tänään on ollut taas aurinko
ja pakkasta

ja minusta maailmassa vähätellään
säästä puhumisen
merkitystä
ihmisille
ainakin minulle

ei se ole mitään smalltalkkia
sää vaikuttaa ihan totta mielialaan
enemmän kuin kehdataan myöntää
minun mielestäni
ja minun mielialaani.

tämä lumen puutos.
ei se ole vain sitä ettei lunta ole
minä en pääse eteenpäin ennen kuin on lunta
heti kun tuli lunta minä liikuin
ja kun tuli loska minä liukenin
ja nyt
kun taas jäätyi
lähdin liikkumaan

olen ollut tänään ulkona
kävellyt katuja joita en ole ennen kävellyt
katsellut jokaista taloa niin
että tuonne minä ehkä voisin muuttaa
tai tuonne
entä miltä tuntuisi asua tuolla ullakkokerroksissa

ja taas minä tahtoisin luistella.
taas tahtoisin liikkua liikkua
kuin vedessä
mutta veden päällä

eilen suihkussa ollessani ajattelin
että miten ihmiset ovat
päässeet veteen silloin
kun ei ollut suihkua ja oli talvi
että miten he ovat voineet olla ilman
sillä ei suihku ole vain rutiininomaista peseytymistä
minulle
vaan siinä on elementti
siinä on vesi
edes hetken
vaikkakin kylmässä kalseassa kopissa nurkassa ammeessa
mutta siinä, minun päälläni, kaikkialla

pienenä leikittiin että suihku on sade.

joskus toivoisi että oma olemassaolo voisi
tehdä toisen olon paremmaksi
vain se
että on olemassa ja että on
minua pelottaa
eniten
että minun olemassaolollani ei ole sittenkään mihinkään mitään merkitystä
ei kenellekään

mutta pelkään myös sitä
että teen ratkaisuni sen takia
että ajattelen
voivani tehdä toisen olon paremmaksi
että elän
kiitoksesta
päivän hyvä työ tänään

jotkut ihmiset ovat sellaisia
että kun he tulevat huoneeseen
kaikki kääntyvät katsomaan
ja he näyttävät sädehtiviltä jokainen päivä
heillä on
hymy suupielet ylöspäin kääntyneinä vaikkeivat hymyilisikään
heillä on sanat
kaikille tunnetiloille
riittää vaan
että he tulevat huoneeseen että
he osaavatkin

muistan kuinka esikoulussa
minusta tuntui vastenmieliseltä mennä sinne sen takia, että
esikoulun tädit tunsivat muutaman lapsen jo ennestään
ja kehuivat heitä joka aamu
ja hymyilivät toisilleen, ne lapset ja tädit
ja sitten olimme me
jotka emme olleet mitenkään seurakunnan toiminnassa mukana
koskaan ennen esikoulua,
tai sen jälkeen (kun minä kävin eskarin se ei ollut vielä kunnan järjestettävä kaikille, vaan minä joka olin perhepäivähoidossa kävin eskarin seurakunnan järjestämässä)

motivaatiooni tarvitaan aina se
että tekemiselläni olemisellani on jotakin merkitystä

haaveilen siitä että voisin olla niin riippumaton
että voisin tehdä asioita
olla
ilman että tarvitsisin siitä minkäänlaista huomiota

ja en tiedä kuinka vahvasti sitä huomaa minusta

joskus vaan ärsyttää kuinka kaiken kääntää itseensä
ja minä inhoan ihmisiä jotka tekevät niin
tai sitä piirrettä ihmisissä
mutta ehkäpä se on totta,
että niitä piirteitä juuri inhoaa, joita itsessään on

mutta
minä opettelen
opettelen lukemaan ja kirjoittamaan
kuuntelemaan ja vastaamaan ja olemaan hiljaa
olemaan hiljaa kun toinen tahtoo rauhaa
mutta en vaikenemaan
siihen en suostu
sillä on ero siinä vaikeneeko vai onko hiljaa
antaako toiselle tilaa vai kieltääkö

mutta
minä opettelen