perjantaina, heinäkuuta 06, 2007

unieni saari

viime yönä näin melkein koko unen kestävän unen. Tai kaikki palaset ainakin jollain tasolla liittyivät toisiinsa.
Taas unieni saari. virtaavaa vettä, putouksia ja jäätä.

erityisesti kiehtoo
miten unessa voi muistaa
miten unessa voi olla muistoja?
se on niin kummallista
se tunne, että unessa
että unista on tullut oma maailmansa niin
että siellä, unien maailmassa, on tapahtunut tapahtumia, toisissa unissa,
ja toisissa muistaa niiden toisten unien tapahtumat
niin kuin minun saareni
että minä voin kertoa unessani toisille ihmisille saaresta,
koska olen käynyt siellä aiemminkin
useasti aiemminkin

koko päivän minun sisälläni tulee olemaan tunne
että minulla on saari
se on ihan oikeasti jo
on.
eihän muuta vaihtoehtoa enää ole.

Ei kommentteja: