olen muuttanut.
olemme.
lattiat täynnä pahvilaatikoita
tenttejä
ja prosemma jota pitäisi tehdä pitäisi tehdä tehdä
koko ajan
laatikoita

sekaista sekaista

ja olen tietysti aloittanut peterini
tietysti
tietysti

ja hassuja yhteensattumia
hassuja siksi että minun syntymäpäivälläni on nimi
ja koska äitini nimi on äitini syntymäpäivän nimi
minä olen ollut kanssa aina syntymäpäiväni niminen

ja yhä enemmän
olen alkanut ajatella taas
kohtaavani tanskan
ja tanskasta grönlantiin

mutta juuri nyt minun taukoni loppuu ja on taas
palattava muistiinpanoihin

irigaray kristeva wittig rubin harraway deLauretis cavarero groz butler scot ja yksi vielä jonka nimeä en muista juuri nyt heti

sataa lunta

maailmantuska

He sanovat
ettemme me ymmärrä mitään
ettemme mitään
että meidän on vaiettava koska emme tiedä
koska vain he tietävät vastauksen
koska kaikki vastaukset ovat ne jotka ovat olleet
jo silloin
paitsi ennen
ennen kuin heidän mielipiteitään oli

minua suututtaa.

tulisi oikein kova lumisade
niin tiheä ja paksu
että peittäisi alleen jokaisen talon
jossa asuu mies jossa asuu ihminen
joka sanoo olevansa oikeassa
peittäisi alleen jokaisen tien jokaisen auton jokaisen
peittäisi piiput tukkisi putket tekisi valtavat lumivallit
ja olisi ihan valkoista ihan hiljaista

niin kuin myrskystä
minä haaveilen lumesta
minä haaveilen että jäisi alle

katsoisi kun kaikkialla olisi alku
yrittäisivät aurata pois mutta
olisi jäätävä paikoilleen
olisi katsottava taivaalle
olisi suljettava silmät ja avattava

minä en tahdo elää täällä. minusta tuntuu juuri nyt siltä.
ja silti
minusta tuntuu että tarvitaan
että on välttämätöntä
että vielä joku
haaveilee lumisateesta haaveilee myrskystä ja upottaa jalkansa veteen kastaa päänsä veteen katsoo silmät kirkkaina taivasta ja laskee tähtiä odottaa että ne lentäisivät

ja lintu
istui tänään parvekkeellani
lauloi siinä niin voimakkaasti että minä avasin verhon
ja siinä se istui katsoi sisälle ja availi nokkaansa
pieni lintu. parvekkeellani.

poikani sanoi että se tuli hyvästelemään minut.

ja minun pitäisi tehdä koko ajan kaikkea muuta
minun huominen päiväni tulee olemaan katastrofi ja pelottaa vaikka en osaa edes pelätä
olen vain niin täynnä näitä betonirakennuksia näitä teitä ja autoja joissa istuu kyydissä yksi ihminen työtunteja työtunteja, että on valmis tekemään mitä tahansa jotta saisi rahaa

tiedän olevani liian naiivi tähän maailmaan
minulla liian siniset silmät
haluaisin vain ottaa kädestä kiinni ja kuuntelen lennonin imaginea
you may say I'm a dreamer

ehkä me olemme väärässä
ehkä mistään ei tarvitse välittää mitään
ehkä tosiaan on niin että sama mitä teemme sama kuinka
entä sitten

ja puhaltaa saippuakuplia katolta
kerätä vaahteranlehtiä paksujen kirjojen väliin
katsoa telttakankaan läpi aurinkoa ja säleverhojen läpi lumihiutaleita
nähdä kuu vasta kun avaa oven sisälle
pitää puhelinta korvaansa vasten ja vihata ääntä
laskea viiteen

söndag i sängen

ilta
eikä enää pakkasta
niin paljoa
voi kävellä voi kävellä

musiikkia

ja mistä alkaisi
ei ainakaan
ole avannut kirjaa
josta pitäisi ihan pian pitäisi tietää kaikki
termit

niskat jumissa
ovat taas
ja pää
ja kuinka ikävä yhtäkkiä taas ikävä

kun näkee kaikki katot ja valot
ljus
ikkunoissa
ja sitten on äänet
joita tulee huoneistoista joissa on ihmisiä

eikä voisi olla
eikä voisi olla

kirjoittanut taas
olen kirjoittanut
mutta en näinä päivinä
en näinä
kun olen maannut pitkään syönyt aamiaiseksi lettuja tehnyt ruokaa leikannut kolmeen eri sormeen samasta kädestä ja polttanut hellalla vedenkeittimenjohdon mustaksi
en näinä
kun olen ollut ihan kiinni ihan kiinni
puhunut ruotsia kadulla tyst ny koska mummot kävelevät koska koko katu raikuu suudellut lumihiutaleita hiuksista ollut juuri sellainen ärsyttävä ällöttävä nuoleskelija miksi noiden pitää tässä julkisella paikalla eivätkö voi yhtään minua nauratti kuiskasin en flicka poika sanoi jag vet mutta mitä siitä me olemme hulluja voimme olla koska rakastamme
ennustanut taas bussin täsmälleen

haimme vintiltä pahvilaatikoita. emme täyttäneet kuin kaksi
se ei näy missään.
ei näy missään enkä ymmärrä mihin nämä kaikki tavarat mahtuvat luojan kiitos minun isälläni on pakettiauto ja he suostuvat

en ole vieläkään osannut nukkua
heräämättä
viime yönä kaadoin pelilaudan ja nappuloina olivatkin ihmiset
enkä enää muistanut mihin paikoille he kuuluvat
he auttoivat itse
juoksimme minä maaria merita metsätietä juoksimme kovaa
he vilkuttivat pojalle joka oli yksi leiriläisistä
ja me juoksimme
näytimme siltä kuin näytimme silloin kun olimme vielä kerrostalon huoneistoissa emmekä koskaan tahtoneet leikkiä barbeilla.


joskus on vain päiviä
on sellaisia päiviä että ne voisivat jatkua.

aamut alkavat

joskus niin huonosti
että kuin olisi krapula
pää niin raskasraskas joka paikkaan sattuu tee polttaa suuta ja aurinko vaan ärsyttää
tuntuu kuin ei olisi nukkunut minuuttiakaan ja silti tietää että kerrankin kai ihan hyvin
ettei valvonut ihan hirmu montaa tuntia

olenkohan tulossa kipeäksi vai mistä moinen kammotus
kurkkukin on kipeä
pirunmoista
pilaa koko päivän
näyttää niin kauniilta mutta haluaisi mieluummin pimeän että voisi maata

plaah
plaah

tiistai nyt

minun on koko ajan nälkä
aamulla nukuin pitkään
tein pesiä
ja kuvittelin että aurinko oli kirkkaampi kuin se oikeasti olikaan
pölyä oli niin paljon ilmassa että olisi voinut olla sumu tai hiekkamyrsky tai lumipyry
yritin lukea paksua paksua biologiaa
katselin kirjojani
luin varition päiväkirjoja
söin söin söin
availin tiedostoja
heittäydyin

ja ulkona minun silmät jäätyi
ihan totta
ne jäätyi
sisälle tultaessa suli

palelee palelee
ja voisin ahtaa mahaani kaiken maailman

kidasta kurkkuun.

lainasin monta elokuvaa ja äänikasetin.
nauroin nimille joita löytyy kun hakee asiasanalla rento

nyt on talvi
vaikka lintujen äänissä kuin olisi kevät
aamuisin

minä muistan kun kirjoitin että isi muistaa kaikki nimet

tänään minä olen ajatellut
että entä jos poikaystävä yhtäkkiä kuolee
niin milloin minä saan tiedon
tai milloin ylipäänsä tyttöystävä tai poikaystävä saa tiedon
kun ei ole vielä mikään lähiomainen
mistä ne tietää sairaalassa tai missään että me seurustellaan
ja kuka saisi tietää ensimmäisenä
päädyin siihen että minä saisin varmaan aikan nopeasti tietää
että poikaystäväni äiti varmaan ensin ja äiti soittaisi sitten minulle
mutta entä jos en kuule kun puhelin soi
millaisen viestin sitä jättäisi vastaajaan?

joskus olin koekuvauksissa
johonkin sarjaan, en enää muista mihin
siellä oli sellainen tehtävä
että minun roolihahmoni A seurusteli jonkun tyypin B kanssa ja tämä tyyppi B on juuri kuullut kuolevansa tai kuollut tai jotakin kuitenkin sellaista ja tämä A tapaa B:n äidin C juuri sattumalta tiedon saannin jälkeen bussissa. C on kovin iloissaan ja onnessaan kun Bllä on ihan pian synttärit ja A:n pitää yrittää näytellä kanssa onnellista, hän ei voi kertoa B:stä

minusta alunperinkin oli epärealistista ettei A kertoisi C:lle, jos C:n poika B kerta on kuollut tai kuolemassa. Eikö äiti kuitenkin yleensä ole se jolle ensin kerrotaan? ei tyttöystävä? vielä kun kyse oli teineistä.
En tiedä, mutta minusta ajatus siitä että salaa jonkun toisen läheisen kuolemaa, tuntuu kovin oudolta. En tosin muista miten harjoituksessa oli, että oliko siinä sitten vielä sellainenkin tilanne, että B oli käskenyt A:ta olemaan kertomatta. Se tietysti monimutkaistaa. Mutta jos B oli jo kuollut... ehkä se ei ollut vielä kuollut, silloinhan koko tehtävä olisi ollut ihan älytön. Silloinhan luonnollisesti kaikki olisivat vaan olleet hysteerisiä eikä salailulla olisi ollut mitään merkitystä.
No mutta, nyt koko tältä selostukselta menikin pohja. Sillä jos B ei ollutkaan kuollut, vaan vasta saanut tiedon kuolemastaan ja käskenyt A:ta olemaan kertomatta, koska haluaa kertoa tämän asian itse perheelleen. niin tilanne ei olekaan enää niin epärealistinen. ehkä. harmi etten muista. mutta muistan että jotenkin se oli kamalan vaikea eläytyä siihen. no, en minä sitä roolia saanutkaan, joten en kai kovin hyvin osannutkaan eläytyä.

yksi lintu istuu pakkasessa.
ihan kuin sillä olisi takki.

ja minun tekisi mieli olla tekemättä mitään.

kirjoittaminen!

olen kirjoittanut.
tunnit menneet nopeasti
niin nopeasti
ja minusta tuntuu että vieläkin on kirjoituksen rytmi

olen kirjoittanut!
tuntuu ihanalta.
tuntuu ihanalta päästä taas
maailmaan
josta on ollut pitkään poissa
ja pelottavalta
sillä en ole varma tahdonko sinne taas
kun uppoaa kun uppoaa ihan kokonaan on välillä vaikea muistaa oikea maailma
toisaalta se on helpottavaa
pako
mutta toisaalta

mutta nyt en voi kun iloita
vaikka en minä paljon ole saanut aikaan
enkä oikeastaan mitään hyvää
enkä mitään mitä piti
en ole tehnyt biologiaa tänään yhtään

mutta minusta tuntuu
että tämä on minulle itselleni paljon tärkeämpää
että saan sanoja että saan sanoja että saan sanoja

on ollut niin ikävä
minua
voisi ehkä sanoa niin
että kirjoittaminen on minä
että se on kuin toinen puoli
kuin on toinen ihminen toinen on osa
niin kirjoittaminen oma puoli oma osa
ja haluan elää sen kanssa

enkä voi mitään että sanani ovat nyt näin
koska olen vieläkin vähän hurmoksessa missä ikinä
tunteessa
että
en ole kadottanut vielä ihan kokonaan

politiikka

olen niin täynnä sanoja
olen niin niin
täynnä sanoja

emme päässeet teatteriin koska
emme ilmeisesti olleet oikean ikäisiä
tai sitten vain muutuimme näkymättömiksi
aion kirjoittaa kyseiselle teatterille
huoneteatterille muuten,
jos joku meinaa mennä sinne jotain vaikka katsomaan,
palautetta,
että kannattaisi kohdella asiakkaita paremmin
tai jäävät ilman katsojia tulevaisuudessa
aliarvioivat meidät,
nuoret
käsittämätöntä

mutta olemme puhuneet paljon tänään syödessämme runebergin torttuja
ja yksi tyttö toi likööriä
sitä miltä tortut maistuvat

tuntuu hyvältä tietää
että meitä on olemassa.

kaukosuhde

jäällä voi luistella.

minä olen ottanut kuvia.
paistanut sämpylöitä ja kaalilaatikkoa

olen lukenut biologian kirjaa.
tehnyt itselleni pesän.

olen kävellyt järven ympäri ja harjun

katsonut kaksi elokuvaa. eilen ja tänään.

ja minulla on niin mieletön ikävä ettei mikään saa ajatuksiani pois.

ja koko ajan tekisi mieli sanoa ikävänsä. vaikka on luvannut ettei.
miten se onkaan näin vaikeaa?
miten toinen voi haluta tätä? vai eikö tämä sitten vain tunnu toisesta samanlaiselta
että on paloja
että on pakko olla liikkeessä
sillä jos hiljaisuus niin tyhjää

minä en koskaan
en koskaan tule ymmärtämään
mutta haluan ymmärtää
miten toinen ihminen tuntee miten
mutta voi luoja kuinka se on vaikeaa

se on.

en minä sittenkään osannut olla kysymättä.
Enhän minä sittenkään osaa.
Kysyminen on niin syvällä minussa minua minusta minulta
taistelen vastaan mutta

tänään
jäällä auraa mies luistinrataa
olin innoissani kun kävelin aamulla jäällä ja näin
mutta
kun tulin takaisin nyt päivällä
ja näin sen saman miehen ja koneen edelleenkin auraamassa
ja kun auratut alueet olivat jälleen lumen peitossa
tuli vähän epätoivoinen tunne
tässäkö sitä sitten pitäisi luistella
lumenpäällälumenpäällä
missä minun peilipintani?

näin unta jossa oksensin verta. (joten ei kannata lukea tätä kappaleta edemmäs jos ajatus oksettaa) ensin pesin hampaita ja huuhdellessani suuta, vesi muuttui aivan punaiseksi
huomasin että kaksi hammastani olivat aivan verisiä
joten epäilin että veri tulee hampaista
mutta pian suustani alkoi valua verta runsaammin ja runsaammin
yökkäilin ja yritin huuhtoa sitä pois
äitini oli laittanut suuhunsa paperipalasia ja käski minunkin tehdä niin, se auttaisi
ahdoin suuni täyteen paperia, mutta tunsin tukehtuvani
ja aloin repiä punaisiksi värjäytyneitä paperisuikaleita pois ja minua oksetti ja kun sain suuni tyhjäksi verta tuli jo niin paljon että tarvitsin kattilan
kattila oli täynnä karkkia
ja minun oli ahdettava karkit suuhuni
meinasin taas tukehtua
ja syljin karkkeja, jotka olivat nyt liimautuneet ja liiskautuneet yhteen veriseksi möykyksi
suustani kattilaan oksensin möykkyä hädissäni

miellyttävä uni siis.

selasin unipäiväkirjaani ja löysin sieltä tavallaan yllättäen merkinnän 21.3. 2006
eli vajaa vuosi sitten
uni oli kovin samantapainen tai sen lähtötilanne
siinä minua alkoi yskittää ja kurkusta tuli verisiä limapalloja ja verta.
siinä unessa pääsin kuitenkin lääkäriin ja koko uni muuttui ihan toiseksi.

en epäile yhtään ettenkö tietäisi miksi näen oksentavani verta. nyt.
mutta minua häiritsee vuoden takainen uni. en yhtään muista millainen ei-unimaailman tilanne on silloin ollut.
harmittavaa että unipäiväkirja on niin erillinen oikeasta päiväkirjasta. ja harmittavaa etten ole enää kirjoittanut oikeaa päiväkirjaa kun olen alkanut kirjoittaa tätä.
ja täältä tietysti 21 päivän merkintä puuttuu. on päivä sitä ennen ja päivä sen jälkeen.
ehkä silloin ei siis mitään erityistä. niin kuin nyt. niin kuin nyt.
vaikka ei nytkään ole mitään erityistä. juuri nyt. enää.
mutta kai kaikesta jää jälki.
verisiä tahroja paperisuikaleisiin
kukahan ne siivoaa
kuka hanne siivoaa

mutta
minä pidän talvesta
ja selviän. selviämme. olen varma siitä.
olen varma siitä että kun vihdoin jää on aurattu ja minä sidon luistimet jalkaan
olen varma että riittää. että joskus on vain
käytävä käytävään odottamaan
joskus
laskea pudonneita lehtiä
maahan
on pidettävä kiinni, on pidettävä kiinni
kädestä ihosta omasta itsestä ja toisesta
ja annettava
aikaa
myös omalle maailmalle myös omalle
sille ettei ole täydellinen
heti
ikinä
ikinä ei ole

n määrä tekijöitä
eikä mikään suhde ole kommensiaali
eikä mutualistinen

sitten kuitenkaan
hienon kaavion mukaan
sitten kuitenkaan

minun on vain opittava
minun on vain oikeasti opittava ymmärtämään
että olen vain osa
en kokonaisuus en kaikki
vain osa
ja että se miten minä ajattelen
on vain osa
ei kaikki
eivät kaikki ajattele näin
vaikkakin
monet
vaikkakin olisin kuullut että jotkut toisetkin
enkä minä voi päättää, että näin pitää
jos minä haluan että monimuotoisuutta on
jos minä
puhun etteivät vain
vaan myös sudet
minun on myös vihdoin ymmärrettävä että kyse on myös meistä ihmisistä
etten voi jatkuvasti vihata kaikkea sellaista
joka en ole minä
tai puu

minä en ikinä unohda äitini kertomusta kivistä
siitä kuinka hän lapsena keräsi niitä ja kuinka hän halusi tutkia niitä
tiesi, että haluaa, tiesi että hänestä tulee
geologiko,
ja kuinka hän sanoi ettei hän unelmoinut siitä
en minä ole koskaan unelmoinut, hän sanoi
ja minä en voinut ymmärtää, en vain voinut
ja kun minä sitten kirjoitin äidistäni
ja se oli niin raaka, ei yhtään kaunisteltu
ja äitini lukiessa sitä
hän itki
eikä hän itkenyt niin kuin itkee aina minua lukiessaan
vaan hän itki itseään, sitä että näki hänet itsensä siinä
ja ehkä hän tajusi
että oli sittenkin unelmoinut

minä en ole julma ihminen, mielestäni
näin,
kun minun kanssani keskustelee tai kulkee katuja tai juo teetä
minä olen mielestäni aika herttainen ja kiltti ja ystävällinen ja pieni ja hajamielinen ja ujokin ehkä ja vaatimaton
mutta sanoissani minä olen julma
sanojen kanssa minun ei tarvitse kaunistella
minä en osaa
kun kirjoitan ne
ääneen minä heti voin selittää viisikin eri versiota eikä siinä ole mielestäni mitään kummallista silä yritän selittää
mutta joskus kun kirjoitan
minä en selitä enkä ole kaunis
lainkaan

ehkä sanoja käyttäessä
pitäisi myös muistaa niiden voima
niihin liittyy
ei se ole mikään myytti vaan jolla ei ole enää mitään merkitystä
sanat tosiaankin voivat ottaa valtaansa ja niitä tosiaankin pitää varoa

jos ajatukset voisi vain nähdä
tai tuntea
ilman että niitä pitäisi pukea sanoiksi tai mihinkään muotoon
että voisi välittää toiselle tunteensa vain sellaisina kun ne ovat, puhtaina
kuinkahan paljon
vähemmän epätasapainoa meillä olisi täällä maailmassa ?

"Sitä ei ole helppo ymmärtää. Että jollekulle voi olla niin tärkeää kysyä ja saada vastaus. Tärkeämpää kuin mikään muu. Ehkä jopa tärkeämpää kuin rakkaus.
Sitä on mahdotonta ymmärtää. On pakko antaa periksi ja sanoa: niin se vain on. Että heidän on pakko tietää. Maksoi mitä maksoi. "
- Peter Höeg, Rajatapaukset -

Hassua, että avatessani pitkästä aikaa kirjani sieltä tuli tämä lause. Niin monta kertaa olen ajatellut tuota lausetta ja kirjoittanut sitä. Olen pyytänyt sillä anteeksi. Olen laittanut itseni siihen, samaistanut. Tietenkin kysyjään.
Joskus on vain mahdottoman vaikea hyväksyä sitä, ettei kaikkeen voi saada vastausta, ettei toinen ehkä tahdo tai edes pysty selittämään kaikkea.
En tiedä.
Tällä hetkellä minusta kyllä tuntuu, että osaan olla kysymättä.
Mutta ei se poista sitä, ettenkö tahtoisi vastauksia.
Olen vain sullonut kysymykset itseeni. Ehkä.
Tai ehkä olen saanut vastaukset jo. En ehkä kaikkeen. Ja ei kai kaikkeen voikaan saada.
Enkä tahtoisikaan.
Mutta tietyllä tapaa minulla on varmuus. Kaiken epävarmuuden alla.
Että vielä ovat puut
jotka ovat tulevia
että vielä ovat puut

olen täysin kyllästynyt tietotulvaan
rutiininomaisesti poistan sähköpostiviestit jotka koskevat maailmantilaa ilmastokysymyksiä vaalipaneeleita sitä ja tätä ja sitä ja tätä
en jaksa lukea enää uutisia en jaksa yksinkertaisesti
eikä mikään tunnu enää liikuttavan
niin, niinhän se on, ja niin ja niin
kohautetaan olkia ja kävellään eteenpäin

tänään oli uskomattoman kaunis iltapäivähetki
lumi satoi kuin ei olisi satanutkaan
se vain leijaili paikallaan
kaisa sanoi hyvin kuin kesällä sateenkaari
ja aurinko heijasti jokaisen
se oli kuin taikaa
ohutta ohutta lasia ja sen läpi oli kuljettava
kauemmat rakennukset olivat sumun peitossa sillä sellaiseksi
tämä taikapöly teki ilman

ja on lokeroita
sellainen kuin iltapäivän lumisade ja lauseet kirjoistani
on unet ja vintti jonne jatkuvasti yritän kiivetä
ja sitten on maailma jossa on satsumoita omenoita kassaneitejä ja hyvänolonkauppoja
ja vielä toinen maailma
niiden kaikkien takana niiden maailmassa jotka ovat niin kaukana että voi lukea vain uutisista
ja kaikessa ollaan ikään kuin yksitellen
vaikka tietysti ne yhdistyvät
mutta aivan kuten pistämme luonnontieteilijät yhteen rakennukseen ja taiteentutkimuksen toiseen
pistämme konkreettiset ja
oman maailmamme

minä olen nyt tässä olen tässä
mutta

ehkä siitä tulee tämä ahdistus
että on vaikeuksia yhdistää abstrakti ja konkreettinen
että enää ei niin yksinkertaista
että viljelisimme itsellemme leivän ja puun josta saisimme hedelmää ja jossa voisimme nähdä linnut
vaan meillä on kauppa joka ostaa ne toisesta isommasta joka ostaa ne taas jostain joka ostaa ne jostain joka vihdoin ostaa ne joltain sellaiselta joka omistaa ne kaikki jotka niitä viljelevät

kaipaan hirmuisesti yksinkertaista elämää
että ei tarvitsisi kysyä
että olisi vastaus

olen kyllästynyt ajattelemiseen
muodostamaan lauseita
tästä maailmasta
jota ei voi kuvata ei voi kuvata ja niin edes päin olen kyllästynyt kuuntelemaan tuota lausetta

kyllästynyt kuuntelemaan omaa ääntäni
joka
ei
tiedä
eikä tahdokaan
ja silti muka

en muista miltä tuntui ensimmäisen kerran koskettaa vettä
enkä miltä ensimmäisen kerran nähdä lintu
miltä kuulla kun puut
hankautuvat toisiaan vasten

muistan kun kuulin sen viimeksi kotona
muistan miltä tuntui molskahtaa veteen myrskyssä
ja miten kovasti kauppatorilla tuuli kun
minun oli vielä käveltävä kaikesta huolimatta kotiin

muistan jään. miltä tuntuu puhaltaa lunta pois
miten kauan kestää sulattaa umpijäätynyt pakastin
miltä uimahallissa tuoksuu miten
hiukset kuuluu pestä kun ollaan ala-asteella
muistan pianotuolin miten nahka natisee kun siihen istuu
ja kellot
joiden rytmiä alkaa laskea
muistan miltä tuntui istua helsingissä meidän ruskean pöydän ääressä ja kun tyttöni kertoi näkemästään näytelmästä
ja kun kerroimme toisillemme viidestä
muistan kun kerroin viidestä pojalleni

ja pitäisi elää nyt

syön suklaata

ja olisi niin paljon tehtävää

olen ihan pihalla kaikesta

syön suklaata

ja muistan koko ajan mitä olen unohtanut

olen uppoutunut
koko illaksi susiin
olen laittanut kuvia kuvien perään
ja tekstiä

huh huh

mutta ennen susia
minä jätin menemättä
rinteelle jäätä pitkin kuuntelemaan luonnonsuojelubiologiasta
viimeistä luentoa
vaan menin ystävien kanssa kakulle
söimme oikein ihanan
kakun palasen ja joimme kupposet teetä

oli aurinko oli talvi
oli paljon sanottavaa
ja me ymmärsimme toisiamme

mutta minun mielestäni tuli parempi
kun sain vähän aikaa
olla kaltaisteni kanssa

(ja minua raivostuttaa
että minun täytyy rivittää kaikki näin
ärsyttävää
miksi en
vain voisi kirjoittaa kuten ihmiset yleensä
lause yhdelle riville ja niin

olen omaksunut rytmini
ja se käy hermoilleni
sillä en enää osaakaan irrottautua siitä
eikä kaikkea voi kirjoittaa näin
kohta alan
virallisetkin
tutkimuksetkin
kelan paperit ja työhakemukset

erottuisinkohan sitten ja saisin työtä?)

minä myöskin pelasin tänään peliä
jonka sain joululahjaksi
ihaninta mitä olen ikinä saanut, jos voi laittaa arvojärjestykseen ylipäänsä mitään
se on täydellinen yksinpeli
sillä minähän rakastan pelejä
ja niin usein olen kuitenkin yksikseni
ja minun tuli niin hyvä olo
minulle oli siinä kaikki
ja pian minä pääsen yhdessä hänen kanssaan, ihmisen kanssa, jota rakastan
(kyllä, en vain halua rakastaa, vaan myös rakastan, kyllä sen voi tietää, kyllä sen vain voi. tai ellei tietää niin tuntea. eikä kai muulla ole väliä. ei ainakaan minulle. )
arkeenkin
vaikka ei olisikaan kissanpäivät

minun on hyvä olla ihmisten kanssa
toisinaan, kovin usein
se on hankalaa
mutta nyt minulla on. pidän heistä. pidän jokaisesta, joka minulla on tällä hetkellä
pidän siitä että on ihmisiä eri suunnissa
että he matkustelevat ja muuttavat puolestani
kirjoittavat
kirjoittavat

tiedän miltä tuntuu kun on yhteisössä jonne ei koe kuuluvansa
jonne ei voi
sulautua,
enää, ainakaan enää
sen jälkeen kun
on huomannut jotakin tai vain ajatellut ajatuksen
joka ei
ole ihan samanlainen
tiedän millaista on asua pikkukaupungissa

enkä minä oikeastaan tiedä miksi minä vaikutan koko ajan ahdistuneelta
miksi minä valitan päivästä toiseen
sillä oikeasti
minulla on hyvä olla

tai ehkä tämä mielialani johtuu vain siitä
että siivosin lauantaina
ja olen siksi pystynyt (vilkaisu pöydälleni, joka on nyt yhtäkkiä täyttynytkin taas papereista)
tekemään (hmm) tekemättömiä ja pakollisia tehtäviä.

olen kyllä totisesti sitä mieltä
että fyysinen järjestys vaikuttaa myös psyykkiseen järjestykseen
eikä näillä asioilla ole mielestäni mitään tekemistä luovuuden kanssa
ei ainkaan niin että fyysinen epäjärjestys kannustaisi luovuuteen
minun kohdallani tämä ei toimi niin päin
pikemminkin toisinpäin

sään lisäksi minun mielialaani vaikuttaa siis tosiaankin siisteyden aste!
(olen koko päivän jo puhunut ystävilleni siitä kuinka olen vihdoin siivonnut, tämäkin siis kertonee jotakin)

mutta toden totta.

olen väsynyt ja onnellinen. (kuten kotiin palaavat sankarit aina tapaavat sanoa)

minulla on sämpylät uunissa
pitää olla varovainen
etteivät ne unohdu
sillä palohälytin on irti
kun se alkoi soida
kun paistoimme
sunnuntaina kasvispihvejä

kuuntelen björkiä
pitkästä aikaa.

ja lainasin kirjastosta wittigin oppoponaksin
tai mikä lie
ja yritin löytää pahaa sutta jos pelkäisin
mutta se oli oikeastaan vain kasetilla
ja sekin oli lainassa

ja

toivoisin että tänään olisi jo perjantai

samaan aikaan toivoo että aika kuluisi
ja että sitä olisi enemmän

kävelin tänään jään halki
meni niin nopeasti
kun ylitti järven
eikä tuntunut niin kylmältä
ehkä tuuli tuli takaa

minä en ole saanut nukuttua.
tuntuu että se on kuin jokin epidemia
en minä
ei essi
ei pinja ei kari

ja toiset nukkuvat autuaina
kärsimättä koskaan siitä
että miellyttävä muuttuu epämiellyttäväksi

sillä mikä voisi olla parempaa kuin nukkua

ja ruumis ei jostain syystä tahdo
eikö?

kaatusin tänään
lensin mukkelismakkelis
yliopistonkirjaston edessä
mutta ei minua sattunut
huomasin vain oman tyhmän nolousreaktioni
voi ei nyt kaikki näkivät ja nauravat kun kaatusin

ja minun on nälkä
en ole jaksanut koko viikkona kaupassa
olen vain syönyt tähteitä

on jotenkin ikävä
jotakin

ehkä paikkaa
taas
ehkä paikkaa

etten pysty menemään edes tarinoihini
en pysty enää menemään niihin sisään
koska tällä hetkellä
kirjoittamisen pitäisi olla vain rakentamista
se on muuttunut tietoiseksi
koska tiedän mitä minun pitäisi muuttaa ja tiedän miten
mutta
jotenkin en tahdo
en tahdo kirjoittaa koska se ei ole pako
se on vain rakentamista
katsomista
oikein tarkkaan katsomista ja muistiin merkitsemistä

ja oikeasti tahtoisin vain mennä
syvälle uppotutua unohtua

tänään tahdoin tanssia. kuuntelin gotan projecktia ja olisi niin tehnyt mieli
muistin lauttasaaren kuinka
siellä lattialla toistemme kanssa kuinka olimme
juoneet punaviiniä ja kuinka
musiikki
ei ollut oikeasti kovalla ja me
nauroimme
ja seuraavana aamuna
kuuntelimme ja oli viikonloppu
onkohan se sininen muovipussi edelleen siellä puussa?

eilen sain kirjeen.
tulin hirmu onnelliseksi.
kuin lapsi minä avasin kirjekuoren.
tytöltäni. hän oli siinä taas.

ihmiset eivät katoa toisiltaan,
sittenkään
kulkevat vain matkoja
edes takaisin ehkä

ja olen ajatellut
ettei kukaan ole kadonnut
ei niistäkään
joita katselin linja-autossa
ja ajattelin
että muistavatkohan he minut sitten joskus
kun olen kuuluisa
se oli vielä silloin
kun uskoin että minusta tulee näyttelijä. kun kuvittelin itseni oscar gaalaan.
ajatella että olen joskus oikeasti haaveillut sellaisesta.
tai ehkä haaveilen edelleen mutta en vain kehtaa myöntää.
tai sitten olen vain muuttunut. tai kasvanut. tai haaveni ovat vain muuttuneet.
näyttelijän jälkeen tuli astrobiologit ja sen sellaiset ja nyt
minä en oikeastaan tiedä mistä haaveilen
että onko minulla enää sellaista unelmaa
tietysti kirjoittaminen, jollain lailla, mutta en tiedä onko se unelma. en minä näe sitä sellaisena, kuin joskus pienenä tyttönä näin näyttelemisen.
en minä nukahda hymyillen ajatellen että oi, olisipa ihanaa jos joskus jos vielä joskus
ainakaan kirjoittamisen suhteen
ehkä oman itseni suhteen
ehkä unelmani ovat alkaneet koskea yhä enemmän minua itseäni
sitä mikä minä olen
että minä voisin olla itselleni
en ammatikseni tai työkseni tai muille
vaan että olisin löytänyt
paikan

minun on niin ikävä
sitä tunnetta kun katsoo merta
vaikka se ei koskaan ollutkaan minun kotini
ehkä minun on ikävä merta
ehkä sitä mitä se oli joskus minulle mitä se olisi voinut
mitä kuvittelin

enkä loppuen lopuksi tiedä mitä kaipaan eniten

minä en muista kipua.
olen alkanut kiinnittää siihen huomiota. se alkoi siitä etten muistanut miltä tuntuu olla kipeä. siitä havainnosta ettei sitä voi muistaa. ja nyt minä tiedän etten pysty muistamaan mitään kipua.
en tiedä vielä liittyykö se kaikkeen tuntoaistiin
että pystynkö muistamaan mitään mitä minä tunnen fyysisesti
ehkä paremmin
hyvät

ja sämpylät ovat edelleen uunissa
olen käynyt niitä katsomassa mutta eivät ne
ole olleet kypsiä

atjö rätaij g
tekisi mieli heittäytyä lumihankeen makaamaan

niin hiljaista
niin hiljaista
enkä minä vain nuku,
vaikka olisi yö

Asuntokoti

Meillä on nyt uusi
koti
tulossa
lauantaina menemme ja allekirjoitamme vuokrasopimuksen
hui
hui hui
se on se ensimmäinen
ensimmäinen jota kävimme katsomassa.
josta minä en ensin pitänyt
kauheasti
mutta nyt olen alkanut pitää
puu on kummitellut minulle
puu

minua on jännnittänyt koko päivän
jännittänyt niin kuin
olisi tapahtumassa jotakin suurta
jotakin
ja minä olen ajatellut
että kun menen katsomaan vielä asuntoa
meninkin
ja kun olin lähdössä kenkäni meni niin rikki
että se piti laittaa kuminauhalla
ja vuokralaiset jotka esittelivät asunnon
etsivät laatikoistaan
punaista lankaa

mutta se asunto meni jo heti
se olikin kiva
heti pidin
mutta
se ei ole nyt meidän

eikä minua sitten jännittänytkään se
ja nyt olen soittanut jo kaikki puhelut jotka täytyi
vuokraisännällenikin
joka muisti heti kuka olen
vaikka olemme viimeksi puhuneet puolitoistavuottasitten
eikä hän koskaan tullut korjaamaan ovea

ja olen aivan jännityksestä haljeta
niin
että aloin jopa siivota vähän
ehkä vähän enemmän kohta
koska jännityksen puran aina kotitöihin
ja vihaisuuden tiskeihin
ja surun nukkumiseen
tai kirjoittamiseen

mutta nyt
mitä voi tehdä jos jännittää niin että tavarat putoilevat käsistä

ja huulesta vuotaa verta
ja suklaakakkua on vielä paljon
se oli se terveyskakku

ja huoneisto pitäisi siivota
sillä kohta tännekin voi tulla katselijoita

iikiikiik
ehkä minä jännitänkin niitä
kopkopkop
mikä se tällainen sotkupesä on

ja sitten voi herätä joka aamu vierestä
tai ainakin usein
ei enää vain viikonloppuisin
ja minulla on romantisoitu kuva siitä mitä
on asua yhdessä
sillä olemmehan me
ja me kumpikin yhtä huolimattomia yhtä paljon jätämme kotitöitä tekemättä
muut sanovat imuroidaan kerran viikossa
minä sanon kerran kuussa (kari sanoisi kerran vuodessa)

hiio hoi
kapteeni katsoi horsisonttiin
oli myrsky nouseva

yläkerrassa on alettu soittaa kitaraa

ja minulle tulee jo yhtäkkiä ikävä

tämä oli kuitenkin
minun ensimmäinen ihan ikioma koti

helsingissä meitä oli kaksi meitä oli kaksi jakamassa huonetta
ja opistolla liian monta jakamassa koko tilan

tämä on ollut vain minun
niinkin
ettei juuri kukaan ole käynyt täällä kuin ehkä kerran ehkä kaksi ehkä
minun tilani

haluan paljon mattoja
haluan paljon mattoja ja tauluja
eilen keksin palapelit että niitä on taideteoksista sellaisia hienoja
että kokoaa ja laittaa seinälle
ja verhot
ja punaisia isoja tyynyjä

enkä saa varmasti unta kun kuvittelen vain mitä kuvitelmissani voisin haluta
sillä en vieläkään saanut vinoa kattoa ja suuria ikkunalautoja
mutta kylpyamme on.

olen jo rauhoittunut. joten siivouksesta ei taidakaan tulla mitään.
ehkä siis puran kaikki tunteeni lopulta kirjoittaen.
kunpa purkaisin ne kirjoittaen jotakin koulutehtävää.

tai muuta, mitä minun oikeasti pitäisi kirjoittaa. koska haluan.

onnellinen.

muisti

ulkoa kuuluu huutoa. sellaista että on humalassa. että on vihainen. että juoksee kohta autotielle. että heittää pulloja että kiviä että jäätyy pakkaseen. en ole vielä katsonut ikkunasta. mutta ajatella. että kadun äänet kuuluvat vaikka olisin peiton alla.

olemme käyneet katsomassa kolmea asuntoa.
ensimmäisen jälkeen kari sanoi että soitetaanko heti että otetaan
menimme kirjastoon lukemaan asuntoilmoituksia ja kävimme sitten katsomassa vielä kaksi.
miten sitä osaisi valita
kun kaikissa on hyviä puolia ja sitten ei niin mieluisia
ei mikään ole vielä juuri se koti
juurijuuri
ehkä
tai sitten onkin
mistä minä tiedän kun on vain kerran nähnyt
ja sitten
kävellyt jo portaat alas
ja on vain epämääräinen muistikuva
että oli iso puu parvekkeelta
että siellä voisi nukkua että ihana näköala
ja että rumat keittiönkaapit että rumat
tai
että ihanaihana keittiö kodikas kodikas mutta ehkä kallis ehkä
ja ei näin alhaalla
että parvekkeelta voi joku kävellä sisään

huomenna olisi vielä asunto
ja yksi
joka ei ole soittanut vaikka lupasi
mutta en oikein tiedä tahdonko sittenkään
niistä kumpaakaan
mitään
muuta
kuin sittenkin sen ensimmäisen
sen puun
ja entä jos se asunto onkin jo mennyt
entä jos entä jos

kartta auki pöydällä

olen ollut yhdeksästä asti
liikkeessä
ja tulin
juuri yhdeksältä
yhdeksästä yhdeksään
ensin
poika nousi bussiin ja unohti
kakun
minä huusin, kakun, muistitko kakun
mutta eihän hän kuullut, näki vain kuinka rakastuneelta näytin
ja kakku, joka maistui salaatilta, ruoholta, koska minttua ei kannata laittaa tuoreena täytekakkuun vaikka ohjeessa sanotaan
oli pakasterasiassa pöydälläni
terveyskakku
ja vain suklaakuorute on hyvää.

minua määrittää epäonnistuminen leipomisessa.
vaikka teenkin kuulemma
itsemurhakakkua

ja minä olen viime päivinä
muistanut mummini
että
hän suuttui kun me pelkäsimme hammaspeikkoja
suuttui vanhemmillemme
että mitä te oikein pelottelette hammaspeikoilla
kun minä varmaan olin itkenyt mökillä unohdettuani hammasharjan kotiin
että mitäs nyt
kun hammaspeikot
ja kuinka mummi pysäytti auton keskelle mökkitietä
kun me takapenkillä huusimme että mummi ajat liian kovaa älä ajan niin kovaa
jos ei kyyti kelpaa niin sitten ulos ja kävelette

minun mumminiko niin
minun mummi joka on niin herttainen kiltti käy marttakerhossa laulaa seurakunnan kuorossa

ja maalasimme tulta
katsottiin kaikki takkaan ja koko iltapäivä maalattiin tulta

minun on ikävä mummia.

ja sitten minulla on kummipoika joka täyttää jo pian seitsemän
seitsemän kuvitella
ja menee kouluun
sitten kaikki muuttuu
kaikki muuttuu kun menee kouluun

minä en pelännyt ennen koulua
minä puhuin taukoamatta naapurin tädeille kun he kantoivat muuttolaatikoita
ja sedille
minä selitin kaiken
vaikka heidän oli pakko välillä astua ovesta sisään koska ne oli vietävä
juoksin juoksin
ja valehtelin niin ettei
ollut mitään unta
jota en olisi uskonut todeksi
ja minulla oli
poikia ystävinä
ennen koulua

koulussa minulle sanottiin
ethän sinä voi
miksi sinä kuljet tuon kanssa
tykkäätsä siitä sä tykkäät te tykkäätte poikaystävä lälläällääää
ja sitten kävelimmekin kymmenen metriä toistemme perässä
minä edellä koska jos olin takana minä ohitin
ja vasta kotipihalla
vasta siellä
tai meillä
tai heillä
me olimme
ja kesäisin

aina kun tuli syksy me emme enää puhuneet
luokassa
emme enää
yhtä matkaa

ja vaikka sitten lopulta
ihastuimme
sitten vasta
kun oli kulunut jo vuosia
ja olimme jo oppineet miten tuli käyttäytyä
koulussa
ja koulun ulkopuolella
ja mikä on ero
koulussa ja koulun ulkopuolella
tyttöjen ja poikien ero
ja ihastuminenkin kesti vain kesän
ja sitten taas seuraavan kesän
mutta aina syksyllä
se lakkasi
koska oli raja
siinä minkälainen saa olla luokassa missä luokassa kenen kanssa

ja lopulta teimme virheen
jonka takia minä itkin ja jonka takia emme enää puhuneet enkä minä koskaan kertonut että minä lähden
sillä syksy on syksy
kun puutkin karistavat
ja tulee kylmä
ja varsinkin jos ikkunoiden läpi näkee
ja pyöräillessä paleltuu korvat
eikä ole enää sopivaa polkua pihasta toiseen
vaan täytyy sopia
viikonloppu
täytyy mennä monta kilometriä väärään suuntaan
minne sinä olet menossa miksi sinä et voi tänään kuka sinun luokse tulee
ja jostain syystä jos kaupunki on pieni ei mikään pysy salassa
vaikka se yhä olisi
ainut tapa miten voisi tavata

ja sitten
ei sanaakaan enää vaikka yritti
pyöräillä ohi
pyöräillä ohi eikä edes tervehtiä
ja myöhemmin
vain vähän myöhemmin
ei uskalla katsoa siinä olla lähellä niin vaan täytyy olla väline täytyy olla jokin kirjoittaa toinen kirjoittaa ihan sama ihan sama minulle ihan sama ja sitten matkustetaan bussilla toiseen kaupunkiin ja kaikki on ohi

ei ollut kesä

ja tuli kesä mutta sillä ei ollut väliä
sillä oli uusi kaupunki
ja siellä
odotti taas
että voisi kohdata salaa
kenenkään näkemättä kunnes tuli niin selvästi ettei mitään ollut enää edes aloitettavissa
seksiä helsingin keskustassa
ja naurattaa kun seisovat oviaukossa ja sanoo että toivottavasti oli mukava yö ja nauraa nauraa nauraa nauraa
ja ovi kiinni
eikä siltikään
ennen kuin kävelevät tien kumpaakin puolta
joka on kapea tie
kumpaakin puolta ovat jääneet
puhuvat puhuvat
ja jos lunta voisi sataa ensimmäisen kerran
se sataisi nyt

ja sitten on enää muisto
joka
juhlissa
ei tunnu enää miltään
sillä on paljon
niitä joiden nimet ovat jääneet mieleen
ja lopulta odottaa omakotitaloalueella
odottaa ja nukkuu lastenhuoneessa jossa on kaksi pientä poikaa.
mutta silloin on jo
taas uusi paikka ja on voinut
tuntea olevansa vieras
kaduilla joita pitkin joskus käveli kotiin
ja on jo
tavannut salaa
syksyllä
eivät tavanneet koskaan kesällä
kun on jo pimeää
ja toisen on ostettava takki
jotta voivat
jonain päivänä kävellä yhdessä peltojen halki kävellä kun toiset nukkuvat
eivätkä saa unta
eikä tarvitse lähettää sano sen nimiselle henkilölle ettei kiinnosta
ja loput ovat vain nimiä joiden kanssa on ollut sen yön
ja myöhemmin katsellut lasiruutujen takaa katsomatta enää silmiin hymyillyt takapenkistä muistamatta mihin kaikkialle ja mitä
ja sitten
uusi kaupunki
taas
mutta salaisuus ei ole enää
ei kesä
eikä vuodenaikoja

emme enää tee ennätyksiä
montako sataa kertaa pallon saa pysymään mailan päällä
kuinka nopeasti
hakkaa halolla toukkaa niin ettei se kuole
hirtetty nalle
rappusten alla peltaan korttia ja kaikki jäävät kiinni
mutta olimme me siellä muutenkin

tunnistavatko he enää
niitä unia
joissa olivat lapsia
tai niissä
joissa oli vain jalkoja tai käsiä
ja ehkä yksi naama
naama, nimenomaan
katosta kattoon
ja sitten muistaa jalan
joka voi katketa
tai
ettei voisi enää koskaan lopettaa
rikkinäinen ovi
reikä, ammottava reikä
ja sitten katkeaa sähköt

ja niistäkin asunnoista
on muuttanut jo monta kertaa,
minä kuulin
ei asu enää kuin
eivät hekään

ja tänään minä vasta tajuan
etteivät yläkerran lapset
voi mennä koskaan pihalleen leikkimään
sillä toisella pihalla on autotie ja pieni pätkä jalkakäytävää
ja toisella pieni pätkä parkkipaikkaa ja autotie
jota pitkin ajetaan kovaa kovaa
on valotkin sitä varten
että huomattaisi joskus pysähtyä

ja minun muistoistani tulee pitkiä
sillä ne eivät ole kronologisia
eivät yksi
eivätkä edes totta
sillä mikä on totta
on vain kuvia

siitä että ajamme ralliautoa kun minä olen alle kolme
me ajamme pihaa ympäri
ja se on totta
kunnes äiti sanoo
että te ette ajaneet eikä se mies
se oli rikkinäinen auto joka oli pihassa

enkä voi olla siitäkään varma
puraisinko viime yönä kieleeni

tai olivatko ne kaikki unta
ne kuvat
joiden hahmoista minä kerroin
rappusissa istuvalle pojalle
kunnes äitini
käski minun lopettaa valehteleminen

ja shakkinappulat

ja tuoli jonka alle mahtui majaan

palavat puut palavat ja varoituskolmio koska räjäytetään

ja unessani
minä kuljin takaisin kalliota
kuljin sitä mutta se oli erilainen
se oli kuin
missä minä olen ollut
ei se minkä muistan vaan
se missä olen ollut

onko siinä ero?

iloisuus

tämä toimii taas!
äät ja ööt ovat palanneet.

minä löysin kaksi hyvää gradua prosemmaani
ja tuntuu kivalta

olen muutenkin iloinen
koska olen voinut tänään ilahduttaa
yllätyksellä

nimittäin huovutin eilen mustatakkisen ketun
ja laitoin postiin rakastamalleni
ja se oli ollut ihana

ja nyt illan hauska tekemiseni
sillä ketään en voi kutsua teelle
alan siis lukea gradua kirjoittamisen motivaatiosta ja motiiveista
ja pohdin mitenhän ne
liittyvät minun marja-liisa vartiooni

ja Riikan kanssa on niin hauskaa olla prosemmassa
kun me vaihdetaan vaan aiheita :) ja minä luulin että riikka sanoi meidän olevan huonoja, vaikka sanoikin huolimattomia
ja joskus sitä tulee vain iloiseksi siitä
että saa syödä ilmaista pitsaa ja pitää ottaa oikein lisääkin monta kertaa
ja että voi nauraa nauraa nauraa
ja mennä kysymään roskissedältä että anteeksi mutta näimme ikkunasta kuinka heitit kansioita tuonne roskiin, niin voitaisikohan me kuitenkin saada niitä
ja setä kiltti setä sanoo että nuo olivat niin huonoja mutta kyllä minä laitan teille sivuun
ja sitten minä tulen kotiin kolme kansiota käsissä ja gradu laukussa
ja vähän salaa
koska niitä ei kai kuitenkaan olisi saanut antaa lainaksi
ja voi tulla iloiseksi siitä
että ympärillä on ihmisiä
että minun ympärilläni,
niitä joista pidän ihan oikeasti, ihan paljon
eikä haittaa jos he sanovat että näytän väsyneeltä että näytän kamalalta
koska he ehkä ovat (toivottavasti) nähneet minut myös joskus kauniina joskus virkeänä ja pirteänä ja iloisena

ja tänään tuntuu että juuri täällä minä tahdonkin olla. juuri näiden ihmisten kanssa. tekemässä juuri näitä asioita. vaikka en tiedäkään vielä mitään ja vaikka tekemättömiä tehtäviä on vielä opintopisteidenopintopisteiden verran viime vuodelta.

ja muistan taas
että myös silloin on kirjoitettava
kun on hyvä olo
sillä liian usein päiväkirjamerkinnät ovat vain valittamista ja surkeaa

ja tiistaina menen ehkä katsomaan yhtä asuntoa :)

minun kirjoitukseni j''v't nyt kirjoittamatta sill' suomeksi on vaikea kirjoittaa jos '' ja ;; ovat yht'kki' h'vinneet
en tied' mit' on tapahtunut aivan kuin n'pp'imist;st'ni olisi tullut yht'kki' amerikka

siis pitaisi varmaan alkaa kirjoittaa nain
ja kun puhun y;st' se onkin yo ja yosta ja yolla nain

just

tänään on ollut taas aurinko
ja pakkasta

ja minusta maailmassa vähätellään
säästä puhumisen
merkitystä
ihmisille
ainakin minulle

ei se ole mitään smalltalkkia
sää vaikuttaa ihan totta mielialaan
enemmän kuin kehdataan myöntää
minun mielestäni
ja minun mielialaani.

tämä lumen puutos.
ei se ole vain sitä ettei lunta ole
minä en pääse eteenpäin ennen kuin on lunta
heti kun tuli lunta minä liikuin
ja kun tuli loska minä liukenin
ja nyt
kun taas jäätyi
lähdin liikkumaan

olen ollut tänään ulkona
kävellyt katuja joita en ole ennen kävellyt
katsellut jokaista taloa niin
että tuonne minä ehkä voisin muuttaa
tai tuonne
entä miltä tuntuisi asua tuolla ullakkokerroksissa

ja taas minä tahtoisin luistella.
taas tahtoisin liikkua liikkua
kuin vedessä
mutta veden päällä

eilen suihkussa ollessani ajattelin
että miten ihmiset ovat
päässeet veteen silloin
kun ei ollut suihkua ja oli talvi
että miten he ovat voineet olla ilman
sillä ei suihku ole vain rutiininomaista peseytymistä
minulle
vaan siinä on elementti
siinä on vesi
edes hetken
vaikkakin kylmässä kalseassa kopissa nurkassa ammeessa
mutta siinä, minun päälläni, kaikkialla

pienenä leikittiin että suihku on sade.

joskus toivoisi että oma olemassaolo voisi
tehdä toisen olon paremmaksi
vain se
että on olemassa ja että on
minua pelottaa
eniten
että minun olemassaolollani ei ole sittenkään mihinkään mitään merkitystä
ei kenellekään

mutta pelkään myös sitä
että teen ratkaisuni sen takia
että ajattelen
voivani tehdä toisen olon paremmaksi
että elän
kiitoksesta
päivän hyvä työ tänään

jotkut ihmiset ovat sellaisia
että kun he tulevat huoneeseen
kaikki kääntyvät katsomaan
ja he näyttävät sädehtiviltä jokainen päivä
heillä on
hymy suupielet ylöspäin kääntyneinä vaikkeivat hymyilisikään
heillä on sanat
kaikille tunnetiloille
riittää vaan
että he tulevat huoneeseen että
he osaavatkin

muistan kuinka esikoulussa
minusta tuntui vastenmieliseltä mennä sinne sen takia, että
esikoulun tädit tunsivat muutaman lapsen jo ennestään
ja kehuivat heitä joka aamu
ja hymyilivät toisilleen, ne lapset ja tädit
ja sitten olimme me
jotka emme olleet mitenkään seurakunnan toiminnassa mukana
koskaan ennen esikoulua,
tai sen jälkeen (kun minä kävin eskarin se ei ollut vielä kunnan järjestettävä kaikille, vaan minä joka olin perhepäivähoidossa kävin eskarin seurakunnan järjestämässä)

motivaatiooni tarvitaan aina se
että tekemiselläni olemisellani on jotakin merkitystä

haaveilen siitä että voisin olla niin riippumaton
että voisin tehdä asioita
olla
ilman että tarvitsisin siitä minkäänlaista huomiota

ja en tiedä kuinka vahvasti sitä huomaa minusta

joskus vaan ärsyttää kuinka kaiken kääntää itseensä
ja minä inhoan ihmisiä jotka tekevät niin
tai sitä piirrettä ihmisissä
mutta ehkäpä se on totta,
että niitä piirteitä juuri inhoaa, joita itsessään on

mutta
minä opettelen
opettelen lukemaan ja kirjoittamaan
kuuntelemaan ja vastaamaan ja olemaan hiljaa
olemaan hiljaa kun toinen tahtoo rauhaa
mutta en vaikenemaan
siihen en suostu
sillä on ero siinä vaikeneeko vai onko hiljaa
antaako toiselle tilaa vai kieltääkö

mutta
minä opettelen

surullinen

olen ollut tänään pahoilla mielin.
lumi on muuttunut loskaksi
eikä mistään auringosta ole mitään tietoa.

ja sitä on vain niin naiivi
eikä tajua että
mikään ei ole koskaan
yksinkertaista
eikä ole riippuvaista vain itsestä
että kun minä olen onnellinen
totta kai kaikki muutkin ovat
ja koska minä tahdon tätä
totta kai kaikki muutkin tahtovat

minua itkettää koko ajan ihan hirmuisesti.
eikä ole oikeastaan mitään sanottavaa.

muistan vain
minkälainen kaava
minun elämälläni on
yhtäkkiä taas muistan sen
eikä sitten olekaan enää merkitystä
että sen on unohtanut jossain välissä
että jossain välissä on alkanut jo itsekin uskoa ettei kaikki ehkä menekään
aina
samalla tavalla

ja minulle sanottiin kuinka minä jaksan aina
olla niin iloinen
ja kaikki kääntyivät katsomaan
eivätkä he tienneet
mitä he olisivat sanoneet jos olisin alkanut itkeä heti
siinä
sen jälkeen kun he ovat kehuneet hymyäni

kuinka minä voin aina ajatella
kerta toisensa jälkeen minä ajattelen
että nyt
että ei minun tarvitse pelätä mitään

ja minulle sanotaan että on onnellinen
minä kysyn miksi
ja minulle hymyillään
ei sitä osaa selittää
kaikki,
kaikki vaan on hyvin
ja ensimmäistä kertaa
kun minä jään solmimaan kengännauhat, minua odotetaan
hän odottaa

ja on tie
jota kävellään aina iltaisin ja aamuisin
jota minä juoksen
koska tahdon päästä nopeasti kivelleni
siitä tuli minun kiveni
minun
juuri silloin
kun oli jää
ja piti pysähtyä
kirjoittamaan numeroita lumihankeen

eikä mikään ole vieläkään muuttunut

on vain ihmisiä
jotka ovat eri ihmisiä
mutta heissä on piirteitä
jotka muistuttavat minua jostain
niistä vuosista
ehkä
kun edellisen kerran
ajattelin että nyt
ja on paikkoja
eri paikkoja ehkä
koska kaikkiin paikkoihin liittyy tarina

mutta ei koskaan minun satujeni paikkoja
vaikka olenkin jo sanonut ne ääneen

eikä mikään muutu
vaikka yrittäisi keksiä itselleen uuden nimen
ja suunnittelee
typeriä muodonmuutoksia
eikä ole mitään estettä sille
etteikö voisi
olla joku toinen
voihan sitä
voihan sitä vaikka

ja minun on vain niin paha mieli tänään
kun lumi on loskaa
ja minä olen saanut toiseksi viimeisen lahjakirjeeni, 99/100
ja se on kuin
joku jota rakastat
antaisi sinulle syntymäpäivälahjaksi
arkun
itselleen
johon sinä hänet voisit sitten haudata

ehkä minä rakastan pianoa
siksi
kun siinä kaikki on jotenkin niin ehdotonta
tahto

ja kai pitää hyväksyä sekin
ettei aina jaksa olla niin voimakas
ja että joskus voi olla surullinen
ilman syytäkin

työttömien suomi

miten voikaan tulla surulliseksi
vain siitä että lukee hesarin otsikoita
ja uutisia

miten helppo on mennä auringon mukaan
ja
toisaalta sitten
unohtaa miltä tuntuu luistella peilijäällä
tai pyydystää lumihiutaleita kielellä
tai kahlata lumihangessa
maistaa uutta cashevpähkinäsuklaata
vain siksi
että maailma ei ole sellainen
suomessa ei ajatella vain lunta
altruismi on vain kaava

tämä hesarin lainaus kiteyttää ehkä kaiken:
"Nämä ovat ikäviä asioita, joita ei mielellään ajattelisi. Ottaisi vaan mahdollisimman suuret osingot", Halme kiteytti osakkeenomistajan tunnot.

LUNTA!

Aurinko on tullut
talven mukana
sillä talvi on tullut!
ihana ihana!

eilen tarvoin lumihangessa lumisateessa
tänään,
ihanassa auringonpaisteessa jään yli, ei vielä jäätä pitkin
vaikka
ehkä pian, ehkä

menkää ihmiset ulos!

kissaunet alkaneet?

näin taas
kissaunen
tavallaan

lyhyesti:
olimme tulossa ison seurueen kanssa erääseen taloon (talon omistaja, taustat yms ovat epäselvät, mutta minun taloni se ei ainakaan ollut, olin saattanut käydä siellä joskus, mutta se oli vieras).
Meillä oli kissoja mukanamme. Kun lähestyimme taloa yhtäkkiä kissat jähmettyivät, eivätkä enää suostuneet liikkumaan.
Edessä oli lehmän raato. Raato seisoi vielä pystyssä, se oli ikään kuin jäätynyt siihen, mutta sen maha ja selkä oli viilletty auki ja sieltä pursui ulos sisälmyksiä, maassa oli paksu sininen suoli, veren keskellä.
Käänsin pääni pois ja jatkoimme matkaa.
Raatoja oli koko matkan. Suunnillen samanlaisia. Lehmän - ja sudenraatoja. Viimeisenä oli koiranraato, joka oli ollut poikaystävälleni tärkeä koira ja se oli ainut eläimistä joka ei ollut jäykistyneessä asennossa, vaan maassa revittynä verisenä epämääräisenä karvamyttynä. Koiran ympärillä oli jähmettynyt sudenraato ja jähmettynyt valkoisen karhun raato. Joku sanoi, että karhu oli pallokarhu.
Minä sain tehtäväksi mennä sisään tarkastamaan minkälainen tilanne siellä oli. Siellä nimittäin oli kissat ja yhden tiedettiin saaneen pennut.
Menin sisään, en nähnyt kissoja, mutta näin niiden pesät ja tiesin että kaikki kissat olivat saaneet pentuja.

että sellaista. mutta eivätpä kuolleet kissat tälläkään kertaa.
aika jännä, että kaikki muut eläimet, paitsi kissat.
ja miksi ne vielä poikivat
juuri silloin kun kaikki muu on jähmettynyttä kuollutta, raadeltua
ja mikä se koira oikein oli? karin koira, tavallaan ja minä yritin siinä kohdassa itkeä, mutta minua ei oikeasti itkettänyt. ja oikeastaan, vaikka olin tietyllä tapaa kauhistunut, en ollut kuitenkaan. niin kuin voisi ajatella, jos piha on täynnä eläinten raatoja. mutta toisaalta, unen tunnelmaa on vaikea kuvailla. oikeataan mahdotonta. ja se maailma. kun ei se ole tämä maailma jossa minä nyt olen. tietenkään en reagoi unissa samalla tavalla kun hereillä ollessa. en minä ole se mikä olen unessa. se on ehkä osa minua. mutta ei näitä voi verrata. ja varsinkaan jos eläimillä on jokin symbolinen merkitys. mitä niillä ei ehkä olisi jos täällä, valvemaailmassa jonkun talon edusta olisi täynnä eläinten raatoja. siinä olisi kyse jostakin muusta. harmi kun en muista sitä mitä päättelimme niille tapahtuneen.
ja tämä uni oli jatkoa jollekin toiselle unelle, josta en kyllä muista mitään sellaista, minkä voisi kuvailla. vain että siinäkin oli talo. se sama talo. olimme siis olleet siellä aiemmin ja jotenkin siellä se yksi kissa oli jo saanut poikaset.

ymmärtäisinpä uniani.
tai voisinpa vain jättää ne uniksi.
ärsyttävä analysoinnin tarve.
onkohan tämä yliopistomaailma opettanut tämän
että kaikki täytyy analysoida

tänään leivon ehkä pullaa
ja ehkä siivoan
menen lenkille ja menen ystävän luo pelaamaan
ja ehkä illalla twin peaks jos pojat ei treenaa

sunnuntait ovat ihania
jos ei ajattele että se on viimeinen vapaapäivä.

olen vihainen

olen vihainen
olen vihainen
vain sen takia että olen herännyt
ja juuri ennen heräämistä näin unta
joka oli melkein totta ja melkein toteutin sen
ja minä olin unessa vihainen
ja nyt minun kuuluu olla

ja minulla oli heti herättyäni into
että nyt kirjoitan ne raamattuesseet
että mitäpä muuta nyt minusta tuntuu että teen ne
ja kun avaan koneen ja raahaan kirjat pinoksi tähän
niin plaah
en minä enää muista mitä niissä kirjoissa oli mitä minä olin ajatellut
siitä onkin liikaa aikaa

ja olen vihainen
hyvin vihainen niin
että puran vihani kaikkiin jotka vain yrittävätkin lähestyä minua juuri nyt
eilen täällä oli joku pieni kärpänen
ja olin vihainen silloinkin, ehkä
tai ehkä vain valmistauduin tämän päivän vihaisuuteen
toivottavasti vihani ehtii laantua ennen kuin menen pinjan luo laittamaan ruokaa
tosin olen jo siitäkin vihainen
koska pinja varmaan nukkuu pitkään
ja minäkin olisin voinut
ja nyt olen kuitenkin jo käynyt suihkussa ja kirjoitan tässä
ja olen vihainen

olen vihainen koska nukuin ehkä viisi tuntia ja heräsin silti
olen vihainen etten saanut unta
ja olen vihainen että valvoin koska odotin

olen niin vihainen ja tämän tunteeni vallassa
että
olisipa nyrkkeilysäkki

libido ja kissat

aika jännä
aloin taas miettiä niitä kissauniani
kun riikka niistä ystävällisesti muistutti :)
jotain hämärää niissä on. ja olen yrittänyt pitkään keksiä miksi näen niitä.
mihin ne liittyvät.
olen pitänyt unipäiväkirjaa
mutta nyt kun aloin lukea sitä
hämmästyksekseni huomasin että olen kirjoittanut sinne oikeastaan vain kaksi kissaunta ja ne ovat aika uusia
tosin en ole nähnyt niitä nyt varmaan kuukauteen, pariin.
ainakaan.

jotenkin olen kai pitänyt niitä niin itsestäänselvinä, toistuvina ja selkeinä etten ole viitsinyt niitä kirjoittaa tai sitten olen kirjoittanut ne ja kun sattui pieni tekninen vahinko, olen tallentanut niiden päälle :(
harmittavaa
sillä olisin tahtonut tutkia, mitä kaikkea samaa niissä oikein on.

nuo kaksi jotka löysin, olivat nimittäin hyvin erityyppisiä kuin mitä muistan muiden olleen.
aikaisemmissa unissa kissat olivat nimenomaan niitä jotka hyökkäsivät minun kimppuuni, ja aina silloin kun yritin lähestyä niitä, silittää niitä
ne saattoivat ensin olla ihan suopeita mutta kaikki päättyi lopulta siihen että ruumiiseeni oli takertuneena jokapuolelta kissoja ja yritin kaikin keinoin päästä niiden kynsistä ja hampaista eroon, muiden ihmisten noteeraamatta tätä mitenkään, vaikka pyysin heiltä apua.
yhdessä unessa tosin muistan mummini lopulta auttaneen minua ja myrkyttäneen jollain lailla kissan tai jotakin sellaista, muistaakseni olen kirjoittanut siitä unesta jotain tännekin.

mutta nämä kaksi viimeisintä (tai ehkä niiden välissä on ollut noita muita kissauniakin)
toisessa pelkään kissojen puolesta. veljeni on mennyt pesemään kissoja ja minä pelkään hirmuisesti että hän tappaa ne.
kissoja ei kuitenkaan näy koko unessa.
toisessa unessa taas jotkin muut eläimet, linnut ja jokin kolmas näyttävät kuristavan kissoja ja kissat itkevät. ja koska minä näen kuinka ne itkevät, muut eläimet lähtevät hyökkäykseen minua kohti.

en tiedä. tavallaan minusta tuntuu että tiedän mihin unet liittyvät. että luulen keksineeni aina uuden ratkaisun. että se on tämä ongelmani. että se on tämä juttu. mutta sitten ei kuitenkaan. taas minä näen sellaisen unen ja täytyy keksiä uudestaan.

ja nyt muistui mieleeni että vieläpä
viimeisimmissä kissanhyökkäysunissa minä ikäänkuin selitin tai minulle selitettiin miksi ne kissat ovat siinä. ja syyt olivat aivan päättömiä. jotka eivät mitenkään päin tuntuneet liittyvän mihinkään.

yhtäkkiä tulee pelottava tunne
että onkohan järkevää sittenkään ajatella uniaan
onkohan järkevää edes puhua niistä
edes ystäville
naureskelee jollekin hah hah pienet suloiset kissat kimpussani
mutta tuleeko sitä paljastaneeksi samalla itsestään jotain sellaista mitä ei ole ajatellut paljastaa?

päädyin kuitenkin siihen
että unien selvittely ja jäsentäminen on auttanut ainakin minua hirmuisesti
olen oppinut tuntemaan itseäni paremmin
ja niin kuin Vartiokin päiväkirjoissaan sanoo
että ellei unia selvitä, ellei ymmärrä niitä, ne toistuvat niin kauan
kunnes
osaa poistaa itse ongelman
ehkä

ja ehkä minun kissani ovat kadonneet koska
olen ajatellut niitä niin paljon
ja ehkä minä olen sitten
taas tasapainossa libidoni kanssa.
vaikkapa.
tai jonkin muun asian.

ja minusta tuntuukin siltä. minua ei ehkä enää edes pelota samalla tavalla
ne unet
ehkä
kissat todella tahtoivat kertoa minulle jotakin
ja minä olen vihdoin ymmärtänyt
tai tietämättäni korjannut asian.

ken tietää. unet ovat niin kummia.
ja tietysti minä ensi yönä nään entistä raaemman kissaunen
etten vaan uskottelisi itselleni turhia. muka ratkaissut.

:)

minun oikea silmä on väsynyt.
kovasti. se menee kiinni ja vuotaa koko ajan
ja vasemmassa silmässä oli hetki sitten sipuli

tänään oli minun ensimmäinen oma sanataidekeikka
siis että pidin ihan yksin
eka ja tokaluokkalaisille
teemana oli muodonmuutos
olivat kyllä suloisia
toiset olivat aktiivisempia ja innokkaampia kuin toiset
niinhän se on
mutta kyllä minusta vähän tuntuu että olen huono selittämään
olen aina pitänyt sitä yhtenä ongelmanani
selittämistä
ja varsinkin pienille
kaikki pitäisi selittää niin tarkasti ja hyvin
mutta minä saan sitten selittää tuhat kertaa ja kaikille vähän eri tavalla
no, saivat kuitenkin lopulta hienoja muodonmuutoksia aikaan

ja minun pitäisi kohta taas rientää bilsantunnille
en saanut luentomuistiinpanoja tulostettua netistä
kun en tiedä miten niitä voisi muokata pienempään tilaan
joku fiksu opettaja on taas laittanut ne helvetin kolkytviis kalvoa jokaisen omalle sivulleen eli jokaisen omalle paperilleen
hmm

ja ahmin suuren määrän ruokaa
makaroonia ja pestokastiketta vähän paprikaa ja nokkosta
todella ravitsevaa, kyllä

olen vähän kateellinen
niille jotka kirjoittavat
jotka saavat kirjoittaa
opisekellakseen
työkseen

minun täytyy koko ajan kirjoittaa
huonolla omatunnolla
koska se on poissa jostain
tärkeästä
jostain sellaisesta
mitä minun pitäisi tehdä
koska en opiskele kirjoittamista
enkä saa siitä rahaa

olen tajunnut
että kirjoittamisesta tulee minulle koko ajan vain vakavampi juttu
ja olen oikeasti alkanut ajatella
että kirjoittaminen
on minun tulevaisuuteni
aika pelottavaa
koska en ole koskaan uskaltanut ajatella
että tekisin sitä vaikka työkseni
tai osaksi
tai mitenkään
että se on aina vain taustalla ja omasta ajasta
mutta nykyään huomaamattani saatan lipsauttaa jotakin sellaista kuten että
"marja-liisa vartio lakkasi näkemästä unia kun hän alkoi kirjoittaa yhä enemmän ja työkseen, niinköhän minullekin käy sitten -"
sitten

puhuimme paman kanssa joskus
että on vaikea uskaltaa sanoa mitä tahtoo
oikeastaan
että siinä on ongelma
että sitä aina ajautuu vain jonnekin ja on
mutta ei uskalla sanoa itsellekään mitä oikeasti haluaisi, vakavasti
että joo, tykkään tästä, mutta
että joo, tää on ihan kivaa ja silleen, mutta
mutta ei uskalla sanoa että tämä on minun, juuri tähän pyrin, päämääräni
sillä epäonnistuminen sitten
olisi niin paljon kamalampaa
kuin jos ei ole mitään päämäärää ei ole mitään eniten
niin ei kai sitten voi oikein siihen pyrkimisessä epäonnistuakaan
toisaalta, siihen ei voi myöskään koskaan ehkä päästä
sitten vain jumittaa jossain ihan kivassa koko ajan
liikkumattomuudessa

ja minä olen huolissani siitä pamastakin
kun missä se tyttö nyt oikein asuu ja kuinka se pärjää siellä pariisissa
ja
onko siellä nyt yhtään mukavaa?

eikä huvittaisi yhtään mennä ulos pyöräilemään
hui, kylmä vähän
vaikka hyvä jos nyt pakkaset vähän tulisivat ja pysyisivät ja sitten tulisi se jää

jää,
miksiköhän siitä on tullut tärkeä henkilökohtainen symbolini.
ja kivistä.
ja nykyään minulle tulee kivistä aina mieleen se yksi haastattelijani
joka sanoi että kivet symbolisoi kiveksiä
ja vesi naisen seksuaalisuutta
ja kun sisko sanoi veljelle että ota kives
niin ei jäänyt epäselväksi millainen suhde niillä oli
mutta minulle kivet ja vesi eivät kyllä liity kiveksiin tai naisen seksuaalisuuteen,
tai eihän sitä tiedä,
ehkäpä alitajuntani tietää enemmän kuin minä
niinpä niin
mitäpä muuta ihminen voisikaan ajatella kuin seksiä.

nyt lähden opiskelemaan sitä
mikä on laji ja miten ne oikein kehittyvät.

minäkin alan sortua näihin

1. Grab the nearest book.
2. Open the book to page 123.
3. Find the fifth sentence.
4. Post the text of the next 3 sentences on your LJ along with these instructions.
5. Don’t you dare dig for that "cool" or "intellectual" book in your closet! I know you were thinking about it! Just pick up whatever is closest.

" - Otetaan sukat jos se antaa.
- Otetaan, sanoi Laura. He ottaisivat sukat ja häipyisivät heti. "
(Marja-Liisa Vartio, lyhyet vuodet, ylioppilasjuhla 1944)


onko minulla oikeasti näin tylsää.

yhtäkkiä on tullut hämrää
tänään paistoi aurinko
avasin verhon ja asettelin auringolla toimivan kelloni niin että se saisi energiaa
liian nopeaa tämä vuorokauden aikojen vaihtelu.

minähän luonnollisestikin teen koulutehtäviä juuri nyt.
niitä kaikkia
ja vielä tekemättömiä
ja aloitettuja

tänä keväänä kaikkea ei voi jättää viime tippaan

olen innostunut valokuvista.
ystäväni suositteli minulle sivustoa
http://www.hel-looks.com/
jossa on helsingissä olevien ihmisten kuvia
persoonallisia tyylejä
nopealla vilkaisulla löysin jo neljä tuttuani sieltä
olisipa vielä lisää kuvia!

olen siis taas rakastunut kuviin
olen selaillut omianikin kerta toisensa jälkeen
tahtoisin järjestellä niitä

tahtoisin muuttaa.

eilen katselin tarjolla olevia kaksioita.
löytyi aika paljon ja monet vaikuttivat ihan toimivilta.
ja mukavilta.
mutta en ottanut vielä yhteenkään yhteyttä
kun
toisen osapuolen rahatilanne on vielä epäselvä kevään osalta.
minkään osalta.

itselläni on toistaiseksi hyvä rahatilanne
mutta se muuttuisi hyvin äkkiä nollabudjetiksi jos joutuisin kaksion vuokran yksin maksamaan.
no, sellaista tilannetta ei pääse käymään.

voi ei, olen syönyt kaikki kummipojaltani saamat joululakut!
höh.
on kai pakko alkaa lukea tenttikirjaa tai lukea lähdeteoksia tai lukea tenttimateriaalia tai kirjoittaa raamattuesseitä tai kirjoittaa

huo-kaus

sade osuu parvekkeelle.
ei siellä ole enää maitotölkkiä, juustopakettia, mehupulloa

biologian kirja pöydällä auki, koska iltalukemista
painava kirja ohuet sivut

lapsena hoidon pihalla oli viidakko
juostiin ristiin rastiin
ja jäävaroitus kesti kauan

nyt sadetta tulee parvekkeelle
jääkaappi ei enää tärise mutta on kylmä kylmä
ja odotan puhelua
pojalta joka on juhlissa
hiljaa

join ainakin viisi kupillista teetä
ystävän luona
toinen oli tehnyt niin suuren pipon ettei seolisi sopiva edes
sille pojalle jolla oli niin iso pää ja rastat että pelotti

ja minulla on tosiaan muuttokuume
en osaa oikeastaan ajatella mitään muuta
kuin että pääsisin muuttamaan täältä
seuraava projektini

oikeastaan pidän tästä ajasta
pidän ajatuksesta
että saan jotain aikaan opintojeni suhteen tänä keväänä
ja muutoksen

ja haaveen islannista, joka alkanut taas elää
että syksyllä sitten ehkä sitten

pidän syksystä
pidän syksystä
vaikka en tahtoisi että talvi on syksy että talvi on lokakuu
nyt on tammikuu

ja olen innoissani torstaista
kun silloin minulla on ensimmäinen virallinen työkeikka
se tuntui ensin pelottavalta, mutta nyt tuntuu vain odotus

haluankin tehdä juuri sellaista
että on lapset jotka vielä avoinna
ja kirjoittaminen
lasten oma mielikuvitus


ja tahtoisin luistelemaan
jos nyt tulisi pakkanen
muutaman viikon olisi kova pakkanen ja ei lunta
jyväskylän jää olisi peili
olen haaveillut niin monta vuotta peilijäästä
niin monta etteivät runot enää riitä

kun olin lapsi meillä oli mökillä peilijää
kerran
ainakin kerran
on kuvia

ja äidillä kuva kun lumilinna olikin pieni

lapsuuden omat "paikat":
oman huoneen vaatekaappi
kaikki muut vaatekaapit ja kaapit
saunan lauteiden alla
pikkuvessa
takametsä
oma huone

lapsuuden yhteiset paikat:
viidakko
mökillä iso kivi metsän ja mökkitien välissä
autokatokset
kallio
viherhuone
mummin yläkerta
mummin vintit
mummon ja papan autotalli
mummon ja papan vaatehuone

omat paikat nyt:
iso kivi
puiden hautausmaa
tämä jyväskylän koti
oma huone heinolassa
parvi
pimeä vessa

yhteiset paikat nyt:
tämä jyväskylän koti
heinolan parveke
hiekkamonttu
mökki
kangasalan vesipuu
oriveden metsä ja kivi
kanoottiretken saaret
jyväskylän iso puisto pimeässä
lauttasaaren rannat ja lauttasaaren asunto (se oli minunkin paikka, mutta ei enää)

ja en tiedä. tavallaan omat paikat nyt ovat lueteltujakin vähäisemmät
sillä poikani on ollut kivelläni ja puiden hautausmaalla,
eivät ne enää ole vain minun
ja huone heinolassa tuntuu kylmältä.
jäljellä on oikeastaan enää pimeä vessa
sillä vain siellä minä olen edelleen yksin, jos olen.

sateen ääni ei enää kuulu.

näin pitkästä aikaa unta, jossa minä uin
näen unissani vettä todella paljon, olen vedessä usein, mutta aina veden päällä, melomassa tai sitten uin niin etten kuitenkaan mene sukelluksiin
viime yönä minä sukelsin

unissani myös satoi kovin rankasti viime yönä

sade liittyi vähän ahdistavaan ja epätasaiseen uneen, jossa ikään kuin seurattiin useaa eri tilannetta samaan aikaan. en oikein muista tai pysty erittelemään olinko minä niissä kaikissa, vai olinko missään. sade oli kuitenkin aina pahan ilman aikaan saamaa.

uiminen taas oli hyvä. jotenkin. vaikka ehkä se uni ei ollut mitenkään miellyttävä, välttämättä. mutta nyt, aamulla, myöhemmin, minusta tuntuu hyvältä, että uin yöllä.

pitäisi alkaa puurtaa nyt heti aamusta.
että saisi jotakin aikaiseksi.
en ole vieläkään päättänyt menenkö tänään alkavalle eko&evo kurssille
että jatkanko ekologiaani. minun, ihan kuin se olisi koskaan ollutkaan minun

hassua
että lukiossa minulle oli niin selvää mikä minusta tulee, tavallaan
tai ainakin se mitä haluan ja mitä rupean opiskelemaan
että seuraan äitini jalanjälkiä
ja luen luonnontieteitä luen ympäristönsuojelutiedettä luen biologiaa

ja sitten yhtäkkiä olenkin opiskelemassa jotain ihan muuta
tekemässä jotain ihan muuta
ja minusta oikeastaan koko biologia tuntuu aika kaukaiselta
en jaksaisi enää olla kiinnostunut niistä asioista
vaikka olenhan minä
mutta en haluaisi olla koska se tekee elämästäni vain vaikeampaa
täällä pitää olla erikoistunut johonkin tiettyyn
ei voi haalia kaikkea
ja sitäpaitsi sitä paitsi
tunnen oloni hyvin ulkopuoliseksi siinä yhteisössä
luonnontieteilijöiden yhteisössä
nyt

ja joskus minä olin hyvä siinä aineessa. joskus se oli minun.

nyt tahtoisin vain ajattella omaa kirjoittamistani. tahtoisin omistatutua sille niin paljon kuin mahdolliista
päästä tavoitteisiini (mihin tavoitteisiin!)
päästä eteenpäin
kirjoittaa kirjoittaa kirjoittaa

olen ehkä alkanut luopua teatteristakin
pikkuhiljaa draamasta
se tekee kipeää
kovasti
koska joskus teatterikin oli minun juttuni
se oli se, jossa minä olin
ainut missä saatoin olla
niin, oli aika kun ajattelin että minusta tulee näyttelijä
nyt se on niin kaukainen ajatus, että voin sanoa sen ääneen
että voin sanoa sen ja naurahtaa, sillä minulla ei ole enää pienintäkään halua tulla näyttelijäksi
vaikka ikävöinkin joskus
näyttämöä
sitä hetkeä ehkä eniten
kun esitys on ohi ja kumarretaan
rakastan katsoakin sitä hetkeä
tai toisaalta ehkä sitä kun kaikki on vasta niin alussa
että tuntuu ettei mikään ehdi ikinä valmistua
ettei tästä tule mitään
epätoivon hetki ja kuitenkin tietää
on ihan varma että siitä tulee
ehkä se hetki kun alkaa nähdä että tästä sittenkin tulee jotain
kun alkaa hahmottua
muistaa jo vuorosanat ja paikat

muistan kun käytiin tutustumassa johonkin isoon teatteriin joskus, olisikohan se ollut lahden kaupunginteatteri
meidän lasten teatteriryhmän kansssa
muistan sen tunteen kun tulimme siihen suurelle näyttämölle
minusta tuntui että tämä on minun paikkani
se oli kovin voimakas huumaava tunne
vähän tuntui kuin olisi jännittänyt kuin olisi ollut jo siinä yksin kuin tulisi olemaan

ja eilen mietin bussissa tullessani jyväskylään
myös ensimmäistä kertaa sitä
että entä jos olisinkin jatkanut pianon soittoa

nyt minulla on enää vain kirjoittaminen
ja pelkään että se unohtuu
että se jää että sittenkin
minä löydän itseni muutaman vuoden päästä jostain postista
ja olen siellä seuraavat kaksikymmentä vuotta
enkä enää kirjoita
muistelen sitä niin kuin nyt näyttelemistä tai pianon soittoa tai biologiaa
ja juuri nyt kirjoittaminen on
niin paljon etten tahtoisi luopua siitä
se on enää ainut mitä minulla on jäljellä
niistä asioista joita olen rakastanut tehdä
ainut millä voin enää ilmaista itseäni

ja tuntuu niin vaikealta jo nyt
kirjoittaa enää
mitään kunnollista
kynnys on noussut jonnekin kauas taivaan yläpuolelle
on tullut liikaa vaatimuksia
minulta itseltäni
olen ruvennut kriittiseksi omille sanoilleni
jokaiselle
mitä kirjoitan ja siksi en kirjoita mitään

ja tämä sade
joka ennusteiden mukaan jatkuisi koko tammikuun
saisi minut juuri kirjoittamaan
sade, joka ei lakkaa
ei lakkaa

ennen kevättä
ennen kevättä ennen kuin
vesi tulee yli
merien rantojen yli parvekkeen yli niin ettei
voi enää soutaa
ottaa kaloja yksitellen kämmenelle ja katsoa kuinka ne kuolevat koska eivät osaa hengittää

kesällä on luokkakokous
ala-asteen
näin pian, mutta emme osanneet lapsina ajatella aikaa niin kuin nyt

pidän päätä veden alla
vaikka en koskaan valveilla
osaa sukeltaa silmät auki
enkä pitkää matkaa
osaan katsoa vain omasta kameran linssistäni
vain minä voin kuvata minut
kun olen valveilla
mutta
niitä on kaksi
niin nopeasti liikkuvaa ja täytyy katsoa suoraan
sopii tammikuulle, koska on niin epätarkka

ja me piirsimme isin kanssa haavoihin hopeiset viivat
ja piti saada toiseenkin käteen
ääneni ei kuulunut kun huusin
vasta sitten kun puhuin tavallisella äänellä
ja veri lakkasi vuotamasta
minä pitelin ovea
mutta isi avasi sen rauhallisesti kokonaan
ja hänet potkaistiin nurkkaan
mitä minä olen tehnyt sinulle mitä minä olen tehnyt sinulle

jos olisi lumi minä
haluaisin mennä makaamaan sen keskelle
tehdä kuvioita tuijottaa taivasta joka on niin suuri jossa niin monta tähteä
liikkumatta liikkumatta ihan pieni hetki vain
juosta jäälle juosta niin monta kertaa että juoksisimme vielä uudestaan
mutta lumi oli vain pohjoisessa
ja kun lähdimme alkoi sade

ja sade jatkuu
tässä tammikuussa
joka jatkuu

ja minun on alettava suunnitella muodonmuutosta.

loman loppu angsti

olen kyllästynyt
tähän tietokoneiden maailmaan

ja olen taas vihdoin jyväskylässä. takaisin.
edestakaisin
ja nyt takaisin

ja opiskelut menevät päin jotain v
sen takia
etten enää tiedä mitä tahdon opiskella
otan vain kursseja randomilla koska
tuntuu ettei ole mitään järkevääkään
ja oikeasti pitäisi keskittyä
prosemmaan
ja
omaan kirjoittamiseen
ja paskat
olen niin vihainen koko saakelin yliopistojärjestelmälle
että lopetan ekologian opiskelun
motivaationi on mennyt
huomenna alkaisi yksi kurssi
mutta saa nähdä
saanko mentyä sinne koska se ei enää tunnu järkevältä
koska suorittaminen eräistä byrokraattisista järjestelmistä johtuen todella hidasta
ja pitäisi saada kuitenkin niitä pisteitä jotta saisi rahaa jotta voisi opiskella

näin tänään sattumalta bussissa entisen naapurini
tytön joka
tosiaan on nyt jo täysi-ikäinen nainen
mutta silloin oli vasta hyvin pieni tyttö niin pieni että pienempi kuin minä siskoineen päivineen
ja nyt
mutta oli hauska jutella
todella hauska

ja olen varma että minulla on aivokasvain. (tai en ihan varma)
ja pelkään jo etukäteen lääkäriä

ja olen ahdistunut kaikkien ahdistuksesta
ja omastani

ja silti olen oikein onnellinen ja hyväntuulinen ja aloitan mielelläni uuden vuoden
ja kaikki
ja kaikki ja kaikki

ja ehkä lopetan tänne kirjoittamisen sen kunniaksi
ja alan kirjoittaa jotain oikeasti
tärkeää

sillä
kun angstin alkuun pääsee niin täällä ei ole enää mitään muuta
enää
vain vuodatusta vuodatusta

heidi sanoi niin hyvin
että jos kirjoittaa liian usein tulee vuodatusta

mutta hemmetti
ei toimi ollenkaan
en ole kirjoittanut pitkään aikaan ja silti tulee pelkkää vuodatusta
enkä jaksa enää edes selittää uniani
vaikka ne olivat taas painajaisia
kun nukuin kotonani, kuten isäni sanoi, oikea koti on se, niin, minä sanoin, asuinhan minä siellä tosiaan kaksi vuotta

ja nyt olen oikeassa kodissani, siis oikeassa, siis omassa, vielä toistaiseksi
vaikka olen hyvin hermostunut tähän asuntoon
jääkaapin pakastelokero, jota en todellakaan ollut kertaakaan käyttänyt, koska minulla on oma pakastin ja koska se pakastelokero oli käyttökelvoton
oli niin jäässä että sen sulattamisessa kesti vuorokausi vaikka keitimme kattilatolkulla sinne vettä
äiti sanoi että se veisi tunnin

ja täällä on jatkuva sotku

ja ja ja

tahdon muutosta
tahdon muutosta

järjestystä
niin että olisi jotain selkeää
edes jotain

ja tänään aamullahan kaikki oli vielä järjestyksessä

ehkä minua vain ärsyttää
se että
kotini on taas sotkuinen
ja että minut oli poistettu evoluutiokurssilta koska en ole suorittanut perusopintoja ja
huomasin etten ole ilmoittautunut kuin neljälle kurssille ja piti keksiä lisää
ja tajusin
että minulla on kolme kurssia syksyltä rästissä ja odottaa että palauttaisin (tekisin) esseet
ja lukisin kirjat
ja että tahtoisin
ihan totta oikeasti
vain kellahtaa sängylleni ja aloittaa kjell westön uuden kirjan jonka sain äidiltä lainaksi
ja vain nauttia siitä että on aikaa minulle itselleni

olen kyllästynyt siihen että elän vain jotakin muuta varten

olen osannut tänään
käyttää veistä.

loma angsti

omituista
istua äidin koneen ääressä ja kirjoittaa
sitä pelkää koko ajan
että tulee selän takaa ja
niin kuin silloin
kun piti aina kirjoittaa
kaikki mitä kirjoitti
äidin tai isin koneella
ja piti tallentaa sinne kun ei kaikkea aina disketille jaksanut
ja kun laittoi fontin valkoiseksi
ettei vain kukaan toinen
näkisi siitä selän takaa

eilen näin ystäväni
me luistelimme helsingin keskustassa
se oli mukavaa
ja italialainen poika kaatusi muutaman kerran
se ei ollut mukavaa
ja toisaalta
meitä oli niin monta samaan aikaan näkemässä toisiamme
että en minä ainakaan loppuen lopuksi nähnyt oikein ketään
kun toiset istuivat pöydän toisessa päässä
ja kaikki puhuivat yhtä aikaa
kaikki
ja joskus minä istuin hiljaa niiden välissä
kaikkien
ja eri asioista
ja nauroin toisaalle käänsin pääni toisaalle

ja nyt minua on pyydetty kahville tänne
minä sanoin etten voi tulla kun mummi
ja nyt kuitenkin kirjoitan tässä
eli
olisin kuitenkin
mutta en
kuitenkaan
olen huono ihminen vain siksi että

olen ehkä muuttunut sisään päin
toisaalta mielestäni minä enemmän
kerron nykyään kuin joskus
ja helpompi
mutta toisinaan
sitä mieluummin laittaa ruokaa isoäidilleen
sitä mieluummin istuu isoäitinsä kanssa
kuin ajaisi yksin pimeässä keskustaan ja puhuisi ei mistään
ehkä minä vieläkin pelkään sellaisia ihmisiä jotka eivät pitäneet minusta
sellaisia jotka kutsuivat kaikki muut syntymäpäivilleen paitsi minut
ja minulla on likainen tukka
ja
ja syitä voi keksiä sata
vaikka onkin ajokortti
mutta olen sentään ajanut tänään jo järvenpäästä

tuntuu huonolta omatunnolta
vaikka eihän ystävien tapaaminen
tai tapaamatta jättäminen pitäisi
ei kai

vähän samanlainen olo kuin teininä
kun kaikki ystävät lähtivät perjantaina ulos
oli joku bändi siellä ja bändi täällä ja
perjantai
ja yläaste
ja minä en tahtonut
minusta oli kiva jäädä kotiin vaan
kiva mennä vaikka vaan kävelemään hiekkateitä metsäteitä
kiva kiva

en ole koskaan pitänyt joukoista
en koskaan ihmisjoukoista
niin kuin
olen monta kertaa sanonut monta kertaa
sanonut kuinka vihaan ihmisiä kun he
kun ryhmä kun massa
niin en pidä ystävistänikään
kun heitä on monta
yksitellen minä heidän kanssaan voisin olla menisin vaikka jos yksitellen
ja vain niitä joita oikeasti tahdon nähdä
kun en minä osaa vastata jos kysytään kynsilakoista
tai jostakin hienosta uudesta trendistä sitä ja tätä ja sellainen
äitinikin jo sanoi piirtämälleni mekolle, jonka tahdon, että miksi tahdo tällaisen,eihän kukaan enää käytä tällaisia, tämä ei ole yhtään muodikas
niin
sanoin entä sitten
ja monta kertaa vielä kangaskaupassakin, tahdotko sinä varmasti sellaiset hihat

mutta joskus on mukavaa myös joukossa
nykyään
kun ei oikeastaan voi tavata kaikkia yksitellen

ja sitten sellaisessa joukossa jossa kaikki ovat
toisilleen
pitää jokaisesta
mutta jos on yksikin josta ei pidä
tai ei tunne
niin en osaa olla

paitsi juhlissa ja sellaisissa
niissä ei haittaa

eikä se nyt haittaa muutenkaan
yritän vain keksiä selityksiä sille
miksi en tapaa kahta,
siis vain kahta
ystävääni tänään
sillä mummi ei heidänkään mielestä käynyt selityksestä.
näkivät lävitseni
kuka ei näkisi

huomenna istun jo junassa. istun kuusi tuntia ja sitten näen ihmisen jota rakastan
toden totta
ja siellä on hänen ystävänsä
ne kaikki ja niin iloiset ja niin läheiset ja minä niin ulkopuolinen sillä enhän minä ole kuin yhden tyttöystävä yhden joka ennen minua oli heidän kanssaan enemmän nyt minuakin pitää ajatella ja sitten se tyttöystävä alkaa itkeä ja siksi ei saa sanoa mitään kun se kuitenkin alkaa itkeä ja niin minä varmaan vaan itken koko viikon koska itkeä minä kyllä osaan jos en muuta

joskus minä kyllä ihmettelen miten hän jaksaa olla kaksi viikkoa siellä. samojen ihmisten kanssa. ensin viikko seinien sisällä keskellä ei mitään ja sitten toinen viikko niin
että on ihmiset joita näkee harvoin mutta hyvänen aika kuinka tiiviisti sitten kun näkee

en pystyisi sellaiseen ikinä
nämä päivät perheen kanssakin ovat jo ihan enemmän kuin riittävästi
en jaksaisi kyllä enää yhtään yhtään
ja tiedän etten jaksa sielläkään heitä niin paljon kuin pitäisi

eikä kyse ole koskaan siitä etteivätkö ihmiset, ne joiden kanssa on, olisi miellyttäviä. kyllä minä pidän ihan jokaisesta
mutta
tarvitsee omaa tilaa
ihan omaa

ikiomaa

siksi vähän ahdistaa jos joudumme kovinkin kauan elämään tuossa pienenpienessä yksiössäni
sillä siinä ei ole tilaa meille edes yhdessä.

voikohan sitä koskaan
oppia olemaan ilman omaa tilaa?
ottaako jokainen sen jostain?

kohta minun metsäänkin rakennetaan. siihen on nyt kaavoitettu kymmenen rantatonttia ja ties kuinka monta muuta.
minun kivi. minun puiden hautausmaa.

enkä minä tiedä mihin menisin.

työtyö

nukkumaanmenoaikani on aivan kohta
mielellään viidentoista minuutin päästä
eli kahdeksalta
viimeistään yhdeksältä
ja ehdoton yläraja on kymmenen, ja sitten jo kiroilen

rytmini on muuttunut
herään viideltä
kahdeksan tuntia postinumeroita ja sitten
vasta

täällä haisee roskis. vanhat maitotölkit ja biojäteastia joka pitäisi pestä ja roskis jonka jo vein
ja lattiaa pitäisi imuroida jatkuvasti
vaatteet ovat kasoina myttyinä mattoina
ja paperit
ne eivät pysy siellä missä niiden paikka
minä en tiedä missä niiden paikka
siirrän niitä pöydältä pöydälle kirjahyllyyn sänkyyn lattialle pöydän toisesta päästä toiseen

niin

taloni on niin sotku
ettei täällä voi hengittää

en pidä liasta. epäjärjestystä kestän mutta että lika
ja täällä on likaista
erittäin
niin ettei edes tahdo koskea

en ole ehtinyt tehdä mitään muuta kuin töitä
sitä ei edes muita mihin päivä on kulunut
sitä käy kaupassa, ehkä,
kulkee pisteestä a pisteeseen b
laittaa ruokaa, ehkä, syö ehkä,
ei ole lukenut edes uutisia, ei sähköposteja
ja sitten kello onkin jo niin paljon että nukkumaan
ja nukahtaa
on alkanut nukahtaa, ehkä

näin unta
jossa meidän pro seminaari oli jaettu kahteen ryhmään
toinen ryhmä oli kirjoittamista, siis fiktiivisen tekstin kirjoittamista
ja toinen ihan tavallinen.
riikka kertoi minulle ettei ollut päässyt kirjoittajaryhmään ja olin pöyristynyt, että joko ne ovat valinneet sinne tyypit
ja sinne oli otettu tosi vähän ihmisiä, ja niitä olivat ainakin johannes ja ville ja joku kolmas. ja kaikki loputkin muutamat olivat poikia.
riikan ja minun mielestä käytäntö oli epäoikeudenmukainen ja tahdoimme tietää miksi emme olleet päässeet.
kirjoittajaryhmään opiskelijat oli valinnut meidän pro semma ohjaaja, jonka suosikkioppilaita kyseiset sinne päässeet oppilaat olivat ja joku nainen.
nainen tuli luokkaan ja minä marssin hänen luokseen hyvin kiihtyneenä
aloin huutaa naiselle
että minun mielestäni tämä ei ole oikeudenmukaista
nainen kuunteli ja selitteli
ja lopulta minä ja riikka ja nainen siirryimme viereiseen pieneen huoneeseen
ja hän selitti meille
että ryhmään oli otettu vain niitä jotka ovat olleet lehdessä
minä huusin naiselle
että mehän juuri olemme olleet
että sijoituimme hyvin edellisenä vuonna olleessa kirjoituskilpailussa
ja että tekstejämme julkaistiin silloin lehdessä
nainen kyseli teksteistämme
ja me kerroimme
minä omastani, siitä mitä olen oikeastikin kirjoittamassa
kerroin siitä myös asioita, joita en ole edes oikeasti valveilla ajatellut,
paikalle oli tullut joku toinenkin nainen,
he vaikuttivat kiinnostuneilta, mutta jotenkin teennäisen kiinnostuneilta
minä sanoin heille suoraan
että kaikki johtuu kuitenkin vain siitä
että he eivät tunne minua ja riikkaa
että me emme ole olleet heidän kanssaan koskaan missään tekemisissä ja että sen takia
että se on epäreilua
naiset vain nyökyttelivät ja kuuntelivat ja sanoivat että lukevat tekstimme
menimme takaisin huoneeseen jossa muut olivat
he tanssivat siellä silmät kiinni
huomasin että riikkakin oli laittanut silmät kiinni
ja naiset
minäkin laitoin mutta jotenkin silti koko ajan avasin silmät niin että saatoin nähdä mitä ympärillä tapahtui
ihmiset soittivat erilaisia soittimia
minulla oli pino sanomalehtiä kädessä ja ravistelin niitä
kuului vähän kuin marakassin ääni
tanssimme ympäri huonetta ja soitimme
joku tyttö tarttui minua takaapäin kiinni ja alkoi ikäänkuin soittaa minua
se oli minusta tosi ahdistavaa ja ärsyttävää ja yritin tanssia niin että tytön olisi pakko irroittaa ote minusta,
lopulta se onnistui
valot tulivat päälle
ja tanssi loppui

ja unikin voi saada aikaan muiston
aivan kuin muisto unen
ja muistin
muistin nyt huomisen tapaamisen ja että minun täytyy perua se

kuka haluaa tietää jonkun postinumeron?
haluaako joku lähettää vesankaan kortin?
entä kukkoon?
miten olisi kuohu? pihtipudas? äijälä?

minä olen ollut tänään avauksessa.
se tarkoittaa sitä että olen availlut niitä punaisia kuoria joiden sisään pistetään joulukortit
ja olipa yllätys
kun avasin yhden kuoren
siellä oli vain yksi kortti
postimerkki oli, mutta ei osoitetta
ja se oli osoitettu
"kuoren aukaisijalle"
eli minulle!
sain kortin!
lähettäjän nimeä ei ole, eikä kuvakaan ole kummoinen
mutta olipa hupaisaa. haluaisin itsekin tehdä tuollaisia yllätyksiä
olen ajatellut jos lähettäisi sattumanvaraisiin osoitteisiin kortin. mutta
pelkään etten ehdi lähettää edes ystävieni osoitteisiin
ne pitäisi jo laittaa, perjantaihin mennessä!
ja ulkomaille lähtevät olisi jo pitänyt postittaa viimeistään tänään...

olen saamaton lurjus
ja nyt minun pitäisi lähteä kapungille kirjastoon ja hakemaan luomutilaukseni ja sen sellaista
ja tehdä tutkimussuunnitelmani
en ehdi ikinä tehdä sitä huomiseksi
työt alkaa jo klo 14 ja sitä ennen on luentoja
ellen tee tänään
hei vaan, tästä näin vaan.
höh.
en minä ole sellainen
vaikka eilen kirjoitin koko päivän esseitä ja luentopäiväkirjoja jotka eivät kuitenkaan menneet opettajalle perille
se oli kyllä aika uskomatonta, siis ei se ettei ne menneet perille vaan se että sain kirjoitettua niitä koko päivän, tasan kello 20 olin saanut ne valmiiksi
enkä ollut pelannut pelejä enkä ollut lukenut keskustelupalstaa enkä nukkunut
ihan vähän vain kaikkea.

palelee. mutta työ oli kivaa. väsyttää. mutta kait tämän jaksaa.
vielä pari viikkoa.
vajaa.

huokaus.

minulla olisi tekemistä
olen tehnyt koko aamun
tai no
nythän on jo oikeastaan kohta ainakin iltapäivä
mutta
todellakin se että tietää että pitäisi tehdä saa paljon väsyneemmäksi kuin se että tekisi

ja huomenna alkaa työ kello kuusi
aamulla

ja tänään oli tuskaa nousta kello kahdeksan
en noussut
mutta kymmentä vailla yhdeksän nousin
ja juoksimme että poikani ehtisi bussiinsa
ja ehdimmehän me, ehtihän hän
ja minä en ole saanut mennä takaisin nukkumaan
jotta vihdoin saisin illalla unta

en ole saanut taas viikkoon nukuttua
kunnolla
en ole vain nukahtanut

mutta luin tiedelehdestä uniartikkelin ja siinä sanottiin (miten ihmeellinen onkaan maailma!) että jossain vaiheessa sitä vain nukahtaa kun on tarpeeksi väsynyt.
onpa jännää. niinkö? ai että nukahtaa ihan.

kyllä minä saisin unta jos nyt menisin nukkumaan
olisi ehkä sittenkin pitänyt ottaa yövuoro. voisin sitten vain nukuskella kaikki päivät.
hmmm. olisipa se ihanaa.

olen nähnyt unia (miten yllättävää!)
yhdessä intiaani sanoi että ihmisten ja muiden eläinten pitäisi elää ystävinä.
yhdessä oli joku murhaaja tai sellainen omituinen mies joka sai ihmiset tekemään murhia, kun se tavallaan puhui niiden pään sisään. ihmiset hyppäilivät katolta alas. se oli viime yön painajainen. sillä mies oli jotenkin myös huijari ja kertoi minulle että joo, se ilkeä mies on vangittuna, että siitä ei ole enää huolta, vaikka hän itse oli se ilkeä mies ja oli vanginnut sen kiltin miehen ja he olivat ihan samannäköisiä, sillä kuva siirtyi kellariin jossa kiltti mies oli vangittuna ja kuuli ja minä muutuin kiltiksi mieheksi tai kiltti mies muuttui minuksi ja pakenin sieltä, juoksin mummini takapihaa pitkin ja siellä ajoi autoja ja pysäytin yhden ja silloin juuri ilkeä mies tuli kulman takaa ja huusi mihin sinä jo nyt lähdet ja minä yritin valehdella että päätin lähteä etuajassa sillä olin ilmeisesti sopinut ilkeän miehen kanssa jotakin että lähtisin myöhemmin mutta ääneni oli niin pieni ettei siitä tullut mitään ääntä ja ilkeä mies huomasi avonaisen takapihan oven ja lähti vihoissaan juoksemaan minun perääni ja auto oli ihan lähellä mutta jalat eivät liikkuneet ja minun piti hypätä ojan yli ja ilkeä mies vain lähestyi, laitoin silmät kiinni
heräsin

painauduin kiinni poikani ihoon, puristin kättä, poika nukkui, hengitys oli sellainen, mutta vaistomaisesti hän kietoi kätensä ympärilleni
ja saatoin nukahtaa uudelleen

ja näin unta jossa oli uneni järvi mutta ei ollut venettä sinne
siellä oli linnut, muodostelmissa toistensa päällä ja siipien sisältä tuli kaksi kissanpentua
vielä oli kolmaskin eläinlaji, joka kuristi kissoja ja
kissat alkoivat itkeä
eläimet huomasivat minut ja ystäväni ja suuttuivat kun olimme katselleet ja
hyökkäsivät
juoksimme karkuun
ja menimme vanhaan taloon, se oli puuta ja täysi punaisia ovia
avasimme yhden tulimme huoneeseen jossa oli suuret kellorattaat, kävelimme niiden päältä seuraavalle ovelle
olin varma että sen oven takaa tulisi unieni huone
avasin oven, siellä oli huone, ei minun unieni huone
lopulta avasin vain ovia ja ilmestyi maisema, huone, maisema, huone
mutta ei minun unieni huonetta, ei vettä

ja olen myös tulossa kipeäksi. nuha.
mikä loistava ajoitus. no, jos saan tätä pidäteltyä niin, että sairastun jouluksi. sekään ei olisi mitenkään uutta.

hmm. mutta minulla on mustikkasuklaata. äiti toi virosta.
ja puolukoita !

ja taidan lintsata.

sanoi että lause kerrallaan
sana kerrallaan
ja oli sanottu että pitää enemmän
että kaikkien sanat

kirjoittaa toisten unia
ja sitten näkee unia että näkee niiden unia
vaikka eivät ne ole samat
sillä niissä oikeissa unissa on vain oikeita ihmisiä
ja keksityissä unissa on niitä joille ei kerrota

ja ihmiset ovat todellisia vain niissä kuvissa
joita ei ole otettu
mutta jotka on laitettu seinille
he eivät koskaan näe itse
omia kuviaan
sillä ne ovat aina toisten albumeissa
ja kukkaroissa
ja kirjekuorien sisällä palapeleinä

puhuvat keskenään sellaista
mitä ei kerrota muille

eikä kukaan tiedä
eikä kukaan tiedä

äänet muuttuvat etäisiksi
kuuluvat niin kaukaa
ettei tiedä onko se oma uni vai naapurin
joka sitoi huivin päähänsä vain sen takia että ulkona satoi
minä kiinnitin hänelle renkaan vaikka se piti vain laittaa takaisin mutta hän sanoi kiitos

on hyvä koskettaa toista
aina silloin kun
ollaan lähellä
ja silloin kun toinen on lähdössä pois

huomenna on itsenäisyyspäivä

enkä tiedä mitä tapahtuisi
jos veli tapaisi toisen sadun äidin
tai jos veli tapaisi veljen
jos tytöt tapaisivat toisensa
kaikki siskot
kaikki äidit ja kaikki isät
joutuisivat samaan huoneeseen

yksi isä olisi kuollut, toinen masentunut, mutta heittäisi typeriä vitsejä, kolmas vain masentunut, eikä sanoisi mitään, nostaisi korkeintaan kiikarit silmilleen ja tähyilisi lintuja ja yksi tähyilisi lintuja, heittäisi typeriä vitsejä, ei olisi masentunut, eikä kuollut, mutta rakentaisi ja kokoaisi koko ajan jotakin ja unelmoisi siitä että voisi saattaa tyttärensä alttarille
yksi äiti nauraisi hysteerisesti ja ostaisi kalliita juustoja, toinen ripustaisi ikuisesti pyykkejä ja tähyilisi merelle, kolmas järjestelisi papereita, kertoisi satuja ja olisi välinpitämätön kun pitäisi ottaa vastuu, ja yksi järjestelisi papereita, ripustaisi pyykkejä, ostaisi aina yhden luomutuotteen, itkisi kaikista sanoista ja lopettaisi puhelun kun tulisi kiire kokoukseen
yksi sisko olisi hukkunut, toinen veli muuttaisi pois kotoa ja sisko rakastaisi veljeä ja yksi sisko olisi ulkopuolinen ja yksi sisko rakastaisi siskoa, kolmas veli polttaisi tupakkaa ja sisko rakastaisi veljeä ja neljäs veli polttaisi tupakkaa jäisi kotiin ennen kuin muutaisi pois ja sisko vihaisi veljeään kunnes saisi mitä toivoisi.

ja he sanoisivat toisilleen
ole sinä hiljaa
sillä minä puhun
ja he piirtäisivät kuvioita toistensa selkään
jättäisivät toisensa seisomaan sateeseen
nauraisivat päin naamaa, paiskaisivat oven rikki ja peittäisivät korvansa
tietäisivät mistä puhuvat, olisivat hiljaa, nukkuisivat, näkisivät unta ja lakkaisivat uneksimasta

ulkona sataa
sataa niin
että pienet tytöt kastuvat jos eivät mahdu sateenvarjon alle
eivätkä ne mahdu
sillä ne ovat vain blondin kavereita
ja sitten voi ottaa reppuselkään
mutta se on mahdotonta kun on pitkäpitkä hame

ja sitten tulee myöhä
tulee niin myöhä että kaikki lähtevät kotiin
sateessa
eikä ole enää edes yhtä sateenvarjoa jonka kyytiin ei mahdu
sateessa
kävelevät
ja viimeiset metrit tuntuvat siltä kuin voisi kiertää koko kaupungin
sateessa
sillä on jo aivan märkä
niin märkä ettei mikään
eikä ole kylmä
sillä eihän nyt suinkaan voi olla joulukuu

missä on minun lumisateeni?