herätys soi kello yhdeksän
ja on suihku ja aamupala
ja sitten keitän kaakota termospulloon (joka on nyt tuossa iso sininen kaksi mukia kannessa kirjoituspöydällä odottaa pesua) ja eväsleivät
ja Hlemmuria ennen
puhelin soi
että bussit ei kulje ennen kahtatoista
koska on torstai joka on sunnuntai
mutta me päätetään mennä Viðeyhyn
ja kävellään kivien reunaa
sitä tietä jota ensimmäisenä sunnuntaina
kun ei näkynyt vuoria,
pelkkää sumua vaan
nyt ne on teräväpiirteiset, luntahuipulla
ja aurinkoviivat
mustaa
mutta lautta menee vasta puolikaksi
ja me ollaan jo ennen yhtätoista
sitten istutaan niemen kärkeen kivien päälle minulla villamekko
ei ihme että kuuma auringossa
ja linnut lentävät kivikosta
ja mies tulee autolla onkineen
ja amerikkalaiset turistit kun jo kävellään pois
tehdasalueella
joka ei ole minusta yhtään viehättävä
mutta Georg sanoo don't complain
ja me kävelemme puutarhaan
ja kävelemme kesällä kasvavien yrttien ohi
tähän tulee raparperi se on melkein sama islanniksi
ja erilaisia minttuja
eikä kukaan tiedä jos niitä vähän varastaa kun niitä on niin paljon
ja istumme pitkään ankkojen ja hanhien ja joutsenten takana
keskustelemassa millä tavalla maailmaa pitäisi muuttaa
kunnes tulee
ehkä varpunen tai rastas
äh, unohdan lintujen nimet niin nopeasti (miksi isi ei koskaan unohda?)
ja se lähestyy meitä silmillään
ja minä sanon ettei olla vielä syöty voileipiä
että we have to ja että we have to johonkin kauniiseen ja kivaan paikkaan
ja koska minä sillä tavalla en osaa sanoa kauniisti
me istumme parkkialueella jäähallin pihassa voileipinemme
jonka minä tiputan asfaltille ja kaakao tuntuu
että tulee nenästä ulos
ei suudelmia koska lapset voivat saada väärän käsityksen
jos niille on kerrottu vain perhosista ja mehiläisistä
minun huoneessa verhot kiinni
ja kun kävelemme takaisin kaupunkiin
ovilla
maija joka sanoo että onnellinen
ja minä nauran ruokatavarat repussa
ensimmäistä kertaa juoksemaan
pitkästä aikaa
meren rantaan?
miten silloin juoksikaan ympäri töölönlahden
juoksi koko lenkin seitsemän kilometriä
ja hiekkateitä haariksella
omakotitalojen välistä
vaikka ei yhtään tehnyt mieli
jälkikäteen suihkussa hymyilemässä
kun jalat tuntuu ja hiki huuhtoutumassa
ja nyt keittiö täyttynyt suomalaisista
Maijalla kuusi vierasta
kaikilla vieraita ja suurin osa pohjoisessa
jonne mekin huomenna
Sannen kanssa.
eikä osaa sittenkään päättää
että juoksemaan vai kuuntelemaan musiikkia
näyttää sateelta.
mutta minä tykkään
veden äänestä.
" uni on totta ja totuus on harhaa se usvaksi muuttuu ja käsistä karkaa" yöllä täytyy herätä monta kertaa ja katsoa
Näytetään tekstit, joissa on tunniste helsinki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste helsinki. Näytä kaikki tekstit
torstaina, huhtikuuta 09, 2009
tiistaina, elokuuta 26, 2008
voi
ei pitäisi koskaan mennä etsimään tietoa siitä mitä armaassa pääkaupungissamme tapahtuu.
millaista kulttuuria millaisia elokuvia
nyt minä taas tahtoisin mennä sinne. helsinkiin. elokuviin. är et aa.
vaikka ohjelmisto ei olekaan vielä näkyvissä sydän alkoi pamppailla ja poskia kuumottaa.
silloin joskus
minä kävelin yksin sateesta märkiä katuja illan hämärissä ja menin elokuvasaleihin
aivan yksin
yhteen toisensa perään
koko viikon.
mutta nyt olen täällä keski-suomessa.
ja kauhuissani ihmisvilinästä kauhuissani kaikesta kaupungista.
uskomatonta oli sunnuntai-iltana klo 18 jälkeen kampissa, kun ihmisvilinä kaupoissa oli samanmoista kuin täällä lauantaina aamupäivästä.
enkä ole vieläkään päässyt eroon piinavasta ajatuksesta
että ihmiskunnan olisi muutettava ajatusrakennelmiaan täysin
että meidän olisi luovuttava siitä uskosta, siitä myytistä, että olemme jotenkin ylempänä muita ja irrallaan muita eliöitä koskevista laeista.
meidän pitäisi vihdoin hyväksyä että olemme yhtä riippuvaisia maailmasta kuin kaikki muutkin ja tuhoamalla me tuhoamme paitsi kaiken muun myös itsemme.
voi.
on niin surullista että niin paljon on kuoltava jotta me ymmärrämme.
kyllä. olen juuri lukenut daniel quinnin ismaelin.
joka sinänsä ei kyllä, harmi vain, tarjonnut mitään uutta sellaiselle, joka tietää jo mikä on vialla. ei ratkaisuja. paitsi sen että on muututtava.
mutta ehkä minä voin alkaa ujuttaa propagandaani vähän kaikkialle kun olen saanut taas uuden ns. työpaikan lasten parista :)
ehkä minä vielä iskostan pahimpienkin porvaripohattojen kakaroihin kunnon elämänkunnioituksen alkeet.
ja omenat maistuvat hyvältä aina syksyisin. oman tai mummin puun omenat.

tiistaina, lokakuuta 16, 2007
eilen
minä tapasin ystäviä
minä tapasin ystävän jota ei melkein kolmeen vuoteen ehkä
nähnyt
ja oli vähän ihmeellistä
kuinka minua vain itketti
sille ei mahtanut mitään
liikutukselle
että on olemassa ihmisiä
joihin on etäisyys
naapurimaasta naapurimaahan
ja silti on siinä. vieressä.
sitten kuitenkin.
ja sitten oli tyttö
joka sai minut taas innostumaan omasta tekstistäni
naurua
mutta minun pitäisikin jaksaa innostua
jaksaa kirjoittaa huolimatta siitä että se tuntuu mahdottomalta
ja heti tänään minä olen aloittanut
minä olen
niin
aloittanut
voi
miten minä oikein selviän siitä!
tuntuu niin mahdottomalta rakentaa tekstiä
tuntuu käsittämättömän vaikealta
vaikka tietää mitä haluaa
ehkä juuri se
että tietää mitä haluaa
tekee siitä vaikean
jos ei olisi mitään ennakkoajatuksia olisi paljon helpompi
voisi vain kirjoittaa
voisi vain sanoja
voisi vain
mutta nyt
nyt on niin tarkka
ja kaikki mitä yrittää ei tietenkään sovi siihen
se on sama
kun on piirtänyt mieleensä kuvan talosta kuvan sohvasta kuvan mekosta
jonka haluaa
sitä ei löydy
sitä on mahdoton löytää koska se on vain sisällä
kaikki vain jäljittelee sitä ja sitten ei voi tyytyä epätäydelliseen
yksi ystäväni sanoi joskus
kun hän piirtää ja on oikein taitava
että on ihmisiä
jotka näkevät kuvan paperilla ja jäljentävät sen sitten vain
ja sitten niitä joilla se kuva on mielessä
ja sen jäljentäminen on paljon vaikeampaa
minä en muista kumpaan ryhmään näistä ystäväni sanoi kuuluvansa
ja minä lisäsin että sitten on niitä
joilla ei ole mitään kuvaa mielessä eikä paperilla
he vaan kuljettavat kynää
minä kuulun niihin
myös kirjoittamisessa myös piirtämisessä myös maalaamisessa
ja siksi on niin pirun mahdotonta rakentaa tekstistä ehjä ja kokonainen jos ja kun sen pitää sisältää jotain tiettyä!
kummipoikani kysyi jatkuvasti kun piirsimme ( hän voisi vaan piirtää koko ajan, josta olen hyvin onnellinen, sillä sotaleikkeihin ja kaikkiin sellaisiin joissa pitää liikkua väsyn hyvin nopeasti)
että mitä siitä tulee, mitä sä piirrät, mitä se esittää
ja enhän minä tiennyt
voi. olen aina vaan haaveillut siitä että olisin sellainen kirjoittaja, joka osaisi esim. laittaa tekstiinsä jonkin tietyn tarkoituksen
että osaisin kirjoittaa vaikka sellaista ympäristöpoliittista
että se olisi tärkeä
ja tekstini avulla voisin vaikuttaa
mutta haaveeksi taitaa jäädä
kaikki sellainen yrittämiseni tuntuu vain teennäiseltä
väkisin laitetulta
se ei tule minulta luonnostaan
minun täytyy "kirjoittaa" sellaiset asiat sinne
ja se ei tunnu oikealta
kirjoittaminen kirjoittaminen
en tiedä mikä sitten tuntuu
tällä hetkellä
vain toisen iho tuntuu
ja se kun kummipoika käpertyy minun kainalooni minun
ja kun mummi on ihan lähellä
ja syksyn tuoksu
jäätynyt nurmikko
mustarastas lintulaudalla
jälleennäkeminen, kun ystävä on siinä, siinä mustassa tyylikkäässä tukassaan ja hymy on ihan sama
kadut joita joskus käveli päivittäin
kun on aamu ja pitäisi jo lähteä ennen kuin myöhästyy mutta ei lähdetä
ystävän kirjoitukset omassa blogissaan
kun junan ovet menevät kiinni
ja eilen illalla minä tein listan kaikista niistä asioista joita minun pitää tällä viikolla hoitaa.
niitä on paljon.

keskiviikkona, heinäkuuta 11, 2007
matka
pakkasessa on nyt reilu seitsemän litraa mustikkaa
ja jääkaapissa odottaa huomista piirakkaa vielä osa mustikoista
minä tykkään mustikoista!
kotona. pitkästä aikaa. omituista.
sitä tottuu jo siihen että nukkuu sohvaviritelmissä ja laajoissa vanhoissa parivuoteissa. tottuu jo viltteihin ja vanhanajanlakanoihin kulkee taloissa niin kuin silloin kun niissä asui itse
alkaa jo muistaa jääkaapin paikat lehtien paikat rappusten äänet ja vessan
tillit ja persiljat rutiinilla
aurinko varpaissa ja kylmä kostea nurmikko
osaa rautatieasemalle ja takaisin
turistina helsingissä paljon rahaa ja paljon rahaa
ja
viikonpäästä ruotsiin
kaikkea arkea.
kestää taas ennen kuin jotain muuta
ennen kuin unia ja maita kiviä valaita ja puita
olen lukenut.
alkanut taas. päässyt. ja taas kerran keksinyt mistä kirjoitan kesän kirjallisuusesseeni. taas kerran tosiaan.
enkä tiedä miksi olen levollinen. miksi tuuli ja sade eivät puistata. tai miksi minä en lyö päätäni koska en ole vieläkään aloittanut.
paperit epämääräisissä pinoissa kirjat kirjastolla ja en ole saanut edes yhtä palkkaa, joka olisi pitänyt saada jo tammikuussa. entä sitten. en jaksa vaatia. en jaksa vaatia mitään. minulle riittää. tuntuu että riittää kun saa maasta perunoita ja sipulia ja äiti antoi rahaa mansikoihinkin
että on jo kahdeksankymmentä kasvia ja valo joka ei ole nyt liian kirkasta
pilvien läpi vain sateen läpi
tuntui hyvältä.
olla pois. nähdä ihmisiä joita on ikävöinyt. tuntuu hyvältä
että on vielä paikkoja
että on kaupunkeja metsiä merta järviä mustikoita puutarhoja sukulaisia ystäviä
että he kaikki ovat ja minä
osana vieläkin
ja pääsen osaksi vaikka vain vierailijana
niin kummallista niin kummallista mutta hyvää.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)