keskiviikkona, lokakuuta 03, 2007

hoh hoijaa

kohta lähden teatteriharkkoihin! hii hii! kohta lähden teatteriharkkoihin!
tai siis vasta vajaan tunnin päästä. mutta siis kohta

olen ollut ehkä ahkera.
hoh hoijaa. ja tiedän että silti riittämätön ja surkea.
tuntuu ettei koskaan tee tarpeeksi ja aina jotenkin viimetingassa viimeistelemättä epävarmana ja jo valmiiksi epäonnistumista tuntien

ja minä tahtoisin mehua. tekee mieli kauheasti mehua.

osaan viittoa tänään ja huomenna ja eilen ja toissapäivänä ja ylihuomenna ja pappa ja mummo ja kaikkia sellaisia asioita

tai minun pitäisi osata

ja eilen
tytöt meikkasivat minut
ja pukivat ja sitten hiuksiakin
mutta se onkin yhtä juttua varten
harjoittelua vähän
että miten se sitten oikeasti onnistuisi
nyt vain aloitettiin minusta vaikka en minä ole ainut
sitten sitä juttua varten
jonka me toteutamme sitten eräänä päivänä
mutta se onkin sellainen salainen yllätysjuttu ehkä vain
meidän pieni empiirinen koe vain
meidän tyttöjen jolta keltään ei löydy korkoisia saappaita tai mikä ihme saksankielinen nimi toppi tai kireitä kireitä pillifarkkuja
eikä meillä kellään ole värjätty tukka
eikä me kukaan oikein sillai meikata
mutta ei se mitään
ei me juoda sellaista siideriäkään sellaisesta tietystä pullosta

huokaus huokaus huokaus

tänään minä kirjoitin ystävälle pitkän viestin
jossa minun piti oikeastaan vain sanoa että ikävä ja että ajattelen
hassua
olin ajatellut tätä ystävääni viime päivinä tosi voimakkaasti ja suunnitellut kirjoittavani hänelle
olin päättänyt
kun emme olleet pitäneet yhteyttä moneen kuukauteen
mutta hän olikin ehtinyt ensin

sitten aina välillä vain miettii
että onko mahdollista
tuntea toinen ihminen
jokin
mistä sen tietää

minun kummitätini
ollessaan kaukana kotoaan ulkomailla
tunsi että hänen isälleen oli tapahtunut jotain
hän oli varma siitä että nyt
ja hän soitti kotiin äidilleen
ja kysyi mitä isälle on tapahtunut
mummini vastasi että hän on juuri kuollut.

Ei kommentteja: