kuinka aloittaa ja olla menemättä metsään
öisin
minä suunnittelen miten kirjoitan
suunnittelen monta liuskaa ja aamulla ei ole tietoakaan niistä lauseista
joita yöllä niin hyvin muotoilin
en jaksa kaivaa muistiinpanoja en jaksa en jaksa
ja mistään muusta se ei ole kiinni kuin siitä että viitsisin

näin unta jossa jotenkin kummasti olin menossa joihinkin kirjamessuille haastateltavaksi julkaistusta kirjastani
jota en ollut itse edes lukenut sen jälkeen kun olin kirjoittanut enkä oikein tiennyt minkälainen kirja siitä nyt sitten tuli
en ollut kertonut koko kirjasta kenellekään ja minua vähän ahdisti mediahässäkkä joka siellä pyöri
suurille tauluille oli heijastettu minunkin kuviani, joissa en näyttänyt yhtään siltä kuin olisin kuvitellut näyttäväni
minulla oli ylläni sellaiset vaatteet joita en tiennyt minulla olevan
ja sellainen kampaus jota en tiennyt minulla olevan
ahdistus kuitenkin hälveni ja muuttui ärsytykseksi kun missään mediassa ei mainittu minun kirjastani mitään. nimeni luki siellä täällä mutta ei arvostelun arvostelua. kaikki touhottivat ainoastaan yhden ja saman kirjailijan ja kirjan ympärillä. (nimeä en enää muista, mutta se oli joku mies, esikoiskirjailija hänkin)
jouduin keskusteluun jossa jotkut kirjallisuustutkijat ja kriitikot ja ystäväni kehuivat kilpaa tätä kyseistä miestä eikä kukaan näyttänyt muistavan että minäkin olen juuri julkaissut kirjan. aloin korostaa itseäni ja selittää itse kirjastani mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta.
lopulta minä aloin tajuta muistaa että kirjaani ei oltukaan vielä julkaistu vaan se tultaisiin julkaisemaan lokakuussa.

hmmm.
olenkohan minä kirjoittanut eilen liikaa? alitajuntani näyttää olevan ainakin sitä mieltä. tai ainakin sitä mieltä että kirjoittaminen on nyt enemmän tai vähemmän mielessäni tärkeissä asioissa enkä näköjään osaa nukkuessanikaan ajatella mitään muuta. onneksi tuollaiset julkisuus julkaisukysymykset eivät ole vielä millään tavalla ajankohtaisia. vaan voin ahdistella edelleen sitä että osaanko edes.