en minä sittenkään osannut olla kysymättä.
Enhän minä sittenkään osaa.
Kysyminen on niin syvällä minussa minua minusta minulta
taistelen vastaan mutta

tänään
jäällä auraa mies luistinrataa
olin innoissani kun kävelin aamulla jäällä ja näin
mutta
kun tulin takaisin nyt päivällä
ja näin sen saman miehen ja koneen edelleenkin auraamassa
ja kun auratut alueet olivat jälleen lumen peitossa
tuli vähän epätoivoinen tunne
tässäkö sitä sitten pitäisi luistella
lumenpäällälumenpäällä
missä minun peilipintani?

näin unta jossa oksensin verta. (joten ei kannata lukea tätä kappaleta edemmäs jos ajatus oksettaa) ensin pesin hampaita ja huuhdellessani suuta, vesi muuttui aivan punaiseksi
huomasin että kaksi hammastani olivat aivan verisiä
joten epäilin että veri tulee hampaista
mutta pian suustani alkoi valua verta runsaammin ja runsaammin
yökkäilin ja yritin huuhtoa sitä pois
äitini oli laittanut suuhunsa paperipalasia ja käski minunkin tehdä niin, se auttaisi
ahdoin suuni täyteen paperia, mutta tunsin tukehtuvani
ja aloin repiä punaisiksi värjäytyneitä paperisuikaleita pois ja minua oksetti ja kun sain suuni tyhjäksi verta tuli jo niin paljon että tarvitsin kattilan
kattila oli täynnä karkkia
ja minun oli ahdettava karkit suuhuni
meinasin taas tukehtua
ja syljin karkkeja, jotka olivat nyt liimautuneet ja liiskautuneet yhteen veriseksi möykyksi
suustani kattilaan oksensin möykkyä hädissäni

miellyttävä uni siis.

selasin unipäiväkirjaani ja löysin sieltä tavallaan yllättäen merkinnän 21.3. 2006
eli vajaa vuosi sitten
uni oli kovin samantapainen tai sen lähtötilanne
siinä minua alkoi yskittää ja kurkusta tuli verisiä limapalloja ja verta.
siinä unessa pääsin kuitenkin lääkäriin ja koko uni muuttui ihan toiseksi.

en epäile yhtään ettenkö tietäisi miksi näen oksentavani verta. nyt.
mutta minua häiritsee vuoden takainen uni. en yhtään muista millainen ei-unimaailman tilanne on silloin ollut.
harmittavaa että unipäiväkirja on niin erillinen oikeasta päiväkirjasta. ja harmittavaa etten ole enää kirjoittanut oikeaa päiväkirjaa kun olen alkanut kirjoittaa tätä.
ja täältä tietysti 21 päivän merkintä puuttuu. on päivä sitä ennen ja päivä sen jälkeen.
ehkä silloin ei siis mitään erityistä. niin kuin nyt. niin kuin nyt.
vaikka ei nytkään ole mitään erityistä. juuri nyt. enää.
mutta kai kaikesta jää jälki.
verisiä tahroja paperisuikaleisiin
kukahan ne siivoaa
kuka hanne siivoaa

mutta
minä pidän talvesta
ja selviän. selviämme. olen varma siitä.
olen varma siitä että kun vihdoin jää on aurattu ja minä sidon luistimet jalkaan
olen varma että riittää. että joskus on vain
käytävä käytävään odottamaan
joskus
laskea pudonneita lehtiä
maahan
on pidettävä kiinni, on pidettävä kiinni
kädestä ihosta omasta itsestä ja toisesta
ja annettava
aikaa
myös omalle maailmalle myös omalle
sille ettei ole täydellinen
heti
ikinä
ikinä ei ole

n määrä tekijöitä
eikä mikään suhde ole kommensiaali
eikä mutualistinen

sitten kuitenkaan
hienon kaavion mukaan
sitten kuitenkaan

minun on vain opittava
minun on vain oikeasti opittava ymmärtämään
että olen vain osa
en kokonaisuus en kaikki
vain osa
ja että se miten minä ajattelen
on vain osa
ei kaikki
eivät kaikki ajattele näin
vaikkakin
monet
vaikkakin olisin kuullut että jotkut toisetkin
enkä minä voi päättää, että näin pitää
jos minä haluan että monimuotoisuutta on
jos minä
puhun etteivät vain
vaan myös sudet
minun on myös vihdoin ymmärrettävä että kyse on myös meistä ihmisistä
etten voi jatkuvasti vihata kaikkea sellaista
joka en ole minä
tai puu

minä en ikinä unohda äitini kertomusta kivistä
siitä kuinka hän lapsena keräsi niitä ja kuinka hän halusi tutkia niitä
tiesi, että haluaa, tiesi että hänestä tulee
geologiko,
ja kuinka hän sanoi ettei hän unelmoinut siitä
en minä ole koskaan unelmoinut, hän sanoi
ja minä en voinut ymmärtää, en vain voinut
ja kun minä sitten kirjoitin äidistäni
ja se oli niin raaka, ei yhtään kaunisteltu
ja äitini lukiessa sitä
hän itki
eikä hän itkenyt niin kuin itkee aina minua lukiessaan
vaan hän itki itseään, sitä että näki hänet itsensä siinä
ja ehkä hän tajusi
että oli sittenkin unelmoinut

minä en ole julma ihminen, mielestäni
näin,
kun minun kanssani keskustelee tai kulkee katuja tai juo teetä
minä olen mielestäni aika herttainen ja kiltti ja ystävällinen ja pieni ja hajamielinen ja ujokin ehkä ja vaatimaton
mutta sanoissani minä olen julma
sanojen kanssa minun ei tarvitse kaunistella
minä en osaa
kun kirjoitan ne
ääneen minä heti voin selittää viisikin eri versiota eikä siinä ole mielestäni mitään kummallista silä yritän selittää
mutta joskus kun kirjoitan
minä en selitä enkä ole kaunis
lainkaan

ehkä sanoja käyttäessä
pitäisi myös muistaa niiden voima
niihin liittyy
ei se ole mikään myytti vaan jolla ei ole enää mitään merkitystä
sanat tosiaankin voivat ottaa valtaansa ja niitä tosiaankin pitää varoa

jos ajatukset voisi vain nähdä
tai tuntea
ilman että niitä pitäisi pukea sanoiksi tai mihinkään muotoon
että voisi välittää toiselle tunteensa vain sellaisina kun ne ovat, puhtaina
kuinkahan paljon
vähemmän epätasapainoa meillä olisi täällä maailmassa ?