karttoja

kello on jo melkein neljä
enkä ole oikeasti työskennellyt tänään, vaan silti tuntuu kuin vasta äsken kello oli kahdeksan ja aloitin
tutkimaan karttoja.

Tänään olen käynyt läpi Uzbekistanin ja Tajikistanin ja vähän Kirgiisiaa ja Kazakhstania. Jännitys kasvaa. Pamirin vuoristot. Siinä sitä vasta pyöräillään!

Sain tänään myös kirjeen. Pitkän kirjeen epäselvällä käsialalla.
Tapasin amerikkalaisen kolme vuotta sitten, kun olimme miehen kanssa Köpenhaminassa. Hän yöpyi teltassaan samalla leirintäalueella. Juttelimme ehkä kaksi kertaa, nopeasti, sillä tavalla kun turistit juttelevat toisilleen vieraassa maassa.
Sitten eräänä päivänä, kun olin jo Suomessa, näin hänestä unta ja kirjoitin osoitteeseen, jonka häneltä silloin saimme. Sen jälkeen
olemme kirjoittaneet.

Indonesia on varmistunut. Muutamme sinne. Minä muutan. Me muutamme. Olen niin innoissani, että hymyilen ja naurahtelen sattumanvaraisissa paikoissa.

Tällaisina päivinä minua ei pelota soittaa virallisille ihmisille virallisten nimikkeiden alla. Vaikka en tiedä teititelläkkö vai sinutella vai mitä kieltä käyttää, kaikki menee hyvin, ja meille varataan neuvotteluhuone, ja minä olen ammattinimikkeeni alla.

Äiti polkee minun (omallaan, 35 vuotta sitten) punaisella pyörälläni, ja minä uudella
loskaa loskaa. Ja päätän tehdä vihreän keiton. Pinaattia, parsaa, purjoa, papuja, timjamia, nokkosta.
Olen myös tajunnut, että tykkään paljon punasipulista, raakana.

Indonesia.
En edes tiedä mihin saarelle. Varmaankin Sumatra. Joka on taas melkein kuin Malesiassa.
Jotenkin jo se tuntuu helpottavalta. Että on ollut siellä lähellä. Siellä merillä. ja on tavannut ihmisiä, jotka tuntuivat omilta, ja ovat vain kivenheiton päässä sitten. Että vaikka ei saisi töitä Indosta niin saisi ehkä Malesiasta. että oltaisi ainakin niin lähellä.

Mikä seikkailu.

tyttö tiskaa tiskejä ja sanoo ettei ole koskaan puhunut niin paljon
ja niin pitkään ja kiinnostavasti
kuin minun kanssani
ja me teemme salaatteja
kumarabanaani, minttuquinoa ja vihreän salaatin jossa punajuuri näyttää ihanan punaiselta
ja kummallakin hapanjuuri
ja kefabakteerijuomaa ja ituja
ja käsityöpäivä ja reiki
ja minulla niin pieni huone, jossa sänky täyttää kaiken ja vaatteet lattian
ja kohta poljen töihin
ihana taas pitkästä aikaa asua näin
että pitää polkea töihin
niin kuin vuosi sitten syksyllä omakotitalossa siellä missä oli puita
piti polkea töihin
mutta se oli mukavampi reitti
koska oli järveä ja rantaa ja sellaisia teitä joita eivät autot ajaneet
täällä
kaikki autot omistavat kaikki tiet
ja pyöräilijöiden päälle ajellaan milloin sattuu
ja varmasti sattuu kun niin tapahtuu.

mutta minä olen nyt täällä.
kahden uuden ihmisen kodissa

ja minä yritän opetella olemaan nyt
olemaan murehtimattta olemaan analysoimatta olemaan odottamatta
vaan nyt

on hyvä.

"The singe on the sleeve is worse than fire"

it's raining cats and dogs

ja salama aina silloin tällöin ukkosen ääni minulla on satojen sivujen pinkka erivärisiä geelikyniä sohva intialaiskuvioiset tyynyt ja makuupussi, samanlainen kuin edellisellä kerralla kun olin täällä

mutta nyt on jo aurinko kirjasto johon en vielä saanut korttia kun ei ollut todistetta osoitteesta mutta tunti ja olin vasta kuudennelakymmennennelläkahdeksannella sivulla etsinnöissä, yli tuhat teosta kasvatuksesta

minusta tuntuu että tukimuksestani tulee aikalailla kasvatustieteellinen

yhtäkkiä olen vain kiinnostunut koko koulusysteemistä ja unohdan että minulla on pääaineena kirjoittaminen

mutta se oli eilen jo

ja

kahvi on aika vahvaa, se on sellaisessa leveässä mukissa lehti keskellä vaahdosta enkä jaksa hakea sokeria vaikka se kuuluisi

vireisessä pöydässä maorinainen opettaa kehitysvammaiselle jostain lastenkirjasta

one two three four five six seven great!

he etsivät susia.

mutta sekin oli eilen jo, eilen.

kolmantena päivänä kävelin 2,2 kilometriä kukkuloille, vuorille ja merenrannoille, kiertelin siellä tunteja pysähtelin jyrkänteille ja nojailin suuriin puihin, wahuta kaua, se on sen puun nimi. minun puuni. mies tykkää enemmän sellaisista palmuista, suorista linjoista, vahvoista ja notkeista, mutta ei sellaisita niin kuin kaurit, ne on jotenkin liian

vahvoja, kaikista vahvimpia

kehitysvammainen tyttö hymyilee minulle. sillä on kaakaota huulissa eikä se opettajakaan ollut maori. luulin tatuoinneista päätellen ja painosta.

tyttö sanoo rakastavansa kaakaota. ehkä minäkin voisin

tulla kirjastoon tummatukkaisen tytön kanssa, joka rakastaa kaakaota ja etsii susia kirjasta.

ja he lähtevät pois

ja aurinko ei enää polta kasvoihin kattoikkunasta kirjaston yläkerrassa, häikäise silmiä ja näyttöpäätettä

mustat pilvet ovat tulleet takaisin ja kohta sataa

pouring

cats and dogs

ja minulla on sateenvarjo repussa, sateenvarjo ja tietokone ja muistikirja. ostoslista kaikista niistä ruoka-aineista jotka löytäisin suomessa kaupasta helposti mutta täällä

minun täytyy katsoa tomusokeri sanakirjasta

ja yrittää selittää piimä, mutta eihän näillä piimää olisi

hyi yök mies sanoo kun on maistanut islannissa

vaikkei se edes ole sama

siellä se oli enemmän jugurttimaista. tai me ainakin pistettiin sitä aina aamuisin mysliin. ja esittelin turisteille surmjölkin maustamattomana jugurttina.

ja siellä he ovat taas. yksi meistä tytöistä ja islantilainen poika pikkusiskonsa ja pikkusiskon kavereiden kanssa. samat maisemat. sama saari.

valo.

mutta täällä on kokolattiamatot

puhelimessa jatkuvasti naurava nainen sanat venyttäen, jiah bro

minun pitkät mekkoni, islantilainen villa ja kalpea iho, aksentti josta kukaan ei ole oikein varma

kalastajat laiturilla kääntymässä katsomaan

mies ruiskuttamassa autoaan puhtaaksi

vanhat sedät oluet ja viinit käsissä tuijottamassa

ne näkee meidän makuuhuoneeseen

meidän vessaan

vanha nainen ovella muffinsseja liinan alla

hellouuu welcome dear are you going to find a job oh you like walking don't you dear

ja hän osoittaa yläpuolellamme olevaa taloa ja kertoo että löydän heidät sieltä jos tunnen oloni yksinäiseksi

minua alkaa itkettää kun laitan oven kiinni, nainen yritti kurkistella sisään ja kutsuin hänet mutta ei hän tullut ja meillä oli sanomalehti lattialla ja pistin juuri yrtit itämään mitä lie luuli minun kasvattavan oh you like walking don't you dear ja minua alkaa itkettää etten yhtään tiedä mitä pitäisi sanoa vanhalle naiselle joka tulee muffinssien kanssa ovelle eikä halua tulla sisään en yhtään tiedä miten teennäinen hymy täytyy olla sellaiselle vanhalle naiselle joka näkee meidän makuuhuoneeseen ja vessaan ja joka katselee ikkunasta kun minä lähden aamulla juoksemaan

oh you like walking don't you dear

postilaatikossa väärä nimi, ei numeroa

me kirjoitetaan siihen tussilla

pimeän tullen lastataan tien varsilta polttopuiksi katkaistuja puita joita emme omista

pimeän tullen puita syttymään

lattialla

kysyy would you like to have a dining table

no, minä vastaan, we shouldn’t get any shit to get rid of

ja me nojaamme toisiimme

silittää hiuksia kun isä on puhelimessa

ja musiikki yhtäkkiä ihan liian kovalla

ja me keskustelemme eteläsaaren talvesta

ja uudesta asunnosta jonka hän on ostanut

noin vain mainitsee sään lomassa

kolmas talo

ja minua hymyilyttää kun hän sanoo jokaisen lauseen perään nimeni

it’s a townhouse, Hanne. It’s lovely to hear, Hanne.

ja tänä aamuna minulle on postia. vain minulle! ja yksi joka ei ole meille kummallekaan. ja minä avaan paketin ja kuuntelen laulutyttöäni ja kuinka kaunis hän on ja ääni ja sitten alkaa itkettää kun kaikki on siellä missä on metsät ja ei vuoria eikä merta kuin ihan rannikolla, vain turvallisia järviä

ja minua naurattaa kun painaudumme vastatusten jotta ei olisi kylmä. sade sade kaikilta katoilta kuin virta täyttää ämpärit minä mietin minun kasvimaani minun kasvimaaparkani miten paljon vettä se kestääkään näin äkkiä

ja sitten on pino niitä sivuja

ja geelikyniä ja tiedostoja ja katkaisen kaikki sähköt ukkoselta

se on vanha tapa

kulkea talo läpi ja vetää sähköjohdot seinistä, painaa nappulat alas.

seison ikkunoiden edessä

kuuntelen sadetta ja taivasta ja ukkosta ja vesi miten voimakkaasti se tulee

ja nukahdan nukahtaessa radio alkaa soida täysillä

se on usein radio

puhe on englanniksi eikä siinä ole mitään järkeä

minua alkaa naurattaa enkä ole varma nukahtaisinko radioon vai yritänkö palata takaisin todelliseen huoneeseen

ja sitten tulevat miehet, he pitävät kovaa meteliä ja minä ajattelen he ryöstävät kaiken koska minä nukun he eivät näe minua koska kuvittelen sohvan toisin päin

yritän nousta, avata silmät, liikuttaa, vilkutan heille, minusta tuntuu että vilkutan

näen ohuesti ikkunan karmit

yksi miehistä, valtava, tulee ylleni ja hekottaa

äänet, äänet, minä tahdon herätä, pyörryttää

ja kun vihdoin herään olen niin raskas ja väsynyt että minun pitää nukahtaa uudestaan

piru näitä valveunia. ei saisi koskaan ajatella ettei saa nukahtaa. kun alitajuisesti ei halua nukahtaa alkaa alitajunta herättää epämiellyttävällä tavalla. pakottaa hereille.

ja se on aina sama. aina radio ja joku tulossa huoneeseen, taloon, kotiin.

oli se talo mikä tahansa, koti kenen tahansa huone missä tahansa.

kahvi tekee pyörryttävän olon. kehitysvammainen tyttö ja maorinainen joka ei ollutkaan maori ovat vaihtuneet nuoreen naiseen ja ehkä hänen äitiinsä he syövät makeaa kakkua, flat white ja kaakao.

ja illalla on tyttö joka haluaa näyttää minulle kaikki korunsa ja tytön isä jonka kanssa en tahtoisi joutua hankaluuksiin ja tytön äiti joka hymyilee niin kuin amerikkalaiset sweet sweet sweet

itken koko matkan ylös vuorille

ja alas merenrantaan itken puiden välistä, lehmien välistä, kivillä ja pienillä puisilla portailla, kuolleen metsän läpi, mustien lintujen välistä, vain silloin lopetan kun kalastajat tulevat vastaan

otan kuvia joista huomaan että nenä on palanut, talvella

talvella, tämä mikään talvi ole

miehen isä puhuu lumesta kuinka kaunista siellä on

talvella, nyt

ja vanhuksilla on valkoiset hiukset

aalloista lähtee ääni

minä ajattelen aaltoja

Aaltoja jonka nainen Englannista on kirjoittanut vuosikymmeniä sitten

kun luen tämän maan naisen sanoja

the singe on the sleeve is worse than fire

the half-place than the knowing where,

like seas between to the unhappy sailor.

Poor trafficking child, with no treasure.

niissä on jotain hyvin samaa. Enkä malta odottaa että löydän linkin heidän välilleen

vanhukset lähtevät pois

uusia tulee tilalle

ja me suunnittelemme jo joulua.

kun on itkenyt vuorille asti ja sieltä alas ja puhunut lauseet moneen kertaan mielessään vieraalla kielellä ei enää harmita yhtään

sitä kävelee autotien viertä ja pysähtyy levikille jotta autot pääsevät ohi turvallisesti

heittää hupparin pois ja kameran ja pistää saappaat jalkaan ja painelee pinaatteja paremmin maahan, pinaatteja, salaatteja

ja puhelin soi

sitten avaa ikkunat ja yrittää saada naurulta selvää, leveistä sanoista

ja tekee listaa ja yhtäkkiä ei enää harmita

ei jaksa välittää heidän tavoistaan jotka eivät ole minun tapojani

menee suihkuun ja laittaa mekon päälle

heittäytyy sohvalle ja avaa kirjan

jossa sanat muistuttavat Aaltoja

lukee samoja sanoja uudestaan ja uudestaan ja sydän hakkaa

ei voi päästää käsistään, lopettaa, kuin virta kuin tuuli

kuin minä kuin hän sinä minun sinäsi

he kaikki

ja heidän äänensä ja kirjoittaa lauseita muistiin kirjoittaa muistikirjaansa

"And the childhood is nothing, it is only the wind in the telegraph wire for crying there, the toothache in the cavity of night, the too big body curled up in the cot too small, the grandmother breaking her back in the hot Virginny sun, grandmother what big eyes you have; and the boy in the fox belly, unstitch, unstitch, boy girl or day locked in the suffocating belly of memory."

täällä on koulupuvut

väitellään lastenoikeuksista autossa

minun ääneni nousee ja kiihtyy ja suu kiristyy ja silmät

silmät silmät minä sanon minä

enkä anna periksi en koskaan

ja lopulta emme puhu rahasta, työstä, lapsista heidän oikeuksistaan tai maittemme erilaisuudesta vaan minä taputan hänen jalkaansa ja sanon että hänen kykynsä tulla ihmisten kanssa toimeen on erikoislaatuista ja että minä aina katson ihmisiä alaspäin

ja hän sanoo me kaikki ja me ajamme kyläkirjaston pihaan ja minä sanon voisin olla töissä täällä koulussa täällä lastentarhassa ja hän sanoo että hänen ystävänsä voisi auttaa minua koska he tuntevat kaikki ja kaikki tuntevat heidät ja

me pysähdymme nostamaan puita auton lavalle

minä vieritän niitä alas rinteeltä ja mies ottaa vastaan etteivät ne vastaantulevien autojen päälle

autossa on kuuma

ja minulla uudet kumisaappaat

koti

ja minä riisuudun neljästi ennen kuin on seuraava päivä

ja valo taas

ja merenranta ja hullun taiteilijan talo siellä rannassa

simpukoita

vuorovesi ja ne kaikki kumisaappaat ja polttopuut ja rinteet ja lehmät, uudet puut ja linnut.

tytöillä turkoosit paidat ja tummansiniset lyhyet mekot. koulupuvut. pojilla vihreät hupparit ja tummansiniset shortsit. koulupuvut.

osa kävelee paljain varpain. kirjastossakin. kaupoissa.

minua kiehtoo yksinkertaiset erot

niin kuin koulupuvut

mitä pistetään jääkaappiin ja mitä säilytetään huoneenlämmössä

suojateiltä puuttuvat viivat

valokatkaisijoiden suunta,

lämpimän ja kylmän veden suunta hanoissa niin kuin liikenteessä

islannissa ovet aukesivat väärään suuntaan, sisään, en muista liittyikö se maanjäristyksiin vai miksi

mustat pilvet väistyneet. miekkavalaat tulevat meidän merenlahteemme vain harvoin

tänään olisi jooga, mutta meillä on myös illallinen ulkona

jotain työjuttuja, työtuttuja. minä ja minun musta valkopilkullinen mekkoni minä ja minun valkea hikoileva iho ja hymyileekin vain suu kiinni.

ja sitten pihaan ajaa auto ja mies oranssissa paidassa kävelee alas miedän takapihalle jonnekin sinne tuonne en ole varma kierrän taloa enkä tiedä miksi se tuli tai mitä se teki ja sitten se on jo poissa. menee takaisin autoonsa ja lähtee.

meri on ihan sininen. punaiset kukat kuin pulloharjoja.
bell bird
kun aurinko lämmittää kalanperkaus altaita ja minä painelen korianterin siemeniä multaan.

"to make her way in the world and get on. And be part of the day that is forever"
-Janet Frame, Owls Do Cry - (kuten myös kaikki muut lainaukset)

läh -tö

On pahvilaatikoita käytävässä
on huonekaluja huone täynnä alakerrassa
kasa silitettäviä vaatteita
matkalauku auki matkalaukku kiinni
lattialla siististi viikattuja vaatteita odottamassa pääsevätkö mukaan vai
eivät
lenkkarit kuivumassa ulkona, mustat pilvet sateen ennakointi
pesukone pyörimässä
kolme kirjaa, kolme kirjaa auki, auki ja kiinni ja kirjoitusohjelma
sivunumeroita
kirkkaanpunaista kynsilakkaa pullo
avaamaton paketti ei muista mihin laatikkoon sen on pistänyt
puhelu yöllä, tyttö vielä työvuorossa, ulkona sade
toisen katkeileva ääni puoliltapäivin
valuutanvaihto-operaatioita
liittymien sulkemista, sähkösopimuksen irtisanomista
isännöitsijät, isännöitsijät
tavaroiden kantamista
kakkuja, salaattia, omenapuut kukkimassa, päärynäpuun kukat sateessa pudonneet
kostea ruoho, joogamatto ja juuriharja
pian, pian, ihan pian
tulee pimeää tulee valoa tulee pimeää
ja aika päivä toinen päivä kolmas päivä
minä sanon neljä yötä, neljä
ja mies sanoo pitää huolta ettei maanantaina ole aikainen työvuoro
ja me nauramme

unessa junaradan viertä juoksemassa taivaalta putoavat linnunmunat jotka ovatkin suklaata karamellia tehty muistuttamaan kaikin tavoin oikeita mutta neste maistuu makealta, kuin kivet kolauttelen niitä yhteen jotta kuori menisi rikki.

keskittymiseni varhaiskasvatuksen tutkimusmetodeihin on huipussaan

ylihuomenna on lentokenttiä ja lentokoneita ja matkatavaroita ja kuulutuksia ja check in tiskejä ja passintarkastuksia ja sitä ja tätä ja sitä ja tätä ja raahamista ja jännittämistä ja heippa sanomisia ja Suomi ylhäältä päin ja saari merellä alhaalta päin, ei se saari jonne olen matkalla vaan välimatkalta
saaret saaret
eikä Erla puhunut niistä Islannissa mitään.

On yö
on ollut päivä ja varhaisteinitytttöjä
ja poikia ja jumppamiehiä
on yö ja sanoja, luulee että tilastoja on helppo tehdä
voi - oi
ja sitten
on päivämääriä, jotka ovat vääriä
niin, päivämäärä on väärä, ongelma ei ole se että minä olisin ollut huolimaton
tuijottaminen muuttuu paniikiksi ja paniikki vitutukseksi
mutta onneksi on mies joka sanoo nothing is slipping away and it will all work out because it will
ja kello on neljä aamulla, valoista jo
kun sammuttaa tietokoneen ja tuijottaa ohuita kaistaleita valoa ja varjoa
kunnes on kulunut neljä tuntia
ja unissa on matkustanut autolla uuden tytön kanssa
tunnistanut naurusta

ja kaikki järjestyy. päivämäärät uusitaan kun soittaa puhelua
muutosmaksusta
aurinko alkaa laskea joogan jälkeen
puistossa on istuttu tietokone sylissä kun viereisellä ollut papparainen
kaljapullon kanssa haluaa tietää onko tietokoneeni internet ja voiko sillä maksaa sähkölaskun
ja onko keskikoulu vielä olemassa

ben kweller
sellaista kun istutaan autossa ikkunat auki koska on paahtavan kuuma
väärällä puolella tietä

pahvilaatikot eivät täyty itsestään
niihin voisi mennä sisään
yhteen voisi, kaikkein suurimpaan niin kuin meillä oli
majat ja avaruusalukset
toinen meni sisään ja toinen ravisutti
miten suuria niiden laatikoiden täytyikään olla?

on ilta
niin paljon kello että on pimeää
ja me ollaan puhuttu kuolemisesta
ruumiista sängyssä ottamassa vastaan hyvästejä
viinipullo on kallellaan pensaikossa
niin paljon kello että on pimeää

kesä kesä, se ei koskaan ole pimeä tällä puolella palloa.
ei koskaan.

pitäisi oikeastaan litteroida
ei pitäisi laittaa Reginaa soimaan.

eikä saisi pitäytyä ensivaikutelmissa
mutta joissain ihmisissä vaan on jotain sellaista
että ei osaa pitää

ja toisissa sellaista
että alkaa heti selittää ja nauretaan ja poseerataan kameran edessä niin kuin oltaisi aina
vaikka todellisuudessa oltaisi juteltu ensimmäistä kertaa eilen

etsinyt monta päivää pakkausteippiä, oli varma että omistaa sellaista mutta ei vain löytänyt
ja sitten tänään raahautui vihdoin ostamaan
ja kun oli ryhtymässä pakkauspuuhiin löysi
sen vanhan
ja joku on tunkenut minun häkkivarastoon omia roskiaan
raivostuttaa
raivostuttaa roskaaminen noin muutenkin

eikä postin sivuilla voinut ilmoittaa että haluaa postin silti suomen osoitteeseen
ei niitä kannata kääntää

ja päivät menee niin nopeasti että aika
menee niin nopeasti
ja yöt
ihan valoisia
aamuyöt valoisia
valoisia ja lämpimiä päivät

tämä on erilaista
ihan erilaista
ja toivoo että tuhkapilvet että luonnonvoimat että tuuli
että se kääntyisi jotenkin niin
että kaikki menisi niin kuin suunnitelmat

puhutaan perinnöistä
jos saisikin viisi miljoonaa
ja puut ovat muuttuneet viikossa
sääennusteet, tuhkapilviennusteet
toiset suunnittelevat kesää

minulla kasaamattomat pahvilaatikot
litteroimattomat haastattelut
katkeilevia lauseita
joogamatto
valokuvia joissa mallin elkeet.

voisi hypätä
tän yli
jotenkin hypätä vaikka nukkuessa että kun herää olisi jo.

päivä jolloin kirjastot eivät ole auki
mutta onneksi on kirjoja varhaiskasvatuksesta
ja aivot
keksii oikeastaan sen miksi kaikki on kasvatus/koulutusjärjestelmässämme vinossa
mutta
eihän tutkimukseen saa koskaan laittaa mitään omaa
ilman viittauksia johonkin aikaisempaan
pitäisi löytää joku toinenkin joka on ajatellut samalla lailla
en ole tarpeeksi pätevä, jotta voisin esittää vain oman tulkintani ja analyysini

pilvistä ja aurinko aina toisinaan
lämmin
vintilläkin kun hakee pinon pahvilaatikoita
alkoi taas siivota
ja regina aina siivotessa

Hey this fire it's burnin'
Burnin' us up

ja pesukone
ja pakastin sulamassa

unessa on torneja
vuorilla
siellä on portaat, joita olen kulkenut aiemminkin
torneissa
ja ne ovat ihan kapeita, ehkä vain kymmenen senttimetriä leveitä
mahtuu aina yksi jalka kerrallaan ja seinässä on syvennystä niin että voi pitää kiinni
ja minä kapuan
se on vaikeaa ja toisinaan minusta tuntuu että en enää jaksa pitää syvennyksestä kiinni
jos rupean ajattelemaan sitä
että se vaatii voimaa mutta sitten taas muistan ettei se sittenkään vaadi mitään
että käveleminen on aika kepeää ja ettei käsissä tarvitse olla voimia
vaan tasapaino
ja takana tulee mies
joka on eri mies kuin se jonka kanssa kävellään hiekkaista tietä
kotiani kohti, joka on se rivitalo siellä josta kaikki uneni tulevat
hän haluaa tulla luokseni yöksi, vanha mies, mutta hän on minua ylempänä
auktoriteetti jollainlailla, vaikka minä kävelenkin edellä ja tiedän että hän haluaa minua
oi kyllä.
he kumpikin, vanhat miehet, joilla ei ole tunnistettavia kasvoja, mutta jotka edustavat kaikkea sellaista mitä olen tahtonut saavuttaa, taitelijat, syvät,
ja me kävelemme
portaita torniin hiekkatietä lapsuudenkotiini.

ja sitten kaikkien tietokirjojen, linkoamisen, pohjaanpalavan pastakastikkeen, pyykkikasojen, pahvilaatikoiden, lapsilähtöisten teorioiden ja pankkitunnusten keskellä
mies, joka ei ole unistani
ajattelee minua omissaan.
ja kaksi viikkoa niin olen jo maailman yhdellä vilkkaimmista lentokentistä
odottamassa jatkolentoa
muistikirjoineni, nauhrineni, kameroineni, tietokoneineini ja nuhruisine mekkoineni.

minun pitäisi olla nukkumassa
pitäisi olla makuuasennossa
niin että selkä on aamulla kipeä
koska ei ole vielä sitä sänkyä, jonka joku on tehnyt
itse
sellaisesta puusta, joita ei kasva täällä

mutta minua naurattaa
kun on nuoria tyttöjä
joita naurattaa ja joissa on sellaista virtaa
että jaksetaan kirkua ja hihittää ja kiljua ja täristä ja koputella muskelimiesten salinoveen.

ja on ollut ensimäinen lämminpäivä
että bussin ikkunasta tulee valo kuuma ja tyttö teepaitasillaan nousee kyytiin
pitkähihainen on myöhemmin itselläkin liikaa
kun kelantätiäkin naurattaa
ne kaikki kymmenen paperia, joista aina puuttuu nimikirjoitus tai henkilötunnus tai maan nimi
naurattaa
että olen ollut suomen sosiaaliturvan ulkopuolella kenenkään - itseni mukaanlukien - tietämättä vuoden. Mutta nyt on anomukset täytetty, ne samat joita maahanmuuttajat joutuvat täyttelemään, jotta pääsisin takaisin, takautuvastikin. ainoastaan viime kesä jääköön islannin piikkiin. ja saan olla sossumme piirissä vaikka lähdenkin taas. sekin naurattaa
että kun
ja taas papereita, papereita, papereita. vanhoista maista, kotimaista, uusista maista. papereita papereita

ja sitten voi taas pyöräillä auringossa, kesässä
alkaa tulla pimeä. ei mustaa, ei koskaan kesällä mustaa pimeyttä.
mies kuuntelee aaltoja, kuuntelee niitä ennen kuin nukahtaa
sitten siitä tulee minullekin
hetki ennen unta.
aalloista.
miten kummallista
että merestä voi tulla
meri
niin kuin islannissa
kun käveli mustaa hiekkaa pitkin
käveli vesiputouksen vartta
paljainvarpain ja lauloi täysillä
lauloi niin kovaa kuin jaksoi eikä se silti kantanut pauhun yli
ei mikään
kun on voima sellainen että vesi vyöryy
ja keltainen talo huojui siellä tuulessa ja sateessa
parina paahteisena päivänä
silloin
kun ajoi autolla ensimmäistä kertaa ne 50 kilometriä hakemaan poikaa
joka tuli sittenkin
kesämekko päällä
ovea vasten
lattialla
ja ei mennyt kuin muutama tunti niin vatsatautiepidemia oli alkanut
ja aika muuttui
heti

yhä vain hämärämpää.

saa tulla katsomaan
niitä tyttöjä.
esitysaikataulut löytää täältä.

Sellaista, että on siellä missä metsä mutta ei mene
on vesisade ja kävelee vain rantaan
nauhoittamaan lokkeja,
isi kertoo punarinnasta joka istahti hatun päälle
ja orava ravaa ympäri taloja, kun naapurissa porataan maalämpöä
me katsomme sitä ikkunasta
me katsomme sitä ikkunasta
ja kiikarit,
katso sieltä keittiön ikkunasta kun kerttu luulee että me kiikaroidaan niille
mutta me kiikaroidaan silti
eikä välitetä vaikka kerttu luulisi mitä
tai hannu
me kiikaroidaan että onko se tilitaltti vai vain pajulintu
vai uunilintu
siipipeili, siipipeili

ja sitten on päivä kun ei voi syödä
äiti kysyy onko huono olo ja minä sanon ihan kuin jännittäisi
on melkein neljäsataa sivullista tekstiä
ja sade sade
eikä tiedä mikä sitten jännittäisi, mikä niin
ja bussi on täynnä
ja kirjoittaa muistiinpanoja
niistä tytöistä joista toisella baskeri ja toisella biletoppi
ja miettii miksi ihmiset eivät koskaan puhu toisilleen vaikka tahtoisivat
minä hymyilen vieressäni istuvalle naiselle ja se laittaa silmät kiinni

sade sade niin kuin alkava sade
on pyörä
on tie
on päiväkoti
on pyörä
on kirjasto
on ruokalan tiski ja kuinka kaikki
minun nimeä ja hei
ja sitten me syömme silti
ja minä yritän olla itkemättä
vaikka ei enää jännitäkään
mutta sille ei mahda mitään
että yhtäkkiä saattaa
koulun ruokalassakin
ei saa sanoa koulu hei ei saa sanoa koulu kun on kyse yliopistosta
ja on työhuone
toinen työhuone
arviointikyselylomakkeita
ja minulla jyskyttää päässä
ja on pyörä
ja on tie
ja on hissi
ja on koti ja sänky petaamatta, lakana puoliksi mytyssä
on neljä tuntia yritän saada pimeyttä
on suihku
on laura veirs
imuri, tiskit ja tiskivesi
leipätaikina, uuni, palaneen käry ja kohoamaton leipä muodoton

on laura veirs.

ikkuna, sade, ei sade, sade, ei sade, kevät vai syksy?

on ajatus siitä että tullaan aina olemaan yhdessä
ajatus siitä että on tyttöjä joiden kanssa tahtoisi kävellä kaupungin katuja
että tahtoisi olla siellä missä nauretaan nakkikioskijonossa
tahtoisi olla siellä missä keittiöön ei tule valoa ikkunasta
mutta huoneissa on valoisaa
tahtoisi kävellä kävelytytön kanssa loputtomasti loputtomasti kävellä vain niin ettei koskaan tarvisi lopettaa kävelyä ettei väsyisi koskaan ei väsyisi sateeseen ei harmauteen ei valoon ei tyttöön ei kävelemiseen ei omiin jalkoihinsa

ajatus siitä että kaksi viikkoa ja tämä koti tulee olemaan taas jonkun toisen
kaksi viikkoa ja on enää muutama päivä siihen kun
on pitänyt pistää kaikki kaksikymmentäkiloa laukkuun
ja matkustaa lentokentälle
tuntea huonoa omatuntoa siitä että taas,
lentää

ja unessa on tyttö
jota kaipaa, vaikka puristettiinkin toistemme kättä vain puoli vuotta
itkettiin viimeisen kerran siinä kadun varrella ja hän ojensi minulle kirjeen
ja minä kävelin sillä tavalla kun kävellään pois
katsomatta taakse
mutta unessa tämä tyttö seisoi rannassa, merenrannassa kun mustapukuiset kantoivat arkkua mereen, seisoi siellä ja minä olisin vain tahtonut ottaa kuvan
mutta liikaa surua
ja kun hän käveli takaisin me halasimme ja itkimme
paljon tiukemmin ja ääneen kuin vuosi sitten

It's gonna take a long, long time
But we're gonna make something so fine
-Laura Veirs-

Luulin jo päässeeni yskästä
mutta yhden aikaan yöllä se yllättää. Onneksi on vielä sitä yskänlääkettä
ja aamulla
tekee listan tehtävistä ja rupeaa kirjoitusharjoituksia
ja pesukone
vedet ja saippuat vessan lattialle
pyykit litimärkiä eikä niitä voi samalla tavalla valuttaa kuin lingotessa
tiskit tiskit
kaiken maailman paperit ja pienet paperikulmat

neroutta tietotekniikan kanssa,
koneet ovat vain koneita
jos vähäksi aikaa pysähtyy miettimään saakin kummalliset tiedostot elokuvaksi
ja pääsee katsomaan kuinka lapsilähtöistä oma opettaminen on
lokit
ne on tulleet
ja tuuli
tuuli eilen niin että melkein kaipasi islantiin

ja unelmat
eivät katoa koskaan
niitä tahtoo toteuttaa, minä tiedän
minä tiedän että niin on ja se on vain hyväksyttävä
että toisen unelma on pyöräillä vaarallisten maiden halki sinne missä minun pitäisi pitää huiveja ja pitkähihaisia ja pitkiä hameita
niin se vain on

mutta pilvet ovat kaukana harjun takana harmaita
ja aurinko kirkas
kylmän viileä aurinko
ja minulla tiskit ja tekstit ja paperit ja papereiden kulmat
videot äänet ja puhelinnumeroita
aikaa
kolme viikkoa,
kolme
kolme viikkoa aikaa

ja tässä sitä vain tuijotellaan
käännetään selkää auringolle ja poljetaan kohta hakemaan pahvilaatikoita
vaikka todellisuudessa
tänään piti ainakin litteroida ainakin tehdä oppimistehtävää ainakin vihdoin lähettää ne referaatit jotka on kirjoittanut jo puolitoista vuotta sitten
ainakin vaihtaa lakanat, tiskata vähintäänkin

niin. kai minä sitten vaan olen kaikkien asioitteni suhteen vähän turhan rento.

Jotenkin tuntuu että kevät tuli liian äkkiä
ehkä kurkku on kipeä vain pölystä ja valosta ja lämmöstä joka tukehduttaa koko pienenpienen yksiön niin ettei voi jaksa eikä viitsi istua koneella ei ei jaksa ruveta pesemään lattioita
on pakko mennä ulos
pakko aurinkoon mutta kirkkaus kirkkaus on kirkkautta vaan aivan liian äkkiä
ja siitä pitäisi nauttia yhdessä,
ei yksin ja
kauppakatu on ihan täynnä teinejä ei sen läpi voi ajaa
ja lampun ostaminen on helpompaa kuin kuvitteli
miten sitä aina tekeekin käytännönaskareista niin suuren numeron
että käy paskalla pimeässä vessassa monta päivää vaan
koska ei jaksa edes ajatella lampun ostamista sieltä
supermarkettiviidakosta
kauppakatu, voi kauppakatu, ei, älä edes sano että kauppakatu

ja sitten voi päivitellä koulutusohjelmansa käsittämättömyyttä
miksei meillä suomessa ole mitään sellaista kuin jenkeillä

ja tulee hetkessä epätoivoiseksi

ja puhelinsoittoja
ne ovat aina kamalia, aina yhtä kamalia tuntemattomien numeroita tuntemattomiin paikkoihin virallisia
kun pitää kuulostaa siltä että tietäisi jostain jotain ja sitten puhuu kuitenkin niin kuin kadulla

yöllä
me paritetaan veljen kanssa intiaaneja
vanhassa puutalossa, jossa on kolme ovea, joissa hakaset ja yksi ovenkarmit vain
niin kuin rivitalo
ja toisia samanmoisia
niitä joissa intiaanit
ja yhdessä kiinalainen mies
mutta aamulla ei ole ihan varma enää
että keitä ne intiaanit oikein olivatkaan
koska oven avasi kuitenkin ihminen, joka ei ollut kiinalainen mies eikä intiaani vaan omistaja
jonka jostain syystä kuvittelimme olleen kadonnut ja että siksi voisimme järjestää asiakasta ja myyjää tyydyttävän tilaisuuden hänen taloonsa
4,8 euroa, vaikka ostaja tahtoi saada 2,7
(miten voin muistaa numerotkin!)
mutta kun kiinalainen mies sitten huomaakin veljeni
minä makaan mahallani vanhan pölyttyneen viltin päällä sängyllä, pimeässä
vain ohut auringonvalo ikkunoista siivilöityvänä
ja luen englanninkielistä runoutta
kun ajattelen että puoliksi palanut Pikku naisia on liian ilmeisesti peitekirja

ja kun on pyöräillyt auringossa edes takaisin huutaa pieni poika ovella eikä päästä minua sisään
ja äidin naama on ihan väsynyt eikä se tiedä miten saisi pojan lopettamaan itkunsa miten saisi sen jatkamaan matkaa ja minä sanon pojalle kiitos kun pääsen vihdoin ovesta sisään
mutta vielä puheluiden aikana
sen itku kuuluu alhaalta ulko-ovelta
kaikista kerroksista huolimatta

ja haluaa istuttaa
haluaisi katsoa kuinka hitaasti kaikki alkaa kasvaa
ja sitten yhtäkkiä nopeasti
kun ne kerran tulevat pintaan
äiti ja isi sanoo ettei puput ole tehneet talven aikana pahojaan ja lähettävät pupu tupuna kortin
mies sanoo että istuttaa jo valmiiksi että meillä on sitten kevääksi kasviksia
minä sanon että etsisi nyt ensin sen asunnon
ja valo tulee
se tulee kasvoilla ja tekee kuumaksi posket ja väsyneeksi silmät
ja pölyiseksi tiet ja ajaa ihmiset ulos
syömään jäätelöä, juoksemaan, kerääntymään porrastasanteille, istumaan terasseille

siellä istui tyttö, sillä oli tuoppikin mutta ei ole varma oliko siinä kaljaa vai siideriä
ja aurinkolasit sillä oli, minä pysähdyn liikennevaloihin pyörällä mutta kun katson tyttöä se ei huomaa, ehkä se ei huomannut kun oli terassi ja aurinko

ja jos kääntää pään valoa päin on pakko laittaa silmät kiinni

kuinka minä istuinkaan siellä yliopiston pihalla
heikko internetyhteys, mutta yhteys silti
nurmella
ja kansallispukuiset tytöt ja pojat kasaantuivat valokuvaan
ja sitten polki tyttö, tanskalainen, ja me nauroimme
ja sitten tuli poika ja kertoi juoksevansa vuoren huipulle
ja me
vaikka minun olisikin pitänyt keskittyä kokeisiin halusin tuhlata aurinkopäivän
heidän kanssaan vuorelle juoksemalla
alas
miten me joogaliikkeitä autolla
ja aurinko laskemassa
ja lunta on vielä huipulla siellä ihan huippulla, jonne ei voi tulla lenkkareissa
aina hän valittaa, minä ajattelin
enkä koskaan ollut välittänyt kastuisko sukat tai tulisko tuuli takista sisään tai valo silmiin tai pöly hengitykseen
ei sellaisiin kiinnitä huomiota silloin kun on
siinä missä haluaa olla.

Kävelytyttö suosittelee Laura Veirsiä
ja olen minä sitä aikaisemminkin jo
ja on kurkku kipeä ja uunissa makaronilaatikko
imuroimisesta tulee hiki
ja vain siitä että istuu täällä sisällä
koska aurinko tulee sisään ikkunasta
se on auki
ja tänään on kävelysää
oikeastaan sellainen sunnuntaikävelysää
että pitäisi kävellä käsikädessä johonkin kevääseen istumaan
mutta on hyvä
että voi olla toisenlaisiakin kävelyjä

ei tiedä voiko inkiväärisitruunatee vaikuttaa unien sisältöön
mutta
yöllä juo juoman Tanskasta joka on tehty hajuista
ja pää muuttuu tummaihoisen tytön pääksi,
niin kuin asiaan kuuluu
vartalo on oma
ja peiliin katsoessa säikähtää, koska ei tunnista kasvoja omikseen
käsillä kokeilee kovat posket
ja jotta muuttuisi takaisin omaksi itsekseen pitää juoda oman hajun juoma
sen osaa keittää nainen vanhassa talossa
ensin pitää vaan kerätä omaan hajuun ainekset, yrttejä ja kaikkea sellaista mitä on syönyt
ja riviin pitää laittaa kaikki riipukset,
kaulastakin pois koska muuten olisi liian järkevä
ja miehen pitää tuoda ne
ja hän antaa vyönsäkin
minä nauran, varsinainen amuletti

ja kodissa on niin paljon siivottavaa vaikka se onkin pieni
ja on jo yksi pahvilaatikko pakattuna
toinen puoliksi
vaatteita ja vuodevaatteita ja verhoja ja sellaisia
joita ei ole koko vuonna käyttänyt
mutta ei usko että kukaan niitä kirpputoriltakaan huolii
keräykseen, keräykseen vaan
niin kuin sänkykin

hulluutta, hulluutta
tämä kaikki.

Harmaa vesisadekeli joka ei muistuta huhtikuuta laisinkaan
minä syön suklaamunan puolikkaan, joka säästyi kun siellä oli täytekakkuakin ja minun tekemiä pikkuleipiä ja pashaa ja toscakakkua

ja olen ostanut tänään sanelimen! se on sellainen laite, että kaikki linnut ja meretkin sinne voi tallentaa. ei mikään lelu. mutta ensialkuun vien sen lasten ihmeteltäväksi ja
ha haaa! Ehkä voisinkin käyttää sitä huomenna hyödykseni sadutuksessa. voisin sit litteroida lasten sadut ni ei menis siihen kun kirjoitan niin kauheesti aikaa ja se on aina vähän epävarmaa se kirjoittaminen varsinkin minun käsialalla.
Tänään tenttikirjan ääressä ihmettelin jälleen
miten tutkimuksien tekijät saattavat
vaan istua päiväkodissa ja kirjoittaa
kaiken
sitä vain ihmettelin, että miksi ne ei ole nauhoittaneet...
että kai niitä 90-luvullakin oli, nauhureita
ainakin meillä kun oltiin kuutosella ja yritettiin nauhoittaa kuvisopettajamme väkivallantekoja
ja huutamista ja viedä todisteiksi rehtorille
miten jännittävää aikaa se oli
nauhurit repussa hurisemassa
mutta ei me koskaan niitä viety
koska sehän olisi ollut laitonta, eikä äänestä tiedä muuta kuin äänen

onneksi oli varasuunnitelma
mitäpä kuudesluokkalaiset tytöt eivät tekisi jotta saisivat hirviöopensa nalkkiin
toden totta
yritimme saada operaukan lähentelemään meitä
jotta voisimme syyttää häntä seksuaalisesta häirinnästä
ja sitten olisi ainakin varmat lähtöpassit
mutta voi voi, ei taidettu olla oikean ikäistä lihaa sille miehelle,
se ei tosiaan tehnyt elettäkään meidän suuntaan
ja lopulta hepusta tuli koulun rehtori, että se siitä.

mutta mieletöntä mikä juoniminen opettajan selän takana! ja kyllä me kotona siitä avoimesti puhuttiin, kuinka sitä vihattiin ja sitten sitä toista, liikan ja kässän maikkaa, jonka nimi kuulostaa ihan pitkältä nenältä. ne oli sellainen noitapariskunta.
kaksikko, joista me kuviteltiin että ne nussii vapaa-ajalla
roistot.

mutta tänään kaksi pikkutyttöä kysyy monelta bussi tulee ja sitten ne hihittää että kun me ollaan turisteja me ollaanki hesasta
ja jo se että sanoo hesasta
paljasti että ei ne Helsingistä olleet
ja sitten ne hihittää sitä koko kymmenen minuuttia kuinka mummo asuu muuratsalossa
ja voi ei kun pitää mennä tekemään enkunkoe hesaan
ja sitten niillä onkin bussikortti
serkun, serkun kortti
ja sitten minä istun niiden takana bussissa
ja kylläpä täällä on paha haju, toinen sanoo
hesan ratikoissa kyllä aina haisee
ja he nauravat
ja minä nauran
koska muistan kuinka minä ja toinen Helsingistä haaveileva tyttö
kasiluokkalaisina
istutaan bussissa ja keksitään että Jimi Pääkallo onkin meijän kaveri
ja puhutaan tahallaan siitä kovaan ääneen että kaikki luulis että me oikeesti tunnetaan se tosi hyvin
mutta me vedettiin show paremmin
sillä me ei vahingossakaan tirskahdettu nauruun
tai sanottu että mä meen yläasteelle viitaniemeen eiku pupuhuhtaan
hei me ollaan hesasta
ai niin siis
mitä kouluja onkaan hesassa?
norssi
norssi on jyväskylässä hölmö
no on se helsingissäkin
ei ku se on norwei
(naurua)
norwei on norja
siis mä tarkotin norWAY
ei ku siis (naurua)
norwind norlind norsind

ja sitten ne kääntyvät ympäri ja minä hymyilen ikkunaan ja ne nauraa vieläkin enemmän

mutta me oltiinkin silloin jo harrastettu teatteria vähintään viisi vuotta
me tiedettiin miten näytellä
ihan varmasti
että ollaan oikeasti Helsingistä ja että Jimi Pääkallo on meidän hyvä ystävä
hei,
mehän jopa tiedettiin ettei sen oikee nimi ollu Jimi Pääkallo

ja minua naurattaa vielä koko kävelytie kotiin
naurattaa vaikka vettä tihkuu ja kadut on harmaat ja joku polkee otsa kurtussa
ja tiellä on nuorisojengi
nauran
vaikka ovi on mennyt jo lukkoon ja pitää kaivaa avain

nauran, nauran ja on keveä olo
kun on ollut jooga ja on tuntunut hyvältä kun ohjaaja painaa selkää taaemmas
ja muistaa

kuinka muskarissa kerran
ohjaaja herätti rentoutuksesta huvilla koskettamalla
(sitten muistaa keltaisen ohuen huivin jonka varasti)
ja sen jälkeen on aina odottanut että joku herättää rentoutuksesta huivilla koskettamalla

ja päättä herättää omat pikkutyttönsä huivilla koskettamalla

ja vesilätäköissä on romantiikkaa
kun on punaiset tai
siniset saappaat
ja sateenvarjo ja vintagekaupat
pienet käsilaukut ja sulkahatut joita hypistellä
tyttö jolla on aikaa tapettavana
ja sen tummat silmät
josta sanoo miehelle, että varoitus
hän on sitten häikäisevän kaunis
että häntä voi vain jäädä tuijottamaan
sellaisiakin on
joita voisi vain tuijottaa
tai valokuvata
minä ehkä kuvata

ja tänään on mentävä aikaisin nukkumaan
koska viime yön
iho oli kuuma ja vartalo ei pysynyt paikoillaan missään asennossa
oli liikaa ajatuksia
kaikista tulevaisuuksista ja
yöllä sekoittuivat maat toisiinsa
vieraaksi kaupungiksi johon oli muuttanut
siellä oli kaikista kolmesta maasta jotain
ja unistakin
ja halusi pysähtyä ennen mäkeä laittamaan kuulokkeet korviin.

Mutta nyt rupean vielä vähän harjoittelemaan nauhuria ja sitten menen pehmeään petiin. Saa hyvällä omatunnolla kun oli ahkerasti kirjastolla koko päivän ja kaupungin virkamiehillekin on kerrottu tutkimussuunnitelmista! Voi kun jaksaisinkin olla tällainen ahkera ja aktiivinen toukokuun 27 päivään asti!
Sitten on meno
sinne missä ainakin saapumislauantain saa maata toisen vartalossa kiinnikiinni ensimmäistä kertaa niin ettei ole tietoa lähtöpäivämäärästä
kummallakaan
ainakaan erikseen.

muutos

Yhtäkkiä
on melkein lounasaika
tulee viesti että puoli vuotta sittenkin
sanoo ei, ei, ei puolivuotta
mutta minä voin tulla sinne
ja sitten
kävelee kun sataa vähän lunta
ja sanoo tytölle
sille, jolla pilkkupaita kun Christina Ricci
ja tyttö sanoo näin
sen kuuluukin
ja yhtäkkiä vaan naurattaa
ja sitten on isoäiti ja kummipoika
ja mahdottomat lumitunnelit
ja monta päivää ja yötä
kun ei nukkumista
oikea aivopuolisko vasen aivopuolisko aivopuoliskot
hei
yhteistyötä vähän
ja sitten
nyt

on kai taas suunnitelma

toukokuussa
touko-kesäkuussa

tämä muuttaa maapallon toiselle puolelle.

Aamut on alkanut venyä
ne vain venyy
ja joogassa en jaksaisi venyä
yhtään en jaksaisi
eikä huvittaisi työntää sisäänsä mitään
ei vain jaksaisi

keittiö on niin täynnä
ettei jaksa syödä koska on vain likaisia astioita
ja kaikki vaatteet lattialla
ei jaksaisi pukea

sellaisia aamuja kun ei vain jaksaisi ja istuu pöntön reunalla ja ei vain jaksaisi koskaan siirtyä siitä pois makaa sängyllä on pistänyt lampun palamaan mutta ei jaksa nousta ja ei halua edes kääntyä katsomaan millainen läävä keittiö on
ei kattilaa puhtaana puurolle

mutta nyt laitan kahvin
syö näkkileipää
koska kaikki leivät ehtii homehtua jotka ei ole kuivia jo valmiiksi
ja jääkaappi on täynnä vain pilaantuneita ruokia
joita ei ole ehtinyt syödä

kun asui toisen kanssa
ei ikinä ehtinyt vanhentua
nyt
vaikka on vain yksi
tulee paljon enemmän roskaa

islannissa
näkkäri maistui paljon paremmalta

ja unissa oli jotain oravia jotka söi toisiaan
ja punk-kulkue
jossa ensin meni jotain pikkupoikia
ja kaksi tyttöä pimuiksi pukeutuneina pyörien kanssa
ja sitten punkkarit
ja ne huusi "Pohjois-Savon punkkariperjantai, Pohjois-Savon punkkariperjantai!"

tykkään kahvista jopa enemmän kauramaidon kanssa, nam :)

ja minun pitäisi ryhdistäytyä. tällainen peli ei vetele.että tekee vain mitä lystää ja koti on kaaos ja opiskelut ei etene ja unohtelee ja unohtelee ja haahuilee vain makuupussikin on sänyssä pyykitkin on vielä narulla ollut jo puolitoista viikkoa joogamatto lattialla vaikka ei siinä nyt kukaan joogaa kunnolla muuta kuin aamusarjat
ehkä
puoliksi

joskus jostain hajusta vaikka
tulee vaan
muisto
se on hassua
vaikka ei haistaisi sitä hajua
niin sen voi muistaa
ja sitten tulee muisto
niin kuin nyt vaikka siivoamisesta
muistin hajun joka oli Höfðissä,
minun ensimmäisessä huoneessa
kuinka valo tuli ikkunasta päivällä
kun oli viikonloppu ja tuli kävelyltä
voi miten voimakas se onkaan
ja asettuu sängylle loikoomaan
ja ottaa Vigdiksen kirjan
hitaasti sivu sivulta koska ei halua menettää
ja on punaiset posket vähän viileästä, kylmät sormet
ja Bonuksen kauppareissut
viikonloppuisin Kringlaniin
ja keittiö
kylmä kellari, jossa pestään pyykkiä, italialainen poika ripustamassa valkoisia lakanoitaan ja alushousujaan ja me tytöt
Dejanin peitot ja Fabio polttamassa tupakkaa
avataan ikkunaa
Fabio näyttämässä musiikkivideoita ja punaviiniä
minua naurattaa
ja me syödään samasta salaattikulhosta vaikka tyttö korkeamoraali tyttö sanookin että tietäisitpä miten se pesee sen salaatin niin et söis

tai katu alakaupungilla
katu ja kerrostalohuoneisto
ensimmäistä kertaa
joka päivä ensimmäisen kerran jälkeen
kuin koti
ja kotihan siitä tuleekin lopulta
muutamaksi päiväksi
kun istutaan parvekkeella ja Oliver on tehnyt
intialaista jälkiruokaa
vai onko se jäätelöä
ja on kesä
ja me istutaan parvekkeella
minä ja Oliver ja puhutaan kielistä
ja myöhemmin
jo syksyllä
saksalainen poika sanoo, että sinun ei olisi pitänyt kertoa sille mitään
kun kerron että puhuimme myös hänestä
mutta minä vain nauran

ja Sannen huone, koiranputket seinällä
meidän koiranputket
ja missä on kynttilänjalka
sen pari
nyt
ja me juomme japanilaista teetä, jonka Vincent on tuonut
Sannen Vincent
ja me nauretaan baarin pimeydessä. Hanne ja Vincent, Sanne ja Vincent.
Ja Erla sanoo että me ollaan ihan varmasti siskokset. Että ihan varmasti meillä on sielut samoin.

Ja sitten on tietysti kesä. Joka on ihan erilainen.
Ja kaikki lähti vain siitä
että ajatteli siivoamista
ja muisti valon sunnuntai-iltapäivänä huoneessaan 105 Reykjavikissa.
Ja sitten muistikin kaiken.
Niistä tahtoo pitää
pitää pitää pitää vain itsellään kiinni aina vain muistaa ja muistaa ja muistaa
elää niissä jatkaa elämistä vain kuin ei eläisi vain kuin olisi siellä
eikä se olisi yhtään sama jos menisi takaisin
pelkää takaisinmenemistä
pelkää Grönlantia
ettei se olekaan yhtään
niin

mutta kun puhuu tytön kanssa
ja tyttö kertoo muuttavansa
ilahtuu
että he muuttavat
ei siitä että he muuttavat, koska sitten he ovat taas astetta kauempana
ja siellä missä on kaikki
ne toisetkin joita ikävöi
mutta että he tekevät niin kuin itse
uskaltavat
kokeilevat
tajuaa että tästä maasta ei löydy paikkaa, jossa haluaisi asua
että on asunut jo
siellä mikä on pääkaupunki
on asunut koko suurimman osan elämästään pikkukaupungissa
on asunut keskikokoisessa
on asunut lähellä keskustaa, kaukana keskustasta, omakotitaloalueella, kerrostaloissa, rivitaloissa
on asunut
12 asunnossa tässä maassa
eikä
voi kuvitella mihin tahtoisi täällä

mutta sitten käy kuitenkin koulua sellaista
jossa keskeistä kieli
jota puhutaan vain täällä
vain tämän maan sisällä

ja unohtaa päivä päivältä enemmän toisia kieliä
niitä joita osasi jo vähän ja niitä joita alkoi osata jo vähän enemmän
ja yhä haaveilee vihreänmaan kielistä
yhä
vaikka ei tiedä yhtään miten sitäkään käyttäisi
mutta eihän tämä tiedä mistään mitään miten mitään käyttäisi
kaikkea vain on
on vain roppakaupalla sitä ja tätä ja vähän löytyy tätäkin ja tuotakin

ja nyt pitäisi jo lukea Dowlingia eikä kirjoittaa paskaa
ottaa toisen kupin kahvia niin että saa oikein kahvipään
(jääkaappi on alkanut haista ja toinen kupillinen ei ole edes hyvänmakuista)

mutta mitä jos
tämä päättäisikin lähteä sinne
maahan jossa ihmisten ruumiit eivät kestä alkoholia
jossa on vielä kyliä
hylkeenpyytäjiä, lumimyrskyjä
mitä jos vain lähtisi
oppimaan kielen
lähtisi ja jättäisi ihan kaiken
uskaltaisi
unohtaisi miehen joka tulee eteläiseltä pallonpuoliskolta
unohtaisi kokonaan, mitä yhdestä, onhan niitä muitakin
ja sitä paitsi
sitä on pärjännyt nytkin vallanmainiosti ilman
jos rupeaisi sellaiseksi naiseksi kuin valastyttö
että päättäisi olla haluamatta perheitä ja sitoumuksia
vaan olisi oma päämäärä
jota kohti kulkisi
että pääsisi kieleen, jossa on paljon pidemmät sanat kuin meillä
pääsisi niin kuin valastyttö on valaiden keskellä siellä
eteläisellä pallonpuoliskolla

mutta voiko sitä vain ruveta sellaiseksi
voiko sitä vain
jos kuitenkin on ollut tähän asti se
jonka paperit on kaikilla pöydillä levällään
ollut jo pikkutytöstä
ja vaatteet lattialla
ja tiskit tiskaamatta ja itkemässä jokaisesta hei hei:stä
neulomassa loputonta kaulaliinaa
piirtämässä lumineliöitä, sukeltamassa silmät kiinni
nieleskelemässä, seinän viertä, seinän viertä

että tahtoisi olla
ja on
ne on eri
että tahtoisi olla
miksi

mutta Dowling
ja äiti ei ole ainakaan vielä soittanut tulevaisuudestaan.

en vain haluaisi mennä ulos
olen lykännyt lähtemistä jo tunneilla
yrittänyt opetella kirjoitusohjelmaa
kirjoittaa
ilman kirjoittamista
kunhan järjestelee tekstin pätkiä
kissat lojuu huoneessani
nukkuu
niistä tulee aina uneliaaksi
kun näkee miten lokoisasti toinen on vaatepinoni päällä ja toinen sängyssäni levällään

ja ei enää montaa päivää kun kissat jäävät tänne
ja minä olen jossakin uudessa taas

ja sitten ei ole niin suuri ponnistus lähteä yliopistolle
niin suuri ponnistus lähteä syömään
sade sade ei niin paljon

ja pitäisi valita kirja iltaa varten
niille lapsille
joiden kanssa ei ole muodostunut pysyviä perhesuhteita
tai niiden vanhempien

sateesta sateesta
juuri niin että istuisi villasukat jalassa jonkin pyöreän tai neliskanttisen pöydän ääressä
ehkä chai ja ehkä joku kirja tai ihminen
ja ikkunan takana sade jonne ei tarvitsisi mennä
paitsi sitten kun pistää punaiset kumisaappaat

syksy on.

luulin jo päässeni näistä
kipeyden päivistä
mutta täällä sitä taas
katsellaan valveunia

ja yritetään kirjoittaa
töitä

eilen
oliko se eilen
oli sateenkaari koko kaupungin yllä
ja kun polki edemmäs oli toinenkin kaari ja kolmas
koska se ensimmäinen oli ehkä haljennut kahtia

ja ei tiedä miksi
on alkanut katsoa sopimatonta materiaalia
että yhtäkkiä yrittää muistaa lapsuudessa kielletyt musiikkivideot
ja kaikki ne kappaleet
jotka olivat tuhmia silloin
me kuuntelemme tytön kanssa
ja suunnittelemme häät joissa vain ja ainoastaan
musiikkina kikka raptori ja muut
yhtä mauttomat

että mikä siinäkin sitten on niin ihmeellistä
että sanotaan pillu

jospa paranisin ihan pian
ja voisin aloittaa
niin kuin aina haluan aloittaa kaiken
vihdoinkin tämän syksyn
kyllästyttää tämä häilyvässä tilassa
että ruoanlaittaminenkin tuntuu jotenkin rikolliselta
ja jatkuva matka
jatkuva pakkaaminen

niin paljon sellaisia
mitä aikoo
muuttaa
mitä aikoo tehdä toisin
mitä aikoo aloittaa

eikä sitä ymmärrä
että sitä on jo
muuttunut
alkanut tehdä toisin
aloittanut.

ikävä
kaikkia niitä päiviä ja aamuja ja iltoja
kun on tiennyt

taivas on yhtä tyyni kuin vesi
ja kumpikin peili
sitten tulee hämärää
me seistään isi ja äiti ja minä parvekkeella
älä keiku älä kulta
aina kaiteista varoittamassa vaikka olen aikuinen
niin että kun otetaan maljoja naapurin valkoisessa talossa minulle tarjotaan muumilimsaa
niin
ja sitten nauretaan parvekkeella jossa aurinko polttaa selkään että sinulta varmaan kysytään aina paperit kun näytät niin nuorelta
minä hymyilen ja poika yläasteelta esittelee itsensä etu ja sukunimellä ei muista nähneensä minua ikinä ja minä muistan heidän kaikkien nimet
ja minä en muka koskaan muuttunut yhtään! hymyilen järvelle päin hah ha haa.

ja sitten kirjoitan pitkän sähköpostiviestin kirjoitan vain sähköpostiviestejä kirjoitan vain päiväkirjoja kirjoitan vain kuville nimiä ja piirrän paperiin omituisia hahmoja ja mietin että miksi en koskaan piirrä tällaisia kortteihin miksi en koskaan osaa piirtää mitään kun tarvisi ja muistan miten poika joka puhui monia kieliä sanoi että minä osaan piirtää että voisin piirtää hänen levylleen kannen ja minä nauroin mitä minäkö osaisin piirtää miksi kuvittelet niin ja hän sanoi että näki kun piirsin paperille siinä kun muut puhuivat ja minä punastun ja hän on säästänyt sen paperin ja minä vain punastun ja punastun ja sanon että piirrän kun minulla on tylsää ja me hymyilemme sohvalla vierekkäin samanlaiset tietokoneet.

ja huomenna kesämökille
sinne missä soutuvene sauna ja järvi ja vastaranta jossa pelto jossa isi otti minusta ylioppilaskuvia
tänään ylioppilaat ulkona koko yön koska on heidän päivänsä
minun päivästä viisi vuotta
siitä niin kauan jo.
ja tuntuisi kauemminkin
että eikö se sittenkään aiemmin niin pitkä väli
että sitä vain vanhemmaksi ja vanhemmaksi
ja vanhemmaksi

ja toiset tulevat vanhemmiksi
siis sellaisiksi että on joku kasvamassa sisällä
että miten sitä
voi edes ymmärtää
että sisällä on joku toinen
tai että sinne tulee joku toinen
ja sitten se tulee sieltä pois ja on joku toinen
joku ihan omansa eikä kukaan vaan kuitenkin olemassa ja joku.

ja minulla ei olekaan kotia tiedossa syksyksi
että jos jollakulla on tiedossa jokin koti niin minulle saa kertoa
koska tarvitsee kuitenkin jonkun paikan jossa nukkua ja ehkä voisi tehdä joskus ruokaakin ja ehkä voisi joskus kutsua jonkun käymäänkin ja koska liityin eilen juuri couch surfing yhteisöön olisi ehkä hauska joskus tarjota sohva jos joku sattuisi tulemaan.

niin. siis koteja otetaan vastaan. ja sellaisia kaikista mieluiten joissa olisi toisiakin.
sillä nyt juuri sellainen etten kaipaa niin kauhean paljon yksinäisyyttä. en niin kauheasti omaa tilaa. ja olen asunut niin kauheassa loukossa viimeiset viisi kuukautta että mikään ei tunnu tällä hetkellä kyllin pahalta ollakseen pahempaa kuin se.

mutta ehkä kaikki menee
niin kuin pitää.
ehkä minä en tulekaan takaisin
ehkä minä jään ikuisesti seilaamaan sitä merta
väliä islanti färsaaret tanska färsaaret islanti färsaaret tanska färsaaret
ehkä

eihän sitä koskaan voi tietää.

metsätmetsätmetsätmetsät

eniten hämmästyttää niitten vihreys
kun ajaa pakettiauton kyydissä jossa on suurensuuri kannellinen peräkärry
ja mummi ihmetteli islannin ruskeiden sävyjä
ja miten korkeita minä sanon
kun on ikkuna miltei autiossa huoneessa ja vaahterat sen ikkunan takana
ne vaahterat
jotka vielä ovat jäljellä niistä jotka kaadettiin viime kesänä kun olin poissa
ja kun tulin takaisin oli taas tilanne.

nyt ei enää
minulle.
viime yö oli viimeinen
kun painoin päätä kättä silmiä mahaa
patjalla ja valo tuli kattoon
pimeää pimeää yöllä täällä
ei valon ja hämärän rajalla niin kuin saarella
kuin toisessa maassa

aamulla kävelee kadut joita kävellyt jo vuosia
voi sanoa jo vuosia miten hullua
ja sitten antaa villapaidan ja saa villapaidan
ja kävelee takaisin ja ryhtyy pistämään tavaroita pahvilaatikoihin
ilman mitään järjestystä

ja voi pyöräillä pelkässä teepaidassa toisen ystävän luo
ja koira ei pelkää enää yhtä paljon, mutta pelkää kuitenkin
ja niin rakastuneita
ja matkalla kaverit joita ei ensin tunnista
ja muutosta likainen paita ja tukka ja hiki

kuin toisesta maasta kuin toisesta maasta
haluan sinne takaisin haluan takaisin tämän vihreyden keskeltä sinne karuun ja ruskeaan joka alkaa vasta saada värejä.

unet unet. niistä aina herätään
ja Peter sanoi että kuvitelmat ovat pahempaa kuin todellisuus
mutta kun minä seison eteisessä ja toinen ei edes pysy pystyssä ilman tukea
minä tiedän että hän valehteli
että kirjoitti vain fiktiota niin kuin me kaikki

sitä yhtäkkiä lukee paperilappua
jolle on kirjoitettu että kaikki tulee hyväksi
ja sitä yhtäkkiä lukee siinä kun lattialla on enää pelkkää pölyä ja muovipulloja.
kun poika istuu nurkassa suupielet alaspäin
minun suu.
eikä enää tunne mitään. että ei edes katso valokuvia
se yksi siinä hyllyn päällä jossa suutelee tällä sohvalla joka on ollut jo silloin kun istuttiin veljen kanssa katsomassa televisioita vihrehuoneen vieressä eikä jätetty kaukosäädintä vaateröykkiössä

että ota sinä tämä ota sinä vain
ja joskus minä keräsin koiria
pieniä posliinisia ja kortteja ja minulla oli lista roduista
ja kirjastosta aina koirakirjoja.

ja nyt on Sibylle Baier
jonka laulu on tytöltä jota ei tiennyt koskaan tapaavansa
ja Sibylle laulaa
you do me good
you do me
so good you made me forget about

ja minä en tiedä onko se maa vai
olenko se minä
itse

että kun haen pyyhettä alhaalta
minä ajattelen
että äitini
ajattelee
että hän on kasvattanut
vahvan vahvan tytön.

ja peili
jota kannan hissistä autolle
viimeistä
näyttää minulle kuinka
silmistä huolimatta minä

ja nyt minä tarvitsen vain unta.

lumisadeaurinkoaurinkotalvi

sininen taivas
ja aurinko käytävään asti
kun avaa oven
siristelevät silmiään
ne kaikki jotka koputtelevat
kysyvät puhelinnumeroa, palautan ruuvimeisselin

sellainen kuin pakkaspäivä suomessa. hankikeli. hiihtämässä jäällä
tai harjua ympäri
järven ympäri
punaiset posket

Vaihdan huoneen. huomenna allekirjoitan vuokrasopimuksen
että viikonlopun aikana voisin vaihtaa.

ja eilen
menin sittenkin uimaan illalla
vaikka satoi kaatamalla
satoi lumihiutaleita
suuria vedeksi muuttuen
uida lumisateessa
pitkiä vetoja käsillä
kolmekymmentäkahdeksan astetta neljäkymmentäastetta neljäkymmentäkaksi neljäkymmentäneljä kokeilin vain varpailla
sen jälkeen kaksisataa metriä niin hitaasti kun pystyy
lumisateessa

makasimme altaassa joka oli makaamista varten ja katsoin taivaalle
enkä vieläkään ole keksinyt
miten voisin toteuttaa ainoan valokuvallisen toiveeni
ottaa kuvan sekä siitä mitä näen että minusta sillä hetkellä kun näen
kuin silmissä kaksipuolinen kamera
halusin kuvan taivaasta, lumisateesta joka oli tiheää ja märkää
ja minusta
makaamassa siinä kuumassa hymyilemässä

tänään menen Lay Low:n keikalle
vaikka viime yönä lupasin että tänään menen aikaisin
mutta Lay Low tulee suomeenkin. Tampereelle. Jyväskylään. Ettäs tiedätte.

Talon isäntä just koputti ja antoi uuden huoneeni avaimen :)
Isäntä ja isäntä. Sama heppu joka antoi ruuvimeisselin, korjasi Sannen lampun ja oli minun ja Maijan kanssa eilen uimassa. Islantilainen.

Lay Low svengaa.
Kuuntelen sitä just.

Enkä unohda eilistä lumisadetta ja kuumaa vettä
vaikka nyt onkin paiste
pienen pienen pieni valkoinen koira

ostin tänään hämmentävän kalliita postikortteja.
viisisataa kruunua kappale. joten jos joskus saatte minulta kortin voitte tuntea itsenne erityiseksi. mutta älkää odottako ihan pian. sillä haluan ensin koristaa niillä kaunistuksilla huonettani. ankeaa tulevaa koppia. ja eurokin on menossa alas
joten täällä asuminen ja eläminen alkaa huolestuttavasti kallistua

voi. joudun ottamaan seiniltä kaikki tekstinsirpaleet ja järjestämään ne taas uudelleen...
mutta päätin tulostaa koko roskan uudestaan. ehjäksi.
olen kallistumassa siihen että aloitan koko kirjoitustyön alusta.
ihan alusta.
uudelleen. raaskiiko?
tai ainakin kirjoitan päälle. kill your darlings.

ja viikonloppuna menen tanssimaan
tällä kertaa menen. varmasti.
sillä kuntoni on niin heikko
ja tanssiminenkin on hyväksi.
sen täytyy olla.