mahtavaa.
poika on tänään juhlissa ja yön
ja minun piti
piti siis
kirjoittaa
tehdä kotityöt
aloittaa koulutehtäviä
kirjoittaa ystävilleni
ulkoilla
shoppailla

no. olin järjestämässä järjestön juhlia
ja siellä meni joitain tunteja
poljin pyörällä hirmuista vauhtia
ja nyt olen istunut ehkä kolme tuntia koneella
en kirjoittamassa enkä tekemässä koulua
vaan pelaamassa

pakotin pojan lataamaan minulle lapsuuteni huvipuistopelin
ja niin
nyt en ole muuta tehnytkään kuin nostanut lippujen hintoja
ja käskenyt siivojien siivota asiakkaiden roskia
pilipali musiikki ja laitteet rikki pellejen mielenosoituksia ja sen sellaista

niin.
aivan mahtavaa ajan hukkaa siis.
tiskit ovat likaisina altaassa ja minun pääni ihanan tyhjä tehdäkseen enää mitään.

huomenna olisi lähde ja sammalretki
toivottavasti on kaunista ja jaksan lähteä

vaahtera kukkii.

lauseet tulevat töks töks
kuin pääni kuin niskani

minä olisin vanhana ehdottomasti niitä
jotka siellä peliautomaateilla pitkät tunnit rahansa kuluttaisivat
tosin minä olen niin säästeliäs että vararikkoani ei tarvitse pelätä
ja ehkä sitten kun minä olen vanha
ei enää edes ole sellaisia peliautomaatteja
sillä kaikki mummot pelaavat kotikoneellaan nettipelejä

ja joskus tulee onnenpuuska
sellainen. että hoh hoh. onpas tässä hyvä olla.
niin kuin aamulla. kerrankin minä olin se joka sai jäädä nukkumaan
huusin minäkin tulen suihkuun
mutta pehmeässä oli hyvä laittaa silmät kiinni
sitten kuuluu ääni sinä myöhästyit ja ihan pieni silitys
olin kuulemma ihana uninen
joskus ei voi olla muuta ihanampaa kuin että on toiselle kaikkea ällösöpöä ja lällyä

ja järjestössäkin oli tänään kivaa. ihmisetkin. aina välillä ujostelen niitä luonnontieteilijöitä ja sen sellaisia mutta oli hauska olla humanisti tietovisassa jossa tiesin tasan sen miksi juhlimme tänään. ja oli hauska että vieras muisti mitä minä opiskelin ja että siinä oli hänen mielestään positiivista
naurua

ja sitten tietysti yksi jota voi vain ihailla
sellainen kun haluaisi
niin
mutta jo nyt tietää että on aivan eri suunnassa
ja että he tietävät niin paljon että hän näyttääkin
juuri siltä kuin smilla
vaikka joskus se toinen tyttö se jota myös ihailen sanoi että minä
tulen mieleen

mutta minäpä tiedän heistä
että kuvia kokonaisuudesta
ja ehkä
ehkä minä tosiaan kadehdin heidän tiettyjä ominaisuuksiaan taitojaan ja elämänsä osia
mutta lopulta
ottaisinko minä heidän haavansa
niin kuin sen tanssivan tytön jalat
jotka eivät jonain päivänä enää liiku

joskus olisin valmis ottamaan
mutta sitten en enää olisi sama
enkä sitten enää tahtoisikaan
sitten ihailisin jotakuta toista sitten katsoisin ylös jonnekin

mutta paljain varpain me kuljimme hiekkateitä
ja ehkä minä itkinkin sitä
etteivät he tunteneet minua
eikä meistä koskaan tullut, vaikka itkinkin.

joskus olen ajatellut että ne joille itken saavat minusta
ja sitten minäkin heistä
en tiedä onko se sittenkään
sillä ei se riitä
tietenkään se ei riitä että itkee
pitää uskaltaa olla sen jälkeenkin eikä pyyhkiä pois sillä tavalla kuin ei olisi ollut sitä hetkeä
ja se on vaikeinta
sillä helpointa olisi pysyä etäällä

varikset pesivät edelleen
en tiedä onko siellä poikaset mutta ainakin munat

kerran minä päätin kirjoittaa kirjeet kaikille niille
jotka ovat olleet minun suurimmat vaikuttajani

mutta en tiedä

nyt minusta tuntuu että pitäisi kirjoittaa kaikille niille joita kadehtii
ei välttämättä niin että lähettäisi
kunhan pistäisi kaiken muistiin

ja kyllä minä olen edelleen katkera
kaikesta siitä mitä olen menettänyt kun olen valinnut mitä olen valinnut ja jättänyt valitsematta
edelleen minä jään.
kun muut tarttuvat kädestä suojatien yli. se oli minun suklaapalloni vaikka ei sitä ymmärtänyt kovin moni.
suklaapallo. se tulee muistaakseni Runar Schildtin novellista. Että jokaisella on jokin sellainen ikään kuin tapahtuma, joka toistuu. aina vain toistuu elämässä. tapa reagoida. siinä novellissa se oli suklaapallo. jokainen henkilö reagoi eritavalla saatuun suklaapalloon ja se miten siihen reagoi kuvasti koko henkilön elämää.

mutta minä en ole kirjoittanut suklaapalloani kuin pienelle paperille joka ei ole täällä.
sellainen se on. muodoltaan. paperin reunaan tuherrettu muutama rivi.

sellainen minä olen.

vaikka joskus iltaisin
kiipeilenkin puissa ja huudan kovaan ääneen ho hoi olemme merellä nyt ja täällä lait säätävät valaat
lait, he kysyvät. ei heillä ole lakeja, vastaa toinen.
minä kysyn heillä
ja kaikki ovat hiljaa
kukaan ei selitä mitä tarkoitti
mutta minä näen puun latvasta kauas merien taakse ja syvyyksiin
ja piilotan sinne ketunhäntiä ja pupunnahkakorvia kermasaappaita siilinpesäpuita
ja sitten pitääkin kirjoittaa
mutta minä heitän lyijykynät puusta alas ja otan taskuista punaisia ja vihreitä ja keltaisia teen kuvioita heistä jokaisesta omansa ja heidän pitää arvata kuka on kukin
istuvat ympyrässä ja viivottimilla mittaavat
uskaltavat sanoa ääneen mutta koska on ilta koska voi tulla yö minäkin uskallan
puussani
puussani joka on kivistä tehty eikä kiveksistä
ja lopulta kädelläni huit hait merelle sillä siellä tuulee ja turvallisesti istun kanoottiin ja melon järveni ympäri kaikki järveni jotka ovat minun ne ovat minun minä sanon eikä kukaan voi niitä minulta viedä eikä minun kuviani jotka minä vain näen vain minä
eikä tule koskaan aamu jos minä saan päättää
on vain laineita on vain kiipeilypuita ja mustikoita
on naurua jonka kaikki tuntevat
eikä koskaan nyökyttelyä

mutta aamut tulevat
ja niistäkin voi tehdä
pesiä ja onkaloita luolia ja vesistöjä
pitää vain osata liikkua
pitäisi osata laittaa tikut suoriksi riveiksi tai hajottaa rivit
silmät kiinni silmät auki ja sateessa hymyillä vaikka vastaantulijoilla ei olisi sateenvarjoja
kuvat kuvina ja kuvien kuvat toteen
kattojen katoilla jokaisen talon ikkunaan valo ja sammuksiin
tulitikun puhaltaminen ja päiväpeiton puisteleminen.
kuolleet kasvit jotka maatuvat kasvavat taas uusiksi puiksi

minun veneeni. minun veneeni ja vesi.
aamuisin on sumu.

surullinen

olen ollut tänään pahoilla mielin.
lumi on muuttunut loskaksi
eikä mistään auringosta ole mitään tietoa.

ja sitä on vain niin naiivi
eikä tajua että
mikään ei ole koskaan
yksinkertaista
eikä ole riippuvaista vain itsestä
että kun minä olen onnellinen
totta kai kaikki muutkin ovat
ja koska minä tahdon tätä
totta kai kaikki muutkin tahtovat

minua itkettää koko ajan ihan hirmuisesti.
eikä ole oikeastaan mitään sanottavaa.

muistan vain
minkälainen kaava
minun elämälläni on
yhtäkkiä taas muistan sen
eikä sitten olekaan enää merkitystä
että sen on unohtanut jossain välissä
että jossain välissä on alkanut jo itsekin uskoa ettei kaikki ehkä menekään
aina
samalla tavalla

ja minulle sanottiin kuinka minä jaksan aina
olla niin iloinen
ja kaikki kääntyivät katsomaan
eivätkä he tienneet
mitä he olisivat sanoneet jos olisin alkanut itkeä heti
siinä
sen jälkeen kun he ovat kehuneet hymyäni

kuinka minä voin aina ajatella
kerta toisensa jälkeen minä ajattelen
että nyt
että ei minun tarvitse pelätä mitään

ja minulle sanotaan että on onnellinen
minä kysyn miksi
ja minulle hymyillään
ei sitä osaa selittää
kaikki,
kaikki vaan on hyvin
ja ensimmäistä kertaa
kun minä jään solmimaan kengännauhat, minua odotetaan
hän odottaa

ja on tie
jota kävellään aina iltaisin ja aamuisin
jota minä juoksen
koska tahdon päästä nopeasti kivelleni
siitä tuli minun kiveni
minun
juuri silloin
kun oli jää
ja piti pysähtyä
kirjoittamaan numeroita lumihankeen

eikä mikään ole vieläkään muuttunut

on vain ihmisiä
jotka ovat eri ihmisiä
mutta heissä on piirteitä
jotka muistuttavat minua jostain
niistä vuosista
ehkä
kun edellisen kerran
ajattelin että nyt
ja on paikkoja
eri paikkoja ehkä
koska kaikkiin paikkoihin liittyy tarina

mutta ei koskaan minun satujeni paikkoja
vaikka olenkin jo sanonut ne ääneen

eikä mikään muutu
vaikka yrittäisi keksiä itselleen uuden nimen
ja suunnittelee
typeriä muodonmuutoksia
eikä ole mitään estettä sille
etteikö voisi
olla joku toinen
voihan sitä
voihan sitä vaikka

ja minun on vain niin paha mieli tänään
kun lumi on loskaa
ja minä olen saanut toiseksi viimeisen lahjakirjeeni, 99/100
ja se on kuin
joku jota rakastat
antaisi sinulle syntymäpäivälahjaksi
arkun
itselleen
johon sinä hänet voisit sitten haudata

ehkä minä rakastan pianoa
siksi
kun siinä kaikki on jotenkin niin ehdotonta
tahto

ja kai pitää hyväksyä sekin
ettei aina jaksa olla niin voimakas
ja että joskus voi olla surullinen
ilman syytäkin