minulla on sämpylät uunissa
pitää olla varovainen
etteivät ne unohdu
sillä palohälytin on irti
kun se alkoi soida
kun paistoimme
sunnuntaina kasvispihvejä

kuuntelen björkiä
pitkästä aikaa.

ja lainasin kirjastosta wittigin oppoponaksin
tai mikä lie
ja yritin löytää pahaa sutta jos pelkäisin
mutta se oli oikeastaan vain kasetilla
ja sekin oli lainassa

ja

toivoisin että tänään olisi jo perjantai

samaan aikaan toivoo että aika kuluisi
ja että sitä olisi enemmän

kävelin tänään jään halki
meni niin nopeasti
kun ylitti järven
eikä tuntunut niin kylmältä
ehkä tuuli tuli takaa

minä en ole saanut nukuttua.
tuntuu että se on kuin jokin epidemia
en minä
ei essi
ei pinja ei kari

ja toiset nukkuvat autuaina
kärsimättä koskaan siitä
että miellyttävä muuttuu epämiellyttäväksi

sillä mikä voisi olla parempaa kuin nukkua

ja ruumis ei jostain syystä tahdo
eikö?

kaatusin tänään
lensin mukkelismakkelis
yliopistonkirjaston edessä
mutta ei minua sattunut
huomasin vain oman tyhmän nolousreaktioni
voi ei nyt kaikki näkivät ja nauravat kun kaatusin

ja minun on nälkä
en ole jaksanut koko viikkona kaupassa
olen vain syönyt tähteitä

on jotenkin ikävä
jotakin

ehkä paikkaa
taas
ehkä paikkaa

etten pysty menemään edes tarinoihini
en pysty enää menemään niihin sisään
koska tällä hetkellä
kirjoittamisen pitäisi olla vain rakentamista
se on muuttunut tietoiseksi
koska tiedän mitä minun pitäisi muuttaa ja tiedän miten
mutta
jotenkin en tahdo
en tahdo kirjoittaa koska se ei ole pako
se on vain rakentamista
katsomista
oikein tarkkaan katsomista ja muistiin merkitsemistä

ja oikeasti tahtoisin vain mennä
syvälle uppotutua unohtua

tänään tahdoin tanssia. kuuntelin gotan projecktia ja olisi niin tehnyt mieli
muistin lauttasaaren kuinka
siellä lattialla toistemme kanssa kuinka olimme
juoneet punaviiniä ja kuinka
musiikki
ei ollut oikeasti kovalla ja me
nauroimme
ja seuraavana aamuna
kuuntelimme ja oli viikonloppu
onkohan se sininen muovipussi edelleen siellä puussa?

eilen sain kirjeen.
tulin hirmu onnelliseksi.
kuin lapsi minä avasin kirjekuoren.
tytöltäni. hän oli siinä taas.

ihmiset eivät katoa toisiltaan,
sittenkään
kulkevat vain matkoja
edes takaisin ehkä

ja olen ajatellut
ettei kukaan ole kadonnut
ei niistäkään
joita katselin linja-autossa
ja ajattelin
että muistavatkohan he minut sitten joskus
kun olen kuuluisa
se oli vielä silloin
kun uskoin että minusta tulee näyttelijä. kun kuvittelin itseni oscar gaalaan.
ajatella että olen joskus oikeasti haaveillut sellaisesta.
tai ehkä haaveilen edelleen mutta en vain kehtaa myöntää.
tai sitten olen vain muuttunut. tai kasvanut. tai haaveni ovat vain muuttuneet.
näyttelijän jälkeen tuli astrobiologit ja sen sellaiset ja nyt
minä en oikeastaan tiedä mistä haaveilen
että onko minulla enää sellaista unelmaa
tietysti kirjoittaminen, jollain lailla, mutta en tiedä onko se unelma. en minä näe sitä sellaisena, kuin joskus pienenä tyttönä näin näyttelemisen.
en minä nukahda hymyillen ajatellen että oi, olisipa ihanaa jos joskus jos vielä joskus
ainakaan kirjoittamisen suhteen
ehkä oman itseni suhteen
ehkä unelmani ovat alkaneet koskea yhä enemmän minua itseäni
sitä mikä minä olen
että minä voisin olla itselleni
en ammatikseni tai työkseni tai muille
vaan että olisin löytänyt
paikan

minun on niin ikävä
sitä tunnetta kun katsoo merta
vaikka se ei koskaan ollutkaan minun kotini
ehkä minun on ikävä merta
ehkä sitä mitä se oli joskus minulle mitä se olisi voinut
mitä kuvittelin

enkä loppuen lopuksi tiedä mitä kaipaan eniten

minä en muista kipua.
olen alkanut kiinnittää siihen huomiota. se alkoi siitä etten muistanut miltä tuntuu olla kipeä. siitä havainnosta ettei sitä voi muistaa. ja nyt minä tiedän etten pysty muistamaan mitään kipua.
en tiedä vielä liittyykö se kaikkeen tuntoaistiin
että pystynkö muistamaan mitään mitä minä tunnen fyysisesti
ehkä paremmin
hyvät

ja sämpylät ovat edelleen uunissa
olen käynyt niitä katsomassa mutta eivät ne
ole olleet kypsiä

atjö rätaij g
tekisi mieli heittäytyä lumihankeen makaamaan

niin hiljaista
niin hiljaista
enkä minä vain nuku,
vaikka olisi yö