ilmoittauduin
kaikenlaisille kursseille
se alkoi jo olla huvittaavaakin
että monet kurssit olivat jo täynnä

mutta onneksi sentään "oman alani" kurssit olivat vielä melko tyhjiä
tekstipajaan olemme nyt ilmoittautuneet minä ja johannes. jee.


tuosta aikaisemmasta lapsuussössöstäni
mietin sitä vielä paljon eilen ja kaikkea
ja oikeastaan yksi ystäväni sanoikin sen minulle
että eikös nyt tässä ajassa juuri erot aikuisten ja lasten maailmojen välillä ole alkaneetkin kaventua
niin. tietyllä tavalla. lapset alkaa olla yhä nuorempana tietoisia "aikuisten maailman" asioista ja ilmiöistä. seksit sukupuolet rahat vallat väkivallat ja sen sellaiset
ja paljon muuta
ja toisaalta kuitenkin vastuuta tietyllä tasolla ei lapsilla kuitenkaan ole
heillä on pumpulitalo ja pumpulipatja ja pumpulikatto ja seinät ja kotiintuloajat joista aina kuitenkin poiketaan ja pumpulilelut joita tulee koko ajan lisää ja tarhassakaan ei enää saa tehdä retkiä kun vakuutukset ja riskit
en minä ihmettele että ihmisiä ahdistaa

toisaalta on aika jonka pitäisi olla
ihanaa onnellista ihanaa ja vapaata
nimenomaan vapaata
voi silloin lapsena sai juosta niitä niittyjä
ja toisaalta se ei missään tapauksessa ole koskaan sitä
ei silloin
eikä sitten
kun on vihdoin iso
niin kovin iso

illuusio aikuisuudesta
myytti lapsuudesta

ja pääni räjähtää koska en jaksaisi enää yhtään minkään struktuurin analyysia minä tiedän jo että kaikki on kumottava
kirjoituskin
taas kerran
ja taas
ja taas
ja taas

eikö kukaan huomaa tätä sykliä? tätä edes takaisin junnaavaa liikettä
juna tulee juna menee
ja taas sitä ympäri mennään yhteen tullaan

ja sitten sanotaan että aika on lineaarinen.

ja jos sanoo sitä
ja sitten sanoo tätä
ja että se on
ja toi on
ja tämä on
ja me ollaan ja ne on
ja kaikki on
ja sitten ei kukaan ole

minä ainakin olen
metsässä joskus yksin
istumassa kivelläni
maalaamassa suu auki olevia päitä ja ohuita vartaloita joissa on paljon sormia ja varpaita
keskellä toisella puolella valaat toisella ketut
migreenissä aina valot kiinni verhot kiinni silmät kiinni
katsomassa kun toiset tanssivat tekevät kirjaimistani liikkeet
lähdössä elokuun lopussa ystävän mökille
lähdössä huomenna heinolaan
lähdössä lauantaina melomaan
lähdössä sunnuntaina takaisin kotiin
etsimässä sohvaa
yksinäisyydessä
ystävien kanssa teemukin äärellä
pienissä hiljaisissa hetkissä kun kävellään katuja pitkin rantaa kohden
silmät kiinni
unessa

ja nykyään
elokuvissa käytetään euroja (siis jos se on eurooppalainen leffa) !

enkä minä tiedä
haluanko tietää mistään mitään
sittenkään
haluanko vaan elää omassa pumpulimaailmassani
sillä onhan sekin sellainen
puineen kivineen ja järvineen
joskus meri
mutta aina niitä pehmeitä pintoja
joihin voi piiloutua
ja lukkoja
lukkoja lukkoja
sekin aika oli
kun ovet olivat auki koko päivän ja nyt
sitä ei ihmettele ollenkaan, niitä lukkoja siis
sitä ihmettelee, jos ovea ei lukita yöksi (tai päiväksikään)

kyllä minä haluan elää pumpulimaailmassani
onnellisin olen vain unisena käsi pieniä liikkeitä peittoa ja sen sellaista
niitä huovutettuja eläimiä vesisadetta salamoita keskellä yötä kanootti kartta ja saari
kyllä
minä haluan elää pumpulimaailmassani.

olen lukenut tenttikirjaa ja
lapset
maailmankuvani on mullistunut!
yhtäkkiä tenttikirjasta tulikin mielenkiintoinen. vaikka en tiedä mitä mieltä olen. olenko.
kirjoittaja oli sitä mieltä että lapsuus on ongelma. että lapsuus pitäisi häivyttää. lasten ja aikuisten väliset erot ja rajat.
ja tietysti koululaitos
ja tietysti lapsuuden ihana onnellisuus pakko

mutta olisiko se enää millään lailla mahdollista?
lopettaa lapsilapsuus hössötys?
se tuntuu tosi utopistiselta (vai olisiko se dystopia?)

toisaalta sitä vastustaa lapsityövoimaa ja aina on ihannoinut lapsuutta
mutta johtuuko se sittenkin nimenomaan siitä, se ihannointi, että siihen on kasvanut, oppinut, onko lapsuus nyt sitten kuitenkaan mitenkään "onnellinen"?
ja kirjoittaja antaa perusteet lapsityövoiman epäilijöille, että vääryydet ja kurjat olot pitäisi poistaa kokonaan, ei vain lapsilta. että mitä kukaan ihminen itse asiassa tekee siellä hiilikaivosten syövereissä?

kirja on kirjoitettu vuonna 1970,
että aikaakin siitä jo on.
ainakin luokkaerot ovat kaventuneet. ja toisaalta. kirjoittaja on yhdysvaltalainen.

eniten aloin kuitenkin miettiä
kun minua on aina jollain lailla ärsyttänyt esim. kirjat, joissa on sellainen pikkuinen lapsinero. sellainen yli. esimerkiksi peterilläni. hänellähän on aina. lapset sitä ja tätä ja ne ovat aina kaiken yläpuolella ja osaavat ja keksivät ja ovat niin pirun älykkäitä.
nyt minun maailmankuvani tässä vaiheessa siis sai kolhaisun
olenko siis aliarvioinutkin lapset kun olen ajatellut että pah, ei lapsi voisi tehdä noin!
miksi ei?
miksi ei?
miksi lapsi ei voisi, jos (ja kun) lapsi on kuitenkin aivan samalla tavalla ihminen kuin kuka tahansa aikuinen.

tai en tiedä.
mutta havahduinpahan vaan.

ja viime yönä oli kova ukkonen sade salamat
koko huone valaistui muutaman sekunnin välein.
oli jännä herätä siihen.
vau.

ja en nyt varmasti osannut pistää tätä lapsianalyysiäni hyvin sanoiksi
mutta siinä on jotakin kiinnostavaa. jotakin
ja minusta tuntuu että ajatukseni koulujärjestelmästäkin selkeytyivät
että miksi minä niin olen sitä arviontia vastaan
ja!

siinä kirjassa puhuttiin paljon myös kuinka lapsesta asti ihmiset erotellaan iän mukaan eri ryhmiin. etteivät ihmiset ole tekemisissä enää juuri eri ikäisten ihmisten kanssa, paitsi siis oman ikäistensä.
olen aivan samaa mieltä.
ja minua harmittaa se.
harmittaa että minäkin olen todella voimakkaasti (ja vielä voimakkaammin aiemmin) "ikärasisti"
että "minua nuoremmat, siis teinit esimerkiksi, ovat todellakin teinejä, ja pyh ja hyi ja yök, naurettavia, lapsellisia, tyhmiä, ääliöitä, en todellakaan aio sietää heidän seuraansa"
niin
ja toisaalta
kuten eilen ystäväni kanssa puistossa
arvioimme mummoja ja keski-ikäisiä
että voi millaisia ne ovat
ja yksi päivä puhuimme kuinka kauheaa on nähdä mummoja kännissä
niin
jostainhan sekin kertoo

olen siis vähän onnellinen siitä että minulla on läheinen mummi
ja kummipoika
tulee edes vähän kontaktia muihin kuin oman ikäisin ja samankaltaisiin
(koska erottelu ei enää nykyään ole vain iässä, vaan myös kiinnostuksissa, "alassa", hyvin tarkasti esim. yliopistossa - profiloituminen -) ihmisiin

toisaalta. minulta puuttuu keski-ikäiset ja aikuisaikuiset ystävät
ja voiko mummia tai kummipoikaakaan oikeastaan laskea?
pitäisi jutella enemmän ihan vieraiden, erilaisten ihmisten kanssa
pitäisi mennä koputtamaan naapurin komaromummon oveen ja sanoa, hei, minä tahtoisin ystävystyä, saisinko tulla kahville

mutta kukapa tänään sellaista tekisi

eilenkin istui surullinen mies monta tuntia anttilan edessä
kuin mies vailla menneisyyttä.

kuvia. syntymäpäiviltä.






hyvät ilmeet

Eilen oli syntymäpäivä
myös jollakulla naapurilla
jolle laulettiin kuorossa aamulla
ja sitten illalla
lapset juoksivat ympäri ympäri pihaa tai pihaa
ja kirkuivat
minulla migreeni (ylläri)
ja nyt menin parvekkeelle lukemaan
huippukiinnostavaa naistutkimuksen tenttikirjaa (jaksoin lukea kunnolla jopa kaksi ensimmäistä sivua, seuraavat kymmenen englanninkielistä menivät enkun kurssilla opitulla lukutaktiikalla :))
ja ne kakarat tulivat
eivätkös ne juuri silloin tulleet
kirkumaan

ja eilen oli ihmisiä. ihania. niitäkin joita ei ollut nähnyt niin pitkään
ja jotenkin taas nauroin
ja oli hyvä
oli hyvin hyvä ihmisten kanssa joista pitää
jotka ovat kaikki omia
heille hymy

näin kummia unia.
ensimmäistä kertaa näin unta ystäväni kuolemasta. tyttöni. joka on joskus nähnyt raakojakin unia minun.
tämä ei ollut erityisen raaka,
ainakaan aluksi

meitä oli minä ja ystäväni emmi ainakin
ja sitten oli kasvi. sellainen pieni viherkasvi joka oli kuollut
tai se oli jätetty tahallaan kastelematta. ja se oli tyttöni. se kasvi. ja myös tyttöni oli se, joka oli jättänyt sen kastelematta. itsemurha.
koska tyttöni oli päättänyt luopua partiosta. oli lopettanut.
siinä se nyt oli. kuiva kasvi.
minä kerroin emmille että tyttöni oli kertonut päätöksestään minulle jo vuosi aiemmin
ettei hän enää jaksanut
olimme surullisia mutta ymmärtäväisiä
sitten aloin kauhistua
voisimmeko me vain antaa hänen kuolla noin vaikka voisimme vielä pelastaa hänet! että hän halusi kuolla, kyllä, mutta toisaalta, joskus ihminen tekee epätoivoisia tekoja ja sitten kuitenkin olisi onnellinen jos jäisi eloon.
minä muistin että olin säilyttänyt pientä kasvia (se oli käenkaali eli ketunleipä, juurineen) pienessä astiassa jossa oli vielä vettä. ketunleipä oli elossa.
se oli tyttöni. myös.
ketunleipä kiersi kädestä toiseen ja lopulta sen juuret katkesivat
minä tulin vihaiseksi, kun he hajottivat kasvini. tyttöni.
mutta minulle sanottiin että kyllä se varmaan kasvaa maallakin
ihmiset istuttivat kerättyjä kukkia uudelleen hiekkaan
minä yritin työntää ketunleipää hiekkaan
tyttöni oli puussa. hän oli kuollut ja minä puhuin hänelle. hänen pikkusiskonsakin oli kuollut.
minä kysyin että onko sinusta nyt tullut kaarnaa. tyttöni sanoi, että on.
ja hänen pikkusiskostaan oli tullut kovakuoriainen.
minä tajusin että hänen ruumiinsa täytyi olla sittenkin huoneessa. menin emmin ja muiden luokse ja he kertoivat että ruumis oli kaapissa. avasin kaapin ja kiskoin tyttöni sieltä esiin. hän oli tavallaan palasina. mutta kuitenkin ehjä. eikä häntä tavallaan näkynyt ollenkaan. mutta hän oli siinä.

taas unen hieno ristiriita. että voi olla samaan aikaan kahta päinvastaista. sitä on mahdotonta selittää, koska meillehän ei ole sellaista olemassa. ei voi olla ja olla olematta.

tämä uni on kummallinen. en tiedä mitä kuolema tässä meinaa. itsemurha. ja kuitenkin, kun puhuin tämän kuolleen ystäväni kanssa, hän oli niin lähellä. ja hän oli kaarnaa. minulla oli jo unessa tunne että kaarnassa oli joku merkitys. että se oli meille merkittävä. että tyttöni oli aina oikeastikin eläessään kaarnaa. herättyäni en enää ollut varma, oliko hän oikeasti oikeasti ollut kaarnaa, vai loinko kaarnasta symbolin vain unessa. en ole vieläkään varma. mutta ehkä hän on. ehkä siinä on merkitys. ja minä näin hänet. minä näin hänet kun hän oli kuollut ja hän oli puun kaarnaa. ja miltä hänestä tuntui kun se kovakuoriainen kulki hänen päällään.

merkillistä.
ja varmasti hyvin epäkiinnostavaa niistä jotka lukevat tätä ja eivät ole osallisina. koska eihän minun uneni merkitse kellekään toiselle mitään. olisin voinut kirjoittaa tämän vain pieneen keltaiseen kirjaan, jonka sain eilen :) mutta kirjoitin tänne koska tämä on minun päiväkirjani. minun myös. minun.

ja minulla on sellainen tunne. että kuolema
että siinä on jotain uskomatonta läheisyyttä.
nyt sen olen kokenut. ja se tuntuu hienolta ja hyvältä.
siis unessa.
siis symbolina.
siltä että on. että on.

ei ole vielä kiviä ei hiekkaa
ei puunpalasia vettä sammalta tarpeeksi kukkia niitä joista lähtee tuoksu

ja sitten

yksinäisyys on hämmentävää sitä nukahtaa aina
päiväunille iltaunille ja sitten elää koko lopun ajan kuin olisi sumun keskellä
aurinko ei enää paahda ja sunnuntaiksi olikin luvattu sadetta

nukuttaa. sitä halusi mennä jo viideltä illalla nukkumaan. mutta eihän sitä
sitten olisi herännyt kymmeneltä ja siinä taas hyvä herätä huomenna niitä kiviä

ja meri ja meri
milloin sieltä näkee pohjaan?

oih. olen niin väsynyt juuri nyt. ettei huvita mikään enää
paras palata paikalleen
alice in wonderland

mutta joskus on hyvä

Unessa lintuja.
En tunnistanut niitä kaikkia, yksi päästi tutun äänen ja lensi suoraan ylöspäin kuin sitä olisi vedetty köydestä. Se oli pullea, kellertävä.
Oli tosi isoja kotkia, niin isoja, etteivät ne näyttäneet edes linnuilta. Niitä oli kaksi ja ne taistelivat. Oli Kiuruja. Nekin olivat tavallisia kiuruja isompia. Sorsia, lokkeja, puluja. Kaikki isolla aukealla.
Kun olimme lähdössä poispäin tuli tiellä kaksi värikästä lintuja, joilla oli vaaleanpunaiset pyrstöt meitä kohti äkäisinä. Minä liukastuin ja kaaduin ja pelkäsin että ne nokkivat minut, mutta ne eivät.
Ja oli korkea korkea kerrostalo, jossa oli sellainen katto, josta saattoi nähdä aukean ja linnut. Katolla käveli kissoja. Ja ensin yksi villakoira. Se pelkäsi kauheasti. Sitten tuli muita koiria. Hyvin pieniä.

Pienet lapset näkevät unissaan eläinhahmoja, koska eivät vielä osaa prosessoida tunteita ihmisiin. jotenkin näin.

loppuviikosta menen sienestämään ja kalaan.

joskus on hyvä lukea vaikka sanna karlströmiä ääneen. joskus on hyvä sanoa jos kaipaa.

ahdistun ahdistuksesta
siitä kun tietää mutta ei voi tehdä mitään

ja sitten ei ole hyvä olla kuin sellaisen ihmisen kanssa jonka kanssa ei yksinkertaisesti tarvitse olla
mitään
yhtään mitään

jos voisi aina lekotella patjalla joka pitäisi siirtää pois
voisi aina nauraa nauraa vain sille että suupielet alaspäin

kunpa heidi muuttaisi jo jyväskylään
kunpa minä asuisin edes helsingissä

joskus on sellaista

ettei osaa elää siellä olenkaan missä pitäisi
että hetkittäin vain
ja sittenkin on asioita jotka eivät oikeasti edes kuulu
ja silti miettii koko loppupäivän
pelastusarmeijan tädit ja kaikki sellaiset

eikä kukaan tahallaan
tietenkään
kenestäkään ei ole kiva ettei ole kiva
tietenkään
enkä minä sano taaskaan mitään suoraan koska eihän sitä tarvitse

kaikki voivat löytää itsensä ja elämänsä
niinhän se on

ja unissa sitä juoksee pimeiden polkujen läpi unien saareen
mutta piti mennä uuteen eikä sinne vanhaan
ja sen muistaa vasta naisen kotona, joka tekee käsillään kannuja ja kulhoja
jotka muuttuvat puhallettaviksi vaaleanpunaisiksi repuiksi ja barbiekuvioisiksi kannuiksi

ja sitten melkein tappaa vahingossa tanskalaisen lapsen
it's ok, vanhemmat sanovat
ja voi taas jatkaa matkaa
kotiin,
jossa äiti ja isä odottavat vihaisesti koska on ajanut autoa huonosti, käsijarru löysällä (?)

ja kuuma kuuma
ulkona niin tukahduttava
että voisi asua järvessä
joka ei ole täällä
joka on kaupungissa jossa joskus on ollut lapsi
ja niin hymyillen joka päivä mennyt rannalle
niin pitkäksi aikaa veteen kunnes on ollut ruoka
jota on pyöritellyt haarukalla haluttomana kaipaava katse ulos

ja tiimarin täti oli äkäinen kun tämä osti vain klemmareita eikä edes löytänyt niitä ja sitten täti näytti värikkäitä ja oli pakko
essee on palautettu ja tulevista opinnoista keskusteltu

siksi en kai voi lukea toisten ihmisten blogejakaan
ahdistun liikaa
ja ahdistun kai siksi että niin on
asian laita
minä kerään tunnetiloja toisilta
en kai osaa sitten itse olla
tällainen tyhmä tarkkailija
joka vain on kerää ja hiljaa osaamatta sanoa sanaakaan

ikävä pinjaa.

ikävä tinttiä.

he ovat ystäviä.

ikävä annaakin.
ja mirreä. ja mirvaa. ja suppanaa.
niin ja heidiä, tietysti. mutta senhän sanoinkin jo.

ja yhtäkkiä heitä on niin paljon
ettei heitä enää haluakaan
koska eihän koskaan ryhmä
niin kuin yksitellen

oli kaivannut niitäkin jotka näki tänään
mutta näki niin nopeasti
niin ohimennen ettei se tuntunutkaan miltään

ja niin kai se on kaikkien kanssa.
osaa vain kuvitella.
osaa taas matkat ei minkään välillä
yöt lauttasaaren lattialla ja päivät

sen että voisi

mahdollisuuden

aina sen

sitten kun onkin tässä ei osaa sanoa mitään.
ei mitään.
ja siksi pitää mennä metsään
on parempi mennä metsään
niin ei tiedä että kellään on paha olo
ei tiedä että on kerrostaloja että on katuja joilla voi kohdata että tie että loputon tie edestakaisin ja palosireenit ambulanssisireenit poliisisireenit

ei tiedä kuka on menettänyt ja mitä

voi katsella kaloja jotka eivät osaa aavistaa
laiturinrakosista
pistää mansikoita heinän läpi
ja pitää silmiä kiinni

mutta nehän ovat
vain sellaisia kuvia
sellaisia kuvia jotka eivät näy edes unissa
unissa on vain pimeitä polkuja ja epämääräinen saari
merivirtoja joita pelätä ihmisiä jotka huutavat ja joille huudetaan
alastomia naisia ja sukupuolielimiä rakkaita jotka muuttuvat ovia joita avataan
ja tunnelma jota ei koskaan voi olla oikeasti

ikävä kuvia
joita ei voi olla oikeasti
niitä
jotka eivät ole unista. eivät lainkaan.
vaan sitä, kun maataan kori täynnä puolukoita nurmella ja ollaan toistemme kaltaisia
ensimmäistä kertaa.

tehty mikä tehty.
tehty nyt.

jee.

mutta onko sittenkään?

unia ei enää muista
ja
puhumatta koko päivä niin ehkä

jäätelöä tekisi mieli ehkä ja sittenhän on vielä lettuja joita ei ole vielä edes tehty
muistin juuri

muistin

kirjoittanut nimiä nimien perään
ja päässä soipi saamenkieliset sanat
ahku

minä tahtoo jo sen syksyn

intiassa on tulvat
kaikkialla on vuorotellen tulvat

minä tahdon jo sienimetsään

ja sitten ensi viikon sunnuntaina. 12.8
minun luokse saa tulla synttärikakulle
jos sattuu olemaan täällä
se on sitä itsemurhakakkua sitten
niin että se on ainakin tähän mennessä ollut niin hyvää ettei kannata tehdä itsemurhaa
että sitä
mutta ilmoittaa sitten vaikka vähän etukäteen niin tietää sitten tekeekö toisenkin kakun

hoi ja voi

ei sitä enää täytä vuosia samalla tavalla kuin pienenä
sitä jännitti niin jo että ja mitä ja sitten oli lastenkutsut ja kutsukortit ja kaikkea sellaista

tahtoisi juhliin.
oli niin monella suunnitteilla kesäjuhlat mutta sitten ei kukaan

pitäisiköhän meidän kuitenkin pitää tuparit syksyllä?

herää yöllä kurkkuun
taas

taas. kaksi viikkoa sitten la-su yönä minä myös
ja sitten viikko sairastelua
ja juuri vain enää vähän yskää ja nuhaa ja ihan melkein terve

uudestaan.

minä vihaan sitä että joku paikka on sellainen ettei sitä voi olla tuntematta.

ja aamulla ei voi edes nukkua kun on pakko tehdä tekemättömiä tehtäviä joita lykkäää kesälläkin ja tämä on varmasti kosto

näkee unta että herää
se on niin todellinen se on niin todellinen että miten sen voi
sen tietää unessaankin uneksi mutta heräämistä luulee todeksi sitä että yrittää ja onnistuukin mutta sitten
vessan lattialla on verhot. kokeilee jalalla ja ne eivät ole verhot vaan verhon heijastus. huomaa että lattianraossa on ikkuna. juuri samanlainen joka on parvekkeen oven yläpuolella. valo tulee sieltä. silmät painuvat kiinni ja siitä tietää että tämän on pakko on pakko olla unta
mutta se tuntuu niin todelta.

sanottiin että lasten, pienten lasten, on vaikea erottaa unta ja totta
mutta "Symbolifunktion, ajattelun, tunteen, tahdon, muistin ja tiedostamisen kehityksen myötä lapsi oivaltaa unet erillisiksi tapahtumiksi."

kurkku niin kipeä ettei voi kirkua.

Ensin aamu tuntuu pitkältä
verhot auki niin valo
mutta lopulta sateeseen nukkuu niin ettei mahda herätä
enää koskaan
ikuisesti sellainen lämmin peitto ja kerä

isillä on syntymäpäivä

minulla on nälkä
mutta en jaksaisi syödä ruisleipää

ja olen raivoissani
aina toisinaan
siitä
ettei minulla ole vielä pienintäkään statusta tai mitään lupaa siihen
että voisin kirjoittaa
että se on minun työni
en voisi sanoa
ja jos kirjoittaa niin se on vapaa-aikaa ja leppoisaa aikaa
mutta ne jotka sanovat kirjoittavansa työkseen
on se raskasta työtä
ja kuitenkin se on sama

näin jotain unta joistain tiloista
se pyörii päässä
mummi

kuin piirretty filmi
minä olen laivan sisällä ja vieressä on laiva
toisesta laivasta roikotetaan verkkoa jonka sisällä on ihmisiä, kaksi,
ne ovat panttivankeina meidän laivasta siellä toisessa
meidänkin laivasta lasketaan samanlainen verkko
ne heilahtelevat edestakaisin ja laskeutuvat veteenpäin
laivat lähenevät toisiaan
niiden pitäisi jo kolahtaa
mutta ne menevät toistensa läpi
ja kaikki alkaa pyöriä
laitan silmät kiinni ja pyörii pyörii niin hirvittävästi että minun vatsani vääntyy mutkalle
yritän suoristautua mutta se on mahdotonta koska pyörre vetää minua kumpaankin suuntaan

avaan silmät ja tummaihoinen nainen jakaa kaikille lapsille karkkia. pyydän ystävääni hakemaan minullekin ja hän tuo suklaapatukan pyydän naiselta vielä toisen kun hän tulee kohdalleni mutta tajuan että kaikki muut syövät vain yhtä.

nainen alkaa kertoa kalasta jota on mahdotonta pyydystää. että sitä ovat yrittäneet niin monet, mutta kukaan ei ole vielä saanut sitä kiinni. että sen kiinnisaamisen todennäköisyyden voisi heittää nopalla samalla tavalla kuin karhun kaatamisenkin.
kaikki pojat tulevat naisen luo ja haluavat yrittää. he asettuvat jonoon. jokainen saa vuorollaan onkia.

ja on mahdotonta muistaa miten vangit joutuivat vangeiksi. siinäkin oli tarina. jotenkin musta aavemainen minä ja kortteja
tapahtumat tapahtumat

ja oli paljon lapsia
ja mökki
ja sukulaiset
ja minä avasin serkun vauvan turvavyön mutta se meinasi luiskahtaa sen takia auton alle ja aloin äkkiä kiinnittää sitä takaisin ja pyysin äitiäni kiinnittämään toiselta puolelta
kaikki sukulaiset tulivat viereen kauhistelemaan ja vauvan mummo sanoi irrota se nyt hyvänen aika äkkiä ja vauvan äiti irrotti vyön, se oli jäänyt vauvan poskeen kiinni. vauva alkoi itkeä. mutta vauvan äiti katsoi minuun ja sanoi ei mitään hätää.

vuodatus mielenterveydellisistä seikoista

ja me kaikki olemme sairaita.
etsin tietoa lasten painajaisunista tekstiäni varten ja jostain syystä eksyin tällaiselle sivulle : http://wwwedu.oulu.fi/sampo/98-99/avoin/cumu/justme/kakkonen.html

jotenkin minä vain alan miettiä rajoja.
että miten ne aina menevät ja ympäröivät lopulta jokaisen
sen joka ei muka ole rajoissa ja sen joka sitten yrittää siellä olla

eikä se ole tietenkään kirjoittajan vika. eikä lasten vika. se että he ovat sairaita. eikä se ole maailmankaan vika. tai ehkä se on maailman vika koska sairauksia nyt vain on. ja onhan se hyvä että niitä selitetään. että jos voidaan auttaa. että jos oikeasti. niin. oikeasti on sairas. että voi parantua. hahmottaa maailman taas kuten muut. onhan se raivostuttavaa jos lapsi puhaltelee jatkuvasti päälle ja purskahtaa nauruun vaikka kuinka yrittäisi sanoa että lopeta. ja onhan se aika pirun raivostuttavaa jos lapsi hakkaa päätään seinään tai äiti haluaa pistää lapsensa mikroaaltouuniin tai jos lapsi sitten tappaakin isänsä tai veli siskonsa tai mies naisen tai nainen miehen. sillä kaikkeenhan on aina syy lapsuudessa.

minä luulen
että kaikenkattavat teoriat
käsittävät maailmasta ja minusta juuri sen verran
kun niiden muotoilija luulee käsittävänsä
ja jos jättää kliseet pois niin tulee vähemmän kliseinen teksti.

kuussa on soita
ja 3-5 vuotiaat lapset näkevät unissaan eläimiä
maa kiertää aurinkoa ja galileo galilei

ingmar bergman on kuollut.

esseet ovat edelleen kirjoittamatta.
suklaakakkua on enää ihan vähän jäljellä.

ja tällä tavalla
se että minun veljeni ei ole jaksanut niin kuin pitäisi jaksaa on minun perheeni vika ja varhaislapsuuden kokemukset osoittavat varmasti myös sen että myös minun mielenterveydessäni täytyy olla jotain vakavasti vialla. kukaan ei voi kehittyä tasapainoiseksi yksilöksi oikein koska eihän yksikään äiti voi elää koskaan sairastumatta koskaan itkemättä koskaan unohtamatta että valoja ei saanutkaan sytyttää eihän kukaan äiti kukaan isä voi elää niin että kantaa lasta ohjekirja sylissä.
ja sitten ovat unet.
niin.
mitäpä muuta ne ovat kuin halujen toteuttamista.

mitäpä muuta freud setäseni.

ja kaikenkattavat teoriat tunkevat ne
jotka eivät enää välitä mistään
niiden viattomien kaduilla keinokuitukoltuissaan kulkevien perseeseen
sivistyssanat ja diagnoosit
ne jotka syövät lääkkeitä koska niiden on sanottu auttavan
mutta tietysti aina vain silloin kun niitä syödään
jos lopettaa niin sitten on oma vika ja oma vika mitäs eivät tee mitään elävät vain yhteiskunnan varoilla ja vetävät päänsä täyteen
niin
nopeat syövät hitaat
eivät

mutta

ei minua juuri nyt oikeasti niin paljon ärsyttänyt lukea lasten psykoottisista oireista. se oli oikeastaan mielenkiintoista.

minusta vain alkoi tuntua
että voiko enää sanoa mitään
ilman että heti joku analysoi henkilöni autistiseksi tai psykoottiseksi
deprsessiiviseki neuroottiseksi

onko sillä mitään väliä mitä tuntee
ilman määrityskaavaa
voiko vain olla maailma
joka nyt sattuu olemaan tällainen,
se vain sattuu, se on
ainakin tämän hetken
ja ehkä kymmenen seuraavaa vuotta
mutta että
entäs sitten
ei minua sen takia tarvitse laittaa hoitoon

että eikö meidän näkemämme muutu ikinä
eikö se vain voi
ilman syitä ja seurauksia ja varhaislapsuuden emotionaalisia puutteita
eikö
täällä voisi olla eläinten ja kasvien lisäksi sieniä
vain koska niitä on ja ne ovat vaikka ne eivät olekaan kasveja tai eläimiä

entä jos myrsky kaataakin puun

ja yhtäkkiä
neljäntoistavuoden jälkeen
kirjoitat tytön nimen hakukoneeseen
ja löydät
että hän asuukin samassa kaupungissa kanssasi
että hän kuuntelee musiikkia jota sinun poikasi kuuntelee
ja jota sinä kuuntelet
ja että hänen kirjoituksensa muutavan vuoden takaa ovat sellaisia
joiden kirjoittajaan et ikinä olisikaan halunnut tutustua

että tyttö jota olet leikkinyt neljätoista vuotta
ei olekaan se tyttö jota olet leikkinyt
koska sinä olet leikkinyt täydellistä elämää kreikkaa ja kuvia
mutta tämä tyttö on ihminen

kuinka aloittaa ja olla menemättä metsään
öisin
minä suunnittelen miten kirjoitan
suunnittelen monta liuskaa ja aamulla ei ole tietoakaan niistä lauseista
joita yöllä niin hyvin muotoilin
en jaksa kaivaa muistiinpanoja en jaksa en jaksa
ja mistään muusta se ei ole kiinni kuin siitä että viitsisin

näin unta jossa jotenkin kummasti olin menossa joihinkin kirjamessuille haastateltavaksi julkaistusta kirjastani
jota en ollut itse edes lukenut sen jälkeen kun olin kirjoittanut enkä oikein tiennyt minkälainen kirja siitä nyt sitten tuli
en ollut kertonut koko kirjasta kenellekään ja minua vähän ahdisti mediahässäkkä joka siellä pyöri
suurille tauluille oli heijastettu minunkin kuviani, joissa en näyttänyt yhtään siltä kuin olisin kuvitellut näyttäväni
minulla oli ylläni sellaiset vaatteet joita en tiennyt minulla olevan
ja sellainen kampaus jota en tiennyt minulla olevan
ahdistus kuitenkin hälveni ja muuttui ärsytykseksi kun missään mediassa ei mainittu minun kirjastani mitään. nimeni luki siellä täällä mutta ei arvostelun arvostelua. kaikki touhottivat ainoastaan yhden ja saman kirjailijan ja kirjan ympärillä. (nimeä en enää muista, mutta se oli joku mies, esikoiskirjailija hänkin)
jouduin keskusteluun jossa jotkut kirjallisuustutkijat ja kriitikot ja ystäväni kehuivat kilpaa tätä kyseistä miestä eikä kukaan näyttänyt muistavan että minäkin olen juuri julkaissut kirjan. aloin korostaa itseäni ja selittää itse kirjastani mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta.
lopulta minä aloin tajuta muistaa että kirjaani ei oltukaan vielä julkaistu vaan se tultaisiin julkaisemaan lokakuussa.

hmmm.
olenkohan minä kirjoittanut eilen liikaa? alitajuntani näyttää olevan ainakin sitä mieltä. tai ainakin sitä mieltä että kirjoittaminen on nyt enemmän tai vähemmän mielessäni tärkeissä asioissa enkä näköjään osaa nukkuessanikaan ajatella mitään muuta. onneksi tuollaiset julkisuus julkaisukysymykset eivät ole vielä millään tavalla ajankohtaisia. vaan voin ahdistella edelleen sitä että osaanko edes.

voi kurjuuden surkeus
ihana kahvila katariinan kahvimylly on lopettanut toimintansa jyväskylässä :(
jo kesäkuun alussa.
:(

ja tämän kaiken sen lisäksi ettei enää saa suolapähkinäisoja eikä halpoja mozzarellapitsoja.

näen jo painajaisia tekemättömistä tehtävistä.

huomenna lähden ruotsiin. ja he olivat paistaneet jo tänään sämpylöitä.

omituista juoda vettä kun se ei olekaan vettä. ja unia niin paljon niin paljon mistä sitä tietää

olen lukenut viikonloppuna eilen loppuun kirjan ja sitten sekin on päässä
eikä tahtoisi että se vielä ohi
ne kirjat ärsyttävimpiä joita ei halua voi jättää kesken mutta joiden ei halua loppuvankaan

ja minä lepään auringossa lepään tässä tunteessa kun
migreeniyönä minä herään nauruuni voi aiheuttaa hyvänolontunnetta koko seuraavan päivän minä itken

ja jotenkin täytyisi siirtää seiniä jotenkin että repäisisi irti kääntäisi ja vääntäisi niin fyysisistä niin paljon ettei voisi enää ajatella ja istua monta tuntia istua vain ja olla ajatuksineen täytyy juosta

yhtäkkiä minä luen uutisia ja alan itkeä en tiedä miksi ulvilan surma alkaa itkettää minua juuri nyt yhtäkkiä minä luen kaikki ne vanhat uutiset siitä ja itken ihan vähän vain mutta kuitenkin

joskus

ja olen huomannut että ajatuskin autolla ajamisesta ahdistaa minua.

ajatus junan vaihtamisesta
tiskivuoresta
esseiden kirjoittamisesta
tulevasta tentistä
pyykkäämisestä
väkijoukon läpi kulkemisesta
rahasta
ahdistaa minua

ja tahtoisin juuri nyt mennä parvekkeelle ja maalata.

unessani oli ankerias jota ei saatu hengiltä.
se oli valkoinen ja joku oli kalastanut sen
eikä ollut tappanut
se pomppi ympäriinsä eikä kalastaja tahtonut koskea siihen
se sätki ja luikerteli
minä sanoin että se pitää tappaa että sitä pitää vaikka lyödä jollain kalikalla
että noin se vaan hitaasti kituu se täytyy tappaa
kalastaja tai joku muu pienessä mökissä olevista ihmisistä etsi käsiinsä haarukan ja löi ankeriasta sillä ankerias sihisi ja kiemurteli sohvien alle jonnekin minä istuin yhdellä sohvalla se on siellä alla minä huusin minua oksetti putosin sohvalta kurkottaessani ja käteni osui kylmään ja kosteaan aloin kirkua kukaan ei välittänyt menin takaisin sohvalle ja yritin hahmottaa missä se on sanoin se on tuolla mutta kukaan ei enää ollut kiinnostunut ankeriaasta muut etsivät kenkänsä ja menivät minun kenkäni olivat ankeriaan ympärillä ankeriaassa en halunnut liikkua

niskat on käsittämättömän kipeät
olen alkanut ajatella
jos tuo puolitoistasänky onkin vain yhden sänky ja kaksi ihmistä on liikaa
ja siksi minun niskat aina herätessä

tahtoisin kirjoittaa

matka

pakkasessa on nyt reilu seitsemän litraa mustikkaa
ja jääkaapissa odottaa huomista piirakkaa vielä osa mustikoista

minä tykkään mustikoista!

kotona. pitkästä aikaa. omituista.
sitä tottuu jo siihen että nukkuu sohvaviritelmissä ja laajoissa vanhoissa parivuoteissa. tottuu jo viltteihin ja vanhanajanlakanoihin kulkee taloissa niin kuin silloin kun niissä asui itse
alkaa jo muistaa jääkaapin paikat lehtien paikat rappusten äänet ja vessan
tillit ja persiljat rutiinilla
aurinko varpaissa ja kylmä kostea nurmikko
osaa rautatieasemalle ja takaisin
turistina helsingissä paljon rahaa ja paljon rahaa
ja
viikonpäästä ruotsiin

kaikkea arkea.
kestää taas ennen kuin jotain muuta
ennen kuin unia ja maita kiviä valaita ja puita

olen lukenut.
alkanut taas. päässyt. ja taas kerran keksinyt mistä kirjoitan kesän kirjallisuusesseeni. taas kerran tosiaan.

enkä tiedä miksi olen levollinen. miksi tuuli ja sade eivät puistata. tai miksi minä en lyö päätäni koska en ole vieläkään aloittanut.
paperit epämääräisissä pinoissa kirjat kirjastolla ja en ole saanut edes yhtä palkkaa, joka olisi pitänyt saada jo tammikuussa. entä sitten. en jaksa vaatia. en jaksa vaatia mitään. minulle riittää. tuntuu että riittää kun saa maasta perunoita ja sipulia ja äiti antoi rahaa mansikoihinkin
että on jo kahdeksankymmentä kasvia ja valo joka ei ole nyt liian kirkasta
pilvien läpi vain sateen läpi

tuntui hyvältä.
olla pois. nähdä ihmisiä joita on ikävöinyt. tuntuu hyvältä
että on vielä paikkoja
että on kaupunkeja metsiä merta järviä mustikoita puutarhoja sukulaisia ystäviä
että he kaikki ovat ja minä
osana vieläkin
ja pääsen osaksi vaikka vain vierailijana
niin kummallista niin kummallista mutta hyvää.

unieni saari

viime yönä näin melkein koko unen kestävän unen. Tai kaikki palaset ainakin jollain tasolla liittyivät toisiinsa.
Taas unieni saari. virtaavaa vettä, putouksia ja jäätä.

erityisesti kiehtoo
miten unessa voi muistaa
miten unessa voi olla muistoja?
se on niin kummallista
se tunne, että unessa
että unista on tullut oma maailmansa niin
että siellä, unien maailmassa, on tapahtunut tapahtumia, toisissa unissa,
ja toisissa muistaa niiden toisten unien tapahtumat
niin kuin minun saareni
että minä voin kertoa unessani toisille ihmisille saaresta,
koska olen käynyt siellä aiemminkin
useasti aiemminkin

koko päivän minun sisälläni tulee olemaan tunne
että minulla on saari
se on ihan oikeasti jo
on.
eihän muuta vaihtoehtoa enää ole.

uniani

painajaisessa poikani yrittii tappaa minua. puristi kasvojani vartaloani niin kovasti etta minuun sattui ja yritin rimpuilla pois huusin mutta hanesta oli tullut ehka hullu

toinen uni oli ensimmainen painvastoin. olimme siina veljeni kanssa kotona ja isi sanoi eiko olisikin kiva tulla taas kotiin. mina pinosin paivakirjojani ja veli halusi lukea niita yritin estaa koska eihan se kay, sanoin etta paivakirjat ovat salaisia ja yksityisia, nauroimme ja veli puhui nettipaivakirjoista entas ne, mina sanoin ne ovat eri juttu, ja han kysyi kirjoitanko mina ja mina sanoin kirjoitan ja han pyysi osoitetta sanoin etten uskalla mutta han sanoi etsivansa sen han halusi tietaa mita minulle kuuluu
nauroimme ja oli niin lamminta, han naytti samalta kuin lapsena eika ollut mitaan mita olisi tarvinnut pelata

yhdessa unessa lensin helikopterilla
yhdessa oli vetta joka jaatyi
ja tuhat muuta joisa juhlia lapsia unohtamisia ihmisia

ja nyt mina koitan olla menematta enaa nukkumaan ja ehka jatkan siivousta
silla eilen tuli jo puhdas koti aika paljon puhdas

hui kun vasyttaa
ja tama ei taas tanaan tunnista aata jossa on siis kaksi pistetta paalla.

käännöstyöhön!

uskomatonta
eilen selvitin Innocence elokuvan pohjalla olleen kirjan
ja tajusin että kirjailija Frank Wedekind
onkin jo vanha tuttuni teatterista

mutta
en voi uskoa että yhtäkään hänen teostaan ei ole lainattavissa jyväskylän alueen kirjastoista
ja yliopistonkirjastosta ainoastaan yksi näytelmä ruotsiksi (!) ja kaksi jotakin teosta ilmeisesti saksaksi.

täytyy varmaan toden teolla alkaa miettiä sitä saksan kielen opiskelua
ja samalla kaikkien muidenkin kielien
että voisi sitten vaikka alkaa suomentaa sellaisia teoksia joita ei jostain ihmeen ja kumman syystä ole kukaan vielä tajunnut suomentaa
ja joskin on suomennettu joku niin sitä ei ole mistään saatavilla.

käsittämätöntä.

sitä vain tajuaa aina välillä että tosiaan. tässä kaikki heti tänne mulle nyt maailmassa kaikkea ei voikaan saadaa...
niin kurjaa :(

olen kirjoittanut nyt joka päivä.
tuntuu hyvältä
ja olen innoissani
mutta ehkä ei pitäisi sanoa omasta kirjoittamisestaan mitään jos se katoaa
katoaa samalla tavalla kuin ihastukset unet kun ne kertoo
rakastetut maailmat kauneus
jos kääntyy katsomaan

suosittelen musiikiksi tällä hetkellä Voltairea
jos haluaa hymyillä
tänään
oli pilviä niin kuin voisi katsella
ja sitten hellettä vuorotellen niin
teki mieli jäätelöä mutta päätyi syömään valkosipulia
ja päivä
äiti tekee mekkoa
ja minä mietin kuka helsingistä ehtisi tavata minua jos tulen vain päiväksi jos olisi päivä
muut eivät ole yhtä työttömiä kuin minä
kukaan

mutta
vielä on aikaa
ajatella miettiä päättää lähteä tulla mennä
takaisin

yhdellä kädellä on vaikea kirjoittaa. jos on oppinut kahteen.

sateessa minä kastuin. tuulikin.
hammaslääkäriin pääsee vasta syksyllä ja vasta elokuussa voi varata syksyksi.

eilen tajusin että päähenkilöni kuolee kirjoitukseni lopussa.
luin tekstini loppuun ja se oli niin selvää.
teksti voi avautua itsellekin uudella tavalla
näköjään.

mutta en aio mitenkään kirjoittaa sitä kuolemaa siihen. en aio muuttaa mitään. se on minulle niin. se kuolema. mutta ei välttämättä
millään tavalla kenellekään toiselle.
avoin. niin kovin avointa
joskus ajattelee että onko mitään järkeä siinä että
ei kirjoita lause lauseelta
vaan jättää taukoja
alkavatko aukot ärsyttää
jos ei osaakaan täydentää jos ei osaa pistää pistettä paikkoihin joihin
ja toisaalta
ei yhtään ymmärrä mitä sanat

tapasin aiemmin keväällä tytön joka vihasi lyriikkaa ja lyyristä kieltä. hän oli sitä mieltä että jos asian voi sanoa suoraan niin miksi
ja hän haukkui esimerkiksi maria peuran kirjaa valon reunalla
sanoi että se on niin kauhea ettei voinut lukea loppuun
niin
ihmiset lukevat eri tavalla.
siksi on mahdotonta
minun mielestäni
tehdä kaikenkattavia kaanoneita
koska
ei ole mitään ylhäällä olevia tulevia kriteerejä
mikä on hyvä
minun mielestäni
jokaisella ihmisellä on omansa
oma kirjansa joka jostain syystä
(sitä voi olla mahdottoman vaikea määritellä miksi)
on juuri se oma kirja

minulla rajatapaukset.
minulla suurpyytäjä
aallot
poltettu oranssi
kävelymusiikkia
manner
märta peter ja virginia

jostain syystä
minä tärisin enkä voinut sanoa kuin hej
kun kirjamessuilla seisoin märtan edessä ja minun piti esittää niin monta kysymystä ja

en tiedä. kirjat menevät myös vaiheittain.
manner tuli yläasteella
peter ja virginia lukion alussa
märta lukion puolivälissä

mutta kuka minun sinäni on nyt
kenen luokse muuttaisin asumaan?

joskus tuntuu mahdottoman vaikealta rakastua
lukee liian analyyttisesti liian tarkasti liian paljon liian vähän
en tiedä
joskus ikävöin sitä että lukemisesta nauttii
nykyään se on vain niin paljon pelkkää lukemista

ehkä runot vielä
ääneen luettuina
kuultuina

ja eilen löysin kuusi vuotta sitten kirjoittamiani lauluja
niissä oli jotain kovin aitoa viisitoistavuotiasta hannea
jotain sellaista mitä ei enää ole mutta jonka voin etäisesti muistaa

sitä huomaa kasvaneensa
ja silti säilyttäneensä jotakin
niin
samaa

Ollut siellä missä isä missä äiti
ollut siellä missä auto missä huoneita missä jääkaappi ruokaa missä mökki
tehnyt salaattia ja kuullut murheita sellaisia
ja ahdistunut niistä niin ettei saanut unta yöllä herännyt päänsärkyyn nähnyt unia

nyt unesta vielä uninen koska nukkui nukkui aina vain
niinkin voi tehdä. kun toinen lähtee töihin jää itse nukkumaan
ja vasta huomenna kun on viimeinen mahdollisuus menee verikokeisiin ja sen sellaisiin sitten käsi kipeänä
ja nyt on kaappi täynnä särkylääkkeitä niin paljon ettei ole eläissään
pitänyt niin paljon
nyt olisi sellainen lääkekaappi jolla amerikkalaisten leffojen teinit voisivat käydä

musiikkina Nicole Willis
ei tämä kuuntele sellaista musiikkia sanoo, nauraa
ystävältä sai ja sitten ajattelee annaa. tanssimista. kuinka jonkun vartalo voi
tahtoa niin kovasti liikkua ja liikkua

yritin pysyä erossa televisiosta
yritin
katsoin vesikauhudokumentin
kirjaohjelman jossa puhuttiin pepistä
veneläistä saippuaoopperaa
jotain animaatiota vähän jossa flow oli käännetty luistoksi!

tänään on herkuttelupäivä
kun poika osallistui tutkimukseen josta sai kymmenen euron lahjakortin sokokseen
eihän sitä voi käyttää ruokaan
tietenkään

ja nyt on sigur ros

erikoista
miten tuulet menevät
miten ne muuttavat suuntaa ja musiikki
ihmiset
meillä ei olekaan luokkakokousta
sinne ei olisi tullut kuin kymmenkunta
puolet.
ei minua haittaa. yhtään. olisi ahdistanut vastata
muidenkin puolesta
niiden jotka minun pitäisi tuntea

olen öisin ajatellut
tulevaa graduani (sitten joskus tulevaa)
kirjoittamista, kaikkea mitä kirjoittaisi mitä sitten tapahtuu ja sitten
kuunnelmaa, olen ajatellut yrittää tienata rahaa

olen ajatellut jos syksyllä pyrkisin ylioppilasteatteriin
en tiedä
se muuttuu nyt yhteisöksi ja ehkä
en tiedä
sitä vain kaipaa joskus niin paljon

bussissa mietin etten ole sittenkään teoreettinen ihminen
mutta samalla tajusin etten todellakaan myöskään käytännöllinen
ehkä työkkäripsykologi oli muinoin oikeassa
etten sovellu mihinkään alalle

minulla ei ole mitään taitoa
eikä kutsumusta
sillä tavalla yhteen
selkeää
en osaa omaksua yksityiskohtia
ihmettelin miten jotkut ovat voineet oppia jo kaikki lajit niin että he opettelevat nyt jo alalajeja. samperin voikukkia. ja minä, jonka äiti ja isä ovat toitottaneet koko lapsuuteni mikä mikin on ja kaikki mahdolliset bilsan kurssit ja kaikki
minä en ole oppinut yhden yhtä nimeä.
mutta kun
minua ei ole kiinnostanut nimet
ei pätkääkään
minua on kyllä kiinnostanut ottaa kuva
mistä tahansa kauniista mistä tahansa mikä liikkuu pysyy
mutta ovatko ne siemenet joita rakastan ja kerään purkkeihin kesä toisensa jälkeen koska ne tuntuvat ihanilta ja niistä voi tehdä leikkiruokia nuokkuhelmikän siemeniä. sillä ei ole ollut väliä. mitään.

tai että mikä lintu pelastetaan.

mutta nyt. opiskellessa sillä alkaakin olla väliä. pitäisi tietää. vain niin voi osoittaa pätevyytensä. jopa lasten luontoleireillä pitäisi tietää. kun lapset kysyy ja lapset tietää enemmän.
enkä minä vain opi. opin ne juuri niin että osaan ne hyvin tentissä mutta sitten. sen jälkeen.

nyt soi bach

ja kirjallisuus. ei minua kiinnosta analysoida teoretisoida ei minua kiinnosta käyttää mitään viitekehyksiä minua kiinnostaa maailmat
minua kiinnostaa mitä siinä sanotaan

ja kun kirjoitan
minä en todellakaan kirjoita kenellekään tietylle minä en kirjoita ajatellen hmmm. laitanpa tähän nyt tällaisen rakenteellisen jipon ja hmmm. kylläpä tämä intertekstuaalinen viittaus kuulostaa hyvältä.

ja plaah.
ehkä minä sittenkin voisin vain istua suuressa valkoisessa huoneessa. taustalla bach. ja kädessä pensseli ja värejä niin paljon kun maailmassa voi olla ja aloittaisin yhdestä seinästä tekisin huoneen
ja siinä olisi minun elämäni sitten.

pian tulee tyttö
pian pitää mennä vastaan
jännää
ei nähnyt sitten sen kun lähti ranskaan
nyt
näkee

näin unta yöllä jossa
omituisia asioita
herättyäni muistin mutta herättyäni aamulla en muistanut
jotakin tippui taivaalta
pilviä?
jotakin niin että meidän piti äitini kanssa väistää
ja lopulta me hyppäsimme kalliolta kuin kuiluun ja väistelimme kallioiden alle putosimme ja taivaalta putosi se oli kuin kaatosadetta salamoita mutta se oli niin selkeä silloin nyt vain utua nyt vain tunnetiloja siitä
kun putoaa ja pitää väistää taivasta.

ja kirjastotäti sanoi maksa neljä euroa kolmekymmentäsenttiä en muuten lainaa kun en saanut enää lainata kun olin jo viisi kertaa uusinut
mutta
sitten oli vain kaikista kolikoista euro ja kolmekymmentä ja suostui ja kolme euroa vielä
mutta ystävällä olikin neljäkymmentäeuroa
ja minä en pidä typeristä hyväksikäyttäjä miekkosista jotka olivat joskus turkkilaisia (turkkilaiset tupakoi) mutta se ei tupakoinut eikä ollut turkista mutta sen takia juhannus alkaa vasta juhannusaattona monen tunnin jälkeen illasta ehkä mökillä vasta yöllä. plaah. bussissakin on kiva viettää juhannusta.
onhan se kiva että saa kaksikymmentäeuroa palkkaa juhannusaatonpäivältä ihanan päivärahan jos sitäkään.
en siis minä. vaan se jonka kanssa asun. jonka kanssa lähden juhannukseksi minun kotiin.
ja kerätä kasveja. taas. ahdistaa jo valmiiksi lääkäri sanoi että pitää välttää riskitilanteita ettei tule minä sanoin ettei stressiä voi välttää ja sain reseptejä ainakin neljälle eri lääkkeelle jos joku sitten
ja ystävä kertoi että heille opetettu menetelmää joka auttaa sekä migreeniin että astmaan rentoutusta vain että osaisi milloin vain rentouttaa itsensä
että psykologisia menetelmiä pitäisi enemmän hyödyntää lääketieteessä mutta eihän
eihän mitään sellaista mikä ei ole aivan
eihän muihin kuin lääkkeisiin voi luottaa
ja koti on sotkuinen niin kovasti

ja minä olen miettinyt ihmisiä paljon ihmisiä ja sitten he eivät kuitenkaan tiedä että olen miettinyt heitä.
ukkospilvet. ukkospilvet.

ja minä minun kirjoitusteni maailmassa lukenut niin etten juuri nyt voi kuin sanoja. vain toistensa perään. alleviivannut.

ja ei malta odottaa että pääsee kirjoittamaan! mutta kun ensin pitää tehdä tylsä työ. ja sitten vasta.
sitten vasta ehkä.

heräämistä.

juuri sellainen aamu että kirjaimet
mutta
sitten on pöytä sitten on pöytä ja lasipurkit ja peltipurkit paperit
ja musiikki.

liian paljon väsymystä.
ja siirrettyjä päiviä

juuri sellainen aamu että jos haluaisi jos viitsisi jos
voisi kirjoittaa

nyt minä tiedän miltä tuntuu kun ei voi kirjoittaa. ei vaikka voisi. kirjoittamisen esteet. ennen kaikkea sitä ettei vain kirjoita. ei saa itseään siihen. pyörittää pyörittää mutta aloittaminen.
pääni sisällä sanat. pääni sisällä kirjat. pääni sisällä
mutta paperille
niin.

juuri.

leirit on ohi
onnellisesti
jo eilen
nyt on palapeli parvekkeella
ja tänään lomapäivä
yhteinen loma päivä ei mitään tehdä päivä

ensi viikolla
minä aloittaa
siivoamaan kirjoittamaan opiskelemaan lukemaan esseitä

mutta tänään
yritän unohtaa unet joissa murhaaja muuttui limaiseksi karkiksi
joissa sekoitin kassakoneen
joissa taas mummin talo ja piilot
vanhoja luokkakavereita ja viisi tuopillista olutta

katsokaas
minulla on B vitamiinin puute huulissani

levotonta minun vatsani sisällä ja kaulani sisällä
ei enää lapsia jotka soittavat ukkonoaa niin monta kertaa että
ei enää sitä joka hokee sitä simpsonien tou
niin monta kertaa että
ei enää vuoleskelua ja vaarallisen näköisesti puukkoja ikkunasta ulos
autistista poikaa joka puhaltelee päälleni sanoo päivällinen
ei adhd poikia ei sitä joka sanoo kaikkeen ei ei kiinnosta ja kolme ja puoli tuntia ennen kuin suostuu pyytämään ensimmäisen kerran elämässään anteeksi
ei ampiaisia hämähäkkejä lukkeja korentoja pistiäisiä kovakuoriaisia itikoita
ei kikatusta hysteriaa ruisrääkkää satakieltä pullohaikaraa hihasta repimistä kaatosadetta hävittäjäkoneita eläinleikkejä mafioosoa iltasatuja aamusatuja soijaa uintivalvontaa tiellä kävelemistä jonossa koska päästään kauppaan matojen laittamista kalan irrottamista komentamista väsymystä palelemista hikeä siivoamista siivoamista
niin
nyt on niin hiljaista niin hiljaista ja lapset yhä niin että minä puhun niistä vielä niin pitkään ja paljon ja aina uusia

ja niin paljon että ehkä menen talvileireillekin ehkä haluaisin

ja syksyllä alkaa uusi koulu
tai pääaine
kirjoittaminen
ja sitä ennen pitäisi ehkä taas vähän kirjoittaa
että voisi sanoa kirjoittavansa
että voisi sanoa minä
oikeassa paikassa minä
että voisi

hyvä mieli kun tänään soitti minulle
tyttö
ja pyysi jos lukisin hänen tekstinsä
minulle. minua pyydetty. aina yhtä hyvä mieli.
luottamusta.

olemassa on. ihmisiä.
ja kaikesta katkeruudesta huolimatta sitä töytäisee itseään ja sanoo
höpsö
kyllä kaikki ovat olemassa
kaikki ovat nyt vain kesälomilla ja töissä ja kotipaikkakunnillaan
mutta olemassa
eikä ketään unohdeta
ei ketään unohdeta noin vain
ei edes unissa
joissa autoja ja teitä ja matkoja ja etäisyyksiä

hmmm. niin totta.

hyttysenpuremia
nilkoissa ja
missä ei olisi
talviturkkia ei enää ole
ja unta että lapset tulivat viikonlopuksikin mukaan
kotiin
kun piti olla muutama päivä hiljaista
nukkunut putkeen yli kaksitoistatuntia
ja nyt vasta kakku uunissa
synttärikakku sille jota rakastaa

ja kuumuus
kuumuus kaupungissa kuumuus kuumempaa
sisällä
ei sinistä taloa jonne voi mennä kylmyyteen hiljaisuuteen hetkeksi

nähnyt lehmiä
jotka isompia kuin olisi voinut muistaa
vasikatkin
karitsoja ja niiden äidit kanat kalkkunat possut

oppinut sietämään ötököitä ja itikoita
ampiaisia viideltä aamulla teltassa

ja olemaan itkemättä vaikka punastuu

kesä. tullut.

tänään lääkärissä kurkun kanssa.
sanoppas ää ja täällähän on ainakin afta
ovakos ne tuttuja
no kyllähän ne ovat.

kurkussa. afta. se ei kysele paikkaa. ja nieleminen tuskaa puhuminen suun aukaiseminen.
hengittäminen suun kiinni pitäminen.

mutta onneksi ei tulehdusta. onneksi ei kuumetta ja flunssaa.

pakkaaminen on kauheaa. mistä tietää paistaako aurinko vai sataako ja montako paitaa

mutta silittänyt tänään
ja sitten on kissa jolla mairea hymy
ja suuvettä jota saa purskuttaa tarvittaessa

kriik kriik

kuulin tänään että pääsin.

ruohon leikkaaminen tuoksuu kesältä. sen olen huomannut. ja linnut
niitä on kaksi erilaista meidän puussa. varisten pulujen ja lokkien lisäksi. ja oravien. kuuli että ehkä voisi liito-oravakin. niillä on pesiä yliopiston puissa.

ja pannukakkua.

tämä ei ole kirjoittanut pitkään aikaan koska
on ollut muka kiirettä
kun ei ole kuitenkaan ehtinyt mitään muutakaan
ja aika vain menee

mutta on istunut junissa ja busseissa ja kirjoittanut veeärrälle korvausvaatimuksia

ja ajatellut
ja ajatellut

nähnyt unia
nähnyt todellakin unia

maailmanloppuja ystäviä vettä autoja sumuja gangstereita ja viime yönä labyrintin
jonka jälkeen ihmeellisen tuntuinen jälleennäkeminen ystävän kanssa
jonka luokse uuteen ei pääse mutta lupasimme nähdä

pahaenteinen kuusi kaikkien talojen takana
ei lakkaa vaikka ei tuulisi

miltä tuntuu kävellä kärpässienisaappaissa vesilätäköissä

eilen katsoi kukkia ja sidontaa ja siellä oli entinen ohjaaja ja tuntui niin ikävä
ja muistanut olevansa joskus myös partiossa
aloittanut kirjoja joita on aloittanut kauan aiemmin ei muista niistä mitään kuin ei olisi koskaan

kaikki vesi houkuttelevalta
ja taivas niin sininen pilvetön oli ja heijastui
ja ihmiset ovat alkaneet nauraa kovaäänisesti
junissa kaupoissa kaduilla puiden välissä
eilen puisto typötyhjä

kortti mummilta kun ajatteli

ja kurkku niin kipeä ettei tämä saa tulla kipeäksi

mutta tuuli
se ei laannu tänä keväänä

mahtavaa.
poika on tänään juhlissa ja yön
ja minun piti
piti siis
kirjoittaa
tehdä kotityöt
aloittaa koulutehtäviä
kirjoittaa ystävilleni
ulkoilla
shoppailla

no. olin järjestämässä järjestön juhlia
ja siellä meni joitain tunteja
poljin pyörällä hirmuista vauhtia
ja nyt olen istunut ehkä kolme tuntia koneella
en kirjoittamassa enkä tekemässä koulua
vaan pelaamassa

pakotin pojan lataamaan minulle lapsuuteni huvipuistopelin
ja niin
nyt en ole muuta tehnytkään kuin nostanut lippujen hintoja
ja käskenyt siivojien siivota asiakkaiden roskia
pilipali musiikki ja laitteet rikki pellejen mielenosoituksia ja sen sellaista

niin.
aivan mahtavaa ajan hukkaa siis.
tiskit ovat likaisina altaassa ja minun pääni ihanan tyhjä tehdäkseen enää mitään.

huomenna olisi lähde ja sammalretki
toivottavasti on kaunista ja jaksan lähteä

vaahtera kukkii.

lauseet tulevat töks töks
kuin pääni kuin niskani

minä olisin vanhana ehdottomasti niitä
jotka siellä peliautomaateilla pitkät tunnit rahansa kuluttaisivat
tosin minä olen niin säästeliäs että vararikkoani ei tarvitse pelätä
ja ehkä sitten kun minä olen vanha
ei enää edes ole sellaisia peliautomaatteja
sillä kaikki mummot pelaavat kotikoneellaan nettipelejä

ja joskus tulee onnenpuuska
sellainen. että hoh hoh. onpas tässä hyvä olla.
niin kuin aamulla. kerrankin minä olin se joka sai jäädä nukkumaan
huusin minäkin tulen suihkuun
mutta pehmeässä oli hyvä laittaa silmät kiinni
sitten kuuluu ääni sinä myöhästyit ja ihan pieni silitys
olin kuulemma ihana uninen
joskus ei voi olla muuta ihanampaa kuin että on toiselle kaikkea ällösöpöä ja lällyä

ja järjestössäkin oli tänään kivaa. ihmisetkin. aina välillä ujostelen niitä luonnontieteilijöitä ja sen sellaisia mutta oli hauska olla humanisti tietovisassa jossa tiesin tasan sen miksi juhlimme tänään. ja oli hauska että vieras muisti mitä minä opiskelin ja että siinä oli hänen mielestään positiivista
naurua

ja sitten tietysti yksi jota voi vain ihailla
sellainen kun haluaisi
niin
mutta jo nyt tietää että on aivan eri suunnassa
ja että he tietävät niin paljon että hän näyttääkin
juuri siltä kuin smilla
vaikka joskus se toinen tyttö se jota myös ihailen sanoi että minä
tulen mieleen

mutta minäpä tiedän heistä
että kuvia kokonaisuudesta
ja ehkä
ehkä minä tosiaan kadehdin heidän tiettyjä ominaisuuksiaan taitojaan ja elämänsä osia
mutta lopulta
ottaisinko minä heidän haavansa
niin kuin sen tanssivan tytön jalat
jotka eivät jonain päivänä enää liiku

joskus olisin valmis ottamaan
mutta sitten en enää olisi sama
enkä sitten enää tahtoisikaan
sitten ihailisin jotakuta toista sitten katsoisin ylös jonnekin

mutta paljain varpain me kuljimme hiekkateitä
ja ehkä minä itkinkin sitä
etteivät he tunteneet minua
eikä meistä koskaan tullut, vaikka itkinkin.

joskus olen ajatellut että ne joille itken saavat minusta
ja sitten minäkin heistä
en tiedä onko se sittenkään
sillä ei se riitä
tietenkään se ei riitä että itkee
pitää uskaltaa olla sen jälkeenkin eikä pyyhkiä pois sillä tavalla kuin ei olisi ollut sitä hetkeä
ja se on vaikeinta
sillä helpointa olisi pysyä etäällä

varikset pesivät edelleen
en tiedä onko siellä poikaset mutta ainakin munat

kerran minä päätin kirjoittaa kirjeet kaikille niille
jotka ovat olleet minun suurimmat vaikuttajani

mutta en tiedä

nyt minusta tuntuu että pitäisi kirjoittaa kaikille niille joita kadehtii
ei välttämättä niin että lähettäisi
kunhan pistäisi kaiken muistiin

ja kyllä minä olen edelleen katkera
kaikesta siitä mitä olen menettänyt kun olen valinnut mitä olen valinnut ja jättänyt valitsematta
edelleen minä jään.
kun muut tarttuvat kädestä suojatien yli. se oli minun suklaapalloni vaikka ei sitä ymmärtänyt kovin moni.
suklaapallo. se tulee muistaakseni Runar Schildtin novellista. Että jokaisella on jokin sellainen ikään kuin tapahtuma, joka toistuu. aina vain toistuu elämässä. tapa reagoida. siinä novellissa se oli suklaapallo. jokainen henkilö reagoi eritavalla saatuun suklaapalloon ja se miten siihen reagoi kuvasti koko henkilön elämää.

mutta minä en ole kirjoittanut suklaapalloani kuin pienelle paperille joka ei ole täällä.
sellainen se on. muodoltaan. paperin reunaan tuherrettu muutama rivi.

sellainen minä olen.

vaikka joskus iltaisin
kiipeilenkin puissa ja huudan kovaan ääneen ho hoi olemme merellä nyt ja täällä lait säätävät valaat
lait, he kysyvät. ei heillä ole lakeja, vastaa toinen.
minä kysyn heillä
ja kaikki ovat hiljaa
kukaan ei selitä mitä tarkoitti
mutta minä näen puun latvasta kauas merien taakse ja syvyyksiin
ja piilotan sinne ketunhäntiä ja pupunnahkakorvia kermasaappaita siilinpesäpuita
ja sitten pitääkin kirjoittaa
mutta minä heitän lyijykynät puusta alas ja otan taskuista punaisia ja vihreitä ja keltaisia teen kuvioita heistä jokaisesta omansa ja heidän pitää arvata kuka on kukin
istuvat ympyrässä ja viivottimilla mittaavat
uskaltavat sanoa ääneen mutta koska on ilta koska voi tulla yö minäkin uskallan
puussani
puussani joka on kivistä tehty eikä kiveksistä
ja lopulta kädelläni huit hait merelle sillä siellä tuulee ja turvallisesti istun kanoottiin ja melon järveni ympäri kaikki järveni jotka ovat minun ne ovat minun minä sanon eikä kukaan voi niitä minulta viedä eikä minun kuviani jotka minä vain näen vain minä
eikä tule koskaan aamu jos minä saan päättää
on vain laineita on vain kiipeilypuita ja mustikoita
on naurua jonka kaikki tuntevat
eikä koskaan nyökyttelyä

mutta aamut tulevat
ja niistäkin voi tehdä
pesiä ja onkaloita luolia ja vesistöjä
pitää vain osata liikkua
pitäisi osata laittaa tikut suoriksi riveiksi tai hajottaa rivit
silmät kiinni silmät auki ja sateessa hymyillä vaikka vastaantulijoilla ei olisi sateenvarjoja
kuvat kuvina ja kuvien kuvat toteen
kattojen katoilla jokaisen talon ikkunaan valo ja sammuksiin
tulitikun puhaltaminen ja päiväpeiton puisteleminen.
kuolleet kasvit jotka maatuvat kasvavat taas uusiksi puiksi

minun veneeni. minun veneeni ja vesi.
aamuisin on sumu.

teinix

Tänään
oli suunnitellut tyttöjen päivä
sellainen
että menee kauppoihin ja ostaa uuden mekon tai uuden paidan
punaista ja pilkullista.
ensimmäistä mekkoa kokeillessa tämä huomasi pienuutensa. pienen pieni hukkui kokoon 34
seuraavista mekoista pienin koko oli 36 tai M
tämä ei edes kokeillut
näki jo heti päältä että ei pysyisi päällä
ja eniten niissä henkareissa roikkui L ja XL ja minua vähän suututti hetken
että kovimpaan ääneen aina valitetaan ettei ole isoja kokoja
ja niillehän on omat kauppansakin
omat vaateosastonsakin ainakin

pienille ei ole mitään.

mutta ehkä minä halusin olla vain hetken ärsyyntynyt ja ärsyttävä.
katselin nenä pystyssä nelikymppisiä naisia jotka hipelöivät nuorten vaatteita ja ajattelin

onneksi en tosiaan käy useammin kaupoissa
luulen että minusta kehittyisi hyvinkin nopeasti bitchtyttö
että tekee mieli sanoa ärsyttävällä äänellä ärsyttäviä sanoja

ehkä olen mielluumin tämä rumilus
ja olen arvostelematta
niitä nelikymppisiäkään
ja pyydän vain äitiäni tekemään minulle pilkullisen mekon. punaisen.

viime yönä
minä sitten avasin sen oven.
tanssin käytävää pitkin koska se oli tyhjä.

olihan niissä toisissa unissa verta.
mutta ne olivat toisia unia.
eikä veri ole koskaan ollut painajainen.

ja menen kesäksi leireille. kahdelle vain ja ei sillä elä. mutta.

ja päiväunetkin. sormet kylmänä. iho unikuuma.

huokaus.

Tänään
en saanut työtä

yhtäkkiä sitä putoaa taas taivaistaan tähän maahan
ja miettii rahaa
yhtäkkiä on taas totta ettei kuukauden jälkeen enää ole
ja nyt

mitä

paniikinomaisesti työpaikkailmoituksien selailua
puhelinmyyntiä. pelkkää puhelinmyyntiä ja sellaista josta ei ole työkokemusta
kaikkea olisi pitänyt jo tehdä pitäisi olla kaiken koulutus
ja sitä hakkaa päätänsä seinään sinä typerä olisit voinut varautua pikkuisen aikaisemmin sitä oli vain niin itsevarma niin typerä kaikki kyllä järjestyy ja nyt on jo toukokuu
kuka hullu enää

työ
ja kun ei saa työtä on yhtäkkiä työtön jo senkin takia ettei ole koskaan saanut työtä
minun työkokemukseni vuosia sitten

pettymysten pettymykset

ja pitäisi soittaa sinne ja tänne ja minä inhoan soittelemista
minä inhoan inhoan inhoan inhoan sitä että aina pitää pitää pitää ja sitten ei koskaan ja sitten itkee pää seinää vasten itkee kaikissa rappukäytävissä ja kulkee ohi kaikkien ohi
juuri kun ei jaksaisi mitään ei edes selittää

mutta niin. ei työtä. ei rahaa. ei rahaa. meillä ei ole kummallakaan. paitsi minulla. kai se on sitten avattava säästötili ja ostettava niillä rahoilla ruokaa. mitä sitä turhia säästelemään. kun elämä ei ole sellaista, että voisi sästää. piru kun minut on opetettu säästämään.
ja niin helvetin itsepäiseksi.

kaikki on aina muiden syytä.

mutta kun en minä ole sellainen, joka osaisi syyttää itseään joka osaisi kävellä pää pystyssä
pah

ja sitten
saan pian kuitenkin kuulla etteivät tekstinikään riitä
edes tyhmään kouluun

täydellisyyden tavoittelu on niin typerää ja silti sille ei mahda mitään. ei mahda mitään että pelkää epäonnistumisia niin paljon. ei kestä edes yhden työpaikan hylkäyspäätöstä. tai viiden.

typerä tyttö itkee.
mutta pääsee ainakin kesällä sitten kulkemaan miten tahtoo. ilman rahaa tietysti. mutta onhan tällä vanhemmat joista toisella on hyvät tulot ja ne voi sitten vaikka lainata. niin. menee sitten mökille uimaan koko kesäksi.

vappu vappen

ilta jo
ja monta päivää mennyt
monta asiaa niin ettei ole kertonut kuin iltasatuja jotta nukahtaisi itse
hyvin

unessa talo joka oli isovanhempieni talo joka oli vanhempieni talo
enkä minä tiennyt mistä laittaa valot päälle
ja löysin pienoismallin talosta. äiti oli rakentanut sen se oli aivan kuin meidän kotimme kun otti yhden kerroksen pois sen alta tuli uusia kerroksia joissa oli uusia huoneita ja me olimme niissä
koko perhe
äiti isä veli minä
ja kolmas lapsi toinen tyttö
minä jäin katsomaan pienoismalli tyttöä ja mietin miten meitä oli siellä kolme

yrittänyt etsiä bergmanista
esitelmä ylihuomenna
huomenna kokous ja pitäisi elokuvaoikeuksista
tämä on laiminlyönyt
nyt vain sigur ros
nyt vain ja sitten suihku ja sitten ehkä nukku
maan

ja pitäisi ilmoittautua luokkakokoukseen kun onhan sinne
varattu paljon kasvisruokaa
ihan vain
minua varten
ko? minun olisi tehnyt mieli kysyä
he olivat ironisia tietämättään minä kuulin äänestä vaikka ei ollut ääntä
ja vieläkin hämmästyn sitä miten toisenlaisia ovat sittenkin ne joita on joskus tuntenut
ja silti niin yllättäviä silti niin ettei olisi voinut kuvitella sanovan vaikka olisi pitänyt tuntea
ja sitten nauraa kun yhä niin sama yhä niin sama kuin silloin
samat suhteet meillä kaikilla kuitenkin

ja vesi on ruvennut houkuttelevaksi
kimaltelee pirulainen
ja silti niin jäinen vielä
ettei uskalla kun vähän koettaa
ja kertoi että joskus ennen kuin jäät olivat vielä lähteneet
eivät edes vielä lähteneet
ja kiivetä jäälautalle

nyt on vain jäävuoret

ja tämä näkee aina puun
joka on talojen takana
se huojuu siitä tietää sen olevan puu mutta muuten
sitä voisi luulla dinosauruksen pääksi

tämän tekisi mieli kirjoittaa. tekisi mutta ei ole kevään lapsi
lainkaan
tajuaa ettei kyllä yhtään
tämä valoisa vuodenaika tekee minut vain levottomaksi
paikasta toiseen ja toisilta toisista
ja sanoa ääneen olisipa jo syksy
hymähtävät
mutta tämä elää silloin
silloin voi tuijottaa ikkunasta ei tarvitse olla päiviä jolloin kaikkien täytyy kerääntyä korit täynnä herkkuja ulos ja hymyillä ja jaksaa kun toiset haluavat juhlia
ja olla niin pirun ulkopuolella juuri silloin koska eihän ole syksy eihän ole sadetakkeja sateenvarjoja kumisaappaita perunoita keitossa tyhjiä katuja lehtiä edestakaisin
on vain tuuli joka on kuiva on vain tuuli joka pöllyttää kaiken pölyn ja ihmiset typerissä päähineissään
ja linnut ovat kuulemma jatkaneet matkaa vaikka tarvitsen lintukirjan

mutta ei sen väliä vaikka ei asu missään ei sen väliä vaikka ei olisi aina ikkunoita kun on vain ovia joita täytyy jatkuvasti avata
vierashuoneisiin laitetaan patjat ja sitten maataan kiinni toisissaan niissäkin joita vasta ensimmäistä kertaa on puhutellut nimeltä ei sen väliä sillä eihän oikeastaan tarvitse muuta
eihän oikeastaan tarvita peilejä koska niistä näkyvät vain unet ja mansikkapaikat
ja sitten on aamuja on aamuja joina herää ja katsoo kattoon katsoo viereen katsoo ohi ja siinä sitä ollaan ja sen on väliä

pitäisi oppia olemaan siinä kun on pitäisi oppia olemaan se mikä on eikä kulkea aina sinne mistä tietää tulevansa kuitenkin takaisin heti kun pimeä alkaa heti kun loppuu valo tai sade

miksi he eivät ymmärtäneet minun onnellisuuttani
he eivät ymmärtäneet eikä minusta sen takia koskaan
tullut kuviani
mutta ne jäivät minuun minä muistan

kun heitimme vesi-ilmapalloja saunan ikkunasta kun kuumassa vedessä ne olivat eläimiä muistan kylmän pihan illan ja kuinka hänellä nälkä kuinka hän katsoi minuun ja kysyi kuinka minun olisi tehnyt mieli mutta hän jäi sitten kuitenkin koska minä olin hiljaa muistan aamun kun ilmapallo puussa isät ja isien kaverit kuuntelemassa lauluja joita laulettiin vuosikymmeniä ennen joita laulettiin edellisenäkin yönä ja sateessa syömään sateessa hevosia minun pakko uskaltaa ja seuraavana päivänä talo ja ihmiset joita ei ikinä omassa hulabaloobalaibalooba paljaat varpaat ensimmäistä kertaa

mutta nyt syntymäpäivät ovat vain nimiä
ja sitä saattaa purra huulta mutta
joskus nauraa ettei ainutkaan nimi sama nimi ettei ainutkaan voi tietää millä tavalla minä laitan kädet iholleni kuinka minä piirrän kasvot joita ei heti näe

nauraa ettei kukaan

onko yksinäisyys sittenkin voitto sittenkin
jos sen tajuaa jos

ja kevät ei sovi minulle
sillä liike täytyisi
on kaupat on hiukset on vaatteet on kasvamassa pitää kehittää uusia jatkuvasti ettei vain pysähdy liikaa valoon

ehkä tämä vielä etsii painajaisuniaan joihin voisi jäädä makaamaan
ettei kääntyisikään ja painaisi ovea lujemmin kiinni
että avaisi ja katsoisi silmiin
lopettaisi murhaamisen lopettaisi turhat tuhottomat iskut jättäisi aseet maahan kävelisi tyynen rauhallisesti ulos ei kääntyisi ei juoksisi
jos katsoisi silmiin eikä kirjoittaisi
enää vain kirjoittaisi

jospa tämä jonain päivänä lakkaisi juoksemasta lakkaisi kulkemasta ylöspäin jossa ei ole muuta kuin hattaroita
niitä joista tehdään pieniä yksinkertaisia tyttöjä jotka luulevat että maailma tulee paremmaksi jos

mikä se oli se onnellisin päivä?
eihän siihen tarvittu muuta kuin ilmainen sisäänpääsy ja muutama kierros maailmanpyörässä. jäätelö ja hattara ja valokuvat.
minä ja minun onnelliset hattarani

hah

tärisin aivan
kun kävelin portaat alas ja olin jättänyt
sen työn
sen työn jota ylihuomenna
ja haluaisin olla kuulematta kyllähän minä tiedän en tahtoisi tietää tahtoisin niin kuin joskus että voisi olla hyvä parempi paras että voisi kokea onnistuvansa

mutta minun on opittava olemaan ei niin hyvä minun on opittava olemaan vain vaikka hyvä mutta ei erinomainen minun on opittava se minä tiedän

ja hakulomakkeet. tehdäänkö pelkästä hakemisesta niin vaikeaa vain siksi ettei kukaan turhan takia
ihan vain huvikseen laittaisi papereita postiin
en jaksaisi millään en millään täyttää papereita

papereista laivat

minua pelottaa minua oikeasti pelottaa en voi kuin vain ajatella koko ajan ajattelen ylihuomista ja en pidä siitä en pidä siitä etten voi nyt huokaista niin hekin sanoivat joilla jo oli ettei se sittenkään helpottanut kun oli tulostanut kopioinut vaikka minä silloin kunhan vain saisi tehtyä aikaansa mennessä mutta nyt
miksi se on niin tärkeää? ja sitten yrittää muka kohauttaa olkapäitään ei sillä väliä ei sillä väliä ja kuitenkin sillä on kuitenkin
pelottaa jos alkaakin vain itkeä jos alkaa itkeä jollei
minä voisin
minä voisin olla juuri sellainen joka alkaa itkeä ja sitten lohdutellaan ja sitten sanotaan että
en pidä yhtään tästä tunteesta
haluaisin jo levähtää enkä uskalla avata sitä minkä tulostin en uskalla se tuntuu niin kamalalta en tahdo edes nähdä sitä miten tämä on näin iso juttu?
painava lasti

istutin ruohosipulin tänään. ja on herneetkin.
ja minun tekisi mieli nieleskellä tekisi mieli laittaa kiinni silmät

en ikinä enää tahdo muodostaa lauseita jotka muka kuulostavat hyviltä kuulostavat oikeasti vain tehdyiltä töksähteleviltä huonoilta
ja en olisi halunnut ikinä sanoa mitään olisi helpompi mennä piiloon

sitten näkee että kaikki onkin ollut pelkkää huijausta.

niin. huijarit. me huijarit. toden totta.

ja voi tajuta lauseita vuosikymmenien takaa. yhtäkkiä. ja täysin.

huijari.

eilen voi helpottua
ja sitten tänään vatsa on loputon laiva johon ei auta harmaat taivaat

nukkua nukkua aina nukkua päiväunia
suunnitella kasviretkiä saareen

saareen

ja lukea toisten saarista jotka ovat minunkin saariani.
juosta vastaan näyttää kuvaa ja siinä me istuimme sylikkäin minä ajattelin
minähän vain ajattelin
niin helppo olisi ollut koskettaa koska hän pyysi

ensimmäistä kertaa kylässä
minä soittaa ja sanoo että on kuvannut puita että sopisiko jos tulisi
ja lopuksi me nauramme tiskatessa koska omituinen yhteys omituinen
en muista sanaa
ja tulee seuraava kerta
kun simpukat pöydällä kivet
minä niiden silmissä minun silmäni hänen silmänsä lattialla voit sinäkin minä en minun täytyy ja muistan päivän väärin kun kävelen kevättä kotiin takissa kevättä tuoksu meren tuoksu ja matoja joita keräsimme siilille minä en koskenut minä yritin olla katsomatta koska kuvat

ei koskaan sanoja vain ohi

unessa me tapasimme
minä tiesin että hän on siellä kaupassa
ja hän oli me halasimme ja kaikki oli kuten olisi ollut oikeastikin ja minä sanoin että tiesin hänen olevan mutta hän ei ihmetellyt ei enempää kuin minä

valvottujen öiden jälkeen ihmisten jälkeen niiden joiden nimet vasta oppii ja sen etteivät he enää nuku vierekkäin me katsomme toisiamme toivottamatta toisillemme sanaakaan sanomatta ja minä tiedän

he ovat eri henkilöitä he kaikki
heidän kuvansa minun seinälläni allekkain vierekkäin toisistaan kuin puut

mutta kaikki eivät ole kuvina niin kuvina että voisi ripustaa
on vain sivuja joiden väliin joskus ja sitten
minun kuvani
joista voi kiistellä vaikka tiedän että se on totta

hän sanoo että minun muistini toimii niin
siksi hän on oikeassa koska hänen muistinsa ei koskaan hän ei voisi sekoittaa
samalla tavalla ei koskaan minä nauran mielessäni niin kovaan ääneen sanon kuule ja hän sanoo niin kyllä hän tietää mutta tässä ei ja sinun muistisi minä nauran enkä itke tällä kertaa ei tässä ole mitään itkettävää tämä on vain muisto tämä on hyvä muisto mutta me muistamme vain paikan väärin kumpikin me muistamme ja onko sillä väliä oliko se isompi keittiö vai pienempi onko sillä väliä jos me kuitenkin

ja edelleen pelkää samoja äänenpainoja kuin silloin
kun värikynät olivat jonoina pöydällä että voisi jatkaa
mutta äänenpainoja ei enää tule
enää on vain pyyntöjä ja kysymyksiä kutistuneita kädenojennuksia ei koskaan lukittuja ovia enää tarvitse pelätä tarvitse lukita vaikka

minä en muista
kuitenkaan en muista edes unissani että meistä on tullut
aikuisia
ettemme me enää
lukitse toisiamme viherhuoneeseen ettemme kävele veitset kädessä että
minä olen ollut liian pieni kuulemaan mutta nyt en ole enää ja minun kotini ovi
on hyvin kaukana

ja meri

omituiset vuodenajat jotka eivät koskaan
liiku niin kuin ovet
niin kuin kivet minä liikun
ja pidän

lämmitän ensin käteni sisällä ja ojennan
tule katsomaan
tule katsomaan minä näytän tule katsomaan ja se on lämmin onko se lämmin
mutta valot on sytytetty ja kuula on vierinyt jonnekin sängyn alle kivet liikkumatta pöydän päällä vain minun silmäni vain minun sormeni
tahtoisivat
kivet rannoilla ettei minun tarvitsisi kuulla kuinka he sanoillaan tekevät toisen pikkuhiljaa olemattomaksi koska olemassaoloa on vaikeampi kestää nyt kun hän ei enää ole tässä
rantoja kahlattava ensimmäistä kevättä
ja ajatus ja ajatus niin että minä kuulen vain sen mitä hokea
eikä aikaakaan

kun taas olen liikkumassa ja kivet takana
takana hän joka kysyy takana hän joka avaa ovia minun vierestäni enkä minä tahdo hänelle enkä minä tahdo koska tiedän mitä hän rakastaa tiedän mitä hän minusta miksi miksi ei ja viimeisiksi sanoiksi jäävät ne joita kuulemme toistemme isiltä

he tarjoavat aina lehtiä joissa ei olekaan luettavaa
minä olen eronnut kirkosta minä en tahdo ettekö ymmärrä ja
me nauramme koko kirkkopuiston ympäri mitä älyttömyyksiä mitä ja kuvittele että minun äitini pitäisi huolestua kuvittele tuollaisen kanssa ja kuvittele

minun äitini sanoi lähettävänsä minulle paketin ja yhdessä mietimme lahjaa
ei minulle. ei minulle tällä kertaa on vaikea tietää kenestä he välittävät.

on vaikea tietää miksi

ja aina lähempänä merta vaikka kauemmaksi sisämaahan
en minä ole koskaan
uinut oikeasti valaiden kanssa koskaan nähnyt kuinka jää kuinka
vain kerran kiertänyt vain kerran ja silloin oli kaikki kevättä oli talvea ja oli muita mutta ei minun
yksin minun
niin kuin veneen viertä liikkumatta
ja siinä hetkessä minä olisin voinut

mutta se olikin joku toinen
pitää olla tarkkana ennen kuin rukoilee

ja he nauravat tietysti he nauravat sillä eiväthän kivet elä mitä sinä
ja puut eivät tunne
eiväthän
kysy luontosuhteesta
kysy ja ole hiljaa ja naura ja ole hiljaa ja sillä tavalla

pääsee aina eteenpäin

tai hiihtää
isäänsä kiinni koska
sittenkin
hiihtää koko järven ympäri hiihtää hiihtää pitkin jäätä ja ne jotka koettavat saada alta kaloja huomaavat
huomaavat kuka on mennyt ohi

edistystä

tää on taas noussut
työmiehet
mutta edistystä koska nukkui jopa yhdeksään
eikä ihan hirveän muutaman minuutin välein katsonut kelloa
joskus vain

tehtäviä on tehty
kaikkea
mitä ei ehkä ennen

ja nyt pitäisi
aloittaa vielä ne
jotka ovat jääneet tekemättä
ja tulevat

unissa on ollut painajaisia
taas niitä samoja joista en ikinä pääse
mutta olen tajunnut niistä jo jotain
uutta
ehkä
ja minä tiedän etten pääse unistani ellen
mene niihin
ihan niihin kiinni
oikeasti oikeasti maailmasssa

tekee mieli avata sanoja
katsoa niitä
kääntää kääntää ehkä vähän
ja minä huokaan koska

on helppo jättää kirjoittamatta
helpompi
ainakin kesken

ja isä on soittanut äiti on soittanut ja nyt minun pitäisi soittaa
olen unohtanut kaikki
velvollisuudet
olen vain kulkenut kulkenut pysähtynyt nauranut ja jäätelöä
koti on aivan kamalan näköinen. miksi siivoaminen unohtuu niin helposti? ja miksei kaikilta?
olen aivan ulkona kaikesta
toiminnasta
luen sähköpostiviestejä joihin en ole vastannut ja niihin on vastannut jo monta
ja minunkin pitäisi mutta en
minä en sano mitään ja kerääntyvät
asiat joista pitäisi keskustella
mutta minä pysyttelen turvallisesti ulkona
pyöräilen uudella vanhalla pyörällä helpompaa kuin vanhalla uudella vanhalla jossa ei ollut vaihteita pyöräilen ylämäkeä voin pyöräillä ylämäkeä paitsi viimeistä koska viimeistä ennen tulee pitkä jono autoja ja täytyy pysähtyä ja jyrkkä

ulkona
voi kohta alkaa kerätä kasveja yhden opintopisteen verran.
seitsemänkymmentä.
vähintään.
ja ne pitää nimetä. lajilleen.
ja ne pitää kuivata. sellaisella systeemillä. jota en varmasti osaa rakentaa mutta ehkä isä ehkä äiti
ja ne pitää asetella kauniisti
minä
jonka kädessä ei pysy mikään teippi liima oksansuikale
ja leskenlehtiä on jo
sinivuokkoja
olen nähnyt
ja nyt pitäisi vain
päättää
mistä minä mikä minun alueeni
näin jo untakin
mutta siinä ne kaikki kukat kuihtuivat koska ei ollut muovipusseja

opettajan uni oli muovipussit
pelkät muovipussit koko maailmassa
ja me olimme ensimmäisellä luokalla

nyt me emme ole luokalla enää
unessa poika huusi minun nimeni
ja kysyi tulenko perjantaina
sanoin etten tiedä
ja kuiskasin tytölle että oikeasti en mene en mene koskaan vaikka

joskus tekisi mieli jättäytyä ulkopuolelle
vain jotta
voisi sitten olla keskellä

niin. jättää siihen ruokapöytään aina päätyyn vapaat paikat
että kerääntyvät ympärille
mutta entä jos menevät eri pöytään?

olisin hyvin ehtinyt käydä suihkussa
se huoltomies
se taitaa tulla vasta huomenna.

En tiedä johtuuko
unieni hysteria
ympäröivästä hysteriasta

minusta on tullut rauhallinen. tyyni.
ei paniikkia siitä että proseminaariesitelmä on ihan pian
ei paniikkia siitä että lauantaina pitäisi haastatella kirjailijaa, jonka kirja ei ole vieläkään tullut ja jota en siis ole lukenut
ei paniikkia siitä että minulla on rästissä aika hiton monta kurssia ja tehtävää
ei paniikkia siitä ettei minulla edelleenkään ole kesätöitä ja ei siis edelleenkään tulevalle kesälle rahaa
keine panik

vaikka en osaa enää saksaakaan.

twin peaks ei jätä minua edelleenkään rauhaan
viime yönä olin taas siellä
twin peaksin maailmassa
tai paremminkin
se oli minun maailmassani
ja jälkeenpäin ajatellen uni oli lähinnä huvittava
kuvitelkaa
supermarketti täynnä ihmisiä jotka juoksevat ympäri ympäri
toisiaan jahdaten toisiaan pakoon
huutaen : MY NAME IS BOB! MY NAME IS BOB!

sellaista se oli.
unieni hysteria.
ja minua olisi pelottanut siitä herätessäni
ellei vieressä olisi ollut kuuma poika
joka ei lainkaan näyttänyt bobilta nukkuessaan ja joka nukkuessaankin saattoi kietoa kätensä ympärilleni

lapsena näin painajaisen jossa äidilläni oli haarukka päässä
en muista siitä enää mitään muuta kuin tuon ja sen ettei äiti oikeastaan edes näyttänyt äidiltä vaan oli jotenkin vääristynyt. muistan haarukkapään sen takia että siitä tuli perheemme sisällä vitsi. kaikkien mielestä se oli hauskaa.
miten se ei ollut minusta yhtään hauskaa?

luulen
että minun uniani ei ole koskaan ymmärretty
minua ei ole
unien kanssa
äiti on aina luullut minun keksivän uneni
koska hän ei näe
hän ei voi ymmärtää
että minä saatan oikeasti muistaa samalta yöltä helposti viisikin eri unta
ja yksityiskohdat
ja että minä vielä kerron niitä
kuin tarinoita
hän ei uskonut
enkä ihmettele koska sanoinhan minä että meidän saunassa asuu läpinäkyvävärikäsmies ja soitin pianolla hienoja kappaleita joita olimme opetelleet musiikkileikkikoulussa, katsos minullahan oli niin hyvä sävelkorva että kyllä minä vain noin vain opin ne kuulemalla ja vaikka en ole koskaan aiemmin koskenut tähän meidän antiikkipianoon niin kyllähän minä osaan kuitenkin tällä soittaa
niin
ja kyllähän niitä oli paljon
sellaisia
joista voisi päätellä
etten minä aina ihan erota sitä
mikä on totta ja mikä ei

mutta unet olivat totta

unien tunne voi jäädä päähän soimaan

sitten osaa tuijottaa vain kattoja
silmiin jääviä verhon juovia
ja päättää maalata ne

ja huomannut
että unien väliin voi jäädä yksittäisiä kuvia
niitä
jotka aamulla tuntuvat epäloogisilta
eikä tiedä
mistä ne ovat ja mihin

minulla on unen tunne päässä
mahdotonta selittää kun ei se ole kuva
ainoastaan
mutta minä kävelen autiossa kaupungissa autioiden liikkeiden ohi
ovet auki
ja etsin kivisiä portaita antiikkikauppaa
itken itken itken en mene sisään en istu

ja minä tiedän mitä minä itken
mutta nyt aamulla
minun on mahdotonta muistaa
käsittää
että pelkät kädet
ja minun onneni
ehkä joskus
olisi voinut saada pois tolaltani
mutta siinä oli jotain muutakin
jota voi ymmärtää vain unissa
tunne, joka ei ole koskaan selitettävissä
mutta joka silti on
olemassa

ja yksi yö
minä mietin symboleita
ihmisten
vartiolla on omansa linnut ja tiet kolme puuta ja kuutamouinti
lynchillä on selvästi omansa laulut ja esiintymislavat
smedsillä pölkyt
mannerilla hevoset ja kissat

ja minulla
tajusin että minulla on kivet
olen kyllä tiennyt että ne ovat draamoissani
mutta nyt huomasin että huomaamattani
ne ovat myös muissa
ja hyvinkin keskeisesti
ja sitten
ymmärsin
että minun omassa elämässäni
nehän ovat juuri kivet

ja ne tulevat jo äidiltä.

unelmat joita ei unelmoitu. niin. eihän hän. mutta oli kivet.
ja niistä minun on pitänyt pitää kiinni.

ja setä päättäjä näkee mielessään vain kivekset
minua nauratti
minua nauratti vaikka olin vakava ja vain vähän hymyilin
alistuva mutta sanoin suoraan ehei
ja hän varmasti kuvitteli
hämmentävänsä näin pienikokoista kiltinnäköistä tyttöä
että mitäs siellä alitajunnassasi oikein liikkuu
ehei
minä sanoin
sinä et tiedä minusta ja minun kivistäni mitään
etkä minun perheestäni jos luulet

joskus ihmisten tuntuu olevan vaikea käsittää
ettei kaikki
mitä kirjoittaa
tarkoita
ole totta minussa
että jos he näkevät minun piirrustukseni ja tietävät että olen laskenut viiten
he luulevat että myös kaikki muu

ja juuri siksi
minä kirjoitan
nauraen kirjoitan
koska voin sanoa mitä tahansa
luulkoot, minä voin nauraa
eikä minun edes tarvitse
ajatella mitä ehkä muut
ainut kun ei tarvitse
ainkaan vielä

mutta eikö se ole myös sitä
että kaikista voi tehdä uuden kuvan
kuin näyttelemistä mutta ei tarvitse itse mennä näyttämölle
ei tarvitse muistaa ulkoa koska voi muistella jatkuvasti

ja ehkä minä vapaudun myös unista
samalla kun teen niistä osan
kirjoitusta kirjoituksesta

täällä on kesä.

PIKKU HAN

1.
Pikku Han,
älä pujahda pakoon,
kun kadehtijat astuvat
majasi ovesta sisään.
Laula heille unista,
joita mietit,
ja he jättävät sinut.

Pikku Han,
kun lakkaat nyhtämästä lankaa
etkä enää puhaltele pilviin,
lähdetkö silloin niinkuin hekin.

2.
Tänään puu
loi itsensä sinussa
Pikku Han
ja sinä piirsit sen
hiekkaan.

Aamulla
kuulet lintujen
laulavan sisälläsi.
Älä silloin
hävitä kuvaasi
Pikku Han.

- Mirkka Rekola, Pikku Han -

eilen
oli aika huikea päivä
ensimmäiset prosemma esitelmät.
ja heillä meni hyvin
suurimmaksi osaksi
todella hyvin
ja minullakin oli helpottunut olo

viimeinen jakso twin peaksia
eilen
illalla
ja arvasin näkeväni unia
sillä eiväthän tuollaiset kuvat voi jättää minua rauhaan niin pian
mutta ei painajaisia
varsinaisesti

olin surullinen koska minulla ei ollut rahaa
söimme cooperin kanssa suklaakakkua
cooper kysyi haluaisinko että hän lainaa minulle rahaa
sanoin en
entä jos käymme tankkaamassa huoltoasemalla, hän voi maksaa
sanoin ettei minulla ole autoa
ja cooper kysyi tahdonko mennä huoltoasemalle jäätelölle
suostuin ehdottomasti ja kerroin eräästä huoltoasemasta josta saa erinomaista jäätelöä
tai joskus sai sillä en ollut enää varma oliko se vielä olemassa
cooper nauroi ja sanoi katso ympärillesi
olimme heinolan torilla ja kaikki oli hyvin autioita, yksittäisiä kojuja siellä täällä ja myyjät näyttivät apaattisilta, liikkumattomilta, jotenkin omituisen värittömiltä
jatkoimme matkaa ja tulimme perille
cooper toi pöytään suuren lautasellisen punaista sorbettia
hän jakoi jäätelön osiin ja teki yhdestä shakkilaudan
seriffi ja cooper alkoivat pelata
minä söin jäätelöä
se muuttui pelin aikana ruskeaksi ja maistui pähkinältä mutta raikkaalta
väkeä tuli enemmänkin
tuttuja (mutta en enää muista kasvoja)
cooperin piti lähteä ja hän kysyi onko meillä nyt rahaa maksaa jäätelö
joku mies joukosta vastasi myöntävästi

ravintolassa ei ollut oikeastaan tarjoilijoita tai myyjiä
siellä oli siellä täällä sotilaspukuisia nuoria miehiä seisomassa hyvin suorana
ja yksi hienosti, vanhanaikaisen sotilaallisesti (kuin ne englannissa seisovat ukkelit) pukeutunut nainen ikkunalaudalla, hän oli pomo ja tiesimme että hän tietäisi maksoimmeko vai emme
mies, joka oli vastannut meillä olevan rahaa viritti omituisen viritelmän pöydälle
hieno sotilasnainen hymyili meille, ei kovin ystävällisesti
ja lähdimme juoksemaan
olin varma että sotilasnainen siirtyisi jotenkin yhtäkkiä eteemme että jotenkin hän saa meidät kiinni
mutta jatkoin silti juoksemista. ensin oli kauhean paljon portaita ravintolan sisällä ja joka mutkan takana seisomassa sotilaspukuinen mies

juoksimme kadulla. kaikki huusivat. en uskaltanut katsoa taakse. juoksin vain.
tuli ylämäkiä. ne olivat tosi raskaita juosta
oli pakko kävellä vähän
aloin tajuta että tämä on unta
että en oikeasti jaksaisi juosta näin pitkää ja edes tämän vertaa ylämäkiä
päätin siis lähteä juoksemaan uudelleen ja voimistaa vauhtiani
mutta kaikki hidastui
yritin kuvitella että olen perillä kotona (se oli yliopistonkadun kotini) että nyt avaan oven
mutta olin vasta puolimatkassa. ja liikkumiseni hidastui edelleen.
otin kaiteesta kiinni. yritin hivuttaa itseäni liikkeelle. liikuin enää hyvin vähän.
ei kuulunut mitään ääniä enää takaa.

lumessa

ja vesi ikkunaa vasten
vaikea sanoa onko kevät talvi vai syksy

uneni elokuvia
murhia hirviöitä
veitsi jolla mätä pois paprikasta
veitsi

ja untaan voi hallita
jos
joskus

olen alkanut uneksia niin
että unessa ymmärrän uneksi
ja alan muuttaa
hei minähän voin eihän minun tarvitse
nyt käykin näin
sittenkin käy näin

miksi en ole vielä ymmärtänyt
että voisin vaikka
lentää grönlantiin tai islantiin tai inariin
meren alle valaiden joukkoon katsomaan kuinka suuri kieli

unet ovat arkipäiväistyneet
ja vaikka ymmärtäisin
että niitä voi ohjailla
en
osaa nähdä kuin sen alueen
jossa seison

unia unia
voiko niitä koskaan laskea

käsistään

ilo

olen ollut kotona
siellä kotona jossa
asuu isä ja äiti
enää kahdestaan
suuren suuressa talossa
jossa on monta televisiota ja monia huoneita ja tietokoneita ja ikkunoita ja piha ja metsä
ihan lähellä

mutta oli tuuli
edelleen tuuli joka ei näytä tuulevan enää

ja pahvisia laatikoita
joita on täytetty tavaroilla joita ei enää tarvita tai
jotka halutaan säilyttää
kuten vanhat kouluvihot kuten vanhat päiväkirjat ja muistikirjat ja piirrustukset
avasimme poikani kanssa yhden laatikkoni
ja voi sitä tyttöjen määrää
minä tosiaan piirsin niitä aikalailla
ja tekstejä
muistikirjan johon olin kirjoittanut jo ennen kuin osasin
eessä oli monen monta hakasta ja ässät olivat aina väärinpäin
käsittämättömiä sanoja
ja sitten oli lauseita
kaksi lausetta peräkkäin
jotka olivat niin uskomattomia että nauratti
jotain olemisesta ja ajasta. ja tämä pieni tyttö joka on ollut vielä ennen koulua.

kummaa huomata
että on kirjoittanut jo kauan
kovin kauan ennen kuin on alkanut muistaa kirjoittavansa

hirvittäviä runoja niin hirvittäviä etten kehdannut näyttää mutta poika näytä näytä nyt ja voi mitä roskaa
mutta hei
minä olen ollut niin pieni. ehkä juuri oppinut ensimmäisen englanninkielisen sanani love
ja kuullut ensimmäisen englannin kielisen laulun jossa sanotaan love
ja sitten siitä tehdään suomenkielinen versio
tietysti

luin myös kirjeitä
vanhoja kirjeitä joita minulle on kirjoitettu
monissa niissä mainittiin koira

olen todellakin ollut joskus koirahullu. kirjaimellisesti.
onko kaikki pienet tytöt olleet?

ja uskomaton oli myös vuonna -93 kirjoitettu "jos minä saisin päättää"
jossa päätin ettei luontoa saa liata ja turkistarhaus on lopetettava ja eläimille on järjestettävä hoitopaikkoja jos ne on haavoittunut eikä mikään sellainen "eläintarha jonne tyhmät ihmiset tulee pällistelemään" ja huvittava tummaihoisia ihmisiä ei saa syrjiä kun ne on ihan samanlaisia kuin mekin
toisaalta piirsinhän minä joskus lihapullia ja sanoin äitille että lähetetään nämä niille afrikan lapsille.

ja tänään
bussin ikkunasta minä näin liikuttavan eron
ensin tyttö ja poika suutelivat. suutelivat. oikein pitkään. ja sitten. sitten tyttö alkoi vähitellen itkeä ja poika tarttui tyttöä leuasta ja suuteli uudestaan. ja sitten. tyttö itki silti. ja lopulta pojan oli noustava bussiin. ja tyttö laittoi kädet ympärilleen ja itki ja tuijotti. ja kun bussi lähti liikkeelle tyttö yritti etsiä katseellaan poikaa mutta poika oli tullut toiselle puolelle bussia ja tytön katse kohtasi ehkä vain minun katseeni joka uteliaana mietti miksi
niin kova ikävä
ja tyttö niin surullinen. silmät.

ja tosiaan
minulla on isin ensimmäiset kiikarit nyt
uskalsi antaa
ja uskalsin ajaa
edestakaisin
ja pelkään etten kohta uskalla ja en kohta enää muista miten ajetaan

ja herneet on jo versoja!

ja
ja

ja minä olen oikeastaan
oikeastaan aikalailla
hyvillä mielin
kun äitikin opetti miten tehdään sisällysluettelo
ja sain tänään "suklaakuorutteisen vaahtopallon"

unessa nenästäni tuli vihreää limaa
tuli tuli vaan
mutta ystävänikin nenästä tuli

oikeasti ei tule
ja varis hautoo

ja
ja

minun opettaja oli kirjoittanut minusta
neljännellä luokalla
että
luonnetta viehkeää aitoa
ja laulun taitoa
ja että tulen luomaan maailmoja värein tai sanoillaan

:)

voiko oikeasti vieläkin tulla iloiseksi
sellaisista sanoista joita joku muinainen auktoriteetti on joskus sanonut?

ilmeisesti voi.

en tykkää tuulesta
en tykkää siitä silloin kun ollaan veneessä

ja nyt olen sisällä
sisällä minussa en tykkää siitä
en pidä
pitäisi sanoa
perusteella näkökulma tulkintani

en pidä epäonnistumisista
en pidä keitetyistä kylmistä juureksista

pidän tuulesta kun olen sisällä ja ikkunasta
näkyy
kuinka puut liikkuvat edestakaisin
pidän tuulesta hiuksissa
veden alla ja alloista selkää vasten

pidän siitä kun unohdan olla olemassa
näin
kun sanat
eivät ole enää minusta kun kirjoitan
mutta ne eivät ole sivistyssanoja

pidän veneistä

viime yönä oli vankila
vankilaan oli joutunut tosi pieni poika
sitä ei kerrottu miksi
ja siellä oli toinenkin, sen pienen pojan veli
ja niiden poikien isä tuli vankilaan vierailemaan, katsomaan poikiaan,
kai
en oikein muista
kunnes minä olinkin se isä
ja olimme karanneet vankilasta
tai he olivat
ja sitten minäkin karkasin
ja yritin juosta heitä kiinni
ja lopulta heillä oli kassit täynnä pesuaineita ja kaikkia sellaisia naisille tarkoitettuja
ja he olivatkin ystäviäni
ja lähdimme takaisin
että ehtisimme vankilaan ennen kuin kukaan ehtisi huomata
että olimme räjäyttäneet vankilan pohjatiilet jotta pääsimme ulos
kaivautumaan
ja kysyin pienestä tytöstä
siitä vähän omistuisesta
että missä se on
sillä sekin oli karannut heidän kanssaan
ja ystäväni selittivät
jotakin jota en muista enkä silloin ymmärtänyt
mutta kun tulimme lähelle vankilaa
olivat kaikki pihalla taskulamppujen kanssa
koko asuinalue oli piiritetty
emmekä enää voineet painautua vasten maata, piiloon, odottamaan
että autot menisivät ohi
koska he liikkuivat jo metsässäkin
taskulamppuineen
ajoivat edestakaisin teitä
käännyimme takaisin
mitä me teemme mitä me teemme

ja herää on jo valoisaa

toiset voivat nukkua koko päiviä
toiset ovat surullisia
kääriytyvät peittoihin ja jos heille sanoo ei saa mennä päivävaatteissa he eivät ymmärrä ja lopulta suostuvat surullisin suin ja laittavat ylleen likaisen viltin

ja ruokakaupassa ei ole hajuakaan siitä
mitä laittaisi ruaksi
saa ostoskoriin kaksi porkkanaa.

ja puut huojuvat
ne huojuvat niin

ja isä tulee vihaiseksi siitä
että minä en aina jaksa olla se joka liikkuu
että minullakin on
tekemistä
oikeaa tekemistä
että voi tulla vihaiseksi siitä ettei elämä ole sama elämä kuin toisella
ettei kaikki toiselle tärkeä ole tärkeää toiselle
niin tärkeää samalla tavalla että pitäisi olla paikalla
ja veljeä ei ole pakotettuaneltupyydettyraahattuloukkaannuttu enää sen jälkeen kun hän täytti viisitoista.
sitten saa katsos itse jo päättää.
mutta
ymmäräthän sinä tyttö kulta että sinä olet eri asia
olet niin pirun eri asia
olet niin saatanan eri asia
joka ikisessä asiassa

enkä minä edes koskaan kiroa
koska olenhan minä hyvänen aika siinäkin eri asia

eihän meitä voi mainita edes samassa lauseessa

kun sinä olet kulta rakas terve
ymmärräthän sinä

niin.
juuri niin.

päiväunia

minä olen ihan sininen.
en ihon alta. vaikka on sielläkin viivoja.
ja papereilla
kulmasta lähti aina ne keltaiset säteet
pitkät viivat alas maailmaan

ja yhtäkkiä on viikko vapaata
tai siis
itsenäistä työskentelyä
joten

olen alkanut suunnitella matkaa
ihan vain
että kävelisi rantaa pitkin kävelisi kivelle
kiipeäisi
ja voisi syödä miettimättä mitä

sunnuntaina ei ollut tähtitaivasta
vaikka reitti tähtitornille oli selvä.

maanantaina en ollut muistanut
mitään kalenteriini merkitä

tänään en tiedä olisiko minun pitänyt
ja tässä

on niin täynnä oleva pöytä
niin täynnä oleva maha

piirtäisi pisteitä toisten naamaan
jäljet maassa siinä kohtaa johon kuollut

varis ehkä hautoo jo
ehkä
en minä tiedä niistä
ne ovat lintuja

pingviinit eivät lennä.
milloin ne kadottivat taitonsa vai onko niillä edes
ollut
mahdollisuutta yrittää

kirjoitin eilen elämäni huonoimmat esseet
mitä muuta voi odottaa
jos aikaa on enää
ja koko kurssi
olisi pitänyt

minäkin tahtoisin kävellä vanhojen talojen katuja
tahtoisin osoitella värikäitä ikkunankarmeja
ja ovia joissa on kolkuttimet
siellä ihan alhaallakin asuu, ihan alimmassa ikkunat katua alempana
tahtoisin osata reitin kadulta kadulle
kaupungissa

mutta kun tulee ulos ostoskeskuksesta tai ravintolasta tai peilisalista
ei tiedä mihin suuntaan pitikään lähteä
pyörii pyörryttää pyörii
ja menee ovesta sisään joka on ensimmäinen
ja huomaa vasta sisällä
että on tullut takaisin siihen suuntaan
mistä jo lähti

minäkin tahtoisin istua junassa taas monta tuntia ja sitten metsät

tahtoisin odottaa lentokentällä
että
kiinnittäkää turvavyönne

illalla tulee valo
pistää ikkunasta läpi
pistää vaatteet viivoiksi
siniseksi siniseksi
turhautua
turhaa utua

minulla on kirjekuoressa rahaa. lähdössä. jo monta viikkoa.
minulla on pöytä täynnä tavaroita ja roskia. banaaninkuoret.
ajatuksia vain öisin
niitä joista voi kirjoittaa sadunkin

ja niin hyviä nimiä
että niille on pakko nauraa
kun tulee
uusi valo

ja matkalle

unessa
ystäväni kasvattivat kotonaan puuta
josta kasvoi sipuleita (minun mielestäni ja oikeasti kaikkien mielestä). mutta ystävät sanoivat että ne ovat persikoita. en uskonut. ystävä alkoi kuoria yhtä sipulia, ja se oli sisältäkin ihan sipuli. punasipuli. mutta ystävä sanoi, että katso nyt, tämä on tällainen kerroksellinen, niin kuin persikka. minä selitin että juuri sellainenhan sipulikin on. että minulla on kotona punasipuleita, voin näyttää teille ihan hyvin. ystävät eivät oikeastaan uskoneet minua vaan maistoivat sipulipersikkaansa. minua epäilytti maistaa. mutta se maistui persikalta. ihan makea. olin ihmeissäni.
unen loppupuolella tarjosin ystävilleni sipulia. ystäväni söi koko sipulin sanaakaan sanomatta.

joskus olisi mukava mennä naamiaisiin.
sellaisiin. että olisi oikeat naamarit. niin kuin joissain hienoissa aateliselokuvissa. että kaikilla on sellaiset hienot pikkunaamarit. tai ainakin ihan oikeasti
jotain
eikä vain vappuhattu

eikä mikään vappunaamiainen.
vaan tanssiaiset!

hienot mekot ja minä voisin laittaa kissanaamarini jonka äiti on tuonnut roomeon ja juulian kaupungista.

naamiaiset.
matka.
ja ihana punainen mekko.