lauantaina, toukokuuta 23, 2009

metsätmetsätmetsätmetsät

eniten hämmästyttää niitten vihreys
kun ajaa pakettiauton kyydissä jossa on suurensuuri kannellinen peräkärry
ja mummi ihmetteli islannin ruskeiden sävyjä
ja miten korkeita minä sanon
kun on ikkuna miltei autiossa huoneessa ja vaahterat sen ikkunan takana
ne vaahterat
jotka vielä ovat jäljellä niistä jotka kaadettiin viime kesänä kun olin poissa
ja kun tulin takaisin oli taas tilanne.

nyt ei enää
minulle.
viime yö oli viimeinen
kun painoin päätä kättä silmiä mahaa
patjalla ja valo tuli kattoon
pimeää pimeää yöllä täällä
ei valon ja hämärän rajalla niin kuin saarella
kuin toisessa maassa

aamulla kävelee kadut joita kävellyt jo vuosia
voi sanoa jo vuosia miten hullua
ja sitten antaa villapaidan ja saa villapaidan
ja kävelee takaisin ja ryhtyy pistämään tavaroita pahvilaatikoihin
ilman mitään järjestystä

ja voi pyöräillä pelkässä teepaidassa toisen ystävän luo
ja koira ei pelkää enää yhtä paljon, mutta pelkää kuitenkin
ja niin rakastuneita
ja matkalla kaverit joita ei ensin tunnista
ja muutosta likainen paita ja tukka ja hiki

kuin toisesta maasta kuin toisesta maasta
haluan sinne takaisin haluan takaisin tämän vihreyden keskeltä sinne karuun ja ruskeaan joka alkaa vasta saada värejä.

unet unet. niistä aina herätään
ja Peter sanoi että kuvitelmat ovat pahempaa kuin todellisuus
mutta kun minä seison eteisessä ja toinen ei edes pysy pystyssä ilman tukea
minä tiedän että hän valehteli
että kirjoitti vain fiktiota niin kuin me kaikki

sitä yhtäkkiä lukee paperilappua
jolle on kirjoitettu että kaikki tulee hyväksi
ja sitä yhtäkkiä lukee siinä kun lattialla on enää pelkkää pölyä ja muovipulloja.
kun poika istuu nurkassa suupielet alaspäin
minun suu.
eikä enää tunne mitään. että ei edes katso valokuvia
se yksi siinä hyllyn päällä jossa suutelee tällä sohvalla joka on ollut jo silloin kun istuttiin veljen kanssa katsomassa televisioita vihrehuoneen vieressä eikä jätetty kaukosäädintä vaateröykkiössä

että ota sinä tämä ota sinä vain
ja joskus minä keräsin koiria
pieniä posliinisia ja kortteja ja minulla oli lista roduista
ja kirjastosta aina koirakirjoja.

ja nyt on Sibylle Baier
jonka laulu on tytöltä jota ei tiennyt koskaan tapaavansa
ja Sibylle laulaa
you do me good
you do me
so good you made me forget about

ja minä en tiedä onko se maa vai
olenko se minä
itse

että kun haen pyyhettä alhaalta
minä ajattelen
että äitini
ajattelee
että hän on kasvattanut
vahvan vahvan tytön.

ja peili
jota kannan hissistä autolle
viimeistä
näyttää minulle kuinka
silmistä huolimatta minä

ja nyt minä tarvitsen vain unta.

1 kommentti:

Puuvis kirjoitti...

Unta niin.
Ajattelin sinua koko eilisen ja toivoin sinulle voimia. Miten hyvä että se villapaita, sinulle, koska minä olin monesti ajatellut sitä niin.