Päivitys.
Meri. Alloot, tähdet maat ruohotalohökkelit
lapset hiuksissa kiinni, heillä kiharat ja pienellä vaaleat tummaa ihoa vasten
papaijat banaanit kookospalmut
kylmä joki ja vesiputoukset
kalat veden alla
veneet veneet veneet
viski ja yöt
ja miehet
ja laulut joita voi soittaa kitaralla
ja matka
joka jatkuu vuoden ainakin
ennen kuin perillä
siellä mitä kuvaa
kaukana kaukana pohjoisessa
lunta jäätä pohjoisnapa
siellä
täällä

mutta olen tulossa

Sade raja kulkee aina Kamossa. on hassua, että täällä vain sataa. Ja aurinko ei ehdi kuivattaa tomaatteja kun ne pitää aina välissä tuoda sisään. Olen purkittanut jo neljä purkkia aurinkokuivattuja tomaatteja! En malttaisi odottaa kun niitä voi maistaa!

Olen katsonut veneitä. Nyt odotan vastausta yhdeltä, joka purjehtisi koko matkan täältä Ranskaan. Olisi perillä syyskuussa. Mikä seikkailu se olisikaan!

Täällä on sumu. Vesi kolisee kiviä vasten, tai niin minä luulin kunnes näin punatakkisen hullun taiteilijan raahaamassa soutuvenettään.
Aamupäivällä kävelin meressä ja kun olin tullut sisälle, hullu taiteilija käveli meressä. Siellä se tepasteli ja minä rupesin maalaamaan häntä. maalasin hänet ja kivet ja meren.
Lataisin kuvan maalauksestani tänne, mutta olen hävittänyt sähköjohdon pään. Niin, kun täällä nuo pistokkeet on erilaiset.
On sumu ja taiteilijalla on punainen takki.

Ehkä me kumpikin tarkkaillaan toisiamme. Se pienikokoista tyttöä kävelemässä merten päällä ja minä isomahaista vanhusta soutamassa.
Emme ole vielä keskustelleet. Sanoneet sanaakaan toisillemme.

Sumu on niin ettei näe vastapäisiä vuoria. Minä kuvasin valkokauluksista lintua kirsikkapuussa. Kukat on ihan vaaleanpunaiset. Ja sumu. Ja jotenkin hyvin islantilainen ilma.

Ja olen levittäytynyt koko taloon. Olen vallannut kaikki pöydät, lattiat, sängyt, sohvat, patjat. Minun papereitani, vesivärimaalauksiani, kyniä, muistiinpanoja, kirjoja ja lehtiöitä, vaatteita, saappaita, taimia ja multaa kaikkialla.

Aamulla tallasin kaksi etanaa. Se tuntui aika karmealta. Sitten hain lapion ja lakaisin jäänteet ja viskasin kauas pusikkoon. Yksi rotta oli yhä loukussa. Se oli jäänyt siihen naamastaan kiinni ja ihan vettynyt sateessa. Minä tulin sisään ja sanoin miehelle että se pitää ottaa pois. Että se on litistynyt siihen naamastaan. He olivat nähneet sen jo edellisenä päivänä mutta eivät olleet vaivautuneet irrottamaan sitä. Mokomat. Ja sitten vieras mies menee ja sekunnin päästä sanoo homma hoidettu. Minua kuvottaa.
Kuvottaa kuolleet tuhatjalkaiset, tallatut etanat ja naamastaan litistyneet rotat niin paljon että teen niskahartiaseisontaa
sen pitäisi tasapainottaa koko kehoa, päälläseisonnan ollessa kuningas asana, niskahartiaseisonta on sinne päin.

tulee jo hämärä. mutta vasta muutama viikko sitten oli pilkkopimeää tähän aikaan. joku meloo. on ihan tyyntä ja sumuista. tuntuu että meri herää eri tavalla eloon. minä en jaksa kantaa kanoottia alas
joten täällä vain istun ja katselen kun muut menevät

joskus toivoisin omaavani vähän enemmän käsilihaksia
ei ne ole joogastakaan huolimatta oikein vielä kasvaneet. ja olisihan se vähän hassua, että minulla olisi jättimäiset hauikset.

Tänään uin meressä.
Kävelin vihreä kylpytakki päällä rantaan ja naapurissa nainen söi mysliä tai puuroa tai jukurttia terassillaan ja huusi "What the hell you did that for!" kun kävelin vettä pitkin takaisin rantaan.
Huusin : "It's quite cold. But it does good!"
Ja myöhemmin mietin että minun olisi pitänyt pyytää hänetkin uimaan.

En halua kirjoittaa tänään gradua. Haluan mennä istua auringossa ja kuvitella kesän.
Eilen oli aamu viideltä herätys ja matka kaupunkiin
ja kirjoittamista ja työhakemuksia ja arkkitehtimies ja kirjasto ja viiniä ja juustoa ja voileipäkeksejä ja puhetta kirjoista
puhetta metsistä, saunasta. puhetta ihmisistä ja erilaisuudesta, maista, matkoista, kulttuureista, puhetta niin helposti ja niin paljon ja kuinka me ymmärsimme ulkopuolisuuden tunteen. hän koska on lähtenyt täältä Suomeen, minä koska olen lähtenyt Suomesta tänne. Ja kun me istumme minun lempikahvilassani ja sanomme kuinka helppoa kaikki lopulta kuitenkin on. Kuinka etuoikeutettuja me kuitenkin lopulta olemme, että voimme lähteä Suomeen tai Uuteen-Seelantiin, minä ymmärrän kaiken valittamisen järjettömyyden, chailasi edessäni, posket punoittaen, ihminen, josta voi tulla ystäväni siinä, ja kaikki se rakkaus, joka jo on olemassa, minulle ja minulta. Niin. Miten onnellista. Ja minä kävelen kirjastoon ja kysyn töitä ja kirjoitan kirjettä ilman kynää ja kynän kanssa ja juon marjasmoothieta. Niin. Miten paljon.

ja suuri paketti tungettu postiluukkuun jonka mies piilotti jonnekin ylähyllyille etten avaisi ennen torstaita, sinne missä on pienempikin yksi
josta minä jo tiedän että se on puuta
minun maastani, koska luin kannen

ja tänään minä menin uimaan
ja minä näytin niin onnelliselta terassilla kun veri kiersi jaloissa ja käsissä ja vartalossa
ja minä näytin niin onnelliselta että olisin tahtonut koskettaa kylmin käsin

ja olen kirjoittanut dear mr ja sincerely ja nähnyt unta pimeässä ovesta joka hitaasti alkaa avautua ja me seisomme eteisessä ja minä sanon ovi minä sanon katso ja minä sanon älä avaa mutta minä tiedän että hän avaa sen kuitenkin ja juuri samalla kun hän alkaa avata ovea minä laitan silmät kiinni ja alan ajatella sitä unena ja tajuta että se onkin unta ja minun ei tarvitse katsoa mitä oven takaa tulee

ja unessa on kiviä, kallioita, liukkaita mutta kuin kiipeilyseinä
ja se on kiipeilyseinä, kun ajattelen niin
ja minä pistän käsiä
kiipeän, haluan päästä kuivalle kivelle, mutta ne ovat märkiä
ja minä olen karannut sieltä
missä on pitkätukkainen mies ja puoliksi romuttunut auto
ja minun pitäisi lähteä hänen kanssaan harjoittelemaan autolla ajamista
mutta hän on tullut sotkutukkaisen maorinaisen kanssa ja heidän silmänsä näyttävät siltä
etteivät he ole ajokunnossa
ja mies silppuaa pienestä rasiasta vihreitä kuivaneita lehtiä suklaan sekaan, tekee kääryleitä
myöhemmin minun mieheni tekee salaattia siskolleen samasta
ja minä olen karannut liukkaille kiville, joista näkee meren
ja laulan
sinä päivänä kun synnyin

Tänään en ajattele pahoja ajatuksia.
Tuuli on niin kova, että lukitsen oven. Vesi virtaa kuin tuuli poispäin rannasta.

Minä olin ensimmäistä kertaa meressäni sunnuntaina. Tyttö, joka oli heti tuttu, heti sellainen jonka kanssa saattoi juosta merenrantaan, heittää pyyhkeet rannalle ja sukeltaa kylmään suolaiseen veteen. Mutta flunssa ei lähtenyt sillä. Tai ehkä se tuli takaisin.
Ja opettajat ja oppilaatkin ovat sairaina. Flunssa-aalto.

Tänään aion katsoa tulta, jota voin katsoa nyt suoraan kun olen raahannut pöytää ja kiviä ja sohvaa, olen tehnyt kotia, tuleen päin.

tänään aion kirjoittaa yhden kappaleen loppuun,
en voi enää lykätä , väsyneet silmät ja vuotava nenä eivät kelpaa enää tekosyiksi.

Olen saanut kirjeitä ja kortteja
tarvitsen lisää magneetteja että ne kaikki voivat olla jääkaapin ovessa,
minun
ystäväni, minun
omani

tarvitsen omistamista.

Unessa minun ystävistäni hupaisin on kauniissa ja rohkeissa
hän on vain muutamassa jaksossa, esittää siivoojaa, sellainen sidekick hahmo, joka tulee aina keskeyttämään Brooken ja Ridgen kuhinoinnin
ja minä nauran niin, nauran niin paljon
että se tulee unenkin läpi
hän on niin ihana, hän on vain oma itsensä siellä mutta juuri siksi hän onkin niin hauska
koko sarjalta menee pohja ja se muuttuu ihan farssiksi
vain koska ystäväni tulee siivoojana sisälle
ja nyt
koko uni tuntuu ihan absurdilta
eikä se tunnu selitettynä yhtään hauskalta
mutta unessa minä nauran, niin onnellisena kun näen hänet siellä, kauniissa ja rohkeissa
hymyilemässä, huulipunaa huulissaan.

ja on myös uni, jossa pakkaan loppumattomia tavaroitani lapsuudenkodistani
aina uusia laatikoita leluja, vanhoja vaatteita, sängyn alta, kaapeista
joudun ohjeistamaan toisia ihmisiä pakkaamisessa
he eivät ymmärrä vaikka sanon että voitteko tyhjentää noiden vaatekaappien vaatteet näihin laatikoihin,
kaikki pitää näyttää kädestä pitäen
aivan kuten koulussa lapsille, joita ei kannusteta ajattelemaan itse

ja on uni, jossa minullakin on rooli
vaaleanpunaista huulipunaa, samanvärinen hame
ja nenäliinakin on pinkki
mutta en enää muista miksi olen pukeutunut niin, en enää muista rooliani

unet häipyvät niin kuin meri tuulen mukana ja tuuli omassa kyydissään. Nyt minun pitää ruveta kirjoittamaan tutkimusta. Kirjoittamaan lukua loppuun. Huokaus.
Huokaus.

tänään on ollut taas aurinko
ja pakkasta

ja minusta maailmassa vähätellään
säästä puhumisen
merkitystä
ihmisille
ainakin minulle

ei se ole mitään smalltalkkia
sää vaikuttaa ihan totta mielialaan
enemmän kuin kehdataan myöntää
minun mielestäni
ja minun mielialaani.

tämä lumen puutos.
ei se ole vain sitä ettei lunta ole
minä en pääse eteenpäin ennen kuin on lunta
heti kun tuli lunta minä liikuin
ja kun tuli loska minä liukenin
ja nyt
kun taas jäätyi
lähdin liikkumaan

olen ollut tänään ulkona
kävellyt katuja joita en ole ennen kävellyt
katsellut jokaista taloa niin
että tuonne minä ehkä voisin muuttaa
tai tuonne
entä miltä tuntuisi asua tuolla ullakkokerroksissa

ja taas minä tahtoisin luistella.
taas tahtoisin liikkua liikkua
kuin vedessä
mutta veden päällä

eilen suihkussa ollessani ajattelin
että miten ihmiset ovat
päässeet veteen silloin
kun ei ollut suihkua ja oli talvi
että miten he ovat voineet olla ilman
sillä ei suihku ole vain rutiininomaista peseytymistä
minulle
vaan siinä on elementti
siinä on vesi
edes hetken
vaikkakin kylmässä kalseassa kopissa nurkassa ammeessa
mutta siinä, minun päälläni, kaikkialla

pienenä leikittiin että suihku on sade.

joskus toivoisi että oma olemassaolo voisi
tehdä toisen olon paremmaksi
vain se
että on olemassa ja että on
minua pelottaa
eniten
että minun olemassaolollani ei ole sittenkään mihinkään mitään merkitystä
ei kenellekään

mutta pelkään myös sitä
että teen ratkaisuni sen takia
että ajattelen
voivani tehdä toisen olon paremmaksi
että elän
kiitoksesta
päivän hyvä työ tänään

jotkut ihmiset ovat sellaisia
että kun he tulevat huoneeseen
kaikki kääntyvät katsomaan
ja he näyttävät sädehtiviltä jokainen päivä
heillä on
hymy suupielet ylöspäin kääntyneinä vaikkeivat hymyilisikään
heillä on sanat
kaikille tunnetiloille
riittää vaan
että he tulevat huoneeseen että
he osaavatkin

muistan kuinka esikoulussa
minusta tuntui vastenmieliseltä mennä sinne sen takia, että
esikoulun tädit tunsivat muutaman lapsen jo ennestään
ja kehuivat heitä joka aamu
ja hymyilivät toisilleen, ne lapset ja tädit
ja sitten olimme me
jotka emme olleet mitenkään seurakunnan toiminnassa mukana
koskaan ennen esikoulua,
tai sen jälkeen (kun minä kävin eskarin se ei ollut vielä kunnan järjestettävä kaikille, vaan minä joka olin perhepäivähoidossa kävin eskarin seurakunnan järjestämässä)

motivaatiooni tarvitaan aina se
että tekemiselläni olemisellani on jotakin merkitystä

haaveilen siitä että voisin olla niin riippumaton
että voisin tehdä asioita
olla
ilman että tarvitsisin siitä minkäänlaista huomiota

ja en tiedä kuinka vahvasti sitä huomaa minusta

joskus vaan ärsyttää kuinka kaiken kääntää itseensä
ja minä inhoan ihmisiä jotka tekevät niin
tai sitä piirrettä ihmisissä
mutta ehkäpä se on totta,
että niitä piirteitä juuri inhoaa, joita itsessään on

mutta
minä opettelen
opettelen lukemaan ja kirjoittamaan
kuuntelemaan ja vastaamaan ja olemaan hiljaa
olemaan hiljaa kun toinen tahtoo rauhaa
mutta en vaikenemaan
siihen en suostu
sillä on ero siinä vaikeneeko vai onko hiljaa
antaako toiselle tilaa vai kieltääkö

mutta
minä opettelen

näin pitkästä aikaa unta, jossa minä uin
näen unissani vettä todella paljon, olen vedessä usein, mutta aina veden päällä, melomassa tai sitten uin niin etten kuitenkaan mene sukelluksiin
viime yönä minä sukelsin

unissani myös satoi kovin rankasti viime yönä

sade liittyi vähän ahdistavaan ja epätasaiseen uneen, jossa ikään kuin seurattiin useaa eri tilannetta samaan aikaan. en oikein muista tai pysty erittelemään olinko minä niissä kaikissa, vai olinko missään. sade oli kuitenkin aina pahan ilman aikaan saamaa.

uiminen taas oli hyvä. jotenkin. vaikka ehkä se uni ei ollut mitenkään miellyttävä, välttämättä. mutta nyt, aamulla, myöhemmin, minusta tuntuu hyvältä, että uin yöllä.

pitäisi alkaa puurtaa nyt heti aamusta.
että saisi jotakin aikaiseksi.
en ole vieläkään päättänyt menenkö tänään alkavalle eko&evo kurssille
että jatkanko ekologiaani. minun, ihan kuin se olisi koskaan ollutkaan minun

hassua
että lukiossa minulle oli niin selvää mikä minusta tulee, tavallaan
tai ainakin se mitä haluan ja mitä rupean opiskelemaan
että seuraan äitini jalanjälkiä
ja luen luonnontieteitä luen ympäristönsuojelutiedettä luen biologiaa

ja sitten yhtäkkiä olenkin opiskelemassa jotain ihan muuta
tekemässä jotain ihan muuta
ja minusta oikeastaan koko biologia tuntuu aika kaukaiselta
en jaksaisi enää olla kiinnostunut niistä asioista
vaikka olenhan minä
mutta en haluaisi olla koska se tekee elämästäni vain vaikeampaa
täällä pitää olla erikoistunut johonkin tiettyyn
ei voi haalia kaikkea
ja sitäpaitsi sitä paitsi
tunnen oloni hyvin ulkopuoliseksi siinä yhteisössä
luonnontieteilijöiden yhteisössä
nyt

ja joskus minä olin hyvä siinä aineessa. joskus se oli minun.

nyt tahtoisin vain ajattella omaa kirjoittamistani. tahtoisin omistatutua sille niin paljon kuin mahdolliista
päästä tavoitteisiini (mihin tavoitteisiin!)
päästä eteenpäin
kirjoittaa kirjoittaa kirjoittaa

olen ehkä alkanut luopua teatteristakin
pikkuhiljaa draamasta
se tekee kipeää
kovasti
koska joskus teatterikin oli minun juttuni
se oli se, jossa minä olin
ainut missä saatoin olla
niin, oli aika kun ajattelin että minusta tulee näyttelijä
nyt se on niin kaukainen ajatus, että voin sanoa sen ääneen
että voin sanoa sen ja naurahtaa, sillä minulla ei ole enää pienintäkään halua tulla näyttelijäksi
vaikka ikävöinkin joskus
näyttämöä
sitä hetkeä ehkä eniten
kun esitys on ohi ja kumarretaan
rakastan katsoakin sitä hetkeä
tai toisaalta ehkä sitä kun kaikki on vasta niin alussa
että tuntuu ettei mikään ehdi ikinä valmistua
ettei tästä tule mitään
epätoivon hetki ja kuitenkin tietää
on ihan varma että siitä tulee
ehkä se hetki kun alkaa nähdä että tästä sittenkin tulee jotain
kun alkaa hahmottua
muistaa jo vuorosanat ja paikat

muistan kun käytiin tutustumassa johonkin isoon teatteriin joskus, olisikohan se ollut lahden kaupunginteatteri
meidän lasten teatteriryhmän kansssa
muistan sen tunteen kun tulimme siihen suurelle näyttämölle
minusta tuntui että tämä on minun paikkani
se oli kovin voimakas huumaava tunne
vähän tuntui kuin olisi jännittänyt kuin olisi ollut jo siinä yksin kuin tulisi olemaan

ja eilen mietin bussissa tullessani jyväskylään
myös ensimmäistä kertaa sitä
että entä jos olisinkin jatkanut pianon soittoa

nyt minulla on enää vain kirjoittaminen
ja pelkään että se unohtuu
että se jää että sittenkin
minä löydän itseni muutaman vuoden päästä jostain postista
ja olen siellä seuraavat kaksikymmentä vuotta
enkä enää kirjoita
muistelen sitä niin kuin nyt näyttelemistä tai pianon soittoa tai biologiaa
ja juuri nyt kirjoittaminen on
niin paljon etten tahtoisi luopua siitä
se on enää ainut mitä minulla on jäljellä
niistä asioista joita olen rakastanut tehdä
ainut millä voin enää ilmaista itseäni

ja tuntuu niin vaikealta jo nyt
kirjoittaa enää
mitään kunnollista
kynnys on noussut jonnekin kauas taivaan yläpuolelle
on tullut liikaa vaatimuksia
minulta itseltäni
olen ruvennut kriittiseksi omille sanoilleni
jokaiselle
mitä kirjoitan ja siksi en kirjoita mitään

ja tämä sade
joka ennusteiden mukaan jatkuisi koko tammikuun
saisi minut juuri kirjoittamaan
sade, joka ei lakkaa
ei lakkaa

ennen kevättä
ennen kevättä ennen kuin
vesi tulee yli
merien rantojen yli parvekkeen yli niin ettei
voi enää soutaa
ottaa kaloja yksitellen kämmenelle ja katsoa kuinka ne kuolevat koska eivät osaa hengittää

kesällä on luokkakokous
ala-asteen
näin pian, mutta emme osanneet lapsina ajatella aikaa niin kuin nyt

pidän päätä veden alla
vaikka en koskaan valveilla
osaa sukeltaa silmät auki
enkä pitkää matkaa
osaan katsoa vain omasta kameran linssistäni
vain minä voin kuvata minut
kun olen valveilla
mutta
niitä on kaksi
niin nopeasti liikkuvaa ja täytyy katsoa suoraan
sopii tammikuulle, koska on niin epätarkka

ja me piirsimme isin kanssa haavoihin hopeiset viivat
ja piti saada toiseenkin käteen
ääneni ei kuulunut kun huusin
vasta sitten kun puhuin tavallisella äänellä
ja veri lakkasi vuotamasta
minä pitelin ovea
mutta isi avasi sen rauhallisesti kokonaan
ja hänet potkaistiin nurkkaan
mitä minä olen tehnyt sinulle mitä minä olen tehnyt sinulle

jos olisi lumi minä
haluaisin mennä makaamaan sen keskelle
tehdä kuvioita tuijottaa taivasta joka on niin suuri jossa niin monta tähteä
liikkumatta liikkumatta ihan pieni hetki vain
juosta jäälle juosta niin monta kertaa että juoksisimme vielä uudestaan
mutta lumi oli vain pohjoisessa
ja kun lähdimme alkoi sade

ja sade jatkuu
tässä tammikuussa
joka jatkuu

ja minun on alettava suunnitella muodonmuutosta.