torstaina, lokakuuta 04, 2007

krhgfäir
minua ärsyttää
vaihteeksi taas
mutta ei se mitään
on niin ihana tehdä kaikkia hommia vastentahtoaan ja pahoilla mielin ja kiireessä ja tietäen että lopputulos on kaamea ja karsea eikä tahtoisi olla mukana toteuttamassa ja sitten sitä ajattelee ettei enää ikinä ei ainakaan jos eräs tietty henkilö on mukana tekemässä miten voi olla niin hankalia ihmisiä!
ja sitä hymyilee ja nyökyttelee ja haistakaa paska

mutta eilen
teatteriryhmässä
hii
voi. se oli ihanuutta. ihanuutta ihanuutta. olen niin kaivannut kaivannut kaikkia ihan perusharjoituksia yhteisöä toisia teatteria voi
se tuntui heti hyvältä
ei yhtään sellaista ihmistä jota en sietäisi joka ajattelisi olevansa jotain jolta ei uskaltaisi kysyä
vaan siellä oli aivan hyvä.

ja tänään kurinpidollisia ongelmia 5b luokan kanssa mutta
loppuen lopuksi
hyvä vaikka raskas päivä
ja ehkä joku uusi taas tänään innostui vähän kirjoittamisesta

ehkä yksi mahtavimmista tunteista
kun lapsi kysyy
saako tässä käyttää mielikuvitusta
ja kun vastaa kyllä nimenomaan
miten silmät syttyvät
ja tunnin jälkeen tulee sanomaan
että minäpä taidan kirjoittaa sen tehtävän jo tänään kotona

voi miten onnelliseksi tulee!

ja tänään on siivouspäivä
eikä me taaskaan siivota.

Ei kommentteja: