dead things

laulaa emiliana surullisista asioista
ja minulla on matkalaukku pakattuna
ja rasiassa kiviä ja simpukoita
joista en ole varma, olinko se minä, joka ne keräsi
ja onko itsekästä ottaa sellainen josta ei ole varma

onko epänormaalia että teen salaatin ja ajattelen että teen mainoksia
ja korjauksia graduun ja että
istun tässä vain koneella salaattilautanen vierellä oliiveissa kiviä
ja viime yö oli uudessa huoneessa
talossa jossa on puiset seinät ja autojen äänet kuuluu
tieltä
ja kompostoiva vessa ja tyttö joka sanoo "just like that" ja me nauramme
ennen kuin minä poljen liian isolla pyörällä ylämäkiä jotka eivät ole niin kuin nämä
täällä kauempana
ja on arkkitehtimies joka kysyy kuinka minä voin tänään ja että saan soittaa milloin tahansa
ja on kaikki toisella puolella maailmaa
jotka sanovat että olen aina tervetullut takaisin
ja

Years go by
Will I still be waiting
For somebody else to understand
Years go by
If I'm stripped of my beauty
And the orange clouds
Raining in head
Years go by
Will I choke on my tears
Till finally there is nothing left

laulaa tori
ja mies lähti autolla sanottuaan i never forget your smell
enkä minä koskaan ymmärtänyt
toiselta puolelta
miten keskittynyt omiin pianorantoihini

minä sanon onnellinen minä sanon onnellinen ja tiet ovat kapeita ja mutkikkaita
ja minulla on märät hiukset ja hame joka muistuttaa 50-luvusta
ja tiet ovat kapeita ja me laulamme että
all the freaky people make the beauty of the world

mutta kun olen täällä,
meren rannassa ja aurinko laskee minä
laulan toista laulua

Helsinki tule mut hakemaan
tule, nyt mennään
mennään

sitä samaa kuin toisessa saaressa
josta on tullut myös monta muuta laulua
kielillä joita ei ole ja kielellä joka on, mutta alan unohtaa.


mutta kaiketi olen oman onneni valinnut, mitä ikinä se lieneekään.

On niin monta
päivää
kun on ollut sellaista harmaata päivää kävellä kävelytytön kanssa eikä haittaa että on harmaata on vain hyvä
ja aurinkoista päivää kun on aurinkoa vaan ja kävelytytön kanssa kävellään pitkään omakotitalojen lomasta ja järveä ympäri ja jäätä ja on vain hyvä.

ja on sitä ennen päivä kun aamusta alkaen kaikki menee niin että isi huutaa että mikset koskaan vasta kun viisi minuuttia ennen lähtöä ja sitten unohtaa tenttikirjankin ja huomaa vasta kun on juuri kaivamassa reppua ja äiti soittaa että lähetänkö ja on
kirjasto
jossa alkaa itkeä vaan itkeä vaan siinä ja tyttö vastapäätä
ja tyhmää itkeä kirjastossa
mutta kun itkee kirjastossa noin vain ihan tyhmää itkeä
niin kotona kirjoittaessa oivaltaa
että todellinen syy onkin
että selviytymisstrategiansa on aina ollut kadota
häivyttää
tehdä huomaamattomaksi
ei saa onnistua, ei saa onnelliseksi
muuten se otetaan pois, otetaan
vaikka äiti pois, jos ei muuta
ja tarjoaa suklaavanukasta vastalahjaksi,
ei, ethän ota äitiä pois, ethän, ethän varmasti
vaikka ei noilla sanoilla
ei ollut tuollaisia sanoja kun oli vanhempien makuuhuone ja parisänky (kuinka leveitä parisänkyjä mormonipariskunnille pitäisi oikein tehdä kun hääyö ei ollutkaan ihan sellainen kun vielä hääpäivänä kuvitteli) ja alakerta ja jääkaappi siellä ja askelmat alas ja
ethän, ethän äitiä
mikä vaihtokauppa

ja sitten on parempi olla hiljaa vaan
ja miten tutkintotodistustakin näyttäessä
äiti huomaa sen ainoan numeron joka poikkeaa rivistöstä
sen yhden kurssinumeron sieltä kaikkien kurssisuoritusten joukosta
mutta ei se sitä itse tajua
ei se muista yksityiskohtia

ja miten loppullista on onnellisuuden pelko
ja ne kerrat kun siitä pelosta on oppinut ulos
on tullut kotiin sadetakkia hakemaan
on kävellyt tien viertä isin kanssa
on istunut tiiliseinää vasten auringonpaisteessa
on maannut silmät auki

mutta sitten katsoo maahan ja veli sanoo et varmana osaa
no näytä sitten jos kerta osaat
enkä minä tietenkään näytä
ei se osaa
ja sitten on paperi huoneen ovessa kiinnitettynä ja ne kirjoittaa siihen nimet
halunnut sellaisen seinän kun mummin vintillä
mutta se on revittävä pois
ja veli tietää miksi
se irvistää ja nauraa ja irvistää ja nauraa
samalla tavalla kuin sillon kun me lasketaan pulkilla ja minä joudun aina menemään sisään
ja sitten en enää koskaan lähde ulos sen tytön kanssa joka on pettänyt luottamuksen, minä sanon
mutta koko ajan minä tiedän ettei se ollut se tyttö
joka muutti sen naurun kun mainittiin nimet
onnellisuuden
vaikka se olikin sellaista onnellisuutta kuin lapsilla on

mutta sitten kun on toisessa maassa
kun kävellään maaliskuussa katuja, uusia ja pysähdytään keltaisen merirakennuksen eteen
väsynein silmin silti valo
ei ole ovia joita pitäisi pitää lukossa tai avata tai painaa vasten ovia joissa olisi papereita kirjoitusta varten ovea johon pitäisi kiinnittää minkäänlaisia kylttejä ovea jonka eteen oppi ensimmäisenä laittamaan esteet, virittämään narut niin ettei kukaan saisi ulkopuolelta auki
yksi

mutta
vaikka oivaltaisi semmoisia
ei silti osaa nukkua jos valo
ei silti osaa pitää kiinni siivouspäivistä koska voi alkaa askarrella paperinukkeja
ei enää jaksa tehdä joogaliikkeitä kun on kävellyt kahdesti ja liikkeet ovat aina samat
eikä mene kirjoittamaankaan
koska paperinukkien jälkeen tulee kangasnuket ja lopulta sorminuket
joihin leikkelee kankaista samanmuotoisia paloja valmiiksi

ja kun on mummi siinä vieressä minä sanon
että kaikesta huolimatta minusta on kasvanut tasapainoinen ja viisas tyttö, eikö niin
ja mummi ajattelee niin kanssa
ja minua naurattaa
me nauretaan vaan ja kun minä tulen sisään ja ne kolme istuu siellä mummi sanoo samat sanat niille
minun omat sanani
minun mummi
ja miten lopullista
ettei se ole lopullista
sekään
että on aina mummi

jolle voi soittaa kun pelottaa
että kylpyhuoneekin ovikin tiirikoidaan auki
me osasimme käyttää saksia, voi kyllä
mutta olihan meillä naapuritkin
ja miten kummallista nyt
että eikö kukaan ihmetellyt, kukaan kysynyt, kukaan puuttunut mitenkään
viherhuoneen oven sai ulkopuolelta lukkoon
ja kuinka kaukaa
sellaiset asiat alkavat
ettei enää tiedä mikä on rajoissa ja mikä ei
silloinkaan kun vapisevin käsin makuuhuoneen ovella taas
koko keho täynnä
mitä
verenpurkauksia, äiti sanoo vaan
verisuonet on katkenneet vaan, äiti sanoo
mikä saa äänen vain voimakkaamaksi
ne tulee jos itkee paljon
ja sitten mennään takaisin nukkumaan, rationaalinen selitys
niin kuin asia on
mutta miksi
on itkenyt niin paljon että pieniä suonia katkenneina
ei enää saata muistaa

kun itkenyt kaikkialla muualla paitsi töissä
lasten kanssa
vielä

Väsymys
mistä lie tulee
tekisi mieli syödä kaikki rautatabletit kerralla
juoda kaikki mehut ja litkut ja pavut ja pinaatit
ja mä luulen että siltikin mä nukkuisin

ja nyt kiinalaista teetä
sellaista joka maistuu ihan ruusuilta joita on uitettu vedessä
tää olis jotain naisteetä

niin. temperamentista pitäis lukea. ja pitäis paljon muutakin

mutta unet vain
muistaa vain että oli äidin syli
äidin käsi silittämässä päätä
hälinä ympärillä
oli koivu jonka latvassa
kaatuneita puita
kaikkialla ympärillä

aamulla vetkuttaa sängyssä vetkuttaa niin ettei tarvitsisi nousta
miksi tämä pimeys nyt syksyllä niin.

ja tänään sisko on saanut kirjeen
tänään hän on saanut kirjeen jossa tämä kertoo lumen ja jään maasta
ja sellaisesta
tavallisesta ja arkisesta
olisi voinut kirjoittaa kuinka kaunis
voi olla ilman painoindeksejä
kuinka voi olla miehen kanssa niin
ettei toisen tarvitse olla herra
kuinka ei tarvitse maata alla liikkumatta
istua hiljaa kysymättä
pää painettuna ja lapset lapset vain aina uudet

että joskus sinäkin olit vahva
se kaikista vahvin meistä
se jota me seurasimme,
olisi voinut sanoa
että sinä pelasit parhaiten jalkapalloa, muistatko
etkä jatkanut mallintöitä koska
se esineellisti naisen
sinut

mutta kirjoitti vain lumesta ja kylmästä ja kaikesta
siitä mikä on helppo sanoa
ja vastaanottaa
ja johon on helppo vastata
että täälläkin
on
että on helppo aloittaa
tarttua käteen noin vain
tarttua käteen käteen käteen

ja mies kirjoittanut että ikävä
myös
ja että ihmisten täyttämässä maassa, jossa kulkee joki ja mausteet
kaikki on niin paljon vaikeampaa
mutta täällä ei tiedetä mitään siitä, minä vastaan
täällä on vain ihmisiä jotka tarvitsevat merkityksiä elämälleen
vaikka sitten ryömimällä miesten edessä
huutaen herraa

ja pelottaa miten helposti
ajattelu saattaa muuttua
miten pienet asiat muuttaa
että yhtäkkiä
joku asia vaihtaa paikkaa
että saattaisikin uskoa
olevansa alempana
yhtäkkiä ei enää leikkaisikaan hiuksiaan koska
laihduttaisi niin että jokainen luu koska
yhtäkkiä vain ajattelisi että niinhän
sen kuulukin olla niin
ja se alkaa vain siitä että ensin
myöntää yhden asian
sitten toisen
ja miten rakastunut
sitä saattaa olla
ihmiseen joka vaatii sinua luopumaan siitä
kuka olet
yhtäkkiä
niin ettet edes ymmärrä että luovut
vaan teet sen omasta tahdostasi
ja ne jotka sanovat
että hei
herää
ethän sinä voi
tosissasi
uskoa että sinun suusi on tehty toisten suudeltavaksi
että sinun ruumiisi toisten katsella toisten kenen tahansa kuka tahtoo kuka tarpeeksi korkealla koskettaa
että tule ja ota
minä, objekti, minä, sinun
ei
ei se niin mene, sinä sanoisit vain
te ette ymmärrä
minä haluan tätä, tämä on meidän välillämme ja me
ymmärrämme toisiamme

niin kuin yhtäkkiä et enää tahdokaan
piirtää

lakkaat leikkimästä

miten nopeasti
että sinä vain kävelet huoneeseen
otat vaatteet pois ja asetut makaamaan
jotta toinen tulisi
sanan kaikissa merkityksissä

miten nopeasti sinä kaikesta huolimatta
olet valmis

kaikkeen.

vaikka aluksi se olisikin ollut

unta ehkä
unta joita et koskaan näe

unta vain ja unessa voi tapahtua koska ei oikeasti
satu

ja sitten on onnellinen loppu,
niinhän

tähtikuviot katossa

mutta kaikki ihmiset eivät välitä siitä
että on käytettävissä
toisille on tärkeämpää
että on
olemassa.

onneksi.

"the bible didn't mention us, not even once"

me istutaan bussissa
ja vaikka matkasta tulee tunteja lisää
pikkusiskon sisko
istuu pikkusiskon kanssa
pyytämättä

ensimmäinen ajatus on vain että tahtoo vain soittaa
soittaa ja sanoa että
minä täällä
sisko
minä täällä

mutta tietää että alkaisi itkeä niin
ettei puhuisikaan järkevää
vaan huutaisi huolensa huutaisi kaikki sanat
eikä niin voi nyt
koska tulisi vain jumalan viha
saatanat

rivejä rivien perään
lukee niitä jotka ovat lähteneet
lukee rivejä rivejä tunteja koko yön koko seuraavan päivän vaikka väsymys oksettaa
oksettaa sanat
oksettaa ajatus naisista ryömimässä miesten edessä
oksettaa ajatus siskosta ryömimässä miesten edessä
oksettaa oksettaa
ajatus siitä että lapsi hänen sisällään

jumalasta

lukee temperamenteista
ja soittaa äitille kysyäkseen millainen rytmi kun oli vauva
mutta sitten tulee puhe toisista vanhemmista
ja oikeasta siskosta

eikä sähköposti enää toimi
saavatko he edes itse lukea kirjeitään?
kontrolloidaanko heidän puheluitaan? kuinka moni ihminen luki tekstiviestini jonka eilen lähetin?

On lukenut Atwoodin orjattaren
ja ajatteli
että viitteellisesti
symbolisesti
niin
mutta nyt näkee että todellisuus
aivan kuin joku olisi kopioinut koko sadun
ja ruvennut toteuttamaan

vai löytyykö kaikki todellakin raamatusta?

neljä vuotta sitten
istuttiin Helsingissä
kahvilassa
mutta laihdutusoppi tulikin vasta kaksi vuotta myöhemmin
sisko
laulaa prinsessa ruusunen linnassa linnassa linnassa
on pahan noidan pauloissa
pauloissa pauloissa
sisko laulaa ja siskon sisko soittaa

tai lintu
uudestaan ja uudestaan
jokaisessa juhlassa

ja taas minä tekemässä pelastussuunnitelmia
kirjoittamassa käsikirjoitusta
mutta tämä ei ole näytelmä
tai kirja
tässä on kyse oikeista ihmisistä,
jälleen
oikeat ihmiset oikeassa maailmassa
ja silti tuntuu
kuin he eivät olisi täällä

iiii

sitä haluaa maata liikkumatta lattialla silmät kiinni
sen päivän jälkeen kun
illan
kun soittaa tytölle josta sanoo paras ystävä islannissa
ja lopuksi sanoo että vähän erilainen, ei kokonaan mutta vähän,
olo
ja kaikki tuntuu kutistuvan
eikä tiedä miksi

ja sitten on aina se seuraava päivä
aina ne silmät ja aina lattia ja kokoukset ja yrittää laulaa meditaatiolaulua
yrittää niin kuin se että universaalia kosmosta ja ultimatea
jotenkin auttaisi

ja sitten on päivä
seuraavan päivän jälkeen
kun ei ole enää silmiä
samalla tavalla mutta on väsymys
koska kuudelta aamulla herätys
kuten jokaikinen päivä koko kesän
ja pyöräilee vain vähän
päättää ettei edes halua pyöräillä viittätoistakilometriä
eikä sitten olisi ehtinytkään
koska ahtaa koko kattilallisen pastaa niin nopeasti niin nopeasti
että alkaa oksettaa
ja sitten on pakko istua alas
ja tietokone työpaikalla avaa vain tiedoston neliönmuotoisia laatikoita ja ylhäällä teksti mac
vitun microsoft vitun mac
sanoo kunnes löytää tiedostot toisina kappaleina ja ne avautuvat
ja sitten on bussi
ja tytöltä alkaa vuotaa verta nenästä
sitä vain vuotaa ja vuotaa ja vuotaa ja vuotaa ja paperitupot verenpunaisia
niin punaisia että hyvä veri ajattelee
ja tyttö istuu rauhallisesti ja äiti tulee autolla koska isä töissä autoliikkeessä ja toisen tytön silmät suurina
ja sitten lopulta
kotona on
puhelimeeen tullut viesti
että maanantaina
että maanantaina yhtäkkiä maat etäisyydet
muuttuvat
että onkin samassa
että samassa
ja yhtäkkiä kaikki posket on punaisia punaisia
ja miten tulee kiire
jo pelkästä ajatuksesta
ja

ja onnelliseksi teki toisen sillä että oli kirjoittanut kirjeen
sinä iltana kun ei tiennyt minne pysähtyä
että kaunein kirje ikinä, hän sanoo,
poika, joka on joskus vuosien takaa
niin kuin kaikki pojat
tulevat joskus olemaan

ja sibylle baier laulaa
you make me forget about

metsätmetsätmetsätmetsät

eniten hämmästyttää niitten vihreys
kun ajaa pakettiauton kyydissä jossa on suurensuuri kannellinen peräkärry
ja mummi ihmetteli islannin ruskeiden sävyjä
ja miten korkeita minä sanon
kun on ikkuna miltei autiossa huoneessa ja vaahterat sen ikkunan takana
ne vaahterat
jotka vielä ovat jäljellä niistä jotka kaadettiin viime kesänä kun olin poissa
ja kun tulin takaisin oli taas tilanne.

nyt ei enää
minulle.
viime yö oli viimeinen
kun painoin päätä kättä silmiä mahaa
patjalla ja valo tuli kattoon
pimeää pimeää yöllä täällä
ei valon ja hämärän rajalla niin kuin saarella
kuin toisessa maassa

aamulla kävelee kadut joita kävellyt jo vuosia
voi sanoa jo vuosia miten hullua
ja sitten antaa villapaidan ja saa villapaidan
ja kävelee takaisin ja ryhtyy pistämään tavaroita pahvilaatikoihin
ilman mitään järjestystä

ja voi pyöräillä pelkässä teepaidassa toisen ystävän luo
ja koira ei pelkää enää yhtä paljon, mutta pelkää kuitenkin
ja niin rakastuneita
ja matkalla kaverit joita ei ensin tunnista
ja muutosta likainen paita ja tukka ja hiki

kuin toisesta maasta kuin toisesta maasta
haluan sinne takaisin haluan takaisin tämän vihreyden keskeltä sinne karuun ja ruskeaan joka alkaa vasta saada värejä.

unet unet. niistä aina herätään
ja Peter sanoi että kuvitelmat ovat pahempaa kuin todellisuus
mutta kun minä seison eteisessä ja toinen ei edes pysy pystyssä ilman tukea
minä tiedän että hän valehteli
että kirjoitti vain fiktiota niin kuin me kaikki

sitä yhtäkkiä lukee paperilappua
jolle on kirjoitettu että kaikki tulee hyväksi
ja sitä yhtäkkiä lukee siinä kun lattialla on enää pelkkää pölyä ja muovipulloja.
kun poika istuu nurkassa suupielet alaspäin
minun suu.
eikä enää tunne mitään. että ei edes katso valokuvia
se yksi siinä hyllyn päällä jossa suutelee tällä sohvalla joka on ollut jo silloin kun istuttiin veljen kanssa katsomassa televisioita vihrehuoneen vieressä eikä jätetty kaukosäädintä vaateröykkiössä

että ota sinä tämä ota sinä vain
ja joskus minä keräsin koiria
pieniä posliinisia ja kortteja ja minulla oli lista roduista
ja kirjastosta aina koirakirjoja.

ja nyt on Sibylle Baier
jonka laulu on tytöltä jota ei tiennyt koskaan tapaavansa
ja Sibylle laulaa
you do me good
you do me
so good you made me forget about

ja minä en tiedä onko se maa vai
olenko se minä
itse

että kun haen pyyhettä alhaalta
minä ajattelen
että äitini
ajattelee
että hän on kasvattanut
vahvan vahvan tytön.

ja peili
jota kannan hissistä autolle
viimeistä
näyttää minulle kuinka
silmistä huolimatta minä

ja nyt minä tarvitsen vain unta.

Tajuaminen

päivillä on muisti
ajanjaksoilla
minun ruumiini
minä
muistan

vaikka en ajattelisi
vaikka en muistelisi

niin se on

olen tiennyt sen aina
totta kai
on päiviä kun tulee vain suru eikä tiedä miksi
ja sitten lukee
vanhoja päiväkirjoja kalenterimerkintää
ja niin

minun yliherkkyydelleni on selitys
hyvin yksinkertainen
kun kääntää sivuja taaksepäin

miten naiivia kuvitella
että vuosi sitten tapahtunut
ei jäisi minuun

että jos joku ensimmäinen poikaystäväkin jää
niin miksei kaikki askeleet huoneessa edestakaisin
syömättömät päivät
uusi bussireitti

tietysti minä muistan
minussa muistaa jos soluillakin kerran on tietoisuus
vaikka en uskokaan siihen mutta silti

ja kaikki säännöllisyys
miten minun ruumiini on säännöllinen jopa sairastumisessaan
miten säännöllisesti minuun
meri meri meri aina vaan

ja tekisi mieli huutaa juosta ääneen
kuulkaa kuule kuule minä tiedän
kaikki on vain sitä
että on suru että on ollut niin suuri suru
niin suuri musta

hah

tänään piti olla hikimaja. sweathut? sellainen kai joka johonkin suomalaiseen perustuu itseasiassa. suomalaisen savusaunan äiti. shamaanit ja sellaiset. hui. mutta se peruuntui tältä päivältä juuri kun olimme Sannen kanssa jännityksestä kuolla
ja nyt on jooga vain
jossa minä yritän kertoa minun keholle
ettei ole hätää
että se voi rauhoittua

että tämä vuosi on eri kuin edellinen
että ei tarvitse säikäht
ää
jokaista liikettä joka on poispäin
että en minä tarvitsee
turvaa
mitään suojaa en tarvitse

että minä seison
seisonseison vain. ilman valoakin. ja valossa.

minä haluan opettaa
oppia haluan tuntea
että on hyvä seistä
yhdellä jalalla toinen toisessa kädessä
horjumatta.

sadesadesade

eilen oli auringonlasku
meditaation jälkeen
me ajoimme Sollan kanssa majakkarantaan
mutta aurinko oli jo laskenut
ja simpukoita aina vain simpukoita
violetteina.

ja minä odotanodotanodotan
kunnes pakko nukkua koska koe

ja kokeesta selvittyä
selvyyttä

kävelen ystävänä
kirkon takaa katua
huppu sateesta huolimatta valahtaa pois

enkä ole enää surullinen

Make way for the simple hours
No finding the time its ours
A fate or it's a desire
I know


olen itkenyt tarpeekseni
eilen Didien luona puhuimme
itkemisestä
ja kuinka minulla tämä herkkyys vain kestää ja kestää
tahtoisin jo takaisin sinne
kun on vahva
vaan onko sitä?

So let the sunshine
So let the sunshine
So let the sunshine let it come

ja mitä sitä on itkemistä
missään lopultakaan.
mitä sitä hyödyttää
ulkona vaan sataa ja sataa siitä huolimatta
aika menee
siitä huolimatta
ihmiset
lähtevät ja palaavat

ja kaikki on vain kiintymistä
niin kuin Didi sanoi
että jooga on asenne
osaa laskea irti
niistä asioita
joita ei voikaan omistaa
eikä yritä
kiinnittää

huomenna menen allekirjoittamaan
sopimukset
työstä
enkä murehdi sitä että lennän
sinne ja takaisin
enkä murehdi

nothing emotional.

So let the sunshine
So let the sunshine
So let the sunshine let it come
-Au Revoir Simone -

Ólöf Arnalds laulaa maasta
ja minä papereiden keskellä silmät koskaan
kuivina
tänäänkään

vaikka kuinka käveli katuja hymyillen ikkunasta harmaat housuissa pussit
kuinka käveli ja ovea ennen sekin ystävä
jonka vasta saamassa.

Bussi juuri lähtee ja me pysähdymme
kirosanoja suomeksi
tarkoittaa täällä esimerkiksi tietämistä
tietyssä muodossa

ehkä se sopii

hvenær sem er
vittu af mér

haluaisin kaiken olevan jo ohi.

sen jälkeen
kun on istunut pehmeällä lattialla
oranssiin pukeutuneen nunnan kanssa
pistänyt kädet paperin päälle
ja katsonut sadetta ikkunasta tielle jolle bussin pitäisi tulla
on pelkkää niin
että hyppii sateesta huolimatta laattojen viivojen yli ja tekee suunnitelman
että kuljetaan määränpäätä tietämättä
mutta toinen kysyy jo kahden sekunnin päästä
että minne
ja sitten sanoo ettei tehnyt mitään mitä piti
ettei mitään
että tämä päivä oli vapaapäivä
ja ettei sitten olekaan mitään yhteistä vapaapäivää
koska on helppo unohtaa
että on olemassa sellainen
tyttö jonka suupielet menee alaspäin luonnostaankin
ja joka hymyilee jo toisen tien päästä
ensimmäiselle mahdolliselle aamulle
kun ei ole pakko herätä seitsemältä kouluun

ja lopulta ei hypitä enää viivojen yli
sateesta huolimatta
vaan kävellään edestakaisin
samoja katuja
pysähtymättä rapistuneiden rakennusten oville
puumajan kohdalle punaisen talon jonka kellarissa kirjoja

ja toinen niin pitkä
että pää ylettyy vaan vatsan kohdalle
mutta se pitelee kiinni
koska ei pysty lopettamaan
sitä merta
joka jo vuosi sitten
että kaikki niin kuin silloinkin
kun seuraavana aamuna piti herätä sairaalaan katsomaan
ja silloin oli tytöt minun
minun vieressä
ja katriinan keitot
hiljaisuutta ovien takana

ja itkee sateessa läpi reykjavikin yön
ja kävelee tytön ovelle mutta kävelee ohi
kävelee katsomatta tuleeko autoja
mitä sen väliä
jos on jäädäkseen alle

ja múm laulaa kauneimman laulunsa islanniksi
eikä halua muistaa mitään
ei halua muistaa yhtään mitään

haluaa vaan pois
kaiken pois vaan kerralla
mutta varpaassa on arpi
siitä kun pojalla oli niin pitkät varpaankynnet
ja mistä sen tietää kuka lävisti ensimmäisenä

paitsi että jos pysähtyy nojaamaan katulamppuun
odottaa koska tulisi hyvä kuvakin
ja ensimmäiset maistuu aina suolalta
enemmän kuin ne jotka on pitkän matkaa
kaulalle
odottaa ja odottaa
ja valot sammuu
ikkunoista.

miltä tuntuu

I just want to stare
out over these snowfields

Tyttö sanoo muistatko lumikinokset
kun tultiin
miten paljon lunta
minä sanon että muistan vain leipomon
ja ensimmäiset viikot
ensimmäisen yön
kuinka sitä kaipasi
takaisin
katsoi lentojen hintoja
ja laivankin piti olla
perillä syntymäpäivänä. mikä lahja.

When the ice begins to thaw
Becomes the sea
Oh, you will see
How beautiful we can be

ja ovella espanjalaisten ryhmä
ja sitten on huominen. aina huominen
kaikesta huolimatta
ja kuinka vaikea muistaa
the essence of life is struggle

vuosipäivä

vuosipäivä
hän kirjoittaa
vuosipäivä mille
sille ettei hän kuollutkaan vai sille että halusi kuolla

ja samaa sanaa
miettii kun makaa melkein unessa
siinä rajalla
että tuntuuko se
samalta
kun päivillä on muisti
kuitenkin

ja sade sataa kuin joku olisi suihkussa
ja muistaa sateen
jonka takia tuli hakemaan sadetakkia
punaista valkopilkullista
ja nyt ne kaikki ovat siellä
saappaat sadetakit ja sateenvarjot

ja jäädään kirpputorille juomaan appelsiinimausteteetä
jotta hattulaukku ei kastuisi

It's not meant to be a strife
it's not meant to be a struggle uphill

ja syntymäpäivälahja eräälle erityiselle
suomeen odottaa ikkunalaudallani
paluutani tai postitusta
ellen kiinny siihen liiaksi

ja yhtäkkiä alkaa itkettää
kuin tyhjästä

Undo : if you're bleeding
Undo : if you're sweating
Undo : if you're crying

ja sinistä taivasta. täällä aina
yhtä aikaa sateen kanssa
niin että tulee vain sateenkaaria

enkä minä voi unohtaa
enkä edes halua
miten me teimme myrskyn
miten me
sanoimme sanat yöllä hiljaahiljaa
miten meidän
piti tehdä yhteinen koti
kissat ja kaikki

ja se kulkee
nielusta alas
pitkään pitkään puristaa kokoon
koko ruumiin niin pieneksi
ettei näe miltä sumu näyttää

ei jakseta uida kuin neljäsataa metriä
kun on niin täyttä
ja miltä tuntuu kävellä katuja jos kuulee musiikin
miltä jos olisi pyörä ja
ajaisi edestakaisin
edestakaisin koko pienen
saaren eteläisen lahden

This time : I'm gonna keep me to myself
This time : I'm gonna keep my all to myself

ja sitten se on ohi

sitten se on ohi.

lähtö

tyhjyys
että se on kivaa kun ei tiedä
toisaalta että se on jännittävää
ja kaikki on uutta ja mahdollista

mutta sitten
entä jos ei saakaan mitään
jos kaikki vaan katoaa
ympäriltä ja ulkoa ja sisältä

että jos minulla ei ole suomessa mitään mitään
missä minä olen siellä?
minulla ei mitään täälläkään.
mitään missään.

monimutkaisuuksien mutkat.
haluaisin varmuuksia ja silti en
haluan epävarmuuden mahdollisuuksineen
kun on epävarmuus on aina mahdollisuus

ja vaikka nukkuu enemmän kuin aikaisempina öinä
on väsyneempi
koska ei jaksakaan meditoida

minä
aina sellainen
että innostuu jostakin typerästä jutusta viisi sekunttia
ja sitten onkin tekemättömänä

ja näin unta Suomesta
näin unta kesätöistä ja niistä projekteista
ja minut oli heitetty niistä ulos ja oikeastaan kaikki projektit olivat kaatuneet
koska kellään ei ollut aikaa tehdä niitä
ja kaikki oli sellainen piiri jonka sisällä minä en enää ollut

eilen olisi ollut Ólöfin keikka mutta se oli sellainen polittiinen jossa jakkupukuiset keski-ikäiset vasemmistovihreät istuivat viinilasit kädessä ja me ei menty sisään
vaan mentiin siihen kahvilaan jossa minä vaihdoin muutama viikko sitten musiikkia ranskalaisen pojan kanssa ja jokainen ehkä teini-ikäinen joka tuli sisään oli kuin ne olisi juuri tipahtaneet sinne jostain avaruudesta ja se myyjäkin oli lasiensa takaa kuin lynchin elokuvasta
tai sitten jostain surrealistisesta kirjasta.

ja minä en halua lähteä täältä.
ja minä en halua jäädä tänne.

ja nyt on jo huhtikuu
ja minun ei pitänyt ajatella aikaa
mutta eilen aloin ajatella aikaa
koska sitä ei voi olla ajattelematta
ja sanne sanoi että nyt me kävelemme tätä katua ja meidän pitäisi nauttia
koska kohta me joudutaan sanomaan kaikelle tälle näkemiin
ja tajusin miten outoa sekin yhtäkkiä ettei mulla ole enää sannea
että se menee takaisin hollantiin ja minä menen takaisin suomeen
ja georg sanoi että hän lähtee saksaan jo kahdeskymmenestoinen huhtikuuta
ja toukokuussa me ei enää luultavasti nähdä
charlotta jo lähti
ja maija lähtee 15.5 samalla koneella kun mun perhe takaisin suomeen

milloin minä?

miksi tämä lähteminen tulee jo taas. vasta kun ehtii tottua. vasta kun ehtii tottua.

Täällä voi olla kevät
mutta pessimistit sanovat että tulee vielä talvi
ja valkotukkainen geologi
että vuonna 18jotain kylmin kuukausi oli maaliskuu

mutta minä tunnen veden
pitkästä aikaa
ja sitten on omena jota haukataan
kun toinen puhuu puhuu puhuu
omena jota voi vain haukata vihreä omena
ja kävellä
minä olen tottunut kävelemään
ja tuttu tapa katsoa talojen ohi ihmisiä ei silmiin
omena jonka rangan heittää
saastuneista saastunein järvi

ja kuulee poikansa äänen
sen äänen joka ei tahdo mitään
tai tahtoo
mutta se mitä tahtoo
on sama kuin ei mitään

koska sitten kun kuolee kaikki loppuu

ja on tyhmää kirjoittaa tänne tällaisia asoita.

ja maha on kipeä
mutta se on saanut omenan
sen pitäisi olla tyytyväinen
jo siihenkin
mutta en punninnut itseäni uimapaikassa
minua nolottaa mennä vaalle. se on sellaista. että heti miettii mitä muut miettii.

enkä osaa yhtään olla vahva vahva. vahva vahva.
en osaa yhtään olla.
olen aina ihan pieni ja heikko vain. pieni kimpale murenevaa kiveä. sulavaa lunta ehkäpä. kunpa sittenkin puu.

mahaan sattuu
en tiedä onko se auringossa syöty salaatti
vaiko vain kaikki viime päivien tapahtumat

joista osa on kaukana kaukana
ja sitten minun mahassa kuitenkin
sellaista se on

olen kirjaimellisesti kävellyt koko päivän

olen kulkenut aikalailla lävitse Reykjavikin
auringonvalossa ja iltaa kun on jo pimeämpää
puistonvalot päällä ettei tiedä onko patsas elävä ja seisooko se valossa vai pimeässä
vai sillä rajalla

ja minulle hän sanoo
että näytän onnelliselta ja että se on hyvä
ja me puristamme käsistä kiinni
lupaus Grönlannissa
että me ystäviä.

ja kuinka helppoa on sanoa fine thanks
kuinka helppoa nojata oveen fine, ok, fine, ok
everything is ok
everything is fine
thank you

ja sitten kun pistää oven kiinni
istuukin sängyn reunalla tuijottaen minuutteja
istuu istuu ja sitten taas itkee
ja maha kramppaa

ja kuulee ja lukee ja kuulee tuhanteen kertaan samat sanat
että ei sinun syysi ei sinun ja sinä olet ansainnut ja ei ole syntiä ei ole
sanat sanoja vain.

ottaa kuvan pois seinältä
ainoan valokuvan joka on
kairasti kairasta

ja siinä kuvassa hän kaunis
silloin istuttiin metsässä
syntymäpäivänään
oli mukana kuumaa kaakaota vai oliko se teetä
ja ehkä evästä
ja siellä oli meidän yhteinen kivi ja kiviä
ja sitten sitä suudeltiin
ja kumpikin halusi rakastella metsässä
silloin ei ollut mitään muuta
kuin minä ja sinä ja minä ja sinä ja me ja ihanaa ja vain sellainen kupla
jonka ulkopuolella todellisuus todellisineen
mutta sen me tajusimme sitten ihan paljon myöhemmin

ja tänään
minä sanon ääneen
että meillä ei ole yhteistä tulevaisuutta.
sanon sen ääneen enkä edes itke. sanon sen ääneen koska olen ajatellut sen.
että me voimme olla toisillemme. että minä tahtoisin hänen olevan. olemassa. itselleen ensin. ihan ensiksi. että hän kohtaisi maailman ilman minua. että miltä se näyttäisi sitten. ja minä voisin sen jälkeen. toivoisin. että voisin vielä pelata hänen kanssaan. voisin vielä hänen kanssaan lukea ääneen. voisin tehdä kävelyretkiä. kirjoittaa kirjain kerrallaan
mutta elämämme
eivät toisissaan kiinni
vierekkäin riippumassa
kutistumassa yhteen.

ostin viime viikolla levyn
Sing Fang Bous
koska myyjä sanoi sen olevan paras viime vuoden islantilainen
ja minä tunnen musiikissa
ja sitten Georg
(se on minun uuden ainakin ystävän nimi josta varmasti ihan varmasti kirjoitan vielä paljonpaljon)
on lähettänyt minulle päivittäin jonkin laulun
lauluja
jotka ajatuksissaan
minusta.

niin minä en ole yksin
koska on musiikkia
ja ihmisiä jotka kirjoittavat minulle kauniita sanoja toisista maista
ja täälläkin on. niin minusta kyllä pidetään huolta. ja minä itsekin pidän.
valoavaloa
kaikesta huolimatta
sitä on
aina
jossakin
edes kaukana mutta sitä on.
sen näkee jo tähdistäkin.

hyppäys
todellisuuteen
unesta
vai oliko se sittenkin totta ja tämä on sitten se painajainen
tosi vai uni uni tosi

mutta illalla on kaksi ystävää
ja toinen kysyy että saako halata saako pitää kättä minun ympärillä
kun ei ole varma miten suomessa
ja sitten näytän grönlannin kuvani
ja me syömme salaattia ja leipää ja mehua
vaikka minun ei tee mieli
mutta on kaksi ystävää
jotka sanovat että pitää

ja tänään
kävellään ympäri
Maijan kanssa
ympäri kaupunkia
meren rantaa pitkin teiden yli juosten autojen välistä
kunnes on punainen puutalo, se on puuta
ja minä jään istumaan metallikaiteelle aurinkoon
silmät kiinni valoon.

ja kirjastosta löydän kirjoja ja elokuvia
Bergmania.
Minulla on sellainen olo.
Että Bergmanin kuvat.

ja kävellään vielä ja kävellään ja kun toisen tulee nälkä päätetään ostaa salaatit mutta ei ostetakaan kun päätetään ostaa keittoa
mutta sitten meitä vastaan tuleekin jokalauantainen ilmainen ruoka
koska ei pommeja vaan mieluummin ruokaa
ja saamme keittoa ja salaattia ja leipää ja suklaata ja otan mukaan kaurakeksejäkin

ja on hyvä kävellä.
on hyvä kävellä ja kävellä
ja yhä selkeämpi mieli
surusta tyhjä mutta selkeämpi
koska se ei ole musta
minulle
elämä nimittäin

silmät väsyneet väsyneet
unesta huolimatta
unesta ja siitä mikä ei ole unta

mutta on hyvä kävellä
hyvä kävellä hiljaakin.
hyvä syödä salaattia auringossa. kirjastosta lainatut kirjat ja elokuvat kassissa.
kun ruotsalainen poika antaa suklaasimpukan lautasen reunalle
että maailma ei olisi niin paha.

ironia

sinä heräät huoneesta kevääseen
verhot on ohuet
ja siellä on valo
suudella monta kertaa
vaikka tietää
ja sitten kävellä keväistä jäätä pitkin
sitä jäätä joka liukasta
kävellä vaikkei oikein tiedä mihin suuntaan
ja sitten näkee rakennuksen
joka on koulu
ja niin väsyneet silmät että haluaisi nukahtaa vessaan

ja sitten kotimatkalla
ostetaan tuoretta leipää leipomosta
ja ei tiedä ei tiedä

aurinko on niin
lämmittävä
että tytön kanssa mietitään jäätelöä
ja kumpikin kertoo veljestä
ja pojista
ja kun naapuri kävelee pihan poikki ja hymyilee me itkemme ja nauramme samaan aikaan
nauramme sitä että itkemme auringossa
ja minä kerron että sinä päivänä
kun oli viime kevät ja kaikki meni
sillä tavoin sekaisin
että rappuset ja hissit ylöspäin oli aina odotusta painajaisesta
ajattelin sanoa että täytyy aloittaa alusta

ja sitten tyttö sanoo että sinä olet ansainnut uuden alun

ja sitten sinä kysyt luottokorttilaskua
mutta vastaukseksi tuleekin
että on sairaalassa
koska on yrittänyt uudestaan
mutta on soittanut ambulanssin
itse

ja sinä tuijotat viestiä
tuijotat viestiä etkä tunne mitään
et tiedä mitä vastata
ja samaan aikaan kun on viestin ääni
sinä sanot puhelimeen että puhutaan myöhemmin
ja pidät siitä äänestä joka siellä on
ja sitten luet viestin

ja vasta sitten kun on minuutteja
jalat tärisevät
kädet niin että istut paikallasi minuutteja

ja miten monesti tänään
että kaikki menee aina kehää

aina uudestaan ja uudestaan ja uudestaan

ja sinä istut täällä saaressa joka on kylmä joka on
kevät joka on saari saari
istut täällä ja sormin jotka vapisevat kylmästä kirjoitat
sen mitä olet pelännyt
eniten
melkein
ellei lasketa sitä mikä on veli.

ja sinä tiesit
että jos sinä haluat elää
ja toinen ei
voi
ilman että sinä
se miksi hän eläisi
sinä valitsit


sinä villapaita päällä
täriset
vaikka kirkas kirkas taivas.

sumu sumua.

itkupäivä

Aamulla on noustava ylös
vaikka onkin nukkunut monta tuntia enemmän kuin tavallisesti
yöllä naapurista kuulunut actionelokuva ja omituinen puhelinsoitto naapurihuoneesta
ja herääminen neljältä aamulla muka aamuun
väsyttävät
ja tuntien jälkeen on parityö
ja parini, Olga, Venäjältä
osoittautuu hirvittäväksi.
Kaikki minun itää rakastavat ystäväni saavat nyt kurittaa minua, mutta en ole vielä kertaakaan tavannut miellyttävää venäläistä. Ei saa yleistää. Tiedän. Enkä ole sen tyyppinen, että ajattelisin ihmisiä hirveästi kansallisuuden perusteella. Paitsi venäläisiä näköjään. Hän oli hirveän tarkka kaikesta ja ei kelpuuttanut mitään ideoitani ja kun yritin tutustua häneen hän vastasi hyvin nopeasti ja ilmeettömästi kysymyksiini ja kiirehti eteenpäin. Ja
kaiken huippu oli, että hän halusi korjata islanninääntämykseni. Hän huomautti jokaikisestä u:sta jonka lausuin uuna enkä yynä ja kirjoitti ne vihkooni. Ja hän on ollut täällä jo kolme vuotta. Opiskellut islantiakin. Voi miksi, voi miksi minä olen saanut hänet parikseni (Koska hän kysyi minua enkä silloin arvannut että hän olisi tuollainen!) ?

No, lounas ja lounasseura aamuisen parityön jälkeen oli mukavaa. Suomalaislounas. Ja sitten oli suunnitelmissa huoneen imurointi, pyykit, vuokranmaksu, kotitehtävät, draama...

mutta
kuinka ollakkaan, jo kaksi viikkoa aikaisemmin valmistamani powerpoint esitelmä Suomesta ei avautunut. Ensimmäisellä kerralla, kun minun piti pitää se ei ollutkaan aikaa ja viime viikolla en saanut sitä avattua koulussa. Luulin sen johtuvan macista, mutta ylläripylläri. Ei se avaa sitä nyt mun omalla macillakaan. Kahden unettoman yön työt hukassa. Suomifaktat, kuvat, yliopistot kaikki. Aloin itkeä. Niin turhauttavaa.

Ja sitten kuulen vielä senkin, että poikani ei pääse vieläkään terapiaan
koska hän on liian masentunut! Hän on liian masentunut jotta voisi saada apua masennukseen! Mikä paradoksi! Mikä käsittämättömyys!
Tekisi mieli ravistella niitä terapeutteja ja lääkäreitä ja kaikkia. Että tätähän se juuri on. Että ihmiset odottavat ja odottavat ja jonottavat ja jonottavat ja syövät lääkkeitä ja yrittävät ja kulkevat luukulta luukulle ja lääkäriltä lääkärille ja mitään ei tapahdu. Ei kai ihme että sitä turhautuu eikä pian jaksa edes yrittää. Silläkö se tyhjyys sitten lievenee että odottelee toiset puolivuotta lisää....jos se vaikka itsestään...

Enkä sitten mennyt edes maksamaan vuokraa ja nyt kurssi on huomenna varmaan taas puolet enemmän rahaa minulta pois.

Mutta joogaan menin ja se oli hyvä. Vaikka pienen hetken meinasin sielläkin itkeä, mutta sitten sain taas mielen keskitettyä. babanam kevalam.

mutta sitten taas keittiössä kaikkien ihmisten ympäröimänä Sanne soittaa ja kysyy onko minulla kaikki hyvin ja onko kaikki hyvin meidän välillämme ja minun on pakko sanoa että kaikki on hyvin että puhutaan huomenna ja sitten laitan puhelimen pois ja alan itkeä ja kuka luulee että itken hänen takiaan ja joku toinen että hänen tai sitä tai tätä ja kaikilla on selitys minun itkuuni
paitsi minulla
joka vaan itken

ja mietin miksi itku on itkupilli ja sitten ilopilleri
miksei itkupilleri ja ilopilli

ja on karpalovadelmasuklaata ja leijonasalmiakkeja (KIITOS Ä!)ja nuuskamuikkuspurkkaa (KIITOS H!) ja itkettää itkettää itkettää vaan eikä sille jaksa keksiä mitään uusia nimiä kun se on itkua ja sitä voi itkeä vaikka keittiössä jossa on kaikki ihmiset ja sitä voi itkeä tässä ja kadulla ja koulussa

mutta koulusta
minä sen verran että olen päättänyt jättää sen koko draamapaskan
en mene sinne huomenna kun ei ole powerpointtia enkä mene sinne enää koskaan ottamaan typeriä kuvia tai tekemään käsinukkeja tai mitään vaikka se onkin hauskaa mutta minä en ole hauska
ja ensi vuonnakaan en voi opiskella enää draamaa jyväskylässä koska meillä on niin kiva yliopisto että se ei halua rahoittaa moista turhaa ainetta näin yksinkertaistettuna mutta totuudenmukaisesti ilmaistuna
joten minä jätän koko paskan. mikä saattaa kuulostaa tyhmältä ja onkin tyhmää
koska sitten minun täytyy taas keksiä uusi sivuaine joka vie taas uudet kolme vuotta (kun minullahan ei ole kun approt naistutkimuksesta, filosofiasta, ekologiasta, draamasta melkein plus tietty kirjallisuus josta on melkein syventävätkin ja mitähän helvettiä niilläkään teen kun en tee gradua sinne ja plaah)

tänään jo ajattelin taloustieteen aloittamista
kun näyttää nuo valuuttakurssit tulevan jokapäivä tutuiksi näinä päivinä.

että sellaista tänne.

Eilen mä sitten itkin koko asuntolan nähden yhteisessä kokoontumisessa, jossa käytiin talon säännöt läpi. Olin siis jo koko päivän itkenyt ja tiesin itkeväni sielläkin, kerroin pelostani Dejanille ja kun h-hetki tuli eli mun piti aukaista suuni ja valittaa tuosta mun vessasta ja bileistä niin aloin itkeä pillittää. Onneksi Dejan oli niin älyttömän kiltti, että puhui puolestani ja selitti tilanteen. Ja se on nyt ok. Siis tilanne. Siis ettei mun vessaa käytetä bileissä. Ainakin niin on tarkoitus olla.

Mutta se oli noloa siksi, että se ei ollut niin iso juttu. Mutta minkäs teet. Ei voi mitään jos itkettää. Eihän?

Eilen kävin Laugarnesin rannalla. Mustaa hiekkaa ja mustia kiviä. Meri, jonka ääntä kuunnella. Laitoin silmät kiinni. Pitelin kiviä kädessä. Ei puita joita koskettaa ohi kulkiessaan. Kiviä vain ja aallot. Vuoret jossain, jonne täytyy kulkea tunti bussilla. Niin suuret, että näyttää lähellä.

Yritän saada tänne kuvia pian. Ongelmani on se, että mun näytön asetukset on päin persettä ja mun pitäis kalibroida näyttö, koska mä en nää kuvia oikein ja siks mä en voi myöskään muokata niitä oikein. Ja haluan todellakin nähdä kuvat oikein, jotta tiedän mikä on oikeasti alivalottunut ja mikä ei jne. Joten kuvia vasta sitten kun onnistun. Otan siis myös macin kalibrointi ohjeita vastaan, kiitos !

neljänkymmenen minuutin päästä alkaa Islannin luonto ja kulttuuriperintö kurssi. Aamulla oli jo kieltä. Ostin sanakirjan :)

Ja aamulla, pimeässä kävelin pakkasta pitkin. Valoja joissain ikkunoissa ja katulampuissa. Sen verran, että näki juuri ja juuri ohuet lumihiutaleet. Järvi (ne todella sanoo sitä pikku lamparetta järveksi!) oli jäätynyt ja joutsenet huusivat. Niitä ei enää näkynyt kun tulin takaisin. Taivas sinisenä. Kuljin eri reittiä kirkkoa kohti suunnistaen. Kuljin talojen välistä. Niin, värikkäiden, ja vähän nolona tunnustan ettei ne olekaan puuta! Punastun nolosta. Ei. Ne eivät todellakaan ole puuta, onko täällä ainuttakaan taloa puusta? Ne ovat peltiä. Värikästä peltiä. Mutta eihän minulle olisi tullut mieleenkään, että talot ovat peltiä! Ja kauempaa katsottuna ne näyttää puulta...Ihan totta!

Tänään juttelin myös saksalaisen Annan ja Usalaisen Dannyn (oikea nimi Sara, muistaakseni tai Sarah). Ne oli kivoja. Mutta en minä jaksa tutustua ihmisiin. En vain jaksaisi. On helpompi vain olla omissaan, kulkea omia reittejään.

Dejanin kanssa on helppo kun se vaan kiskoo minua mukaansa. Se on sellainen. Niin stereotyyppinen homo. Mutta ei kuitenkaan. Ihan omanlaisensa tietysti, mutta tiedättehän. Mutta ihana. Pidän hänestä niin paljon. Ja nyt eilisen jälkeen vielä enemmän. Vaikka taas tyypilliseen suomalaiseen ja hannemaiseen tapaani ajattelen, että hän varmaan ajattelee minusta sitä ja tätä ja tota. Hupsua. Voisipa joskus lopettaa ajattelemasta mitä muut ajattelevat ja vain olla. Antaa olla.

Loppuisipa kurkkukipu. Se alkoi kun heräsin. Ja olen juonut teetä, mutta aina se vaan kähistelee. Tekisi mieli leikata se pois. Tahdon aina leikata ne ruuminosat minusta jotka kipeilevät. Uhkailen niitä. Mutta ne tietävät, etten tekisi niille koskaan pahaa, siksi ne vaan hihittelevät ja jatkavat vaivojaan, jotta saisivat huomiota. Koska niin, ainahan minä yritän niitä auttaa ja hoivata ja parantaa.
olisivat sitten edes kiitollisia!

Tänään oli ensimmäinen
loma
päivä
sellainen kun kotiin.

minua jännitti niin kovasti etten voinut aamulla nukkua enkä syödä enkä lukea enkä oikeastaan mitään
aivan hullua jännittää sitä että tutuista tutuin ihminen tulee kotiin
käymään vaan
mutta kuitenkin.

mutta minä jännitin.
ja jännitin jo eilen
jolloin myös itkin
edellisen päivän itkua jota itkin myös silloin
mutta minähän nyt itken jatkuvasti ja jokaisesta asiasta
joten ei kai sillä

merkityksen merkitystä.

mutta tänään
mikään ei mennytkään niin kuin oli pelännyt suunnitellut pelännyt varautunut pelännyt

vaan niin kuin oli toivonut
ehkä vähän
vaikka yrittääkin olla toivomatta yhtään mitään

toisissamme kiinni vain
ja
toisissamme kiinniv
ain

ja sitten teimme skoonenperunoita ja pastafetasalaattia ja
jälkiruoaksi marjoja ja vanilijakastiketta

ja asiat joita listasin eilen kirjapäiväkirjaani
minä sain selvitettyä

kuin kivet vierisivät
pitkin lattiaa
joka on osittain imuroitu

ja minä tiedän että
tämä oli vain yksi päivä
on minulla kokemusta melkein kymmenestä vuodesta veljeni kanssa
eikä vielä arki
voi ei,
lähimainkaan
ja minä tiedän senkin
että tulee taas

iltojaöitä iltoja päiviä kun
minua
minuun pimeä pimeä pimeä
vastaukseton ääni
ja suunnittelee itse sen
missä toinen ei onnistunut
mutta ne ovat hetkiä
hetkiä vain hetkiä
kun on pimeää
minulle ne ovat hetkiä
vaikka toiselle niissä on jatkumo
niin monta asiaa pinossa
päällekäin kasassa kasassa kasa
ssa

ettei seuraava aamukaan voi olla aamu
niin kuin minulle

ja tämä päivä saattoi olla onnellinen
saattoi hyvä ja lähellä ja hauska ja
niin paljon kaikkea sitä mitä meillä
on
kun kaikki on hyvin

mutta se ei ole totuus
mikään koskaan mikään totuus ole

mutta tässä on alkua.
ei loppua.
ei sitten millään. vaikka siitäkin on ollut
ajatuksia

ja ensi-ilta on
ohi jo viikon päästä
on jo kolmaskin esitys ohi!

ja minä
juuri tälläinen
joka poukkoilee
hyppää sotkuisesta työpöydästä
sisälle ihmiseen

joka on muuten pienille kummitusjuna

sen me kuvittelimme. miten suuhun kapselissa
mutta siinä olisi pituusrajoitus.

tänään luen iltalukemiseksi kärpästen herran.
ja kuinka toivoisinkaan että valot voisivat palaa työpöydän ääressä
ja toinen tekisi koteja

haluaisi saada haluta kaiken jo heti
kärsi
mättö
ja minä kärsimätön oma

rakastan.

tänään oli siivouspäivä.
eilenkin oli. mutta eilen nousin vasta niin myöhään
että sitten oli enää muutama tunti
ja niinä tunteina luin kirjan
auringon aseman
ja kiiruhdin kauppaan
jotakin heille jotka ovat muuttaneet yhteen
ja sen jälkeen bussiin
jonka ikkunoista näkee rakennuksia
joita luuli ettei enää olemassa
ja surulliset ihmiset
kulkevat samaa matkaa

tänään nousin vasta niin myöhään
etten oikeastaan jaksanutkaan
lopulta
koska ikkunasta näki
kevään
jota ei ole muistanut seurata
muurahaisia niin paljon
ja mustalla takilla
niin kuin rautakobrat hiekkarannalla
se oli kyllä nurmi
se samainen josta on valokuvia
joissa ystävykset
he kaikki vielä silloin
ja voikukka-apilat

eikä sitten voinutkaan
kuin tuijottaa valoa
maata uudestaan ja uudestaan
ja huvittuneisuus joka on surua vain
toisinaan
sanoo toisinaan

koska ei kuitenkaan tiedä
edelleenkään
mitä pelkää

ja lukee kirjaa
sjon
tykkää paljon siitä
maailmasta

maasta jonne pian lähtee
pian
jos lähtee
palaa jo tähän aikaan ehkä melkein

mutta ilmassa ilman käsiä
ei ole vain me
issä
vaan myös toiset pitävät lujasti kiinni
kirjoitan heille kun maalaan heitä

kaikki ovat toistensa vastakohtia
ei sellaista ole olemassa

joskus juoksi
ympäri ympäri pientä
kylää kaupalta ylös
peltojen läpi
silloin
oli lähtenyt pois

ja kun on lähtenyt kerran
on mahdottoman vaikeaa palata
sanoa aloitetaanko siitä kun vielä
jos me olisimmekin toistemme ystäviä
sittenkin

ja kun on juossut kerran
sillä tavalla kilometrejä
jää aina jälki
se tunne kun pyörryttää ja seisoo vasten puita
puita puita
aina vain

päällä ei ole mitään
peilit tulevat huuruun
ja tietää että puhelu tulee maksamaan toiselle aivan liikaa
ja ihminen jota joskus
on ajatellut itsekkääksi
ei olekaan
vaan on siinä. kertoo toimintaohjeita. ja siinä hetkessä. ne ovat eniten mitä kukaan voi toiselle antaa.
ymmärtää taas
sillä onhan sen ymmärtänyt ennenkin.
että on olemassa
pehmeää ihoa ilmeitä hymyä ja ihmisiä
joille ilma ei ole ilma
ilman

vaikka on meri
välissä
valtava meri
meren toisella puolella
sinne pääsee laivalla
tai lentäenkin
koska ihminen
niin,
ihmisiä me olemme,
kehittää jatkuvasi välineitä joilla muistuttaisi hieman enemmän sitä mitä ei ole

kyllä minäkin pelkäisin jos vierelleni tulisi minua polviin ulottuva lintu

eilen
ostin niin paljon ruokaa
etteivät ne mahtuneet yhteen kassiin
heiluttelin perunoita käsissäni
ja jotta sain avaimen esiin minun täytyi
nostaa vanilijakastike pois
ja lopulta en löytänyt sitä enää mistään
menin samaa reittiä takaisin
hissin portaat ovesta ulos
ja siinä se oli asfaltilla. minun vanilijakastikkeeni. vihreävalkoinen purkki.

minun piti tehdä aamiaiseksi itselleni marjoja ja

ihmiset ovat kummallisia
he luulevat että maailma on sitä
että numeroita
ja siinä se sitten on
kävellään ja tullaan takaisin
otetaan vaatteet pois ja vaatteet taas päälle
paskannetaan ja vedetään vessa

entä jos kohtaisin oikean valaan
sellaisen jonka lihaa ei ole vielä viilletty auki

ymmärtäisinkö sitten
miten puhdasta meri on joskus ollut
minä
sisämaan lapsi
järvien keskellä
kun voi mennä mistä vaan milloin vain veteen
ei sitä silloin tarvitse pelätä
niitä kiviä tai mutaa
jaloista tulee mustanruskeat koska karvat

mutta meidän aikamme oli eri
silloin
kun minä piilotin kissan sisälle salmiakkimerkkareita ja kaikki salmiakit
joiden muotoa ei enää voi muistaa koska niitä ei enää ole

ja he istuvat pöydän päässä ja sanovat
kaikki mikä on totta on paskaa
kaikki sinun todellisuutesi on silkkaa

ja minä hengitän heidän lävitseen
sillä olenhan minäkin todellinen
onhan hänkin todellinen joka on kiivennyt sinne puuhun
kerran
tai useammankin kerran

ja meidän aikamme
se oli eri
silloin pieni kivenmurikkakin oli vuori
ja shakkinappulat
ne olivat jättiläiskokoisia

mutta puistot eivät ole enää sellaisia
että niiden sisään voisi mennä
metsät eivät
koska niihin ei oikeasti voi eksyä
kivet ovat kiviä, jotka hienonnetaan hiekaksi jotta talvella ei liukastuisi
huilut vääntyisi

meidän nimemme
siihen kantoon jonka hajotimme palasiksi koska se oli sientä
ja muurahaiset
kun ne piti pestä pois

ja västäräkki
se on vasta pieni
mutta on niitä pienempiä
kin
lintuja

meidän nimemme
vierekkäin

heidän nimensä
toisen nimi puuttuu ja siitä me puhumme koko illan
kuinka sellaiset pienet asiat voivat
saada meidät kurkistamaan ikkunasta
kaiteelta hieman liian pitkälle
putoavat saippuakuplat

minä luen kolme kirjaa yhdessä vuorokaudessa.

ja lisäksi sata niitä sanoja, jotka ovat minulle. sadassa eri.

ja minua naurattaa
miten pienestä minä olen
tullut suureksi

minua naurattaa miten olen kuvitellut kevään
minuun,
naurettavaa, minuunko,
että minä,
kokonaisena, minä
juuri vain niin keskeisenä kuin vain keskeislyriikkakin voi olla

hah

enkä uskalla sanoa mitään
koska enhän minä katollekaan lopulta uskalla kiivetä
kurkistaa vain kattoikkunasta
puoleen väliin tikapuita

ja miten mustavalkoinen maailma onkaan
heille
jotka eivät ole koskaan juosseet pimeässä
polkua
niitä teitä joita ei saanut kulkea
koska siellä oli autiot talot

ristit ristit

mutta kaikki on lopultakin niin pientä
ja mikä ei olisi
maailmanpolitiikkakin
ihmiset vain
joista kirjoittamalla ja kuvaamalla tehdään
valtavia
kuin raamattu
mitä lopultakaan se on muuta
kuin juuri sitä mitä tämäkin
me kaikki
pyörimässä käsi kädessä toistemme ohi ja ali ja lomittain ja ilmeissä
kun katsomme mutta emme mitään näe
sielläkään
missä luulemme

kun eihän ole
muuta kuin
elämää

me ihmiset niin hassuja
että etsimme merkityksiä
niin kauhean suurella vimmalla
ettemme muista
olevamme niitä samoja joita lentelee päin ikkunaa
toisinaan
tai juoksee

mitään niin kummallista

mutta eihän
sekään orava
joka eilen juoksi ensin meidän viereltämme
puuhun ja sieltä katolle
tiedä
että on olemassa maailmanpankki
tai että
meillä on sellainen laki,
että julkisesti ei saa kritisoida eu:ta
niin, sellainenkin meillä on. tietäkää se.

niin tärkeää. tärkeää.

jokaisen ihmisen pitäisi edelleen
olen sitä mieltä
mennä käymään
jossa ei ole ennen käynyt
puita joita ei ole kaadettu
koskaan
vettä jossa ei
ole yksikään ihminen aikaisemmin uinut
tai kulkenut moottorein
pitäisi nähdä sellainen maa
jota ei ole kävelty
koska niin naiivilta kuin se kuulostaakin
siellä on
kaikki.