olen lukenut tenttikirjaa ja
lapset
maailmankuvani on mullistunut!
yhtäkkiä tenttikirjasta tulikin mielenkiintoinen. vaikka en tiedä mitä mieltä olen. olenko.
kirjoittaja oli sitä mieltä että lapsuus on ongelma. että lapsuus pitäisi häivyttää. lasten ja aikuisten väliset erot ja rajat.
ja tietysti koululaitos
ja tietysti lapsuuden ihana onnellisuus pakko

mutta olisiko se enää millään lailla mahdollista?
lopettaa lapsilapsuus hössötys?
se tuntuu tosi utopistiselta (vai olisiko se dystopia?)

toisaalta sitä vastustaa lapsityövoimaa ja aina on ihannoinut lapsuutta
mutta johtuuko se sittenkin nimenomaan siitä, se ihannointi, että siihen on kasvanut, oppinut, onko lapsuus nyt sitten kuitenkaan mitenkään "onnellinen"?
ja kirjoittaja antaa perusteet lapsityövoiman epäilijöille, että vääryydet ja kurjat olot pitäisi poistaa kokonaan, ei vain lapsilta. että mitä kukaan ihminen itse asiassa tekee siellä hiilikaivosten syövereissä?

kirja on kirjoitettu vuonna 1970,
että aikaakin siitä jo on.
ainakin luokkaerot ovat kaventuneet. ja toisaalta. kirjoittaja on yhdysvaltalainen.

eniten aloin kuitenkin miettiä
kun minua on aina jollain lailla ärsyttänyt esim. kirjat, joissa on sellainen pikkuinen lapsinero. sellainen yli. esimerkiksi peterilläni. hänellähän on aina. lapset sitä ja tätä ja ne ovat aina kaiken yläpuolella ja osaavat ja keksivät ja ovat niin pirun älykkäitä.
nyt minun maailmankuvani tässä vaiheessa siis sai kolhaisun
olenko siis aliarvioinutkin lapset kun olen ajatellut että pah, ei lapsi voisi tehdä noin!
miksi ei?
miksi ei?
miksi lapsi ei voisi, jos (ja kun) lapsi on kuitenkin aivan samalla tavalla ihminen kuin kuka tahansa aikuinen.

tai en tiedä.
mutta havahduinpahan vaan.

ja viime yönä oli kova ukkonen sade salamat
koko huone valaistui muutaman sekunnin välein.
oli jännä herätä siihen.
vau.

ja en nyt varmasti osannut pistää tätä lapsianalyysiäni hyvin sanoiksi
mutta siinä on jotakin kiinnostavaa. jotakin
ja minusta tuntuu että ajatukseni koulujärjestelmästäkin selkeytyivät
että miksi minä niin olen sitä arviontia vastaan
ja!

siinä kirjassa puhuttiin paljon myös kuinka lapsesta asti ihmiset erotellaan iän mukaan eri ryhmiin. etteivät ihmiset ole tekemisissä enää juuri eri ikäisten ihmisten kanssa, paitsi siis oman ikäistensä.
olen aivan samaa mieltä.
ja minua harmittaa se.
harmittaa että minäkin olen todella voimakkaasti (ja vielä voimakkaammin aiemmin) "ikärasisti"
että "minua nuoremmat, siis teinit esimerkiksi, ovat todellakin teinejä, ja pyh ja hyi ja yök, naurettavia, lapsellisia, tyhmiä, ääliöitä, en todellakaan aio sietää heidän seuraansa"
niin
ja toisaalta
kuten eilen ystäväni kanssa puistossa
arvioimme mummoja ja keski-ikäisiä
että voi millaisia ne ovat
ja yksi päivä puhuimme kuinka kauheaa on nähdä mummoja kännissä
niin
jostainhan sekin kertoo

olen siis vähän onnellinen siitä että minulla on läheinen mummi
ja kummipoika
tulee edes vähän kontaktia muihin kuin oman ikäisin ja samankaltaisiin
(koska erottelu ei enää nykyään ole vain iässä, vaan myös kiinnostuksissa, "alassa", hyvin tarkasti esim. yliopistossa - profiloituminen -) ihmisiin

toisaalta. minulta puuttuu keski-ikäiset ja aikuisaikuiset ystävät
ja voiko mummia tai kummipoikaakaan oikeastaan laskea?
pitäisi jutella enemmän ihan vieraiden, erilaisten ihmisten kanssa
pitäisi mennä koputtamaan naapurin komaromummon oveen ja sanoa, hei, minä tahtoisin ystävystyä, saisinko tulla kahville

mutta kukapa tänään sellaista tekisi

eilenkin istui surullinen mies monta tuntia anttilan edessä
kuin mies vailla menneisyyttä.