huominen

On ilta
ja sitten on yö
ja sitten on aina seuraava aamu
ja päivä ja seuraava ilta ja yö
ja taas huominen

viikot menevät kauhean nopeasti. Olen ollut täällä jo seitsemän viikkoa.
seitsemän. ja seuraava viikko on Grönlannissa.
En tiedä yhtään siitä matkasta. Sinne minä kuitenkin menen. Tyhjänä tauluna.
Maahan jonka kieli.

Perjantaina näin Salka Valkan
istuin bussissa teinien ympäröimänä
ja kysyin kuskilta monta kertaa milloin
jään pois
ja sitten kävelin merenrantaa menninkäiskaupungin meren rantaa
ohi pitsapaikan jossa oli kymmenen metriä jonoa ulkona ja sisälläki
kunnes olin numeron 100 kohdalla ja teatteri oli 50
sitten ystävällinen mies joka puhui englantia jota oli mahdoton ymmärtää ja meloi kajaakkia myrskylläkin käveli kanssani teatterille ja esitys oli tietysti täynnä
mutta mahduin lopulta kuitenkin
ja se oli tanssia joten ymmärsin kaiken
Salkasta joka tanssi ja hänen äidistään
ja kirjasta oli otettu näin ollen hyvin yksinkertaistetusti rakkaussuhteet
ja loppuen lopuksi
näin jälkein päin heidän kokonaisvaltaisesta tanssistaan huolimatta
esitys oli aika kylmä.
ei siitä voinut nähdä miksi rakastuin kirjaan
silloin
kun Islanti oli saaren nimi. Islanti oli satu vain.

ja sitten minä istuin bussissa miestä vastapäätä joka puhui itskseen ja painoi silmiään ja valitti kipua. Ja minä kävelin postilta majataloon jossa oli syntymäpäivät
ja sitten me pelasimme psykolgipeliä (sitä missä yks menee pois huoneesta ja sen pitää arvata mikä on pelinhenki tavallaan) niin että päivänsankari oli psykologi
ja joimme vodkaa
mutta emme suomalaiseen tapaan
ja lopulta olin puoli seitsemältä aamulla sängyssä

ja seuraavan aamun iltapäivä oli aamiainen
ja koko päivä Sannen luona
opiskelemassa
niin että kikatimme vaan ja
puhuimme puhuimme puhuimme
ja teimme kermaista lohipastaa
ja kun emme olleet saaneet mitään tehtyä lähdimme katsomaan viikinkielokuvaa
islantilaista kuuluisaa vuodelta 1985, jonka nimeä en muista mutta joku kun jotkut korpit lentää
ja voi miten meitä nauratti
musiikki ja se että kolme ihmistä oli änkeytynyt sohvalle, joka sekin oli pieni
kuten kaikki siellä
paitsi se koko rakennus
jossa istui respassa mies jolle sanoin we are just visiting our friend
ja hän sanoi että hänen täytyy tarkastaa ja hän näppäili ruutuun jotain ja sitten sanoi saatte mennä ja minä näin valvontakamerat
sellaisessa paikassa osa täällä asuu
kello yhdentoista jälkeen ei saa olla vieraita
mutta me olimme kello kahdentoista jälkeen
sillä kuuntelimme saksalaista karnevaalimusiikkia
ja myös hyvää musiikkia
ja sitten
elina ja aarno kääntyivät omaan majataloonsa ja minä ja sanne lähdimme omiin koteihimme
katsoen toisiamme silmiin siinä bussiaseman kohdalla ja nauraen
sanoen että edellinen yö
oli edellinen yö

ja tänään
olen siivonnut
imuroinut pessyt koko ensimmäisen kerroksen koska on siivousviikkoni
jyssännyt keittiön pöytää ja hellasta rätti mustaksi
ja omaakin huonetta
ja kohta tulee Sanne
tällä kertaa opiskelemaan.
oikeasti.

Miten minä olen taas näin myöhään kirjoittamassa
vaikka olen kipeä ja minun pitäisi nukkua.

Tänään katsottiin Benjamin Button's curious case
tai joku sellainen sentapainen nimi. Se oli hyvä. Hyvä oli katsoa kun nenä vuoti ja maata sängyllä ja nauraa kun kaksi humaltuvaa siinä vierellä, toinen kitumassa nettirakkaudestaan ja toinen tylsistyneenä koska haluaisi mieluummin katsoa Sigur Rósin Heimaa.
Mutta Dejan ja Fabio ovat kivoja.
Ehkä voi olla että lähden heidän kanssaan sunnuntaina autolla seikkailemaan. Haluamme pois tästä kaupungista. Jonnekin.
Mutta kun leffa loppui ja Heimankaan katsomisesta ei tullut mitään minä menin suihkuun, sillä Fabio poltti Dejanin huoneessa enkä minä tykkää tupakan hajusta minun hiuksissa. Ja pojat lähtivät baariin, homobaariin luultavasti, sillä Dejan kyllä nyt tarvii jotain sellaista, tai muuten tämä sveitsiläinen poika, joka ei ole homo, vaikka kuunteleekin Sigur Rósia ja tykkäsi minun soittamasta Lau Naustakin joutuu uhriksi.
Hmm. Ehkä ei.
Ja minä olen vain kiltti suomalaistyttö heidän kontrastinaan. Kiltti ja viaton katselemassa taivaalle, jos näkyisi revontulia.

Huomenna.
Aion olla jalkeilla. Aion kävellä kirpputorille. Siellä on sellaiset. Satamassa. Maija ja Elinakin menee. Ja Sanne ja Vincent.
Ja sunnuntaina olen jo niin terve, että voin lähteä poikien kanssa autoretkelle. taiteilijapoikien, joista toinen on kolmekymmentä ja toinen kaksikymmentäkaksi. Ja minä niin pidän ihmisten tarkkailemisesta. Voi. Minä niin pidän siitä sittenkin. Siitä että on pieni ja naiivi ja pieni ja kukaan ei tiedä sinusta mitään mutta he kertovat itsestään kaiken. Minä niin sittenkin haluan olla sillä tavalla, siitäkin huolimatta että sillä tavalla jää aina vähän ulkopuolelle. Jää aina pöydän kulmalle istumaan kun joku sanoo, no Hanne, kerro sinun tarinasi, ja sinä ehdit sanoa well ja sitten aihe onkin jo jossain muualla
niin.
Että siinä sitä on huoneessa. Kääriytyneenä peittoon kieltäytymässä viinistä. Seisomassa kadulla kun kaikki neljä jatkavat matkaansa uima-altaalle joka ei ole auki. Kävelemässä kotiin, kun toiset lähtivät toiseen suuntaan. Pistämässä ovea kiinni, kun toiset avaavat omansa. Avaamassa televisiota ja katsomassa iänikuisia visailuja kun he ovat laittaneet meikkiä ja istuvat puisilla penkeillä lyttäämässä tupakantumppeja kenkien alle, puhaltamassa hiuksia pois silmiltä, katsomassa kuka ajaa ja ketkä kävelevät vastaan. Istumassa hiljaa pöydässä, aika reunassa, kun keskustelu on käynnissä siellä toisessa päässä. Istumassa hiljaa ja tyttö sanoo sinä aina tarkkailet. Ja silloin sitä ei enää tarkkailekaan. Sillä silloin kaikki kääntyvät katsomaan ja alkavat määrittää mikä minä olen. Minä olenkin yhtäkkiä. Ei enää vain sitä kun seuraa kadulla ja kääntyäkö, pysähtyäkö Carrolssiin, siihen mikä on vielä jäljellä siinä kulmassa. Ottaako kuvan vai piilottaako kameran.

voi miten rakastunut sitä on voinut joskus olla. Ja miten voi sano olla. Että on ollut sekin aika. Hah. Sitä sittenkin oli nuori. Nuorempi. Pieni. Pienempi. Että on voinut seisoa ihan lähellä uskaltamatta sanoa mitään. Maata tuijottaen kattoon ja kuunnellen kun ne nai. Kuunnella täälläkin. Mutta se oli ihan erilaista. Sillä nyt nainen huusi englanniksi. Ja sänky hakkasi seinään. Silloin kuului tuskin hengitys. Ja oli jättänyt oven auki tahallaan

Mutta sen jälkeen on tullut todellinen. On tullut taivas joka oli ihmeellisen sininen niin kuin sinä eikä mistään elokuvista ollutkaan mikään. Oli siinä samanlainen huone melkein kuin tämä ja miten sitä voikaan päästä lähelle toista. Sitten taas kauemmaksi. etäälle ja takaisin
ja välimatkakin muuttuu
kuinka lähelle toista ihmistä voikaan päästä
mihin asti
pitääkö työntää itsensä sisään vai aukeaako jokin
onko siinä eroa
ja siinä jos on oikeasti ollut yhdynnässä
yhtynyt
tai jos on vain koskettanut sormenpäätä
voiko isä olla koskaan yhtä lähellä lasta kuin äiti
kun lapsi on ollut äidissä mutta ei isässä eikä isä koskaan pääse lapseen
paitsi jos on inhottava ja raiskaa oman lapsensa
mutta silloin on jo rikollinen sairas
äiti ei
ole rikollinen
(vaan lapsi on loinen)
siksikö miehet tekevät sitä?
raiskaavat ottavat väkisin
koska he eivät koskaan saa mitään todellista sisäänsä
he eivät koskaan koskaan voi täyttyä
epätoivoista täyttämisen halua
aukot umpeen
etsimistä määrittämistä rajaamista
kaikki pitää saada purkkiin
avattavaksi
repiä auki

miksei voisi antaa olla
antaa olla mitä on ja tulla
niin kuin kirjallisuudessakin
järjetön määrittelemisen halu
erottautuminen
tämä on tätä ja tuo on paskaa
minä kuulun tähän ja tuo tuohon
kaanonit ja postmodernit ja plaah
he eivät sitten ymmärrä mitään

eivät mitään siitä että kaikki on jo siinä meressä
ihan todellisessa meressä josta kaikki elämä on saanut alkunsa
ettei sitä tarvitse millään sanoilla määrittää
ettei tarvitse kirjoittaa googleen meri
ei tarvitse sanoa sä et ymmärrä paskaakaan ja tommy taberman on huono runoilija
ettei sellaisilla ole mitään

oooh

siksi minusta on ällöttävää
että valaita syödään.

voi
ei pitäisi koskaan mennä etsimään tietoa siitä mitä armaassa pääkaupungissamme tapahtuu.
millaista kulttuuria millaisia elokuvia
nyt minä taas tahtoisin mennä sinne. helsinkiin. elokuviin. är et aa.
vaikka ohjelmisto ei olekaan vielä näkyvissä sydän alkoi pamppailla ja poskia kuumottaa.
silloin joskus
minä kävelin yksin sateesta märkiä katuja illan hämärissä ja menin elokuvasaleihin
aivan yksin
yhteen toisensa perään
koko viikon.

mutta nyt olen täällä keski-suomessa.
ja kauhuissani ihmisvilinästä kauhuissani kaikesta kaupungista.
uskomatonta oli sunnuntai-iltana klo 18 jälkeen kampissa, kun ihmisvilinä kaupoissa oli samanmoista kuin täällä lauantaina aamupäivästä.

enkä ole vieläkään päässyt eroon piinavasta ajatuksesta
että ihmiskunnan olisi muutettava ajatusrakennelmiaan täysin
että meidän olisi luovuttava siitä uskosta, siitä myytistä, että olemme jotenkin ylempänä muita ja irrallaan muita eliöitä koskevista laeista.
meidän pitäisi vihdoin hyväksyä että olemme yhtä riippuvaisia maailmasta kuin kaikki muutkin ja tuhoamalla me tuhoamme paitsi kaiken muun myös itsemme.
voi.
on niin surullista että niin paljon on kuoltava jotta me ymmärrämme.

kyllä. olen juuri lukenut daniel quinnin ismaelin.

joka sinänsä ei kyllä, harmi vain, tarjonnut mitään uutta sellaiselle, joka tietää jo mikä on vialla. ei ratkaisuja. paitsi sen että on muututtava.

mutta ehkä minä voin alkaa ujuttaa propagandaani vähän kaikkialle kun olen saanut taas uuden ns. työpaikan lasten parista :)
ehkä minä vielä iskostan pahimpienkin porvaripohattojen kakaroihin kunnon elämänkunnioituksen alkeet.

ja omenat maistuvat hyvältä aina syksyisin. oman tai mummin puun omenat.

ilo ja onni

Grizzly man
epäilyttävä dokumentti
voiko sellaisia ihmisiä olla oikeasti? Voiko ruumiinavaaja tuijottaa silmät selällään kameraan ja selittää miltä tuntuu katsoa silvottua ihmistä ja toistaa monta kertaa yksityiskohtaisesti miltä kuulostaa kun karhu raatelee ihmisen. Selkä suorana.
Eikä yksikään kohtaus yksikään ihminen mikään liikuta kertaakaan vaan kaikki tuntuu epätodelliselta niin epätodelliselta että ainoat reaktiot ovat suu auki hämmästys ja nauru.
Hämmentyneissä tunnelmissa. Kyllä. Kyllä se on kaikkien tietojen mukaan dokumentti eikä fiktio eikä parodia.
Mutta Herzog.
Niin, selittääköhän se nyt kuitenkaan ihan kaikkea, jos osa materiaalista oli kuitenkin sen Timothy Treadwellin kuvaamaa. Suuri osa. Ja se itse naamoineen "I love you, I love you bears"
No mutta. Ehkä minä toivun tästä hengästyttävästä luontokokemuksesta.
Tämä olisi ollut kyllä niin nappi meidän tulevaan luonto&elokuva sarjaan.
mutta.

Ja olen myöskin onnellisen iloinen
sillä eilen
minä sanoin ääneen että tahtoisin ihan oman teatteriryhmän
että tahtoisin jonkun pienen
ja nyt
tänään
viisitoistaminuuttiasitten minulle soitti
ja nyt minä olen! Ensi keskiviikkona pääsen ekoihin harkkoihin!
Eihän se ole minun perustama eikä mikään sellainen minun nyt kuitenkaan
mutta tulen olemaan osa
jotakin pientä kokonaisuutta
ja kuulosti niin hienolta mitä alamme tehdä
kirjoitamme itse, minäkin
minäkin! pääsen kirjoittamaan näytelmää!
hii hii
ja lapsille ja monitaiteellista ja ja ja!
voi!
tämä ratkeaa riemusta

ja tänään oli myös hopskeskustelu ja sekin oli kiva
ja minun gradunaiheidea ajatusta ei ihan tyrmätty
ja opintojakin on kivasti
ja voi voi voi

tänään tää ei angstaa!

käännöstyöhön!

uskomatonta
eilen selvitin Innocence elokuvan pohjalla olleen kirjan
ja tajusin että kirjailija Frank Wedekind
onkin jo vanha tuttuni teatterista

mutta
en voi uskoa että yhtäkään hänen teostaan ei ole lainattavissa jyväskylän alueen kirjastoista
ja yliopistonkirjastosta ainoastaan yksi näytelmä ruotsiksi (!) ja kaksi jotakin teosta ilmeisesti saksaksi.

täytyy varmaan toden teolla alkaa miettiä sitä saksan kielen opiskelua
ja samalla kaikkien muidenkin kielien
että voisi sitten vaikka alkaa suomentaa sellaisia teoksia joita ei jostain ihmeen ja kumman syystä ole kukaan vielä tajunnut suomentaa
ja joskin on suomennettu joku niin sitä ei ole mistään saatavilla.

käsittämätöntä.

sitä vain tajuaa aina välillä että tosiaan. tässä kaikki heti tänne mulle nyt maailmassa kaikkea ei voikaan saadaa...
niin kurjaa :(

päätäynnä

käytännön asiat eivät toimi.

eilen
minä kiinnostuin lapsipornosta
siis en
tietenkään
mutta se ilmiö
koska eräästä ikävästä syystä törmäsin siihen ystäväni luona
mitä tahansa voi tapahtua kun on verkko
ja tykkää vaikka joistakin ranskalaisista artisteista
niin
etsin kauheasti tietoa netistä
ja puhuimme naisista
ja illalla katsoimme uuden ihmisen
häröllä on tarinan ja klassisen rakenteen taju
mutta mitään uutta siinä ei sitten ollutkaan
kauniit haaleat värit ja eihän se huono ollut
yksi lensi yli käenpesän naisnäkökulmasta
tosin en tiedä kuinka paljon loppuen lopuksi naisnäkökulmasta vaikka henkilöt olivatkin suurimmaksi osaksi naisia
niin klassisia henkilöhahmoja
tiettyjä tyyppihahmoja he edustivat
löytyy kaikista samankaltaisista elokuvista
ei siis millään lailla yllättävä
paitsi ehkä yllätyksettömyydessään

ja lisäksi luin naisten päiväkirjoista kahta kirjaa
joita käytän
siinä
p r o s e m i n a a r i s s a n i

vaikka oikeastaan ne olivat naisten elämäkerroista
ja oikeastaan
aika harva asia täsmää minun vartiooni

enkä tahtoisi tehdä yleistyksiä
ja kuitenkin
tavallaan olisi hienoa jos voisi
vetää suoria viivoja tästä t ä n n e

enkä saa silmiäni irti variksista

ja olen jo aloittanut

vein matot ulos
mutta imuri ei toimi

viimeistelin muistiinpanoja
ja olin aikeissa
kirjoittaa
tämän viikonlopun omistan vain kirjoittamiselle, työlle. on tehtävä työtä. kyllä.
heti. nyt.

ja kauhistun sitä kuinka kaunista ulkona on
kuka jaksaa istua koneen ääressä kun voisi mennä seuraamaan kevättä

ja puhuimme myös raskaudesta
kuinka ihmisen elimistö yrittää raskauden alkuaikana eliminoida kehittyvän alkion
puolustusjärjestelmä
mutta sehän on loinen
se alkiosikiövauva

enkä muista unista muuta kuin mustikkajäätelön.

ja pääni on täynnä lauseita ja väittämiä ja ideoita ja käsityksiä ja
kunpa saisin ne paperille
tarkkaan tiettyyn haluttuun muotoon

minulle muoto on niin mahdoton
se on niin mahdoton
ja silti niin yksinkertainen.

en ikinä pärjäisi siellä ranskassa.
onneksi en ole sinne aikeissa ikinä lähteäkään.

kun vain aloittaa

niin.

(MUTTA KEVÄT!)

itsekuria pitäisi harjoitella.

olin ainut elokuvakurssilla olija tänään
i think we make a record today
opettaja sanoi, se herttainen, kovin suloinen unkarilainen elokuvapoika
ja siellä me istuimme
minä sain yksityisen luennon tämän päivän elokuvasta ja sen ohjaajasta
tarr bela
bela tarr
unkarissa sukunimi tulee ensin

mutta sitten
kesken elokuvan huoneeseen hiipi vanha miekkonen
luulen että hän on joku vahtimestari tai sellainen, koska hän on hiipinyt sinne aiemminkin
ja nyt tuli tämäkin koettua
nimittäin
tämä vanha miespahanen nukahti elokuvaan
siis ihan oikeasti
hän kuorsasi täyttä päätä
ja kovaa! siellä vain
me katsoimme toisiamme
opettaja minä ja nauroimme partoihimme

kaikkein surullisinta on kuitenkin se,
että opettaja sai varmasti nyt viimeisen varmistuksen siitä että hänen kurssinsa epäonnistui jotenkin
hän sanoi viimeisiksi sanoikseen
i hope this wasn't totally useless
no, no, minä yritin
mutta mikä enää olisi pelastanut
kun miekkonen kuorsasi ja minä olin ainut joka edes tuli katsomaan ja ei kuorsannut

mutta elokuvassa oli oikein kaunista
hyvin esteettistä
vaikka se kieltämättä oli hyvin hidas ja pitkä
pitkiä pitkiä otoksia
ja niin
nonmotivated
mutta pidin
vaikka en rakastunut niin kuin siihen elokuvaan enkkunimeltään love
pitäisi silti nähdä toisen kerran
sillä tämä elokuva oli kauneuden lisäksi myös hyvin hämmentävä
vaikka 'päähenkilömme' olikin aika selkeästi yksi tietty henkilö, niin häntä ei esitelty juuri mitenkään, niin kuin ei muitakaan henkilöitä, heistä ei kerrottu mitään
ja niin kuin opettaja minulle yksityisluennossaan luennoi
bela tarr
näyttää tarinan, ei kerro
sitä se juuri oli
kuvia kuvia kohtauksia kuvia pitkiä kuvia lähikuvia
ei minkäänlaista selittelyä
vaikka pitkiäkin puheenparsia oli
mutta ne olivat
kuin kirjasta
ja ne olivat usein kirjasta
hyvin suuria


ja minulla on karkkia.

ja minulla on ihana olo
kun oli tähtitaivas
kun kävelin ja oli tähtitaivas. pitkästä aikaa ei sada. hyvä nähdä tähdet.
ja vaikka päätä särkee se alkaa pian helpottaa lääkityksen avulla
ja voin lukea saramagon loppuun
syödä karkit loppuun

ja ehkä uni tulee tänään taas paremmin kun on ollut niin raskas päivä
ja raskaammaksi ne käyvät kun aloitan työni muutaman viikon päästä kelo 6 aamulla.
hoh hoijaa.
eivät ajatelleet ehkä loppuun kun laittoivat minut aamuvuoroon
tai minä en ajatellut kun suostuin

huokaus huokaus

loppu (karkit)