Tanaan kavelin suuria pyoreita kivia pitkin. Astuin ensimmaista kertaa veneeseen talla saarella sitten kahteen vuoteen ja olin paljon hiljaa.

Olen ollut hiljaa hyvin paljon. Ilman retriittia.

Huomenna laitamme paljon ruokaa. Salaatteja. Ja toivomme ettei kukaan kuole ennen sita.
Koska se muuttaisi suunnitelmia. Toisaalta olemme tottuneet siihen,
emme kuolemaan, mutta suunnitelmien muuttumiseen.

Olemme tottuneet siihen ettemme nuku samassa talossa kahta yota kauempaa. ja siihen etta on makuupussit ja makuualustat. olemme tottuneet kaikkeen ruokaan. ja siihen ettei voi valita.

ja yhtakkia on suuret ikkunat merelle talot. tiskialtaat ja puutarhassa tuoreet basilikat. on vauvoja tulossa ja vauvoja jotka ovat kasvaneet ihmisiksi. on autoja ja ajamista. supermarketteja. sellainen kuin tyo. ja raha. ja lentoliput. sellaiset kuin etaisyydet joita ei poljeta yhdessa paivassa. edes vuodessa. kun on meriakin ylitettavana. on suunnitelmia ja suunnitelmissa pysymista.
kieli joka on sama kaikkialla. kieli jota pitaisi osata ja ymmartaa. puhelimia vastattavana ja sahkoposteja tarkastettavana.
mutta myos
puhdasta ilmaa, raikasta, viileita oita, aurinkoa jonka taplassa haluaakin istua
teemukillisia, viinia, vitriineja taynna ruokaa, josta on uneksinut yksitoista kuukautta,
ystavia joiden kanssa valvotaan myohaan, ihmisia ja kieli, jota ymmartaa ja jolla tulee ymmarretyksi.

mutta ymmarran miksi pyorailtyaan kolmetoista vuotta ranskalainen mies ei enaa kyennyt palaamaan takaisin ranskan ympyroihinsa.

Pyöräilee punaisella pyörällä jo pimeässä. Näkee oman varjonsa. Katsoo jokaista vastaantulijaa sillä silmällä,
että olisiko joku heistä
joku sellainen joka asui täällä jo silloin kuin itse
joku joka olisi tunnistettavissa

Hymyilee samalla tavalla. Työvoimatoimiston aulassa on kolme alkoholistia, tai siltä ne ainakin haisevat. Pissalta. Isi odottaa pyöreän pöydän ääressä, kun minä sanon että tulin ilmoittautumaan työttömäksi.

Muta tarttuu kenkiin ja minä mietin onko koivussa kasvava sieni pakurikääpä. Vedestä kuuluu ääni, mutta en nauhoita sitä. Yksikään paketti ei ole vielä tullut.
Opetusministeriöstä vastataan, virallisesti, kuten arvata saattaa, toisen ihmisen nimi.
Kuinka virallista kaikki on.
Ei yhtään sellaista, että valokuvausliikkeen aulassa vielä tuntematon mies tarjoaa käyntikorttiaan.

virallista, virallista. Katson kuvia Islannista.
Kohta kaikki on taas samaa. Ensin vielä muistaa kuinka saarella pideltiin sadetta kirkossa
muistaa metron ihmiset toisissaan kiinni ja minä tunnen kättä pitkin toisen käden
muistaa sateen kun sulkee kattoikkunoita ja pysähdytään hämärässä
juuri niin kuin oli suunniteltu
hämmästyneet silmät kun kysyy what should we do next
ja
suuret lehdet, joiden alla voi odottaa sateen taukoamista
pölyn ja hait
kun lumi loppuu ja alkaa sumu
ensimmäinen kevätpäivä
Helsingin kattojen yllä.

pian ehkä muistaa
vaan.

lähtö

tyhjyys
että se on kivaa kun ei tiedä
toisaalta että se on jännittävää
ja kaikki on uutta ja mahdollista

mutta sitten
entä jos ei saakaan mitään
jos kaikki vaan katoaa
ympäriltä ja ulkoa ja sisältä

että jos minulla ei ole suomessa mitään mitään
missä minä olen siellä?
minulla ei mitään täälläkään.
mitään missään.

monimutkaisuuksien mutkat.
haluaisin varmuuksia ja silti en
haluan epävarmuuden mahdollisuuksineen
kun on epävarmuus on aina mahdollisuus

ja vaikka nukkuu enemmän kuin aikaisempina öinä
on väsyneempi
koska ei jaksakaan meditoida

minä
aina sellainen
että innostuu jostakin typerästä jutusta viisi sekunttia
ja sitten onkin tekemättömänä

ja näin unta Suomesta
näin unta kesätöistä ja niistä projekteista
ja minut oli heitetty niistä ulos ja oikeastaan kaikki projektit olivat kaatuneet
koska kellään ei ollut aikaa tehdä niitä
ja kaikki oli sellainen piiri jonka sisällä minä en enää ollut

eilen olisi ollut Ólöfin keikka mutta se oli sellainen polittiinen jossa jakkupukuiset keski-ikäiset vasemmistovihreät istuivat viinilasit kädessä ja me ei menty sisään
vaan mentiin siihen kahvilaan jossa minä vaihdoin muutama viikko sitten musiikkia ranskalaisen pojan kanssa ja jokainen ehkä teini-ikäinen joka tuli sisään oli kuin ne olisi juuri tipahtaneet sinne jostain avaruudesta ja se myyjäkin oli lasiensa takaa kuin lynchin elokuvasta
tai sitten jostain surrealistisesta kirjasta.

ja minä en halua lähteä täältä.
ja minä en halua jäädä tänne.

ja nyt on jo huhtikuu
ja minun ei pitänyt ajatella aikaa
mutta eilen aloin ajatella aikaa
koska sitä ei voi olla ajattelematta
ja sanne sanoi että nyt me kävelemme tätä katua ja meidän pitäisi nauttia
koska kohta me joudutaan sanomaan kaikelle tälle näkemiin
ja tajusin miten outoa sekin yhtäkkiä ettei mulla ole enää sannea
että se menee takaisin hollantiin ja minä menen takaisin suomeen
ja georg sanoi että hän lähtee saksaan jo kahdeskymmenestoinen huhtikuuta
ja toukokuussa me ei enää luultavasti nähdä
charlotta jo lähti
ja maija lähtee 15.5 samalla koneella kun mun perhe takaisin suomeen

milloin minä?

miksi tämä lähteminen tulee jo taas. vasta kun ehtii tottua. vasta kun ehtii tottua.

en oikein saanut unta
ja sitten Maija pakottaa syömään ja minä sanon että syönhän minä
älkää huolehtiko

ja kirjoitan islanniksi henkilöhahmoa
kirjoitan niin kuin tavallisina päivinä.

ulkona kirkas taivas
yhä
mutta tuuli on yltynyt
hiukset spiraaliksi sanoo maija

ja minun laulussa
minä vain sateessa seison
satehessa suloisessa
sanna-kurki suonion laulussa

eniten kuuntelin silloin kun olin vielä siellä kodissa
jonka parvekkeelta näkee veden
jonka pihalta pääsi metsään jossa kivi

on paikkoja
ja sitten on uusia. jäävuori joka on ikkunan ulkopuolella kun tulee
ja on siellä vielä myrskyn jälkeenkin.

unieni saari

viime yönä näin melkein koko unen kestävän unen. Tai kaikki palaset ainakin jollain tasolla liittyivät toisiinsa.
Taas unieni saari. virtaavaa vettä, putouksia ja jäätä.

erityisesti kiehtoo
miten unessa voi muistaa
miten unessa voi olla muistoja?
se on niin kummallista
se tunne, että unessa
että unista on tullut oma maailmansa niin
että siellä, unien maailmassa, on tapahtunut tapahtumia, toisissa unissa,
ja toisissa muistaa niiden toisten unien tapahtumat
niin kuin minun saareni
että minä voin kertoa unessani toisille ihmisille saaresta,
koska olen käynyt siellä aiemminkin
useasti aiemminkin

koko päivän minun sisälläni tulee olemaan tunne
että minulla on saari
se on ihan oikeasti jo
on.
eihän muuta vaihtoehtoa enää ole.

sade osuu parvekkeelle.
ei siellä ole enää maitotölkkiä, juustopakettia, mehupulloa

biologian kirja pöydällä auki, koska iltalukemista
painava kirja ohuet sivut

lapsena hoidon pihalla oli viidakko
juostiin ristiin rastiin
ja jäävaroitus kesti kauan

nyt sadetta tulee parvekkeelle
jääkaappi ei enää tärise mutta on kylmä kylmä
ja odotan puhelua
pojalta joka on juhlissa
hiljaa

join ainakin viisi kupillista teetä
ystävän luona
toinen oli tehnyt niin suuren pipon ettei seolisi sopiva edes
sille pojalle jolla oli niin iso pää ja rastat että pelotti

ja minulla on tosiaan muuttokuume
en osaa oikeastaan ajatella mitään muuta
kuin että pääsisin muuttamaan täältä
seuraava projektini

oikeastaan pidän tästä ajasta
pidän ajatuksesta
että saan jotain aikaan opintojeni suhteen tänä keväänä
ja muutoksen

ja haaveen islannista, joka alkanut taas elää
että syksyllä sitten ehkä sitten

pidän syksystä
pidän syksystä
vaikka en tahtoisi että talvi on syksy että talvi on lokakuu
nyt on tammikuu

ja olen innoissani torstaista
kun silloin minulla on ensimmäinen virallinen työkeikka
se tuntui ensin pelottavalta, mutta nyt tuntuu vain odotus

haluankin tehdä juuri sellaista
että on lapset jotka vielä avoinna
ja kirjoittaminen
lasten oma mielikuvitus


ja tahtoisin luistelemaan
jos nyt tulisi pakkanen
muutaman viikon olisi kova pakkanen ja ei lunta
jyväskylän jää olisi peili
olen haaveillut niin monta vuotta peilijäästä
niin monta etteivät runot enää riitä

kun olin lapsi meillä oli mökillä peilijää
kerran
ainakin kerran
on kuvia

ja äidillä kuva kun lumilinna olikin pieni

lapsuuden omat "paikat":
oman huoneen vaatekaappi
kaikki muut vaatekaapit ja kaapit
saunan lauteiden alla
pikkuvessa
takametsä
oma huone

lapsuuden yhteiset paikat:
viidakko
mökillä iso kivi metsän ja mökkitien välissä
autokatokset
kallio
viherhuone
mummin yläkerta
mummin vintit
mummon ja papan autotalli
mummon ja papan vaatehuone

omat paikat nyt:
iso kivi
puiden hautausmaa
tämä jyväskylän koti
oma huone heinolassa
parvi
pimeä vessa

yhteiset paikat nyt:
tämä jyväskylän koti
heinolan parveke
hiekkamonttu
mökki
kangasalan vesipuu
oriveden metsä ja kivi
kanoottiretken saaret
jyväskylän iso puisto pimeässä
lauttasaaren rannat ja lauttasaaren asunto (se oli minunkin paikka, mutta ei enää)

ja en tiedä. tavallaan omat paikat nyt ovat lueteltujakin vähäisemmät
sillä poikani on ollut kivelläni ja puiden hautausmaalla,
eivät ne enää ole vain minun
ja huone heinolassa tuntuu kylmältä.
jäljellä on oikeastaan enää pimeä vessa
sillä vain siellä minä olen edelleen yksin, jos olen.

sateen ääni ei enää kuulu.