviin
samoihin kuviin raitiovaunussa samoihin kuviin kirjoituksen ääntä
miten tuleekin
joistakin kuvista sen
laiset
tulee että aina
palaa
maailmanpyörään aina palaa
ovi rikki
raitiovaunu käden mentävä aukko ovessa peilityyni järvi äänet ei
vastausta

Hey remember that time when I would only read Shakespeare
Hey remember that other time when I would only read the backs of cereal boxes

miksei ole sellaista
alaa
että voisi vain
käyttää kaiken ajan muistamiseen
että voisi vain muistaa ja muistaa ja muistaa

kävellä metsätietä pitkin sateessa
välittämättä lehdettömistä puista

että näkisi unensa
ja kuvittelisi ne
kuvittelisi muistot muistaisi kuvitellut unet

että kelluisi meressä kun se niin suolaa
kelluisi vain ja kuulisi läpi äänet
kaloista jotka eivät kaloja vaan nisäkkäitä
vaikka asuvatkin meressä ja liha
maistuu pihviltä he sanovat
toiset
että ihmiseltä ja kolmannet mitä lie

pistäisi silmät kiinni
pistäisi keskellä lumihankea jossa maataan kun tähdet
kaikkialla pimeässä
ja huudot ja taskulamppujen valokeilat
mutta me
lumihangessa ja tähdet
ja siinä kulmassa
kun sanotaan hei sanotaan hei
ja ikkunattomat tilat
valkoiset seinät valkoisissa vaatteissa kuin mielisairaalassa
joka ei ole sitten sitä kun oikeasti
koska oikeasti siellä onkin ikkunat, valoa

In another town
My fingers so cold
In another town
My soul feels so old
In another town

ja jokaisessa maassa
erilainen taivas.

-Regina Spektor -

löytää lauluja
joita kuunnellaan kun sataa vettä
tai
dancing like grazy
every friday
kaipaan sitä
että liikkeet ei ole opittuja
ja on hollantilainen tyttö jonka kanssa jatketaan istumista auringossa
saksalainen poika jonka kanssa nähdään joka
päivä
vaikka ei olisi aikaa

pesukone linkoaa vain silloin kun se tahtoo
ja jotkut lauseet parempia englanniksi
jotkut liikkeet eri
kun tanssii ovi auki kadulle

ja bussimatka erilainen kun kuulee laulut
ne joihin oppi vasta siellä tuulessa
pimeät aamut pimeät aamut

kaikki muuttuu
kaikki muuttuu ja ajattelee muumilaakson marraskuun Tuhtoa
jonka tarinan pitää aina mennä samalla tavalla

tahtoo ulos
(tästä kattilasta) ja sitten keinutaan keinutaan keinutaan pikkutiinan keinuissa
ovikellot ovikellot se oli sitä aikaa
leppäkerttujen vapauttamisoperaatiot

miten samanniminen tyttö laulaa
miten aina
tähän vuodenaikaan alkaa odotus
loputtomalta tuntuva
mutta sitten yhtenä päivänä kaikki onkin jo ohi.

ei enää sellaista rantaa kun mustat kivet ja mitä ne edes ovat
sellaiset rannat
ja kun kävellään kaikki kolme peräkanaa siellä missä lehdetkään ei enää puissa
me ei tiedetä miltä se näyttää edes seuraavana vuonna että miten se muuttuu kun niemen kärjessä talot
portaineen

unet
kin
alkaneet taas niin voimakkaina että kirjoittaminen
oli pakko aloittaa
unet vaativat ettei saa sanoja sisään

käytävät käytävät
miten hiljaisuus tulee
lauluista joiden laulajalla sama nimi

ja jossain toinen maa
ja toisessa maassa toinen
ja toisessa toinen
ja täällä
pesukone linkoaa vain silloin kuin tahtoo
ja laulussa joiden laulajalla sama nimi
hiljaisuutta.

ulkoa kuuluu laulu
ja ehkä sade
ei oo varmuutta
mutta asfaltti oli ainakin musta
tai sitten se oli vain pimeästä tummunut
tiskasin kaikki tiskit
vaikkei ne olleetkaan minun ja vaikkei se kai ollut minun vuoronikaan
tai mistä sitä tietää
mistä sitä vuoroista tietää
kun on vaan patja jonkun lattialla
jonkun sellaisen jolla on jo ostettu omakotitalo poikaystävän kanssa

ja itse pyöräilee kilometrejä ja miettii miltä tuntuisi
suudella
jotakuta ystävistä
punaisin huulin
niin kuin unessa
josta ei muista muuta kuin tanssin niin kuin Fridassa ja punaisetpunaiset huulet tytöllä

ja sitten puhutaankin jo puhelimessa pikkuhousuista kuukautisista kuukupeista pumpulitohtorista
ja toivoisi asuvansa taas tampereella
vaikka sitten jos olisi siellä sitten olisi siellä eikä sitten olisi tällaista kaipausta
niiden tyttöjen leikkeihin koska olisi osa niitä
tai sitten ei olisi osa niitä ja sitten kaipaisi vieläkin enemmän
koska ei olisi paikkaa jonne kaivata

päänsärky graduseminaarista
joka on aina samanlainen aina samalla tavalla
ei vuosissa mikään muutu ei edes professorin ääni
joka nousee ja laskee samoilla painoilla ja sama
ihan sama
tahtoisi löytää omat aiheensa itse
niin kuin aina tahtoo löytää kaiken itse ei mitään sellaista mitä joku tarjoaa

ikävä niitä tyttöjä jotka näkee muutaman viikon päästä
ikävä sitä että on siinä niitä omia
ja sitten kuitenkin on niin ulkopuolinen
että ehkä selaa satukirjoja toisen tytön huoneessa istuu jollakin tuolilla ehkä neuloo katsoo ulos ikkunoista kävelee vähän taaempana hymyilee ehkä jos joku hymyilee nauraa jollekin mitä ei edes kuule se joka on aina kaikista huomaamattomin mutta haluaakin olla haluaakin olla vain taustaa koska sitten on taustana olon olo ja sitten voi tulla kotiin ja kirjoittaa
kirjoittaa että on taustana vain
kirjoittaa ettei haittaa sittenkään että kaikki omat ovat kaukana
että vaikka he olisivat lähellä on silti itse jossakin
siellä mistä ei voi tavoittaa
koska ei halua olla tavoitettava

katsoo tankotanssivideoita koska tyttö
yksi niistä tytöistä (joita ei ole suudellut) on aloittanut
ja miksi kaikessa on
sellainen seksuaalinen lataus
pitäisi tehdä taulukko
että listaisi päivittäisiä asioita
joita kohtaa joka päivä ja sitten
pistäisi ruksin jos siihen yhdistyy jotenkin seksi
mutta mitä siitäkin tuloksesta sitten kukaan hyötyisi?
kaikkihan tietää jo muutenkin että televisiot, mainokset, pikkutytöt, teinitytöt, isottytöt, miehet ja naiset kaikki on seksualisoitunutta
entä sitten
jaksaako siitäkään kukaan enää paasata
että ihmettelee miten jotkut ihmiset sitten jaksavatkaan katsoa vuodesta toiseen niitä sarjoja missä nyt jotkut panee että nyt ne sitten panee siellä sviitissä ja nyt sitten näkyi joku pippeli siellä ja televisioyhtiöt pahoittelee ja että minäkin jolla ei ole ollut televisiontelevisiota vuosikausiin ikinä omaa voin tietää millaisia seksikuvia siellä näkyy
ja sittenhän on vauvat
että siis vauvojahan sillä tavalla tehdään
sitten lopulta kuitenkin
eikä siinä sitten olekaan yhtäkkiä mitään seksuaalista
että joku saa vauvan tai on saanut vauvan ja sitten se on vain vauva
ja mummot ja papatkin hymyssä suin nauraa eikä siinä kukaan mieti että missähän asennossa se vauva siitettiin että oliko valot päällä ja millanen alusasu sillä naisella oli sitä ennen

laulu on siirtynyt sisään
ja sade on ihan varma
ei se ole vain mustaa iltaa
huomenna on omenapiirakkaa yhden toisen tytön keittiössä (häntäkään en ole suudellut) ja suolasienisalaattia

ja sitten pitäisi soittaa naiselle joka on näytellyt pornoelokuvassa
mutta nykyään harjoittaa musiikkiterapiaa
pitäisi soittaa ja sopia tapaaminen
kun kerta on suomessa kun kerta on nyt minun kotikaupungissani
ja voisimme juoda kupit kahvia ja minä voisin esitellä kaupungin joka muka on minun ja minun muka maani aivan kuin tietäisin jotakin näistä kaduista ja puista ja ihmisistä aivan kuin olisin täältä
sellainen hymy
onko se sama mikä on ollut vieraassa tuulessa sateen ääni vieras
vai sama joka nyt täällä kun kaikista ikkunoista on jo katsottu sisään
useammin kuin kerran?

Päässyt otteesta
jo Egilstadiriin asti
sateessa
sateessa ajetaan kivikokoelmalle
ja museoon
ja kahvilaan ja tehdään meksikolaista kalaa ja minä pilkon salaattia
islantilaisen näyttelijän kotona
englantilainen tyttö kutoo kaulahuivia
minä sohvalla jalat sohvalla kuin kotona

vieläkö se ottaa otteeseensa?

huomenna
ylihuomenna on uusi saari

sitten on enää meri
meri meri ja sitten tanska ja sitten mies
mies jota kaipaan koko ajan

ja sitten meri ja sitten maa ja sitten kotimaa

miten outoa
miten outoa

että sadepisarat
ja venäläinen ryhmä
ja minä penkillä ajattelemassa että viimeistä kertaa pellot että viimeistä kertaa nämä vuoret

ja Gestur halaamassa uudestaan ja uudestaan ja suudelma
niin kuin edelliselläkin kerralla ja ensimmäisellä
ja minulla on aina paikka
hänen luonaan
kuin isä
mutta surulliset silmät ja henki viinanhajuinen

televisiossa joku alaston ase viitonen

tämäkö on viimeinen ilta islannissa? sohvalla jalat ja alastonaseviitonen kaikki tietokoneillaan naamakirjassa. väsymys. uni. väsymys. uni. ikävä. sade. gesturin syli ympärillä. ikävä. ikävä sitä jolla aksentti englannissa niin kuin Adan aviomiehellä. naurua puhelimessa sille jonka makuuhuoneesta on herännyt
useammin kuin kerran, kolme kuukautta
ikävä sinne missä odotetaan että kun minun tyttö kirjoittaa sinua tarvitaan täällä ja sitten toinenkin minun tyttö kirjoittaa että ajattelimme sinua täällä että on niitä jotka odottaa sielläkin minne menee että ei jää vain tänne niitä jotka kaipaa ja sitten on niitä jotka ottaa mukaan joille voi sitten joskus tarjota sohvan tai sängyn tai nurkan tai kahvin
niin
minun on kai ostettava kahvinkeitin minun on kai
tai sitten hiljaisesti aloitettava siirtyminen teen kautta pelkkiin mustikanlehtiin ja mintunlehtiin
ja kakut

ja minulla on koti
kotikotinen kaksi kuukautta mutta kuitenkin
ensin toisen tytön huoneessa toisen tytön kanssa ja toinen kuukausi ilman tyttöä
ja jos löydän kodin kodinkotisen jo aiemmin sitten muutan jo
mutta näin alkuun
minulla on paikka jonne mennä
josta käsin etsiä
kotia
tosin vain vuodeksi
sitten haluan olla jo valmis

oi mikä tavoite

oi miten paljon tavoitteita vaikken ole vielä siellä

sateessa vaan
pimeässä jo
syksyä

syksyä on jo. ilma täysi.

oi
minun viimeinen islanti. tämä.

yhtäkkiä

sataa
se alkaa kun auto on ajanut kukkulaa ylös ja kääntynyt jyrkästi oikealle niin
että yhdeksänkymppiä muuttuu viideksikympiksi
puristaa rattia
pissattaa
ja pyyhkimet sottaa koko ikkunan
auto takana koko matkan

aamut alkavat keväästä
minä kirjoitin silloin kun olin kuusitoista
ja kävelin
olen unohtanut nimen
pengerkatu ?
rappusia ylös
siihen kouluun, johon halusinkin.

mutta nyt vain väsymyksestä
siitä ettei haluaisi vielä nousta ei vielä

on eri asia kuudelta kuin yhdeksältä

ja yhtäkkiä
tuntuu kauhistuttavalta
kun lukee kaikki postit
niistä jotka odottavat suomessa
miten todellista
miten tekisi mieli kiertää maha kokoon
kokoon vain
eikä koskaan katsoa ylöspäin
että ajatuksissa
voi kävellä kirjastoon ja voi kuinka hymyilyttää nähdä
ihmiset
omansa
mutta sitten
täällä missä ei metsiä vaan sumu
johon voi
sumu kaikkien peltojen ja vuorien yllä

kauhistuttaa kateus
joka
ei täällä
mitenkään
koska ei ajatellut sitä mistä paitsi
kauhistuttaa kun taas muistaa
miten helppo on alkaa kadehtia
että sinulla tuollainen koti ja sinulla tuollainen työ ja sinulla sitä ja tätä ja minäkin ja minäkin ja minäkin
haluaisin
ja miksi te olette yhdessä ja minä en koskaan näe teitä ja kukaan ei rakasta minua ja äiti äiti milloin me ollaan perillä
niin
sitten tulee vauvaksi joka vain tahtoo sen tikkarin tai jäätelön tai mitä ikinä

täällä minä en tahdo mitään

i don't want anything.
minä sanon ja sade tulee teltan kattoon sade ja tuuli ja tulen lähemmäksi vaikka toinen nukkuu
myrsky vuorten välissä
mutta aamulla on aurinko
varjot vuorista aurinko siirtyy
sade
aurinko
sade
aurinko
tuuli tuuli aurinko sade

ja me maataan nurmella kun Solla soittaa kolmesti
ja kun hän tulee me halaamme nurmella ja Sollalla aurinkolasit koska
me sanomme good bye enkä minä osaa vastata islanniksi vaikka ymmärrän
ja huulipunaa, joka ei lähde vedellä, poskessa ja simpukka sydän sisällä ja kivi toiselta puolelta kaunis pilkullisessa paperissa
Solla, minun sólrún. auringonkirjain.

halata monta kertaa
niin monta kertaa näkemiin
mutta ei tunnu silti
ehkä kun on itse vielä kuukauden
ei osaa vielä kaivata
ei ymmärrä vielä ettei ehkä koskaan enää
ehkä vuosiin

ja sade ja sumu ja sade ja sumu
sillan kohdalla ei sanota hyvää elämää
halataan kerran
ei
suuta
miten erilaiseksi olikaan kuvitellut
että tuntuisi joltain
mutta yhtäkkiä
ei osaakaan kaivata

ei kaipaa
yhtäänyhtään
Jyväskylän pölyä, joka tuulessa kadut
ei yhtään sitä että pyörällä mäet
ja jokaisessa kulmassa joku tuttu jolle hymyillä ja hei ja hei ja hei
ei yhtään kaipaa sitä että pitäisi löytää koti
että pitäisi edes etsiä

laiska tänään
turistit nyrpein naamoin
ja tekisi mieli vain
lojua sohvalla odottamassa kun
toinen haluaa maksaa
kädestä kiinni katuja jotka ovat minun
tämä paikka ja tämä
minä voin sanoa naurattaa
katso mihin kävelet
ja minä niin kuin islantilaiset
ha ?
niin kuin suomalaiset häh?
jatkuvasti

eikä silti tunnu että kieli
että siinä olisi jokin ongelma
vaikka en keksikään kaikkia sanoja
fizzy fuzzy foggy

ja
mitään muuta
yhtäkkiä
yhtään mitään
karataan
ja nauraa nauraa nauraa
ei jaksa valittaa edes kun kuljetaan heinien läpi koska lentokenttä ei ollutkaan lentokenttä
ettei haittaa jos myöhästyy
eikä se että toinen lähtee viiden päivän päästä norjaan
ja sitten on koko syksyn maissa joihin ei itse pääse koska on koulu koska on harmaat lämmitetyt kadut ja työpaikat ja ihmiset ja löydettävä koti
että täytyy palata
koska

yhtäkkiä
voi tietää.
tietää vaan.

nyt kyllä otan kahvin.