plusasteita

Ei vieläkään töitä, mutta harjaannutan epävarmuuden epäsäännöllisyyden ja epämääräisyyden sietokykyäni.

Porkkanakakku on uunissa ja odotan tyttöäni ja hänen poikaansa tulevaksi. He menevät ristiäisiin. Sellaisen pojan, joka on jo aikuinen ja joka on toisesta maasta. Sellaisesta maasta, johon minä ehkä pian. Vihjasin siitä eilen äidilleni, mutta ei hän ottanut sitä todesta. Hyvä ehkä niin. He ovat katsoneet isin kanssa matkaohjelmia ja ovat alkaneet uskoa, että stan loppuiset maat ovat sittenkin ok.

Olen käynyt läpi karttoja tänään. Tai sitä mistä niitä voisi saada.

Ja lukenut tytöstä, jolla on erityisiä lahjoja.
Olen aina haaveillut siitä, ettei maailma olisi vain yksi taso. Että kaikki energiat olisivat totta.
Ja kuitenkin pelkään.

Viime päivinä olen ollut kummallisen lähellä. Olen lukenut Syriasta, olen lukenut Iranista, Intiasta, Afghanistanista ja olen ollut siinä hetkessä. En ole ajatellut tapahtumia enää jossain muualla tapahtuviksi, vaan jotenkin olen tuntenut kuinka olemme kaikki samaa liikettä.

Saman olen tuntenut myös auringossa eilen
kun lumi sulaa ympärillä ja rysähtelee puista alas
ja tänään kun mummo vetää hitaasti kelkkaansa ja kaksivuotias poika tekee yksinänsä lumitöitä.

isi katsoo vedestä dokumenttia ja kysyy oisko kiva olla vesimolekyyli
ja minä sanon että tavallaanhan me ollaankin

mutta. niinhän se onkin
että me ollaan kaikki samaa. lopulta ja alussa ja siinä välissä vaan jotenkin yritetään tehdä itsemme tärkeäksi ja erilaiseksi. vaikka mikä täällä olisikaan toistaan ihmeellisempi.

tämä päivä

Aurinko on jo ylhäällä
kun raottaa verhoja puoli yhdeksältä
Sovitaan että tunnin päästä lähdemme kävelemään Laugaveguria
minulla pilkullinen punainen mekko ja ruisleipä kassissa
Solla soittaa matkalta että tuleeko hakemaan
kun me olemme niin hitaita. Sanne ja minä. Sanne kertoo unesta
jossa meditaatio niin syvälle että tämä se on tämä se viimein on
ja minä näin unen jota en muista mutta että tärkeä

muistamme että ovi on Frida Kahlon kohdalla
ja Solla kääntää minun päätä ja minun pitää katsoa silmillä sivuun
nauran

sitten on enemmän ja enemmän tuulta kun tulen kotiin
ja keskustelu sähköisesti jatkuu tunteja
samaan aikaan kirja ajasta kuinka pitäisi olla nyt
välissä meditaatio
sanoja siitä miten negatiivisuus on ruumis joka ei ole minä
kunnes sanon että on mentävä joogaan
nyt
heti

ja minä juoksen alamäkeen päin liikennevaloista jotka on punaiset
ja joogassa kuuntelen hengitystä
meditaatio niin ettei edes huomaa aikaa

kadulla vastaan tamperelainen ja unkarilainen
jotka etsivät pitsapaikkaa
ja koska minun aikani on tässä nyt vain tämä
minä lähden mukaan
ja istumme aurinkopöytään
ja puhumme facebookista, matkoista, töistä, rahasta, islannista, kiintymyksestä, omistamisesta, yhteisöllisyydestä, individualistisuudesta, perheistä, suvuista kunnes minä näytän tamperelaisen tädiltä
ja unkarilainen sanoo että nyt minä lähden

ja tuulessa minä soitan sannelle lähdemmekö juhliin
mutta vain minä olen vapaa velvollisuuksista

ja kun tuuli ravisuttaa lyhtypylväitä ja hiukset ettei näe
niin nopeasti
minä levitän kädet
ja autoistaan katsovat
kun minä kuljen tuulta selkä suorana vain

kuljen viimeiset kadut.

täydellinen päivä

Aurinko on jo ylhäällä
kun raottaa verhoja kello puoli yhdeksän
aamukahvi Sollan luona
tuulesta huolimatta kävelemme sinne
tuntia myöhemmin tuoreita sämpylöitä
minä pilkullisessa hameessani, jonka äiti on tuonut
ja ruisleipä tarjoilut.

kirkas on aurinko
niin
että minä olen kinunnut tarpeeksi
jotta lähdemme Hveragerðiin
jossa kuuma ja kylmä joki yhtyvät
ja vedestä tulee juuri sopivan lämpöistä uimisille
tuuli ei ole kolmeatoista metriä sekunnissa niin kuin säätiedoituksessa ennustettiin
vaan ihan tavallinen tuuli, eikä sitä edes huomaa siellä vuorien välissä

kun tulemme takaisin on jo ilta
auringonlasku ja valo ja majakka, ranta täynnä simpukoita
tuuli ei ole yhtään kylmä ja se on sitäapaitsi hiipunut
miltei olemattomiin.
ja me kävelemme kaikki vieretysten rantaa
kunnes aurinko kadonnut
ja alkaa viilentyä
ja on jäljellä enää ovet käydä sisään, juoda teetä koska sormet
vähän kylmät ja hiukset märät syvältä latvoista

ja me nukumme hyvin
aamuun asti.

satu ta

lämmin tuuli
ei yhtään kylmä enää
ensin ei sada ja sitten sataa
ja kulkee etsimässä kauppaa josta voisi kysyä miksi villa ei huovu
sitten kulkee pankkiin ja pankkiirinainen on iloinen
kun antaa viisikymmeneurosen
joka kuukausi enemmän miehiä
pulloineen
läikät housuissa
työttömyysprosentti alle kahdesta jo lähelle kymmentä
eikä se todentotta ole menossa alaspäin.


way up north i took my day
all in all was a pretty nice
day and i put the hood
right back where
you could taste heaven
perfectly

tänään minä
aloitan opiskelemisen
ajattelemisen mitä suomessa.
tänään

feel out the summer breeze
didn't know when we'd be back
and i, i don't
didn't think
we'd end up like
like this

joinain päivinä minun on ajateltava
pidemmälle kuin vain sitä mihin voin hypätä
että kuinka korkealle
ja kuinka kauas
ja missä meri alkaa se aina päättyy

and i'm so sad
like a good book
i can't put this
day back
a sorta fairytale
with you
a sorta fairytale
with you

ja
mistä minäkään mitään tiedän
esitän niin
että tietäisin kaiken
i don't know i don't know
minä sanon
ja silti minun silmät
ja on helppo kirjoittaa minulle kaikki on selvää
on helppo kirjoittaa suomeksi
helppo kuulla että olen onnellinen sinusta
itsenäinen

ja sitten on aina
sellaisia hetkiä kun
ehkä mieluiten vain
lakkaisi olemasta
ja kun sanon ääneen
i hope i couldn't feel anything
i hope i would be empty
toinen sanoo i thought you were happy person

i guess you were wrong.

seemed right that night and
i don't know what
takes hold
out there in the
desert cold
these guys think they must
try and just get over on us

ja lopulta heistä kukaan
ei tunne minua yhtään
ei tiedä minusta mitään
ja eniten se joka on kaukanakaukana
jaksaako sitä edes
päästää ketään toista ihmistä yhtä lähelle
miten paljon
neljässä vuodessa
niin paljon
että toinen näkee heti
mitä minä
ajattelen
että voimme kirjoittaa
sana sanalta.

ja minun piti olla tänään iloinen
piti olla iloinen vain.

voiko sellaista päättää
voiko päättää etukäteen mitä aikoo
tuntea?

niin kuin sanat
että harjoittelee islanninkielisen runon ulkoa
ja sitten kokeessa
vain muistista
sana sanalta

kaikki tuntuu aina väärältä
ja sitten kävelisi takaperin
luistelisi kentän ympäri
mutta en ole koskaan oppinut sitä
kovin hyvin

ja kuitenkin
kun sateessa pistää hupun päähän
ja lapset
protestoivat tupakointia vastaan
hymyilee vain sille
ajatukselle
että on täällä.


laulunsanat on Tori Amoksen kappaleesta nimeltä A Sorta Fairytale

Tajusin juuri
että vuodet toden totta toistavat itseään. Päivät.
Ne toistavat itseään
samaan aikaan.

mahtavaa.
poika on tänään juhlissa ja yön
ja minun piti
piti siis
kirjoittaa
tehdä kotityöt
aloittaa koulutehtäviä
kirjoittaa ystävilleni
ulkoilla
shoppailla

no. olin järjestämässä järjestön juhlia
ja siellä meni joitain tunteja
poljin pyörällä hirmuista vauhtia
ja nyt olen istunut ehkä kolme tuntia koneella
en kirjoittamassa enkä tekemässä koulua
vaan pelaamassa

pakotin pojan lataamaan minulle lapsuuteni huvipuistopelin
ja niin
nyt en ole muuta tehnytkään kuin nostanut lippujen hintoja
ja käskenyt siivojien siivota asiakkaiden roskia
pilipali musiikki ja laitteet rikki pellejen mielenosoituksia ja sen sellaista

niin.
aivan mahtavaa ajan hukkaa siis.
tiskit ovat likaisina altaassa ja minun pääni ihanan tyhjä tehdäkseen enää mitään.

huomenna olisi lähde ja sammalretki
toivottavasti on kaunista ja jaksan lähteä

vaahtera kukkii.

lauseet tulevat töks töks
kuin pääni kuin niskani

minä olisin vanhana ehdottomasti niitä
jotka siellä peliautomaateilla pitkät tunnit rahansa kuluttaisivat
tosin minä olen niin säästeliäs että vararikkoani ei tarvitse pelätä
ja ehkä sitten kun minä olen vanha
ei enää edes ole sellaisia peliautomaatteja
sillä kaikki mummot pelaavat kotikoneellaan nettipelejä

ja joskus tulee onnenpuuska
sellainen. että hoh hoh. onpas tässä hyvä olla.
niin kuin aamulla. kerrankin minä olin se joka sai jäädä nukkumaan
huusin minäkin tulen suihkuun
mutta pehmeässä oli hyvä laittaa silmät kiinni
sitten kuuluu ääni sinä myöhästyit ja ihan pieni silitys
olin kuulemma ihana uninen
joskus ei voi olla muuta ihanampaa kuin että on toiselle kaikkea ällösöpöä ja lällyä

ja järjestössäkin oli tänään kivaa. ihmisetkin. aina välillä ujostelen niitä luonnontieteilijöitä ja sen sellaisia mutta oli hauska olla humanisti tietovisassa jossa tiesin tasan sen miksi juhlimme tänään. ja oli hauska että vieras muisti mitä minä opiskelin ja että siinä oli hänen mielestään positiivista
naurua

ja sitten tietysti yksi jota voi vain ihailla
sellainen kun haluaisi
niin
mutta jo nyt tietää että on aivan eri suunnassa
ja että he tietävät niin paljon että hän näyttääkin
juuri siltä kuin smilla
vaikka joskus se toinen tyttö se jota myös ihailen sanoi että minä
tulen mieleen

mutta minäpä tiedän heistä
että kuvia kokonaisuudesta
ja ehkä
ehkä minä tosiaan kadehdin heidän tiettyjä ominaisuuksiaan taitojaan ja elämänsä osia
mutta lopulta
ottaisinko minä heidän haavansa
niin kuin sen tanssivan tytön jalat
jotka eivät jonain päivänä enää liiku

joskus olisin valmis ottamaan
mutta sitten en enää olisi sama
enkä sitten enää tahtoisikaan
sitten ihailisin jotakuta toista sitten katsoisin ylös jonnekin

mutta paljain varpain me kuljimme hiekkateitä
ja ehkä minä itkinkin sitä
etteivät he tunteneet minua
eikä meistä koskaan tullut, vaikka itkinkin.

joskus olen ajatellut että ne joille itken saavat minusta
ja sitten minäkin heistä
en tiedä onko se sittenkään
sillä ei se riitä
tietenkään se ei riitä että itkee
pitää uskaltaa olla sen jälkeenkin eikä pyyhkiä pois sillä tavalla kuin ei olisi ollut sitä hetkeä
ja se on vaikeinta
sillä helpointa olisi pysyä etäällä

varikset pesivät edelleen
en tiedä onko siellä poikaset mutta ainakin munat

kerran minä päätin kirjoittaa kirjeet kaikille niille
jotka ovat olleet minun suurimmat vaikuttajani

mutta en tiedä

nyt minusta tuntuu että pitäisi kirjoittaa kaikille niille joita kadehtii
ei välttämättä niin että lähettäisi
kunhan pistäisi kaiken muistiin

ja kyllä minä olen edelleen katkera
kaikesta siitä mitä olen menettänyt kun olen valinnut mitä olen valinnut ja jättänyt valitsematta
edelleen minä jään.
kun muut tarttuvat kädestä suojatien yli. se oli minun suklaapalloni vaikka ei sitä ymmärtänyt kovin moni.
suklaapallo. se tulee muistaakseni Runar Schildtin novellista. Että jokaisella on jokin sellainen ikään kuin tapahtuma, joka toistuu. aina vain toistuu elämässä. tapa reagoida. siinä novellissa se oli suklaapallo. jokainen henkilö reagoi eritavalla saatuun suklaapalloon ja se miten siihen reagoi kuvasti koko henkilön elämää.

mutta minä en ole kirjoittanut suklaapalloani kuin pienelle paperille joka ei ole täällä.
sellainen se on. muodoltaan. paperin reunaan tuherrettu muutama rivi.

sellainen minä olen.

vaikka joskus iltaisin
kiipeilenkin puissa ja huudan kovaan ääneen ho hoi olemme merellä nyt ja täällä lait säätävät valaat
lait, he kysyvät. ei heillä ole lakeja, vastaa toinen.
minä kysyn heillä
ja kaikki ovat hiljaa
kukaan ei selitä mitä tarkoitti
mutta minä näen puun latvasta kauas merien taakse ja syvyyksiin
ja piilotan sinne ketunhäntiä ja pupunnahkakorvia kermasaappaita siilinpesäpuita
ja sitten pitääkin kirjoittaa
mutta minä heitän lyijykynät puusta alas ja otan taskuista punaisia ja vihreitä ja keltaisia teen kuvioita heistä jokaisesta omansa ja heidän pitää arvata kuka on kukin
istuvat ympyrässä ja viivottimilla mittaavat
uskaltavat sanoa ääneen mutta koska on ilta koska voi tulla yö minäkin uskallan
puussani
puussani joka on kivistä tehty eikä kiveksistä
ja lopulta kädelläni huit hait merelle sillä siellä tuulee ja turvallisesti istun kanoottiin ja melon järveni ympäri kaikki järveni jotka ovat minun ne ovat minun minä sanon eikä kukaan voi niitä minulta viedä eikä minun kuviani jotka minä vain näen vain minä
eikä tule koskaan aamu jos minä saan päättää
on vain laineita on vain kiipeilypuita ja mustikoita
on naurua jonka kaikki tuntevat
eikä koskaan nyökyttelyä

mutta aamut tulevat
ja niistäkin voi tehdä
pesiä ja onkaloita luolia ja vesistöjä
pitää vain osata liikkua
pitäisi osata laittaa tikut suoriksi riveiksi tai hajottaa rivit
silmät kiinni silmät auki ja sateessa hymyillä vaikka vastaantulijoilla ei olisi sateenvarjoja
kuvat kuvina ja kuvien kuvat toteen
kattojen katoilla jokaisen talon ikkunaan valo ja sammuksiin
tulitikun puhaltaminen ja päiväpeiton puisteleminen.
kuolleet kasvit jotka maatuvat kasvavat taas uusiksi puiksi

minun veneeni. minun veneeni ja vesi.
aamuisin on sumu.

joskus
herään yöllä enkä tiedä

onko totta

ja herään
ja herään

se toistuu niin monta kertaa
kunnes tunne on aivan eri
kunnes
minä tiedän

minun elämäni
se miten elän

on samanlaista

("mennään sadusta astu sadusta pois mennään sadusta astu sadusta pois")


en tidä milloin olen totta
milloin minä

ja sitten on katuja
niitäkin on
ja minä ajattelen mitä minun henkilöni ajattelisi
juuri nyt
minä kirjoitan niin kuin minulle tapahtui
silloin kun minä kävelin välittämättä lumihiutaleista
mutta se ei ole yhtään sama

satua satua satua satua

me emme ole sama

emmekä me

emmekä me

minä nauran kun kirjailijani kirjoittaa päiväkirjaansa sielunsisarista
sielunveljistä
naurattaa
koska ne vaihtuvat sivusta toiseen
kuka ei ymmärrä kuka ymmärtää

ja minä
näen itseni aivan samalla tavalla
kun katson toisia
toista toista sitä tätä kaikkia ei ketään sinua sinua sinua toisia

aina toisia

ja lopulta palaa aina siihen pisteeseen että on yksin

("mennän sadusta astu sadusta pois mennään sadusta astu sadusta pois")

ja kuinka monta kertaa täytyy kiertää?
milloin on spiraalissa
vai onko siellä vaikka ei liiku
kuka sanoo mikä minä olen
kuka sanoo

kuka sanoo että on nukuttava
että on laitettava silmät kiinni
eikä saa soittaa ja kysyä
eikä saa mennä kauppaan istumaan juuri silloin
maata likaisella lattialla liikkumatta
koskaan liikkumatta enää

ja he tulevat sanomaan että se olen minä
että he tietävät että olen kertonut
että tämän ja tämän ja tämänkaltainen
että tämä ja tämä näkökulma
että minä

ja paskat

minä sanon ettette te tiedä mitään

he kuivattavat pyyhkeitä ulkona
yhtenä päivänä
oli kaikissa ovissa matto

vanha nainen tulee ovelle ja kertoo kuinka aarapussa oli tippunut naapurin kaikki astiat lattialle kun porattiin sanoo että sydämeen sattuu kun niin kovia vuokria kaksikymmentäkolmeneliötä ja yli neljäsataa euroa

ja milloin minä saan nähdä unen isoäidistäni joka on isoäiti
sellainen unen
milloin
minä saan pitää kädestä kiinni niin että
se on käsi
ja että minä pidän kiinni

("mennään sadusta astu sadusta")

minä en osaa lopettaa kuvittelua.
en osaa
kastaa hiuksia veteen ja jättää niitä sinne
ottaa pois
kuvittelen vain

enkä minä ole silloinkaan
kun katoissa on varjoja
kun ikkunasta ei näe ei vastapäiseen
en koskaan kun painan silmät kiinni

silloin ei ole kun kuvittelee olevansa
kun tunnustelee missä menee rajat
ruumiin
ääriviivat

minua täytyisi töytäistä


"Lapsuuteni puut ovat korkeina ruohikolla
pudistaen päitään: mitä on sinusta tullut?
Pylväsrivit seisovat niinkuin nuhteet: sinä kuljet allamme arvottomana!
Sinä olet lapsi ja sinun pitää pystyä kaikkeen,
miksi olet kahlittu taudin sitein?
Sinusta on tullut ihminen, vieras ja vihattava.
Kun olit lapsi, puhelit meille pitkiä puheita,
katseesi oli viisas.
Nyt me tahdomme sanoa sinulle elämäsi salaisuuden:
kaikkien salaisuuksien avain on ruohossa vaapukkatöyräällä.
Tahtoisimme töytäistä sinua otsaan, nukkuja,
tahtoisimme herättää sinut unestasi, kuollut. "

en minä sittenkään osannut olla kysymättä.
Enhän minä sittenkään osaa.
Kysyminen on niin syvällä minussa minua minusta minulta
taistelen vastaan mutta

tänään
jäällä auraa mies luistinrataa
olin innoissani kun kävelin aamulla jäällä ja näin
mutta
kun tulin takaisin nyt päivällä
ja näin sen saman miehen ja koneen edelleenkin auraamassa
ja kun auratut alueet olivat jälleen lumen peitossa
tuli vähän epätoivoinen tunne
tässäkö sitä sitten pitäisi luistella
lumenpäällälumenpäällä
missä minun peilipintani?

näin unta jossa oksensin verta. (joten ei kannata lukea tätä kappaleta edemmäs jos ajatus oksettaa) ensin pesin hampaita ja huuhdellessani suuta, vesi muuttui aivan punaiseksi
huomasin että kaksi hammastani olivat aivan verisiä
joten epäilin että veri tulee hampaista
mutta pian suustani alkoi valua verta runsaammin ja runsaammin
yökkäilin ja yritin huuhtoa sitä pois
äitini oli laittanut suuhunsa paperipalasia ja käski minunkin tehdä niin, se auttaisi
ahdoin suuni täyteen paperia, mutta tunsin tukehtuvani
ja aloin repiä punaisiksi värjäytyneitä paperisuikaleita pois ja minua oksetti ja kun sain suuni tyhjäksi verta tuli jo niin paljon että tarvitsin kattilan
kattila oli täynnä karkkia
ja minun oli ahdettava karkit suuhuni
meinasin taas tukehtua
ja syljin karkkeja, jotka olivat nyt liimautuneet ja liiskautuneet yhteen veriseksi möykyksi
suustani kattilaan oksensin möykkyä hädissäni

miellyttävä uni siis.

selasin unipäiväkirjaani ja löysin sieltä tavallaan yllättäen merkinnän 21.3. 2006
eli vajaa vuosi sitten
uni oli kovin samantapainen tai sen lähtötilanne
siinä minua alkoi yskittää ja kurkusta tuli verisiä limapalloja ja verta.
siinä unessa pääsin kuitenkin lääkäriin ja koko uni muuttui ihan toiseksi.

en epäile yhtään ettenkö tietäisi miksi näen oksentavani verta. nyt.
mutta minua häiritsee vuoden takainen uni. en yhtään muista millainen ei-unimaailman tilanne on silloin ollut.
harmittavaa että unipäiväkirja on niin erillinen oikeasta päiväkirjasta. ja harmittavaa etten ole enää kirjoittanut oikeaa päiväkirjaa kun olen alkanut kirjoittaa tätä.
ja täältä tietysti 21 päivän merkintä puuttuu. on päivä sitä ennen ja päivä sen jälkeen.
ehkä silloin ei siis mitään erityistä. niin kuin nyt. niin kuin nyt.
vaikka ei nytkään ole mitään erityistä. juuri nyt. enää.
mutta kai kaikesta jää jälki.
verisiä tahroja paperisuikaleisiin
kukahan ne siivoaa
kuka hanne siivoaa

mutta
minä pidän talvesta
ja selviän. selviämme. olen varma siitä.
olen varma siitä että kun vihdoin jää on aurattu ja minä sidon luistimet jalkaan
olen varma että riittää. että joskus on vain
käytävä käytävään odottamaan
joskus
laskea pudonneita lehtiä
maahan
on pidettävä kiinni, on pidettävä kiinni
kädestä ihosta omasta itsestä ja toisesta
ja annettava
aikaa
myös omalle maailmalle myös omalle
sille ettei ole täydellinen
heti
ikinä
ikinä ei ole

n määrä tekijöitä
eikä mikään suhde ole kommensiaali
eikä mutualistinen

sitten kuitenkaan
hienon kaavion mukaan
sitten kuitenkaan

minun on vain opittava
minun on vain oikeasti opittava ymmärtämään
että olen vain osa
en kokonaisuus en kaikki
vain osa
ja että se miten minä ajattelen
on vain osa
ei kaikki
eivät kaikki ajattele näin
vaikkakin
monet
vaikkakin olisin kuullut että jotkut toisetkin
enkä minä voi päättää, että näin pitää
jos minä haluan että monimuotoisuutta on
jos minä
puhun etteivät vain
vaan myös sudet
minun on myös vihdoin ymmärrettävä että kyse on myös meistä ihmisistä
etten voi jatkuvasti vihata kaikkea sellaista
joka en ole minä
tai puu

minä en ikinä unohda äitini kertomusta kivistä
siitä kuinka hän lapsena keräsi niitä ja kuinka hän halusi tutkia niitä
tiesi, että haluaa, tiesi että hänestä tulee
geologiko,
ja kuinka hän sanoi ettei hän unelmoinut siitä
en minä ole koskaan unelmoinut, hän sanoi
ja minä en voinut ymmärtää, en vain voinut
ja kun minä sitten kirjoitin äidistäni
ja se oli niin raaka, ei yhtään kaunisteltu
ja äitini lukiessa sitä
hän itki
eikä hän itkenyt niin kuin itkee aina minua lukiessaan
vaan hän itki itseään, sitä että näki hänet itsensä siinä
ja ehkä hän tajusi
että oli sittenkin unelmoinut

minä en ole julma ihminen, mielestäni
näin,
kun minun kanssani keskustelee tai kulkee katuja tai juo teetä
minä olen mielestäni aika herttainen ja kiltti ja ystävällinen ja pieni ja hajamielinen ja ujokin ehkä ja vaatimaton
mutta sanoissani minä olen julma
sanojen kanssa minun ei tarvitse kaunistella
minä en osaa
kun kirjoitan ne
ääneen minä heti voin selittää viisikin eri versiota eikä siinä ole mielestäni mitään kummallista silä yritän selittää
mutta joskus kun kirjoitan
minä en selitä enkä ole kaunis
lainkaan

ehkä sanoja käyttäessä
pitäisi myös muistaa niiden voima
niihin liittyy
ei se ole mikään myytti vaan jolla ei ole enää mitään merkitystä
sanat tosiaankin voivat ottaa valtaansa ja niitä tosiaankin pitää varoa

jos ajatukset voisi vain nähdä
tai tuntea
ilman että niitä pitäisi pukea sanoiksi tai mihinkään muotoon
että voisi välittää toiselle tunteensa vain sellaisina kun ne ovat, puhtaina
kuinkahan paljon
vähemmän epätasapainoa meillä olisi täällä maailmassa ?

"Sitä ei ole helppo ymmärtää. Että jollekulle voi olla niin tärkeää kysyä ja saada vastaus. Tärkeämpää kuin mikään muu. Ehkä jopa tärkeämpää kuin rakkaus.
Sitä on mahdotonta ymmärtää. On pakko antaa periksi ja sanoa: niin se vain on. Että heidän on pakko tietää. Maksoi mitä maksoi. "
- Peter Höeg, Rajatapaukset -

Hassua, että avatessani pitkästä aikaa kirjani sieltä tuli tämä lause. Niin monta kertaa olen ajatellut tuota lausetta ja kirjoittanut sitä. Olen pyytänyt sillä anteeksi. Olen laittanut itseni siihen, samaistanut. Tietenkin kysyjään.
Joskus on vain mahdottoman vaikea hyväksyä sitä, ettei kaikkeen voi saada vastausta, ettei toinen ehkä tahdo tai edes pysty selittämään kaikkea.
En tiedä.
Tällä hetkellä minusta kyllä tuntuu, että osaan olla kysymättä.
Mutta ei se poista sitä, ettenkö tahtoisi vastauksia.
Olen vain sullonut kysymykset itseeni. Ehkä.
Tai ehkä olen saanut vastaukset jo. En ehkä kaikkeen. Ja ei kai kaikkeen voikaan saada.
Enkä tahtoisikaan.
Mutta tietyllä tapaa minulla on varmuus. Kaiken epävarmuuden alla.
Että vielä ovat puut
jotka ovat tulevia
että vielä ovat puut

olen täysin kyllästynyt tietotulvaan
rutiininomaisesti poistan sähköpostiviestit jotka koskevat maailmantilaa ilmastokysymyksiä vaalipaneeleita sitä ja tätä ja sitä ja tätä
en jaksa lukea enää uutisia en jaksa yksinkertaisesti
eikä mikään tunnu enää liikuttavan
niin, niinhän se on, ja niin ja niin
kohautetaan olkia ja kävellään eteenpäin

tänään oli uskomattoman kaunis iltapäivähetki
lumi satoi kuin ei olisi satanutkaan
se vain leijaili paikallaan
kaisa sanoi hyvin kuin kesällä sateenkaari
ja aurinko heijasti jokaisen
se oli kuin taikaa
ohutta ohutta lasia ja sen läpi oli kuljettava
kauemmat rakennukset olivat sumun peitossa sillä sellaiseksi
tämä taikapöly teki ilman

ja on lokeroita
sellainen kuin iltapäivän lumisade ja lauseet kirjoistani
on unet ja vintti jonne jatkuvasti yritän kiivetä
ja sitten on maailma jossa on satsumoita omenoita kassaneitejä ja hyvänolonkauppoja
ja vielä toinen maailma
niiden kaikkien takana niiden maailmassa jotka ovat niin kaukana että voi lukea vain uutisista
ja kaikessa ollaan ikään kuin yksitellen
vaikka tietysti ne yhdistyvät
mutta aivan kuten pistämme luonnontieteilijät yhteen rakennukseen ja taiteentutkimuksen toiseen
pistämme konkreettiset ja
oman maailmamme

minä olen nyt tässä olen tässä
mutta

ehkä siitä tulee tämä ahdistus
että on vaikeuksia yhdistää abstrakti ja konkreettinen
että enää ei niin yksinkertaista
että viljelisimme itsellemme leivän ja puun josta saisimme hedelmää ja jossa voisimme nähdä linnut
vaan meillä on kauppa joka ostaa ne toisesta isommasta joka ostaa ne taas jostain joka ostaa ne jostain joka vihdoin ostaa ne joltain sellaiselta joka omistaa ne kaikki jotka niitä viljelevät

kaipaan hirmuisesti yksinkertaista elämää
että ei tarvitsisi kysyä
että olisi vastaus

olen kyllästynyt ajattelemiseen
muodostamaan lauseita
tästä maailmasta
jota ei voi kuvata ei voi kuvata ja niin edes päin olen kyllästynyt kuuntelemaan tuota lausetta

kyllästynyt kuuntelemaan omaa ääntäni
joka
ei
tiedä
eikä tahdokaan
ja silti muka

en muista miltä tuntui ensimmäisen kerran koskettaa vettä
enkä miltä ensimmäisen kerran nähdä lintu
miltä kuulla kun puut
hankautuvat toisiaan vasten

muistan kun kuulin sen viimeksi kotona
muistan miltä tuntui molskahtaa veteen myrskyssä
ja miten kovasti kauppatorilla tuuli kun
minun oli vielä käveltävä kaikesta huolimatta kotiin

muistan jään. miltä tuntuu puhaltaa lunta pois
miten kauan kestää sulattaa umpijäätynyt pakastin
miltä uimahallissa tuoksuu miten
hiukset kuuluu pestä kun ollaan ala-asteella
muistan pianotuolin miten nahka natisee kun siihen istuu
ja kellot
joiden rytmiä alkaa laskea
muistan miltä tuntui istua helsingissä meidän ruskean pöydän ääressä ja kun tyttöni kertoi näkemästään näytelmästä
ja kun kerroimme toisillemme viidestä
muistan kun kerroin viidestä pojalleni

ja pitäisi elää nyt

muisti

ulkoa kuuluu huutoa. sellaista että on humalassa. että on vihainen. että juoksee kohta autotielle. että heittää pulloja että kiviä että jäätyy pakkaseen. en ole vielä katsonut ikkunasta. mutta ajatella. että kadun äänet kuuluvat vaikka olisin peiton alla.

olemme käyneet katsomassa kolmea asuntoa.
ensimmäisen jälkeen kari sanoi että soitetaanko heti että otetaan
menimme kirjastoon lukemaan asuntoilmoituksia ja kävimme sitten katsomassa vielä kaksi.
miten sitä osaisi valita
kun kaikissa on hyviä puolia ja sitten ei niin mieluisia
ei mikään ole vielä juuri se koti
juurijuuri
ehkä
tai sitten onkin
mistä minä tiedän kun on vain kerran nähnyt
ja sitten
kävellyt jo portaat alas
ja on vain epämääräinen muistikuva
että oli iso puu parvekkeelta
että siellä voisi nukkua että ihana näköala
ja että rumat keittiönkaapit että rumat
tai
että ihanaihana keittiö kodikas kodikas mutta ehkä kallis ehkä
ja ei näin alhaalla
että parvekkeelta voi joku kävellä sisään

huomenna olisi vielä asunto
ja yksi
joka ei ole soittanut vaikka lupasi
mutta en oikein tiedä tahdonko sittenkään
niistä kumpaakaan
mitään
muuta
kuin sittenkin sen ensimmäisen
sen puun
ja entä jos se asunto onkin jo mennyt
entä jos entä jos

kartta auki pöydällä

olen ollut yhdeksästä asti
liikkeessä
ja tulin
juuri yhdeksältä
yhdeksästä yhdeksään
ensin
poika nousi bussiin ja unohti
kakun
minä huusin, kakun, muistitko kakun
mutta eihän hän kuullut, näki vain kuinka rakastuneelta näytin
ja kakku, joka maistui salaatilta, ruoholta, koska minttua ei kannata laittaa tuoreena täytekakkuun vaikka ohjeessa sanotaan
oli pakasterasiassa pöydälläni
terveyskakku
ja vain suklaakuorute on hyvää.

minua määrittää epäonnistuminen leipomisessa.
vaikka teenkin kuulemma
itsemurhakakkua

ja minä olen viime päivinä
muistanut mummini
että
hän suuttui kun me pelkäsimme hammaspeikkoja
suuttui vanhemmillemme
että mitä te oikein pelottelette hammaspeikoilla
kun minä varmaan olin itkenyt mökillä unohdettuani hammasharjan kotiin
että mitäs nyt
kun hammaspeikot
ja kuinka mummi pysäytti auton keskelle mökkitietä
kun me takapenkillä huusimme että mummi ajat liian kovaa älä ajan niin kovaa
jos ei kyyti kelpaa niin sitten ulos ja kävelette

minun mumminiko niin
minun mummi joka on niin herttainen kiltti käy marttakerhossa laulaa seurakunnan kuorossa

ja maalasimme tulta
katsottiin kaikki takkaan ja koko iltapäivä maalattiin tulta

minun on ikävä mummia.

ja sitten minulla on kummipoika joka täyttää jo pian seitsemän
seitsemän kuvitella
ja menee kouluun
sitten kaikki muuttuu
kaikki muuttuu kun menee kouluun

minä en pelännyt ennen koulua
minä puhuin taukoamatta naapurin tädeille kun he kantoivat muuttolaatikoita
ja sedille
minä selitin kaiken
vaikka heidän oli pakko välillä astua ovesta sisään koska ne oli vietävä
juoksin juoksin
ja valehtelin niin ettei
ollut mitään unta
jota en olisi uskonut todeksi
ja minulla oli
poikia ystävinä
ennen koulua

koulussa minulle sanottiin
ethän sinä voi
miksi sinä kuljet tuon kanssa
tykkäätsä siitä sä tykkäät te tykkäätte poikaystävä lälläällääää
ja sitten kävelimmekin kymmenen metriä toistemme perässä
minä edellä koska jos olin takana minä ohitin
ja vasta kotipihalla
vasta siellä
tai meillä
tai heillä
me olimme
ja kesäisin

aina kun tuli syksy me emme enää puhuneet
luokassa
emme enää
yhtä matkaa

ja vaikka sitten lopulta
ihastuimme
sitten vasta
kun oli kulunut jo vuosia
ja olimme jo oppineet miten tuli käyttäytyä
koulussa
ja koulun ulkopuolella
ja mikä on ero
koulussa ja koulun ulkopuolella
tyttöjen ja poikien ero
ja ihastuminenkin kesti vain kesän
ja sitten taas seuraavan kesän
mutta aina syksyllä
se lakkasi
koska oli raja
siinä minkälainen saa olla luokassa missä luokassa kenen kanssa

ja lopulta teimme virheen
jonka takia minä itkin ja jonka takia emme enää puhuneet enkä minä koskaan kertonut että minä lähden
sillä syksy on syksy
kun puutkin karistavat
ja tulee kylmä
ja varsinkin jos ikkunoiden läpi näkee
ja pyöräillessä paleltuu korvat
eikä ole enää sopivaa polkua pihasta toiseen
vaan täytyy sopia
viikonloppu
täytyy mennä monta kilometriä väärään suuntaan
minne sinä olet menossa miksi sinä et voi tänään kuka sinun luokse tulee
ja jostain syystä jos kaupunki on pieni ei mikään pysy salassa
vaikka se yhä olisi
ainut tapa miten voisi tavata

ja sitten
ei sanaakaan enää vaikka yritti
pyöräillä ohi
pyöräillä ohi eikä edes tervehtiä
ja myöhemmin
vain vähän myöhemmin
ei uskalla katsoa siinä olla lähellä niin vaan täytyy olla väline täytyy olla jokin kirjoittaa toinen kirjoittaa ihan sama ihan sama minulle ihan sama ja sitten matkustetaan bussilla toiseen kaupunkiin ja kaikki on ohi

ei ollut kesä

ja tuli kesä mutta sillä ei ollut väliä
sillä oli uusi kaupunki
ja siellä
odotti taas
että voisi kohdata salaa
kenenkään näkemättä kunnes tuli niin selvästi ettei mitään ollut enää edes aloitettavissa
seksiä helsingin keskustassa
ja naurattaa kun seisovat oviaukossa ja sanoo että toivottavasti oli mukava yö ja nauraa nauraa nauraa nauraa
ja ovi kiinni
eikä siltikään
ennen kuin kävelevät tien kumpaakin puolta
joka on kapea tie
kumpaakin puolta ovat jääneet
puhuvat puhuvat
ja jos lunta voisi sataa ensimmäisen kerran
se sataisi nyt

ja sitten on enää muisto
joka
juhlissa
ei tunnu enää miltään
sillä on paljon
niitä joiden nimet ovat jääneet mieleen
ja lopulta odottaa omakotitaloalueella
odottaa ja nukkuu lastenhuoneessa jossa on kaksi pientä poikaa.
mutta silloin on jo
taas uusi paikka ja on voinut
tuntea olevansa vieras
kaduilla joita pitkin joskus käveli kotiin
ja on jo
tavannut salaa
syksyllä
eivät tavanneet koskaan kesällä
kun on jo pimeää
ja toisen on ostettava takki
jotta voivat
jonain päivänä kävellä yhdessä peltojen halki kävellä kun toiset nukkuvat
eivätkä saa unta
eikä tarvitse lähettää sano sen nimiselle henkilölle ettei kiinnosta
ja loput ovat vain nimiä joiden kanssa on ollut sen yön
ja myöhemmin katsellut lasiruutujen takaa katsomatta enää silmiin hymyillyt takapenkistä muistamatta mihin kaikkialle ja mitä
ja sitten
uusi kaupunki
taas
mutta salaisuus ei ole enää
ei kesä
eikä vuodenaikoja

emme enää tee ennätyksiä
montako sataa kertaa pallon saa pysymään mailan päällä
kuinka nopeasti
hakkaa halolla toukkaa niin ettei se kuole
hirtetty nalle
rappusten alla peltaan korttia ja kaikki jäävät kiinni
mutta olimme me siellä muutenkin

tunnistavatko he enää
niitä unia
joissa olivat lapsia
tai niissä
joissa oli vain jalkoja tai käsiä
ja ehkä yksi naama
naama, nimenomaan
katosta kattoon
ja sitten muistaa jalan
joka voi katketa
tai
ettei voisi enää koskaan lopettaa
rikkinäinen ovi
reikä, ammottava reikä
ja sitten katkeaa sähköt

ja niistäkin asunnoista
on muuttanut jo monta kertaa,
minä kuulin
ei asu enää kuin
eivät hekään

ja tänään minä vasta tajuan
etteivät yläkerran lapset
voi mennä koskaan pihalleen leikkimään
sillä toisella pihalla on autotie ja pieni pätkä jalkakäytävää
ja toisella pieni pätkä parkkipaikkaa ja autotie
jota pitkin ajetaan kovaa kovaa
on valotkin sitä varten
että huomattaisi joskus pysähtyä

ja minun muistoistani tulee pitkiä
sillä ne eivät ole kronologisia
eivät yksi
eivätkä edes totta
sillä mikä on totta
on vain kuvia

siitä että ajamme ralliautoa kun minä olen alle kolme
me ajamme pihaa ympäri
ja se on totta
kunnes äiti sanoo
että te ette ajaneet eikä se mies
se oli rikkinäinen auto joka oli pihassa

enkä voi olla siitäkään varma
puraisinko viime yönä kieleeni

tai olivatko ne kaikki unta
ne kuvat
joiden hahmoista minä kerroin
rappusissa istuvalle pojalle
kunnes äitini
käski minun lopettaa valehteleminen

ja shakkinappulat

ja tuoli jonka alle mahtui majaan

palavat puut palavat ja varoituskolmio koska räjäytetään

ja unessani
minä kuljin takaisin kalliota
kuljin sitä mutta se oli erilainen
se oli kuin
missä minä olen ollut
ei se minkä muistan vaan
se missä olen ollut

onko siinä ero?