Aurinko on jo ylhäällä
kun raottaa verhoja puoli yhdeksältä
Sovitaan että tunnin päästä lähdemme kävelemään Laugaveguria
minulla pilkullinen punainen mekko ja ruisleipä kassissa
Solla soittaa matkalta että tuleeko hakemaan
kun me olemme niin hitaita. Sanne ja minä. Sanne kertoo unesta
jossa meditaatio niin syvälle että tämä se on tämä se viimein on
ja minä näin unen jota en muista mutta että tärkeä
muistamme että ovi on Frida Kahlon kohdalla
ja Solla kääntää minun päätä ja minun pitää katsoa silmillä sivuun
nauran
sitten on enemmän ja enemmän tuulta kun tulen kotiin
ja keskustelu sähköisesti jatkuu tunteja
samaan aikaan kirja ajasta kuinka pitäisi olla nyt
välissä meditaatio
sanoja siitä miten negatiivisuus on ruumis joka ei ole minä
kunnes sanon että on mentävä joogaan
nyt
heti
ja minä juoksen alamäkeen päin liikennevaloista jotka on punaiset
ja joogassa kuuntelen hengitystä
meditaatio niin ettei edes huomaa aikaa
kadulla vastaan tamperelainen ja unkarilainen
jotka etsivät pitsapaikkaa
ja koska minun aikani on tässä nyt vain tämä
minä lähden mukaan
ja istumme aurinkopöytään
ja puhumme facebookista, matkoista, töistä, rahasta, islannista, kiintymyksestä, omistamisesta, yhteisöllisyydestä, individualistisuudesta, perheistä, suvuista kunnes minä näytän tamperelaisen tädiltä
ja unkarilainen sanoo että nyt minä lähden
ja tuulessa minä soitan sannelle lähdemmekö juhliin
mutta vain minä olen vapaa velvollisuuksista
ja kun tuuli ravisuttaa lyhtypylväitä ja hiukset ettei näe
niin nopeasti
minä levitän kädet
ja autoistaan katsovat
kun minä kuljen tuulta selkä suorana vain
kuljen viimeiset kadut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti