Eilen oli syntymäpäivä
myös jollakulla naapurilla
jolle laulettiin kuorossa aamulla
ja sitten illalla
lapset juoksivat ympäri ympäri pihaa tai pihaa
ja kirkuivat
minulla migreeni (ylläri)
ja nyt menin parvekkeelle lukemaan
huippukiinnostavaa naistutkimuksen tenttikirjaa (jaksoin lukea kunnolla jopa kaksi ensimmäistä sivua, seuraavat kymmenen englanninkielistä menivät enkun kurssilla opitulla lukutaktiikalla :))
ja ne kakarat tulivat
eivätkös ne juuri silloin tulleet
kirkumaan

ja eilen oli ihmisiä. ihania. niitäkin joita ei ollut nähnyt niin pitkään
ja jotenkin taas nauroin
ja oli hyvä
oli hyvin hyvä ihmisten kanssa joista pitää
jotka ovat kaikki omia
heille hymy

näin kummia unia.
ensimmäistä kertaa näin unta ystäväni kuolemasta. tyttöni. joka on joskus nähnyt raakojakin unia minun.
tämä ei ollut erityisen raaka,
ainakaan aluksi

meitä oli minä ja ystäväni emmi ainakin
ja sitten oli kasvi. sellainen pieni viherkasvi joka oli kuollut
tai se oli jätetty tahallaan kastelematta. ja se oli tyttöni. se kasvi. ja myös tyttöni oli se, joka oli jättänyt sen kastelematta. itsemurha.
koska tyttöni oli päättänyt luopua partiosta. oli lopettanut.
siinä se nyt oli. kuiva kasvi.
minä kerroin emmille että tyttöni oli kertonut päätöksestään minulle jo vuosi aiemmin
ettei hän enää jaksanut
olimme surullisia mutta ymmärtäväisiä
sitten aloin kauhistua
voisimmeko me vain antaa hänen kuolla noin vaikka voisimme vielä pelastaa hänet! että hän halusi kuolla, kyllä, mutta toisaalta, joskus ihminen tekee epätoivoisia tekoja ja sitten kuitenkin olisi onnellinen jos jäisi eloon.
minä muistin että olin säilyttänyt pientä kasvia (se oli käenkaali eli ketunleipä, juurineen) pienessä astiassa jossa oli vielä vettä. ketunleipä oli elossa.
se oli tyttöni. myös.
ketunleipä kiersi kädestä toiseen ja lopulta sen juuret katkesivat
minä tulin vihaiseksi, kun he hajottivat kasvini. tyttöni.
mutta minulle sanottiin että kyllä se varmaan kasvaa maallakin
ihmiset istuttivat kerättyjä kukkia uudelleen hiekkaan
minä yritin työntää ketunleipää hiekkaan
tyttöni oli puussa. hän oli kuollut ja minä puhuin hänelle. hänen pikkusiskonsakin oli kuollut.
minä kysyin että onko sinusta nyt tullut kaarnaa. tyttöni sanoi, että on.
ja hänen pikkusiskostaan oli tullut kovakuoriainen.
minä tajusin että hänen ruumiinsa täytyi olla sittenkin huoneessa. menin emmin ja muiden luokse ja he kertoivat että ruumis oli kaapissa. avasin kaapin ja kiskoin tyttöni sieltä esiin. hän oli tavallaan palasina. mutta kuitenkin ehjä. eikä häntä tavallaan näkynyt ollenkaan. mutta hän oli siinä.

taas unen hieno ristiriita. että voi olla samaan aikaan kahta päinvastaista. sitä on mahdotonta selittää, koska meillehän ei ole sellaista olemassa. ei voi olla ja olla olematta.

tämä uni on kummallinen. en tiedä mitä kuolema tässä meinaa. itsemurha. ja kuitenkin, kun puhuin tämän kuolleen ystäväni kanssa, hän oli niin lähellä. ja hän oli kaarnaa. minulla oli jo unessa tunne että kaarnassa oli joku merkitys. että se oli meille merkittävä. että tyttöni oli aina oikeastikin eläessään kaarnaa. herättyäni en enää ollut varma, oliko hän oikeasti oikeasti ollut kaarnaa, vai loinko kaarnasta symbolin vain unessa. en ole vieläkään varma. mutta ehkä hän on. ehkä siinä on merkitys. ja minä näin hänet. minä näin hänet kun hän oli kuollut ja hän oli puun kaarnaa. ja miltä hänestä tuntui kun se kovakuoriainen kulki hänen päällään.

merkillistä.
ja varmasti hyvin epäkiinnostavaa niistä jotka lukevat tätä ja eivät ole osallisina. koska eihän minun uneni merkitse kellekään toiselle mitään. olisin voinut kirjoittaa tämän vain pieneen keltaiseen kirjaan, jonka sain eilen :) mutta kirjoitin tänne koska tämä on minun päiväkirjani. minun myös. minun.

ja minulla on sellainen tunne. että kuolema
että siinä on jotain uskomatonta läheisyyttä.
nyt sen olen kokenut. ja se tuntuu hienolta ja hyvältä.
siis unessa.
siis symbolina.
siltä että on. että on.

unien tunne voi jäädä päähän soimaan

sitten osaa tuijottaa vain kattoja
silmiin jääviä verhon juovia
ja päättää maalata ne

ja huomannut
että unien väliin voi jäädä yksittäisiä kuvia
niitä
jotka aamulla tuntuvat epäloogisilta
eikä tiedä
mistä ne ovat ja mihin

minulla on unen tunne päässä
mahdotonta selittää kun ei se ole kuva
ainoastaan
mutta minä kävelen autiossa kaupungissa autioiden liikkeiden ohi
ovet auki
ja etsin kivisiä portaita antiikkikauppaa
itken itken itken en mene sisään en istu

ja minä tiedän mitä minä itken
mutta nyt aamulla
minun on mahdotonta muistaa
käsittää
että pelkät kädet
ja minun onneni
ehkä joskus
olisi voinut saada pois tolaltani
mutta siinä oli jotain muutakin
jota voi ymmärtää vain unissa
tunne, joka ei ole koskaan selitettävissä
mutta joka silti on
olemassa

ja yksi yö
minä mietin symboleita
ihmisten
vartiolla on omansa linnut ja tiet kolme puuta ja kuutamouinti
lynchillä on selvästi omansa laulut ja esiintymislavat
smedsillä pölkyt
mannerilla hevoset ja kissat

ja minulla
tajusin että minulla on kivet
olen kyllä tiennyt että ne ovat draamoissani
mutta nyt huomasin että huomaamattani
ne ovat myös muissa
ja hyvinkin keskeisesti
ja sitten
ymmärsin
että minun omassa elämässäni
nehän ovat juuri kivet

ja ne tulevat jo äidiltä.

unelmat joita ei unelmoitu. niin. eihän hän. mutta oli kivet.
ja niistä minun on pitänyt pitää kiinni.

ja setä päättäjä näkee mielessään vain kivekset
minua nauratti
minua nauratti vaikka olin vakava ja vain vähän hymyilin
alistuva mutta sanoin suoraan ehei
ja hän varmasti kuvitteli
hämmentävänsä näin pienikokoista kiltinnäköistä tyttöä
että mitäs siellä alitajunnassasi oikein liikkuu
ehei
minä sanoin
sinä et tiedä minusta ja minun kivistäni mitään
etkä minun perheestäni jos luulet

joskus ihmisten tuntuu olevan vaikea käsittää
ettei kaikki
mitä kirjoittaa
tarkoita
ole totta minussa
että jos he näkevät minun piirrustukseni ja tietävät että olen laskenut viiten
he luulevat että myös kaikki muu

ja juuri siksi
minä kirjoitan
nauraen kirjoitan
koska voin sanoa mitä tahansa
luulkoot, minä voin nauraa
eikä minun edes tarvitse
ajatella mitä ehkä muut
ainut kun ei tarvitse
ainkaan vielä

mutta eikö se ole myös sitä
että kaikista voi tehdä uuden kuvan
kuin näyttelemistä mutta ei tarvitse itse mennä näyttämölle
ei tarvitse muistaa ulkoa koska voi muistella jatkuvasti

ja ehkä minä vapaudun myös unista
samalla kun teen niistä osan
kirjoitusta kirjoituksesta

täällä on kesä.

minun oikea silmä on väsynyt.
kovasti. se menee kiinni ja vuotaa koko ajan
ja vasemmassa silmässä oli hetki sitten sipuli

tänään oli minun ensimmäinen oma sanataidekeikka
siis että pidin ihan yksin
eka ja tokaluokkalaisille
teemana oli muodonmuutos
olivat kyllä suloisia
toiset olivat aktiivisempia ja innokkaampia kuin toiset
niinhän se on
mutta kyllä minusta vähän tuntuu että olen huono selittämään
olen aina pitänyt sitä yhtenä ongelmanani
selittämistä
ja varsinkin pienille
kaikki pitäisi selittää niin tarkasti ja hyvin
mutta minä saan sitten selittää tuhat kertaa ja kaikille vähän eri tavalla
no, saivat kuitenkin lopulta hienoja muodonmuutoksia aikaan

ja minun pitäisi kohta taas rientää bilsantunnille
en saanut luentomuistiinpanoja tulostettua netistä
kun en tiedä miten niitä voisi muokata pienempään tilaan
joku fiksu opettaja on taas laittanut ne helvetin kolkytviis kalvoa jokaisen omalle sivulleen eli jokaisen omalle paperilleen
hmm

ja ahmin suuren määrän ruokaa
makaroonia ja pestokastiketta vähän paprikaa ja nokkosta
todella ravitsevaa, kyllä

olen vähän kateellinen
niille jotka kirjoittavat
jotka saavat kirjoittaa
opisekellakseen
työkseen

minun täytyy koko ajan kirjoittaa
huonolla omatunnolla
koska se on poissa jostain
tärkeästä
jostain sellaisesta
mitä minun pitäisi tehdä
koska en opiskele kirjoittamista
enkä saa siitä rahaa

olen tajunnut
että kirjoittamisesta tulee minulle koko ajan vain vakavampi juttu
ja olen oikeasti alkanut ajatella
että kirjoittaminen
on minun tulevaisuuteni
aika pelottavaa
koska en ole koskaan uskaltanut ajatella
että tekisin sitä vaikka työkseni
tai osaksi
tai mitenkään
että se on aina vain taustalla ja omasta ajasta
mutta nykyään huomaamattani saatan lipsauttaa jotakin sellaista kuten että
"marja-liisa vartio lakkasi näkemästä unia kun hän alkoi kirjoittaa yhä enemmän ja työkseen, niinköhän minullekin käy sitten -"
sitten

puhuimme paman kanssa joskus
että on vaikea uskaltaa sanoa mitä tahtoo
oikeastaan
että siinä on ongelma
että sitä aina ajautuu vain jonnekin ja on
mutta ei uskalla sanoa itsellekään mitä oikeasti haluaisi, vakavasti
että joo, tykkään tästä, mutta
että joo, tää on ihan kivaa ja silleen, mutta
mutta ei uskalla sanoa että tämä on minun, juuri tähän pyrin, päämääräni
sillä epäonnistuminen sitten
olisi niin paljon kamalampaa
kuin jos ei ole mitään päämäärää ei ole mitään eniten
niin ei kai sitten voi oikein siihen pyrkimisessä epäonnistuakaan
toisaalta, siihen ei voi myöskään koskaan ehkä päästä
sitten vain jumittaa jossain ihan kivassa koko ajan
liikkumattomuudessa

ja minä olen huolissani siitä pamastakin
kun missä se tyttö nyt oikein asuu ja kuinka se pärjää siellä pariisissa
ja
onko siellä nyt yhtään mukavaa?

eikä huvittaisi yhtään mennä ulos pyöräilemään
hui, kylmä vähän
vaikka hyvä jos nyt pakkaset vähän tulisivat ja pysyisivät ja sitten tulisi se jää

jää,
miksiköhän siitä on tullut tärkeä henkilökohtainen symbolini.
ja kivistä.
ja nykyään minulle tulee kivistä aina mieleen se yksi haastattelijani
joka sanoi että kivet symbolisoi kiveksiä
ja vesi naisen seksuaalisuutta
ja kun sisko sanoi veljelle että ota kives
niin ei jäänyt epäselväksi millainen suhde niillä oli
mutta minulle kivet ja vesi eivät kyllä liity kiveksiin tai naisen seksuaalisuuteen,
tai eihän sitä tiedä,
ehkäpä alitajuntani tietää enemmän kuin minä
niinpä niin
mitäpä muuta ihminen voisikaan ajatella kuin seksiä.

nyt lähden opiskelemaan sitä
mikä on laji ja miten ne oikein kehittyvät.