toipilaat

täällä sitä istutaan
lahonneilla portailla stugan rappusilla
pilvisessä aamun sateesta vielä nurmikko märkä
aamuyön rankkasateesta
painostava ilma
ja jokainen on käynyt nyt oksentamassa vuorollaan
niin että luultavasti se on levinnyt jo reykavikiin
ja turistien mukana lentokentille
ja uusiin maihin
että jos tulee uutinen vatsatautiepidemiasta
joka leviää islannista
niin se on sitten täältä lähtöisin
tosin sitähän me emme tiedä mistä se tänne tuli

ja minulla olisi ollut tosiaan vapaata tämäkin päivä
ja huominen
mutta näin ollakseen
olen huomennakin töissä kuten tänään
kun on tämä vatsa
tauti
epidemia

ja kärpäset
kiipeilevät näytölle
kiipeilevät kiipeileivät
ja minä nautin ensimmäistä kertaa singaalista joka tulee stugalle asti
että voi kirjoittaa täältä
kuin saisi pitkästä aikaa annoksensa
mitä tahansa huumetta
mutta kuinka nopeasti siihen tottuukaan
toisaalta
että on yhteys vain aamuisin kun pitää pistää aamupalaa pöytään ja hymyillä hymyillä
tänään palvelin niin että ellen huomenna saa tippiä saksalaiselta pariskunnalta
niin en sitten kyllä mistään
tosin he kyllä ehtivät pettyä tuhatkertaisesti vielä yön aikana illallisen aikana
niin
turistit
vaikka tyttö sanoo että kaikki me olemme
turisteja
on eroa sillä
kuitenkin
millä tavalla käyttäytyy siellä maassa siellä paikassa kun on
siinä on eroa

ja minä aamiaisella sujuvalla islanninkielentaidollani rahastin aamiaisen ja neuvoin tietä Mývatniin kunnes en enää ymmärtänytkään jatkokysymyksiä ja niin nolona piti vaihtaa englanniksi
ja suomalaiselle perheelle suomea

ja me nauramme annan kanssa että puheenaiheena
miten kurkut ei kuiva yhtälailla kun ne ympäröi tomaateilla

mutta nyt emme naura mitään
nyt jokainen lepää tai alkaa toipua tai pelkää että sairastuu uudestaan
ja islantilaiset sormet ristissä että vain suomalaiset vain suomalaiset tämän taudin
ja ruotsalainen oksensi vain kerran.

mikä ihanuus. ihanuus.
vaan ainakin minulla on vigdikseltä tekstiviesti puhelimessa
hanne mín
oi!

vielä muistissa miltä
jaffa maistuu kun
mutta sain vigdikseltä tekstiviestin
että tapaamme joku toinen päivä
ja lentokoneitakin menee
toinen tulee montasataakilometriä
ja sitten toinen vain
i feel a bit sick
do i disgust you
ja sitten oksentaa ja oksentaa ja oksentaa
puolitoista vuorokautta niin
että lattiat ja vuoret ja auringot ja ikkunat ja kello
pyörivät eikä tiedä onko kello kolme kuusi vai yhdeksän

ja seuraava päivä menee nukkuessa
makuupussissa
ja kuinka surulliseksi tulee
siitä että on suunnitelmia
kun on pyytänyt kolme peräkkäistä vapaata
mutta sitten pitääkin nojata valkoiseen seinään yrittää pitää silmiä auki edes sen verran
vielä kerran
eikä jaksa yhtään yhtään ei jaksaisi

mutta minun jälkeeni on tullut vielä kolme
ja minua ennen yksi
joten kai voimme puhua jonkinlaisesta vatsatautiepidemiasta
ja minun lomani loppuikin lyhyeen
täällä minä taas
aamupalaa heikoin jaloin
kun oveen koputetaan kolmelta yöllä että minä oksensin
ja minä sanon voi kulta
minä menen aamuun
eikä haittaa yhtään
että loma ei jatkunut
koska ulkona sataa ja puolet pilalla jo muutenkin
usva aina vuorien yllä
ihmiset tulematta
kaikki taitavat taas kerralla
ja huimaa kun astelee hymyilemään
koska vatsassa ei juuri mitään
mehukin maistuu siltä mikä tulee ulos

ihastuttavaa lukea millä tavalla vatsahapot kulkevat

kunpa tämä loppuisi jo
ja olisi taas
hyvä
tasapainoin.

eilen nousin ratsaille
ja nyt odottelen ensimmáista kertaa jo seitsemaksi ihmisia
enka ottanut omaa konetta silla yritan vahentaa koneella istumista
tai rajata sen jarkeen
mutta se ei nayta auttavan silla kaikesta huolimatta
kukaan ei tule seitsemaksi
ja mina join kahvin
jonka seassa oli puruja
suodatinpussi oli mennyt ryttyyn
keitin uuden
koska asiakkaille ei kaiketi voi tarjota puruja
mutta mina join

ja hevonen kiisi laavakivilla
miten sen jalat ei kompastuneet
ja me ylitettiin jokia ja ihan jyrkkaa rinnetta
nyt kuuluu ylhaalta aani
huomiseksi on suomalaisia
ovi ei mene enaa kiinni
valo tulee auringosta
vaikka olisi aamuviisi

ja karpaset
ne pitavat taallakin aanta
yrittavat lentaa ikkunan lapi auringonvaloa kohti
pienen pienet karpaset hevosen karvassa
meidan ymparillamme
yhdella hevosella rinkula silmassa
ala paasta sita lahelle
han sanoo
etta se on vaarallinen

mina laittanut sigur rósin laulamaan
mutta se laulaa tyhjalle salille
ja silmat aina vain vasyneet vasyneet
pitaisi meditoida enemman
pitaisi todella
jotta unen tarve vahenisi vahenemistaan
ja lopulta en nukkuisi lain

ja kaiketi mina taas huomenna aloitan matkan kohti etelaa
kirjailijaa kohti
hanta kohti jonka sanoja rakastan mutta en osaa sanoa mitaan
nyt he syovat
ja minun pitaa menna.

työpäivän jälkeen
aina tunnit
jatkuvat koska internetyhteys vain täällä
toiset leikkaavat kurkkua paprikaa pesevät rasvaa tiskaavat
ja ulkona aurinko
mutta ennen lenkkiä on odotettava että maha
sulaa

ja minun tekisi mieli juosta kauas
tekisi mieli niin kauas ettei tarvitsisi
kääntyä

taivas on sinisenä
sinisenä mutta pilvet
ja joku kysyy että kirjoitanko mailia ja tuijottaa minun suomenkielisiäsanojani
joista ei ymmärrä mitään
mitään mitään kukaan

ja minne minä matkustaisin
tapaamaan kirjailijatartani vai vain kävelemään kävelemään kävelemään
vain kauaksi kaikista niistä joita halusin tavata
kauaksi kaikesta jotta olisi helpompi taas
unohtaa ja sitten hymyillä aamuisin sveitsiläisille
jotka jättävät tippiäkin
aamiaiselle
minulle
joka pujottelen laatikoiden kanssa kapeista ovenkarmeista sisään ja ulos
kunpa roskienviemismatka jatkuisi ikuisesti
kunpa kaikki matkat jatkuisivat ikuisesti
ikuisesti ikuisesti kaikki
ettei tarvitsisi koskaan palata koskaan alkaa koskaan lopettaa

inhoan väsyneitä ihmisiä
niitä jotka muuttuvat väsyneinä hermostuneiksi
ja päättämättömiksi
sellaisiksi välinpitämättömiksi
ja sitten minä päätän aina joka kerta että en enää koskaan valita
en koskaan enää valita vaikka olisin väsynyt ja ärsyyntynyt
päätän sen niin monta kertaa
mutta koskaan ei toteudu
en osaa koskaan koskaan

ja tänään saapui kirje
vihreässä kuoressa ja toisen maan leima
ei minkään kotimaan
ja kuinka minä istuin hillopurkkipino vierelläni
ruokakello taustalla kilisemässä
silmät silmät paperissa välittämättä äänestä
välittämättä sanoista jotka eivät merkitse mitään
kun on oman kielen sanat sanat joiden kirjoittajaa rakastaa
oikeasti voi sanoa
että on ihmisiä joiden kanssa vain on
hyvä.

hyvä ilman
että pitäisi luvata yhtään
mitään

miten haluaisin asu kaikkien niiden
tyttöjen
kanssa
joiden kanssa
tanssia
kirjoittaa
ja maata päät päissä ja kädet käsissä
hiljaisia sanoja
ääneen vuorotellen

ilman että
olisi epäilystäkään
että kadottaisi.

päivät menee niin
ettei muista että on sunnuntai
eikä sunnuntai ollutkaan perjantai

ja miten kaikki on uneliasta
ei ehtinyt edes munia
niin että iltavuorolaisten pitää nyt
ja islanniksi sitä sitten selitettiin
uudestaan ja uudestaan
snemma heit kalt

uneliasta
miten kaikki
että yksi herää puolta tuntia ennen ruokaa ja juoksee vihaisena
ja sitten ne munat
ja kalat uuniin

ja sitten tulee yksi jonka silmät näyttää siltä
että tietää ettei ole tyytyväinen siihen
mitä tyttö päätti
niin
täälläkin keskellä ei mitään
täälläkin
samalla tavalla kuin kaikkialla ihmisten kanssa
ihmisten ihmisten

ja että päästään toiseenkin valasyhtiöön retkelle.
päästään valaita valaita
niitä minä voisin katsoa uudestaan ja uudestaan vaan
voisin kävellä kävelemistäni
päätymättä mihinkään
istua mereen
sinne vaan mustaa hiekkaa mustia kiviä

ja yhtäkkiä ikävä kotiin
ikävä
minun
ikävä vain
että on yksinkertaista
että on yksinkertaista
ettei jaksaisi hymyillä yhdellekään uudelle sveitsiläispariskunnalle
yhdellekään miehelle joka puhuu saksaa
tai ranskaa
yhdellekään espanjalaiselle kuumaa maitoa
yhdenkään paskaa hinkata lattialta tai pöntöstä

että jaksaisi ottaa omat kirjat kirjahyllystä
omasta kirjahyllystä omat kirjat
jonkun niistä
joissa on suomenkielisiä sanoja
ei yhtään sanaa jaksaisi ymmärtää tätä kieltä
joka muistuttaa ruotsia mutta ei ole
yhtään sanaa ei jaksa selittää englanniksi
jaksa jaksa yhtään puhelua valasyhtiöihin

uneliasta
me kaikki
hitaasti hitaasti kostutamme lattiaa hitaasti hitaasti pölynimuria
lakanat petiin hitaasti hitaasti ripustamme pyyhkeet niitä ei koskaan ulos
kostealla rätillä pöytiä

punaiset hanskat tiskiin kädet niin kuivat kuivat ja pakastin toisessa rakennuksessa
leipä taas loppu taas loppu mehu

jaksaisin katsoa ikkunoista
aina vain minä ja minun ikkunani
haluaisin nähdä lars von trierin antikristuksen
tahtoisin nähdä vain sen
istua pimeässä elokuvasalissa ja katsoa elokuvan
ja kun tulee ulos on valo ja sitä ei muistanut

ja nyt sitten taas
ettei olekaan mitään kotia jyväskylässä

epäilen että minulla on raudan puute
tämä ruokavalio
joka sisältää joka päivä samaa melkein valkoista leipää
ja samaa kurkkua ja tomaattia
ja päivälliseksi samaa kalaa
ja sitten välissä kahvia
alkaa rasittaa

haluan nokkoskeittoa!
haluan pinaattiaurinkokuivattutomaattipinjansiemensalaattia!
haluan ruisruisleipää!
haluan uusia perunoita ja tilliä!
ah

ja ehkä minulla on raudan puute koska
väsyttää joka aamu kun pitää herätä puoli seitsemän
ja ensimmäisestä heinäkuun päivästä lähtien kuudelta
sillä aamianen aikaistuu puolituntia
äh minä sanoin ja puistelin päätäni äh
mutta pomo vain nauroi

ja sain vapaaksi ne päivät kun halusin
jos hyvin käy viikon päästä lähden palaamaan Reykjavikista
taas
ja sitä ennen olen tavannut Vigdiksen

tänään ostan manteleita
rautaan
tai yritän löytää niitä tuolta kaupasta
huoltoasemalta
ja sitten
aloitan syömään taas rautatablettejakin
että nämä mustat silmät muuttuisivat joskus vähän kirkkaiksi

nukku.

loma paluu

Reykjavik
oli
täynnä minun ihmisiä
aamulla pienessä keittiössä
ja sitten oli jalat
ja kuinka melkein itketti kun Camilla
minun ympärillä ja minä hänen
ja illalla
isommassa
olohuoneessa
minun karjalanpiirakat ja Magalien suklaa-appelsiini kakku
ja meidän lasagnet ja salaatit ja miten
kaikki nauroivat
ja gammel dansk siinä samassa kun luemme uutisen että michael jackson on ehkä kuollut
se oli ehkä silloin

Magalie ja minä samassa pienessä sängyssä
ennen pientä keittiötä
ja banaanileipää ennen pientä keittiötä
ja sitten Magalie ja Camilla ja minä kaikki kolme siskonpedissä
isommassa olohuoneessa
auringonlaskun jälkeen jota ei näe koska on korkeita puita
ja kattoja
niin kuin Espoossa minä ajattelen

ja sitten aamu kun vielä nukutaan ja
Camillan pyörästä on puhkaistu rengas
ja minä raahan sitä ja Camillalla Georgen pyörä ja sitten Georgen pyörä minulla
Laugavegurin läpi autoissa ihmisiä hymyilemässä vaikka minä pyöräilen
koska on vain niin vähän niitä
jotka pyöräilevät
eikä edes pyörätietä
ja pyörä niin iso että on vain seistävä
ja sitten couch surffari lähtee
kun ei pesekään pyykkiä
ja minä juon kahvia kahvia kahvia
vaikka se on mustaa
ja oli jo edellinen päivä
ja loman viimeinen päivä nyt
niin että on lähdettävä kahden tunnin päästä
viimeistään että joku auto pysähtyisi ja joutuisin takaisin
pohjoiseen
ja
kuinka hiljaa menee ovi kiinni aina siinä on avain
ja kun sitten kaikki kolikot sängyllä neljää eri valuuttaa Oliver
heittää pallon huoneeseen
ja minä nauran
ja voisin olla
kun auringonvalo vain tulee ja tulee ikkunasta
niin lämmin ja on kaikki
silmät kiinni auringonvalossa
kädet kädet minä sanon kuinka paljon voi
vain ettei sano mitään

ja bussi meneekin parakkiin keskelle ei mitään
ja kuski nauraa olisit heti sanonut että liftaat
ja hän vie minut juuri siihen missä paras paikka
ja kun minä nostan peukalon
(koska keskiviikon rekkakuski ei kulkenutkaan perjantaina takaisin)
pysähtyy mies alumiinitehtaalta ja vie minut Akranesiin
jossa kaksi autoa ajaa ohi mutta kolmas pysähtyy
ja lyhyt pullea mies, nainen punainen pinni punaisessa tukassa
matkalla Böndulosiin, jossa mies soittaa kitaraa bluesfestareilla
ja me pysähdymme Borganesiin jäätelölle ja myöhemmin vessaan
ja ensimmäinen auto Böndulosissa pysähtyy ja kaksi miestä nauraa kun kapuan takapenkille
ja he eivät olekaan islantilaisia vaan puolalaisia ja ovat ajaneet aamukuudesta autoa
lentokentältä ja he puhuvat kuinka bensa on kallista ja toinen tahtoisi takaisin Puolaan jo
ja minä en suostu laulamaan mutta he vievät silti minut Akureyriin asti ja bussiasemalle
josta viiden minuutin päästä lähtee viimeinen bussi
ja bussikuski lupaa jättää minut Krossiin, siihen jossa tiet erkanevat
mutta unohtaa
ja niin minä menen Húsavíkiin
ja kuski vie minut takaisin pihaan asti
minun ikiomaan konttiin
jossa on lämmin koska on ollut aurinkopäiviä

ja miten täydellinen loma
miten täydellinentäydellinen
niin ettei tiedä uskaltaako enää mennäkään toiste
kun toiset ovat lähteneet jo australiaan kolmeksi viikoksi
ja toinen itään ja sitten tanskaan ja kroatiaan
ja toinen länteen
ja yksi siellä vielä
ja sitten on tietysti ne kaikki jotka asuvat siellä aina
mutta ei kaikki samalla kertaa
ei enää yhdeksälle illallista
ja voiko
saada kyytejäkään yhtä helposti aina
että ihmiset vain pysähtyisivät ja ottaisivat tällaisen pienen tytön
jonka ei kannattaisi yksin niin kuin puolalaiset sanoivat
mutta he olivatkin puolalaisia

mutta viikon päästä olisi Vígdis
joka tapaisi minut silloin
ja miten minä sitten osaan
istua jossain kahvilassa hänen kanssaan
joka on kirjoittanut kauneimmat kirjat
vaikka onhan Märtankin kirjat
ja Peterin ihan eri tavalla
ja mihin kirjaan minä saisin hänen nimensä sitten
vai onko sellaisilla edes väliä että on jonku nimi jossain

ja sitten minulla on karttakin
kuumiin lähteisiin
salaisiin
sellaisiin joissa ei käy ne
jotka käy täällä
aamiaisella ja busseistaan töllistelemässä vesiputousta
kaksi minuuttia

ja voi miten minä
siellä rekan sänkypaikalla kun auto tiellä pomppi pomppi
miten nauru
kun me siinä eteisessä vastaheränneet ja vastaheränneet
ja toiset aamiaisella ja sitten kahvia kahvia

miten kahvistakin voi tulla sellainen
ettei se ole vain kahvia
että merkitys
siinä kun on kylmä ja lumi ulkona ja tummasilmäiset lapset ikkunan takana odottamassa
että tultaisi leikkimään
mutta meillä on vain kahvia
ja lämminvesi joka loppuu
ja
jäätä jäätä

sitä vain muistaa
kun on aamulla se hetki
että kaikki on jo syöneet ja tiskit on
laitettu
ja voi itsekin ottaa mysliä ja surmjölkiä ja
kahvia

ja nyt minä vain katson aurinkoon
joka on tuulessa
ei niin että olisi koskaan mikään bikinikeli että koskaan tulisi hiki ellei juokse tai imuroi
ja menen
vesiputouksen reunaa
mustalle hiekalle
sinne missä tuuli käy
mutta valo että voisi maata
ja avata tove janssonin kesäkirjan
ruotsiksi.

VALAAT!

Puolen tunnin päästä ruoka
ja ulkona on lämmin
vaikka ei eilen merelläkään kylmä ollut
kun oli kaksi sinivalasta
vierekkäin uimassa ja taivaanranta punainen oranssi keltainen sininen
ja vuoret sinisenä lupiineista

minä ja minun valaani

miten voikaan
riemunkiljahduksia
ja aina vain valossa
yötä jo ajetaan
kotiin

miten voikaan
niin nopeasti kontistakin tulla koti

miten sitä osaakaan
palata
valaiden ja vuorien ja meren ja kivien
ja kalojen ja kummallisten ihmisten saaresta
sinne mikä ei ole saari mutta eristyksissä
kylmässään
sitten sinne pimeneviin iltoihin

meidän pitää
paljon pitää kestejä sitten
teetä ja pikkuleipiä
ja lukea ääneen toisillemme niistä kirjahyllyistä
kääriytyä viltteihin vain
kutsua toisiamme luoksemme
ihmetellä miten pieni voi olla pieni
ihmetellä miten aurinko joka päivä kauemmin poissa
punaisia kumisaappaita ja punaisia sadetakkeja
vihreitä ja ruskeita villapaitoja
ja kirjavia villasukkia
omenoita uunista
kanelia ja kardemummaa

meidän pitää pitää paljon kestejä sitten.

(Täällä mä asun siis nyt)
täällä sitä vaan
internet ei saata toimia joka päivä
ja ulkona sataa
sataa sataa vaan aina niin kuin aina sataisi
sellainen paksu harmaa sadepilvi kaiken yllä
ja ihmiset kysyvät valasretkistä
italialainen kvartetti aamupalalla tunnin tunnin
kysyvät mikä sinun nimi on
oletko tampereelta
kysyvät millaisessa kunnossa tiet ja pääsevätkö nettiin
syövät syövät leipiä kahvia kaikkea lisää ja minä vain seison jalat ristissä
kun he kysyvät mikä on suurin kirja suomessa niin kuin dante heille
ja minä vain jalat ristissä painoa toiselta toiselle kun he kysyvät mistä minun kirja kertoo että onko se dekkari
rakkaustarina
ja minä opetan heille islantia vaikka en ole islantilainen
ja islantialisen pomon kanssa vain islantia jota en ymmärrä niin että pitää hakea vanhaakin vanhempi sanakirja hyllystä jonka järjestin ja sanakirjat vierekkäin punakantiset mustakantiset kellastuneet lehdet
monet niistä saksaa
vain yksi englanti islanti

ja imuroin niin kuin lattiaa voisi sattua
ja imuroin imuroin imuroin ja luuttuan ja myrkyt kihelmöivät käsissä jo viikon jälkeen
missä liassa saippuassa fosfooteissa uivat puhdistan sen mihin pistetään ruokaa lämpimään koska on jätetty yöllä lappu pöydälle

ja parakkiasunto on minun kotini vielä kuukaudet
parakki, kontti.

ja eilen autolla ensimmäistä kertaa islannin tietä
josta näkee kauas ja ei muita autoja paitsi yksi joka meni ohi
uima-altaalle jossa kuumaa kuumaa vettä päätä ukkospilviin päin
ja viisisataa metriä vain viisisataa metriä mutta se on taas alku
pitää olla alku ennen kuin voi jatkaa

alku alku alku kaikki alkua ja mikä menee loppuun
puhelimessa ei rahaa
pitää matkustaa kolmekymmentä tai viisikymmentä kilometriä
että saisi lisää
väsymys väsymys väsymys kun aina puoli seitsemän herätys
eikä illalla osaa mennä ennen kahtatoista nukkumaan
meditaatioon ei keskittymistä ei keskittymistä muuhun kuin ikkunasta tuijottamiseen
askelet poikki polun joka hiekkaa
ja vesiputoukset
taustalla

nauru nauru nauru

lukea kirjeitä yön tullessa
lukea kirjeitä joita joku tyttö on joskus kirjoittanut jollekin pojalle
tyttö joka on täältä poikakin joka täältä
ja miten sitten on toinenkin
mies jolla vaimo ja lapsia
ja miten on sitten äiti jolla mies
ja sitten onkin jo toinen mies
ja sitten taas takaisin
ja kun kysyn onko heillä lapsia
kaikki onkin monimutkaista
ja jokaisella salaisuus
kaikki isäni hotellit
ja me puhumme prostituutiosta ja pedofiliasta ja eläimistä ja teurastamisesta ja keskusteluohjelmista ja politiikasta ja kuuntelemisesta ja äänistä ja kirjoituksesta ja

sitten vain on ikkunat ja sade ja pilvet jotka näyttä ukkosilta
ja
huomenna vapaa
huomenna vapaa ja kysytään mitä meinaat tehdä
ja minä sanon ég veit ekki
ja ikkunat ikkunat sade mutta huomenna taas aurinko
aurinko aurinko aurinko aina jossain
ja ikävä
ikävä
aina vaan

jotain mitä ei osaa edes määritellä
kai vain ettei osaa olla koskaan tyytyväinen
lopultakaan
kuin hetken
ja kun on hetki sitten ei olekaan muuta ja sitten haluaakin enemmän
ja enemmän
ja enem
män

enkä voi ajatella kuin mahaa jonka sisällä kasvaa
ja kun tulen takaisin se on jo niin että voisi ehkä tuntea sieltä
ja
sitten
on kaikki laulutkin vielä kuulematta
ja kaikki
omenapuupaikka
ihmiset siellä omilla paikoillaan ja takaisintulleet
uusilla paikoilla
ne joita ei ole vielä edes nähnyt

että sitten kun on nähnyt valaat
onkin
jotakin muuta mitä ei
vielä
ensimmäistä kertaa maailmassa

niin

ensimmäistä kertaa maailmassa.

minulla on asunto
ja kaksi kivaa jotka minun kanssa muuttaa!
ja minulla on tyopaikka ensi vuodeksi!
ja minulla on ihmisia jotka odottaa minua suomessa!

ja mina pompin ja nauroin ja pompin ja nauroin eilen kun sain tietaa
ja sitten sain kirjeen ja itkin huoneessani kun rakennusmiehet porasi ja kolisteli
ja nyt mina istun tassa ja odotan etta voin laittaa lohet uuniin
niin
minut pistettiin nyt sitten viela kokkaamaankin kaiken lisaksi
kun eilen jarjestelin jo kirjahyllyn
ja ilmeisesti olen liian tehokas aamuvuorossa
koska joudun ilmeisesti tekemaan taman aamun aina
tama kesa on siis kokonaisuudessaan heraamista puoliseitsemalta
tuleepahan ainakin rytmi
etta sitten voi jatkaa syksyllakin

voi
mina niin syksyssa jo

ainoa on vain etta minulle tulee aika kiire pois taalta saarelta
mutta talla hetkella minusta tuntuu
etta tulen saamaan tasta tarpeekseni jo nyt kesalla
etta tammoinen tama on
saari

etta olen valmis palaamaan omaani
etta tarvitsin taman kesan
tanne
tarvitsin ne muutamat paivat Reykjavikissa
ne mina tarvitsin
jotta aloitin taas kirjoittamaan
ja nyt kun taas kirjoitat
mina en tarvitse mitaan

en mitaan mitaan mitaan
mika flow!

ylakerrassa ruotsalainen poika aloitti imuroimisen
mina voisin vieda vaikka roskat
vielaa puolitoista tuntia ruokaan ja lohi kestaa vain kymmenen minuuttia
kadet kuivuneet kaikista tiskivesistaa
rateista ja ampareista
hassua ilman suomalaisia kirjaimia
sanat muuttuu

ja mina opiskelen kuuntelemaan ihmisia
sovimme ruotsalaisen kanssa etta mina opetan hanet kirjoittamaan
ja lukemaan ihmisia sanoista
ja han opettaa minut kuuntelemaan
lukemaan ihmisia aanesta

uskomatonta
mutta han toden totta pystyy kertomaan meista miltei kaiken
vain aanemme perusteella
eilen kolme tuntia homehuoneessa
ensimmainen oppitunti

ja tanaan mina viimein aion menna lenkille
tuuleen.

Vielä puolitoista tuntia työvuoroa jäljellä ja mietin jatkuvasti onko jotain jäänyt tekemättä.

Tämä kummallinen paikka.
Juuri käännytin eräätkin turistit pois ovelta, koska hinnat ovat niin korkeita, etten minäkään tänne jäisi.

Eilen illalla kävin sitten kävelemässä vesiputouksella ruotsalaisen työtoverini kanssa.
Miten hupaisaa. Hän kirjoitteli nimeänsä mustaan hiekkaan. Ja minä istuin laavakivellä ja ajattelin hyviä meditointipaikkoja.
Kävelyn jälkeen istuimme sohvallamme ja hän kertoi mitä ajattelee minusta.
Hän on tulkinnut minut
että etsin vastauksia, mutta en halua saada niitä.
Sitten katsoin ikkunasta pitkään ja sanoin että se on ihan totta. Että se on kyllä ihan totta, että sellainen minä olen.
Yhtäkkiä niin selvänä kun joku toinen sanoo sen. Niin.

Ja nyt islantilainen poika aloittaa laittamaan ruokaa. Minulle tämä ruoka-asia on vähän ongelmallinen tämän kasvisvammani takia. Eilen änkytin islanniksi sille omistajalle tai omistajan vaimolle (ex?) että en syö lihaa ja me syötiin sitten kalaa... mutta ei kai me voida joka päivä kalaakaan syödä. Onneksi on sentään salaattia, tosin sitten huolin proteiinin saannistani.

mutta nyt sataa. Ja turistit eivät halua lähteä huoneistaan.
Ja minä istun internetpaikassa ja odottelen puolitoista tuntia jos joku turisti sattuisi eksymään tänne ja päättäisi vieläpä jäädä hinnoista huolimatta.

Ehkä katson Polanskin elokuvan vapaallani.

tämänkin päiväkirjan kirjoitus on näemmä muuttunut arkisemmaksi
lause piste lause piste tein sitä piste teen tätä piste

vaan reykjavikin ihanuudessa kirjoitin omani loppuun ja tulostin sen
jonka jälkeen oikoluin sen kuuden tunnin bussimatkalla. siellä se minua odottaa. paperinippuna. omani. eikä se tunnu yhtään ahdistavalta. tuntuu vain jännittävältä. että on taas jotakin mitä työstää. selkeyttä. ja että täällä minulla on siihen ehkä aikaakin kun nämä ulkopuolelta tulevat virikkeetkin on mitä on ja kun nettikin on vaan täällä yhdessä paikassa eikä omassa huoneessa. vaikka kovasti olen yrittänyt tietokonettani kääntää jos se saisi yhteyden siihen verkkon vaan ei. ei muualla kuin täällä päärakennuksen pimeissä saleissa ja tällä hetkellä kosteanpuoleisella terassilla.

nauroin ääneen niin kovaan
eilen
kun tajusin miten kovasti tahdoin juuri tätä
keskelle ei mitään EI MITÄÄn koko kesäksi
ja että nyt minä olen täällä
ja miten todellisuus on aina niin realistinen
että minä nauroin että minä juuri tahdoin tätä ja miten absurdia se juuri siksi on
että voi tahtoa jotakin tällaista

alan käsittää vähitellen paremmin ja paremmin niitä
jotka ovat viettäneet pimeät talvet keskellä ei mitään
ilman ketään
en enää ihmettele miksi jokaikinen heistä on kertonut minulle ettei aio viettää sillä tavalla enää yhtäkään talvea

ja nyt on sentään kesä
ja olen islannissa
ja täällä on joka päivä paljon ihmisiä
ja internetkin toimii paikoitellen
ja televisiossa on yksi kanava
ja lähimpään kaupunkiin on 30 kilometriä

hymähdys

niin.

Täällä sitä ollaan
keskellä ei mitään
kirjaimellisesti, konkreettisesti.

Ensimmäinen työpäivä on päättynyt, klo 7-15
ja olen oppinut kuinka munat pitää keittää aamiaiselle
kantapääni kautta. kymmenen minuuttia. ei yhtään vähempää.
niin. sitä vain aina oppii uusia taitoja.

ja nyt olen siis käyttämässä vapaa-aikaani. istun ulkona. vesiputous humisee taustalla. Näen sen. Näen sen koko ajan kaikkialta. Paitsi huoneeni ikkunasta, josta näen pelkkää lakeutta ja tyhjyyttä.
Ja huoneeni on sitten ehkä 5 neliömetriä suuri, jos sitäkään, joten jos tänne päin joku eksyisi tulisi aika ahdasta vaan kyllä minä aamulla lattialla just ja just mahduin joogaamaan. Kun eipä siellä huoneessa ole muuta kuin sänky. Sekin kapea.

Paikalla on kesätyöntekijöistä lisäkseni jo yksi suomalaistyttö, joka on paikan vanhin, kakskytkuus. Ja ruotsalainen poika, justjust kakskyt ja sai tänään lisänimen egg specialist, tosin islanniksi, sillä paikan omistaja (tai omistajan vaimo tai omistajan entinen vaimo, ei täysin vielä selvinnyt nämä hierarkiat ja ihmissuhdekuviot) puhuu pelkästään islantia tai vaihtoehtoisesti saksaa. Ja meidän nordjobbareiden lisäksi täällä on islantilaiset sisarukset sekä silloin tällöin auttamassa yksi islantilainen maajussipoika joka jo lupasi että pääsen ratsastamaan niitten tilalle.
ja!
me päästään kaikki ilmaiseksi valasretkelle! tällä majatalolla on sopimus valasmatkayhtiön kanssa, että kun me mainostetaan niitä täällä niin me päästään sit ilmaiseksi. Jihuu!
Mähän olin siis suunnitellut tuhlaavani palkkani sinne Húsavíkiin mutta nyt ei tarttekaan maksaa!

joten siis
yhteenvetona voisin sanoa, että tästä tulee aikamoinen kesä
työ tulee olemaan kiireistäkiireistä kunhan turistikausi pääsee vauhtiin, eli ensi viikolla. tänään olin jo klo 12 valmis (paitsi sitten tuli sellainen munajuttu vielä...) ja sitten vain odottelua että jos ehkä joku matkailija saattaisi tulla.
ja
täältä on vähän hankala lähteä mihinkään, koska lomapäivät on aina järjestelemistä ja nyt kun vielä sanoin että voin tehdä enemmänkin töitä niin minun kolmen putken loma lyheni yhteen päivään ja pelkään pahoin että ne lomapäivät sijoitellaan yksittäin sinne tänne, joka on kaukana siitä mitä yritin islanniksi selittää. niin. kielimuuri.

joten
vaihtoehdot tämän (ja kaikkien muidenkin kolmen kuukauden ajan)loppupäivän käyttämiseen ovat
mennä kävelemään vesiputouksen oikeaa reunaa tai
vasenta reunaa.
istua sohvalla talonröttelössämme ja katsoa televisiosta näkyvää yhtä kanavaa
tai yrittää tihrustaa tästä tietokoneen ruudulta jotain kirkkaassa auringonpaisteessa (netti toimii siis vain ja ainoastaan yhdessä paikassa täällä)
tai lenkkeillä suoraa soratietä kohti ei mitään ja palta takaisin samaa tietä.
tai nukkua
tai lukea islanninkielisiä kirjoja joita löytyy hyllystä (ja joista yhtä jo aloitin ymmärtämättä juuri mitään)
joten tekemistä kyllä riittää !!

ja mielenkiintoiset ihmiset, niin, saa nähdä millainen eläintarhaperhe (omistajamies tai omistajan mies tai omistajan entinen mies toivotti minut eilen tervetulleeksi eläintarhaan ja yksi majoittumisrakennuski on nimetty arkiksi) meistä vielä kehkeytyy. kaksi suomalaistypyä vielä tulematta ja yksi ruotsalaistyttö. he majoittuvat pihalle pystytettäviin parakkeihin.

ei.
teidän pitäisi vain yksinkertaisesti olla täällä niin ymmärtäisitte miksi minulla on koko ajan tämä huvittunut päätään pudisteleva ilme kasvoillani ja miksi minä nauran koko ajan kovaan ääneen.

tämä on islanti. tämä.

Huomenna aamulla tää lähtee
pohjoiseen ei edes kylään
vaan tuonne josta tuo otsikon alla oleva putouskin on
sen näen ehkä ikkunastani
ellen sitten viimeisenä joudu sinne metsään
islantilaiseen metsään

on jännittänyt mutta nyt vain odotan että pääsisin aamuun ja bussiin asti

juuri tulin puhumasta ruotsia
ja ehkä on hyvä etten ole täällä pääkaupungissa
ruotsin puhuminen kamalaa
niin kamalaa kun kuulostaa viisivuotiaalta ja tuntuu että paremmin islantiakin!
ja kun yrittää sitten islantia tuntuu että paremmin ruotsiakin!

ja nyt on vain muutama tavara ilman paikkaa. leipäpussi ruskea samettimekko ja vaatteet päältäni. ainiin ja tietokone.

haluaisin jo aamun ja bussin että olisin jo siellä
että olisin saanut nämä tavarat sinne asti. tavarat joita minun on pakko lähettää suomeen ennen laivamatkaa. laivamatkalle otan vain välttämättömimmät. en halua yhtään raahata raskasta sillä.

uskomatonta
että vaikka kesäkään ei ole kunnolla vielä alkanut
minä järjestelen syksyn asumisia
täytän syksyn työhakemuksia
ja suunnittelen syksyn laivamatkaa
syksy syksy sinuako vain odottelen täällä!?

ja hassuinta
että vaikka minulla on kaikki suunnitelmat (kuten oli täksi kesäksikin ennen)
valmiina syksyksi
minä

niin

kun me istuimme Sollan kanssa vastatusten yläkerrassa kasvisravintolassa
Solla sanoi että me tiedämme. Että me tiedämme.

äh
mulla on ihan laiskimuspäivä. En vaan saa jotenkin mitään tehtyä
poukkoilen vain
ja istun
ja kirjoitan ja työhakemusta
äh
ei ole yhtään sellainen olo että jaksaisi ajatella syksyn töitä kun huomenna alkaa kesäntyö
ja nuori amerikkalaistyttö asuu seinän takana ja tulee yöllä kotiin myöhään eikä sano päivälläkään mitään
ehkä sellainen tavallainen kämppis
jota olen myös yrittänyt selittää sillekin jolla alkoi tänään työ uima-altaalla

ja kun tänään kävelin ruohon poikki kun oikaisin
ajattelin että pelottaa
olla vaan täällä että ikävä
niitä jotka oli täällä minun kanssa
että ehkä se on hetkittäin hauskaa kuljeskella yksikseen vaan
mutta kun 10-11 myyjä ei edes hymyile kun itse naurahtaa omalle lompakolleen
ja kun pankistakin vain sanotaan ettei ole aikaa ja miehellä on sliipattu tukka
tuleekin että haluaisi edes osata kielen
haluaisi edes voida sanoa pankissa ég
siihen se jääkin
mikä on internet islanniksi? mikä on tunnus? edes englanniksi nettipankkitunnukset?

ähä äh äh
miten löysä päivä. miten löysä vaan. kaikki sähköpostit auki naamakirjat ja blogit. kaikki auki vaikka pitäisi kirjoittaa työhakemusta
ja mitä tarkoittaa aina vapaamuotoinen
olen niin huono kaikissa papereissa

haluaisin vain maata ulkona auringossa (joka on nyt pilvessä) oma kässäri edessä ja tehdä merkintöjä
tahtoisin jo olla bussissa matkalla pohjoiseen josta en tiedä edes onko siellä nettiä
haluaisin jo olla
olla oll aol la
että jokaikinen tavara olisi jo paikallaan että olisin jo raahautunut sinne
raahannut

tämmöistäkö se aina on se viimeinen päivä kun pitäisi
lähteä
yhtäkkiä ei huvitakaan ei jaksa ja menee ihan veteläksi ja piiloon
piiloutuu vain kaikkeen
kun nieleskelyttää
eikä yhtään ihmistä tahtoisi nähdä
tai ne joita tahtoisi nähdä
ei voi
kun ne on omissa maissaan

hermostuneisuus hermostuneisuus hermostuneisuus
hermostuneisuus hermos
t

varpaat koukistelee
ja pitääkö mun imuroida täällä?

sittenkin liian pieni tähän reissaamiseen. sittenkin ihan liian pieni.

ilta on sateen jälkeinen
miten voi olla niin voimakas tuoksu siinä että on vain satanut
ja kaupunki elää ja nukkuu samaan aikaan
osaan reitit
miltä tuntuu joskus tulla takaisin pienten talojen väliin? kävellä samoja katuja
samaltako kuin se kun ajoi autolla ensimmäistä kertaa yksin talojen alueelle
jossa suurinpiirtein koko ala-asteen ajan vietti illat
keltaisessa kerrostalossa

ja olen kirjoittanut kirjoittanut kirjoittanut
miten hyvältä
kun Oliver kysyy keittiössä että ai sä kirjoitat jotain
sanoa että joo
kirjoitan
että voin sanoa kirjoittavani

ja miten hyvältä tuntuu
istua keittiön pöydän ääressä
sen saman jonka ääressä ainakin kolme kuukautta sitten ehkä
ensimmäistä ja edellistä kertaa
ja nytkin pöydänympärys on täynnä
eri ihmiset
mutta jokaiselle voi hymyillä
ja miten sydämmellinen halaus

ja ystävä kirjoittaa että vaikuttaa että olen onnellinen
ja didit sanovat näytän levänneeltä
ja sade ei haittaa
ja hämärtyy hämärtyy muttei pimene
ja minä hymyilen hymyilen vaikka ei mitään erityistä syytä
ei mitään muuta kuin vain se
että minä kasvan
ja kun on sateen jälkeen ilta
ja voi kävellä tutuiksi käyneitä katuja
vaikka onkin monta huolta ja ajatusta ja ei osaa kieltä ja ei sitä ja tätä ja voi ja oi
niin voi huitaista kädellä niille ajatuksille
ja ajatella sen sijaan
että entä jos tämä olisikin koti?

entä jos

Miten omituista
että tämä täällä
tuntuu paljon todellisemmalta
paljonpaljon todellisemmalta
kuin se kaikki siellä

että siellä oli musta uni
ja keltainen lomaviikko
sateinen alkukesän päivä myrskyävällä järvellä
muumilaaksolaisten päiväretki

että siksikö ennen lentokonetta minä kuvittelin että se kaapattaisi
ja minä joutuisin keskelle selviytyjäseikkailua
ja miten pettymykseltä se tuntui kun laskeutuminenkin sujui ongelmitta
ja kadut katuja kaikesta huolimatta

kun kävelee sateessa joka on pientä
ohi puutarhan joka tuoksuu
siltä kun kesässä sateessa aina
kun kukat kostuu ja ruohosta jää vihreät jäljet
sademetsämäinen lämmin tuoksu makea
ja sade ihan pientä pientä pientä
että tämä on niin todellista
että tässä

jalat maassa kuin purukumilla
liimattuina
vaikka kuinka yrittää uutta reittiä päätyy samaan kohtaan
ja sitten osaakin jo perille

ja seisotaan huoneiden ovilla
minä - omallani - !? ja selitänselitän kuinka täällä on hyvät ihmiset
mutta toinen, joka oikeasti asuu täällä ei ymmärrä mitä tarkoitan
että eivät he ole kuin perhe
mutta ymmärtää lopulta kun kuulee missä minä asuin kun asuin täällä - Islannissa
kun asuin
ja hän sanoo että ehkä sinun pitäisi muuttaa tänne
ja nauramme

mutta nyt kun sade ikkunoiden takana eikä viemäreittenavausaine auta suihkuun ja
äänet keittiöstä ja musiikki toisesta huoneesta ja minä sinisellä patjalla rinkka pakattuna punaisella sohvalla jalat ilman sukkia näköpiirissä muummoassa pyörä
ja sitten minulta kysytään haluanko maistaa jotakin
ja pieni lasi ja mangojuttua jota intialaisissakin
ja minä keskustelin intialaisen didin kanssa meloneista
ja me teimme leipää jonka sisällä perunaa ja
aina kun pilkon salaattia minä ajattelen kuinka epämääräisen muotoisia minun kuutiot
ja kuinka säännöllisiä
pojan jonka kanssa söimme ranskalaisiaperunoitajafetasalaattia pahvilaatikon päältä

ja nyt minä yritän jälleen keksiä hyviä puolia heidän jotka täällä yhdessäasumisesta
ja poika vain tuijottaa minua silmät niin epäuskoisina ja minua naurattaa
koska minä tietysti ulkopuolelta näen tämän yhteisön niin eri
eri eri aina
kun on sisällä

ja hymyilyttää että vain me kaksi täällä talossa
ja että juuri hän jonka kautta olen tullut tähän taloon ei täällä
vaan minä hänen tilallaan
ja hänen ystävänsä jotka eivät ole ystäviä vaan kämppiksiä
kuten olen oppinut
vaikka hän jonka kanssa nyt täällä kahdestaan
onkin ollut ystävä ennen mutta nyt eri
eri eri aina
kun muuttaa jonkun kanssa yhteen
ihan eri kuin se kun vaan ystäviä
kyllähän minäkin sen tiedän

koti kodit

tämä omituinen sade vaan jatkuu.

Täällä sitä ollaan
kotisaaressa
niin kai.

kun tulin oli taivas sinisenä ja aurinko ja niin lämmin että norjalainen villapaita (tietty mun piti ottaa se mukaan kun se muistuttaa ystävästä jolle toin islantilaisen mutta nyt huomaan että ei voi olla totta mulla on täällä muutama muukin villatakki villapaita...) oli liikaa
ja sitten avasin avaimilla - mikä avain käy lukkoon?! - oven ja pääsin käytävään mutta
ovi joka ei ole koskaan lukossa oli lukossa eikä mikään minun avaimista sopinut! kokeilin uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja sitten soitin ovikelloa
ei avausta
avaimet ei toimi
paniikki mutta olen vain tyynen rauhallinen
lasken rinkan lattialle
tyynen rauhallinen tyynen rauhallinen
soitan sölville
sölvin puhelimeen ei saa yhteyttä
soitan camillalle
camillan puhelimeen ei saa yhteyttä
soitan georgelle
georgen puhelimeen ei saa yhteyttä
soitan Sollalle
Solla ei vastaa
lasken kaikki reput lattialle ja kokeilen avaimia vielä kerran
ja vielä kerran
ja sitten aivan rauhallisesti vielä yhtä avainta yhteen lukkoon ja samaan aikaan kokeilen avata ovea ja
ha haaa! ovi aukeaa kuin itsestään ja olen sisällä!

valo tulee huoneseen joka on autio mutta selvästi joku on ollut täällä jälkeeni
minun tavarat on peitetty huovalla
onko joku nukkunut patjalla? sängyssä? kenen pyyhe? onko joku siirtänyt ruokakassini? onko tämä nyt minun huone vai majoittuuko täällä joitakuita muitakin?
ja sitten kuuluu kun ovea avataan ja
Oliver seisoo eteisessä ja on kuin ei muistaisi kuka minä olen että me ollaan nähty mutta vähitellen hänen muistinsa ehkä palautuu ja sitten me syömme jäätelöä parvekkeella ja puhumme kielistä eikä minua yhtään ujostuta vastata kysymyksiin
vaikka jäätelöä putoaa parvekelattialle
ja sitten hän rupeaa laittamaan ruokaa
no no no, i don't need
ja solla soittaa takaisin ja me sovimme - aivan kuten olin suunnitellut - tapaavamme kasviravintolassa, siinä
johon minä ensimmäistä kertaa ensimmäiseen paikkaan jonne minä kun tulin tänne maahan ensimmäistä kertaa

ja siellä minä odotan ikkunapöydässä kun Solla tulee ja me suukotamme
ja minä tarjoan ja vatsa niin täysi että hame kiristää
ja kävelemme auringonlaskukatuja ja menemme vielä kirjakauppaan kahville ja siellä poika piiirtää kartan huomisesta paikasta jossa tanssi,
oi
tanssi niin!

ja huomenna myös Didi ja

oi!
minun Reykjavik vaikkei olekaan yhtään minun
ja silti kun turistiukko kyselee hyviä ajo-ohjeita ap:lta minua hymyilyttää. Olo on pro, sanoo A-P.
Kotona taas me sanomme kun bussi pysähtyy
toinen tullut Moskovasta, toinen vain Suomesta
ja toista odottaa perhe ja kaksi viikkoa vielä täällä
toista ei odota kukaan, mutta koko kesä vielä täällä.

ja minusta tuntuu hyvältä. yksinkertaisesti.
ei pelota. ei pelota yhtään.
ainoastaan vähän tuo kun katson noita vaateröykkiöitä tuossa levitettynä
että ah ja voih ja oih
ne täytyy kaikki pakata tuohon rinkkaan miten minä sen nyt teen miksi hitossa minä nyt otin vielä tuonkin villapaidan ja miten minä jätin tämänkin mekon tänne mitä minä oikein kuvittelin hyvä että en ottanut sitä enkä sitä uutta ja hyvä että jätin sen ja sen kuitenkin heinolaan
äh
kuinka vähällä sitä pärjäisi ja sitten pitää raahata mokomaa omaisuutta selässään.

mutta se on vain materiaa.
ja on niin paljon muutakin

on sellaistakin että voi vain olla avoin. että voi olla hyvä itsensä kanssa. ja jonain päivänä ei tarvitse pelätä. niin. ei tarvitse.

minun silmät on niin väsyneet
että nukkuisi
mutta sauna ja aikainen aamu huomenna Tampereelle

silmät silmät silmät.
rankkasateessa moottoritietä
yksin ajamista sinne missä joskus asui ystävä
mutta nyt asuu toisen ystävän äiti

sisilisko kasvihuoneen alla
jalkapalloa
kirjaimista sanoja tunteja lattialla
mitä te oikein teette
heureka
satiinilakana ja tietokone polvien päällä kirjoittaminen
kirjoittaminen

pihakeinu ja mummi sanoo että jos lasta ei siunata niin kuka sitä sitten suojelee
kaksoisleuka eikä tarvitse edes paljon painaa taaksepäin

huominen ylihuominen
ja sitten minä olen taas Islannissa.

Mökillä. Ja vesi oli niin lämmintä että saattoi vain uida ja uida ja uida ja kellua ja me uimme kaikki. Isikin, jonka talviturkki kestää tavallisesti pitkään.

Ja minä soudin peilityyntä.

Ja puut kaikki heidän vihreytensä.

Kesä.
Jo keskiviikkona se alkaa muuttua
ja torstaina muisto vain siitä että paljain jaloin.

Ja
kaikki tuuli koivuissa
kuvittelee nukkuvansa taivasalla
mutta huomenna pitää herätä jo aamulla ja sitten näkee pientä poikaa, joka kantaa sisiliskon kotiin joka ei ehkä enää ota minua kädestä kiinni vaan lähettää mieluummin minulle tekstiviestinä kuvan kissasta ja ehdottaa mummille että istutetaan hannelle kukka.

jotkut ihmiset osaavat sitten olla ilkeitä.
Olen saanut tarpeekseni eräästä keski-iän ylittäneestä rouvashenkilöstä, joka sattui olemaan kaksi ja puoli vuotta vuokranantajanani.
Mutta totuutta oli hänen puheessaan kuitenkin, nyt sen näen, kun sanoi että tämä olkoon opetukseksi minulle, niin -
opetuksesksi siitä että älä ikinä ikinä allekirjoita mitään sellaista sopimusta, josta et ole täysin ja ehdottomasti samaa mieltä (esim jos allekirjoitat että asunnon kunto on hyvä ja siisti sen täytyy kanssa olla ilman minkäänlaisia vanhenemisen ja rapistumisen jälkiä, sillä jos olet kerran allekirjoittanut moisen lauseen, sinun on luovutettava asunto mahdottoman paljon paremmassa kunnossa kuin se edes oli vuokratessasi)
ja myös ota ihmeessä valokuva jokaikisestä sopesta jo muuttovaiheessa, jotta voit todistaa väitteesi oikeaksi.
ja 60-vuotiaiden kyynistyneiden, elämäänsä kyllästyneiden kaupunkilaisrouvien kanssa on aivan turha edes yrittää löytää yhteistä kieltä, saati kommunikaatiokanavaa, olit sitten kuinka ystävällinen ja myötämielinen ja sovittelunhaluinen tahansa.

Ihmisiä me olemme kaikki, ja jos tämä rouvanen tulee nyt onnellisemmaksi kun saa pidättää viisisataa euroa opiskelijatytöltä ja sairauspäivärahalla elävältä työttömältä niin hyvät hänelle.

Elämä opettakoon meitä ja toivotaan että se opettaa myös jonain päivänä jotakin hänelle. Toivottavasti jotakin positiivisempaa kuin mitä se nyt opetti meille (vaikka ensialkuun toivoinkin hänelle mielessäni ja sähköpostiviestissä ystävälleni jotakin aivan muuta kuin positiivista). Toivon todella, että hän ja hänenkaltaisensa huomaisivat jonain päivänä, että kaikki tässä maailmassa ei ole ovenkarmeista kiinni eikä pesemättömästä ikkunasta.
Ja jos todella olisi, sellaisten asioiden korjaamiseksi on hyvin yksinkertaiset keinot. Nykynuorisoa ei tarvitse leimata kelvottomaksi eikä kenenkään ihmisarvoa alentaa yhden vuokra-asunnon takia.

Ja sydämestäni toivon, että tuleva kotini, joka ehkä sittenkin löytyy nopeammin kuin arvasinkaan :) osoittautuu kodiksi ja että sydämellinen tuleva vuokranantajani todella osoittautuu sydämelliseksi myös minulle. Ja että minä voisin olla hyvä vuokralainen, nii kuin olen tähän asti kuvitellut olevani ja kuvittelen edelleen huolimatta entisen vuokranantajani natisevasta äänestä, jossa ei ollut lämmön lämpöä tai inhimillisyyden häivääkään.

huoh.

taivas on yhtä tyyni kuin vesi
ja kumpikin peili
sitten tulee hämärää
me seistään isi ja äiti ja minä parvekkeella
älä keiku älä kulta
aina kaiteista varoittamassa vaikka olen aikuinen
niin että kun otetaan maljoja naapurin valkoisessa talossa minulle tarjotaan muumilimsaa
niin
ja sitten nauretaan parvekkeella jossa aurinko polttaa selkään että sinulta varmaan kysytään aina paperit kun näytät niin nuorelta
minä hymyilen ja poika yläasteelta esittelee itsensä etu ja sukunimellä ei muista nähneensä minua ikinä ja minä muistan heidän kaikkien nimet
ja minä en muka koskaan muuttunut yhtään! hymyilen järvelle päin hah ha haa.

ja sitten kirjoitan pitkän sähköpostiviestin kirjoitan vain sähköpostiviestejä kirjoitan vain päiväkirjoja kirjoitan vain kuville nimiä ja piirrän paperiin omituisia hahmoja ja mietin että miksi en koskaan piirrä tällaisia kortteihin miksi en koskaan osaa piirtää mitään kun tarvisi ja muistan miten poika joka puhui monia kieliä sanoi että minä osaan piirtää että voisin piirtää hänen levylleen kannen ja minä nauroin mitä minäkö osaisin piirtää miksi kuvittelet niin ja hän sanoi että näki kun piirsin paperille siinä kun muut puhuivat ja minä punastun ja hän on säästänyt sen paperin ja minä vain punastun ja punastun ja sanon että piirrän kun minulla on tylsää ja me hymyilemme sohvalla vierekkäin samanlaiset tietokoneet.

ja huomenna kesämökille
sinne missä soutuvene sauna ja järvi ja vastaranta jossa pelto jossa isi otti minusta ylioppilaskuvia
tänään ylioppilaat ulkona koko yön koska on heidän päivänsä
minun päivästä viisi vuotta
siitä niin kauan jo.
ja tuntuisi kauemminkin
että eikö se sittenkään aiemmin niin pitkä väli
että sitä vain vanhemmaksi ja vanhemmaksi
ja vanhemmaksi

ja toiset tulevat vanhemmiksi
siis sellaisiksi että on joku kasvamassa sisällä
että miten sitä
voi edes ymmärtää
että sisällä on joku toinen
tai että sinne tulee joku toinen
ja sitten se tulee sieltä pois ja on joku toinen
joku ihan omansa eikä kukaan vaan kuitenkin olemassa ja joku.

ja minulla ei olekaan kotia tiedossa syksyksi
että jos jollakulla on tiedossa jokin koti niin minulle saa kertoa
koska tarvitsee kuitenkin jonkun paikan jossa nukkua ja ehkä voisi tehdä joskus ruokaakin ja ehkä voisi joskus kutsua jonkun käymäänkin ja koska liityin eilen juuri couch surfing yhteisöön olisi ehkä hauska joskus tarjota sohva jos joku sattuisi tulemaan.

niin. siis koteja otetaan vastaan. ja sellaisia kaikista mieluiten joissa olisi toisiakin.
sillä nyt juuri sellainen etten kaipaa niin kauhean paljon yksinäisyyttä. en niin kauheasti omaa tilaa. ja olen asunut niin kauheassa loukossa viimeiset viisi kuukautta että mikään ei tunnu tällä hetkellä kyllin pahalta ollakseen pahempaa kuin se.

mutta ehkä kaikki menee
niin kuin pitää.
ehkä minä en tulekaan takaisin
ehkä minä jään ikuisesti seilaamaan sitä merta
väliä islanti färsaaret tanska färsaaret islanti färsaaret tanska färsaaret
ehkä

eihän sitä koskaan voi tietää.

Helsinki on nähty
taas
kävelty siellä missä on kesä
ja unohtaa kellon ja hameen nauhan
siellä missä nukkekotiin pistetään valo kun tullaan yöllä
ja tarjotaan pariisilaista suklaata ja aamulla "kuka haluaa puuroa?"
ja alkaa naurattaa kun appelsiinissa vain on voimakas tuoksu
mutta hajuaisti pettämätön ja mehu pilaantunutta

pistää silmät kiinni junassa kun viereen
vittu mulla on vittu liian vähän viinaa vaan yks viskipaukku vittu ja pitää antaa niinallekin
jos se vittu niin on mulla kakkospaikkakin mulla ei oo vittu tota ongelmaa jätkä oli niin vittu
ajattelee että rakkaus on kaikki ja kaikki on rakkaus ja ei ole muuta kuin rakkaus ja voi
ja sitten hymyilee arosusi auki polvien päällä runotyttö ulos ikkunasta ja vierestä jäävät mäntsälässä pois

ja sitten istutaan auringossa joka on toisen kotikaupunki
valitaan jäätelöt ja ihmeellistä miten tekisi mieli ottaa toinen syliin
muistaa miten näytti juuri siltä samalta kun nyt kuvissa joissa joku toinen minua pidempi ja minun silmät täytyy kurottaa ja nyt me istumme vierekkäin eikä ole mitään miksi emme voisi.

ja on saanut sähköpostiviestejä toisista maista
ja puhelinsoitto länsirannikolta

ja alkaa kohta tuntua että lähden takaisin lomalta
kaduille joita jo osaan kävellä.

Kahdessa tunnissa
ehdin nousta ylös, joogata (meditointia ei ehkä voi tässä laskea, sillä se kesti tasan neljä minuuttia ja kymmenen on kyllä ehdoton minimi), syödä marjapuuroa ja karjalanpiirakan, lukea hesarin,
pyöräillä Hevossaaren päähän ja takaisin ja uida
järvessä

oi miten tuntui hyvältä pistää varpaat kylmään veteen ja huljutella
ja sitten heittää mekko pois ja
miten tuntui hyvältä nousta ylös eikä ollut kylmä
kaikki lämpö vain

ja miten äitin ikivanha pyörä natisi
kun minä poljin
punainen pyörä eikä ihmisiä, ainoastaan rekkoja ohi tehdasalueille
sillan kohdalla lämmin tuuli
aallot polviin asti

ja nyt olen hoitanut käytännönasioita niin paljon
että seuraavaksi otan viltin ja menen ulos
aurinkoon

miten täältä edes voisi haluta lähteä sinne kylmään tuuleen
tai edes tööttäilevien autojen keskelle odottamaan vihreäksi vaihtuvaa valoa.

koko päivän olen purkanut laatikoita.
vielä on paljon järjesteltävää
onneksi isi rakensi ison talon.

ja mihin minä kaikki kivet ja simpukat pistän. odottamaan.

kävelin järvenrantaan.
kävelin omalle kivelleni
ja vesi teki aaltoja kiveen
ja puut ympärillä

aamulla tuli ukkoskuuro ja rakeet kasvimaa valkoiseksi
isi laittoi auton ovet kiinni ja me kaikki seisottiin parvekkeella.

kävelin järvenrantaan.
pelkät sandaalit jaloissa niin että varpaat tunsi kylmän mudan jossa rentukat
keltaisina kukkina
ja tuoksui savu sellainen kun on pistetty sauna kesällä päälle
ja märkä metsä
ja vanha harmaatukkainen mies poltteli tupakkaa ja joi kaljaa veneessä
ei lähtenyt soutamaan
ja minä noukin kiviä vedenalta kauniita värejä ja laitoin takaisin
vesi niin lämpöistä että voisi ehkä mennä uimaan jos
pääsisi heti saunaan

haluaisin mökille
haluaisin soutamaan
tunne vaan vahvistuu kun lukee miten toinen on ollut
juuri siinä kesässä jonne itsekin kaipaa
varpailla piirtää veden alle
kuvassa minulla on pitkät hiukset pitkätpitkät

ja joskus minä halusin aina sinistä
ja joskus punaista
ja sitten on ollut vihreät ja ruskeat jo ties kuinka kauan.

vesi tulisi lattiasta läpi
ja kellarissa on radioaktiivista säteilyä
kun oli se tsernopili silloin kun oli veljen syntymäpäivä
ja me oltiin metsäretkellä eikä tiedetty mistään mitään
ennen kuin illalla kun äiti pisti radion päälle

ja on nokkoslasagnea, nokkoslettuja, marjapuuroa, karjalanpiirakoita, ruisleipää.
on valoa. on valoa.

metsätmetsätmetsätmetsät

eniten hämmästyttää niitten vihreys
kun ajaa pakettiauton kyydissä jossa on suurensuuri kannellinen peräkärry
ja mummi ihmetteli islannin ruskeiden sävyjä
ja miten korkeita minä sanon
kun on ikkuna miltei autiossa huoneessa ja vaahterat sen ikkunan takana
ne vaahterat
jotka vielä ovat jäljellä niistä jotka kaadettiin viime kesänä kun olin poissa
ja kun tulin takaisin oli taas tilanne.

nyt ei enää
minulle.
viime yö oli viimeinen
kun painoin päätä kättä silmiä mahaa
patjalla ja valo tuli kattoon
pimeää pimeää yöllä täällä
ei valon ja hämärän rajalla niin kuin saarella
kuin toisessa maassa

aamulla kävelee kadut joita kävellyt jo vuosia
voi sanoa jo vuosia miten hullua
ja sitten antaa villapaidan ja saa villapaidan
ja kävelee takaisin ja ryhtyy pistämään tavaroita pahvilaatikoihin
ilman mitään järjestystä

ja voi pyöräillä pelkässä teepaidassa toisen ystävän luo
ja koira ei pelkää enää yhtä paljon, mutta pelkää kuitenkin
ja niin rakastuneita
ja matkalla kaverit joita ei ensin tunnista
ja muutosta likainen paita ja tukka ja hiki

kuin toisesta maasta kuin toisesta maasta
haluan sinne takaisin haluan takaisin tämän vihreyden keskeltä sinne karuun ja ruskeaan joka alkaa vasta saada värejä.

unet unet. niistä aina herätään
ja Peter sanoi että kuvitelmat ovat pahempaa kuin todellisuus
mutta kun minä seison eteisessä ja toinen ei edes pysy pystyssä ilman tukea
minä tiedän että hän valehteli
että kirjoitti vain fiktiota niin kuin me kaikki

sitä yhtäkkiä lukee paperilappua
jolle on kirjoitettu että kaikki tulee hyväksi
ja sitä yhtäkkiä lukee siinä kun lattialla on enää pelkkää pölyä ja muovipulloja.
kun poika istuu nurkassa suupielet alaspäin
minun suu.
eikä enää tunne mitään. että ei edes katso valokuvia
se yksi siinä hyllyn päällä jossa suutelee tällä sohvalla joka on ollut jo silloin kun istuttiin veljen kanssa katsomassa televisioita vihrehuoneen vieressä eikä jätetty kaukosäädintä vaateröykkiössä

että ota sinä tämä ota sinä vain
ja joskus minä keräsin koiria
pieniä posliinisia ja kortteja ja minulla oli lista roduista
ja kirjastosta aina koirakirjoja.

ja nyt on Sibylle Baier
jonka laulu on tytöltä jota ei tiennyt koskaan tapaavansa
ja Sibylle laulaa
you do me good
you do me
so good you made me forget about

ja minä en tiedä onko se maa vai
olenko se minä
itse

että kun haen pyyhettä alhaalta
minä ajattelen
että äitini
ajattelee
että hän on kasvattanut
vahvan vahvan tytön.

ja peili
jota kannan hissistä autolle
viimeistä
näyttää minulle kuinka
silmistä huolimatta minä

ja nyt minä tarvitsen vain unta.

sweet home sweet

Kasattiin kummipojan kanssa teltta
ja mummi ei oikeastaan kyllä näe enää mitään
sitten matkattiin bussissa taas kilometrejä kilometrien perään
tunteja tuntien perään
ja minä unohdin Dreamlandin lentokoneeseen niin ei ollut mitään luettavaakaan
mutta onneksi viime yön muutaman tunnin unet aiheuttavat sen että myös bussissa väsyttää

ja sitten kukaan ei olekaan vastassa
ja yrittää soittaa
ja kun ei ole avaimia
ja kotona, niin,
koti kai tämä oli
odottaa todellisuus

sitä onkin elänyt sadussa
niin
niin kai sitä on.

mutta huomenna minä näen ystävän jonka kanssa on sanoista
ja sitten pakkaan.

good bye

Tavarat on pakattu ja muutettu pois Höfðistä
en ottanut kuvaa paskaisista keittiöistä ja rappusista kellariin tai edes tyhjästä siivotusta huoneesta.
En tallentanut sitä kuumaa ummehtunutta hajua purkkiin
enkä nauhoittanut aamuun jatkuvia bileitä, joissa en kertaakaan ollut ääniksi.
Enkä enää koskaan mene sinne takaisin.

En ehkä enää koskaan kävele Skipholtia ylös. Oikaise laugalle parkkipaikkojen läpi
raahaa painavia bonuksen kasseja. juokse bussiin juokse Sannelle.

Me sanottiin good bye. Ja kumpikin siinä portilla. Sanne antoi pienen kortin.
Ja minä en antanut mitään enkä osannut sanoa mitään. Muuta kuin we'll see.

ja nyt olen täällä, luona, jolle sanon lentokentällä huomenna hei hei
mutta silloin on aamu ja me ollaan sanottu toisillemme jo niin paljon ettei sen luulisi olevan vaikeaa
ja sitä paitsi minun tavarat on täällä huoneessa, jossa on sen toisenkin tavarat
vaikka ei sitä toista enää
niin että ei tämä oikeastaan ole hyvästi

ja aulassa halattiin nopeasti uuden naapurin kanssa. ensimmäistä kertaa vain me kaksi
ja eilen sanottiin hei hei niillekin joiden kanssa ei koskaan aiemmin käynyt keskustelua

ja solla sanoo kun avaan auton ovea
että minä menen vain matkalle suomeen mutta sitten palaan kotiin Islantiin

eilen sain kuulla että entisessä elämässäni olen asunut pohjois-islannissa
joten ehkä minä tunnen jotain siellä kesällä
että olen tullut kotiin,
ehkä.

ehkä en tiedä miltä tuntuu olla huomenna tähän aikaan kotona.

ehkä minun pitäisi katsoa juna-aikatauluja. ehkä ehkä ehkä ehkä.

nyt osaan istua vain sinisellä patjalla vain sinisellä patjalla nojata tyynyyn ja kirjoittaa kun toinen tekee ruokaa. osaan vain olla ja odottaa.
että sitten kun olen ehkä kaksikymmentäkahdeksan minun sielu alkaa näkyä.

päänsärky

hassua että se alkaa heti kun alkaa suomi
tulla enemmän
täällä islannissa olen ollut ilman migreeniä
ei kertaakaan!
(muistaakseni ainakaan...)

ja olen varma että suomen maaperällä kaivan pillereitä laukustani jokainen päivä.
miten surullista. että on voinut olla viisi kuukautta ilman koska ei ole ollut kotona
ja nyt pelkkä ajatteleminenkin saa niskat jännittymään ja tulee tämä sama olo
joka on niin tuttu

jooga huomenna viimeistä kertaa
ihmiset viimeistä kertaa
viimeistä viimeistä viimeistä

tänään menninkäisnainen piirsi sieluni
ja sanoi että tulen kirjoittamaan paljon.

au rinko

´ Niin, että kuka puhui siitä ettei Islannissa tarkene ja että täällä on aina kylmää tuulista?
Hveragerði. ja minun vielä pelkästä mudasta ruskettuneet jalat.

Islannissa on kesä. ja värit alkavat tulla.

Koko päivä siellä missä on kuuma joki ja kylmä joki ja ne yhtyy
vihdoin siellä
ja aurinko oli niin polttava että paloin ja Sanne piti kylmästä joesta enemmän ja minä sanoin että sitten tykkää Suomestakin
ja meillä oli piknik pelkät uimapuvut päällä
ja liftikyyti islantilaiselta bisnesmieheltä

minä niin pidän tästä kaikesta.
enkä ole yhtään surullinen
siitäkään että tulen kohta kotiin.
hetkeksi ensin mutta että sitten tulen uudestaan. ja sitten tulen kotiin.

oooo
täällä on kesä. täällä on niin kesä että kulkee teepaidassa ja piknikkiä takapihalla ja paljain varpain
täällä islannissa
kun eilen tultiin borganesista tuulesta ja auringosta
kaksi nunnaa, Solla, Sanne ja minä
ja astuin ulos autosta mikä lämpö
ei se ollutkaan liioittelua että lapsilla oli vain sortsit ja kesämekot ja topit

sitten oli merenranta ja siellä puolalaiset kalassa heittämässä kaloja takaisin mereen
ja suolaa oli vain kaikkialla

ja sitten oli taas jäähyväiset
kahden ihmisen
ja liittyminen facebookiin
niin. niin moni ihminen katoaisi muuten. tajusin vain todellisuuden.

ja tänään
kävely läpi kaupungin kun kaikki vasta alkaa olla kuumaa
ja sitten on paksu kirje suklaapaketissa joka oli jugurttiappelsiinia

ja monia ihmisiä
jotka kaikki lähtevät eri päivinä
eikä kukaan ole heistä täällä enää silloin
kun minä palaan

palaan kun on kesä ja sitten pohjoinen
tämä maa uusi
ihan eri

ja kävely läpi kaupungin
joka on enemmän kuuma
ja pankki ja kauppa ja sitten takapiha ja kuvat ja ilo
maata auringossa ja tietää
tietäätietäätietää että ei kadota

*
että vaikka ei tiedä missä tai milloin tai miten
niin me ollaan ystäviä, Sanne ja minä.



* huomatkaa vanha mies taustalla. Hän käveli ainakin kolmesti ohi kärryineen. Ja kuulemma tekee niin päivittäin. Jokapuolella.

matka on tehty
ympäri
ja sitten istuttu viltillä
koska on kesä
ja jokatoinen sekuntti takki takaisin päälle
syöty yhdeksänlajinillalista äitin ja isin ja mummin kanssa
mutta sitten minä sainkin vain yhden pääruoan
kun kasvis
ja kahden valkoviinipullon jälkeen
sitä katua johon paistaa aurinko
ja on paita jossa napit
mutta sitten kun lähden minä seison selkä päin
enkä kuuntele mitään
kävelen ulos kävelen suoraan sinne
missä kaikki erasmusopiskelijat ovat
ja kuinka poika tampereelta ostaa uusia ja uusia kaljoja
ja katoaa silloin kun puhuu puhelimeen jatkoilla
joissa odotamme kello viittä
jolloin kaksi lähtee
ja minun äiti ja minun isi ja minun mummi
ja sitten punainen pilkullinen mekko
(kuumuus johtui vain siitä) päällä
nukahtaa kun soitetaan avaamaan ovi antamaan oranssi kuori jossa kruunuja
ja sitten nukkuu lisää
kunnes on kulunut neljä tuntia
ja herää ja aurinko on kirkas
eikä oikein tiedä miten päin
päättää päättää päättää
peilissä on mustia silmän alla
sama mekko päällä ja varpaissa ja kantapäissä rakkoja
koska vihreät uudet kengät eivät kävelemistä varten

tänään niin kesää
että verhot kiinni sängystä ei halua lähteä mihinkään ei halua syödä
maata vain
tältäkö se tuntuu tältäkö

tekee kaikkensa.
miksi sitä aina antaa itsestään lopulta liikaa?
kaiken
miksi sitä haluaa antaa kaiken itsestään
vaikka voisi olla välittämättä
napittaa punaista takkia selkä sinne päin josta kukaan ei liiku

ja mennään tanssimaan
tanssitaan niin että tämä on viimeinen kerta
tanssitaan taiteiden keskellä
tanssitaan ovi rakosellaan pääkadulle
ovi avoinna pääkadulle ja ihmiset ulkopuolella
tanssitaan läpi huoneen

ja tanssin jälkeen penkillä
you don't want to end it like this
ja Sanne on aina niin viisas
mutta ulkopuolella on eri silmät
paremmat
kuin siinä kun tietää että tekee kuitenkin taas kaikkensa
että aurinko tulisi seinään
että voisi katsoa sitä
että ei pistäisi verhoja eteen

ja siivousviikko
nyt
huomenna kuudelta aamulla nunnien kanssa Sollan kesämökille
kuudelta aamulla.

en jaksa syödä kaikkea salaattia
en jaksa hakea imuria ja aloittaa imuroimista
en luuttua
haluan maata sängyssä
ja kadota niiltä jotka ovat muuttaneet viereiseen huoneeseen
haluan suomen
haluan kaiken mitä minulla oli siellä enkä mitään siitä mitä täällä
haluan kaiken mitä minulla oli täällä enkä mitään siitä mitä suomessa
haluan molemmat
haluan kaiken

so tell me what do you want


nothing more or nothing less

ja minä kävelen ovista ulos
odotan ennen viimeistä
odotan aina ennen viimeistä

minussa on jotakin vikaa
ehkä minä en olekaan jeesus tai mozart
niin kuin ajattelin lapsena
vaan minusta tuleekin nunna niin kuin ajattelin lapsena
niin
ehkä minusta tosiaan on tulossa
enkä sano tätä vitsillä
ehkä se on kohtaloni
ehkä se on mitä todella haluan
missä todella olisin lopulta hyvä
voiko nunnana olla hyvä?

miksi täytyy aina olla hyvä?
miksi niin kovasti haluaa aina olla hyvä
eikä vain hyvä vaan enemmän
parempi, erinomainen
kaikista kaikista kaikkein

We prayed we prayed for rain
I never wanted to see the sun again*

kunpa osaisin olla 
niin kuin ajattelen.

*Patti Smith, blue poles

huomenna on äitienpäivä
ja tänään minusta ja islanninäidistä ja ammasta* otettiin kuva
ja äitini seisoi kauempana

miten hassulta se tuntuu
että Solla halaa ja suutelee minua
joka kerta kun tapaamme
pitää kunnolla kiinni
katsoo silmiin ja kysyy ja että voin olla niin lähellä
ja minun oma äitini
hän jonka sisästä olen tullut
seisoo etäällä ja sanoo että pärjäämme ilman sinuakin
ja kun silmäni loistavat sammalmekosta tai tanssimisesta tai rakkaudesta tai merestä
äiti
ei huomaa mitään
katsotaanko mitä tuolla kaupassa on
haluatko että ostan sen sinulle

eikä se ole sitä ettäkö olisin kiittämätön (varmasti sitäkin, hemmoteltu kakara)
me emme vain kuulu samaan todellisuuteen
me emme jaa sitä
eikä vain se ettemme jaa
vaan ettei äitini kykene siihen - joko hän ei halua tai hänellä ei vain ole sellaista tunneälyä että pystyisi lähentymään, syventymään toisiin ihmisiin
isäni valittaa aina ihan samaa
kukaan ei tunne häntä -minä sanon äiti.

juuri oikeastaan siitä syystä tein äitien kirjan muutama vuosi sitten
johon halusin äitieni kirjoittavan
mummi aloitti
ja kirjoitti niin ihanasti, rehellisesti, todellisesti. ihan tavallisia asioita, mutta hänen omiaan. itsestään.
äiti ei ole vieläkään kyennyt kirjoittamaan, koska en ole tehnyt kysymyksiä
hän ei osaa kirjoittaa itsestään, ei mitään, ellei häneltä kysytä
hän ei osaa kertoa ellei kysytä suoraan
hän ei osaa kysyä suoraan, pitää kertoa
hiljaisuus puhelimessa
minä katson ikkunasta mummini puutarhaan omenapuiden yli ja äiti sanoo heippa sitten
hetken päästä tulee tekstiviesti että oletko suuttunut.

Marian taulut olivat ihmeellisiä. Kauniita ja herkkiä. Voimakkaita. Liikkuvia ja värit. maalattu luonnonväreillä.
Jos olisi rahaa vähääkään enemmän ja oma koti ostaisin taulun. Haluaisin ostaa taulun äidille. Mutta hinnat 200 000 kruunua joka on tämän kurssin mukaan 1190 e. Tili olisi sen jälkeen typötyhjä. Jos siellä edes tällä hetkellä on tuota summaa. Enkä yhtään tarkoita, että hinta olisi liikaa niistä maalauksista, ajattelen että itseasiassa liian vähän. Minä vain olen köyhä.
Toisinaan sen huomaa. (voisin kyllä säästää kahden kuukauden kesän palkan ja ostaa taulun sillä...)

On niin hyvä olla täällä
olemme puhuneet Sannen kanssa paljon
miten täällä on hyvä jokaisella tasolla

ja miten pelottaa Suomi
että entä jos siellä katoaa
kaikki se hyvä mitä on saanut itseensä täällä
että miten sen voisi säilyttää.



*amma = isoäiti

tanssimaan!

kaksi tuntia tanssimista
kuin hullu
rakastan kaaosta kaikista eniten

ja te jotka aiotte olla ensi vuonna jyväskylässä
olkaa varuillanne
sillä haaveilen tanssiryhmästä
joka perustuisi tähän viiteen rytmiin
kerran viikossa kaksi tuntia
musiikkia
jonka voi luokitella viiteen erilaiseen
flow
staccato
chaos
lyrical
stillness
en halua enää luopua näistä perjantaisista tansseista! Onko kiinnostuneita?
Five rythm on kokonainen filosofia
mutta käytännössä täällä me vaan tanssitaan
pari kertaa kuukaudessa on opettaja, joka perehdyttää johonkin osa-alueeseen tai systeemiin yleensä ja olisi tietysti mahtavaa jos saisi jonkun sellaiseen Jyväskyläänkin!

en oikeastaan edes tiedä kuinka paljon suomessa on tuohon viiteen rytmiin liittyvää toimintaa. En löytänyt googlesta ainakaan mitään.

ja perjantainen kahden tunnin yhtämittainen tanssi on aina hyvää lämmittelyä alakaupunkiin.

tämä päivä

Aurinko on jo ylhäällä
kun raottaa verhoja puoli yhdeksältä
Sovitaan että tunnin päästä lähdemme kävelemään Laugaveguria
minulla pilkullinen punainen mekko ja ruisleipä kassissa
Solla soittaa matkalta että tuleeko hakemaan
kun me olemme niin hitaita. Sanne ja minä. Sanne kertoo unesta
jossa meditaatio niin syvälle että tämä se on tämä se viimein on
ja minä näin unen jota en muista mutta että tärkeä

muistamme että ovi on Frida Kahlon kohdalla
ja Solla kääntää minun päätä ja minun pitää katsoa silmillä sivuun
nauran

sitten on enemmän ja enemmän tuulta kun tulen kotiin
ja keskustelu sähköisesti jatkuu tunteja
samaan aikaan kirja ajasta kuinka pitäisi olla nyt
välissä meditaatio
sanoja siitä miten negatiivisuus on ruumis joka ei ole minä
kunnes sanon että on mentävä joogaan
nyt
heti

ja minä juoksen alamäkeen päin liikennevaloista jotka on punaiset
ja joogassa kuuntelen hengitystä
meditaatio niin ettei edes huomaa aikaa

kadulla vastaan tamperelainen ja unkarilainen
jotka etsivät pitsapaikkaa
ja koska minun aikani on tässä nyt vain tämä
minä lähden mukaan
ja istumme aurinkopöytään
ja puhumme facebookista, matkoista, töistä, rahasta, islannista, kiintymyksestä, omistamisesta, yhteisöllisyydestä, individualistisuudesta, perheistä, suvuista kunnes minä näytän tamperelaisen tädiltä
ja unkarilainen sanoo että nyt minä lähden

ja tuulessa minä soitan sannelle lähdemmekö juhliin
mutta vain minä olen vapaa velvollisuuksista

ja kun tuuli ravisuttaa lyhtypylväitä ja hiukset ettei näe
niin nopeasti
minä levitän kädet
ja autoistaan katsovat
kun minä kuljen tuulta selkä suorana vain

kuljen viimeiset kadut.

täydellinen päivä

Aurinko on jo ylhäällä
kun raottaa verhoja kello puoli yhdeksän
aamukahvi Sollan luona
tuulesta huolimatta kävelemme sinne
tuntia myöhemmin tuoreita sämpylöitä
minä pilkullisessa hameessani, jonka äiti on tuonut
ja ruisleipä tarjoilut.

kirkas on aurinko
niin
että minä olen kinunnut tarpeeksi
jotta lähdemme Hveragerðiin
jossa kuuma ja kylmä joki yhtyvät
ja vedestä tulee juuri sopivan lämpöistä uimisille
tuuli ei ole kolmeatoista metriä sekunnissa niin kuin säätiedoituksessa ennustettiin
vaan ihan tavallinen tuuli, eikä sitä edes huomaa siellä vuorien välissä

kun tulemme takaisin on jo ilta
auringonlasku ja valo ja majakka, ranta täynnä simpukoita
tuuli ei ole yhtään kylmä ja se on sitäapaitsi hiipunut
miltei olemattomiin.
ja me kävelemme kaikki vieretysten rantaa
kunnes aurinko kadonnut
ja alkaa viilentyä
ja on jäljellä enää ovet käydä sisään, juoda teetä koska sormet
vähän kylmät ja hiukset märät syvältä latvoista

ja me nukumme hyvin
aamuun asti.

Tänään oli niin aurinkoista että minä vain tanssin
läpi Reykjavikin puistoon
ja kaikki takit ja huivit otin pois
ja repusta otin kirjan islannin ympäristöongelmista ja sensellaisista
sen dreamlandin
ja istuin hetken kun oli vaan linnut ja puut
kun oli vielä aamu ei edes kymmentä kello
ja vain hymyä vain niin lämmin

ja sitten oli golden circle äidin kanssa tai äidin työporukan kanssa
tai oikeastaan sen työpaikan jossa äiti on hallituksen kanssa
ja
miten hukkaan heitetyltä kaikki meditaatiot taas hetkeen tuntuvat
kun ajattelen että en kestä että inhoan että kuinka en voi sietää
suomalaismiehiä, keski-iän ylittäneitä turvonneita
saatana vittu saatana ja kuuluu ääni kun avataan kaljatölkki
että suomalaisturistit
että ollaan vähän hallituksen kanssa retkellä saatana
ja ainoat puheenaiheet on miten naiset on just tota ja tätä
ja että viinaa ja kyllä on islantilaisten rahat

ja minä istun kiltisti koko päivän bussissa heidän kanssaan
ja kohotan kulmia kun kaikki ne neljä naista niiden miesten keskellä vain naurahtelevat ja nyökyttelevät niille typerille vitseille, jotka kohdistuvat heihin ja kaljatölkkeihin jotka kierivät bussinlattialla

ja mikä ikävä tunne sisälle siitä
että minun äiti joutuu olemaan yksin niitten noitten miesten keskellä siellä
että millaista se on ollutkaan kun äiti on tullut sinne paljon nuorempana ja kokemattomana ja naisena ja vielä ympäristöalan koulutuksella

ja sitten ikävä tunne siitä
että tajuaa ettei tunne äitiään yhtään
että ei tiedä mitään eikä oikeastaan edes kiinnosta
että ei ole kinnostunut omista vanhemmistaan

minä en tykkää minun äidistä

saako sellaista ajatella?
jos ei edes saisi kestään ihmisestä niin miten sitten omasta äidistään.

ja kateus
kun täällä on kaikkien äidit jotain ihan super
joiden kanssa voi liftata
tai keskustella meditaatiosta ja meedioista ja sellaisista
joiden äidit kuivattavat kukkia ja yrttejä
joiden isät tanssivat vapaasti lasten kanssa lauantai-iltaisin
tai heräävät puoliltapäivin paistamaan pannukakkuja

että ei edes tahdo kenenkään tapaavan heitä sittenkään
että mitä tavattavaa siinä nyt sitten oikeastaan edes on

ja miten lapsellista
miten typerää ja typerää ja kehittymätöntä
ajatella omista vanhemmistaan näin
vertailla
arvottaa
kun ei ole kerta mitään vikaakaan.

haluaisi vain jäädä nukkumaan aurinkoon
eikä koskaan nähdä että betonitalot on betonitaloja
ja metsät kaadetaan järvimaiseman ja auringon tieltä
että ainut tapa elää on järjestäytynyt yhteiskunta
joka tarkoittaa että on työ työ työ josta saa rahaa jolla voi ostaa tavaraa jolla voi tyhjentää pään että jaksaisi mennä töihin.

miten masentuneeksi tämä keski-ikäisyyden kuva minut saakaan!

miten kauaksi haluaisinkaan siitä mennä!

istua islantilaisäitini keittiössä juomassa teetä kahden tunnin tanssimisen jälkeen
kävellä museoiden käytäviä
kikattaa
keski-ikäisen islantilaisen naisen kanssa.

retki

Snæfellsnes eilen
sateessa ja tuulessa.

Lynch

Te kateelliset
David Lynchin ystävät
minä
tapasin hänet tänään. Hän oli nimittäin islannissa
lanseeramassa transendentaalista meditaatiota

ja oli pettymys
koska koko tilaisuus oli lähinnä mainos ja Lynchkin kuulosti aivopestyltä
amerikkalaiselta myyntimieheltä.

Vaikka hyvä tarkoitus ja arviolta 1200 ihmistä kuuntelemassa
kuinka muutos saadaan aikaiseksi
silti sitä vain miettii
kun kyse ei ole vain siitä että ihmiset alkaisivat meditoida
vaan lähinnä siitä että he maksaisivat siitä että saisivat välineet meditaatioon
eikä mitään pikkusummia
ensi alkuun meille jaettiin lappu jossa oli kruunuina 100 000
hintana
(eli n. 600 euroa tän hetkisen kurssin mukaan)
ja käsittääkseni aloituskurssi

jos nämä ihmiset uskovat että tämän meditaation avulla saadaan aikaan parempi maailma
ja he haluavat muuttaa maailman paremmaksi, miksi ihmeessä he rahastavat ihmisiä sillä ja siten karkoittavat aika suuren osan ihmisistä tämän ihmelääkkeen parista?
eikö kaikista järkevintä olisi antaa opetusta ilmaiseksi. varsinkin, jos Lynchiin on uskomista ja oppiminen kestää yhden tunnin ja voi kuinka helppoa se onkaan! valo vaan tulee aaltoina ja kaikki on auvoista iloa ja onnea.

itselle meditaatio on lähennä pinnistelyä, taistelua
kuin kiipeämistä viimeisillä voimilla vuorenhuipulle
että tietää että siellä huipulla on huikea näköala
ja että tuntuu hyvältä kun on päässyt sinne
mutta että se ei suinkaan ole helppoa
vaan tekisi mieli lopettaa kesken
kääntyä takaisin ja juosta alamäkeen.

enkä usko että olen ainoa
jolle puolituntia paikallaan istuminen, ilman ajatusten vaivaa
on vaikeaa.

ja oli hassua
että juuri ennen luentoa
kirjoitin päiväkirjaan yrittäväni pitää lupauksen
että teen hyvää, tai en ainakaan tarkoituksella pahaa
ja että tahdon negatiivisuuden pois
itsestäni
että yritän kovasti muuttua siihen suuntaan.

ja sitten luin kirjaa, jossa kerrottin ideoista
miten ideat tulevat samaan aikaan
keksinnöistä
miten monet ihmiset itseasiassa ovat keksineet samat asiat samaan aikaan
(evoluutio, kello, sähkö)
ja miten kirjallisuudessakin
samat ilmiöt, samat ideat
samaan aikaan
ja miten tunnistin oman pelkoni
että oma kirjani tullaan jo julkaisseeksi ennen kuin minä
että niin voi tosiaan käydä
että joku ehtii ensin!

ja että sitten luennolla juuri nuo samat
että samalla tavalla kuin positiiviset ajatukset
myös negatiiviset vaikuttavat
totta kai, sanon minä
minä ainakin imen hirmuisen helposti toisten mielialat
ja ajatukset, miten helppoa on lähteä siihen kierteeseen
kun joku alkaa ajatella pahasti jostakusta, miten helposti sitä itsekin löytää sitten vikoja
ja että kun moni ihminen ajattelee samaan aikaan jotakin
se voi todellakin
vaikuttaa.
että me voimme vaikuttaa ajatuksillammekin.

tiedä häntä.
mutta ei kai siitä haittaakaan ole. että yrittää. teoillaan ja ajatuksillaan, koko kehollaan olla hyvä. itselle ja kaikelle ympäröivälle.

ja mikä sitten onkaan hyvää tai oikeaa
se ei kai ole mitään sellaista mitä voidaan allekirjoittamalla papereita päättää

minä luulen vahvasti että se on tasapaino.

jos miettii miten kaikki täällä luonnossa toimii
se on aikalailla tasapainoilua (toisaalta maailma pyrkii kohti epäjärjestystä opin fysiikan tunnilla yläasteella)

ehkä maailma onkin vain
näiden kahden voiman taistelu
epäjärjestys tasapaino
ehkä jumala onkin tasapaino
ja saatana epäjärjestys tai jumala epäjärjestys ja saatana tasapaino
tai ehkä ne kaksi eivät ole vastakohtia vaan yksi ja sama
vain kaksi eri puolta
kun kääntää
niin kuin pallo
atomi

että voi olla kiltti tuhma kiltti (kiitos heidi lanseerauksesta)

että kaukaa kaikella on tarkoitus ja järjestys
niin kuin elokuvassa nimeltä Baraka
ihmisetkin liikkuu niin kuin vesi niin kuin metsä
mutta lähikuvassa mikään ei pysy
vaan sinkoilee kaaoottisesti
ja kohtaa sattumanvaraisesti

että miksi pitää aina erottaa ja tehdä kaavoja ja selityksiä ja teorioita
aina teoria
aina syy
eikö kaikki voi vallita yhtä aikaa?

että ollaanhan mekin muuta
kuin joku piirre
ollaanhan mekin kompleksinen kokonaisuus
koostutaan miljoonista soluista
jotka on kaikki yksittäisiä ja silti yhdessä kokonaisuus
että meissä voi olla aivojen kaltaista
ja sitten jotain niin kuin hiukset
että me voidaan tykätä kastaa varpaat veteen
ja voidaan nähdä unia
eihän ne liity yhtään toisiinsa
se että on kynsi ja se että nauraa.

vappu

Grillibileet
jotka alkoivat sateessa
ja minä lähdin
kun aurinko oli ollut jo hetken ja kello yli viisi
ja kävelin auringonpaisteen läpi
Camilla bussipysäkillä matkalla tanssiin
tuntematonta reittiä ja valkoviiniä ja kuohuviiniä ja
hautausmaan ohi

Heiðmörk
metsä
ja me ainoat matkustajat
jonkinaikaa linja-autossa ja seuraavalla pois sanoo Georg
ja minä että kaunis pieni kävely
koska ympärillä betonisia kerrostaloja
samanlaisia neliskanttisia
mutta



pian tulee maasto
ja tuore puu katkaistuna
se tuoksu
sahanpurua ja kostea tuore puu
ja minä
että jonain päivänä vien sinut oikeaan metsään
josta keskustelu siitä mitä tarkoittaa i'll take you




ja on järvenranta
jota voi kiertää
ja bussi, joka taas kerran juuri mennyt
betonilähiöiden
korkeiden kerrostalojen
amerikkalaistyylisten uusrakennusten
funkkistalojen
ohitse
kukkulalle jolta koko Reykjavik siellä
auringonlaskussa

ja lintu joka päästää tai jonka siivet päästää
äänen josta en tunnista sitä
ja se seuraa meitä, minua, se seuraa minua
ja toinen sanoo ettei se ole sama lintu
mutta tietenkin se on sama lintu
se tuli tuttavaksi metsässä
ja jatkoi
matkaa vaikka rumat rakennukset ei puita
aina vain sinisellä taivaalla laulu



ja autioituneet talot, keskenjääneet
huoltoaseman vessa ja elokuvateatteri jossa elokuva juuri alkamassa
ja me
vain sisään ja tietysti tauko keskellä elokuvaa
joka olikin hyvin uskonnollinen
ja kuinka nauramme molemmat
kun lapset juoksevat lopussa viljapeltoa
valkoisissa vaatteissaan
ja puu niin raamatullisena

ja kotimatka kestää puolitoista tuntia jalan
ei tarvitse kävellä niin nopeasti
mutta minä teen kaiken niin
enkä tee, minä sanon. en kaikkea ja me pysähdymme pimeään

mutta ei enää pimene
vaan alkaa aurinko nousta
jos valvomme näemme molemmat

puolenpäivän aikaan sataa
tuuli oli yltynyt jo aamusta
kaikki ikkunat auki
ja ovi pitää ääntä
minulla on punaista teetä ja en tiedä mitä reykjavik tulee olemaan minulle
sanon metsän reunassa etten pidä tästä kaupungista
mutta
sanoinhan minä helsingistäkin
ja joka kerran kun kävelen puistomme viertä katuja joita kävelin silloin
niiden talojen viertä joiden asukkaita ihmettelimme
minä kaipaan ja rakastan
siksi kai anna järvisen laulu.

aftur
aftur aftur

jonain päivänä
tänne takaisin.