maanantaina, elokuuta 27, 2007

eilen
ostimme jäätelöt vaikka oli syksy
ehditte vielä, myyjä sanoi
joka oli myynyt meille jo kuusi jäätelöä
viikon aikana
jos käytte ensi viikolla joka päivä, ehditte saada vielä yhden ilmaisen
hän nauraa ja tekee isot pallot appelsiinisorbettia ison pienen pallon
ja me kävelemme ihmisten läpi palloinemme ja haluan harjulle
alkaa sataa
vähän vain mutta se yltyy ja lopulta harhailemme torikeskuksessa joka on kaikkialta luonnollisesti kiinni paitsi ulko-ovistaan
mies kampaa kaljunsa peitoksi tukkaa peilaten näyteikkunasta ja me seuraamme häntä
menee lopulta baariin, ottaa keskisuomalaisen hyllystä ja tähyilee jotakuta työntekijää
häntäkö varten hän kampasi kaljunsa eteen tukkaa?

lapsi on tuolla käytävällä. se on alkanut muutakin kuin itkeä

ja minun mikään lakkoni ei pidä
eikä tehtävät vähene tentistäkään

olen lukenut viikonlopun aikana kuusi mangaa

mutta minähän olen
sellainen joka jää kaikkiin sarjoihin
kiinni
olivatpa ne sitten pahoja tyttöjä twin peakseja valtakuntia sunsetbeacheja ugly girlejä tai angel sanctuareja

ja kuunnellut CocoRosieta
kannatan!

ja joranesta tulee edelleen essi mieleen.

unia on ollut
ja niitä niin paljon

kuunnella ja nähdä
unissa voi myös tuntea
onko mitään aistia mitä ei olisi
silloin kun nukumme?

ja miksi karhuja ei ole kesytetty ja jalostettu lemmikeiksi?

Ei kommentteja: