On yö
on ollut päivä ja varhaisteinitytttöjä
ja poikia ja jumppamiehiä
on yö ja sanoja, luulee että tilastoja on helppo tehdä
voi - oi
ja sitten
on päivämääriä, jotka ovat vääriä
niin, päivämäärä on väärä, ongelma ei ole se että minä olisin ollut huolimaton
tuijottaminen muuttuu paniikiksi ja paniikki vitutukseksi
mutta onneksi on mies joka sanoo nothing is slipping away and it will all work out because it will
ja kello on neljä aamulla, valoista jo
kun sammuttaa tietokoneen ja tuijottaa ohuita kaistaleita valoa ja varjoa
kunnes on kulunut neljä tuntia
ja unissa on matkustanut autolla uuden tytön kanssa
tunnistanut naurusta

ja kaikki järjestyy. päivämäärät uusitaan kun soittaa puhelua
muutosmaksusta
aurinko alkaa laskea joogan jälkeen
puistossa on istuttu tietokone sylissä kun viereisellä ollut papparainen
kaljapullon kanssa haluaa tietää onko tietokoneeni internet ja voiko sillä maksaa sähkölaskun
ja onko keskikoulu vielä olemassa

ben kweller
sellaista kun istutaan autossa ikkunat auki koska on paahtavan kuuma
väärällä puolella tietä

pahvilaatikot eivät täyty itsestään
niihin voisi mennä sisään
yhteen voisi, kaikkein suurimpaan niin kuin meillä oli
majat ja avaruusalukset
toinen meni sisään ja toinen ravisutti
miten suuria niiden laatikoiden täytyikään olla?

on ilta
niin paljon kello että on pimeää
ja me ollaan puhuttu kuolemisesta
ruumiista sängyssä ottamassa vastaan hyvästejä
viinipullo on kallellaan pensaikossa
niin paljon kello että on pimeää

kesä kesä, se ei koskaan ole pimeä tällä puolella palloa.
ei koskaan.

ilta on sateen jälkeinen
miten voi olla niin voimakas tuoksu siinä että on vain satanut
ja kaupunki elää ja nukkuu samaan aikaan
osaan reitit
miltä tuntuu joskus tulla takaisin pienten talojen väliin? kävellä samoja katuja
samaltako kuin se kun ajoi autolla ensimmäistä kertaa yksin talojen alueelle
jossa suurinpiirtein koko ala-asteen ajan vietti illat
keltaisessa kerrostalossa

ja olen kirjoittanut kirjoittanut kirjoittanut
miten hyvältä
kun Oliver kysyy keittiössä että ai sä kirjoitat jotain
sanoa että joo
kirjoitan
että voin sanoa kirjoittavani

ja miten hyvältä tuntuu
istua keittiön pöydän ääressä
sen saman jonka ääressä ainakin kolme kuukautta sitten ehkä
ensimmäistä ja edellistä kertaa
ja nytkin pöydänympärys on täynnä
eri ihmiset
mutta jokaiselle voi hymyillä
ja miten sydämmellinen halaus

ja ystävä kirjoittaa että vaikuttaa että olen onnellinen
ja didit sanovat näytän levänneeltä
ja sade ei haittaa
ja hämärtyy hämärtyy muttei pimene
ja minä hymyilen hymyilen vaikka ei mitään erityistä syytä
ei mitään muuta kuin vain se
että minä kasvan
ja kun on sateen jälkeen ilta
ja voi kävellä tutuiksi käyneitä katuja
vaikka onkin monta huolta ja ajatusta ja ei osaa kieltä ja ei sitä ja tätä ja voi ja oi
niin voi huitaista kädellä niille ajatuksille
ja ajatella sen sijaan
että entä jos tämä olisikin koti?

entä jos

ilta
eilen teepaidassa ulkona syöneet tytöt
ja kesämekko päällä kulkenut tyttö
ovat varmaan takeissa
mutta ilman sukkia niin kuin pakkasella
loskassa
kuin marraskuu
räntäsadetta ja loskaiset kadut
takkia tiukemmin kiinni kun kävelee kotiin tuulta vasten

mutta kuulin kaunista musiikkia
niin kaunista että teki mieli päästää ääneen ääni
Ólafur Arnalds
melkein kuin Ólöf Arnalds
mutta ne on kaksi eri
joista kummastakin pidän
ja sitten ostin levyn yhdeltä toiselta
ja se maksoi tuhannen
ja myyjä halusi antaa kuusikymmentäyhdeksän
mutta ei ollut jäljellä niin sain kahdeksankymmentäkaksi
ne oli numeroidut

ja oli avattava kone vain
jotta kuulisi mitä tuli ostaneeksi

ja on aivan liian hyvä
kävelläkseen kotiin loskassa
aivan liian hyvä
pestäkseen naamaa vessassa
ruotsalaisen naapurin huoneeseen tulee tyttö
eikä ole varma kuuluuko nauru sieltä vai nauhalta

ja sitä voi hymyillä pöytien yli
ilman viittomakieltäkin voi kertoa mitä kautta kulkee
niin kuin merkit eilen
pelissä jonka voitimme
ja viulut ja sellot tyttö joka soittaa niin keskittyneesti

miten jotain niin kaunista. miten niin kaunista että viulut ja sellot
suoraan läpi
muistaa miksi musiikkia.

ja viimeinen laulu tälle illalle
Helgi Hrafn Jonsson
Ashes Away

sanatonta
vain ääni
ääni

huominen

On ilta
ja sitten on yö
ja sitten on aina seuraava aamu
ja päivä ja seuraava ilta ja yö
ja taas huominen

viikot menevät kauhean nopeasti. Olen ollut täällä jo seitsemän viikkoa.
seitsemän. ja seuraava viikko on Grönlannissa.
En tiedä yhtään siitä matkasta. Sinne minä kuitenkin menen. Tyhjänä tauluna.
Maahan jonka kieli.

Perjantaina näin Salka Valkan
istuin bussissa teinien ympäröimänä
ja kysyin kuskilta monta kertaa milloin
jään pois
ja sitten kävelin merenrantaa menninkäiskaupungin meren rantaa
ohi pitsapaikan jossa oli kymmenen metriä jonoa ulkona ja sisälläki
kunnes olin numeron 100 kohdalla ja teatteri oli 50
sitten ystävällinen mies joka puhui englantia jota oli mahdoton ymmärtää ja meloi kajaakkia myrskylläkin käveli kanssani teatterille ja esitys oli tietysti täynnä
mutta mahduin lopulta kuitenkin
ja se oli tanssia joten ymmärsin kaiken
Salkasta joka tanssi ja hänen äidistään
ja kirjasta oli otettu näin ollen hyvin yksinkertaistetusti rakkaussuhteet
ja loppuen lopuksi
näin jälkein päin heidän kokonaisvaltaisesta tanssistaan huolimatta
esitys oli aika kylmä.
ei siitä voinut nähdä miksi rakastuin kirjaan
silloin
kun Islanti oli saaren nimi. Islanti oli satu vain.

ja sitten minä istuin bussissa miestä vastapäätä joka puhui itskseen ja painoi silmiään ja valitti kipua. Ja minä kävelin postilta majataloon jossa oli syntymäpäivät
ja sitten me pelasimme psykolgipeliä (sitä missä yks menee pois huoneesta ja sen pitää arvata mikä on pelinhenki tavallaan) niin että päivänsankari oli psykologi
ja joimme vodkaa
mutta emme suomalaiseen tapaan
ja lopulta olin puoli seitsemältä aamulla sängyssä

ja seuraavan aamun iltapäivä oli aamiainen
ja koko päivä Sannen luona
opiskelemassa
niin että kikatimme vaan ja
puhuimme puhuimme puhuimme
ja teimme kermaista lohipastaa
ja kun emme olleet saaneet mitään tehtyä lähdimme katsomaan viikinkielokuvaa
islantilaista kuuluisaa vuodelta 1985, jonka nimeä en muista mutta joku kun jotkut korpit lentää
ja voi miten meitä nauratti
musiikki ja se että kolme ihmistä oli änkeytynyt sohvalle, joka sekin oli pieni
kuten kaikki siellä
paitsi se koko rakennus
jossa istui respassa mies jolle sanoin we are just visiting our friend
ja hän sanoi että hänen täytyy tarkastaa ja hän näppäili ruutuun jotain ja sitten sanoi saatte mennä ja minä näin valvontakamerat
sellaisessa paikassa osa täällä asuu
kello yhdentoista jälkeen ei saa olla vieraita
mutta me olimme kello kahdentoista jälkeen
sillä kuuntelimme saksalaista karnevaalimusiikkia
ja myös hyvää musiikkia
ja sitten
elina ja aarno kääntyivät omaan majataloonsa ja minä ja sanne lähdimme omiin koteihimme
katsoen toisiamme silmiin siinä bussiaseman kohdalla ja nauraen
sanoen että edellinen yö
oli edellinen yö

ja tänään
olen siivonnut
imuroinut pessyt koko ensimmäisen kerroksen koska on siivousviikkoni
jyssännyt keittiön pöytää ja hellasta rätti mustaksi
ja omaakin huonetta
ja kohta tulee Sanne
tällä kertaa opiskelemaan.
oikeasti.

pitää pian mennä
eikä ole syönyt edes aamiaista
mutta
yö oli niin levoton ettei nukkua
tenssipallonkokoinenlimapallo kurkussa joka piti kaivaa käsin pois
sen jälkeen niin heikko että kirjoitti
pitkät pätkät kirjoitusta
ja mummi huusi kaikkialla kaikille minun kirjoittavan englanninkielistänäytelmää
enkä minä tosiaankaan sellaista
epämääräisiä kuvia
ja edestakaisin minä käännyin

ja levottomuus
se ei ole kadonnut aamusta
paitsi ensin
mutta sitten kun huomaa että yöllä on tullut puhelu
se kasvaa ja kasvaa ja kasvaa ja kasvaa
eikä tiedä mitä pitäisi
mitä pitäisi tehdä
liian aikaista soittaa koska tietää toisen nukkuvan tähän aikaan
laskee tunteja siitä
ja mitä sitten
luultavasti voi arvata ettei enää koskaan kuule
koska olisi pitänyt olisi pitänyt uskoa levottomuuteen
että sillä on merkitys
että voi aistia toisen läsnäolon
vaikka emme enää
oviemme takana

käytävässä haisee lattia vaha ja vahvat pesuaineet
niin hirveä että lapasten läpi
täytyy hengittää kuitenkin
ne pesevät kaiken

minulla ei ole nyt täällä
mitään sellaista johon voisin kääriytyä
jolta voisin kysyä mitä
ja pitää mennä
eikä kukaan sellainen joka tänne tulisi voisi ymmärtää
kukaan muu paitsi minä
ja ehkä he joille en vielä aio soittaa vasta sitten jos ei koko päivänä
puhuu lausein joita ei ole edes tarkoitus ymmärtää
muistaa vain miltä tuntuu kävellä katuja sen jälkeen
kun on saanut ensimmäiset sanat
miltä tuntuu
pidellä laukussa tavaroita jotka kuuluvat nyt
toiselle
jotka aikoo antaa
täytyy vain koko päivä kestää juoksemista
ja yrittää näyttää siltä kuin ei haluaisi vilkaista olkansa yli

meillä ei koskaan ollut lemmikkieläimiä
siksi minun sielustani on siirtynyt osa
leluun.

yö

minä vaihtelin paikkaa luin tuijotin kattoon ja ikkunasta
missä olit uni?
aamuyöllä siirryin patjalta takaisin sänkyyn olin nukahtanut kirjani päälle

huomenna tentti
minä aloitin nettilakon ja herkkulakon koska en halua suuta täyteen reikiä ja pelottaa varata hammaslääkäriä kun kuitenkin on reikiä
ja nettilakon koska vietän ihan liian monta tuntia päivässä täällä
ja nytkin rikon sitä
mutta vain sen takia koska piti tarkastaa tenttisali

vielä satasivuasatasivua vielä

unessa
vilisi ihmisiä
joku halusi että ollaan vain puolialastomia kun toimittaja tulee niin se ottaa kuvan
ystäväni ruumis oli kuin pornotähden ruumis
vilisi ihmisiä
älä hyppää
vilisi ihmisiä
kaikista ajoista ja paikoista
poliisit tulivat
ihmisiä ihmisiä
sinne tänne

tänään on taas siivouspäivä
nerokas keksintöni

ja minua yököttää kirjoittaminen
minua yököttää sen ajatteleminen
että minun pitäisi jotakin kirjoittaa
taas tällainen
en tahdo sanoa mitään. enää.
olen ehkä liikaa lukenut kirjoittavien ihmisten blogeja
kuinka kaikki osaavat kirjoittaa ja julkaisevat ja hienoja ja kaikkea
plaah
minä luovun.
luovun kaikesta
koska olen luovuttaja

kaikista jopa huovutetuista
niissä vaan pistää sormeen

väsyttää.
väsyttää typerä öinen unettomuus.
ja ajatukset. jotka olivat niin raskaita silloin.
nyt en sano niistä enää sanaakaan koska en ajattele enää niitä.
yöllä on valmis tekemään mitä tahansa
kävellä mustaa tietä pitkin
kuulla jokainen vesihana joka avataan
ja siinä rajalla

tahtoisin uskonnollisuuden suloisen naiiviuden
tahtoisin olla sellainen niin kuin lapsuudessani tyttö sanoi minulle
etten voi rakastaa unilelupossuani
koska vain jumalaa voi rakastaa
en käsittänyt sitä silloin. minusta se oli naurettava ajatus. koska minähän rakastin possuani.
mutta nyt.
voi. voisinpa ajatella niin. voisinpa ajatella että vain jumalaa voi rakastaa.
että vain jumala on olemassa.
voisinpa hylätä eliökunnan rakenteet
voisinpa lakata nimeämästä latinalaisittain kasveja
liimaamasta niitä
koska eihän maapallo ole kuin kuusituhattavuottavanha
vai mitä se nyt sitten olisikaan
että ei ole väliä valaista
ei ole väliä susista
sillä ihminen
voisinpa
voisinpa luopua ajatuksistani ja alkaa ostaa broileria ja makkaraa ja kiinasta tuotuja rapuja
voisinpa ostaa auton citymaasturin ja alkaa hurjastella sillä lentää etelä-amerikkaan lentää egyptiin japaniin intiaan grönlantiin ajattelematta
tulisipa minusta tuulihattara tyhjäpää niin kuin sanoi poika lukiosta tyhjäpää ja me kauhistuimme koska sitä pelkää että itse

turhauttavaa.
feissarikin sanoi että hän feissaa että maailma pelastuisi
minua nauratti jälkeenpäinkin
minä kyllä luulen että hän feissasi koska saa siitä rahaa ja on opiskelija ja tarttee rahaa
vaikka hän maksaisikin kuussa sen viisi euroa niin kymmenen euroa tunnilta tekee päivässä jo kuusikymppiä. kuussa 1200. siitä vitonen pois ei tunnu kai miltään.
en oikein usko että hänen feissauksensa maailmaa pelasti. tai pysäytti edes ilmastonmuutosta. tai vaikutti edes yhden ihmisen ostopäätökseen.
plaah.

minä haluun jo syksyn! haluun jo koulun ja tekemisen ja jotain muuta kuin näitä tekemättömiä typeriä kesiä! kammottavaa. koko kesä mennyt enkä ole tehnyt mitään en edes levännyt. inhottavaa. vuosi taas odotettava ja ensi kesä ei varmasti tule olemaan tällainen (vaan vielä pahempi)

minusta tuntuu kotirouvalta. siltä mistä luen. tuntuu siltä että istun täällä kuusi kahdeksan tuntia puolet luen siitä miten kotirouvat istuvat kotona tehden kotitöitä puolet ajasta istun koneella ja teen pieniä askareita en kuitenkaan kotitöitä koska en jaksa
ja sitten poika tulee töistä ja minä roikun hänessä ja hän on väsynyt ja minä vain roikun ja roikun ja roikun ja kerjään huomiota koska en jaksa tehdä enää mitään sellaista mitä tein jo koko päivän. olen raivostuttava kakara. niin raivostuttava.

minä tahdon helsinkiin.
tahdon turkuun.
tahdon jonnekin jossa on ihania ihmisiä. jossa on ihmisiä.
tahdon ihmisiä.

tahdon jotain muuta kuin tämän talon.
tahdon kirjoittaa. tahdon tahdon tahdon
mutta tässä minä istun ja valitan.

pimeistä öistä

minun piti tulla kirjoittamaan tänne otsikolla painajaisista
mutta ehkä kirjoitan yli päänsä öistä

minullakin on siis alkanut vaihe
että en nuku kauhean hyvin
toisinaan nukun loistavasti ja toisinaan se on tällaista. pyörimistä ja heräämistä.

ja nyt.
painajainen.

heräsin yöllä painajaisesta ja aloin ajatella
miksi se on niin kauheaa
ja miksi se tunne ei mene pois
vaikka on ihan selvästi herännyt
vaikka tietää että se äskeinen oli unta
miksi ei
kamottava painostava ilma, poika hengittää vieressä raskaasti, nukkuu kovin sikeästi, kuorsaa,
se vaan lisää pelon tunnetta
painajainen ei voi mennä pois
kun toinen nukkuu ja toinen on hereillä
ja vain omat ajatukset voivat jatkaa kesken jääneitä unia
pimeys sade tuuli ja kuvat kun laittaa silmät kiinni

näin sellaista unta ettei sitä voi oikein selittää. näin toisten ihmisten unia. kolmen henkilön unet tulivat minussa tosiksi. ja sitä kautta tulin hulluksi. koska en oikein enää erottanut sitä mikä on unta ja mikä oikeasti. mutta ei kyse ollut oikeastaan siitäkään etten olisi erottanut. minä vain tunsin ne unet. se mitä tapahtui unessa joka oli koko ajan silmieni edessä vaihtuvina kuvina ja symboleina kuin musiikkivideo, nopeat leikkaukset, lähikuvia, kirkkaita värejä, ahdistavia väkivaltaisia kuvia, irstaita, irvistelyä, naamoja, tapahtui minulle myös koko ajan, oikeasti.
enkä päässyt siitä tilasta pois.
tätä on mahdotonta selittää niin että se kuulostaisi yhtään siltä mitä se oli, mutta se oli kammottavaa, se oli hyvin ahdistavaa.


ja kun heräsin siitä hakeuduin heti syliin. mutta toinen nukkui ja uni ei lähtenyt kunnolla pois. minä pelkäsin nukahtaa sillä tuntui että tulisin hulluksi jos uni vielä jatkuisi. ja kun kuvat silmieni alla alkoivat väreillä ja huone alkoi kellua minä oikeasti hetken olin varma ja aloin melkein itkeä, voi ei, mistä minä tiedän etten minä tulekaan tässä ja nyt hulluksi, mistä minä tiedän ettei se uni ollutkin vain ajatuksiani, vain sellaista mitä minä nyt alan aina ajatella, miten minä alan kokea asiat

olen viime aikoina alkanut nähdä unia hulluksi tulemisestani. omastani. en enää toisten vaan omastani. enkä minä tietoisesti kuitenkaan millään tavalla pelkää että tulisin hulluksi. oikeasti.

unet eivät jääneet vain tuohon ensimmäiseen painajaiseen.
olen ilmeisesti liikaa lukenut jeesuksen kristuksen evankeliumia
sillä jumala tuli minunkin uneeni ja minäkin olen nyt sitten jumalan poika
mutta en muista siitä unesta paljon mitään, en muista jumalasta paljon mitään
muuta kuin että sekin oli hyvin sekavaa
paljon symboleita ja kuvia

viimeisesssä unessa poikaystäväni isä oli minun isäni
ja hän oli hyvin väkivaltainen ja suuttui helposti
minun piti mennä hänen kanssaan kauppaan
välissä tuli takauma jossa isoveli ja pikkusisko laittavat töppösiä jalkoihinsa
mutta isä käskee isoveljeä ottamaan kengät pois ja ravistamaan niitä
pikkusisko yrittää pyytää että mieluummin hän tekisi niin
mutta isä pakottaa isoveljen
ja isoveljen kengistä putoaa avaimet
ja ne ovat kaljapullo jota lapset ovat yrittäneet salakuljettaa
isä suuttuu ja hajottaa tavaroita ja lyö
menen ulos, miljöö on mummini talo, minulla on kädessä suuri sininen ilmapallo
se lentää mummin takapihalle pusikkoon, juoksen hakemaan sitä, pihalla on paljon lunta, se kantaa minua kunnes tulen pallon luo ja uppoan, mutta tuntuu hyvältä upota lumeen, kahlaan lumessa ja juoksen lumessa juoksen ympäri pihaa
kunnes muistan isän
auto on kadonnut pihasta, yritän etsiä
kunnes kuulen möreän äänen että auto ei ole pihassa vaan ylämäessä
menemme sinne ja siellä on monta autoa, kaikki vihreitä, niissä ei ole rekisterikilvissä mitään numeroita
isä valitsee yhden ja siirtää rekisterikilpeä niin että siihen muodostuu numero ja vuosiluku 98

ulkona sataa
ja vessassa tuulee
kari nukkuu ja minä en tahdo enää en saa unta enää

pimeä vuodenaika. pimeä.
ja pimeällä kaikki on aina monin verroin pelottavampaa
kaikki muuttuu
ja minä pelkää niin ja sellaisia asioita etten voisi koskaan valoisan aikaan
yöllä minut saa hengiltä
nyt se ei tunnu mahdolliselta.

ehkä pitäisi jutella yön kanssa
ehkä pitäisi tulla tutuksi sen kanssa
tanssia vähän, nauraa ja laulaa
sanoa että tahtoo olla sen ystävä
koska kyllä minä pidän öistä olen aina pitänyt
mutta sille ei mahda mitään
että kaikki tuntuu muuttuvan
kääntyy

ja olen niin pirun väsynyt.