Yhtäkkiä tulee tuulesta mieleen Islanti.
Samalla tavalla viuhuva, vaikka täällä on puita.

Kuinka hiukset väistämättä kasvoille
kuinka hiekka muovin palaset unohtuneet lapaset
kilisevät metalleja vasten

Eilen ensimmäistä kertaa pyöräni. Bussi numero 11 Korkeasaarta kohti,
mutta minä istun valossa vanhusten penkillä

kahvia sillä tavalla, että se jäähtyy
ja naiset puhumassa siitä mitä he tekevät nyt
pystyn profiloimaan jo
että yksi heistä ei ole koskaan tyytyväinen mihinkään,
hän ei tiedä mitä ottaisi, koska ehkä Suomesta ei saa kaakaota ja ne teetkin voi olla kummallisia
ja salaatissa on aiolia.

Mutta en muista, että olisimme koskaan käyneet aamulla Liisankadulla
ja sairaalasta tulee aina mieleen se kevät
kun vältteli pitkään palaamista sinne missä pitää aina sanoa muutakin kuin hei

Tytöllä on pyöreä maha. sellainen, jonka sisällä asuu poikavauva. Minun veljeni poika.
Äiti on tuonut kirjoja ja poikansa vauvakirjan. Me sovimme, että tulemme auttamaan muutossa.

On parkkipaikka, jossa äiti puhuu pitkään puhelimessa ja minä huokailen.

Auringossa odottamista,
pimeässä ajamista.

Illalla Jupiter ja Venus lähellä toisiaan. Isi kysyy saanko nukutuksi
soitan rokotusaikaa, selvittelen työkuvioita, jotka eivät selvittelemällä selviä
ja asioin suurlähetystön ja hotellien kanssa.

Seuraava suuri maanjäristys tulee Istanbuliin. Vaikka ei niitä osata ennustaa. Minä ajattelen Tyyntä valtamerta. Ajattelen mannerlaattoja toistensa alla, ajattelen lähestyviä planeettoja. Melankoliaa. Maailmanloppua ja maailman alkua. Tuulta kaduilla pöllyävää, sinistä taivasta ja sadetta ennen. Unta, jossa me suudellaan, monta kertaa, ikkunan edessä. Unta, jossa kävelen entisen sotilaan kanssa hämärtyvässä ja on ihan rauhallista.
Kuinka rakastan tätä aikaa, ja kuinka inhoan. Kun kaikkialla on tulviva valo
kevätpäivät, ja pelkää koko ajan sairastuvansa
ja juuri tällaisina päivinä, kun varjot kieppuvat valkoisia seiniä pitkin ei haluaisi maata sisällä
tahtoisi vain kaivaa lenkkarit
etsiä kevyet kengät ja villapaidan pelkästään
koulupojat paitahihasillaan auringossa
opettajat huutavat: "takki päälle"

kilo turkkilaista jukurttia, vaikka piti viedä vain postit
pilvet auringon eteen ja alkaa tuuli taas kieppua
kun kävelee yliopistolta takaisin kaupunkiin ja kaupungilta ylös mäkeä sinne missä oli koti saarivaltion pääkaupungissa. Miten erilaista tuuli on talvella ja keväällä ja kesällä ja syksyllä
erilainen luonne
siellä merillä
ja siellä maissa
jyrkänteellä nojaamassa kohti sitä mikä työntää ja hulmuttaa hiukset
telkeämässä ovia ja ikkunoita
lakanat ympäri ympäri
lumi sakeana niin ettei näe eteensä, eksymistä sadan metrin matkalla
ikkunan takana valkeus
valo
tai sade, joka työntää maamassat teille, täyttää ämpärit, tulvii joet ja nostaa merenpintaa

ja aina minä jaksan palata samoihin maisemiin.

Täälläkin on tuuli. Luin juuri kevättuulesta. Ja täällä on niin kova tuuli, että se on syksy.
Pitkästä aikaa pitkähihainen paita, villatakki ja vielä paksu miehen huppari päällä. Ja vihreääminttuteetä. Nyt olisi hyvä sää mennä ulos puutarhatöihin, kun ei ole liian kuuma.

Eilen käveltiin sinapinvärisiä kallioita. Minä sanoin Islanti.
Ja oli meri ja toinen saari ja niin korkeat kaislat että se oli kuin viidakko.
Ja aallot, ne tuli kivien yli ja kasteli housunlahkeet ja hiekka oli kovaa, saattoi juosta
ja minä löysin ämpärin, ovenkahvaksi sopivan puukalikan ja hopeisen simpukan.

Ja silti minä tykkään tuulen äänestä. Se on erilainen täällä. Se oli erilainen Islannissa. Islannissa ei ollut lehtiä humista, tuuli tuli suoraan. Täällä on aallot, joiden ääni tulee tuulen ääneksi. Ja yöllä minä ajattelen että joku kävelee, mutta ehkä se on vain tomaattikeppi joka keinuu tuulessa puolelta toiselle ja seinää vasten.

Miten nopeasti vuosi on mennyt.

Olen tullut takaisin
villistä idästä. Yhteensä 17 eri autossa, 22 eri ihmisen kanssa. Ja sitten oli niitä muutamia, joita tapasi vain tiellä, tien laidalla.

Ja rannat olivat aaltoisia
ja puut silottuneet kivien muotoon
ja jättikokoisen ajopuun takana oli kuollut kalkkuna
ja minä lauloin lauloin lauloin sinä päivänä kun synnyin ja tuuli vei äänen ja meri ja aallot

mutta eniten minä nautin kyydeistä, ihmisistä, joita en olisi koskaan muuten kohdannut ja heidän tarinoistaan ja siitä että saatoin olla millainen tyttö tahansa. tarinani kenellekään tuttu.

tänään pitäisi tulla amerikkalainen tyttö. sillä ei ole puhelinta ja se liftaa tänne. on mustia pilviä ja tuuli. ja minä olen istunut koko päivän koneella. viikko ilman ja huomaan elämäni olevan täällä. aamu meni tyttöni kanssa puhellessa ja sitten oli poikakin, unista, kuinka pitää työntää seinää. ja minä nauroin niin etten. ja sitten oli poika islannista ja minä nauroin hänenkin kanssaan ja hänen aksenttinsa kuulosti niin voimakkaalta, olen kai jo tottunut tähän paikalliseen tapaan, siihen että englanti on jonkun äidinkieli.
olen tottunut, tottunut jo.

tuohon ääneen, joka on meri
ja lintuihin jotka laulavat korkealta
ja täysikuuhun en ole tottunut,
en siihen että se tulee silmiin kuin taskulampun valokeila ja minä pidätän hengitystä.

tuuli tuuli, miksi minä aina karkaan tuulisiin saariin.

Tänään on vaan tuuli
tuulituuli ja sade
tuuli niin että kaikki puut ja ruohot ja pensaat ja talot ja ikkunat ja tulet huojuu ja rämisee.

Minä olen lukenut omaa tekstiäni ja korjannut kielioppia. Olen lukenut kirjaa miehestä, joka elää ilman rahaa. Haluaisin hankkia sen kirjan kaikille ystävilleni. Haluaisin, että kaikki lukisivat sen. Haluaisin että me kaikki rupeaisimme elämään ilman rahaa ja opettaisimme toisillemme kaikkia elämisentaitoja.

Olen avannut oven miehelle, joka ajoi autolla talomme eteen ja kantoi käsissään kaljalaatikkoa.
Hän etsi miestä nimeltä Greg. Minä sanoin että valitettavasti täällä ei asu Greg. Hän kysyi olenko ihan varma. Minä sanoin, luulisin olevani aikalailla varma.

Olen kävellyt edes takaisin ja liittynyt verkostoon "Just for the love of it".
Haluaisin, että kaikki ystäväni liittyisivät sinne. Haluaisin oppia kaikki uusia taitoja. ja miten huomasin siellä taitojani listatessa että minulla on itse asiassa aika vähän jaettavaa. että loppuen lopuksi, yliopisto tai mikään elämässäni, ei ole tehnyt minua kamalan käytännölliseksi. mikään ei ole auttanut minua selviytymään omavaraisesti.

Haluaisin, että maailma voisi olla sellainen, että se olisi normi.

Mutta niin kuin joskus ystäväni eräällä mökillä kirjoittivat ennustuksiin,
minä olen se joka hurahtaa
että juuri minä olen se josta voi kuvitella että hurahdan johonkin lahkoon
sen ei tarvitse olla uskonnollinen lahko
mutta ekologinenkin yhteisö tai vastaava sopii hurahtamiskuvaan hyvin
ja minusta se tuntui loukkaavalta,
että minäkö,
että minäkö se joka hurahdan, minä!

Mutta
lopulta näen yhä selvemmin
että minäpä minä,
minähän se olen joka vuoroin minnekin maailman kolkkaan kääntyy
koska innostun niin. Motivoidun. Mistä milloinkin.

Jotenkin vain tämän pennittömän miehen (Mark Boyle, voitte googlettaa)
ajatukset ovat kaikessa niin samat
ja hän kirjoittaa myös juuri niistä asioista, joita ihmiset yleensä kritisoivat
kun he kritisoivat ihmisiä, jotka haluavat pennittömän maailman
ja hän kirjoittaa niin rehellisesti kaikista niistä ongelmista, joita on kohdannut
ei yhtään kaunistellen. Ja minulle tulee olo
miten paljon voisinkaan tehdä
miten paljon enemmän kuin nyt

vaikka meillä ei olekaan pesukonetta tai televisiota
ja minä pääasiassa pyöräilen tai kävelen ja kasvisruoat ja kasvimaat
mutta silti

minulla on tietokone, jota ilman en voi kuvitella eläväni
niin paljon kirjoittamista tapahtuu täällä, niin paljon nopeammin niin paljon helpommin
en voisi kuvitella kirjoittaneeni graduani käsin! tai
miten ikinä pääsisin suomeen ilman lentokonetta
miten ikinä olisin päässyt tänne Ramonin luo
seilaamalla ehkä
jos joku olisi ottanut minut paattinsa
ja kuinka pitkä matka se
kuinka isoäitini tulee jonkun seilarimiehen paatissa tänne myrskyäviltä meriltä! ja miten kauan siihen pitäisi varata aikaa?
ja miten voisin lukea rahattomasta miehestä jos hänen kirjaansa ei olisi julkaistu
painettu painokoneilla paperille ja kopioitu satoja ellei tuhansia ellei kymmeniätuhansia kopioita. sitten on paperitehtaat, koneet, metsätalous, koneiden osat, öljy koneita liikuttamassa, energia, sähkö,

on vaikea kuvitella maailmaa ilman
kun tuonkin miehen pennitön elämä perustuu sille että hänellä oli joskus pennejä
perustuu siihen että jollain on vielä
perustuu siihen että me olemme jo tuottaneet tätä kaikkea, kaikki on jo.

mutta juuri silloin
ajattelen
että tarvitseeko mitään välttämättä lisää? että eikö voida olla että nyt on jo
että okei
ollaan tuotettu tätä ja tätä ja tätä
mutta tarvitsemmeko enää lisää?
(sitten kysyn että entä minun oma kirja? entä kaikki se musiikki, kaikki ne elokuvat, kaikki ne kirjat, joita ei ole vielä kirjoitettu, tuotettu? entä ne? pitääkö taiteentekeminen suurelle yleisölle lakkauttaa myös?)

ajateltavaa. täällä tuulessa ja sateessa.

Tänään en ajattele pahoja ajatuksia.
Tuuli on niin kova, että lukitsen oven. Vesi virtaa kuin tuuli poispäin rannasta.

Minä olin ensimmäistä kertaa meressäni sunnuntaina. Tyttö, joka oli heti tuttu, heti sellainen jonka kanssa saattoi juosta merenrantaan, heittää pyyhkeet rannalle ja sukeltaa kylmään suolaiseen veteen. Mutta flunssa ei lähtenyt sillä. Tai ehkä se tuli takaisin.
Ja opettajat ja oppilaatkin ovat sairaina. Flunssa-aalto.

Tänään aion katsoa tulta, jota voin katsoa nyt suoraan kun olen raahannut pöytää ja kiviä ja sohvaa, olen tehnyt kotia, tuleen päin.

tänään aion kirjoittaa yhden kappaleen loppuun,
en voi enää lykätä , väsyneet silmät ja vuotava nenä eivät kelpaa enää tekosyiksi.

Olen saanut kirjeitä ja kortteja
tarvitsen lisää magneetteja että ne kaikki voivat olla jääkaapin ovessa,
minun
ystäväni, minun
omani

tarvitsen omistamista.

Unessa minun ystävistäni hupaisin on kauniissa ja rohkeissa
hän on vain muutamassa jaksossa, esittää siivoojaa, sellainen sidekick hahmo, joka tulee aina keskeyttämään Brooken ja Ridgen kuhinoinnin
ja minä nauran niin, nauran niin paljon
että se tulee unenkin läpi
hän on niin ihana, hän on vain oma itsensä siellä mutta juuri siksi hän onkin niin hauska
koko sarjalta menee pohja ja se muuttuu ihan farssiksi
vain koska ystäväni tulee siivoojana sisälle
ja nyt
koko uni tuntuu ihan absurdilta
eikä se tunnu selitettynä yhtään hauskalta
mutta unessa minä nauran, niin onnellisena kun näen hänet siellä, kauniissa ja rohkeissa
hymyilemässä, huulipunaa huulissaan.

ja on myös uni, jossa pakkaan loppumattomia tavaroitani lapsuudenkodistani
aina uusia laatikoita leluja, vanhoja vaatteita, sängyn alta, kaapeista
joudun ohjeistamaan toisia ihmisiä pakkaamisessa
he eivät ymmärrä vaikka sanon että voitteko tyhjentää noiden vaatekaappien vaatteet näihin laatikoihin,
kaikki pitää näyttää kädestä pitäen
aivan kuten koulussa lapsille, joita ei kannusteta ajattelemaan itse

ja on uni, jossa minullakin on rooli
vaaleanpunaista huulipunaa, samanvärinen hame
ja nenäliinakin on pinkki
mutta en enää muista miksi olen pukeutunut niin, en enää muista rooliani

unet häipyvät niin kuin meri tuulen mukana ja tuuli omassa kyydissään. Nyt minun pitää ruveta kirjoittamaan tutkimusta. Kirjoittamaan lukua loppuun. Huokaus.
Huokaus.

tuuli

niin että paiskautuako tielle
yrittää juosta mutta vain toiseen suuntaan kulkee

emme koskaan näin kovaa tuulta
ja sade piiskaa mutta tuuli ei ole kylmä
se ravisuttaa onnettomat muutamat puut, jotka tuskin ihmisen korkuisia
ja siksi kuulemme tuulen äänen
kun ei puita
jokainen ikkuna, joka kiinni vain pienellä salvalla
ovet, katot, lattiat
kokeilee jokaisen rakosen josta pääsisi sisään
lämmittelemään?
tuuli tuuli.

tuulen ääntä minä ehkä kaipaamaan
tätä
kun ei ole muuta kuin tuuli
ja merestä nousee valkoiset vaahtopäät
metrinkorkuiset

juosta sateesta
yrittää juosta tuulta vastaan
ja kun se vetää ilmaa uuden kerran
ennen kuin puhaltaa
juoksee vähän nopeammin vielä

eikä se edes kuin 10m / sekunnissa

Viikkolista

Tällä viikolla
minun on kirjoitettava islannin sanoja papereille, joita ripustan huoneeseen
jotta osaisin sanoa jotakin ja ymmärtää ja kirjoittaa seuraavan viikon jälkeen kokeessa
minun on valmisteltava huomista islannin parityötä ja tehdä se parityö huomenna parini kanssa
on luettava vähintään yksi draamakirja loppuun ja tehtävä muistiinpanot
haluan lähettää vihdoin myöhästyneet synttärikorit ja kaikki paketit ja kummipojalle ja pojalle
yritän meditoida vähintään kerran päivässä, mieluiten aamulla auringon noustessa
minun on ihan pakko täyttää kaikki mahdolliset työhakemukset mahdollisimman pian
aion kirjoittaa omaani mieluiten joka päivä
menen museoon Camillan kanssa
menen museoon Sannen kanssa
menen uimaan mereen
menen improvisaatioteatteriryhmään
kokkaan huomenna Georgen kanssa ja en varaa hänelle aikaa viikkolistasta, sillä en halua hänestä velvollisuutta
joogaan torstaina
yrittäisin mennä sunnuntaina joogayhteisön meditaatiohetkeen
siivoan huoneeni loppuun ja vaihdan lakanat
lounastan viimeistä kertaa Charlotan kanssa

ja hyppäsin kiviruudulta kiviruudulle
ja halusin sanoa kaikille góðan daginn
ja hymyilin sillekin miehelle joka oli naamasta punainen ja vaihtoi jalkaa jalalta toiselle korvalaput korvilla taksin vieressä
ja olin niin täynnä energiaa
niin täynnä että kun otin kengät ja takin pois minä pistin tavarat pois lattialta ja hain imurin
ja sitten luin saaga tekstit
vaikka yliopistolla kaadoin ison kupillisen kahvia takille ja sohvalle ja lattialle ja pöydälle ja käsikin paloi
mutta kaikki pyyhkivät papereilla minun kanssa
ja bussit menee ohi kun me vaan seisomme ja kolmesti halaamme minä teen jaloilla kuvioita
ja kävelenkin tuuleen niin kovaa vasemmalta että se tulee takin läpi ja minä liikun tuulen suuntaan
ja niin kovaa vastaan että paikoillaan kaksi sekunttia
ja aurinkoon päin aurinkoon päin.

tuulee

Tuuli tuuli
yöllä niin että ikkunat ja lasit ja puut
mutta puut kestävät
miten ne kestävät vuosikaudet?

samat äänenpainot joka päivä jokaikisessä keskustelussa
eivätkö ne koskaan
ymmärrä että on aivan turha sanoa samaa

että pitäisi mennä hiljaa hiipien ali yli ja viereen
maata ruohikolla niin kuin eilen tyttö

he haluavat aina muutosta
kaikki pitäisi kumota
ja niinhän se on

vuoret eivät siirry ellei kiviä
ja meri loppuu
valaiden ruumis sisältä päin menee rikki en sano että räjähtää sillä se kuulostaa brutaalilta
mutta
niinhän se on
että meidän äänemme eivät sovi merien korville

ja minä otan askelen
pienen
enkä sano mitään. en enää sano mitään ellei tunnu siltä
että hiekanjyviä koskettaessa pitäisi laittaa kädet
veteen joka ei ole kylmää sillä siellä voi uida
liikkua poispäin ja tervehtiä tuttavaa jolle juuri ennen yritti selittää englanniksi ettei meditoi ja että ristit ja jeesukset eivät ole täällä minun takiani

ja kuinka sitten voisi pitää kädestä kiinni jos ei pitäisi

katoille voi kiivetä
jos uskaltaa
eikä pelkää sireeniääniä
niin kuin minä
joka haen pyykit aamuvarhaisella ja pariskunta on taas korjannut ne
minä sanon ne oli märkiä ja he niin ja näyttää mies taas mankelihuoneen katsos täällä ja minä nyökyttelen ja he niin ystävällisiä niin ystävällisiä mutta tiedättekös
sellaisia että sinä et tiedä mitään niin annatkos kun me autamme rytistää nyt tuolla lailla puhtaat pyykit

mutta ihana mummo oli eilen käynyt suihkussa kun oli niin kuuma
ja linnanmäen voitot eivät ole mitään verrattuna
siihen riemuun
mitä saa sanomalla mehän ollaan suomen kallein huvipuisto
ja sitten olisi ilmaiset katot

kohta lähtee bussi
sitten sitä taas istutaan
pohtia sitä pakkaako rinkkaan vai
ja pelkää tuulta
vastatuulta ja ajamista
hiekkateitä joissa toiset ajavat niin kovaa niin kovaa

juomavedessä kolibakteereja
vaikka ei kai täällä keskustassa
mutta minkäs teet
vatsassa tuntuu ja ruumis on täynnä bakteereja
niin kuin matoja ja etanoita aina sateen jälkeen
tiellä
ja tieltä minussa

en minä pelkää. olen oppinut erottamaan hyönteiset ja hämähäkkieläimet.
unessa eksyksissä. myöhässä myöhässä ellei löydä. äidin työpaikalta bussiasemalle. lapsien läpi. eikä koskaan perillä. aamulla peitto oli vaihtunut.

pakata pakata
ja hevosen selässä tuntuu
kuin voisi pudota
mutta jos painautuu ihan kiinni ihan kiinni ja sitten silmätkin kiinni
voi tuntea vain tuulen

tuuli tuuli
se on minun syksystäni se on minun syksystäni
kyllä
sen täytyy
ja sitten ensimmäistä kertaa
näemme kuinka vaahtera johon kasvoi lehdet keväällä muuttaa väriään

ja on laulut
joita laulaa öisin
kun ei enää ole kuuma kun on taas ensimmäisen lumisateen odotuksen aika.

en tykkää tuulesta
en tykkää siitä silloin kun ollaan veneessä

ja nyt olen sisällä
sisällä minussa en tykkää siitä
en pidä
pitäisi sanoa
perusteella näkökulma tulkintani

en pidä epäonnistumisista
en pidä keitetyistä kylmistä juureksista

pidän tuulesta kun olen sisällä ja ikkunasta
näkyy
kuinka puut liikkuvat edestakaisin
pidän tuulesta hiuksissa
veden alla ja alloista selkää vasten

pidän siitä kun unohdan olla olemassa
näin
kun sanat
eivät ole enää minusta kun kirjoitan
mutta ne eivät ole sivistyssanoja

pidän veneistä

viime yönä oli vankila
vankilaan oli joutunut tosi pieni poika
sitä ei kerrottu miksi
ja siellä oli toinenkin, sen pienen pojan veli
ja niiden poikien isä tuli vankilaan vierailemaan, katsomaan poikiaan,
kai
en oikein muista
kunnes minä olinkin se isä
ja olimme karanneet vankilasta
tai he olivat
ja sitten minäkin karkasin
ja yritin juosta heitä kiinni
ja lopulta heillä oli kassit täynnä pesuaineita ja kaikkia sellaisia naisille tarkoitettuja
ja he olivatkin ystäviäni
ja lähdimme takaisin
että ehtisimme vankilaan ennen kuin kukaan ehtisi huomata
että olimme räjäyttäneet vankilan pohjatiilet jotta pääsimme ulos
kaivautumaan
ja kysyin pienestä tytöstä
siitä vähän omistuisesta
että missä se on
sillä sekin oli karannut heidän kanssaan
ja ystäväni selittivät
jotakin jota en muista enkä silloin ymmärtänyt
mutta kun tulimme lähelle vankilaa
olivat kaikki pihalla taskulamppujen kanssa
koko asuinalue oli piiritetty
emmekä enää voineet painautua vasten maata, piiloon, odottamaan
että autot menisivät ohi
koska he liikkuivat jo metsässäkin
taskulamppuineen
ajoivat edestakaisin teitä
käännyimme takaisin
mitä me teemme mitä me teemme

ja herää on jo valoisaa

toiset voivat nukkua koko päiviä
toiset ovat surullisia
kääriytyvät peittoihin ja jos heille sanoo ei saa mennä päivävaatteissa he eivät ymmärrä ja lopulta suostuvat surullisin suin ja laittavat ylleen likaisen viltin

ja ruokakaupassa ei ole hajuakaan siitä
mitä laittaisi ruaksi
saa ostoskoriin kaksi porkkanaa.

ja puut huojuvat
ne huojuvat niin

ja isä tulee vihaiseksi siitä
että minä en aina jaksa olla se joka liikkuu
että minullakin on
tekemistä
oikeaa tekemistä
että voi tulla vihaiseksi siitä ettei elämä ole sama elämä kuin toisella
ettei kaikki toiselle tärkeä ole tärkeää toiselle
niin tärkeää samalla tavalla että pitäisi olla paikalla
ja veljeä ei ole pakotettuaneltupyydettyraahattuloukkaannuttu enää sen jälkeen kun hän täytti viisitoista.
sitten saa katsos itse jo päättää.
mutta
ymmäräthän sinä tyttö kulta että sinä olet eri asia
olet niin pirun eri asia
olet niin saatanan eri asia
joka ikisessä asiassa

enkä minä edes koskaan kiroa
koska olenhan minä hyvänen aika siinäkin eri asia

eihän meitä voi mainita edes samassa lauseessa

kun sinä olet kulta rakas terve
ymmärräthän sinä

niin.
juuri niin.