Tanaan kavelin suuria pyoreita kivia pitkin. Astuin ensimmaista kertaa veneeseen talla saarella sitten kahteen vuoteen ja olin paljon hiljaa.

Olen ollut hiljaa hyvin paljon. Ilman retriittia.

Huomenna laitamme paljon ruokaa. Salaatteja. Ja toivomme ettei kukaan kuole ennen sita.
Koska se muuttaisi suunnitelmia. Toisaalta olemme tottuneet siihen,
emme kuolemaan, mutta suunnitelmien muuttumiseen.

Olemme tottuneet siihen ettemme nuku samassa talossa kahta yota kauempaa. ja siihen etta on makuupussit ja makuualustat. olemme tottuneet kaikkeen ruokaan. ja siihen ettei voi valita.

ja yhtakkia on suuret ikkunat merelle talot. tiskialtaat ja puutarhassa tuoreet basilikat. on vauvoja tulossa ja vauvoja jotka ovat kasvaneet ihmisiksi. on autoja ja ajamista. supermarketteja. sellainen kuin tyo. ja raha. ja lentoliput. sellaiset kuin etaisyydet joita ei poljeta yhdessa paivassa. edes vuodessa. kun on meriakin ylitettavana. on suunnitelmia ja suunnitelmissa pysymista.
kieli joka on sama kaikkialla. kieli jota pitaisi osata ja ymmartaa. puhelimia vastattavana ja sahkoposteja tarkastettavana.
mutta myos
puhdasta ilmaa, raikasta, viileita oita, aurinkoa jonka taplassa haluaakin istua
teemukillisia, viinia, vitriineja taynna ruokaa, josta on uneksinut yksitoista kuukautta,
ystavia joiden kanssa valvotaan myohaan, ihmisia ja kieli, jota ymmartaa ja jolla tulee ymmarretyksi.

mutta ymmarran miksi pyorailtyaan kolmetoista vuotta ranskalainen mies ei enaa kyennyt palaamaan takaisin ranskan ympyroihinsa.

On ollut pimeää
ihan kuin olisi tullut sade, mutta ei edes lunta.
Paketteja Malesiasta harvasepäivä. Harva. Se. Päivä.
Ja tilastoja, että 30% suomalaisista ei saa tarpeeksi d-vitaminia. Ajattelen aurinkoa,
jota piti väistää.

Olen alkanut ajatella jo uutta matkaa
muuttaminen tuntuu toivottomalta
tuntuu toivottomalta löytää paikkaa, jossa voisi aloittaa
on kummallista, miten sitä tietää että paikanvaihdos on illuusio
mutta silti
sitä kuvittelee, että se auttaisi
että kotiin
että pois

tuulikellot

sitä kaipasi mustikoita ja vadelmia ja kanttarelleja ja suppilovahveroita
mutta nyt
ostaa mandariineja tai satsumia tai mitä ne nyt on
ja haikailee avokadojen, mangojen ja tahinin perään

miksei sitä voi vain olla sillä tavalla tyytyväinen
että jaksaisi kävellä järvellä pimeässä
söisi mielellään päivästä toiseen punajuuria, lanttuja ja porkkanoita
kaalipiirakkaa.

mutta haaveilee jo
muusta maasta
ehkä minun sielu liikkuu.

Pyöräilee punaisella pyörällä jo pimeässä. Näkee oman varjonsa. Katsoo jokaista vastaantulijaa sillä silmällä,
että olisiko joku heistä
joku sellainen joka asui täällä jo silloin kuin itse
joku joka olisi tunnistettavissa

Hymyilee samalla tavalla. Työvoimatoimiston aulassa on kolme alkoholistia, tai siltä ne ainakin haisevat. Pissalta. Isi odottaa pyöreän pöydän ääressä, kun minä sanon että tulin ilmoittautumaan työttömäksi.

Muta tarttuu kenkiin ja minä mietin onko koivussa kasvava sieni pakurikääpä. Vedestä kuuluu ääni, mutta en nauhoita sitä. Yksikään paketti ei ole vielä tullut.
Opetusministeriöstä vastataan, virallisesti, kuten arvata saattaa, toisen ihmisen nimi.
Kuinka virallista kaikki on.
Ei yhtään sellaista, että valokuvausliikkeen aulassa vielä tuntematon mies tarjoaa käyntikorttiaan.

virallista, virallista. Katson kuvia Islannista.
Kohta kaikki on taas samaa. Ensin vielä muistaa kuinka saarella pideltiin sadetta kirkossa
muistaa metron ihmiset toisissaan kiinni ja minä tunnen kättä pitkin toisen käden
muistaa sateen kun sulkee kattoikkunoita ja pysähdytään hämärässä
juuri niin kuin oli suunniteltu
hämmästyneet silmät kun kysyy what should we do next
ja
suuret lehdet, joiden alla voi odottaa sateen taukoamista
pölyn ja hait
kun lumi loppuu ja alkaa sumu
ensimmäinen kevätpäivä
Helsingin kattojen yllä.

pian ehkä muistaa
vaan.

Olen ollut eksynyt koko päivän.
En halunnut kävellä samoja katuja ja en ajatellut
että en ole vielä tottunut hollannin arkitehtuuriin niin, että todella erottaisin kolmiokattoiset tiilitalot toisistaan
ja minulla oli leipä
ja vihannekset ja puistot tulivat tutuiksi
ympyrä
kunnes istuin penkille, hanhet ja keltaiset lehdet ja koirat ja mies, joka ei löytänyt tennispalloa, mutta
minä tiesin missä se oli ja it's here
väsyneenä
istuin ja avasin sateenvarjon ja istuin lisää
ja sitten päätin kävellä kotiin
ja kävelinkin

tunnin päästä rupean laittamaan ruokaa,
Sanneni tulee siitä tunnin päästä
ja siitä kahden tunnin päästä lähtee junani.

Eilen kävelin museon käytäviä ja pysähtelin niin kuin kaikki muutkin turistit.
Otin kuvan kolmesta nuoresta kirjaimiin nojaten
kävelin katuja kävelin auringossa tuulessa uusi takki

on ollut kirkas syysää kaikki päivät
mutta tänään sataa

ja minä ajattelen
miten eri tavalla ihmiset puhuvat ja kirjoittavat
suurin osa
ja mietin onko minunkin rytmini eri
tuntuuko se erilaiselta lukea kuin kuunnella
olla
ajattelen yötä
kun tulee tekstiviestejä että voin laittaa rahaa tililille
(niin mikä se oli se taloudellinen tasapaino, josta ennustaja mainitsi, pankkikortti on mennyt vanhaksi ja visakortti ei toimi, onneksi en ole yksin!)
ei se ole rahasta kiinni, minä vastaan, se on kortti
mutta aikaero on kolmetoistatuntia
ja poika kysyy unissaan tytöltä että mitä hänen pitäisi tehdä
ja ajattelen elokuvaa,
jossa he ovat 35-vuotiaita mutta eivät oikein tiedä mitä ovat tekemässä, mitä haluavat
ja toinen alkaa myydä puita ja toinen
löytää paljon vanhemman miehen
ajattelen meidän suunnattomuuksiamme
ajattelen sitä kuinka me pukeudumme silti samalla tavalla
vaikka muka eri tavalla mutta kuitenkin on villasukat ja kaulahuivit ja kivannäköiset vanhanmalliset takit ja kaikki haluu kasvattaa kasviksia tai ainakin basilikaa ja kaikilla on äidin vanha pyörä tai helmet tai hattu tai huivi tai kengät tai laukku
ja unia
jossa minä olen alasti ja tyttö käy läpi vartaloani
ja hänen untaan
jossa on huoneita
minä sanon huoneet ovat sinä.

ajattelen miten nopeasti me katoamme. ja sitten palaamme takaisin. seitsemän vuotta. joku sanoi seitsemän vuotta on raja. ei tai ikuisesti. kohtaamisia.

elokuvateatteri on pieni. meitä on siellä kymmenen. minä olen pyöräillyt liian suurella pyörällä mutta en yhtä kookkaalla kuin saksalaisen pojan pyörä. hän on islannissa. ja me puhumme paljon islannista. on mahdotonta muistaa niin kuin se on, koska aina tulee kuva. valittu.
ja niin on tulevienkin maiden kanssa. ja menetettyjen. niin on heidän kaikkien kanssa, minä ajattelen. lumi on kinoksina ulkona ja me keräännymme saman pöydän ääreen. kynttilät valot
ja sitä unohtaa
miten ei osannut ajaa pyörällä
miten vaikeaa oli piirtää sormet
miten oli varma että ei koskaan menisi kouluun
koskaan suutelisi

yhtäkkiä olen täällä
missä on sade keltaiset lehdet
ei sade mustien pilvien kanssa sekunnissa
keskipäivällä
ihmiset ostoskeskuksen katoksen alla ja minä kävelemässä edestakaisin
vihreävalkoinen sateenvarjo
unohtuneena Pariisiin
yhtäkkiä
kääriytyneenä kaikkiin pitkiin vaatteisiin eikä
hakeutumassa ilmastoinnin alle hikipisarat jatkuvasti iholla
kuin vettä
yhtäkkiä mahdollisuutena ostaa luomutomaatteja
mantelimaitoa
ja soija kalliimpaa kuin juusto
yhtäkkiä kadut täynnä pyöriä niin kuin autoja pitää katsoa kumpaankin suuntaan ja liikennevalot vaihtavat väriä, ne ihan totta toimivat, ei intialaisia miehiä tarttumassa kädestä juoksemassa tien yli
yhtäkkiä tieto siitä että joku odottaa
jo
että tulisin kotiin.

lentokenttä

Kaksi tuntia lähtöön. Tajusin etten ole päässyt Malesiaa pidemmälle. Että tänne rantauduin ja täältä lennän kuitenkin. Mihin aika on kadonnut?
Voisin etsiä osoitteen Pariisista. Intialaisen miehen käyntikortti lensi portaita alas
Husky Rescue.
Äiti haluaa olla ystävä naamakirjassa. Entinen sotilaspoika jäi seisomaan metroasemalle. Me ei suudeltu, mutta minä annoin kirjelappusen. Kaikillehan minä annan
kirjeitä siis.

Olen katsonut ihmisiä tänään. Istuin tunnin ostoskeskuksessa ja kuvittelin, että minulla on potrettilinssi. Oli huivipäisiä tyttöjä, brasilaistyylisiä naisia, kiinalaisia, korealaisia, perheitä, pariskuntia, lapsia, nuoria, vanhus juomassa pepsiä.

Tapasin siis taas intialaisen miehen tänään. Halusin printata boarding passini ja siellä liikkeessä oli tämä mies joka sanoi että hän voi auttaa minua pääsemään opeksi kansainväliseen kouluun. Hän oli vähän liian auttavainen, sanoisin. Hän maksoi printtinikin.
Sitten olin syömässä ja sielläkin intialainen mies ja kiinalainen mies liittyivät seuraani, koska hymyilin heille niin avoimesti, ilman ennakkoluuloja. Puhuimme paljon Malesiasta ja eri ryhmien välillä olevasta jännitteestä. He varoittivat minua, että ei pitäisi olla niin luottavainen miesten suhteen.
Sanoin, niin niin.

Minulle on sanottu tänään kolmesti että näytän hyvin nuorelta
kahdesti on viitattu pieneen kokooni, kerran että skandinaavithan ovat isokokoisia

Olen ostanut tänään ja toissapäivänä enemmän tavaroita kuin koko viime vuonna yhteensä.

Olen väsynyt. Haluaisin olla jo
siellä

me istuttiin hiljaa. Minä söin gadogadoa enkä jaksanut kaikkea. Me ei puhuttu paljon. Muuta kuin tavallista. Että satoiko päivällä ja että miten puhelu meni. Ja mies on poiminut kukkia johonkin juomaan ja maailma on pieni, niinhän se on.
Minä ajattelen, että ihan kohta minä voin nukkua omissa lakanoissa! Tämä on totaalisen kummallista, mutta olen kaivannut toisinaan lakanoitani! Mummin lakanoita itseasiassa! Muistan kaikkien kukkien kuviot.

Eilen nauroin niin että. Istuttiin pimeässä Svetjan kanssa ja katsottiin amerikkalaisia hääkomedioita. Kukaan ei ollut tullut kotiin, mutta meillä oli venäläistä teetä ja Sandra Bullock.
Ja vaikka on kielimuuri kuinka helppoa on olla. Vaikka puhutaankin aina samaan aikaan. Ja sitten, ne jotka tulevat naapurimaista ovat muurien takana toisinaan. Sitä vain seisotaan ja mietitään että niin NII-IN

sitten oli bussimatka ja kiinalaismalesialainen mies, jonka mielestä täällä ei toteudu ihmisoikeudet. Vihjasin että ei ne nyt ihan Kiinassakaan taida toteutua. Hän oli hassu. Hän tarjosi suklaata ja sanoi että pitää ottaa kun tarjotaan, että suklaa on hyvästä.
ja minä ajattelin

kuinka paljon tällaisia ihmisiä
minulta jää nyt näkemättä
kuinka paljon sattumanvaraisia
ja sitten

ajattelin kummipoikaani
että seisoisin koulun kentän reunalla kun hän pääsee
ajattelin mummia
kuka tuli
isiä ajattelin
teitä

ja että ehkä ei ole pahasta
joskus palata
ennen aikojaan.

lento

Nyt se on tehty.
Olen ostanut lentolipun. Pariisi.
Mikä vaihto. Olen puhunut venäläisen tytön kanssa. On kummallista miten naapurimaissa on niin erilaiset ihmiset. Aiemmin juttelin norjalaiselle pojalle ja oli jotenkin vaikeaa sekin. Aasialainen poika sanoi että meillä suomalaisilla on kaikilla suunnattomuuden ongelma, että ehkä se on meidän yhteiskunta. Suunnattomuus, ollaanko me suunnattomia?
Sovin tapaamisesta kenialaisen pojan kanssa huomiseksi, mutta nyt hän tekstasi jee ja että on ikävöinyt minua. Mitä?! Minä en sitten tajua tätä ajatuksenjuoksua. Olen tavannut hänet kerran ja todellakaan en olisi voinut aavistaa että välillämme olisi jotakin sellaista, mikä oikeuttaisi käyttämään lausetta i have missed you.
mindset.
tähän kaikkeen olen kyllästynyt. vaikka ehkä Suomessa olen kyllästynyt yhtäkkiä siihen, että kukaan ei sano mitään, ei katso silmiin eikä edes hymyile.

Ruisleipätaikina kohoamassa,
taas
olen tehnyt jo viisi leipää! Tosin kaksi niistä oli ruisspelttiä
ja lisäksi eilen maailman vegaanipäivän kunniaksi päätin aloittaa vegaanisen ruokavalion.
Luultavasti syön vielä jonkinaikaa maidollisiakin tuotteita, joita meillä on kotona, mutta tästä lähtien en osta mitään eläinkuntaa

paitsi hunajaa, koska ajattelen että se on kuitenkin ekologisempaa kuin rahdata sokeria kaukomailta, nyt kun olen täällä, jossa ei jostain syystä kasvateta juuri lainkaan sokeria.

Ja tein itse kauramaitoa eilen illalla ja tänään muunsin sen yosan tapaiseksi "kaurajukurtiksi" ja nam!

ja meillä on makademiapähkinöitä, joita pitää vasaroida rikki,
yhden metsän salaisessa paikassa on villejä makademiapuita
ja aurinko on joka päivä kuumempi
ja minun vartalo kaipaa karpaloita
äiti kertoo että he poimivat neljä litraa ja kaunis suo
pappa ei edelleenkään muista että on kotona
ja minä kyselen töitä sieltä
sieltä pohjoisesta
ja huomenna aloitan täällä
minun oman, viisi lasta ja värikyniä ja papereita ja paikkoja joissa voi sulkea silmät
pelottaa
entä jos kukaan lapsi ei tykkääkään olla minun kanssa! jos ne menee itkien kotiin!

ja olen ollut myös venekurssilla
oppimissa merisääntöjä ja alkeita siihen jos seilaa

ja minun lintuystävä tulee joka aamu terassille eikä pelkää enää ollenkan. ja minusta tuntuu että tämä on koti. kun ajan kaikkia mutkia ja ajattelen että olen istunut kyydissä niin monta kertaa ja nyt

yöllä näen unta että on sade sisällä
niin kuin eilen lasipurkissa mutta suuremmassa
ja siellä on harmaa sadepilvikin
näen unia joita ei pitäisi ja näen unia joista voi keskustella
näen unia tulevista töistä ja kursseista

ja me ostetaan lauttaliput jouluksi. me ajetaan koko saari ja toiselle saarelle
ja se on sitten lyöty lukkoon. että ei paluuta ennen sitä. mitä ikinä tapahtuukin.

minä olen kirjoittanut
olen kirjoittanut valmiiksi nyt
mies sanoo mahtaa olla mahtava fiilis
minä sanon ei oikeastaan
koska ei minusta tunnu että se on vielä valmis
luen sitä uudestaan ja uudestaan ja joka kerralla muutan jotain
pitääkö lukea niin monta kertaa ettei halua muuttaa enää riviäkään

minulla on avonainen kirja
ja muistikirja
ja toinen avonainen kirja
ja tuli
ja meri
ja puut kiemuraiset
joiden nimi onkin Pōhutukawa
nyt kun tiedän nyt kun olen lukenut sen kirjasta
joka kertoo pelkästään puista
mutta se kirja ei ole auki

on sanoja sanoja sanoja monta sataa sivua vain omiani
ja veneet merellä kulkevat
linnut
aamulla mies sanoo kuulitko
mitä minä kysyn
linnun, mies sanoo
en, minä sanon ja tulen lähemmäksi, minkä
se oli kiwi
ai, minä sanon, minä en kuullut
se tulee uudestaan
ja minä kuuntelen ja vaivun takaisin uneen
ja kun mies hetken päästä nousee, kun on yhä pimeää
minä sanon etten kuullut
ei se enää laulanutkaan, hän sanoo
höh, minä sanon,
mutta se tulee uudestaan, ihan varmasti
millainen ääni sillä on, minä kysyn
en minä voi sitä matkia, se on aika erikoinen, mies sanoo
mistä minä sitten tiedän että jos kuulen sen, minä sanon
ja mies sanoo että se on erilainen kuin muilla, ihan erilainen mutta me kuulemme sen vielä
ja minusta tuntuu että hän on suihkussa tunteja ja sitten on hiljaisuus
ja minä katson kun valo tulee jo ikkunasta kun taivas alkaa olla vaaleanpunainen vaaleansininen eikä ole varma onko siellä pilvet vai onko ne vain värejä
ja miehen parta on märkä kun se suutelee
ja minä kasaan peitot takaisin päälleni
ja taas minä kuulen ovet ja radiot niin kuin aina rajamailla
mutta tällä kertaa en jaksa välittää
minun veljeni ei voi olla täällä, missään nimessä minun veljeni ei ainakaan ole tullut ovestamme sisään ja tule minun huoneeseeni, käännän kylkeäni heille
kuville
ja nousen ylös kun kello on jo puolikymmenen
ja tuli
on saatava palamaan
ja meri tulee lähemmäksi
ja odotan että se loittonsi että voisin kävellä kiviä pitkin
mustia en tiedä simpukoistako
vai linnuista

ja sitten minä kirjoitan
kaiken taas uudestaan
ja sitten on viimeiset sanat
ja meri on tyyni ja se loittonee
ja yhtäkkiä kaikkien sanojen jälkeen saarista
minä olen täällä
saaressa, kaukana
ja olen ollut niissä toisissakin
saarikartta, saarikartta
pohjoiset, eteläiset

vesi tippuu hiljakseen
ja pilvet kuin postikortista
vuoret, vihreys
tai valkoinen valkoista jää
äiti kysyy miten te tarkenitte noin
ja minua naurattaa
silloinkin kun hypätään ilmaan
ranskalainen, tanskalainen ja minä
hypätään ilmaan hypätään ilmaan.

mutta se oli silloin
kun kirjoiteltiin postikortteja vielä suomeen osoitteeseen, jossa itsekin oli asunut

nyt sukeltaa lintu
kivet paljastuvat meren alta
ja minun korianterini kaikki pienillä aluilla
persilja, sipulit, salaatit, ne kaikki odottamassa auringonvaloa, postikorttimaisemassa

can i call you mine, laulaa Laura Veirs

July Flame
firey kind
will always
lead me through the night

July Flame
sweet summer peace
high up in the breath
just out of my reach

can I call you mine?

nämä puut, nämä vedet
milloin minä voin sanoa minun?

"The singe on the sleeve is worse than fire"

it's raining cats and dogs

ja salama aina silloin tällöin ukkosen ääni minulla on satojen sivujen pinkka erivärisiä geelikyniä sohva intialaiskuvioiset tyynyt ja makuupussi, samanlainen kuin edellisellä kerralla kun olin täällä

mutta nyt on jo aurinko kirjasto johon en vielä saanut korttia kun ei ollut todistetta osoitteesta mutta tunti ja olin vasta kuudennelakymmennennelläkahdeksannella sivulla etsinnöissä, yli tuhat teosta kasvatuksesta

minusta tuntuu että tukimuksestani tulee aikalailla kasvatustieteellinen

yhtäkkiä olen vain kiinnostunut koko koulusysteemistä ja unohdan että minulla on pääaineena kirjoittaminen

mutta se oli eilen jo

ja

kahvi on aika vahvaa, se on sellaisessa leveässä mukissa lehti keskellä vaahdosta enkä jaksa hakea sokeria vaikka se kuuluisi

vireisessä pöydässä maorinainen opettaa kehitysvammaiselle jostain lastenkirjasta

one two three four five six seven great!

he etsivät susia.

mutta sekin oli eilen jo, eilen.

kolmantena päivänä kävelin 2,2 kilometriä kukkuloille, vuorille ja merenrannoille, kiertelin siellä tunteja pysähtelin jyrkänteille ja nojailin suuriin puihin, wahuta kaua, se on sen puun nimi. minun puuni. mies tykkää enemmän sellaisista palmuista, suorista linjoista, vahvoista ja notkeista, mutta ei sellaisita niin kuin kaurit, ne on jotenkin liian

vahvoja, kaikista vahvimpia

kehitysvammainen tyttö hymyilee minulle. sillä on kaakaota huulissa eikä se opettajakaan ollut maori. luulin tatuoinneista päätellen ja painosta.

tyttö sanoo rakastavansa kaakaota. ehkä minäkin voisin

tulla kirjastoon tummatukkaisen tytön kanssa, joka rakastaa kaakaota ja etsii susia kirjasta.

ja he lähtevät pois

ja aurinko ei enää polta kasvoihin kattoikkunasta kirjaston yläkerrassa, häikäise silmiä ja näyttöpäätettä

mustat pilvet ovat tulleet takaisin ja kohta sataa

pouring

cats and dogs

ja minulla on sateenvarjo repussa, sateenvarjo ja tietokone ja muistikirja. ostoslista kaikista niistä ruoka-aineista jotka löytäisin suomessa kaupasta helposti mutta täällä

minun täytyy katsoa tomusokeri sanakirjasta

ja yrittää selittää piimä, mutta eihän näillä piimää olisi

hyi yök mies sanoo kun on maistanut islannissa

vaikkei se edes ole sama

siellä se oli enemmän jugurttimaista. tai me ainakin pistettiin sitä aina aamuisin mysliin. ja esittelin turisteille surmjölkin maustamattomana jugurttina.

ja siellä he ovat taas. yksi meistä tytöistä ja islantilainen poika pikkusiskonsa ja pikkusiskon kavereiden kanssa. samat maisemat. sama saari.

valo.

mutta täällä on kokolattiamatot

puhelimessa jatkuvasti naurava nainen sanat venyttäen, jiah bro

minun pitkät mekkoni, islantilainen villa ja kalpea iho, aksentti josta kukaan ei ole oikein varma

kalastajat laiturilla kääntymässä katsomaan

mies ruiskuttamassa autoaan puhtaaksi

vanhat sedät oluet ja viinit käsissä tuijottamassa

ne näkee meidän makuuhuoneeseen

meidän vessaan

vanha nainen ovella muffinsseja liinan alla

hellouuu welcome dear are you going to find a job oh you like walking don't you dear

ja hän osoittaa yläpuolellamme olevaa taloa ja kertoo että löydän heidät sieltä jos tunnen oloni yksinäiseksi

minua alkaa itkettää kun laitan oven kiinni, nainen yritti kurkistella sisään ja kutsuin hänet mutta ei hän tullut ja meillä oli sanomalehti lattialla ja pistin juuri yrtit itämään mitä lie luuli minun kasvattavan oh you like walking don't you dear ja minua alkaa itkettää etten yhtään tiedä mitä pitäisi sanoa vanhalle naiselle joka tulee muffinssien kanssa ovelle eikä halua tulla sisään en yhtään tiedä miten teennäinen hymy täytyy olla sellaiselle vanhalle naiselle joka näkee meidän makuuhuoneeseen ja vessaan ja joka katselee ikkunasta kun minä lähden aamulla juoksemaan

oh you like walking don't you dear

postilaatikossa väärä nimi, ei numeroa

me kirjoitetaan siihen tussilla

pimeän tullen lastataan tien varsilta polttopuiksi katkaistuja puita joita emme omista

pimeän tullen puita syttymään

lattialla

kysyy would you like to have a dining table

no, minä vastaan, we shouldn’t get any shit to get rid of

ja me nojaamme toisiimme

silittää hiuksia kun isä on puhelimessa

ja musiikki yhtäkkiä ihan liian kovalla

ja me keskustelemme eteläsaaren talvesta

ja uudesta asunnosta jonka hän on ostanut

noin vain mainitsee sään lomassa

kolmas talo

ja minua hymyilyttää kun hän sanoo jokaisen lauseen perään nimeni

it’s a townhouse, Hanne. It’s lovely to hear, Hanne.

ja tänä aamuna minulle on postia. vain minulle! ja yksi joka ei ole meille kummallekaan. ja minä avaan paketin ja kuuntelen laulutyttöäni ja kuinka kaunis hän on ja ääni ja sitten alkaa itkettää kun kaikki on siellä missä on metsät ja ei vuoria eikä merta kuin ihan rannikolla, vain turvallisia järviä

ja minua naurattaa kun painaudumme vastatusten jotta ei olisi kylmä. sade sade kaikilta katoilta kuin virta täyttää ämpärit minä mietin minun kasvimaani minun kasvimaaparkani miten paljon vettä se kestääkään näin äkkiä

ja sitten on pino niitä sivuja

ja geelikyniä ja tiedostoja ja katkaisen kaikki sähköt ukkoselta

se on vanha tapa

kulkea talo läpi ja vetää sähköjohdot seinistä, painaa nappulat alas.

seison ikkunoiden edessä

kuuntelen sadetta ja taivasta ja ukkosta ja vesi miten voimakkaasti se tulee

ja nukahdan nukahtaessa radio alkaa soida täysillä

se on usein radio

puhe on englanniksi eikä siinä ole mitään järkeä

minua alkaa naurattaa enkä ole varma nukahtaisinko radioon vai yritänkö palata takaisin todelliseen huoneeseen

ja sitten tulevat miehet, he pitävät kovaa meteliä ja minä ajattelen he ryöstävät kaiken koska minä nukun he eivät näe minua koska kuvittelen sohvan toisin päin

yritän nousta, avata silmät, liikuttaa, vilkutan heille, minusta tuntuu että vilkutan

näen ohuesti ikkunan karmit

yksi miehistä, valtava, tulee ylleni ja hekottaa

äänet, äänet, minä tahdon herätä, pyörryttää

ja kun vihdoin herään olen niin raskas ja väsynyt että minun pitää nukahtaa uudestaan

piru näitä valveunia. ei saisi koskaan ajatella ettei saa nukahtaa. kun alitajuisesti ei halua nukahtaa alkaa alitajunta herättää epämiellyttävällä tavalla. pakottaa hereille.

ja se on aina sama. aina radio ja joku tulossa huoneeseen, taloon, kotiin.

oli se talo mikä tahansa, koti kenen tahansa huone missä tahansa.

kahvi tekee pyörryttävän olon. kehitysvammainen tyttö ja maorinainen joka ei ollutkaan maori ovat vaihtuneet nuoreen naiseen ja ehkä hänen äitiinsä he syövät makeaa kakkua, flat white ja kaakao.

ja illalla on tyttö joka haluaa näyttää minulle kaikki korunsa ja tytön isä jonka kanssa en tahtoisi joutua hankaluuksiin ja tytön äiti joka hymyilee niin kuin amerikkalaiset sweet sweet sweet

itken koko matkan ylös vuorille

ja alas merenrantaan itken puiden välistä, lehmien välistä, kivillä ja pienillä puisilla portailla, kuolleen metsän läpi, mustien lintujen välistä, vain silloin lopetan kun kalastajat tulevat vastaan

otan kuvia joista huomaan että nenä on palanut, talvella

talvella, tämä mikään talvi ole

miehen isä puhuu lumesta kuinka kaunista siellä on

talvella, nyt

ja vanhuksilla on valkoiset hiukset

aalloista lähtee ääni

minä ajattelen aaltoja

Aaltoja jonka nainen Englannista on kirjoittanut vuosikymmeniä sitten

kun luen tämän maan naisen sanoja

the singe on the sleeve is worse than fire

the half-place than the knowing where,

like seas between to the unhappy sailor.

Poor trafficking child, with no treasure.

niissä on jotain hyvin samaa. Enkä malta odottaa että löydän linkin heidän välilleen

vanhukset lähtevät pois

uusia tulee tilalle

ja me suunnittelemme jo joulua.

kun on itkenyt vuorille asti ja sieltä alas ja puhunut lauseet moneen kertaan mielessään vieraalla kielellä ei enää harmita yhtään

sitä kävelee autotien viertä ja pysähtyy levikille jotta autot pääsevät ohi turvallisesti

heittää hupparin pois ja kameran ja pistää saappaat jalkaan ja painelee pinaatteja paremmin maahan, pinaatteja, salaatteja

ja puhelin soi

sitten avaa ikkunat ja yrittää saada naurulta selvää, leveistä sanoista

ja tekee listaa ja yhtäkkiä ei enää harmita

ei jaksa välittää heidän tavoistaan jotka eivät ole minun tapojani

menee suihkuun ja laittaa mekon päälle

heittäytyy sohvalle ja avaa kirjan

jossa sanat muistuttavat Aaltoja

lukee samoja sanoja uudestaan ja uudestaan ja sydän hakkaa

ei voi päästää käsistään, lopettaa, kuin virta kuin tuuli

kuin minä kuin hän sinä minun sinäsi

he kaikki

ja heidän äänensä ja kirjoittaa lauseita muistiin kirjoittaa muistikirjaansa

"And the childhood is nothing, it is only the wind in the telegraph wire for crying there, the toothache in the cavity of night, the too big body curled up in the cot too small, the grandmother breaking her back in the hot Virginny sun, grandmother what big eyes you have; and the boy in the fox belly, unstitch, unstitch, boy girl or day locked in the suffocating belly of memory."

täällä on koulupuvut

väitellään lastenoikeuksista autossa

minun ääneni nousee ja kiihtyy ja suu kiristyy ja silmät

silmät silmät minä sanon minä

enkä anna periksi en koskaan

ja lopulta emme puhu rahasta, työstä, lapsista heidän oikeuksistaan tai maittemme erilaisuudesta vaan minä taputan hänen jalkaansa ja sanon että hänen kykynsä tulla ihmisten kanssa toimeen on erikoislaatuista ja että minä aina katson ihmisiä alaspäin

ja hän sanoo me kaikki ja me ajamme kyläkirjaston pihaan ja minä sanon voisin olla töissä täällä koulussa täällä lastentarhassa ja hän sanoo että hänen ystävänsä voisi auttaa minua koska he tuntevat kaikki ja kaikki tuntevat heidät ja

me pysähdymme nostamaan puita auton lavalle

minä vieritän niitä alas rinteeltä ja mies ottaa vastaan etteivät ne vastaantulevien autojen päälle

autossa on kuuma

ja minulla uudet kumisaappaat

koti

ja minä riisuudun neljästi ennen kuin on seuraava päivä

ja valo taas

ja merenranta ja hullun taiteilijan talo siellä rannassa

simpukoita

vuorovesi ja ne kaikki kumisaappaat ja polttopuut ja rinteet ja lehmät, uudet puut ja linnut.

tytöillä turkoosit paidat ja tummansiniset lyhyet mekot. koulupuvut. pojilla vihreät hupparit ja tummansiniset shortsit. koulupuvut.

osa kävelee paljain varpain. kirjastossakin. kaupoissa.

minua kiehtoo yksinkertaiset erot

niin kuin koulupuvut

mitä pistetään jääkaappiin ja mitä säilytetään huoneenlämmössä

suojateiltä puuttuvat viivat

valokatkaisijoiden suunta,

lämpimän ja kylmän veden suunta hanoissa niin kuin liikenteessä

islannissa ovet aukesivat väärään suuntaan, sisään, en muista liittyikö se maanjäristyksiin vai miksi

mustat pilvet väistyneet. miekkavalaat tulevat meidän merenlahteemme vain harvoin

tänään olisi jooga, mutta meillä on myös illallinen ulkona

jotain työjuttuja, työtuttuja. minä ja minun musta valkopilkullinen mekkoni minä ja minun valkea hikoileva iho ja hymyileekin vain suu kiinni.

ja sitten pihaan ajaa auto ja mies oranssissa paidassa kävelee alas miedän takapihalle jonnekin sinne tuonne en ole varma kierrän taloa enkä tiedä miksi se tuli tai mitä se teki ja sitten se on jo poissa. menee takaisin autoonsa ja lähtee.

meri on ihan sininen. punaiset kukat kuin pulloharjoja.
bell bird
kun aurinko lämmittää kalanperkaus altaita ja minä painelen korianterin siemeniä multaan.

"to make her way in the world and get on. And be part of the day that is forever"
-Janet Frame, Owls Do Cry - (kuten myös kaikki muut lainaukset)

On sellainen ystävä,
joka soittaa illalla ja puhutaan puhutaan tunnit taas
vaikka asutaan lännessä ja keskellä
ja kohta eri puoliskoilla
ja miten nauramme että
ikkunasta on työntynyt pamppu vaan, pamppu ja sitten poliisit
ette kai minua tulleet hakemaan
nauraa vielä yön hämärissä koska kuulee tyttönsä äänen
ette kai te minua tulleet hakemaan
tyttö,
kuvittelee että ehkä ikkunoita ei saakaan pitää kaupungissa auki

sillä tytöllä on juuret
maasta kasvavat ja haaveet kanoista ja kukosta ja sellaisesta
niin kuin minullakin
että puut ympärillä ja vesi ja

puhutaan siitä kun ollaan ilman vaatteita ja on mies ja nainen
tai mies ja mies tai nainen ja nainen
ja kello tulee kaksitoista yöllä ja minua naurattaa
kun ajattelen että arvasin mikä on tytön omaa alaa

ja miten minä tykkäänkään minun ihmisistä
kertoo että kertoisi
ja me kumpikin ollaan ajateltu sama.

ja sitten on kuitenkin pallo
ja me pohditaan kahvipöydässä, kaikilla kupit ja viimeiset palat kakkua
suklaapikkuleipieni murusia vaikka yöllä näin unen että ne olikin syöty ennen tarjoamista
mitä on sähkö
ja miten puhelut tekstiviestit kuvat
voi toiselle puolelle maapalloa noin vain
miksei ne sekoitu
miten miljoonat ja miljoonat radioaallot voi risteillä ja löytää perille
ja mitä syvänmeren eläimet
tuntevat sisuksissaan kun tehdään ydinkokeita aseteollisuuden kokeita
miksi valaat räjähtävät
ja kaikki lähti siitä että totesimme olevan se päivä kun jeesus tuli ulos luolasta
miten ihmiset uskovatkaan yliluonnolliseen, äiti sanoo
ja sitten minä pääsen puhumaan tarinallisuudesta
ja sitten äiti sanoo sähköstä, ettei ole koskaan ymmärtänyt
ja isi saa puhua sähköstä, kerrankin olla asiantuntija
ja lopulta minä etsin tietokoneelta että 95% meristä on tutkimatta

ja keskustelu on ohi

lumet sulavat nopeammin nopeammin
torstaina konttasin kaaren ali, nyt sitä ei enää ole, edellisellä viikolla isi oli mahtunut sen ali pystyasennossa
ja kanit tai puput tai rusakot ovat tehneet kakkansa yhteen läjään
me päätellään että se on ollut niitten huussi
ja poluilla lojuvat paskat ärsyttävät
miksi oi miksi kun on metsänlääniä yltäkylläisesti koiranomistajat eivät viitsi usuttaa niitä elukoitaan edes metriä polkua edemmäs tai heittää niitä paskoja sinne
polut löysiä läjiä täynnä, kalliot, tiet
ja tupakka-aski, muovilusikoita, leipäpusseja, mäkkäriroskia, makkarapaketteja
ja minä tahdon kaivaa lähteen lähteen
kovimmillakin pakkasilla keskellä tietä virtaa vesi
eikä kukaan tiedä mistä se tulee
ja nyt siihen on sulanut suurempi ja suurempi aukko
minä olen varma että lämpövoimalasta vuotaa
mutta vesi on jääkylmää

ja tuntuu hyvältä lähteä
että on päättänyt lähteä
vaikka paljon jää ja äiti kertoo työntekijästä joka ei jaksanut edes vuotta tehdä pitkäjänteisesti töitä että kuinka hyvän työtodistuksen ja minä mietin miten minäkin olisin
voinut jatkaa vielä vielä vielä
että voisi jäädä
että ei ole mitään paettavaa,
sittenkään
ja isi kysyy äidiltä olisitko sinä seurannut minua Uuteen-Seelantiin ja äiti sanoo olisin,
ei epäilystäkään
vaikka ei olisi koskaan arvannut että kukat olivat isiltä
nyt kaksikymmentä vuotta myöhemmin kun äiti marisee isille että hei
et ole koskaan lähettänyt kukkia isi sanoo miten niin
ja selviää että kukat eivät olekaan olleet salaiselta ihailijalta
ja minua naurattaa
että äidille ei tullut mieleenkään että oma mies
ja minua naurattaa, naurattaa

ja vesi tippuu räystäiltä
palokärki on etsinyt toukkia
ja minä osaan kävellä kantavaa lunta
ja äiti riitelee mummin kanssa siivoamisesta ja mummi sanoo kysypäs
minulta mitä mieltä minä olen
ja minä
en halua ottaa kantaa
äiti sanoo minä vertaankin mummin kotia omaani

hymyilyttää

ja kohta paneer juuston valmistus,
ensimmäinen kerta sujui hyvin

ja jo syyskuussa alkaa kesä
siellä on trooppista, mies sanoo
mutta minä nauran ja sanon että kai me mennään käymään oikeassakin talvessa
me jaksamme aina kilpailla siitä
kumman maan vuodenajat ovat aidommat
minustakin yhtäkkiä tulee
kevään lapsi

vierain vuoden aika,
yhtäkkiä minun, joka elän syksystä

ja nautin jopa ajatuksesta
että siellä lasitalomaailmoissa
minä saan olla minä
miehen kanssa joka alkaa rakentaa sänkyä
kunhan löytää oikeanlaista puuta
minä sanon mikset mene vaan ja kaada metästä
hän nauraa että sen pitää olla erityistä
ja minä sanon että mene sitten erityiseen metsään
ja me nauramme
me jotka aina jaksamme kärjistää toisistamme stereotyypit

isi kysyy joka päivä jotakin tästä uudesta saaresta
ja minä sanon teidän pitää tulla käymään siellä
(en mainitse joulusta)
mutta isi ei jaksa istua niin kauaa lentokoneessa
ja sitten me puhumme aikamatkailusta
että jos kerta ääntä ja kuviakin voi siirtää ja tiedostoja ja sähköä
niin miksi ei voisi muuttaa itseään sähköiseen muotoon
mutta tämä menee yli ymmärryksen ja he alkavat puhua kameroista

ja minä jatkan kuvittelua itsestäni virtuaalisena
ja kerron miehestä ja vaimosta joilla oli toistensa tuntemukset mikrosiru aivoissa
äiti pudistelee päätään mutta sähköähän sekin on isi sanoo
ja sitten hän kertoo kalmarista joka avasi lasipurkin

kahvit on juotu
ja äiti rupeaa pesemään hampaita sähkö
hammasharjalla

ja minä kirjoittamaan.

Jeesuksen kuoleman juhla,
kaiketi tänään

käveltiin isin kanssa,
ensimmäinen jääkerros pettää niin että saapas puoleen väliin vettä
ei sen pidemmälle
lastakin vedetään pulkassa järven halki
mies lukitsee pyöränsä keskelle jäätä

minä venyttelen olohuoneen matolla
kun puhutaan sukupuolten rooleista
kun isi epäilee että minusta tulee
se, joka käy kaupassa ja laittaa ruokaa
sen jälkeen isi laittaa tiskit koneeseen ja sanoo vai en minä koskaan tee mitään
minä oman huoneen rappusista en sanonut koskaan sanoin silloin kun me oltiin pieniä et
tehnyt kotitöitä
ja sitten tulee kertomuksia pitkistä työmatkoista
ja sen jälkeen, no hyvä, jos sinulla on nyt mies joka
osallistuu

minä laitan ruokaa
vuokaan vihanneksia ja kakun
äiti valitsee
vilttien alta
se sylkee limaa nenäliinaan ja tuhisee tuhisee ei jaksa katsoa muuta kuin kauniita ja rohkeita
ja ulkona on auringonpaiste ja ilmankin niin kirkasta että on kuljettava silmät kiinni

ja mies ystävien, toinen niistä se jonka kanssa selän takana
kirjoitetaan pitkiä viestejä, nainen sekavia lyhenteitä joista arvailee englanninkielisiä sanoja
syntymäpäivästään

hymyilyttää
että he puhuvat minusta
eikä mies aavista mitään
että minä tiedän jo kuka se nainen on että hän tietää jo minusta ja että kiinnostuksella on eri motiivit
ja täysikuu oli
jo tiistaina
sen yön kyllä muistaa

eilen
kun käveli tietä pitkin takaisin
kaarta pitkin
ajatteli "we'll be happy"
ja se oli vain niin selvä ajatus, selkeä
niin kuin taivas nyt
kun aurinko alkaa vähitellen laskea, hitaasti
koska ei ole vielä ihan kevät
se ei kestä yötä myöten
vaikka onkin valoista pitkään
niin valoista että pitäisi ehtiä paljon enemmän

ja puhutaan ylioppilasjuhlista, puhutaan häistä, puhutaan
ja toinen yrittää aina ymmärtää ja hyväksyä kaiken ja toinen sanoo aina ensin ei ei ei
ja miten helppoa on jättää huomiotta se, joka on tottunut sanomaan ei
miten lopulta lakkaa pyytämästä ulos

pakottautuu joogaan aamulla
sanoo, että on ollut suhteellisen terve
alkaa ajatella älä ota kantaa, älä ota kantaa
ja saa valita ottaako puna - vai valkoviiniä.

voisi asua keväässä
lumihangissa jäänreunalla kun kuulee sulavan jään
liplatuksen ja railot
joihin kevyet pisarat valuvat puiden oksat varjoja valkoisella
niin kuin olisi loppumaton jäätikkö
niin kuin olisi valo siellä missä vain lunta vain jäätä
muka vihreä maa
ja se mikä sitten olikin asuttava on muka jäämaa
psykologista vaikuttamista
päinvastaisuuden logiikka

puolukkamustikkakakkuonvalmis
kuorrutus päälle vielä ja tee pannuun niin
ehkä äitikin piristyy
yrittää antaa jotain lausuntoa vaikka silmät tuskin pysyvät auki
tunnollisuus, tunnollisuus.

yöllä oli muutto
ja veli toi pesukoneen
ei pelkoa, ei
en muista ainakaan olleen

ja sitä oikein odottaa
öitä
ja unia
mitä niistä tulee
odottaa
sitä hetkeä kun lukee taas
uudelleen
ja yhtäkkiä onkin
niin kauan siitä että
kun

takaisin
aina
takaisin
ja sitten jatkuu kuitenkin ja eteenpäin niin nopeasti
nopeaan

mutta nyt minä menen
ja laitan lautaselle palasen kakkua ja keitän teen ja vien ne sille naiselle, joka katsoo kauniita ja rohkeita vällyjensä alta moitteistani huolimatta.

saappaat täyttyy ihan lumeen
kukaan ei ole kulkenut metsän poikki
siksi juuri
kuulen myöhemmin
he taas päivittelevät että mitä ihmettä sinä sieltä miksi sinä sieltä
eivät voi ymmärtää että jotakuta ei nyt niin kovasti haittaa jos on lunta saappaassa
senhän voi ravistella pois
ja villasukat saa kuivumaan

jäällä on vielä ihmisiä
ja kun he tulevat takaisin toinen seisoo kuin kusella ja sytyttää sitten tupakan
minä horjun kuin olisin humalassa

sellainen päivä että krapulan jälkeen vasta juovuksissa

ja linnut tekevät ääntä
ja lumi upottaa vähän väliä, puut vielä paljaita
kiveni on varjossa
ja kävelen edemmäs niemenkärkeen
koko ajan päässä Kate Nash ja the shit song:
"Darling, don't give me shit
'Cause I know that you're full of it
You're full of shit
You're full of shit"

se jatkuu vielä saunassakin
sen jälkeen kun isi on esitellyt ohjemia joita on nauhoittanut minulle
ja huutaa vähän väliä "nyt on islannista!" "nyt on kettuelämää!"
suloista
eivätkä he ymmärrä mitä eroa on nimillä Hilja ja Pirjo
paitsi että niitä on annettu eri vuosikymmeninä.

ja minä olen soittanut kaupungin virkamiehille
"anteeksi, minkä ihmeen takia soitatte tänne?"
"voithan sinä halutessasi jutella lakimiehen kanssa mutta minä kyllä soittaisin tietopalveluihin tällaisesta asiasta"
"Minä en kyllä ymmärrä miten tämä liittyy tietopalveluihin, kouluthan hoitavat näitä jatkuvasti"
"Ehkäpä opetuspalvelut..."
"Lomalla ja sihteerikin on lomalla"

käy absurdiksi ja mystisesti kadonnut kassi jossa sininen rasia täynnä kummallisia lanka ja villamöykkyjä, sukkahousuista kyhätty nukke, pieniä helmiä ja kangassuikaleita.

tietokonepäivä. näemmä.

Tää päättää olla menemättä graduseminaariin
tää on ollut tänään jo seisomassa auditoriossa puhumassa mikkiin
noussut kuudelta
vaikka yöllä tärissyt kuumeisena peittojen alla

mutta auditorion jälkeen oli ensimmäistä kertaa nälkä
niin että hotkaisi kalakeiton,
niin, keiton jossa oli kalaa
hotkaisi vain
ja sitten oli auto täynnä rumpuja.

yöllä oli kellotorni
seisoa reunalla ja mies jonka tuntee tulee seisomaan toiselle puolelle
sitä jahtaa toiset miehet
ja sanoo älä, sinä putoat, älä
mutta miehet hyppäävät kellotornissa ohuita lankkuja pitkin
alla satojen metrien pudotus

ja itkee hysteerisesti
itketään ja se mies oli pudonnut sittenkin
pudonnut kaikki metrit kellotornista
mutta sitä ei nähnyt miten

kellotornia ennen on pyytänyt tupakkaa vaikka ei polta
pyytänyt viettelevästi katsoen
mutta mies, eri mies kuin kellotornin mies,
sanoo ettei polta enää

ja on mies jolle ensin kääntää selän
mutta sitten suudellaan
koska mennään naimisiin
ajetaan amerikkalaisella autolla kuin gangsterielokuvissa
sellaisessa, niin kuin punainen, avokattoinen, ei välitetä mistään

mutta kasvoja ei muista.
vaikka näyttelijät olivat samat eri kohtauksissakin
muistaa että joissain kasvoi parta
mutta tunnisti silti samaksi

oksettaa taas
eikä tee mieli syödä mitään
kun tietää mitä on oksentaa kaksikymmentätuntia
mitä on olla pimeässä huoneessa kaksikymmentätuntia vaan
ja sitten kun vihdoin avaa verhot seuraavana päivänä onkin huuru
huorapakkaset sanoi mies
englanniksi
niin heillä

mutta kaupungissa ei ole puita huurussa
sitten vasta kun jatkaa matkaa pois päin

tiskit oksennuksenhajuiset
ja pyykit naruilla odottamassa että ottaisi alas pölyttymästä
mutta ei jaksa liikauttaa siihen suuntaan
päättää ettei mene kylmään
ottaa temperamenttikirjan vain ja lukee
onhan sekin koulua

tuntee yhteenkuuluvuutta opettajan kanssa
joka näyttääkin balettitanssijalta
ja kumpikin muistaa vuoden takaa

oksettaa
tekisi mennä niin kuin aamuyöllä, aamulla, päivällä, iltapäivällä, illalla, yöllä
pesään laskea ääneen yksi kaksi kolme yksi kaksi kolme
kääriytyä kaikkien peittojen alle

kaipaisi että joku toisi muumilakun
muumilimun
että silittäisi otsaa
ei väliä että se on kuuma tai että nenä on kylmä

vuosi sitten
oli lumisadetta
oli lumihiutaleita kuin talvella
kylmää
ja samanlainen pimeä aamu joka aina muuttuu valoksi kuitenkin
vuosi sitten
oli eri koti
koti jonne jätti lämpimän vartalon peittojen alle kun lähti
samaan aikaan
samaan paikkaan
ja silloin oli jo odotus
odotus maasta jossa ei ollut vielä käynyt
pimeä, harmaa, sumuinen ja paljon lämpimämpi kuin oma

alkaa kyllästyä kaikkeen
puheeseen
hakkeroituihin sähköpostiviesteihin
eihän niissä pitäisi olla mitään hälyyttävää miksi sitten
ja mitä tapahtuu kahdeksannen ja yhdeksännen välillä?

jos katoaisi
sellaiseen maailmaan että olisi vain puinen mökki ja metsä ja vesi ympärillä
ja hakkaisi puita lämmittäisi takan
peuran lihaa tai hirven jos saisi
kiinni
paistettua kalaa ja perunoita kattilassa
perunan tuoksu kattilasta ja ääni
mökillä
kesällä
kasvimaa kylväisi kaiken
soutelisi
kutoisi neuloisi ompelisi
parkitsisi nahkaa
opettelisi selviytymistaidot
ne pitäisi opetella koska ei tiedä mitään
siitä miten ilman kaupunginverkostoa
jäisi saareen
saareen vaan aina halunnut saareen miten tajuaakin vasta nyt että kaikki
siinäkin mitä kirjoittaa
on
kuvitellut omakseen

ja ottaisi mukaan jonkun toisen
lumen alle rakentaisi tunnelin jotta pysyisi lämpimänä
siinä kun seisotaan inuiittien eteisessä
lapset puolialastomina kurkistelemassa
vesijohtoa odotellaan mutta vanhemmat eivät kotona
ja puoliksi nyljetty hyljeenraato eteisessä kuin hetki sitten jalassa pidetyt saappaat
odottamassa
että työtä tultaisi jatkamaan ja että se saataisi syödyksi

kylmä kylmä
se tulee ikkunasta
kaikista ikkunoista aina vetää, kaikista joita on ollut
joskus oli parveke, kerran ja sitä ennen ranskalainen parveke
mutta sitä ei tiedä miksi se on muka parveke kun se on vain ovi
korkealle

mutta nyt päättää tiskata
että tämä oksennuksien huone
puhdistuisi johonkin pois
että voisi aloittaa

jotenkin vain aloittaa.

Pitäisi pakata
kolme viikkoa ensin yhdessä talossa
ja otan vain jonkun vaatteen ja jonkun kirjan ja tietokoneen
ja sitten vasta muutan kun on uusi koti
yksinäinen mutta talo kuitenkin ja kiva.

ja olen siis tullut takaisin
jäädäkseni
ainakin vuodeksi

don't want you to wake up
stay under the stars
where no one can make us
change what we are

tanska oli sateinen ja tuulinen ja yhden päivän helle joka oli kuumuutta jota ei ole ollut minulla vuoteen yli

dreamers in the dark
following our hearts

try to be silent
my eyes are too loud
sit back in my hiding
while you're in the clouds

kaipaan kaipaan tätä mitääntekemättömyyttä jo niin paljon
etten halua edes aloittaa niitä jotka ovat täyttäneet olemattoman kalenterini
tahdo tehdä listoja mutta teen niitä jo mieleeni

äidin ensimmäiset kommentit oletko sä lihonnut
että sellaista
ja bussikuskit kaikki sanoo ettei kuljeta sinne ja tämä menee tampereellee
ja venäläinen ryhmä takataskusta vodkaa
ja kaksi horjuvaa naista likaisessa tukassa pissalta haisevissa farkuissa yrittää päästä vessaan ja minä tarvitsetteko apua teititellen avaan vessan oven kun vittu pitäs kuselle päästä
ja kaikki hiljakseen
sanaakaan sanomatta

pitäisi hakea luumuja puutarhasta
pitäisi hakea omenoita ja pakata vaatteita ja tavarat
pitäisi päättää mitä laittaa ja ottaa koska enää muutama tunti ja sitten ja olisi myös hyväksi soittaa ihmisille ja pitäisi niin moneen paikkaan ja väsyttää ja tekisi mieli maata kuunnella

one kiss away
from what i have to say

don't want you to wake up
stay under the starts
where no one can make us
change what we are
- Teitur -

Päässyt otteesta
jo Egilstadiriin asti
sateessa
sateessa ajetaan kivikokoelmalle
ja museoon
ja kahvilaan ja tehdään meksikolaista kalaa ja minä pilkon salaattia
islantilaisen näyttelijän kotona
englantilainen tyttö kutoo kaulahuivia
minä sohvalla jalat sohvalla kuin kotona

vieläkö se ottaa otteeseensa?

huomenna
ylihuomenna on uusi saari

sitten on enää meri
meri meri ja sitten tanska ja sitten mies
mies jota kaipaan koko ajan

ja sitten meri ja sitten maa ja sitten kotimaa

miten outoa
miten outoa

että sadepisarat
ja venäläinen ryhmä
ja minä penkillä ajattelemassa että viimeistä kertaa pellot että viimeistä kertaa nämä vuoret

ja Gestur halaamassa uudestaan ja uudestaan ja suudelma
niin kuin edelliselläkin kerralla ja ensimmäisellä
ja minulla on aina paikka
hänen luonaan
kuin isä
mutta surulliset silmät ja henki viinanhajuinen

televisiossa joku alaston ase viitonen

tämäkö on viimeinen ilta islannissa? sohvalla jalat ja alastonaseviitonen kaikki tietokoneillaan naamakirjassa. väsymys. uni. väsymys. uni. ikävä. sade. gesturin syli ympärillä. ikävä. ikävä sitä jolla aksentti englannissa niin kuin Adan aviomiehellä. naurua puhelimessa sille jonka makuuhuoneesta on herännyt
useammin kuin kerran, kolme kuukautta
ikävä sinne missä odotetaan että kun minun tyttö kirjoittaa sinua tarvitaan täällä ja sitten toinenkin minun tyttö kirjoittaa että ajattelimme sinua täällä että on niitä jotka odottaa sielläkin minne menee että ei jää vain tänne niitä jotka kaipaa ja sitten on niitä jotka ottaa mukaan joille voi sitten joskus tarjota sohvan tai sängyn tai nurkan tai kahvin
niin
minun on kai ostettava kahvinkeitin minun on kai
tai sitten hiljaisesti aloitettava siirtyminen teen kautta pelkkiin mustikanlehtiin ja mintunlehtiin
ja kakut

ja minulla on koti
kotikotinen kaksi kuukautta mutta kuitenkin
ensin toisen tytön huoneessa toisen tytön kanssa ja toinen kuukausi ilman tyttöä
ja jos löydän kodin kodinkotisen jo aiemmin sitten muutan jo
mutta näin alkuun
minulla on paikka jonne mennä
josta käsin etsiä
kotia
tosin vain vuodeksi
sitten haluan olla jo valmis

oi mikä tavoite

oi miten paljon tavoitteita vaikken ole vielä siellä

sateessa vaan
pimeässä jo
syksyä

syksyä on jo. ilma täysi.

oi
minun viimeinen islanti. tämä.

Eilen oli taas Húsavík
ja miten merenranta valkoisia kiviä mustaa hiekkaa miten aaltojen jossain siellä seassa
valaat
kalastajia kaksi pienessä puisessa veneessä
minä jyrkänteen reunalla paljain varpain
hiekkaa merta pakoon kunnes rapu.

Tänään
olen valmis irtisanoutumaan
tänään en jaksa enää yhtään tätä ilmapiiriä joka puristaa
ja sitten minä itken ja tyttö sanoo älä nyt kaikki hyvin sanotaan niille vaan ettei se nyt onnistunutkaan
niin koska kun toinen pomoista nukkuu ja toinen sauhuttelee yöpukusillaan
yrittää olla oma-aloitteinen ja ystävällinen ja avulias ja kaikkensa
tekee niin kuin on neuvottu
ja sitten
yhtäkkiä
koska rahanahneet paskiaiset
ei saisikaan tehdä niin
ja sitten vain itkee
itkee mokomaa työpaikkaa

ja kahvi maistuu ihan pahalta
ja haluaisi vaan taas merenrantaan
haluaisi silmät kiinni aaltojen ääntä
kerrankin taas aurinkoa kerrankin taas lämpöä joka tuo kesän kun nurmikko on kostea
taivas kaiken vaaleanpunainen kun ajetaan kotiin

tahtoisi heinikkoon niin että heinät yltää vyötärölle ja jalkapohjissa kanervat
tahtoisi kuusten alle havunneulasten tuoksuun
vihreät oranssit keltaiset punaiset ruskeat lehdet
tahtoisi istua yksin
kivellään
katsoa järven toiselle puolelle saariin
tahtoisi uneksi taas
tahtoisi kuviksi taas vaan

miten todellisuus
tulee
aina
pilaamaan.

Sade tullut kontin kattoon ikkunoihin sade tullut koko yön yön jonka aamulla saa nukkua mutta kello on sisällä kello tullut sisälle niin että viisitoista vaille kuusi olisi jo heräämässä ja sitten kahdeksalta meditaatioon nukahtaa ja nukkuu vaan kunnes aamiaista ja sitten istuukin koneella niin että etsii sanakirjasta sanan íþyngjandi

verotoimiston yhteyshenkilö onkin lomalla ja verkkopankki on sekava eikä takuuvuokraa vaan kuulu tilille vaikka olen laittanut Reykjavikin yliopistolle viestiä jo kolmesti ainakin

ja sitten sade taukoaa ja sitten sade jatkaa satamistaan ja
minä haluaisin olla tällä hetkellä Bergenissä.

Katsoin lautta-aikataulut ja odotan vastausta toimistosta, että pääsenkö Suomeen 2.9 vai en ja mistä menee junat ja mihin aikaan ja miten laivat ja kaikki ja voi voi

vuoret
näyttävät päivä päivältä kauniimmilta
helikopteri taivaalla kuin etsisi pelastettavia.

liian paljon ajateltavaa. liian paljon paljon vain mieluiten kuuntelisi samoja kappaleita uudelleen uudelleen ja tanssia kuin hullu.

olen syönyt liikaa pähkinöitä liikaa kuivahedelmiä
ajanut liikaa kilometrejä liian vähän unta
itkenyt vähän ihan vähän vain silloinkin kun ajaa kaupungit taakse huoltoasema aina seuraavalle ja tuulessa pähkinöitä liikaa
sumun läpi sumun läpi niin että näkee kahteen metriin
hidastelevien turistiautojen takana nopeiden islantilaisten ohitettavana
kilometrit kilometrit
ja toinen istuu lentokoneessa

ja kun yöllä löytää kartasta kaksi samannimistä katua
ja ollaankin väärällä ja lopulta sekin hostelli on suljettu
lopulta vaan nauraa
kun otetaan patjat pois sängyistä
että voi vierekkäin
ja miten voi nukkua niin kuin saduissa?

laiva punaista taivasta vasten
ei tarvitse mennä majakkaan me vaan ajetaan
ajetaan vaan niin kuin hullut
takapenkillä kolme espanjalaista jotka kaikki sanoo lähtiessä että älä lähde

mutta ei lähtö ole muuta kuin matka
ja matka tulee joskus päähänsä
ja sitten tullaan takaisin

minä
aloitan takaisin
syyskuun toinen päivä
minä tulen takaisin.

ja minä sanon kotiin
kun tulen konttiin
minä sanon kotiin kun näen keltaisen talon ja keltaiset talot
ja kotiin kun ollaan Borganesissa
kotiin kun
kun sitten
on metsiä tien vierillä niin ettei näe kymmentä kilometriä
eikä ole kilometrien nousujakaan
eikä
kahvinlopettaminen toimi kun pysähtyy
ja kaakaossakin on kofeiinia

ja sitten on silmät
väsyneet ja aina toisessa kiinni
puristaa kättä

ja aina voi
kaiken jälkeen
mennä uimaan kuumaan veteen
lumisateessa, tuulessa, räntäsateessa, sateessa, auringossa, valossa, pilvisessä
tai kaikissa

islannissa.

yhtäkkiä

sataa
se alkaa kun auto on ajanut kukkulaa ylös ja kääntynyt jyrkästi oikealle niin
että yhdeksänkymppiä muuttuu viideksikympiksi
puristaa rattia
pissattaa
ja pyyhkimet sottaa koko ikkunan
auto takana koko matkan

aamut alkavat keväästä
minä kirjoitin silloin kun olin kuusitoista
ja kävelin
olen unohtanut nimen
pengerkatu ?
rappusia ylös
siihen kouluun, johon halusinkin.

mutta nyt vain väsymyksestä
siitä ettei haluaisi vielä nousta ei vielä

on eri asia kuudelta kuin yhdeksältä

ja yhtäkkiä
tuntuu kauhistuttavalta
kun lukee kaikki postit
niistä jotka odottavat suomessa
miten todellista
miten tekisi mieli kiertää maha kokoon
kokoon vain
eikä koskaan katsoa ylöspäin
että ajatuksissa
voi kävellä kirjastoon ja voi kuinka hymyilyttää nähdä
ihmiset
omansa
mutta sitten
täällä missä ei metsiä vaan sumu
johon voi
sumu kaikkien peltojen ja vuorien yllä

kauhistuttaa kateus
joka
ei täällä
mitenkään
koska ei ajatellut sitä mistä paitsi
kauhistuttaa kun taas muistaa
miten helppo on alkaa kadehtia
että sinulla tuollainen koti ja sinulla tuollainen työ ja sinulla sitä ja tätä ja minäkin ja minäkin ja minäkin
haluaisin
ja miksi te olette yhdessä ja minä en koskaan näe teitä ja kukaan ei rakasta minua ja äiti äiti milloin me ollaan perillä
niin
sitten tulee vauvaksi joka vain tahtoo sen tikkarin tai jäätelön tai mitä ikinä

täällä minä en tahdo mitään

i don't want anything.
minä sanon ja sade tulee teltan kattoon sade ja tuuli ja tulen lähemmäksi vaikka toinen nukkuu
myrsky vuorten välissä
mutta aamulla on aurinko
varjot vuorista aurinko siirtyy
sade
aurinko
sade
aurinko
tuuli tuuli aurinko sade

ja me maataan nurmella kun Solla soittaa kolmesti
ja kun hän tulee me halaamme nurmella ja Sollalla aurinkolasit koska
me sanomme good bye enkä minä osaa vastata islanniksi vaikka ymmärrän
ja huulipunaa, joka ei lähde vedellä, poskessa ja simpukka sydän sisällä ja kivi toiselta puolelta kaunis pilkullisessa paperissa
Solla, minun sólrún. auringonkirjain.

halata monta kertaa
niin monta kertaa näkemiin
mutta ei tunnu silti
ehkä kun on itse vielä kuukauden
ei osaa vielä kaivata
ei ymmärrä vielä ettei ehkä koskaan enää
ehkä vuosiin

ja sade ja sumu ja sade ja sumu
sillan kohdalla ei sanota hyvää elämää
halataan kerran
ei
suuta
miten erilaiseksi olikaan kuvitellut
että tuntuisi joltain
mutta yhtäkkiä
ei osaakaan kaivata

ei kaipaa
yhtäänyhtään
Jyväskylän pölyä, joka tuulessa kadut
ei yhtään sitä että pyörällä mäet
ja jokaisessa kulmassa joku tuttu jolle hymyillä ja hei ja hei ja hei
ei yhtään kaipaa sitä että pitäisi löytää koti
että pitäisi edes etsiä

laiska tänään
turistit nyrpein naamoin
ja tekisi mieli vain
lojua sohvalla odottamassa kun
toinen haluaa maksaa
kädestä kiinni katuja jotka ovat minun
tämä paikka ja tämä
minä voin sanoa naurattaa
katso mihin kävelet
ja minä niin kuin islantilaiset
ha ?
niin kuin suomalaiset häh?
jatkuvasti

eikä silti tunnu että kieli
että siinä olisi jokin ongelma
vaikka en keksikään kaikkia sanoja
fizzy fuzzy foggy

ja
mitään muuta
yhtäkkiä
yhtään mitään
karataan
ja nauraa nauraa nauraa
ei jaksa valittaa edes kun kuljetaan heinien läpi koska lentokenttä ei ollutkaan lentokenttä
ettei haittaa jos myöhästyy
eikä se että toinen lähtee viiden päivän päästä norjaan
ja sitten on koko syksyn maissa joihin ei itse pääse koska on koulu koska on harmaat lämmitetyt kadut ja työpaikat ja ihmiset ja löydettävä koti
että täytyy palata
koska

yhtäkkiä
voi tietää.
tietää vaan.

nyt kyllä otan kahvin.

nurmikko. kuin puisto, ympärillä penkit ja nainen tatuointi käden ympärillä pienen pieni poika vihreä ruutuista palloa viltillä. Akureyri.

viides auto pysähtyi ja mies keski-ikäinen kuskin paikalla, pelkääjän paikalla poika
kaunis kaunis niin kaunis ja iho vielä valkea kun kääntyy takapenkille päin ja yritän välillä ymmärtää islantia koska
olemme islannissa ja minä
muka opiskelin sitä
kaunis kaunis poika kääntyy taaksepäin ja jostain hänen ylähuulensa alle nuuskaa
niin kuin islantilaisilla nuorilla pojilla on tapana
ja he kohti reykjavikia
minä voisin päästä sinne asti
perävaunu takana pulloja täysi takapenkin jalkatila
mutta sitten en olisi edes vielä siellä ja pitäisi lentää takaisin
lentää lentää heti takaisin
mutta kuinka tekisikin mieli
olla niin kuin se mies joka tupsahti tyttönsä kontin ovelle
rinkka selässä
moi
seisoa siinä ovella ja sanoa moi

mutta aina pitää olla hemmetin rationaalinen ja takk fyrir ovi kiinni ja alkaa akureyri.

sinisen kahvilan terassilla mies katolla viulun kanssa yrittää pysäyttää jokaisen ihmisen koska hänen pitää päästä katolta pois ja minulla kahvin ja suklaan ja kerman sekoitus
musiiki nyt niin kovalla ja ihmiset vaeltavat nurmikon halki vaeltavat kaikki minun ympärilläni ihmiset puhuvat kieltä joka kaunis

ja minä kävelen kävelen kävelen ympäri pienen pienen keskustan edestakaisin kasvisravintola, ainoa sen laatuinen täällä pohjoisessa on lopettanut toimintansa ja minä päädyn sinne missä ihanat salaatit

minä kävelen vanhojen kirjojen kauppaan kävelen vanhojen kirjojen kauppaan ja puhun islantia islantilaisen naisen kanssa joka kirjojen keskellä keittää kahvia
ja kysyn vigdiksestä ja hänellä on yksi kirja
yksi kirja ja se on metsän tyttö
yksi kirja ja se on juuri se mitä yrittänyt etsiä
mitä eniten toivoisi mitä eniten eniten eniten mitä juuri juuri sitä
ja miten puristaa mustia kansia rintaansa vasten kun kertoo että on lukenut kaikki
ja islantilainen nainen kahvipannu kädessä osaa sanoa päivää
ja

kävelen kävelen ympäri samat kadut eikä huvita mennä kauppohihin huvittaisi vain kuunnella ihmisiä
kirjoittaa päiväkirjaa kirjoittaa käsin niin että vihreästä kynästä jäljet kyynerpäähän asti kirjoittaa kirjoittaa kirjoittaa mustaa kirjaa rintaansa vasten ja kuinka hymyili sen jälkeen jokaiselle
ei enää haittaa vaikka vähintään viisi tuntia kestäisi täältä sinne kaupunkiin jossa
niitä, joiden kanssa voisi
jakaa

eilen omilla - niin - rappusilla salaattia - omatekemää - avokaadokastiketta
punaviiniä kuinka siinä ilta-auringossa kuinka siinä me nauramme taas
jakaa

uimisen jälkeen

ja miltä tuntuu lopulta sulkea ovi
siniseen konttiin
tuijottaa auringonlaskua jossa aurinko ei laske vaan on vuorten takana
eikä ketään ketään ketään joka näkisi saman
näkisi saman siinä

ja minun myönnettävä minun sanottava ääneen että
minua pelottaa
pelottaa suomi
pelottaa se että syksy siellä
että jos
ilman auringonlaskua koska on pimeää
mutta samat ikkunat
ikkunat vain joista tuijottaa
ei teetä voi joka ilta jokaikinen ilta jonkun joidenkin toisten keittiöön
ei voi joka päivä seistä jonkun toisen ovella
pitää itsekseenkin pitää ihan itse
yksin

italialaiset miehet syövät yhdessä, matkaopas pöydässä ja minä taitan jalat jotta mahdun reppuni ohi
ikkunapöytä niin kuuma niin kuuma vaikka ikkuna vieressä auki
niin kuuma että toivoisi hihattoman mekon toivoisi kylmän tuulen ikkunasta
sen saman joka on täällä aina
ikkunasta taas ikkunasta niin monta kertaa
ja kirjoittaa postikortin kirjoittaa

musiikki niin kovasti että puisto
ihmisistä täyttyy ja lapset
potkivat palloa vihreäruutuista edes edes edestakaisin
minulla musta kirja muovipussissa ja postikortti ja minä se ainut joka on tullut ulos vaikka tietokone
rajat uimapuvusta
koska vesi

ja perheet perheet kaikki kokoontuvat ympärilleni
ja minä mietin miltä tuntuisi äiti
kun pieni tyttö kampaa sormin äitinsä tukkaa
omistaisiko sitten olisiko sitten oma?

aamulla herää kello kuusi koska on tottunut
mutta nukkuu lisää
kolme tuntia ja sitten
avaa verhot
kaikkineen kokonaan ja aurinko
kävelee varjoisen terassin läpi harjaa hampaat hiukset ja alkaa keittää
puuroa
puuroa puuroa ja jukurttia ab ja maustamatnota ja avokaadoa ja appelsiinia ja omenaa ja banaania ja kiiviä ja tummaahikisukkaleipää ja voita ja tuoremehua porkkana appelsiini ja terassin päähän jossa pyykit jossa aurinko ja istuu istuu nauraa
voiko puuro olla näin hyvää
vapaa vapaapäivä

kävelee hiekkaiset polut ja tyttö pyykkikori käsissä vilkuttaa
vilkuttaa takaisin
ja kävelee kilometrin kunnes auto perävaunuineen ja kaunis poika pysähtyy.

haluaisin pitkät hiukset. pitkät hiukset tuuleen
musiikki loppuu
kuin valomerkki
yhtäkkiä kuuluu kaikki puhe
hvað segir þú
vielä kaksi tuntia bussiin
mies joka tuli kahden pienen lapsen kanssa suutelee niin nuorta tyttöä että oliko se tyttöystävä vai lapsi
niin nuori niin nuori mutta mies pitelee kuin rakastettua

musiikki alkaa
disko
tyttö sinisessä mekossa tanssii tyttö sininen mekko lenkkarit ainut joka tanssi
disko disko disko
ou ou i wanna go with him ou ou ou ooo ou ou po po po poker face

turistit tunnistaa siitä että he kulkevat käsikädessä
siitä että heillä tummat aurinkolasit ja urheilullinen takki vaelluskengät

minä olen
islannissa

yhtäkkiä se tulee
se tulee niin
minä
olen
islannissa
olen täällä vielä kaksi kuukautta. melkein. look at the sun look at the mirror.
ja sitten tämä on ohi. sitten tämä kaikki on ohi. tämä. tämä
että nainen lyhyttukkainen pyörittää tuttöä kukkahousuista ruohikolla
ympyränmuotoinen ruohikko
vuoret takanaan rakennusten takaa
vuoret ja tie
joka tänne päin jyrkästi alas mutta nyt
kun palataan nousee nousee viitosvaihteella vauhti hidastuu
tämä
että voi istua vapaapäiväänsä vieraassa kaupungissa
puhua vuorotellen vierasta kieltä ja vierasta kieltä
että sitten kaikki kaipaus muuttuu
kaipaukseksi tänne takaisin
kuviksi jotka
vihdoin pitää teetää
koota albumiksi
ei enää haaveita toteutettavaksi tänne
ei enää sitä maata joka oli satu jonka piti olla
ei kuvaa kuvaa kuvaa vain
vain todellisuus joka oli
todellisuutta
sitä kun istutaan penkillä auringossa
niin kuin missä tahansa
istutaan ja kun pikkuveli tulee nauretaan koska itkettää
itkettää siinä portilla kun sanotaan good bye
tarraudutaan
raahataan polkupyörää jonka kumi on puhkaistu yöllä
terassilla salaattia avokaadokastikkeella
lumihuippuisen vuoren huipulla auringonlaskuun kevään ensimmäisenä päivänä
seuraavana päivänä koe odottamassa
penkillä auringossa pyörällä viereen kävellen viereen
am i allowed to talk to my girlfriend

don't be a stranger to me

tämä maa.
miten sanon että rakastunut
ja kaunis poika sanoo ettei hän pidä
että siksi hän muuttaa pois
että hän ei pidä kun ihmiset eivät tervehdi kadulla
ja minua naurattaa
minua naurattaa koska eilen me juuri uima-altaassa
miten ihanteellista kolmensadantuhannen asukkaan maassa
tulla kirjailijaksi tulla muusikoksi kirjoittaa yhdessä kirjaa kaikki kaikki he
kierrättää
miten halauaa aloittaa samanlaisen projektin suomessa
mutta miten se eri tavalla mahdollista koska onkin viisi miljoonaa. miten paljon. miten jättimäiseltä suomi yhtäkkiä tuntuu

don't be don't be a stranger to me.

tyttö samanlaisella huivilla kuin meillä kaikilla töissä
siltaa nurmikolla
mamma mamma

nauttia auringosta
nyt.