Tänään
oli sellainen päivä kun taas sai päähänsä
migreenin
ettei vain unohtaisi miltä tuntuu
toivoa ettei olisi valoa päivässä

mutta kun on niin paljon tehtäviä niin paljon
ettei olisi aikaa maata silmät kiinni tyyny pään päällä pimennetyt ikkunat, miten? ja pyykit ei linkoa vaikka kuinka
mutta sitten
on lääketiede ja lääketeollisuus
ja mikä helpotus

mutta nukkuu tämän yön lattialla, kiitos
ensi viikolla ostaa uuden sängyn
sillä on käynyt ilmi, että tuo sänkyrakkine
ei tee hyvää selälle, niskalle eikä päälle.
tervetuloa vaan siis yövieraat!

mutta päästään huolimatta on kirjoittanut tänään näytelmän
teinitytöille. huh.
siinä on kummituksia ja hautausmaa, kaksosia, hullu äiti ja kuolevia nukkeja.
tervetuloa katsomaan huhti-toukokuussa! roolivalinnat on jo tehty. koko näytelmän idea on siis lapsilta. ja rakenne. ja henkilöt. dialogi vaan on meidän aikuisten.

aikuisten. hui.

joskus kai sekin koittaa.
aikuisuus. mutta mistä
ja miten

huomenna on luisteleminen. vaikka järven jää onkin muhkurainen.
tahtoisin niin mennä ympäri järven terillä
tahtoisin niin vain kiertää järven kiertää kaartaa
mutta sitten kun se on muhkurainen ei sitä voi ja tulee vain vihaiseksi
niin me mennään vaan kentälle. mennään sitten kenttää ympäri. ja tärkeintähän on että ollaan yhdessä, kikatetaan ja kikatetaan ja meillä on niin paljon asiaa että tunnit menee ja sittenkin unohdan missä kohtaa on kauppa!
ja onko kestovärjätyt ripset ja kulmakarvat liian tummat?

ja ystävänpäivä on. ystävänpäivä rusettiluistelu sen muistaa
silloinkin mentiin ympäri ympäri kenttää
ja oli niin paljon asiaa että tunnit ja sitten oli kahvilat ja koti ja tiesi pianoa soittavasta pojasta ja toinen tiesi siitä joka otti kuvat.

mutta nyt ystävänpäivä on jo siellä missä toinen nukkuu teltaassa ja on päättänyt että soittaa. on päättänyt jo monta päivää sitten että tänään soittaa. kun minulle on ilta melkein yö ja toiselle on aamu kun hypätään taas pyörän satulaan.

ja hymyilee, hymyilee vaan. tälle unelle.

Huomaa joogatessa että on toden totta maannut monta päivää
ei taivu enää niin edes kuin muutama päivä sitten
siitäkö se riippuvaisuus tuleekin, että ei voi lopettaa ettei lakkaisi taipumasta

ei ole ihan varma
mistä talojen välistä piti kulkea mistä alkoi metsätie
mutta sitten tuleekin jo polkuja ja koko ajan sanat mielessä
tulee vain polkuja polkujen perään puita ja mies kahden koiran kanssa
sellainen iloinen mies
ja jatkaa vaan ja mitä edemmäs jatkaa sitä enemmän on metsä metsänä
ja korkealla siellä puiden latvat valkoiset

mutta pää ei ota lopettaakseen särkyään
joka päivä se särkee niin kuin ennen
ennen sitä saarta joka lopetti kaikki kivut
tai sitten sitä vain kaunistelee
haluaa muistaa mitä haluaa

jäisistä mustikoista tulee kylmä
ja mustaturkkinen koira (kääpiösnautseri muistaa rodut vieläkin)
se haluaa vaan sanoa hei

pian ei ensin tarvitse kävellä viittätoista minuuttia
tai edes kymmentä
ennen kuin on metsässä
pian se on ihan siinä
nurkan takana
niin kuin se on nyt niille
omakotitaloisilleen täällä

voisipa asua niin.

päänsärky

hassua että se alkaa heti kun alkaa suomi
tulla enemmän
täällä islannissa olen ollut ilman migreeniä
ei kertaakaan!
(muistaakseni ainakaan...)

ja olen varma että suomen maaperällä kaivan pillereitä laukustani jokainen päivä.
miten surullista. että on voinut olla viisi kuukautta ilman koska ei ole ollut kotona
ja nyt pelkkä ajatteleminenkin saa niskat jännittymään ja tulee tämä sama olo
joka on niin tuttu

jooga huomenna viimeistä kertaa
ihmiset viimeistä kertaa
viimeistä viimeistä viimeistä

tänään menninkäisnainen piirsi sieluni
ja sanoi että tulen kirjoittamaan paljon.

eilen minulla oli sellainen pää
että täytyi käydä monta kertaa oksentamassa
vaikka se oli pelkkää tyhjää
koska en ollut syönyt mitään
muumilimsaa vain muutamia pieniä kulauksia
ja lääkkeet niin että ne ovat loppu
pitäisi hakea uusi resepti
mutta en tiedä kuinka monta päivää lääkäri sitä kirjoittaa
nyt saan jotakin uutta, täsmälääkettä
joka on ehkä hyvin kallista
mutta siinä tilassa
kun makaa voimatta tehdä mitään voimatta olla mitenkään päin
kun täytyy vain keinuttaa itseään ja mieluiten olla keinuttamatta
painaa silmiä lujasti tyynyä vasten koska eikös sade juuri silloin taukoa ja aurinko tule niin kirkkaana kun ei ole niitä pirun puitakaan enää varjostamassa

mutta myös aika katoaa silloin
tunnit menevät eri tavalla
aamulla tykyttävä särky sellainen pieni
niin pieni että hymyilyttää
ja sitten kun itkee jälleen itkee sitäkin että nyt särky alkaa kuitenkin uudestaan

mutta ei se ala
ei ole alkanut ainakaan vielä.

ehkä sillä on lepopäivä. ehkä se nukkuu kun oli eilen niin ahkera.

tekisin miltei mitä tahansa jotta saisin tainnutettua migreenin.
haluaisin sen iäksi pois. haluaisin sen niin pois ettei se tulisi koskaan. ettei edes sitä pientä tykyttävää aavistusta tulisi. ei mitään. että voisi olla varma ettei päässä tuntuisi mitään.
voi. millainen maailma minulla sitten olisikaan?!

ja olen murheen murtama.
on niin paljon asioita joita ei voi muuttaa.
pyöräilin kasvimaalta ja minä kuuntelin musiikkia
hermostuin autoihin joita oli vain ja oli ja ne tulivat kaikista suunnista
ja minä ajattelin
että minä en halua tätä.
että tätä minä en halua.
minä en halua olla tällaisessa maailmassa. onko minun pakko?
että minä en voi muuttaa yksin tätä kaikkea. että se että minä piiperrän omia kasvisruokiani ja värjöttelen kaduilla jakaen flayereita ilmastonmuutoksesta tai kirjoitan nimeni johonkin adressiin ei tee mitään. ei yhtikäs mitään millekään.
täällä on jo niin paljon liikaa väärää suuntaa.
ei ole mitään rainbow warriorsseja.
ei ennen kuin ei ole enää mitään muuta mahdollisuutta. ennen kuin oikeasti me emme pysty enää elämään näin.

ja minäkin. minäkin olen tuhoaja. ihan samanlainen kun kaikki muutkin. minäkin lasken kuumaa kylpyvettä. minäkin ostin juuri uuden puhelimen. minäkin kirjoitan nyt tietokoneella angstista kirjoitusta kuinka maailma tuhoutuu mutta en voi - en tee - mitään.

lapsena olin varma että lähden nunnaluostariin. että minusta tulee nunna. oli niin absurdia kuvitella että eläisin tavallista elämää tavallisten ihmisten parissa. että minulla olisi elämä ulkomaailmassa. siksi olin aivan varma että menisin luostariin.

ehkä minä menen. en ehkä kristilliseen luostariin sillä en taida uskoa jumalaan tarpeeksi. en taida uskoa tarpeeksi jotta minusta olisi minkään uskonnon luostariin

ja en mene sittenkään
sillä vaikka minä eristäytyisin tästä maailmasta minä olisin aina kiusallisen tietoinen siitä että se maailma jonka jätin taakseni jatkaisi kulkuaan samalla tavalla kuin tähänkin asti. ettei mikään muuttuisi vaikka minä muuttuisin. siksi kai sitä yrittää. tehdä kaikkensa jotta jokin muuttuisi. edes jokin pieni. tässä maailmassa. voi. olen niin epätoivoinen.
tahtoisin unohtua muumilaakson muumimaailmaan. mieluummin olisin vaikka mörön kanssa.

tuntuu että kaikki onni nykyaikana on vain pintaa. että voiko kukaan syvältä olla onnellinen kun ympärillä on pelkkää tuhoamista ja välinpitämättömyyttä kun me teemme kaiken väärin ja olemme kaikkeen syyllisiä? miten kukaan ihminen voi olla onnellinen jos tietää tappavansa koko maapallon. ja miten kukaan voi olla tietämättä sitä.

enää ei ole kyse oikeista ja vääristä valinnoista, sillä ainoa oikea valinta olisi olla olematta olemassa.
ja tämä on vähän vaarallinen ajatus kun elää ja asuu yhdessä ihmisen kanssa joka olisi valmis tappamaan itsensä minä hetkenä hyvänsä.
ja silti sitä ajattelee. että niin.
niin olisi parempi. jos me kaikki tekisimme sen.

syöpäkasvain.
joku sen sanoi jossain. että ihminen on kuin syöpä. luonnollinen osa kokonaisuutta, mutta silti se tuhoaa kaiken muun. kaikki ehjät solut. se on hyvin sanottu vaikka onkin banaali vertaus. minusta on kamalaa huomata olevansa syöpäkasvain
ja että kaikki perustelut olla syyllistämättä itseään ovat oikeastaan vain oman omatunnon parantamisyrityksiä. minä en itseasiassa keksi juuri mitään mikä tässä maailmassa olisi ihmisten toimesta hyvin. en keksi mitään mistä olla ylpeä - että on ihminen. minun kämppä on täynnä rojua. täynnä roskaa. ja tämä kirjoitus on aivan turha. pidän omaa maailmaani muka niin merkityksellisenä että sitä kannattaa jakaa täällä verkossa. hah. ja olen aina vastustanut sitäkin. mokomaa itsensä korostamista. että juuri minä. minä. minä. minä.

ja silti.
kaikkein pienimmät asiat ovat elämä.
se että voi piirtää toisen paljaaseen selkään kuvioita
että voi nähdä kuinka siemenestä kasvaa varsi ja lehdet ja kukka
että näkee kuinka lehdet muuttuvat puissa punaisiksi
että tuntee kylmän järviveden varpailla ennen kuin menee sinne kokonaan
että kuulee toisen ihmisen hengityksen
tuntee toisen turkin lämmön
että voi katsoa silmiin eläintä jonka kieltä ei ymmärrä
josta ei tiedä mitään
ja että voi kuvitella maailmankaikkeuden olevan yksi suuri verkko johon kaikki elävät ja kuolleet liittyvät ohuin säikein, toisistaan kiinni pitäen
että on musiikkia joka saa kylmät väreet selkään
pyörä jolla pääsee paikoista toiseen
että on musta näyttämö ja katsomo joka näkee sinut valoissa
tai sinä näet jonkun toisen
että on ikkunoita joiden takana on toisia täsmälleen samanlaisia ja täysin erilaisia elämiä.

niin.
en tiedä.
en tosiaan tiedä.
pitääkö vain unohtaa ja olla ajattelematta
ja sitten olla välinpitämätön
vai pitääkö yrittää ja yrittää tietäen silti että yrittäminen on vain muodollisuus ja mikään ei kuitenkaan muutu, mutta hei, voi sanoa aina yrittäneensä.
vai mitä oikeastaan pitäisi?

pian tulee tyttö
pian pitää mennä vastaan
jännää
ei nähnyt sitten sen kun lähti ranskaan
nyt
näkee

näin unta yöllä jossa
omituisia asioita
herättyäni muistin mutta herättyäni aamulla en muistanut
jotakin tippui taivaalta
pilviä?
jotakin niin että meidän piti äitini kanssa väistää
ja lopulta me hyppäsimme kalliolta kuin kuiluun ja väistelimme kallioiden alle putosimme ja taivaalta putosi se oli kuin kaatosadetta salamoita mutta se oli niin selkeä silloin nyt vain utua nyt vain tunnetiloja siitä
kun putoaa ja pitää väistää taivasta.

ja kirjastotäti sanoi maksa neljä euroa kolmekymmentäsenttiä en muuten lainaa kun en saanut enää lainata kun olin jo viisi kertaa uusinut
mutta
sitten oli vain kaikista kolikoista euro ja kolmekymmentä ja suostui ja kolme euroa vielä
mutta ystävällä olikin neljäkymmentäeuroa
ja minä en pidä typeristä hyväksikäyttäjä miekkosista jotka olivat joskus turkkilaisia (turkkilaiset tupakoi) mutta se ei tupakoinut eikä ollut turkista mutta sen takia juhannus alkaa vasta juhannusaattona monen tunnin jälkeen illasta ehkä mökillä vasta yöllä. plaah. bussissakin on kiva viettää juhannusta.
onhan se kiva että saa kaksikymmentäeuroa palkkaa juhannusaatonpäivältä ihanan päivärahan jos sitäkään.
en siis minä. vaan se jonka kanssa asun. jonka kanssa lähden juhannukseksi minun kotiin.
ja kerätä kasveja. taas. ahdistaa jo valmiiksi lääkäri sanoi että pitää välttää riskitilanteita ettei tule minä sanoin ettei stressiä voi välttää ja sain reseptejä ainakin neljälle eri lääkkeelle jos joku sitten
ja ystävä kertoi että heille opetettu menetelmää joka auttaa sekä migreeniin että astmaan rentoutusta vain että osaisi milloin vain rentouttaa itsensä
että psykologisia menetelmiä pitäisi enemmän hyödyntää lääketieteessä mutta eihän
eihän mitään sellaista mikä ei ole aivan
eihän muihin kuin lääkkeisiin voi luottaa
ja koti on sotkuinen niin kovasti

ja minä olen miettinyt ihmisiä paljon ihmisiä ja sitten he eivät kuitenkaan tiedä että olen miettinyt heitä.
ukkospilvet. ukkospilvet.

ja minä minun kirjoitusteni maailmassa lukenut niin etten juuri nyt voi kuin sanoja. vain toistensa perään. alleviivannut.

ja ei malta odottaa että pääsee kirjoittamaan! mutta kun ensin pitää tehdä tylsä työ. ja sitten vasta.
sitten vasta ehkä.

Herätä

Minun ei pitäisi matkustaa koskaan kokonaista päivää tai tehdä ylipäänsä mitään
sain eilen kamalan päänsäryn.
Se alkoi paluumatkalla Savonlinnasta, jossa kävin katsomassa Hänen olivat linnut laitoksemme kanssa (oli hyvä)
Ja bussi juuttui tielle
oli autokolari
joku rekka räjähtäneen näköinen
ja matka kesti ja kesti ja me vielä pysähdyimme puoleksi tunniksi melkein heti
ja matka kesti ja kesti
ja kun jyväskylä jo näkyi minä ajattelin ellei tämä ihan pian ole perillä minä oksennan
ja kun jäin pois minä miltei juoksin kotiin
kiersin ympyrää kellarikerroksessa ja painoin silmiä kiinni

pimeään huoneeseen minä jäin makaamaan
päänsärky migreeniksi
mutta kun nukuin se meni pikkuhiljaa ohi

ja näin unta joka jatkui vain
aamulla
jatkui aina
kun minä heräsin minä en ymmärtänyt että se oli unta
minä selitin itselleni kuinka se on totta, vaikka olin hereillä
että ON SE TOTTA
minun asuntoni on lehdessä. minun kotini. minun entinen kotini. en minä enää asu yliopistonkadulla. minä asun nyt hienossa suuressa talossa, jossa on monta huonetta, eikä se ole opiskelija asunto ja siellä on antiikkiset huonekalut.
mutta kun aamu muuttui ihan aamuksi
minäkin ymmärsin uneni uneksi
enkä enää muistanut mitä haastattelussa, jossa Kari esitteli kotini ja itsensä enää sanottiin.

edellisenä yönä näin unta että yskin ja oksensin verta
että kaiketi tämä oli silti mukavampi uni. ja olikin.

Ja nyt aamulla
minä olen käynyt kaikki erilaiset tunteet läpi
luin ystävieni kirjeitä
ja ne ovat kuin kirjoja
hämmennyin niin voimakkaita
ja minä rakastan voimakkaita
musiikkia
naiskuvia
kirjoituksia
tunteita
vaikka herkkää

hämmennyn jos joku sanoo totuuden
niin että minä sen ymmärrän
kirjoittaa kirjoittaa
ei rakennettu totuus vaan kirjoitettu tai sanottu
annettu

ehkä se on antaminen
on hämmentävää ottaa vastaan suurta
toisesta jotakin

kun tässä ajassa on tottunut pintaan
ettei kenestäkään
muuta kuin pieniä pisteitä eikä aina niitäkään
joskus vain muovia ja kangasta joka peittää ihon ja kasvot

mutta aina kun saa
ensin minä ahmin, otan kaiken itseeni koska saan
kerrankin
ja sitten minua alkaa ahdistaa kun se kaikki on minussa
yritän ymmärtää ja
mietin itseni
onko minunkin totuuteni niin?
ja ymmärrän ettei minun elämäni sovi samaan
ja tuntuu että en pysty olemaan hetkeäkään paikoillani
että minun täytyy kiertyä kiertyä
ja mennä jonnekin pois
metsään pois
en pidä ihmisistä
tämä on ihmistä ihmistä ihmistä
olen ottanut ihmisen ihmisen enkä tahdokaan enää nähdä unia

mutta vähitellen olo muuttuu ilmaksi
ja minä olen taas sellainen joksi muut minut pistävät
ja jolle voi kertoa salaisuuksia
ja minä olen taas minä
jota kukaan ei pistä ja tuli
joka voi olla, voi
ja maa, joka on aina minun jalkojeni alla aina minun metsässäni
ja vesi
joskus
ja sitä minä rakastan
kaikista eniten mutta se on vierain

mutta minulla on vesipoika
joka voi opettaa minut uimaan