maanantaina, lokakuuta 30, 2006

kotonani alkaa olla aikalailla kylmä
patteri siis lämmitys ei toimi tai en saa sitä toimimaan
miten voi lämmönsäätö olla näin hankalaa? soitin äidilleni, kuten aina (tai vaihtoehtoisesti isälleni jos on kyse tietokoneesta) kun on ongelma ja äiti sanoi että soita huoltomiehelle
nyt minun pitäisi siis siivota ennen kun voin soittaa huoltomiehelle koska ei tänne voi kutsua ketään vierasta miestä
ja huomenna en kertakaikkiaan ehdi ja tänään on jo aivan liian myöhäistä.

mutta rakastan elokuvia
ja kuulin tänään pitkästä aikaa uuden hyvän kappaleen
se oli elokuvan lopussa ja sen nimi "shining" ja tekijä oli peter joku
mutta kun en muista sukunimeä, alkoi koolla ehkä

toivottavasti löydän, haluaisin kuulla sen juuri nyt uudestaan.

paleltaa

rakas

minä olen onnellinen
oikeasti

eilen kun keltaiset lehdet olivat maassa ja lumi
ja tänään kun satoi tiheästi lunta
ja silloin kun luin kysymyksen paperista

minä valitan aina ihan kauhean paljon kaikesta
turhasta
en tarkoita etteikö epäoikeudenmukaisuuksiin kannattaisi tai saisi puuttua
että pitäisi tyytyä tähän maailmaan ja unohtaa vääryydet ja mikä on huonosti ja vain sulkea silmät ja löytää kaikesta vain ne hyvät puolet

mutta on hyvä joskus tiedostaa että oikeastaan on hyvin onnellinen.

minä olen rakastunut.
hassua.
hassua kirjoittaa siitä tänne. aina.
mutta en oikeastaan voi ajatella mitään muuta.

olen vain tajunnut, taas,
kuinka paljon minä rakastan ja kuinka minä rakastun koko ajan uudelleen
kuinka hyvä meidän on toistemme kanssa
kuinka tärkeä toinen on kuinka paljon
ja tiedän olevani toiselle

olkoon kuinka kliseistä vaan mutta
oikeasti
en tarvitsisi muuta
siltä minusta tuntuu

ja tuntuu juuri niin hölmöltä kuin rakastuneet näyttävät

odotan jo niin paljon että voimme olla toistemme luona arjenkin
että ei tarvitse aina lähteä pois
että on koti

tuntuuko kaikista rakastuneista siltä että he ovat jotakin hyvin erikoista että heidän rakkautensa on kaikkein aidointa ja suurinta ja ettei tällaista voi olla?

olen ehkä oppinut kestämään ikävää
en enää itke hysteerisesti jokaista päivää
vaan minusta tuntuu oikeastaan hyvältä, vaikka on ikävä, sellainen tunne että tahtoisi juuri nyt kertoa tästä ja tästä mutta ei voi kun toinen ei ole täällä että juuri nyt tahtoisi suudella juuri nyt tahtoisi painaa pään juuri nyt voisimme nauraa
mutta olen oppinut pitämään hänet myös ajatuksissa
niin kuin pidän ystäviäni
he eivät koskaan katoa eikä ikäväni heitä kohtaan tunnu kivulta
ehkä se on hiljaisuutta ja tyhjyyttä mutta silti läsnä
koska tiedän että toinen kuitenkin on
hän on, vaikka ei tässä, mutta on kuitenkin

voi tämä on niin hyvä tunne.

varmuus

olen saavuttanut varmuuden meistä.

ja taskuperuutusparkkeeraus on hirveätä.

sunnuntaina, lokakuuta 29, 2006

hulluus

kävin kävelyllä tänään ystävän kanssa
oli niin kaunista että saattoi vain kävellä
uudestaan ja vielä
posket tulivat punaisiksi niin kuin pienenä kun oli koko päivän ulkona

ja mietin paljon itseäni
sitä miksi koen asiat niin kuin koen
ulkopuolisuuttani

ja luin kuukausiliitteestä jutun tiedemiehestä, joka tuli hulluksi
ja siinä oli kiinnostava ajatus ettei ole yhtä minää että on minät kuin portaat

niin.

ja tajusin että kyllähän se olen minä jonka ystäväni tuntevat
jonka kanssa he nauravat ja josta sanovat asioita
minähän se olen
mutta jollei minusta juuri tunnu sillä kyseisellä hetkellä siltä
kun ajattelen juuri silloin olevani jotain muuta, tahdon ehkä
siksi se tuntuu niin satuttavalta
siksi ehkä
koska olenhan minä aina muutakin
ei mikään määritelmä ole koskaan kaikki
eikä edes tämä
kun olen yksin tässä kirjoittamassa
eiväthän nämä sanatkaan ole minä
ollenkaan

järjetöntä

ja minä vain ajattelen että vika on muissa he eivät tunne minua eivätkä tahdo tuntea minua ja voi voi miten minä olen aina ulkopuolella ja erilainen

kysehän on vain siitä että minussa on eri puolia
jotka korostuvat häipyvät väistyvät vallitsevat piilottelevat
ovat minulta itseltäni tiedostamattomia tai toisilta

ei kyse ole tuntemisesta
muiden osalta

vaan minun itseni osalta

en ehkä osaa enää selittää tätä, enkä ehkä haluakaan

mutta en ajattelee enää
niin kuin aiemmin

perjantaina, lokakuuta 27, 2006

ikävyyksien päivä

tänään on kaikki mennyt pieleen
kuten aiemmin jo kirjoitin
alkoi hunosti
jatkui huonosti

pieniä asioita
kastelin sukkani suihkun jälkeen kylppärissä
suunnitelmat peruuntuvat
iskin vahingossa käteni terävään veitseen (onneksi oli paita päällä eikä mennyt syvälle)
kaadoin kiehuvat vedet päälleni
ja tietysti en tajunnut että vedet kaatui lattiallekin
ja kastelin jo toiset sukat
aurinko paistoi mutta kun menin ulos alkoi sataa
ja kaikkea pientä ärsyttävää
ja sitten

naapurin mummo ei taaskaan avaa ovea hoitajalleen eikä vastaa puhelimeen
en ihmettelisi jos hän olisi kuollut juuri tänään
ja sitten

reko lundan on kuollut
otsikko hyppää heti silmille
en olisi ehkä uskonut että tuntemattoman ihmisen kuolema voi järkyttää tällä tavalla
vaikka hän onkin kirjailija ja ohjaaja ja sitä kautta tunnettu
olin ihan hiljaa ja tuijotin hänen kuvaansa
luin mitä hänestä oli kirjoitettu
ja muistin mitä meille on opetettu
että kaikista julkisuudenhenkilöistä kirjoitetaan jo etukäteen "kuolinilmoitukset" sanomalehdissä, että jos tapahtuu jokin yllättävä (tai vähemmän yllättävä) kuolemantapaus niin on juttu valmiina

en muista milloin minuun olisi vaikuttanut näin paljon julkkiksen kuolema
enkä oikein tiedä miksi nyt
minä kyllä pidin hänen näytelmistään. mutta ei se sitä ole.
pelkästään. että nyt hän ei enää kirjoita ja nyt en enää voi mennä katsomaan hänen uusia teoksiaan. jotain muutakin. hiljaisuutta.

en osaa sanoa mitään.

syysmyrsky

joskus sitä vaan herää siihen
että sataa kaatamalla
ja ettei jaksaisi nousta
ja että suunnitelmat vaan koko ajan muuttuvat ja
on alkamassa mahdottoman kurja päivä

silloin voi pistää pilkkutakin päälle ja kävellä sateessa kauppaan
ostaa aamupalaksi karjalanpiirakoita, Yosaa ja jugurtticashewpähkinöitä
sitten voi tulla sisälle ja olla märkä ja katsoa ikkunasta kuinka siellä sataa

ja lukea että syysmyrsky on alkamassa. kuinka siihen on varauduttu.
mutta minä menen ystävän mökille ja me voidaan pistää kynttilöitä päälle jos sade liikaa yltyy. ja jos katkeaa sähköt.

kaduilla oli hiljaista. tällaisella säällä olisi rauhallista ajella.

näin unia ystävistäni, tai heitä oli unissani
saara
ja saara
toinen saara hiihti veljensä kanssa, joka oli ihan samannäköinen kuin hän itse, heillä oli samanlaiset pipot ja heidän takanaan hiihti joku nainen
he olivat menossa tekemään tutkimusta.
he eivät huomanneet minua vielä silloin

toinen saara lähetti minulle viestin (sain oikeasti samaan aikaan viestin puhelimeeni) jossa hän halusi tavata minut. viesti oli tosi koukeroisesti kirjoitettu muuta tulkitsin että hän on eroamassa poikaystävästään ja tarvitsee tukea.

kun herää tällaisista. näin todellisista arkisista unista ja kun unissa on joku suhde ihmiseen, joka on myös oikeasti ystävä tai rakas tai sellainen
vaikuttaa uni kovin paljon
minulle tuli pakottava halu soittaa saaralle ja kysyä että lähteekö hän syömään, että kuulisin että kaikki on hyvin hänen ja hänen poikaystävänsä välillä
ja ikään kuin uni tuosta toisesta saarasta olisi vihjannut että emme ole nähneet liian pitkään aikaan, että olisikohan minun aika ottaa häneen välillä yhteyttä
niin tulkitsen sen koska minusta tuntuu että haluaisin nähdä häntä mutta en koskaan soita

ja hassua
sain eilen yhdeltä kolmannelta saaralta kortin.
en tiedä oikeastaan mitään hänen elämästään. haluaisin tietää.

onko muuten niin että samannimisiä ihmisiä kertyy aina tietyn ihmisen elämään? joskus varhaisteininä sitä ajatteli että ihastuu aina samalla kirjaimella alkaviin poikiin
minulla se oli j.
mutta ei se pitänyt ihan paikkaansa. oli myös m.

vai johtuuko kaikki vain siitä että meillä on Suomessa niin vähän ihmisiä ja vähän erilaisia nimiä ja monet samanikäiset on samannimisiä.
ehkä

mutta toisaalta
onko samannimisissä ihmisissä myös jotain yhteistä?

olen havainnut että on. jollain tavalla. usein.

en usko että nimi on vain nimi
en tahtoisi että se olisi niin
minusta nimellä on merkityksensä
ja onhan sillä

jään pohtimaan tänne kurjaan päivääni tätä

torstaina, lokakuuta 26, 2006

kaunista



aurinko tulee hiuksiin
tulee huoneeseen
tulee kuviin

aamun taivas

liian kaunista jotta voisi mitään sellaista kun sadepäivinä.
ei nukkumista ei kirjoittamista
pitäisi mennä ulos posket punaisiksi

olen onnellinen, olen.
ehkä.
kyllä.

pääsin teoriakokeesta läpi, tosi hyvin.

haluaisin nauraa
mutta hullut nauravat yksin seinien sisällä hullut kaduilla hullut huutavat parvekkeelta.

juttelin isännöitsijän kanssa hissistä.
hän luuli olevansa talossa jossa ei ollut.

yöllä näin unta jossa etsin taija tuomista, koska hän oli kutsunut minut kylään
en vain tiennyt missä hänen talonsa oli
kuljin metsäisiä teitä ja tulin vahingossa yhden talon pihaan
jossa oli hirmuisen paljon koiria. ne nukkuivat, kaikki, tai makasivat ja raottelivat silmiään. tiesin etten saisi olla sillä pihalla, että ne olivat vahtikoiria.
mutta liikuin hitaasti enkä katsonut niitä silmiin
susi juoksi pihan poikki, se oli susi (ensimmäistä kertaa elämässäni, ehkä, susi, vihdoin!) ja sillä oli poikasetkin pihalla.
jatkoin matkaa
jouduin kääntymään takaisin, koska tuli umpikuja, pihalle oli tullut vanha nainen
menin juttelemaan ja kysyin tiesikö hän missä taija asui
hän saattoi asua ehkä aidoitetulla alueella, jonne ei edes päässyt kukaan muu kuin ne jotka siellä asuivat.
talot näyttivät siellä hienoilta. ne olivat puuta, punaisia. kirkkaita värejä.

mutta ne sudet. olen niin onnellinen että olen nähnyt suden unessani
että minulla on susi. nyt. vihdoin.

ja ehkä minä yritin etsiä suhdetta kirjoittamiseen taas
kirjoittamistani
tarvitsen sitä nyt, minun pitäisi päästä alkuun
maailmaan jossa joskus olin
nyt pitäisi uudestaan
tahdon aloittaa taas

ulkona niin kaunista
niin kaunista että valo

ja minua hymyilyttää edelleen

keskiviikkona, lokakuuta 25, 2006

ihmeellinen

postissa tuli kirje
jonka avasin takki päällä

sen jälkeen hypin ja nauroin ja juoksin portaat alas
hymyilin koko matkan autokoululle.

onnellinen tyttö tänään.

löysin poistomyynnistä monia kirjoja
join tosi hyvää teetä reilussa kaupassa
söin monia lämpimiä leipiä kotona

salaisuus
hihittää partaansa

joskus kaikki ei olekaan väärinkäsitystä. joskus todella käy
niin kuin oli toivonutkin
ei enää edes toivonut
voi kulua vuosi ja voi kulua monta vuotta
ja yhtäkkiä
voikin taas jatkaa.

tekisi vain mieli juoksennella edes takaisin
voi hymyillä vain itsekseen

mutta minusta tuntuu että tänään olen saanut kaiken.

minä

ongelmani on se
että aloitan paljon asioita
innoissani
aloitan
mutta en halua tehdä mitään loppuun
loppuen lopuksi
tahdon lopettaa ennen kuin pitäisi viimein
ennen kuin on pakko
aina juuri ennen
rajalle
pinnalle
siihen

en saanut nukuttua viime yönä. pyörin monta tuntia ja tuli yö ja tuli yö ja yö ja pyörin vain ja vielä enemmän kun katsoin kelloa

voisi lopettaa ajattelemisen.

niin, kunpa

minun on pakko mennä taas ajamaan. en haluaisi. en haluaisi yhtään. se on niin ahdistavaa. se on kamalaa. vihaan sitä. en ymmärrä miksi koskaan aloitin. en ikinä selviä siitä. en koskaan pääse varmaan läpi. en tahdo enää. en tahdo yrittää. minua ahdistaa. enkä minäkään ymmärrä miten minulle on tullut noista ajotunneista noin suuri ahdistus. huomenna teoriakoe. ei se oikeastaan ahdista samalla tavalla. yhtään. vähän. mutta sillä tavalla kun kokeet. miksi en vaan voisi osata jo.

en muista unista nyt.

olen oikeastaan vihainen. ärtyinen. minua suututtaa että lämpö on taas melkein nollassa ja sataa.

tekisi mieli vetää peitto ympärille laittaa silmät kiinni ja olla sanomatta sanaakaan.
minä vihaan tätä päivää jo valmiiksi vihaan sitä että minä olen huono.

ei ehkä kannatakaan kirjoittaa nyt.

tiistaina, lokakuuta 24, 2006

olisin tahtonut tehdä hienon
oman
esityksen kouluihin joihin menen kertomaan metsistä
minulla on kuvia
metsistä
mutta äh
minulla ei tietenkään ole kuvaa liito-oravasta enkä tiedä kääpien nimiä
ja sitten
ne kuvat on niin suuria
että ne pitäisi pienentää että mahtuu
että voisin tiedostoina kantaa mukanani

ja kaikki tällainen tekninen on niin vaikeaa
ja kun koululta jo sanottiin että niillä on hienot laitteet :(

nyt minun pitää kuitenkin näyttää vanhanaikaisia dioja
ja ne kuvat on vanhoja ja haalistuneita ja rumia ja sellaisia

olisi ollut kiva sanoa
minä olen ottanut nämä kuvat. nämä ovat oikeasta metsästä.
kuhmosta. ne ovat.

kesällä pääsin oikeaan metsään oikealle isolle suolle
heidin isä vei meidät juhannuksena
voi
kaipaan metsään
riittäisi ihan pikkuriikkinenkin metsä

ja eilen puhuttiin ystävän kanssa kuinka isot kihotkin pitäisi viedä kuukaudenpäiviksi metsään sittenpähän tajuaisivat mikä oikeasti on tärkeää
elämä

se olisikin hauskaa

näen vain kattoja

viikonloppuna ystävän mökille ja näen kaikki vanhat ystävät
joiden elämät on jo aikuisten elämät
niin monen

enkä minä koskaan kasva sellaiseksi
en vain kasva. eikä minua haittaa. en oikeastaaan haluaisikaan.
en haluaisi edes oppia ajamaan autoa. sekin on liian aikuista.
en haluaisi oppia jäsentämään ajatuksiani oikealla tavalla oikeanlaiseen rakenteeseen
tietyssä järjestyksessä hyvässä
on se hienoa
mutta en minä ole
tule koskaan olemaan sillä tavalla hieno
enkä halua
minä voin sitten leikkiä niiden lasten kanssa joilla vielä on paperi
ja kyniä
joista ne saavat valita mitä käyttää
sitten minä hymyilen
ihan vähän
ja lopun aikaa olen niin vakava että nekin joita rakastan luulevat että olen surullinen
suu vaan kääntyy alaspäin
se on suvussa
äitinkin suu
ei sille mahda mitään

tanssin tänään pöydällä
tai en tanssinut. mutta kuljin sitä pitkin. pitelin sormissani sinistä kiveä
se oli ihan pieni
palanen vain kivestä ja kuljin rivejä pois ja takaisin
valkoiset pöydät
ja minua ei vastapäätä ketään
niin että saatoin nähdä junan
siinä viisi vaunua
niissä kaikissa matkustaja
kaksi matkustajaa
kolme yhdessä
ja yhdessä kaksi istui vierekkäin vastakkain ja pöydällä oli pala omenapiirakkaa
toinen kysyi toiselta ottaako se palan
se oli edellisenä iltana leivottu
kun tämän uusi ystävä oli käynyt kylässä ja he olivat keskustelleet yömyöhään
toinen ei kehtaa ottaa koska on jo syönyt aamupalan ja on menossa syömään, isoäitinsä luokse
ja isoäiti laittaaa aina paljon ruokaa ja sitä pitää syödä monta kertaa

sitten seisotaankin jo pakkasessa. sormia palelee ja pitää mennä eteiseen odottamaan
isä tulee maatilalta haisee navetalta eivätkä he halaa
toinen on vaihtunut toiseksi toinen jatkoi matkaa vielä moneen paikkaan jossa häntä kuvataan ja tämä uusi toinen on ihan hiljaa koska kaikki ihmiset ovat tuntemattomia
paitsi toinen se jonka vieressä hän nyt istuu
he puristavat toisiaan kädestä
sormien lävitse voi antaa tikkarin
nekun jonka voitti arvassa muuten olisi saanut kaksi
ja omenoita
joita on kerätty jo kolme syksyä maasta jonne ne ovat pudonneet mahdottoman raskaista puista
joista kukaan ei niitä kerää
vaikka ne ovat kypsiä vaikka ne ovat herkullisia ja niistä voisi tehdä piirakkaa
ja he tekevät
sitten kun toisesta on tullut isoäiti ja siitä toisesta ruttuvaari
he ihailevat tove janssonia
koska hän on keksinyt niin hyvät nimet
ja heidän nimensä

ja on saari
siellä minä tahtoisin olla minä tahtoisin olla se isoäiti
minä tahtoisin tehdä sen omenapiirakan ja soutaa kauppa-autolle ja käydä aamukuudelta kalassa
minä tahtoisin perata ne kalat ja kävellä suolla
siellä on suo
siellä on suo ja metsä ja vesi
ja tuli on se joka lämmittää

majassa
joita on monta
niitä tehdään joka kesä
ja kivet eivät ole sillä tavalla liukkaat kun ne ovat aina silloin kun mennään uimaan

me emme muodosta matemaattisia kaavoja
he istuvat vastatusten
junassa
he kaksi
ja heidän takanaan jokaisessa vaunussa yksi
kaksi kolme
heitä on viidessä vaunussa kussakin
yksi menee ravintolavaunuun
ovi menee kiinni ei kuule kun se laulaa kotimaani ompi suomi

matemaattisia kaavoja
niitä voi tehdä yhdistämällä viivat toiseensa
ja pieni poika on oppinut isoäidiltään kuinka ratkaistaan japanilaisia sanaristikoita
ja he kohottavat maljan
pistävät vaatteet naulakkoon ja odottavat eteisessä kunnes kehotetaan tulemaan peremmälle
eivät opettele kieltä
vieläkään eivät käytä sanoja
jotta heidät ymmärrettäisiin

hiljaisuus
ei ole vain sitä ettei voisi puhua
ettei saa ääntä
hiljaisuus on valinta

eikä se loppuen lopuksi ole mitään hiljaisuutta

joskus minä harjoittelin puhumattomuutta
päätin
etten enää koskaan sano sanaakaan
istuin hiljaa juhlavaatteitten takana kirjoituskoneen päällä
joskus kuljin edeltä
ja revin puista lehtiä puristin huulet yhteen
kuljettiin rantatietä järvellä tuuli tuli jäät
seuraavana pyöräilin ohi emmekä sanoneet sanaakaan

eikä tarvinnut olla hiljaa koska oli päättänyt
istuttiin tunnista toiseen kumpikaan ei sanonut mitään
kysymykset oli esitetty ja vastauksia olin tahtonut vain minä
ja nyt minä sain enemmän

ja hiljaisuus muuttui
ei enää äänettömyyttä sillä olivat kädet
niin lujasti toisssaan kiinni ettei voinut erottaa
mistä toinen alkoi ja mistä itse

leikitään sitä leikkiä että kuvitellaan ettei jotain meistä ole
siihen ei suostunut kukaan
liian pelottavaa sanoi tyttö joka on minusta pieni
pienempi kuin minä vaikka olemme niin samankokoiset ja aina me

leikin sitä leikkiä kun kävelen kirkon ohi
leikin sitä leikkiä kun huonoihoinen poika selittää siitä mistä hän tekee tutkimuksen kun minä en oikeastaan jaksanut olla kiinnostunut hänestä edes silloin kun hän pyysi meitä muita leikin sitä leikkiä kun istun pöydän ääressä kun makaan kipeänä kun kuulen kun kuulen leikin sitä leikkiä kun veli tulee kotiin kun minä

ja en leiki koskaan
koska leikkiin mennään mukaan mutta tässä minä olen tahtomattani
minä muutun

rajat minä sanon
ei rajoja minä sanon
ja minulle sanotaan

olkoon. olkoon niin kuin kaikki määritelmät ovat
mutta entä jos

juna menee ohi
taas se menee
saman mittainen ja samat ihmiset
he kohottavat maljat
isoäiti kertoo tarinan
eikä koskaan minun äidistäni
mitä minä voin tehdä äidille joka on yhtäkkiä niin pieni

huoneesta toiseen
kävelen huoneesta toiseen

milloin alkaa lumisade

toinen alkaa liikkua
aina silloin kun pitäisi nukahtaa
minä käännyn aina silloin kun hän meinaa nukahtaa
käännyn niin monta kertaa että äiti sanoo että minun pitää mennä pois ei kukaan voi nukkua minä makaan niin hiljaa niin liikkumatta en voi siirtää edes kättä en vähääkään en nuku ollenkaan isi sanoo että minulla on niin paljon energiaa äiti sanoo että kyllähän minä tarvitsen unta minä sanon että minä en nuku me sanomme ettemme me nuku ja kävelemme yöllä meidät nähdään parvekkeelta meidät kutsutaan juhliin me emme pakene takaisin sisään me emme pelkää hämähäkkejä ja minä menen aamulla laiturille kun siellä on usva

kävelevät ohi eivätkä pidä toisiaan kädestä
kun tyttö soittaa tyttö ei vastaa
kun vastaa he sanovat toisilleen että tarkoittivat etteivät tarkoittaneet
he eivät enää puhu samalla tavalla on tullut uusi tyttö joka tietää

kenellä on nimi

jos minä voisin valita
ottaisin puun huoneeseeni
en minä olisi vaahtera, se on liian kaunis ja suuri ja värikäs ja huomiotaherättävä
olisin ehkä leppä tai haapa ehkä haapa mutta en oikein erota niitä
ehkä en erota vettä ja ilmaakaan ja maata ja tulta
en erota niitä ne ovat kaikki minussa ja sitten minä kerään
lehden
maasta ja sanon että se on kaunis että se on pieni ja kaunis
että se olen minä
ja tajuan että olen määritellyt
minut

ja sitten on ympyrä
niin
kyllä se on ympyrä
se on ympyrä tällä kertaa koska sitä ei tarvitse kiertää
se päättyy se alkaa ja jatkuu
ja mitä pahaa siinä on
että on ympyrä
mitä pahaa siinä ettei kaikki ole suora viiva ettei sen ehkä tarvitsekaan olla

entä sitten jos ei osaa sanoa
ai
entä sitten kun laittaa takin päälle ja voisi itkeä mutta puhuu lehdistä koska kaikki kysyisivät miksi
jos ei ole syytä

jos makaisi liikkumatta vain sen takia että niin voi tehdä
jos keräisi lehden
vain sen takia
että niitä on ja että ne muuttuvat mullaksi taas
ensimmäinen joka määritteli itse

kuka nyt tahtoisi mennä kotiin
joka jo on koti
toisen

ehkä sellainen joka on turvassa vain toisessa

ehkä minä

tai sitten minä teen pesän aina sinne missä ei ole ketään
juhlavaatteiden taakse kirjoituskoneen päälle

he tarjoavat omenaa vastapäiselle miehelle
hänellä on jo
synteettistä omenaa kiitos vain ja hän hörppää
hän vilkaisee aina välillä puhelimen vai onko se tietkokone
takaa ja naurahtaa
niinhän meitä kaikkia
kun toinen sanoo että häntä vain ärsyttää akateemisuus

piirtävät rajat lattiaan
piirtävät ne
koska heidän on pakko olla jossain
jollei ole
ei ole
niin sanovat muut
niin sanovat toiset

ja jatkuu
ja jatkuu
pian lähden
päivääni
jossa on pyörällä ajamista paikkojen läpi edes takaisin ja takaisin

olen alkanut kiinnostua taas kielistä.
kiinan kieli
luen yhtä Amy Tanin kirjaa, joten se on ilmeisesti innoittajana.
on vain niin kumma, miten kieli vaikuttaa ajatteluun, miten ne joilla on erilainen kieli, ajattelevat niin eri tavalla, on sanoja, joita meillä ei ole, ja puuttuu niitä joita meillä on.

pilvet on erikoisia
liikkuu nopeasti, ja aurinko latvoissa
valo

ja liput liehuu
yk:n päivä

minu isä oli unessa kuningas ja minä olin vahva prinsessatyttö joka taisteli pienten poikien kanssa ja isä oli ylpeä kun olin niin vahva että voitin kaikki ja äiti vaan nukkui peittokasojen alla

nyt menen pumppaamaan renkaisiin ilmaa ja syömään.

maanantaina, lokakuuta 23, 2006

elokuva

Katsoin tänään ehkä yhden elämäni parhaista elokuvista.

minulla oli paljon ajatuksia ja ne piti kirjoittaa tänne mutta nyt en enää jaksakaan.

se oli unkarilainen ja se oli rakkaus ja sen jälkeen kävelin sateessa kauppaan ja kuuntelin puhelimeeni jätettyjä viestejä.

ei elokuva sillä tavalla ollut mitenkään järisyttävä tai erikoinen tai mitään sellaista. mutta ehkä juuri siksi. se oli kovin pienieleinen, hidas, kaunis ja sisällä.
ehkä juuri se että se oli niin sisällä. heissä. ihmisessä.
pidin.

ja koska kaupassa ei ollut vanilijajukurttia ostin soijavanilijajuomaa ja suklaata
ja mussutan nyt
suklaapossu

mutta sade jatkuu ja torstaina teoriakoe. se meni jo tosi hyvin, kun kävin harjoittelemassa. tein sen jotain viisi kertaa ja kaikki meni ihan reippaasti läpi
ärsyttää vaan ne sanalliset kysymykset kun minun on välillä tosi vaikea hahmottaa niitä lauseita että mikä niissä nyt on oleellista kun luen nopeasti ja se aika vaan kuluu ja en ole ehtinyt edes kunnolla lukea kaikkea kun pitäisi vastata
ja minusta ne kaikki ei ole sellaisia kysymyksiä että niihin pitäisi ajon aikana osata reagoida heti sekunnissa. jostain katalysaattorin tehtävistä tai jarrujen rakenteesta. pah

ja pidin kovasti opettajastakin joka näytti sen elokuvan, jotenkin kauhean herttainen.

voi. se oli kyllä oiva elokuva. minusta on suurenmoista että välillä mennään sisään ja lähelle eikä aina vaan ulkopuolelle vieraannuteta ja katsota kaukaa vaellella päämäärättömästi
sekin on
mutta joskus on ihana katsella ryppyisiä kasvoja jotka odottavat ja toivovat

ehkä minusta vielä tulee isoäiti.

arkiaamu

käveli sateessa. suuteli.
olisi voinut jäädä. kääntyi käveli sateessa ja lehdet
ei enää samanlaiset kuin syyskuussa. siinä kuussa joka jo meni mutta nyt
pimeä aamu pimeät aamut alkaneet eikä sille mahda

tänään piti hoitaa käytännönasiat
minä taas tehnyt sopimuksia itselleni

soittaa kouluihin soittaa viralliset puhelut ja mennä harjoittelemaan autokoululle tietokoneella.

ja
sitten aina kaipaa kun ei voi painua vasten kun ei voi olla lämmintä
kuka nyt yksin nauraisi

ikkunoissa valoja
arvata mitkä ikkunat samaan taloon arvata kuka asuu arvata ketkä

kun pistää kynttilöitä ja laulaa sydämeeni joulun teen on joulu
vaikka onkin vain punajuurikeittoa vaikka onkin aamu ja toinen on lämmin vaikka on ilta ja leivästä tulee raakaa ja keitosta lientä ja jälkiruoka ei maistu makealta.

milloin ihminen oppii isoäidiksi? milloin minä?

tyhjää
yksi nainen ja yksi koira, en halua sellaista koiraa
autoja autoja autoja
ja valot
lehdet
mies tuo maitoa, nainen hoitaa lapsia ottaa maidot vastaan

aamu alkaa

oli yö kun herätys soi

aamu alkaa
muuttuu valoisaksi taas
päivä
arki

pitää taas katsoa uudella tavalla
sillä tavalla että muistaa mitä pitää

jos voisi puristaa lujasti
jos pääset
niin lujasti ettei heräisi että yö jatkuisi aina jos ei ole painajaisia
että matka
ei alkaisi ihan vielä ei ihan vielä kuitenkaan
eikä kello
koskaan siirtyisi niin nopeasti
ei olisi kelloa ei mitään aikaa

sitten tulevat meret
niiden mukana aallot ja niiden mukana kivet
kivissä kuvat ja kuvissa sanat
sanoista minä en välitä

on jo valoisaa

lauantaina, lokakuuta 21, 2006

ei sada vieläkään lunta.

näin unta
jossa minä menin mökkiin, joka oli hirsistä, puuta, puuta
ja siellä oli paljon ystäviä ja isäni (ei oikea isäni), joka olikin isäpuoleni, kolmikymppinen puuseppä, ja mökki oli hänen. Kaikki olivat ihastuneet puuseppäisääni ja minä yritin ihailla häntä mutta koko ajan varjosti se ettei hän ollut oikea isäni
äitini oli alkoholisti (eilisestä näytelmästä) mutta se muuttuikin poikaystäväni äidiksi. äitini oli siis poikaystäväni äiti ja hän näytti kauniilta.

jossa lautasella oli monia lihoja
suden lihaa karhun lihaa ihmisen lihaa

jossa katsoin salattujen elämien jaksoa
jossa miehen piti tappaa koiransa, mutta hän ei olisi saanut tappaa sitä
joten hän viritti varaston seinustalle lapioita, talikoita ja sen sellaisia että koira ikään kuin vahingossa jäisi niiden alle kun ne kaatuisivat koiran päälle ja lävistäisivät sen lihan
mies selitti tätä minulle
minä huomasin ikkunasta nukkuvan miehen ja sanoin siitä
että hän saattaisi huomata murhan
miehen piti keksiä jotakin muuta
koira muuttui tytöksi ja mies selitti sille tilanteen
tyttö istuu partaterä kädessä, hän on päättänyt tehdä itsemurhan
vasemmasta silmästä alkaa valua vettä, kuin sieltä kaataisi, ei tavallisia kyyneleitä
tyttö laittaa terän pois
mies nousee ja hänellä on suuri kaapu jonka sisältä hän nostaa viidakkoveitsen ja alkaa iskeä
tyttöön ei osu, tyttö kirkuu ja juoksee huoneessa, mies iskee ja iskee ja iskee ja iskee
seinät menevät rikki ja mies lentää toiseen huoneeseen jossa nukkuva herää
hän sanoo: ai te katsotte kauhuelokuvaa

lisäksi painajaista sekä ajamisesta että metsälähettitunneista
ja epämääräistä kellon tuijotus unta.

ei sada vieläkään lunta.

ja välillä tuntuu että ihmiset olisivat kadonneet omiin maailmoihinsa
epämääräisiä lauseita sieltä täältä

jotain on muuttumassa. ilmassa.

en tiedä mitä
ehkä tuuli
ehkä tuuli

voiko toisia erottaa
voiko erottaa sanoja

en tiedä
en koskaan mitään

mutta missä ovat ne illat kun käveltiin ja aina luultiin yksi kerros liian aikaisin
ja poika laittoi siellä ruokaa aina ja aina saanko ottaa vettä ja sitten kaikki yrittivät istua mukavasti ja aina joku oli nähnyt jonkun elokuvan

ja eihän siitä ole kuin muutama kuukausi.

verkko
ehkä sitä ei enää tarvita

ja puhe on turhaa

perjantaina, lokakuuta 20, 2006

perjantai kuin lauantai

unessa
minä löysin avaimet
seuraavana päivänä löysin päähineen
oksista ja huovutettu sulka
sitä seuraavana kohtasin tytön ja löysin päähineen, jossa oli lintu
ne kaikki kuuluivat samalle
mutta en muistanut
en muistanut kuka hän oli tai missä hän asui
ja tyttö sanoi että minun pitäisi viedä ne hänelle
löysin ne kaupasta ja kaupan myyjät eivät enää antaneet avaimia minulle, koska ne eivät olleet minun.
ystävä ei voinut kävellä hääpuku päällä ja meidän piti mennä takaisin laittamaan se matkalaukkuun
kun tulimme kauppaan, oli ystävä unohtanut matkalaukun ja toisen matkalaukun kotiin
ja hän lähti ambulanssin kyydissä hakemaan sitä
minä jäin
yritin keksiä kuka oli lintu
kaikki kirjoittivat ja lukivat omia runojaan
ihmisiä istui rykelmissä korkeilla portailla, siellä täällä, ystäviä monissa ryhmissä
pysähdyin ja jatkoin
yksi ystävä oli kirjoittanut toiselle jotakin kaunista. he kysyivät eikö olekin kaunista. sanoin että on. mutta en suostunut kirjoittamaan heille, koska minun kirjoittamani ei ollut kuitenkaan heidän mielestään kaunista.
menin pois ja istuin pienen talon eteen portaille. avasin kassini ja etsin sieltä kirjoituslehtiötä, löysin vain riikan kansion
ja minulla oli mielessä runo
ihmisiä tuli
ja he sanoivat ettei kannata pelata poikien kanssa sinistä taloa
koska oskari nössöili.
en tiennyt kuka oskari. enkä löytänyt paperia.

ulkona niin kylmä että voisi pakkasta
illalla teatteri
kohta omenapaistos ja sämpylöitä

banaanikärpäsiä.

olen rakastunut. ja osaan pitää kiinni.

torstaina, lokakuuta 19, 2006

Joskus menee ulos
ja sitten
ei ehkä tiedäkään miten käyttää ääntä
entä jos eritavalla kuin sanoo
piste pitää laittaa näin. tai näin.

joku päivä
saattaa tulla lunta
ihan lähipäivinä ehkä
lokakuu ei lempikuu
täysi kuu
ehkä silloin voi ylittää laivalla sademetsän
elokuvassa

taivas muuttuu tummaksi
muuttuu muuttuu

joku päivä saattaa tahtoa vain vaeltaa ympäri kaupunkia
saattaa tahtoa nähdä kaikkien katujen päät
joku päivä tai silloin kun sataa

minä menen vesilätäkön keskelle polkupyörällä ja pysähdyn siihen
lehtiä täynnä
ei saa ajaa päälle

olen toivoton sellaisissa asioissa joita en edes tahdo oppia
tahdon tahdon
mutta joita en opi
koska en kuitenkaan tahdo koska ajattelen etten kuitenkaan opi
rinki

ympyrä pyörylä kehä

se on aika se on minä
kaikissa runoissa aina pirun kehä
kaikissa kiviä kaikissa vettä

rajat

minä tulen aina iloiseksi kun ystävä kysyy mitä minä teen juuri nyt
ja sitten tulee huono mieli siitä etten ikinä kysy sitä itse ensin
että ajattelen mutta en osaa ottaa yhteyttä

istun korkealla
kivellä ja syön rusinoita koska olen leijonan poikanen

sitä ollaan mietitty
että milloin pentu milloin poikanen

mikä oli halli?

eikä silloin kannata katsoa peiliin kun tuntuu
että voisi mennä ulos eikä kävellä kosmetiikkaosaston kautta
silloin kun tekee mieli syödä kiisseliä silloin kun suklaata silloin kun toinen sanoo että olet kaunis kun sanoo
niin monta kertaa että on pakko nauraa että on pakko painaa pää pois pakko pakko
ei ole pakko
mutta on outoa kuulla
mitä on

on outoa
että toinen voi sanoa mitä on
mitä ei

voiko niin

eikä edelleenkään väliä
sillä unella ja todella

sillä olimmeko todella amazonissa ja äiti halusi viidakkoon mustikkaan
mutta minä sanoin
tiedätkö tosiaan mitä teet jos kohtaat norsun, tiedätkö tosiaan miten tulee menetellä
ja äiti
tosiaan, enpäs ajatellutkaan, emme voikaan mennä mustikkaan, koska tosiaan, enhän minä tiedä, miten menetellä

ja juhlat pitkin kaupunkia ja luentosaleja
karkkeja
ja kaikki niin humalassa että miten me olisimme pitäneet esitelmän.

ei.
ei sillä ole väliä ehkä sittenkään mikä kissa on

ainakaan juuri nyt.

kun voi katsoa ikkunasta ja ajatella kaikkea sellaista mikä on
onnellisuutta

ajotunti on vasta ensi viikolla ja teoriakoe
ja sitten on taukoa ja arki loppuu, se mikä on loma.

mutta sitten voi tietenkin niin myöhään kuin tahtoo niin monta tuntia kuin tahtoo
olla yksin

ja olla siivoamatta koko ajan

olla syömättä

hengittämättä

veden alle veden alle
nalle

ja ne kaikki tytöt sanoo että minun unilelupossu on ällöttävä.

itse niillä on riutuneita nalleja ja pupuja ja nukkeja ja sellaisia likaisia nuhruisia
sellaisia joita unilelujen kuuluu olla
käsi rikki jalka ja selässä viilto ja kaikki saumat ommeltu

eikä tiedä mitä seuraavaksi alkaisi kirjoittaa
uniaan vai untaan

(niin ja tuo kuva on äsken tehty kiisseli, marjat puuttuu, kun se vielä kiehui tuossa vaiheessa)

tiistaina, lokakuuta 17, 2006

loma

minullakin on loma

sitä voi pitää
jos
vaikka
tahtoo

unia unia unia
niitä tulee joka yö lisää

taas yksi kissauni
yhdellä oli pennut ja se ei antanut minun silittää niitä, hyökkäsi kimppuuni
mutta niin se meni, siinä unen todellisuudessa
että emo suojeli pentujaan sillä tavalla, niin ne kissat käyttäytyivät.
kaikki.
ja kun minun kimppuun hyökkäsi,
sillä kertaa kyse ei ollut pennuista
pyysin mummia auttamaan
mummi sanoi että kissoja on niin paljon, että minä saan selvitä siitä nyt ihan itse

on ollut vettä
oli vanha mies vanha vene saari ja pyörteet vedessä

oli laituri joka oli toisesta päästä jo veden alla
joku meni uimaan ja minua kehotettiin mutten suostunut
ihmiset melkein suuttuivat kun en mennyt
jäin vain laiturille
enkä edes tahtonut koskettaa koko vettä
paitsi sitten kun ei ollut muita
olin uinut edellisenäkin kesänä
se oli elokuuta
ja me olimme äidin kanssa sitä mieltä että vesi on silloin kaikkein lämpöisintä

taloja ja portaita
taas korkeaa josta en pääse esteitä ja putoamisia

lunta ei ole vielä satanut
ei lunta

autokouluope sanoo että edistyn
mutta nollasta olen alkanut niin

eilen katsottiin piano
ostin sen viikonloppuna, pianoni.
yritin katsoa sitä eri tavalla
ehkä katsoinkin
se ei tuntunut ihan samalta
enää
ihan samalta
ehkä sitä ei pitäisi katsoa toisen kanssa, kun se on vain minun

posetiivaria ei enää näy kaupungilla.

minulla ei ole enää ikävä. arki olisi tällaista. juuri tällaista paitsi että se olisi arki, eikä loma.

perjantaina, lokakuuta 13, 2006

kotinainen

minulla on puolukkaleipä uunissa
tai myös tarkemmin kädessäni pieni pala
kun yritän selvittää onko se jo kypsää

en osaa tehdä ikinä ohjeen mukaan
vaan sotken tuhat ohjetta ja muistikuvani ja tuntumalla

pelkään ettei leipä ole kovin hyvää. puolukat ja leipä. hmmm. maistetaan.
oikeastaan. tämä on melko hyvää.
ehkä sen pitää antaa olla vielä hetki

haluaisin olla ahkera.
haluaisin siivota perusteellisesti koko kämpän
ja laittaa hyvää ruokaa käydä kaupassa pestä vessan pestä lieden kaikki pullot ja purnukat viedä kaikki roskat lajitella kaikki viedä maitotölkit lasipurkit peltipurkit kartonkit paperit

tahtoisin olla tänään toimelias, sellainen joksi kuvailin itseäni työhakemuksessa.

mutta pyykit roikkuvat edelleen narulla ja kuivaustelineessä
vaikka
pesin pyykkiä ehkä
tuossa kaksi viikkoa sitten.

johtuuko kaikki vain siitä että asuntoni on peräti yksi huone?

on toisillakin
ja heillä on aina niin kaunista

nyt otan leivän pois. ettei se pala.

oi, se näyttää niin herkulliselta! (varsinkin kun on nälkä)

sitten ei tiedä onko aiheuttanut jotakin tosi ikävää
vaikka ei ole tahtonut
ja eikai se millään lailla ole minun syyni
mutta jotenkin
jos minä olisin aina vain hiljaa
ja jos kukaan ei ikinä kertoisi minulle mitään
luultavasti tilanne olisi ihan sama
sitten minä vaan olisin tietämätön siitä. ulkopuolella. autuaasti.

ihmissuhteet.

nepäne.

olen kaksi kertaa elämässäni suuttunut toiselle ihmiselle niin
että välimme ovat menneet miltei lopullisesti.

ja kerran niin että ne muuttuivat. mutta silloin en suuttunut. silloin olin vain surullinen.
no, kyllä suuttunutkin mutta enemmän surullinen.

mutta ne kaksi kertaa
ensimmäisellä kerralla katkaisin välit silloiseen parhaaseen ystävääni kokonaan. sen jälkeen olemme tuskin puhuneet toisillemme. olin silloin ehkä toisella luokalla koulussa. syy oli se, että paras ystäväni oli kertonut henkilökohtaisia asioitani, eli sen, että olin ihastunut yhteen poikaan, kaikille, sellaisille ihmisille, eli veljelleni ja veljeni kavereille ja tämän silloisen parhaan ystäväni veljelle ja siis myös tämän ihastukseni kavereille, että olin ihastunut
ja minua alettiin tästä kovasti kiusata
en voinut mennä minnekään ilman että olisin saanut kuulla tästä asiasta joka oli silloin niin hirvittävän iso ja tärkeä ja salainen
enkä voinut ymmärtää mistä he olivat saaneet tietää
kunnes yksi niistä pojista sanoi sen parhaan ystäväni laverrelleen
ja silloin tajusin, hänhän toden totta oli ainoa joka tiesi
katkaisin välit. luottamus on ehdottoman tärkeää jo toisella luokalla olevan tytön ystävyyssuhteissa.

toisen kerran suutuin kun ystäväni, joka myös oli hyvin läheinen ystävä, silloin ei enää ollut mitään yhtä parasta, mutta hän oli kyllä yksi parhaista, nolasi minut täydellisesti, taas kerran kyseessä olivat pojat ja ihastukset.
minut oli kutsuttu yksiin juhliin, tai sain mennä sinne, koska olin niiden järkkääjä poikien kaveri, tavallaan, ja he tiesivät että olin ihastunut yhteen heidän kaveriinsa. mutta ne oli sellaiset nörttibileet, eli siellä oli koneita ja poikia.
tämä ystäväni tahtoi myös tulla ja sitten sain sovittua että hänkin pääsi. siinä kävi sitten niin. että ystäväni riehui siellä niin, että laitteet olivat mennä rikki ja lopulta meidät melkein suorastaan heitettiin ulos, eli kehotettiin hienovaraisesti mutta suoraan että olisi parempi jos lähtisimme. ja tässä tilanteessa ystäväni ei edes tajunnut tehneensä mitään väärää. ja minä tietysti olin niin noloissani ja suutuksissani kun hyvä tilaisuus meni tällä tavalla myttyyn.
ystäväni ei pyytänyt anteeksi, joten olin niin kauan puhumatta hänelle kunnes hän tajusi tehneensä virheen ja pyysi. sitä ei muuten koskaan tapahtunut. mutta kun sain poikaan kontaktin, lepyin ja annoin anteeksi. suhde ei kuitenkaan koskaan palannut entiselleen.

kolmas kertakin liittyi ystävääni, poikaan ja luottamukseen.

mutta nämä ovat oikeastaan ainoat kerrat kun olen loukkaantunut niin paljon, että en ole leppynyt heti.

ja kaikki liittyy poikiin. lapsellista. mutta tukee tavallaan teoriaani, jonka mukaan tunteet ovat loppuenlopuksi kaikkein ratkaisevimpia
aivan liian aliarvostettuja, sillä teoriani mukaan tunteet ovat kaiken rationaalisenkin ajattelun ja perustelun taustalla. ne määräävät. vaikka selitämme mitä, on siellä taustalla, alulle panijana kuitenkin jokin tunne.
ehkä.
eihän tämä ole varmaa. mutta olen miettinyt paljon ja se näyttäisi siltä.

että ihmistä määrittäisi järki.
se meidän kultainen ominaisuutemme.
ihminen on ihan samanlainen, ei yhtään parempi kuin mikään muukaan eliö
ja meillä on tunteet
vaikka kuinka yritämme häivyttää niitä ja selittää ne aivokemialla
niin, entä sitten jos ne ovat impulsseja, entä sitten, ne kuitenkin ovat, totta.
niitä on.

ei kai sitten muuta.

torstaina, lokakuuta 12, 2006

money,money, money

tää kuuluu nyt niihin ahneisiin rahanhimoisiin valittaja opiskelijoihin
jotka notkuu kahviloissa ja syö kalliita leipiä.

olin katsomassa lyhytelokuvia trendikahvilassa ja ostin viiden euron leivän.
se olikin ensimmäinen kahvilassa käynti koko opiskeluaikanani täällä ja ensimmäinen viiden euron leipä koko opiskeluaikanani tälllä.

rahakaan ei juuri nyt olen niin tiukilla koska pappa betalar ja mamma
vähän.
tuntuu silti ikävältä.
kun olen saanut heiltä rahaa, tuntuu siltä etten voi käyttää sitä mihinkään. että minun pitäisi harkita tosi tarkkaan, koska en ole itse ansainnut sitä
että silti, minun pitäisi ostaa tavallista maitoa, ei luomumaitoa,
ja voinko tilata paikallisilta pientiloilta ruokaa, kun se on paljon kalliimpaa
voinko aloittaa joogan, vaikka nyt olisi rahaa, kun se ei ole kuitenkaan ihan omaa rahaa
voinko käydä teatterissa
voinko käydä elokuvissa

en pidä siitä ajatuksesta että rahat, jotka ovat tililläni eivät ole minun rahojani.
enkä minä pyytänyt niin paljon. olisin ollut tyytyväinen siihen että selviäisin tämän yhden vaikean kuukauden.
mutta nyt kun sitä kuitenkin on, sen verran, ettei tarvitsisi kituutta
en kuitenkaan raaski
elän niin kuin en voisi elää
en ole käynyt koko viikkona kaupassa. onhan minulla ollut puolukkapuuroa.

täytin tänään taas työhakemuksia.

huomenna aion rentoutua
sitten illalla, sitten kun koulu pitkä luento on ohi
ja poikani on jo tullut ja pääsen vain lepämään viereen ja vasten

eikä olisi kiire mihinkään
ja käydään kaupassa, jotain hyvää ja ravitsevaa ja riittävää
ja minä leivon
ehkä puolukkaleipää

ja kyllä minä silti tein luomutilauksen
ja kyllä minä silti aion mennä teatteriin

ei mielenterveyteni kestäisi sellaista elämää, että en voisi kuluttaa niin kuin mielestäni olisi oikeudenmukaista ja parasta
ja etten voisi koskaan tehdä mitään
että ainoastaan istua sisällä, yksin, ehkä joskus jonkun luona
etten näkisi ikinä teatteria, jota kuitenkin rakastan ja jota haluan tehdä

niin

ehkä jonain päivänä voin vielä maksaa vanhemmilleni kaiken takaisin.
ehkä
selkeytyä
ei taivas
se on vaan samanlainen kuin kaikkina niinä päivinä
jolloin mennään ulos ja pyöräillään
ja istutaan sisällä
turvallisen välimatkan päässä enteistä

unissa riitelin kaikkien kanssa
isäni kanssa sukulaisteni kanssa

eikä minua huvittaisi mennä kuuntelemaan kuinka tietoa voi löytää

välissä

ei voi ehkä sanoa missä

eilen luin momosta lauseen

tänään minä luen sen eeva-liisalta
nyt

" Hän näki nytkin tuon valon"

mutta täällä näkee vain jos avaa sälekaihtimet

näkee kauimmaiseen ikkunaan
niihin huoneisiin joihin ei koskaan pääse
asumaan
tai kyläänkään

jos voisi istua kivellä tunnin

jos voisi

mistä kaikki unet tulevat
miten niitä voi vain tulla ja tulla
miksi paikat ovat aina samat?
milloin minä muutan unissani jyväskylään?
vielä isoäitinäkö minä kuljen lapsuudenkotini portaita, isoäitini portaita
vintille ja takaisin

tahdon kirjoittaa.

keskiviikkona, lokakuuta 11, 2006

muistoa

en minä sitten erottanutkaan
lehtikuoriaista maakitäjäisestä
enkä hyppyhäntäistä esihyönteisestä

mutta läpi pitäisi mennä, oikein hyvin läpi.

eikä sillä loppuen lopuksi ole minulle väliä
ne mitkä tiesin, minä tiesin ja ne joissa tein virheen, olin epävarma
ja olen oppinut hirmuisesti
todella paljon

ja se kai on pääasia. ja olen kiinnostunut yhä enemmän. sekin kai on.

kävin katsomassa näytelmää.
kuulin tänään että se olisi tekotaiteellista paskaa, josta ei saa mitään selvää ja alastomuus ei ole perusteltua.

minusta alastomuus oli perusteltua. olisi voinut olla jopa enemmän.
minusta siinä oli pointti, tärkeä pointti.
mutta olisi siitä voinut paljon karsiakin, jättää sanomatta
ja toisto voi olla tehokasta, jos sitä osaa sopivissa määrin käyttää. liika on aina liikaa.
ja pitää osata lopettaa ajoissa.

mutta ei kukaan ole vielä ammattilainen harjoitellessaan. enkä minä.
ja minusta on hienoa että ihmiset tekevät. että heillä on rohkeus tehdä.

itseltäni rohkeus puuttuu, usein
ja siksi on helppo katsoa kriittisin silmin suu alaspäin kääntyneenä täältä nimimerkkinsä takaa

muka jotain teatterista ymmärtäisin

ehkä olen vain kateellinen. olen niille kateellinen jotka ovat ytimessä ja voivat tehdä
ja minä jään tänne reunalle nyrpistelemään nenääni enkä koskaan pääse enää tekemään

kaipaan niin paljon teatteria
kaipaan

ja niitä ihmisiä jotka tunsin Helsingissä
tahtoisin heidän kanssa

minulla on niin suuri kynnys näihin ihmisiin täällä. en minä tahdo heitä. en tahdo edes tutustua. minulla on jo näyttelijäystäviä. minulla on teatteriystäviä jo. en tahdo uusia, tahdon tytön jonka ääntä ei voi olla, joka näyttelee niin ettei hän edes tajua kuinka hyvä on, ei koskaan korosta itseään, sitä vain lumoutuneena katsoo ja ihailee ja ihailee, kuuntelee ääntä ja voisi antaa hänen tehdä mitä tahansa, vaikka soittaa klarinettia, se riittäisi
ja tytön joka ei myöskään usko kykyihinsä, joka ei koskaan usko riittävänsä, mutta lumoaa kaikki, menee tanssimaan kuuban kaduille vielä, niin hän sanoo, enkä epäile
ja tytön joka on elokuviensa elokuva, tytön jonka kanssa tanssimme ja joka on siellä missä hänen kuulukin olla, vaikka täällä on ikävä
ja pojan jonka tapasin junassa pitkästä aikaa ja josta tulee oikea näyttelijä, joka on oikeasti hirmu taitava, niin taitava eikä silti yhtään pelottava
ja oli ehkä paljon lahjakkaampia kuin he, tai ei, ei ollut, mutta paljon enemmän esillä olleita, joita en halua. heitä minä en tahdo, koska heille en uskaltaisi sanoa, heitä en uskaltaisi edes katsoa
ja siksi minusta ei koskaan voisi tulla ohjaajaa,
sillä minulta puuttuu kylmyysrohkeus
minulla on ehkä kuvat mutta ei ääntä

ja kaipaan vain sitä että kaikesta huolimatta voisimme yhdessä tehdä

että ripustamme hirsiä koko päivän vain sitä yhtä iltaa varten
siimaa
että on se tunne

minulle teatteri on yhdessä

enkä tahdo mennä yhteen ellen oikeasti tahdo

ikävä valaita

ikävä sitä tyttöä joka on nähnyt suden

ikävä sitä josta tulee pikkuhiljaa aikuinen, kun on jo kaasonakin

ikävä ehkä niitä joista toinen paastosi ja toinen uskoi jumalaan

ikävä sitäkin jonka täytyi piiloutua ettei vanhemmat näe kuinka se leikkii metsässä

ehkä vähän sitä joka uskalsi vain harvoin katsoa silmiin ja vain varovasti koskettaa
ja vasta sitten kun

ikävä sitä joka oli pieni ja kasvoi ja tuli pidemmäksi

sitä jota pelkään

ikävä ei ole yhtään sitä josta kirjoitin luulen rakastavani häntä
hänestä minä vain kuvittelin ja ihailin niin paljon etten osannut itse olla olemassa, yhtään
kunnes hän meni niin kauas että pystyin näkemään kuinka me emme kuulu yhteen
merirokoista ja yhteisestä juomasta huolimatta
se oli vain pääni sisällä

eikä ikävä ole sitä
joka opetti veljeni polttamaan

eikä ketään niistä miehistä jotka jaksoivat ehdotella ja
vuosista toiseen
kunnes olin jo niin iso etten enää olisi mahtunut syliin

minun on ikävä tyttöjä johon en koskaan tutustunut
oikeastaan niitä kaikkia
ja poikia joihin ystäväni tutustuivat ja ne joihin en koskaan tutustunut

en tiedä onko minun ikävä sitä
jonka leppäkertut päästin vapauteen ja jolle kirjoitin huijaus rakkauskirjeen

sitä en ikävöi jonka selkä oli ruma ja josta kirjoitin porvaripoliisinpoikamilitantti
tai ehkä vähän
ehkä sitä tunnetta joka minulle tuli kun hän tarttui käteeni tai kun hän kertoi mitä metallia ja mitä mitä missäkin sormuksessa on

ikävöin vaaria
josta en muista mitään
muuta kuin suklaaleppäkertut ja berliinimunkit ja äänen joka on meillä videolla
sen kun vedetään sitä vauvalelua ja lehmä ammuu

mummia.

pientä poikaani josta on tulossa niin iso että hän haluaa tappaa kaikki ne ukot joilla minä leikin ja katsoo elokuvasta vain taistelukohtaukset

tiiaserkkua
jonka kanssa istuttiin mummon ja papan sängyllä ja ennustettiin

ehkä ikävä niitä
aikoja
kun voitiin riidellä ja sitten sovittiin
että itkettiin ja minä raavin ja en voinut vastata puhelimeen vaikka se soi
kun mentiin pahvilaatikkoon
kun minä olin huonompi kun minä olin pienempi
ja silti minä tilasin aina pitsat

tai ehkä minusta tuntuu vaan oudolta
että täällä minä olen
kaikesta poissa mikä on joskus ollut
ihmiset jotka ovat olleet eivät ole täällä
eivät ole monet elämässäni enää ollenkaan
ehkä on vain outoa
että minä edes kirjoitan tänne

koska ei näillä ole merkitystä kuin minulle
ja minullekin vain silloin kun ajattelen

tähtiä
tänä syksynä menen vihdoin tähtitoriin
vaikka se ei tule olemaan samanlainen
ei voisi olla ikinä koskaan
kokemus kuin ensimmäinen kerta Helsingissä
haluan nähdä
ilmaa

puita olen jo nähnyt ja järven, merenkin aina silloin tällöin
tuli paloi kun olin kotona

ikävä sitä hetkeä
kun seisoin rannassa veneen vieressä ja katsoin vettä
äiti ja isi huutavat että pitää mennä mutta minä jään

tentti

joka kertaa kun oikaisee autojen välistä
tuoksuu syksy
koska siinä on ne lehdet

nyt tämä yrittää keksiä sanoja jotta ei tarvitsisi tuijottaa kuvaa josta ei tiedä mitä se esittää

inhoan kokeita inhoan sitä kun pitäisi näyttää miten hyvin osaa
tuntuu etten koskaan onnistu sellaisissa

mahdotonta sanoa
mikä on oikein
paitsi silloin kun se ehdottomasti on oikein
ei kai kaksisiipistä voi sanoa kaskaaksi
lehtikuoriaista kaarnakuoriaiseksi
iharakuoriaista kaarnakuoriaiseksi
lyhytsiipistä kapeatyviseksi pistiäiseksi
raatokuoriaista maakiitäjäiseksi
sienieläintä hydropolyypiksi
rataseläintä hydropolyypiksi
kemppiä kirvaksi
täitä väiveeksi

niin, ei kai

kai ne on periaatteessa erotettava toisistaan
toisilla on neljä siipeä, imukärsä ja suomupeitteiset siivet
toisilla poikittaisuonitus ja pitkittäissuonitus, takasiipi suurempi kuin etusiipi
toisilla siivet surkastuneet
tuntosarvissa nuijapäät

voi

minä kuolen pelkoon

voisinpa vain tunnistaa kaikki
muutkin kuin valeskorpioonin joka asuu ystäväni kylpyhuoneessa
ja sokeritoukat jotka omassani ja kaikkissa muissakin

tai voisinpa vain äkkiä nähdä vain ihmisiä ja juoda teetä ja puhua jostain ihan muusta kuin kuoriaisista tai verkkosiipisistä tai mesipistiäisistä

eilen yksi mies oli alasti vauvan ja naisen läsnäollessa huoneessa
näimme ikkunasta
verhot vedettiin alas kun nainen alkoi riisua, ehkä
ehkä he olivatkin naimisissa vaikkeivat aluksi siltä näyttäneet

ei saisi katsoa toisten ikkunoista.
minun ikkunani välissä on kuolleita kärpäsiä
ne ovat sukaskärpäsiä, tynnyrikotelokärpäsiä
en ikinä muista näitä!
en ikinä! mikä oli tynnyri ja mikä muumio

ja tämä on ihan turhaa kirjoittaa tänne.
pitää jo mennä.

utopiani:
että kaikki arviointi ja arvostelu loppuisi maailmasta.

tiistaina, lokakuuta 10, 2006

jännää

tää on ihan poissa tolaltaan
ei pysty keskittymään
pitäisi kotilot ne etanat pitäisi ne simpukat
selaa selaa
pitäisi lähteä jo autokouluun
juuttuu keskustelupalstoille lukee lukee sivu sivu sivu

miksi olen näin hermostunut ja jännittynyt ja hermostunut ja levoton ja jännittynyt ja hermostunut

kaikki äänet kuulostaa hermostuttavilta

miksi liputetaan?

jalat on puutuneet

jännittää
(enkä tiedä mikä niin)

ihastuminen ja puolukat

minusta ihastuneet ihmiset ovat kovasti suloisia.
en voi sille mitään että nautin salaisesti siitä kun tiedän
että tuo on ihastunut tuohon ja tuo tuohon
ja ne jotka ovat eivät välttämättä tiedä että tiedän
tai toinen ei tiedä
tai ei tiedä että minä tiedän että se toinenkin
tai sitten kaikki tietävät kaikkien olevan ihastuneita
oli miten päin vain
ihastuneet ihmiset ovat joka tapauksessa suloisia.
rakastuneet ihmiset saattavat sitten olla jopa ärsyttäviä. mutta kauniita.
toisaalta nekin voivat olla suloisia. ehkä se riippuu myös siitä kuka tai ketkä ovat kyseessä.

syön makaroonilaatikkoa ja puolukoita
koska en ole ihan varma monelta kouluni loppuu

joskus lukioaikana, silloin kun olin lapissa
minun teki ihan hirveästi sen jälkeen mieli puolukoita
koko ajan puolukoita
minun piti juuri samaan aikaan pitää terveystiedon päiväkirjaa, syömisistä
ja koska olin vähän laiska pitämään sitä
ja kun se lopulta piti palauttaa minä vahingossa kirjoitin siihen kaksi kertaa (tai kolme) saman päivän ajatukset
eli sen että tekee mieli puolukoita.
opettaja oli kirjoittanut siihen perään pitkän sepustuksen mitä puolukoista saa ja kuinka voisin myös maistella muita marjoja. kun minua selvästi nämä puolukat askarruttivat.

mutta nytkin minun tekee mieli puolukoita.
toisaalta pidän puolukoista ehkä eniten
olen aina ajatellut että mustikoista
mutta ehkä sittenkin puolukoista, kun ne ei ole sillä tavalla makeita

tämäpä mielenkiintoinen analyysin kohde
puolukat.

mutta
tällä hetkellä minä olen onnellinen koska syön puolukoita
ja koska tunnen ihmisiä jotka ovat ihastuneita.

ei kai onneen muuta tarvitakkaan.

maanantaina, lokakuuta 09, 2006

ilta niin alkaa päivä

en muista mitä näin kun nukahdin
päivällä niin moneksi tunniksi
ensin oli kylmät kädet niitä piti laittaa kuumaa ihoa vasten

ei sitten ole virkeä kun herää kesken unen
prinsessaa suudeltiin

olikohan se virkeä kun heräsi sadan vuoden jälkeen?
minä en ainakaan olisi ollut.
ei kai sekään. inhottavaa olisi herätä siihen että jonkun tuntemattoman kieli tulisi suuhuni
enpä ole koskaan ennen ajatellut
että mitäs mitäs siinä oikein tapahtuu
tyttö nukkuu ja prinssi, prinssi tosiaan, tulee siihen niin tytön päälle ja siitä vaan heti kiinni

se on tehty niin kauniiksi
oi
jokaisen tytön haave herätä suudelmaan jokaisen pienen prinsessan haave voi kunpa minunkin ikkunasta tulisi ritari tulisi prinssi tulisi noita portaita odotellaan täällä vuoteessa odotellaan prinssiä ritaria poikaa kuninkaallista minusta köyhästä tytöstä tekee prinsessan kun olen niin kaunis voi olisinpa kaunis niin ei voisi prinssit vastustaa köyhää tyttöä ei minun kantapäitä sahata kun kuuliaisesti aina siivoan vain ja laulelen lintujen kanssa ja hyvä haltiatar tekee minulle kauniin puvun ja voi ja oi sata vuotta nukun mutta sitten tulee mies ja saa minut elämään!

huh huh

tekee taas mieli suklaata.
minun on alkanut tehdä sitä mieli. se on se uusi karpalo vadelma tai sellainen
se addiktoi ihan kummallisesti
siinä täytyy olla jotain mätää
laskin että viimeisen kuukauden aikana olen syönyt ainakin kolme levyä!
kolme!
ja sitten valitan ettei ole rahaa... nii-in, opiskelijoiden rahat menevätkin vain suklaalevyihin! jos niihin on varaa niin mitä sitä turhaan korotuksia ruinaamaan.
niin.
tai sitten syödään suklaata eikä muuta.

minun pitäisi ostaa mannaryynejä, jotta voisin tehdä puolukkapuuron. oi. ihania puolukoita iso pussillinen jääkaapissa! isi oli kerännyt niitä paljonpaljon!

haluaisin kutsua ihmisiä joskus kylään, mutta ensin pitäisi siivota. on niin sotkusotkukotimulla.
mutta en jaksa siivota ennen tenttiä. ennen teoriakoetta. ei.

siivoan ensi viikolla vasta. tai viikonloppuna, kun kari tulee, niin voimme puistella.
yksin on niin kurjaa kun ei voi puistella.
yksin ei jaksa edes laittaa sänkyyn lähteneitä lakanoita kunnolla

väiveet täit

poks poks

onko täysikuu jo mennyt ohi?
Tuntuu syksyltä.
vihdoin. vihdoin tuntui syksyltä eilen
nyt jo lokakuulta
kaikki oli vähän enemmän ruskeaa märkää ja mätää

en tunnistanut tänään tytön kassilla olevaa ötökkää

mielenosoitus.

olisi ehkä aika laulaa
tai jos kannattaisi
keittää teetä ja villasukat jalassa

kun tulee ensimmäinen lumisade
sekin tulee
taas

ympyrä
mutta tällä kertaa kaunis

paluu

ja sitten lopulta oli uni
jossa juotikkaat
(näin eilen ja tunnistin!)
yksi ja se oli niin pitkä
piteni
ja toinen ei niin pitkä
kolmas
niitä vain tuli minä olin vedessä
kummarruin nostamaan yhtä halusin katsoa tarkemmin
mutta ne uivat
kauheaa vauhtia ne tulivat kaikki minua kohti
ja tajusin että olen polvillaan vedessä
että olen käärinyt lahkeet
paljaat polvet ja sääret minulla vedessä
en saanut sanaa suustani
en saanut sanotuksi että auta
koska tiesin että poika pelkää ja kaikki kävi niin nopeasti

heräsin ennen kuin juotikas olisi iskeytynyt polveeni

minun täytyisi selvittää eläinuneni
ne sellaiset
ja ehkä tuo juotikaskin osittain lasketaan
miksi näen unta että pienet kissat hyökkäävät kimppuuni?
pienet kalat? koirat? lapset?
kaikki ovat pieniä ja kukaan ei tee mitään estääkseen hyökkäystä. ihan kuin kukaan läsnäolevista ihmisistä ei edes tajuaisi että ne hyökkäävät minuun.

tänään niin kiire ettei ehdi syödä oikein
pitäisi syödä nyt aamulla kunnolla
mutta kun

minä en tykkää syödä yksin
se on hämmästyttävää
miten vähän sitä syö kun on yksin
ja sitten saattaa syödä ihan hirmuisesti kun on toinen
tai jos laitetaan yhdessä

kummitätini sanoi että lapset kasvaa nukkuessa
ja naurettiin että niin
minulta ja äidiltäni on tainnut jäädä nukkumiset vähiin

mutta äiti kuulemma nukkui vaan koko ajan kun se oli lapsi

minulla taas on jo vauvasta asti ollut vaikeuksia nukahtaa
isi sanoi että minulla oli niin paljon energiaa ja tekemistä etten vaan malttanut nukahtaa
olisi ollut niin paljon kaikkea uutta ja ihmeellistä mitä olisi pitänyt vielä kokeilla

ehkä
ehkä niin vieläkin

en tiedä energiasta
mutta ajatukset ainakin

tänään on myös kokeiltava ensimmäistä kertaa pyöräilykypärää
miksi se on niin vastenmielistä?

metsässä oli ihanaa
meillä oli vain puolituntia aikaa
mutta menikin tunti
lehdet tuoksuivat syksyltä
ja tuntui ihan sileältä kuin muovi
mutta ei niin kuin - inhottava teollisuus muovi -
vaan sileä
sellainen luonto
niin ja sitten oli se juotikas
ja poika kahlasi pitkälle järveen kun sillä oli saappaat, ihan uudet ja ehjät
minulla oli äitin vanhat ja niissä saattoi olla vähän reikää tai halkeamaa
ja oli puitten hautausmaa
ja sielläkin oli käynyt joku silpomassa
niitä kuolleita puita
ettei ne ole polun päällä, katsos

edelleen yksi oudoimmista ja viehättävimmistä paikoista
se puiden hautausmaa,
annoin sille joskus sen nimen
kun siellä on hirmuisesti kaatuneita puita, juurineen päivineen ne ovat kaatuneet sikin sokin, ristiin rastiin
ja siellä ne makaavat
ja se tulee yhtäkkiä
yhtäkkiä virkistysmetsän jälkeen, jossa on polkuja ja keltaisia lehtiä
ihan mustaa ja harmaata ja ruskeaa ja kuolleet puut
se on vieläpä jotenkin vähän pimeä kolkka, valokin katoaa
mutta vaikka se on karmiva, se on myös
rauha
siellä on hiljaista
eikä kukaan ulkoiluta siellä koiraansa

pian menen
ja aloitan pitkän päivän
pitkän pitkän

ja yritän selvitä

perjantaina, lokakuuta 06, 2006

Hän ei voi tehdä kaikkea yhtä aikaa

mutta tekee jotakin


" I do not want people when I come in, to look up with admiration. I want to give, to be given, and solitude in which to unfold my possessions. "

ja puhutaan niin kauan
että toinen on vakuuttunut viisaudesta
niiden kaikkien
joiden ääntä on kuunnellut ja niiden joiden ääntä pitäisi kuunnella
kumpikin
ja tämä sanoo ettei sellaista viisautta ole
että tälläkin on teoria
että on
ja silti ei koskaan voisi sanoa että tulee sellaiseksi
nauraa ja sanoa
koska ei tämä tule

kyllä voisi olla ulkopuolella, kyllä voisi

ei tiedä vaihtaako se kanavaa vai onko siellä mainokset vai pornoelokuva
mutta niissä elokuvissa pystytään pitkään samassa kuvassa

elokuvat voivat olla melkein samannimisiä
tai samannimisiä
ja sitten puhutaankin ihan eri

puhutaan puhutaan
tunnit kuluvat ja huomaa olleensa planeettojen määritelmissä
yhteiskuntarakenteissa
millgramin kokeissa
ja syönyt omenapaistosta kolme kertaa ottanut kaksi kertaa lisää
saa ottaa ei kysy edes ottaa vaan koska se on hyvää
ja koska toinen antaisi ottaa
tietää sen ei tarvitse olla kaino

kävelee ja hymyilee koska kirjastovirkailija oli kerrankin mukava
nauroi samaa nauroi että niin niin
ja kävelee ja nauraa ja näkee paljon ystäviä
aina yksitellen he kävelevät vastaan

kävelee itsekin
etsii pyöräilykypärää
kiertää neljä ostoskeskusta ennen kuin ystävä soittaa ja saa tietää että alkon luona

koira haukkuu
se ulvoo niin kuin sillä olisi ikävä

ei kirput rakasta eikä koirat eikä ketut
niin kirppuja

ei ole katsonut kovakuoriaisten kuvia

" 'There are hours and hours, --- before I can put out the light and lie suspended on my bed above the world, before I can let the day drop down, before I can let my tree grow quivering in green pavilions above my head. Here I cannot let it grow. Somebody knocks through it. They ask questions, they interrupt, they throw it down. ' "

ja on suihku
on vesi joka tulee kaupunkiin
joka tulee tähän taloon
ja kun laittaa silmät kiinni voi kuvitella että onkin sateessa
tai sitten voi mennä ulos
siellä on täysikuu ja se näkyy joten ei ole pilviä
ja kuu heijastuu ikkunaan
ei sinne missä on televisio vaan toiseen
silmään

ehkä matkat menevät aina hyvin
kun on kyse ystävästä

ehkä maat ovat olemassa
vain silloin kun joku menee sinne
täältä
jossa minäkin olen
joskus

ehkä ne elävät siellä
puut
ehkä vielä jossain
siellä missä en ole käynyt
ja siellä
missä on niin monta lajia ettei niitä kaikkia ole vielä löydetty

" ' If I could believe, --- that I should grow old in pursuit and change, I should be rid of my fear: nothing persists. One moment does not lead to another. The door opens and the tiger leaps. "


lainaukset ovat Virginia Woolfin teoksesta The Waves

aika

kummallinen aika.

liukasrata meni hyvin, se oli aika hauskaa. ja sinne oli mukava ajella. eikä ilkeä opettaja ollut tänään niin kovin ilkeä. hyvä niin, sillä hän opettaa minulle kaikki loput tunnit. niitä on jäljellä enää minimissään kolme! paitsi mietimme että ehkä voisin ottaa jonkin lisätunnin kuitenkin, jos näyttää siltä etten vielä ole valmis sinne tutkintoon. hui. en tahdokaan olla valmis.

mutta kummallinen aika siis.

tuntuu etten ole ainut joka ei nyt oikein osaa olla. ja on kovin outoa huomata
että vuosi sitten oli ihan sama

väsymys varsinkin. ja kuitenkaan ei saa unta. ei sillä tavalla nukuta. ei vaan saa tehtyä mitään. kiertää kehää
kiertää kehää kehää

kehää

tänään on pakko tehdä kouluhommat. on vain pakotettava itsensä. miksi sitä aina lykkää ikäviä asioita? miksi niitä lykkää, kun kuitenkin tuntuvat kaksinkerroin ikävämmiltä sitten kun ei voi enää lykätä? ja sen tietää kyllä ettei se lykkääminen hyvä ole
silti sitä vaan lykkää

kehää ja lykkää kehää kehää lykkää lykkää

sitten jää kiinni pieniin sanoihin
yhtäkkiä on kulunut monta tuntia kun lukee ääneen aaltoja tai selaa päiväkirjoja tai katselee kortteja tai avaa kuvia ohjelmia tekstejä

on jossain ympyrässä

unohtaa mitä piti ja mitä oikeasti piti

minä aloitan tänään kovakuoriaiset.

torstaina, lokakuuta 05, 2006

sitten minä ostin suklaalevyn

ulkona on tullut pimeä
sillä aikaa kun
kirjat ovat olleet levällään
suomen luonto pohjoiseuroopanhyönteiset kurssimonisteet ja paperilaput joille hieman epätoivoisen näköisesti olen raapustanut sudenkorennon, päiväkorennon ja koskikorennon.
ja sitten on essee jota en ole edes avannut kirjoittaakseni

tämä ilta on mennyt
kerrassaan mennyt tyhjään.

nukuin
taas päivällä mikä ei ole hyvä asia kun aamulla kahdeksalta pitäisi liukkaanajoon

ja kerrassaan taas kummallinen sisäinen kello yhdistyi uneen
unessa katsoin kelloa ja se oli jotakin yli viisi
kuljin lapsuudenkodissani
ja yhtäkkiä isäni tuli keittiöstä ja sanoi jotain
en ymmärtänyt miten isä oli siellä kun kodin piti olla tyhjä
enkä saanut mitään selvää mitä isä sanoi
kysyin mitä hän sanoi
ja isä tuli lähemmäs ja toisti
en saanut mitään selvää vieläkään, aloin tajuta että näin unta
alkoi pyörryttää ja yritin herätä jotta saisin selvää
yritin sanoa että taidan olla aika uninen kun vasta heräsin
yritin ravistella itseäni
heräsin
ja kello oli vähän yli viisi.

mikä saa minut näin lamaantuneeksi

olen naatti.

tunnit vain menevät

eikä minulla edes ole mitään sanottavaa.

keskiviikkona, lokakuuta 04, 2006

väsynyt päivä

olen alkanut myöhästyä.
se on kummallista, kun olen aina ollut kaikkialla ajoissa
nyt olen alkanut jättää viime tippaan

pyöräilen pyöräilen hiki hieverissä
juoksen kiiruhdan ja puuskutan

koska en ole vielä oppinut, että on ihan ok olla myöhässä

olen ihan täysi
olin kokkaamassa hyvää kasivsruokaa
oikein hyvää ja paljon
ja ihmiset olivat niin mukavia

ja minusta tuntui että kyllä minä sittenkin tunnen ihmisiä
joitain
ja oikein mukavia

otin ruohosipulin mukaan

ja sateessa on syksyä

viikonloppuna menen heinolaan. menemme sinne. päätimme poikani kanssa että menemme.
ja tahdon nähdä mummiani.

minä sain kesällä idean
että alan tehdä kirjaa, johon kokoan esiäitini
ja sitten isoäitini
ja äitini
ja minut
ja siitä tulisi sellainen suvun naiset kirja
ja se kiertäisi
sitten jos minulla on joskus tytär niin hän saisi sen ja hän antaisi sen omalle tyttärelleen ja niin edes päin.
minusta se oli oikein kaunis idea.
toteuttamista en vain ole vielä aloittanut.
ajattelin että kaikista joista on kuva, tulisi kuva, ja ne tiedot mitä tiedetään syntymäajat jne. perustiedot
mutta sitten ne
jotka vielä ovat elossa ja voivat tämän toteuttaa, kirjoittaisivat sinne jotakin
ehkä jonkun tarinan elämästään, tai jonkun sellaisen pienen
ja jos joiltakuilta esiäideiltä löytyisi jokin kirje tai vastaava niin olisi ihana liittää siihen sellaisia.
olen kovin innoissani tästä ideasta.
mutta vaatisi aikaa aikaa aikaa ja sitä että oikeasti paneutuisi siihen ja ryhtyisi toimeen.

olen oikeastaan nyt ihan onnellinen.
nyt. kun voin taas käydä syömässä, kun äiti on kiltti ja sillä on rahaa.
puhukoot muut tai jotkut mitä puhuvat
mutta minä en ainakaan pysty pelkällä opintotuella kustantamaan edes päivittäisiä elämisen tarpeita. enkä minä tarvitse kovin paljon. ehkä minun tilanteessani suurin asiaan vaikuttava tekijä on kotini vuokra. koska asun yksiössä, keskustassa, minulla menee vuokraan suurin osa saamastani rahasta. käteen jää sata euroa kuussa.
ei sillä saa kuin juuri ja juuri ruokaa.
en ole ostanut itselleni mitään ikuisuuksiin. en levyjä, en vaatteita, en edes kirjoja.
ja en minä tarvitsekaan.
tietysti olisi mukava saada lisää musiikkia tai elokuvia tai kirjoja
mutta ei välttämätöntä

välttämätöntä on vain syödä, jotta jaksaa
ja käydä luennoilla, jotta saa rahaa, jotta voi syödä.
ja minulle luennoilla käyminen, ainakin tällä hetkellä, näissä aineissa, joita opiskelen on todellinen ilo
nautin niin kovasti kun saan oppia uutta
olen aivan haltioissani selkärangattomista
verkkosiipisistä ja vesiperhosista
ja olen kovasti onnellinen, että opettajamme siellä on niin mukavan persoonallinen ja oikeasti innostunut opettamastaan alasta myös itse.
ja olen kovin iloinen että meille tarjotaan elokuvakursseja

enkä tule ikinä käsittämään niitä
joiden mielessä ei ole kuin valmistuminen mahdollisimman nopeasti ja raha
se että kaikki muuttuisivat koneiksi kun kaikki muutenkin on muuttunut koneistetuksi
en ikinä tule käsittämään niitä
joiden mielestä minä en saisi opiskella niinkin erilaisia aloja kuin
ekologia ja kirjallisuus
vain siksi etteivät ne ensivilkaisulta näytä tukevan lainkaan toisiaan
ja en tiedä
ehkä nillä ei olekaan mitään tekemistä toistensa kanssa
ken tietää

mutta sen tiedän, että monet ovat taiteen avulla saaneet äänensä paljon selvemmin kuuluuviin kuin tiukan tieteen avulla
ja minä en ikinä
halua sanoa sille yksinäiselle miehelle joka korjaa vessanpönttöjä kerrostaloissa
tai sille naiselle
joka lähtee joka aamu viideltä siivoamaan isoja isojen miesten halleja
että hei
minä en kerro näistä asioista sinulle, koska sinä et ymmärrä, koska sinä et ole samassa tieteellisessä diskurssissa kanssani
että emme voi keskustella ja sinulla ei ole oikeutta mielipiteeseen ja turha edes selittää mitä sinä ymmärrät, me täällä, me, jotka teemme tiukkaa tiedettä, tiedämme paremmin eikä muiden tarvitse tietää

minä tahdon kirjoittaa tälle miehelle ja naiselle
että hei, teidän täytyy tietää tästä
teitäkin tarvitaan
jotta olisi vielä joskus puita jotta olisi järvi jonne voisi mennä uimaan

ja minä haluan tietää
miten maailma toimii
miten me kaikki eliöt täällä muodostamme kokonaisuuksia
ja millä tavalla me ihmisinä vaikutamme koko maapallon toimintaan

mutta tärkeintä olisi
että me kaikki ymmärtäisimme
edes vähän

ja sitä minä yrittäisin kirjoittaa
tahtoisin
tahtoisin kovasti kirjoittaa niin kuin jo jotkut kirjoittavat
sulauttavat yhteen tietonsa ja taiteensa

me kuitenkin elämme täällä,
meillä on elämä
miksi se pitäisi rajoittaa eteenpäin kulkemiseen
miksei voi pysähtyä
miksei voi joskus katsoa ikkunoista sisään ja kysyä, hei, mitä sinulle kuuluu
ei sinun tarvitse juosta, ei sinun tarvitse töötätä sitä torvea minulle vaikka autoni sammuisi

joskus olisi niin hyvä
olla hiljaa
ja lakata huokailemasta.

olisi hyvä jos ihmiset ymmärtäisivät,
että ihan totta, me elämme
unia
minä olen nähnyt
kovasti
ja olen hetken kuvitellut todenkin
olevan unta

minun piti mennä postiin
juuri nyt
juuri nyt olla kadulla
ja matkalla postiin matkalla matkalla käydä verotoimistosssa

mutta luin taas
kuinka ihmiset tahtovat kylmän maailman
en voi käsittää kuinka
sillä ei olisi väliä
mitä me tunnemme

ulkona on juuri sellaista
että pitäisi kirjoittaa sisällä
ja pirun autot.
se tuntuu niin turhalta. niin kovasti turhalta että kadun koko ajan sitä että edes aloitin sen.

turhautuminen turhautuminen.

mutta ne hetket unohtaa
niin kovin helposti
kun katsoo katolta kaupunkia ja on tuuli
ja kivun

kaikki puut minä kiipeän kun pääsen metsään
niiden välistä
ehkä näkisin veden ja linnut
ja perhosilla on suomut
ne eivät sittenkään ole niin erilaisia
meri ja taivas

voisinkohan perua autokoulun tänään. jos soittaisin etten pääse.
siihen on tunti aikaa. onko se liian vähän.

äh. en minä uskalla soittaa. minusta on kauheaa soittaa virallisiin paikkoihin.
ja juuri nyt.

eilen olin onnellinen.
ensin.
ajattelin että minulla on tosi mukavia kursseja ja että olen rakastunut
sitten minä näin millainen maailma tämä on
ja tajusin kuinka en viihdy täällä lainkaan
kuinka minä alan taas vihata ihmisiä
vain siksi että he ovat ihmisiä ja muuttuneet
toistensa kaltaisiksi ja silti
niin erilaisiksi etteivät he ymmärrä toisiaan
ja minä olen ihminen
aivan samanlainen kuitenkin
turhaan minä yritän yksin erottautua
ja sanoa että olen jotain muuta
että kyllä
kyllä minä olen enemmän puita ja vesiä ja kaloja ja lintuja ja kettuja
ja siellä missä muut eivät ole
että minä ymmärrän
että minä tiedän miten maailman olisi hyvä
miten kaikkien olisi hyvä
kuvittelenko minä edelleen olevani Jeesus, niin kuin lapsena?
niin kuin silloin kun katselin keittiönikkunasta sadetta ikkunassa
ja pelkäsin kuollakseni että tulen raskaaksi niin kuin Maria
koska minä olen jumalan valittu. minun täytyy olla. niin erityinen minä olen.

ja minä olen aina kuvitellut olevani vahva
herkkä kyllä
mutta sillä tavalla vahva että minua ei voi murskata
että en anna ihmisille tilaisuutta
en päästä heitä niin lähelle että he voisivat
oikeasti satuttaa minua
he eivät voi tehdä minulle mitään, minä ajattelen
minä saan heistä kyllä kovin helposti tietää
millä heidät pistän kuoliaaksi
ei tarvita kuin katse
hetki hiljaisuutta ja he ovat jo minun
jokainen

mutta eihän se ole ollenkaan niin
minä suuruudenhullu
en tajua omaa pienuuttani, en tosiaankaan omaa kokoani
kuvittelen valtani aina suuremmaksi kuin se todellisuudessa on
ja toisten vallan minuun pienemmäksi.

minä tajusin
yhtäkkiä minä tajusin
että minut voisi rikkoa niin helposti
että kuka tahansa

minut voi tappaa
ei se ole vain unta

ja minusta tuntuu
että kun on tajunnut jotain tuollaista
kokenut sen tunteen
että seisookin itse sillä ohuella langalla ja toisella on sakset
ei voi enää teeskennellä
ei voi enää olla julma
eikä syyttää yhtäkään ihmistä siitä
että he ovat ihmisiä

minä se olen

ja olen kuvitellut olevani lauseissani se ulkopuolinen
se juuri
mutta nyt minä ymmärrän
että olen toden totta myös ne muut
ne jotka kuolevat
ja ne jotka eivät lähde.